sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Esteitä sen parhaimman kanssa

Esteitä, jee! Polleksi oli jaettu paras suomenhevosruuna, jota maa päällään kantaa eli Hilanteri. Pakko myöntää tosin, että olisin mieluummin mennyt estesuosikillani eli Pokulla, vaikka tuosta pollesta tykkäänkin kauheasti. Kemiamme kohtaavat myös joskus, mutta matkan varrelle on sattunut niitäkin kertoja, kun herra ei halua ymmärtää minua enkä minä saa kerrottua asioita sille.

Tällä kertaa kemiamme pelasivat ainakin puoliksi. Lämmittelyissä polle testasi, olenko nyt ihan varma laukkaamisesta pysähtelemällä oman mielensä mukaan. Olen jostain saanut vähän uskottavuutta ilmeisesti, sillä polle ei kauaa jaksanut osoittaa mieltään.

Esteillä kiinnitettiin tällä kertaa huomiota teiden valintaan. Ravissa kokeiltiin ensin kahden puomin reittiä, jossa ensimmäisen jälkeen tuli ratsastaa suoraan mahdollisimman pitkään, jotta oikealle käännyttäessä pääsee ylittämään toisen puomin myös suorassa. Tämä meni aika kivasti, ja pollekin eteni mukavan tasaisesti.

Lämmittelyssä minulla oli ollut jo ongelma Hilanterin puskemisesta käännöksissä. En saanut sitä kunnolla korjattua, joten sehän toki kostautui rataosuuksissa. Teistäni tuli mitä omituisempia, kunnes aina parin esteen jälkeen muistin olevani ohjaksissa ja tsemppasin vähän. Herra Hilanterihan teki oikein hyvää työtä heti, kun kuskikin oli kartalla. Sitä ennen mukaan mahtui töksähteleviä hyppyjä, mutta korjauksen jälkeen palkinnoksi napsahti todella mukavia hyppyjä sekä kepoisia laukanvaihtoja. Jes!

Kumma homma, että minulla iskee joidenkin hevosten kanssa sellainen herran haltuun -asenne. Että ups, en saa korjattua, joten menkööt näin. Tässä se jäi tunnin jälkeen harmittamaan vietävästi, kun noissa hyvissä kohdissa tajusin, että tämä hevonen olisi kulkenut todella mainiosti, jos se kuski olisi vain osannut pyytää. Mutta ei. Erityisen hyvänä fiiliksenä tunnista jäi se, ettei minua pelottanut kertaakaan sen aikana. Yleensä se pieni pelko on kytenyt taustalla jokaisella estetunnilla, mutta nyt sitä ei ollut pisaraakaan. Kiitos hyvälle hevoselle, johon uskaltaa luottaa ja joka ainakin joskus antaa muutaman virheen ratsastajalle anteeksi.

Keskiviikon kertausta

Kieltämättä on aika näppärää, että vuokraan Helviä torstaisin. Tällöin keskiviikon tunnin opit ovat suunnilleen päässä, ja niitä on motivoivampaa harjoitella. Siksipä aiheena oli Helvinkin kanssa taivuttelut ja vastalaukka.

Helvi oli jokseenkin reippaampi kuin yleensä, mutta edelleenkään aktiivisuudesta käynnissä ja ravissa ei paljoa voi puhua. Myötätaivutukset sujuivat ihan kivasti, mutta vastataivutuksissa en saanut sisäpohjetta läpi ja hevonen tahtoi puskea sitä vastaan. Pyöristyminen tuli näissä mukavasti mukaan ja tällä kertaa ravissakin oli aika letkeää menoa paikoitellen. Täytyy jaksaa alkaa tehdä näitä treenejä, sillä ne yllättäen auttavat todella paljon pyöreyden tavoittelussa.

Laukassa hain ensin pyöristymistä, joka oli kuitenkin hivenen hukkateillä. Tammaa ei ensinnäkään huvittanut laukata ja se pudotteli raville. Lopulta laukat pysyivät yllä ja saatoin kokeilla keskiviikon kaltaista vastalaukkakaarteita sisältävää kuviota. Tässä tamma petrasi ja kaarteet menivät kepoisasti alta pois ilman ongelmaa. Jatkossa kuski tosin voisi kiinnittää huomiota siihen, miten istuu kaarteissa. Epäilen, etten ainakaan helpota hevosen työskentelyä vastakaarteissa olemalla itse istunnallani raskauttamassa sitä.

