perjantai 30. marraskuuta 2012

Voi veljet, missä ponnistuspaikka lienet?

Perjantain neljän ratsukon pienryhmätunnilla oli luvassa esteitä, ja tunnin normaalisti pitävää opettajaa tuurasi tallin toinen opettaja. Ratsukseni sain Loren ja huomasin salaa toivoneeni jotain muuta. Lore oli karsinassa, joten pääsin testaamaan olemattomia hevoskuiskaustaitojani. Ratsun tervehdys oli niin ihana, että se kopsautti hampaansa kädessäni olleeseen harjaan irvistellessään häijysti. Ja tämä siis pelkästään siitä ilosta, että menin karsinaan. Mikäli hevosilla on suosikkinsa ihmisten joukossa, en kuulu niihin, joihin Lore on mieltynyt.

Aikaisempaa kirjoitustani kommentoineen Petran vinkin perusteella valitsin tekniikakseni rauhallisesti toimimisen. Juttelin Lorelle leppoisasti, rapsuttelin sitä välillä ja ihmeekseni sain harjattua sen vain muutaman luimimisen kanssa. Zen-meininki kuitenkin katosi savuna ilmaan, kun palasin karsinaan satulan kanssa. Lore päätti ratkaista tilanteen koettamalla syödä moisen kapistuksen. Jatkoin juttelua ja jätin satulan ilman vyön kiristystä sen selkään suitsien laiton ajaksi. Liekö tämä vähän auttanut, sillä sen jälkeen Lore tyytyi leukojen louskuttelun sijasta vain vähän luimimaan, satulavyönkin sai laittaa löysimpään reikään ilman irvistelyjä. Maneesissa kiristin vyön satulasta käsin, jolloin Lore Lohikäärme esitti häijyimmät ilmeet. Jännää oli, että raviverryttelyn jälkeen satulaa sai rauhassa kiristää reiällä. Miksi se ei enää reagoinut ja miten karsinakäyttäytymisen saa paremmaksi? Kaikki tiedot ja veikkaukset otetaan ilolla vastaan!

Alkukäynnit saimme puuhata oman mielemme mukaan. Testailin Loren kanssa jarruja, jotka olivat edelleen aika huonot. Lore jäi vetämään ohjaa vastaan eikä suostunut pysähtymään kunnolla. Niinpä otin taas peruutuksia, mutta nekään eivät saaneet hevosta ymmärtämään pysähdystä sen paremmin. Tein myös muutamia väistöjä varmistaakseni, että pohkeet sentään tarkoittivat Lorelle jotain. Väistöt sujuivatkin aika mukavasti, joten valmistauduin hyppyihin kohtuullisen iloisin mielin. Ravissa verryttelimme tulemalla pääty-ympyrällä kahden puomin yli sekä suoralla linjalla olleiden viiden puomin yli. Lore ravasi pääsääntöisesti puomien yli ihan hyvin, mutta muutamia kertoja vähän hidasti niille tullessaan. Tähän auttoi pohkeiden tiivistäminen puomeilla, sillä aiemmilla kerroilla olin tainnut irrottaa ne tuntumalta. Ympyrällä olleiden kahden puomin ylityksessä ilmeni ongelmia vasemmassa kierroksessa, jossa Lore pääsi puskemaan sisemmäs. Sisäpohkeeni ei jostain syystä enää toiminutkaan, vaan Lore päätti itse, mistä meni. Tähän toimi ratkaisuna se, että keskityin hyvän tovin ennen ensimmäistä puomia varmistamaan, että sisäpohkeeni saa pidettyä hevosen raiteilla. Aiemmin aloin tehdä sisäpohkeella vasta sitten jotain, kun Lore oli päässyt jo liiraamaan pois reitiltä.

Ensimmäiset hypyt otimme ympyrällä olleelle ristikolle vasemmassa kierroksessa. Ponnistuspaikan kanssa oli taas melkoista säätöä, kun en muka nähnyt sitä mitenkään. Sen seurauksena joko ennakoin väärin tai säädin menoa liiaksi sössien hevosen mahdollisuuden tehdä oma osuutensa. Opettaja neuvoi tasapainottamaan menoa kaarteessa, mikä auttoi kummasti. Lore alkoi laukata tasaisemmin, jolloin näin paremmin viimeiset kolme askelta ennen hyppyä. Sitä myöten Lorekin pääsi ponnistamaan paremmasta kohtaa sen sijaan, että usutin sitä hyppyyn liian kaukaa tai annoin sen valua liian lähelle ristikkoa. Itselle oli kuitenkin taas vaikeaa pitää reitti ympyränä hypätessä. Jotenkin ennen ja jälkeen esteen menin automaattisesti suoraan, vaikka ympyrällä ollessa sitä suoraa osuutta siinä ei yleensä ole. Opettaja neuvoi korjaamaan lantiotani niin, että se pysyy paremmin paikoillaan suorana ja huolehtimaan siitä, ettei vasen olkapääni pyri kääntymään liikaa. Alaselän notkoa puolestaan pyrin korjaamaan aina, kun vain muistin. Enemmän ja vähemmän siinä tosin onnistuen.

Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa pystyn, siitä 12 metrin päässä olleet innarivälein laitetut kavaletit ja lopuksi vielä pystyksi muuttuneen ristikon. Tavoitteena oli saada pystyn ja innarin väliin kolme askelta. Meillä oli jälleen hyppypaikat hukassa, jolloin Lore joko ampaisi kaukaa mennen välin ahtaasti kolmella askeleella tai sitten tuli minihyppy, jolloin esitimme neljän askeleen välin. Kaiken lisäksi Lore vinksahti pystyn jälkeen melkoiselle banaanimutkalle oikealle, jolloin se puski vasemmalle karkuun. Niinpä tulimme kavaleteille aina turhan paljon vasemmalle valuneena. Jäin kyttäämään ponnistuspaikkaa niin, etten koskaan ehtinyt korjata hevosta kunnolla lähestymisessä suoraksi, vaan Lore pääsi menemään mielensä mukaan. Niinpä kavalettien jälkeen olimme pari kertaa väärässä laukassa, kun Lore päätti vaihtaa oikean laukan suosikkiinsa eli vasempaan laukkaan.

