sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Hidastelusta spurttiin

Viikonloppuopettaja oli muistanut toiveeni estepolleksi, joten Pokuhan se oli. Tykkään edelleen hypätä tällä ruunalla, sillä se itsekin innostuu esteistä. Ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun se bongaa moisen edestään. Mahtava muistini teki myös tunnilla tepposet. Esteitä kantaessa laskin raippani maahan ja kun nostin sen uudelleen, oli se vaihtunut johonkin ihan muuhun raippaan. Etsiskelin omaani tunnin jälkeenkin, kunnes luovutin ja menin talliin. Siellähän se oma raippa odotteli Pokun karsinan luona. En siis koskaan ollut ottanut sitä mukaan ja maasta löytynyt toinen raippa oli melkoista tuuria.

Tunnilla kuitenkin keskityttiin saamaan toivotut askelmäärät kahden esteen väliin. Vauhdin löytymistä ja hallintaa testattiin ensin ravipuomeilla, joihin ensin tultiin lyhyemmillä askelilla ja siitä pidennettiin ja myös toisinpäin. Poku liikkui jälleen kuin tervassa, mutta pienen hiomisen jälkeen askeleet saatiin kohdalleen ja puomit menivät sutjakasti.

Tämän jälkeen siirryttiinkin jo laukkaan. Ensimmäisessä harjoituksessa ylitettiin puomi ja yksi este. Tämän jälkeen molemmat nostettiin esteiksi, ja väliin tuli saada neljä ja kolme laukka-askelta. Kolme ei tietenkään ollut ongelma, sillä Pokuhan spurttaa onnessaan, kun tajuaa pääsevänsä hyppäämään. Tässä tosin tuli se ongelma, että hevonen meni oman tahtinsa mukaan, ja opettaja kehottikin ottamaan pidätettä esteiden välissä, jotta hypystä tulisi hallitumpi. Tuttuun tapaan makoilin myös siellä kaulalla, mikä ei tietenkään auttanut yhtään. Sain kuitenkin pidätettyä menoa esteiden välissä, jolloin Poku vähän malttoi ja meno oli hallitumpaa. Noissa hyppykohdissa ei enää muistakaan, kuinka tuskan takana on ollut saada polle liikkumaan ennen estettä. Poku hölkytteli tervalaukkaansa ennen estettä ympyrällä, mutta spurttasi tietenkin nähdessään esteen. Kunpa saisin ratsastettua tätä hevosta tasaisesti koko ajan.

Neljän laukka-askeleen väli tuotti vähän päänvaivaa juuri Pokun innokkuuden takia. Pidätteillä ja äänijarrutuksilla polle kuitenkin vähän malttoi, jolloin askeleet osuivat paremmin kohdilleen eikä kuskiakaan hirvittänyt niin paljoa. Pakko tunnustaa, että jälleen pelko hiippaili ikävästi nahoissa. Ei niin pahana kuin aikoinaan, mutta se hevosen itse määrämä vauhti sai vähän tätä tunnetta pintaan.

Pokusta pidän esteillä juuri sen takia, että se itse tykkää hypätä ja sillä myös on ponnua hyvinkin meidän estekorkeuksiin (maksimissaan varmaan 75 cm). Tästä voi esimerkiksi katsoa, kuinka tuo liinaharjainen komistus hyppää näppärästi.

lauantai 30. tammikuuta 2010

Mainiota käyntityöskentelyä

Pakkanen oli taas kirinyt perjantaiksi, joten otin Helvin kanssa kevyen käyntipainotteisen tunnin höystäen sitä ravilla. En halunnut hiostuttaa hevosta turhaan, mutta onneksi väistöt ja taivutukset vaikuttivat hyvältä ajatukselta. Helvi tosin pässeili pahemman kerran, kun joutui pakkasesta yksin tyhjään talliin. Onhan se hirveää, hui. Koko ajan sen piti pälyillä, liikkua levottomana ja olla ymmärtämättä nostaa kaviota tai pitää sitä ylhäällä. Pinnani napsui pahemman kerran, mutta lopulta jollain taikasanamurahduksella sain pollen asettumaan ja tarjoamaan seuraavaa kaviota puhdistettavaksi. (Oikea syy rauhoittumiseen oli toki se, että talliin tuli muitakin hevosia.)

