keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Leppoisa lenkki

Keskiviikon toinen heppailu meni maastossa. Ratsunani oli Gia, ja seuranamme olivat Nora ja Hemppa. Kävimme köpöttelemässä kevyen lenkin, joka kulki tietä pitkin lentokenttäreitille, siitä taas tietä pitkin niin kutsumalleni ravilenkille ja siitä samaa reittiä takaisin tallille.

Etenimme kaikessa rauhassa. Kaikki askellajit olivat käytössä, mutta laukkaa otimme vain pari lyhyttä ja rauhallista pätkää. Paarmat ja hyttyset kiusasivat hieman, mutta eivät onneksi ihan tolkuttomasti. Lenkki sujui kaikin puolin hyvin. Mikäpä siinä istuskellessa, kun ratsu ja seura ovat oikein kohdillaan.

Ok+++

Keskiviikkona oli tuplaheppailun vuoro. Ensimmäinen tunti meni esteiden parissa kolmen ratsukon voimin. Ratsukseni nappasin Paven. Alkuverryttelyn sileän osuuden menimme omaan tahtiimme. Pave oli hieman uneliaana, mutta laukassa eteni ihan kivasti. Asetukset ja taivutukset eivät juuri menneet läpi, ja Pave oli jäykkä etenkin oikealle.

Ennen kertaalleen tultua rataa tulimme yksittäisiä tehtäviä: ravipuomeilta ympyrällä hypätylle ristikolle, ristikolta lävistäjäesteelle ja ympyrällä hypätylle kavaletille, suora linja kera lävistäjäesteen ja ristikon sekä askeleen sarja. Puomit ja esteet menivät ihan ok, vaikka opettaja toivoi meiltä laukkaan terävyyttä. Yritin herätellä Pavea, mutta olla päästämättä sitä pitkäksi. Kovin napakkaa laukkaa en löytänyt, mutta pientä petrausta ehkä kuitenkin. Kaikessa säätämisessä menin hassusti unohtamaan tehtävän, jolla oli suora linja sekä sen perään hypätyt lävistäjäeste ja ristikko. Sain muistettua suoran linjan, jonka jälkeen lopetinkin tehtävän tyytyväisenä. Ei muuta kuin perään vielä lävistäjäeste ja ristikko. Askeleen sarja meni ihan ok, vaikka olisin saanut ratsastaa laukan aktiivisemmaksi.

Rata oli noin 70-senttinen: suora linja, lävistäjäeste, pysty, kavaletti, askeleen sarja sekä kaareva linja. Sain Paven laukkaamaan nyt vähän paremmin, ja suora linja meni ihan hyvin. Lävistäjäpysty samoin. Toiselle pystylle ajauduimme lähelle, ja vähän hyydyin. En uskaltanut ratkaista tilannetta, vaan jätin sen Paven hoidettavaksi. Koska ponnistuspaikka ajautui lähelle, nappasi Pave pystyltä puomin takasillaan. No, matka jatkui. Kavaletti meni ok, ja sarjalle saimme tultua nyt sujuvammin. Edessä oli radan päättävä kaareva linja, joka meni hyvin.

Rata oli minulta kaikin puolin asiallinen suoritus. Perisuomalaiseen tapaan totesin, että aika ok. Tunnilla myös hyppäämässä ollut Nora totesi kivasti, että enemmänkin ok+++. Laukka pyöri ihan ok, ja yhtä vaille ponnistuspaikat olivat toimivia. Laukatkin taisivat yhtä tai kahta kertaa lukuun ottamatta vaihtua. Parasta oli kuitenkin se, että ratsastin suunnitelmallisesti enkä vain tärissyt jännityksestä ja heittäytynyt matkustajaksi. Hyppääminen oli taas itse asiassa kivaa. Pave meni jokaisen esteen mutkitta, ja muistin aika hyvin pitää pohkeet lähestymisissä tuntumalla. Se alkaa onnistua kerta kerralta paremmin, mikä on oikein hyvä juttu. Tunti oli taas hyvä kokemus esteiden parissa. Tällaisia hyppytuntien kuuluukin olla.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Tauon jälkeen kouluvalmennuksessa

Tiistaina menin pienen tauon jälkeen Artsin koulutunnille. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja ratsunani oli Eki. Alkuverryttelyssä työstimme loivia kiemurauria sekä laukkaa keskiympyrällä. Tunnin varsinaiseen tehtävään sisältyivät pohkeenväistöt, puoliympyrät sekä ympyrät.

Ekiä sai tuttuun tapaan hieman herätellä alkuverryttelyssä. Ympyröillä sain hyödyntää vasta-asetusta sekä samalla ratsastaa Ekin sisäjalkaa pohkeella töihin. Yleensä Eki on jäänyt minulla vasemmalle ohjalle tyhjäksi, mutta tällä kertaa se oli yllättäen sieltä vähän raskas. Vasta-asetusten avulla sain suoristettua Ekiä paremmin eikä se jäänyt kenottamaan niin oikealle kuin yleensä minun kanssani. Loivat kiemuraurat menivät ihan ok, kunhan muistin olla vääntämättä Ekiä mutkalle ja ajatella sen päätä enemmän etujalkojen väliin.

Tunnin pääkuviolla teimme pitkän sivun alusta pohkeenväistön keskihalkaisijalle, suoristimme ja kaarsimme puoliympyrän avulla pitkälle sivulle. Tällä tavalla tulimme tehtävää ravissa. Lisäsimme tehtävään myös laukan, joka nostettiin väistön jälkeisen suoristuksen päätteeksi. Sen jälkeen ratsastimme edelleen puoliympyrän pitkälle sivulle päätyen. Pitkälle sivulle pyöräytimme voltin ja jatkoimme toiselle pitkälle sivulle ratsastaen siitä lyhyen lävistäjän ja pätkän vastalaukkaa uralla. Ennen pitkän sivun loppua siirryimme raviin.

Raviväistöissä sain tehdä töitä, että sain pidettyä sekä Ekin etuosan hanskassa että takaosan väistämässä. Väistöt oikealle olivat hieman helpompia, kertaalleen saimme ihan tasaisen ja kohtuullisen tahdikkaan esityksen siihen suuntaan. Väistöt vasemmalle taas takkusivat. Eki pääsi pullahtamaan etuosastaan mutkalle, jolloin takaosa jäi auttamatta matkasta. Yritin tasapainotella apujeni kanssa, että saisin etuosan pidettyä hanskassa, mutta takaosan väistämässä ja samalla koko Ekin liikkumassa vielä suunnilleen eteenpäin. Väistöt vasemmalle eivät helpottuneet, mutta pari viimeistä yritystä poiki jo vähän asiallisempia askelia. Ravissa ratsastettu puoliympyrä meni ihan hyvin. Kunhan vain muistin olla edelleen vääntämättä Ekiä mutkalle ja ajatella sopivaa suoruutta. Niin ja pitää Ekin myös liikkeellä.

Tehtävään lisättiin laukka, joka nostettiin pohkeenväistöä seuranneen suoristuksen jälkeen. Ensimmäisenä piti nostaa oikea laukka, vaan eihän se noussut. Eki kiemurteli, ja saimme tehdä koko tehtävän alusta. Toisella yrittämällä laukka nousi, mutta ei kovin sujuvasti. Pitkälle sivulle pyöräytetyllä voltilla sain edelleen miettiä suoristamista ulko-ohjalla sekä Ekin sisätakajalan aktivointia. Ideana oli ratsastaa rauhassa askel kerrallaan. Voltit sujuivat asiallisesti, kun muistin höllätä sisältä. Pitkällä sivulla sain suoristettua Ekiä muutaman kerran niin, että se tuntui parin askeleen ajan kantavan itsensä rehellisesti edestä. Ne olivat hyviä, joskin sangen lyhyitä hetkiä. Laukkatehtävää jatkoimme vielä ratsastamalla toiselta pitkältä sivulta lyhyen lävistäjän ja jatkamalla uralla hetken vielä vastalaukkaa. Oikeassa laukassa Eki pääsi pari kertaa pudottamaan lävistäjällä raville, mutta vasemmassa laukassa se hanskasi homman hyvin. Tärkeintä oli olla panikoimatta itse ja istua jämäkästi. Vastalaukkapätkissä, olivat ne kuinka helpolla kuviolla tahansa, tuppaan itse hieman ylivarmistelemaan ja siten säätämään, mikä ei yllättäen auta. Saimme korjata loppuun vielä hankalamman suunnan eli oikean laukan. Nyt maltoin itse paremmin. Pysyin Ekin tukena, mutta en hötkyillyt liikoja, jolloin saimme tultua lyhyen lävistäjän ja pitkän sivun asiallisesti vastalaukassa.

Loppuravissa emme tehneet enää kummempia. Huolehdin vain, että Eki ravasi edelleen. Ravissa se liikkuikin aika mukavasti. Muistuttelin itseäni vielä suoristamaan Ekiä, mikä auttoi parantamaan ravin sujumista. Hyväksi neuvoksi tuli ratsastaa laukkaa rauhallisessa tahdissa askel kerrallaan. Näin Ekin etu- ja takaosa pysyisivät yhdessä eivätkä ajautuisi siihen, että menevät melkein eri tahtia. Ravissa Ekiä kuulemma puolestaan saa ratsastaa eteen vähän pidempää askelta tavoitellen. Tässäpä ajatusta jatkoa varten. Vaikka Ekin kanssa sai tehdä hommia, oli se hyvä valinta kouluvalmennukseen. Se on kiltti ja yritteliäs eikä herneile pahemmin, vaikka kuski välillä tuuttaa melkoista apujen sekamelskaa. On se vain pitkäpinnainen kaveri, hyvä niin.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Touhottamista tunnilla

Maanantain koulutunnilla luvassa oli pohkeenväistöjä sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja ratsukseni sain jo edellisellä tunnilla hommissa olleen Tupun.

Pohkeenväistöt teimme pitämällä etuosan uralla ja väistättämällä takaosan vähän keskemmäs. Teimme väistöjä niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä ne sujuivat molempiin suuntiin kivan tasaisesti. Tupu säilytti väistöissä tahdin hyvin, ja pääsin miettimään niissä istuntaani. Sekä sitä, etten liioitellut väistön poikitusta. Ravissa takaosan väistätys vasemmassa kierroksessa hankaloitui. En meinannut saada Tupua aina ottamaan takaosaansa siinä suunnassa mukaan. Kaiken lisäksi Tupu päätti ravissa alkaa hidastella väistökohdissa. Väistöt oikealle menivät ravissa vähän paremmin, mutta käyntiin verrattuna paljon epätasaisemmin. Mahtoikohan istuntani antaa ravissa niin pahasti periksi? En tiedä, mutta paikoin oli sangen hankalaa. Etenkin vasemmassa kierroksessa, jossa piti ensinnäkin yrittää saada Tupu väistämään ja toiseksi pitää se vielä liikkeellä.

