perjantai 31. toukokuuta 2013

Jarrut hukassa vaihteeksi

Perjantain pienryhmätunnille toivoin mielessäni jokeriratsua, ja vähän sellainen ratsuarpajaisista sattuikin. Nimittäin seitsemännen kerran pääsin Aten selkään. Taukoa viime kerrasta olikin kertynyt reilun viiden kuukauden edestä. Olen seurannut sivusta Aten hienoa menoa muiden ratsastamana, joten lähdin mielenkiinnolla tunnille. Tunnin treeniaiheina olivat avotaivutukset ja takaosan väistättäminen ympyrällä ulommas. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi.

Tunti aloitettiin suoraan laukkaverryttelyllä. Atte laukkasi hieman nelitahtisesti aluksi, joten hyödynsin kevyttä istuntaa. Opettaja neuvoi hakemaan Attea ympyröiden avulla vähän lyhyemmäksi. Huomasin aika nopeasti, että Aten liikkeet vaativat tasapainoista, jämäkkää istuntaa, jota minulla ei vielä kovin ole. Opettaja neuvoi istumaan tiiviisti satulaan ja lyhentämään Attea. Paikoin se onnistui, paikoin taas en saanut oltua itse jämäkkä, jolloin Atte saattoi jatkaa oman mielensä mukaan. Alkuverryttelyn jälkeen sormiani kivisti ikävästi, joten olin jäänyt roikkumaan ohjaan, ja Atte puolestaan sen takia mieluusti roikkuikin siellä.

Takaosan väistättämiset ulommas tehtiin käynnissä pääty-ympyröillä. Suurin haaste oli saada Atte ensin odottamaan, jotta saatoin pyytää sitä väistämään takaosallaan. Monta kertaa Atte vain jyräsi pidätteistäni läpi eikä siten lähtenyt väistämäänkään. Opettaja komensi kerta toisen jälkeen ottamaan sellaiset pidätteet, että Atte uskoo niitä. Yritin kyllä, mutta valaistuin vasta tunnin jälkeen, mikä meni aina pidätteissä pieleen. Jäin jälleen kerran ratsastamaan vain ohjalla enkä piitannut istunnan saati pohkeiden osuudesta mitään. Attehan tietysti ajatteli, että kuski haluaa nyt leikkiä vetokisaa ja lähti siihen puuhaan mieluusti. Niinpä siinä sitten kaksi suomalaista jästipäätä sisupussia mittelivät voimiaan, ja yllättäen hävisin. Lopulta sain aina kerran tai pari ympyrän aikana pidätteet läpi, jolloin Atte väisti takaosallaan kivasti. Innostuin näistä hetkistä sen verran, että lässähdin matkustajaksi, ja Atte olikin jo seuraavassa hetkessä kipittämässä karkuun. Vaikeaa! Tuskailin selässä pahemman kerran eikä keskittymiskykykään ollut parhaimmillaan, kun hyttyset pitivät minua liikkuvana buffettinaan.

Avotaivutukset tai etäisesti sen kaltaiset liikkeet onnistuivat vähän niin ja näin. Paikoin sain jarruteltua Attea taas odottamaan sen verran, että sain pyynnöt läpi. Paikoin taas pidätteet eivät menneet läpi, jolloin Atte eteni oman mielensä mukaan, ja minä jälleen kerran hurjan tehokkaasti vain tuskailin ratsastamisen vaikeutta selässä tekemättä juuri mitään hyödyllistä. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, ettei Atella ollut kovin suuria puolieroja, joten sain keskittyä korjaamaan omaa istuntakierouttani vähän paremmin. Koetin muistaa olla nakkaamatta pohjettani väärään paikkaan ja pitää kädet omilla paikoillaan. Taisimme tehtävän aikana saada muutamia ihan hyväksyttäviä avotaivutusaskeleita, mutta pääosin meno taisi olla enemmänkin suoraan kävelyä kaula turhan mutkalla. Jotenkin hahmotan asettamisen ja taivuttamisen väärin, jolloin molemmat tarkoittavat minulle vain kaulan vääntämistä liioitellusti mutkalle. Ihan kuin en tajuaisi, että siinä kaulassa ja niskassa on enemmänkin liikkuvia kohtia kuin vain se yksi.

Ravi- ja laukkatyöskentelyssä jatkui koko tunnin kattanut teema eli jarrujen puute. Atte olisi mieluusti edennyt kilometrin mittaisena ja vielä vähän vyörynyt päälle, kun en osannut ratsastaa sitä lyhyeksi. Pohkeille olisi ollut tarvetta, mutta edelleen arastelin käyttää niitä valmiiksi reippaan hevosen kanssa. Tiedän kyllä, etteivät ne tarkoita hevoselle ainoastaan kaasua, mutta näemmä se tieto ei ole vielä uponnut omaan ymmärrykseeni. Opettajakin huomautti tunnin aikana pitämään pohkeet tuntumalla, vaikka Atte olikin kiireinen. Siitä huolimatta olisi pitänyt päästä istumaan hevosen ympärille kunnolla, jolloin siihen olisi voinut vaikuttaa paremmin. Sinnillä taisimme Aten kanssa saada ravissa ja laukassa muutamat järkevät pätkät, mutta niiden tarjoama ilo ei riittänyt peittoamaan suurta ketutusta oman ratsastuksen kehnoudesta.



Loppuraveissa Atte vielä höyryjunaili menemään, ja olin ihan pulassa. En enää saanut sitä järkevästi malttamaan, joten vaihdoin loppukäynteihin heti, kun Atte sekunnin verran mietti rauhoittumista. Opettaja näki parhaaksi käydä Aten selässä, ja saatoin vain ihailla, kuinka höyryjuna muuttui kuuliaiseksi ratsuksi osaavan ratsastajan käsittelyssä. En voinut olla ajattelematta, kuinka paljon helpompaa olisi, jos osaisi ratsastaa. Mutta siihen ei taida päästä vain haaveilemalla (vieläkään!), joten ei auta muu kuin tahkota lisää tunteja alle.

Videoista kiitos Noralle!

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Ratsun työstämistä lyhyemmäksi ja pyöreäksi

Epper edustaa, kuski ei niinkään (kädet & katse!).
Keskiviikkona tallille päästyäni kouluvääntö ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Aiempi tunti meni vielä kavaletteja, joten vihersin kateudesta sitä seuratessani. Onneksi sain ratsukseni Epperin, jonka kanssa kouluvääntökin on useimmiten ihan kivaa. Kun sain noustua satulaan, unohtuivat harmitukseni kouluväännöstä kuin taikaiskusta. Pääasia oli, että pääsin satulaan. Tunnilla ratsukoita oli lisäkseni ihanasti vain neljä. Treeniaiheena oli puolestaan hevosen työstämistä lyhyemmäksi ja pyöreämmäksi, vähän neliömäiseksi siis. Tähän pyrittiin käynnissä tehdyillä avo- ja sulkutaivutuksilla sekä ympyröiden työstämisellä ravissa ja laukassa.

Hapuilevia ja jännittyneitä avotaivutusyrityksiä.
Työt aloitettiin pitkille sivuille käynnissä tehdyillä avotaivutuksilla ja ensin muutamaan kertaan käynnissä tehdyillä pääty-ympyröillä, kunnes ne tultiin jo ravissa. Epperin sai avotaivutukseen kohtuullisesti, mutta se ei juuri rentoutunut sen aikana. Yritin houkutella ja maanitella, mutta jokin jäi kinnaamaan eikä Epper hetkeä tai paria enempää koko tehtävän aikana suostunut myötämään avotaivutuksen aikana. Avotaivutuksissa takapää tahtoi sammua pahemman kerran, mikä saattoi selittää rentouden puutteen. Samalla taisin itse jäädä pusertamaan eri apuja niin sinnikkäästi, että oma jännityneisyyteni varmaan tarttui Epperiin. Huomasin oman ylimäääräisen äherrykseni jo selässä ollessani ja pyrin rauhoittamaan pyyntöjäni, mutta niin vain seuraavassa hetkessä pyysin pohkeella yhtä, vaadin ohjalla toista ja istunnalla taas epämääräisesti kerroin kolmatta. Etenkin pohkeeni olivat tässä tehtävässä lennossa. Hippoksessa olleen artikkelin mukaan pohje liikkuu paikaltaan maltillisesti, ehkä pari senttiä. Minulla se taas taisi ottaa eroa lähtöpisteeseen parikymmentä senttiä. Kaikeksi onneksi avotaivutuksia eikä sitä myöten sulkutaivutuksia tehty tällä kertaa muussa kuin käynnissä, sillä muutoin olisin ollut ihan pulassa. Avotaivutukset tuntuivat onnistuvan omalta osalta paremmin oikeassa kierroksessa.

Pohkeillani on oma elämä sulkutaivutusyrityksissä.
Sulkutaivutukset vasemmassa kierroksessa olivatkin sitten tavattoman vaikeita. Istuntani meni ihan mutkalle, kun yritin saada Epperin takaosan sisemmäs ja etuosan pysymään omalla paikallaan. Sitten vielä joko asetin Epperiä liikaa tai sitten annoin sen pullahtaa oikean lavan kautta karkuun. Eniten kismitti se, kuinka oma istunta jarrasi kaikkea vastaan ja kuinka vaikea sitä oli yrittää korjata. Samaa ongelmaa oli toki myös oikeassa kierroksessa, mutta aavistuksen maltillisempana. Sulkutaivutuksissa kuitenkin sain avotaivutuksia paremmin Epperiä rentoutumaan ja hakeutumaan pyöreäksi. Hetket olivat tosin lyhyitä ja vaativat melkoista työstöä, mutta kovasti Epper yritti ymmärtää pyyntöjäni. Ongelmaksi tuli lähinnä se, että keskityin säätämään liikaa sisäavuilla, jolloin ulkopuoli jäi välillä huomiotta, ja Epper pääsi pullahtamaan sieltä karkuun. Aika paljon sain tehdä töitä sen kanssa, että tajusin pitää etupään odottamassa takapäätä, ettei koko ratsu päässyt venymään tavarajunaksi. Sulkutaivutuksissakin Epper hidasteli ja paikoin suorastaan mateli. En toisaalta voinut keskittyä siihen, sillä pelkästään palasten asettaminen kohdilleen vei suuren osan keskittymisestäni. Naureskelin kyllä mielessäni, kuinka esittämämme avot ja sulut olivat niin kaukana niistä oikeaoppisista ja tarmokkaista suorituksista, joita esimerkiksi koulukisoissa näkee.

Melkein istunta paketissa, melkein.
Työskentely pääty-ympyröillä ravissa ja laukassa tuntui sujuvan lopulta paremmin kuin taivutusten teot. Toisaalta niiden työstäminen varmasti auttoi myös ympyröillä. Pääongelmana ympyröillä oli se, että annoin Epperin jäädä pieneen sievään menoon sen sijaan, että olisin pyytänyt sitä liikkumaan kunnolla takapäästä. Niinpä paikoin esitimme nättiä muotoa, mutta puutteellista eteenpäinpyrkimystä. Keskeisimpänä oppina tuli huolehtia siitä, että Epper on tasaisesti molempien ohjien tuntumalla, ja että olen itse kääntymässä sen mukana enkä jää omalla istunnallani olemaan liikettä vastaan. Istunta vaati korjaamista etenkin vasemmassa kierroksessa, jossa en hevillä saa käännettyä vartaloani hevosen mukana, vaan vasen puoleni jää matkasta. Opettaja syynäsi menoamme mukavan tarkasti, ja ohjeiden avulla sain paikoin istuntaani parannettua. Kertaalleen opettaja tuumasi jonkin loksahtaneen kunnolla paikoilleen, kun Epper ryhdistäytyi ja laukkasi rennosti eteenpäin ihan kuin olisi ajatellut, että nyt viimein saa edetä kunnolla. Saimmepa kertaalleen yhden näpsäkän laukannoston siten, että se oikeasti lähti ylämäkeen. Pieniä onnistumisen hetkiä, mutta sitäkin kivemmilta tuntuvia.