Lopuksi tulimme tehtävän vielä vasemmassa kierroksessa eli ensin pysty ympyrällä ja siitä innarikavaleteilta pystylle. Ponnistuspaikka oli taas hetken aikaa hukassa ympyrällä olleelle pystylle, kunnes sain taas menon tasaisemmaksi, jolloin oli helppo nähdä ponnistuspaikka. Innarikavaletit ja niitä seurannut pysty sen sijaan sujuivat näinpäin rutkasti paremmin. Lore vähän yritti suoralle päästyään kiihdyttää, mutta opettajan neuvoilla otetut puolipidätteet hillitsivät sen menoa. Kavalettien jälkeen tarvitsi vain rentoutua, jolloin Lore pääsi kolmen askeleen välin toivotusti ja ennen kaikkea helposti. Ilmeisesti kavaletit rytmittivät menoa sen verran, että niiden jälkeen oli helppo jatkaa tasaista laukkaa. Toisinpäin ratsastettuna häselsin niin paljon ensimmäisenä tulleen pystyn kanssa, että sen seurauksena lopputehtäväkin meni vähän niin ja näin. Olikin mukavaa, että tunnin hypyt päättyivät helpompaan suuntaan ratsastetulle tehtävälle.

En tiedä, mikä nyt on mennyt vikaan, kun hyppelyt Loren kanssa eivät suju ihan niin hyvin kuin aiemmin. Välillä tunnin aikana huomasin jännittäväni, että Lore stoppaa esteen eteen, joten ilmeisesti putoamiseni sen kyydistä kummittelee vielä harmillisesti. Tälläkään kertaa Lore ei antanut mitään syytä uskoa ikävyyksiä, joten toivottavasti pieni pelkoni nujertuu sen myötä nopeasti. Muuten haluaisin treenata taas tehokkaasti lähestymisiä. Etenkin epäsuorasti esteelle tuleminen tuottaa minulle rutkasti vaikeuksia, joten niitä olisi syytä harjoitella enemmänkin. Eikä sen laukan tasaisuuden treenaaminenkaan olisi yhtään pahitteeksi, päinvastoin.

torstai 29. marraskuuta 2012

Vatsalihakset töihin ja lantio alle

Yritin pitää torstain tallittomana päivänä, mutta kun kaverikin innostui ylimääräiselle tunnille, en voinut itsekään jäädä kotiin. Toivoin ennakkoon Attea, jolla en ole mennyt sitten syyskuun. Atte oli kuitenkin ehditty varata toiselle ratsastajalle, mutta sain hieman samankaltaisen ratsun eli Jussin. Olin varovaisen iloinen etenkin, kun treeniaiheena oli sama kuin sunnuntain tunnilla eli käynnissä ja ravissa tehdyt pohkeenväistöt ja avotaivutukset. Tällä kertaa meillä ei juuri ollut alkuverryttelyä, vaan siirryimme aika piakkoin tehtävän pariin. Kuviona oli väistättää toisen pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle, jatkaa se loppuun suoraan ja sitten taas toinen sivu mennä avotaivutuksessa. Väliin sai pyöräyttää voltin, jos meno tuntui sitä tarvitsevan. Tässä vaiheessa tunsin sisäisen kouluratsastajani pyrkivän kovasti esiin, joten annoin periksi, painoin kuvitteellisen koulusilinterini syvälle päähän ja valmistauduin vääntämään koulua kunnolla.

Ensimmäiseksi lähdimme tekemään väistöt ja avotaivutukset oikeassa kierroksessa käynnissä. Keskityin tekemään mahdollisimman paljon pohkeella etenkin, kun huomasin Jussin olevan kumman raskas edestä. Yritin sitten tehdä puolipidätettä kohottavana ja ratsastaa samalla pohkeella Jussin takapäätä tuntumaa kohti, mutta Jussi vain niksautti niskansa nätin pyöreäksi, mutta ei keventynyt edestä nimeksikään. Väistöt oikealle lähtivät kohtuullisen mukavasti ja aika kevyillä avuilla. Viime kerrasta oppineena sain pidettyä hevosen oikean puolen paremmin hanskassa pienillä pidätteillä ja pitämällä oikean pohkeen tuntumalla. Hetkittäin Jussi yrittikin puskea sieltä karkuun, mutta aika hyvin sen sai kontrolliin. Opettaja neuvoi ottamaan vähän rauhallisempaa menoa, jotta Jussin jalat ehtisivät ottaa väistöaskeleet. Välillä sain palikat kohdilleen, jolloin Jussi väisti kevyen mukavasti ja pyöreyden lisäksi myös keveni edestä. Suoristukset väistöistä onnistuivat helposti, kun vain lakkasin pyytämästä väistöä ja pidin oikean pohkeen tuntumalla varmistamassa, ettei Jussi valu itsekseen enempää sivulle.

Avotaivutus oikealle tuntui alussa hankalalta, kun en tuntunut ensin saavan Jussin etupäätä pois uralta. Jäin ähertämään liikaa takapäätä, kun oikeasti se etupää olisi ollut työskentelyn kohde. Pyöräytin sitten välillä aina voltin avuksi, jotta sain valmisteltua avoon lähtemisen helpommin. Tämä auttoi kummasti, ja niinpä Jussikin alkoi hiljalleen tajuta, mitä siltä pyysin. Opettaja hoksautti pitämään ulko-ohjan tuntumalla, ettei hevonen taipuisi liikaa kaulastaan. Ulko-ohjasta otetuilla pienillä pidätteillä sainkin korjattua tämän. Huomasin kuitenkin, ettei vasen pohkeeni osannut pyytää hevosen etuosaa kääntymään ja jos se siinä onnistui, oli oikea pohje puolestaan kyvytön estämään hevosen liiallista kääntymistä. Tuijottelin taas aikani hevosen niskaa, kunnes huomasin pelkän katseen suuntamiseen eteen auttavan hahmottamaan omaa asentoa paremmin. Sittenpä Jussikin kulki paremmin, kun avuistani taisi saada hitusen paremmin selvää. Hetkittäin myös avotaivutuksessa Jussi rentoutui ja kantoi itsensä paremmin edestä. Pienet onnistumiset eivät kuitenkaan johtaneet siihen, että hevonen olisi säilyttänyt hyvän menonsa, vaan nopeasti Jussi palautui aina etupainoiseksi.