Ravissa tehtyyn väistötehtävään otimme pian mukaan laukassa tehdyt pääty-ympyrät. Toinen ympyrä mentiin hieman lyhyempää laukkaa, toinen vähän pidempää. Myöhemmin työstimme laukkaa siten, että pitkät sivut mentiin vähän pidemmällä askeleella ja pääty-ympyrät taasen lyhyemmällä. Meillä Tupun kanssa pidemmän askeleen laukka taisi enimmäkseen muistuttaa hyvää peruslaukkaa. Ympyrällä en niin saanut askelta pidentymään, pidemmillä sivuilla hieman paremmin. Kivaa oli se, että Tupu lähti lyhyemmästä laukasta vain päästämällä vähän pidentämään. Lyhennyksissä sain rytmittää pidätteitä ja pohkeita sekä istua napakasti, jotta sain Tupua lyhentämään. Se tarvitsi aika paljon pohkeen tukea, jotta ei pudottanut lyhyemmästä laukasta raville. Saimme molempiin suuntiin kohtuullisia lyhyemmän laukan pätkiä ja muutaman sellaisenkin, jossa Tupu tuntui kantavan itsensä edestä. Pääosin se kuitenkin lyhyemmässä laukassa tuntui edestä hieman raskaalta etenkin, jos unohdin tukea sitä pohkeella.

Loppuravissa hurauttelimme koko kentän kahdeksikkoa. Tupu yritti touhottaa edelleen niin kuin se oli läpi tunninkin vähän tehnyt. Paitsi niissä matelevissa raviväistöissä. Toppuuttelin sitä sinnikkäästi, ja hetkittäin se muistikin osaavansa ravata rauhallisesti. Tunnissa jäi kaivelemaan Tupun touhottaminen. Ei se nyt kaikista pahin ollut, mutta kuitenkin sen verran, että erityisesti ravissa se pääsi paikoin kipittämään oman mielensä mukaan. Käynnissä se kuitenkin malttoi hyvin ja pääosin laukassakin. Touhottamistakin enemmän minua taisi harmitti se, etten saanut Tupua loksahtelemaan niin kuin parhaimpina hetkinä. Ravissa en saanut sitä muutamaa pätkää enempää antamaan periksi, laukassa sentään hyviä hetkiä tuli useampia. Käynnissä loksahdukset olivat myös vähäisiä, väistöissä olemattomia. Kun se rima on kerran noussut ylemmäs, sitä jää aina tavoittelemaan samaa fiilistä. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää, mutta ehkä niitä sen kerran tavoitteita pitäisi osata myös säätää sillä hetkellä vallitsevien olosuhteiden mukaan.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Höntsäilylenkillä

Lauantaina kolmen hengen JKH-tiimimme kävi höntsäilylenkin maastossa. Ratsukseni sain Tupun, jolla olen mennyt tasan kerran maastossa. Se kerta olikin vähän lennokkaampi. Nyt onneksi askellajeina olivat vain käynti ja ravi, joten arvelin (ja toivoin) Tupun pysyvän paremmin hyppysissä.

Kävimme köpöttelemässä Kotakankaan lenkin. Metsäosuuden ravasimme, muuten pysyimme käynnissä. Metsässä hyttyset pääsivät hyökkäämään kimppuun, mutta teillä tuuli sopivasti eivätkä ötökät häirinneet niin. Metsän käyntiosuudessa Tupu ehdotteli pari kertaa ravia, mutta kaahailuajatusten sijaan taisi vain haluta ötököitä pakoon.

Lenkki sujui kaikin puolin leppoisasti. Matkaa kertyi alle seitsemän kilometriä, mutta rauhallisessa vauhdissa sen taittamiseen meni vähän päälle tunti. Tupun kanssa voisin lähteä toistekin tällaiseen höntsäilymaastoon.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Mihin se malttaminen jäi?

Perjantaina oli vuorossa estetunti neljän ratsukon voimin. Ratsukseni sain Ekin. Alkuverryttelyn menimme pitkälti itsenäisesti. Eki liikkui ihan ok kaikissa askellajeissa, mutta hyppyjä ajatellen olisin saanut hakea sen terävämmäksi. Tulimme laukassa pari kertaa puomin. Kertaalleen sain Ekin menemään siitä ohi, kun juuri katsomaani kolmea askelta ennen päätin komentaa Ekiä kunnolla eteen. Mihin jäi se viime kirjoituksessani kaavailemani malttamisen ja hiljaa olemisen taito? Vissiinkin talliin. Eki säikähti yhtäkkistä kommennustani niin, että liirasi puomista vasemmalta ohi. Hah kuskille! Tämän jälkeen tajusin hetkellisesti nollata, ja saimme tultua puomin asiallisesti.

Estetreenin menimme kisatyyliin eli muutamat verryttelyhypyt ja sitten jo radalle. Vasemmassa kierroksessa hyppäsimme pystyä, oikeassa okseria. Hypyt olivat ihan ok, mutta opettaja kaipasi laukkaan iskevyyttä. Kevensin istuntaa ja yritin saada Ekin samalla hereille. Ponnistuspaikat näin ihan hyvin, mutta laukka ei lähtenyt pyörimään tasaisen varmasti. Enemmänkin hieman hyytyen ja siitä taas hetken edeten.

Ratamme oli 60-senttinen: pysty, lävistäjätrippeli, kahden pystyn suora linja lävistäjällä, askeleen okseri-pystysarja, kaareva linja pystylle, lävistäjäpysty sekä toinen suora linja pystyltä okserille. Ykkönen ylittyi ihan ok, mutta laukka oli vaisu. Kakkoselle tuli ihan ihmeellinen pellehyppy, kun vauhti loppui kesken. Eki oli onneksi allani, kun laskeuduin korkeuksistani. Tämän jälkeen minulla hirtti tuuppaaminen päälle ja yritin töniä Ekin kolmoselle mistä sattuu. No eihän se lähtenyt, ja taas möngimme esteen vähemmän tyylikkäästi. Kolmoselta pääsimme suoralla linjalla neloselle vissiin ylimääräisen askeleen avulla, kun huonon hypyn jälkeen ei ollut enää mahdollista venyä ehkäpä toivottuun kuuteen askeleeseen. Askeleen sarja meni ihan ok, sen jälkeen tosin taisimme olla ristilaukassa. Meinasin unohtaa kaarevan linjan sarjalta pystylle, mutta hoksin sen sopivasti viime tipassa. Se ylittyi sitten hassun ravipätkän kautta. Matka kuitenkin jatkui yksittäiselle lävistäjäpystylle, joka ylittyi ihan ok. Myös radan viimeinen pätkä eli suora linja pystyltä okserille meni ihan ok, vaikka siihenkin saattoi tulla ylimääräinen askel tai sitten ne toivotut viisi.

Saimme uusia pätkän radasta. Opettaja ehdotti koko rataa, mutta päätin säästää meidän molemmat ylimääräiseltä rääkiltä ja ehdotin tulevani esteet 2–6 eli lävistäjätrippeli, suora linja lävistäjällä, askeleen sarja sekä siitä kaarevan tien päässä ollut pysty. Esteet 2–5 menivät nyt ihan hyvin, ja Eki laukkasi hieman paremmin. Sai sitä toki edelleen nohitella, mutta yritin olla nyt sekoilematta niin paljon tuuppamisen kanssa kuin aiemmalla radalla. Nelosen jälkeen olimme taas jossain ristilaukassa enkä alkanut korjata sitä, luulin sarjan korjaavan sen. Vaan ei, senkin jälkeen menimme jotain rymylaukkaa, jolloin toinen kierros päättyi vähän hassuun hyppyyn pystylle. Vaan onneksi muut esteet menivät ihan ok, joten kyllä tämä toinen kierros oli kuitenkin ensimmäistä parempi.

Siihen päättyivät hyppelyt. Loppukäynnit kävimme peltolenkin kautta. Tunnin jälkeen totesin mielessäni, ettei minua kuulu päästää Ekin kyytiin estetunnille. Minulla näyttää hirttävän tuo tuuppaaminen sen kanssa pahemman kerran päälle. Ei hyvä. Tietysti Eki pitää saada liikkeelle, mutta ei sitä pidä jäädä ajamaan ja päättömästi yrittää hyppyyttää sitä mistä sattuu. Ekille pisteet siitä, kuinka kiltisti se hyppäsi jokaisen esteen, vaikka kuski touhotti selässä vaikka ja mitä.

torstai 13. heinäkuuta 2017

Takaosakäännöksiä ja siirtymisiä

Torstaina kävin ratsastamassa Ekin itsenäisesti. Treeniaiheiksi kaavailin perusratsastuksen oheen vähän takaosakäännöksiä sekä siirtymisiä.

Aloitin käynnissä tunnustelemalla, miten Ekiä pitäisi jumpata. Ensin sen sai herätellä töihin, mikä onnistui ihan hyvin. Eki reagoi eteenpäin pyytäviin apuihin hyvin, vaikka tuppasi unohtamaan ne muutaman askeleen päästä. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut niin potkuri kuin joskus. Saisin vain olla itse tarkempi olemaan satulassa hiljaa, kun Eki liikkui varmistelemaan jäämisen sijasta. Eki asettui oikealle hyvin, ehkä vähän liikaakin. Vasemmalle sen sijaan sitä sai jumpata hieman enemmän, sillä se tuntui jäävän kenottamaan oikealle. Olisin saanut hakea sen paremmin ulko-ohjan tuntumalle molemmissa kierroksissa, mutta erityisesti oikeassa kierroksessa. Hurruuttelin käynnissä ja ravissa muutamia kolmikaarisia kiemurauria, jotta sain näppärästi käytyä molempia Ekin puolia läpi.

Takaosakäännöksiä tein käynnissä, jonka yritin käännöstä valmistellakseni ratsastaa lyhyeksi. Takaosakäännökset vasemmalle tuntuivat onnistuvan kohtalaisesti. Ekiä sai hieman jarrutella, jotta se ei lähtenyt takaosallaan liikkeeseen liikaa mukaan. Takaosakäännökset oikealle menivät taas alussa melkoisina paikoillaan pyörähdyksinä. Ekin takaosa ei ottanut oikein askeltakaan, vaan Eki harppoi etuosallaan käännöksen pyörähtäen aika liikkumattoman takaosansa ympäri. Kun takaosakäännöksessä vasemmalle jouduin olemaan etuosan kanssa tarkka, nyt sain miettiä enemmän takaosaa. Se piti saada ottamaan askelia paikoilleen juurtumisen sijasta. Ratkaisuna yritin pohkeella ja kevyillä raippamerkeillä aktivoida takaosaa ottamaan pieniä askelia, mutta samalla pitää enemmän etuosan liikkeellä. Eki tajusi ainakin jonkin verran korjauspyyntöjäni eikä se enää niin pahasti vain pyörähtänyt takajalkojensa ympäri. Samalla kuitenkin takaosakäännös suureni, mutta pääsimmepähän napapyörähdyksistä eroon.

Siirtymisiä tein peruutuksesta raviin ja laukkaan. Peruutuksissa en saanut Ekiä pyöristymään, mutta muutoin se teki ne ihan ok. Välillä Eki lähti peruuttamaan vinoon, mutta sen sai korjattua kohtuullisesti. Arvelin pyöreyden puutteen heijastuvan siirtymiseen ylöspäin, vaan olinpa väärässä. Ravisiirtymisessä Ekiä sai aluksi hieman nohitella. Sitten se alkoi reagoida ja siirtyi peruutuksesta nopeammin raviin. Päivän yllätykset tulivat peruutuksesta tehdyissä laukannostoissa. Niin vain Eki nosti laukan yrittämättä ravata väliin. Miten nämä tallin muhkuimmat ratsut ovatkin laukannostoissa näin näppäriä? Siirtymiset alaspäin eivät odotetusti olleet kovin mairittelevia. En vain osaa istua enkä senkään takia saa valmisteltua ravia tai laukkaa sellaiseksi, josta siirtyminen mahdollisimman nopeasti pysähdykseen onnistuisi. Siirtymiset alaspäin olivat kohtalaisia, sillä eivät ne nyt niin mahdottomasti venyneet kuitenkaan.

