lauantai 28. helmikuuta 2009

Aiheen vierestä

Ei ole ratsastuskertomusta nyt. Piti vain päästä juoruamaan, että pistin hakuilmoituksen vuokrahevosesta. Yksi yhteydenotto on tullut ja vastasin innokkaasti. Toivottavasti molempien tarpeet kohtaisivat ja saisin tuntikertojen lisäksi treenikaverin itsenäiseen harjoitteluun. Jos ei tämän kanssa synkkaa, pidän silti silmät auki uusia mahdollisuuksia varten. Olisi niin hyödyllistä päästä sen yhden tunnin lisäksi toisenkin kerran samalle viikolle satulaan. Saisi itsenäisesti pureskella tunnin treeniantia ja koettaa oppia lisää. Lisäinfoa tulee heti, jos sopiva vuokrahevonen potkaisee itsensä kohdalleni. :)

Päivitystä 2.3.

Jännittävää. Lauantaille on sovittu koeratsastus pv-tammalla. Jännittää! Toivottavasti ensinnäkin minun ja pollen ja toiseksi minun ja omistajan kemiat sopivat yhteen. Olisi niin kiva saada vuokrapolle. Lisäksi polle asustaa maneesin lähistöllä, joten se olisi oikein passeli lisä. Myös maasto ja esteet ovat koulun lisäksi sallittujen listalla. Ei sillä, että esteitä menisin pomppimaan itsenäisesti, ei toivoa. Maastossa olisi kiva käydä virkistäytymässä, kunhan pollen oppisi ensin tuntemaan. Huh, huolettaa kirjoitella kaikista haaveista, kun niillä on sitten tapana kaatua. Sormet ristiin, onnenapiloita kasoittain ja mitäs vielä? Ai joo, lykkyä pyttyyn! Päivitystä seuraa varmaankin heti lauantaina, kunhan kotiudun testiratsastuksesta.

torstai 26. helmikuuta 2009

Väistösuorituksia

Pollelista näyttikin, että hyvitystä viime kerran vaihdosta oli tulossa, sillä nimeni löytyi Peran kohdalta. Esteillähän minua arkailuttaa mennä sillä, mutta koulutunnilla ei juurikaan. Joskin yhteistyömme on aika tavoin enää unelmaa. Nykyisin saan Peran tekemään ihmeellisiä mutkitteluita ja pyöriskelyitä keskellä kenttää.

Treeninä oli etu- ja takaosakäännösten hyödyntäminen kulmissa sekä pohkeenväistöt. Välillä kuvittelin tekeväni käännöksiä oikein, mutta opettajalta tuli noottia, ettei nyt oikein suju. Jotenkin pohje ei mennyt toivotusti läpi ja käännökset olivat valjuja. Miksihän sitä jollain pollella (lue: Manta) osaa nämä hommat ja muilla (lue: loput pollet) ei sitten millään? Pitäisi vain olla tarkempi sen pohkeen kanssa ja etenkin tarkistaa, että se pyyntö menee läpi.

Pera onneksi liikkui ihan hyvin itsenäisesti. Oli mukava, kun ote hevoseen tuntui olevan ihan hyvä ja sain keskittyä etenkin oman istunnan pitämiseen ja jopa jarruttamiseen. Tosin vanha ongelmani suorista käsistä ja liian tiukoista ohjista on muuttunut siihen, että ohjani ovat liian löysät. Nykyisin vierastan liian tiukkaa tuntumaa ja pyrin enemmän toiseen suuntaan. Siitähän toki seuraa vaikeuksia, kuten toisestakin ääripäästä.

Tämän jälkeen siirryttiin pohkeenväistöön. Lyhyeltä sivulta lähdettiin keskihalkaisijalle, josta väistätettiin reunalle. Perahan otti pohkeen oikein oivallisesti vastaan ja väisti oikein hienosti. Kokeilin pari kertaa hyvin jyrkkääkin väistöä ja sehän onnistui. Parasta oli se, että hevonen pysyi suorana ja toimi pienillä pyynnöillä. Oma istunta oikein, kevyt pyyntö pohkeella ja tarvittaessa muistutusta ja sekin kevyesti. Tässä oli tunnin yksi hyvä onnistumisen elämys.