Vasemmalle tehdyt pohkeenväistöt ja avotaivutukset sujuivat myös kohtuullisesti. Pohkeenväistössä Jussi ei ensin suostunut väistämään kunnolla, vaan tuntui olevan aika jumissa siltä puolen. Opettajan vinkistä hain asetusta väistössä oikealle, mikä auttoikin hyvin paljon. Kun Jussi hyväksyi asetuksen, ja pidin vasemman pohkeen tuntumalla, onnistui oikealla pohkeella väistätys paljon paremmin. Tähän tosin vaadittiin muutama lämmittelykierros ennen kuin Jussin kintut alkoivat liikkua kunnolla, mutta niinhän ne tuumaavat, että hitaasti hyvä tulee. Avotaivutukset vasemmalle olivat puolestaan paljon helpompia sekä minulle että Jussille. Tässä suunnassa pääsin rentoutumaan enkä jäänyt ähertämään ylimääräistä, kun Jussi pysyi avotaivutuksessa sangen helposti. Aktiivisuus tahtoi välillä tosin sammua, mutta en häiriintynyt siitä, kun halusin saada itse liikkeen kuitenkin kuntoon.

Ravissa sain ihanan paljon huomiota opettajalta istunnan parantamiseksi. Yksinkertaiselta kuulostava ohje oli pistää vatsalihakset töihin vetämällä vatsaa vähän sisään ja saada siten lantio paremmin alle. Istuntani keskeisin ongelma on alaselässäni oleva notko, joka työntää lantioni alta pois ja toisinaan jalkanikin turhan eteen. Opettaja ohjeisti ajattelemaan istunnan korjaamista joka askeleella. Huomasinkin, että uloshengityksen kanssa rytmitettynä sain aina hetken aikaa petrattua istuntaani ja kadotettua selkäni notkoa. Sitten taas jokin muu asia vei huomioni, ja humputtelin tovin istuen väärin. Pohkeenväistöissä yllätyin siitä, kuinka käynnissä takkuilleet väistöt vasemmalle sujuivat ravissa varsin mukavasti. Tahti pysyi kivasti samoin kuin aktiivisuus, kunhan olin saanut Jussin kuulolle. Oikealle tehdyt väistöt sujuivat myös hyvin, mutta jostain syystä vasen puoli tuntui kuitenkin nyt molemmille helpommalta. Raviväistöissä kivaa oli myös se, että Jussi liikkui edelleen kevyillä avuilla ja malttoi aina hetkittäin ryhdistäytyä sen verran, että etupainoisuus katosi.

Avotaivutustenkin kohdalla kävi juuri toisinpäin kuin käynnissä. Nyt avotaivutus oikealle tuntui helpommalta, kun sain oman istuntani korjattua ja sitä myöten jalkani paremmin hommiin. Huomasin Jussin väliin tarjoaman hirviravin ja oman istunnan huteruuden johtavan siihen, etten päässyt syvälle satulaan ja sitä myöten jalkani pääsivät heilumaan, jolloin minulla ei juuri ollut otetta hevoseen. Jotenkin kummasti vasen pohkeeni päätti alkaa toimia, jolloin sain oikealle tehdyssä avossa siirrettyä sillä Jussin etupään sisemmäs, kun taas oikea pohje muisti pitää takaosan edelleen uralla. Tässäkin ehdin mennä hetkiä aika rennosti häseltämättä mitään ylimääräistä. Vasemmalle tehdyissä avotaivutuksissa opettaja neuvoi käyttämään välillä asetusta oikealla ja palauttamaan se sitten takaisin vasemmalle. Sen avulla Jussi pehmeni paremmin, ja ilmeisesti tajusin oikealla käytetyn asetuksen jälkeen rentoutua paremmin enkä jäänyt kiinni oikeaan ohjaan. Loppuun saimme ravissakin muutamat hetket aika kivan tuntuista avoa myös vasemmalle, kun Jussi ryhdistäytyi ja kantoi etupäänsä, jolloin se keveni välittömästi.

Pyöräytimme myös laukkaa pätkät molempiin kierroksiin. Oikea kierros jäi ihmeen kinkkiseksi, kun Jussi tuppasi kenottamaan turpansa kanssa siinä vasemmalla. Yritin houkutella turpaa asettumaan oikealle niin johtavalla kuin kohottavalla pidätteellä ilman mainittavaa onnistumista. Opettaja neuvoikin käyttämään asetusta välillä vastaisena, jotta myötäasetusta voisi yrittää sen jälkeen uudelleen. Tässä en kuitenkaan valaistunut, joten oikean laukan onnistumiset olivat vähän niin ja näin. Vasemmalle laukka alkoi pyöriä kohtuullisesti, kun opettajan vinkkejä seuraten huolehdin kunnolla oikean lavan kääntämisestä. Jussi yritti sieltä luontaisesti puskea omille teilleen eli ei pysynyt suorana. Kun ulkolavasta huolehtimalla sain hevosen suoraksi, muuttui laukka heti pyöreämmäksi. Niinä hetkinä opettaja ohjeisti hakemaan sitä muhkeampaa laukkaa, mutta se puolestaan jäi minulle vähän puolitiehen. Keskityin kait liikaa säätämään suoruuden kanssa. Oli kuitenkin mukava huomata, kuinka suuri ero on suoralla ja vinkkaralla olevalla hevosella. Jussin kanssa kun sen tunsi varsin helposti. Laukka olikin tämän tunnin askellajeista se, jossa Jussi oli vähiten edestä raskas.