Mikä tuota pohjettani oikein riivaa?
Tunnin aikana opettaja hoksautti yleisesti, että hevoselle piti jättää vastuu itsensä kantamisesta eikä jäädä turhaan näpertelemään koko ajan itse jotain. Tämän jälkeen tajusin, kuinka huonosti annan hevoselle mahdollisuuden tehdä oman osuutensa. Niinäkin hetkinä, kun Epper kulki oikein, olin varmistelemassa. Hiljalleen opettajan kommenttien pohjalta aloin muistutella itseäni jättämään hevonen rauhaan, kun palikat olivat oikein ja puuttumaan menoon vasta sitten, kun se sitä tarvitsi. Aika paljon keskittymistä se vaati, mutta hiljalleen aloin nopeammin osata rentoutua. Tämä taas näkyi siinä, että Epper rentoutui paremmin ja pysyi kuin pysyikin toivotusti, kun annoin sen vain olla. Tällä kertaa en sekoittanut rentoutta ja matkustajaksi heittäytymistä niin pahasti kuin yleensä, vaan pysyin omasta mielestäni edelleen ratsastajana, mutta annoin silti hevoselle työrauhan. Järjettömän pieneltä kuulostava asia, mutta aika merkittävä, kun sen unohtaa.



Lopputunnista opettaja tuumasi, että onnistuimme Epperin kanssa mukavasti tunnin tehtävässä eli hevosen ratsastamisessa lyhyemmäksi ja pyöreäksi. Jatkotyöstöä varten opettaja neuvoi ratsastamaan takapäätä kunnolla töihin, jotta liike lähtisi sieltä, ja Epper pääsisi kantamaan itseään paremmin. Olinpa ihanan turhaan ennen tuntia vastustellut kouluvääntöä, kun se jälleen kerran paljastui ihan mukavaksi puuhaksi. Epper on kuitenkin kohtuullisen mutkaton ratsu, jonka kanssa jaksaa yrittää vääntää sitä kouluakin. Tunnin aikana ehdin myös miettiä, että kai sitä on jotain oppinut, kun Epper ei ihan joka hetki enää mene kaula pitkällä kilometrin mittaisena, vaan pyrkii jokaisessa askellajissa aina hetkellisesti kulkemaan oikeinpäin. Ratsastus, mikä ihana tekosyy oppia jotain uutta.

Kuvista ja videoista kiitos Alekseille!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Hyvän mielen hurjastelua

Arvelin Tallinmäen maanantain tunnilla olevan koulua edellispäivän harjoitusestekisojen takia, mutta olin ihanasti väärässä. Tällä kertaa hyppäämään pääsivät ne ratsut, jotka eivät olleet mukana kisoissa. Niinpä sain ratsukseni Pokun ja ilahduin melkoisesti. Koulua en Pokulla osaa vieläkään mennä, mutta esteillä sen kanssa on useimmiten kivaa. Papparuuna nimittäin tykkää hommasta ja toisinaan saattaa jopa innostuakin sen verran, ettei sitä ainakaan tarvitse käskeä eteen. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja menimme tunnin kisarataharjoituksen kaltaisesti.

Käynti- ja raviverryttelyn saimme tehdä omaan tahtiimme. Käynnissä Poku liikkui ihan mukavasti, kunhan olin ensin kertonut sille, että olemme tekemässä töitä. Ravissa annoin sen hetken aikaa liikkua omaan tahtiinsa ja nautiskelin sen lystikkäästä ja epäilemättä sangen taloudellisesta hissutteluravista. Aloin jo haaveilla, kuinka Pokulle pitäisi hankkia lännensatula, jonka jälkeen sen kanssa voisi hipsutella kaikessa rauhassa kohti auringonlaskua. Hissutteluravissa kun oli todella helppoa istua mukana ja jotenkin se keinutti mukavan rauhoittavasti. Kun arvelin Pokun saaneen jalkojaan vetristettyä, aloin pyytää vähän tarmokkaampaa ravia. Ensin leikimme potkuria eli minä lykkäsin vauhtia, Poku eteni sen siivin muutaman metrin ja hyytyi sitten odottamaan uutta lykkäisyä. En kuitenkaan haaveillut talvisesta liikkumismuodosta, joten nohitin ratsuni lopulta liikkumaan ihan itse. Poku oli paikoin samaa mieltä, paikoin taas ehdotteli etanailua.

Laukassa Poku liikkui suorilla pätkillä ihan kivasti, mutta alkoi ravistella päätään. Kenttä pölisi melkoisesti, ja se taisi kulkeutua ikävästi Pokun turpaa kutittamaan. Yritin valita aina sellaisen paikan, ettemme olisi pahimmassa pölypilvessä, mutta se oli sangen haastavaa. Samalla aloimme tulla verkkahyppyinä ensin ratapiirroksen estettä 2 ristikkona vasemmassa kierroksessa ja sitten esteiden 2 ja 3 suoraa linjaa oikeassa kierroksessa. Ensimmäisellä ristikkolähestymisellä Poku suunnitteli livahtavansa vasemmalta ohi, mutta älähdin moiselle suunnitelmalle, ja Poku näki paremmaksi hypätä. Toisella kierroksella se ei enää suunnittellut ohareita, vaan imi pienelle esteelle innoissaan. Suoralle linjalle esitimme ensin kuusi askelta, sitten viisi ja puoli, kunnes opettaja lopulta komensi meidät tulemaan viidellä. Pienellä nohituksella ja ensimmäisen hypyn jälkeisellä kaasutuksella saimme tultua välin sujuvasti viidellä, ja Poku heräsi viimein hommaan. Sitten olikin kokonaisen radan vuoro ensin miniesteinä, sitten noin 50 sentin korkuisena.

Ensimmäisellä kierroksella emme aloittaneet kovin vahvasti. Poku laukkasi hyvin, mutta jotain tapahtui ykkösesteellä, ja tällä kertaa ruuna ehti karata vasemmalta ohi. Toisella yrittämällä olin jo hereillä, ja Poku suihkaisi ykkösen yli vauhdilla laukan vaihtaen. Suora linja meni samalla innolla, ja olin itsekin vain onnessani hevosen etenemisestä. Kunnes piti kaartaa nelosestelle. No, kyllähän me kaarsimme, harmillisesti vain kävimme turhan paljon vasemmalla ohittaen suoran tien esteelle. Poku kuitenkin liikkui, jolloin päätin, että kyllähän tämä minieste ylittyy hieman vinostikin. Niin kuin se ylittyi. Laukka kuitenkin piti korjata ravin kautta vasemmaksi. Toinen suora linja esteeltä 5 esteelle 6 meni ongelmitta neljällä askeleella. Sitten tulikin toinen kaarre, jossa vauhdin tasapainottomuus kostautui, ja esitimme Pokun kanssa taas melkoisen silmukan ennen esteen hyppäämistä. En kuitenkaan epäröinyt yhtään, etteikö Poku hyppäisi eikä ruuna pettänyt luottamusta, vaan ampaisi vauhdilla viimeisen esteen yli. Radan loputtua saatoin vain hihkua, kuinka tykkään Pokusta sen innostuessa hyppäämisestä. Samalla naureskelin mielessäni, että taidan tykätä esteratsastuksesta juuri sen takia, että siinä harvemmin arvostellaan tyyliä.

Toisella kierroksella esteet ylittyivät edelleen sangen vauhdikkaasti. Poku oli ihan menossa mukana ja näytti siltä, että älä kuski häiritse, minä osaan tämän homman. Niinpä nautin menosta, joskin yritin parantaa hieman kaarteiden ratsastusta. No, yritys oli hyvä, mutta tulos hieman puutteellinen. Ehdinkin radan aikana hihkaista, että meillä Pokun kanssa on tällainen uusintaradan teiden harjoittelu menossa. Tällä kierroksella pääsimme kaikista kerralla yli, mutta kieltämättä ne tiet olisivat voineet olla harkitumpia ja sitä myöten hypyt suorempia. Niinpä saimme tulla vielä esteet 2-7 tarkoituksena ratsastaa kaarteet huolellisesti. Opettaja pisti itsensä vielä tötsäksi, joka piti kiertää, jotta tiestä esteelle tuli hyvä. Kummasti sekä minä että Poku tsemppasimme, kun emme voineet enää hurjastella ihan oman mielemme mukaan. Opettajan oleminen tien merkkinä auttoi rutkasti, ja saimmekin ratsastettua niin nelos- kuin seiskaesteelle hyvin asialliset tiet, jolloin esteiden yli pääsi mukavan suoraan. Pokulla ei tosin vauhti vieläkään hiipunut turhaan, joten eteneminenkin oli sujuvaa hyvien teiden lisäksi. Kivaa!

Loppuverryttelyssä lähdimme pois pölisevältä kentältä ja ravasimme ensin tietä pitkin, kunnes pääsimme metsäpolulle kävelemään. Poku huomasi tulleensa buffettiin ja imuroikin kävellessään kaikkea vihreää parempiin suihin. Nyt ruunalla ei ollut enää minnekään kiire, pikemminkin päinvastoin. Se olisi mieluusti jäänyt ruokailemaan eikä jatkanut matkaa. Onneksi perille päästyämme sitä odotti iltaruoka, joten kotiutuminenkin oli kiva juttu. Kaikkinensa todella mukava tunti. Tällä kertaa en jaksanut jäädä viilaamaan mitään liian tarkkaan, vaan nautin siitä, että Poku oli hereillä ja selvästi tykkäsi hypätä. Tällaisten tuntien jälkeen en yhtään ihmettele, miten tämän lajin parissa viihtyy niin hyvin, vaikka välillä menisikin syteen ja saveen. Ne kun unohtuvat välittömästi, kun kohdalle sattuu näin kiva kerta.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Harjoitusestekisoissa Tallinmäellä

Sunnuntain kisapäivä jatkui pienen tauon jälkeen, kun suuntasin Tallinmäen ensimmäisiin harjoitusestekisoihin. Kaikkiaan ilmoittautuneita oli 16, joista luokassa 70 senttiä oli lisäkseni kolme ratsastajaa. Kisaratsunani oli Jetti, joka varmaan hirnui mielessään huomatessaan, kuinka pieneen risuluokkaan se oli menossa. Onneksi esteet olivat ihan hypättäviä minulle, ja niiden parissa riittikin taas puuhaa. Jetti ei mennyt muilla kuin minulla, ja olin hyvissä ajoin paikalla, joten ehdin katsoa aiempia luokkia ja ja laittaa Jetin kuntoon rauhassa.

Verryttelyssä menimme ensin käynnissä ja ravissa, kunnes aloitimme hypyt vasemmassa kierroksessa ensin ristikolle. Olin yrittänyt hoputtaa Jettiä liikkumaan, ja paikoin se jopa eteni. Ensimmäinen hyppy ristikolle tuli kuitenkin miniaskeleen kanssa eli eteneminen hyytyi taas kaarrettaessa esteelle. Toisella yrittämällä sain Jetin hyppäämään sen paremmin. Taidan jäädä ajamaan hevosta eteenpäin ihan loppumetreille, jolloin esimerkiksi Jetin kaltainen hevonen jännittyy ja sitä myöten hyytyy. Pitäisi todellakin oppia ratsastamaan tarvittava tempo ajoissa, ei räpeltää jotain viime hetkillä. Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa pystyä. Ensimmäisellä yrittämällä huomasin jäävämme kauas esteestä ja ratkaisin tilanteen pyytämällä Jettiä hyppyyn rohkeasti kauempaa, johon se lähtikin. Tämä ei kuitenkaan ollut toivottu tapa tulla koko rataa, joten pääsin vähän prässäämään menoa ilman estettä. Tavoitteena oli saada laukka etenemään, mutta pysymään lyhyenä. Toinen hyppy pienen muualla laukkailun jälkeen onnistui ihan hyvin. Lopuksi tulimme vielä vasemmassa kierroksessa pari kertaa okserin. Ensimmäinen hyppy oli taas vähän testiversio, toinen taas parempi. Tässä vaiheessa kiittelin mielessäni, että olin vain 70 sentin luokassa.



Aloitimme luokan ensimmäisenä. Lähdimme matkaan vasemmassa laukassa suunnaten ykkösesteelle. Tie oli ihan ok, mutta laukka ei pyörinyt ihan toivotusti. Niinpä tulimme esteelle piirun verran liian lähelle. Jetti kuitenkin huomasi uuden suunnan ja vaihtoi jo hypyssä laukan oikeaksi. Jatkoimme samalla tyylillä esteiden 2 ja 3 suoran linjan eli se olisi ollut paras viidellä askeleella, mutta pistimme siihen kuudennen miniaskeleen. Jetti vaihtoi miniaskeleen takia laukan vasemmaksi, mutta korjasi sen itse hyvin lennosta. Tie neloselle olisi saanut olla vähän tilavampi kuin millaisena sen ratsastin. Laskin laukkoja vähän väärin ja päädyin pyytämään Jettiä turhan kaukaa hyppyyn. Se päätti hyväksyä ratkaisun ja ampaisi kauempaa hyppyyn. Parempi ratkaisu olisi ollut ratsastaa järkevämpi tie, jonka aikana pitää laukka terävänä ja lyhyenä, mutta sujuihan se kertaalleen näinkin. Esteiden 5 ja 6 suora linja meni ihan mukavasti neljällä askeleella, ja pääsimme siitä vielä kohtuullisella tiellä viimeiselle eli seitsemännelle esteelle. Sekin ylittyi puhtaasti, joten saimme 70 sentin tasolla virheettömän suorituksen ja arvostelulla A.1.0 sain ruusukkeen, kun kaikki puhtaan radan ratsastaneet palkittiin.