Oli taas aika kiva treenikerta pollen kanssa. Vältän myös varusteidenlaiton ärsytyksen pistämällä pollen pihalla kuntoon. Tiedän, olen luovuttaja, mutta auktoriteettini on niin olematon, etten kerran viikossa käymällä saa sitä taottua tamman päähän. Onneksi pian tulee kesä, jolloin ei edes tee mieli viettää hetkeäkään ylimääräistä sisätiloissa (paitsi ehkä sateella, mutta toivotaan vaihteeksi lämmintä ja aurinkoista kesää).

torstai 18. maaliskuuta 2010

Virtaisan hevosen kyydissä

Keskiviikko, kouluvääntöä ja pollena juuri se, jolla en sen aikaisemman käyttäytymisen perusteella olisi halunnut mennä aikoihin. Jussihan se siis oli. Olin pitkään kahden vaiheilla siitä, vaihdanko pollen esimerkiksi vapaana olleeseen Tapsaan, mutta minut sitten vakuuteltiin pollen rauhallisuudesta ja päätin myös itse olla joskus muutakin kuin nynny.

Harjoituksena oli myötä- ja vastataivutuksia sekä vastalaukkakaarteita. Vasta-asetukset menivät aika kivasti Jussin kanssa, ja se teki harjoituksessa niin kuin oli toivottua eli pyöristyi mukavasti pätkittäin. Polle kulki myös kohtuullisen aktiivisesti ja pakko myöntää, että jopa tykkäsin mennä sillä.

Käynnin ja ravin jälkeen testailtiin taivutuksia kevyesti myös laukassa. Siitähän polle otti kierrokset. Maltilliset etu- ja takapään pienet nostot ja omaa tuitarointia. Säikähdin totta kai, mutta jollain ihmeellä sain tarmosta kiinni ja komensin pollea vain eteenpäin. Siitähän se taas lähti liikkeelle ja sain vielä yksityislaukkakierrokset opettajan komentaessa ottamaan homma omiin käsiin tempon vaihteluilla. Pollehan alkoi taas kuunnella minua, joten se pulssi laskeutui katosta vähän normaalimpiin lukemiin.

Seuraavaksi tehtiinkin vastalaukkakaarteita. Homma lähti liikkeelle pieneltä voltilta, johon hurautettiin laukkaa. Siitä jatkettiin pitkää sivua kohti loivassa vastakaarteessa ja josta vielä kaarrettiin kertaalleen vastalaukassa toiselle voltille. Sitten oltiinkin jo myötälaukassa. Jussin laukka on huippua. Sen saa kerättyä hyvin kasaan, mutta silti sen energia ja ponnu eivät katoa minnekään. Siitä olikin helppoa pyöräyttää pieni voltti ja vastalaukkakaarteet menivät oikein nappiin! Tässä vaiheessa kuski oli jälleen kerran hymy korvissa selässä. Jussi palkitsi kyllä kaikki odotukseni täysin. Tiedostin kyllä tässäkin vaiheessa istuvani myös sellaisen pollen kyydissä, joka saattaisi vaihtaa hyvät suoritukset sekoiluun, mutta ei se hyvää mieltä enää estänyt.

Todella kiva tunti oli, ja Jussi nosti aavistuksen pisteitään listallani.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Mitä laukkaa, vau!

Kyllähän se on kivaa päästä töistä aikaisin päivästä ja olla tallilla valoisalla. Otin viime kerrasta opiksi harjaten ja varustaen Helvin kokonaan ulkona. Oli sellainen hyvä fiilis, jota en halunnut pilata tappelemalla tamman kanssa. Maneesilla päätin totella kolmatta kertaa käsittelevää sananlaskua ja tein saman treenin kuin tiistaina ja keskiviikkona.

Etuosakäännökset lähtivät hivenen tahmeasti liikkeelle. Tarkemmilla pyynnöillä takaosa lähti kuitenkin liikkeelle, hitaasti, mutta kohtuullisen varmasti. Ravissa meno oli taas hidasta, mutta käännökset menivät kohtuullisen kivasti.

