Torstaina vuorossa oli Airan istuntatunti Jetillä. Jaoin tunnin tuttuun tapaan Kaisan kanssa. Saimme toivoa aihetta ja niin pääsimme treenaamaan niin pohkeiden käyttöä kuin niiden oikean paikan löytämistä.
Ensimmäisenä nakkasimme jalustimet pois ja treenasimme ravin keventämistä ilman niitä. Kun jalustimista ei voinut ottaa tukea, pieneni kevennys helposti. Jalustinten kanssa otan niistä helposti liikaa tukea, jolloin kevennän turhan isosti. Opettaja muistutteli jälleen vatsalihasten ottamista käyttöön sekä ylävartalon tuomista lantion päälle. Hetkittäin pieni, matala kevennys löytyi mukavan helposti, ja siinä oli helppo pysyä. Näinä hetkinä sain takareidet paremmin töihin, kun en päässyt tekemään turhan isoa kevennystä etureisiä käyttäen. Tämän jälkeen saimme ottaa jalustimet takaisin ja hakea saman tunteen niiden kanssa. Toisin kuin yleensä, jalustimet eivät tuntuneetkaan ylimääräisiltä ja hankalilta, vaan niidenkin kanssa sain haettua saman pienen kevennyksen. Kunhan en vain turhaan alkanut ponnistaa jalustinten avulla ylös, vaan annoin Jetin raviaskeleen tehdä tarvittavan työn jumppaamatta itse enempiä.
Seuraavaksi teimme siirtymiä ravin ja käynnin välillä. Teimme siirtymiä sekä vain ääntä että raippamerkkejä käyttäen kuin sen jälkeen vain pohjetta käyttäen. Nollasimme tällä tavoin mahdollisuuden käyttää kaikkia apuja päällekkäin ja ikään kuin herkistimme niin itseämme kuin hevosiamme avuille. Jetin sai ihan näppärästi äänelläkin raviin. Se tietysti kieli siitä, etten ole kovin mainio pohkeiden käyttäjä. Siirtymiset käyntiin onnistuivat toki myös helposti. Oli kuitenkin kiva huomata, että toistojen myötä ja päällekkäisiä apuja poistaen myös siirtymät kevyillä pohjemerkeillä alkoivat onnistua. Kun keskityin miettimään vain pohkeiden merkkejä, en alkanut tuupata istunnalla tai heilua selässä muutenkaan. Se varmasti auttoi Jettiä ymmärtämään helpommin, mitä halusin. Minullahan on paha tapa laittaa kaikki avut päälle ja joskus jopa sekaisin toivoen, että hevonen selvittää apujen sekamelskan ja nappaa oikean ratkaisun. Hoh! Tämä harjoitus tulikin tarpeeseen, ja oli kiva huomata, kuinka pieniin apuihin Jettikin vastaa, kun ne tehdään oikein.
Teimme siirtymiä myös ravin ja laukan välillä. Tässä sain hillitä itseäni paljon enemmän, sillä jostain syystä aloin tuupata istunnalla pahemmin kuin käynti-ravisiirtymisissä. Onneksi apujen nollaus auttoi, ja saatoin keskittyä tekemään avut rauhassa ja rentona, en hätäisesti kaikkia yhtä aikaa päälle pistäen. Niinpä saimmekin Jetin kanssa muutamat makeat laukannostot, jotka lähtivät pienillä merkeillä helposti. Toki mukaan mahtui myös epäonnistuneita yritelmiä, kun en malttanut valmistella laukannostoa kunnolla, vaan kiirehdin. Onnistuneet nostot kuitenkin olivat mainioita ja valoivat uskoa siihen, että voimme Jetin kanssa kehittyä niissäkin paremmiksi. Kunhan vain muistan olla pyytämättä seitsemää asiaa kerralla seitsemällä eri tavalla. Yksinkertaisuus kun on parempi vaihtoehto.
Tunnin aikana sain taas korjattua istuntaani mukavasti oikeaan suuntaan, ja pohkeenikin pääsivät töihin tavallista paremmin ja enemmän oikealla paikalla pysyen. Opettajalta tuli mukavaa palautetta istunnasta, ja siltä se kyllä selkäänkin tuntui. Oikeammassa asennossa istuminen ja ennen kaikkea ratsastaminen oli sangen helppoa. Lisäksi pohkeitakin oli helpompi käyttää, kun koko kroppa oli enemmän oikeinpäin. Enpä olisi arvannut, että alan vielä pitää istuntatunneista. Aiemmin ne tuppasivat olemaan melkoista pakkopullaa. Vaan osaava opettaja ja onnistumiset tekevät istuntatunneistakin kummasti kivempia.
Videoista kiitos Lauralle!
