perjantai 30. maaliskuuta 2012

Rentoja hetkiä

Perjantain tunnille minulle oli alun perin laitettu Hilanteri, mutta se oli ilmeisesti tavoistaan poiketen makoillut karsinassaan. Kävelytyksen jälkeen ruuna oli jatkanut syömistään normaalisti, mutta sitä haluttiin kuitenkin säästää raskaammalta tunnilta. Niinpä ratsuni vaihtui ainoaan vapaana olleeseen eli Loreen. En pahastunut vaihdosta, sillä odotin mielenkiinnolla, miten kouluvääntö tämän ratsun kanssa sujuisi. Blogista tarkistettuna selvisi, että olen mennyt viimeksi koulua tämän ruunan kanssa elokuussa, kun muut yhteiset kerrat ovat olleet esteiden parissa.

Tunnin tehtävinä olivat etuosakäännökset käynnissä ja ravissa sekä myötä- ja vasta-asetukset ympyrällä ja suoralla. Lore liikkui alkuverkassa mukavasti itse, joten saatoin keskittyä olemaan mahdollisimman rento. Lore jännittyy kohtalaisen helposti eikä minun häseltämiseni yleensä ainakaan paranna tilannetta. Huomasin myös vikkelästi, että Lore kuunteli istuntaa aika hyvin. Niinpä pitkästä aikaa maltoin ohjien olla normaalia enemmän rauhassa ja yritin työskennellä enemmän pohkeillani. Käynnissä sain Lorea kohtalaisen rennoksi ja hetkittäin pyöreäksi. Ravissa oikea kierros meni myös kivasti, mutta vasemmalle ratsu ei olisi halunnut asettua yhtään, vaan liirasi mieluummin karkuun. Onneksi tätä asiaa palattiin tahkoamaan vähän myöhemmin tunnilla.

Etuosakäännökset tehtiin jakamalla maneesi kahdeksi neliöksi, joilla käännökset tehtiin. Ensin hevonen pysäytettiin neliön kulmaan ja etuosakäännös tehtiin siitä. Kun se alkoi sujua, sai käännökset tehdä kokonaan käynnissä ja lopuksi jo ravissa. Pysähdysten kanssa tehtynä opettaja hoksautti pitämään hevosen etupäätä vähän lyhyemmässä askeleessa, ettei se vain harppoisi käännöstä isoin askelin. Lore kuuntelikin etupään pidätteen hyvin ja siirsi takaosaansa oikeassa kierroksessa aika helposti. Välillä unohdin pitää ulkopuolen hallinnassa, jolloin käännökset valuivat sieltä puolen karkuun. Kun taas huolehdin siitä puolesta ja osasin olla rento sisältä, menivät etuosakäännökset ravissakin mukavasti.

Vasemmassa kierroksessa tehdyt etuosakäännökset sen sijaan tuotti vähän pulmia. Oma istuntani tahtoi valua koko ajan vasemmalle, ja istuntaa kuunnelleena Loren oli vaikeampaa viedä takaosaa oikealle, kun kuski röhnötti turhan paljon vasemmalla. Tällä kertaa koetin aktiivisesti muistaa korjata istuntaa, mikä auttoi tehtävässä jonkin verran. Silti jokin jäi kaivertamaan tässä suunnassa, sillä kovin monta helppoa käännöstä en saanut tehtyä. Kyseessä oli toki hevosen jäykempi puoli, mutta olisin kuvitellut sen vertyvän kuitenkin useiden toistojen jälkeen. Jäin siis itse jotenkin mutkalle selkään tajuamatta sitä. Tehtävässä kuitenkin auttoi kummasti se, kun muistin pyytää Loren lyhyempään raviin ennen etuosakäännöstä, jolloin ehdin paremmin valmistella avut ja ratsastaa käännöksen huolellisemmin.

Etuosakäännösten jälkeen siirryttiin myötä- ja vasta-asetusten pariin. Kuviona oli molemmissa päädyissä olleet ympyrät, joita vaihdettiin lyhyen lävistäjän avulla. Tarkoituksena oli asetusten avulla jumpata juuri sitä hevosen jäykempää puolta. Me siis pääsimme jumppailemaan ahkerasti vasemmassa kierroksessa, johon asetukset eivät kovin helposti menneet läpi. Oikeassa kierroksessa meno oli aika kivaa sekä käynnissä että ravissa. Lore pysyi mukavan rentona ja jopa pyöreänä useita hetkiä, ja kyydissä oli mukava istua harjoitusravissa. Oli myös kiva huomata, kuinka se tuntui kuuntelevan mielellään, mitä kuskilla oli sanottavaa. Vasemmassa kierroksessa sainkin yrittää nohittaa omaa sisäpohjetta töihin, jotta saisin Loren pysymään ympyrällä eikä pienentämään sitä valumalla sisälle. Ohjeeksi tuli pitää sisäohjaa lähellä kaulaa ja tarvittaessa tehdä nostavia pidätteitä. Vasta-asetuksella sain kuvion taas paremmin kohdilleen, mutta mitään varsinaista onnistumista en tähän suuntaan saanut. Jos lakkasin vaikuttamasta, palasi Lore aina hieman puskemaan sisemmäs. Jumppamaikan taitoni olivat siis vähän hukassa, kun toivottua pehmenemistä hankalamme puolelle ei tapahtunut. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että tässäkin kierroksessa Lore kulki kohtuullisen rennosti.

Loppuun otimme nopean laukkakuvion. Oikeassa kierroksessa nostettiin pitkän sivun alusta laukka, käytettiin sivun aikana vasta-asetus ja lyhyelle sivulle pyöräytettiin vielä muutama ympyrä myötä- ja vasta-asetusten kanssa pelaten. Oikean laukan nosto oli minun mittapuullani mainio. Lore ponnisti laukkaan käynnistä rennosti ilman kaahotusta. Vasta-asetukset menivät läpi ja hetkittäin väittäisin Loren rentoutuneen tässäkin askellajissa. Vasemmassa laukassa tuli puolestaan vähän turhan vauhdikas lähtö eikä asetusten saaminen ollut niin helppoa. Pyörittelin useampia ympyröitä, kunnes kuvittelin hevosen hitusen antaneen myöten ja päätin tehtävän siihen. Ihastelin mielessäni Loren laukan säädeltävyyttä. Jos se yrittikin vähän kiihdyttää, palasi se kevyillä pidätteillä takaisin mukavan rauhalliseen, mutta silti ponnistavaan laukkaan. Tämä kokemus olikin tunnin kivoin anti.

Loppuraveissa innostuin sitten säätämään liikaa vielä pyöreyttä, jolloin Loren keskittymiskyky alkoi rakoilla, ja se korvasi kuuntelemisen kipittämisellä. Harmittaa, että menin vielä turhaan vaatimaan hevoselta ylimääräistä, kun tunnin jatkunut kiva ja rento fiilis katosi lopussa melkoisesti. Tajusin onneksi säätämisen turhaksi kohtuullisen nopeasti ja palkitsin Loren pienestä pyöristymisestä ja siirryin vikkelästi käyntiin. Siinä ratsu jaksoi vielä kuunnella, joten hetken rennon ja pyöreän kävelyn jälkeen saatoin antaa pitkät ohjat ja kiittää hevosta mukavasta tunnista. Olisin varmasti itsekin ärsyyntynyt, jos oman liikkumiseni loppuverryttelyssä ohjaaja alkaisi vielä vaatia spurttia. Joskus sitä vain haluaisi säätää vielä ihan vähän, vaikka oikeasti olisi aika kiittää ja rentoutua. Tämän tunnin perusteella odotan ihan mielenkiinnolla seuraavaa kertaa saman ratsun kanssa.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Liian kaukaa, liian läheltä

Estevalmennukseen päädyin taas Epperin kanssa, sillä halusin vielä ennen kisoja kokeilla, josko se olisikin ratsuni sunnuntaina. Valmennuksen veti tallin toinen opettaja, ja oli mukava päästä uudelleen hänen syyniinsä. Alkuverkassa koetin taas viritellä Epperiä reippaaksi, mutta meno oli hieman tihkasta. Opettaja neuvoi hakemaan ratsua kantamaan itsensä edestä, ettei se painuisi etupainoiseksi ja venyisi samalla turhan pitkäksi. Yritin sitten jaksaa pidellä ohjia ja aktivoida takapäätä, mutta taisin olla liian lepsu. Muutamia pätkiä jaksoin kuitenkin istua itse jämäkästi ja vaatia liikettä, jolloin Epper jopa kantoi itseään hetken. Laukassa puolestaan annoin ratsun taas venyä, kun keskityin vain saamaan liikettä eteenpäin. Olin tässäkin itse melkoinen vetkula, jolloin pitkille sivuille ottamani spurtit jäivät aika vaisuiksi eikä Epper varsinaisesti innostunut laukkaamisesta koko verkan aikana.

Tunnin tehtävät olivat samat kuin viime kerralla. Ensin hyppäsimme pystyä ja lankkuestettä vasemmassa kierroksessa ja sitten kahden esteen linjaa viidellä laukka-askeleella. Pystylle tehdyt hypyt olivat ihan ok, mutta olisin saanut ajatella paremmin hypyn keskelle estettä samoin kuin sen jälkeen jatkaa huolellisemmin suoraa. Lankkuesteelle tuli puolestaan yksi kaukaa lähtenyt hyppy ja sitten pari parempaa.

  Viiden askeleen linja.

Viiden askeleen linja meni toivotuilla askelmäärillä, mutta hypyt lähtivät liian kaukaa. En saanut Epperiä hyvään laukkaan ennen estettä enkä sitten enää tajunnut pyytää eteen ensimmäisen hypyn jälkeen. Linjoilla ja sarjoilla ongelmani on se, että lakkaan ratsastamasta muutamaa askelta ennen ensimmäistä hyppyä ja herään vasta, kun tehtävä on ohi. Tietenkin hevoselle pitää jättää hyppyrauha, mutta olisihan tuossakin viiden askeleen aikana voinut yrittää vaikuttaa sen sijaan, että matkustelee ja ehtii jo suorittamisen aikana murehtia huonosti etenevää laukkaa.

Ennen uusinnan sisältänyttä rataa hyppäsimme esteet 1-7. Ykkösesteelle hyppy lähti hyvästä kohtaa, mutta olin ajautunut jo vähän oikealle, ja hypyn jälkeen valuimme vielä vähän oikealle tehden turhan mutkan. Kakkoselle tultiin vähän lähelle, jolloin laukka ei vaihtunut ennen kuin hyvän matkaa esteen jälkeen lennosta. Linja meni nyt paremmin viidellä askeleella, mutta toiselle pystylle tuli kolautus. Viitonen sujui hyvin, mutta mokasin kuutoselle tultaessa, jolloin Epper lähti hyppyyn kaukaa. Videolta pääteltynä olin ennakoinut kaukaa lähtevän hypyn kuitenkin, sillä ehdin jopa johtaa esteellä. Laukka tosin vaihtui pari askelta hypyn jälkeen kompastelun kautta. Viimeinen eli lankkueste sen sijaan ylittyi ilman kummempaa säätämistä. Estekorkeus oli noin 50-60 cm.

Toiselle kierrokselle otettiin perusradan lisäksi vielä uusintaratana esteet 8-11. Ensimmäiselle esteelle sain vähän korjattua tietä, joten se meni hyvin. Kakkoselle tuli myös toimiva tie, jolloin laukkakin vaihtui esteellä. Linja meni toistamiseen viidellä askeleella, mutta Epper laskeutui nelosen jälkeen väärässä laukassa. Se tosin korjasi sen näppärästi parin askeleen päästä itse. Viitonen meni hyvin, mutta ennen kuutosta vauhti sammui, jolloin sille tultiin turhan lähelle. Laukka onneksi vaihtui, joten pääsimme jatkamaan lankulle. Tässä vaiheessa taas nukahdin, sillä valuimme liikaa oikealle. Pääsimme yli, mutta kasi tuli ylitettyä oikeaa tolppaa hipoen. Ysille vievässä kaarteessa annoin taas laukan sammua, jolloin hyppy ei ollut sujuva. Johtamiseni oli hätäinen nykäisy, joka ei tuottanut tulosta. Laukka kuitenkin vaihtui lennosta, kun pääsimme hetkeksi pitkän sivun uralle. Viimeisille esteille eli linjalle kaarsin huonosti, jolloin laukka taas hidastui. Ensimmäiselle linjan pystylle tuli siten hitaampi hyppy, jolloin väli vielä päästiin viidellä askeleella, mutta hieman liian kaukaa lähtien. Hypyn jälkeen laskeuduimme vielä väärässä laukassa, jota en enää muistanut korjata. Radan estekorkeus oli pääosin 70 cm kisoja varten.

  70 cm:n rata uusinnalla.

Radan jälkeen saimme vielä uusia jonkin pätkän. Päädyimme hyppäämään esteet 5-7. Viitonen ylittyi hyvin, mutta muutamaa askelta ennen kuutosta Epper hidasti menoa. Tuloksena töksähtävä hyppy, väärä laukka, joka onneksi vaihtui lennosta, mutta murehtimaan jäänyt kuski ei enää keskittynyt lankkuesteeseen. Epper sai ratkaista asian ja lähti sille vähän kaukaa. Saimme sitten ottaa vielä sen uusiksi ja yksittäisenä hypättynä sain korjattua mokan. Olisi silti kiva pysyä hereillä aina seuraavalle esteelle suunnatessa eikä jäädä murehtimaan jo hypättyä hyppyä oli se mennyt kuinka kehnosti tahansa.

  Pysty, portti ja lankku.