Radan jälkeen totesin, että ei ihan niin kamalaa kuin viime aikoina muutoin, mutta kaukana se oli sujuvasta ja vaivattomasta. Omassa mukautumisessani oli mennyt pikanopeus päälle, sillä singahtelin hyppyihin ja takaisin satulaan sangen sukkelasti, ja samalla käteni myötäsivät melkoisella kiireellä. En tiedä, mistä moinen hoppu oikein tuli. Jetti kuitenkin puksutti kohtuullisen tasaisesti eikä hyytynyt niin pahasti kuin joskus. Olisin silti saanut ratsastaa alusta alkaen napakammin, jolloin suorat linjat olisivat menneet sujuvammin. Opettaja kysyi radan jälkeen, haluaisinko mennä sen alun perin suunnitellun 80 sentin, mutta jätin sen tällä kertaa välistä. Oma ratsastukseni ei ollut sillä tasolla, että olisin kehdannut pistää Jetin toiselle radalle sietämään sitä. Ja jääpähän minulla näin jotain hampaankoloon eli on syytä mennä uudelleenkin Tallinmäen estekisoihin ja toivottavasti sitten ratsastaa niin hyvin, että se 80 senttiä menee mukisematta. Jetillehän tuokin korkeus menee melkein hammastikuista, mutta sitä kohtaan on vain reilua, että ratsastajakin tietää, mitä on tekemässä. Siihen on vielä matkaa, joten täytyy vain sietää pieniä mutkia matkassa ennen kuin asiat alkavat sujua.

Joskus ei vain voi olla vähän naljailematta kuvien muodossa niin itselle kuin ratsullekin. Tässä siis kirjoituksen loppukevennys, olkaa hyvä!
Videoista kiitos Miialle! Kuvat napattu videoilta.

Virallisesti helpon C:n kouluponi

Tästä se lähtee!
Sunnuntai olikin poikkeuksellinen kisapäivä, sillä luvassa oli ensin aamulla oman seuran koulukisat ja sitten päivemmällä Tallinmäen harjoitusestekisat. Nukuin kisoja edeltävän yön vähän levottomasti, ja perhoset lentelivät pahemman kerran vatsassa, kun pääsin tallille. Pitkästä aikaa menin ratsulla, jolla kukaan muu ei mennyt, joten sain sekä laittaa sen valmiiksi että purkaa pois. Ratsunani näissä seuran kevätkauden päättävissä koulukisoissa oli Elmo, ja kouluohjelmana oli C-merkin kouluohjelma 1997. Ohjelmaan päädyin oman toiveen ja opettajien luvan kanssa. Osallistujia luokassa oli yhteensä kuusi, ja lähtövuoroni oli viidentenä. Kisat järjestettiin ulkokentällä auringon helliessä ihanasti. Jos minulla ei ole ihan väärää tietoa, ei Elmo ole mennyt ainakaan Suomessa olonsa aikana yhtään koulukisaa.

Malliesimerkit notko- ja kyömyselästä.
Verryttelyssä Elmo vähän kuikuili pää ylhäällä ja jännittyi hiiteen, kun jäi hetkeksi maneesiin yksin. Kun pyysin sitä hommiin, malttoi se kuitenkin keskittyä. Verryttelyni kesti noin 20 minuuttia, josta varmaan kymmenisen minuuttia oli pitkin ohjin kävelyä. Ravissa hain Elmoa pyöreäksi ensin keventäen, sitten alas istuen. Kokeilin muutamat pysähdykset ja liikkeelle lähdöt sekä hain etenkin vasemmassa kierroksessa asetusta läpi. Nämä sujuivat ilman kummempia uusia ongelmia. Laukassa sen sijaan Elmo keksi lähteä liiraamaan pahemman kerran ulos ja vieläpä oikeassa kierroksessa. Kahteen kertaan poni sai kiikutettua itsensä ympyrältä pois ja pysähtyi pitkän sivun tullessa vastaan. Tämän jälkeen heräsin ratsastamaan ja käyttämään etenkin ulkopuolen apuja, jolloin Elmo palasi kiltisti kuulolle. Kokeilin myös pariin kertaan askeleen pidentämistä, ja meno oli ihan kohtuullista. Sitten keskityin hengittämään ja odottamaan vuoroani. Jännitti taas ihan sietämättömän paljon! Kunpa osaisin olla koulukisoissa yhtä rento kuin estekisoissa, mutta jostain syystä koulukisat saavat minut ihan tönköksi.

Oikeaa laukkaa pääty-ympyrällä.
Oman vuoron koittaessa ravasin kouluradan kertaalleen ympäri. Hetken aikaa Elmo katseli jännittyneenä, että mitähän ihmettä nämä valkoiset aidat ovat ja mitähän nuo ihmiset tuolla lyhyellä sivulla tönöttävät, mutta sitten se taisi kyllästyä ja muuttui pitkälti omaksi itsekseen. Olin juuri kertaamassa rataa mielessäni, kun tuomari vihelsi pilliin ja säntäsin matkaan. Tavoitteenani oli hengittää, ratsastaa hyvät tiet ja antaa Elmolle ainakin siedettävä ensimmäinen kokemus koulukisoista. Radalle lähdettäessä Elmo liikkui kivasti, ja esitimme ihan kohtuullisen pysähdyksen. Elmo myös jatkoi pysähdyksestä ravia muutaman käyntiaskeleen jälkeen, joten muistin tässä vaiheessa jopa hengittää. Sitten töpeksinkin ensimmäisen kerran ja vielä niin tutun virheen kautta. Nimittäin askeleen pidennys lävistäjällä keventäen epäonnistui, kun en muistanut pitää ohjia tuntumalla, ja Elmo rikkoi laukalle. Elmo otti kuitenkin vain yhden laukka-askeleen ennen kuin siirtyi takaisin raviin. Harmitti, kuinka huolimattomasti patistin sitä pohkeella eteen, mutta en itse tajunnut pitää tuntumaa edestä. Ihmeen hyvin kuitenkin nollasin virheeni ja jatkoin rataa. Lävistäjällä tehdyt neljä askelta käyntiä ja paluu raviin onnistuivat paremmin kuin harjoituksissa. Vähän meno oli ehkä kiireinen, mutta eipähän tullut kovin montaa ylimääräistä käyntiaskelta. Lävistäjän lopussa pääsimme hyvin käyntiin, ja vuorossa oli ohjelman jännittävin kohta eli laukannosto käynnistä.

Vasenta laukkaa pääty-ympyrällä.
Aloin puserrella Elmoa turhan aikaisin, jolloin se hämääntyi ja nosti laukan parin raviaskeleen kautta. Siitä napsahtikin paperiin tuomarilta toinen nelonen. Ensimmäinen pääty-ympyrä meni kivasti, mutta sen loppupuolella erehdyin jäämään matkustajaksi, jolloin Elmo pudotti raville. Väliin mahtui useampia raviaskeleita ennen kuin sain Elmon takaisin laukkaan. Toinen ympyrä sujui ihan kohtuudella. Laukkaa jatkettiin pitkän sivun keskelle, joskin ennakoin liikaa ja pudotutin Elmon laukan ennen pistettä. Ensimmäinen täyskaarto sujui tien osalta kivasti, mutta tuomari toivoi selvempää taivutusta. Myönnän keskittyneeni tiehen enemmän, mutta en olisi saanut unohtaa ratsua. Keskikäynti oli ok, vaikka ehkä vaatimatonta. Oli se kuitenkin sentään kohtuullisen aktiivista. Toinen laukannosto jännitti yhtä paljon kuin ensimmäinen, ja taas se tuli tehtyä raviaskeleiden kautta. Elmo laukkasi alun jälkeen kuitenkin aika kivasti ja ehti hirnua kavereillekin välissä. Tuomari napsautti meille tästä elämäni ensimmäisen kahdeksikon, ohoh! Kommenttina oli, että tarmokas askel.

Toista täyskaartoa ratsastamassa.
Siirtymä laukasta raviin pitkän sivun keskellä näkyi tuomarille jotenkin ihan hassusti. Saimme siitä seiskan, vaikka videolta katsottuna olemme siirtyneet raviin paljon ennen pistettä. Kommenttina oli vielä, että täsmällinen siirtymä. No, tuomarit ovat ihmisiä, ja ihmiset ovat puolestaan erehtyväisiä. Arvostelukohdassa oli mukana myös täyskaarto, joka meni aika kivasti ja Elmon kukiessa kohtuullisen rentona. Pysähdykseen saimme tultua tasajaloin, ja Elmo seisoi hienosti paikoillaan. Hätäilin itse hieman, ja neljä sekuntia taisi olla meillä lyhyempi. Elmo ehti kuitenkin vähän hyytyä tässä vaiheessa emmekä päässeet heti raviin, vaan mukaan mahtui useampi käyntiaskel.

Lopputervehdykseen tultaessa Elmon keskittyminen vähän karkaili, kun se katseli muualle, ja taisin minäkin vain miettiä, että kohta loppuu. Niinpä Elmo pääsi vähän valumaan vasemmalle, mutta pysähtyi kuitenkin nätisti, harmillisesti pienen takajalkojen kompastuksen kautta. Rata oli siinä, ja taputtelin Elmoa hurjan tyytyväisenä sen käytöksestä.



Tuomarin terveiset lapussa olivat seuraavat: "Harmoninen kokonaisuus, vielä enemmän eteen liikkeet ja ylämäkeen!" Pisteitä saimme 109, ja prosentteina se oli 60,556. Näin Elmo nappasi ensimmäisistä koulukisoistaan voiton, hieno poni! Palkintojenjaossakin Elmo oli fiksu eikä ottanut kierroksia mistään, sen kuin katseli menemään ja taisi vähän ihmetellä kavereiden puuttumista, kun olimme ainoana ratsukkona paikalla. Tuomari vielä sanallisesti kehui, kuinka hienot liikkeet Elmolla on. Itse olin niin tyytyväinen siihen, kuinka Elmo ei jännittynyt hiiteen, vaikka itse tönkköilin selässä. Sen sijaan Elmo välillä kulki radalla kuin vanha tekijä. Elmosta voi tulla vaikka millainen kouluponi, kunhan se vain saa lisää treeniä ja voimaa kantaa itseään paremmin oikeinpäin. Käytöksessä ei ainakaan ole moitittavaa, joten eiköhän Elmosta kuulla jatkossakin koulukisapuolella.

Videoista kiitos Petralle ja kuvista kiitos Noora-Marialle!

perjantai 24. toukokuuta 2013

Parannusta toisella yrittämällä

Perjantain pienryhmätunti yhdistettiin taas harmillisesti C-B-tunnin kanssa, jolloin ratsukoita oli kahdeksan. Opettaja oli kuitenkin jakanut minulle mukavasti Elmon, joten pääsin toistamiseen samalle viikkoa yrittämään sen kanssa yhteistyötä. Tällä kertaa tunti oli Elmolle päivän ensimmäinen ja samalla ainoa. Tunnilla treenattiin hieman koulukisoja silmällä pitäen, ja niinpä tehtävinä oli siirtymiä, voltteja ja loivia kiemurauria.

Kivojen hetkien lisäksi...
Ensimmäisenä tehtävänä tulimme molemmilla pitkillä sivuilla loivia kiemurauria ja lyhyille sivuille ratsastimme voltit. Käynnissä minulla oli riittävästi aikaa järjestellä Elmon palasia kohdilleen ja ennen kaikkea ratsastaa hyvät tiet, jolloin tehtävä sujui kivasti. Elmoa tosin sai vähän nohitella liikkumaan, missä kannukset olivat hyvänä apuna. Ravissa hyvien teiden ratsastaminen tahtoi välillä unohtua, kun keskittymiseni meni Elmon asettamiseen ja taivuttamiseen. Asetus oikealle sujui aika hyvin samoin kuin suoristus, mutta vasemmalle asettumista Elmo vähän väisteli. Opettaja neuvoi aloittamaan loivalla kiemurauralla ajoissa vasemman asetuksen hakemisen läpi, mikä auttoi. Hiljalleen Elmo alkoi antaa nopeammin vasemmallekin periksi, jolloin saimme ihan hyviäkin hetkiä. Välillä yritin istua harjoitusravissa, ja kun Elmo alkoi jännittyä pomppivasta istunnastani liikaa, vaihdoin takaisin kevyeen raviin. Ongelmana paikoin oli se, että kun Elmo antoi edestä myöten, sammui takapää liki välittömästi. Kun taas takapää toimi jonkin verran, tahtoi Elmo kulkea edestä pitkänä.