Kun keskeltä oli päästy sivuun ja toiseen päätyyn. Väistätettiin puolestaan seinää myöten. Tämä ei onnistunut. Alku meni hyvin, mutta jossain vaiheessa päästin Peran valumaan suoraksi ja sinne katosi väistökin. Yritin hillitä takaosaa ulkopohkeella ja keskittyä pitämään pään oikein, mutta ei. Jonnekin se vain katosi ja taas mentiin suoraan. Käynnissä tosin pohje meni läpi hyvin. Pitää siis oppia jättämään ravitreeni väliin, jos se menee höpöksi. Parempi tehdä käynnissä ja saada pyyntö läpi kuin ravailla harjoitukset ihan väärin.

Sitten laukassa vielä. Päätykaarteissa pyydettiin sisäpohkeella takaosaa vähän ulommas ja kun päästiin pitkälle sivulle, vastaavasti ulkopohkeella pyydettiin lievää väistämistä. Perahan meni upeasti! Pienillä pyynnöilä se väistätti laukassakin maltillisesti. Hienoa oli se, että tällä kertaa tunsin sen liikkeen istunnallani. Laukatessa oli taasen helppoa. Perahan meni kivasti ja sain rentoutua vain istumaan. Laukan rytmi löytyikin ja istuntani muisti jälleen, miten Peran kanssa se pyörii. Tuntui oikein mukavalta laukkailla pätkiä, kun polle pysyi hyppysissä, pyrki itse eteenpäin ja ennen kaikkea reagoi pieniin pyyntöihin.

Pera nostatti taas alkutunnin vaikeiluista huolimatta pisteitään. Eihän se kyllä ole juuri kärkisijoilta pudonnut, mutta yhteisen sävelen hakeminen vain turhauttaa välillä. Ajattelin kuitenkin alkaa viritellä melodioita kohdille ja saada sen estetunnilla toimimaan jälleen ajatukseni jatkona. Ne kokemukset Peran kanssa ovat olleet huippuja enkä hevillä ajatellut niistä kokonaan luopua.

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Hevonenhan liikkuu!

Estetunti takana. Minulle oli ensin merkattu Eetu, mutta toinen ratsastaja oli halunnut vaihtaa Hessun itseltä pois ja minä reppana satuin vaihtokohteeksi. Ennen tuntia harmittelin kyllä, koska olisin kovin mielelläni hypännyt Eetulla, mutta tuntipa osoittautuikin oikein kivaksi.

Hessu oli jo valmiiksi aikaisemmalla tunnilla, joten ehkä se oli sielläkin vetreytynyt. Alkutunnista se kulki jo normaalia reippaammin ja ravitkin sujuivat siedettävästi. Laukkalämmittely toi suuren yllätyksen: laukka nousi pienestä pyynnöstä ilman hidastelutepastelua ja mikä parasta, hevonen liikutti itseään! Tuntia oli takana ehkä vartti tai enemmän ja olin jo valmis sanomaan, että ihan sama, miten lopputunti menisi, olisi minun palkkioni jo tässä.

Ensimmäiseksi otettiin puomitunnilta tuttua tiukkaa kääntämistreeniä. Eli pitkän sivun suuntaisesti tultiin ja hypättiin este suoraan. Se sijaitsi saman sivun vierellä kuitenkin niin, että siitä mahtui maneesin seinän välistä kiertämään. Siitä siis hypättiin yli ja ohjattiin tiukasti vasemmalle ja siitä toiseen suuntaan samanlainen este ja tiukasti oikealle. Höpöksihän tämä meni useimmat hypyt. Kääntyi kyllä, mutta laukka putosi pois. Jotenkin itseäkin hirvitti kääntää niin tiukasti, joten kait pollekin tuumasi, että ehei, en tee. Tosin viimeisellä yrityskerralla laukka melkein pysyi ensimmäisessä hypyssä ja toisessa pysyi. Ei sulavasti, mutta hyvällä yrityksillä.