Laukassa hurruuttelin ympyröitä ja yritin saada Ekiä molemmille ohjille, vasen ohja tuntui olevan vielä vähän tyhjä. Erityisesti oikeassa laukassa yritin päästää sisältä ja tarjota selvemmin tukea vasemmalla ohjalla. Käytin vasta-asetuksiakin apuna. Sinällään Eki laukkasi ihan mukavasti ja tarjosi pyöreitä hetkiä, mutta kunnon loksahdusta ja molempien ohjien tuntumaa en saanut. Eki oli kuitenkin muutoin mutkaton molempiin suuntiin ja tarjosi hyviä, rentoja hetkiä niissä molemmissa. Kivaa oli myös se, ettei sitä joka hetki tarvinnut muistuttaa liikkumaan. Etenkään silloin, kun maltoin itse istua hiljaa ja vaikuttaa enemmän tarpeen vaatiessa kuin kaiken varalta.

Loppuravissa hain vielä vähän lyhyempää ja pidempää ravia. Eki reagoi lyhennyksiin ihan hyvin, mutta en saanut ratsastettua puolipidätteitä aivan läpi. Niinpä pidempään askeleeseen sain pyytää Ekiä myös pohkeella. Askeleeseen tuli kuitenkin ehkä hieman pituutta ilman, että tahti muuttui kummemmin. Samalla huomasin kuitenkin, että Eki pääsi turhan etupainoiseksi pidemmässä ravissa. Niinpä yritin ratsastaa lyhyemmän ravin huolellisemmin ja lähteä pidentämään askelta vähän varovaisemmin, jotta en tuupannut Ekiä etuosalleen. Raviin löytyikin vähän tolkkua tällä kikalla, ja pääsimme hölkkäämään aika rennosti ja letkeästi.

Ekillä oli kiva mennä näin itsenäisesti. Se on mukavan yritteliäs kaveri, joka ei turhia hötkyile. Saahan sitä nohitella, mutta samalla se kyllä opettaa malttamisen ja hiljaa olemisen jaloa taitoa. Siinä minulla onkin melkoisesti opeteltavaa. Jospa tiemme Ekin kanssa törmäävät pian toistekin, niin pääsen jatkamaan siitä, mihin tällä kertaa jäimme.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Ei oikein etene

Tiistaina päätin käydä ratsastamassa jo aamusta, sillä kenttä oli hyvin varattu loppupäivän. Aamuajankohta passasi myös siksi, että arvelin paarmoja olevan silloin vähemmän. Kaikeksi onneksi olin oikeassa, tunnin aikana minua ja ratsukseni nappaamani Pavea häiritsi vain kaksi paarmaa. Tunnin treeniaiheet valikoituivat lennosta: kolmikaarinen kiemuraura, laukanvaihtoyritykset puomilla sekä siirtymiset.

Kolmikaarista kiemurauraa tulin niin käynnissä kuin ravissa. Olipa ihana päästä työstämään käyntiä ilman paarmoja! Kaarteet oikealle sujuivat ihan ok, vasemmalle sain houkutella Pavea hieman enemmän, mutta ei se siihenkään suuntaan rautakanki ollut. Ravissa pyrin nohittelemaan Paven liikkumaan kunnolla, mutta vaillinnaiseksi se jäi. Yritin olla napakka ja pitää pyyntöketjun selvänä, mutta jotain tein väärin, eikä Pave innostunut ravaamaan kuin aina pari askelta vähän tarmokkaammin. Itse kiemuraura sujui ravissa kuitenkin ihan ok. Suoristuskohdissa Pave hieman nousi muodosta, mutta uuden kaarteen avulla sen sai taas vähän pyöreämmäksi ja rennommaksi.

Laukkatehtäväksi nappasin vaihtoyritykset puomilla. Aluksi hurruuttelin puomia hetken ravissa suuntaa vaihdellen, jotta tehtävä tulisi Pavelle tutuksi. Sitten lähdimme yrittämään vaihtoja kahdeksikolla. Yritin tulla puomille hieman vinosti, jotta suunnan vaihtuminen korostuisi. Vaihtoapuna käytin pääosin johtavaa ohjaa, mutta yritin myös vähän pyytää vaihtoa uuden ulkopohkeen avulla. Saimme tehtävällä aika paljon ristilaukkoja. Pari kertaa Pave korjasi takaosan pois ristilaukasta pienen itse. Muutoin jouduin korjaamaan ristilaukan joko ravin kautta tai sitten jatkamalla sinnikkäästi puomille ja yrittämällä siinä korjausta. Pave tuntui hoksaavan tehtävän idean, mutta ei aina silti saanut järjestettyä kavioitaan oikein. Saimme kuitenkin parit onnistuneet vaihdot puomilla, joten oli hommassa jotain tolkkua. Hyödynsin lopulta kevyttä istuntaa (koulujalustimilla), mutta en osaa sanoa, auttoiko se tehtävässä. Kunpa vain itse osaisin vielä pyytää vaihdon tismalleen oikein, niin Pave varmasti vaihtaisi. Nyt oma osuuteni oli paikoin vähän sähläystä. Lisää treeniä siis!

Tein muutamia siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Tavoitteena oli saada Pave olemaan hirveilemättä ainakaan todella pahasti alaspäin tehdyissä siirtymisissä. Kuten arvelin, siirtymiset ylöspäin olivat kohtuullisen rentoja. Aktiivisuutta niissä ei niin ollut, mutta sentään rentous ja pyöreys säilyivät kohtuullisesti. Siirtymisissä alaspäin huomasin oman kroppani heilahtavan eteen. Yritin ajatella tiukkaa keskivartaloa ja pientä takanojaa siirtymisessä, mutta joka kerta tunsin retkahtavani ainakin hieman eteen. Pave teki siirtymiset alaspäin kuitenkin kohtalaisesti ilman suurempia hirveilyjä. Eivät ne nättejä ja pyöreitä olleet, mutta ihanan kaukana kamalimmista siirtymisistämme.



Loppuravissa yritin saada Pavesta irti vielä kunnon ravia, vaan ei. Tahti meni vain kiireiseksi, mutta askel pysyi lyhyenä ja tikittävänä. Pave pääsi rikkomaan laukalle, kun nohitin sitä ravaamaan isommin. Jotenkin se pitäisi saada edestä kiinni ja ryhdikkäämmäksi, niin ehkä sen siten olisi helpompi ravata takaa eteen. Nyt se etuosa kuitenkin on painavin ja varmasti estää takajalkojen kunnollisen käytön. Tai no, eivät ne takajalatkaan taida meillä kovin loistavasti olla mukana. Pikkuisen olisi siis korjattavaa. Vaan eipähän lopu treeniaiheet kesken, vieläkään.

Videoista kiitos Kaisalle!

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Talviturkin heitto merellä

Suomenhevosesta merihevoseksi.
© Riikka Lamberg
Maanantain toinen hevostelu oli uittoreissu merellä. Olipa kiva päästä heittämään talviturkki! Tallilta meitä lähti täysi kuorma-autollinen eli viisi hevosta. Minun uittohevosenani oli Tupu.

Tupun leveässä ja aika tasaisessa selässä kelpasi kyllä istuskella. Tupu seurasi myös mukavasti kavereita syvemmälle, mutta emme ihan kunnolla uimaan heittäytyneet. Yhdessä siis. Minä kävin nakkaamassa oman talviturkkini ihan virallisesti ilman hevostakin. Sen jälkeen olikin kiva kiivetä Tupun selkään lämmittelemään. Sain nohiteltua Tupusta rantavedessä pari raviaskelta irti, mutta enempään se ei villiintynyt. Kaipa se hoksi vedessä ravaamisen olevan tavallista selvästi työläämpää. Laukasta en siis haaveillutkaan. Sain kuitenkin tolskata vedessä ihan riittävästi muutenkin.

Riemuidiootti ja ihanat hevoset.
© Riikka Lamberg
Tupu oli oikein hyvä uittokaveri. Oikein tolkku ja rauhallinen, ja sellainenhan passaa minulle oikein hyvin. Olipa kyllä kiva päästä tekemään tämä kesään kuuluva uittoreissukin ja vielä mukavan lämpimänä päivänä.

Kuvista kiitos Riikalle!

Keskittyminen hukassa

Maanantaina oli tuplahevostelun vuoro. Ensin menin Tupulla itsenäisesti ja sitten jatkoin sen kanssa uittoreissulle merelle. Jeij! Aurinkoinen keli houkutteli paarmat kentälle kiusaksi, mikä sotki kaikenlaisen järkevän treenin mahdollisuudet. Pah. Tupun kanssa hurauttelimme vähän kolmikaarisia kiemurauria puomeilla ja ilman, ympyröitä sekä villiinnyimme vielä testailemaan laukanvaihtoja puomeilla.

Paarmat kiusasivat meitä niin, ettei käyntityöskentelystä tullut oikeastaan mitään. Ärsytti vietävästi, kun molempien keskittyminen karkasi paarmojen karkottamiseen. Ravissakin sinnikkäimmät paarmat kehtasivat häiritä menoa, laukassa sentään sai olla rauhassa. Tupu olikin kenties juuri verenimijöiden takia vähän kiireinen eikä oikein kuulolla. Positiivista oli se, ettei se tällä kertaa punkenut niin paljon kuin edelliskerralla. En kuitenkaan saanut sitä antamaan rehellisesti periksi edes helpommassa eli oikeassa kierroksessa, vasemmasta siten puhumattakaan. Kolmikaarinen sujui kuitenkin ravissa hyvin, niin puomeilla kuin ilman. Puomeilla erityisen positiivista oli se, kuinka asiallisesti saimme tehtyä suoristuskohdat.

Kokeilin muutamat laukannostot peruutuksesta, ja Tupu teki ne sangen näppärästi. Se taisi olla iloinen päästessään kirmaamaan paarmoja karkuun. Laukassa villiinnyin sitten kokeilemaan kolmen lyhyen sivun suuntaisesti olleen pehmopuomin avulla laukanvaihtoja. Samoja puomeja olin tahkonnut aiemmin ravissa kolmikaarisella kiemurauralla. Taisimme saada kerran tai ehkä kahdesti puhtaan vaihdon. Muutoin tuli ristilaukkaa. Tupu taisi siis tajuta, mitä yritin siltä pyytää, mutta en osannut pyytää ihan loppuun saakka. Tupun sai kuitenkin korjaamaan laukan myötäiseksi ylittämällä päädyssä olleen yksittäisen puomin. Puomeilla tehtäviä vaihtotreenejä voisi kyllä tehdä Tupun kanssa uudelleenkin.

Loppuravissa yritin hakea vielä pyöreää menoa, mutta tänään sitä ei löytynyt. Hurauttelin sitten vielä puomien yli muutamat kerrat kolmikaarista kiemurauraa, ja siihen saimme rennon lopetuksen. Tänään oli kyllä keskittyminen kateissa, ja se vähän harmitti. Osaan jo odottaa Tupun kanssa parempia hetkiä, joten nämä takapakkia ottavat kerrat harmittavatkin sitten. No, jospa se paarmattomammalla kelillä ja paremmalla keskittymisellä taas menisi sinne oikeaan suuntaan.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Leppoisa maasto paarmoista huolimatta

Sunnuntaina oli harvinaista herkkua tarjolla, sillä pääsimme pitkästä aikaa JKH-tiimimme kera maastoon. Minun ratsunani oli Gia, Nora meni Hempalla ja Kaisa Vakella. Kesäinen keli oli oikein kohdillaan, mutta sen haittapuolena olivat sinnikkäät paarmat. Niistä onneksi pääsi aina hetkeksi ravissa ja laukassa eroon.

