keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Valmistautumista koulukisoihin

Tänään suuntasin tallin opettajan kotitilalle harjoittelemaan tulevien koulukisojen helppo C:1 2000 -ohjelmaa. Ratsunani oli Jetti, joka oli omalla tavallaan ilahduttavan paljon enemmän läsnä kuin Pera parilla viime kerralla. Tunnin aikana harjoittelimme ohjelman kohtia pätkässä ja lopuksi hurautimme sen kokonaan läpi.

Ensimmäisenä treenasimme kolmikaarista kiemurauraa ensin pari kertaa käynnissä ja sitten harjoitusravissa. Itselläni oli taas reitin hahmottamisvaikeuksia eikä puuttuneet kirjaimet paljon menoa parantaneet. Jetti tahtoi myös vähän hyytyä, ja reittiin keskittyminen kärsi, kun valitsin mieluummin hevosen nohittamisen liikkumaan. Opettaja muistutti rentoutumisen ja myötäämisen tärkeydestä kaarien asetuksissa. Jäin vähän vasemmalta kiinni, kun tuntui, etten saanut Jettiä siihen suuntaan kovin helposti asettumaan. Sisäpohkeeni yritti välillä jopa toimia, mutta luovutti aika nopeasti. Kerran tai kaksi muistin jopa istuntani olevan vasemmalle painunut, mutta valtaosan ajasta unohdin korjata sitä. Ei ihme, jos hevonen tuntui valuvan vasemmalle, kun koko kuskikin oli sinne kallellaan. Sain kuitenkin kiemurauralle tehtyä hyvät suoristukset, joihin saatoin olla ihan tyytyväinen.

Tämän jälkeen harjoittelimme askeleenpidennyksiä lävistäjille. Muutamat kerrat hosuin reitissä ja lähdin pyytämään pidennystä ennen kuin hevonen oli kunnolla suorassa lävistäjällä. Opettajalta tuli asiasta noottia ja kertaus siitä, että hevosen tulee olla kunnolla suorassa ennen kuin pidennystä kannattaa yrittää. Alkuun pidennysyritykset olivat vähän ponnettomia. Sitten uskalsin pyytää vähän enemmän ja samalla rentoutua istunnalla, jolloin Jetti lähti pidentämään ihan kohtuullisesti. Opettaja neuvoi ottamaan pidennyksen riittävän ajoissa kiinni, jotta kulmaan päästään normaalissa, hyvässä ravissa. Jetti kuunteli pidätteet hyvin, ja pääsimme pidennyksen jälkeen helposti tavalliseen raviin jatkamaan menoa.

Seuraavaksi ratsastimme vielä ohjelman laukkaosuudet. Oikea laukka nostettiin C:n ja M:n välillä, ja opettaja ohjeisti tässä tapauksessa kulman olevan otollisin nostokohta. Ensimmäinen nostoyritys meni hienosti mönkään, ja Jetti tarjosi vain ravia. Tunsin itseni taas alkeistuntilaiseksi ensimmäisten laukkaharjoitusten parissa. Toisella kerralla vähän napakammin pyydettynä laukka nousi, ja pääsimme jatkamaan. Keskiympyrä meni ihan ok, mutta vauhdissa oli parantamisen varaa. Minusta olimme koko ajan hyytymisen rajamailla, mutta en silti osannut pyytää hevosta etenevämpään menoon. Laukkalävistäjät menivät aika kivasti, kun opettaja neuvoi ajattelemaan laukkaa ihan loppuun saakka, melkein jopa muutaman askeleen ajaksi vastalaukkaa. Ongelmanani tahtoo olla juuri se, että alan jo lävistäjän alussa hirvitellä tulevaa ravisiirtymistä, jolloin ratsu pahimmassa tapauksessa pudottaa laukan raviin turhan aikaisin. Jetti puksutti menemään ongelmitta ja hitaamman tahdin ansiosta raviin siirtymiset menivät mukavasti. Vasemmassa laukassa kuvio meni myös pääösin ok, tosin Jetti taisi esittää yhden tahattoman laukanvaihdon yhden kerran lävistäjän lopussa.