Tunnin jälkeen päällimmäinen tunne oli harmitus. En saanut Epperiä tänään kertaakaan liikkumaan kunnolla, vaan meno oli aika epätasaista. Opettaja kommentoi menoa sanoen, että Epperiltä tuntuu puuttuvan itsesuojeluvaisto, kun se lähtee hyppyihin sellaisistakin paikoista, joista ei oikeasti kannattaisi. Näillä pienillä korkeuksilla se kuitenkin pääsee esteistä yli, mutta isommilla ongelmia tulisi rutkasti. Olen tosin mieltynyt siihen, että Epper pelastaa minut ja pistää itsensä hankaliin tilanteisiin mieluummin kuin kieltää tai väistää. Nyt kuitenkin tuntiin mahtui turhan paljon hyppyjä, jotka lähtivät joko liian kaukaa tai liian läheltä. Olisin paljon tyytyväisempi kuski, jos osaisin ratsastaa hevosen niin, ettei sen tarvitse pelastaa minua, vaan minä saisin sen tuotua esteille hyvin. Luulen hyppäämisen tuolloin muuttuvan Epperillekin mieluisammaksi, kun sen ei tarvitse roikaista hyppyyn hurjan kaukaa tai kömpiä vaivoin läheltä yli, kun ratsastaja ei ole viitsinyt tehdä asialle mitään.

Kyselin vielä tunnin lopussa opettajalta, kannattaisiko minun mennä kisoihin Epperillä vai Potterilla. Opettajan ja minun ajatukset kohtasivat aika pitkälti, ja niinpä rustasin kisalistaan nimeni perään Potterin. Pakko myöntää, että hieman jännittää. Potterilla olen hypännyt tänä vuonna kahdesti, joten kisoissa sitten nähdään, millaisen toden se kolmas kerta sanoo. Valitsin Potterin sen takia, sillä sen kanssa minulla on Epperiin verrattuna suurempi mahdollisuus saada sitä liikkumaan kesken radankin. Potter toisaalta ei uhraa itseään niin paljon ratsastajan vuoksi, joten saan ratsastaa tiet paljon huolellisemmin, ellen halua kielloista tai esteen väistämisisistä koituvia virhepisteitä. Toivottavasti tajuan sunnuntaina keskittyä, jotta toinen 70 sentin kisarata tulisi ratsastettua ajatuksella ja virhepisteittä.

Videoista suuri kiitos Noralle!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Mahdollinen kisaratsu testissä

Lyöttäydyin ekstratunnille keskiviikon viimeiselle tunnille, sillä luvassa oli esteitä. Ratsukseni oli toivonut Potteria, jota olen harkinnut sunnuntain estekisaratsukseni. Toiveeni onneksi toteutui, ja pääsin parin kuukauden tauon jälkeen uudelleen esteille sen kanssa. Viime kerralla olin melkoinen yliratsastaja, joten tällä kertaa halusin vain hyvän etenemisen ja sujuvat hypyt. Tunnilla oli mukavasti viisi ratsukkoa, joten ehdimme hypätäkin hyvin.

Alkuverkassa Potter liikkui ihan kivasti itse, mutta tuntui olevan jäykkä molemmilta puolin. Asetukset eivät tahtoneet mennä läpi, vaan hevonen puski aina sisäpuolelta karkuun. Yritin sitten vakauttaa sisäkäteni ja aktivoida pohjettani, mutta en saanut oltua tarpeeksi jämäkkä. Niinpä kulmat ja ympyrät mentiin vähän liiraillen. Laukassa koetin viritellä Potterin hevoslaukkaan, mutta jäimme miniaskellukseen. Vauhtipyynnöistä hevonen vain kiristi tahtia, mutta säilytti pikkuaskeleet. Jos saman tallin kävijöillä on hyviä neuvoja siihen, miten Potterin saa venyttämään askelta, otan ne ilomielin vastaan.

Ennen rataa hyppäsimme muutamaa yksittäistä estettä sekä kahden pystyn linjaa. Hypyt menivät pääosin ok, mutta vauhdin kanssa oli hakemista. Opettaja toivoi vähän aktiivisempaa menoa, kun matelimme vähän turhan hitaasti alussa esteille. Lankkuesteelle opettaja neuvoi tulemaan rauhallisemmin, jotta hevoset ehtivät varalta vilkaista vähän erikoisemman esteen. Potter meni senkin kiltisti, kunhan itse rauhoituin häseltämästä. Kahden pystyn linja piti päästä viidellä askeleella, mutta nukuksissa pyyhälsimme sen ensin kuudella. Toisella kertaa sain korjattua virheeni, mutta harmitti taas vietävästi olla niin vauhtisokea, etten saa kerralla oikeaa etenemistä esille. Hyppyihin mukautuminen oli pääasiassa ok, mutta kyllähän sitä selvästi huomasi jämähtäneensä Epperin kanssa opittuihin tapoihin.


Radan pääsimme hyppäämään kahdesti. Ensimmäisellä kierroksella tulimme esteet 1-7. Ykkösesteelle tultiin vasemmassa laukassa kaartaen kuutos- ja seiskaesteiden välistä. Potter oli pitkän seisoskelun jälkeen hitusen unessa, mutta heräsi ihan kohtuullisesti. Ykkönen ylittyi ok, mutta kakkoselle kaartaessa vauhti sammui hitusen. Laukka kuitenkin vaihtui, ja pääsin pyytämään vauhtia linjaa varten. Se sujui muistaakseni viidellä askeleella, ja pääsimme viitosellekin ihan hyvin. Sitten töpeksin tien kanssa siten, että Potter väisti kuutosesteen vasemmalta ohi. En ilmeisesti ottanut tarpeeksi hyvää tietä viitosen jälkeen, vaan valuimme liikaa vasemmalle, jolloin hevonen ei enää halunnut hypätä. Onneksi pääsimme kiertämään seiskan nopeasti ja uudella lähestymisellä pääsimme yli. Seiskakin ylittyi ihan ok, jonka jälkeen kaarrettiin vasemmalle, ja ensimmäinen rata oli siinä.

Toiselle kierrokselle rataa jatkettiin neljällä lisähypyllä uusinnan kaltaisesti. Perusrata meni tällä kertaa vähän tasaisemmin lukuun ottamatta viitosta, jolle sukelsin ja kuutosta, jolle pakotin Potterin hyppäämään liian kaukaa. Potter ehti viitosella olla kuskia fiksumpi eikä lähtenyt liian kaukaa, vaan sain ihan yksikseni lähteä hyppyyn etukäteen etukäteen. Kuutoselle ratsu puolestaan lähti pyynnöstäni liian kaukaa, mikä vähän sotki tahtia ja vaikeutti seiskalle pääsyä tasaisesti. Sain kuitenkin itseni kasaan sopivasti ennen seiskaa, jolloin sen ja kasin väli meni kivasti. Kaarre ysille toimi, jolloin laukankin sai vaihtumaan. Sitten innostuin taas uusinta-ajatuksesta ja kurvasin turhan tiukasti kympille, jolloin en ehtinyt suoristaa hevosta. Niinpä esteelle tuli minihyppy ja viiden askeleen linjalle kuusi askelta.

Tunnin aikana en aivan saanut otetta Potteriin, vaikka se tekikin yhtä ohi vilahtamista laskematta kaiken kiltisti ja luotettavan oloisesti. En päässyt kovin hyvin laukkarytmiin mukaan, jolloin tuntui, että olimme eri tahdissa ratsun kanssa. Potterin hypyt kuitenkin olivat helppoja mukautua ja laukat vaihtuvat helposti joko esteellä tai sen jälkeen ratsun omasta korjauksesta. Potterista myös saa reippaampaa vauhtia Epperiä helpommin, mikä noiden kahden muun ominaisuuden takia puoltaisi tämän ratsun valitsemista kisoihin. Torstain estevalkassa kuitenkin kokeilen vielä kertaalleen Epperiä kisoja ajatellen ja sen jälkeen saan toivottavasti hyvillä mielin tehtyä kisaratsupäätöksen.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Tanssitunnilla tamman kanssa

Edes räntäsateinen maanantai ei saanut pysymään poissa ratsastamasta. Suuntasin kaverin kanssa tallin opettajan luo kahden ratsukon tunnille. Olin toivonut saavani kokeilla tallilla asustelevaa yksäritamma Wanda II:sta. Kyseessä on 13-vuotias kenttää kisannut ratsu, joka on herkkä ja reipas tapaus. Lukekaapas muuten Noran blogista, miten hänellä meni tunti saman tamman kanssa.

Alkukäynnistä lähtien Wanda onnistui ihastuttamaan minut aktiivisuudellaan. Käynti rullasi ponnekkaasti ja vaivatta, ehdottipa tamma monta kertaa myös, että josko mentäisiin jo ravia. Sain toppuutella sen menohaluja, mutta pakko myöntää, että oli kivaa olla vapaaehtoisesti liikkuvan hevosen selässä. Opettaja ohjeisti odotuttamaan tamman kiirehtivää etupäätä, jotta takapää pääsee kunnolla mukaan. Puolipidätteillä Wanda rauhoittuikin hetkittäin kivasti ja pyöristyi. Tosin se ehdotteli helposti taas lisävauhtia ilmeisesti liian tylsään tepasteluun. Pyörittelin ympyröitä ja voltteja hakien asetuksia, jotka jäivät vähän huteriksi. Olin turhan arka pohkeen kanssa, sillä tamma halusi tulkita kaikki sen käytöt vauhdin lisäämiseksi. Ravissa tamma jatkoi edelleen aktiivista etenemistä, ja jälleen pääsin muistuttamaan, että rauhallisemminkin voi mennä. Tässä vaiheessa on hyvä sanoa, että olisin voinut ottaa pidätteet paremmin läpi. Nyt noidankehänä oli liian reipas ravi, puolittainen pidäte, muutama rauhallinen raviaskel ja koko homma uudelleen alusta. Ajatuksella tehdyt pidätteet tamma olisi saattanut hyväksyä ja malttaa alkaa kuunnella kuskia.

Ensimmäisenä tehtävänä oli omaltakin tunnilta tuttu sulkutaivutuskuvio. Kulmaan pyöräytettiin voltti, jonka jälkeen pitkää sivua mentiin sulkutaivutuksessa noin kolmannes. Sen jälkeen sai halutessaan ravata, mutta innokkaan tamman kanssa päädyin menemään käynnissä, etten vauhdilla pilaisi seuraavaa sulkutaivutusta. Oikeaan kierrokseen tehtävä meni mukavan helposti. Kaikista hienointa oli se, ettei tamman tahti muuttunut sulunkaan aikana, vaan se eteni yhtä näpsäkästi. Hyvien askelten saamiseksi jouduin tosin vähän hidastuttamaan menoa, ettei tamma vain harppoisi tehtävän ohi. Vasemmassa kierroksessa tehtävä vaikeutui, kun se oli hevoselle jäykempi puoli. Takaosa tuntui jämähtäneen tiukasti etuosan taakse ja sen siirtäminen oli hankalaa. Jos sainkin sitä vähän sisemmäs, vipsautti tamma vikkelästi joko etupäänsä sen kanssa samalle uralle tai sitten palautti takaosansa pikaisesti uralle. Jarrutelin menoa sitten sen verran, että ehdin korjata tamman etu- ja takaosan liikahduksia, jolloin sain muutaman hyvän askeleen. Tasaista meno ei ollut, mutta olin itse kohtalaisen tyytyväinen noihin muutamaankin suunnilleen oikein menneeseen hetkeen.

Tämän jälkeen pääsimme laukkaakin sisältäneeseen tehtävään. Kuviona oli loiva kolmikaarinen kiemuraura, jota tultiin ensin käynnissä ja ravissa. Käynnissä tehtävä meni kivasti, ja asetus oikealle alkoi löytyä mukavasti. Vasemmalle sen sijaan oli vielä takkuista, kun sitä yrittäessäni unohdin huolehtia ulkopuolesta, jonka kautta hevonen yritti valua ulos. Ulkopohkeeni oli siis jäänyt unohduksiin. Ravissa Wandalla oli taas vähän hoppu, jolloin pääsin tekemään puolipidätteitä urakalla. Otin Noran vinkistä vaarin ja menin harjoitusravia. Hetkittäin se tepsi, ja ratsu malttoi taas ravata rauhallisemmin. Sitten oma istunta levisi, jolloin tamma pääsi taas vauhtiin.

Laukka lisättiin kuvioon siten, että toinen pitkä sivu mentiin normaalisti suoraan myötälaukassa ja puolestaan loivan kiemurauran keskellä nostettiin kierrokseen nähden vastalaukka. Wanda innostui ensimmäisestä laukannostoavusta ja hurautti reippaasti sivun väärässä laukassa. Tuli vähän yllätyksenä, kun luulin valmistelleeni noston oikein. Opettaja kertoikin, että tamma saattaa nostella vääriä laukkoja, mikäli ei kuuntele kuskia. Hups, taisin keskittyä siis ohjaamaan itseäni ja unohtaa allani odottavan ratsun. Ensimmäisen laukkapätkän jälkeen tamma unohti olevansa koulutunnilla ja luuli siirtyneensä tanssitunnille. Sen jälkeen käynti oli sille melkoisen vieras askellaji, ja se tarjosikin mieluummin paikallaan tanssahtelevaa miniravia tai nosteli oman mielensä mukaan laukkoja. En osannut pahastua ratsulle, sillä ilkeyttään se ei moista menoa tarjonnut, vaan silkasta liikkumisen ilosta. Niinpä monet laukkalähdöt olivat tamman päätöksiä, ja saatoin vain kaiken keskittymiskyvyn kadottaneena hihitellä selässä. Mukavaa oli se, että tamma nosti laukat melkoisen pyöreänä ja jäi laukkaamaan reippaasti, mutta rennosti. Tehtävän ratsastaminen menikin sitten häseltämiseksi, kun Wanda ei enää juuri malttanut kuunnella minua. Nollasin tilannetta yrittämällä kävellä rauhassa, mutta siitäkin piti keskustella melkoisesti. Kun sain hevosta yhtään kuulolle, palasin kuviolle. Tovin työskentelyn jälkeen saimme sekä myötälaukat pitkille sivuille että toivotut vastalaukat tehtävälle. Meno ei ollut kovin tasaista saati hallittua, mutta hyvä mieli jäi kaikesta huolimatta.