Kävimme tutun, vähän alle kymmenen kilometrin lenkin. Kävelimme kaikki tieosuudet, mikä hieman pidensi lenkin kestoa. Kankailla otimme yhden rauhallisen laukkapätkän. Muuten taivalsimme käynnissä ja ravissa. Reissu meni mukavasti, ja Gia käyttäytyi mainiosti. Maasto oli siis kaikin puolin leppoisa, jos vain niistä paarmoista olisi päässyt kokonaan eroon. Vaan kesä, kärpäset ja harmillisesti myös paarmat taitavat vain kuulua yhteen.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Omien asetusten palauttelua

Lauantaina piti päästä sennuleirin jälkeen kotitallille ratsastamaan. Nappasin Tupun itsenäiselle tunnille. Treeniaiheita ei ollut mielessä, joten tunti meni perusratsastuksen parissa. Se tulikin tarpeeseen, sillä Tupu puski alussa molempiin kierroksiin ja muutenkin tuntui kuvittelevan, että saa humputella menemään ihan oman mielensä mukaan.

Tunnin aikana pyörittelin aika paljon ympyröitä, kahdeksikkoja sekä tein muutamat väistöt ja takaosakäännökset. Vasemmassa kierroksessa Tupua sai taas houkutella hyvän tovin asettumaan. Aluksi en saanut sitä oikein antamaan periksi, vaan se jurnutti menemään asettumatta ja vähän sisälle kaatuen. Oikeassa kierroksessa löytyi kyllä asetus, mutta alussa Tupu yritti puskea siinäkin kierroksessa sisään. Sisäpohje pääsi kunnolla töihin, ja samalla tarkkailin istuntaani ja yritin olla valumatta itse vasemmalle.

Testailin muutamat ravipohkeenväistöt, jotka lähtivät ihan kohtuullisesti. Tahti hieman hidastui, mutta eipähän Tupu juossut väistöistä läpi. Väistöaskeleet lähtivät aika kevyesti. Samaan vauhtiin testasin myös muutamat takaosakäännökset käynnissä. Niiden tekninen taso oli sangen olematon, en olekaan tainnut tehdä niitä Tupun kanssa. Etuosaa sai jarruttaa aika selvästi, muutoin Tupu lähti astelemaan liian isolle kuviolle. Sopivasti pidätteitä ja kääntävää pohjetta rytmittäen saimme sinnepäin menneitä suorituksia. Näitä voisi treenata Tupun kanssa toistekin, vähän tarkemmin tosin.

Laukassa pyörittelin pääty-ympyröitä ja menin ihan uraa myöten. Oikeaan laukkaan tuli jotain tolkkua, vasen jäi vähän puutteelliseksi. Pieniä loksahduksia siinä tuli, mutta ei sellaista pysyvämpää muutosta. Tupu ei kuitenkaan enää painanut selvästi sisälle kummassakaan laukassa, joten työstäminen oli siinä mielessä onnistunutta. Hurauttelin molemmissa laukoissa useammasta estetolpasta tehdyn pujottelulinjan, mikä oli hauskaa. Saipahan kääntää ja ylläpitää laukkaa tällaisellakin tehtävällä.

Loppuravissa pyörittelin vielä ympyröitä ja yritin pyöristellä Tupua. Se yritti kovasti olla ensin kiireinen, mutta sinnikkään yrittämisen jälkeen alkoi malttaa hieman. En saanut istuntaani niin kuriin, että Tupu olisi jäänyt alleni, mutta onneksi se hieman tasoittui. Mutta yhtä nopeasti se taas vähän kiihdytti, jos istuntani antoi periksi. Oli kuitenkin kiva saada pyöreämpiä ja rennompia pätkiä molempiin suuntiin.

Tunti tosiaan hurahti omia asetuksia Tupulle palautellen. Alkutunti oli vähän hankala, mutta onneksi Tupu alkoi reagoida korjauspyyntöihini, ja lopputunnista se olikin molempiin suuntiin vähän parempi. Tällä kertaa ei löytynyt sitä tasaista ja maltillista etenemistä niin hyvin kuin olisin halunnut, joten sitä täytyy etsiä ensi kerralla tarkemmin.

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Sennuleirin 11. tunti: leirin päätös estekisoissa

Sennuleirin 11. tunti ja samalla viimeinen tunti meni tuttuun tapaan leirikisojen parissa. Ratsukseni sain toivomani Alin. Pohdiskelin korkeutta ja päädyin sitten 80 senttiin, sillä toinen valittava korkeus oli 60 senttiä. Arvosteluna oli A.2.0, mutta minun tavoitteenani oli vain asiallinen rata.

Verryttelyn pidin aika kevyenä, sillä Ali oli mennyt tunnin jo alle. Hyppyjä otimme pystylle ja okserille. Pysty nousi kisakorkeuteen eli 80 senttiin, mutta muut hypyt olivat maksimissaan 60 senttiä. Ali liikkui hyvin ja oli aika kevyt. Vähän asetus vasemmalle oli hukassa, mutta sain Alia vähän pehmenemään sieltä. Hypyt menivät ihan ok, vaikka laukka jäi hieman ehkä hitaaksi. Luotin kuitenkin Aliin, joka hyppäsikin jokaisen esteen kiltisti. Mahanpohjaa kehtasi vääntää jonkin verran, mutta yritin rauhoitella itseäni hengittelemällä syvään ja uskomalla siihen, että Ali menee 80 sentin radan vaikka silmät kiinni takaperin.

Meidän vuoromme tuli odottelun jälkeen, joten ravasin ja laukkasin pätkän alkuun. Sitten hengitin syvään, ja niin lähdimme Alin kanssa matkaan. Laukka oli rauhallista, mutta mielestäni riittävän etenevää. Ykkönen ylittyi hyvin, ja Ali nappasi myötälaukan. Kaareva linja kakkoselle meni neljällä askeleella. Kolmoselle tulimme hieman lähelle, mutta este ylittyi puhtaasti. Kolmoselta oli kaareva linja askeleen sarjalle. Se meni kuudella askeleella ihan hyvin, vaikka se tuntui radan vaikeimmalta kohdalta. Askeleen sarja meni ongelmitta. Sen jälkeen olimme ristilaukassa, mutta en huomannut tätä selkään. Niinpä suuntasin viitoselle, joka ylittyi puhtaasti. Siitä oli kaareva linja kuutoselle, jolle pääsimme kuudella askeleella, viimeisin oli vähän lyhyempi. Seiska ylittyi ihan ok, ja edessä oli kaksi viimeistä estettä, kaarevalla linjalla tietysti. Seiskan jälkeen olimme ristilaukassa, mutta jostain syystä en alkanut korjata sitä. Pelkäsin vissiin, että rytmi katoaisi korjauksen aikana. Alia ristilaukka ei haitannut, vaan se hyppäsi kasin rohkeasti positiivisen askeleen kautta ja ennen kaikkea hyvällä ilmavaralla. Ysille eli radan viimeiselle pääsimme viidellä askeleella, ja sekin ylittyi puhtaasti. Jes, nollarata 80 sentin radalta, joka oli kohtuullisen tekninen kaikkine linjoineen. Hyvä Ali!



Maailman paras Ali.
Kisoissa starttasi 11 ratsukkoa, ja me Alin kanssa olimme ensimmäisiä ei-sijoittuneita. Olin niin iloinen! Ali oli radalla aivan huippu ja vei meidät turvallisesti kaikkien esteiden yli. Minua ei enää suorituksen aikana jännittänyt, vaan nautin menosta. Tykästyin Aliin nyt viimeistään ihan täysin. Jos se on aina tällainen kuin tällä viikolla, on se hevonen minun makuuni. Kiltti ja yritteliäs, kaikin puolin ihana. Sennuleiri loppuikin todella hyviin fiiliksiin. Kyllä taas kerran kannatti tulla. Hyvä seura ja hyvät hevoset. Niillä pärjää enemmän kuin hyvin.

Leirin kirjallinen loppupalaute kuului seuraavasti: "Istuntasi on siisti ja ryhdikäs. Ratsastustapasi on rauhallinen ja sinulla on hyvä vaatimustaso niin itsellesi kuin hevoseen. Tarkkaile, ettet levitä käsiäsi liikaa sivuille, jotta tuntuma ei tule liian kovaksi. Muista, että pitkä ohja ei ole sama kuin pehmeä ohja. Pidä ranteet suorassa. Käännä jalkaterät paremmin menosuuntaan, jotta saat pohkeen koko sisäpuolen hyvin käyttöön." Siinäpä hyvä lista asioita, joita muistaa treenata.

Videosta ja kuvasta kiitos Jennille!

Sennuleirin 10. tunti: hidas käynnistyminen

Perjantaina koitti sennuleirin viimeinen päivä. Niin se viikko taas hurahti. Onneksi vielä oli luvassa yksi koulutunti sekä estekisat. Leirin kymmenennelle tunnille sain ratsukseni Liljan. Koulutunnin treeniaiheina olivat siirtymiset sekä pohkeenväistöt.

Siirtymisiä teimme käynnin ja peruutuksen, ravin ja peruutuksen sekä siihen yhdistetyn laukannoston parissa. Lilja oli aika hyvä siirtymisissä, kunhan olisin itse istunut paremmin. Liljan herkkyys kuitenkin motivoi yrittämään, ja parsinkin istuntaa kohtuullisesti. Tärkeimpänä oli muistaa istunnan suoruus siirtymisissä alaspäin, etten horjahtanut etukenoon. Pysähdykset alkoivat sujua ihan kohtuullisesti. Peruutukset olivat alussa nihkeitä. Jouduin tekemään niissä aika paljon ohjalla. Lilja lähti aina peruutukseen, mutta hieman hitaasti ja vastustellen. Toistot kuitenkin auttoivat, ja Lilja alkoi tehdä peruutukset helpommin. Peruutuksesta siirtymiset käyntiin ja etenkin raviin sujuivat alun nohittelun jälkeen asiallisesti. Parhaiten onnistuivat, vastoin odotuksiani, peruutuksesta tehdyt laukannostot. Pieni viive pyynnöstä nostoon oli, mutta odotin enkä tuupannut. Lilja tekikin näin sangen asiallisia nostoja. Enpä ole toviin tehnyt näin onnistuneita nostoja peruutuksesta enkä ylipäätään tällaista tehtävää. Kiva harjoitus.

Pohkeenväistöt teimme keskihalkaisijalta pätkän uraa kohti ja suoristimme siitä. Taisimme tulla niitä suoraan ravissa. Väistöt lähtivät molempiin suuntiin ihan hyvin, mutta parsittavaa oli. Isoin juttu oli saada Lilja asettumaan väistöissä vasemmalle oikealle. Se olisi kenottanut mielellään vasemmalle. Houkuttelin ja yritin johtavalla ohjalla saada asetusta oikealle, mutta aika sinnikkäästi tamma kenotti vasemmalle. Pientä petrausta tuli, mutta ei sellaista kunnon korjausta. Väistöissä oikealle sain muistuttaa Liljaa ottamaan myös takaosan mukaan. Muistutusten jälkeen nämä väistöt sujuivat vasemmalle tehtyjä paremmin. Tahti hiipui väistöissä hieman, mutta ei pahiten. Väistön jälkeen suoraan jatkaminen onnistui ok, jos Lilja eteni. Hiippailuvauhdilla se pääsi hieman kiemurtelemaan.