...oli vähän jännittyneempiä hetkiä, kunnes...
Seuraavaksi teimme muutamia siirtymiä käynnistä pysähdyksiin ja ravista käyntiin. Elmo on aika näppärä siirtymään aina hitaampaan askellajiin, mutta ei kovin vikkelä palaamaan takaisin reippaampaan. Niinpä siirtymät pysähdyksiin onnistuivat ihan hyvin, mutta palaaminen aktiiviseen käyntiin vaati nohitusta eikä siirtymä siten ollut kovin tasainen. Ravista käyntiin pääsimme myös mukavasti, ja C:n ohjelmassahan on tavoitteena saada käytettyä hevosta neljän askeleen verran käynnissä. Testasin tätä muutaman kerran, mutta olin liian hidas ratsastamaan Elmon takaisin raviin, jolloin käyntiaskelia tuli useampia. Elmolla varmasti kannattaisi tehdä siirtymiä tiuhempaan tahtiin, jolloin se parhaimmassa tapauksessa alkaisi herkistyä kuskin pyynnöille paremmin eikä aina pitkien humputusten aikana ehtisi unohtaa, että kuskikin on kyydissä. Sain ainakin kertaalleen esitettyä siirtymän ravista käyntiin ja takaisin ilman, että Elmo jännittyi ja nosti päätään, vaan kulki mukavan tasaisesti askellajista toiseen. Sellainen olisi kiva esittää kouluradallakin.

Oikeaa laukkaa työstimme pääty-ympyrällä. Elmo liikkui paikoin aika laiskasti, jolloin opettaja kehotti aktivoimaan sitä ulkopohkeella. Välillä napsutin kevyesti tahtia raipalla, jotta Elmo säilyttäisi liikkeen eikä yrittäisi hidastaa. Elmo yritti paljon paremmin kuin viimeksi eikä edes liiraillut niin pahasti kuin olin pelännyt. Sen sijaan se pyrki kovasti pyöreään muotoon ja hetkittäin saikin säilytettyä itsensä edestä pyöreänä ja takapäällä kovasti töitä yrittäen tehdä. Opettajakin kehui, että oikea muoto löytyi hyvin, kunhan takapäässäkin olisi ponnekkuutta. Muistin huolehtia ihmeen hyvin ulkopuolen tuesta, mikä varmasti osaltaan auttoi tehtävän hyvissä hetkissä.

...oli taas vähän rennompaa.
Vasemmassa laukassa keskityttiin nostoihin ravista. C:n kouluohjelmassa nostot tosin tulevat käynnistä, joten sopivan tilan tullen kokeilin muutamia nostojakin käynnistäkin. Nostot eivät onnistuneet kovin kehuttavasti, sillä en saanut valmisteltua Elmoa nostoon siten, että se olisi pysynyt riittävän napakkana ja aktiivisena. Niinpä nostot olivat enemmänkin valumisia eikä laukka lähtenytkään niiden jälkeen kovin hyvin pyörimään. Elmo kuitenkin pyrki tähänkin suuntaan laukkaamaan pyöreänä, kun muistin hyvän ulkopuolen tuen ja kannustin riittävästi. Parasta oli se, etten oikeastaan huomannut Elmon yrittävän liirata ulos ollenkaan. Huikea parannus siihen nähden, että viime kerralla poni yritti mielestäni toistuvasti karata ulkoa omille teilleen. Kerran sain pitkällä sivulla aktivoitua Elmoa liikkumaan, jolloin se laukkasi vähän energisemmin silti tuntumalla pysyen. Meno tuntuikin tuolloin aika kivalta. Vasemmassa kierroksessa opettaja neuvoi avaamaan vasenta polvea ja kääntämään rintakehää vasemmalle niin, ettei vasen hartiani jää edemmäs. Tässä suunnassa opettaja vinkkasikin, että minunkin piti muistaa kääntyä, ettemme molemmat Elmon kanssa jääneet puskemaan oikealla lavalla ulos. Ei ihme, jos vasen kierros on ollut vaikeampi, kun ratsun lisäksi kuski on punkenut omiaan.

Loppuraveissa kevensin suosiolla ja pyrin hakemaan vähän askeleen pidennystä. Jälleen unohdin ohjan tuen, jolloin meno oli epätasaista. Elmoa taisi myös väsyttää, sillä se ei enää vastannut kovin ponnekkaasti pyyntöihini. Muutaman kerran sain vähän aktiivisempaa ravia, mutta pyöreys katosi niiden aikana. Ohjien pitäminen tuntumalla näemmä on vaikeaa etenkin tällaisen yrityksen kohdalla. Noiden parin yrityksen jälkeen annoin Elmon venyttää ohjan perässä, minkä se teki paikoin hyvin ja paikoin vain venyi kilometrin pituiseksi suoraan eteen, vaan ei alas. Pitäisi olla tarkempi sen suhteen, muutoin yritys on kaukana hevosen venyttämisestä ja niin ollen hieman hukkaan heitettyä häsellystä.



Tunnin jälkeen olin hurjan tyytyväinen Elmoon, kun se tuntui yrittäneen kovasti. Oma istuntani harjoitusravissa oli edelleen aika kamalaa enkä saanut pidettyä pohkeita tuntumalla. Tietysti poni on hieman pieni pitkille koivilleni, mutta enemmän syytän kyllä omaa jäykkyyttäni ja sinnikkyyden puuttumista. Videolta ja kuvista huomasin myös pitäväni käsiä kuin ajaisin polkupyörällä ja könöttäväni etukumarassa hevosen niskaa tuijotellen. Perusvirheitä siis, mutta harmillisia sellaisia. Etenkin tuo käsien virheellinen asento on tehnyt pitkästä aikaa paluun. Tunnin aikanakin huomasin muutamina kertoina käsien valuneen oudosti ja korjasinkin ne oikeaan asentoon, mutta niin vain ne karkasivat aina väärään asentoon. Tämän tunnin perusteella menen kuitenkin Elmon kanssa kisaradalle kohtuullisen tyynellä mielellä. Kunhan en jännitä itseäni ja sitä myöten Elmoa ihan suolapatsaaksi, sujuu ohjelma meiltä toivottavasti ihan hyvin.

Videoista ja kuvista kiitos Kaisalle!

Kesä tarkoittaa kahlailua

Perjantain hevostelut aloitin Easyn kanssa käymällä toiveen mukaisesti maastossa. Suurimman osan tunteroisen lenkistä menimme käynnissä ja ravissa niin pääreitillä kuin pienemmillä poluilla tallustellen. Laukkaa otimme kaksi vähän pidempää pätkää. Oli kivaa laukata menemään, kun Easy pysyi mukavan rauhallisena eikä vastaantulijoita ollut mailla halmeilla. Lenkin loppupuolella muistin lammikon olemassaolon ja tyyräsinkin Easyn sinne loiskuttelemaan. Tamma menikin mieluusti veteen ja hetkittäin näytti siltä, että olisi voinut syvemmällekin mieliä. Lammikkohan ei tosin mikään järin syvä ole, ainakaan kuivimpina kausina. Koska loiskuttelu näytti ja kuulosti kivalta, pitihän sitä myös kuvata pätkä talteen. Seuraavaksi alan haaveilla siitä, että pääsisin tänä kesänä uittamaan hevosta ihan oikeasti. Sitä ei olekaan tullut kokeiltua, tuota lammikkoa kun en kunnon uittomahdollisuudeksi lue.

torstai 23. toukokuuta 2013

Ratsun pituuden säätelyä

Tallinmäen viikon toiselle tunnilleni sain Jetin, jotta sain viritellä sitä vielä kouluväännössä ennen sunnuntain estekisoja. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja aiheena oli hevosen pituuteen vaikuttaminen. Tavoitteena oli saada niin hevosta kuin sen askelta lyhennettyä ja pidennettyä ilman, että tahti muuttui. Lyhennysosuuksia saattoi ajatella vähän kokoamisen alkeiden opetteluna. Kummempaa kuviota tehtävälle ei ollut, vaan sai mennä niin uraa myöten kuin pyöritellä omia ympyröitä ja voltteja.

Tehtävän alusta asti tiesin, että joutuisin käyttämään pohkeitani melkoisesti, mikäli halusin saada tahdin säilymään, vaikka muuttaisinkin Jetin muotoa. Käynnin työstäminen osoittautuikin hankalimmaksi. Siinä tuntui, etten juuri saanut eroa siihen, kun hevonen oli lyhyempänä ja kun taas pidempänä. Jetti ei tosin ollut kovin aktiivinen, mikä varmasti oli yksi syy tähän. Yritin käyttää pohkeitani ja naputella raipalla, mutta selkään asti en tuntenut kunnolla mitään eroa menossa. Ainoa havaittava muutos oli se, että lyhennyksen jälkeen hieman ohjaa antaessa Jetti kyllä venytti hyvin sen tuntumalle. Vai ottiko se vain annetun lisätilan käyttöönsä? Toisaalta se kyllä jäi kivasti tuntumalle olematta edestä raskas, joten kai jokin sattui kohdilleen. Varmaankin selvästi reippaammalla peruskäynnillä olisi erot tullut huomattua helpommin. Aktiivisen käynnin ratsastaminen kuitenkin tuntuu olevan vain karmean vaikeaa.

Ravissa meno helpottui hieman. Siinä aloin saada jujua siitä, miltä lyhyen, mutta napakan ravin pitäisi tuntua. Jetti tarjosi sitä paljon helpommin kuin samanlaista menoa käynnissä. Muutamissa lyhennyshetkissä kuvittelin tuntevani, kuinka Jetti vähän vieterimäisesti lyheni ja polki ravia silti kohtuullisen aktiivisesti. Paikoin taas sain Jetin lyhenemään, mutta samalla ravin tahti ja aktiivisuus katosivat. Jetin päästäminen hieman pidemmäksi oli helppoa. Kunhan vain rentoutin käsiäni hieman, niin Jetti venytti itseään ilman, että ravin tahti juurikaan muuttui. Muutamia kertoja kokeilin vähän reippaampaa ravia lyhennyksen jälkeen. Ihan sellaista keskiravia en saanut irti, mutta kuitenkin hieman perusravia aktiivisempaa menoa. Ravissa tehtävä tuntui mielekkäimmältä, kun oma istunta pysyi siinä kasassa ja erot hevosessa tunsi hyvin satulaan.

Laukassa ohjeeksi tuli hakea eroa jopa niin paljon, että reippaampi meno oli esteradan tempoa lähellä. Innostuin vähän liikaa keskittymään vain ratsastamaan Jettiä eteen, jolloin en jäänyt prässäilemään lyhyemmän muodon kanssa. Nyt kuitenkin valaistuin, että mikäli olisin jaksanut ensin viilata lyhyennyksen kuntoon, olisin voinut saada Jetin hyvin kuulolle, jolloin se edelleen vieterimäisesti olisi voinut siirtyä sulavasti isompaan laukkaan. Sen sijaan lähinnä paukautin perusmallissa kulkevalle hevoselle, että nyt eteen. Sekin tosin vaati herättelyjä, mutta muutamia kertoja Jetti lähti aika kivasti. Harmi vain, ettei istuntani ihan pysynyt perässä eikä Jetti sinällään vieterinä, mutta olipahan ainakin selvä ero. Jetti kuitenkin palasi ainakin rauhallisempaan laukkaan, jos ei niinkään lyhyeksi helposti, joten kontrolli ei kuitenkaan kokonaan kadonnut tässäkään askellajissa. Istunnan kanssa ongelmana oli se, että isommassa laukassa aloin seilata satulassa sekä pohkeeni pääsivät omille teilleen. Jetillä on mukavan tarmokas isompi laukka, joten kaiketi olen hissutellut sen kanssa tähän asti, kun en ole tottunut istumaan tällaisessa menossa.

