tiistai 30. joulukuuta 2014

A niin kuin apua ja avotaivutus

Tiistaina kävin korvaamassa väliin jäävän keskiviikon tuntini. Lyöttäydyin kahdeksanneksi ratsastajaksi yhdistetylle B:n ja B–A:n tunnille. Ratsukseni sain ihanasti Hilanterin. Opettaja oli muistanut, kuinka aiemmalla kerralla olin haikaillut tämän ruunan perään. Treeniaiheena olivat avotaivutukset ja sitä kautta haettu hevosen suoruus. Avotaivutukset, jaiks! Niitä en olekaan hetkeen treenannut.

Teimme avotaivutukset käynnissä pitkien sivujen alusta noin puoliväliin saakka. Sen jälkeen hevoset suoristettiin ja alun jälkeen siirrettiin raviin, myöhemmin laukkaan. Ravia ja laukkaa työstettiin pääty-ympyröillä. Avotaivutuksissa tuppasin huijaamaan kontrolloimalla takaosaa etuosan sijasta. Jotenkin etuosan siirtäminen yksistään oli vaikeaa. Opettaja kehotti ajattelemaan säkää siten, että etuosan kontrollointi lähtisi ihan siitä alkaen. Ei siis vain niskasta tai kaulasta. Avotaivutukset tuntuivat aavistuksen verran helpommilta vasempaan kierrokseen tehtyinä. Läpihuutojuttuja ne eivät olleet. Opettaja neuvoi ratsastamaan Hilanteria avotaivutuksissa siten, että se kantaisi etuosaansa ja pyöristyisi sitä kautta. Tasapainottavilla puolipidätteillä sain vähän vihiä tästä asiasta. Tahti tosin kärsi melkoisesti, ja välillä Hilanteri hiippaili avotaivutuskohdat askel kerrallaan. En antanut sen tällä kertaa häiritä, sillä halusin keskittyä tekemään liikkeen mahdollisimman sinnepäin. Siispä tahti sai tällä kertaa väistyä tuon päämäärän tieltä.

Ravityöskentelyssä Hilanteri yritti ensin juosta alta. Yritin korjata istuntaani parhaani mukaan, sillä Hilanteri on sille herkkä. Samalla pyrin pitämään ulko-ohjan tuella ja Hilanterin riittävän suorana. Palikoita oli siis järjesteltäväksi aika monta, mutta välillä ne loksahtelivat hetkeksi paikoilleen. Niinä kertoina Hilanteri tasoittui mukavasti, pyöristyi ja tarjosi rentoa ravia. Hetket eivät olleet pitkiä, mutta sitäkin kivempia. Ulko-ohjan tuki olisi tosin saanut olla tasaisempi ja Hilanteri ryhdikkäämpi edestä, mutta onnekseni havaitsin nämäkin asiat ja pyrin korjaamaan niitä. Harjoitusravissakin istumista kokeilin, mutta en saanut istuntaani niin jämäkäksi, joten kevensin suosiolla.

Laukannostot olivat alussa surkuhupaisia. Hilanteri tarjosi ravia ja mutkitteli sitä ennen. Nollasin tilanteen nopeasti ja tein nostopyynnön korostetun selvästi. Tämä auttoi, ja Hilanteri nosti laukat. Aluksi laukka ei rullannut, vaan oli aika tahmeaa ja kulmikasta. Keskityin kuitenkin suoruuteen ja sitä kautta pyrin saamaan Hilanteria laukkaamaan paremmin. Kun sain sitä suoremmaksi, alkoi laukka rullata itsestään paremmin. Paikoin sain istuntaani sen verran kasaan, että saatoin mukautua Hilanterin laukkaan helposti. Tämä taas helpotti Hilanterin etenemistä, ja muutamat laukkapätkät olivatkin rentoja ja pyöreitä. Suurin ahaa-elämys oli taas se hyvä ulkopuolen tuki. Ilman sitä Hilanteri pääsi mutkalle, jolloin laukka sammui heti. Laukassa saimme molempiin suuntiin muutamia kivoja ja ilahduttavia hetkiä.

Loppuraveissa Hilanteri oli taas reippaana menossa. Toppuuttelin sitä malttamaan, mutta yritin olla ottamatta energiaa pois. Jälleen ulko-ohjan ja suoruuden muistamalla sain Hilanterin ravaamaan hetkittäin aika kivasti. Tunnista jäikin hyvät fiilikset. Tästä ruunasta tykkään yksinkertaisesti paljon. Opettajakin kehui Hilanterin kuunnelleen ja tehneen hommia hyvin. Itse huomasin Hilanterissa olleen tänään paljon vähemmän liikkuvia osia kuin yleensä. Monesti on tuntunut, että Hilanterissa on ainakin 101 liikkuvaa osaa turvan ja hännän välillä, mutta ei onneksi nyt. Ilahduttavinta tunnissa oli kuitenkin ehkä se, että säästyimme kunnon jumituksilta. Pari kertaa Hilanteri varoitti ylimääräisestä säätämisestäni nihkeilemällä, mutta tajusin niiden ansiosta nollata tilannetta, ja niin matka jatkui ilman kunnon juntturointia. Näihin mukaviin fiiliksiin päättyi ratsastusvuoteni 2014. Ei yhtään hullumpi päätös. Tästä on hyvä jatkaa treenejä ensi vuonna!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Kolmea hevosta koeratsastamassa

Maanantaina pääsin Tallinmäen porukan mukaan, kun he lähtivät katsastamaan uutta tuntiratsua. Testattavana oli kolme ratsua: 2009 syntyneet suomenhevosruuna ja puoliveriruuna sekä 2005 syntynyt puoliveritamma. En ole aiemmin ollut mukana koeratsastuksissa, joten kokemus oli mielenkiintoinen.

Ensin kävimme katsomassa suomenhevosruunaa. Se oli ikäisekseen ihanan tolkku ja sympaattinen. Pyörähdin sen selässä varmaan kymmenisen minuuttia. Hassu ruuna ehdotteli kovasti laukkaamista, kun minä taas yritin ravata. Unohdin ratsastaa kunnolla pohkeilla, jolloin ratsu pääsi vähän oikomaan oman mielensä mukaan. Askellajit olivat mukavan tasaiset. Laukka olisi saanut olla pontevampaa, mutta noin nuorella hevosella on aikaa kehittyä sen suhteen. Tykästyin ruunan persoonaan. Suomenhevosissa vain on sitä jotain.

Seuraavaksi kävimme testaamassa puoliveristen edustuksen eli ruunan ja tamman. Kiipesin ensin nuorukaisen kyytiin, joka myös oli tolkku ikäisekseen. Se oli hieman levoton päänsä kanssa, mutta malttoi heti, kun sain käteni kunnolla tasaiseksi. Ruuna hakeutui helposti perusmuotoon, mutta minun ratsastamana tahtoi välillä painua turhan alas ja jäädä edestä tyhjäksi. Ihastuin sen laukkaan. Olihan se isoa, mutta siinä tuntui olevan ponnua ja tarvittaessa potkua melkoisesti. Sellaisella laukalla kelpaisi suunnata esteille. Hyppäsimmekin pari kertaa pienen ristikon. Ruuna ylitti sen tasaisen varmasti eikä intoillut ylimääräisiä ennen tai jälkeen. Tästä hevosesta taitaa tulla vielä tosi kiva ratsu, kun se jo näin nuorena vaikuttaa oikein asialliselta.

