perjantai 31. heinäkuuta 2015

Ajatusta hyvästä menosta

Perjantain toinen estetunti meni Hiliman kyydissä. Tälläkin tunnilla ratsukoita oli neljä. Hilima ei ollut mennyt muita tunteja edellispäivän jälkeen, jolloin olin ratsastanut sillä koulua. Jollain tavalla meillä olikin säädöt nopeammin kohdillaan eikä kaikkea tarttenut aloittaa aivan alusta. Töitä toki sai tehdä eikä Hilima esimerkiksi aivan suoraan mennyt oikeassa laukassa, vaan onneksi korjaaminen oli rutkasti viime kertaa helpompaa.

Alkuverkan sileässä työskentelyssä Hilima malttoi hienosti. Se tarjosi myös rauhallista laukkaa molempiin suuntiin, mikä oli tietysti kiva juttu. Puomi- ja kavalettitehtävillä saimme vaihdettua toivotusti laukkoja, mutta meno oli hieman kipityksen puolelle sortuvaa. Estetehtävillä minua vaivasi alussa paha tarve sukellella. En tajua, miten katsoin ponnistuspaikat niin väärin, että olin turhan monta kertaa lähdössä hyppyyn askelta ennen Hilimaa. Hoh! Onneksi Hilima oli kiltti ja hyppäsi esteet, vaikka kuski makoilikin jo kaulalla vaikeuttamassa hommaa. Sain kuitenkin ryhdistäydyttyä ja odotettua hyppyjä paremmin, jolloin sukeltelukin jäi pääosin pois.

Tulimme radan noin 60-senttisenä. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Hilima laukkasi aika maltillisesti, ja sain itse oltua rennompi. Ykköselle tuli ihan ok hyppy, ja laukka säilyi vasempana. Kakkoselle näytti olevan mahdollisuus tulla miniaskel, joten rohkaisin Hilimaa lähtemään hyppyyn hitusen kauempaa. Se totteli kiltisti, mutta laukkaa emme saaneet vaihdettua esteellä oikeaksi. Korjasin sen sitten ravin kautta. Kolmoselle lähestymisessä Hilima pääsi puskemaan oikealle, mutta sain sen suunnilleen pysymään linjalla. Hyppyyn Hilima lähti positiivisen askeleen kautta ja selvitti linjan neloselle näppärästi viidellä askeleella. Nelonenkin meni sujuvasti, vaikka sen jälkeen sain taas korjata laukan ravin kautta vasemmaksi. Viitoselle laukka pääsi venymään, jolloin ajauduimme lähelle estettä. Hilima selvitti viitosokserin kuitenkin, mutta rytmi katosi. Kaareva linja kuutoselle meni vähän mökeltäen ja parin raviaskeleen siivittämänä, mutta Hilima hyppäsi vielä radan viimeisen esteen rohkeasti, joskin vähän huonosta paikasta, kun ehtinyt tukea sitä paremmin.



Valtaosa radasta oli kuitenkin aika asiallista ja ennen kaikkea saimme kiinni hyvän menon ajatuksesta. Mukaan mahtui rennompaa ja huolettomampaa etenemistä, mikä on vähän meillä ollut hukassa. Mukavaa, että se kuitenkin löytyi näin kisoja edeltävänä päivänä. Kunhan olen itse rento ja rauhallinen, on Hilimankin helpompi olla huoleton. Tuo asia on hyvä muistaa, niin jospa 70 sentin kisaratamme menisi mukavasti.

Videoista kiitos Kaisalle!

Hyppyjä hittijalustimien kanssa

Perjantaina oli taas tuplatuntipäivä esteiden parissa. Ensimmäisen tunnin menin Jetillä kolmen muun ratsukon kanssa. Kinusin tunnin ajaksi lainaan kaikkialla kehuja keränneet ja uudeksi ratsastusvälinehitiksi nousseet Freejumpin jalustimet.

Alkuverryttelyssä menimme käynnin ja ravin itsenäisesti. Laukassa tulimme pääty-ympyröillä kavaletit ja suuntaa vaihdoimme lävistäjillä, joilla toisella oli puomeja ja kavaletti innariväleillä ja toisella puolestaan kahden puomin suora linja. Näillä tehtävillä tuli saada laukka vaihdettua. Jetti oli alussa hieman tahmeana, mutta yritin ratsastaa aina avun kerrallaan enkä jumittaa sitä vielä enemmän päällekkäisillä avuilla. Vaihdot alkoivat onnistua tehtävillä ihan kohtuullisesti, ja laukka myös hieman parantui niiden myötä.

Ennen rataa hypätyt tehtävät menivät ihan ok. Laukka rullasi ihan hyvin aina ennen estelinjaa, mutta viimeisissä askelissa ennen hyppyä hyydyimme. Mitä ihmettä alan säätää siinä kohdassa? Jotain tapahtuu, kun Jetti pääsee hidastamaan. Joko lakkaan ratsastamasta tai sitten alan tuupata. Vielä pitäisi keksiä, kumpi on oikea syy ja lakata tekemästä sitä. Kaikista esteistä kuitenkin pääsimme yli enkä liikoja panikoinut, vaikka laukka hieman sammui estettä kohti. Vihdoin ja viimein uskon siihen, etteivät alle metrin esteet ole Jetille vielä oikeasti juttu eikä mikään, jolloin minun ei tarvitse lietsoa sitä hätäiseksi.

Radan hyppäsimme noin 80–90 sentin tasolla. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa ykköselle, joka oli muuri. Laukka rullasi ihan hyvin, ja hyppykin oli asiallinen. Matka jatkui siitä kakkoselle, jolle tuli hieman jarruttava hyppy. Ratsastin sen jälkeen hieman eteen, jotta pystyn ja okserin askeleen sarja ei aiheuttaisi pulmia. Jetti vähän pääsi estelinjalta sivuun, mutta sain korjattua sitä ja tuotua sen sarjan a-osalle kohtalaisesti. Sain kuitenkin välissä käyttää ääntä apuna, jotta Jetti lähti venyttämään b-osalle askeleella eikä alkanut harkita lisäaskelta. Taisimme jopa olla b-osan jälkeen toivotusti oikeassa laukassa. Neloselle sitten vähän hutiloin, jolloin linja meni muistaakseni viidellä askeleella, joista viimeinen oli mini. Viitonen kuitenkin ylittyi sen kummempia murehtimatta, ja matka jatkui. Sain kasattua pakkaa ennen kuutosta, jolloin se ja kaarevan linjan päässä ollut seiska menivät ihan ok. Toki sujuvuutta olisi voinut olla, mutta menimme niistäkin varmasti yli.

Sitten hyppäsimme vielä uusintaradan pätkän esteillä 2, 1, 6 ja 2. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Jetti liikkui hyvin, mutta taisi olla odottelun jälkeen vähän unessa. Ykköseltä otimmekin puomin alas. Sain kuitenkin kaarrettua kakkosesteelle hieman tiukemmin, ja siitä selvisimme hyvin. Kolmosellekin tohdin kääntää hieman tiukemmin, vaikka se olikin okseri. Jetti selvitti esteen hyvin, ja matka jatkui taas vähän tietä lyhentäen vielä neloselle eli ensimmäisenä hypätylle esteelle. Sekin ylittyi hyvin, ja näin olimme kurvailleet lyhyen uusinnan. Tohdin ratsastaa teitä kerrankin vähän tiukemmin, vaikka pari estettä olikin 85 tai 90 sentin tuntumassa.

Tunti meni ihan mukavasti loppujen lopuksi, vaikka pientä hyytymistä ja tahdin katoamista oli matkassa. Mitä tulee Freejumpin jalustimiin, tarjosivat ne vähän tukevamman jalansijan sekä ehkä aavistuksen auttoivat pitämään pohkeet hypyissäkin tuntumalla. Enemmän ne kuitenkin vakauttivat jalkaa sen takia, kun jalustin ei päässyt valumaan jalassa edestakaisin. Asiallisilta vempeleiltä ne vaikuttivat, mutta toinen tunti tavallisten jalustimien kanssa meni kepoisasti enkä huomannut erityisemmin kaipaavani aiempien jalustimien pariin. Mutta kiva niitä oli testata. Muutoin hyppytunnista jäi mukavan varma olo. Kyllä se Jetti hyppää, kun en puske ja puserra kuin viimeistä päivää. Rentous ja rauha. Ihan kuin olisin joskus aiemminkin tämän huomannut, vaan onneksi aina välillä saan toteutettua noita vielä siellä satulassa ollen. Siitä on hyvä jatkaa.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Jotain tolkkua lopulta

Torstaina kävin Tallinmäen koulutunnilla Hiliman kanssa. Tunnilla ratsukoita oli kolme. Pääsimme treenaamaan voltteja, pohkeenväistöjä sekä me Hiliman kanssa ihan pelkästään oikealla tiellä pysymistä.

Alkuverryttelyssä kevensimme ilman jalustimia. Hilima liikkui mukavasti, ja kevennys oli helppo pitää pienenä ja matalana. Välillä tosin jännitin jalkojani turhaan, kun en muka osannut antaa niiden olla rentoina. Tämä pisti muun istunnan sekaisin, jolloin kippasin etukenoon. Kun taas sain jalat rennoiksi, oli muukin istunta helpompi kursia kasaan. Mutta kylläpä keventäminen ilman jalustimia kehtasi tuntua työltä. Välillä oli pakko pitää pieniä lepotaukoja ja istua harjoitusravissa, kun kunto ei muka riittänyt kunnolla.

Alkuverryttelyn jälkeen lähdimme voltin ja pohkeenväistön sisältäneelle kuviolle. Pyöräytimme kulmaan voltin, jonka jälkeen lähdimme lävistäjälle etuosa johtaen. Siitä teimme pari portaittaista väistöä kohti pituushalkaisijaa välillä siis suoristaen. Tehtävä tehtiin ensin kertaalleen käynnissä ja sitten jo ravissa. Käyntiväistö meni aika näppärästi molempiin suuntiin. Raviväistöissä sain ensin hakea Hiliman odottamaan ja säilyttämään tahdin sekä pysymään pyöreähkönä ennen kuin väistöä oli järkeä yrittää. Ilman näitä Hilima vain kiihdytti tahtia ja kipitti tehtävän läpi väistöaskelitta. Kun sain sen paremmin kuulolle ja oikeinpäin, saimme ainakin kovasti väistöä muistuttanutta menoa aikaiseksi. Pidätteiden ja suoruuden kanssa sai olla myös aika tarkkana, ettei Hilima livahtanut omille teilleen tai mennyt mutkalle. Emme ole juuri Hiliman kanssa treenanneet raviväistöjä, mutta niihinkin kyllä pitäisi alkaa hiljalleen perehtyä.

Tehtävää tultiin myös laukassa. Meillä homma tosin tyssäsi heti oikeassa kierroksessa siihen, että Hilima kipitti ja kaatui sisälle pahemman kerran. Huumorintajuni ei ollut matkassa, joten nakkasin ainakin toisen hanskan kehään heti ensimmäisten kohellusten jälkeen. Lopulta kävin opettajan tykönä tilittämässä ongelmaani, ja saimme Hiliman kanssa oman kuvion. Jäimme pääty-ympyrälle ratsastaen sitä neliömäisesti käännökset ja suorat kohdat erityisesti huomioiden. Tulimme kuviota ensin tovin ravissa, jotta se tuli tutuksi. Sitten siirryimme laukkaan. Olipa se melkoista sähellystä! Yritin istua tiiviisti, katsoa ajateltua tietä ja pitää Hiliman raiteilla, vaan ei! Se pääsi luikahtamaan valtaosan kerroista omille teilleen tuosta noin vain eikä minulla ollut siihen mitään sanottavaa. Homma kehtasi olla niin vaikeaa, että olin sangen pahalla mielellä, mikä ei tietysti auttanut. Lopulta saimme hitusen siedettävämmän kerran ratsastettua, jolloin saimme pitää lepotauon ennen vasempaan laukkaan siirtymistä.

Vasen laukka kaikeksi onneksi toimi paremmin, vaikka siinäkin oli pientä puskemista sisälle. Se oli rutkasti helpompaa korjata oikeaan laukkaan verrattuna. Niinpä pääsimme takaisin varsinaiselle tehtävälle eli pyöräytimme kulmaan voltin ja sen jälkeen menimme väistöä etäisesti ajatellen hieman uralta keskemmäs. Sen jälkeen jatkoimme suoraan. Vasemmassa laukassa oli enemmän ohjattavuutta ja säätövaraa, jolloin pääsimme tehtävän ihan asiallisesti. Paikoin toki tahti kiihtyi ja parit kulmat tuli oikaistua, mutta silti meno oli rutkasti kohtuullisempaa kuin toisessa laukassa. Tämä lohdutti paljon. Loppuun otimme vielä oikeaa laukkaa kääntöpisteajattelulla varustetulla pääty-ympyrällä. Ilmeisesti jokin pala oli hieman oikeammassa kohdassa, sillä nyt saimme esitettyä asiallisempaa kuviota. Toki pientä punkemista oli, mutta sen sai suunnilleen haltuun eikä meno ollut niin holtitonta oikomista kuin aikaisemmin. Huh! Hommia toki sai tehdä emmekä me nyt täysin parantuneet tästä oikean kierroksen kirouksesta, mutta pientä muutosta kuitenkin oli. Onneksi, synkeämpää mieltä en enää kaivannut tälle tunnille.