Sittenpä lähdettiin väistelemään. Helvi on siitä kivassa, että väistöissä se löytää työmoraalinsa. Kuvittelen kovasti, että raviväistöt menivät aika putkeen eikä edes kauhealla hidastelulla. Olin yllättäen aika fiiliksissä moisesta. Laukassa väistöhommat olivat haasteellisia, koska maneesissa oli esteitä juuri siten, ettei kumpikaan pitkä sivu ollut kunnolla käytettävissä tuohon tarkoitukseen. Keskityinkin sitten ympyrällä laukkaamiseen ja pyöreyden löytämiseen. Jokin napsahti tässä niin kohdilleen, että tamma laukkasi ihanan pehmeästi, mutta silti eteenpäinpyrkivästi pyöreähkönä tasaisella vauhdilla. Kyllähän sitä oli ilo ratsastaa. Tai oikeasti tuossa tarvitsi vain istua rennosti ja antaa hevosen tehdä työnsä rauhassa. Laukan onnistuminen kruunasi kyllä koko homman, ja kuski sai lähteä hyvän hymyn kanssa pollea talutellen takaisin tallia kohti.

On mukava saada etenkin tämän tamman kanssa onnistumisia korvaamaan niitä ärsytyshetkiä. Sitähän tämä ratsastus tosin on. Joskus mikään ei suju mihinkään suuntaan, joskus taas kemiat natsaavat ja homma sujuu kuin vettä vain.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Maltilla mainiosti

Olipas kivaa, kun keskiviikkona pääsi toista päivää putkeen tallille. Heposena oli jälleen kerran kiva nuorukaisherra Kaapo. Tunnin treeninä oli kaikeksi onneksi juuri samaa kuin tiistaina, joten tällä kertaa saattoi korjata aikaisemman kerran omia virheitä, vaikka alla olikin eri polle.

Treeninä oli taas etuosamaiset kulmat sekä pohkeenväistöt portaittain. Kulmakäännöksissä saimme vähän läksytystä siitä, etteivät pohkeemme menneet kunnolla läpi. Tätä treenattiinkin sitten paikallaan heiluttelemalla pollen takapäätä vuorotellen kumpaankin suuntaan. Kun pohkeet menivät läpi, siirryttiin taas käännöksiin liikkeessä. Kyllähän se meno parani huomattavasti, ja Kaapo kulki muutoinkin nätisti harjoitusta sekä käynnissä ja ravissa. Ei mitään tietoa kaahailusta tai malttamattomuudesta.

Tämän jälkeen siirryttiin tiistain tapaan portaittaisiin pohkeenväistöihin. Käynnissä opettaja kehotti pyytämään Kaapoa astumaan enemmän runkonsa alle, kun se enemmän otti pieniä askeleita. Pollehan venytti askeltaan, kun kuski taas muisti, miten sitä pyydetään. Väistöt menivätkin kivasti sekä käynnissä että ravissa. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että sain hevosen suoristumaan väistön jälkeen mukavasti.

Lopuksi otettiin vielä väistöt laukassa. Kaapo lähti näppärästi parin askeleen verran sivummalle ja pysyi myös nätisti laukassakin suorassa. Olisin vain voinut ottaa pitkän sivun lopun vielä tarkemmin, sillä siinä Kaapo tahtoi vähän kaatua ja oikaista matkaa. Mutta muutoin olin todella tyytyväinen hevoseen. Laukassakaan ei ollut mitään päätöntä kaahailua, vaikka intoa olikin. Tunnista jäi tosi hyvä fiilis juuri sen takia, että kerrankin tunsin hallitsevani vauhtia enkä vain olevani holtittomasti etenevän hevosen kyydissä. Toki tähän auttoi se, että valtaosa tunnista mentiin käynnissä ja ravissa ja laukka otettiin vasta lopussa. Mutta annetaan minun hetken verran luulla, että osasin piirun verran jotain.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Hevonen vs. ratsastaja 2-0

Koska en pääse tämän viikon lauantain tunnille, korvasin sen kerran olemalla vieraileva tähti tiistain B-tunnilla. Polleksi oli valikoitunut hapannaama-Mortti, joka kiukkuili taas reippaasti karsinassaan. Tällä kertaa sain lentävistä takajaloista huolimatta ujutettu suojat paikoilleen, mutta satuloinnin ja suitsimisen ajaksi tallimestari näki parhaaksi tulla auttamaan. Alkaa mennä jo naurettavaksi tämä, että annan hevosten pompotella minua ihan miten sattuu. Miten tästä arkuudesta pääsee eroon? Kuinka viestitän hevoselle, että kiitti, mutta huono käytös riitti? Apua?