Loppuraveissa pyörittelimme vielä ympyröitä. Jussi yritti taas alkaa edestä raskaaksi, jolloin sain tehdä kunnolla töitä sen keventämiseksi. Asetus oikealle ei myöskään tullut vieläkään ilmaiseksi, jos ollenkaan. Sinnikkäästi yrittämällä sain vähän sinnepäin menneitä suorituksia, mutta kunnon ahaa-elämys jäi välistä. Jussi huijasi minua hienosti pyöristymällä kaulastaan, jolloin jäin ihastelemaan sitä ja unohdin ratsastaa. Tuloksena oli kyllä pyöreä hevonen, mutta armottoman raskas edestä ja selkäänsä yhtään käyttämätön ratsu. Hups. Sisäinen kouluratsastajani oli kuitenkin aika fiiliksissä tunnista, ja lopuksi saimmekin opettajalta kehun siitä, kuinka hyvin Jussia sai suoremmaksi. Mikä lie loksahtanut hetkittäin paikalle, mutta tällaisten tuntien takia sitä jaksaa puuhastella tämän kouluratsastuksenkin parissa.

Ps. Huh, miten pitkä kirjoitus. Onnittelut, jos jaksoit lukea alusta loppuun saakka!

Suitsait sukkelaan

Torstain hevostelu alkoi hieman poikkeuksellisesti, kun päädyin ratsastamaan Noran vuokrahepan eli Easyn. Omistaja toivoi estetreenin jälkeiseksi päiväksi kevyen liikutuksen kaikissa askellajissa. Kunnianhimoisesti kuvittelin ehtiväni koppuraista kenttää pakoon hyväksi ajaksi maneesiin, mutta lopulta ehdin nauttia siitä vain parisenkymmentä minuuttia. Harjattaessa ja varustaessa Easy oli ihanan leppoisa verrattuna The Lohikäärme -tittelin vieneeseen Loreen. Kyllähän tamma vähän nyrpisti turpaansa ja louskautti leukaansa, mutta uskoi komennuksella.

Maneesille päätin kävelyttää hevosen maasta käsin, mikä oli varmasti hyvä ratkaisu. Easy ottikin menomatkalla pienen sivuloikan syystä, joka jäi minulta näkemättä. Muuten hepo oli perässä vedettävä tapaus. Kehtasipa se louskauttaa leukaansa närkästyneenä, kun nohitin sitä pistämään sievää kaviotaan toisen eteen reippaammin. Alkukäynnit tuli kuitenkin suoritettua siinä näppärästi, joten maneesilla pääsin kyytiin kipuamisen jälkeen aloittamaan nopeasti ravissa. Kiire nakutti takaraivossa, joten mitään järkevää en juuri tehnyt. Ravissa koetin saada asetuksia läpi käyttämällä apuna takaosan väistätystä ulos. Easy väisti aika mukavasti aina hetkittäin ja pyöristyikin, mutta sitten jokin tähti meni eri asentoon, ja seuraavassa hetkessä tamma olikin jo puraissut kuolaimeen kiinni. Sitten taas meni maanitteluksi, kunnes ratsu malttoi taas vähän pehmetä. En kuitenkaan saanut kovin hyvää otetta raviin, vaan tuntui, että Easy meni ja minä enemmänkin meinasin.

Laukat nostin käynnistä ja tein muutamat siirtymät alas mahdollisimman nopeasti käyntiin. Easy hanskasi tämän ja etenkin laukan nostamisen käynnistä mukavasti, varmaankin Noran treenailujen ansiosta. Ennen laukkaa ehdin vähän mietiskellä, mitä jos Easy haluaisi leikkiä minunkin kanssani rodeota. Ilmeisesti edellispäivän estehypyt olivat vieneet siltä pömelienergian, joten se laukkasi aika kivasti. Siinä ei tosin juuri pyöreyttä ollut ja vastustelipa Easy kertaalleen siirtymispyyntöäni käyntiin isommalla päänravistuksella. Taisin halailla sitä ohjaa taas turhan tarmokkaasti. Omia apuja tarkastamalla pääsimme lopulta laukastakin käyntiin aika vikkelästi. Väliin taisi kuitenkin sujahtaa pari raviaskelta.

Käynnissä sitten pyörittelin vielä muutamat takaosakäännökset ja väistöt. Easy oli näissä ihanan herkkä ja kevyt, jolloin huomasin pyytäväni asioita turhan isosti. Apuni taitavat perusasetuksella olla säädetty kohtaan "kuuro ja tuntoaistiton hevonen", jolloin vähän tahmeammat hevoset liikkuvat juuri ja juuri, kun taas herkemmät tapaukset ottavat jopa vähän itseensä isoista pyynnöistä. Pitäisi tosiaan oppia säätämään avut jokaisen hevosen kohdalla sopiviksi. Tavoitteenahan on, että jokainen hevonen, niin se pinkein kuin lunkein, reagoisi niin pieneen apuun kuin mahdollista. Minun "samat säädöt kaikille" -metodini tuskin auttaa siinä.