Tämän jälkeen treenattiinkin vaihteeksi laukan hallintaa. Kaksi kavalettia, joiden väliin piti mahduttaa kolmisen askelta. Ensimmäinen kerta meni neljällä, muut kolmella. Sitten taas kaksi kavalettiä, laukkamäärä neljä. Onnistui. Sitten kolme kavalettiä samoilla laukkamäärillä ja sekin toimi. Hessu kulki oikein kivasti, ei paljoa tarvinnut kannustusta ja myös hypyt olivat kivoja. Voisinpa hypätä toisenkin kerran Hessulla!

Sitten rataan. Ensin tämä kolmen kavaletin sarja ja siitä tuolle aiemmin mainitulle kahden esteen suoralle. Siitä lävistäjää myöten toisen suoran esteen kautta kavalettijono toiseen suuntaan. Ensimmäisellä kerralla ohjasin ihan höpösti kavaletille ja tulinkin hypänneeksi pystyesteen, hups. En vain enää tohtinut kiskaista Hessua suunnasta pois, koska silloin se olisi kompuroinut itsensä kavalettiin. Toisella yrittämällä lähtikin oikein ja kavaletti sujui kohtalaisesti. Kahden esteen suora meni myös, mutta laukka ei ollut enää kovin sulavaa. Sitten homma lässähtikin. Lävistäjän kautta hypätty este meni huonosti, jolloin kavalettijonolle tulo oli surkuhupaisa. Ei sulavaa laukkaa nähnytkään. Toisella yrittämällä meni siedettävämmin, mutta ei hyvin. Ongelma: en tajua vaatia kerralla ennen radalle lähtöä oikeaa laukkatempoa, jotta olisi varaa pidättääkin. Nyt lähden laahaten ja se kostautuu.

Sain vielä tunnin lopuksi ottaa tuon kolmen kavaletin jonon uusiksi. Nyt kunnon laukkatsemppi ja mitäs kummaa, hommahan sujui todella hienosti! Neljä ja kolme napsahti laukka-askelmääriksi, kuten pitikin. Hitsit, Hessu on kyllä huippu heti, kun kuskikin vähän osaa.

Tunnista jäi siis kaiken kaikkiaan oikein positiivinen fiilis. Tunsin, että tein muutamia kertoja oikein ja hevonenkin oli yhteistyöhaluinen. Koulutunneilla meillä Hessun kanssa ei toistaiseksi pelaa kemiat yhteen, mutta esteillä saattaisi toimiakin. Mieluusti kyllä kokeilen toisenkin kerran.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Tahtojen taisto

Dramaattinen otsikko, tunti ei ehkä ihan ollut tuollainen kuitenkaan. Sainpa taas Hilanterin <3 Kävin tosiaan ekstratunnin palkkapäivän kunniaksi näin lauantaina aikuis-C:llä. Oli kyllä outoa käydä tallilla niin, että tullessa oli valoisaa ja lähtiessä valot vasta syttyivät.

Sain laittaa Hiltsun tunnille ja voi, kuinka suloinen se olikaan! Pää nuokkui hieman, kun harjailin sitä ja pakkohan sitä oli koko ajan olla silittelemässä ja lepertelemässä. Omaan talliini ottaisin kyllä Hiltsun empimättä. Siinä on polle minun makuuni.

Tunnilla meidän yhteistyömme oli vain unelmaa. Tunnin alku meni ihan kivasti. Vetreytimme polleja loivalla kiemurauralla, jota tietenkin tehtiin pitkän sivun myötäisesti. Tätä ennen oli testattu käynnit ja pysähdykset. Sujuihan ne, suunnilleen.