Maneesilla aloitin käyntiväistöillä. Yleensä tamma väistää näpsäkästi pienin kehotuksin, mutta tänään oli tahmeampaa menoa. Jouduin huomauttamaan usein, kunnes polle ilmeisesti vähän vetreytyi ja tuli kuulolle paremmin. Muistin välissä myös kiinnittää huomiota tuntumaani ja myödätäkin, tämä kun tahtoo usein minulta unohtua ja jään tietämättänikin roikkumaan ohjiin.

Seuraavaksi kokeilin sitten, kuinka avo- ja sulkutaivutuksen kaltaiset liikkeet sujuisivat. Sulkutaivutus oli tietenkin jälleen haastavaa. En vain tajua, kuinka saan hevosen pidettyä asettuneena sisälle ja silti takapään pysymään poissa uralta. Helvi kyllä tuntui yrittävän totella apujani, mutta ilmeisen sekavina siitä ei oikein tullut mitään. Avossa puolestaan yritin keskittyä siihen, että etu- ja takapää kulkevat oikeasti eri urilla eikä hevonen pelkästään taipuisi näyttämään kulkevansa muka oikein. Tässä tulikin mukava onnistuminen. Muutamia pätki avoja meni oikein mukavasti ja muistin taas antaa hevosen tehdä töitä rauhassa ilman turhaa ohjissa roikkumista.

Käynti-ravisiirtymät olivat tutun tihkaita eivätkä nyt niin suuresti siitä parantuneet. Ravi kyllä löytyi samoin kuin käynti, mutta olisin toivonut vielä vähän enemmän tarmokkuutta. Sen sijaan ravissa tehdyt lisäykset lähtivät mainiosti. Helvi innostui pariin kertaan ja hyppäsi laukkaan pelkän lisäyksen sijaan. Vaikka vauhtia löytyi, olisin toivonut Helvin pysyvän paremmin tuntumalla. Mutta tästä on aina hyvä hioa eteenpäin.

Lopuksi otin vielä käynnistä laukkanostot. Ensin ihan tavallisesti ja pari kertaa peruutuksen kautta. Laukat nousivat ihan kivasti, mutta olisihan se toki paremminkin voinut mennä. Laukka kuitenkin rullasi ihan hyvin, joten se sai luvan korvata nostoharmituksen.

Kokonaisvaltaisesti treeni oli oikein mainio Helvin kanssa. Se pysyi kuulolla mainiosti ja ennen kaikkea käyntitehtävissä hakeutui tuntumalle ja pysyi siellä pitkiä pätkiä. Ei ollut puhettakaan siitä, että se olisi viskannut päänsä kattoon ja tehnyt töitä miten sattuu. Sen sijaan se pyöristi itseään, kuunteli ja teki hommia ajatuksella. Oli oikein mukava kerta siis!

torstai 28. tammikuuta 2010

Voi sitä jarrujen puutetta

Keskiviikon puomitunnille olikin sattunut pienen tauon jälkeen Kaapo. Lieköhän ollut viikonloppuopettajan jakama, sillä viikko-opettaja ei ehkä ensimmäisenä sitä minulle laittaisi. No, samapa sille ja sitten tunnin sisältöön.

Kaksi puomia oli asetettu yhdelle suoralle ja useampi puomi lyhyelle sivulle kaartuen. Aluksi tehtävänä oli tulla puomit ravissa suorassa ja tasaisesti. Suoruus kahden puomin välillä sujui, mutta tasaisuttaa ei kaartuvalla puomilinjalla oikein ollut ja kolinaksihan se meni. Hienosäädöllä sain Kaapoa korvaamaan vauhdin keskittymisellä ja puomit menivät paremmin. Puomit mentiin myös sisä- ja ulkoreunasta, jolloin piti osata pienentää ja kasvattaa ravia. Tämäkin sujui viilailun jälkeen. Tässä vaiheessa Kaapon jarrukeskus toimi ihan hyvin. Muutoinkin polle yllätti minut hyvällä ohjailtavuudellaan. Sain sen kulmiin tosi nätisti, voltit menivät myös hyvin eikä polle koettanut puskea tai kaatuilla mielensä mukaan. Se oli oikein mukava asia.