Tässä vaiheessa ensimmäinen opetustunti pyörähti käyntiin, joten lähdimme Easyn kanssa kotimatkalle. Nyt sen askel veti reippaasti, jolloin opettelimme hetken aikaa pysähtymistä. Paluumatkalle ei onneksi sattunut pömeliä, vaikka ison hallioven avautuminen ja auton ajaminen sinne sisään saivatkin tamman tiukan huomion. Tallille päästyäni ihana Nora oli tullut auttamaan talliaskareissa (kiitos!), jolloin pääsimme niistä aika sukkelaan. Olisipa ollut kiva ehtiä mennä Easyllä vähän pidempi hetki, mutta toteutuipahan toive ratsastuksen keveydestä, vaikka meno olikin melkoista sillisalaattia vailla kunnon päätä ja häntää. Easy ei siis hionnut minkään vertaa ja liikuntaa sille tuli reilu puolisen tuntia. Taidanpa kehdata vielä todeta, että voisin minä kolmannenkin kerran kivuta Easyn selkään. Vähän rauhallisemmalla aikataululla vain.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Henkinen käsijarru taas matkassa

Keskiviikon omalla tunnillani oli toistamiseen esteitä kuuden ratsukon voimin. Ehdin jo edellispäivänä toivoa opettajalta, että se pistäisi minulle Loren. En halunnut keksiä hyppypelkoja sen kohdalle, joten siksi oli parempi ottaa estetunnilla uusinta sen kanssa. Toiveeni meni kaikeksi onneksi läpi. Lore ei tosin tuntunut olevan innoissaan, sillä se leikki lohikäärmettä jo siinä vaiheessa, kun menin harjan kanssa karsinaan. Niinpä päätin sitaista sen varuilta kiinni, ettei se pääsisi toteuttamaan uhkauksiaan. Tämä onneksi auttoi, ja lopulta Lore väsyi irvistelemään. Esteitä kasatessa Lore oli puolestaan perässä vedettävä malli, ja huolehdinkin jo, että mitähän tunnista tällaisella menolla tulee. Alkuverryttely tehtiin omaan tahtiin. Kaikeksi onneksi Lore liikkui ja ohjautui hyvin, mutta jarrut olivat taas vähän epäkunnossa. Kyllähän ratsu pysähtyi, mutta liki aina pienellä viiveellä. Testailin sitten peruutuksia pysähdysten jälkeen, jotta vihje menisi perille, mutta Lore ei valaistunut. Liekö oma istuntani ollut sitten niin irti pysähdyshetkillä satulasta, ettei hevonen osannut päättää, mitä oikein halusin. Olin pelännyt tunnin aiheena olevan vinohyppyjen treenaamista, mutta onnekseni luvassa oli suoraa linjaa sekä jumppasarjaa.

Ensin tulimme vasemmassa kierroksessa ravilähestymisillä 21 metrin suoraa linjaa, jossa ensimmäinen este oli ristikko ja toinen pysty. Ravilähestymiset ovat minulle kinkkisiä, sillä en yleensä saa ratsua ravaamaan riittävästi tuntumaa kohti ja toisekseen en tajua, mistä kohti se lähtee hyppyyn. Nyt onneksi oli ponnistuspuomi apuna. Siinä huolimatta jätin pyytämättä Lorea kunnon raviin, jolloin laukka ristikolta nousi aika laiskasti, ja esitimme väliin peräti seitsemän askelta. Seuraavilla yrittämillä saimme kuusi askelta, mutta meno oli silti vähän ponnetonta. Suunta vaihdettiin oikeaksi ja nyt lähestymisen sai tehdä laukassa. Kaarteessa opettaja kehotti ratsastamaan eteen ja antamaan suoran koittaessa hevoselle sopiva rauha. Ratsastin sitten eteen pari kertaa turhan voimakkaasti, jolloin Lore innostui. Ensimmäinen este meni vielä ok, mutta sitten huomasin välin käyvän ahtaaksi. Yritin pidättää, mutta niin vain Lore ampaisi okserille viidellä laukalla liian kaukaa. Minä tietysti kerrankin kilttinä odotin kuudetta askeletta, jota ei koskaan tullut ja näin ollen myöhästyin hypystä. Onneksi käteni antoivat ohjien soljua pidemmäksi, etten kiskaissut Lorea suusta. Viimeisellä yrittämällä maltoin ratsastaa ensimmäiselle esteelle aktiivisesti, mutta silti tasapainottaen, jolloin hyppy oli ok. Lore yritti vähän kiihdyttää, mutta olin hereillä ja sain pidätettyä. Kuusi askelta mahtui väliin, ja vaikka ponnistuspaikka ei ollut paras, oli se aiempia räpellyksiä silti parempi.

Sitten pääsimmekin jumppasarjalle, johon kaikki lähestymiset tehtiin ravissa. Ensin tulimme innareina olleet kaksi ristikkoa ja laukka-askeleen päässä olleet pystyn. Kun se sujui, lisättiin pystyn jälkeen laukka-askeleen päähän toinen pysty. Ensimmäinen kierros meni sangen mukavasti putkeen. Lore tuli ristikolle ravissa hyvin, nosti siitä pyörivän laukan ja hyppeli kolme estettä vaivatta. Itse pysyin kevyessä istunnassa kohtuullisesti enkä häirinnyt hevosen menoa. Toinen kierroskin sujui aika vaivatta, mutta ei ihan niin sujuvasti kuin ensimmäinen. Sitten Lore alkoikin innostua eikä olisi malttanut enää tyytyä raviin, vaan tarjosi koko ajan laukkaa. Sain sitten toppuutella sitä melkoisesti, jolloin se protestoi narskuttelemalla hampaitaan pitkästä aikaa. Tämän seurauksena lähestymiset ristikolle olivat vähän huteria, mutta kummasti Lore ne selvitti. Vauhti tosin pääsi kasvamaan ja välissä tuntui, että Lore painaltaa pystyjen läpi hyppäämisen sijaan. Yritin sitten jarrutella äänellä, kun jostain syystä en muka osannut ristikoille päästyäni tehdä mitään ohjalla. Kysyin opettajalta, toimisiko lähinnä käsien rentouttaminen ristikoille kunnon myötäyksen sijasta apuna siihen, ettei Lore pääse ampaisemaan. Opettaja kertoi asian voivan auttaa ja neuvoikin kokeilemaan sitä. Tämä auttoi hieman, mutta sain silti rauhoittaa Lorea ensimmäiselle pystylle tultaessa. Pystyt nousivat hiljalleen, ja kahden viimeisen kierroksen aikana viimeinen pysty oli minulle hurjat 90 senttiä. Viimeisellä kierroksella maltoin olla antamatta liikaa ristikoilla myöten ja ehdin vielä ottaa pidätteenkin ennen ensimmäistä pystyä, jolloin Lore meni jumppasarjan tasaisimmin kuin muina kertoina.