Tunnin varsinaisena treeninä olivat siirtymiset. Uralle oli pistetty pitkille sivuille tötsiä, joiden mukaan piti siirtyä käyntiin, raviin tai pysähtyä. Hiltsu teki kuin unelma siirtymiset raviin ja käyntiin, mutta pysähtyminen oli vaikeaa. Opettaja ohjeisti, että Hiltsu kulkee etupainotteisesti, joten ennen pysähdystä, minun piti saada Hiltsun painoa siirrettyä takajaloille. Pariin kertaan pysähdys menikin ihan nappiin, useimmat kerrat valuivat sellaiseksi tepasteluksi. Ohjeet: hieman itseä taakse, jotta paino siirtyisi sitä myöten pollellakin.

Sitten siirryttiinkin ravi-laukkavaihteluihin ja siitähän ne vaikeudet alkoivat. Suoralla laukka nousi kyllä, mutta toisella pitkällä sivulla piti pudottaa raville, nostaa uusi laukka ja tehdä keskiympyrä. Ei toivoa, meillä meni kinasteluksi siitä, mihin suuntaan mennään ja missä askellajissa. Pyörin sitten ravissa minisiksakvoltteja, välissä pätkä käyntiä, sitten pari seisautusta ja taas tapellen matkaan. En yksinkertaisesti saanut Hiltsua pysymään suorassa ja myöhemmin selvisi, että se on kuin onkin herkkä istunnalle. Sitten ymmärsin aika täydellisesti sen, miksi emme olleet yhtään samalla aaltopituudella. Istuntani oli varmasti ihan missä sattuu, joten Hiltsu myös näytti sen, että nyt kyllä teet ihan kaiken väärin.

Mutta pollehan on edelleen paras, mitä nyt kuski ei vain osaa. Vaikka tunnilla ehtikin moneen kertaan kinastella Hiltsun kanssa, on tämä sen luonteenpiirteenä silti hyvä. Se, että hevosella on oma tahto ja mielipide, tuo haastetta. Eikä se Hilanterilla edes mene yli. Se toimii kuin unelma silloin, kun ratsastaja osaa myös. Olen sen kokenut kyllä aikonani ja siihen alan taas tähdätä.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Herra, joka on vienyt sydämeni

Herra Hilanteri, hän se on. Hiltsu, Hilde, rodeopolle. Rakkaalla pollella lempinimiä riittää. Oli kieltämättä vähän epäilevät fiilikset, kun bongasin nimeni Hiltsun kohdalta. Onhan tämä polle näyttänyt tunneilla sen verran hapanta naamaa monta kertaa, että olen alkanut epäillä sen leipiintyneen työhönsä kerrakseen. Viimeksi olen mennyt Hiltsulla kesäkuussa (!!). Melkoinen tauko siis ollut, mutta ei se ole muuttanut sitä seikkaa, että se jokin tässä hevosessa on. Siitä vain tykkää, paljon. Tallin sivuilla oleva kuva tosin on epäedustava. Heti parempi on esimerkiksi tässä. Komea herra, eikö?

Tunnin aiheena oli puomit. Koska olimme treenanneet askeleen säätämistä monen kerran ajan, oli nyt treeninä kääntäminen. Todella hyödyllinen minunlaiselle, jolla nämä kääntämisasiat ovat vähän haussa.

Kääntämisiin paneuduttiin kiemurauralla. Aina päädystä kiemurreltiin toiseen päätyyn. Meni ihan ok, olisin tosin voinut keskittyä suoristamiseen paljon enemmän. Nyt tuntui, että skippasin sen vaiheen ja viskasin pollen pään toiseen suuntaan. Tästähän seurasi sitten sitä, että Hiltsu oikoi teitä ja kuski vikisi mukana. Treeniä tehtiin myös laukassa. Samat ongelmat kuin aiemmin, mutta ei nyt niin hirveän suurena.