Lopuksi kipusin vielä tamman kyytiin. Se oli testatuista ratsuista rauhallisin, mutta ei missään nimessä laiska. Enemmänkin sellainen minulle sopiva hevonen, joka ei ole liian nopea liikkeissään. Tamma eteni tasaisen varmasti ja oli herkkä kädelle. Se varmasti alkaa liikkua rennommin ja pontevammin, kun se uskaltaa luottaa ratsastajan olevan kädellä pehmeä. Sen laukka oli ruunaan verrattuna vähän ponimaisempaa ja aavistuksen pompottavaa, mutta kyllä siinä istua saattoi. Hyppäsimme tammankin kanssa pari estettä, tällä kertaa pieniä pystyjä. Kaikki sujui helposti ja tasaisesti. Tamma vakuutti minut asiallisuudellaan.

Koeratsastusreissu oli kyllä mukava kokemus. Jokaisen hevosen selässä taisin olla enintään 10–15 minuuttia, joten tietenkään niiden todellista ratsastettavuutta en ehtinyt saada selville. Muutenkin tarvitsen useamman tunnin uuden hevosen kanssa ennen kuin pääsen siitä enemmän hyvälle. Nyt sainkin sellaisen pienen esikatselun, millaista meno näiden ratsujen kanssa voisi olla. Samalla toimin opettajalle esimerkkinä siitä, miten ratsu saattaisi toimia hänen oppilaillaan. Onneksi minun ei tarvitse tehdä lopullisia päätöksiä, vaan voin jännätä, mahtaako jokin näistä ratsuista reissata Tallinmäelle. Jäämme seuraamaan tilannetta.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Jännityksen ja pelon yhtälö

Sunnuntaina oli vuorossa Tallinmäen estetunti. Suuntasin treeneihin Jetin kanssa, ja ratsukoita oli yhteensä viisi. Tunnin tavoitteeksi asetin sen, etten hätäilisi ylimääräisiä. Tuppaan helposti jäämään vielä säätämään, vaikka meno olisi riittävää. Siksipä moinen tavoite oli hyvin paikallaan.

Alkuverryttelyssä tulimme ensin ravissa kahdeksikkoa, jonka aikana ylitimme päädyissä sekä keskellä olleet puomit. Jetti oli tahmea, mutta yritin olla panikoitumatta. Yritin ylimääräisiä pusertamatta nohittaa Jettiä liikkumaan, minkä se teki paikoin. Sitten se taas sammui. Turhauduin ennätysajassa ja lakkasin yrittämästä kunnolla. Kai luulin, että hevonen alkaisi toimia itsekseen, kun aikaa olisi kulunut riittävästi. Tulimme saman tehtävän myös laukassa. Tai me Jetin kanssa tulimme pilailuversiolla laukasta. Tässä vaiheessa opettaja karehtui ja komensi meidät töihin. Minä taas käyttäydyin kuin pahainen murrosikäinen ja urputin vastaan älyttömän rakentavilla kommenteilla, kuten "kai me nyt laukkaisimme kunnolla, jos vain osasin ratsastaa". Ihan tarpeetonta nillitystä minun osaltani, mutta näemmä minulle sattui takauma murrosikään juuri tälle päivälle. Lopulta sain komennettua Jettiä tosissani liikkeelle. Siihen se tosin reagoi nykäisemällä päänsä alas. Horjahdin tietysti mukana ja ehdin miettiä taas tovin putoamista. Kampesin kuitenkin takaisin satulaan, ja tehtävä jatkui. Tämän episodin jälkeen laukka alkoi paikoin rullata paremmin, mutta annoin silti Jetin hiipua. Opettaja yritti ohjeistaa ratsastamaan Jetin sellaiseksi, että sitä tarvitsi korkeintaan tasapainottaa puolipidätteillä. Toisin sanoen Jetin olisi pitänyt liikkua rutkasti energisemmin.

Seuraavaksi hyppäsimme kavaletin ja renkailla varustetun pystyn 17 metrin suoran linjan. Ensin sen sai tulla viidellä, sitten neljällä. Opettaja muistutti hakemaan oikeanlaisen laukan ajoissa, ei vasta suoralle tultaessa. Viiden askeleen väli meni ok, vaikka spurttasin tietysti myöhässä. Neljän laukan yritys ei onnistunut, kun emme vain liikkuneet ajoissa. Sakkokierroksella sain viriteltyä Jetin siten, että neljäkin askelta onnistui. Tämän jälkeen hyppäsimme kaksi pystyä kaarevalla tiellä (ratapiirroksen esteet 2 ja 3). Ensimmäisen pystyn jälkeen piti muistaa mennä tovi suoraan ennen kuin käänsi toiselle esteelle. Ensimmäisellä yrittämällä meno oli hidasta. Ensimmäinen este ylittyi, joten käänsin toiselle. Jetille toinen este tuli muka täysin yllätyksenä, jolloin se teki pikastopin. Horjahdin kaulalle, mutta pysyin kyydissä. Tätä kieltoa en osannut odottaa. Uusintayrityksellä pääsimme molemmat esteet, mutta toisen hypyn jälkeen Jetti ei tiennyt, minne jatkaa. En sitten kertonut sitä sille, jolloin se arpoi tovin ja valitsi kaartamisen oikealle, kun vasemmalle piti mennä. Kolmannella kierroksessa pääsimme ihme kyllä oikeaan suuntaan. Lisäsimme tehtävään vielä kolmannen esteen (ratapiirroksen este 4), joka oli silmukkatien päässä. Ykkönen ja kakkonen menivät ok, mutta kolmoselle tuli hassu tie. Esteelle pitikin kääntyä nopeammin kuin olin ajatellut. Jetti kuitenkin eteni ja hyppäsi kolmosena olleen pystyn vähän kauempaa.

Näiden hyppyjen jälkeen yhdistelimme niistä pienen radan. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi ok, vaikka olimmekin vähän hitaita. Kakkoselle tuli turhan lyhyt tie, mutta Jetti kömpi siitä yli. Tie kolmoselle tuli myös oikaistua, mutta kolmosen jälkeen matka jatkui asiallisesti. Nelonen tuli jälleen nopeasti eteen, mutta tällä kertaa se ylittyi asiallisesti samoin kuin viitonen. Kuutoselle tuli oikaistua jälleen, mikä söi laukan. Jetti kuitenkin kömpi hitaasti pienestä pystystä yli. Positiivista oli se, että pääsimme jokaisen esteen yli kerralla. Viilattavaa tietysti olisi ollut pitkä lista, mutta löysinpähän kuitenkin yhden hyvän asian suorituksestamme.

