Karan kanssa kahdestaan

Prinssin valkoinen ratsu.

Perjantaina kävin ratsastamassa jälleen Tallinmäellä toipilaslomaltaan paluuta tekevän Karan. Treeniaiheeksi otin väistöt, kun en muuta keksinyt. Ohjeena oli mennä noin tunti ja hevosen kunnon mukaan myös ravia ja ehkä yhdet laukannostot suuntaansa ottaen. Aloitin väistöt tulemalla aina pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle väistättäen. Kara väisti nyt edelliskertaa helpommin, joskin väistöt oikealle tuntuivat edelleen olevan vaikeampia. Karaa sai välillä jopa toppuutella pienillä ulko-ohjan pidätteillä, ettei se vain kävellyt väistöpyynnöistä reippaasti läpi. Kun Kara malttoi odottaa etupäällä niin, että takajalat ehtivät mukaan, oli sen helpompi antaa vähän periksi ja pyöristyä. Tälläkään kertaa en valaistunut siitä, miten olisin voinut parantaa väistöjä oikealle. Kenties korjaamalla istuntaani, tekemällä selvemmät pidätteet ulkopuolelta ja ehkä kertaamalla Karalle, mitä vasen pohkeeni yritti sille oikein sanoa. Ehkä jokin noista, ehkä ei.

Välikäyntien jälkeen jatkoin väistöjä tekemällä niitä keskihalkaisijalla vuoroin molempiin suuntiin aina parin askeleen ajan. Eli periaatteessa keikutin Karan takaosaa vuoroin oikealle, vuoroin vasemmalle. Takaosa siirtyi tällä kertaa helposti oikealle, kun taas vasemmalle siirtämisen kanssa sai tehdä enemmän töitä. Huomasin olevani jälleen turhan paljon ohjissa kiinni, kun Kara väänsi itsensä kaulasta mutkalle sen sijaan, että olisi liikuttanut takaosaansa. Maltoin sitten keskittyä pitämään tasaisen tuntuman ja ratsastamaan pohkeilla enemmän. Pidätteitä sai toki edelleen ottaa tarvittaessa, mutta muutoin pyrin pitämään käteni rauhassa enkä korvaamaan sillä huonosti toimineita pohkeitani. Paikoin sain pyyntöni toivotusti läpi, ja Kara liikutti takaosaansa paremmin myös vasemmalle, mutta puoliero oli silti huomattava. Enpä kyllä ihmettele, sillä olen itsekin paikoin kuin kahdesta eri osasta valmistettu kokonaisuus, kun toiselle puolelle venyn ja toiselta puolen olen lähempänä rautakankea.

Ravia otin sen verran, että pääsin aina keskihalkaisijan lopusta takaisin sen alkuun uudelleen. Kara ravasi helposti ja puksutti tasaisena menemään. Muutamia kertoja käynnissä aktiivisuutta pyytäessäni se myös ehdotti ravia mieluummin. Muutoin jätin ravin vähemmälle, sillä en luota täysin omaa kykyyni huomata, mikäli hevonen alkaakin varoa jalkaansa. Nyt en tosin sellaista huomannut eikä Karakaan ravaamisellaan sellaista antanut ymmärtää. Laukannostot jätin kuitenkin kaiken varalta pois. Loppukäynnit kävin osittain pellolla, ja loppumatkan talutin ratsua maasta käsin. Mitään suuria valaistumisia tai ahaa-hetkiä en tällä kertaa saanut, mutta onneksi satulassa on silti aina kivaa viettää aikaa.