Sitten testailtiinkin kahden puomin väliä laukassa. Siihen olisi pitänyt sutjakkaasti saada kuusi ja seitsemän askelta, mutta arvannette, kuinka jarruttoman kuskin ja liikkuvan pollen kävi? Niinpä, viidellähän sitä mentiin pääsin, olisikohan kerran väli mennyt jonkintyylisellä kuudella askeleella. Nostin laukan vähän ennen puomia, jarruttelin, koetin iskostaa jarruja muuallakin, mutta ei. En saanut sitä laukkaa hallintaan sitten yhtään.

Laukkaharjoitus vietiin myös kaarevalla uralla olevalle puomisarjalle. Koska en ollut onnistunut lyhentämisessä, menin vain puomien keskeltä peruslaukassa. Aluksi Kaapo kokeili tehdä tehtävän vauhdilla, jolloin puomit kolisivat jälleen. Se kuitenkin malttoi keskittyä, jolloin sain laukkaa hallintaani ja puomit menivät ihan mukavasti.

Pienistä onnistumisista huolimatta tunti jäi harmittamaan. Löydänkö ikinä jarruja tuohon hevoseen? Miksi juuri sen kanssa jarrujen löytäminen on niin vaikeaa? Näin kysyy nimimerkki Jarrut hukassa -84.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Höpsö kerta

Opin sitten kantapään kautta, että Helviä on syytä mennä vuokraamaan perjantaisin ajoissa. Tällä kertaa pääsin maneesille vähän iltaseitsemän jälkeen ja puljuhan oli pistetty jo kiinni. Harmitti kyllä vietävästi. Yritin sitten kentällä mennä muka vähän, mutta kyllästyin liki välittömästi epätasaiseen alustaan ja siihen, että heikko valospotti toimi liiketunnistimella.

Toisin sanoen Helvin kanssa tuli käveltyä, säikähdeltyä, mentyä hetki kentällä pohkeenväistöä ja etu- ja takaosakäännöksiä ja kahlattua pieni matka lumessa. Se muuten oli ihan kohtalaisen rankkaa.

Mutta jotain kivaa kävi tälläkin kerralla. Menin sen lyhyen hetken kentällä reippaan pitkällä ohjalla. Polle silti meni ihan kivasti ja edelleen pienillä pyynnöillä ja kaiken huipentumana venytti itseään tuntumaa kohden! Olin ihan fiilareissa tästä, joten hymy jäi siitäkin kerrasta, vaikka paljoa ei tehty.

Kotimatkalla Helvi taas keksi kauhistella jytisevää discotaloa, ihmisiä sekä autoa. Ilmeisesti jännityn itsekin noissa hetkissä välittömästi ja yllättäen se ei auta tilanteessa yhtään. Täytyy siis opetella rentoutumaan ja saamaan hevonen samoille aaltopituuksille.

Ensi perjantaina kirmaan maneesille kyllä viimeistään kuuden aikaan. Saa nähdä, miten siellä sitten menee.

torstai 21. tammikuuta 2010

Pelokas ja taidoton heppatyttö

Niin vain tuli taas keskiviikko ja ratsastustunti. Pollena oli Mortti ja voi vain sanoa, että kuinkas taas kävikään. Tämä hapannaama onnistui pelottelemaan minua karsinakäytöksellään niin, että olin onnessani pollesta enemmän tykkäävään suostuessa laittamaan se valmiiksi. Minua ei huvittanut kokeilla, ehtisikö polle kääntää minulle takamuksensa ja jos ehtisi, mitä siitä seuraisi. Tyttöparka, myönnän, mutta lupaan yrittää ensi kerralla olla reippaampi.

Tunnin aiheena piti alun perin olla puomit, mutta koska opettajalla ei ollut kunnollista suunnitelmaa ja peruskouluvääntö sai enemmän kannatusta, vaihtui aihe siihen. Harjoituksena oli avo- ja sulkutaivutuksen kaltainen meno pitkillä sivuilla sekä pienet pätkät vastalaukkaa.

Meillähän Mortin kanssa ei yhteistyö ottanut sujuakseen. Sulkutaivutuksessa en millään saanut asetusta oikein ilman, että takapää ei olisi lipsahtanut omille teilleen. Avossa en taas saanut etupäätä pois uralta. Plää-ää-ä. Kuskille tuottaa tosiaan joskus suuria vaikeuksia ymmärtää, että kaksi asiaa voi kuin voikin tehdä yhtä aikaa. Jotenkin oma pääkoppa haraa moista asiaa vastaan ja ilmeisesti avut tulevat annettuna niin hölmösti, ettei polle hyvällä tahdollakaan saata niitä ymmärtää. Lisää treeniä, jospa se sillä.