Loppuraveissa teimme vielä pohkeenväistöjä puolihuolimattomasti pitkältä sivulta keskemmäs ja takaisin. Opettaja ohjeisti etenkin Jetin kanssa huolehtimaan siitä, että liike pysyy reippaana, jotta väistön lapoja irrottavat hyödyt pääsevät oikeuksiinsa. Jetti yrittikin aluksi hidastaa väistöissä, mutta nohituksella alkoi pysyä liikkeellä niidenkin aikana. Saimmekin muutamia kivoja, puolihuolimattomia väistöjä, joissa Jetti siirtyi uralta sisemmäs hidastamatta yhtään ja palasi myös takaisin uralle samaa tahtia edeten. Lopuksi hevosten annettiin venyttää eteen ja alas, minkä Jetti teki myös aika mallikkaasti. Tunnin yksi suurimmista onnistumisista oli se, että jaksoin tällä kertaa paremmin korjata omaa istuntaani vasemmassa kierroksessa, mikä osaltaan edesauttoi Jettiä olemaan puskematta sisälle. Kroppani kyllä vänkäsi pahasti korjauksia vastaan, mutta paikoin Jetti palkitsi yritykseni menemällä ihan kokonaisen kulman ongelmitta. Vaikeaa, mutta ehdottomasti yrittämisen arvoista.



Videoista kiitos Tiinalle!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Päähänpistoa testaamassa

Aina ei mene niin kuin on suunnitellut. Sen sain todeta, kun selvisi, että Pera-reppana on alkanut taas yskiä eikä tietysti voi osallistua sunnuntain koulukisoihin. Niinpä pääsin kolmannen kerran kevään neljästä kisakerrasta miettimään itselleni uutta kisaratsua, kun Lorellakin oli jo kuskit valittuna. Myönnän harkinneeni kisoista kokonaan poisjättäytymistä (jonka Nora tyrmäsi muitta mutkitta), mutta jossain vinksahduksessa päätin, että testaanpa keskiviikon tunnillani Elmon ja sen kokemuksen perusteella ilmoittaudun joko sillä tai Hilanterilla kisoihin mukaan. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja treeniaiheet liippasivat hyvin tulevia koulukisoja sisältäen niin siirtymiä kuin volttien ja ympyröiden pyörittelyjä.

Tunti aloitettiin käynnissä kääntymällä pitkältä sivulta keskelle ja tekemällä pysähdyksiä keskihalkaisijalle. Elmolle siirtymiset alaspäin ovat kohtuullisen suurta herkkua, joten pääsimme käynnistä pysähdyksiin aika mukavasti. Paikoin en muistanut tehdä siirtymistä huolella, jolloin Elmo pysähtyi hieman vinosti. Liikkeelle lähteminen ei ollut niin mutkatonta, sillä ensimmäiset askeleet olivat kohtuullisen laahaavia. Samaa tehtävää tultiin myös tekemällä pysähdykset ravista. Nyt alaspäin siirtymiseen mahtui muutamia käyntiaskelia, mutta ei mitenkään pahasti. Sen sijaan pysähdyksistä palaaminen raviin vaati enemmän käyntiaskelia. Opettaja muistutti avittamaan raviin siirtymistä tarvittaessa raipalla maiskuttamisen sijaan, jotta en kouluradalla saisi ääniavuista turhia miinuspisteitä. Raippamerkkien avulla Elmo tsemppasi, ja pääsimme siirtymään pysähdyksistä pari kertaa kohtuullisesti raviin.

Työstimme siirtymiä vielä pyöräyttämällä lyhyille sivuille ravissa voltit, jonka jälkeen ratsu käännettiin taas pitkältä sivulta keskelle ja keskihalkaisijalla käytettiin käynnissä noin 3-5 askeleen verran. Elmo oli ollut jo aiemman tehtävän raviosuudessa jännittynyt eikä harjoitusravissa istuminen ollut kauhean mielekästä puuhaa. Yritin kuitenkin sinnikkäästi istua alas koulukisoja silmällä pitäen. Volteilla meno tuntui vain pahenevan. Elmo pääsi liirailemaan, kun ulkopuolen apuni eivät olleet tukevasti paikoillaan. Hytkyin ja pompin kyydissä paikoin niin, että hävetti. Yritin sinnikkäästi hokea itselleni, että pohkeet kiinni, ja opettaja puolestaan neuvoi korjaamaan rintakehää vähän eteenpäin ja vatsalihaksia jänteviksi, jotten kippaisi takanojaan. Pyrin oman asentoni korjaamisen lisäksi saamaan Elmoa rentoutumaan ja vähän pyöristymään, jotta meno ei olisi molemmilta niin tihkasta. Vahvalla ulkopuolen tuella Elmo pyöristyikin, mutta samalla aktiivisuus katosi entisestään. Niinpä ravi oli edelleen aika kurjaa istuttavaa. Opettajakin tuumasi, että Elmo meni paikoin kauniissa muodossa, mutta ei jaksanut ottaa takaosaansa rehellisesti käyttöön. Sentään muutaman käyntiaskeleen siirtymät onnistuivat ihan mukavasti. Siirtymisessä käynnistä raviin olisi jälleen voinut olla enemmän aktiivisuutta.

Oikeaa laukkaa työstimme pääty-ympyrällä. Ensin hevoset piti hakea hyvään raviin, josta saattoi tehdä laukannoston. Elmo oli taas omissa mietteissään enkä saanut sitä juuri keskittymään. Niinpä ravi oli aika velttoa ja mutkittelevaa. Sain tovin vaatia Elmoa liikkumaan ennen kuin se malttoi totella. Ensimmäiset laukannostoyritykset menivät silti mönkään. Elmo ei lotkauttanut korvaansakaan, kun pyysin laukkaa, vaan jatkoi ravia. Sitten turvauduin nostossa raipan apuun, ja johan poni muisti osaavansa myös kolmannen askellajin. Siinä ei kuitenkaan ollut hurraamista, sillä meno oli sangen epätasaista. Elmo joko kiihdytteli tai pyrki pudottamaan raville, mutta ei juurikaan tasoittunut. Kierros kierroksen jälkeen mietin vain, mihin olen taas päätäni pistämässä, kunnes lopulta valaistuin ulkopuolen suhteen. Kun sain Elmon siltä puolen tuettua, tarjosi se parempaa ja pyöreämpää laukkaa. Kovin pitkiä nämä hyvät hetket eivät olleet, mutta niiden pohjalta jaksoin aina yrittää uudelleen, kun pakka levisi käsiin. Opettaja muistutti olemaan tarkkana oman ulkopuolen kanssa, jotta en valuisi itse sinne, vaan pitäisin oman vasemman kylkeni jämäkkänä ja varoisin, ettei vasen jalkani pusertuisi satulaan kiinni.

Vasemman laukan kuviona oli ravata yksittäin opettajan silmän alle, pyöräyttää lyhyelle sivulle voltti, jossa valmisteltiin tulevaa laukannostoa ja sitten nostaa pääty-ympyrälle laukka muutaman kierroksen ajaksi. Palasimme Elmon kanssa taas lähtöruutuun, sillä pelkkä asiallisesti ravaaminen oli hankalaa. Vasemmassa kierroksessa Elmo pyrki selvästi enemmän liiraamaan ulos, jolloin sain kertailla niitä hyvin kuuluisia ulkopuolen apuja. Jostain syystä tässä kierroksessa en saanut ponia ulkoa kunnolla kiinni, sillä liiraamista esiintyi sangen paljon. Laukka nousi hieman viiveellä, mutta pyöri hitusen paremmin kuin oikeaan kierrokseen. Lopulta tajusin, etten ollut itse omalla kropallani kääntymässä yhtään Elmon mukana. Kun vähän ajattelin oman kropan kääntämistä ympyrän mukana, vähensi Elmokin liiraamistaan ulos hieman. Työstin tehtävän ulkopuolisella alueella myös ulkopuolen hallintaa, mutta kunnon valaistumista ei tapahtunut. Elmo kuitenkin paransi siellä laukkaa jonkin verran, joten jotain muutosta kuitenkin tapahtui.

Loppuraveissa sai testailla keskiravia niissä kohdin, joissa se ratsulle tuntui helpoimmalta. Päädyin tässä vaiheessa suosiolla keventämään koko ajan, kun hajoileva istuntani ei ollut tehnyt ihmeparannusta. Ensimmäisissä keskiraviyrityksissä tein perinteiset eli en pitänyt ohjilla tuntumaa, jolloin Elmo rikkoi laukalle. Kun sain pidettyä ohjat kädessä, en puolestaan saanut takaosaan liikettä. Opinpahan kuitenkin sen, että Elmo tarvitsi jämäkän tuntuman edestä, sillä ilman sitä se vain venyi pitkäksi. Kerran tai pari taisimme saada vähän eroa tavalliseen raviin, mutta kovin lennokkasta muutosta ei tullut. Elmolla on poniksi kuitenkin hyvin säädeltävissä olevat askeleet, mutta en osannut kaivaa niitä siitä esiin.

Tunnin jälkeen molemmat tallin opettajat sattuivat olemaan paikalla, joten menin kysymään heiltä vielä neuvoa kisojen suhteen. Molemmat tuumasivat, että kisoissa oleva C-merkin kouluohjelma 1997 on Elmolle omiaan sen ensimmäiseksi kouluradaksi. Jos olisin mielinyt kisoihin muulla ratsulla, opettajat olisivat pistäneet minut ratsastamaan K.N. Special 2009 -ohjelman. Mietin tosiaan Hilanteria toisena vaihtoehtona, mutta päädyin siihen, että oma kisajännittämiseni saattaisi vaikuttaa Hilanteriin turhankin paljon, jolloin ohjelman tehtävien sijasta esittäisimme keskellä rataa juntturoimista. Vaikka tunti Elmonkin kanssa meni vähän niin ja näin, päädyin ilmoittamaan itseni ja Elmon helpon C:n luokkaan. Kaikkea sitä pieni ihmismieli keksiikin. Toivottavasti osaan ratsastaa sunnuntaina sitten sen verran rauhassa ja maltillisesti, ettei Elmo saa ihan kauheita traumoja ensimmäisistä koulukisoistaan. Ne muuten pidetään näillä näkymin kentällä eli onpahan tilaa ja kaikkia mahdollisia virikkeitä pitämässä sekä kuskin että ratsun hereillä.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Mönkien yli esteiden

Vai-ke-aa! Tuo oli päällimmäisin ajatus, joka mieleeni jäi Tallinmäen viikon ensimmäiseltä tunnilta, jolla oli esteitä neljän ratsukon voimin. Ratsukseni sain tietysti Jetin, jolla menen tallin harjoituskisoissa sunnuntaina. Alkuverryttelyssä menimme aika omatoimisesti. Jetti kävi taas vähän hitaalla, joten keskityin herättelemään sitä töihin. Muistin jo alkutunnista alkaa ratsastaa etenkin vasenta pohjetta läpi, sillä meillä on viime aikoina ollut harmillisen paljon hankaluuksia vasemmassa kierroksessa Jetin päästessä puskemaan siinä sisälle, kun pohkeeni ei ole osannut korjata sitä.

Ravissa tulimme myös neljän puomin lyhyitä välejä, jotka Jetti selvitti ihan mukavasti. Laukassa puolestaan ei oikein meinannut löytyä reippautta ennen kuin sain viimein nohitettua Jettiä pitkien sivujen aikana vähän liikuttamaan kavioitaan. Jotenkin tuntuu, että viime aikoina Jetin innostaminen liikkumaan on muuttunut vaikeammaksi. En tiedä, teenkö jotain nyt täysin eri tavalla kuin ennen, luovutanko nopeammin vai olenko alkanut nohituksen ohessa puristaa jotenkin niin, ettei Jetti koe yhtään mielekkääksi yrittää edetä. Vielä en ole vastausta selvittänyt, mutta toivottavasti ongelma ratkeaa pian. Hitaus ja tahmeus kun kostautuvat inhottavan tehokkaasti esteiden parissa.

Verryttelyhyppyinä tulimme vasemmassa laukassa ratapiirroksen estettä 2 sekä oikeassa laukassa suoraa linjaa esteeltä 2 esteelle 3. Hypyt esteelle 2 menivät ihan hyvin, vaikka Jettiä sai taas suunnilleen työntää liikkumaan. Opettaja muistutti, että riittävä eteneminen pitäisi löytää ajoissa eikä enää muutamaa askelta ennen hyppyä ährätä ylimääräistä. Tiedossahan tämä asia on ainakin teoriatasolla, mutta käytännössä rauhallisemman ratsun kanssa olen pulassa. Oikeassa laukassa hypätyt esteet 2 ja 3 menivät myös hyvin, mutta pistimme ensin väliin kuusi askelta. Opettaja halusi meidän tulevan välin viidellä askeleella, johon sain vähän nohittaa Jettiä. Jotenkin kummallisesti onnistuin tässä, ja saimme tultua välin myös viidellä. Tällä kertaa tajusin herätellä Jetin ajoissa, jolloin saatoin sen antaa lähestyä ensimmäistä estettä rauhassa enkä ollut hönkimässä sen niskaan viime metreille saakka.