Tunti hujahti vauhdilla ohi, ja päällimmäinen tunne oli kuitenkin ihan hyvä. Kieltämättä jarrut olivat hukassa ajoittain, ja oman istunnan epätasaisuus varmasti villitsi tammaa kiihdyttelemään. Silti oli kiva kerrankin päästä enemmänkin jarruttelemaan kuin patistelemaan ratsua liikkeelle. Wanda olisi varmasti oiva ratsu oman istunnan rentouttamiseen ja hallitsemiseen. Oli hauskaa tuntea noina pieninä tanssihetkinä se, kuinka hienosti hevosen takaosa oli toiminnassa ja kuinka paljon ytyä siellä olisi ollut hyödynnettävissä. Ehkäpä pääsen vielä toistekin tämän ratsun kyytiin.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kouluvääntö plää, hyppääminen jee

Perjantain tunnille sain reilun viiden kuukauden tauon jälkeen Hessun ja rehellisyyden nimissä on sanottava, etten ollut kovin mielissäni. Hessu on minulle yksi tallin hankalimmista ratsastettavista Tapsan ohella, sillä en saa noista kumpaakaan liikkumaan itse eteen tippaakaan. Sen sijaan Hessu venyy vaivihkaa sadan kilometrin mittaiseksi ja raahustaa eteenpäin kuin sen kaviot olisi liimattu maahan. Kaikeksi onneksi opettaja oli valinnut tunnin aiheeksi kevyesti koulua ja sitten pieniä esteitä.

Tällä kertaa päätin, etten päästä Hessua venymään mahdottoman pitkäksi, vaan pyrkisin pitämään sen järkevän mittaisena. Helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka kuinka yritin olla topakkana ja pitää itseni paketissa, sai Hessu aina jotenkin hivutetta itselleen enemmän ohjaa, ja taas huomasin hevosen pään karanneen kauas edelle. Olin kuitenkin aika tomera pyytämään hevosta liikkumaan, mikä selvästi kiukutti sitä. Sainpa pari takajalanpotkaisuakin mielenosoituksena, kun käskin Hessua liikkumaan raipan avustuksella. Mielenilmaisut loppuivat siihen, kun se huomasi protestoinnin olevan turhaa. Sitä reippautta ei silti muutamaa harvaa pätkää enempää löytynyt.

Kouluväännön kuviona oli nopeasti tehdyt sulkutaivutukset käynnissä. Pitkän sivun aluksi kulmaan pyöräytettiin voltti, jonka jälkeen pitkää sivua jatkettiin noin kolmannes sulkutaivutuksessa. Vasen kierros sujui ihmeen kivasti, vaikka en saanut voltilla asetuksia kovin kummoisesti läpi. Sulkutaivutukseen Hessu oli kuitenkin helppo saada eikä sitä tarvinnut kummemmin korjailla. Opettajalta tuli kehu siitä, että Hessu säilytti sulussakin tahdin kivasti. Omasta mielestäni menimme silti auttamattoman hitaasti. Sulkuja vasemmalle ei tarvinnut tulla muistaakseni kuin pari kolme kertaa, kunnes opettaja oli tyytyväinen. Oikeaan kierrokseen sulut olivat vaikeampia. Hessu tahtoi jätää takaosan uralle enkä ihan päässyt jyvälle, millä korjauksella olisin saanut sen pysymään paremmin kohdillaan. Tulin sitten tehneeksi vähän turhan paljon kaikkea yhden sulkutaivutuksen aikana, johon Hessu reagoi alkamalla madella. Kun maltoin vähän rauhoittua ja korjata asioita yksi kerrallaan, saimme siedettävän hetken. Tähänkin suuntaan taisi riittää pari kolme kertaa.

Sulkujen jälkeen hevosia työstettiin myös hetket ravissa ennen kuin palattiin kuvion alkuun. Yritin pyöritellä ympyröitä ja hakea asetuksia läpi. Sisäpohkeeni oli jopa kohtalaisesti matkassa, mutta toisaalta huomasin roikkuvani sisäohjassa. Onnistumisia ei siis tullut, mutta hetkittäin Hessu jopa liikkui itse, silloinkin tosin vaivihkaa itselleen enemmän ohjastilaa haalien. Välillä ennen palaamista sulkutaivutuskuvioon työstin hevosta myös käynnissä. Siinä sain sen rentoutumaan päästä ilman, että se yritti ahmia itselleen lisää pituutta. Takapää kuitenkin sammui enkä keksinyt sitä yhdistelmää, jolla olisin saanut sen pysymään rentona, mutta työskentelemään takaa. Itsestä tuntui vähän siltä, että olin ottanut karsinasta puolikkaan hevosen mukaan ja jättänyt sen takapään eli moottorin matkasta.

Hyvin kevyt kouluvääntö loppui tähän, ja pääsimme hyppäämään pieniä, maksimissaan 50 senttiä olleita esteitä. Ennen rataa hyppäsimme kahden esteen linjan ensimmäistä estettä pysäyttäen hevosen ennen toista ja sitten koko linjaa pysäyttäen ratsu puolestaan päätyyn mennessä. Hessu innostui hyppäämisestä heti ensimmäisen esteen huomattuaan ja jopa imi sille. Pysähdykset onnistuivat, vaikka jarrutusmatka olikin vähän pitkä innostuneen hevosen takia. Olin kuitenkin itse vain mielissäni, sillä sain pitkästä aikaa keskittyä ohjaamiseen ja hyppyyn mukautumiseen sen sijaan, että koetan koko ajan pitää hevosen myös liikkeessä. Hessun hypyt olivat mukavan helppoja mukautua, mutta kerran tai pari ajattelin lähteä hyppyyn kauempaa, mutta ratsuni ei ollut samaa mieltä. Onneksi sukeltelut eivät nyt niin kamalia olleet, mutta tulipahan taas hyvä muistutus siitä, että parempi ratkaisu on odottaa vielä askel.
 
Loppuun hypätty rata mukaili estevalmennuksen rataa pienillä muutoksilla. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa ylittäen ensimmäinen kahden esteen linja. Laukkoja taisi mennä väliin viisi ongelmitta. Hessu oli alusta alkaen pääosin itse hereillä, joten kolmoselle päästiin sutjakasti, ja muistin myös johtaa. Laukka vaihtui helposti, ja Hessu eteni taas itse. Nelosen ja viitosen linja meni neljällä askeleella helposti. Kuutoselle kaartaminen onnistui myös, ja laukka vaihtui jälleen helposti. Seiskalle tuli tehtyä hyvä, mutta hitusen turhan iso tie. Laukkakin taisi vaihtua vielä loppuun. Olipa kerrassaan vaivaton rata, ja olinkin melkoinen auringonpaiste sen jälkeen.

Hessu taisi ajatella tämän tunnin osalta samaa kuin minä. Senkin mielestä kouluvääntö oli ihan tylsää, mutta esteitä voisi tahkota enemmänkin. Opettaja sanoi tosin, että Hessulla on ollut viime aikoina estepuolellakin huonompi kausi, mutta jospa ratsu olisi taas virkistymässä. Hessulla olisi muutoin todella mukava mennä esteitä, mutta se tahtoo jännittää erikoisesteitä turhan paljon. Esimerkiksi vesimatto on sille varma surmanloukku, johon se ei ala luottaa edes onnistuneiden ylitysten jälkeen. Niinpä kisa-ajatukset saa sen kanssa unohtaa, sillä radalle tulee yleensä aina jokin tavallisesta kaksi tolppaa ja kaksi puomia -viritelmästä poikkeava este. Tunti oli kuitenkin varsin mukava ja voisinpa joskus perusestetunnilla pääseväni tämän ratsun kyytiin uudelleen.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Vähän napakampaa menoa

Vajaan puolentoista viikon päästä koittavia tallin estekisoja ajatellen toivoin estevalmennukseen Lorea tai Potteria, mutta molemmat hevoset olivat ehditty napata. Niinpä hyppäsin tuttuun tapaan Epperin kyytiin ja päätin, että tällä tunnilla pistän hevosen liikkumaan aikaisempaa napakammin. Alkukäynneissä jaksoin komentaa Epperiä aina liikkeelle, jos se yritti alkaa hiippailla. Hiljalleen se alkoi kävellä itse vähän reippaammin, mutta pienetkin matkustamaan jäämiset hidastuttivat menoa heti. Ravissa kokeilin tehdä temponvaihteluita, jotka onnistuivat niin ja näin. Melkoisesti sain nohitella ennen kuin ratsu totteli. Tein myös siirtymiä, ja hiljalleen Epper alkoi olla paremmin kuulolla. Laukassa puolestaan hurautin muutamat pitkät sivut kunnolla eteen, jolloin Epperistäkin löytyi liikettä.

Päivän rata näytti sitten tältä, ja siinä muutamat esteet olivat tulevien kisojen mukaisesti 70 sentissä. Ennen koko rataa olimme hypänneet muun muassa noita kahta linjatehtävää molemmista suunnista. Meillä Epperin kanssa pidempään linjaan meni kuusi askelta ja lyhyempään viisi. Kertaalleen tosin lyhyempi linja meni neljällä askeleella, kun Epper yllätti ja lähtikin hyppyyn kaukaa. Ysieste oli puolestaan vesimatolla varustettu, mutta Epper ei onneksi moisesti piittaa. Ennen rataa hypätyt tehtävät menivät pääosin ok, ja Epper liikkuikin hieman reippaammin. Oma tsemppaus siis kannatti, vaikka vieläkin sai huhkia melkoisesti. Muistin silti aina rentoutua edes hetkeksi, jos hevonen vain antoi siihen aihetta.

Itse rata lähti liikkeelle seisoskelun jälkeen vähän hitaasti. Kaasuttelin vauhtia pitkältä sivulta, mutta kaarre tahtoi silti vähän hyydyttää. Ykkösen ja kakkosen väli päästiin kuitenkin kuudella askeleella, ja matka jatkui kolmoselle. Käännös meni hyvin, mutta hitaahkosti, jolloin koetin komentaa hevosta vielä ennen estettä eteenpäin. Keskittyminen meni tähän, joten ajatukset johtamisesta jäivät sille tasolle. Laukka vaihtui pitkälle sivulle päästyämme. Nelosen ja viitosen väli meni myös viidellä askeleella, mutta kaipasin silti kovasti sitä neljän askeleen laukkaa. Pidempi linja toisesta suunnasta hypättynä ei tuottanut mitään ongelmia, ja sen jälkeen alkoikin uusinta.

Kasikavaletille kaarsin kohtuullisen läheltä ysiä ja olin jo hypyssä ajatuksissani kääntämässä seuraavalle esteelle. Epper lähtikin käännökseen aika kivasti, mutta kovin hitaasti. Vesimattoesteestä eli ysistä päästiin kuitenkin yli, joskin muistaakseni ristilaukassa. Päätin antaa hevosen suoriutua omista kintuistaan ja käänsin nopeasti kympille. Epper taisi saada jalkansa järjestykseen, mutta vauhti oli hyytynyt. Niinpä lähestyminen viimeiselle esteelle eli yhdelletoista oli ponnetonta, ja keilasimmekin siitä puomin alas. Jos en väärin muista, oli tämä ensimmäinen pudotus Epperin kanssa. Tähän mennessä se on ansiokkaasti nostanut kavionsa puomien yli vaikka kuinka ponnettomasta menosta. Siksi harmittikin tuplasti enemmän, kun tajusin itse vaikeuttaneeni hevosen suoriutumista antamalla sen hyytyä. Kisoissa en tällaista hutilointia itseltäni haluaisi nähdä.

Radan jälkeen sykkeet olivat melkoiset, joten ainakin olimme tehneet töitä. Pääosin olen rataan tyytyväinen, mutta vaihtumattomat laukat ja puomin pudotus jäivät harmittamaan. Oma keskittyminen valui jälleen melkoisesti vauhdin ylläpitämiseen enkä sitten kyennyt tekemään muuta. Tunnin aikana oli silti hauska huomata, että Epper on kanssani samoilla linjoilla: jos pitää hypätä kaukaa tai läheltä, valitsee se kuskin tavoin kaukaa lähtemisen. Siksi muutamina harppauskertoina ei ollut mitään ongelmaa, kun molemmat olivat tietoisia siitä, että nyt lähdetään kauempaa. Ihannetilanne olisi silti löytää se paras mahdollinen ponnistuspaikka eikä häseltää näin. Katse ja kädet jatkoivat puolestaan tuttuun tapaan hyvää menoaan, mutta pohkeeni ovat keksineet alkaa heilahdella miten sattuu. En siis saa pidettyä niitä kevyesti tuntumalla, vaan taidan lössähtää vetkulaksi ennen estettä. Jatkossa siis ajatusta enemmän siihen, että pidän itseni kasassa myös ennen estettä enkä jää huilimaan.

Epperin kanssa kisaradalle suuntaaminen silti vähän mietityttää. Verkassa on kuitenkin kohtuullisen vähän aikaa saada hevonen hereille, kun meillä menee usein valtaosa tunnista siihen eikä välttämättä sittenkään kovin onnistuneesti. Toisaalta Epper on ainakin tähän asti ollut varma hyppääjä, joka tuskin piittaa erikoisemmista esteviritelmistä. Aikaa vastaan meistä ei kuitenkaan ole ratsastamaan, ellei rata mahdollista sellaisia oikoreittejä, joita kovin moni ei lähde kokeilemaan. Niissäkin on toki vaarana, että vauhdin sammuttua Epper lopulta tekee ratkaisun jättää hyppäämättä. Onneksi tässä on vielä viikko aikaa miettiä ratsua, nimeni kun olen kuitenkin listaan saanut rustattua.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Toisissa koulukisoissa petrausta ja sähellystä

Toiset koulukisat ovat nyt onnellisesti ohi. Ratsunani oli ihana Pera, joka meni kisoissa kolme luokkaa. Itse menin ratsullani toisena, sopivasti keskimmäisenä. Kisaohjelma oli helppo C:1 2000, kuten ensimmäisissäkin kisoissa. Tällä kertaa tavoitteenani oli parantaa askeleenpidennyksissä ja laukkalävistäjissä. Osittain onnistuin, mutta osittain sorruin häseltämään, josta Pera-reppana vähän hämmentyi. Lopputuloksena pisteitä 129,5 ja prosentteja 64,75. Jäimme viime kerran tuloksesta pisteen päähän, mutta pääosin olen rataan ja ennen kaikkea hevoseen tyytyväinen. Meidän luokkamme B-osassa oli kuusi ratsastaa, ja tuolla pistemäärällä nappasimme voiton. Sisäinen kouluratsastajani siis lällätti jälleen esteratsastajalle kieli pitkällä. Onneksi esteratsastaja muisti näpäyttää sitä sillä, että ei aiempaan kertaan verrattuna pistettä heikommin ratsastettu rata nyt niin kauhea juhlimisen aihe ole.