Sitten siirryttiin puomitreeniin, joka oli juuri sopivan haastava. Neljä puomia peräkkäin, joista ensimmäistä lähestyttiin hieman vinosti, mutta keskeltä. Siitä sitten ohi toisen puomin vierestä, ympyrä ja toisen puomin päältä vinosti kolmannen puomin ohi ja näin edelleen. Ravissa meni siedettävästi, joskin tiet menivät vähän taas omia ratojaan. Laukassa vauhti tahtoi hiipua ja pudota raville ja kääntämisessä annoin ulkoapujen kadota, jolloin Hiltsu valui omille teilleen. Toisella kierroksella meni jo vähän paremmin, kun kuskillekin oli homma selvänä.

Hilanteri on niin sympaattinen polle, omalaatuinen ja vähän myös omapäinen. Mutta se on sitä luonnetta, jota hevosessa tuleekin olla ja siksi se on ansainnut paikkansa lempihevosenani. Ensi viikolla onkin esteitä. Vaivihkaa mietin mielessäni, että voisinpa pomppia niitä juuri tällä herralla. Alkuratsastusaikoinani taisin Hiltsulla mennäkin eniten esteitä ja se oli niillä oikein mainio. Pollen kuvauksessa lukeekin sen pitävän esteistä. Mutta viikko ja sitten olenkin taas kirjaamassa, miten ja kenellä tunti meni.

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Ei taipumisesta tietoakaan

Polleksi sattui pitkästä aikaa Hessu, jolla olen viimeksi mennyt elokuussa. Tunnin treeninä oli tosiaan vastalaukat ja höpöksihän tunti minulta meni. Tervapolleus + osaamattomuuteni = mikään ei suju.

Tuntia aloiteltiin ympyröillä, joissa pyrittiin vetreyttämään ja taivuttamaan hevosta. Ensin oikeassa kierroksessa myötäasetuksessa, josta vietiin takaosaa keskemmäksi. Sitten vasta-asetus ja takaosaa puolestaan reunemmas. Nämä sujuivat ihan ok käynnissä, ravissa kuski taas menetti kaiken kontrollinsa, mutta pätkät sentään sattuivat kohdille. Hessu tuntui ihan kivalta, vaikkei nyt mahdottomuuksia venytellytkään.

Sitten ripeästi vastalaukkatreeniin. Hevonen tuotiin pitkälle sivulle, jossa sen takaosaa pyrittiin viemään enemmän ulkopuolelle kuin etuosa, jotta hevonen ikään kuin olisi kävelemässä sitä vastalaukan suuntaan. Eli oikeassa kierroksessa ajateltuna hevosen etuosa olisi lähempänä reunaa ja takaosa tulisi ulompana. Vähän sulkutaivutusmaisesti siis. Meillähän tämä meni höpöksi. Kuski ei osannut mitään ja Hessu meni vain sekaisin ja nosteli myötälaukkaa. Nyt alkaa tulla uusia asioita kerralla niin paljon, että heikottaa.

Tämä jätettiin kesken, vaikka opettaja kyllä opasti ja kertoikin, mitä Hessu teki ja miksi. Ehkä ensi kerralla taas asteen paremmin.

Tämän jälkeen tehtiin kiemuraura aloittaen toisesta päädystä. Myötälaukassa ympyrä, josta laukattiin pitkää sivua kohden, josta taas päästiin kaartamalla päätyä kohden myötälaukkaan. Ensinnäkin Hessu pienenteli ympyrän höpöksi ja pudotteli sitten vastalaukkakohdassa raville. Sain parit pukitkin, kun yritin saada tervalaukkaan vauhtia, mutta onneksi Hessu ei pukkeihinsa paljoa panosta. Taisin noin puolikkaan kierroksen verran saada oikein, loppuaika meni tappeluksi siitä, miten sitä mennään.

Ensi viikolla puomeja, jes! Sitten esteitä, vielä parempaa. Mietiskelin estepolletoiveitani ja taidan heittää arvontalistalle Eetun, Potterin ja villinä korttina Mantan. Katsotaan, miten onni vastaa.

ps. Ennätys! Ratsastustunnin loppumisesta on aikaa vajaat 1,5 tuntia ja minulla on merkintä tehtynä!