Vastalaukkakuvio oli puolestaan se, että pitkältä sivulta nostettiin vastalaukka, kaarrettiin lyhyt sivu kääntöpisteajattelulla, lähdettiin lävistäjälle ja lopuksi päädyttiin myötälaukkaan, johon pyöräytettiin vielä ympyrä. Juu ei, vastalaukka sujui aiemmin suorilla Mortin kanssa, mutta tässä harjoituksessa joko nousi koko ajan myötälaukka tai laukka putosi raville kaarteessa. Argh! Lopulta kunnon pinnistelyillä ja vauhdin hiipumista estämällä sain pollen pysymään vastalaukassa kaarteenkin läpi, mutta mitenkään sujuvaa tai helppoa se ei ollut. Mortti tahtoi kompensoida vaikeaa tilannetta vauhdilla ja kaartamalla oman mielensä mukaan. Mutta onnistuin sentään pari kertaa tunnin aikana jotenkuten. Kai sekin on jotain?

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Avo- ja sulkumaista menoa

Norjalaispolle nimeltä Rappen oli sattunut nimeni kohdalle lauantain tunnille. Aiheena oli avo- ja sulkutaivutusten kaltaisten liikkeiden hyödyntäminen ympyrällä sen pienentämiseen sekä isontamiseen.

Tunti alkoi vapaamuotoisella lämmittelyssä ravissa. Pyörittelin Rappenin kanssa voltteja ja koetin saada sitä asettumaan. Ei mennyt ihan nappiin ne, mutta paljon paremmin silti kuin Hessulla viimeksi. Ravissa opettaja huomautti muutamaan kertaan, että hevoselle pitää saada enemmän liikettä. Ei siis nopeutta, vaan sitä, että takajalat oikeasti tekevät töitä. Tähän apuna oli pienten pidätysten ottaminen samalla, kun pohkeet pyysivät eteenpäin. Meno parani aina, kun muistin huolehtia pollen liikkumisesta.

Lämmittelyn jälkeen jakaannuttiin kahdelle ympyrälle. Kuviona oli sulkutaivutuksen kaltaisesti ensin pienentää ympyrää ja avotaivutuksen kaltaisesti kasvattaa se jälleen isommaksi. Totta kai kuskin pää meni harjoituksesta sekaisin ja välillä sai pysähtyä miettimään, mitä taas pitikään tehdä. Mutta kun muisti pelasi, toimi Rappenkin oikein nätisti. Ulko-ohjasta olisin saanut tosin ottaa enemmän ajoittain pidätteitä, jotta polle ei olisi yrittänyt jäädä pyörimään jalkojensa ympärille. Muutoin Rappen on oikein mainio näissä tehtävissä, sillä se toimii pienillä avuilla jäämättä silti kahlaamaan tervaan.

Laukassa ei ollut muuta kummempaa harjoitusta kuin rytmin löytäminen ja asettaminen. Tunsin istuntani olevan taas normaalia vähän parempi, mutta sitten puolestaan annoin Rappen kaahottaa enkä saanut sitä asettumaan oikein. Opettaja ohjeistikin hidastamaan menoa lantion liikkeellä ja pidätteillä. Kas kummaa, alleni ilmestyi näillä ohjeilla paljon tasaisemmin ja rennommin kulkeva hevonen. Vielä kun asetukset olisivat löytyneet, meni olisi ollut mainiota.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Parit tiivistetyt tunnit

Laiskuus on taas napannut tämän kirjoittelun kanssa, mutta tiivistetäänpä nyt parit hepastelut ylös.

Viime maanantaina kävin joulutaukoni jälkeen pitkästä aikaa ratsastamassa Helviä. Tamma oli tauon aikana päättänyt unohtaa, että minua tarvitsisi totella ja tunti oli sen mukainen. Ei puhettakaan vapaaehtoisesta liikkumisesta saati kulkemisesta suoraan. Helvi kiemurteli ja hidasti niin onnessaan, että itku oli jo päästä. Tein alussa käynti-ravisiirtymisiä, jotta saisin jotain liikettä. Ei sitä kauheasti löytynyt, mutta parani se hivenen.