Lopuksi tulimme vielä viereisen radan noin 70 sentin korkeudessa. Vuoromme oli neljäntenä eli viimeisenä, joten saimme ottaa verryttelyhypyn vasemmassa laukassa kakkosesteelle. Jetti oli hyytynyt samoin kuin minä. Ensimmäisellä yrittämällä ohjasin sen liian tiukasti esteelle, jolloin Jetti meni siitä ohi. Toisella kerralla pääsimme jo yli, joskin sangen kankeasti. Jatkoimme kuitenkin matkaa vasemmassa laukassa ykkösesteelle. Se ylittyi ihan hyvin, ja laukkakin vaihtui hypyssä oikeaksi. Kakkosen ja kolmosen linja meni viidellä askeleella, mutta Jetti jäi ristilaukkaan. Se taisi saada kavionsa oikeaan järjestykseen, mutta kaarteen aikana vauhti sammui ikävästi. Nelostrippeli möngittiin epämääräisesti yli, ja kuntoni meinasi loppua pahasti kesken. Viitosokserin alla oli pelokkeena tynnyri, jota Jetti tietysti sitten töksähtäen vilkaisi ennen kuin hyppäsi yli. Olin kyllä valmistautunut mahdolliseen töksähdykseen ja pyrin pitämään pohkeet tuntumalla kertoen hevoselle, että yli mennään. No, yli menimme, mutta olisin saanut ratsastaa esteen topakammin. Tie kuutoselle tuli ihmeellisesti oikoen ja eiköhän siinäkin ollut vielä valkoinen portti Jetille tuijoteltavaksi. Taas esitimme töksähtävän hypyn, ja siitä selviydyttyäni kommentoin menoakin yksinkertaisesti sanalla hirveää. Sitähän se olikin.

Opettaja pisti meidät uusimaan radasta esteet 4-6. Ohjeeksi tuli tulla sujuvammin. No, yritys oli vajavainen ja tulos sen mukainen. Eihän se Jetti yksin lähtenyt liikkumaan, kun en ollut menossa mukana. Jostain syystä en vain jaksanut enää hoputtaa enkä keksinyt, millä konstilla saisin Jetin virkoamaan ja ottamaan edes hieman kierroksia. En tiedä, jäinkö sitten ratsastamaan liian puolihuolimattomasti, mikä sitten tarttui hevoseenkin. Opettajakin tuumasi, että Jetin tietää heränneen hommaan siitä, kun sitä saa hyppyjen jälkeen ottaa vähän kiinni. Jos sitä tunnetta ei tule, on meno aika pitkälti juuri tällaista kuin mitä nyt esitimme. Tunnin lopuksi ravailimme vielä nelikaarista kiemurauraa houkutellen hevosia asettumaan, taipumaan ja venyttämään vielä eteen ja alas. Jetti puksutti kaarteet oikealle hyvin, mutta tahtoi jännittyä kaarteissa vasemmalle. Vasen pohkeeni ei siis ollut mennyt tunnin aikana läpi, ja pientä puskemistakin esiintyi vielä kiemuraurallakin. Onneksi loppukäynnit menimme pellon kautta tallille, jolloin sain puhalleltua pahimmat sapetukset ulos itsekseni.

Eniten tässä harmittaa se, että Jetillä olisi minun tasoiselleni tarjottavana todella paljon hyppykapasiteettia, mutta minulta loppuu osaaminen kesken. Vieläpä niin yksinkertaisen asian parissa kuin hevosen liikkeelle saamisessa ja sen säilyttämisessä. Olen haaveillut moneen otteeseen, kuinka Jetin kanssa voisin oppia esteratsastuksesta enemmän ja ehkä edetäkin sen parissa, mutta ei tämä kovin hyvältä näytä. Kerta kerran jälkeen tuntuu vain siltä, että lähinnä taannun esteiden parissa entistä enemmän. Harmittaa vietävästi, kuten varmasti tekstistäkin tajuaa, mutta ei auta. Pitää vain treenata lisää, vaikka joskus tekisi mieli siirtyä takaisin talutusratsastuksen pariin.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Ulkona hyppäämisen ilo

Saimme taas tovin suunnittelun jälkeen varattua Noran ja Kaisan kanssa estetunnin Heli Pensonin luona. Olimme arvelleet ratsuvaihtoehdot aivan oikein ja saimme jaettua ne mukisematta keskenämme. Niinpä minulle tuli tuttu ja turvallinen, joskin paikoin tahmaileva Puppe. Aurinkoinen keli oli taas enemmän kuin kohdillaan, sillä lämpö oli kivunnut jo päälle +20 asteen, vaikka tuntimme alkoikin jo hieman ennen aamukymmentä. Pääsimme myös hyppäämään ulkokentälle, jossa esteet olivatkin valmiina.

Alkuverryttelyssä saimme mennä itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Puppe oli oma itsensä eli tahmaili ratsastuksessani kohtuullisesti. Sinnikkäästi yritin innostaa sitä hommiin muistamalla ratsastaa paljon pohkeella ja pitämällä ohjat tuntumalla. Hetkittäin suorissa kohdissa Puppe liikkui ravissa ihan kivasti, mutta tahtoi päästä ympyröillä hyytymään. Oikeassa kierroksessa se ei myös kovin mieluusti asettunut, kun taas vasemmassa kierroksessa meno oli helpompaa. Koetin muistaa hellittää ja rentoutua heti, kun ratsu teki oikein, jotta en jäisi ähertämään turhaan ja sammuttamaan hevosen pientä halua liikkua. Laukassa Puppe olikin ihan kiva. Opettajalta tuli kommenttia käyttämästäni kevyestä istunnasta sen suhteen, etten saisi keikahtaa hevosen kaulalle. Huomasinkin olevani turhan etupainoinen, mutta kommentin jälkeen osasin korjata sen paremmin pois.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme kahta ympyrän kaarella ollutta kavalettia molemmista suunnista. Vasemmasta kierroksesta tullessa väliin piti saada neljä askelta. Tehtävä onnistuikin, kun ensin olin haparoinut ja antanut Pupen jarrutella ensimmäiselle esteelle. Sen jälkeen muistin pitää pohkeet kiinni ja hevosen lyhyenä, jolloin väli meni ihan kohtuullisesti neljällä askeleella. Oikeassa kierroksessa esitimme puolestaan viittäkin askelta, kun en tajunnut ajatella ensimmäisessä hypyssä jo kääntymistä, jolloin tie venähti liian pitkäksi. Puppe myös pääsi valumaan liian lähelle ensimmäistä hyppyä, mistä opettajakin huomautti. Vähän laukkaa aktivoimalla ja itse kääntämisen muistamalla saimme korjattua virheemme ja tultua tehtävän lopulta niin neljällä kuin kolmellakin askeleella.



Lopputunnin tulimmekin viereisen radan kolmesti eri korkeuksilla: ensin pääosin ristikkona, sitten vähän korotettuna ja lopulta jokaiselle opettajan valitsemana sopiva korkeus. Me Pupen kanssa taisimme saada noin 70-80 sentin radan loppuun. Puppe liikkui jokaisella radalla aika kivasti. Ongelmat olivat jokaisella kerralla samat. Ykkösesteelle tulin vinosti enkä tajunnut tätä ennen kuin opettajan seisoessa esteen lähellä näyttämässä oikean reitin. Ensimmäisellä ja toisella radalla Puppe vietti melkein joka esteellä oikealle, mutta meni kaikesta yli kuitenkin. Sitten vielä suora linja esteillä 5 ja 6 piti mennä kuudella askeleella, mutta esitin viittä ja kaukaa hyppyyn lähtöä sekä kuutta liian lähelle hyppyä valuen. Sentään kolmoissarja ja esteiden 3 ja 4 suora linja menivät pääsääntöisesti ongelmitta. Olin myös hurjan tyytyväinen siihen, että istuntani tuntui tällä kertaa toimivan melkein automaatilla ratojen aikana. En kiinnittänyt askelten laskemiseen ennen estettä juuri huomiota, mutta silti huomasin, mistä Puppe lähtee ja pääsin hyppyyn mukaan. Laukat vaihtuivat välillä, mutta sain myös korjata ravin kautta. Kun johdin selvästi, vaihtoi Puppe helposti eli vaihtumattomuudet olivat laiskuuteni syitä.



Tunnin aikana tuli kyllä hiki, mutta myös hyvä mieli. Puppe liikkui paremmin kuin maneesissa eikä mennyt ohi tai kieltänyt, vaikka paikoin pääsi liiraamaan oikealle ja vaikka hyppyytin sitä kolmekin kertaa vinosti radan ensimmäisen esteen yli. Oma istuntani tuntui olevan paketissa, en nakannut ihan joka hypyssä ohjia pois tuntumalta ja muutenkin tunnuin tietävän, mistä Puppe lähtee, jolloin mukautuminen oli helppoa. Estekorkeuskaan ei jännittänyt tällä kertaa yhtään, tosin olihan korkeus maltillinen. Ehkä yksi edes radalta taisi olla sen 80 senttiä. Joka tapauksessa meno oli kohtuullisen sujuvaa. Aloinkin haaveilla, että mikäli innostun vielä oman seuran ulkopuolisiin kisoihin, voisin tulla uudelleen ABC:n kisoihin Pupella. Mitään salamannopeita me tuskin olisimme, mutta mahdollisesti puhdas ja siisti rata olisi kiva kokemus. Ainakin verrattuna siihen, miten edelliskerralla (ja samalla ainoalla kerralla) vieraskisoissa kävi.

Videoista kiitos Alekseille!

perjantai 17. toukokuuta 2013

Heikunkeikun ja oikuneikun

Perjantain tunnille toivoin jo etukäteen Peraa, ja toiveeni meni mukavasti läpi. Sen sijaan harmia aiheutti se, että pienryhmätunti oli yhdistetty aikaisempaan C-B-tuntiin sillä seurauksella, että ratsukoita oli täydet yhdeksän. Vähän harmistunut olo katosi kuitenkin, kun opettaja vei meidät alkukäyntien ja -ravien ajaksi maastoon. Köpöttelimme lyhyen lenkin ja tulimme kahdesti isomman vesilätäkön läpi, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Aloin taas fiilistellä kesän maastoestekurssia enkä olisi malttanut enää palata kentälle kouluväännön pariin.

Kentälle joka tapauksessa palasimme ja sinne päästyämme aloimme pyöritellä voltteja jokaiseen kulmaan ravissa. Saimme itse päättää, kevensimmekö vai istuimmeko harjoitusravissa. Koulukisoja silmällä pitäen valitsin ensin harjoitusravin. Ensimmäisenä ongelmana oli saada Pera kulkemaan tasaisesti. Istuntani levisi naurettavasti joka suuntaan, ja opettaja patisteli hakemaan Peraan silti aktiivisuutta. Jarruttelin menoa varmasti omalla hytkymiselläni enkä osannut mieltää aktiivisempaa menoa yhtään helpommaksi. Eihän se sitä tietenkään ollut, kun en saanut Peraa työskentelemään pyöreänä takaa eteen, vaan se tarjosi minulle hirviravia. Istupa siinä sitten, kun oma pakka on niin hajalla, että jalat vispaavat, ja takamus hyppii satulasta irti ja lässähtää takaisin. Oikeassa kierroksessa tehdyillä volteilla ongelmana tahtoi olla se, että Pera puski hieman sisälle pienentäen reittiä. Meno parani kyllä, kun muistin pitää sisäpohkeen estämässä moista puuhaa. Vasemmassa kierroksessa Pera teki tutut temput eli sojotti turpansa kanssa oikealle. Opettaja kehotti etsimään keinoa, jotta Peran saisi asettumaan rehellisesti. Turvan houkutteluun oikeaan paikkaan auttoi kohottavat otteet sisäohjasta, mutta kovin tasaiseksi emme menoa saaneet. Pera tuntui karkaavan turpansa kanssa aina takaisin väärään paikkaan, jos yritin rentoutua ja antaa sen pysyä itse toivotusti. Pyyntöni eivät siis menneet oikein läpi, kun hevonen singahti vanhaan asentoon.