Kaikeksi onneksi tajusin viimeisen pystyn olleen 90 sentissä vasta, kun opettaja sen sanoi. Muuten olisin varmaan ehtinyt jännätä sitä. Tunnin aikana huomasinkin, kuinka putoamiseni oli aiheuttanut taas henkisen käsijarrun kytkeytymisen päälle. Sen seurauksena jäin tavoistani poiketen odottamaan sitä viimeistä askelta, jota Lore ei tosin nyt innoissaan ottanut. Lore oli muutenkin tänään vähän pirtsakampi kuin yleensä, jolloin aloin kuvitella sen keksivän vielä vaikka ja mitä temppuja. Mutta Lore rajoitti virtapiikkinsä vain oma-aloitteisiin laukkanostoihin, haluttomuuteen siirtyä takaisin raviin ja pieniin kiihdytyksiin esteillä. Muuten se oli oma tasainen itsensä, mutta oma jännitykseni vähän sotki luottoa siihen. Tunnin iloisena asiana oli se, että oma istunta pysyi pääosin kuosissa jopa siinä korkeimmassa hypyssä. Harmi vain, etten ollut valmiina ennakoimaan Loren hyppäyksiä kauempaa, jolloin jäin armotta matkasta. Pitäisi opetella käyttämään esteistuntaa paremmin, jolloin äkkinäisiinkin hyppyihin pääsisi vähän paremmin mukaan. Nyt taisin vain ajatella esteistunnan olevan askel lähempänä maakosketusta, jolloin jäin vähän liikkeen taaksekin. Joka tapauksessa oli kiva mennä taas suoria linjoja, joissa ei tarvitse miettiä ihan niin montaa asiaa kuin esimerkiksi radan aikana. Vaikkakin perusasiat pysyvät samoina: kaasu, jarru ja ratti on oltava mukana.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Vaikeat vinot hypyt

Tiistaina kuvittelin meneväni reippailemaan koulutunnille, mutta ilahduin, kun tunti olikin vaihdettu estehyppelyksi. Ratsukseni opettaja oli pistänyt varsin mukavasti Potterin, ja treeniaiheena oli kaiken lisäksi tutut tehtävät aiemmalta kerralta. Alkuverryttelyn saimme mennä jälleen itsenäisesti. Potterin kanssa kertasin aika vikkelää sen, että kaasu, jarru ja ohjaus toimii. Kaikki muut paitsi kaasu toimivat aika kohtuullisesti. Jostain syystä Potter ei oikein tahtonut reipastua, vaikka koetin nohittaa sitä kevyessä istunnassa olemalla laukkaamaan pitkät sivut reippaammin. Arvelin sitten, että eiköhän ratsu lämpene, kunhan saadaan hyppyjä alle.

Ensin tulimme suoran linjan parisen kertaa miniesteinä, jolloin väliin piti pistää neljä askelta. Potterin kanssa se tarkoitti aika pitkälti ihan tavallista laukkaa. Tällä kertaa kuitenkin huomasin, että Potteria sai hieman patistella, jotta se pysyi tasaisessa laukassa linjan läpi. Ehdin jopa kuvitella, että ilman nohitusta se olisi saattanut survaista miniesteiden väliin viidennenkin askeleen. En onneksi jäänyt tätä odottamaan, jolloin Potter meni lopulta linjan ihan mukavasti eikä enää vaatinut hoputtamista.

Seuraavaksi tulimme kahdesti ykkösesteen ja siitä suoran linjan toisinpäin. Vinot hypyt saavat jotenkin omat pasmani sekaisin, jolloin en vain yksinkertaisesti saa ratsastettua niitä hyvin. Ensimmäisellä yrityksellä esitin hirveän tien, joka söi laukan ajaen Potterin ihan liian pohjaan. Niinpä vasen laukka ei vaihtunut oikeasti kuin vasta esteen jälkeen lennosta, joskin vähän takkuisesti. Linja piti tulla nyt kolmella askeleella, ja siihen sain nohittaa Potteria vähän reippaammin. Toisella yrittämällä tie keskihalkaisijan esteelle oli parempi, mutta nyt puolestaan annoin laukan sammua. Niinpä ei taaskaan tullut vaihtoa esteellä, vaan vasta sen jälkeen. Linja sentään sujui jälleen aikaisempaa paremmin ja rennommin kolmella askeleella.

Sitten pääsimmekin hyppäämään jo koko tehtävän eli esteet 1-5. Tuttuun tapaan tie ja vauhti ykköselle eivät olleet parhaita, jolloin laukka ei vaihtunut esteellä. Nyt Potter kuitenkin vaihtoi sen aktiivisemmin lennosta, jolloin saatoimme jatkaa kakkosesteelle. Laukka ei kulkenut vieläkään ihan toivotusti, joten tulimme vähän lähelle, mutta Potter pääsi silti vaihtamaan hypyssä laukan. Ilmeisesti minun on sittenkin helpompi johtaa laukkaa vaihtumaan vasemmalle kuin oikealle. Ainakin vasemmalle valuva istuntani tehostaa johtamistani kummasti. Onnistuneen laukanvaihdon jälkeen sihtasin Potterin linjalle, joka meni ihanan näpsäkästi. 