Loppuun hyppäsimme vielä yksittäistä pystyä siten, että oikeassa laukassa menimme kerran sen yli soikiolla ja toisella kerralla hypättiin toiseen suuntaan vaihtaen laukka. Vasemassa laukassa taas hyppäsimme sen vain soikiolla suuntaa vaihtamatta. Saimme oikeassa kierroksessa pari sakkokierrosta soikiolla, kun tie ei ollut aivan kunnossa. Kun se onnistui, saimme vaihtaa suuntaa, mikä onnistui ihan ok. Vasemmassa laukassa sain samoten pari sakkokierrosta, kunnes opettajan avulla löysin oikean tien ja tajusin kääntää ilman sisäohjassa roikkumista. Oma havaintoni oli tajuta istua siellä satulassa käännöksen aikana, ei lähteä lentämään.

Mikä oli fiilis tunnista? Ensimmäisen parinkymmenen minuutin jälkeen rehellisesti sanottuna vain itketti. En vain osannut saati halunnut kunnolla yrittää. Jetin pieni protesti komennustani vastaan myös pisti jännittämään, vähän myös pelottamaan. Istuntani ei pidä juuri yhtään, jos hevonen testaa sitä minkään vertaa. Jetissä kuitenkin hyvää on se, ettei se tähän asti ainakaan ole vetänyt kunnon rodeota. Ei sen tosin tarvitsisi ohjien nykäisyn jälkeen kuin pikkuisen nakata takapäätään, niin pääsisin tutustumaan maneesin pohjaan tarkemmin. Siksipä minun yksinkertaisesti tulee oppia istumaan siellä satulassa, ei hillumaan ja leijailemaan. Kun opin sen, ei Jetin pienet protestit hetkauta istuntaani. Samalla ehkä en häiritse hevosta huonolla istunnallani, vaan se saa työskentelyrauhan. Kaikista isoin juttu on kuitenkin opetella hallitsemaan mieli noina hetkinä, kun vähän jännittää tai pelottaa. Mieleni syöksähtää tuolloin välittömästi miettimään kaikki kauhuskenaariot, jolloin tutisen satulassa tuplasti. Ratsastus on mitä suurimmissa määrin laji, jossa mielenhallinta on valttia. Siinä ei yksinkertaisesti auta pelätä tai jännittää liikaa. Mutta minua jännittää ja joskus jopa pelottaa. Kai sen myöntäminen on osa paranemisprosessia? Toivottavasti. Muuten saan pian siirtyä talutusratsastuksen pariin.

Oikein lämpöisää joulua kaikille!

lauantai 20. joulukuuta 2014

Tauon jälkeen taas maastossa

Lauantaina suuntasimme Tallinmäen maastoon viiden ratsukon voimin. Ratsunani oli tietysti Jetti. Parin asteen pakkanen ja lumisade muutenkin jo valkoiseen maisemaan sopi kuvioon mainiosti. Valittu reitti oli hyvässä kunnossa, jolloin pääsimme käynnin ja ravin lisäksi ottamaan kaksi laukkapätkääkin. Ensimmäinen sujui rauhallisessa tahdissa mainiosti. Toisessa pätkässä Jetti olisi ilmeisesti halunnut mennä lujempaa eikä tykännyt hitailla kahden muun ratsukon takana. Yhden pienen pukinkin se taisi nakata, mutta asettui sitten. Edessä mennyt suomenhevostamma olikin mainio jarrutehostin Jetille.

Kuten muulloinkin, maastossa Jetistä irtosi niin paljon parempaa liikettä. Laukassakin kaviot takoivat mukavasti vauhtia eikä nihkeilystä ollut tietoakaan. Ravikin oli irtonaista ja tarmokasta kotia kohti. Lenkki teki siis enemmän kuin hyvää Jetille, joka on päässyt tahmailemaan kenttä- ja maneesityöskentelyssä. Maastossa moisesta käytöksestä ei ollut tietoakaan, kun matkaa oli taitettu sopivan matkan päähän tallilta. Toivottavasti lumi jää nyt maahan, jolloin pääsemme tekemään kunnon maastolenkkejä. Niiden aikana on aina mukava fiilistellä hevosta, joka on hyvällä tapaa aivan erilainen kuin aitojen sisällä.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Harjoituksia istuntaakin miettien

Perjantaina kävin Tallinmäellä ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Kenttä oli hyvässä kunnossa, joten kaikki askellajit olivat käytössä. Treeniaiheiksi valikoituivat siirtymät, pohkeenväistö sekä istunnan korjaaminen. Yritän muistaa joka kerralla treenata istuntaani ainakin tovin. Sekin vie varmasti enemmän eteenpäin kuin kokonaan vanhaan istuntaan kangistuminen.

Alkuverryttelyssä tein heti siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin, jotta Jetti heräisi hommiin. Yritin olla panikoitumatta siitä, ettei Jetti toiminut kuin napin painalluksesta. Alussa se nihkeili aika hyvin, mutta sinnikkäästi ratsastettuna sain pyyntöni läpi. Lopulta siirtymät luonnistuivat kohtuullisesti, joten siirryin kokonaan ravissa verryttelyyn. Siinä Jetin huoleksi jäi liikkua, kun keskityin itse korjaamaan asentoani oikeinpäin. Meno oli aika jäykkää, joten saisin selvästi lämmitellä ja venytellä ennen satulaan istahtamista. Olen vain edelleen tuhottoman laiska. Ihmeitä siis odotellessa.

Verryttelyn jälkeen tein pohkeenväistöjä ravissa molempiin suuntiin. Väistöt vasemmalle olivat jälleen vähän helpompia. Tosin tällä kertaa en saanut Jettiä tekemään väistöjä niin helposti kuin joskus. Muistin sentään korjata istuntaani tässäkin tehtävässä. Erityisesti keskityin istumaan keskellä satulaa, jotta Jetin olisi helpompi lähteä väistöihin. Muutamat väistöt lähtivät mukavan kevyesti, mutta useimmat olivat vähän nihkeitä. Selvät ristiaskeleet jäivät puuttumaan samoin kuin hyvä eteneminen. Taisin arvattavasti säätää liikaa ja yrittää korjata kaiken kerralla. Pienemmän palasen haukkaaminen olisi ollut parempi vaihtoehto.

Seuraavaksi työstin hieman laukkaa. Ensin meillä tosin piti Jetin kanssa neuvotella siitä, laukkaammeko vai emme. Ruuna kehtasi nihkeillä melkoisesti ennen kuin suostui köröttelylaukkaan. Laukkaan päästyämme pyrin taas korjaamaan istuntaani. Pahin ongelma oli valuminen satulassa aina enemmän vasemmalle. Sen korjaaminen oli helpompaa vasemmassa kierroksessa. Oikeassa kierroksessa saatoin saada takamukseni keskelle satulaa, mutta muu kroppani ei suostunut suoristumaan. Niinpä jäin etenkin hartioista kiertyneeksi vasemmalle, jolloin koko kroppa kinnasi vastaan. Laukassa tein myös muutamia vaihtoja. Vasemmasta laukasta vaihto oikeaan sujui aika kivasti. Sen sijaan vaihdot oikeasta vasempaan tökkivät hyvän tovin ennen kuin sain loppuun pari järkevämpää esitystä. Tämä on kyllä hassua. Ennen nimenomaan vaihdot vasempaan laukkaan sujuivat helposti. Nyt taas ne ovat vaikeampia. Saisin tehdä vaihtotreenejä sileällä ihan ajatuksen kanssa. Niissäkin istunnan treenaaminen on hyvin paikallaan.

