lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kisoissa mukavuusalueella

Komea Jetson II. © Milla
Lauantaina vuorossa oli Kentaurit 98:n seuraestekisat, jonne olin ilmoittautunut Jetillä 70 sentin luokkaan, arvosteluna 367.1. Kisat alkoivat vasta viideltä ja oma luokkani kuuden jälkeen. Osallistujia luokassa oli peräti 32. Samassa luokassa ratsasti myös Nora.

Jetti tuli kisapaikalle hyvissä ajoin, jolloin ehdin jo maasta käsin kävelyttää sitä hyvin. Lopulta pääsin myös kipuamaan selkään. Verryttely tehtiin maneesissa, kun kisat olivat mukavasti kentällä. Ehdin ratsastaa verryttelyssä kaikki askellajit itsenäisesti läpi ennen kuin opettaja tuli paikalle auttamaan hyppyjen kanssa. Jetti liikkui ihan mukavasti ja pienen pällistelyn jälkeen lakkasi ihmettelemästä. Verryttelyesteitä olivat ristikko, pysty ja okseri, joita tulimme ensin vasemmassa kierroksessa. Ristikko ja pysty menivät hyvin, mutta okserille hyydyimme pari kertaa. Olimme kuitenkin molemmat menossa siitä yli, joten stoppausvaaraa ei ollut. Opettaja komensi meidät vielä tulemaan okserin kertaalleen niin, ettei siinä ollut pienintäkään ajatusta hidastamisesta. Tämä onnistui yksinkertaisesti sillä, että ratsastin Jetin ajoissa etenemään enkä jättänyt herättämistä viime tippaan. Oikeassa kierroksessa hyppäsimme kertaalleen pystyn siitä suoraan okserille jatkaen. Hypyt olivat hyvät, ja Jetti liikkui aika tasaisesti. Tämän jälkeen siirryimme odottamaan vuoroamme. Ennen omaa vuoroani ehdin katsoa muutaman ratsukon suoritukset ja kerrata rataa, joka oli kiltisti tehty: ei erikoisesteitä eikä mahdollisuuksia päättömiin uusintateihin. Sitten tuli vuoromme lähteä matkaan.

Kuvasta kiitos Noralle!
Pääsimme matkaan ihan mukavasti oikeassa laukassa. Ykköselle tuli pieni hidastus, mutta Jetti lähti kuitenkin hyppyyn vähän kauempaa eikä ottanut miniaskelta. Hypyn jälkeen Jetti ilmeisesti vipsautti itsensä ristilaukasta vasempaan laukkaan. Kakkoselle pääsimme seitsemällä askeleella, hyppyyn taas vähän kaukaa lähtien. Kakkosen jälkeen olimme vielä vastalaukassa. Matkaa kolmoselle oli melkoisesti, joten yritin korjata Jettiä oikeaan laukkaan. Se ei onnistunut, vaan Jetti vaihteli yhdessä kohtaa useamman kerran etupäätään laukasta toiseen. Lopulta kolmonen alkoi olla niin lähellä, että pyysin Jettiä kokonaan vasempaan laukkaan. Liekö se kuunnellut minua vai päättänyt itse, mutta lopulta pääsimme vasempaan laukkaan. Kolmoselle tuli hyvä hyppy, ja Jetti pysyi laskeutumisessa vasemmassa laukassa. Nelosena oli yhden laukan sarja. A-osalle lähdin vähän sukeltamaan, mutta Jetti pelasti ja meni sarjan sujuvasti yhdellä askeleella. Kaiken lisäksi se oli b-osan jälkeen oikeassa laukassa! Viitoselle tuli ihan mukava tie, mutta hypyn jälkeen Jetti vaihtoi taas vasempaan laukkaan. Onneksi tie kuutoselle oli suora linja, ja pääsimme sille hyvin seitsemällä askeleella. Perusrata oli virheettömästi siinä eli pääsimme jatkamaan uusintaan.

Este 5. © Milla
Jetti oli kuin olikin pysynyt oikeassa laukassa, joten pääsimme etenemään uusinnan ensimmäiselle esteelle eli seiskalle sujuvasti. Se ylittyi hyvin, ehkä vähän laakeana, mutta puhtaasti. Kasille pääsimme hyvin viidellä askeleella, ja muistin kääntää Jettiä heti hypyn jälkeen vähän tiukemmalla tiellä esteiden neljä ja viisi välistä. Ysille pääsimme hyvin, hyppy oli asiallinen, ja laukkakin vaihtui toivotusti vasemmaksi. Muistin taas kohtuullisesti kääntää ajoissa, jolloin pääsimme tulemaan viimeiselle esteelle kuutosen edestä. Laukka pääsi kääntymisessä sammumaan, mutta muuten Jetti oli siinä ihan näppärä. Tie kympille oli vähän vino, ja hetken ajan Jetti tuntui ajattelevan esteen ohittamista oikealta, mutta olin itse niin menossa, ettei sitä onneksi tapahtunut. Jetti hyppäsi kympin kiltisti, ja kehuin sitä valtavasti. Samalla tosin unohdin kiriä viimeiset metrin maaliin, mutta ehkä se ei haitannut tällä kertaa.



Este 7. © Milla
Olin rataamme tyytyväinen. Mitään isompia virheitä ei sattunut, ja ennen kaikkea muistin tällä kertaa kääntää uusintatiet suunnitellusti. Jetti eteni hyvin eikä tuota yhtä pientä hetkeä lukuun ottamatta vaikuttanut yhtään siltä, että ei olisi menossa. Juuri tällaisella Jetillä tykkään niin paljon ratsastaa. Se reagoi pyyntöihini ja auttaa tarvittaessa. Ei kyttäile tai laiskottele, vaan etenee sovitusti ilman kinasteluita. 70 senttiä on viimein noussut omaksi mukavuuskorkeudekseni, jossa uskallan ratsastaa ajasta ja sijoituksesta. Suorituksemme jälkeen kuulinkin meidän menneen johtoon, mutta jäljellä olleista ratsastajista yksi onnistui ratsastamaan nopeamman ajan. Sijoituimme kuitenkin toiseksi ja saimme sinisen ruusukkeen, josta en ollut uskaltanut haaveilla näin monen ratsukon luokassa. Mikä fiilis! Jetti oli piilonopea, sillä videolta katsottuna uusintaratamme vauhti ei kovin päätä huimaa. Käännöksetkin olisivat voineet olla tiukempia, mutta niitä minun onkin treenattava yhdessä vauhdin säilyttämisen kanssa. Joka tapauksessa kisapäivä meni enemmän kuin putkeen, ja Norakin nappasi ruusukkeen sijoittumalla seitsemänneksi. Hyvän mielen kisat niin oman kuin kaverin suoritusten ansiosta. Lisää tällaista, ehdottomasti!

Videosta kiitos Kaisalle ja ratakuvista kiitos Millalle!

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Maasto satulassa pysyen

Perjantaina suuntasin Jetin ja neljän muun ratsukon kanssa Tallinmäen maastoon ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun muksahdin Jetin selästä alas. Kieltämättä jännitin reissua, sillä huonot kerrat jäävät aina kolkuttelemaan mieleeni. En ollut ihan suolapatsas, mutta en kyllä kaikista rennoinkaan. Onneksi reissu meni kaikkinensa ihan mukavasti.

Nappasin reissun ajaksi puhelimesta Sports Trackerin päälle. En vain saanut siirrettyä reissun tietoja nettiin. Ohjelma kuitenkin kertoi reissumme olleen kymmenisen kilometriä, ja aikaa siihen meni noin tunti. Luvut ovat arvioita, sillä napsautin ohjelman päälle jo ollessani tallissa. Mielenkiintoista dataa oli se, että reissun keskinopeus oli maltilliset 9,3 kilometriä tunnissa, ja huippulukema laukkapätkässä puolestaan oli 40 kilometriä tunnissa. Mitkä lie sitten ohjelman virhemarginaalit, kaikista tarkinhan tuo tuskin on.

Reissun aikana etenimme pääosin käynnissä ja ravissa. Laukkapätkiä otimme yhden, mutta se olikin mukavan pitkä. Tosin olisin voinut vieläkin jatkaa, sillä Jetissä tuntui olevan virtaa tuhlattavaksi. Se kuitenkin käyttäytyi maastoreissun asiallisesti. Mitä nyt pari kertaa pällisteli suuren maailman ihmeitä, kuten kantoa ja kiveä. Mutta tällä kertaa ei takapää noussut omia aikojaan eivätkä sapelihammastiikerit vaanineet sen suuremmin pientä, valkoista ruunaa. Loppumatkasta aloin itsekin olla rennompi, joten toivottavasti hiljalleen alan taas luottaa siihen, ettei jokainen maastoreissu Jetin kanssa päädy siihen, että ihmettelen maailmaa maasta käsin.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Johtaminen treenissä

Keskiviikon tunnilla luvassa oli kavaletteja. Kahdeksan ratsukon tunnille sain Epperin, josta olin kovin mielissäni. Epperistä ehti tulla taukoa vuosi, sillä viimeksi olen mennyt sillä viime vuoden kesäkuussa. Epperissä hauskaa on se, että sen ulkomuoto kätkee taakseen ihan mukavan ratsun, jos sen saa houkuteltua esiin. Etenkin esteillä Epper voi olla tasaisen luotettava hyppääjä, joka tosin välillä unohtaa oman itsesuojeluvaistonsa ja pelastaa kuskin mitä hulluimmista paikoista. Nimimerkillä kokemusta on.

Alkuverryttelyssä keskityin heti siihen, että yritin ratsastaa takajalkoja töihin ja kohottamaan etuosaa. Epper tykkää mennä etupainoisena, jos sille annetaan se mahdollisuus. En halunnut kokeilla pienienkään kavalettien kohdalla etupainoista mönkimistä, mikä varmasti oli oikea ratkaisu. Epper liikkui aika mukavasti, mutta pyrki kyllä pysymään pitkänä ja etupainoisena. Keskityin sitten kohottaviin puolipidätteisiin ja pohjeratsastukseen, mikä välillä toi keveyttä ratsun etuosaan. Välillä taas huomaamatta Epper oli onnistunut venymään pitkäksi ilman, että olin huomannut. Epper ei kuitenkaan painanut missään välissä ohjille tai ollut tuntuvasti raskas, mutta kovasti se silti muistutti tavarajunaa.