Laukkatehtävänä oli kääntyä pitkältä sivulta keskelle ja nostaa käynnistä vuorotellen kummankin suunnan laukkoja. Laukannoston jälkeen tuli ratsastaa mahdollisimman suoraan ennen kuin käänsi hevosen laukan mukaiseen kierrokseen. Lisäksi ensimmäiseen lyhyen sivun kulmaan pyöräytettiin noin 15 metrin voltti. Laukannostot onnistuivat käynnistä ihan ok, mutta aktiivisuutta olisi saanut olla paikoitellen rutkasti enemmän. Yhtä kertaa lukuun ottamatta tunsin, että Pera nosti toivomani laukan, mutta kertaalleen jouduin sen varmistamaan. Ensimmäiset yritykset mennä laukannoston jälkeen suoraan ja ratsastaa kulma huolellisesti olivat aika karmeita. Opettaja muistuttikin ratsastamaan tien paremmin. Keskittymällä tämä asia parani jonkin verran, mutta välillä olin itse sen verran haahuileva, että Pera pääsi mutkittelemaan, kun ei tiennyt, mihin olimme menossa. Volteilla pyrin opettajan ohjeiden mukaan hakemaan Peraa vähän lyhyemmäksi ja ponnistamaan kunnolla takajaloilla. Kun sain tehtyä tuon ja pidettyä etenkin ulkopuolen hallussa, tarjosi Pera muutaman kerran sangen näppärää laukkaa. Juuri sellaista, jota olisi kiva esittää kouluradalla ja jota olisi varmasti mahdollista säädellä vaikka miten. Laukassa istuntani oli ravia parempi, mutta silti sangen hutera. Keljutti kyllä, kun välillä huomasin seilaavani satulassa edestä taakse ja takaisin.

Loppuraveissa opettaja pisti meidät tekemään keskiraveja lävistäjillä mukavan monta kertaa. Esitin tehtävän aikana helmasyntini eli tuntuman kadottamisen, kun pyysin hevosta pidentämään askelta. Lisäksi sain olla tarkkana siinä, etten jättänyt Peraa lävistäjän alussa vinoksi, sillä silloin keskiravi ei lähtenyt mitenkään. Tein keskiravin keventäen, sillä hutera istuntani olisi varmasti pilannut koko homman. Sinällään väärä valinta koulukisoja ajatellen, mutta en viitsinyt treenikerralla hermostuttaa itseäni saati hevosta. Taisimme saada pari kertaa kohtuullisen hyvät keskiravit, kun sain oman pakettini pidettyä kasassa. Peran kanssa saisi olla todella tarkka siitä, että se on keskiraviin lähdettäessä suora, sillä muutoin meno muuttuu ymmärrettävästi hankalaksi. Jostain syystä teen suoristuksen puolihuolimattomasti ja kiiruhdan nopeasti hoputtamaan hevosta, jolloin tuloksena on pahimmillaan vinossa laahustava hevonen, jonka kuski huhkii selässä omiaan. Ei näytä hyvältä tunnilla ja vielä vähemmän kouluradalla.

Tunnin aikana myönnän miettineeni moneen otteeseen, mitä ihmettä oikein ajattelen, kun pusken väkisin sinne kouluaitojen sisään sekoilemaan. Tällä hetkellä otteeni Peraan koulupuolella on aika kadoksissa, mutta enpä ole keksinyt tallista toistakaan mahdollista kouluratsua. Onko sinne kisoihin sitten pakko mennä? No ei tietenkään, mutta oman kehittymisen kannalta on kiva kuulla silloin tällöin ulkopuolisen ihmisen kommentteja. Samalla on myös kiva venyttää niitä omia kisahermoja, etten olisi aina niin sätkyilijä siellä selässä. Tunnista jäi eniten harmittamaan oman istunnan hajoaminen, mikä varmasti vaikeutti tehtäviä ja mikä osaltaan näkyy aina kouluradoillakin. Kun minä jännityn, istuntani jännittyy, ja kun nuo kaksi edellistä ovat toteutuneet, jännittyy Perakin. Melkoinen yhdistelmä. Mutta treenaamalla ja kisaamalla kait tuostakin saattaa päästä yli, joten sunnuntain kisoja mielenkiinnolla odottaen. Jospa ehtisin ennen sitä käydä kerran Peran selässä ja mieluusti paremmalla menestyksellä.

torstai 16. toukokuuta 2013

Kulmien ratsastaminen jatkuu

Kuva on, joten se tapahtui. Pyörällä tallille!
Tallinmäen torstain tunnilla keli todellakin suosi. Lämpöasteita oli +18, ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Innostuin kesäisestä kelistä niin, että polkaisin tallille ja takaisin pyörällä. Aika hyvä lämmittely ja loppuverryttely, kun matkaa tuli yhteen suuntaan noin 15,9 kilometriä. Ratsukoita tunnilla oli kaksi, ja treeniaiheena jälleen kulmien ratsastaminen maanantaiseen tyyliin sekä lopuksi loivien kiemuraurien ja kymmenen metrin voltin ratsastamista. Ratsukseni sain Melban.

Alkuverryttelyssä Melba liikkui ihan kivasti, mutta ei juuri tahtonut asettua vasemmalle. Opettaja neuvoi käyttämään tarvittaessa epäsuoraa ohjaa apuna, ja muutoinkin hyödyntämään asetuksia ja taivutuksia ratsun pyöristämiseksi. Pyöreydestä ei nyt ollut juuri tässä vaiheessa puhettakaan, mutta sain vähän kuitenkin houkuteltua Melbaa asettumaan myös vasemmalle. Sisäpohkeellakin tuli tehtyä töitä, jottei Melba päässyt vasemmalle asettumisen aikana pullahtamaan sieltä karkuun. Laukassa teimme pitkien sivujen keskivaiheella vasta-asetuksia ja muutoin ratsastimme normaalisti. Suuntaa vaihdoimme tulemalla lävistäjän ja vaihtamalla laukan lennosta. Melba vaihtoi helposti oikean laukan vasemmaksi, mutta vasemman vaihtaminen oikeaksi vaati vähän selvempiä apuja. Saatiinpa yhdessä vaihdossa aika näyttävä pukkikin.

Ilmava laukanvaihto Melban tyyliin.
Tunnin päätehtävänä oli ratsastaa kenttä kahtena eri suuntaan kuljettavana neliönä, jonka kulmat ratsastettiin takaosakäännösmäisesti ensin ihan pysähdyksen kautta, sitten liikkeellä pysyen. Laukassa tehtävä pysyi samana, mutta suuntaa vaihdettiin tekemällä laukanvaihto askeleessa. Aluksi Melba ei innostunut ajatuksesta pysähtyä kerralla, vaan tepasteli aina askeleen tai pari eteenpäin ennen seisahtumista. Pääosin Melba kuitenkin pysähtyi kohtuullisen suorana, jolloin sitä ei tarvinnut korjata sen kummemmin. Kääntäminen ulkoavuilla sujui hyvin, kunhan muistin pitää myös sisäpohkeen tuntumalla. Ravissa sain hieman toppuutella, kun Melba yritti alkaa oikoa mutkia. Askeleen lyhentämisajatus kulman ratsastamisessa auttoi kummasti. Opettaja muistutti valmistelemaan kulmien ratsastuksessa myös asetuksen, joka tahtoi paikoin aina unohtua.

Laukassa kulmat menivät aluksi oikoen ennen kuin sain toppuuteltua Melbaa kuuntelemaan. Sisäpohkeen tuntumalla pitäminen korostui entisestään, sillä ilman sitä Melba pyörähti käännöksen omia teitään. Toistojen myötä kulmat paranivat kummasti, ja Melba tasoittui rauhallisempaan laukkaan. Laukanvaihdot oikeasta vasempaan onnistuivat taas aika kivasti ilman, että vaihdon aikana päästin Melbaa ampaisemaan uuteen suuntaan. Sen sijaan laukanvaihto vasemmasta oikeaan tökki edelleen, ja tehtävän aikana Melba teki vain kertaalleen puhtaan vaihdon ilman kummempaa numeroa. Muutoin vaihdot olivat vähän kiireisiä tai sitten jotain ihmeellisiä pomppuja, joiden aikana kulman ratsastaminen kärsi. Oli kuitenkin kiva huomata, että laukanvaihto suorana pysyen onnistuu, jos vain keskittyy ja yrittää.

Tunnin lopuksi tahkosimme vielä ravissa loivaa kiemurauraa sekä kymmenen metrin volttia. Melba alkoi hiljalleen asettua mukavasti molempiin suuntiin, kun vain uskalsin reippaasti asettaa. Sen seurauksena se myös loksahti paikoin pyöreäksi ja ravasi aika tasaisesti eteenpäin. Itselleni haastavaa oli taas muistaa kiemurauran aikana ehtiä asettaa, suoristaa ja asettaa uudelleen ilman, että niitä teki äkkinäisesti hevosta hämäten. Onneksi toistoja ehdittiin ottaa sen verran, että aloin pysyä tehtävän rytmissä ja ehtiä tehdä kaiken tarvittavan. Volteilla Melba kulki ehkä parhaiten, kun muistin asettaa ja taivuttaa kunnolla. Lisäksi Melban ravi oli mukavan helppoa istua, joten se ei tuottanut lisäongelmaa.



Tunti kauniissa säässä hurahti vikkelästi ohi ja aika hyvillä mielin. Saa nähdä, miten sitä kunnon kesähelteistä selviää, kun näin maltillisilla asteilla tuli jo melkoisen kuuma, vaikka t-paidassa ratsastinkin. Onneksi siihen lämpimäänkin keliin luultavasti tottuu, joten eiköhän se kesä saa virallisesti jo alkaa.

Videoista kiitos Tiinalle! Kuva on napattu videolta.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Hirvittävän hankalaa

Keskiviikon tunnilleni en ollut ehtinyt toivoa koulukisaratsuani eli Peraa, vaan suuntasin tunnille Hilanterin kanssa. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja treeniaiheina siirtymät käynnistä ja ravista pysähdyksiin,  kääntäminen ulkoavuilla, hevosen suoristaminen ja mahdollisimman hyvien laukannostojen tekeminen.

Pysähdyksiä tehtiin käynnistä ja ravista keskihalkaisijalla. Pysähdyksen lisäksi tavoitteena oli saada hevonen myötäämään niskasta ennen kuin palattiin takaisin liikkeeseen. Hilanteri kulki vähän epämääräisesti mutkitellen eikä ollut ihan virkuimmillaan. Koska aktiivisuus puuttui, olivat pysähdyksetkin melkoisen valuvia eivätkä kovin napakoita. Sama ongelma vaivasi niin käynnissä kuin ravissa. Pysähdyksen jälkeen yritin houkutella Hilanteria myötäämään, mutta se jäi useimpina kertoina vain nojaamaan ohjaa vasten. Opettaja neuvoi peruuttamaan, jotta Hilanteri siirtäisi painoaan takajaloille ja yrittämään sitten uudelleen. Peruuttamisenkin kanssa saimme vähän neuvotella ennen kuin mitään tapahtui. Siinä onnistuminen tosin auttoi hieman, mutta onnistumiset niskasta myötäämisen kanssa jäivät aika puolitiehen. Ilmeisesti käteni jäi vetämään taakse, vaikka tarkoituksena oli pitää käsi paikoillaan tuntuman kanssa ja odottaa, että hevonen myötää. Ainoat onnistumisen kaltaiset hetket tapahtuivat silloin, kun pidin pohkeet kunnolla tuntumalla ja liikuttelin kuolainta hieman. Niinä kertoina Hilanteri tajusi, että yritän viestiä sille jotain ja tarjosi lopulta suunnilleen oikeaa asiaa.