Loppuravit tein lyhyesti vähän pidemmällä ohjalla, ja Hilima malttoi ihan hyvin. Loppukäynnit käppäilimme peltolenkin kautta. Vaan olipa taas melkoinen tunti. Oikean laukan pulmat saivat kyllä pahalle mielelle, kun olimme jo yhteen väliin pääsemässä niistä. Nyt ne taas ovat tulleet takaisin eivätkä ole niin helposti korjattavissa. Asialle on kuitenkin tehtävä jotain, joten koulutunteja on meillä Hiliman kanssa luvassa jatkossakin. Pitää vain pakata niille tunneile mukaan pidempi pinna, niin jaksan yrittää korjata ratsastustani paremmin. Nyt välillä harmistuin liikaa ja lakkasin yrittämästä, mikä ei tietenkään vienyt eteenpäin. Onneksi saimme oikeaankin laukkaan jotain tolkkua lopulta, joten tunnin sai pakettiin vielä plussan puolella pysyneillä fiiliksillä.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kiemuroita ja siirtymisiä

Keskiviikon tunnilla oli luvassa koulua tallin toisen opettajan vetämänä. Oli mukavaa päästä pitkän tauon jälkeen hänen pitämälleen tunnille. Ratsukoita oli mukavasti vain neljä, ja sain vieläpä ihanan herra Hilanterin. Tunnilla pääsimme tahkoamaan viisikaarista kiemurauraa sekä tekemään siirtymisiä.

Tulimme kiemurauraa ensin kokonaan käynnissä. Hilanteria sai vähän nohitella liikkumaan, mutta ei mitenkään älyttömästi. Kaarteet oikealle menivät aika helposti. Kaarteissa vasemmalle sain opettajan ohjeiden mukaan antaa vasemmalla jalalla tilaa Hilanterille kääntyä ja ratsastaa käännöstä enemmän oikealla eli ulkojalalla. Huomasinkin aika nopeasti, kuinka Hilanteri pyrki jatkamaan vasemmalle tehtyjen kaarteiden jälkeisissä suoristuksissa oikealle, jos en ollut ratsastanut sitä kunnolla ulkoavuilla. Tämän hoksauksen jälkeen tähänkin suuntaan tehdyt kaarteet menivät aika kivasti. Tämän jälkeen kuvio aloitettiin käynnissä, mutta yhden tai kahden kaarteen jälkeen siirryttiin raviin. Se ei tuottanut sen kummempia pulmia, kunhan vain edelleen olin teistä tarkka ja ratsastin kaarteet huolellisesti.

Tämän jälkeen teimme kiemurauran suorituskohdissa ravista niin pysähdyksiä kuin siirtymisiä käyntiin. Haasteena oli säilyttää Hilanteri riittävän pontevassa ravissa, mutta lyhyenä. Muutoin sekä siirtymiset että pysähdykset venyivät ja olivat sangen etupainoisia. Muutamia kertoja sain vähän kasattua ravia ennen siirtymistä, jolloin saimme sekä kohtuulliset pysähdykset että käyntisiirtymiset. Siirtymiset raviin olisivat taasen voineet olla paljon aktiivisempia. Nyt Hilanteri pääsi vähän tahmailemaan niissä, vaikka toki siirtyi aina lopulta raviin.

Seuraavaksi lisäsimme kuvioon vielä laukan. Nostimme sen lyhyeltä sivulta ja pyöräytimme siinä ympyrän tai pari. Sen jälkeen tulimme ensimmäisen kaarteen laukassa tehden suoristuksessa siirtymisen käyntiin. Toinen kaarre meni käynnissä, jonka jälkeen suoristuksen jälkeen nostettiin taas myötälaukka. Samalla idealla mentiin koko kuvio eli kierrokseen nähden myötäiset kaarteet mentiin laukassa, vastaiset käynnissä. Emme esittäneet tehtävässä yhtään puhdasta siirtymää laukasta käyntiin, mutta saimme petrattua kovasti. Aluksi raviaskeleita mahtui mukaan melkoisen monta, kunnes lopulta tajusin ratsastaa laukkaa kaarteessa vähän lyhyemmäksi ennen siirtymistä. Tämä auttoi vähentämään raviaskelia ja saamaan Hilanterin nopeammin käyntiin. Oma istuntani vaikeutti hommaa melkoisesti, sillä en saanut siirtymisessä istuttua riittävän tiivisti, vaan keikahdin melkein aina jonnekin. Pistin kyllä keskikroppaa töihin, mutta jotenkin jokin pala levisi aina johonkin suuntaan. Vaan tulipa mukaan onneksi muutama kerta, kun en aivan täysin lössähtänyt siirtymisissä, jolloin Hilanterinkin oli helppo tajuta apuni. Laukannostot käynnistä onnistuivat pari kertaa toivotusti, muutoin menimme vähän valumisen ja raviaskelten kautta. En osannut alkaa prässätä niin paljon, että olisimme petranneet siinä enempää. Päätyihin pyöräytetyillä ympyröillä sain kuitenkin Hilanterista lyhyempää, mutta vähän aktiivisempaa laukkaa irti, mikä oli minulle hyvä saavutus.

Tunnin aikana otimme myös tehtävien välillä muutamat askeleenpidennykset ravissa. Sain kerrankin ratsastettua ne pala kerrallaan enkä nakannut ohjia pidennyksessä menemään. Niinpä Hilanteri esitti ihan asialliset pidennykset, joista kiittelin sitä kovasti. Toki tätäkin olisi voinut prässätä, mutta tällaiseksi väliohjelmanumeroksi esitimme ihan asialliset liikkeet. Loppuraveissa hain vielä Hilanteria malttamaan ja odottamaan minua, kun se hieman pyrki kipittämään. Lopulta ruuna malttoikin kivasti, ja saatoin antaa sen venyttää vähän ohjan perässä. Niinpä pääsin taputtelemaan hienon Hilanterin hyväksi ja hyppäämään satulasta loppukäyntien ajaksi.

Olen sanonut tämän sata kertaa aiemmin, mutta Hilanteri on niin mainio hevonen. Opettajakin oli menoomme hyvin tyytyväinen, minä vielä enemmän. Parasta tunnissa oli se, ettei Hilanteri tuntunut juurikaan vinolta kummassakaan suunnassa. Sen lisäksi se eteni ihan hyvin emmekä jääneet kertaakaan jumimaan tai kinastelemaan kunnolla. Pidin tunnin aikana Airan opit apujen päällekkäisyyksien poistamisesta mielessä, mikä varmasti auttoi erityisesti Hilanterin kanssa. Kylläpä vain tämä 23-vuotias suomenhevosruuna on loistava opettaja. Ihan syystä olen siihen aikoinani ihastunut enkä usko, että tämä hullaantuminen tästä mihinkään laimenee. Onnistumiset Hilanterin kanssa kun tuntuvat aina vähän paremmalta kuin monen muun ratsun kanssa.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kahluumaastossa

Tiistain Tallinmäen tunnilla lähdimme maastoon viiden ratsukon voimin. Oli jotenkin hassua mennä arkena maastoon, mutta mikäpä siinä muuten. Sijoituimme Jetin kanssa letkassa neljänneksi, reippaiden suomenhevosten taakse sekä Kaisan ja Vaken eteen.

Samoilimme tuttua tien ja metsäpolkujen reittiä käynnissä ja ravissa, kunnes tulimme leveälle laukkapätkälle. Hurruuttelimme sen aika maltillisessa laukassa. Jettiä sai jarrutellakin, ettei se mennyt ihan kaverin hännässä kiinni. Se olisi varmaan mieluusti laukannut johtavan ratsukon tuntumassa, mutta pysyi kuitenkin siellä, missä pyysin. Yhden ratsukon ohitimme siivosti ja hyvän välimatkan päästä, jotta Jetti pääsi laukkaamaan vähän sujuvammin.

Laukkapätkän jälkeen saavuimme uittopaikalle. Me Jetin kanssa tyydyimme kahlailemaan pienen tovin sekä lätkimään sen sata paarmaa kimpustamme. Porukan uimamaisterina tunnettu Vake veteli hyvät kierrokset lammessa ja yksi suomenhevosistakin intoutui polskuttelemaan. Niiden menoa oli kiva katsella.

Polskimisen jälkeen suuntasimme reitin toisinpäin kotiin. Laukkapätkässä pääsimme nyt vähän reippaammin etenemään, mutta kaikessa järjestyksessä kuitenkin. Paluumatkalla kävimme vielä kahlaamassa vesipolun läpi. Sen jälkeen käppäilimmekin tallille tietä myöten. Aikaa hurahti päälle 1,5 tuntia, mutta kivaa oli taas kerran. Kesäillan maastot ovat pop.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tekniikkatreeniä

Perjantain estetunnilla pääsimme Jetin kanssa treenaamaan enemmän tekniikkaa korkeuden sijasta. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä.

Tunnin pääkuvio oli kolme ympyrää, jotka ratsastettiin samasta kohdasta. Pienin kuvioista oli puomilla varustettu voltti. Keskimmäisellä ympyrällä oli kaksi kavalettia kolmen askeleen välillä. Isoimmalla ympyrällä oli puolestaan kolme ristikkoa askeleen väleillä. Tätä tehtävää tahkottiinkin kunnolla, sillä se tuotti lähes jokaiselle ratsukolle jonkinlaista päänvaivaa. Meillä Jetin kanssa ongelmana oli tasaisuuden säilyttäminen sekä myötälaukan pitäminen. Välit sentään menivät oikeilla askelmäärillä. Tasaisuuden säilyttämiseksi olisin saanut ratsastaa laukan kuntoon jo ennen tehtävälle tulemista, sillä sekä reitin että tahdin säilyttäminen jo tehtävällä ollessa oli vähän vaikeaa. Jompikumpi kärsi aina väkisin. Positiivista oli se, ettei oikea tai vasen kierros ollut selvästi toista vaikeampi, vaan samat pulmat olivat molemmissa. Toistot onneksi auttoivat, ja hiljalleen saimme molempiin suuntiin ihan kelvot esitykset.

Tämän tehtävän jälkeen saimme ratsastaa vinot lähestymiset kahdelle pystylle. Ensimmäisellä kierroksella teimme pidemmät tiet kaikessa rauhassa. Jetti hyppäsi pystyt muitta mutkitta vinommalla tiellä, ja tehtävä sujui helposti. Sitten pystyt nostettiin 85 senttiin ja tuli lupa pienentää teitä. Ensimmäiselle pystylle ei sinällään voinut pienentää, mutta ajattelin kuitenkin lyhentää tietä toiselle. Alun perin suunnittelin hieman pidemmän tien, mutta tehtävälle lähtiessäni päätin kuitenkin ratsastaa vielä tiukemmin. Sitähän tässä treenattiin. Jetti hyppäsi ensimmäisen pystyn mukavasti vinolla tiellä, ja pääsin kääntämään sitä heti hypyssä. Jetti kääntyi tosi kivasti pienen tien ja laukkasi edelleen riittävällä energialla kohti toista pystyä, joka ylittyi helposti. Jes! En olekaan aikoihin treenannut pienempiä teitä Jetin kanssa, joten nyt teki hyvää vähän testata. Huomasinpahan taas, että kyllä se Jettikin kääntyy ja hyppää, kun asenne on molemmilla kohdillaan.

Loppuun saimme vielä ottaa herkkupalana yksittäisen esteen hieman isompana. Tilaa sai käyttää hyväkseen, mutta tie tuli ratsastaa vähän kaarevasti. Vähän kuin kisaverkoissa yleensä joutuu tekemään. Villiinnyin itse kertaalleen 90 sentin esteestä ja yritin ajaa Jettiä hyppyyn kaukaa (voi huoh!). Viisaana ruunana se kuitenkin jätti hölmön ratsastajan huomiotta ja otti tarvittavan askeleen vielä. Tämän jälkeen tajusin taas onneksi odottaa hyppyä. Opettaja nosti meille esteen vielä metriin, mikä sujui jo paremmin. Annoin Jetin edetä rauhassa ja odotin hyppyä, mikä oli tietysti paras ratkaisu. Ihanaa, kuinka metrin este ei tunnu enää niin hurjalta. Saa nähdä, miltä se metrin rata sitten joskus näyttää. Siitä kun on muodostumassa seuraava päämäärä. 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Pohkeiden petrausta

Torstaina vuorossa oli Airan istuntatunti Jetillä. Jaoin tunnin tuttuun tapaan Kaisan kanssa. Saimme toivoa aihetta ja niin pääsimme treenaamaan niin pohkeiden käyttöä kuin niiden oikean paikan löytämistä.

Ensimmäisenä nakkasimme jalustimet pois ja treenasimme ravin keventämistä ilman niitä. Kun jalustimista ei voinut ottaa tukea, pieneni kevennys helposti. Jalustinten kanssa otan niistä helposti liikaa tukea, jolloin kevennän turhan isosti. Opettaja muistutteli jälleen vatsalihasten ottamista käyttöön sekä ylävartalon tuomista lantion päälle. Hetkittäin pieni, matala kevennys löytyi mukavan helposti, ja siinä oli helppo pysyä. Näinä hetkinä sain takareidet paremmin töihin, kun en päässyt tekemään turhan isoa kevennystä etureisiä käyttäen. Tämän jälkeen saimme ottaa jalustimet takaisin ja hakea saman tunteen niiden kanssa. Toisin kuin yleensä, jalustimet eivät tuntuneetkaan ylimääräisiltä ja hankalilta, vaan niidenkin kanssa sain haettua saman pienen kevennyksen. Kunhan en vain turhaan alkanut ponnistaa jalustinten avulla ylös, vaan annoin Jetin raviaskeleen tehdä tarvittavan työn jumppaamatta itse enempiä.