Ehdimme ottaa ennen päätehtävää pari lyhyempää tehtävää, mutta kertaan nyt vain kaksi pidempää tehtävää. Päätehtävänä oli hypätä ensin ympyrällä minikavaletti ja jatkaa sen jälkeen lävistäjällä olleelle miniristikolle, jossa vaihdettiin laukka. Sen jälkeen hypättiin taas ympyrällä minikavaletti sekä edettiin toiselle lävistäjäminiristikolle tavoitteena vaihtaa laukka toiseenkin suuntaan. Minikavalettien yli pääsimme ympyröillä ihan mukavasti. Kertaalleen Epper tosin pääsi venymään pitkäksi, jolloin askel ei sopinut, ja möngimme kavaletista hassusti yli. Matka kuitenkin jatkui aika nopeasti pienen mokan jälkeen. Aiemmin tunnilla olin onnistunut vaihtamaan miniristikolla oikean laukan vasemmaksi, mutta tällä tehtävällä jouduin korjaamaan sen hypyn jälkeen. Epper osaa kuitenkin tehdä laukanvaihdon lennosta, jolloin sain korjattua laukan tällä tavoin näppärästi. Laukanvaihto hypyssä vasemmasta oikeaan sen sijaan sujui mukavasti.

Tämän tehtävän lisäksi ehdimme tulla lopuksi myös pelkät lävistäjäminiristikot kertaalleen. Epper laukkasi mukavasti, mutta opettaja muistutti pitämään sen lyhyenä. Olisin saanut ratsastaa tämän tarkemmin, mutta puolittainenkin onnistuminen riitti pitämään Epperin ihan hyvänä. Oikea laukka ei taaskaan vaihtunut hypyssä, mutta korjasin sen lennosta. Matka jatkui sen jälkeen sujuvasti, ja sen seurauksena saimme vaihdettua vasemman laukan hypyssä näppärästi oikeaksi. Itse olin molemmissa tehtävissä tyytyväinen siihen, että vaikka välillä hukkasin ponnistuspaikan, sain jatkettua ratsastusta enkä jäänyt arpomaan ylimääräistä. Johtamiseni oli välillä tuttuun tapaan liioiteltua. En tosin tiedä, mikä aiheutti näillä tehtävillä sen, ettei laukka enää vaihtunutkaan oikeasta vasemmaksi. Ehkä Epper oli aina tehtävän alussa vähän turhan pitkä, jolloin sen oli vaikea tehdä vaihtoa.

Loppuraveissa Epper liikkui oikein mukavasti, mitä nyt edelleen pituutta ja etupainoisuutta tavoitellen. Itse olin ratsuuni hyvin tyytyväinen. Sehän oli oikein kiva! Vuoden tauon aikana olin ehtinyt unohtaa, että Epper on hyvänä päivänä mukavaliikkeinen ratsu, joka tekee tehtävät kohtuullisen varmasti. Opettajalta tuli tunnin aikana kommenttia liioitellusta myötäyksestä ja varoitus siitä, etten sen aikana vahingossa vetäisi ohjasta taakse. Olen tottunut tekemään ison johtamisen, sillä sen avulla olen saanut useimmat hevoset vaihtamaan laukan hypyssä. Siksipä eleen pienentäminen olikin haastavaa, mutta yritin parhaani. Hiljalleen sain johtamista aavistuksen pienemmäksi, jolloin opettaja kertoi Epperin pysyvän paremmin minun allani eikä karkaavan liioitellun ohjasotteen perässä muualle. Kehuin ratsuani myös opettajalle, minkä seurauksena pääsenkin hyppäämään sillä ensi viikon estetunnilla. Toivottavasti meillä yhteistyö toimii silloinkin vähintään yhtä mukavasti.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Takaisin tuttuun menoon

Maanantain Tallinmäen tunti tuli todella tarpeeseen edellispäivän putoamisen jälkeen. Onni oli siinä onneksi matkassa, sillä muksahduksen vahingot rajoittuivat lievään niskojen jäykkyyteen sekä pieneen mustelmaan alaselässä. Jaoimme tunnin Jetin kanssa kahden muun ratsukon seurana. Tällä kertaa pääsimme harjoittelemaan tuttuun tapaan yksittäisten tehtävien jälkeen perusradan ratsastusta sekä ottamaan kertaalleen lyhyen uusintaradan pätkän.

Alkuverryttelyssä saimme mennä omaan tahtiimme käynnissä ja ravissa hevosia asetellen. Jetti liikkui ihan mukavasti, jolloin pääsin keskittymään vasemmassa kierroksessa istunnan korjaamiseen. Aluksi korjasin tietoisesti istuntani vasemmalta korostetusti oikealle, jotta tuntisin muutoksen. Kun sain tuntumaa asennon muuttamiseen, yritin tehdä sen pienemmin. Hetkittäin sain oikaistua itseäni, jolloin Jetti tuntui kulkevan paremmin. Pieniä ahaa-hetkiä mahtui mukaan, vaikka kroppa singahtikin aina helpolla takaisin vanhaan, väärään asentoon. Oikeassa kierroksessa keskityin puolestaan hakemaan ulko-ohjan tukea sen sijaan, että vahingossa yliasetin Jettiä. Ulko-ohjan tuki oli vähän hutera molemmissa kierroksissa, mutta oikeassa se oli vähän parempi. Laukassa saimme verrytellä tekemällä laukanvaihtoja lävistäjien lopussa. Jetti piti saada ensin hereille ja suoraksi ennen kuin vaihdot onnistuivat. Tällä kertaa onnistuimme tekemään muutamia vaihtoja molempiin suuntiin aika helposti ja ilman sitä, että lähdin satulassa lentoon. Näemmä vähän tarmokkaammalla laukalla tällaiset asiat helpottuvat kummasti.

Verryttelyhypyt otimme kavaletille tulemalla sitä isommalla ja pienemmällä ympyrällä molemmissa kierroksissa. Oikeassa kierroksessa Jetti pääsi pari kertaa vaihtamaan hypyssä ristilaukalle, mutta korjasi sen kohtuullisen nopeasti pois. Vauhdin kanssa oli aluksi molempiin suuntiin neuvottelua, mutta topakalla ratsastamisella sekin alkoi säilyä. Jetti pysyi ympyrällä aika mukavasti ja kääntyi myös pienemmälle kuviolle, kunhan muistin huolehtia kaasusta ja ulkoavuilla kääntämisestä. Etenkin oman katseen merkitys oli suuri, sillä välillä olin sen kanssa myöhässä, jolloin emme päässeet jatkamaan niin sujuvasti kuin katseen ollessa oikeaan suuntaan. Reitin suunnittelu ja seuranta ovatkin yllättäen aika tärkeitä esteradalla.

Seuraavaksi tulimme pari kertaa suoran linjan (ratapiirroksen esteet 2–3), joka oli Jetille sopiva viidellä askeleella. Tehtävä oli tuttu aiemmalta kerralta, jolloin vaihteeksi onnistuin heti ensimmäisellä kerralla tulemaan välin toivotuilla askelmäärillä enkä jäänyt ottamaan yhtä ylimääräistä. Tässä tehtävässä oli mukava huomata se, että sain kohtuullisesti oltua rauhassa lähestymisen esteellä, mutta olin myös hereillä ratsastamaan tarvittaessa eteen ensimmäisen hypyn jälkeen. Ennen rataa tulimme vielä yksittäisen trippelin (este 4), josta jatkoimme yhden laukka-askeleen sarjalle (esteet 5a–5b). Trippeli ylittyi ihan hyvin, ja laukkakin vaihtui, mutta sarjalle tuli ensin vähän huono ponnistuspaikka. Tempo ei säilynyt ihan toivotusti, jolloin lähestyminen meni pieleen. Uusinnalla saimme tämänkin onneksi korjattua.

Lopuksi tulimme radan kertaalleen noin 75-80 sentin korkeudessa. Ykköselle tulimme vasemmassa laukassa ihan mukavasti, mutta laukka ei vaihtunut. Maltoin kuitenkin ratsastaa järkevän tien, jolloin ehdin hyvin vaihtaa hypyn jälkeen laukan oikeaksi. Kakkosen ja kolmosen linja meni hyvin viidellä askeleella, ja laukka säilyi oikeana. Trippeli ylittyi nätisti laukanvaihdolla höystettynä. Sarjan a-osalle asti sain tällä kertaa säilytettyä laukan, jolloin Jetti pääsi hyppyyn paremmin. Ehdin nohittaa välissä Jettiä hieman, jotta askel venyisi eikä Jetti turhaan hidastaisi ja yrittäisi tarjota kahta askelta. Hereillä oleminen takasi sen, että Jettikin liikkui, jolloin b-osa ylittyi myös hyvin. Rata oli ihan ok. Parasta oli oma huolettomuus estekorkeuden ollessa kohtuullisesti mukavuusalueella. Jetti eteni myös pääsääntöisesti hyvin enkä sortunut hoputtamaan sitä joka askeleella.

Radan jälkeen saimme tulla vielä kolmen esteen uusinnan madalletulla korkeudella. Esteinä olivat 1–2 ja 5a. Matkaan lähdettiin vasemmassa laukassa. Ensimmäinen este ylittyi hyvin, ja sain käännettyä toiselle esteelle vähän tiukemmin. Suoristaminen saattoi vähän jäädä puolitiehen, mutta Jetti hyppäsi helposti pienen esteen. Siitä kurvasimme vauhdilla oikeassa laukassa 5a-esteelle, joka hypättiin siis vastakkaisesta suunnasta kuin ratapiirroksessa. Suoristus jäi tässä esteellä tyystin, mutta olin sen verran menossa, ettei Jettikään arponut. Miniuusintarata sujahti helposti, ja opettajakin totesi nauraen, että taisimme yrittää nokittaa tunnin poneja. Ihan samaan emme tainneet pystyä, mutta Jetti kääntyi tosi kivasti näillä korkeuksilla.

Loppukäynnit käppäilimme peltolenkin kautta. Kehtasin vähän jännittää matkaa, vaikka Jetti oli oma itsensä koko sen ajan. Jään inhottavasti vellomaan huonoihin hetkiin sen sijaan, että keskittyisin hyviin. Onneksi tällä viikolla on taas luvassa maasto Jetin kanssa, ja se toivottavasti menee hyvin. Sitä odotellessa saan luvan keskittyä miettimään niitä lukuisia kivoja maastoreissuja, joilla Jetin kanssa olen ollut.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Maastoutuminen maastossa

Sunnuntaina lyöttäydyin Jetin kanssa viiden muun ratsukon seuraksi Tallinmäen maastolenkille. Matkan alussa Jetti kehtasi säpsyillä laitumella laukannutta ja kavereidensa perään huudellut nuorukaista. En jaksanut noteerata tätä kummemmin, kunhan vähän naureskelin höhlälle ratsulleni. Jatkoimme matkaa edelleen käynnissä, kunnes yhtäkkiä tunsin vain lentäväni ilmassa ja mätkähtäväni maahan. Jetti kiskaisi kesken käynnin minulle tuntemattomaksi jääneestä syystä melkoisen pukin. Olin niin huolettomilla mielin liikkeellä, etten osannut yhtään ennakoida tätä. Niinpä ehdin pudotessani vain todeta ääneen “voi perhanan perhana” ja sitten jo makoilinkin maassa. Onneksi käytän maastoillessa aina turvaliiviä (kypärä on itsestäänselvyys!), joten putoaminen pehmentyi huomattavasti. Muutenkin selvisin säikähdyksellä, mikä oli hyvä juttu. Jetti ravasi vähän matkan päähän, kunnes huomasi juosseensa pois kavereiden luota ja palasi sitten takaisin. Hassu hevonen!