Laukan jälkeen Jetin ravi oli tuttuun tapaan parempaa. Tein vielä muutamat pohkeenväistöt, jotka lähtivät aiempaan verrattuna hieman paremmin. Ne eivät siltikään olleet samaan tapaan kohtuullisen sujuvia kuin yleensä. Mikä lie mättänyt. Lopuksi annoin Jetin vielä mennä puolipitkällä ohjalla ja keskityin keventämään ravissa mahdollisimman oikeinpäin. Tässä vaiheessa olin sen verran vertynyt, että palaset löytyivät paremmin. Yläselkä jäi tosin kumaraan, mutta lantio ja rintakehä löysivät paikoin yhteisen kohdan. Peili olisi tosi hyvä apu näissä harjoituksissa. Sen avulla näkisi, miten sitä siellä selässä on ja voisi hakea tuntemuksilleen tukea sitäkin kautta. Toisaalta on kyllä hyvä oppia myös tuntemaan menoa ilman apuvälineitä. Sitä ennen tosin saan treenata tovin, jos toisenkin, mutta jospa se sieltä vielä joskus tulisi.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Odottamisen opettelua

Keskiviikon valmennusryhmän tunti yhdistettiin aiemman tunnin kanssa. Tuntilistaa lukiessa tuli mukava yllätys: esteitä! Harmikseni olin jättänyt turvaliivini kotiin, kun en huomannut ajatella toisella ryhmällä voivan olla muuta kuin koulua. Ratsukseni oli merkitty Rappen, mutta sain luvan myös vaihtaa. Vapaina olivat Jussi ja Dille. Ilman turvaliiviä halusin ratsun, joka tarjoaisi vähiten yllättäviä tilanteita. Niinpä Rappen sai jäädä talliin, ja Jussi lähti kanssani hyppyhommiin. Ratsukoita oli kahdeksan.

Alkuverryttelyssä yritin korjailla istuntaani. Palaset olivat hieman unohduksissa eivätkä lyhyemmät jalustimet ilmeisesti auttaneet. En oikein saanut vatsalihaksiani töihin, vaan yritin muilla väärillä keinolla keplotella kroppaani oikein. Sehän ei tietysti onnistunut. Erityishuomiota kiinnitin satulan keskellä istumiseen eli korjasin istuntaani enemmän oikealle. Muutoin verryttelyssä pyrin saamaan Jussia edestä kevyeksi sekä liikkumaan riittävän tarmokkaasti. Sellainen perusmeno löytyi, mutta kaasua ja jarrua olisi saanut prässätä enemmän. Laukassa otimme lyhyen verryttelyn, sillä liki kaikki tunnin hevosista olivat olleet jo liikkeellä. Laukassa Jussi eteni edelleen tasaisen varmasti. Ei mitenkään lennokkaasti, mutta ei myöskään laiskasti. Ehkä juuri sopivasti tulevia tehtäviä ajatellen. Tunnin esteet olivat maneesin keskiosassa toisiinsa nähden linjassa. Kaksi niistä oli lyhyen sivun suuntaisia, yksi loivasti lävistäjällä.

Verryttelyhypyt otimme oikeassa laukassa yksittäiselle ristikolle pitkällä lähestymisellä. Jussi laukkasi ihan mukavasti, ja ponnistuspaikat sattuivat hyviin kohtiin. Laukka tosin vaihtui hypyssä turhaan vasemmaksi. Korjasin sen ravin kautta takaisin oikeaksi. Seuraavaksi tulimme oikeasta kierroksesta aloittaen juuri hypätyn esteen sekä jatkoimme siitä lävistäjäpystylle. Molemmat esteet menivät kivasti. Laukka ei tosin vaihtunut toisella esteellä, mutta Jussi korjasi sen itse hypyn jälkeen. Jussi taisi olla hypyn jälkeen ristilaukassa, josta se sai pistettyä kavionsa oikeaan järjestykseen.

Sitten otimme hypätyn kahden esteen putkeen vielä kolmannen pystyn. Eli oikeassa laukassa ensimmäinen pysty, siitä lävistäjäpysty ja laukka vasemmaksi ja loppuun vielä kolmas pysty. Ensimmäinen este meni hyvin. Sitten toiselle tulimmekin vähän pitkänä ja löysänä, jolloin Jussi pääsi lähtemään hyppyyn hitusen liian kaukaa. Ehdin huomata tämän, mutta en reagoida. Kaiken huipuksi esitimme tämän saman tempun kolmannelle esteelle, vähän kauempaa vielä lähtien. Taas ehdin ajatella, että oho, nyt se aikoo lähteä, vaan en tehnyt mitään. Nerokasta! Ei Jussi onneksi niitä bravuureitaan eli järjettömän kaukaa lähteneitä roikaisuja tehnyt, mutta olisi silti ollut kiva olla hereillä ja ratsastaa nuokin höpökohdat pois. Lopuksi pyöräytimme saman kuvion vielä toisesta suunnasta aloittaen. Nyt tajusin ratsastaa, jolloin Jussi odotti kiltisti, ja jokainen ponnistuspaikka tuli parempaan kohtaan. Kierros oli varsin tasainen ja laukka riittävä noin 50–60 sentin esteille.

Loppuraveja varten pidensin jalustimet ja keskityin vielä istuntaan. Aktivoin vatsalihaksia töihin ja hain rintakehää ja lantiota oikealle kohdalle. Lisäksi yritin pysyä satulan keskellä. Jussi ravasi mukavasti ja oli edestä kevyempi kuin alkutunnista. Taisin olla itsekin sen verran lämmennyt, että sain paremmin tuntumaa oikeaan asentoon. Tunti oli kyllä kiva, kun tehtävät olivat ihanan yksinkertaisia ja esteet niin pieniä. Jussin kanssa on hyvä opetella odottamaan. Sillä ja minulla yhteistä on se, että saatamme yrittää lähteä hyppyihin ihan päättömistä paikoista. Niinpä meillä on hyvä harjoitella yhdessä sitä asiaa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Neiti negatiivinen ja ruuna rauhallinen

Tiivis talliviikonloppu Tallinmäellä huipentui sunnuntain estetuntiin. Ryhmässämme oli viisi ratsukkoa. Pohdin etukäteen tunnin sujumista, kun Jetti oli päässyt parina päivänä olemaan tavallista tahmeampi. Samalla mietin, miten saisin sovitettua kahden päivän istuntakurssin anteja estetunnille. Aika paljon oli siis mielen päällä ennen kuin treenit olivat alkaneetkaan.