Tämän tehtävän jälkeen siirryttiin tekemään käännöksiä pitkältä sivulta keskelle. Opettaja muistutti ottamaan sisäohjalla vain asetuksen eikä tekemään sillä mitään ylimääräistä. Ulkoavuilla taasen piti huolehtia kääntymisestä. Ensin tehtävää tultiin vain sekä käynnissä että ravissa. Sitten ravissa tehdyn käännöksen jälkeen nostettiin keskihalkaisijalta laukka ja laukattiin hetki ennen kuin siirryttiin takaisin raviin. En tiedä, mitä ihmettä tapahtui, mutta tästä alkoi tunnin hirvein osuus. Hilanterin miljoonat liikkuvat osat tekivät näyttävän paluun, ja niinpä ratsuni eteni mutkitellen noin kolmelle eri mutkalle taipuneena ja kruunasi kaiken kulkemalla niin epätasaisesti töksähdellen, että olin hätää kärsimässä. Kääntymisissä Hilanteri pääsi asettumaan ihan minne halusi ja kulman jälkeen mutkittelemaan oman mielensä mukaan. Sain nollailla tilannetta aika usein ilman, että se juurikaan auttoi. Opettajallekin murehdin, kuinka Hilanteri tuntui ihan oudolta. Opettaja arveli, että se on voinut viileämpien kelien aikana jäykistyä hieman ja protestoida siksi liikkumista oikeinpäin. Oli miten oli, mutta tehtävä ei oikeastaan onnistunut kertaakaan hyvin. Laukannostot olivat sangen takkuisia, ja laukka ei alkanut pyöriä kunnolla. Yritin ajatella omien apujen keventämistä, etten liian voimakkaalla pyynnöllä tyrkkäisi Hilanteria aina tekemään liikaa. Tämä auttoi ehkä piirun verran, mutta lopulta unohdin aina vartioida hevosen molempia puolia ja kykenin keskittymään vain toisen puolen hallintaan kerrallaan. Niinpä Hilanterilla oli aina tilaisuus mennä toisaalta karkuun, kun en saanut sitä kokonaisena hanskaan.

Loppuraveissa kaikeksi onneksi meno parani sen verran, etten ihan nakannut hanskojani tiskiin tai pyyhettä kehiin. Ravissa keskityin ajattelemaan Hilanteria mahdollisimman suoraksi ja kiittämään melkein yliherkästi pienimmästäkin sinnepäin menneestä hetkestä. Lisäksi pyrin ratsastamaan niin paljon pohkeella kuin vain kykenin. Lopulta Hilanteri alkoi antaa aina hetkittäin periksi ja pyöristyi, mutta palasi aina muutaman askeleen jälkeen lähtöpisteeseen. Opettajakin tuumasi, että Hilanteri kyllä tajusi, mitä siltä haluttiin, mutta ei tällä kertaa vain pystynyt tarjoamaan sitä. Yritin kovasti pohtia, olinko muuttanut ratsastustani vai sattuiko kohdalle vain kehnompi kerta. Meillähän onkin Hilanterin kanssa takana muutamia keskivertoa kivempia kertoja, joten ehkä on vain normaalia, että välillä on vähän hankalampaa. Eihän minullakaan ole aina hyvä päivä, joten tuskin sitä voi olettaa hevoseltakaan. Ainakin aina voi ajatella, että ensi kerralla voi mennä taas paremmin.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Käyntiaskeleita kerrakseen

Kuvasta onkin helppo päätellä, mitä näin tiistaina tein. Kävin tietysti Easyn kanssa käyntimaaston. Olipa kyllä ihan erilaista kuin viimeksi, kun silloin oli vielä lunta maassa. Mitään sen jännittävämpää ei reissun aikana tapahtunut, vaan käppäilimme maasto-osuuden pidemmän lenkin ja tulimme takaisin. Easy nihkeili tuttuun tapaansa lenkin alkupuolella tovin ja turvan käännyttyä selvästi kotitallia kohti alkoi venyttää askelta reippaaksi ja hyvin matkaavoittavaksi. Pari ravipätkääkin tuli otettua, kun tamma päätti vähän jouduttaa etenemistä. Muutoin sain istua rauhassa kyydissä ja mietiskellä, kuinka kivaa näitä hiekkateitä olisi hurruutella laukassa. Eivätkä maastoesteetkään säästyneet kaihoavilta silmäyksiltäni. Onneksi kesällä on luvassa oman tallin kaksipäiväinen maastoestekurssi, joten on vain maltettava odottaa vielä hetki.

maanantai 13. toukokuuta 2013

Kulmien ratsastamista

Toivoin kovasti Tallinmäen viikon ensimmäisellä tunnillani olevan esteitä, mutta luvassa olikin kouluvääntöä. Sain valita ratsuni Melban, Karan ja Akun väliltä, ja nappasin kolmikosta Akun ratsastettavakseni. Tietämättä siis, mitä tunnilla oli luvassa. Olinkin valintaani tyytyväinen, kun kuulin vuorossa olevan koulua. Tunnin treeniaiheena oli kulmien ratsastaminen huolellisesti takaosakäännöstä tarvittaessa apuna käyttäen.

Kuviona oli ratsastaa kenttä kahtena eri suuntaan kuljettavana neliönä, jonka kulmat ratsastettiin takaosakäännösmäisesti ensin ihan pysähdyksen kautta, sitten liikkeellä pysyen. Aku ei alussa meinannut keskittyä lainkaan, sillä sen huomion vei tallin uusin tammatulokas. Niinpä pysähdykset sattuivat vähän miten sattuu, ja käännökset lähtivät vähän niin ja näin. Tehtävän ansiosta sain kuitenkin käytettyä normaalia enemmän ulkopuolen apuja. Hiljalleen Aku malttoi alkaa kuunnella paremmin, mutta pääsi aina välillä ennakoimaan käännöstä, kun jätin pysähtymiset väliin. Onneksi niitä sai hyödyntää aina, jos meno tarvitsi sitä. Ravissa tehtävä ei sinällään vaikeutunut, mutta vaati selvemmin pidätteiden käyttöä, jotta Aku ei käännähtänyt ennen aikojaan uuteen suuntaan. Välillä tein kulmia uudelleen myös käynnissä ja pysähdyksen kautta, kun Aku tuntui kiirehtivän liikaa. Hankalammalta suunnalta tuntui tehdä järkevät kulmat vasemmassa kierroksessa. Ulkopohkeena ollut oikea jalkani osasi toki kääntää, mutta sisäpohkeena ollut vasen jalka ei puolestaan osannut olla tukena, ettei Aku käännähtänyt liian aikaisin tai yrittänyt valua sisäpuolelta käännökseen.

Laukassa tehtävä pysyi samana, ja suuntaa vaihdettiin käynnin kautta. Pienen alkuhaparoinnin jälkeen aloin taas saada ulkoavuilla kääntämisestä kiinni, ja Aku kääntyi hetkittäin kulmat aika näpsäkästi. Sen sijaan ongelmana oli saada Aku siirtymään ravin kautta nopeasti käyntiin, jotta pääsimme vaihtamaan suuntaa. Uusi laukka nostettiin mahdollisimman suorana ratsastaen jo heti ensimmäinen kulma mahdollisimman huolellisesti. Aku nosti laukat käynnistä aika kivasti, ja pienen harjoittelun jälkeen pääsimme jatkamaan laukkaa hyvin suoraan ennen kulman ratsastamista. Oli mukava huomata, kuinka alkutunnista hieman omiaan tohottanut ratsu keskittyi nyt paljon paremmin. Tehtävä tuntui laukassa myös vähän helpommalta kuin käynnissä ja ravissa. Liekö sitten Akukin joutunut jo tekemään sen verran töitä, ettei ehtinyt muita mietiskellä vai olinkohan sittenkin saanut itsekin vähän jujusta ja omasta keskittymisestäni kiinni.

Loppuverryttelynä teimme ravissa pohkenväistöjä uralta keskemmäs ja takaisin puolihuolimattomasti. Tarkoituksena oli vähän jumpata hevosta, mutta pitää meno silti mahdollisimman rentona. Aluksi Aku kipitti eikä ihan kuunnellut. Opettaja vinkkasi pyörittelemään tarvittaessa ympyröitä, joiden avulla sainkin ratsun takaisin kuulolle. Sen jälkeen väistöt alkoivat sujua sopivan rennosti. Aku väisti keskemmäs ja palasi uralle paikoin hienon rennosti ja pyöreänä pysyen. Ravin tahti ei kiihtynyt, vaan meno oli mukavan tasaista. Opettaja oli hoksauttanut jo aiemmin tunnilla olemaan käsistä mahdollisimman kevyt. Sen toteuttaminen auttoikin tässä tehtävässä aika mukavasti, kun tajusin taas ratsastaa enemmän pohkeella enkä vain nyplätä ohjia turhaan. Tunti päättyi mukavan rentoihin tunnelmiin, kun kentällä kiertämisen sijaan kävimme tepastelemassa loppukäynnit peltolenkin kautta.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kiemurtelua ihan tarkoituksella

Perjantain pienryhmätunnille toivoin mielessäni jotain ainakin puoliautomaattista ratsua. Sanattomat toiveeni menivät vähän niin ja näin, sillä sain kolmannen kerran Dillen. Tamma on keksinyt alkaa näyttää hieman hapanta naamaa varustaessa, jolloin napsaisinkin sen varmuuden vuoksi kiinni. Onneksi se lähinnä tyytyi luimimaan. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja tehtävänä oli puolestaan kiemurtelua luvan kanssa eli loivan kiemurauran ratsastamista.

Kuviona oli pyöräyttää pitkän sivun alkuun voltti ja lähteä siitä loivalle kiemurauralle, jonka keskelle ja loppuun pyöräytettiin myös voltit. Tehtävää mentiin näin sekä käynnissä että ravissa. Dille oli hyvin pahasti kiinni oikeassa ohjassa eikä millään tuntunut antavan periksi. Opettaja neuvoi asettamaan ja taivuttamaan sinnikkäästi ja välillä käyttämään tarvittaessa vasta-asetusta apuna. Alussa ylipäänsä kunnon asetuksen saaminen kumpaankaan suuntaan tuntui vaikealta. Yritin kyllä ratsastaa pohkeilla, mutta niiden haroessa hieman ilmaa tehtävä tuntui paikoin vaikealta. Sinnikkäällä yrittämisellä sekä ennen kaikkea toistojen määrällä Dille alkoi lopulta pehmetä jopa oikealta puolelta. Hetkittäin sain sen antamaan periksikin, jolloin meno tuntui sangen kivalta. Ravissa opettaja hoksautti pitämään Dillen aktiivisesti liikkeellä, sillä hitaasti kulkiessaan sille jäi enemmän aikaa kiemurrella omiaan. Opettaja myös muistutti toistuvasti ulkopuolen tuesta, jonka annoin jäädä puolitiehen kerta toisen jälkeen. Harmittelinkin ääneen, kuinka sitä ärsyttävästi joko käytti sisä- tai ulkopuolen apuja, mutta ei toivettakaan siitä, että ne olisivat toimineet synkassa keskenään.

Samaa tehtävää tultiin myös laukassa siten, että loivan kiemurauran keskelle tehty voltti jätettiin pois. Kuvioon mahtui siis pieni pätkä vastalaukkaa, hyvin loivasti tosin. Oikeassa laukassa Dille pääsi pudottamaan kahdesti raville, mutta vasemmassa laukassa saimme tultua kuvion joka kerta laukassa pysyen. Dille tuppasi hetkittäin laukkaamaan hieman turhan vauhdilla, jolloin opettaja kehotti rauhoittamaan tahtia. Samalla muistutuksena tuli pitää ulkopuoli hallinnassa ja ulko-ohja tuntumalla. Volteilla sain laukkaa hieman rauhallisemmaksi, mutta loivalla kiemurauralla Dille tahtoi päästä aina kiihdyttämään. Liekö se sitten korvannut pientä tasapainon puutetta maltillisessa vastalaukkaosuudessa vai nauttiko se vain reippaammasta menosta. Kaikesta huolimatta olin tyytyväinen siihen, kuinka saimme mentyä kuvion kuitenkin valtaosan kerroista oikeassa askellajissa pysyen. Parhaat hetket saimme volteille, kun sain pidettyä itseni ja Dillen ulkopuolen hanskassa, jolloin se pyöristyi hienosti ja rauhoittui aina hetkeksi laukkaamaan rennommin.

Loppuraveissa opettaja pisti meidät vielä tekemään muutamia keskiravipätkiä. Aluksi Dille rikkoi laukalle, kun en yksinkertaisesti osannut pitää ohjia tuntumalla, vaan liki nakkasin ne pois. Opettaja muistutti, että hevonen pitää saada ravaamaan takaa eteen ohjan tuntumalle eikä se voi sitä tehdä, jos tuntumaa ei ole. Lopulta aloin saada pidettyä tuntuman ja pyydettyä Dilleä eteen, jolloin pari kertaa se pääsi esittämään aika kivaa keskiravia. Hienointa oli tuntea selkään se, kuinka Dillen takaosa käynnistyi, ja se työnsi askeleita sieltä alkaen. Opettajakin oli lopulta tyytyväinen menoomme, ja pääsimme siirtymään loppukäynteihin. Mukava tunti, kun alkutunnin jäykistelystä pääsimme lopulta ainakin hieman vetreämpään menoon.