Putoaminen pisti tietysti jännittämään, mutta kokosin rohkeuden rippeeni ja suostuin jokaiseen laukkapätkään, jota ehdotettiin. Jetti poimi jännitykseni ja pällisteli pitkästä aikaa kantoja sun muita yhtä pelottavia juttuja. Yhdessä laukkapätkässä Jetti sitten jäi edellä menneestä sen verran, että sen ehdottomasti piti saada ottaa spurtti. Siinäpä sitten hetkeksi katosi sekä jarru että ratti, mutta sinnikkäästi pidin pääni suunnilleen kasassa. Kun Jetti tavoitti kaverit, se rauhoittui heti. Tuumasinkin ottaneeni Jetin sijasta karsinasta mukaan Käikyn eli kaikkea mahdollista ja mahdotonta säikkyvän Jetin alter egon. Jetillä tuntui olevan vähän pömelivirtaa tällä reissulla mukanaan.

Loppujen lopuksi reissu meni hyvin, vaikka alun aiheuttamat tutinat vähän vaivasivat. Tämä oli ensimmäinen putoamiseni Jetin kyydistä, ja olin vain onnellinen siitä, että se sattui maastossa eikä esimerkiksi esteillä, etten voinut yhdistää muksahdusta hyppäämiseen. Saa nähdä, kehtaanko jännittää seuraavaa maastokertaa. Toivottavasti en, sillä Jetti teki tällaisen tempauksen ensimmäisen kerran eikä suinkaan ilkeyttään. Jotain se säikähti tai olisiko jokin ötökkä onnistunut puraisemaan sitä kipakasti. Ratsastuskertoja Jetin kanssa on kuitenkin yhteensä jo 164, joten ehkä se ei keksi tällaisia tempauksia yhtään useammin. Jatkossa saisin tietysti pysyä hereillä myös maastoillessa, vaikka kaikkea ei voikaan koskaan ennakoida täysin.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Malttia ja katse ylös

Tällä viikolla kävin pitkästä aikaa Jetin kanssa yhden ylimääräisen opetuksellisen tunnin Tallinmäellä. Luvassa oli tietysti esteitä, kuinkas muutenkaan. Tunnilla ratsukoita oli kolme. Kirjoituslaiskuuksissani ja unohduksissani kertaan vain radan, jonka hyppäsimme varmaankin tunnin aikana kerran, ellei sitten kahdesti. Nyt kertaamani rata oli noin 70-80 sentin korkuinen.

Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Jetti liikkui ihan hyvin, mutta aloin itse silti arpoa ponnistuspaikkaa ykkösenä olleelle tuplakavaletille ja heittäydyin vähän matkustajaksi. Tuloksena jarruttava hyppy. Sen jälkeen skarppasinkin, jolloin pääsimme kakkosesteen yli asiallisesti. Laukka ei vaihtunut hypyssä, vaan jouduin korjaamaan sen vasta jälkikäteen. Onneksi matkaa kolmoselle oli sen verran, että sain Jetin oikeaan laukkaan. Kolmoselle tulin riittävän reippaasti, mutta hyydyin itse hieman lähestymisessä. Heti kolmosen jälkeen ehdin pyytää Jettiä eteen, jolloin pääsimme neloselle hyvin viidellä askeleella. Nelosen jälkeen sain vähän rentouduttua enkä jäänyt ajamaan Jettiä eteen turhaan. Viitonen ylittyi ok, ja laukkakin vaihtui siinä vasemmaksi. Tässä vaiheessa Jetti laukkasi mukavasti, mutta olisin saanut vähän tehdä tasapainottavia puolipidätteitä. En kuitenkaan tajunnut tehdä niitä, jolloin tulimme kuutosen a-osalle pitkänä. Jetti arpoi ja päätti lähteä hyppyyn kauempaa. Minä kerrankin odotin miniaskelta, joten myöhästyin hypystä. Sain kuitenkin pidettyä pohkeet tuntumalla, vaikka ohjat päästin pitkiksi, etten kiskaisisi Jettiä suusta. Tälläkin esityksellä Jetti kuitenkin eteni sarjan yhden askeleen välin oikein ja hyppäsi b-osankin puhtaasti, vaikka kuski oli vähän lennossa. Saimmekin loppuun uusia sarjan uudelleen. Yksittäisenä tehtävänä sain tultua sille asiallisesti, jolloin se sujui ihan hyvin.

Tunti sujui muuten niin kuin yleensä. Parannusta oli siinä, että saimme Jetin kanssa edettyä aika kivasti läpi tehtävien. Toki muutamia miniaskeleita mahtui mukaan, mutta todella vähän verrattuna pahimpiin kertoihin. Tällä kertaa Jetti yllätti enemmänkin lähtemällä mieluummin kauempaa. Oma mukautumiseni hyppyihin oli taas välillä sukeltelua, mutta välillä sain taas tsempattua ja odotettua rauhassa. Maltti ja katse ylös esteen yli auttavat kummasti. Pohkeideni lepattaminen kuitenkin vaikeuttaa menoa vielä, joten seuraavaksi pitää alkaa puuttua kunnolla siihen. Epäilen, että polveni pääsevät nappaamaan satulasta liikaa kiinni, kun en saa lonkkiani riittävästi auki ja pohkeitani sitä myöten tuntumalle. Tätä pitää miettiä jatkossa ja treenailla kevyttä istuntaa enemmän myös omatoimisilla sileän tunneilla. Jospa tähänkin löytyisi hiljalleen ratkaisu parempaa kohti.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pitkä tauon jälkeen iloinen yllätys

Mahduin taas keskiviikon tunnille kahdeksanneksi ratsastajaksi, mikä oli hyvä, sillä juhannuksen takia sunnuntain tuntia ei olisi edes ollut. Ratsukseni tuli pieni yllätys: Hessu. Blogi paljasti, että viimeksi olen mennyt tällä ruunalla marraskuussa 2012, huh! Vaikka Hessu ei koskaan ole kuulunut suosikkeihini, olin tällä kertaa poikkeuksellisen innokas kiipeämään sen selkään. Se jatkoi suoraan aiemmalta tunnilta, joten ainakin se oli jo ehtinyt liikkua itsensä lämpimäksi. Tunnin treeniaiheina olivat loivat kiemuraurat sekä laukannostot käynnistä.

Sain heti alkajaisiksi vinkin, että Hessu kannattaa ratsastaa ensin lyhyeksi ja hakea vasta sitten eteenpäinpyrkimystä. Sen tiesin myös aiemmasta, että mitä enemmän Hessua jää pusertamaan, sitä hitaammaksi se muuttuu. Niinpä osasin alusta asti välttää mahdollisia junnaushetkiä ja olla riittävän napakka pyytämään terävämmin nyhertämisen sijaan. Loivia kiemurauria ratsastimme niin käynnissä kuin ravissa. Hessu liikkui käynnissä ihan ok, mutta tahtoi olla pitkä kuin nälkävuosi. Annoin ohjien lipua kerta toisen jälkeen salakavalasti pitkiksi, kun jäin miettimään liikkeellä pysymistä. Sain aina toistuvasti kerätä ohjia lyhyemmäksi ja samalla yrittää saada hevosta lyhenemään samalla. Helppoahan se ei ollut, mutta hetkittäin sain ajatuksesta vahvasti kiinni, ja Hessu lyheni hieman. Sen seurauksen askeleeseenkin tuli vähän enemmän pontevuutta. Ravissa työstäminen oli vaikeampaa. Hessu jäi humputteluraviin, ja kun pyysin liikettä, pääsi se taas valumaan pitkäksi. Olipa hirveän vaikea pitää ohjat lyhyenä! Melkoista tasapainoilua oli oppia pitämään ohjat käsissä niin, ettei niissä ollut vetoa, vaan ainoastaan tasainen tuntuma.

Kiemuraurailun jälkeen verryttelimme tovin vasemmassa laukassa pääty-ympyröitä pyöritellen. Hessu laukkasi itsekseen ihan kohtuullisesti, mutta valui aina vain pidemmäksi. Oli melkoinen työ saada jämäköitettyä oma istunta niin, etten valunut Hessun mukana, vaan sain pysyttyä satulassa paremmin. Opettaja muistutti lyhentämään hevosta ja ratsastamaan sitten takajalkoja hommiin. Vasemmassa kierroksessa vasta-asetus auttoi kummasti suoristamaan Hessua, jolloin sitä saattoi paremmin yrittää lyhentää. Hessu tarjosi muutamia hyviä hetkiä, kun muistin ajatella niskaa korkeimmaksi kohdaksi enkä antanut Hessun valahtaa pyöreällä kaulalla huijaten etupainoiseksi.

Seuraavaksi siirryimme käynnistä tehtyjen laukannostojen pariin. Kuviona oli tulla keskihalkaisijaa pitkin ja valmistella haluamansa laukan nosto vähän ennen lyhyelle sivulle tuloa. Opettaja neuvoi hakemaan lyhyttä, terävää käyntiä kuin kovin pitkää ja reipasta. Keskityinkin työstämään lyhyttä ja terävyyttä etenkin keskihalkaisijan aikana. Kinkkistähän se oli edelleen, mutta loppujen lopuksi saimme muutamat sellaiset nostot, joissa oli kovasti oikeaa ideaa. Nostot itsessään olivat vähän hitaita ja ponnettomia, mutta jokaisella kerralla Hessu tiesi, kumpaa laukkaa tarkoitin. Opettaja muistutti olemaan ylävartalolla rauhassa, etten lähtisi sillä tyrkkäämään ja seilaamaan. Parhaimmat onnistumisen fiilikset sain tehtävässä siitä, kun tunnistin vähän, milloin Hessu vähän lyheni ja oli kuulolla laukannostoa varten.

Oikeaa laukkaa emme työstäneet erikseen ja muutenkin laukkapätkät nostotehtävässä jäivät lyhyiksi, kun noston jälkeen laukattiin vain pitkän sivun puoleen väliin. Olisin toivonut vielä oikean laukan työstöä koko uraa hyödyntäen, mutta ehkä ensi kerralla. Loppuraveissa Hessulla oli menemisen eikä meinaamisen meininki päällä, jolloin pääsin mukavasti vielä treenaamaan lyhentämistä. Sain taas ajatuksesta kiinni, ja hetkittäin Hessu vähän lyheni ja ryhdistyi. Tunnin parhaimmat fiilikset jäivät siitä, ettei Hessu ollut lähellekään niin laiska kuin muistin, en jäänyt pusertamaan ja jumittamaan hevosta ja tunsin vieläpä hyviä hetkiä satulaan asti. Kaiken lisäksi sain työskenneltyä aika kivasti sekä ohjia että pohkeita käyttäen enkä jäänyt vain toisen kimppuun. Vaikka Hessu pääsikin menemään valtaosan tunnista pitkänä puikulana, pienet hyvät hetket ilahduttivat valtavasti. Siksipä kehtasin ääneenkin tuumata, että voisin hyvin mennä Hessulla joskus toistekin. Kaikkea sitä toivookin, mutta ihanaa, että itselle vähän hankalampien hevosten kohdalla jaksaa yrittää.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kiire kaulalle

Maanantain Tallinmäen tunnilla pääsimme Jetin kanssa vääntämään vähän koulua, mutta myös ottamaan muutamia hyppyjä. Ratsukoita tunnilla oli neljä, kelinä reippaalla tuulella varustettu pouta.