Seuraavaksi teimme siirtymiä ravin ja käynnin välillä. Teimme siirtymiä sekä vain ääntä että raippamerkkejä käyttäen kuin sen jälkeen vain pohjetta käyttäen. Nollasimme tällä tavoin mahdollisuuden käyttää kaikkia apuja päällekkäin ja ikään kuin herkistimme niin itseämme kuin hevosiamme avuille. Jetin sai ihan näppärästi äänelläkin raviin. Se tietysti kieli siitä, etten ole kovin mainio pohkeiden käyttäjä. Siirtymiset käyntiin onnistuivat toki myös helposti. Oli kuitenkin kiva huomata, että toistojen myötä ja päällekkäisiä apuja poistaen myös siirtymät kevyillä pohjemerkeillä alkoivat onnistua. Kun keskityin miettimään vain pohkeiden merkkejä, en alkanut tuupata istunnalla tai heilua selässä muutenkaan. Se varmasti auttoi Jettiä ymmärtämään helpommin, mitä halusin. Minullahan on paha tapa laittaa kaikki avut päälle ja joskus jopa sekaisin toivoen, että hevonen selvittää apujen sekamelskan ja nappaa oikean ratkaisun. Hoh! Tämä harjoitus tulikin tarpeeseen, ja oli kiva huomata, kuinka pieniin apuihin Jettikin vastaa, kun ne tehdään oikein.

Teimme siirtymiä myös ravin ja laukan välillä. Tässä sain hillitä itseäni paljon enemmän, sillä jostain syystä aloin tuupata istunnalla pahemmin kuin käynti-ravisiirtymisissä. Onneksi apujen nollaus auttoi, ja saatoin keskittyä tekemään avut rauhassa ja rentona, en hätäisesti kaikkia yhtä aikaa päälle pistäen. Niinpä saimmekin Jetin kanssa muutamat makeat laukannostot, jotka lähtivät pienillä merkeillä helposti. Toki mukaan mahtui myös epäonnistuneita yritelmiä, kun en malttanut valmistella laukannostoa kunnolla, vaan kiirehdin. Onnistuneet nostot kuitenkin olivat mainioita ja valoivat uskoa siihen, että voimme Jetin kanssa kehittyä niissäkin paremmiksi. Kunhan vain muistan olla pyytämättä seitsemää asiaa kerralla seitsemällä eri tavalla. Yksinkertaisuus kun on parempi vaihtoehto.



Tunnin aikana sain taas korjattua istuntaani mukavasti oikeaan suuntaan, ja pohkeenikin pääsivät töihin tavallista paremmin ja enemmän oikealla paikalla pysyen. Opettajalta tuli mukavaa palautetta istunnasta, ja siltä se kyllä selkäänkin tuntui. Oikeammassa asennossa istuminen ja ennen kaikkea ratsastaminen oli sangen helppoa. Lisäksi pohkeitakin oli helpompi käyttää, kun koko kroppa oli enemmän oikeinpäin. Enpä olisi arvannut, että alan vielä pitää istuntatunneista. Aiemmin ne tuppasivat olemaan melkoista pakkopullaa. Vaan osaava opettaja ja onnistumiset tekevät istuntatunneistakin kummasti kivempia.

Videoista kiitos Lauralle!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Iso mysteeri

Hevoseton sunnuntai tuntui kummalliselta ajatukselta, joten niin vain löysin itseni itsenäiseltä tunnilta Tallinmäeltä. Ratsunani oli Hilima. Treeniaiheeksi otin ihan perusratsastuksen tavoitteena saada kohtuullisen rentoa ja mukavaa menoa. Nakkelin kentälle parit puomit, joita käytin pääosin ympyrätyöskentelyn apuna.

Käynnissä ja ravissa sain Hiliman mukavasti kuulolle sekä pysymään aika rentona ja rauhallisena. Puomien avulla oli hyvä pyöritellä ympyröitä ja nähdä, pyrkikö Hilima omille teilleen vai pysyikö se raiteilla. Vasen kierros meni tänään aika sujuvasti. Oikeassa kierroksessa sain hieman korjata meitä molempia, jotta ympyrät eivät lähteneet pienentymään. Sain ratsastettua aika paljon pohkeilla ja oltua kädellä vähän rauhallisempi, mikä taisi auttaa Hiliman pitämisessä rentona. Testailin myös lyhyesti muutamia siirtymiä ravista käyntiin kahden puomin linjalla. Siirtymät tulivat ihan kohtuullisesti, vaikka saisin opetella olemaan täsmällisempi vaatimaan siirtymät ajoissa, ei pienen viiveen jälkeen.

Laukka sen sijaan oli taas aika viipottamista. Yritin olla zen ja korjata istuntaani paremmaksi, mutta Hilima vain kipitti ja oikoi mutkia pahemman kerran. Oikeassa laukassa meno oli holtittominta, vasemmassa taas hieman parempaa. Yritin oikeassa laukassa pohtia kunnolla, mikä ihme saa Hiliman kaatumaan niin vahvasti sisälle. Yritin korjata istuntaani, muuttaa apujani sekä ratsastaa pohkeella ja ohjalla eri tavoilla, vaan ei. Lyhyitä, parin askeleen asiallisempia pätkiä enempää en Hilimasta saanut irti. Yritin kyllä niin ymmärtää, vaan ymmärrys loppui nyt kesken. En vain tajua, en sitten yhtään! Jokin istunnassani tai apujeni käytössä aiheuttaa tämän, mutta sen ratkaisemiseksi tarvitsen opettajan apua, omalla pähkäilylläni en pääse enää puusta pidemmälle. Vasen laukka onneksi tarjosi vähän enemmän onnistumisen kokemuksia. Hetkittäin sain Hiliman malttamaan, jolloin se tarjosi rauhallisempaa laukkaa ilman tietoa kipityksestä. Tässä suunnassa Hilima ei myöskään kaatunut niin vahvasti sisälle, jolloin ohjaaminenkin oli helpompaa.

Loppuun pyörittelin vielä erikokoisia ympyröitä ja menin ihan uraa myöten hakien Hilimaa ravissa rennoksi ja rauhalliseksi. Hiljalleen sen laukasta seuranneet kipitysvimmat haihtuivat, ja se tarjosi taas aika rentoa ja rauhallista etenemistä. Tämän jälkeen oli hyvä lähteä käppäilemään toisen tie- ja peltolenkin kautta takaisin tallille. Tunnin käynti- ja raviosuuksista jäi hyvä mieli, mutta laukka jäi kaivelemaan pahemman kerran. Vielä ihan tovi sitten alkoi tuntua, että aloin saada Hilimaan vähän otetta laukassakin, mutta nyt taas näyttää siltä, että takapakkia on tullut pahemman kerran. Nyt siis vain treeniä opetuksessa Hiliman kanssa, niin jospa se alkaisi taas mennä parempaan suuntaan.

Ps. Näin kepoisasti hurahti kolme viikkoa joka päivä ratsailla ollen. Hups ja jee.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kunnon kesämaastossa

Sellainen kesä on kyllä hieman hassu, kun +21 asteen keli saa hihkumaan. Vaan onneksi oli kuitenkin sen verran lämmintä sekä auringonpaistetta, jolloin keli oli juuri kesämaastolle passeli. Lähdimme Tallinmäen maastoon neljän ratsukon voimin, mukana olivat tietysti Kaisa ja Nora. Me Jetin kanssa sijoituimme jonossa kolmansiksi, sillä edessä menevät tammat ovat vähän reipasaskelisimpia verrattuna Jettiin ja letkan häntää pitäneeseen Vakeen.

Samoilimme metsäpolkujen kautta tielle, jossa ravasimme kangaspolun alkuun. Sieltä samoilimme parin vesilätäkön kautta hevosille sallitun kuntopolun alkuun, jossa pääsimme ottamaan hyvän matkan laukkaa. Etupään tammat menivät reippaasti, ja Jetti pysyi perässä, vaikka joutuikin tekemään töitä. Laukkapätkän jälkeen piipahdimme hetkeksi uittamaan hevosia. Tai no, Vake ja porukan toinen tamma kävivät ihan kunnolla pulikoimassa. Jetti sen sijaan ei ole kovin innokas uimari, joten me tyydyimme kahlailemaan rannassa. Sen Jetti onneksi teki aivan vapaaehtoisesti, vaikka ei pitkiä aikoja jaksanutkaan vedessä leikkiä.

Vesileikkien jälkeen samoilimme kotiin samaa reittiä. Eli ensimmäisenä otimme taas hyvävauhtisen laukkapätkän. Jetti eteni mainiosti ja siitä irtosi vähän enemmänkin vauhtia, kun vähän nohitti. Nyt se todellakin pääsi laukkaamaan kunnolla eikä mistään mummoilusta ollut tietoakaan. Eikä minua jännittänyt enempiä, jes! Ihanaa tohtia päästellä menemään niin, että hevonenkin saa vähän irrotella. Tämän pätkän jälkeen Jettikin heräsi ja oli virkkuna. Ravipätkissä se yritti tarjota laukkaa, kun ei muka voinut venyttää askelta pysyäkseen muiden perässä. Käynnissäkin sen piti yrittää kuroa välimatkaa ravissa kiinni, kun ei edelleenkään muistanut olevansa ihan riittävän pitkillä jaloilla varustettu hevonen. Vaan hyvähän se vain oli, että Jetti halusi mennä eikä meinata, ainakaan niin paljoa.

Loppumatkan samoilimme metsäpolkuja myöten tallille. Vaan olipas taas hymy herkässä niin reissun ajan kuin tallin pihalle palattua. Tulipahan käytyä reippaassa kesämaastossa mainioilla ratsuilla ja hyvässä seurassa. Kyllä kelpaa!

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Hetki kerrallaan

Perjantain toinen hevosteluni oli Hiliman ratsastaminen itsenäisesti. Treeniaiheiksi otin käynnissä tehdyt pohkeenväistöt, voltit sekä kevyesti tehdyt siirtymät.

Käyntipohkeenväistön tein uralta noin pituushalkaisijalle, jonka jälkeen pyöräytin voltin vastakkaiseen suuntaan. Väistöt oikealle tuntuivat helpommilta. Väistöissä vasemmalle en saanut pohjetta niin hyvin läpi, ja istuntani vinouden takia Hilima pääsi vähän valumaan vasemmalle ilman väistöaskelia. Hevosen etuosan hallinta ja suoruuden varmistus olisivat todennäköisesti olleet ratkaisu, mutta kun en saanut itseäni suoristettua, oli sitä luonnollisesti huono odottaa hevoseltakaan. Saimme kuitenkin molempiin suuntiin asiallisia väistöhetkiä, joissa Hilima pysyi kohtuullisen rentona. Väistöjen jälkeen tehdyt voltit menivät aina sen mukaan, miten väistöt olivat menneet. Hyvät väistöt johtivat hyviin voltteihin, kehnommat samanlaisiin pyörähdyksiin. Tässä oli hyvä huomata se, kuinka aiempi tehtävä vaikutti niin hyvällä kuin huonolla tavalla. Lohduttavaa oli kuitenkin se, että menoa toki saattoi korjata vielä tässäkin vaiheessa.

Seuraavaksi tein siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin kolmikaarisen kiemurauran suorituskohdissa. Toinen siirtymistehtävä oli nostaa pitkän sivun alusta käyntivoltin jälkeen laukka ja siirtyä pitkän sivun loppupuolella raviin ja heti toiselle voltille. Siirtymät ravista käyntiin sujuivat, jos sain Hiliman ravaamaan rauhassa ja suunnilleen oikeinpäin. Toki siirtymät venyivät silloinkin hieman, mutta ne olivat vähän rennompia. Jos taas Hilima tuli suorituskohtaan vähän kipittäen, vastusteli se siirtymistä hieman, jolloin jarrutusmatkakin piteni. Mitä opimme? Valmistele siirtymiset suunnasta riippumatta. Käynnistä saimme muutaman kerran laukan nousemaan ihanan maltillisesti. Muutoin tämä tehtävä meni kipityksen puolelle. Hilima oli laukkaamisesta innoissaan, mikä näkyi malttamattomuutena ennen nostoa sekä kiireisyytenä laukan jälkeisessä ravissa. Alkuun ja loppuun pyöräytetyt voltit auttoivat kuitenkin mukavasti tasaamaan menoa, mikä oli suureksi avuksi. Hilima osaa tehdä näppäriä siirtymiä, kunhan vain tajuaisin valmistella ne huolellisemmin. Siirtymät alaspäin ovat meille tosin vielä vähän hankalia, mutta onneksi niitä voi treenata.

Loppuraveissa pyörittelin vielä muutamat ympyrät ja hain Hiliman rennoksi ja malttamaan. Loppukäynnit käppäilimme peltolenkin kautta näppärästi. Tieosuudella ohitimme traktorin, joka leikkasi pientareiden kasvillisuutta matalaksi. Hilima oli ihanan tolkku. Vähän se katseli kovaäänistä konetta, mutta käveli asiallisesti sen ohi mitään ylimääräisiä esityksiä tekemättä. Yksi syy, miksi järkevät suomenhevoset ovat mieleeni. Tunnin treeneissä kertautui taas hyvin se, että on osattava ottaa hetki kerrallaan. Vaikka yhdessä kohdassa meno tuntuu leviävän käsiin, voi sen toisessa jo pystyä parsia paremmaksi. Etenkin Hiliman kanssa saisin muistaa tämän, sillä välillä sen energia ja luontainen pyrkimys liikkua eteen muuttuvat häseltämiseksi. Kun itse lähden vielä siihen mukaan, on meillä yhteensä kaksi sinne ja tänne poukkoilevaa tapausta yhdessä. Kun taas keskityn ottamaan yhden asian kerrallaan, palautuu Hilimakin yleensä kuulolle. Siinäpä taas mietittävää tuleville kerroille.