Verryttely oli kaksiosainen: ensin kentällä, sitten maneesissa. Kentällä verkkasimme käynnissä ja ravissa. Pysähdykset ravista samoin kuin peruutukset sujuivat ihan mukavasti, mutta peruutuksesta siirtyminen raviin oli aika ponnetonta. Yritin muistaa pitää ohjat tuntumalla, ja niinä hetkinä Pera siirtyi raviin tasaisemmin. Itsellä istunta harjoitusravissa oli jostain syystä pahasti hukassa. Kokeilin myös muutamia pidennyksiä, mutta oman istunnan huteruuden takia ne olivat aika kehnoja. Lopulta pääsimme maneesiin verkkaamaan, ja siellä testailin laukkaa. Se nousi ihan hyvin, mutta vaati vähän nohitusta. Nyt muistin jopa rentoutua sisäohjalla, jolloin Pera laukkasi kivan rennosti. Laukkalävistäjiä en päässyt tilan puutteen takia treenaamaan, mutta luotin aikaisempiin hyviin kokemuksiin siitä. Tiesin Peran hoitavan loput, jos vain rauhoitun, pidän laukan avut tuntumalla ja ehkä hivenen asetan hevosta laukan suunnasta pois.

Ensimmäinen askeleenpidennys meni hoplaa-asenteella.
Radalle päästyäni ravailin heti tuomaripäätyyn. Perasta se ja etenkin nurkassa ollut muuri- ja estetolppakasa olivat jänniä, ja se vähän kyttäsi niitä. En suostunut itse samaan leikkiin, joten hurautin Peran nurkasta ohi ja muutaman ympyrän jälkeen tuli vihellys radan aloittamisen merkiksi. Pysähdys tervehdykseen meni ok, mutta Pera pääsi taas kiskaisemaan minua etukumaraan. Raviin päästiin kuitenkin nyt vain muutaman käyntiaskeleen kautta, ja tuomarilta tuli tervehdyksestä plussaa suoruudesta, mutta noottia jännittyneisyydestä. Ensimmäiselle askeleenpidennykselle lähdin sillä asenteella, että nyt muuten pidennetään. Innostuin hieman liikaa, sillä tuomari moitti ampuvasta lähdöstä. Videoltakin katsottuna meno oli aika hupaisaa. Olin silti tyytyväinen siihen, että tein eron sen reippaan ravin ja normaalin ravin välille. Kolmikaarinen kiemuraura meni myös mukavasti, ja tuomari kehui hyvää tietä. Sen sijaan parannettavaa olisi ollut etenkin oikeassa taivutuksessa. Myönnän vähän unohtaneeni tuon, kun keskityin niin ratsastamaan reitin tällä kertaa oikein.

Levinnyt istunta jaksoi naurauttaa.
Kiemurauran jälkeen teimme askeleenpidennyksen keventämättä. Nyt uskalsin pyytää hieman enemmän kuin viime kisoissa, ja tuomari kiitti sujuvuudesta, mutta toivoi vieläkin lisää rohkeutta. Oma istuntani levisi melkoisesti ja hihittelin sille radankin aikana. Onneksi tuomari oli selän takana vai saako hihittelystä mahdollisesti lisäpisteitä? Kehno istuntani sai myös oikean jalan kaivautumaan syvälle jalustimeen, jota yritin potkia takaisin paikoilleen kesken kaiken. Tuloksena oli hätiköiden tehty pysähdys liian aikaisin.

Kehno peruutus.
Saimme taas peruutuksesta kehuja, vaikka otimme askelia viisi. Videolta katsottuna peruutus oli sangen epäonnistunut ja lisäksi Pera poikitti taas vasemmalle. Sain myös nohitella sitä peruuttamaan, joten se ei mennyt omasta mielestäni kivasti. Ennen raviakin tuli taas harmillisen monta käyntiaskelta. Toisen askeleenpidennyksen maltoin ottaa rauhallisemmin, ja tuomari kiitti aktiivisuudesta ja tahdikkuudesta, mutta toivoi askeleeseen enemmän venymistä. Oikean laukannoston maltoin jättää lähemmäs kulmaa tällä kertaa. Muistin tehdä toisen laukannostopyynnön heti ensimmäisen jälkeen, jolloin Pera lähti liikkeelle tuomarin sanoin pontevasti. Keskiympyrä meni ihan ok, jonka jälkeen keskitin tarmoni laukkalävistäjään. Se kannatti, sillä Pera laukkasi hienosti lähelle pitkää sivua ja siirtyi raviin helposti. Tuomari olisi silti halunnut nähdä takaosan siirtymisessä paremmin alla.

Vasen laukka rullasi mukavasti.
Vasen laukannosto meni mönkään, kun Pera tarjosi sitä jo ennen sallittua aloituskohtaa. Se ehti ottaa kaksi laukka-askelta ennen kuin sain sen kiinni. Tuomari rokotti armottomasti ja pisteitä tuosta kohtaa radan huonoimmat eli 5,5. Jäin sitten jännityksissäni puristelemaan hevosta ja varmasti jo ennakoin itse apuja, joihin Pera tietysti kilttinä reagoi. Vasen keskiympyrä meni oikeaa paremmin, kun muistin rentoutua ja antaa hevoselle sisäohjasta vähän periksi. Myös toinen laukkalävistäjä saatiin lähelle pitkää sivua, joten olin jälleen iloinen. Ravissa pyöräytettiin vielä 10 metrin voltti ja suunnattiin lopputervehdykseen. Pera pysähtyi nätisti ja siitä oli helppo tervehtiä vielä tuomaria, jonka jälkeen Pera sai hyvin ansaitsemansa taputukset.

Kiva hetki ravivoltilla.
Tuomarin yleistervehdys lopussa oli seuraava: sujuvaa, letkeää menoa! Pyri saamaan takaosa vielä paremmin alle varsinkin siirtymissä, tarkkuutta taivutuksiin. Oli kiva lukea, että meno oli ollut sujuvaa, kun omassa jännityksessä tuntuu, että tekee vaikka mitä töppäilyjä kesken kaiken. Radan jälkeen itseä harmitti ennakoitu laukka ja peruutusongelmat, mutta kaikeksi onneksi radalle oli sattunut hyviäkin hetkiä. Suurimmat omat onnistumiset olivat hyvä tie kiemurauralla, pidennykset ensimmäistä kaahotusta huomioimatta ja laukkalävistäjät. Sain siis petrattu niissä, missä toivoin, mutta harmillisesti sitten keksin uusia ongelmia. Videolta katsottuna käsistäkin oli kadonnut kyynärkulma ja lepäsivätpä ne turhan alhaallakin, pah. Toisaalta ratsastuksessahan on kuitenkin aina tarkoitus kehittyä, joten kai niitä virheitäkin pitää vain oppia sietämään.

Loppuun vielä video suorituksesta sekä tuomarin arviointilappu.




















Nora ja Kaisa olivat myös kisaamassa, joten lukaiskaahan heidänkin kirjoituksensa päivästä.

Videosta kiitos Noralle ja kuvista kiitos Noora-Marialle!

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Koulukisojen kenraaliharjoitus

Arpaonni päätti koulukisaratsukseni Peran. Pakko myöntää, että ennen tuntia vähän mietitytti, tuliko tehtyä väärä päätös. Parit aikaisemmat kerrat Peran kanssa ovat olleet sellaisia, että hevonen on vähän venkoillut enkä ole saanut siihen otetta. Ehkä niiden ansiosta maltoin nyt vähän keskittyä paremmin ja koettaa keksiä, miten saan hevosen vakaasti otteeseeni. Hihkuin heti tunnin aluksi toiveeni laukkalävistäjien ja askeleenpidennysten harjoittelusta, ja onnekseni toive meni läpi.

Treenit aloitettiin kuitenkin tekemällä aika pikaisesti portaittaiset pohkeenväistöt. Väistöt menivät kivasti sekä käynnissä että ravissa, mutta suoristushetkissä hevonen tahtoi vähän jäädä puskemaan väistön suuntaan. Ihmeen nopeasti tajusin, etten pitänyt ei-väistättävää pohjetta tuntumalla, jolloin hevosen oli helppo livahtaa sieltä karkuun. Kun sain pidettyä sen pohkeen kevyesti tuntumalla, onnistuivat suoristautumiset vain väistöpyynnöt lopettamalla. Oli jännä huomata, että ravissa väistöt tuntuivat menevän käyntiä helpommin.

Väistöjen jälkeen keskityttiin hetkeksi ratsastamaan käynnissä ja ravissa keskiympyröitä mahdollisimman tarkasti. Tämä meni ihan kivasti, mutta harmittelin ravissa puuttunutta pyöreyttä. En saanut Peraa kovin aktiiviseksi takaa, vaikka koetin muka olla nopea pohkeillani. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että muutamat testailemani siirtymät käynnistä raviin sujuivat kivasti, kun sain pidettyä ohjat tuntumalla. Keskiympyrän reitti oli myös valtaosan kerroista hallussa, kunhan muistin seurata katseella reittiä edemmäs enkä tuijotella hevosen niskaa.

Laukkalävistäjiä treenattiin pyöräyttämällä lyhyelle sivulle ensin keskiympyrä ja sitten ratsastamalla kulman jälkeen suunnilleen kouluradan kanssa samanmittainen lävistäjä. Laukkaa jatkettiin myös lävistäjän lopussa hetken aikaa ja vasta sitten siirryttiin käyntiin. Keskityin huolella pitämään vanhan laukan avut kevyesti tuntumalla, jolloin Pera laukkasi vaivatta takaisin uralle ja jatkoikin vastalaukassa. Kertaalleen hutiloin, jolloin laukka putosi hieman liian aikaisen, ja yhden kerran Pera sai oman spurtin ja kiihdytteli lävistäjän vaihtaen lopussa ristilaukkaan. Mutta molempiin suuntiin tuli helpot onnistumiset ja ihan toimivat siirtymät alas, joten olin sangen tyytyväinen.

Loppuun otettiin vielä askeleenpidennyksiä pitkällä sivulla kahden kirjaimen ajan keventämättä. Tällä kertaa päätin, että nyt lisätään himmailun sijasta. Pera lähti aika kivasti pidentämään, mutta olisin saanut olla vielä hitusen rohkeampi. Plussaa kuitenkin siitä, että muistin ottaa hevosen hyvin takaisin normaalimpaan raviin, jolloin vähän vaatimattomampikin pidennys erottuu kuitenkin vähän paremmin. Oma istunta oli muuten siedettävä, mutta oikea jalka hukkasi jatkuvasti jalustimen. Jännityn siis jaloillani pusertamaan noissa hetkissä, ei hyvä. Täytyy muistaa ajatella kantapäitä enemmän alas noina hetkinä, niin ei tarvitse alkaa sitä jalustinta kaivelemaan kesken kaiken.

Kaiken kaikkiaan tunnista jäi ihan hyvä fiilis, vaikka harmitti, etten saanut Peraa ravissa kovin rennoksi. Onneksi helpossa C:ssä ei vielä katsella hevosen muotoa, niin saamme tämän tällä kertaa radallakin toivottavasti anteeksi. Täytyy vain muistaa keskittyä, hengittää ja rentoutua, niin emmeköhän saa tälläkin kertaa ainakin ne läpimenoon vaadittavat pisteet.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Hyppelyä ja kouluvääntöä samalla kertaa

Koska koulukisoja varten tehty testiratsastus Hilanterilla ei mennyt putkeen, päätin hyödyntää estevalmennuksen alku- ja loppuverryttelyt Epperin testailuun. Alkuravien aikana tein askeleenpidennyksiä, jotka lähtivät melkoisen nihkeästi. Raipalla sai muistutella ennen kuin Epper yhtään reipastui. Oma istunta pidennyksissä oli ihan ok, mutta peilistä tarkasteltuna huomasin jalkani vispaavan turhankin näyttävästi. Yritin sitten kokeilla vaikka ja mitä, jotta olisin saanut vispauksen lakkaamaan, mutta valaistuminen jäi kauas. Verkkalaukassa kokeilin keskiympyröitä ja hyviä nostoja. Ympyrät menivät ihan ok, mitä nyt vauhti hiipui, mutta nostot olivat ponnettomia. Raippaakin tarvitsi taas avuksi, joten radalla olisi voinut olla vähän orpo olo.

Alkuverkkojen jälkeen päästiin tunnin varsinaiseen aiheeseen eli hyppelyyn. Ensimmäisten tehtävien ideana oli pitää hevonen hallussa myös hypyn jälkeen ja tätä testailtiin siirtämällä hevonen hypyn jälkeen aluksi ihan pysähdyksiin ja sitten enää käyntiin. Aloitimme vasemmassa kierroksessa hypäten yksittäistä pystyä, jonka jälkeen hevonen piti pysäyttää nurkkaan. Epper pysähtyi vaivatta, mutta koetti kovasti aina valua hypyn jälkeen vasemmalle. Oikeassa kierroksessa siirtymä onnistui edelleen, mutta valuminen oikealle oli vasentakin pahempaa. Kumma kyllä itse ratsastamalla valumisen sai estettyä paremmin. Yksittäisten hyppyjen jälkeen tulimme vielä kolmen esteen linjaa, jonka jälkeen piti siirtää käyntiin. Siirtymä ei taaskaan ollut ongelma, vaan Epperin saaminen hyvään laukkaan esteille. En onnistunut tässä kovin, joten köpöttelimme ponilaukalla välit muistaakseni viidellä ja neljällä askeleella, kun tunnin hevoslaukkaiset ratsut kiisivät yhtä vähemmällä.