Verryttelimme hyvin pyörittelemällä keskiympyröitä kaikissa askellajeissa. Tarkoituksena oli saada hevoset kääntymään oikein ja kulkemaan muualla suorana. Vasen kierros oli taas aika tuskaisa, kun Jetti tahtoi valua sisemmäs. Opettaja neuvoi suoristamaan Jettiä ulkoavuilla, jotta se ei päässyt punkemaan mielensä mukaan. Työtä sai tehdä sen sekä oman istunnan kanssa, joka kiertymällä vasemmalle houkutteli Jettiä entisestään valumaan. Kroppa kinnasi kyllä melkoisesti vastaan, mutta välillä sain sekunnin tai pari pistettyä itseni oikeaan asentoon, ja meno helpottui kummasti. Hassua, kuinka paljon tällainen istuntavirhe saa minut inhoamaan vasenta kierrosta. Se on ärsyttävän hankala kierros tehdä mitään muuta kuin yrittää vääntää itseään oikein, ja kun se ei onnistu, ei onnistu oikein mikään muukaan. Pöh.

Sileän väännön jälkeen pääsimme hyppelemään kevyesti. Vasemmassa kierroksessa ylitimme pientä estettä ympyrällä, sitten tulimme oikeassa kierroksessa suoraa linjaa sekä otimme kertaalleen kaksi estettä kahdeksikolla laukat hypyissä vaihtaen. Näiden lisäksi tulimme vielä saman suoran linjan oikeassa kierroksessa pari kertaa. Pääsimme kaikesta yli, mutta hiomista oli tahdin säilyttämisessä sekä siinä, etten olisi lähtenyt sukeltamaan niin villisti. Opettaja muistutti pitämään katseen reippaasti esteen yli, mikä auttoi aina muistaessani niin tehdä. Muuten valaistuin vähän taas sen suhteen, että mikäli koen jääväni hypyssä jälkeen, liioittelen heittäytymällä kaulalle.

Suoralla linjalla saimme ensin vähän hakea askelta ennen kuin pääsimme sen toivotusti viidellä askeleella. Esitimme siis aluksi turhaan kuutta askelta, mikä kieli siitä, että sopivan ratatempon haku ei onnistu vielä ihan tuosta noin vain. Onneksi oikea vauhtikin löytyi lopulta, kun herätin Jetin ajoissa ja annoin sen edetä, mutten heittäytynyt matkustajaksi. Kahdeksikon tulimme pienillä esteillä kertaalleen, ja jopa omaksi ihmetyksekseni saimme molemmat laukat vaihtumaan jo hypyissä. Ilmeisesti ajatus oli hommassa kunnolla mukana, kun emme esittäneet ristilaukkabravuuriamme tällä kertaa.

Lopuksi saimme tulla vielä suoran linjan oikeasta kierroksesta vähän isompana. Ensimmäisellä kerralla esteet taisivat olla noin 80-senttisiä, toisella kerralla pysty oli 90 ja okseri 95 senttiä. Vähän kieltämättä jo jännitti, mutta tsemppasin sen verran, että pääsimme molemmat kerrat tehtävän kunnialla läpi. Samalla tuli hypättyä tähän asti isoin este Jetin kanssa, ja se tietysti meni sen yli kepoisasti. Tunnin suurimpana pulmana oli kamala kiireeni heittäytyä kaulalle makaamaan. Jostain syystä en saanut pohkeitani pysymään tuntumalla ja jalkojani tukeviksi, kun jouduin korjaamaan menoa ylävartalollani. Tähän asiaan pitää puuttua, sillä vaikka tämä ei olekaan tyylilaji, häiritsee sukeltamiseni Jetin tasapainoa sekä etenemisen jatkamista esteen jälkeen. Noista kumpikaan ei ole hyvä juttu, joten niistä on päästävä pois.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Valkoinen ruusuke taitoarvostelukisoista

Sunnuntaina suuntasin Jetin kanssa Ankkurilahden Ratsastajien harjoitusestekisoihin, joissa osallistuimme 70 sentin luokkaan. Arvosteluna siinä oli A.1.0 ja taitoarvostelu. Olin nerokkaasti etukäteen ajatellut, että kaikki puhtaat radat palkitaan ja bonuksena saadaan taitoarvostelupöytäkirja. Niinpä tähtäsin puhtaaseen rataan ilman suurempia häseltämisiä. Tällä kertaa mahanpohjaa kutkutti ennen kisoja enemmän kuin normaalisti, vaikka kisakorkeus oli hyvinkin omalla mukavuusalueellani. Kisat pidettiin maneesissa, ja verryttely puolestaan oli ulkokentällä.

Verryttelyn pääsin tekemään kahdessa osassa, kun kentällä ei ollut ruuhkaa. Ensimmäisellä kierroksella kävin ratsastamassa kaikki askellajit. Jetti oli puolinukuksissa, ja meno oli aika vaisua. Vasemmassa kierroksessa oli pientä puskemista sisälle, mutta hyvin maltillista. Tein sitten muutamia käynti-ravi-käyntisiirtymiä, joiden avulla Jetti heräsi hieman. Laukassa sitä sai nohitella tovin ennen kuin mitään alkoi tapahtua. Oma istuntani oli puolestaan pahasti vinkkaralla, ja se tuntui kinnaavan melkoisesti taakse oikealle. Eli lantioni ikään kuin halusi kiertyä reilusti oikealle tuoden vasemman jalan edemmäs ja vieden oikean jalan taaemmas. Tämä hankaloitti kyllä menoa, mutta en saanut korjattua sitä kummemmin. Enkä käsittänyt, miksi kroppani venkoili näin. Onneksi kroppa tuntui vähän tasaisemmalta, kun olin itsekin lämmennyt ratsastaessa.

Verryttelyhypyt otin sen jälkeen, kun olin tutustunut rataan. En ehtinyt ottaa hyppyjä ollenkaan vasemmassa kierroksessa, kun suuntaa vaihdettiin vikkelästi. En antanut tämän kuitenkaan häiritä. Otin muutaman hypyn kentällä olleelle pystylle ja okserille. Nappasimme kertaalleen pystyltä puomin alas, kun lähestyminen oli, mitä oli. Okserille ajauduimme myös vähän laiskasti, mutta yli menimme joka kerta ilman pudotuksia. Opettaja komensi herättämään Jetin kunnolla, jolloin meno oli taas parempaa. Hypyt riittivät, kun saimme onnistuneet ylitykset. Sen jälkeen työstin vielä tovin Jettiä ravissa tehden temponvaihteluita, jotta ruuna ei pääsisi torkahtamaan. Jetti olikin herännyt ihan hyvin ja tahtoi jopa vähän olla kuuntelematta pidätteitä. Löysin kuitenkin jarrut ennen kuin tuli meidän vuoromme mennä maneesiin puomeilla rajatulle odotusalueelle katsomaan edellisratsukon suoritusta. Kun oma vuoro tuli, ehdin rauhassa näyttää Jetille esteen numero 2, joka oli varustettu sinisellä laineella. Jetti ei juuri estettä ehtinyt katsoa, vaan pälyili ovea ja ihmetteli kaikkea muuta. Ehdin myös mennä tuomarinurkan ohi molemmista kierroksista, ja vaikka se vähän epäilytti Jettiä, meni se hienosti siitä ohi. Sitten saimmekin tervehtiä ja aloittaa suorituksen.

Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Jetti laukkasi ihan hyvin, jolloin ykkönen ylittyi ok. Laukka ei vaihtunut, mutta sain Jetin korjaamaan sen ajoissa oikeaksi. Tie kakkosesteelle oli kunnossa, mutta siihen tuli pieni jarruttava viimeinen askel, jolloin laukka ei vaihtunut. Taas korjaus lennosta ja onneksi riittävän ajoissa. Tie kolmoselle ei ollut paras mahdollinen, mutta Jetti oli menossa ja ampaisi hyppyyn hieman kauempaa. Väli meni neljällä askeleella, jolloin nelonenkin ylittyi hyvin. Kaareva tie viitoselta kuutoselle oli hieman ponneton, mutta Jetti ylitti molemmat esteet asiallisesti. Kuutosen jälkeen olimme turhan pitkän tovin ristilaukassa, vaikka yritin saada Jetin korjaamaan sen. Lopulta Jetti itse päätti vaihtaa kokonaan vasempaan laukkaan, ja pääsimme lähestymään seiskalle. Sille tuli taas pieni jarruttava hyppy, mutta yli mentiin, ja Jetti pysyi hypyn ajan toivotusti vasemmassa laukassa. Kasin ja ysin suora linja meni viidellä askeleella, ja pääsimme puhtaalla radalla maaliin. Jes!



Radan jälkeen fiilikset olivat ihan hyvät. Oma palautteeni suorituksesta oli tiiviisti se, ettei meno ollut sujuvinta, mutta ei kamalintakaan. Jetti laukkasi kohtuullisesti, mutta meno hyytyi hieman esteille tultaessa. Oma reaktioni tähän oli sukeltaminen, jota tein muutaman kerran harmillisen näyttävästi. Mihin jäi se odottaminen? Olin kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, kuinka tolkusti Jetti meni maneesissa, vaikka emme taas hetkeen ole moisessa olleet. Luokan päätyttyä siirryin maneesiin odottelemaan toiveikkaana punavalkoista ruusuketta. Sielläpä selvisikin, että luokan ratsukot palkitaan taitoarvostelupisteiden mukaan, ja kolme parasta saisivat ruusukkeet. En tiedä, olisinko voinut muuttaa ratsastustani paremmaksi, jos olisin tiennyt kisaavani sijoituksesta. Toisaalta suoritukseni oli rennompi, kun en tajunnut ajatellakaan ruusukemetsästystä. Siksipä ilahduinkin, kun meidät Jetin kanssa kuulutettiin sijoittuneen kolmanneksi eli juuri viimeisen jaossa olleen ruusukkeen napanneiksi. Ratsukoita luokassa oli yhteensä 10.