Tasan sata

Perjantaina oli vuorossa Tallinmäen neljän ratsukon estetunti, mukana olivat tietysti Nora ja Kaisa. Menin tunnin Jetillä. Tänään Jetti ei ollut niin virkeä kuin olisin toivonut, vaan sitä sai ratsastaa melkoisesti eteen. Eikä aina sittenkään ruuna meinannut liikkua.

Alkuverryttelyssä tahkosimme ravipuomeja sekä ylittelimme laukassa lävistäjäristikkoa ja ristikkosarjaa. Meno oli nihkeää, ja huumorintajuni oli koetuksella. Olin vissiin ajatellut, että Jetin kuuluisi hyvän kouluvalmennuksen jälkeen liidellä aivan automaattisesti ilman mitään ratsastusta. No, tulipahan taas herätys todellisuuteen, jossa myös ratsastajan on tehtävä hommia. Ennen rataa otimme muutamia tehtäviä, jotka sujuivat ihan ok. Pontevuutta olisi saanut olla, mutta menimmepä kuitenkin kaikesta kerralla yli. Aloin varmasti painostaa Jettiä ihan liikaa panikoidessani hitautta, ettei se viitsinytkään alkaa laukata kunnolla. Taas asia, johon kiinnittää huomiota: rentous myös estetunneilla.

Sitten hyppäsimme radan, joka meille Jetin kanssa oli jossain 90–95 sentin tuntumassa. Mukana myös ainakin yksi metrin este, jihuu! Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkösenä olleelle muurille tuli hitusen jarruttava hyppy, mutta kuitenkin ihan varma. Laukka vaihtui toivotusti vasempaan. Kakkoselle yritin hakea tilavaa reittiä, jotta laukka ei sammuisi. Suunnitelma toteutui kohtuullisesti, ja kakkonen ylittyi ihan ok. Kolmoselle oli hieman pidempi matka, mutta sekin sijaitsi hieman tiukemman kaarteen takana. Sain sille kuitenkin kohtuullisen lähestymisen, mutta laukka olisi saanut olla pontevampi. Jetti otti puomiin kosketuksen takasillaan, mutta se ei onneksi pudonnut. Neloselle oli kaareva tie, jonka pääsimme seitsemällä askeleella. Hyppy oli ok, ja Jetti nappasi siinä oikean laukan. Sarjalle tulimme kaarevan tien kautta, mikä söi laukkaa pahemman kerran. En muka tajunnut ratsastaa laukkaa kaarteen läpi. Sitten minulle iski paniikki, sillä edessä oli askeleen välillä oleva pystyn ja okserin sarja. A-osalle tuli sangen hidas hyppy, jolloin paniikkini yltyi ja pelkäsin, ettei Jetti selvittäisi väliä yhdellä saati kahdella askeleella. Niinpä unohdin tietysti pohkeet käytöstä ja komensin vahvalla ääniavulla Jetin b-osankin yli. Komennon jälkeen tuli kuitenkin heti kehu. Tällekin tuli puomikosketus, mutta jälleen oli tuuri mukana. Tämän jälkeen kuitenkin rauhoitun vähän ja annoin Jetin hoitaa kaksi viimeistä estettä eli suoran linjan esteillä 6–7 asiallisesti kotiin. Väli meni sujuvasti kolmella askeleella, ja käsittääkseni tämän linjan esteet olivat metrisiä.

Saimme uusia vielä esteet 5a–7 sujuvuuden vuoksi. Nyt sain ratsastettua kaarteen sarjalle sujuvammassa laukassa, jolloin se sujui hyvin. Tie kuutosesteelle olisi voinut olla vähän suorempi, sillä nyt ponnistuspaikka ei aivan osunut. Katsoin Jetin ottavan miniaskeleen, mutta ruuna olikin hyvin hereillä ja lähti hyppyyn positiivisen askeleen kautta. Harmi vain, ettei kuski ollut yhtä hereillä. Onneksi sain päästettyä ohjat liukumaan pidemmiksi, jolloin Jetti selvitti välin seiskaesteelle edelleen kolmella askeleella ja hyppäsi senkin vaivatta.



Tunnista jäi alkunihkeydestä ja omasta tuuppaamisesta huolimatta hyvä mieli. Sain loppua kohti vähän hillittyä tuuppausintoani ja luotettua siihen, että Jetti kyllä menee esteet ilman, että sen tarvitsee kaahata sata lasissa. Kaikista parasta oli toki se, että 95 ja 100 sentin esteet menivät siinä, missä pienemmätkin eikä edes minua hirvittänyt. Näin sitä siedätetään kuskin päätä isompiin esteisiin. Jes ja jeij, lisää tällaista!

Videoista kiitos Noralle ja Kaisalle!

torstai 16. heinäkuuta 2015

Estekurssin 3. päivä: ajatusta jatkoon

Estekurssin kolmantena kertana pääsimme hyppäämään radan omalla korkeudellamme. Ratsunani oli edelleen Manu, ja kurssilaisia oli viisi. Manu jatkoi taas edelliseltä tunnilta, joten alkuverkassa hain sitä omille asetuksilleni. Tänään se malttoi paljon paremmin alusta asti eikä ollut niin kipittävällä tuulella kuin toisinaan.

Ennen rataa hyppäsimme omina tehtävinään yksittäisiä lävistäjäpystyjä, suoraa linjaa sekä kaarevan linjan ja sarjan yhdistelmää. Vaihtoja emme taaskaan esittäneet toivotuissa kohdissa, vaan korjaukset piti tehdä ravin kautta. Mitä nyt kerran sangen jarruttavan töksähdyshypyn kautta Manu päätti viimein napata vaihdon jo esteellä, hah. Pääsimme kuitenkin esteille vähän paremmin emmekä ajautuneet ihan niin juureen kuin edellispäivinä. Ihan sitä parasta laukkaa ei kuitenkaan irronnut, joten ponnistuspaikatkaan eivät olleet ihan priimaa. Tiet olivat kuitenkin hyvin kunnossa, mihin olin tosi tyytyväinen. Laukkaa olisin saanut ratsastaa sujuvammaksi, mikä varmasti olisi ratkaissut ne muutamat huonommat ponnistuskohdat ja saanut hypätyn radankin hieman jouhevammaksi.

Ratakorkeudeksi saimme Manun kanssa noin 80 senttiä, mikä oli sopiva. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Yritin hakea hyvää etenemistä, mutta se jäi vähän matkasta. Okserille tuli hieman jarruttava hyppy ja laukan sai korjata sen jälkeen ravin kautta. Tässä vaiheessa Manu keksi, että kentän maneesikulmauksessa on mörkö ja lähti väistämään sitä ennakkoon. Niinpä emme päässeet kerralla kakkosesteen linjalle, vaan jouduin pyöräyttämään ympyrän. Manu edelleen yritti punkea maneesikulmaa karkuun, vaan tällä kertaa sain sen linjalle. Ruunan ajatukset olivat kuitenkin jossain muualla, jolloin hyppy kakkoselle oli vähän hidas. Neljän askeleen väli kuitenkin sujui asiallisesti, jolloin kolmonen ylittyi ihan ok. Nelosen ja viitosen kaareva linja meni viidellä askeleella, ja Manu nappasi viitosella oikean laukan. Sen jälkeen se lähtikin taas punkemaan omille teilleen, kun olimme siellä pelottavassa kulmauksessa. Hassua, miten muun tunnin ruuna oli mennyt kivasti ja nyt radalla keksi alkaa hölmöillä. Vaan niin jatkui matkalle kohti kuutosena ollutta askeleen sarjaa. Pieni hölmöily oli virittänyt Manua viimein, jolloin laukka sujui, ja pääsimme sarjan hyvin. Seiskalle tuli taas vähän jarruttava hyppy, mutta matka jatkui sen jälkeen tehdyn laukankorjauksen myötä. Osasin nyt varautua Manun tuijotteluun, jolloin sain ratsastettua sen kerralla vielä uudelleen suoralle linjalle. Niin pääsimme hyppäämään esteet 8 ja 9 ihan järkevästi, ja rata oli osaltamme siinä.

Siinä oli samalla kurssin hyppelymme. Radassa olin tyytyväinen siihen, että pääsimme jokaisen esteen yli ilman suurempia ongelmia. Toki ylimääräinen ympyrä oli turha, mutta en viitsinyt harjoitustilanteessa alkaa väkisin punkea Manua huonolla lähestymisellä esteen yli. Ympyrä oli pienempi paha. Vaikka radalle sattui muutama töksähtävämpi hyppy, meni osa esteistä myös sujuvasti. Esimerkiksi sarjalle tuli hyvät ja tasaiset hypyt. Mukavaa oli myös se, ettei estekorkeus tuntunut missään. Kaipaamaan jäin parempaa keskittymistä niin itseltä kuin hevoselta sekä rullaavampaa laukkaa. En ihan saanut sitä parasta laukkaa tänään irti, mikä varmasti näkyi siinä, että Manulla oli aikaa katsella maisemia ja mörköjä. Vaan tulipahan kuitenkin huomattua, että saan vintattua hieman keskittymiskyvyttömämmänkin ratsun tällaisen radan läpi ilman isoja pulmia. Kolmen päivän aikana sain sopivasti vihiä Manusta, ja tästä on hyvä jatkaa treenejä sen kanssa. Hyvä laukka ja rauhallinen istunta ovat varmasti isoja tekijöitä sen kanssa. Pitää muistaa nämä asiat seuraavan kerran, kun sillä menen.

Kuntolaitteen selässä

Torstaina kävin korvaamassa väliin jäävän kerran koulutunnilla. Uumoilin ratsuarpajaisten tuloksen aivan oikein: Hessuhan sieltä tuli. Mikäpä siinä. Saisin ainakin ratsastaa eikä matkustelusta olisi juuri puhetta. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja päätreeniaiheena oli pohkeenväistö. Hessu jatkoi tunnille suoraan maastoreissulta, mikä ei sinällään näkynyt ruunan vireystilassa suuntaan tai toiseen.

Teimme pohkeenväistön käynnissä pitkällä sivulla siten, että etuosa pysyi uralla, mutta takaosa väistätettiin uran ulkopuolelle. Väistöissä sain huolehtia Hessun ensin vähän lyhyempään käyntiin, jotta sain takapäänkin mukaan. Samalla sain korjata istuntaani jonkin verran suoremmaksi ja kyljistä jämäkämmäksi, jotta se ei jarruttanut Hessun menoa. Pohkeen lisäksi sain muistutella raipalla, jotta Hessu lähti ottamaan rehellisempiä väistöaskelia. Kun sain Hessun etu- ja takaosan hanskaan sekä oman istuntani kohtuulliseksi, saimme esitettyä muutamia aika kivoja käyntiväistöjä. Niiden aikana Hessu lyheni itse ja ryhdistäytyi, jolloin se oli kevyt ja pyöreähkö edestä. Tässä muodossa takaosakin pysyi mukana paremmin, ja väistöaskeleet tulivat sujuvammin. Tehtävä teki kyllä Hessun kaltaiselle pitkulalle hyvää, tämä pitää muistaa jatkossakin.

Väistöjen ulkopuolella työstimme ravia ja laukkaa niin suoralla uralla kuin ympyröillä. Molemmissa askellajeissa sain yrittää hakea Hessua lyhyeksi ja aktiiviseksi. Ravissa löytyikin muutamia hyviä hetkiä, kun tahti säily eikä Hessu yrittänyt venyä tavarajunaksi. Toki aktiivisuutta ja pontevuutta olisi saanut olla rutkasti enemmän, mutta olimme kuitenkin vähän jäljillä siitä, miten moisiin voisi päästä. Oikea laukka tuntui tänään hassulta. Ihan kuin Hessu olisi ollut liukumäki, kun se tuntui olevan tavallistakin enemmän etuosansa päällä. Satulassa istuessa tuntui koko ajan, että lähden valumaan hevosen kaulalle. Yritin kyllä nohitella ja ryhdistää Hessua, vaan ilman mainittavaa lopputulosta. Vasen laukka sen sijaan toimi paremmin. Hessu tuntui olevan paremmin tasapainossa, jolloin istuminenkin helpottui. Lisäksi se pysyi paremmin tuntumalla ja tarjosi muutamia tasaisia hetkiä. Toki sitä eteenpäinpyrkimystä olisi saanut olla, mutta vasen laukka oli silti selvästi oikeaa parempi. Siinä pääsi vähän rentoutumaan, kun aivan jokaista askelta ei tarvinnut työstää erikseen.

Loppuraveissa löytyi taas sangen asiallista ravia, jossa Hessu kantoi itseään paremmin. Tahti oli kiva, ja nyt Hessu jopa paikoin liikkui itse. Tällaisen Hessun kanssa olisi kiva päästä aloittamaan tunti, kun nyt siitä pääsee nauttimaan vasta ison työn jälkeen. Vaan olenpa silti iloinen, että saamme Hessun kanssa sentään tässä vaiheessa parempaa menoa. On se enemmän kuin joskus aiemmin, kun en saanut ruunasta askeltakaan kunnolla irti. Kai olen sitten oppinut jotain, mikä on tietysti hyvä juttu. Opettajalle tuumasinkin, että voin mennä Hessulla aina silloin tällöin. Saa nähdä, tulenko katumaan tätä toteamusta. Vaan enpähän päästä itseäni ihan aina helpolla. Hessunkin kanssa voi oppia paljon, kunhan vain huumorintaju ja pinna jaksavat venyä sopivasti.