Itse harjoituksena tein keskiviikon tunnilta tuttuja väistöjä ensin seinää myöten ja sitten seinältä keskelle. Väistöt menivät aika kivasti, sillä tämä polle ei tarvitse huomautuksia koko ajan, vaan etenee pienillä pyynnöillä hyvät tovit. Suoruuden kanssa saisin tosin olla vielä tarkempi.

Laukassa puolestaan oli pitkästä aikaa hetki, kun Helvi olisi halunnut kirmata oman mielensä mukaan. Otin sitten laukkaa ympyrällä, jotta meno saataisiin tasaiseksi. Rauhallisempi tahti löytyikin ja laukka kulki ihan kivasti. Sen jälkeen toki tamma oli löytänyt uuden reippausvaihteen silmään, ja loppuravit etenivätkin reippaasti. Edelleen suuri mysteeri on se, kuinka sen saisi liikkumaan noin reippaasti alusta alkaen. Enemmän lämmittelyä ennen harjoituksia kenties?

Keskiviikkona puolestaan oli pitkästä aikaa Hessu. Tunnin aiheena oli jälleen pohkeenväistöä. Helvin tavoin Hessua oli vaikea saada liikkeelle. Se olisi mennyt mieluusti pää pitkällä ja laiskasti. Niinhän se menikin, mutta välillä sentään vähän yritti. Kuski ei varmaan yrittänyt senkään vertaa. Lannistun taas ihan liian helposti laiskempien hevosten kohdalla.

Itse väistökuvio meni tutusti. Ensin seinää myöten, myöhemmin seinän viereltä keskemmäs ja siitä laukannostoon saakka. Väistöt eivät menneet niin onnettomasti kuin ennen tuntia ehdin ajatella, mutta taas se hevosen suoruus. Jään jotenkin ulko-ohjaan ihan liikaa kiinni ja siitäkös niitä ongelmia seuraa. Käynnissä väistöt sujuivat ravia huomattavasti paremmin. Tietyt hevoset onnistuvat huijaamaan minua ja vain humputtelevat menemään ilman mitään väistöajatuksia. Huh, lisää ongelmia vain minulle siis.

Laukat pohkeenväistön suoristamisen jälkeen nousivat ehkä kerran tai pari kunnolla. Muutoin olin auttamattomasti myöhässä tai Hessu ei ollut väistänyt ollenkaan. Kraah! Puolipidätteitä olisi siis kaivattu sekä sitä, että tuntisin kunnolla hevosen väistöliikkeen, jolloin osaisin sen joko antaa tehdä töitä rauhassa tai muistuttaisin tekemään hommia.

Joskus menee tosiaan vähän penkin alle nämä hommat, mutta silloinpa ne onnistumiset palkitsevatkin todella paljon. Saa nähdä, miten tänään sujuu. Peukut ja kaviot pystyyn, että tulisi muutamia onnistumisia.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Uusintakierros keskiviikosta

Lauantai ja puolestaan viikko-opettaja tuuraamassa viikonloppuopettajaa. Pollevalinnan oli ilmeisesti tehnyt viikonloppuopettaja, sillä Kaapo oli sattunut jälleen kohdalleni. Tunti oli yhdistetty junnujen C:stä ja aikuisten B:stä sillä tuloksella, että ratsukoita oli kymmenen. Voitte kuvitella, kuinka mainiosti minä sovin joukkoon reippaalla hevosella, jota en kykene täysin jarruttelemaan. Oppia ikä ja tunnit kaikki.

Tunnin aiheena oli sopivasti pohkeenväistöä, kuten keskiviikkonakin. Ensimmäinen väistökuvio lähti katkaisemalla lyhyt sivu kesken ja tulemalla pitkälle sivulle valmiiksi poikittain. Tästä takapäätä pidettiin uran sisäpuolella ja etupää kulki uralla. Ajoittain roikuin ihan liikaa kiinni ulko-ohjassa, jolloin opettaja komensi aina suoristamaan sekä ajattelemaan väistöä vähän avotaivutuksen kaltaisesti. Kaapo väisti pätkittäin oikein mukavasti, kunhan muistin ottaa tomerat pidätteet vauhdin mennessä höpöksi. Sain myös pollen välillä heiluttamaan päätään ilmeisesti mielenosoituksena, mutta tomeralla pyynnöllä ja myötäyksellä Kaapo asettui jälleen töihin ja väisti ihan hienosti.

