Perjantain estetunnilla pääsimme Jetin kanssa treenaamaan enemmän tekniikkaa korkeuden sijasta. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä.
Tunnin pääkuvio oli kolme ympyrää, jotka ratsastettiin samasta kohdasta. Pienin kuvioista oli puomilla varustettu voltti. Keskimmäisellä ympyrällä oli kaksi kavalettia kolmen askeleen välillä. Isoimmalla ympyrällä oli puolestaan kolme ristikkoa askeleen väleillä. Tätä tehtävää tahkottiinkin kunnolla, sillä se tuotti lähes jokaiselle ratsukolle jonkinlaista päänvaivaa. Meillä Jetin kanssa ongelmana oli tasaisuuden säilyttäminen sekä myötälaukan pitäminen. Välit sentään menivät oikeilla askelmäärillä. Tasaisuuden säilyttämiseksi olisin saanut ratsastaa laukan kuntoon jo ennen tehtävälle tulemista, sillä sekä reitin että tahdin säilyttäminen jo tehtävällä ollessa oli vähän vaikeaa. Jompikumpi kärsi aina väkisin. Positiivista oli se, ettei oikea tai vasen kierros ollut selvästi toista vaikeampi, vaan samat pulmat olivat molemmissa. Toistot onneksi auttoivat, ja hiljalleen saimme molempiin suuntiin ihan kelvot esitykset.
Tämän tehtävän jälkeen saimme ratsastaa vinot lähestymiset kahdelle pystylle. Ensimmäisellä kierroksella teimme pidemmät tiet kaikessa rauhassa. Jetti hyppäsi pystyt muitta mutkitta vinommalla tiellä, ja tehtävä sujui helposti. Sitten pystyt nostettiin 85 senttiin ja tuli lupa pienentää teitä. Ensimmäiselle pystylle ei sinällään voinut pienentää, mutta ajattelin kuitenkin lyhentää tietä toiselle. Alun perin suunnittelin hieman pidemmän tien, mutta tehtävälle lähtiessäni päätin kuitenkin ratsastaa vielä tiukemmin. Sitähän tässä treenattiin. Jetti hyppäsi ensimmäisen pystyn mukavasti vinolla tiellä, ja pääsin kääntämään sitä heti hypyssä. Jetti kääntyi tosi kivasti pienen tien ja laukkasi edelleen riittävällä energialla kohti toista pystyä, joka ylittyi helposti. Jes! En olekaan aikoihin treenannut pienempiä teitä Jetin kanssa, joten nyt teki hyvää vähän testata. Huomasinpahan taas, että kyllä se Jettikin kääntyy ja hyppää, kun asenne on molemmilla kohdillaan.
Loppuun saimme vielä ottaa herkkupalana yksittäisen esteen hieman isompana. Tilaa sai käyttää hyväkseen, mutta tie tuli ratsastaa vähän kaarevasti. Vähän kuin kisaverkoissa yleensä joutuu tekemään. Villiinnyin itse kertaalleen 90 sentin esteestä ja yritin ajaa Jettiä hyppyyn kaukaa (voi huoh!). Viisaana ruunana se kuitenkin jätti hölmön ratsastajan huomiotta ja otti tarvittavan askeleen vielä. Tämän jälkeen tajusin taas onneksi odottaa hyppyä. Opettaja nosti meille esteen vielä metriin, mikä sujui jo paremmin. Annoin Jetin edetä rauhassa ja odotin hyppyä, mikä oli tietysti paras ratkaisu. Ihanaa, kuinka metrin este ei tunnu enää niin hurjalta. Saa nähdä, miltä se metrin rata sitten joskus näyttää. Siitä kun on muodostumassa seuraava päämäärä.