Lopuksi oli aika hurauttaa koko rata läpi. Pääsin hienosti alkutervehdyksen ja ensimmäisen kulman, kunnes unohdin ohjelman. Hups. Nauroinkin opettajalle, että olin niin kamalan tyytyväinen ensimmäisen kohdan suorittamiseen, että pää nollasi loppuradan. Opettajalta tuli jo tässä vaiheessa kommenttia, etten yrittäisi puskea niin paljoa, vaan keskittyisin olemaan yhtä rento kuin muun tunnin aikana. Myönnän kyllä, että tervehdyksen jälkeisessä ravinostossa puskin hevosen matkaan. Ei varmasti näyttänyt kovin kauniilta. Ohjelma aloitettiin sitten uudelleen, ja yritin tällä kertaa muistaa ratsastaa, mutta pysytellä myös rentona. Tervehdykseen pysähtyminen oli vähän valuva ja ravi nousi myös hitusen valjusti. Keventäen tehtyyn askeleenpidennykseen lävistäjällä maltoin suoristaa hevosen, ja se meni ihan kivasti. Muistin myös ottaa hevosen selvästi takaisin normaaliin raviin.

Kolmikaarinen kiemuraura sujui myös ihan kivasti, suoristushetket olivat onnistuneimpia. Askeleenpidennys uralla keventämättä onnistui ilman, että pompin kuin perunasäkki, joten olin tyytyväinen. Pysähdys oli ok, mutta peruuttamiseen sain vähän nohitella Jettiä. Ravi siitä nousi myös hitusen hitaasti. Toinen askeleenpidennys lävistäjällä keventäen sujui myös ihan hyvin. Laukka nousi myös kulmasta, mutta oli melkoisen hidasta. Yritin olla maiskuttamatta kovin, mutta ääniä karkasi silti ilmaan, mutta hevonen jatkoi hidasta menoaan. Niinpä keskiympyrällä tuli ravirikko ja pari äännähdystä lisää. Onneksi kyseessä oli vain harjoituskerta, muuten olisi tullut ilmeisesti pistevähennyksiä. Kaikeksi onneksi laukka nousi kuitenkin kohtuullisen nopeasti takaisin ja pääsimme jatkamaan. Laukkalävistäjä meni hyvin samoin kuin raviin siirtyminen. Vasen laukka nousi myös ihan hyvin, ja tällä kertaa sain pidettyä Jetin keskiympyränkin ajan laukassa. Laukkalävistäjällä oma keskittyminen herpaantui, ja Jetti pudotti hitusen liian aikaisin raville. Loppua kohti Jetti alkoi ravata itse innokkaammin, mikä toki oli hyvä juttu, mutta toisaalta tuomarilta saattaisi tulla kommenttia tahtieroista koko ohjelman aikana. Viimeisenä tehtävänä pyöräytetty kymmenen metrin voltti meni hyvin, ja lopputervehdykseen pääsimme pysähtymään ilman suurempia ongelmia.

Opettajalta tuli kommenttia, että istun ihan hyvin ja ratsastan kohdat täsmällisesti. Positiivinen palaute oli tarpeen, kun Peran kanssa tehdyt räpellykset ovat onnistuneet vähän masentamaan. Tämän suorituksen perusteella ohjelma sujuu ihan hyvin, kunhan muistan keskittyä pitämään hevosen koko ajan hyvin liikkeellä sekä rentoutumaan itse kyydissä. Murehdin opettajalle ongelmiani Peran kanssa, ja hän ehdotti, että menisin kisat Hilanterilla. Kieltämättä ajatus on vähän houkutellut, mutta toisaalta Hilanteri saattaa keksiä kesken radan, ettei tämä ole sen juttu ja stopata johonkin. Pera kuitenkin kaikesta mahdollisesta kyttäilystä ja venkoilusta huolimatta jatkaisi koko radan loppuun. Pitää kokeilla, jos jotenkin saisin keploteltua itseni ensi viikolla tallille ratsastamaan Hilanterilla ohjelman läpi. Olisi se ainakin kokeilemisen arvoinen juttu.