Maneesille käppäily hoiti alkukäyntien roolin. Maneesille päästyäni aloin työstää ravia. Samalla yritin korjata istuntaani  istuntakurssin oppien mukaisesti. Jetti nihkeili edelleen, joten turvauduin siirtymiin. Ne auttoivat hieman, kun samalla pyrin istumaan paremmin. Erityisesti kiinnitin huomiotani satulan keskellä pysymiseen. Hankalaahan se oli enkä ihan löytänyt palikoita, mutta sentään yritin. Laukassa opettaja pisti meidät tekemään pieniä temponvaihteluita. Alkunahkeuden jälkeen sain Jetistä hieman parempaa laukkaa irti, mutta lyhyempi ja napakampi laukka jäi vaiheeseen. Laukassakin pyrin muistamaan istunnan korjaamista, mutta paitsioonhan se tahtoi vielä jäädä. Parempi kuitenkin pari yritystä kuin ei mitään.  Ennen loppuun hypättyä rataa tulimme yksittäisiä tehtäviä, jotka sisälsivät suoria ja kaarevia linjoja. Koska ne olivat mukana myös radalla, kertaan vain sen sujumisen.

Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa. Katsomopäätyyn ilmestyneet ihmiset olivat Jetistä kyttäyksen arvoinen asia. Niinpä tulimme ykkösenä olleelle kavaletti-innarille melkoisesti oikoen. Ne ylittyivät aika kömpien, mutta matka jatkui. Tie kakkosokserille oli ihan ok, ja laukka sujui kohtalaisesti. Hypyn jälkeen sain vaihtaa Jetin lennosta oikeaan laukkaan. Kolmantena ollut lävistäjäkavaletti meni ihan ok, mutta tie neloselle oli kamala. En saanut oikaistua Jettiä suoraksi, vaan tulimme esteelle vinosti. Katsomopäädyn ihmiset saivat Jetin edelleen puskemaan karkuun, mutta onneksi sain sen tuotua askeleen sarjan a-osalle riittävän suorana. Viitosen a-osa ylittyi ok, ja rohkaisin Jettiä välissä hieman. B-osa meni sen ansiosta kivasti. Kuutoselle tulimme ihan asiallisesti. Tie seiskana olleille kavaletti-innareille kärsi hieman, kun päästin Jetin valumaan oikealle. Katsomopäädyssä liirailimme taas, jolloin kasille tuli hyytyminen ja huono tie. Pääsimme esteestä kuitenkin yli, mutta radan viimeiselle esteelle eli ysille tulimme yhdellä ylimääräisellä askeleella eli viidellä. Neljä olisi ollut passelimpi. Saimme uusia vielä omana tehtävänään esteet 8–9. Yksittäisenä sain ne onnistumaan, jolloin Jetti tuli suoran linja toivotusti neljällä askeleella.

Kaikkien tehtävien ja vielä radankin jälkeen oli aika apea fiilis. En saanut Jettiä liikkumaan kunnolla eikä huumorintajuni ollut mukana. Opettaja totesi menomme näyttäneen ihan asialliselta, vaikka minusta oli nähnyt ja puhinastani kuullut, etten ollut menoon yhtään tyytyväinen. Hän lisäsi myös, että ainahan parannettavaa löytyy, mutta ei menomme ollut sieltä kamalimmasta päästä. Hän totesi samalla, että taidan keskittyä huomaamaan useimmiten ne huonot hetket ja keskittymään niihin. Olen tämän tiedostanut, mutta oli kyllä herättävää kuulla se toisen suusta. En ole ehkä tajunnutkaan, kuinka näkyvästi ja elämöiden sen teenkään.

Tässä asiassa minun on kyllä tehtävä muutos. Fakta on se, ettei aina voi mennä putkeen, vaan välillä menee penkin alle, päin mäntyä ja ihan päin prinkkalaa. Toinen fakta taasen on se, että liki jokaisessa kerrassa on ainakin yksi hyvä juttu. Minun on vain opeteltava huomaamaan se ja keskittymään siihen ainaisen angstaamisen sijasta. Tässäpä seuraavaksi sitten ne positiiviset huomiot tästä tunnista: 1) menimme jokaisesta esteestä kerralla yli ilman ajatustakaan muusta, 2) sain tehtyä välillä pieniä korjauksia, joihin Jetti reagoi toivotusti ja 3) muistin ajatella välillä istuntaani ja opetella korjaamaan sitä. Ainakin kolme asiaa tälläkin kertaa meni kivasti. Eli tunti ei millään voinut mennä täysin penkin alle, vaikka fiilikset olivatkin paikoin aika synkeät. Treeneissä harjoitellaan paremmiksi, joten siellä ei tarvitse olla täydellinen. Minun on kyllä aika luopua neiti negatiivisuuden viitasta ja yrittää olla välillä vähän aurinkoisempi tapaus.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Istunta tehosyynissä, osa 2

Lauantaina oli vuorossa Aira Toivolan istuntakurssin toinen päivä, joka alkoi ratsastuspilatestunnilla. Sen aikana teimme eiliseltä tuttuja harjoituksia, mutta myös paljon uusia. Omaa kehoa sai taas käännellä itsenäisesti ja ohjattuna. Lihaksia löytyi, mutta oli myös hukassa. Tunnilla sain kuitenkin vähän lisävihiä siitä, millä tavoin kehon saisi korjattua oikein. Työtä vaatii muun muassa se, että saan lantion ja rintakehän korjauksen jälkeen säilytettyä riittävän ryhdin enkä painu etukumaraan pää alhaalla. Niin monta palasta hallittavana, mutta ehkä vielä jokin kaunis päivä saan ainakin parista niistä kiinni yhtä aikaa.

Jumppatunnin ja pienen tauon jälkeen pääsimme ratsaille. Jetti oli mennyt tänäänkin jo yhden tunnin alle ja ollut kuulemma hivenen tahmea. Arvelin ruunan tahmailevan minulle tänäänkin, sillä jo edellispäivänä se oli ottanut ilon irti selässä itseensä keskittyneestä ratsastajasta. Ratsastustunnin teema oli tietysti sama kuin aiemmin eli oikean istunnan hakeminen. Tänään otimme käynnin ja ravin lisäksi laukkaa. Alussa saimme haeskella asentoa itse ja Airan avustuksella. Hain lantiota alle, rintakehää sen päälle ja riittävää suoruutta selkään. Samalla yritin saada lonkkia takareisien avulla auki sekä pohkeita pysymään oikeassa kohdassa. Haastavaahan se oli, mutta välillä jokin kohta sentään käväisi oikeassa paikassa. Ratsuni sen sijaan oli aivan unessa. Yritin olla stressaamatta siitä, mutta väistämättä ajauduin nohittamaan ratsuani ja unohdin keskittyä itseeni.