Toinen väistökuvio oli puolestaan se, että lyhyellä sivulla tehtiin voltti ja siitä jatkettiin väistämällä takaisin pitkälle sivulle. Tätä tehtiin ravissa ja välillä Kaapo pääsi kaahailemaan ihan oman mielensä mukaan eikä väistö oikein sujunut. Välillä taas sain pollea hallintaan ja väistö sujui kivasti. Lisähommana kuviossa oli se, että pitkälle sivulle päästyä tuli vielä asettaa hevonen sisäpuolelle ja päästä kulmaan kunnolla. No, ei onnistunut tältä kuskilta. En vain yksinkertaisesti tunnu osaavan asettaa tuota hevosta sitten yhtään. Jos asetus ja kulma onnistuivat, sai nostaa laukan. Jätin suosiolla useat laukkanostot pois, koska tilaa ei juuri ollut enkä onnistunut tehtävässä. Huokaus minua ja taitojen puutetta.

Laukkapätkissä ei mennyt kyllä kauhean paljon paremmin. Meno ei ollut kuitenkaan ihan päätöntä, mutten saanut Kaapoa asettumaan nimeksikään. Opettaja selvensi asiaa kertomalla sen, että luonnossa hevoset laukkaavat tasapainottaakseen itseään hieman ulospäin asettuneena. Ratsastajan painon kanssa moiseen ei kuitenkaan kannata alkaa, joten hevoselle tulisi opettaa uusi tapa liikkua. Tajusin vasta nyt, että osittain minunkin ratsastuksella on millin verran vaikutusta Kaapoon. Tuntui turhauttavalta ymmärtää, etten osaa tehdä sen kanssa kunnolla asioita oikein, vaan annan sen kallistua vanhoihin tapoihin liian helpolla. Tähän asti olen ollut todella mielissäni siitä, että olen kerta toisen jälkeen saanut mennä Kaapolla ja oppia itse. Mutta miten on hevosen oppimisen laita minun kanssani? Niinpä. Voisi oikeasti kysäistä sen yksityistunnin. Siitä näkisi, kannattaako minua enää puskea kyseisen hevosen selkään vai pitäisikö se jättää suosiolla taitavimpien käsiin.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Ei vaikutusta

Keskiviikko ja ilahduttavasti viikonloppuopettaja pitämässä etenkin, kun polleksi oli sattunut tauon jälkeen Kaapo. Aiheena oli pääosin pohkeenväistö. Kun kaksi aiempaa kertaa Mantalla olivat menneet näppärästi, piti tietenkin kolmannen kerran eri pollella mennä vähän miten sattuu.

Alkulämmittelyssä Kaapo kulki ihan kivasti ja tuttuun tapaan reippaasti. Asettaminen oli taas kuskille jotain ihan käsittämätöntä, mutta kenties pari niistä meni kohdilleen. Minun täytyy kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja joko tajuta asettaminen tuntien aikana tai sitten rohkaistua pyytämään yksityistunti. Alkaa mennä ihan höpöksi, kun yksinkertainen asia onnistuu vain, jos alla on oikea hevonen. Kai sen nyt pitäisi tässä vaiheessa onnistua jo kaikilla hevosilla?

Sitten siirryttiinkin väistöihin, jotka tehtiin käynnissä. Pitkän sivun alusta väistätettiin normaalisti keskemmälle, noin puolivälissä lopetettiin ja tehtiin ravissa voltti seinän kautta, ravattiin keskihalkaisija loppuun ja palattiin harjoituksen alkuun pitkää sivua ravaten sekä kaksi volttia tehden. Osa väistätyksistä onnistui, mutta välillä tunnuin olevan ihan hukassa ja Kaapo otti ohjat omiin kavioihinsa. Opettaja ohjeisti johtamaan välillä ulko-ohjalla, jos näytti, että polle lähtee harppomaan etupäällään liikaa. Välissä taas piti muistaa sisäohjalla jarruttaa. Välissä taas polle hermostui kuskin liian pitkiin jarrutuksiin, välillä taas muutamat väistöaskeleet menivät ihan näppärästi. Miten se onkin niin käsittämättömän vaikeaa osata pyytää tomerasti, mutta muistaa myödätä, kun asia menee perille?