Taitoarvostelupöytäkirja kertoi ne asiat, joita osasin odottaa. Tuomari kommentoi vahvuuksikseni istunnan ja vaikutuksen esteiden välissä sekä esteillä pohkeen ja katseen. Kehitettävää sen sijaan olisi esteillä ylävartalon käyttämisessä sekä myötäämisessä. Tuttuja ongelmia siis. Käteni jäävät ihmeellisesti paikoilleen, kun taas ylävartalolla heittäydyn välillä täysin liioitellusti hyppyihin mukaan. Tuomari kommentoi teidemme ja tempon olleen kunnossa sekä oli tyytyväinen hevosen vahvaan takaosaan ja siihen, että huolehdin laukan hyvin. Käsitin tämän siten, että korjasin laukat aina myötäiseksi. Parannusta tuomari toivoi siihen, ettei meno löysistyisi estettä kohti, ja että suoristaisin ryhtiä. Yleiskommenttina oli vielä, että olemme valmiita isompiin luokkiin. Pisteitä saimme yhteensä 39. Viidestä arvostelukohdasta neljästä saimme numeron kahdeksan (hyvä) ja yhdestä seiskan (melko hyvä). Ei yhtään hullummin!

Mukava kisapäivä kaiken kaikkiaan. Erityisen kivaa oli huomata, että aikaisemmin mahanpohjaa pahasti kutitellut jännitys hälveni, ja rata meni ihan mukavasti. Mukavuuskorkeudella kisaaminen on kyllä palkitsevaa, sillä siellä saadut onnistumiset vahvistavat kisapäätäni ja toivottavasti sitä myöten rohkenen siirtyä eteenpäin. Ei sillä, ettei 70 senttiä ja alle olisi kiva kisata vaikka loputtomiin, mutta Jettiä saattaisi nämä korkeudet alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää. Sille kun nämä hyppäämäni korkeudet ovat vieläkin melkoisia risuja.

Videosta kiitos Hanskille!

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Pidemmällä maastolenkillä

Lauantaina suuntasin Jetin, Kaisan ja Vaken sekä viiden muun ratsukon kanssa Tallinmäen maastoon. Lähdimme tällä kertaa reitille, jossa olen käsittääkseni ollut vain kerran. Alkumatkasta pääsimme taivaltamaan paikoin turhan märkää ja upottavaa reittiä, joka onneksi parani, mitä pidemmälle pääsimme. Keli oli kohdillaan, vaikka paikoin tuuli yrittikin puhaltaa viileästi. Eipähän ainakaan ollut niin paljoa ötököitä riesana kuin muutoin olisi ollut.

Reissun aikana otimme pari laukkapätkää, jotka sujuivat mallikkaasti. Jetillä oli virtaa, mutta hienosti se malttoi odottaa ja pitää paikkansa, vaikka selvästi olisi halunnut vähän kiriä. Olimme letkassa siis neljäntenä. Muutoin kävelimme ja ravasimme mukavilla maastopoluilla. Pääsimmepä menemään pätkän kahlatenkin, kun vesireitiksi nimetyllä polulla oli nimensä mukaisesti vettä. Jetti meni kohdan hienosti, vaikka yleensä se tykkää kiertää vesilammikot, jos vain on mahdollista. Ravissa Jetistä löytyi taas se vaihde, jota olisi kiva esittää myös kentällä. Onneksi siitä pääsee kuitenkin nauttimaan edes maastossa. Lenkki oli vähän tavallista pidempi, ja palasimme hyvillä mielin tallille noin puolentoista tunnin jälkeen.

Lenkin päätteeksi oli vielä pieni puuha edessä, sillä keksin haluta pestä Jetin. Ruuna oli onnistuneesti piehtaroinut itseensä sinnikkäitä läikkiä, jotka eivät enää harjaamalla lähteneet. Pääsin tosin itse pesupuuhassa aika vähällä, sillä hommakseni jäi lopulta hevosen suihkutus pesun jälkeen sekä harjan ja hännän selvittäminen. Jopa Jetistä kuoriutui puhdas hevonen! Saa tosin nähdä, millaiseksi se on tässä välissä itsensä ehtinyt piehtaroida. Oli kivaa puuhata taas hevosen kanssa muutakin. Onni on oma vuokrahevonen.

Kuvista kiitos Kaisalle!

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Vähän väistöjä ja vaihtoja

Perjantaina kävin ratsastamassa Jetin ekstrakerran korvaten myöhemmin väliin jäävää kertaa. Treeniaihe oli hieman hukassa, joten päädyin vähän soveltamaan omiani sekä ottamaan keskiviikon tunnin pohkeenväistötehtäviä mukaan.

Alkuverryttelyssä tein siirtymiä käynnistä pysähdyksiin ja raviin. Pyrin olemaan napakka, jotta saisin viriteltyä Jetin samanlaiseksi. Ajatus oli varmasti hyvä, mutta toteutus jäi puolitiehen. Muistin kyllä, että Jetin pitäisi liikkua siirtymien jälkeen aktiivisesti, mutta sen toteuttaminen oli hankalampaa. Tuntuu, että olen itse niin hidas, etten ehdi olla pyytämässä ennen kuin hevonen on jo ehtinyt hidastaa. Siirtymät alaspäin olivat taas helpompia, mutta saisin valmistella ne paremmin ja huolehtia, ettei Jetti valahda niissä etupainoiseksi. Samaa saisin tietysti miettiä myös siirtymisissä ylöspäin, jolloin ne saattaisivat olla vähän pontevampia, kun hevonen ei kyntäisi etuosallaan. Paino takaosalle ja takajalat töihin, mutta miten?

Pohkeenväistöjä tein vähän keskemmältä edeten uralle niin käynnissä kuin ravissa. Uralle päästyäni siirryin käyntiväistön jälkeen raviin ja raviväistön jälkeen laukkaan. Laukassa tein myös muutamia väistöjä uralle. Väistöissä kiinnitin eniten huomiota siihen, ettei tahti sammunut pahasti. Väistöt sujuivat kohtuullisesti, kun pidin huolen hevosen molemmista puolista ja vahdin, ettei etuosa päässyt karkaamaan. Etenkin väistöissä vasemmalle sain olla tarkka, ettei Jetti pullahtanut vasemmalta puolen karkuun. Raviväistöt onnistuivat kohtuullisesti ilman, että tahti kärsi kovasti. Eihän meno mitään liitelyä ollut, mutta yllättävän tasaista kuitenkin. Ei-väistätettävän puolen hallinta oli tosin vähän puutteellista. Saisin oppia keskittymään väistätettävän puolen lisäksi myös siihen toiseen puoleen.

Ravi- ja laukkaosuudet väistöjen jälkeen olivat perussettiä. Mitään ihmeellistä ei ollut, mutta ei mitään maata kaatavaakaan. Peruspulmat eli tasaisuuden ja tahdin puute vaivasivat. Tahdoin myös välillä roikkua volteilla ja ympyröillä sisäohjassa liikaa kiinni, mutta paikoin sain korjattua tätä. Etenkin vasemmassa kierroksessa saisin keskittyä ulkopuoleen enemmän enkä yrittää korjata menoa vain sisäohjalla. Jetti oli tälläkin kertaa vähän vaikeampi vasemmassa kierroksessa, jossa se tahtoi yrittää valua sisälle. Sisäpohkeeni oli hätää kärsimässä, kun yritin patistella sitä töihin. Kumma kyllä meno parani sillä, että sisäpohkeella junttaamisen sijaan yritin suoristaa Jettiä ja käyttää siihen ulkopuolen hallintaa apuna. Sisäpohje olisi toki saanut toimia paremmin "seinänä", mutta ehkä vielä joskus opin käyttämään sitäkin. Laukkaväistöt tahtoivat olla enemmän valumisia. Olisin saanut pidättää etuosaa vähän reilummin, huolehtia sopivasta suoruudesta ja pyytää sitten väistöaskelia. Nyt tahdoin unohtaa kaiken muun paitsi väistöaskelten pyytämisen. Muutaman paremman ja oikeaan suuntaan menneen askeleen sain lopulta, mutta aika paljon ehdimme esittää myös kaikkea muuta. Muun muassa kertaalleen turhan laukanvaihdon uralle tultuamme.

Laukassa harjoittelin myös laukanvaihtoja lävistäjillä. Tällä kertaa molemmat vaihdot tökkivät hieman, ja helpompaa oli saada vasen laukka oikeaksi. Omituista, sillä ennen vaihto vasempaan laukkaan on ollut helpompi. Kun Jetti ei vaihtanut pyynnöstä, sorruin heilumaan ja huojumaan selässä niin, ettei menosta tullut mitään. En tajua, miten en voi pysyä paikoillani, vaan alan mitä ihmeellisimmillä keinoilla yrittää vaihtoa. Ihan kuin Jetti muka tajuaisi paremmin, kun lähden vispaamaan selässä sen sijaan, että maltillisesti pyytäisin vaihtoa uudelleen. Loppujen lopuksi saimme molempiin suuntiin parit asialliset vaihdot, mutta enemmän kiitos Jetin kuin minun hillumiseni. Laukanvaihdot sileällä ovat kyllä asia, johon minun on kiinnitettävä huomiota. Jettihän ne osaa tehdä, mutta minä en. Siksipä on syytä alkaa hioa tätä, jotta esimerkiksi esteradalla saan pyydettyä vaihdot tarpeen vaatiessa niin, että ne myös menevät kerralla läpi.

Loppuraveissa pyörittelin ympyröitä ja testasin parit keskiravin kaltaiset pätkät. Jetti liikkui ihan mukavasti tässä vaiheessa, joten meno oli ok. Vasenkin kierros oli tunnin työstön aikana parantunut hieman eikä ollut niin paha kuin alussa. Keskiravin kaltaiset hetket erottuivat perusravista, mutta saisin edelleen opetella pitämään tuntuman paremmin niiden aikana sekä olemaan lähtemättä kevennyksellä ajamaan liikettä eteen. Omassa mukautumisessani olisikin melkoisesti viilattavaa. Itsenäisillä ratsastuksilla osaan jo erottaa, milloin teen jotain väärin, mutta ihan aina virheen paikallistaminen ja korjaaminen eivät onnistu. Onneksi sentään jonkinlainen havainnointi on jo kehittynyt sille tasolle, etteivät tällaiset hetket jää huomaamatta. Sekin on jo eteenpäin.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Tallin junnu testissä

Pääsin korvaamaan sunnuntain tuntini aiempana vakiopäivänäni eli keskiviikkona. Ratsuarpajaisten tulos ilahdutti valtavasti, sillä pääsin testaamaan tallin nuorimman ratsun. Kyseessä oli siis Quastone eli Tauno, 2009 syntynyt ruuna. Säkäkorkeutta ruunalla on noin 150 senttiä, ja sen koulutustaso on tällä hetkellä helppo C. Ratsukoita tunnilla oli kahdeksan, ja päätreeniaiheena oli pohkeenväistö.