Itse tunnin aiheena oli etuosakäännösmäiset kulmat sekä väistättäminen. Mortti liikkui hyvin tahmeasti ja siitä intoutui puskemaan oman mielensä mukaan. Etuosakäännökset eivät tuntuneet luonnistuvan käynnissä oikein millään ja ravissakin samaa ajatusta kulmissa käyttäen aika heikosti. Kraah.

Käyntiväistössä jatkui sama piruilu. Puskemista ja vänkäämistä pyyntöä vastaan. Vaikka kuinka yritin suoristella hevosta, niin aina se onnistui pullahtamaan jotenkin pois paikoiltaan. Pienellä tsemppauksessa sain piirun verran siedettävämpiä pätkiä, mutta kyllä siinä sai taas purra hammastaan osaamattomuutensa takia. Positiivisena yllätyksenä tuli raviväistö, jossa polle liikkui paremmin ja kumma kyllä totteli aika paljon paremmin pyyntöjä. Kyllähän se niin on kuin opettaja sanoikin. Jos hevonen ei toimi suoralla siinä askellajissa kuin missä harjoitusta tehdään, ei se toimi varmasti muutoinkaan. Niinhän se meni. Käynnissä en saanut hevosta liikkumaan kunnolla, joten sillä oli aikaa ja tarmoa piruilla minulle. Mutta ravissa se liikkui näppärästi, jolloin myös työntekokin tuli kuuloon.

Laukassa tehtiin lopuksi pari porrasväistöä pitkältä sivulta keskemmäs. Tämä sujui Mortin kanssa melkein kuin vettä vain. Pieni pyyntö ja niin polle harppasi muutamia askelia keskemmäs ja suoristui pienellä pyynnöllä. Kelpasi kyllä humputella selässä, kun yhdenkin kerran sille tunnille sattui yhteistyön pätkä.

Vieläkin se jaksaa yllättää, ettei kaikkien hevosten kanssa menemään niin samalla meiningillä kuin sitä kuvittelisi. Vaikka pitäisihän se tajua, eri hevonen, erit tavat toimia. Pian pitäisikin suunnata taas tunnille. Kouluvääntöä olisi ja toivelistani voisi olla Manta, Rappen ja yllättävästi Pera. Katsotaan, kuinka heppatytön käy.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Kertausta ilman korkeutta

Lauantain tunti, ja arkiopettaja vuorossa viikonloppuopettajan lomaillessa. Pollena kukas muukaan kuin Kaapo. Yhdistetyllä tunnilla oli jälleen C- ja B-tasoiset sulassa sovussa ja aiheena puomeja. Tavoitteena oli saada hyvät reitit, sopivat askelmäärät sekä kokeiltiin jälleen vaihtaa laukkaa.

Näitä asioita testattiin parin puomin suoralla sekä kavalettien avustuksella. Kuulostan rikkinäiseltä levyltä, mutta pakko on taas todeta, että missäs ne jarrut olivatkaan muualla kuin hukassa. En saanut kuutta tai seitsemää askelta puomien väliin, vaan sekä lyhennyksessä että pidennyksessä humpuuttelin viidellä menemään. Pyh ja pah minua. Ei pitäisi voida olla näin vaikeaa tämä ratsastaminen, mutta en vain käsitä, mitä teen väärin. Pidätteet eivät mene läpi, ja hevonen ottaa vauhdin omiin kavioihinsa. Ehkäpä luovutan liian helpolla ja tyydyn matkustajan osaan.

Kavalettien avustamana kokeillut laukanvaihdotkaan eivät ihan täysin menneet nappiin, mutta mukaan taisi mahtua pari onnistunutta kertaa. Ohjaus kärsi pariin kertaan, ja polle pääsi luistamaan omaan suuntaansa. Kumma homma, että yhden asian muistaessa unohtaa ainakin kaksi muuta.

Täytyisi oikeasti alkaa pureutua tähän vauhtiongelmaan. Kaapo on oikein kiva hevonen, joten uskon, että meno paranisi entisestään omalla osaamisellani. Ehkä voisin ruinata sitä yksityistuntia tai sitten keskittyä tunnilla oikein kunnolla.