Loppuun teimme parit keskiravilävistäjät. Unohdin lävistäjän alussa suoristaa Liljan, jolloin keskiravi ei lähtenyt heti hyvin. Tajusin kuitenkin korjata asian, jolloin pääsimme menemään parempaa ravia. Loppuravissa annoin Liljan venyttää eteen ja alas, minkä se teki hyvin.

Liljan kanssa suurin pulma oli saada se oikeasti aktiivisesti. Se oli etenkin alkutunnista sangen hidas. Edestä kyllä kevyt ja pyöreähkö, mutta takaosa oli ihan tallissa. Kunnon tuntumaa ei oikein saanut, kun se ei polkenut takaa. Noin kolmen vartin kohdalla Liljan moottori alkoi käynnistyä, jolloin eteneminen ja tuntuma paranivat heti. Nohittelin Liljaa sinnikkäästi läpi tunnin. Laukassa raippamerkit aiheuttivat pieniä pukkeja, mutta niiden jälkeen tamma ainakin liikkui hetken paremmin. Liljan kanssa 1,5 tunnin treeni voisi olla paikallaan. Ensimmäinen tunti menisi moottorin käynnistämiseen ja sitten voisikin työskennellä aktiivisesti loppuajan. Tykkäsin kuitenkin Liljasta, sillä se oli kevyt ratsastaa (lukuun ottamatta nohittelua) ja teki tehtävät asiallisesti. Vielä kun olisin saanut puristettua siitä kierroksia irti nopeammin, niin hommasta olisi tullut vähän helpompaa.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Sennuleirin 9. tunti: loksahduksia lisätunnilla

Sennuleirin yhdeksäs tunti oli ilmainen lisätunti varausmaksun ajoissa maksaneille. Aiheena oli istunta, ja ratsunani oli toisen kerran tälle päivälle Ali. Tunnin saimme mennä kivasti vain neljän ratsukon kera.

Tunnin ideana oli saada istunnasta kiinni niin, että sillä saattoi lyhentää ja pidentää askelta. Tehtäväksi opettaja antoi sisäistuinluun liikuttamisen. Jos halusi mennä pidempää askelta, piti sisäistuinluuta pyörittää takaa eteen. Jos taas halusi lyhentää, piti istuinluun ikään kuin nostaa liikettä alhaalta ylös. Liikerata oli soikio, vertauskuvaksi annettiin kananmunan muoto. Tästä revittiinkin sitten kunnon teinihuumoria, kun opettaja esimerkiksi lyhennyksessä käski ratsastamaan muna pystyssä. Alussa liikerata oli ihan hukassa. Ihmettelin vain sisäistuinluutani ja sitä, mihin ihmeen suuntaan sitä piti liikuttaa. Tai miten sen oikeastaan sai liikkumaan. No, kyllähän se oikeasti liikkuu, mutta aika vähän rehellisesti sanottuna sitä mietin. Saimme kuitenkin rauhassa miettiä asiaa käynnissä. Otin asiakseni ajatella liikkeet enemmän eteenpäin ja ylös, niin en mennyt soikion ja kananmunan kanssa sekaisin.

Aloitimme hakemalla sisäistuinluulla liikettä eteen ihan käynnissä. Siinä olikin hyvin aikaa miettiä, miten koko homma tehtäisiin. Keskityin siihen, että antaisin liikkeen tulla hevosen liikkeen avustamana enkä täysin jumppaisi selässä itse. Kaikeksi ihmeekseni Ali lähti reagoimaan tähän yritykseeni, mistä sain pontta yrittää enemmän. Muistuttelin kuitenkin pitämään liikkeen rentona, etten yhtäkkiä huomaisi tuuppaavani hevosta. Hiljalleen tämä alkoi onnistua, ja sain rytmistä kiinni. Ali käveli aika asiallisesti ilman, että sitä tarvitsi muistuttaa koko ajan pohkeella. Toki pohkeitakin tarvitsin, vielä en niin autuaaksi istunnan kanssa tullut.

Lyhentämisessä istuinluun liike piti saada alhaalta ylös. Tällä tavalla hevosta ikään kuin nostettiin ylöspäin ja sitä kautta askeleen tuli lyhentyä. Tätä piti taas miettiä vähän erikseen, mutta alkoi sekin hahmottua. Tässä tarvitsi lisäksi aika paljon tukea keskivartalosta, jotta askel lähti oikeasti lyhenemään. Ali oli kuitenkin edelleen aika kivasti kuulolla, jolloin sain askelta lyhentymään ilman koko ajan ohjassa roikkumista. Mutta kuten pohkeidenkin kanssa, tarvitsin ohjaakin vielä avuksi. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, että sain Alia aina hetkittäin lyhentämään jo pelkkää istuntaa käyttämällä. Tämän avulla sain jättää ohjaa paljon enemmän rauhaan kuin tavallisesti.

Veimme samoja ajatuksia myös raviin ja laukkaan. Ravissa pelattiin keventämisen kanssa. Isommalla ja eteenpäin suuntautuneella kevennyksellä haettiin pitkää askelta, mahdollisimman pienellä ja matalalla kevennyksellä taas lyhyttä askelta. Samalla keskivartalon tuki oli edelleen tärkeää. Pienen ja matalan kevennyksen kanssa sain tehdä töitä. Alilla ei ole kovin pomppuisa ravi, mutta tuppasin silti singahtamaan aina liikaa ilmaan kevennyksessä. Sain ihan tosissani rutistella itseäni tiukemmaksi paketiksi, jotta sain hallittua ja jarrutettua liikettä. Ali oli edelleen ihana ja reagoi heti, kun sain tehtyä korjauksia oikeaan suuntaan. Kevennyksen mataloittamisessa huomasin kippaavani ylävartalolla etukenoon ja puristautuvani kasaan. Ryhti katosi jonnekin, ja sain ihan toden teolla yrittää suoristaa itseäni. Isompaan raviin oli taas helpompi saada isompi kevennys mukaan. Ali hurruuttelikin menemään aika etenevää ravia, kun pääsimme samaan rytmiin. Ihanan opettavaista!

Laukassa työskentely oli myös kovin opettavaista. Istunnalla jarruttamisessa keskivartalon tuki korostui entisestään. Aiemmilla tunneilla Alin kanssa olin huomannut sen, että istuntani ei pitänyt, vaan se teki pienen seilausliikkeen satulassa vähän lässähtäen. Nyt pääsin puristelemaan omaa kroppaani kohdilleen ja vaikuttamaan Aliin sillä. Välillä jouduin käyttämään ohjaa pidätteiden teossa, kun Ali pääsi vähän etupainoiseksi ja kiireiseksi. Vasen laukka tuntui oikeaa hieman hankalammalta. Siinä oma pomppiva liikkeeni oli isompi. Sain kuitenkin kursittua istuntaani kasaan ja ajateltua mahdollisimman tiivistä istuntaa. Oikeassa laukassa loksahti tänään palaset ihan kunnolla paikoilleen. Keskityin rutistelemaan itseäni kasaan, ja niin vain Ali loksahti pyöreäksi ja kevyeksi. Se laukkasi allani lyhyenä ja tasapainoisena vailla kiireen häivääkään. Äkkiä piti huudella opettajalle, miltä menomme näytti ja vastauksena tuli, että hyvältä. Siltä se hitsit vieköön tuntuikin. Jes! Tajusin pitää kroppani kasassa ja pohkeet tuntumalla, mutta varoa tekemästä mitään ylimääräistä. Oikean laukan pätkät kruunasivat kyllä koko tunnin. Niin helppoa, huoletonta ja vaivatonta.



Loppuravissa Ali tarjosi mukavan sujuvaa ravia. Kevennykseenkin löytyi nyt hyvä rytmi ja tasapaino, jolloin menimme taas Alin kanssa samaa matkaa. Tunti päättyi varsin mukaviin tunnelmiin ja muutenkin todella hyvään mieleen. Istuntatreeni oli kyllä taas niin paikallaan. Yhtä aikaa oli sekä kamalan kinkkistä että ihanan opettavaista etenkin, kun sai omia palasia enemmän oikein, ja hevonen palkitsi toimimalla paremmin. Ali reagoi istuntakorjauksiin todella selvästi, mikä tietysti motivoi kummasti. Tämän tunnin treenejä pitää kyllä miettiä jatkossakin. Istunnassani on kuitenkin niin paljon korjattavaa, ja nyt on taas eväitä sen parantamiseen.

Videosta kiitos leirikaverille!

Sennuleirin 8. tunti: kiva Lisa

Sennuleirin kahdeksannella tunnilla oli koulua halutessaan kangilla. Minä ja onnettomat käteni jätimme kanget suosiolla naulaan. Ratsukseni sain Lisan, jolla menin viime leirillä kerran. Tunnin teemana oli avotaivutukset, joita tehtiin pääosin käynnissä, mutta myös ravissa. Lisäksi teimme muutamat täyskaarrot, takaosakäännökset sekä askeleen pidennykset.

Lisaa sai alussa vähän nohitella, että se liikkui paremmin. Muuten se jäi helposti hieman hiippailemaan eikä tullut tuntumalle. Raippamerkit vähän kiukuttivat Lisaa, ja sainkin vastineeksi parit minipukit. Mutta kun muistutin raipalla pukinkin jälkeen, tulkitsi Lisa merkin lopulta enemmän eteenpäin pyytäväksi kuin takaosan nakkelukehotukseksi. Liikkuminenkin alkoi parantua, kun sinnikkäästi muistutin Lisaa etenemään hiippailun sijasta. Puristamatta ja punkematta tietysti.

Avotaivutuksia teimme uraa myöten molempiin suuntiin. Suuntaa vaihdoimme täyskaartojen ja takaosakäännösten avulla. Suunnanmuutosten jälkeen haimme hetken ajan liikettä vähän eteen, kunnes palasimme taas avotaivutusten pariin. Lisan kanssa avotaivutuksia oli todella mukava tehdä. Sen kanssa pääsin harjoittelemaan istunnan käyttämistä hyvin. Avotaivutuksissa oikealle sain katsoa, että Lisa oikeasti asettui oikealle. Se jäi helposti vähän vasemmalle. Avotaivutuksissa vasemmalle taas sain kääntää etuosaa selvemmin, jotta se siirtyi pois takaosan edestä. Mutta molempiin suuntiin saimme tehtyä avotaivutuksia aika uskottavasti. Oli ihana harjoitella niitä näin helpon hevosen kanssa. Avotaivutuksissa oli järkeä myös ravissa, vaikka sain vakauttaa omia apuja, jotta ne menivät paremmin läpi. Lisa kuunteli kuitenkin hyvin ja yritti ymmärtää parhaansa mukaan. Parhaimmat avotaivutukset menivät mukavan tasaisesti, pyöreästi ja pehmeästi. Niissä sain istuttua ja mietittyä istunnan käyttämistä eikä minun tarvinnut värkätä ohjalla tai pohkeella. Kivaa!

Muutamat täyskaarrot ja takaosakäännökset ratsastimme suunnanmuutoksissa. Täyskaarrot teimme kerta kerralta aina vain pienempinä. Täyskaarrot onnistuivat ihan hyvin, sillä avotaivutusten myötä Lisa oli kuulolla. Takaosakäännöksiä olisin voinut hinkata muutamat ylimääräiset, sillä niissä Lisa pääsi molempiin suuntiin pyörähtämään napakäännösmäisesti rehellisen takaosakäännöksen sijasta.