150-senttinen Tauno tuntui selkään muuten ihan hyvältä, mutta melkoisen kapealta. Jaloillani oli halattavana enemmän ilmaa kuin hevosen kylkiä. Käynnissä sain väänneltyä kinttujani niin, että sain ne Taunon kylkiin tuntumalle, mutta helppoa se ei ollut. Tunnin pääkuviona oli kääntyä lyhyen sivun loppupuolelta pitkälle sivulle ja tulla siitä uralle pohkeenväistön avulla. Sen jälkeen jatkettiin tovi suoraan, kunnes pyöräytettiin ympyrä. Pohkeenväistöjä tultiin niin käynnissä kuin ravissa ja ympyröitä ravissa ja laukassa. Lopuksi oikeaa laukkaa työstettiin koko kenttää ja ympyröitä hyödyntäen.

Aika totista meininkiä.
Pohkeenväistöissä niin käynnissä kuin ravissa sain keskittyä siihen, että Tauno malttoi odottaa eikä kiirehtinyt. Samalla sain tehdä pyynnöt mahdollisimman yksinkertaisesti ja kevyesti, jotta Tauno ei reagoinut niihin ylikorostetusti. Välillä apuni olivat ilmeisesti ristiriidassa, sillä Tauno ei tajunnut pyyntöjäni ja pysähtyi paikoilleen. Välillä taas unohdin itse kontrolloida ei-väistävää puolta, jolloin Tauno ei tehnyt väistöä, vaan pullahti uralle muutamalla hassulla askeleella. Saimme työstön myötä niin käynnissä kuin ravissa muutamia vahvasti sinnepäin olleita hetkiä, jotka ilahduttivat. Tauno opetti väistöissä mukavasti rauhallisuutta ja selkeyttä sekä niin ulkopuolen kuin etuosan kontrollointia.

Ravi- ja laukkatyöskentelyssä sain kerrata kovasti ulkoapujen merkitystä, sillä muutoin Tauno lähti ympyröillä aivan omille teilleen. Taunon laukka tuntui selkään hassulta, joten korkealta. Istuminen rauhassa tuotti siis alussa vähän ongelmia ratin puuttumisen lisäksi. Niin ja oikeassa kierroksessa meillä meni aina tovi, että saimme laukan nousemaan käynnistä. Tauno ei ymmärtänyt pyyntöjäni, vaan tarjosi ravia uudelleen ja uudelleen ennen kuin aina sain kerrottua sille, mitä oikeasti halusin. Tässä vaiheessa huomasin taas unohtaneeni, että allani on nuorukainen, joka ei osaa lukea ajatuksia saati ole tottunut eri tavalla ratsastaviin kuskeihin. Hyvä kertaus tästä asiasta jälleen kerran: jokaista hevosta on hyvä osata kuunnella ja ratsastaa sen mukaan. Laukassa saimme kohtuullisen vähän hyviä hetkiä, mutta vaikeuksien jälkeen ne muutaman askeleen onnistumisetkin tuntuivat ihan kivoilta. Tulipahan taas huomattua, kuinka sisäohja ei todellakaan ole avain onneen.



Voi apua tätä istuntaa. Tauno & Notre Damen kellonsoittaja.
Loppuraveissa Taunolla meinasi olla vähän kiire, mutta hienosti se malttoi välillä. Taunosta jäi tämän ensimmäisen kerran perusteella kuitenkin ihan hyvä fiilis. Se vaikutti mukavan mutkattomalta ja eteenpäinpyrkivältä. Toki sen keskittyminen karkasi tunnin aikana useampaan kertaan, mutta sitä nyt voi olettaakin viisivuotiaalta. Niin ja ratsastajalta itseltäänkin vieläpä, hah. Opettajakin tuumasi, että välillä Tauno näytti selvästi olevan innoissaan, kun se tajusi sille antamani pyynnöt. Hienostihan se teki kaiken, minkä osasin sille kertoa. Kun taas emme ymmärtäneet toisiamme, tarjosi Tauno ratkaisuksi pysähdystä tai pientä reipastumista. Hienoa Taunossa oli se, ettei se vetänyt missään kohtaa hernepeltoa turpaansa, vaan lähinnä tuntui ihmettelevän kuskin häsellystä. Oikein mainio ominaisuus tunteja tekevältä ratsulta. Toivon tietysti toistekin pääseväni Taunon selkään, niin ehkä voisin jatkaa tästä, mihin nyt jäimme.

Kuvista ja videoista kiitos Alekseille!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kauan kaivattu jumppasarja

Maanantain Tallinmäen tunnilla pääsimme Jetin kanssa parilta muulta kerralta tutun sijaisopettajan syyniin. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja pääsimme menemään niin sileän treeniä kuin vähän puomeja ja esteitäkin. Olin mielissäni etenkin, kun kuulin tunnilla hypättävän jumppasarjaakin. Se on minulle niin passeli harjoitus hyppyihin mukautumista ajatellen.

Alkutunnista teimme sileän treeniä tehden siirtymiä sekä vapaavalintaisia kuvioita, kuten ympyröitä ja kiemurauria. Siirtymät tehtiin käynnistä pysähdyksiin ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Opettaja muistutti olemaan heti alusta alkaen sen verran vaativa, että Jetti alkaisi liikkua itse. Pysähdykset olivatkin ihan ok, joskin etupainoisia. Se näkyi puolestaan liikkeellelähdöissä, jotka olivat alussa sangen hitaita. Toistojen myötä sain Jetin pysähtymään vähän kevyempänä edestä, jolloin se myös pääsi siirtymään takaisin käyntiin paremmin. Ravisiirtymisissä oli samanlaisia ongelmia aluksi, kunnes Jetti alkoi herätä ja reagoida paremmin. Ravityöskentelyssä päästin Jetin painamaan ärsyttävän paljon vasemman pohkeen läpi. Olin aika pitkälti hukassa siitä, miten olisin saanut Jetin tältä puolen haltuun, joten liirailimme hyvän tovin menemään. Keljutus yritti kasvaa, mutta sain välteltyä sitä pienillä onnistumisilla.

Ravissa aloitimme puomitehtävät ylittämällä puomeja puoliympyrällä. Ensin puomit tultiin normaalisti keskeltä, sitten molemmista reunoista. Jetti meni puomit muutoin ihan hyvin, mutta ensimmäisellä kerralla ensimmäistä puomia piti töllöttää hidastuksen kera. Onnistuin itse sihtaamaan tiet aika hyvin ja pysymään valitulla reitillä suunnilleen kaikkien puomien yli. Tulimme tehtävää myös laukassa. Väleihin piti saada kolme, yksi ja kolme askelta. Viimeinen pysty nousi lopulta pieneksi esteeksi. Alussa tehtävällä oli haparointia, kunnes löysin tien kuntoon ja sain Jetin sopivaan laukkaan. Taidettiin ottaa yksi mönkimishyppy pikkuesteelle, mutta siitäkin selvittiin. Opettaja kommentoi, etten saisi istua ihan niin syvällä satulassa, vaan olemaan enemmän esteistunnassa tuoden painoa vähän jalustimille. Kommentti oli varmasti aiheellinen, mutta samalla opettelen pois siitä, etten syöksy hyppyyn. Kumpikaan ääripää ei tietysti ole hyvästä, joten kultaista keskitietä etsimään.

Neljän esteen jumppasarja tultiin ensin ihan puomeina kevyttä istuntaa treenaten. Samalla käsien piti myödätä reilusti ja pysyä irti hevosen kaulasta. Kevyt istunta löytyi mukavasti, mutta kädet tahtoivat jäädä vähän paikoilleen. Opettajan hoksautuksen jälkeen sain tuotua niitä paremmin eteen. Jumppasarjan viimeinen puomi nousi sitten ristikoksi, ja tehtävää tultiin edelleen samoin. Homma toimi ihan ok, ja Jettikin oli sopivasti hereillä. Lopuksi tulimme jumppasarjaa muutaman kerran pieninä esteinä. Ensimmäisen esteen edessä oli ravipuomi, joka onnistui hämäämään minua pari kertaa. En nähnyt sille askelta, jolloin jäädyin, ja Jetti joutui möngertämään esteen yli hyvin vaivalloisesti. Opettaja muistutti herättämään hevonen ajoissa ja antamaan sitten olla rauhassa. Samalla tuli komento lyhentää jalustimia. Lyhensin niitä reiällä, ja se auttoi kummasti. Opettaja kommentoi sen auttavan siihen, että saan tuen jaloista enkä joudu ylävartalolla korjaamaan niin paljoa. Jumppasarjalle saimme muutaman toimivan esityksen, mutta olisin kaivannut vielä parempaa onnistumista. Niin ja enemmän toistoja. Aika kuitenkin loppui kesken, mutta nämäkin opit tulivat tarpeeseen.

Sijaisopettajan silmän alla oli taas kiva olla. Kommentteja tuli mainittujen lisäksi myös käsien kantamisesta, kyynärkulman säilyttämisestä ja ohjien lyhentämisestä hieman. Opettaja jaksoi puuttua hyvin näihin ongelmiin tunnin aikana eikä väsynyt korjaamaan niitä. Vieraamman silmäparin läsnä ollessa ratsastan itsekin vähän napakammin, jolloin Jettikin oli tänään ihan kiva. Tietysti terävyyttä olisi saanut olla enemmän, mutta olimme kuitenkin kaukana laiskuudesta. Jumppasarjasta en tietenkään saanut tarpeekseni, vaan haaveilen, että pääsisin sille treenaamaan useamminkin. Pitää muistaa ehdotella sitä aina tilaisuuden tullen.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Manulla maastossa

Lauantaina suuntasin vielä korvaamaan kesän ajan sunnuntaina olevan vakiotuntini. Tunnin ohjelmasta ei ollut mitään hajua, mutta ratsukseni sain Manun. Ratsaille päästyä selvisi, että tunnin neljä ratsukkoa suuntaisi opettajan ja vetohevosen johdolla maastoon. Mikäpä siinä. Haaveilenhan meneväni maastoesteille Manun kanssa, joten oli enemmän kuin paikallaan kuitenkin maastoilla sen kanssa kerran ennen sitä.

Sijoituimme hevosletkassa kolmanneksi Taunon jälkeen ja Dillen eteen. Paikka oli ihan suunniteltu, sillä sekä Tauno että Dille kaipasivat tuekseen Manun kaltaisen tasaisen menijän. Maastoreissun aikana samoilimme tuttuja pikkupolkuja sekä pääreittiä myöten. Pääsimme ottamaan kaikkia askellajeja tosi mukavasti, mutta parhaat hetket olivat pienten vesilammikkojen ylittäminen niin ravissa kuin laukassa. Aivan mahtavaa! Manu oli mukavasti menossa, ja oli ihan älyttömän siistiä päästä taas laukkaamaan veden läpi. Manu meni maastoreissun aika mukavan varmasti, mitä nyt laukassa vähän ärsyyntyi takana puuskuttaneesta Dillestä ja vähän varoi edessä mennyttä lentävämpää Taunoa. Mitään muutamaa ja erittäin maltillista koikkaloikkaa enempää se ei ottanut, joten tällainenkin täti pärjäsi mainiosti sen kanssa. Vesipärskyttelyn lisäksi reissun parhaaksi hetkeksi lukeutui noin kahden kilometrin laukkapätkä. Kaikki hevoset menivät sen ihanan tasaisesti ja rennosti. Manusta tunsi, että se olisi voinut mennä lujempaakin, mutta hienosti se malttoi kuunnella ja pysyä omalla paikallaan.