Seuraavaksi hyppelimme oikeasta laukasta vesimatolla höystettyä ja vähän lävistäjämäisesti ollutta pystyä. Tarkoituksena oli päästä hyppäämään este pitkän sivun M-kirjainta kohti ja siirtää jälleen käyntiin viimeistään kulmassa. Laukanvaihdot jäivät tekemättä, sillä niitä yrittäessäni Epper pääsi livahtamaan omia aikojaan vasemmalle. Opettaja hoksautti uudelleen reittivalinnasta, jolloin saimme petrattua menoa. Olisin silti toivonut, että hyvän reitin lisäksi myös laukanvaihto olisi onnistunut. En kuitenkaan osannut tehdä kahta asiaa kerralla, joten toisesti piti luopua. Tällä esteellä Epper taas muistutti, miksi tykkään siitä. Meille sattui jotain hämminkiä estettä lähestyttäessä, jolloin Epper valui turhan paljon oikealle. Hetken ajan ajattelin, että sama mennä ohi, mutta päätin kuitenkin yrittää. Laukka oli sammunut tässä kuskin arpomisen aikana, mutta Epper mönki älyttömän kohteliaasti esteestä yli ja ehdin jo hypyn aikana huudella, että tämän takia tästä ratsusta tykkään. Epper on jotenkin herttaisen yritteliäs ja pelastaa tällaisen rähmäkäpälän kilttinä herrasmiehenä.
 
Sitten päästiin hyppäämään pieni rata. Ensimmäinen kierros meni tuttuun tapaan ihan ok, mutta ponnettomasti. Laukkaa en saanut vaihdettua kakkosesteelle, mutta en halunnut siirtää raville. Etupää vaihtoi lopulta, mutta takapää taisi pysyä sinnikkäästi väärässä laukassa. Kolmosen, nelosen ja viitosen linja meni ponilaukalla, mutta sen avulla oli helppoa saada hevonen siirrettyä viimeisen hypyn jälkeen käyntiin. Toiselle kierrokselle opettaja kysyi tavoitekorkeuksia. Toivoin 70-80 senttiä ja ainakin saimme sen 75 cm. Pitäisi käydä mittaamassa, milloin puomi oikeasti on 75 ja milloin 80 sentissä. Toiselle kierrokselle sain Epperin hitusen parempaan vauhtiin. Kakkosesteellä laukka ei vaihtunut taaskaan ja myönnän, etten kauheasti edes yrittänyt. Etupää vaihtoi taas kiltisti lennosta, mutta takapäällä kesti aikansa. Nyt kuitenkin luulen Epperin saaneen jokaisen kinttunsa myötälaukkaan ennen kolmosta, sillä ratsu oli mukavan reippaana ja pääsimme viimein kolmen esteen linjan hevoslaukoilla eli kolmella ja neljällä. Tämänkin jälkeen Epperin sai helposti käyntiin, vaikka painamista vasemmalle oli ensimmäistä kierrosta enemmän.

Tunnin hyppelyt olivat siinä ja niistä jäi hyvä fiilis. Eniten ilahdutti se, että muutamaa pohjeheilautusta lukuun ottamatta tavoitekorkeuden esteet menivät ok eikä hirvittänyt lainkaan. Toiselle kierrokselle sain taas hetkeksi Epperistä esiin sitä hevoslaukkaa, mikä helpotti menoa huomattavasti. Estevalkoista tulisi itse asiassa todella kivoja, jos viimein oppisin kaivamaan tuon etenemisen Epperistä jo tunnin alussa. Toinen mieltä lämmittänyt seikka oli se, että näemmä käteni ja katseeni ovat alkaneet toimia ilman kummempaa keskittymistä aika kivasti. Taisin tunnin aikana kerran olla hypyssä huonosti mukana, mikä on huima parannus siihen aikaan, kun sukeltelin tämän tästä.

Hyppelyiden loputtua aikaa oli jäljellä vielä muistaakseni reilut 20 minuuttia. Saimme luvan treenata koulukisoja varten, joten hurautin heti pohjalle helpon C:n radan Epperin kanssa. Askeleenpidennykset lähtivät nyt paljon paremmin, ja muistin myös tehdä selvän eron normaalin ravin ja pidennyksen välille. Kiemuraura oli ok, mutta asetukset eivät menneet ihan sujuvasti läpi. Keventämättä tehty askeleenpidennys ei lähtenytkään ihan niin helposti, joten jäin ilmeisesti pusertamaan jaloilla pysyäkseni kyydissä. Pysähdys ja peruutus olivat ihanan helppoja, mutta raviin olisi saanut tulla napakampi siirtyä. Laukkanostoihin tarvitsin raippaa eikä laukan vauhti kovin huimannut. Laukkalävistäjät saatiin molempiin suuntiin todella hyvin perille saakka, mistä olin todella tyytyväinen. Loppua kohti ravikin tahtoi tosin vähän hyytyä, mutta pääosin suoritus meni ihan riittävän hyvin.

Arvoin sitten pitkään, pidänkö Peran ykkösratsutoiveenani vai vaihdanko Epperiin. En sitten saanut itse päätettyä, joten annan arpaonnen ratkaista. Pera jäi siis ykköstoiveeksi ja Epper kakkoseksi. Pyysin vielä huomisen tunnille Peraa, jotta saisin siitäkin jotain otetta vielä kaiken varalta. Jännä nähdä kyllä, kummalla ratsulla sunnuntain kisoissa starttaan ja miten meillä menee. Omana toiveena on, että saan ratsastettua siistin radan, jonka aikana muistan myös hengittää ja rentoutua antaen hevosen tehdä oma osuutensa.

Nora oli myös tunnilla mukana, joten käykäähän lukemassa, miten hänellä ja Easyllä meni.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Anteeksi, mutta ratsuni ei toimi

Koska Peralla on peräti neljä innokasta kuskia haluamassa lisäkseni sunnuntain kisoihin, piti keksiä varasuunnitelma. Jos arpaonni ei ole kohdillaan, kun Peran kolme sallittua kuskia arvotaan, on mentävä kakkosvaihtoehdolla. Keskiviikkona päätin sitten testata, jos minusta ja Hilanterista saisi leivottua helpon C:n radalle passelin parin. Meillä on synkannut viime aikoina kivasti, joten ehdin jo haihatella itseni siitä, kuinka kivaa kouluradan tahkoaminen ruunan kanssa voisi ollakaan. Että pitikin mennä kurkottamaan sinne kuuseen.

Tunti aloitettiin pyörittelemällä käynnissä ja sitten myös ravissa päätyihin voltit ja kääntämällä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle, jossa tehtiin neljän sekunnin pysähdys ja siitä neljän askeleen peruutus. Hilanteri tahtoi liikkua tuttuun tapaan tahmeasti, mutta pyöristyi aina hetkittäin kivasti. Parit pysähdykset valuivat pitkiksi, kunnes pyysin pysähdystä vähän jämäkämmin ajatellen omaa istuntaa samalla raskaammaksi. En tiedä, mitä ihmettä tein väärin, mutta peruutuksista tuli tunnin kinkkisin harjoitus. Monet monituiset kerrat en saanut Hilanteria ottamaan yhtäkään askelta taakse tai sitten ratsu tarjosi painon siirtoa edestakaisin, mikä tuntui liki keinun heijaukselta.

Lopulta turhauduin pahemman kerran ja pyysin opettajan tukiopetusta. Hän neuvoi vain pitämään vakaan, mutta kevyen paineen ohjissa, jotta hevonen tajuaisi minun haluavan peruutuksen. Pohkeita ei kuulemma tarvinnut juuri käyttää, vaan painetta helpotettaisiin heti hevosen tarjotessa peruutusta. Tämänkin ohjeen kanssa sitten seisottiin tovi ja toinenkin paikoillaan, kunnes opettaja alkoi avustaa menoamme raipalla. Niinä hetkinä Hilanteri peruutti nätisti, mutta sitten ei suostunut lähtemään järkevästi liikkeelle. Koko tunnin aikana en saanut toimivia peruutuksia enkä yhtään käsitä, mitä kummaa tein väärin. Hilanteri tosin ei kauheasti lotkautellut korvaansa minulle noina hetkinä, joten sekin varmasti vaikeutti asiaa.

Laukkakuviossa laukka nostettiin lyhyen sivun keskikohdan ja pitkän sivun ensimmäisen kirjaimen välissä sopivana hetkenä. Sen jälkeen pyöräytettiin pitkän sivun keskeltä keskiympyrä ja lopuksi toiselle lyhyelle sivulle pienempi ympyrä, jossa laukka haettiin helposti raviin siirtymistä varten. Laukat meillä nousi aika ponnettomasti, ja opettaja neuvoi ajattelemaan jälleen uutta nostoapua heti ensimmäisen noston perään. Tätä en kuitenkaan saanut luonnistumaan, joten sorruin ääni- ja raippa-apuihin. Huono ratkaisu, sillä kouluradalla noita kumpaakaan ei ole tukena. Keskiympyrä meni reitin suhteen kivasti, mutta senkin aikana jouduin vahtimaan, että Hilanteri säilytti laukkansa. Se tarjosi helposti hyvin epätasaista menoa korostaen asiaa vielä asettumalla miten sattuu. Sen sijaan tahmeudesta oli hyötyä lyhyen sivun ympyrällä, sillä saimme muutamat kivan helpot siirtymät raviin. Miinusta tosin siitä, että meno sammui turhankin paljon niinä hetkinä, jolloin jouduin hoputtamaan hevosta tahdikkaaseempaan raviin. Tasaisuus oli siis valitettavan kaukana.

Olin toivonut tunnin aluksi laukkalävistäjiä, mutta niitä ei suureksi harmikseni ehditty ottaa. Opettajalta tuli tunnin lopuksi kommenttia, että hyvistä hetkistämme saisi kivasti pisteitä. Hilanteri oli muutamat pätkät varsin kevyt ja mukavan pyöreä, mutta näinä hetkiä oli rutkasti vähemmän kuin viime kertoina. Väittäisin ottaneeni turhia paineita tälle tunnille koulukisoista, jolloin sähelsin ja jännitin selässä tavallista enemmän. Hilanteri tykkää olla ratsastajansa peili, mikä selittäisi nämä epätasaisuudet ja jumitukset. Itselle jäi kuitenkin hyvin epävarma fiilis.

Maalailin jo mielessäni, että pahimmillaan jäämme radalle junnaamaan seisahduksiin, kun en saa hevosta peruuttamaan ja koko suorituksemme on kiihdyttelyn ja matelun sekamelskaa. Oma pinnani on myös niin armottoman lyhyt, että muutun rennosta ratsastajasta säheltäväksi häseltäjäksi niin nopeasti, ettei kouluratamme ehdi olla edes puolivälissä, kun olen jo hermostuttanut ratsunikin. Pitää vielä miettiä, luottaako arpaonneen vai mitä tehdä. Torstain estevalmennuksessa ajattelin ehtiä hyödyntää alku- ja loppuverkkoja ja testailla vielä varalta Epperin kisoja silmällä pitäen.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Sujuva laukka hukassa radalta

Torstain estevalmennuksessa oli mukavasti jälleen vain kolmea ratsukkoa. Norakin oli mukana vierailevana tähtenä, joten hänen kokemuksiaan Peran kanssa voi lukea hänen blogistaan. Itse menin tuttuun tapaan Epperillä. Alkukäynnissä yritin ottaa Epperillä paljon menneen kaverin vinkistä hyödyn irti eli tein kulmiin etuosakäännöksiä tavoitteena saada Epperin takapää hereille. Etuosakäännökset sujuivat aika kivasti, mutta en huomannut sen tuottavan takapäähän kummempaa virtaa. Taisinkin siis keskittyä vain siirtämään takapäätä sen sijaan, että olisin siirtänyt ja pitänyt sen aktiivisena. Ravissa Epper liikkui hetkittäin turhan rauhallisesti, mutta toimi välillä kivasti, kun tein temponvaihteluita. Kunnolla ja ilman hoputustani etenevä ravi jäi kuitenkin jälleen löytämättä.

Tunnin ensimmäisenä tehtävänä oli laukanvaihdot sileällä. Kuviona oli laukata ensin sopivasti pääty-ympyrällä hevosta hereille ja sitten vaihtaa suuntaa lävistäjän avulla laukka vaihtaen uraa lähestyttäessä. Uumoilin hieman vaikeuksia, sillä vaikka Epper vaihtaa sujuvasti, tarvitsee se sitä varten rehellisesti rullaavan laukan. Minulla tämä saattaa olla hukassa koko tunninkin, joten heti alkuun sellaisen saaminen epäilytti valtavasti. Lähdimme kuvioon oikeassa laukassa, jossa pyöräytin pari pääty-ympyrää. Kun Epper mielestäni laukkasi riittävästi, suuntasin lävistäjälle ja uran lähestyessä pyysin vaihtoa. Mitään ei tapahtunut, joten uralle päädyimme vastalaukassa. Opettaja hoksautti ottamaan lävistäjän lyhyempänä, jotta lähestyvä seinä auttaa vaihdossa. Samalla tuli noottia siitä, että se kunnon laukka tarvitaan, jos vaihtoja halutaan saada aikaan. Otin vinkeistä opikseni, ja taisimme muutaman töpeksinnän jälkeen vaihto vasemmasta laukasta oikeaan alkoi sujua. Sen sijaan vaihto oikeasta vasempaan tökki. Pari kertaa Epper tarjosi ristilaukkaa, vaikka kuinka sinnikkäästi yritin komentaa myös takapään vaihtamaan. Lopulta aherrus palkittiin, ja saimme puhtaan vaihdon myös vaikeampaan suuntaan. Ei kyllä ollut helppoa, mutta palkitsevaa kuitenkin, kun homma alkoi onnistua.