Kuin eri hevonen

Torstain ratsastukset alkoivat aamupäivällä Jetillä Artsin koulutunnilla, jonka jaoin Kaisan kanssa. Tunnin aikana keskityimme pohkeenväistöihin ja voltteihin. Alkuverryttelyssä menimme askellajit ilman sen kummempaa tehtävää läpi. Jetti liikkui alusta asti aika mukavasti itse, jolloin saatoin keskittyä miettimään omaa istuntaani ja vaikuttamista. Asiat helpottuivat kummasti, kun jokainen askel ei ollut minun vastuullani.

Pohkeenväistöt teimme ravissa pitkän sivun alusta pituushalkaisijalle. Etuosan piti muistaa antaa johtaa liikettä hieman ja väistön loppupuolella asetus vaihdettiin suuntaan nähden vastaiseksi ja pyöräytettiin samaan suuntaan voltti. Sen jälkeen jatkettiin pituushalkaisija loppuun, käännyttiin vastakkaiseen suuntaan ja pyöräytettiin vielä voltti kulmaan. Lisäsimme lopulta väistön jälkeiseen suoristukseen myös laukannoston jatkaen tehtävän samoin.

Väistöissä oikealle sain varmistaa, että Jetti myös otti ristiaskeleet. Väistöissä vasemmalle sain taas huolehtia, ettei Jetin takaosa karannut edelle. Molemmissa suunnissa sain lisäksi muistaa istua takajalkojen päällä ja olla siirtämättä väistättävää pohjetta turhan taakse. Istunnan piti pysyä hiljaa, kun taas pohje vaati hevosta väistämään. Väistöt oikealle onnistuivat loppujen lopuksi paremmin. Väistöissä vasemmalle en saanut Jettiä niin haltuun, että takaosa oli rehellisesti pysynyt raiteillaan eikä yrittänyt kiilata etuosan edelle.

Volteilla sain sen sijaan rutkasti onnistumisen kokemuksia, myös vasemmassa kierroksessa. Sain asetuksia ja taivutuksia molempiin suuntiin paremmin läpi ja muistin myös rentoutua. Yritimme aluksi Jetin kanssa kiirehtiä voltilta pois, kunnes opettaja muistutti ratsastamaan sen rauhassa ja enemmän askelia ajatellen. Tällä idealla saimme tehtyä voltit paljon huolellisemmin ja tasapainoisemmin, kun luvan kanssa tohdin mennä ne kaikessa rauhassa. Matelemiseksi se ei kuitenkaan mennyt, sillä opettaja muistutti pitämään Jetin töissä.

Pituushalkaisijan loppupuolella tehdyt laukannostot onnistuivat kivasti, kunhan valmistelin ne huolella enkä vain yhtäkkiä täräyttänyt apuja tulemaan. Vasemman laukan nostoissa sain lisäksi kiinnittää suoruuteen huomiota, muuten Jetti lipesi nostossa vinoon. Laukkavoltit oikealle sujuivat ihan asiallisesti. Volteilla vasemmalle sain tyyrätä Jetin etuosaa sisemmäs antamatta kuitenkaan koko hevosen valua pienemmälle ympyrälle. Tällä tavalla pääsin suoristamaan Jettiä, kun sain tuotua sen etuosaa takaosan eteen. Samaa suoristusajatusta sain tehdä myös pitkällä sivulla, sillä Jetti tyyräsi takaosaansa helposti sisemmäs. Vaan mikä fiilis tulikaan, kun sain Jetin palikoita kohdilleen. Laukkaan löytyi ihan uutta puhtia ilman, että tahti oli kiireistä. Jetti laukkasi allani ilman, että sitä tarvitsi nohitella. Kunhan vain ratsasti kummempia säätämättä, ja meno oli todella hyvää. Hitsit!

Tunnin aikana tuli niin paljon hyviä vinkkejä ja ahaa-hetkiä, etten oikein vieläkään saa niitä avattua kunnolla. Sen sijaan leijailen älyttömän hyvissä fiiliksissä, sillä Jetti pääsi tänään väläyttelemään taas sellaista puolta itsestään, mitä en siitä aiemmin ole nähnyt. Se oli melkein kuin eri hevonen, mutta vain hyvällä tavalla. Jetissä parasta on juuri se, miten se säästelee paukkujaan, mutta väläyttelee niitä heti, kun niitä vain osataan siltä pyytää. Omassa ratsastuksessani olin tyytyväinen siihen, miten sain korjattua istuntaani. Sain istuttua paremmin takajalkojen päällä ja sitä myöten ratsastettua pohkeellakin enemmän. Lisäksi välillä jopa kannoin kädet! Muistin myös vaatia, mutta myös kiittää eli tasapaino senkin suhteen oli aika hyvällä mallilla.

Jetti työskenteli koko tunnin todella keskittyneesti. Sen kanssa oli tosi kiva tehdä tänään töitä, kun senkin motivaatio oli kohdillaan. Saimme paljon hyviä hetkiä, jotka olivat helppoja ja sujuvia. Kaiken lisäksi kaikissa askellajeissa! Uskallan väittää, että tunnin parhaimmilla hetkillä saisimme helpon A:n kouluohjelmasta vaivattomasti ja kirkkaasti hyväksytyn tuloksen. Sen verran makeaa meno kuitenkin oli. Tätä samaa fiilistä pitää kyllä alkaa hakea useammin. Tämä tunti oli kyllä taas hintansa arvoinen ja paljon päällekin.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Estekurssin 2. päivä: juonesta kiinni

Estekurssin toisena päivänä pääsimme treenaamaan niin suoria kuin kaarevia lähestymisiä ja linjoja. Ratsukoita oli edelleen viisi, ja minulla oli luonnollisesti ratsuna Manu. Se jatkoi jälleen suoraan hommia edelliseltä tunnilta. Alkuverryttelyssä hain pohkeitani töihin sekä Manua malttamaan kipittämisen sijaan. Hyviä hetkiä löytyi, mutta meno jäi aavistuksen kiireiseksi.

Ensimmäisenä tulimme oikeassa laukassa yksittäisen lävistäjäpystyn. Sain ratsastettua sille hyvän tien sekä ennen että jälkeen, mutta toivottuja laukanvaihtoja esitimme tasan nolla. Muutaman kerran Manu myös tahtoi ajautua esteen juureen, kun en saanut laukkaa rullaamaan. Muutaman kerran taas sain paremmat ponnistuspaikat, mutta laukka jäi silti vaihtumatta. Sen onneksi sai korjattua nopeasti ravin kautta. Yksittäisen esteen jälkeen tulimme vasemmassa laukassa neljän askeleen suoran linjan. Jälleen kerran tulimme ensimmäiselle esteelle muutaman kerran pohjaan. Hyydyin yksinkertaisesti, kun olisi pitänyt tehdä ratkaisu ponnistuspaikan säätämiseksi. Sentään väli meni ihan asiallisesti eikä siinä tarvinnut kummemmin säätää.

Sitten tulimme vasemmassa laukassa toisen yksittäisen lävistäjäpystyn pari kertaa. Jälleen esitimme tasan nolla laukanvaihtoa, mutta jälleen tie oli mukavasti kunnossa. Siihen sentään sain olla tyytyväinen. Lisäsimme tämän lävistäjäpystyn perään vielä kaarevan tien päässä olleen pystyn, joka oli osa aiemmin hypättyä suoraa linjaa. Tiet olivat taas kerran kunnossa, mutta lävistäjäpystyllä ei ollut puhettakaan laukanvaihdosta. Kaareva tie toiselle pystylle meni sujuvasti viidellä. Lopulta sain sentään sillä tehtyä laukanvaihdon, mistä kiittelin Manua kovasti. Ilmeisesti Manulla meni tovi hoksia, että laukanvaihto oli näppärämpi tehdä toisella esteellä kuin sen jälkeen ravin kautta.

Loppuun viilasimme vielä neljän askeleen suoraa linjaa, mutta nyt oikeassa laukassa. Ajauduimme aluksi edelleen lähelle estettä, kunnes laukka alkoi hiljalleen sujua. Tajusin viimein tohtia ratsastaa pohkeilla ja olla näpläämättä ohjalla ylimääräistä. Samalla ajattelin istuvani enemmän takajalkojen päällä ja vaikuttavani Manuun ajoissa, en jo estelinjalla ollessani. Ilmeisesti jokin näistä auttoi, sillä aloimme päästä linjalla sekä hyvään ponnistuspaikkaan että sujuvaan etenemiseen välissä. Parhaimpina hetkinä sain tulla ensimmäiselle esteelle kaikessa rauhassa ja antaa Manun hoitaa osuutensa. Suora linja sujui helposti ja ongelmitta, ja viimein sain vähän otetta siihen, miltä menon Manun kanssa pitäisi tuntua. Jes! Linjan toinen pysty oli lopulta 80 senttiä, mikä ei Manulla tuntunut missään.

Tunti päättyikin varsin hyviin fiiliksiin. Oli ihana saada vähän juonesta kiinni ja ymmärtää Manun päälle. Jos sen saisi heti alkutunnista ratsastettua tällaiseksi, olisi meno tosi mukavaa. Nyt vain täytyy miettiä, mikä oli ratkaiseva muutos omassa ratsastuksessani ja koettaa jatkossa löytää palikoita samalla tavalla kohdilleen.

Hop, Hessu!

Keskiviikon tunnilla oli luvassa puomeja ja kavaletteja. Itse asiassa tunti oli aika hyvä kertaus edellispäivän estekurssin annista. Ratsukseni sain Hessun, jonka kanssa emme olekaan taas vuoteen törmänneet. Olikin hauska päästä sen selkään. Se kun on yksi niitä ratsuja, joita osaan kaikista vähiten tältä tallilta ratsastaa. Siksi onkin hyvä testata, olenko oppinut tauon aikana mitään eli toisin sanoen osaanko ratsastaa sitä yhtään paremmin.

Tunnin aikana tulimme puomeja ympyrällä ja suoralla linjalla niin ravissa kuin laukassa sekä laukassa ympyrällä puomeja jatkaen kahden ristikon suoralle linjalle. Tiesin, että minun pitäisi saada ratsastettua Hessu lyhyeksi ja teräväksi. Sillä on luonnostaan pitkä laukka, joten sinällään se ei tarvitse vauhtia. Sitäkin enemmän Hessu tarvitsee takajalkojen päällä olemista ja itsensä kantamista.

Ravipuomit menivät vähän niin ja näin. Ympyrällä Hessu pääsi liirailemaan sekä hyytymään. Suoralla linjalla se eteni suunnilleen, mutta jäin silti vähän hätyyttelemään sitä, jolloin meno ei ollut kovin rentoa. Opettaja muistuttikin antamaan Hessullekin vähän vastuuta työnteosta. Suoralle linjalle sain sitten maltettua, ja muutaman kerran se menikin asiallisesti. Ympyrällä puomien tahkoaminen ei sen sijaan juuri parantunut. En ilmeisesti ottanut ulkoapuja niin hyvin käyttöön, että Hessu olisi alkanut kääntyä paremmin etenemisen säilyttäen.

Vähemmän yllättäen ympyrätyöskentely ei parantunut laukassa. Sen sijaan laukkaan sain hieman otetta eli lähinnä kerittyä Hessua vähän lyhyemmäksi. Ensin olin toki yrittänyt saada siitä liikettä irti, mikä johti vain entistä pidempään hevoseen. Tämän jälkeen tajusin alkaa keriä Hessua lyhyemmäksi sietäen vähän hitaalta tuntuneen laukan. Kun Hessua sai hitusenkaan lyhyemmäksi ja edes aavistuksen takajalkojen päälle, tuntui laukka paremmalta. Toki sitä olisi saanut prässätä vaikka kuinka paljon, mutta ero pitkään Hessuun oli selvä. Niinpä kahden ristikon suora linja menikin aika kivasti, ja saimme tultua sen asiallisesti viidellä askeleella. En kyllä aluksi uskonut pitkälaukkaisen Hessun siihen mahtuvan, vaan niin se vain pisti askeleet väliin. Eikä se sinällään tuottanut edes ongelmia. Laukka oli helppo pitää toivotunlaisena, jolloin pienet ristikot ylittyivät ongelmitta.

Tunti hurahti vikkelästi ohi, mutta yllättävän kivaa oli. Siitäkin huolimatta, että sain nohitella Hessua liikkumaan enemmän kuin yhtään toista hevosta hyvään toviin. Tiesin kyllä, että ohjat piti pitää kädessä, kun pyysi eteen, vaan jotenkin me molemmat Hessun kanssa venyimme ja vanuimme. Vaan laukassa saimme lopulta parempia hetkiä, jotka tuntuivat siltä, että olimme menossa yhtä aikaa ja ilman kummempaa kiirettä tai pahinta matelua. Se olisi varmasti hyvä lähtökohta, josta alkaa muokata laukkaa paremmaksi. Tämän tunnin jälkeen en voinut liidellä pilvissä sen suhteen, että olisin yhtäkkiä oppinut ratsastamaan Hessua täydellisesti. Mutta tuntiin mahtui hyviä hetkiä, joita ei välttämättä aiemmin Hessun kanssa ole ollut. Ne ilahduttivat ja motivoivat, joten seuraavallakin kerralla kiipeän ihan mielelläni Hessun kyytiin jatkamaan tästä.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Estekurssin 1. päivä: säädöt hukassa

Tiistaina oli vuorossa Saaran tallin estekurssin ensimmäinen päivä. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja minä sain ratsukseni Manun. Ensimmäisen tunnin menimme puomi- ja kavalettitehtäviä hevosiin tuntumaa hakien. Tunnin aikana tulimme niin ravissa kuin laukassa puomeja ympyrällä ja kavaletteja suoralla linjalla, jonka aikana oltiin kevyessä istunnassa. Lisäksi tulimme puomit ympyrällä laukassa, jonka jälkeen siirryimme raviin ja tulimme kahden ristikon suoralle linjalle. Loppuun tulimme laukassa ympyrällä ristikon, jatkoimme siitä suoran linjan kavaleteille ja hyppäsimme vielä suoran linjan kaksi pystyä.