Tallille saikin palata kunnon hymyn kanssa. Nyt on Manunkin maasto-ominaisuudet testattu, joten ajatus sillä maastoesteiden hyppäämisestä ei kuulostaa enää ihan höpsöltä. Jospa saamme kasattua oman tiimin ja toteutettua tämän ajatuksen, niin tulee taas tällekin kesälle hypeltyä niitä hurjan jännittäviä, mutta samalla niin kivoja maastoesteitä.

Kesäistä rentoilua

Lauantaina suuntasimme Kaisan ja hänen Vake-vuokraponinsa kanssa Tallinmäen maastoon kahden muun ratsukon kanssa. Lyöttäydyimme Jetin kanssa johtohevosen taakse käppäilemään. Reissun jännittävin hetki sattui heti alkumatkaan, kun reitille kuuluva oja olikin kaivetttu hieman syvemmäksi. Ratsain emme lähteneet sitä ylittämään, vaan hyppäsimme kyydistä, napsautimme ohjan toisesta kuolainrenkaasta irti ja nohitimme hevoset könyämään miniojan yli. Jetti katsoi ojaa hetken, mittaili varmaan syvyyden ja pituuden rauhassa ja sitten tasaisen harkitusti ponnisti siitä vaivattomasti yli. Tämän jälkeen kipusimme takaisin ratsaille, ja matka jatkui.

Alkumatka sujui hitaasti lämmetessä eikä Jetillä ollut kiire mihinkään. Sitä sai vähän hoputtaakin, ettei reipas vetohevonen kadonnut ihan taivaanrantaan. Ensimmäinen laukkapätkä päästiin menemään taas mukavana pidempänä pätkänä metsäpolulla. Jetti kulki ihanan rennosti ja vetävästi, jolloin saatoin vain nauttia matkasta. Sillä ei ollut mikään hötkyilyvaihde päällä, vaan meno oli vallan letkeää hyvällä tavalla. Laukkapätkän jälkeen samoilimme taas hyvän tovin käynnissä ja ravissa, kunnes pääsimme ottamaan vielä toisen laukkapätkän. Sekin sujui helposti, vaikka nyt Jetti tuntui vähän siltä, että se voisi lisätä tarvittaessa kierroksia. Matka kuitenkin alkoi olla siinä vaiheessa, että laukat saivat riittää. Loppumatka sujuikin jo paljon vetävämmällä käynnillä ja ravilla, kun kotitalli alkoi häämöttää edessä. Kun seura ja keli olivat enemmän kuin kohdillaan, oli maasto taas todella mainiota viihdettä. Kunnon kesäistä rentoilua!

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Ajatusta nopeammista käännöksistä

Perjantaina satuin tallille vähän kehnoon aikaan, sillä taivas tarjoili vesisadetta ja kauempana uhittelevaa ukkosta. Kun olin kuitenkin paikalle sattunut, päätin kuitenkin kivuta Jetin selkään ja ratsastaa sen verran kuin keli antaisi myöten. Treeniaiheeksi olin ajatellut tiukempien käännösten harjoittelun, mutta lopulta päädyin ottamaan tiiviisti vähän muutakin.

Käynnissä ja ravissa tein takaosakäännöksiä sillä ajatuksella, että täydellisen oppikirjamaisuuden sijasta ne olisivat näppäriä ja nopeita. Käynnissä en tosin päässyt ihan siihen nopeuteen, mutta kohtuullisen näppärästi Jetti teki kulmat takaosakäännösmäisesti. Sain tosin muistaa pitää myös sisäpuolen avut hommissa, ettei Jetti jäänyt kääntymään liikaa, vaan jatkoi kulman jälkeen suoraan. Ravissa sain keskittyä tarkemmin ulkopuolen apuihin, sillä jostain syystä pyrin ensin pääosin sisäohjaa käyttämällä ohjaamaan Jetin kulman läpi. Sehän nyt ei toiminut, vaan valuimme liian syvälle kulmaan. Lopulta tajusin vähän ajatella ravin lyhentämistä kulmaan tullessa, jolloin oli enemmän aikaa pyytää Jettiä menemään kohta takaosakäännösmäisesti. Tämä paransi menoa jonkin verran, mutta viilaus olisi ollut tarpeen.

Laukassa hurautin ensin muutaman kierroksen alle ennen kuin yritin tehdä laukanvaihtoja lävistäjillä. Jetti suostui vaihtamaan vasemman laukan oikeaan ihan kohtuullisesti, mutta ihmeellisesti oikean laukan vaihto vasempaan tökki. Sen seurauksena humputtelimme muutamat vastalaukkakaarteet, kun Jetti näytti päättäneen minun haluavan sitä laukanvaihdon sijaan. Jetti on joskus vähän hassu siitä, että kun se ei täysin ymmärrä apujani, se arvelee minun haluavan jotain vaikeampaa kuin mitä todellisuudessa yritän. Niinä hetkinä se tuntuu ajattelevan, että tätähän sinä pyysit. Minä taas puhisen vastaukseksi, että en todellakaan. Sitten taas tajuan tekeväni jotain väärin ja koetan nollata tilannetta. Nyt tiedostan lähteneeni lentämään ja häseltämään, mikä varmasti vei kaiken selkeyden avuistani, jolloin Jetti esitti vastineeksi tällaista. Kovin hyvin en saanut ongelmaa korjattua, mutta lopetin tehtävän siihen, kun sain vaihdot molempiin suuntiin lopulta onnistumaan kertaalleen vahvasti sinnepäin.

Tämän jälkeen jatkoin laukkatyöskentelyä vielä lyhyen hetken siten, että tein muutamat täyskaarrot laukan loppupuolella lennosta vaihtaen. Halusin treenata nopeampia käännöksiä pyrkien säilyttämään laukan niiden aikana. Keskityin itse istumaan satulassa, jotta en lähtisi itse heilumaan, ja Jetti saisi rauhassa kääntyä. Toinen keskittymistä vaativa asia oli se, että muistin kääntää kunnolla ulkoa enkä roikkunut sisäpuolessa kiinni. Muutamat käännökset lähtivätkin aika kivasti, kun muistin olla itse hiljaa Jetin selviytyessä omasta osuudestaan. Vielä olisi toki parannettavaa siinä, että käännös olisi tasapainoisempi tahdin säilyessä sen läpi. Tästä kuitenkin sain mukavasti ideaa siihen, millaisia nopeammat käännökset voisivat olla. Näitähän harjoittelin tietysti esteratoja silmällä pitäen, mutta on ihan aiheellista aloittaa treenit sileällä.

Loppuraveissa tulin vielä kolmikaarista kiemurauraa tekemällä siirtymät käyntiin muutaman askeleen ajaksi suoristuskohdissa. Tämän lisäksi otin myös muutamat keskiravit lävistäjille. Molemmat tehtävät alkoivat sujua ihan mukavasti. Jetti siirtyi kolmikaarisella kiemurauralla mukavan helposti käyntiin ja pääosin siirtyi raviinkin ihan kohtuullisesti. Asetusta vasemmalle sain houkutella jonkin aikaa, mutta kun muistin taas sen aina yhtä maagisen ulkopuolen kontrollin pelkän sisäohjan nyppimisen sijaan, niin meno parani. Muutamat keskiravilävistäjät lähtivät ihan mukavasti, mutta olisin saanut olla tarkempi viemään ne loppuun saakka. En kuitenkaan jaksanut enää tässä vaiheessa alkaa vääntää mitään tosissaan, vaan halusin vain vähän virkeyttä loppuunkin.

Tiiviiseen ratsastukseen mahtuikin lopulta paljon asioita, kun en jäänyt hinkkaamaan mitään loputtomiin, vaan otin nitä enemmänkin testiluontoisesti. Aikaa meni varmasti alle kolme varttia, mutta kesäsateen ansiosta siinäkin ajassa ehti kastua ihan sopivasti. Onneksi lämpöasteita oli niin hyvin, ettei kylmä onneksi ehtinyt tarttua. Eipähän ainakaan kenttä pölissyt, hah. Tämän treenin perusteella pitää kyllä paneutua jatkossa noihin nopeampiin käännöksiin. Siihen tietysti tarvitaan Jetin takajalat kunnolla hommiin ja minulta kykyä istua vakaasti mukana. Mutta onpahan treenattavaa ja aika kivaa sellaista.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Hiljaa parempi tulee

Maanantain Tallinmäen tunnille sain Hiliman, niin Jetti sai välttää muutamat tunnilla otetut pienet hypyt ja sai mennä sileää toisen ratsastajan kanssa. Yritin ennen tuntia hakea sopivaa zen-fiilistä, jotta en lähtisi mukaan Hiliman kipitykseen ja hukkaisi jarruja ihan täysin. Hilima olikin mennyt yhden tunnin alle, ja odotin mielenkiinnolla, miten se tammassa näkyisi. Kaisakin oli tunnilla mukana testaamassa mahdollista vuokraponia.

Alkuravit menimme pysymällä pitkät sivut kevyessä istunnassa ja pyöräyttämällä pääty-ympyrät normaalisti keventäen. Hilimalla oli taas kovasti kiire, jolloin sain toppuutella sitä toistuvasti malttamaan. Välillä se uskoi, välillä taas aukeava pitkä sivu oli houkutteleva, ja askel lähti kiirehtimään. Kevyt istunta puolestaan oli taas hukassa. En tiedä, syyttäisinkö jalustimien pituutta, satulaa vai kuun ja tähtien asentoa, mutta heiluin ja keikuin naurettavasti mukana. Tasapainoa ei löytynyt, ja välillä jouduin ottamaan Hiliman harjastakin tukea. Teimme saman tehtävän myös laukassa. Hilima mennä puksutti paikoin taas liian innokkaasti, mutta otti pidätteet vähän paremmin vastaan. Kevyt istunta oli edelleenkin aika karmeaa, ja ympyröillä Hilima pääsi puskemaan railakkaasti pohkeiden läpi. Ei kovin tasainen aloitus tunnille.

Tunnin piristys oli seuraavana tehtävänä ollut kolmen miniesteen jumppasarja askeleen väleillä. Tulimme tehtävää muutaman kerran molemmista suunnista. Hilimalla oli vaikeuksia malttaa odottaa omaa vuoroaan, jolloin pyörittelin ympyröitä sen kanssa tai sorruin kinastelemaan. Laukkaan Hilima ampaisikin aina innolla. Jumppasarjan välit olivatkin sellaisia, että niille sai tulla kohtuullisen hyvässä laukassa. Hilimaa sai vielä vähän virittää ennen kuin oikeanlainen laukka löytyi. Jumppasarja meni ihan ok, vaikka ohjattavuudessa ja tahdin säilymisessä olikin vähän vaikeuksia. Taisin keskittyä jarruttelemaan liikaa, ettei Hilima lähtisi ihan lentoon, jolloin sujuvuus kärsi. Hilima kuitenkin selviytyi tehtävästä päättäväisesti ja hyvin silloin, kun olimme molemmat samassa tahdissa menossa.