Laukkaa työstimme ilman kummempaa kuviota ja aika tunnin alkupuolella. Lisan kanssa olisi ollut kiva työstää laukkaa enemmänkin, sen verran kivalta se tuntui. Lisa oli mukavassa muodossa ja aika rento, jolloin laukka rullasi. Olisin ehkä voinut prässäillä Lisaa hieman enemmän, jotta laukasta olisi tullut hieman ryhdikkäämpää. Nyt se oli myös ihan hyvää, mutta jotenkin jäi olo, että siitä olisi pienellä työstöllä saanut vielä makeampaa. Laukka rullasi tasaisesti molempiin suuntiin ilman kummempia puolieroja.

Loppuun hurautimme parit lävistäjät keskiravissa. Ensimmäinen lävistäjä jäi vähän vaatimattomaksi, vaikka eroa harjoitusraviin tuli. Toisen lävistäjän ratsastin tarmokkaammin, jolloin Lisa tarjosi sen loppupuolella pätkän sangen asiallista menoa. Näitäkin olisin voinut hurautella muutamat lisää, niin niistä olisi saanut paremman otteen ja päässyt vähän työstämään lisää.

Loppuravissa Lisa tarjosi sujuvaa ravia. Olipa kyllä taas kiva koulutunti. Lisa oli yhtä kiva kuin muistelin. Sen kanssa pääsin miettimään ja käyttämään istuntaani sekä kannoin jopa käsiäni pätkittäin. Paljon hyvää siis. Lisalla oli myös helpot askeleet, joten istunnan miettiminen onnistui senkin kannalta helposti. Laukkaa olisin tosiaan työstänyt mieluusti enemmän, mutta menihän tämä tunti avotaivutuksiinkin keskittyen. Etenkin kun ne sujuivat ihan mukavasti.

Sennuleirin 7. tunti: pääkopan testaus isoilla esteillä

Torstain ensimmäinen ja sennuleirin seitsemäs tunti meni isojen esteiden tunnilla. Esteiden korkeus tosin riippui siitä, mitä kukin kuski halusi hypätä. Ratsukseni sain toivomani Alin.

Alkuverryttelyssä menimme askellajit läpi ja ylittelimme paria kapeaa puomia. Ali liikkui muuten hyvin ja oli aika kevyt edestä, mutta laukassa se pudotteli raville jostain syystä. Puomille emme laukassa osuneet ihan joka kerta, jotenkin laukka jäi vähän vaillinnaiseksi. Taisipa pohjeratsastus vähän unohtua, kun ison hevosen liike tuntui selkään sellaiselta, etten hoksinut prässätä sitä enempää.

Tulimme tunnilla yksittäisiä tehtäviä, joiden esteitä korotettiin. Vaikein tehtävä oli kapeahko pysty. Menimme siitä kerran oikealta ohi, kun minua kehtasi alkaa kammottaa esteen kapeus. Toisella kerralla tajusin, että kyllä siitä oikeasti mahtuu, ja hyppäsihän se Ali sen sitten. Tuollaisia kapeita esteitä pitäisi kyllä treenata. Oppisipa ratsastamaan lähestymisen tarkasti, kun puomissa ei ole leveyttä, jonka varjolla hypätä sen melkein mistä kohdasta tahansa yli.

Muut tunnin esteet olivat kaarevia linjoja kuudella ja kolmella askeleella, kahden askeleen sarja sekä kahdeksikolla hypätyt niin sanottu Hollanti-portti ja okseri muurilla varustettuna. Näistä esteistä muuri oli se, jota lopulta lähdettiin korottamaan. Ali hyppäsi kaikki tehtävät oikein mukavan varmasti. Pari vähän lähelle tullutta ponnistuspaikkaa tosin otimme, mutta maltoin niissä hyvin, ja Ali pääsi sitten ponnistamaan hyppyyn. Puomin ja parinkin keilasimme tunnin aikana alas, kun en saanut Alia riittävästi takaosalle, vaan se jäi vähän etupainoiseksi. Ali kuitenkin hyppäsi rennon varmasti, joten en ainakaan pahemmin säätänyt selässä ja vaikeuttanut siten hevosen menoa.

Lopputunnista muurilla varustettua okseria alettiin hilata kierrosten myötä ylöspäin. Alle sai hypätä halutessaan Hollanti-portin. Itse otin sen aina alle, jotta sain homman kuntoon ja ajatukset kasaan. Suoraan isommalle esteelle tuleminen olisi ehkä ollut liian jännää. Ali liikkui nyt mukavasti ja nappaili esteillä viimein myötälaukkoja, jotka puuttuivat alkutunnin hypyistä. Odotin itse hyppyjä mielestäni ihan hyvin, jolloin Alille jäi rauha tehdä oma osuutensa. Okseri kehtasi näyttää vasta metrisenä jo isolta. Se kuitenkin ylittyi niin tasaisesti, että päätin uskaltaa vielä tulla sen 110-senttisenä. Paikka osui taas kohdilleen, ja Ali hyppäsi niin helposti, etten kekkuloinut kyydissäkään kamalasti. Jes! Koska aiemmat hypyt menivät niin hyvin, kaivautui sisäinen esteratsastajani viimein kuorestaan. Kyllähän me nyt sen okserin 120-senttisenäkin tulisimme! Hitsit, jännitti kyllä vähän, mutta keräsin ajatukseni kasaan. Hollanti-portti meni nätisti, jolloin ehdin vielä henkäistä syvään ja suunnata kohti 120 sentin okseria. Ponnistuspaikka näkyi kauas, Ali laukkasi tasaisesti, ja lähdimme hyppyyn yhtä aikaa rennon sujuvasti. Niin liidimme 120 sentin okserin yli, jesjesjes! Kuten arvata saattaa, virneeni ylsi korvasta korvaan ja taputtelin Alin niin hyväksi, että sillekin jäi varmasti hyvä mieli.



Olipa tunti! Pulppusin sydämiä loppuverryttelyssä ja hymyilin niin, että poskiin sattui. En olisi tunnin alussa uskonut, että arkajalkuuteni takia uskaltaisin mennä metriä korkeampaa. Itse asiassa tunnin alussa päätin, ettei minun tarvitsekaan mennä sitä korkeampaa, jos pääkoppa ei kestäisi. Mutta tällä tunnilla oli taas palaset kohdillaan, erityisesti ratsuna ollut Ali. On se hieno ruuna! Isojen esteiden tunnista tuli minulle isojen esteiden tunti (sivusin omaa korkeusennätystäni), ja siinä on kyllä tämän leirin suurin onnistuminen. 

Videoista kiitos leirikaverille!

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Sennuleirin 6. tunti: sympaattinen Essi

Sennuleirin kuudennella tunnilla oli taas kouluväännön vuoro. Ratsukseni sain napattua Essin, josta viime leirillä enteilin kehittyvän sangen mukava ratsu. Nyt oli kiva päästä testaamaan, miten meillä tänä vuonna menisi. Tunnilla pääsimme treenaamaan loivia kiemuroita, pohkeenväistöjä sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä.

Ensimmäisenä kuviona tulimme toiselle pitkälle sivulle kaksi loivaa kiemuraa. Toiselle pitkälle sivulle teimme puolestaan pohkeenväistön uralta keskemmäs ja takaisin kunnon suoristuspätkän kera. Myöhemmin loivat kiemurat tultiin ravissa, mutta väistöt teimme edelleen käynnissä. Loivat kiemurat sujuivat mukavasti. Kaarteissa vasemmalle sain alussa hakea asetuksen paremmin läpi, mutta kun ratsastin sen ajatuksella, alkoi Essi asettua molempiin suuntiin oikein kivasti. Loiva kiemura meni itse asiassa niin käynnissä kuin ravissa aika sujuvasti. Olipa kiva ratsastaa kuviota, joka tuntui menevän molempiin suuntiin tasaisesti.

Pohkeenväistöt tuottivat sitten vähän harmaita hiuksia, joskin lähinnä vain vasemmalle tehtyinä. Väistöt oikealle lähtivät kohtalaisesti, vaikka Essi vähän hidasteli niissä. Väistöt vasemmalle olivat puolestaan kamalan vaikeita joko Essille tai meille molemmille. Essi jäkitti niissä vastaan ja halusi punkea etuosallaan uralle ihan mutkalla. Väistöaskeleita siis ottamatta. En tiedä, miten tehtävä olikin niin hankala toiseen suuntaan. Säilytin malttini Essin pienistä töttöröinneistä huolimatta hyvin ja ystävällisen sinnikkäästi yritin kertoa, mitä oikea pohkeeni oikein tammalta tahtoi. Loppujen lopuksi saimme aina muutamia ristiaskeleita myös vasemmalle, mutta aika vähissä ne olivat. Kehuin Essiä kuitenkin vuolaasti, kun se hoksasi ottaa väistöaskeleita myös vasemmalle. Olisipa ollut kiva saada tarkempia ohjeita siitä, miten olisin voinut selkeyttää apujani ja saada Essin ymmärtämään.

Laukkaa työstimme molempiin suuntiin ilman varsinaista tehtävää. Saimme mennä uraa pitkin sekä pyöräytellä tarvittaessa ympyröitä. Laukassa ongelmana oli sen nostaminen ja säilyttäminen. Yritin valmistella laukan lyhyestä ravista, mutta Essi pääsi aina kipittämään. Niinpä muutamia nostoja tuli tehtyä ajaen, vaikka nolottaa tunnustaa. Onneksi myös tajusin ajamisen sijasta ottaa Essin takaisin kuulolle ja tehdä oikeasti enemmän nostoa muistuttaneen siirtymisen laukkaan. Laukassa Essi tarjosi aina pienen pätkän hyvää menoa. Sitten tuntui, että joko sen jaksaminen loppui tai homma oli liian työlästä. Silloin Essi pudotti kunnon kipitysraville, ja homma piti aloittaa alusta. Ympyröillä sain molempiin laukkoihin tolkkua, kun pyrin istumaan mahdollisimman hiljaa, mutta tukemaan Essiä pohkeella ja äänellä. Ne laukkapätkät tuntuivat kivoilta.

Viimeisenä tehtävänä työstimme pääty-ympyrällä hieman myötä- ja vasta-asetuksia sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä. Essi teki asetukset molempiin suuntiin aika kivasti. Sain tosin huolehtia siitä, ettei se lähtenyt valumaan myötäasetuksessa sisälle eikä vasta-asetuksessa ulos. Askeleen lyhentämisen työstö jäi vähän puolitiehen, mutta olimme suunnilleen oikealla tiellä sen kanssa. Olisin tosin saanut säilyttää aktiivisuuden vähän tarkemmin. Askeleen pidentämisessä tahti meni paikoin kiireiseksi, mutta ravissa saimme ihan mukavaa menoa. Loppuravissa Essi tarjosi aika kivaa etenemistä ilman kiirettä.

Essi oli kiva niin kuin muistelin. Laukan kanssa oli edelleen samoja ongelmia kuin vuosi sitten, mutta kuulemani mukaan Essiä ei sille sattuneen haaverin takia ole voitu viedä eteenpäin suunnitelmien mukaan. Pitäydyn siis edelleen siinä kommentissa, että siitä tulee hyvinkin mukava ratsu, kunhan se saa lisää oppia. Onhan se kiva jo nytkin, vaikka minun kanssani jotkin asiat tuottivat vaikeuksia. Vaan Essi oli mukavan yritteliäs ja pääsi aina hernehetkistäänkin kohtuullisen nopeasti yli. Se oli jotenkin sympaattinen tapaus, jonka kanssa osasin ottaa hankalatkin hetket ylimääräisiä stressaamatta.