Kaikilla tehtävillä ongelma tuppasi olemaan sama: Manu olisi pitänyt saada lyhyeksi ja teräväksi. Sain sen lähinnä lyhyeksi ja ponnettomaksi. Niinpä askeleet eivät aina sopineet puomeille ja kavaleteille, jolloin sorruin hätyyttämään Manua äänellä. Se sekoitti ruunan pakkaa, mikä ei tietenkään ollut hyvä juttu. Tunnin alkupuolella onneksi kuitenkin tajusin, että Manuhan oli just hyvä ratsu minulle. Enpähän voinut vain matkustella, vaan joutuisin oikeasti opettelemaan ratsastamaan sitä. Erityisesti saisin pistää pohkeeni kunnolla töihin, sillä ääni ei ollut hyvä apuväline Manun kanssa, ja raippaa en sen kanssa pidä ollenkaan. Kivaa, kun kerrankin tajusin yksinkertaisesti opetella ratsastamaan hevosta enkä alkanut urputtaa siitä, kuinka kemiat eivät muka sovi hevosen kanssa.

Ympyröillä haasteena oli tie. Kertaalleen esitimme hyvin töksähtävän matelun ristikon yli, kun Manulle ilmeisesti tuli este yllätyksenä. Voi nolous! Vaan onneksi huumorintajuni oli mukana, ja tajusin tuon jälkeen keskittyä teihinkin. Suorilla linjoilla sain puolestaan pitää Manun riittävän lyhyenä, mutta pontevana, jotta se ei venynyt pitkäksi ja joutunut sitten ahtautumaan väleihin. Ravilähestymiset suoralle linjalle olivat vähän kinkkiset, mutta eivät pahimmat. Laukka-askelia pistimme linjalle toivotusti ensin viisi, mikä oli Manulle jo vähän ahdas. Neljällä askeleella väli meni ihan hyvin, kunhan maltoin olla rauhassa enkä tuupannut Manua hätäiseksi. Kertaalleen tosiaan menin hoputtamaan Manua äänellä, jolloin esitimme esteelle melkoisen koikkaloikan. Manu myös nappaili tehtävillä vääriä laukkoja, mutta ne sai korjattua aika nopeasti ravin kautta. Viimeinen kierros puomiympyrän, kavalettisuoran sekä kahden pystyn suoran linjan tehtävällä meni onneksi aika asiallisesti.



Loppuraveissa Manu tarjosi kivaa, rentoa ravissa. Sellaista otetta kun saisin siihen laukassakin, niin asiat varmasti helpottuisivat. Vaan onhan tässä onneksi vielä kaksi päivää estekurssia jäljellä. Enköhän niiden aikana pääse vähän Manusta perille tai saa ainakin jotain vihjeitä siihen.

Videoista kiitos Noralle!

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Hieman epäröivää

Maanantaina kävin Tallinmäellä hyppäämässä Noran kanssa. Ratsunani oli Hilima, jonka kanssa halusin parsia edellispäivän kehnon kisaradan fiiliksiä paremmiksi. Pieni jännitys vaivasi jo ennen tuntia ja vähän satulassakin istuessa, mutta sain hillittyä sitä kohtuullisesti.

Alkuverryttelyssä hain Hilimaa kuulolle. Se liikkui ihan hyvin, mitä nyt tarjosi kipittämistä ja jännittyneempää menoa vähän tavallista enemmän. Käynnissä ja ravissa Hilima kuitenkin keskittyi ihan hyvin. Laukassa molemmat suunnat olivat hankalia, mutta erityisesti oikea. Olin silti edelleen ihmeissäni, kun vasenkin kierros takkusi laukassa niin pahasti. Laukassa Hilima myös oli selvästi jännittynein ja häseltävin. Opettaja neuvoi ratsastamaan Hilimaa rennoksi ja keskittymään mahdollisimman kevyeen ohjastuntumaan. Näitä neuvoja sovelsin sitten tehtävien parissa.

Ennen rataa hyppäsimme niin yksittäistä pystyä, suoraa linjaa kuin sarjaa. Yksittäistä pystyä tulimme oikeassa kierroksessa. Ponnistuspaikat osuivat kohtuullisesti, mutta muutoin meno oli hieman puskemista ja kipittämistä. En meinannut saada Hilimaa estelinjalle hyvin, kun suoristaminen ei aina ottanut onnistuakseen. Suoralla linjalla oli hieman sama ongelma, vaikka se tultiinkin vasemmassa laukassa. Yritin saada ratsastettua kaarteen rennosti ja kevyellä ohjastuntumalla, mutta Hilima silti pääsi punkemaan sisälle. Suoralla linjalla Hilima vielä vähän lisäsi kipitystään, jolloin hypyt toiselle esteelle eivät olleet parhaita mahdollisia. Laukka ei lähtenyt pyörimään rennon rullaavasti, vaan hieman hätäisesti. Sarjalle saimme heti johdepuomin vasemmalle estämään livahdukset b-osasta ohi. Silti ensimmäisellä yrittämällä matkamme hyytyi kehnon hypyn jälkeen sarjan väliin. Sain pidettyä oman pääni kylmänä, mikä varmasti auttoi ratsastamaan keskittyneemmin. Toisella yrittämällä sain Hiliman a-osalle paremmin, ja kannustamalla Hilima ylitti viimein myös b-osan sujuvasti yhdellä askeleella.

Sitten tulimme edellispäivän 80 sentin kisaradan perusvaiheen. Korkeus oli noin 70–80 senttiä. Ykkönen ylittyi kolautuksen kera, mutta pudotuksetta. Yritin rauhoittaa menoa, kun Hilima tuntui jännittyvän tästä. Kakkoselle tulimme vähän kiireellä, ja hypystä tuli huono. Puomi lähtikin siitä mukaan. Kehuin kuitenkin Hilimaa, kun se hyppäsi esteen eikä livahtanut ohi. Kolmosen ja nelosen suora linja meni vähän paremmin. Viitosena olleelle sarjalle varmistelin taas äänellä, jolloin Hilima selvitti sen puhtaasti. Kuutonen meni ihan ok, mutta seiskalle tultaessa Hilima selvästi epäröi. Laukka pääsi hyytymään, mutta pysyttelin tuntumalla ja kannustin Hilimaa hyppäämään. Ilmeisesti olin riittävän uskottava, sillä Hilima lopulta hyppäsi esteen, vaikkakin jarruttavan hypyn kautta.

Nämä hypyt riittivät meille tältä päivää. Totesin opettajalle Hiliman kaivanneen rutkasti enemmän tukea ja rohkaisua kuin yleensä. Opettaja sanoi sen olevan aika arvattavaa edellispäivän huonomman kokemuksen jälkeen. Olin silti tunnissa tyytyväinen siihen, että Hilima kuitenkin yritti, vaikka sitä selvästi vähän mietitytti. Sarjan ongelmat eivät tulleet yllätyksenä, mutta onneksi saimme korjattua ne ja selvitettyä tehtävän asiallisesti. Oli kuitenkin outoa hypätä tällaisella Hilimalla, sillä olen jo ehtinyt tottua siihen rentoon, reippaaseen ja rohkeaan tammaan. Tämä hieman epäröivä ja varmistelua kaipaava ratsu ei tuntunut ollenkaan niin tutulta. Vaan onneksi saimme autettua toisiamme ja tehtyä asioita yhdessäkin.

Loppukäynnit köpöttelimme peltolenkin kautta. Siellä Hilima oli oma itsensä: reipas, mutta rento. Tälle viikkoa olisi vielä tarkoitus ehtiä käydä koulutunti Hilimalla. Siellä olisikin hyvä haeskella tutumpaa menoa takaisin. Eiköhän se löydy. Onhan se ihan normaalia, että niin hevosilla kuin ratsastajilla on erilaisia päiviä. Toisinaan sujuu, toisinaan taas ei. Vaan päivä ja ratsastus kerrallaan.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Tunteiden vuoristoesteradoilla

Aina on aikaa pelleillä. © Nora
Tallinmäen kisaviikonlopun toisena päivänä eli sunnuntaina oli vuorossa 1-tason estekisat. Osallistuin niihin Hilimalla 70 ja 80 sentin ja Jetillä 80 ja 90 sentin luokkiin. Kaikissa arvosteluna oli 367.1. Lisäksi 80 ja 90 sentin rata oli sama, 70 sentin rata oli omansa. Kisat keräsivät melkoisen osallistujamäärän, sillä päivän aikana startteja oli 81. Kisat kuitenkin sujuivat ihanan näppärästi, ja kelikin oli vielä puolella. Mikä mainio tapa viettää sunnuntai! Kaiken lisäksi tiimimme oli kisoissa täydellisesti edustettuna, sillä myös Nora ja Kaisa olivat karkeloissa mukana.

Kuskikin pyöristyy.
© Jatta Rundström
Hiliman kanssa verryttelin samoin niin 70 kuin 80 sentin ratoja varten. Hain sen kuulolle ja vähän pyöristymään, jotta ratti löytyisi. Pientä punkemista oli tänäänkin ja edelleen molempiin suuntiin. Se karsiutui aina, kun sain Hilimaa oikeinpäin. Hypyt kuitenkin menivät hyvin, vaikka sain korjata Hilimaa suoremmaksi vielä estelinjallakin. Hypyt otimme oikeassa kierroksessa pystylle ja vasemmassa kierroksessa okserille. Molemmissa verryttelyissä hyppäsin pystyn kahdesti, okserin kerran. Hilima oli hyvin hereillä enkä tahtonut uuvuttaa sitä tarpeettomilla hypyillä.

Noralle kiitos tästä!
70 sentin radalle lähdimme matkaan vasemmassa laukassa. Lävistäjällä olleelle ykkösokserille tuli ihan hyvä hyppy, ja laukka vaihtui toivotusti oikeaksi. Kakkonen ylittyi myös asiallisesti, mutta laukan sain korjata ravin kautta vasemmaksi. Kolmosen ja nelosen suora linja meni kahdeksalla askeleella ja välissä oikeassa laukassa käyden. Nelosen jälkeen Hilima kuitenkin oli taas vasemmassa laukassa. Viitosen hyppy jatkoi hyvää linjaa, ja Hilima nappasi siinäkin toivotusti oikean laukan. Kuutosen ja seiskan suora linja meni seitsemällä askeleella ihan hyvin. Virheetön perusrata, joten matkamme jatkui uusintaradalle.






70 sentin este numero 7. © Jatta Rundström
Uusinnan ensimmäiselle esteelle eli kasille sain tehtyä vähän tiukemman tien. Ponnistuspaikka tuli hieman lähelle, mutta Hilima hyppäsi silti hyvin. Laukankin se nappasi toivotusti vasemmaksi. Ysille lyhensin myös hieman tietä, ja Hilima hyppäsin senkin muitta mutkitta. Koska tähän asti oli mennyt hyvin, tohdin ottaa tiukemman tien myös kympille. Kaarre söi vähän laukkaa, ja Hilima kolautti etusensa puomiin, joka onneksi pysyi paikoillaan. Yhdentoista ja kahdentoista suora linja meni kaikin puolin sujuvasti, ja niin pääsimme virheettömällä radalla maaliin. Suorituksellamme nappasimme 19 ratsukon luokassa kolmannen sijan, jes! Luokan voitto meni myös hyvään osoitteeseen, sen nimittäin nappasi selvällä erolla toiseksi tulleeseen Nora Tallinmäen Ellu-suomenhevostammalla.

80 sentin este numero 1. © Jatta Rundström
80 sentin radalle lähdimme myös vasemmassa laukassa. Omasta mielestäni tulimme ykkösenä olleelle okserille ihan ok, mutta Hilima kolautti niin etu- kuin takapuomin alas. Ei kovin mainio aloitus, vaan minkä sille voi. Laukka vaihtui hypyssä oikeaan enkä tajunnut tätä selässä ollessani, vaan posotin menemään. Hilima eteni vastalaukasta huolimatta ihmeen tasaisesti, siksi asia jäi vissiin korjaamatta. Kakkosen yli pääsimme puhtaasti, Hilima selvästi vähän tsemppasi. Kolmoselle tulimme hitusen vinossa, kun en saanut Hilimaa suoristettua. Este kuitenkin ylittyi ok, ja pääsimme myös suoran linjan päässä olleelle neloselle ihan ok, hieman ehkä jarruttavan hypyn kautta.

