Vähän napakampaa menoa

Vajaan puolentoista viikon päästä koittavia tallin estekisoja ajatellen toivoin estevalmennukseen Lorea tai Potteria, mutta molemmat hevoset olivat ehditty napata. Niinpä hyppäsin tuttuun tapaan Epperin kyytiin ja päätin, että tällä tunnilla pistän hevosen liikkumaan aikaisempaa napakammin. Alkukäynneissä jaksoin komentaa Epperiä aina liikkeelle, jos se yritti alkaa hiippailla. Hiljalleen se alkoi kävellä itse vähän reippaammin, mutta pienetkin matkustamaan jäämiset hidastuttivat menoa heti. Ravissa kokeilin tehdä temponvaihteluita, jotka onnistuivat niin ja näin. Melkoisesti sain nohitella ennen kuin ratsu totteli. Tein myös siirtymiä, ja hiljalleen Epper alkoi olla paremmin kuulolla. Laukassa puolestaan hurautin muutamat pitkät sivut kunnolla eteen, jolloin Epperistäkin löytyi liikettä.

Päivän rata näytti sitten tältä, ja siinä muutamat esteet olivat tulevien kisojen mukaisesti 70 sentissä. Ennen koko rataa olimme hypänneet muun muassa noita kahta linjatehtävää molemmista suunnista. Meillä Epperin kanssa pidempään linjaan meni kuusi askelta ja lyhyempään viisi. Kertaalleen tosin lyhyempi linja meni neljällä askeleella, kun Epper yllätti ja lähtikin hyppyyn kaukaa. Ysieste oli puolestaan vesimatolla varustettu, mutta Epper ei onneksi moisesti piittaa. Ennen rataa hypätyt tehtävät menivät pääosin ok, ja Epper liikkuikin hieman reippaammin. Oma tsemppaus siis kannatti, vaikka vieläkin sai huhkia melkoisesti. Muistin silti aina rentoutua edes hetkeksi, jos hevonen vain antoi siihen aihetta.

Itse rata lähti liikkeelle seisoskelun jälkeen vähän hitaasti. Kaasuttelin vauhtia pitkältä sivulta, mutta kaarre tahtoi silti vähän hyydyttää. Ykkösen ja kakkosen väli päästiin kuitenkin kuudella askeleella, ja matka jatkui kolmoselle. Käännös meni hyvin, mutta hitaahkosti, jolloin koetin komentaa hevosta vielä ennen estettä eteenpäin. Keskittyminen meni tähän, joten ajatukset johtamisesta jäivät sille tasolle. Laukka vaihtui pitkälle sivulle päästyämme. Nelosen ja viitosen väli meni myös viidellä askeleella, mutta kaipasin silti kovasti sitä neljän askeleen laukkaa. Pidempi linja toisesta suunnasta hypättynä ei tuottanut mitään ongelmia, ja sen jälkeen alkoikin uusinta.

Kasikavaletille kaarsin kohtuullisen läheltä ysiä ja olin jo hypyssä ajatuksissani kääntämässä seuraavalle esteelle. Epper lähtikin käännökseen aika kivasti, mutta kovin hitaasti. Vesimattoesteestä eli ysistä päästiin kuitenkin yli, joskin muistaakseni ristilaukassa. Päätin antaa hevosen suoriutua omista kintuistaan ja käänsin nopeasti kympille. Epper taisi saada jalkansa järjestykseen, mutta vauhti oli hyytynyt. Niinpä lähestyminen viimeiselle esteelle eli yhdelletoista oli ponnetonta, ja keilasimmekin siitä puomin alas. Jos en väärin muista, oli tämä ensimmäinen pudotus Epperin kanssa. Tähän mennessä se on ansiokkaasti nostanut kavionsa puomien yli vaikka kuinka ponnettomasta menosta. Siksi harmittikin tuplasti enemmän, kun tajusin itse vaikeuttaneeni hevosen suoriutumista antamalla sen hyytyä. Kisoissa en tällaista hutilointia itseltäni haluaisi nähdä.

Radan jälkeen sykkeet olivat melkoiset, joten ainakin olimme tehneet töitä. Pääosin olen rataan tyytyväinen, mutta vaihtumattomat laukat ja puomin pudotus jäivät harmittamaan. Oma keskittyminen valui jälleen melkoisesti vauhdin ylläpitämiseen enkä sitten kyennyt tekemään muuta. Tunnin aikana oli silti hauska huomata, että Epper on kanssani samoilla linjoilla: jos pitää hypätä kaukaa tai läheltä, valitsee se kuskin tavoin kaukaa lähtemisen. Siksi muutamina harppauskertoina ei ollut mitään ongelmaa, kun molemmat olivat tietoisia siitä, että nyt lähdetään kauempaa. Ihannetilanne olisi silti löytää se paras mahdollinen ponnistuspaikka eikä häseltää näin. Katse ja kädet jatkoivat puolestaan tuttuun tapaan hyvää menoaan, mutta pohkeeni ovat keksineet alkaa heilahdella miten sattuu. En siis saa pidettyä niitä kevyesti tuntumalla, vaan taidan lössähtää vetkulaksi ennen estettä. Jatkossa siis ajatusta enemmän siihen, että pidän itseni kasassa myös ennen estettä enkä jää huilimaan.

Epperin kanssa kisaradalle suuntaaminen silti vähän mietityttää. Verkassa on kuitenkin kohtuullisen vähän aikaa saada hevonen hereille, kun meillä menee usein valtaosa tunnista siihen eikä välttämättä sittenkään kovin onnistuneesti. Toisaalta Epper on ainakin tähän asti ollut varma hyppääjä, joka tuskin piittaa erikoisemmista esteviritelmistä. Aikaa vastaan meistä ei kuitenkaan ole ratsastamaan, ellei rata mahdollista sellaisia oikoreittejä, joita kovin moni ei lähde kokeilemaan. Niissäkin on toki vaarana, että vauhdin sammuttua Epper lopulta tekee ratkaisun jättää hyppäämättä. Onneksi tässä on vielä viikko aikaa miettiä ratsua, nimeni kun olen kuitenkin listaan saanut rustattua.