Sennuleirin 5. tunti: erikoisempia esteitä

Keskiviikkona sennuleirin päivän ensimmäisellä ja samalla leirin viidennellä tunnilla oli esteitä. Ratsuvalikoimasta ehdittiin napata ajattelemani Helmeri, joten jäljellä olevista valitsin Alin.

Alkuverryttelyssä hyödynsimme puomeja ravissa ja laukassa. Ali liikkui mukavasti ja oli aika tasainen molempiin suuntiin. Yritin muistaa istua itse ryhdikkäänä, etten veisi Alia etupainoiseksi. Viime vuodelta muistelin Alin saaneen kiskaistua minut helposti etukenoon. Nyt se ei harrastanut kiskomista, mutta oli kyllä hieman etuosallaan, jos en erikseen muistuttanut sitä kantamaan itseään. Laukka rullasi kivasti. Ison hevosen kyydissä pohdiskelin hieman, menimmekö liian hitaasti, mutta tulin johtopäätökseen, että laukka kulki.

Tunnin teemana oli maltilliset erikoisesteet. Kentällä oli laine, vesimatto ja portti. Verryttelyhypyt otimme yksittäiselle pystylle, ja hypyt sujuivat hyvin. Alin laukka tosiaan vei eteenpäin, ja opin sen aika nopeasti, jolloin ponnistuspaikatkin löytyivät. Pystyn lisäksi tunnin aikana tulimme kahden askeleen sarjaa, yksittäisiä erikoisesteitä sekä niitä kaarevan linjan päässä olleelle trippelille yhdistettynä. Loppuun hyppäsimme lyhyen radan, jolla oli askeleen sarja, laineokseri sekä trippeli.

Alin kanssa ponnistuspaikat löytyivät tosiaan hyvin, jolloin hypyt olivat sujuvia, ja sain mukauduttua niihin omasta mielestäni ihan hyvin. Trippelillä kiirehdin tosin hieman suoristautumisen kanssa. Pohkeeni kuitenkin pysyivät aika hyvin paikoillaan, sillä muistin pitää ne hypyissä tuntumalla. Alin satulassa oli myös leveämmät jalustimet, ja ne taisivat osaltaan auttaa. Alin kanssa kivaa oli erityisesti sen tasaisuus. Se ei ryykännyt eikä hyytynyt, vaan rytmi pysyi läpi tunnin aika kivasti samanlaisena. Erikoisesteistä se ei piitannut, vaan hyppäsi jokaisen esteen tuosta noin vain. Petrattavaa minulla olisi ollut siinä, että olisin saanut Alia vielä enemmän edestä ryhdikkäämmäksi ja erityisesti heti hyppyjen jälkeen. Sarjalla esimerkiksi Ali pääsi pari kertaa venähtämään, jolloin b-osa tuli nopeasti vastaan. Kertaalleen otimmekin siltä puomin mukaan. Ali ei onneksi pahastunut siitä. Muutoin meillä mielestäni synkkasi Alin kanssa mukavasti. Selästä se tuntui juuri pitkille koivilleni sopivalta eikä minua edes "huimannut", vaikka olenkin tottunut menemään pienemmillä hevosilla.



Tämäkin estetunti teki tehtävänsä, sillä hyppääminen oli taas kerran kivaa. Toki minua vähän jännitti, mutta jälleen vain sen verran, ettei se haitannut menoa. Ali keräsi pisteet kotiin olemalla oikein mukava hyppykaveri. Sen kanssa ehti myös ajatella elämää ennen ja jälkeen estettä, mikä on aina hyvä merkki. Estekorkeudet pysyivät maltillisena, maksimikorkeus taisi olla 75 senttiä, jos sitäkään. Mutta eipä niitä senttejä kannata nyt miettiä. Vasta sitten, kun hyppyhommat alkavat rullata kerrasta toiseen varmemmin.

Videoista kiitos leirikaverille!

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Sennuleirin 4. tunti: takaisin Helmerin kyytiin

Sennuleirin neljännellä tunnilla oli taas koulua. Ratsukseni nappasin valikoimasta Helmerin, pitihän se päästä pian testaamaan uudelleen. Tunnilla treenasimme avotaivutuksia, kohtuullisen harmittomasti kuitenkin.

Alkuverryttelyssä hurauttelimme nelikaarista kiemurauraa ja kävimme kaikki askellajit läpi. Käynti ja ravi sujuivat ihan hyvin, vaikka Helmeri ei tuntunut niin pirteältä kuin edelliskerralla. Nelikaarisella kiemurauralla asetukset löytyivät aika kivan tasaisesti molempiin suuntiin. Helmeriä sai paikoin nohitella, mutta muistin olla jäämättä tuuppaamaan. Helmeri reagoikin pyyntöihin edetä kohtuullisesti, vaikka unohti asian aina muutaman askeleen jälkeen. Muoto oli kuitenkin paikoin pyöreähkö, ja Helmeri ennen kaikkea rento. Laukassa opettaja vinkkasi vähän herättelemään Helmeriä hurauttelemalla parit pitkät sivut eteen. Helmeri lähtikin reippaaseen laukkaan hyvin.

Avotaivutuksia teimme jo alkuverryttelyn yhteydessä niin käynnissä kuin ravissa, mutta myös keskihalkaisijalla käynnissä. Avotaivutukset oikealle onnistuivat paremmin, koska miellän ne itse helpommiksi. Vasemmalle jouduin työstämään niitä enemmän, sillä siinä suunnassa lähinnä oikea käteni teki jotain (eli roikkui ohjassa). Vasen käsi yritti asettaa, mutta molemmat pohkeet olivat ihan hukassa. Etenkin oikea pohje, jonka olisi pitänyt kääntää etuosaa pois keskihalkaisijalta. Molemmissa suunnissa myös eteneminen hyytyi avotaivutuksen aikana. Helmeri kesti kuitenkin säätämiseni oikein mukavasti, joten sain yrittää uudelleen ja uudelleen löytää oikeita apuja. Asiaa helpotti se, että ajattelin avotaivutuksen loivana. Näin en jäänyt vääntämään Helmeriä mutkalle, jolloin välillä pääsimme myös etenemään. Emme kovin reippaasti, mutta kuitenkin.

Hieno Helmeri, kuskista viis. © Venla
Lopputunnista kokoonnuimme vielä oikeassa kierroksessa pääty-ympyrälle. Siinä haimme keventäen ravia lyhyemmäksi ja pidemmäksi. Olipa lyhennystä vaikea tehdä keventäen! Mieleni teki niin istua alas, sillä se olisi ollut paljon helpompaa. Jotenkin keventäminen sotki lyhennysyritykset, kun en saanut kroppaa samalla tavalla käyttöön kuin harjoitusravissa istuen. Helmeri kuitenkin lyhensi askelta kohtuullisesti. Ihan täydellisesti lyhennys ei kuitenkaan mennyt läpi, koska pidennykseen Helmeriä piti ratsastaa eteen. Keventämisestä oli onneksi iloa pidennyksen aikana. Helmeristä irtosi lopulta aika kivaa pidempää ravia, joten kyllä tehtävällä tuli jotain tehtyä oikein.

Loppuravissa pyysin Helmeriä vielä ravaamaan aktiivisesti pyöreyttä hakien. Helmeri liikkuikin aika mukavasti eikä ollut kiireinen. Avotaivutuksia oli kiva tehdä, sillä opettaja ei vaatinut mahdottomia. Avotaivutukset sai tehdä rauhassa, kiirehtimistä piti välttää. Tällainen rauhallisuusmetodi sopi minulle, niin en alkanut tehdä avotaivutuksesta valtavaa numeroa ja aiheuttanut siten lisäpulmia. Tunnista jäi vähän hailakat fiilikset, sillä vertasin sitä niin edelliskertaan, josta puolestaan jäi tosi hyvä mieli. Nyt ei päästy ihan samaan, vaikka saimmekin Helmerin kanssa hyviä hetkiä. Sitä vain alkaa helposti tavoitella sitä aina vain parempaa suoritusta, jolloin ei ehkä muista olla tyytyväinen kelpoonkin suoritukseen. On meillä Helmerin kanssa kuitenkin koulupuoli tänä vuonna sujunut paremmin kuin viime vuonna, joten siihen olen oikeastikin tyytyväinen.

Kuvista kiitos Venlalle!

Sennuleirin 3. tunti: ensimmäinen estetunti

Tiistaina sennuleirin kolmannella tunnilla oli esteitä. Pohdiskelin etukäteen ratsuvaihtoehtoja, mutta mieleeni ei juolahtanut mitään kovin suuria ajatuksia. Ratsulistaa kuunnellessani nappasin sieltä sitten ratsukseni Patun.

Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Patu hakeutui itse kivasti pyöreäksi, mutta sai sitä vähän ratsastaa pohkeella. Muutoin se tuntui sangen mukavalta molempiin suuntiin. Ehkä vasemmassa kierroksessa sitä sai hieman enemmän houkutella asettumaan, mutta suurempaa vaivannäköä ei tarvinnut. Ravi tosin oli minun heikolle istunnalleni hieman työlästä, muutoin olisin varmasti alkanut haaveilla myös koulutunnista Patun kanssa.

Tunnin aikana hypimme yksittäisiä tehtäviä. Pisin loppuun hypätty tehtävä oli kolme hyppyä eli lyhyillä tehtävillä menimme. Tulimme tunnilla niin kavalettia kuin suoraa linjaa sekä yksittäisiä esteitä pari kappaletta putkeen. Suoran linjan esteet olivat pystyjä, okserit olivat lävistäjällä ja pitkän sivun suuntaisesti.

Huomasin jo kavalettihypyillä, että istuntani jarrutti Patua, ja se valitsi ponnistuspaikan siten lähelle. Sitten tajusin hyödyntää este- ja kevyttä istuntaa, jolloin Patu pääsi liikkumaan paremmin. Se hoksasi, että viimein kuski tajusi antaa sille tilaa liikkua. Patun kanssa meno olikin kaikin puolin varmaa. Tiesin sen jo ennakkoon pienillä esteillä tasaiseksi hyppääjäksi, joten en edes kamalasti jännittänyt. Hieman mahanpohjaa kutkutti, mutta täysin siedettävissä rajoissa. Sitäkin enemmän nimittäin iloitsin taas hyppäämisen kivuudesta.

Korjattavia asioita tunnilla oli Patun pitäminen suorana niin esteelle tultaessa kuin sen jälkeen. Patu haki tilaa vähän ulkoa, mikäli en huolehtinut suoruudesta. Oma mukautuminen oli kunnossa, vaikka jalustimet jätin ehkä reiän tai kaksi liian pitkiksi. Opettaja vinkkasi suoristamaan jalkateriä, jotka osoittivat liian sivulle. Tämä on yksi perusongelmistani, jota en toistaiseksi voi korjata. Jos käännän jalkaterät eteenpäin, puristuvat polveni satulaan kiinni. Jalkani ovat sen verran jäykät, etten saa niitä muutoin. Niinpä jalkaterien uloskiertymisen myötä polveni pysyvät paremmin irti satulasta. Yritin vähän fiksata tätä, mutta myönnän, että sivuutin kommentin pääosin oman tietoni takia.