80 sentin este numero 4. © Jatta Rundström
Viitosena olleen sarjan a-osalle askel ei sopinut, ja Hilima ajautui juureen. Se selvitti a-osan okserin vielä, mutta ei enää pystynyt pääsemään b-osalle yhdellä askeleella saati voinut mahduttaa kahta askelta. Niinpä se meni vasemmalta ohi. Tässä vaiheessa huokaisin ja totesin, että nyt pitäisi unohtaa kaikki kiire ja häslinki. Yritin ottaa sarjalle uudelleen paremman lähestymisen, mutta vieläkään askel ei sopinut. Hilima hyppäsi silti kiltisti a-osan puhtaasti, mutta yritti taas livahtaa vasemmalta ohi. Sain estettyä tämän ja ohjattua epätoivoisesti kohti b-osaa. Laukka oli jo sammunut, mutta ilmeisesti olin juntannut pohkeet niin tuntumalle, että Hilima-reppana ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin rymytä esteen läpi. Hups.

80 sentin este numero 7. © Jatta Rundström
Kuutoselle onneksi tuli taas tavallinen hyppy. Kaareva tie seiskalle oli mielestäni ihan ok, mutta Hilima ei vain halunnut hypätä sitä ja liirasi oikealta ohi. Piip-piip, hylsyhän sieltä ropsahti. Että harmitti! Sain kuitenkin luvan hypätä viimeisen esteen vielä. Hilima ei tosin uudellakaan yrittämällä suostunut sitä hyppäämään, mutta sain sen nyt stopattu esteen eteen, vaikka se yritti oikealta ohi. Vielä tuli lupa yrittää estettä. Nyt hain pitkän tien ja olin mahdollisimman päättäväinen. Kolmannella yrityksellä Hilima hyppäsi esteen, ja kehuin sitä heti sen jälkeen. Hylätyksi tuleminen harmitti kyllä, sillä treenit ovat menneet niin kivasti. Mutta välillä käy näin. Ei auta muu kuin oppia tästä, ettei vastaavia kertoja tarvitsisi toistaa usein.



80 sentin este numero 1. © Jatta Rundström
Seuraavaksi vuorossa oli Jetti. Tässä vaiheessa ratsastuskuntoni yritti väittää loppuvansa, mutta sain onneksi vara-akut käyttöön. Jetin kanssa verkkasin kohtuullisen säästäväisesti ja lyhyemmän kaavan mukaan. Herättelin sitä hommiin, mutta en jäänyt jumppaamaan pitkiä aikoja. Verkkahypyt molemmissa luokissa pidin vähäisinä. 80 sentissä kaksi hyppyä pystylle samoin kuin okserille, 90 sentissä kaksi hyppyä pystylle ja yksi okserille. Hypyt sujuivat ihan hyvin, joten päätin sen riittävän. Aiemmin olen ehkä jäänyt prässäämään liikaa, jolloin Jetti on vähän kyllästynyt. Nyt päätin kokeilla uutta taktiikkaa ja katsoa, miten se toimii. Sain myös lopulta kanavoitua päin prinkkalaa menneen aiemman 80 sentin radan aiheuttaneet ketutukset päättäväisyydeksi, mikä auttoi kummasti.

Noralle kiitos myös tästä!
80 sentin radalle Jetin kanssa lähdimme myös vasemmassa laukassa. Ykköselle tuli hieman hidas hyppy, mutta näin ponnistuspaikan enkä hätäillyt. Nohitin Jettiä hieman sen jälkeen kuitenkin eteenpäin. Kakkoselle oli tulossa toinen miniaskel, mutta komensin Jetin hyppyyn kauempaa, ja se totteli hypäten esteen puhtaasti. Kolmosen ja nelosen suora linja meni asiallisesti, ja Jetti oli jopa nelosen jälkeen oikeassa laukassa. Sarjalle laukka hyytyi hitusen, mutta Jetti onneksi selvitti välin toivotusti yhdellä askeleella. Kuutoselle hyppy oli ok. Kaareva tie seiskalle oli vähän hutaistu, mutta Jetti ehti bongata tulevan esteen ja selvitti sen jarruttavan hypyn kautta. Perusrata oli siinä, ja saimme jatkaa uusintaan.






80 sentin este numero 4. © Jatta Rundström
Uusinnan ensimmäiselle esteelle eli kasille en saanut otettua tiukempaa tietä. Laukka kuitenkin pysyi kaarteessa hyvin, ja Jetti hyppäsi kasin positiivisen askeleen kautta. Ysille kaarsin hieman lyhyemmin, ja sekin ylittyi hyvin. Jetti tosin oli sen jälkeen vasemmassa laukassa ja vaihtoi ristilaukalle, kunnes juuri ennen kymppiä vippasi itsensä vielä vasempaan laukkaan. Näistä sekavaihdoista huolimatta pääsimme kympin eli muurin yli puhtaasti. Yhdelletoista kaarsin taas vähän lyhyemmän tien, ja Jetti hyppäsi esteen hyvin. Suoralla linjalla kahdelletoista pyysin Jettiä vielä vähän eteen, mikä aiheutti jarruttavan hypyn kahdelletoista. Jetti oli kuitenkin hereillä ja selvitti vielä uusinnan viimeisenkin esteen puhtaasti. Sen jälkeen ratsastin vielä eteen, sillä maalilinja oli hitusen kauempana enkä tahtonut hellittää ennen sen ylittämistä. Olin suoritukseemme tyytyväinen ja vielä enemmän ilahdutti se, että nappasimme 28 ratsukon luokassa keltaisen ruusukkeen eli sijoituimme viidensiksi. Jes!

80 sentin este numero 7. © Jatta Rundström
90 sentin radalle lähdin hakemaan vain hyvää ja tasaista suoritusta. Matkaan lähdimme tietysti vasemmassa laukassa radan ollessa sama kuin 80 sentissä. Ykkönen ylittyi niin kuin edelliselläkin radalla eli sangen rauhaisasti. Olisin saanut herättää sen jälkeen Jettiä, mutta se jäi tekemättä. Niinpä jatkoimme hieman vaisusti kakkoselle. Ponnistuspaikka oli ihan kohtuullinen, mutta Jetti ei jostain syystä vain nostanut kavioitaan, vaan otti etusillaan puomin alas. Höh! No, elämää on neljän virhepisteenkin jälkeen, joten matka jatkui. Kolmosen ja nelosen suora linja meni ihan ok, joskin edelleen rauhallisesti. Yritin kuitenkin häseltämisen sijaan luottaa siihen, että vauhti kyllä riittäisi. Jetti kun kuitenkin tuntui menevän kaikesta kerralla yli. Sarjalle varmistin äänellä ylimenon, ja Jetti selvittikin sen ongelmitta. Kuutoselle tuli taas vähän jarruttava hyppy, ja kaareva tie seiskalle ei ollut vieläkään paras mahdollinen, vaan Jetti hyppäsi kiltisti molemmat esteet. Näin tulimme perusvaiheelta maaliin neljän virhepisteen kanssa. Olisihan se uusinta ollut kiva hypätä, mutta nyt kävi näin. Onneksi puomin putoaminen ei jäänyt kaivelemaan, sillä olin jo aiemmin kisapäivän aikana saanut velloa ikävissä mielentiloissa enkä kaivannut moista lisää. Perusratamme oli kuitenkin rauhallisuudestaan huolimatta tasainen ja aika varma. Korkeus ei jännittänyt tippaakaan, vaan hyppääminen oli kivaa. Tällä rauhallisella ja virhepisteellisellä tuloksella olimme luokan jumbosijalla eli 12/12.



Olipas taas kisat. Puolet radoista meni hyvin, puolet taas enemmän ja vähemmän päin mäntyä. Tunteiden vuoristorata oli kyllä melkoinen. Epäonnistunut rata Hiliman kanssa tuntui tosi pahalta, ja jäin vellomaan hyväksi toviksi huonoihin fiiliksiin. Onnistunut 80 sentin rata Jetin kanssa puolestaan tuntui taas hyvältä ja auttoi suhtautumaan epäonnistumiseen. Tämä laji on vain niin tärkeä itselle, että sen antamat hyvät ja huonot kokemukset ovat vahvoja. Mutta niin kuin kaikissa lajeissa, välillä sitä onnistuu, välillä ei. Sain taas tänäänkin todeta, kuinka paljon kilpailemisessa tarvitaan hyvää asennetta ja suhtautumista niin hyviin kuin huonoihin hetkiin. Nyt onneksi on taas parempi mieli, ja olen saanut vähän suhteutettua kisapäivän sujumista. Virheitä sattuu, mutta niistä myös oppii. Ei siis muuta kuin treeniä ja kohti seuraavia kisoja.

70 sentin videosta kiitos Kaisalle, 80 ja 90 sentin videoista ja kuvasta kiitos Noralle sekä kuvista kiitos Jatalle!

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Pientä muutosta kouluradalla

Hupaisa kuvakulma. © Nora
Tallinmäen kisaviikonloppu alkoi harjoituskoulukisoilla. Luokkavaihtoehtoina oli perusmerkki, helppo C:1, helppo B:0 ja helppo A:1. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja valitsin meille luokan helppo B:0, vaikka se ei keskiaskellajien iloitteluna olekaan suosikkiohjelmani. Luokassa kisaajia oli yhdeksän, ja me olimme ensimmäinen lähtijä.

Verryttelyyn pääsin hyvin aikataulussa, sillä Kaisa ja Nora auttoivat todella paljon Jetin muuntamisessa Jetilakseksi. Verryttelyssä sain heiltä myös ihanasti apua. Samalla huomasin sen, kuinka hyvä olen kertomaan monta erilaista tekosyytä sen sijaan, että korjaisin asian ratsastamalla paremmin. Verryttelyssä tein vähän ympyröitä ja siirtymiä, hain asetuksia läpi ja ylipäänsä koetin saada Jetin hereille ilman, että annoin sen valua pitkäksi. Kun omat ideat loppuivat, oli tosi mukava, kun saattoi kysyä toisilta silmäpareilta vinkkejä. Hetkittäin sain Jetin edestä hyväksi, mutta takajalat tahtoivat jäädä matkasta. Jos taas takajaloissa tapahtui jotain, venyi Jetti edestä pitkäksi. Pieniä hetkiä onneksi oli, kun molemmat asiat olivat suunnilleen hallussa. Enää tarvitsi vain osata viedä sama fiilis radalle. Positiivista oli se, etten juuri jännittänyt. Toki kertailin rataa viimeiseen asti päässäni, mutta muuten osasin onneksi ottaa aika lunkisti. Tällaisella mielentilalla on paljon parempi lähteä kouluradalle kuin paniikin ja jännityksen sekamelskassa. Kun vuoromme koitti, hurautin Jetin molemmista suunnista tuomarin ohi sekä yritin pistää sen liikkeelle. Sitten tuomari jo vihelsi pilliin, ja pääsimme aloittamaan. Tuomari oli tuttu aiemmistakin harjoituskoulukisoista eli odotettavissa oli kiltti arvostelu.

Vihreää meininkiä. © Hannakaisa Holmi
Alkutervehdykseen tulimme kohtuullisessa ravissa ja melkein suoralla linjalla. Juuri ennen tervehdystä Jetti lipesi linjalta hieman. Takaisin raviin pääsimme myös pienen mutkan kautta. Numeroksi tästä 6,5 ja kommenttina muistutus tasaisen tuntuman säilyttämisestä. Ensimmäisessä keskiravilävistäjässä tuli eroa, mutta oma istuntani oli kamala. Millä lie pyörällä luulin olevani liikkeellä. Tuomari totesi yrityksen reippaaksi, numeroksi 6,5. Kymmenen metrin voltti vasemmalle oli ihan ok, ehkä aavistuksen muotopuoli. Unohdin hyvän asetuksen ja taivutuksen, vaikka juuri niihin minun piti vasemmassa kierroksessa kiinnittää huomiota. Tämä saati liian pitkät ohjat eivät jääneet tuomarilta näkemättä, numeroksi tuli 6,5. Toinen keskiravilävistäjä oli vähän tasaisempi kuin ensimmäinen, numeroksi 7. Kymmenen metrin voltti oikealle levisi hieman lopussa, ja tuomari kommentoi Jetin jäävän sisälavan päälle, numeroksi 7. Kolmikaarinen kiemuraura meni minuksi ihan hyvin, ja sain jopa asetusta vasemmalle läpi. Tuomari toivoi pontevuutta, numeroksi 7. Kolmen askeleen käyntisiirtymälle tupsahti pari ylimääräistä askelta, numeroksi 6,5. Keskikäynnistä saimme numeroksi 6,5 ja kehun hyvästä siirtymisestä.

Hieno Jetilas. © Hannakaisa Holmi
Oikea laukka nousi vasta harmillisen monen raviaskeleen kautta, siitä numeroksi 6. Laukka itsessään oli ihan kohtuullinen. Kymmenen metrin voltti lähti mukavasti, mutta Jetti kompastui alkupuolella. Sitten vielä annoin kuvion valua hitusen isoksi. Numeroksi 6 ja kommentti tahtirikosta. Voltin jälkeen ennen kulmaa Jetti pääsi pudottamaan raville. Se ehti ravata pienen pätkän ennen kuin sain heivattua sen takaisin laukkaan. Keskilaukkalävistäjä oli ehkä hieman vaisu, ja tie kärsi lopussa. Kommentissa toivottiin rohkeutta lisäykseen, numeroksi 6,5. Siirtymä raviin oli tuomarinkin mielestä töksähtävä, siitä 6,5. Pysähdys tuli tehtyä vähän hätäisesti, ja peruutus oli pitkälti sellanen, mitä yleensäkin radoille esitämme. Numeroksi 6,5. Raviin pääsimme kohtuullisesti, ja saimme nostettua vasemman laukan ihan hyvin, numeroksi 7. Kymmenen metrin voltti vasemmalle oli mielestäni asiallinen, tuomari tosin toivoi enemmän taivutusta, numeroksi 7. Toinen keskilaukkalävistäjä oli ensimmäistä parempi. Tuomari kehui rohkeutta ja antoi numeroksi 7,5. Tie lävistäjän lopussa tuli oikaistua, mutta pääsimme kuitenkin asiallisesti raviin, numeroksi 7. Lopputervehdykseen tulimme ensin suorassa, mutta sitten valuimme hitusen vasemmalle. Siitäkin kuitenkin vielä numeroksi 7. Tuomarin kommentit koko radasta olivat seuraavat: "Terävyyttä, tasaisempi tuntua. Hyvää ratsastusta." 