Laukassa puolestaan kokeiltiin pätkiä vastalaukkaa. Lyhyeltä sivulta nostettiin laukka ja lävistäjää mukaillen mentiin pitkää sivua kohden ja ennen kulmaa pudotettiin raville. Ensimmäiset kerrat menivät taas kuskin osaamattomuuden takia päin mäntyä, mutta lopulta pieni pätkä vastalaukkaakin onnistui. Tämän jälkeen oli jossain määrin vapaata laukkaamista, jossa Kaapo vei mielensä mukaan. Minulla ei ollut mitään kontrollia hevoseen ja laukkaaminen oli vain kaahotusta vailla mitään osaamista. Että otti päähän olla taas tällainen vikisevä vietävä.

Opettaja kyseli tunnin lopuksi kommentteja omasta menosta. Myönsin olleeni todella huono, mitä sitä kiertelemään. Opettaja sanoi ääneen sen, mitä olin ajatellutkin. Olin vain antanut hevosen viedä yrittämättä kummemmin vaikuttaa. Murehdin opettajalle myös sitä, että asettaminen ja vauhdin kontrollointi on minulle ihan käsittämättömän vaikeaa tällä hevosella. Opettaja tosin löysi muutamia hyviä kohtia väistätyksestä, joten se hyvä palaute vähän piristi. Hän myös kertoili, ettei muutamaan viikkoon ole ehtinyt Kaapon kanssa tehdä muuta kuin maastoilla, mikä on vähän harmittanut häntäkin. No, ensi kerralla täytyy kaivaa se tomerampi asenne ja saada hevonen kuuntelemaan kuskiakin.

Saa nähdä, miten tänään lauantaina kulkee. Juuri tuli viesti ja kaksi loppupään tuntia yhdistetään, joten tallille saakin lähteä tuntia normaalia aiemmin. Näin kyllä unta, että toivoin Rappenia, joten ehkäpä se olisikin arvottu minulle.

lauantai 2. tammikuuta 2010

Kertaustunnilla

Lauantain tunti olikin suora kertaus keskiviikosta. Ei yhtään hassumpaa etenkään kun opettaja oli fiksusti laittanut Mantan minulle toistamiseen. On mukava päästä treenaamaan samaa asiaa saman pollen kanssa, sillä silloin on jo vähän pohjaa sille, mihin asioihin kiinnittää enemmän huomiota. Tämä tamma on ihastuttavan höpö myös. Karsinassa se näyttää hapanta naamaa satuloidessa ja suitsiessa, mutta toisaalta taas leppyy nuokkuvaksi höpsöksi, kun sitä vähän vain rapsuttaa. Tamma on myös löytänyt unelmiensa prinssin Kaaposta, joskaan herra ei tälle korvaansa tunnu lotkauttavan.

Takaisin itse tuntiin. Treeninä siis keskiviikon kaltaisesti ympyröillä takapään väistättämistä käynnissä ja ravissa, laukassa puolestaan tasaisuuden hakemista. Viimeksi unohdin hallita ulkopuolta, joten koetin nyt keskittyä siihen. Lisävinkkinä opettaja muistutti sisäohjalla myötäämisestä, jotta Manta alkaisi pyöristyä ja olla ulko-ohjan tuella. Pätkittäin muistinkin molemmat asiat ja tamma toimi allani mainiosti. Ravissa sain jopa hetkittäin pidempää askelta Mantalta, ja olin syystäkin tyytyväinen. Tympeää kyllä, kuinka yhden asian muistaessa unohtaa vastaavasti ainakin yhden. Tällä kertaa se oli juuri tuo sisäohjalla myötääminen, mutta ehkäpä se pysyy jatkossa paremmin mielessä.

Laukassa meno oli taas keskiviikon kaltaista eli oikein toimivaa. Manta laukkasi tasaisesti ja rauhallisesti, kääntyi pienillä pyynnöillä ja korjaantui helposti takaisin samaan menoon. Mikäs siinä oli sitten istuskella kyydissä etenkin kun opettajakin bongasi menomme ja kehui sitä, kuinka istun hyvin selässä. Tuntuihan se hyvältä, kun yleensä lähinnä könötän tai roikun kaulalla. :)

Oikein mukava tunti ja edelleen pidän entistä enemmän tästä tammasta. Kun sen työmoraalin löytää vaikka sitten ennen tuntia rapsuttelemalla, on tamman kanssa kiva humputella menemään. Ehkäpä jatkossakin arpaonneni sattuisi Mantan kohdalle.