Kivaa oli se, että kun sain omaa istuntaani kevyemmäksi ja muutaman toiston alle, rentouduin ja Patukin pääsi liikkumaan paremmin. Se heräsi hommiin ja alkoi selvästi vähän imeä esteitä kohti. Ponnistuspaikat paranivat heti, ja aloin nähdä ne helposti. Niinpä parit edelleen lähelle tulleet paikat eivät haitanneet, sillä niihin osasi varautua. Muutaman paikan ratsastin myös selvästi itse vähän lähemmäs, sillä muutoin olisi pitänyt ottaa roikaisuhyppy. Patun kanssa tuntui, että se valitsi itsekin mieluummin paikan hieman lähempää estettä kuin hieman liian kaukaa. Suoran linjan välin saimme tultua jokaisella kerralla oikein, ja laukatkin napsahtivat hypyissä toivotusti paria ristilaukkaa lukuun ottamatta. Esteiden korkeus ei kammottanut, sillä hyppäsimme maksimissaan 75 senttiä, jos sitäkään.



Tunnista jäi siis kaikin puolin todella hyvä mieli. Patu, tuo tätiesteratsastajien sankari. Olipa se kyllä oivallinen valinta tälle tunnille. Ihana hypätä, kun pystyy miettimään omaa vaikuttamista eikä vain jäädy satulaan matkustamaan. Kyllä se hyppääminen oikeilla tekijöillä on edelleen tosi kivaa!

Videoista kiitos leirikaverille!

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Sennuleirin 2. tunti: kiintiökimo ratsuksi

Sennuleirin toisella tunnilla oli myös koulua. Vaihtoehtona oli maasto, mutta valitsin mieluummin kouluväännön. Maastoilla kun saa kotiolosuhteissa muutenkin. Ratsukseni nappasin kiintiökimon täyttämiseksi Candyn, jolla menin kerran viime leirillä. Tunnilla pääsimme tekemään pohkeenväistöjä sekä siirtymisiä.

Candysta muistin sen viime vuodelta, että se oli päänsä kanssa levoton. Tällä kertaa se meni jo edeltävällä tunnilla, jolloin ehdin seurata sitä. Kovin tahmealta se vaikutti, mutta loppua kohti piristyi. Taisinkin nousta sen selkään vähän vääränlaisella taisteluasenteella. Jämäkän päättäväisyyden sijaan taisin olla riidanhaluisella tuulella: "sinähän liikut tai itket ja liikut." En tosin ole ihan varma, kumpaa ajattelin itketyttää, itseäni vai hevosta. Sainkin Candyn pomppimaan heti alussa omiaan, kun komensin sitä ponikannuksin ja kouluraipalla varustautuneena. Ilmeisesti raippa oli Candylle vähän liikaa. Kyllä se aina eteenpäin lopulta meni, kun oli aikansa jumitellut ja pomppinut pienesti.

Varsinaisina tehtävinä tulimme keskihalkaisijalta uralle pohkeenväistöjä niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä tehtynä siirryimme raviin, kun pääsimme uralle. Ravissa tehtynä puolestaan nostimme laukan uralle päästyämme. Ennen keskihalkaisijalle kääntymistä pyöräytimme kulmaan voltin. Pohkeenväistöissä ongelmana tuppasi olemaan se, että Candy tahmaili tai yritti pomppia. Samalla se kiskoi ärsyttävästi päätään vaikka minne. Väistöt vasemmalle olivat lopulta hieman helpompia. Niissä sain pohkeen väistättävänä apuna paremmin läpi eikä Candya tarvinnut korjailla kummemmin. Väistöissä oikealle taas sain ottaa väistön vastakkaisen puolen paremmin haltuun, muuten Candy pullahti sieltä karkuun ja jätti väistöaskeleet ottamatta. Jotenkin oikean pohkeen saaminen läpi ei ottanut onnistuakseen, koska pohkeeni kekkuloi missä sattuu, mutta ei Candyn kyljessä. Molempien suuntien väistöissä alku oli yleensä takkuisampi, mutta loppua kohti menoon tuli jotain järkeäkin. Hetkittäin sain parin askeleen ajaksi Candya antamaan väistöissä vähän periksi, mutta suurimman osan ajasta se pääsi nakkelemaan päätä oman mielensä mukaan.

Laukassa Candy rauhoittui päänsä kanssa ehkä parhaiten. Mutta samalla se sai kiskottua itsensä puolimatalaan ja pitkään muotoon. Oma istuntani ei taaskaan pitänyt niin, että Candy ei olisi saanut kiskomisellaan palkintoa eli minuakin etukenoon. Saimme kuitenkin laukassa järkeviäkin hetkiä, vaikka muoto oli tosiaan matala ja pitkä. Mutta ei kaikkea kerralla tai jotain sellaista. Opettaja sanoikin loppupalautteessa, ettei Candya ole helppo ratsastaa lyhyeksi ja ryhdikkääksi. Positiivista oli kuitenkin se, että yllättävän paljon tajusin korjattavia asioita satulassa. Kai sekin on kehitystä, vaikka niitä ei osaisikaan korjata?



Loppuravissa Candy tarjosi vähän parempaa ja tasaisempaa menoa. Siihen oli hyvä päättää tunti, vaikka fiilikset siitä jäivät hieman ristiriitaisiksi. Lähdin tunnille ehkä väärällä, liian sotaisalla asenteella. En halunnut antaa Candylle laiskottelun mahdollisuutta, mutta samalla jäin vähän kuuroksi sen kommenteille. En tainnut olla kovin joustava. Yritin kuitenkin kehua sitä aina, kun se tarjosi tasaisempaa ja rennompaa menoa. Candyn pomput loppuivat, kun pudotin kouluraipan matkasta, joten kaipa se ei arvostanut sitä sitten. Tai ehkä sen pomppuvirta loppui. Mikä lie, mutta Candy jäi kyllä edelleen mysteeriksi. Mutta tulipahan ratsastettua se pakollinen kimokin tällä leirillä.

Videoista kiitos leirikaverille!

Sennuleirin 1. tunti: suomenhevosella viikko käyntiin

Kesäloma alkoi tuttuun tapaan ratsastusleirillä. Paikaksi valikoitui jo kolmatta kertaa peräkkäin Einolan talli. Tänä vuonna keräännyimme sinne viiden hengen kaveripoppoolla. Ensimmäisellä tunnilla oli koulua, ja ratsukseni valikoin tarjonnasta Helmerin. Toivoin, että kotitallin treenit Akulla ja Tupulla olisivat hyödyksi ja pääsisin niiden avulla Helmeristä enemmän perille. Ratsukoita ryhmässämme oli kuusi. Tunnin menimme perusratsastuksen parissa, jotta opettaja pääsi tutustumaan ratsastustapaamme. Teimme tunnin aikana siirtymisiä sekä ympyröitä ja voltteja. Omana tavoitteenani oli ratsastaa sopivan rohkeasti, olihan Helmeri kuitenkin vanha tuttu.

Aluksi haimme hevosia liikkumaan niin käynnissä kuin ravissa oikeasti eteen. Helmeri tarjosikin alussa hieman ponnetonta menoa, ja sitä sai vähän nohitella. Yritin muistaa olla nyhertämättä tuloksettomasti pohkeilla ja muistuttaa mieluummin raippamerkeillä. En halunnut turruttaa Helmeriä heti alkutunnista pohkeisiin. Helmerin kanssa huomasin saman kuin esimerkiksi Tupun: jos se lähti hiihtämään, valui se välittömästi etupainoiseksi. Siksipä lähdin alussa siitä, että hyväksyin vähän rauhallisemman menon, mutta sen aikana houkuttelin Helmeriä kantamaan itse etuosaansa. Kun se alkoi onnistua, aloin pyytää lisäksi etenemistä.

Siirtymisiä teimme pääty-ympyröillä. Oikeassa kierroksessa teimme niitä käynnin ja ravin välillä, vasemmassa ravin ja laukan. En saanut Helmeriä kummallakaan tehtävällä aivan skarpiksi, en siirtymisissä ylös enkä alas. Sinällään Helmeri alkoi toistojen myötä kuunnella paremmin, mutta ei se kuitenkaan aivan kuulolla ollut. Niinpä etenkin siirtymisissä ylöspäin sain paikoin muistutella sitä. Ravin ja laukan välillä tehdyt siirtymiset aloitimme kinastelulla. Helmeri ei omasta mielestään tajunnut, että pyysin siltä laukkaa. Minä taas totesin, että se koettaa jallittaa ja laiskotella. Napakan komennuksen jälkeen laukka löytyikin, kuten arvasinkin. Laukassa sain olla edelleen tarkka, ettei Helmeri valunut etupainoiseksi, vaan kantoi itseään edestä. Tämä onkin tyypillinen pulma minulle. Pyöreyttä tavoitellessa annan hevosen helposti valua röhnöttämään etuosalle sen sijaan, että saisin sen viemään painoa takajaloille. Tämä toki selittyy osin istunnallani, enhän minä saa itseänikään istumaan takajalkojen päällä, vaan tuppaan valumaan etukenoon. Siirtymiset laukasta raviin olisivat kaivanneet enemmän juuri sitä takajalkojen päällä olemista. Nyt ne olivat vähän sellaisia valmistelemattomia humpsahduksia. Vasen laukka alkoi kuitenkin toimia aika mukavasti.

Työstimme oikeaa laukkaa niin uraa myöten kuin volteilla, joilla haettiin vähän lyhyempää laukkaa ja hevosia edelleen enemmän takaosan päälle. Oikea laukka rullasi aika mukavasti, joskin Helmeriä sai edelleen muistutella käyttämään takajalkoja ja kantamaan itsensä edestä. Kuvittelen kuitenkin, että sain istuttua itse paikoin paremmin ja kannettua käsiäni, jolloin Helmeriä oli helpompi ratsastaa kantamaan itseään. Muutamilla volteilla Helmeri lyhensi laukkaa kivasti ja tuntui tuovan painoaan hieman taaemmas. Samalla se keveni edestä, ja voltti tuntui kaikin puolin helpolta. Helmerin kanssa sain hyvin muistaa korjata omaa istuntaani suoremmas ja vähän jopa ylävartaloa taaemmas, jotta en vienyt omalla painollani hevosta vielä enemmän etupainoiseksi.



Loppuravissa haimme vielä hyvää etenemistä. Kun se löytyi, sai hevosten antaa venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Helmeri liikkui ihan mukavasti, vaikka ensin pyrki vähän kiirehtimään. Silloin se luonnollisesti pääsi taas keikahtamaan etupainoiseksi. Mutta sain korjattua sitä kohtuullisesti, kiitos koko tunnin jatkuneen teeman. Tuntiin olin kaikkineen aika tyytyväinen. Omasta mielestäni ratsastin rohkeasti, mutta en jäänyt pusertamaan ja tuuppaamaan. Pohkeita olisin tosin saanut käyttää vielä enemmän, mutta jospa ne sieltä löytyisivät. Helmeri väläytti kaikissa askellajeissa hyviä hetkiä, mutta kyllä se laukka vei tänään voiton. Molempiin suuntiin saimme mielestäni sangen asiallisia pätkiä. Helmerissä on kyllä aika paljon samaa kuin Tupussa, joten treenit sen kanssa auttoivat tällä tunnilla oikein hyvin. Taidanpa yrittää päästä leirin aikana Helmerin kyytiin toiseksikin koulutunniksi, niin saa nähdä, menikö tämä tunti tuurilla vai pienellä taidolla.

Videoista kiitos leirikaverille!