Suorituksestamme saimme 169 pistettä eli 67,6 prosenttia. Tällä tuloksella ylsimme yhdeksän ratsukon luokassa kolmannelle sijalle ja valkoiselle ruusukkeelle. Hieno, Jetilas! Itse olin radassa tyytyväinen siihen, ettei Jetti jähmettynyt pahemmin. Toki se pääsi vähän hitailemaan, mutta ei kaikista pahiten. Laukkaohjelma meni meillä mielestäni paremmin kuin yleensä, erityisesti vasempaan laukkaan olin tyytyväinen. Teiden kanssa olisi saanut olla tietysti tarkempi, ja olisin mielelläni halunnut istua nätimmin. Spagettijalkani ja tiputanssikäteni pääsivät turhaan valloilleen. Halusin viedä radalle edes yhden Artsin opin, ja se oli vasemmassa kierroksessa vaikuttaminen. Sain vähän muutosta siihen suuntaan, mikä oli tosi kiva juttu. Toki viilattavaa on, niin kuin aina, mutta kyllä tässä radassa oli jo pientä muutosta aikaisempaan. Ihanaa, kun radalla voi jopa miettiä valmennusten oppeja ja yrittää parhaansa mukaan toteuttaa niitä siellä. 

Videosta ja kuvasta kiitos Noralle, kuvista kiitos Hannakaisalle!

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Helppo B:0 syynissä

Perjantain toisen tunnin menin Jetillä Artsin kouluvalmennuksessa. Jaoin tunnin toisen ratsukon kanssa, ja pääsimme treenaamaan kotitallin koulukisojen helppo B:0 -kouluohjelmaa osissa. Tulimme ohjelman likimailleen kokonaan, aina tehtäväpätkä kerrallaan.

Kymmenen metrin volteilla niin ravissa kuin laukassa sain kiinnittää huomiota tiehen, jotta kuvio tuli ratsastettua oikein. Sen lisäksi vasemmalle tehdyillä volteilla sain reilusti hakea asetuksen läpi, ettei Jetti jäänyt asettuneeksi ulos. Lisäksi vasemmassa kierroksessa sain ratsastaa sisäpohjetta paremmin läpi, jotta Jetti ei yrittänyt valua sisemmäs. Laukkavolteilla sain puolestaan vauhdin sijasta ajatella mahdollisimman montaa askelta. Ajatus tuntui ensin hassulta, mutta kun sain siitä otetta, oli voltti helpompi ratsastaa tällä tavalla. Useamman askeleen ajatus auttoi ehkä rauhoittamaan menoa eikä vain äkkiä pyöräyttämään volttia ja karkaamalla muualle.

Lävistäjillä tehdyt keskiravit eivät lähteneet kovin mainittavasti. Neuvona oli ratsastaa hevonen tietysti suoraksi ennen kuin yrittikään mitään muuta. Hevosen piti myös antaa alussa itse lähteä lävistäjälle ja pyytää sitten vasta lisää. Oma istuntani hajoili keskiraviyritelmissä niin paljon, että se varmasti söi ison osan Jetin etenemishalusta. Istuntaongelmat ketuttivat rankasti, mutta yritin saada itseäni keskittymään muihin asioihin. Toki helppo B:0 on yhtä keskiaskellajien iloittelua, mutta silti jokainen tehtävä on oma kokonaisuutensa. Keskilaukat lähtivätkin vähän paremmin, kun pyysin tomerammin ja sain istuttua hieman paremmin. Paluut harjoituslaukkaan ja siirtymiset raviin olisivat toki saaneet olla huolellisimpia ja valmistellumpia. Positiivista oli kuitenkin se, ettei Jetti yrittänyt pudottaa keskilaukasta lävistäjällä liian aikaisin raviin, vaan meni alkuverryttelyssä tehtyihin harjoituslaukkalävistäjiin verrattuna paremmin.

Kolmikaarinen kiemuraura haki hieman muotoa, mutta korjausniksit olivat tutut: kaarteessa oikealle ravia aktiiviseksi, kaarteessa vasemmalle asetus läpi. Nämä vinkit olemme saaneet jo aiemmin, mutta jotenkin olin unohtanut ne. Kiemurauran tie onneksi löytyi kohtalaisesti, vaikka sitäkin olisi toki voinut viilata (mitäpä ei voisi viilata lisää, kysynpä vain). Lisävinkki kiemurauralle oli ratsastaa kaarre vasemmalle kuin olisi lähdössä siihen suuntaan voltille. Näin asetuksen sai tehtyä paremmin. Testasimme tätä myös käytännössä, ja kas, alkoihan se asetus löytyä kiemuraurallakin. Pysähdys ja peruutus olivat vähän vasemmalla kädellä huitaistuja. Pyöreys katosi peruutuksessa eikä paluu raviin ollut maailman aktiivisin. Sentään ohjelmassa oleva keskikäynti meni asiallisesti, kunhan pidin Jetin hereillä, mutta en jäänyt tuuppaamaan jokaista askelta.



Tunnin aikana sain taas kullanarvoisia vinkkejä sekä ratsastin paikoin aika keskittyneesti. Toki välillä turhautti, mutta onneksi onnistuneet korjaukset ilahduttivat vastapainoksi. Jetti väläytti taas hyviä hetkiä, kun sain tehtyä toivottuja muutoksia omaan ratsastukseeni. Toivottavasti saan vietyä tämän tunnin antia varsinaiselle kouluradalle. Vaikka edes yhden asian, niin sekin olisi taas vähän eteenpäin.

Videoista kiitos Noralle!

Jälleen suokkitammat esteillä

Perjantaina oli luvassa tuplahevostelu. Tällä viikolla on vissiin vähän leirin jäljiltä jäänyt hevostelu päälle, vaan lomalla sitä onneksi ehtii. Joka tapauksessa ensimmäinen ratsastus meni Tallinmäen estetunnilla, jonka jaoin Noran kanssa. Minä menin tietysti Hilimalla, Nora Ellulla. Molemmilla oli siis suokkitammat ratsuina.

Alkuverryttelyssä ravasimme kenttää kahdeksikkona, jossa oli puomit niin pääty-ympyröillä kuin suunnanvaihtokohdassa. Laukassa pyöräytimme pääty-ympyrät, mutta vaihdoimme ympyrää pitkien sivujen kautta. Ravissa sain Hiliman molempiin suuntiin aika kivaksi, vaikka tänään vasemmassakin kierroksessa sai tehdä tavallista enemmän hommia. Välillä Hilima yritti kipittää, mutta sen sai toppuuteltua kohtuullisesti takaisin rennompaan menoon. Laukassa tahti säilyi paremmin, mutta Hilima tosiaan valui sisälle molemmissa kierroksissa. Korjasin istuntaani sekä yritin kertoa sisäpohkeellani, ettei se ollut homman idea. Hetkittäin sain korjattua menoa molempiin suuntiin, mutta enimmäkseen jäin hämmästelemään, miten vasenkin kierros oli yhtäkkiä ottanut takapakkia.

Ensimmäisenä hyppelynä tulimme oikeassa laukassa yksittäisen okserin suoralla lähestymisellä. Hilima pääsi vähän punkemaan kaarteessa, mutta sain korjattua sitä suoremmaksi. Tehtävässä ihanaa oli se, kuinka maltoin odottaa jokaisen hypyn enkä sännännyt ennen aikojani. Tätä piti hehkuttaa ääneenkin, mutta niin vain menin nuolaisemaan ennen kuin oli edes tipahtanut. Seuraavaksi tulimme kahden pystyn suoraa linjaa vasemmassa laukassa. Tunnin oikomisteema jatkui, ja Hilima pääsi pistämään mutkia suoremmaksi. Oma keskittyminen meni niin tien korjaamiseen, etten muistanut pitää laukkaa sujuvana. Niinpä esitimme vähän töksähtäviä hyppyjä, joissa minä sukelsin, ja Hilima nappasi vääriä laukkoja. Lisäsimme suoraan linjaan vielä kaksi lävistäjäpystyä. Suoraa linjaa heti seurannut pysty meni ihan ok, mutta sen jälkeiselle pystylle tie tuli taas oikaisten. Sisäpohkeeni ei vain toiminut, pah. Kertaalleen lähdin sukeltamaan toiselle lävistäjäpystylle niin pahasti, ettei Hilima päässyt nostamaan etukavioitaan kunnolla, vaan kolautti puomin alas. Kraah minua! Sentään tajusin oman virheeni. Sain onneksi uusia kyseisen pystyn vielä yksittäisenä, jolloin sain ratsastettua paremman tien ja oltua sukeltamatta, jolloin Hilima sai hypätä esteen puhtaasti.

Seuraavaksi hyppäsimme lävistäjäpystyn vasemmassa laukassa, nappasimme hypyssä oikean laukan ja tulimme vielä askeleen sarjan. Lävistäjäpysty meni ihan ok, vaikka sain korjata sen jälkeen laukan erikseen. Sarjalle emme päässeet ensimmäisellä yrittämällä, kun Hilima lähti punkemaan vallattoman aikaisin oikealle. Ratkaisin tilanteen pyöräyttämällä suosiolla ympyrän ja ratsastamalla uuden tien tarkemmin. Nyt pääsimme sarjalle hyvin, ja se ylittyi näppärästi.

Loppuun hyppäsimme radan noin 70 sentin tuntumassa. Ykkösenä oli aiemmin hypätty okseri suoralla lähestymisellä. Se ylittyi mukavasti. Kakkoselle tuli myös hyvä hyppy, mutta lähestymisessä kolmoselle päästin Hiliman taas vähän punkemaan. Sen seurauksena askel ei osunut, vaan hyppäsimme kolmosen pahasti jarruttavan askeleen kautta. Suoran linjan päässä ollut nelonen ylittyi kuitenkin kohtuullisesti, vaikka laukka piti korjata vasemmaksi ravin kautta. Viitosena ollut lävistäjäpysty meni ihan ok, mutta laukka ei vaihtunut siinä. Niinpä menimme kaarevan tien kuutoselle vastalaukassa. Kuutoselle tuli taas jarruttava hyppy, mutta sentään laukka vaihtui siinä oikeaksi. Seiskana olleelle sarjalle saimme kohtuullisen tien, joten se sujui asiallisesti.

Seiska oli samalla perusvaiheen viimeinen este, ja sen jälkeen sai vähän ajatella uusinnan kaltaisia teitä. Kasi oli jo aiemmin hypätty lävistäjäpysty, jolle tein vain hitusen tiukemman tien. Este ylittyi hyvin, ja Hilima nappasi oikean laukan. Ysi oli radan ensimmäinen este, jolle tein vähän tiukemman tien. Hilima hyppäsi senkin mainiosti. Kymppinä oli suoran linjan toinen pysty, jolle tuli takasilla kolautus, mutta puomi pysyi paikoillaan. Yhdelletoista tehdyn kaarevan tien aikana päästin Hiliman valumaan pidemmäksi, jolloin ajauduimme lähelle estettä, ja puomi pyörähti takasten kosketuksesta alas. Kaarsin sen jälkeen vähän turhan reippaasti vasemmalle, jolloin Hilima luontaisesti lähti painamaan sinne. Tiestä esteelle kaksitoista tuli kehno, ajauduimme lähelle ja vain Hiliman kiltteyden ansiosta pääsimme siitä yli. Kolautuksen kera, mutta sitä ei lasketa. Saimmekin uusia esteet 11 ja 12 ajatellen kunnolla tilan käyttämistä. Tämän ajatuksen kanssa tehtävä menikin paremmin, vaikka olisin suonut hypyn esteelle 12 olevan vielä vähän sujuvampi.



Tässä tunnissa omistuista oli se, että Hilima alkoi punkea vasemmallekin. En usko, että istuntani nyt parin päivän aikana on keikannut toiseen ääripäähän. Etenkään kun oikea kierros oli edelleen kinkkinen. No, kaipa hevosillakin on päiviä, kun ne ovat vähän vinkkarallaan johonkin suuntaan. Tai sitten itse olin tuplasti vinkkarampi kuin tavallisesti. Mukavaa oli kuitenkin se, että sain vähän parsittua teitä kuntoon eikä jokainen lähestyminen esteelle ollut huolimaton. Sukelteluistani annoin kyllä taas itselleni pahasti noottia. Hilima ei pääsääntöisesti lähde kaukaa, joten minun pitäisi vain malttaa odottaa. Muutaman kerran sainkin tsempattua, mikä tietysti lohdutti. Muutoin meno oli onneksi aika sujuvaa. Tunnin hyvät fiilikset tulivat hitusen lyhennetyistä uusintateistä, joista huolimatta Hilima hyppäsi reippaasti ja varmasti. On se vain kiva ratsastaa tällaisella hevosella, joka useimmiten menee eikä meinaa.

Videoista kiitos Kaisalle!