Tällä kertaa ehdimme hypätä kokonaisen radan kahdesti. Ensimmäisellä kierroksella ykköseste ylittyi ihan ok, mutta vauhdissa oli jo tässä vaiheessa parantamisen varaa. Kakkossarjalle tuli hyytyminen, vaikka yritin nohittaa Epperiä eteenpäin. Rämmimme sen kolmella askeleella, vaikka kahdella olisi pitänyt päästä. Kolmosen ja nelosen väli mentiin viidellä, sillä en ehtinyt kaasutella Epperiä neljän askeleen laukkaan. Viitosella sain puolestaan vain etupään vaihtamaan, joten kuutonen ylitettiin ristilaukassa. Ei kauhean hyvä suoritus etenkään, kun välillä tunsin omien pohkeiden heilahtavan hypyissä taakse. Vauhdin puute harmitti myös, vaikka meno ei kuitenkaan ollut ihan tahmeimmasta päästä. Toisella kierroksella kakkossarja oli vieläkin haasteellinen, mutta tällä kertaa Epper venytti itsensä kahteen askeleeseen, johon en itse uskonut ja jäin sen seurauksena hypystä. Kolmos-nelosväli meni taas viidellä, mutta sentään sain viitosella laukan vaihtumaan, jolloin kuutonenkin ylittyi paremmin. Opettaja kuitenkin pisti meidän vielä uusimaan kakkossarjan tavoitteena kerralla sujuva laukka ilman räpellystä. Yksittäisenä tehtävänä mentynä sain korjattua virheeni, ja sarjaväli kahdella askeleella sujui vaivatta. Pitäisi yrittää muistaa radallakin, että se koostuu yksittäisistä tehtävistä ja koettaa keskittyä ratsastamaan ne hyvin.

Tunnin hyppelyt lopetettiin sen verran ajoissa, että ehdimme vielä itsenäisesti työstää hevosia ravissa. Keskityin hakemaan Epperiä pyöreämmäksi, mutta silti takapään aktiivisuuden säilyttäen. Ihan viime kerran suoritukseen en yltänyt, mutta hiljalleen Epper pehmeni ja alkoi liikkua vähän rennommin. Takapäätä sai kuitenkin vahtia melkoisesti, sillä ratsu yritti huijata niskaa tuijottelevaa kuskia pyöristymällä edestä ja sammumalla takaa. Tunnin loppukäynnit käytiin poikkeuksellisesti maastossa, mikä oli ihan kivaa. Tosin käyttäisin kyllä kaikista mieluisten estevalmennuksen ajan hyppäämiseen, jos se vain olisi mahdollista. Hevosten kannalta oli kuitenkin hyvä ottaa vähän kevyempi kerta ja käydä tuijottelemassa maisemia maneesin seinien sijaan.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Valmistautumista koulukisoihin

Tänään suuntasin tallin opettajan kotitilalle harjoittelemaan tulevien koulukisojen helppo C:1 2000 -ohjelmaa. Ratsunani oli Jetti, joka oli omalla tavallaan ilahduttavan paljon enemmän läsnä kuin Pera parilla viime kerralla. Tunnin aikana harjoittelimme ohjelman kohtia pätkässä ja lopuksi hurautimme sen kokonaan läpi.

Ensimmäisenä treenasimme kolmikaarista kiemurauraa ensin pari kertaa käynnissä ja sitten harjoitusravissa. Itselläni oli taas reitin hahmottamisvaikeuksia eikä puuttuneet kirjaimet paljon menoa parantaneet. Jetti tahtoi myös vähän hyytyä, ja reittiin keskittyminen kärsi, kun valitsin mieluummin hevosen nohittamisen liikkumaan. Opettaja muistutti rentoutumisen ja myötäämisen tärkeydestä kaarien asetuksissa. Jäin vähän vasemmalta kiinni, kun tuntui, etten saanut Jettiä siihen suuntaan kovin helposti asettumaan. Sisäpohkeeni yritti välillä jopa toimia, mutta luovutti aika nopeasti. Kerran tai kaksi muistin jopa istuntani olevan vasemmalle painunut, mutta valtaosan ajasta unohdin korjata sitä. Ei ihme, jos hevonen tuntui valuvan vasemmalle, kun koko kuskikin oli sinne kallellaan. Sain kuitenkin kiemurauralle tehtyä hyvät suoristukset, joihin saatoin olla ihan tyytyväinen.

Tämän jälkeen harjoittelimme askeleenpidennyksiä lävistäjille. Muutamat kerrat hosuin reitissä ja lähdin pyytämään pidennystä ennen kuin hevonen oli kunnolla suorassa lävistäjällä. Opettajalta tuli asiasta noottia ja kertaus siitä, että hevosen tulee olla kunnolla suorassa ennen kuin pidennystä kannattaa yrittää. Alkuun pidennysyritykset olivat vähän ponnettomia. Sitten uskalsin pyytää vähän enemmän ja samalla rentoutua istunnalla, jolloin Jetti lähti pidentämään ihan kohtuullisesti. Opettaja neuvoi ottamaan pidennyksen riittävän ajoissa kiinni, jotta kulmaan päästään normaalissa, hyvässä ravissa. Jetti kuunteli pidätteet hyvin, ja pääsimme pidennyksen jälkeen helposti tavalliseen raviin jatkamaan menoa.

Seuraavaksi ratsastimme vielä ohjelman laukkaosuudet. Oikea laukka nostettiin C:n ja M:n välillä, ja opettaja ohjeisti tässä tapauksessa kulman olevan otollisin nostokohta. Ensimmäinen nostoyritys meni hienosti mönkään, ja Jetti tarjosi vain ravia. Tunsin itseni taas alkeistuntilaiseksi ensimmäisten laukkaharjoitusten parissa. Toisella kerralla vähän napakammin pyydettynä laukka nousi, ja pääsimme jatkamaan. Keskiympyrä meni ihan ok, mutta vauhdissa oli parantamisen varaa. Minusta olimme koko ajan hyytymisen rajamailla, mutta en silti osannut pyytää hevosta etenevämpään menoon. Laukkalävistäjät menivät aika kivasti, kun opettaja neuvoi ajattelemaan laukkaa ihan loppuun saakka, melkein jopa muutaman askeleen ajaksi vastalaukkaa. Ongelmanani tahtoo olla juuri se, että alan jo lävistäjän alussa hirvitellä tulevaa ravisiirtymistä, jolloin ratsu pahimmassa tapauksessa pudottaa laukan raviin turhan aikaisin. Jetti puksutti menemään ongelmitta ja hitaamman tahdin ansiosta raviin siirtymiset menivät mukavasti. Vasemmassa laukassa kuvio meni myös pääösin ok, tosin Jetti taisi esittää yhden tahattoman laukanvaihdon yhden kerran lävistäjän lopussa.

Lopuksi oli aika hurauttaa koko rata läpi. Pääsin hienosti alkutervehdyksen ja ensimmäisen kulman, kunnes unohdin ohjelman. Hups. Nauroinkin opettajalle, että olin niin kamalan tyytyväinen ensimmäisen kohdan suorittamiseen, että pää nollasi loppuradan. Opettajalta tuli jo tässä vaiheessa kommenttia, etten yrittäisi puskea niin paljoa, vaan keskittyisin olemaan yhtä rento kuin muun tunnin aikana. Myönnän kyllä, että tervehdyksen jälkeisessä ravinostossa puskin hevosen matkaan. Ei varmasti näyttänyt kovin kauniilta. Ohjelma aloitettiin sitten uudelleen, ja yritin tällä kertaa muistaa ratsastaa, mutta pysytellä myös rentona. Tervehdykseen pysähtyminen oli vähän valuva ja ravi nousi myös hitusen valjusti. Keventäen tehtyyn askeleenpidennykseen lävistäjällä maltoin suoristaa hevosen, ja se meni ihan kivasti. Muistin myös ottaa hevosen selvästi takaisin normaaliin raviin.

Kolmikaarinen kiemuraura sujui myös ihan kivasti, suoristushetket olivat onnistuneimpia. Askeleenpidennys uralla keventämättä onnistui ilman, että pompin kuin perunasäkki, joten olin tyytyväinen. Pysähdys oli ok, mutta peruuttamiseen sain vähän nohitella Jettiä. Ravi siitä nousi myös hitusen hitaasti. Toinen askeleenpidennys lävistäjällä keventäen sujui myös ihan hyvin. Laukka nousi myös kulmasta, mutta oli melkoisen hidasta. Yritin olla maiskuttamatta kovin, mutta ääniä karkasi silti ilmaan, mutta hevonen jatkoi hidasta menoaan. Niinpä keskiympyrällä tuli ravirikko ja pari äännähdystä lisää. Onneksi kyseessä oli vain harjoituskerta, muuten olisi tullut ilmeisesti pistevähennyksiä. Kaikeksi onneksi laukka nousi kuitenkin kohtuullisen nopeasti takaisin ja pääsimme jatkamaan. Laukkalävistäjä meni hyvin samoin kuin raviin siirtyminen. Vasen laukka nousi myös ihan hyvin, ja tällä kertaa sain pidettyä Jetin keskiympyränkin ajan laukassa. Laukkalävistäjällä oma keskittyminen herpaantui, ja Jetti pudotti hitusen liian aikaisin raville. Loppua kohti Jetti alkoi ravata itse innokkaammin, mikä toki oli hyvä juttu, mutta toisaalta tuomarilta saattaisi tulla kommenttia tahtieroista koko ohjelman aikana. Viimeisenä tehtävänä pyöräytetty kymmenen metrin voltti meni hyvin, ja lopputervehdykseen pääsimme pysähtymään ilman suurempia ongelmia.

Opettajalta tuli kommenttia, että istun ihan hyvin ja ratsastan kohdat täsmällisesti. Positiivinen palaute oli tarpeen, kun Peran kanssa tehdyt räpellykset ovat onnistuneet vähän masentamaan. Tämän suorituksen perusteella ohjelma sujuu ihan hyvin, kunhan muistan keskittyä pitämään hevosen koko ajan hyvin liikkeellä sekä rentoutumaan itse kyydissä. Murehdin opettajalle ongelmiani Peran kanssa, ja hän ehdotti, että menisin kisat Hilanterilla. Kieltämättä ajatus on vähän houkutellut, mutta toisaalta Hilanteri saattaa keksiä kesken radan, ettei tämä ole sen juttu ja stopata johonkin. Pera kuitenkin kaikesta mahdollisesta kyttäilystä ja venkoilusta huolimatta jatkaisi koko radan loppuun. Pitää kokeilla, jos jotenkin saisin keploteltua itseni ensi viikolla tallille ratsastamaan Hilanterilla ohjelman läpi. Olisi se ainakin kokeilemisen arvoinen juttu.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Hevonen hukassa

Koska oma tunti jää väliin perjantaina, lyöttäydyin korvaamaan sen ennakkoon tiistaina. Aikuisten C-tunnilla oli tilaa, joten ujuttauduin siihen mukaan, ja kaikeksi onneksi opettaja oli mukavasti laittanut minulle Peran. Tunnin aiheena oli pohkeenväistö käynnissä ja ravissa.

Alkuverryttelyssä haimme hevosiin tuntumaa ensin käynnissä ja sitten ravissa aika omatoimisesti. Tällä kertaa yritin alusta asti keksiä, miten saan Peran takapään aktiiviseksi. Koetin saada käteni pitämään ohjat tasaisesti samalla, kun koetin pohkeilla pyytää takaosaa liikkumaan. Sitten pyörittelin ympyröitä ja voltteja, joilla koetin hakea asetuksia läpi. Kokeilinpa käynnissä muutamia etuosakäännöksiäkin toiveena, että ne herättäisivät hevosen takapään. Mitään mainittavaa menestystä en saanut. Pera pyöristyi kyllä välillä nätisti ja eteni, mutta edelleen itsellä oli tunne, etten saa hevosta tuntumalle yhtään. Omat neuvot loppuivat tähän samoin kuin alkuverkka, joten siirryimme väistöjen pariin.

Väistöt tehtiin pitkille sivuille pyöräyttämällä alkuun ensin voltti ja siitä sitten uralle etujalat palauttaen ja takapään sisempänä pitäen. Käynnissä Pera väisti aika kivasti, kun sain oman istuntani pidettyä kasassa. Opettaja tosin toivoi meiltä hieman jyrkempää väistöä, mikä vähän tuotti hankaluuksi. Kun esimerkiksi vasemassa kierroksessa pyysin oikealle pohkeella jyrkempää väistöä, unohdin kontrolloida hevosen vasenta puolta, jolloin se vähän pullahti sieltä karkuun. Käynnissä sain kuitenkin välillä palaset kohdilleen, ja Pera tarjosi hyvää, pyöreää väistöä kevyillä avuilla. Kuvioon lisättiin myös väistön jälkeen siirtyminen raviin ja pääty-ympyrän pyöräyttäminen. Opettaja ohjeisti tekemään siirtymän silloin, kun hevonen on vielä tuntumalla pyöreänä, jotta nostosta tulisi tasainen. Noottia tuli tässä vaiheessa siitä, kuinka päästin siirtymisissä ohjat aina löystymään. Muutaman kerran sain kuitenkin pidettyä ohjatkin käsissä, jolloin Pera nosti aika pyöreänä hyvän ravin.