Aira kyseli meiltä, kumman suunnan koimme vaikeammaksi. Minä vastasin vasemman, koska se on inhokkisuuntani eikä tunnu toimivan liki millään hevosella. Aira ihmetteli vastaustani ja sanoi arvelleensa oikean kierroksen olevan vaikeampi. Minä puolestani kummastelin tätä, kunnes Aira kertoi minun olevan selvästi kiertynyt vasemmalle ja painon olevan sillä puolella. Olen kyllä tiedostanut sen, että vasemmassa kierroksessa lantioni tuntuu olevan vasemmalta puolelta edessä yhdessä sen puolen hartian kanssa. Jotenkin tämä kiertymä ei silti ole haitannut oikeassa kierroksessa. Sen olen myös tajunnut, että painoni valuu vasemmalle. Ilmeisesti oikea kierros on silti tuntunut paremmalta, sillä siinä suunnassa osaan käyttää käsiäni ja pohkeitani paremmin kuin vasemmassa. Korjausohjeeksi tuli viedä istuntaa oikealle, kunnes olisin satulan keskellä. Kun sain kommentin istuvani keskellä satulaa, itsestäni tuntui kuin olisin roikkunut vallattomasti oikealla. Tämän lisäksi sain suunnasta riippuen muistaa korjata ulkopuolen hartiaa vähän edemmäs, jotta kiertoni hartioista suorenisi. Käynnissä nämä korjaukset onnistuivat kohtuullisesti. Niiden seurauksena Jetti liikkui molempiin suuntiin aika helposti ilman puskemisia kumpaankaan suuntaan. Jopa se tavallisesti vaikeampi vasen kierros meni paremmin.

Ravissa Aira muistutti käyttämään kevennyksessä takareisiä. En osaa keventää saati tehdä juuri mitään takareisilläni, vaan käytän tilanteesta riippumatta etureisiäni. Tämän kerrottuani sainkin nakata jalustimet pois ja keskittyä keventämään takareisien avulla. Tämä yhdistettynä istunnan suoristamiseen oli älyttömän hankalaa. Lopulta aloin ajatella kevennystä lonkan avaamisen kautta, jolloin sain ajatusta takareisiinkin. Tämän oivalluksen aikana muun istunnan korjaus pääsi unohtumaan, jolloin meno oli taas vaikeampaa. Asiaa ei auttanut tahmaileva Jetti, johon kiinnitin taas aivan liian paljon huomiota. Aika paljon sain myös huolehtia siitä, etten jännittänyt etureisiäni ja polviani, vaan pidin ne rentoina.Kun sain ottaa jalustimet takaisin, minun piti miettiä kevennys edelleen takareisien kautta. Olla niin kuin jalustimia ei olisikaan. Ajauduin tietysti heti keventämään etureisillä jalustimista tukea ottaen. Välillä sain pikkuriikkisen korjattua menoa, mutta hankalaa se oli. Ehkä hieman liian lyhyet jalustimet antavat minulle mahdollisuuden tähän? Vähän pidemmät voisivat pistää jalkani venymään eikä olemaan liikaa tukeva, vaan enemmänkin kevyesti tuntumalla. Tätä täytyy miettiä. Samoin kuin jatkaa takareisien etsimistä. Istunnan korjaaminen satulan keskelle ja suoremmaksi onnistui muutamien askeleiden ajan. Silloin Jetti oli taas helpompi ratsastaa myös vasemmassa kierroksessa. Se liikkui rennommin silloin, kun sain pakkaani korjattua.

Seuraavaksi siirryimme laukkaan. Tai me Jetin kanssa kovasti yritimme. Ei mitään mahdollisuutta! En yksinkertaisesti saanut Jettiä alussa millään laukkaan. Hätäännyin tietysti ja lässähdin selässä kamalaksi perunasäkiksi, joka heilui ja tuuppasi. Sarjassamme kuinka paljon voi nolottaa. Vastaus on aivan älyttömästi. Lopulta jouduin ärähtämään Jetille kunnolla, mikä ei ollut hieno hetki. Se kuitenkin sai ruunan lopulta laukkaan, jotta pääsin treenaamaan istuntaani siinäkin. Vähemmän yllättäen istunnan korjaaminen ei helpottanut nopeammassa askellajissa. Onneksi olen tiennyt laukan olevan minulle Jetin kanssa vaikeinta. Jostain syystä en saa siinä istuntaani vakaaksi enkä pohkeita tuntumalle, vaan soudan selässä laukan mukana. Tämä taas jarruttaa Jettiä, mikä saa minut nohittamaan sitä ja unohtamaan viimeisetkin rippeet paremmasta istunnasta, ja kamala noidankehä on valmis.

Sain laukkaan samat ohjeet kuin muissakin askellajeissa: lantio alle, rintakehä päälle, selkään riittävä suoruus, pohkeet oikeille paikoille, istunta keskelle satulaa ja hartiat oikeaan paikkaan. Korjauslista oli pitkä, mutta tarpeellinen. Yritin parhaani mukaan pysyä keskellä, mutta seilasin aina takaisin vasemmalle. Ylävartalollani oli oma elämä, ja lantioni oli lähtenyt lomille. Pohkeet sentään roikkuivat, paino tällä sanalla, mukana. Jetti nihkeili edelleen, jolloin keskittymiseni herpaantui myös sen komentamiseen. En vain saanut sitä tänään hereille, jolloin en osannut keskittyä vain itseeni. Kummassakin suunnassa meno oli vaikeaa, mutta yritin sentään kovasti. Mieli tosin alkoi olla jo aika musta, kun tunsin itseni aivan naurettavaksi ratsastajaksi, joka ei saanut ratsuaan edes liikkeelle. Lisäksi hajoileva istunta synkensi mieltä entisestään. Loppujen lopuksi sain oikeaan kierrokseen pienen hetken, jossa palikat olivat enemmän oikeaan suuntaan. Jetti palkitsi yritykseni laukkaamalla sen hetken rennosti ja paremmin kuin koko tunnin aikana. Aira käytti hyvää kikkaansa eli kehotti käymään vanhassa asennossa. Siinä huomasin lantioni lähtevän soutamaan ja Jetin laukan muuttuvan vähemmän rullaavammaksi. Samalla tunnuin jarruttavan menoa istunnallani eikä satulan keskellä istumisesta ollut toivoakaan. Kaikesta epätoivoisuudesta huolimatta olin kuin olinkin saanut palasia vähän korjattua laukassakin. Jes!



Loppuraveissa sain pakkaani kasaan, ja Jetti tarjosi rentoa ja kivasti rullaavaa ravia. Onneksi tämä hyvä hetki tuli, sillä muutoin olisin ollut valmis menemään nurkan taakse pillittämään. Keskityn edelleen ärsyttävän paljon huonosti menneisiin hetkiin enkä tajua iloita hyvistä kohdista. Onneksi sain nyt taottua päähäni sitä, etten voi kahdessa päivässä korjata vuosien ajan kehittämiäni istuntavirheitä, mutta voin silti yrittää parhaani. Tekemällä ja yrittämällä sitä juuri oppii. Ei angstaamalla ja valittamalla. Tiivistetysti kahden päivän kurssin anti: todella hyvä! Voin kyllä lämpimästi suositella Airaa muillekin istuntapulmista kärsiville. Kannustava, tarkka ja oppilaitaan kuunteleva opettaja on kyllä loistava juttu! Kaikeksi onneksi seuraava tunti hänen opissaan onkin jo sovittu, joten helmikuussa jatkuu taas. Sitä ennen tietysti pitää muistaa itsenäisestikin haeskella istuntapalikoita kohdilleen.