Tänään käynkin vierailevana tähtenä tunnilla korvaamassa tältä lauantailta peruuntuvan kerran. Enpä usko, että herra Kaapo on tällä kertaa valikoitunut polleksi. Kouluvääntöön toiveissani olisi tamma nimeltä Manta. Toivotaan, että arpaonni on puolellani.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Junttura, juntturampi, tamma

Helveilyä pitkästä, pitkästä aikaa. Tammahan oli jälleen kerran unohtanut, että olen ihminen ja minua pitäisi totella. Oma epävarmuuskaan ei tilannetta kääntänyt voitoksi. Huhhei, tässä täytyy tsempata.

Maneesilla päätin ottaa siirtymiä, vähän väistätystä ja taivuttelua. Tahmeaa menoa, kuten aina ennenkin sekä jännittävää kiemurtelua. Onhan ne sataan kertaan nähdyt esteet ja päädyt aina yhtä jännittäviä. Käynnissä saan tammaa jo hieman kulkemaan oikeinpäin, mutta ravissa se vähäinenkin katoaa liki välittömästi. Voisi siis alkaa jauhaa asiaa tässä askellajissa.

Laukassa hain myös pyöreyttä ympyrälle ja sitä löytyikin hieman. Meno oli alussa jälleen siinäkin askellajissa tahmeaa, mutta vähän parantui loppua kohden. Totta kai tamma virkosi laukan jälkeen ja reippaampi ravi löytyi, mutta eihän se siinä lopussa paljoa enää auta.

Voi että. Yhden pollen kanssa ei ole jarruja, toisen kanssa taas kaasu on hukassa. Onhan se tämäkin ongelma.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Meno oli kivaa, oli niitä jarruja eli ei

Keskiviikon estetunnin pollevalinta yllätti taas hieman. Kaapohan se siellä nimeni kohdalla komeili. Pollella olen hyppinyt yhden kerran ja se meni ihan mukavasti. Vaikka tunnin alussa jarrujen puute vähän arvelutti, laskeutui tunnin jälkeen selästä tyytyväinen kuski.

Esteillä haettiin sopivia teitä, askelmääriä sekä yriteltiin vähän laukanvaihtojakin. Yhtenä harjoituksena oli kahden kavaletin ja pystyn muodostama suora, jonka jälkeen tuli pystyä jatkamaan suoraan päätyyn ja pysähtymään. Kaapokin mitä ilmeisemmin tykkää hypätä, joten muutoinkin reipas meno kiritti vielä hieman tahtiaan esteitä kohden. Ylittyiväthän ne esteet, joskin välillä kavaletit saivat kyytiä pollen mennessä oman vauhtimielensä mukaan. Opettaja sanoi, että tuollainen kompurointi opettaa hevosta, ellei se suostu kuuntelemaan ratsastajan tarjoamaa vauhtia. Olisi silti kiva osata itse opettaa hevosta, mutta ne jarrut, ne jarrut. Tai siis edelleen niiden puute.

Muiden harjoitusten päälle hypättiin vielä rata. Laukat eivät harmikseni vaihtuneet kunnolla, kun häselsin selässä ihan omiani. Vauhtia oli edelleen, mutta eipä se hirvittänyt, mutta totta kai sen takia ohitin yhden osan kahdesti, kun en vain ehtinyt kääntää esteelle. Pöh. Olennaista olisi oppia istumaan satulassa niinä aikoina, kun seuraavaan hyppyyn on vielä aikaa. En ainakaan silloin istunnallani usuttaisi pollea kovempaan vauhtiin. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että hypyissä en enää sukeltele puoliksikaan niin paljon kuin ennen, vaan maltan odottaa. Tämä varmasti johtuu osalta arkuudestani reippaamman hevosen kanssa ja haluan mieluummin olla vähän pystympänä kuin roikkua kaulalla valmiina jatkamaan esteen yli vaikka sitten ilman hevosta.

Vaikka kaikki asiat eivät menneetkään tunnilla nappiin, oli hyppely oikein mieluisaa. Kaapo on voittamassa kovaa vauhtia paikkaansa estesuosikkien joukossa, ja voin vain kuvitella, kuinka hienoa hyppääminen olisi tuon pollen kanssa, jos itsekin osaisin hoitaa osuuteni. Sitä päivää odotellessa on hyvä harjoitella ja oppia aina vähän enemmän kuin viime kerralla.