Vaikka tunnilla oli kahdeksan ratsastajaa, emme ihan ehtineet hypätä niin paljon kuin olisi ollut mahdollista. Aikaa meni vähän aina odotteluun, mutta toisaalta en ehkä olisi halunnutkaan kerjätä enempää verta nenästäni näillä inhottavan vaikeilla vinohypyillä. Loppuraveissa Potter tuntui taas vähän hyytyvän enkä enää siinä vaiheessa raaskinut hoputtaa sitä tehokkaammaksi. Annoin sille vähän pidempää ohjaa ja sallin sen jolkotella rauhassa. Tunnin aikana esteet eivät nousseet 70 senttiä korkeammas, mikä oli varmasti paikoillaan. Lorelta muksahtaminen näillä samoilla vinohypyillä kolkutteli vielä mielessä, mikä varmasti heijastui Potterin käytökseenkin. Taisin jäädä henkisen käsijarruni kanssa sen verran säätämään, ettei Potterkaan kovin kyennyt esittämään parastaan. Tämän perusteella estetunneilla saisin jatkossa ottaa tehohinkutukseen kerta toisen jälkeen vinohypyt, kun ne kerta näin vaikeilta tuntuvat.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Irtonaisuutta avoilla ja väistöillä

Korvasin reissun takia väliin jääneen pienryhmätunnin tuppautumalla sunnuntain B-A-tunnin kahdeksanneksi ratsastajaksi. Olin sattumalta nähnyt unta Epperistä, jonka opettaja olikin jakanut minulle. Ei tosin ollut ihan niin kumma tunti kuin unessa, sillä treenasimme käynnissä ja ravissa pohkeenväistöä ja pitkästä aikaa myös avotaivutusta tavoitteena saada hevosia jumpattua irtonaisemmiksi. Samalla tuli pienen tauon jälkeen tunti, jolla ei laukattu ollenkaan. Alkuverryttelyn saimme mennä itsenäisesti kaikissa askellajeissa.

Opettaja ohjeisti tekemään alkuverryttelystä sellaisen, jolla saa oman ratsunsa omasta mielestä toimimaan. Tärkeimpänä tavoitteena oli saada hevoset rennoiksi, jotta ne olisivat valmiita väistöihin ja avoihin. Itse päätin ottaa heti alkuun vähän laukkaa, jotta Epper pääsisi tekemisen makuun. Laukan jälkeen koetin asetella ja taivutella Epperiä pehmeämmäksi, mutta se ei oikein alkanut yhteistyöhön. Pehmitystä sai tehdä melkoisesti ennen kuin Epper antoi yhtään periksi. Asetusten saaminen oikealle oli hyvin työlästä, ja vaikka kuinka koetin käyttää sisäpohjetta, ei Epper antanut juurikaan periksi. Opettaja neuvoi saamaan Epperiä käyttämään heikkoja vatsalihaksiaan, mutta en keksinyt, miten tämä tehtiin. Sen sijaan pyörittelin ympyröitä ja tein takaosakäännöksiä. Kokeilin myös muutamia käynti-ravi-käyntisiirtymiä, mutta niissä tahtoi sekä pyöreys että aktiivisuus kadota yhtä aikaa.

Sitten pääsimmekin tunnin varsinaiseen puuhaan eli pohkeenväistön ja avotaivutuksen pariin. Kuvio oli helppo. Toisen pitkän sivun alusta mentiin pohkeenväistöä keskihalkaisijalle saakka. Sen jälkeen suoristettiin ja ratsastettiin halkaisijaa myöten lyhyelle sivulle. Toinen pitkä sivu mentiin puolestaan avotaivutusta. Tehtävää vaikeutettiin sillä, että väistöissä ja avoissa käytettiin sekä myötä- että vasta-asetuksia. Pohkeenväistö onnistui meillä Epperin kanssa helpommin vasemmalle. Oikealle väistättäminen oli Epperillekin vaikeaa, joten siinä ei juuri mainittavia onnistumisia tullut. Väistöt sujuivat parhaiten vasemmalle silloin, kun muistin pitää ulkopuolen hallinnassa. Kun unohdin kontrolloida sitä, karkasi Epper sieltä ovelasti omille teilleen. Oikealle tehdyt väistöt eivät vain onnistuneet, vaikka miten yritin. Jostain syystä en saanut kontrollia Epperin etu- saati takapäähän, jolloin vain valuimme oikealle ilman varsinaista väistöä. Ravissa väistöt toimivat vasempaan edelleen ihan kivasti, kun muistin ratsastaa enkä matkustaa. Epper alkoikin pyöristyä väistöjen aikana varsin mukavasti, ja opettaja kehui muodon olevan hyvä. Oikealle tehdyissä väistöissä tietysti meno tökki jo käynnissä ja ravissa ei hommasta tullut oikeastaan mitään. Käynnissä kuitenkin saimme muutamat hetket, jolloin Epper jopa käytti takapäätään. Myötä- ja vasta-asetusten käyttö vasemmalle väistättäessä sujui myös, mutta oikealle väistättäessä asetuksen vaihtaminen toiseen vaikeutti menoa entisestään.

Avotaivutusten kanssa olin ensin ihan hukassa, kun niiden treenailusta on taas aikaa. Tehtävä paljasti karusti, kuinka heikosti ratsastan pohkeilla. Nyt sain väännellä itseäni melkoisesti ennen kuin sain aseteltua itseni niin, että saatoin edes pyytää Epperiltä avotaivutusta. Opettaja rohkaisi käynnissä siirtämään Epperin etupäätä enemmän pois uralta ilman, että kaula menee mutkalle. Minun avotaivutukseni tuppaavat joskus olemaan vain hevosen kaulan vääntämistä solmuun. Ihme ja kumma kyllä avotaivutukset oikeassa kierroksessa alkoivat sujua käynnissä aika mukavasti. Siinä sain itseni paikoilleen paljon paremmin kuin vasemmassa kierroksessa. Silloin saatoin myös antaa Epperin mennä rennommin, kun sitä ei tarvinnut korjata joka hetki. Tosin asetuksen vaihtaminen avotaivutuksessa oli järjettömän hankalaa. Sitä yrittäessäni aloin säheltää niin, että hevonen pääsi suoristumaan ja sitten koko homma pitikin aloittaa taas alusta. Ravissa jätin jalustimet tosiaan jo väistöissä pois, jotta saisin väänneltyä jalkojani paremmin oikeille paikoille. En muista saaneeni yhtään kommenttia opettajalta ravissa tehdyistä avotaivutuksista, mutta epäilen, että menomme oli korkeintaan jotain avotaivutuksen kaltaista. Sen verran hankalalta meno ainakin itsestä tuntui. Jälleen vasemmassa kierroksessa tuntui olevan vähän helpompaa, mutta epäilen pahasti, että kovin montaa puhdasta avotaivutusaskelta ei mukaan mahtunut. Peilistä olisi ollut hyötyä, mutta avotaivutus tehtiin aina peileiltä poispäin.