Videoista kiitos Päiville!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Istunta tehosyynissä, osa 1

Kun Tallinmäki ilmoitti järjestävänsä Aira Toivolan kahden päivän istuntakurssin, viimeisetkin tekosyyni olla tekemättä jotain istuntani eteen karisivat pois. Aira käy säännöllisesti Oulun seudulla ja Tallinmäellä, mutta en tähän mennessä ollut saanut aikaiseksi ilmoittautua tunnille. Kurssi onnistui houkuttelemaan mukaansa, sillä siinä samalla sai niin teoriaa, ratsastuspilatesta kuin ratsastusta. Kunnon starttikurssi siis. Tämän jälkeen Airan yksittäisistä tunneista saa varmasti enemmän irti, kun on jo vähän perillä aiheesta. Tietoa tuli jo ensimmäisen päivän aikana niin paljon, että pääni on aivan pyörällä. Onneksi on blogi, jonne voin yrittää kirjoittaa tulkintojani ja ymmärryksiäni kuulemastani.

Teorian mielenkiintoisin osa oli se, kun Aira taitteli pari kurssilaista seisomaan ja istumaan oikein. Näin havainnollistettuna teoria avautui uudella tavalla. Ratsastuspilatestunnilla teimme erilaisia harjoituksia, joissa opettelimme oman vartalon korjaamista ja oikeanlaisen asennon löytämistä. Molemmat ratsastuksenopettajani ovat Airan vakioppilaita, joten he ovat käyttäneet tunneilla paljon samoja neuvoja ja vinkkejä. Niinpä harjoitukset eivät onneksi olleet täysin vieraita. Peruskaava olikin tuttu: lantio oikein alle ja rintakehä sen päälle. Tämän lisäksi tuli vinkkejä siihen, mitä lihaksia käyttämällä omaa kehoa sai oikeinpäin. Lisäksi tietysti sai miettiä hengittämistä sekä rentouden säilyttämistä. Tunnin aikana saimme tehdä mukavan paljon toistoja, ja Aira kävi neuvomassa kädestä pitäen. Sen avulla sain taiteiltua itseäni oikeaan suuntaan, vaikka työlästähän se oli. Keho pyrki kovasti palaamaan vanhaan asentoon, johon vuosien aikana on tottunut.

Pienen huilin jälkeen pääsimme ratsaille. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja jaoin tunnin Kaisan kanssa. Aira pisti meidät ensin menemään käyntiä ja ravia oman tapamme mukaan. Sen jälkeen hän käsitteli meidät molemmat toivottuun asentoon kädestä pitäen. Korjaukseni olivat tutut: lantio alle, rintakehä päälle, lonkat auki takareisillä avaten, jalat rennoiksi, pohje lähemmäs satulavyötä, yläselkä suoremmaksi ja pituutta ylävartaloon takaraivoa ylemmäs nostaen. Tämän jälkeen Aira testasi jo ennen korjauksia tehdyn pienen vedon ohjista. Aikaisemmin heilahdin heti ohjan mukana, mutta uuden asennon kanssa veto ei horjuttanut niin paljoa. Sitten pääsimmekin harjoittelemaan uutta asentoa käynnissä ja ravissa.

Tunnin vietimme pääty-ympyrällä käynnissä ja ravissa. Mihinkään muuhun ei juuri tarvinnut kiinnittää huomiota kuin omaan istuntaan ja sen korjaamiseen. Ravia menimme niin keventäen kuin alhaalla istuen. Aira kommentoi minun tavallisen tapani keventää ja istua alas olevan vähän raskas, mikä heijastui tietysti Jettiin. Lisäksi Aira korjasi ihanan sinnikkäästi pohjettani vähän edemmäs kohti satulavyötä. Huomasin vieväni pohjetta aina taaemmas, kun käytin sitä. Opettavaista oli huomata, että oikeaan kohtaan käytettynä Jetti reagoi pohkeeseen paremmin. Jetti otti muutoin tunnista ilon irti ja laiskotteli lahjakkaasti. Välillä en meinannut saada sitä liikkumaan hiippailua enempää tai siirtymään raviin, kun ruuna oli jo puoliksi nukuksissa.

Jalkojen ja istunnan korjaaminen oli työlästä, mutta jaksoin kuitenkin yrittää. Lössähdin toki aina parin hyvän sekunnin jälkeen takaisin väärään asentoon, mutta Aira jaksoi sinnikkäästi korjata ja muistuttaa. Lisäksi hän palautti meidät aina sallitusti vanhaan asentoon ja pyysi kertomaan, miten se ja uusi asento erosivat ja miltä ne tuntuivat. Vanha asento teki istunnastani pomppivampaa ja irtonaisempaa sekä hidastutti Jettiä. Lisäksi ravissa pääni vispasi hulvattomasti. Sen sijaan uudessa asennossa pääsin istumaan vähän tiiviimmin satulaan, mutta kevyemmin. Lisäksi mukautumiseni oli eleettömämpää, ja vartaloni pysyi paremmin hallinnassa. Myös se aiemmin heilunut pää.

Lopputunnista Jetti tarjosikin paljon parempaa ravia, kun sain korjattua itseäni parempaan asentoon. Päivän ylimääräinen bonus oli se, että oma opettajamme seurasi oppilaidensa tunnit. Emme siis hänenkään syynissä pääse lössähtämään takaisin entiseen asentoon, vaan treenit jatkuvat. Mainiota! Ensimmäinen tunti hurahti älyttömän nopeasti. Keskittymiseni oli ihan omaa luokkaansa, kiitos siitä todella hyvän opettajan. Onhan sitä korjattavaa, mutta ihan toivoton olo ei silti iskenyt. Pienet onnistumiset tuntuivat niin hyviltä, että niiden voimalla toivottavasti jaksaa säätää tätä istuntaa kohti parempaa.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Edelleen mainio poni

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla hyppäsimme sovitusti toisen kerran putkeen. Olin toivonut ratsukseni Epperiä, ja toiveeni toteutui. Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain neljä. Tunnin treenit teimme suoralla linjalla, ympyröillä sekä lävistäjällä.

Alkuverryttelyssä pyrin pitämään Epperin riittävän suorassa. Tämä onnistui kohtuullisesti, vaikka välissä huomasin jääneeni nyhertämään sisäohjalla ja unohtaneeni ulko-ohjan. Epperiä sai tänään nohitella edelliskertaa enemmän, mutta laiska se ei onneksi ollut. Ylittelimme ravissa pääty-ympyrällä olleita puomeja, ja ne sujuivat ihan hyvin. Verryttelimme laukassa nostamalla sen lyhyen sivun keskeltä ja tulemalla ympyrällä olleet minikavaletit. Pitkät sivut menimme ravissa. Epper laukkasi hieman uneliaasti, mutta sain sen herätettyä kohtuullisesti. Minikavaletit menivät hyvin, kun muistin olla hätäilemättä ja antaa Epperin tehdä osuutensa.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme pääty-ympyrällä kavaletin, siitä kaksi estettä suoralla linjalla ja lopuksi vielä kaksi kavalettia pääty-ympyrällä. Tehtävä meni ihan kivasti, vaikka Epper olisi saanut laukata tarmokkaammin. Yritin itse välttää turhaa ajamista ja luottaa siihen, että poni herää muilla avuilla paremmin. Seuraava tehtävä oli tulla alkuun pääty-ympyrä kavaletin yli, siitä lävistäjäpysty ja loppuun vielä kaksi kavalettia pääty-ympyrällä. Laukkaa en hypyissä saanut vaihtumaan, mutta sain vaihdot tehtyä lennosta. Jälkimmäisellä pääty-ympyrällä Epper pääsi myös vähän valumaan ulos ennen kuin tajusin ohjata sitä paremmin.

