perjantai 10. heinäkuuta 2015

Helppo B:0 syynissä

Perjantain toisen tunnin menin Jetillä Artsin kouluvalmennuksessa. Jaoin tunnin toisen ratsukon kanssa, ja pääsimme treenaamaan kotitallin koulukisojen helppo B:0 -kouluohjelmaa osissa. Tulimme ohjelman likimailleen kokonaan, aina tehtäväpätkä kerrallaan.

Kymmenen metrin volteilla niin ravissa kuin laukassa sain kiinnittää huomiota tiehen, jotta kuvio tuli ratsastettua oikein. Sen lisäksi vasemmalle tehdyillä volteilla sain reilusti hakea asetuksen läpi, ettei Jetti jäänyt asettuneeksi ulos. Lisäksi vasemmassa kierroksessa sain ratsastaa sisäpohjetta paremmin läpi, jotta Jetti ei yrittänyt valua sisemmäs. Laukkavolteilla sain puolestaan vauhdin sijasta ajatella mahdollisimman montaa askelta. Ajatus tuntui ensin hassulta, mutta kun sain siitä otetta, oli voltti helpompi ratsastaa tällä tavalla. Useamman askeleen ajatus auttoi ehkä rauhoittamaan menoa eikä vain äkkiä pyöräyttämään volttia ja karkaamalla muualle.

Lävistäjillä tehdyt keskiravit eivät lähteneet kovin mainittavasti. Neuvona oli ratsastaa hevonen tietysti suoraksi ennen kuin yrittikään mitään muuta. Hevosen piti myös antaa alussa itse lähteä lävistäjälle ja pyytää sitten vasta lisää. Oma istuntani hajoili keskiraviyritelmissä niin paljon, että se varmasti söi ison osan Jetin etenemishalusta. Istuntaongelmat ketuttivat rankasti, mutta yritin saada itseäni keskittymään muihin asioihin. Toki helppo B:0 on yhtä keskiaskellajien iloittelua, mutta silti jokainen tehtävä on oma kokonaisuutensa. Keskilaukat lähtivätkin vähän paremmin, kun pyysin tomerammin ja sain istuttua hieman paremmin. Paluut harjoituslaukkaan ja siirtymiset raviin olisivat toki saaneet olla huolellisimpia ja valmistellumpia. Positiivista oli kuitenkin se, ettei Jetti yrittänyt pudottaa keskilaukasta lävistäjällä liian aikaisin raviin, vaan meni alkuverryttelyssä tehtyihin harjoituslaukkalävistäjiin verrattuna paremmin.

Kolmikaarinen kiemuraura haki hieman muotoa, mutta korjausniksit olivat tutut: kaarteessa oikealle ravia aktiiviseksi, kaarteessa vasemmalle asetus läpi. Nämä vinkit olemme saaneet jo aiemmin, mutta jotenkin olin unohtanut ne. Kiemurauran tie onneksi löytyi kohtalaisesti, vaikka sitäkin olisi toki voinut viilata (mitäpä ei voisi viilata lisää, kysynpä vain). Lisävinkki kiemurauralle oli ratsastaa kaarre vasemmalle kuin olisi lähdössä siihen suuntaan voltille. Näin asetuksen sai tehtyä paremmin. Testasimme tätä myös käytännössä, ja kas, alkoihan se asetus löytyä kiemuraurallakin. Pysähdys ja peruutus olivat vähän vasemmalla kädellä huitaistuja. Pyöreys katosi peruutuksessa eikä paluu raviin ollut maailman aktiivisin. Sentään ohjelmassa oleva keskikäynti meni asiallisesti, kunhan pidin Jetin hereillä, mutta en jäänyt tuuppaamaan jokaista askelta.



Tunnin aikana sain taas kullanarvoisia vinkkejä sekä ratsastin paikoin aika keskittyneesti. Toki välillä turhautti, mutta onneksi onnistuneet korjaukset ilahduttivat vastapainoksi. Jetti väläytti taas hyviä hetkiä, kun sain tehtyä toivottuja muutoksia omaan ratsastukseeni. Toivottavasti saan vietyä tämän tunnin antia varsinaiselle kouluradalle. Vaikka edes yhden asian, niin sekin olisi taas vähän eteenpäin.

Videoista kiitos Noralle!