Pyörittelimme vielä molempiin päätyyn ympyröitä hevosia asetellen ja taivutellen. Suuntaa vaihdettiin ympyrä leikkaa -kuviolla. Alussa hommasta ei meinannut tulla mitään, kun en tajunnut yhtään, miten Hiliman saisi toimimaan. Tamma reagoi ohjasotteisiini jännittymällä ja nostamalla päätään. Lopulta tajusin ratsastaa myös pohkeilla pelkän ohjan sijaan, mikä alkoi auttaa. Ravissa koko paketti sitten levisikin, joten olin kapinallinen ja muiden ravaillessa siirryin keskemmäs kenttää jatkamaan työtä käynnissä. Tulin siihen tulokseen, ettei ole mitään järkeä lisätä vauhtia, jos homma ei toimi hitaammassakaan askellajissa. Tämä oli tällä kertaa oikea ratkaisu, sillä käynnissä aloin saada palikoita paremmin kohdalleen. Asetukset alkoivat mennä paremmin molempiin suuntiin läpi, ja Hilima rentoutui ja pyöristyi hetkittäin kivasti. Noina kertoina tajusin myös ratsastaa pohkeella, sillä ilman sitä Hilima vain niksautti kaulansa nätisti, painui hieman turhan alas ja hidasti jopa tahtia liikaa. Oli kiva kerrankin tajuta, mitä tapahtui sen sijaan, että olisin jäänyt ihailemaan nättiä kaulaa. Lopulta hyvin turhautumissävytteisissä fiiliksissä alkanut tehtävä sujui mukavasti, ja pienet onnistumiset ilahduttivat suuresti.

Otimme myös vielä laukkaa pääty-ympyrällä siten, että ympyrä leikkaa -kuvion avulla vaihdettiin ravin kautta laukka. Tästä tehtävästä tulikin alussa melkoinen soppa! Hilima pääsi kurvailemaan mielensä mukaan, jolloin pääty-ympyrä oli kaukana ympyrästä. Hilima oli kuitenkin näppärä siirtymään raviin ja nostamaan uuden laukan, mutta kovin hallittua saati hillittyä se ei ollut. Lopulta opettaja tuli ohjaamaan menoamme, jolloin hommaan tuli jotain tolkkua. Saimme mennä aina tovin ympyrää laukassa ennen kuin kuvittelimmekaan suunnanmuutosta. Sekin tehtiin siirtymällä riittävän ajoissa raviin ja tekemällä uusi laukannosto rauhassa. Onneksi pääsimme syynättäväksi, sillä omilla taidoillani ja kärsivällisyydelläni en olisi saanut menoa tasoittumaan.

Tunnin päällimmäisenä fiilikseni oli harmistus siitä, etten osaa jarruttaa saati ohjata kunnolla. Hilima on edelleen ihana hevonen, mutta näillä puutteilla menomme on melkoista kipittämistä vailla rattia. Mikäpä siinä, jos tarkoituksena on mennä miten sattuu, mutta lähtökohtaisesti se ei yllättäen ole tavoite. Hiliman kanssa voisin kyllä oppia melkoisesti näiden asioiden parissa, kun vain malttaisin keskittyä oppimaan. Jos jotain positiivista hakee, niin Hiliman jälkeen Jetti tuntuu aina niin mutkattomalta ratsastaa. No, mutta treeniä, treeniä niin kuin olen  noin miljoona kertaa aiemminkin sanonut.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kisapään kannattavaa koettelemista

Sunnuntaina suuntasin jälleen kisoihin, kun luvassa oli Iin Hevosharrastajien seuraestekisat. Käytössä oli taas yhden radan taktiikka, jotta sain testata, kestääkö kisapääni paremmin isomman luokan, jos en käy hukkaamassa keskittymistäni pienempään luokkaan. Niinpä starttasimme Jetin kanssa vain 80 sentin luokan, jonka arvosteluna oli AM5. Kisajännitystä oli piirun verran tavallista enemmän, sillä edelliskerran kokemukset samasta paikasta ja korkeudesta päättyivät hylkäykseen. Nyt kisat olivat onneksi kentällä, ja vain verryttely oli maneesissa. Omassa luokassani oli 16 lähtöä, ja lähtövuoroni oli 11.

Verryttelyssä porukkaa oli enemmän kuin tarpeeksi, ja tunnuin olevani jatkuvasti joko itse toisten tiellä tai sitten muut olivat minun tielläni. En yhtään osannut pujahdella isossa ratsukkomäärässä sulavasti, vaan aloin hermostua ja häseltää. Jetti tuntui olevan hereillä, mutta ei vain keskittynyt minuun. Ristikolle saimme asialliset hypyt, mutta pysty ja okseri tuottivat ongelmia. Opettaja oli onneksi auttamassa, ja ohjeiden avulla sain Jettiin paremman tuntuman. Kun sen sai sekä laukkaamaan että kuuntelemaan, onnistuivat hypyt hyvin. Kun nämä kaksi katosivat, esitimme kiellon pystylle. Ihme ja kumma en saanut siitä kummoisempaa paniikkikohtausta, vaan kuuntelin opettajan ohjeet, noudatin niitä parhaani mukaan, ja saimme taas tultua hypyt ihan asiallisesti. Verryttelyn haahuilu meinasi saada yliotteen, mutta omaa suoritusta odotellessa kasasin keskittymistä parhaani mukaan. Lopulta oma vuoro koitti, ja lähdimme matkaan.

Este 7a oli oikeasti pysty.
Radalle lähdimme vasemmassa laukassa. Jetti heräsi ihan hyvin, jolloin ykkönen ylittyi ok. Kakkosokserille pääsimme kuudella askeleella, joista viimeinen oli hieman jarruttava. Este ylittyi kuitenkin, ja matka jatkui. Kolmoselle ratsastin kehnon tien, ja este tuli Jetille vähän yllätyksenä. Niinpä viimeinen askel ennen ponnistusta oli hyvin jarruttava, ja minä olin jo pahassa etukenossa keikkumassa. Ilmeisesti olin kuitenkin sen verran menossa, että Jetti kesti könöttämiseni ja hyppäsi kolmosen. Neloselle pääsimme pienemmän hypyn jälkeen neljällä askeleella ja ihan kohtuullisella hypyllä siitä yli. Esteen jälkeen Jetti oli vasemmassa laukassa, mutta korjasi itsensä ajoissa oikeaan laukkaan. Suora linja neloselta viitoselle meni ihan ok, mitä nyt Jetti kävi esteiden välissä ensin ristilaukassa, kunnes korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Hypyt olivat ihan ok. Jetti oli kivasti hereillä, sillä viitoshypyn jälkeen se korjasi itsensä taas oikeaan laukkaan. Seiskana olleen sarjan a-osalle askel ei sopinut, jolloin Jetti teki ratkaisun hypätä melkein ottamansa miniaskeleen sijasta vähän kauempaa. Tämä ei onneksi tuottanut yhden askeleen sarjan väliin ongelmia, vaan pääsimme myös b-osan puhtaasti ja ratsastimme maaliin. Perusrata siis puhtaasti eli korotettu ja erillään ratsastettava uusinta odotti meitä!

14 ratsukosta kymmenen selviytyi uusintaan. Välttelin parhaani mukaan katsomasta radan isoimpia esteitä, jotka näyttivät olevan 90 sentin tuntumassa. Uusinnassa ratsastettiin perusradan esteistä kaikki muut paitsi este numero 5. Matkaan lähdimme siis jälleen vasemmassa laukassa. Jetti liikkui mukavasti, mutta ykköselle ei tullut kaikista sujuvin hyppy. Kakkoselle pääsimme taas kuudella askeleella, ja okseri ylittyi ok. Kolmoselle yritin ratsastaa vähän tiukempaa tietä, ja tällä kertaa Jettikin tiesi, minne olimme menossa ja rohkeni hyppyyn vähän kauempaa. Neloselle pääsimmekin nyt kolmella askeleella. Sen jälkeen Jetti meni hyvän tovin ristilaukkaa, kunnes sai kavionsa oikeaan laukkaan. Radan viides este (eli ratapiirroksen este 6) näytti aivan valtavalta, mutta sain keskityttyä olemaan panikoimatta, pidin pohkeet tuntumalla ja luotin Jetin menevän esteestä yli. Jetille este ei tietenkään ollut mikään juttu, vaan se hyppäsi sen helposti. Siitä kaarsimme hieman turhan tiukalla tiellä radan päättävälle sarjalle. Ponnistuspaikka a-osalle tuli vähän liian lähelle, mutta kiitos Jetin, pääsimme siitä hieman kivuten yli. Tämä ei sotkenut silti askeleen väliä, vaan Jetti venytti itsensä siihen ja selvitti sen samoin kuin b-osan puhtaasti. Ja niin olimme maalissa, puhtaalla suorituksella!



Radan jälkeen fiilikset olivat korkealla, vaikka oma mukautuminen hyppyihin ja ylipäänsä oma ratsastus tuntui olleen häseltämistä. Uskon kuitenkin olleeni aina menossa esteistä yli, minkä ansiosta Jetti pelasti meidät parissa kohtaa eikä heittänyt hanskoja tiskiin. Hieno hevonen, jälleen kerran! Oman suorituksen jälkeen sain jännätä vielä muutaman ratsukon radat, kunnes kaikki olivat ratsastaneet. Muiden vauhdista ja uusintateistä saatoin päätellä, että nopeuden perusteella meillä ei ollut asiaa sijoituksille. Siksipä ilahduinkin, kun meidät kuulutettiin palkintojenjakoon neljäntenä eli viimeisenä sijoittuneena. Kymmenestä uusintaan päässeestä ratsukosta vain neljä ratsasti puhtaan radan. Rauhallisempi nolla oli tässä tapauksessa hyvä juttu, jes!

Nyt on sitten toisen kerran onnistuneesti kumottu 80 sentin vieraskisakirous. En saanut Jettiä ihan yhtä hyväksi kuin aiemmissa kisoissa, mutta suunta oli oikea. Kotitreeneissä saisimme tahkota vielä tätä korkeutta sen verran, että se alkaa tuntua helpolta. Jetillehän se ei ole ongelma, mutta itse kehtaan vielä jännittää maagisia 80 sentin esteitä, vaikka niistä yli useimmiten pääseekin. Tällä tavalla sitä kisapäätä tosin myös karsitaan kuntoon: kisa ja suoritus kerrallaan.

Kuvista ja videoista kiitos Hanskille!