Ravissa väistöt olivatkin hankalampia. Pera alkoi vähän muuttua häseltäväksi enkä saanut sitä kauheasti rauhoitettua. Niinpä väistöissä se tahtoi pullahtaa aina väistön toiselta puolelta ulos ilman, että osasin ottaa sitä kontrolliin. Lopulta opettaja neuvoi ottamaan vähän asetusta sille puolelle, jolta se yritti karata. Tämä auttoi hieman, mutta meno oli silti melkoista säätämistä. Tuli siis tehtyä se klassinen moka, että jäin säätämään ja unohdin täysin rentoutua. Lopuksi kuvioon lisättiin vielä hevosen suoristaminen ja siitä laukkaan siirtyminen. Tavoitteena oli edelleen saada siirtymä pyöreällä hevosella. Meillä tämä ei ottanut onnistuakseen, sillä jostain syystä kerta toisen jälkeen Pera tykkäsi viskata päänsä ylös nostossa. Taisin saada ehkä yhden tai kaksi sinnepäin olevaa nostoa, jossa Pera nosti laukan ilman päänviskomista. Laukassa opettaja yritti avittaa siinä, että saisin Peraa rentoutumaan siinäkin askellajissa. Ohjeet menivät hukkaan, kun en saanut itseäni toimimaan jostain syystä yhtään. Kädet ja jalat eivät halunneet olla yhteistyössä, jolloin apuja sateli vähän miten sattuu. Huomasin tässä olevani jälleen armottoman hidas palkitsemaan hevosen pienistäkin yrityksistä, jolloin varmaan onnistun kadottamaan siltä intoa edes yrittää.

Loppuraveissa yritin vielä keksiä, miten Peran saa ravaamaan rentona ja pyöreänä. Hetkittäin sain vähän vihiä asiasta, kun oma tuntuma ohjissa oli tasainen ja hevosen takapää aiempien harjoitusten ansiosta käynnissä. Meno ei kuitenkaan ollut kauhean tasaista, vaan hevosen rentous sekä tahti vaihtelivat tuon tuosta. Koko tunnista jäi vähän fiilis, että olin hukannut pahemman kerran hevosen altani. Tuntiin mahtui muutama pieni pätkä, kun Pera oli selvästi kuulolla ja työskenteli minun kanssani, mutta sitten oli monta hetkeä, kun minä tein yhtä ja Pera toista. Ei kauhean hyvä lähtökohta koulukisoja ajatellen. Tosin ehkä keskittymisemme riittää yhdessä sen noin viiden minuutin suorituksen ajan.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Paluu maanpinnalle kouluväännössä

Sunnuntain toinen tunti vierähti jälleen kahden ratsukon tunnilla Kaisan kanssa tulevia koulukisoja varten harjoitellen. Ratsukseni olin pyytänyt Peran, jolla ajattelin tahkota tämän kevään koulukisat. Tämän tunnin perusteella ajatukseni tosin romuttuivat hieman, mutta toisaalta onhan tässä aikaa vielä treenata. Opettaja rajasi maneesista meille mukavasti kouluradan harjoittelualueeksi. Tunnin aikana ehdittiin treenata kolmikaarista kiemurauraa, voltteja, keskiravia sekä laukkalävistäjiä.

Kiemuraura tahkottiin ensin muutamat kerrat käynnissä. Itselläni oli taas vaikeuksia hahmottaa, milloin saan kiemurat suunnilleen samankokoisiksi. Yritin myös houkutella Peraa rentoutumaan asetuksissa ja pätkittäin tuli onnistumisia. Kaarteissa tosin meno hyytyi hitusen, josta tulikin opettajalta kommenttia. Ravissa Peran pyöristäminen ei tahtonut onnistua millään, vaikka kuinka yritin. Opettaja yritti neuvoa parhaansa mukaan, mutta jotenkin tuntui, ettei hevonen ollut kuulolla enkä saanut annettua sille oikeanlaisia apuja. Pohkeeni yrittivät sentään vähän, mutta jotenkin en saanut koko hevoseen otetta. Ravissakin sujuvuudesta tuli parannustoivetta, ja muutamia kertoja sain vähän toimivampaa menoa. Oma istuntani tykkää kuitenkin levitä niin pahasti, että jään mieluusti himmailemaan hitaampaan menoon. Kumpihan rokottaa pisteitä koulukisoissa enemmän: hevosen hitaus vai kuskin huono istunta?

Keskiravia treenattiin pitkällä uralla keventämättä. Opettaja neuvoi hakemaan hevosta jo lyhyellä sivulla vähän säpäkämmäksi, jotta keskiravin koittaessa sen voisi vain päästää etenemään. Heikko istuntani pääsi kiusaamaan tässäkin kohtaa. Aluksi keskiraviyritelmäni olivat onnettomia, kun välttelin hytkymistä satulassa. Sain kuitenkin jossain kohden Peraa hereille, jolloin keskiravi lähti aika vaivatta vain hevosen päästämällä. Vielä kun saisin Peran keskiraviin pyöreänä, niin ravi tasoittuisi eikä oma pakkani hajoaisi niin pahasti. Istuntarääkkitreenit olisivat siis jälleen enemmän kuin paikallaan.

Laukkakuviossa laukka nostettiin aikaisintaan lyhyen sivun keskeltä, mutta viimeistään kulman jälkeen koittaneen ensimmäisen kouluratakirjaimen kohdalta. Sen jälkeen pitkän sivun keskelle pyöräytettiin keskiympyrä ja laukkaa jatkettiin toisen pitkän sivun ensimmäisen kirjaimen kohdalle. Siitä lähdettiin laukkalävistäjälle ja harjoitusraviin pyrittiin siirtymään lävistäjän päättäneen kirjaimen koittaessa. Aluksi laukat nousivat hieman ponnettomasti, jolloin opettaja neuvoi tekemään nousseen laukan jälkeen vielä toisen nostoavun, jotta Pera lähtisi aktiivisemmin liikkumaan. Vinkki auttoi, mutta onnistuin muutamia kertoja vielä nostamaan laiskan laukan. Ilmeisesti valmisteluni olivat heikot. Keskiympyrä sujui molempiin suuntiin ihan hyvin, ja hetkittäin sain Peraa laukassa rennoksi. Hetket olivat tosin kovin lyhyitä, mutta sentään sain edes sen verran rentoutta haettua.

Laukkalävistäjän lopussa oli ensin ongelmia siinä, että Pera pudotti ennen aikojaan raville. Syynä oli toki kuski, joka alkoi miettiä mielessä raviin siirtymistä ennen aikojaan. Siirtymät alaspäin olivat myös melkoisen töksähtäviä, mikä levitti istuntapakkaani entisestään. Lopulta ymmärsin keskittyä ajattelemaan raviin siirtymisen paljon myöhemmässä vaiheessa, jolloin saimme yhden nappisiirtymän ilman ihan kauheaa töksähdystä. Helpommalta suunnalta itselle tuntui oikea kierros, mistä lie sitten johtuen.

Tunnista jäi melkoisen epävarma fiilis. En saanut Peraan otetta oikein missään muussa kuin käynnissä, ja siinäkin hevonen tuntui jäävän jotenkin tyhjäksi. Kuulemma Peralla muutkin enemmän menevät ovat tuumanneet samaa siitä, että hevonen jää helposti sellaiseksi. Yritin omasta mielestäni aktivoida takapäätä hommiin, mutta liekö sitten yritys todellisuudessa ollut pyöreä nolla vai päästinkö puolestaan hevosen venymään niinä hetkinä etupäästä? Tämä mysteeri ei selvinnyt. Tämän kerran pohjalta ja sen, että Peralla on ilmoittautunut jo kaksi muuta kuskia kisojen B-kouluohjelmaan, vaikuttaa siltä, että starttaamme ruunan kanssa kiltisti saman helpon C:n kuin viimeksi. Ehkä olen sitten keväämmällä valmiimpi kokeilemaan sitä B:täkin.

Monitoimisuokin kyydissä

Sunnuntaina testailin pitkästä aikaa ratsastuskuntoani, kun luvassa oli kaksi tuntia. Ensin suuntasimme Noran kanssa tallin opettajan kotitilalle tunnille. Olin arvellut saavani Jetin, mutta pääsinkin tutustumaan tallin Tuiskun Tähti -suomenhevostammaan eli tutummin Tupuun. Tallin sivujen tietojen pohjalta Tupu on erinomainen rotunsa edustaja, sillä siltä sujuu ajohevosena ja ratsuna toimimisen lisäksi myös metsätyöt. Koulutustasoa en muistanut opettajalta kysellä laisinkaan, joten se jäi arvoitukseksi. Ohjeeksi sain sen, että tamma on reipas ja jos se ei ymmärrä, mitä siltä pyydetään, se voi ratkaista tilanteen tarjoamalla lisää vauhtia tai jämähtämällä paikoilleen. Muuten se on herkkä ja yritteliäs tapaus.

Alkuverryttelyssä tehtävänä oli hakea hevosta sekä käynnissä että ravissa vähän lyhyempään askellukseen ja pyöreämmäksi, jonka jälkeen hevosen sai taas päästää normaaliin askellukseen. Tupun kanssa taisimme onnistua enemmänkin hidastamaan tahtia kuin lyhentämään askelta aktiivisuus säilyttäen. Syyksi arvelen tuttuun tapaan sitä, että jarrutin liikaa ohjalla ja unohdin pyytää takapäätä pysymään liikkeessä pohkeilla. Opettajalta tulikin kommenttia mahdollisimman pienistä ohjasotteista. Tupu hieman rentoutui, kun keskityin pyytämään mahdollisimman kevyesti ohjilla, mutta pohkeeni eivät halunneet toimia, joten takapään liike ei kauheasti parantunut. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka kevyesti Tupu aina siirtyi hitaampaan raviin ja palasi takaisin normaaliin menoon.

Seuraavaksi tehtävänä oli tulla portaittaisia pohkeenväistöjä keskihalkaisilta lähtien. Sekä käynnissä että ravissa helpommalta tuntui tehdä väistöjä oikealle. Hassuinta itselle oli se, että ravissa väistöt tuntuivat sujuvan käyntiä huomattavasti helpommin. Tupu väisti mukavan helposti oikealle kevyillä avuilla, mutta tahtoi suoristuskohdissa valua hieman takaisin vasemmalle. Muutaman valumisen jälkeen ymmärsin pitää vasenta puolta hallinnassa paremmin, jolloin suoristuskohdissakin päästiin nimen mukaisesti suoraan. Väistöt vasemmalle tuottivatkin jo vähän pulmia. Ensin tuntui, etten saanut väistöapuja perille, ja sitten Tupu puolestaan lähti takaosa edellä. Opettaja ohjeisti kääntämään etuosaa ensin hieman ja väistättämään vasta sitten, jolloin meno parani. Yllättäen myös ulko-ohjan tasainen tuki auttoi siihen, ettei hevonen yrittänyt pullahtaa sieltä väistöä karkuun.

Laukkakuviossa kenttä jaettiin kolmeen ympyrään. Kuvioon lähdettiin lyhyeltä sivulta nostamalla laukka peruutuksen kautta. Tai ainakin teoriassa. En saanut Tupua aluksi ollenkaan peruuttamaan, vaikka yritin pyytää ja keventää istuntaanikin. Tupu joko seisahtui tiukasti paikoilleen tai pyrki eteenpäin. Yrittämiseni menivät ihan mönkään ja lopulta pyysin opettajaa apuun. Hän sanoi Tupun reagoivan myös tällaisella jämähtämisellä siihen, jos ohjaan kertyy liikaa painetta eikä se ymmärrä, mitä vaaditaan. Niinpä tilanne nollattiin käyttämällä ohjat pitkinä hetken ajan. Sen jälkeen ja opettajan avustuksella sainkin muutamia peruutusaskelia. Laukka puolestaan nousi aika mukavasti peruutuksesta, ja Tupu meni rauhallista laukkaa. Ympyrällä ongelmana oli puskeminen, jota en kauhean hyvin saanut kuriin. Kiitos vaan teille, toimimattomat pohkeeni. Ympyrää vaihdettiin aina nostamalla uusi laukka peruutuksesta. Meillä ympyrän vaihtamiset menivät hankalasti, ja vasta opettajan avustamana pääsimme liikkeelle. Onneksi kuvioon mahtui pari kivaa laukkanostoa peruutuksesta, niin ei jäänyt tehtävän lukuisat muut ongelmat kaivelemaan ihan niin pahasti.

Loppuraveissa tehtävänä oli yrittää saada hevosta venyttämään eteen alas. Tupu ravasi mukavan sujuvasti, mutta kovin mainittavaa venytystä en saanut siitä houkuteltua. Jotenkin tunnun menevän kipsiin, jos minulle ennakkoon kerrotaan hevosen voivan jännittyä kuskin epämääräisyydestä. Tämän tiedon saatuani alan jotenkin ylivarovaiseksi enkä varmasti anna yhtään selkeitä apuja, vaan vihjailen mystisesti puolittain sinnepäin. Ratsuna saisi olla melkoinen ajatustenlukija, jos meinaisi minua ymmärtää. Toisaalta Tupu on mainio opetusmestari, sillä apujen jäädessä epämääräiseksi se ei yritäkään tarjota kaikkia temppujaan, vaan jää odottamaan selkeämpää apua. Vielä kun saisin itseni järjesteltyä noina hetkinä niin, että kykenen kommunikoimaan sujuvasti.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Ohjien pauloissa jälleen kerran

Lupaava Hilanteri-putkeni katkesi tänä perjantaina, kun ratsukseni oli merkitty Jussi. Mietin ennen tuntia, että viime kerrasta kyseisen ratsun kanssa on jo aikaa. Blogi paljasti, että viimeksi olen mennyt sillä yli puoli vuotta sitten, hurja tauko! Odotin kuitenkin pitkästä tauosta huolimatta tuntia hyvillä mielin, sillä muistelin yhteistyön Jussin kanssa onnistuvan ilman suurempia kinasteluita. Tunnin tehtävät liippasivat tulevien koulukisojen ohjelmia, sillä luvassa oli keskiravia ja -laukkaa sekä voltteja.