Tämän jälkeen hyppäsimme suoran linjan esteet ensin vasemmassa laukassa. Epper pääsi ensin vähän venymään pitkäksi, jolloin ensimmäinen hyppy ei ollut sujuvin. Poni kuitenkin meni välin kolmella askeleella mainiosti. Sitten vaihdoimme suuntaa ja tulimme pari kertaa suoran linjan oikeassa laukassa ja jatkoimme vielä lävistäjäpystyn. Opettaja nosti esteet lopuksi siten, että linjan pystyt olivat noin 75–80 sentissä ja lävistäjäpystyn tolppien mukaan 90 sentissä. Maasta käsin tehty mittaus tosin laski esteen ehkä noin 85 senttiin. Tunnin viimeisellä kierroksella en saanut Epperiä vastaamaan lähestymisessä ensimmäiselle esteelle pohkeeseen, jolloin sorruin tuuppaamaan. Tämä hyydytti Epperin liki täysin, mutta superkilttinä ponina se kömpi esteen yli. En ajatellutkaan matkan keskeyttämistä, vaan ryhdistäydyin, ja menimme Epperin kanssa vielä suoran linjan toisen esteen yli neljällä askeleella. Pyysin sen jälkeen luvan aloittaa tehtävän alusta. Nyt tein tarvittavan herätyksen ajoissa ja lähestyin ensimmäistä estettä rauhallisemmin. Näin Epper sai laukata paremmin, ja suoran linjan esteet ylittyivät kivasti. Lävistäjäpystylle tuli myös ihan asiallinen hyppy, ja Epper vielä vaihtoi laukan siinä toivotusti vasempaan. Siihen päättyivät tunnin hyppelyt. Onneksi oli aikaa korjata aikaisempi sössimiseni, sillä näin tunti päättyi hyvään mieleen.



On se vain mainio poni tuo Epper! Niin kiltti ja yritteliäs, että siitä on vain tykättävä. Itse taas saisin oppia ratsastamaan, ihan sellainen pikkujuttu vain. Oli tässä tunnissa hyvääkin. En koko aikaa kuitenkaan häseltänyt, vaan sain annettua Epperille työrauhan. Opettajakin kehui Epperiin hypänneen tänään mainiosti. Kun Epperin etuosaa saa vähänkään kevenemään, paranee ponin meno paljon. Sen jälkeen esteet ylittyvätkin kivasti ilman suurempia häsellyksiä. Kerrassaan kiva tunti!

Videoista kiitos Alekseille!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Mainio poni

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli kuin olikin esteitä. Koulua oli minun mittapuullani väännetty ihan riittävästi, joten oli korkea aika päästä hyppäämään. Ratsuvalinta ilahdutti erityisesti, sillä sain Epperin. Haihattelin muka, etten ollut mennyt sillä vuoteen, kunnes blogi paljasti minun hypelleen sillä viimeksi tämän vuoden heinäkuussa. Ratsukoita tunnilla oli viisi.

Verryttelimme ensin hetken ravissa ylittäen kahta puomia ympyrällä. Opettaja muistutti hakemaan reitin katseella puomille ajoissa. Epper tarjosi ensin köpötysravia, mutta uskoi nohitukseni helposti. Sen jälkeen se kulkikin koko tunnin aika mukavasti vaatien ihanan vähän nohitusta. Puomien ylittäminen sujui mukavasti. Tiet olivat kunnossa eikä Epper muuttanut sen kummemmin tahtia puomeja ylittäessään. Muutimme kuviota siten, että ylitimme oikeassa kierroksessa ravissa yksittäisen puomin ympyrällä. Ylityksen jälkeen nostettiin laukka ja tultiin vielä ympyrällä kaarella ollut toinen puomi, jonka jälkeen jatkettiin uraa myöten. Epper pyrki vähän puskemaan sisälle, mutta toimi heti, kun osasin korjata sitä pohkeella. Laukannostot olivat aluksi hitaita, kunnes vähän nohitin ratsua. Sen jälkeen tehtävä sujui mukavasti, kun muistin pitää Epperin riittävän suorana. Tulimme saman tehtävän vielä kokonaan laukassa. Ongelmia ei tullut, vaan tehtävä sujui helposti.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa laukassa pyöräyttäen pääty-ympyrän yksittäisen kavaletin yli ja jatkoimme siitä kahden esteen suoralle linjalle. Väli oli 11 metriä. Ensimmäisellä kierroksella väli meni ahtaasti neljällä askeleella. Päätin Epperin venyvän sen seuraavaksi kolmeen askeleeseen. Opettaja muistutti hakemaan sellaisen laukan jo ympyrän aikana eikä vain paahtamaan linjalle kovaa. Tämä onnistui aika mukavasti. Epper vastasi pohkeeseen hyvin, ja sain itse oltua menossa mukana. Opettaja tosin ohjeisti varomaan liiallista kippausta etukenoon, jolloin muutenkin etupainoisena mielellään menevän Epperin olisi vaikea kantaa meitä molempia.

Tunnin lopuksi tulimme vielä pelkän suoran linjan oikeassa laukassa. Aluksi ponnistuspaikka ensimmäiselle pystylle ei osunut millään. Kertaalleen ajattelin lähteä hoputtamaan Epperiä ihan järjettömästä paikasta yli, mutta onneksi tajusin hölmöyteni ennen kuin yllytin ratsua. Väli kuitenkin meni sinnikkäästi kolmella askeleella, vaikka jouduin pyytämään Epperiä heti ensimmäisen hypyn jälkeen eteen. Lopulta opettaja ehdotti lähestymisen lyhentämistä, jotta ponnistuspaikka löytyisi. Kaarsin vähän lyhyemmän tien ensimmäiselle esteelle ja tadaa, ponnistuspaikka löytyi kuin itsestään. Näin pääsimme päättämään tunnin hyppelyt vaivattomasti sujuneeseen suoraan linjaan. Tietysti olisi ollut kiva tajuta, miksi ponnistuspaikka ei löytynyt pidemmällä tiellä, mutta ei sitä kaikkea kerralla voi oppia.

Olipa kiva tunti! Epper oli niin sympaattinen menijä, ettei toista. Siksi kehtasin toivoa sitä ensi kerrankin tunnille. Pääsin myös muutaman kerran korjaamaan vääriä laukkoja, ja Epperhän veteli vaihdot lennosta kuin vanha tekijä. Mukava hypätä noin mainiolla ponilla, joka menee eikä keksi omia vinkeitään tai ihan hyydy paikoilleen. Vaikka sen möhkömäinen ulkokuori voi hämätä, löytyy sen alta mainio ratsastuskouluponi.