Alkuverkassa tehtävänä oli hakea hevosta pyöreämmäksi ja aktiivisemmaksi ajattelemalla ohjat ja omat kädet jälleen sivuohjamaisesti. Pohkeella pyydettiin sen verran, että hevonen oli aktiivinen, mutta ei jännittynyt eteenpäin pyytämisestä ja hieman menoa rajaavasta ohjasta. Meillä tämä ei meinannut alkaa sujua millään. Jussi tuntui armottoman raskaalta ja etupainoiselta ja käsistäni hupenivat voimat liki samantien. Yritin silti vankasti pitää käteni tasaisesti tuntumalla ja pyytää pohkeilla Jussia liikkumaan. Kerta toisen jälkeen huomasin kuitenkin säätäväni ohjilla kaikkea ylimääräistä, kun taas pohkeeni eivät tehneet mitään. Kinastelun jälkeen aloimme saada kohtuullisia hetkiä, mutta mitään suurta läpimurtoa en tässä asiassa saanut. Jussi pyöristyi pätkiä, mutta sammutti takapäänsä tehokkaasti.

Ravissa meno muuttui raskaammaksi. Pohkeeni lakkasivat liki kokonaan yrittämästä eikä ohjissa roikkumalla yllättäen saanut mitään hyvää aikaan. Jouduin välillä käymään käynnissä ja hakemaan hevosta siellä kuulolle, jotta sain edes vähän siedettäviä hetkiä ravissa. Olisi pitänyt olla sata kertaa tarmokkaampi ravissa ja sanoa hevoselle pohkeilla, että nyt muuten liikut ja silti rohjeta pitää ohjat hyvällä tuntumalla niistä kummemmin hölläämättä. Mutta ei, en vain tuntunut osaavan tänään tätä hommaa yhtään ja vartin jälkeen olin jo valmis luovuttamaan. Hilanteriakin tuli kova ikävä tässä vaiheessa, sillä Jussi tuntui puskevan myös molempiin suuntiin.

Alkuverkan jälkeen pääsimme harjoittelemaan keskiravia, jota tehtiin pitkälle sivulle aina kahden kirjaimen verran. Tavoitteena oli saada hevonen lyhyen sivun ja kulman aikana sen verran pakettiin ylimääräisellä energialla, että keskiravi lähtisi pelkästään päästämällä hevonen kulkemaan. Hieno ajatus, jota en kuitenkaan saanut vietyä käytäntöön. Jouduin pumppaamaan Jussiin vauhtia pohkeilla, jolloin ohjat pääsivät löystymään, ja hevonen venyi pitkäksi. Opettajalta tulikin noottia, että Jussi osaa mennä keskiravia hyvällä tuntumallakin. Toisena korjauksena tuli se, että ottaisin hevosen ajoissa takaisin tavalliseen raviin. Aika monta kierrosta saimme tahkota ennen kuin sain keskiravia onnistumaan sinnepäinkään. Kun keskiravi onnistui, nousi ongelmaksi Jussin saaminen ajoissa takaisin normaaliin raviin. Ensin hukassa on kaasu, sitten jarru. Kuulostaa aika tyypilliseltä menolta minulle.

Samaa kuviota käytettiin myös keskilaukan hakemisessa. Tässä tuli tunnin ehkä ainoa hyvän mielen hetki. Jussi lähti keskilaukkaan kevyesti, ja laukka tuntui selkään muhkealta. Hevonen ei tosin pyöreyttä ollut nähnytkään, mutta silti laukka vaikutti ilmavalta ja silti helpolta istua. Opettajaltakin irtosi pari hyvää sanaa menostamme, mutta samantien noottia tuli siitä, etten saanut Jussia takaisin tavalliseen laukkaan. Se päätti jostain syystä olla kuuntelematta pidätteitäni ennen kuin olin jarrutellut hyvän tovin. Tässä kohtaa hyvänä vinkkinä olisi ollut viedä jarruttava apu kertaalleen napakammin perille, jotta hevonen olisi alkanut kuunnella. Sitten olisin voinut taas ratsastaa ja kokeilla, jaksaisiko hevonen kuunnella ne kevyet avut taas paremmin.

Lopuksi pyörittelimme noin kymmenen metrin voltteja toisen pitkän sivun keskeltä ravissa ja toisen puolestaan laukassa. Ravissa voltit menivät ihan ok ja hetkittäin jopa pyöreänä. Uusia ongelmia ei onnekseni ilmaantunut, joten yritin keksiä vanhoihin ratkaisua, huonolla menestyksellä tosin. Laukkavoltissa sain kommenttia siitä, että päästän hevosen valumaan liikaa, kun minun pitäisi kääntää tarmokkaammin. Olin tajunnut kuvion hieman väärin ja tarkoituksella ratsastin voltin läheltä keskihalkaisijalla ollutta estettä. Tarkoituksena oli kuitenkin kääntää selvästi ennen sitä. Kun lopulta tajusin, miten voltin piti mennä, sujui homma paremmin. Jussi kääntyi aika kivasti eikä sammuttanut laukkaakaan. Oman katseen pitäminen menosuunnassa hevosen niskan sijaan auttoi kummasti hahmottamaan reitin. Opettaja tosin toivoi Jussia vähän lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi, mutta se toive jäi odottamaan parempaa yhteistyön päivää.

Loppuraveissa hain Jussia venyttämään eteen ja alas. Hetkittäin ruuna tekikin pyydetysti, mutta hairahtui helposti ja nosti päänsä taas ylös. Tunnista oli onnistumisen ja onnellisuuden fiilikset melkoisen kaukana. Opettajallekin totesin, että Hilanteria tuli kova ikävä tunnin aikana. Tuntui hullunkuriselta, että Hilanteri itse asiassa on tämän kerran perusteella näistä kahdesta ratsukosta minun hyppysiini kevyempi ja mutkattomampi. Viime elokuussa olisin nauranut itseni tällä mielipiteellä ulos maneesista. Opettaja hymähti ja sanoi, että hän oli kerrankin muistanut laittaa minulle vuorostaan ihan oikean hevosen ratsastettavakseni. Samalla hän vähän varoitteli, minun puheiden perusteella edessä saattaa olla pidempi putki Hilanterin kanssa. Vähän kyllä jäi kaivelemaan, kuinka otteeni Jussista oli niin pahasti kadonnut. Toisaalta puolen vuoden tauko teettää varmasti tällaista. Täytyy taas vähän myöhemmin ottaa uusinta Jussin kanssa ja muistaa ehkä jopa ratsastaa. Se saattaisi tässä harrastuksessa jopa auttaa.

Kisakuulumisia vielä sen verran, että sain rustattua nimeni 18.3. koittaviin koulukisoihin. Ratsutoiveeksi pistin Peran, mutta kisaluokan jätin vielä auki. Sunnuntaina luvassa on yhteistunti toisen kisoihin osallistuvan ratsukon kanssa ja ensi viikolla puolestaan yksitystunti tallin opettajan luona helppo B:0 2009 -kouluohjelmaa treenaten. Sen käynnin perusteella uskallankin jo arvioida, kokeilenko jo B:tä vai menenkö kiltisti C:n ohjelman.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Hevoslaukka löytyi, joten toivoa on

Tänä torstaina menin estevalmennukseen tavallista innokkaampana. Hyvää mieltä lisäsi se, että opettaja rakennutti meillä radan, joka sisälsi kolme estettä kolmikaarisen kiemurauran kaltaisesti, ei siis kuviota tarkasti noudattaen. Olenkin jo pidemmän tovin mielessäni haaveillut moisen hyppäämistä ja nyt sekin toteutui. Epper oli myös hitusen aktiivisempi tällä kertaa. Se tosin ei johtunut osaavasta kuskista, vaan maneesin katolta pudonneita lumia säpsähdelleistä heppakavereista.

Pidemmittä alkukirjoituksitta siirrynkin jo rataan, jota treenattiin osissa ennen kokonaisena menemistä. Radalle lähdimme vasemmassa kierroksessa ylittäen ensimmäisen kolmikaarisen kiemurauran esteen. Yritin saada Epperiä liikkeelle alusta alkaen, mutta este tuli kuitenkin liian äkkiä ja kömmimme jotenkin sen yli. Tämän jälkeen sain Epperiä vähän paremmin hereille ennen kakkosestettä, jolloin laukka vaihtui näpsäkästi. Kolmoselle tultaessa annoin Epperin vähän rauhoittaa menoa, sillä opettaja oli pyytänyt ratsastamaan linjan 4-5 lyhyemmässä laukassa. Meille tämä tarkoitti kuutta askelta. Olin kuitenkin nukuksissa enkä saanut lyhennettyä Epperiä kunnolla, sillä se pyyhkäisi linjan kuitenkin vain viidellä askeleella. Positiivista oli se, ettei ratsua tarvinnut herätellä linjan jälkeen, vaan siitä saattoi jatkaa helposti kuutoselle. Laukka vaihtui jälleen näpsäkästi ja seiska ylittyi ok. Sen jälkeen suunnattiin vielä toisen kerran linjalle ja nyt opettaja halusi yhden laukan vähemmän. Oman virheeni takia tiesin, että meidän pitäisi päästä väli neljällä askeleella, jota en ollut tunnin aiemmissa harjoituksissa onnistunut tekemään, vaan viisi askelta oli ollut meille se reippaampi laukka. Onneksi seiskalta oli pitkä pätkä kaasuttelumatkaa, jolloin onnistuin viimein kaivamaan Epperistä hevoslaukan sen ainaisen ponilaukan sijaan. Niinpä hurautimme linjan 8-9 vaivatta neljällä askeleella, ja olin todella tyytyväinen. Miinuksena radan loppuun tosin tuli se, että Epper laskeutui ysin jälkeen ristilaukassa enkä saanut sitä lennosta vaihdettua, vaan takapää tuli myötälaukkaan ravimökellyksen kautta. Yritin kyllä ahkerasti komentaa hevosta vaihtamaan lennosta takapäänkin, mutta tällä kertaa viesti ei mennyt perille.

Opettaja oli rataan tyytyväinen ja niin olin minäkin, ainakin suurimmaksi osaksi. Tunnin aikana pohkeeni olivat ehtineet löytää taas oman heilahdusvaihteen, mikä vähän ärsytti joissain hypyissä. Hetkittäin tajusin ennen hyppyä pitää pohkeet kevyellä tuntumalla, jolloin ne eivät lähteneet omille teilleen. Tälle tunnille ei muistini mukaan sattunut yhtään ratsun kanssa eri aikaan tehtyä hyppyä, mistä annoin meille toki plussaa. Käsi-katsepaketti toimi myös ja tällä kertaa olin erityisen tyytyväinen johtamiseeni. Sain tehtyä enemmän sivulle eteen meneviä johtamisia sen sijaan, että olisin nykinyt ohjasta taakse. Johtamiseni olivat varmasti aika liioiteltuja, mutta toisaalta ilmeisesti niiden seurauksena Epper vaihtoikin nätisti hypyssä pyydetyn laukan. Toisaalta asiaa saattoi auttaa myös oma katseeni, joka oli pitkästä aikaa hyvin menossa jo seuraavalle esteelle pelkän eteenpäin tuijottamisen sijasta.

Tunnin aiemmissa harjoituksissa sain opettajalta vähän noottia siitä, ettei hevosen hoputtaminen viime hetkessä ennen hyppyä aina auta, vaan toivottu eteneminen on löydettävä ajoissa. Sorruin nimittäin muutamia kertoja reagoimaan vasta juuri ennen hyppyä, mikä varmasti enemmän sekoitti hevosta kuin auttoi sitä. Rohkaisuavun muuten etenevän, mutta epäröivän hevosen kanssa tuossa vaiheessa ymmärrän, mutta meidän menomme ei enää siinä vaiheessa ollut etenemistä nähnytkään. Oli kiva saada sapiskaa tuosta, sillä muuten saattaisin sortua käyttämään sitä liian usein. Ehdin myös hihkua opettajalle, että kyllä minulla ja Epperillä on vielä toivoa, kun onnistuin nyt kuitenkin yhden suoran linjan ajaksi kaivamaan siitä esiin sen oikean hevoslaukan. Nyt vain pitää alkaa löytää sitä aina vähän enemmän kerta kerralta ja ehkä pääsemme vielä starttaamaan kokonaisen esteradan hyvällä laukalla.

Meitä oli tunnilla ilahduttavasti vain kolme, mutta kehnon heppatilanteen takia jouduimme lopettamaan hyppelyt vähän aiemmin ratsuja säästääksemme. Loppuun teimme sitten kouluvääntöä reilun vartin verran. Aiheena oli hevosen askeleen lyhentäminen ja sitä kautta pyöristäminen. Opettaja käski ajatella omia käsiä ohjien kanssa sivuohjamaisina eli ettei niillä vaikutettaisi kummemmin, vaan pyrittäisiin pitämään sama tuntuma koko ajan. Tällä tavoitteena oli se, että hevonen uskaltaisi pyöristyä tasaiseen ohjastuntumaan sen sijaan, että ratsastaja koko ajan näpertää ohjilla jotain. Aluksi Epper vastusteli ohjastuntumaani, mutta hiljalleen pohkeilla pyytäessäni ja ohjia mahdollisimman sinnikkäästi tasaisena pitämällä se alkoi pyöristyä. Takapää uhkasi sammua noina hetkinä, mutta onneksi pohkeeni olivat hereillä. Niinpä saimme sekä käynnissä että ravissa varsin mukavan pyöreää menoa, jossa Epper rentoutui tuntumalle ja oli kevyt ratsastettava. Kieltämättä olisi houkutellut jäädä vääntämään ratsulla koulua vielä tunnin verran, sillä sen verran hyvältä se tuntui.

Eilen tallilta kuului valitettavasti myös surullisia uutisia. Kaapo siirtyi vihreimmille laitumille, sillä sinnikäs jännevaiva vei voiton. Eläinlääkärin ennuste käyttökuntoon paranemiselle oli erittäin huono, joten ruuna päästettiin kivuista pois. Sääli, sillä Kaapolla oli ikää vasta kahdeksan vuotta ja reippautta vaikka muille jakaa. Pitää toivoa, että tallilla päästäisiin nyt hyvä tovi ilman samanlaisia uutisia.