Loppuraveissa hevosten annettiin venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Epper ei oikein halunnut tehdä tätä, vaan yritti vänkäillä vastaan. Pyörittelin sitten taas ympyröitä rentouttaakseni hevosta, ja muutamia pätkiä Epper näiden jälkeen malttoikin venyttää. Tunti oli ihanan rankka, vaikka sen aikana mentiinkin vain käyntiä ja ravia. Jalat tuntuivat melkein hyytelöltä, kun sentään yritin tehdä niillä jotain. Ilmeisesti sorruin tehtävissä tekemään yhtä sun toista, jolloin Epperin oli vaikea tulkita aputulvastani ne oikeat. Jotenkin oli vain hankalaa pitää huolta niin monesta asiasta kerralla, vaikka sellaistahan se ratsastus aina on. Toivon kyllä, että väistöt, avot ja sulutkin palaisivat taas ahkerammin tuntien treenivalikoimaan. Saisipahan aivot harjoitusta siihen, miten yrittää huomata monta asiaa kerralla ja vaikuttaa silti hevoseen rauhassa ja selkeästi. Hassua oli se, että laukan puuttuminen ei harmittanut. Vaikka tehtävät olivatkin hankalia ja välillä onnistuivat kiukuttamaankin, palasin kummasti kerta toisen jälkeen pitkän sivun alkuun ajatuksella, että yritetäänpä uudelleen. Toivottavasti Epper sai kuitenkin vähän jumppaa ja sitä myöten irtonaisuutta liikkumiseen. Ainakin minusta tunti tuntui hyvinkin jumpan veroiselta.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Surkeiden sattumusten summa

Mahduin viimein tallille toiselle vakiotunnille, joka on jatkossa keskiviikon A-tunti. Tällä kertaa vuorossa oli ihanasti viiden ratsukon porukalla esteitä, ja vielä ihanammin opettaja oli jakanut minulle jälleen Loren. Liitelin vielä edelliskerran onnistumisten takia pilvissä, mikä saattoi olla osasyy siihen, miten tunnilla loppujen lopuksi kävi. Alkuverryttelyn saimme mennä taas itseksemme kaikissa askellajeissa molempiin suuntiin. Loren kanssa keskityin tarkistamaan, että pidätteet menivät paremmin läpi niin kuin ne menivätkin. Eivät vieläkään täydellisesti, mutta aiempaa paremmin. Lisäksi kääntyminen ulkoavuilla sujui, ja Lore lähti myös pyynnöstä reippaampaan menoon helposti. Niinpä en jäänyt testailemaan kummemmin, vaan nopean tsekin jälkeen haeskelin vielä käynnissä pohkeita läpi pienten väistätyspätkien avulla. Lore tuntui olevan ihan hyvin kuulolla, joten jäin odottamaan hyppyjä innolla.

Ensimmäisenä tulimme ratapiirroksen estettä numero 1 eli ristikkoa oikeassa laukassa. Kolmesta kerrasta saimme onnistumaan viimeisen. Sitä ennen esitimme kaksi kummallisista paikoista lähtenyttä hyppyä, joissa sukelsin, ja Lore vaihtoi laukan vasemmaksi. Kolmannella kerralla havahduin ratsastamaan, jolloin ponnistuspaikka osui kohdilleen, hyppy oli hyvä, ja laukka säilyi oikeana. Seuraavaksi testailimme laukan vaihtamista hyppäämällä oikeasta kierroksesta esteen 3 ja siitä laukka vaihtaen vasemmaksi. Sen jälkeen jatkettiin esteelle 6, jossa vasen laukka vaihdettiin oikeaksi. Vasen laukka ei vaihtunut ensimmäisellä kerralla oikeaksi, vaan vaihto piti tehdä ravin kautta. Toiselle esteelle tulin liian vinossa, jolloin Lore valui vasemmalta ohi. Uudella lähestymisellä pääsimme parempaan paikkaan, jolloin vasen laukka vaihtui oikeaksi. Toisella kierroksella molemmat laukat vaihtuivat, mutta ponnistuspaikat olivat vähän niin ja näin.

Vielä ennen pari rataa hyppäsimme suoran linjan oikeassa laukassa, ja väli piti päästä neljällä askeella. Tämä tehtävä meni ihan mukavasti, mitä nyt Lore kertaalleen vipsautti itsensä ensimmäisen hypyn jälkeen vasempaan laukkaan ja piti sen sinnikkäästi toisenkin hypyn ajan. Oli kuitenkin mukava huomata, kuinka ratsastettavissa Lore oli välinkin aikana. Sitä sai tsempattua hyvin eteen, jos oli tarve tai sitten vain itse tuntumalla pysyen se meni välin tasaisesti hyvin. Kertaalleen myös arvelin, että Lore ottaa viidennen miniaskeleen sen sijaan, että lähtee kaukaa, mutta lopulta päädyimme molemmat jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Minä tosin hitusta myöhemmin, jolloin jäin hypystä, mutta käteni ovelasti päästivät ohjaa, jolloin en nykäissyt Lorea suusta. Hassua, miten käteni on alkanut aika automaatiksi löysäämään ohjista, mikäli huomaan olevani hypyssä armottoman myöhässä. 

Näiden jälkeen hyppäsimme ensimmäisen lyhyen radan. Matkaan lähdettiin oikeassa kierroksessa hyppäämällä este 1. Lore säilytti laukan myötäisenä, ja pääsimme kakkosesteelle seitsemällä laukka-askeleella. Siitä kaarros kolmosokserille oli vähän turhan hätäinen, mutta sain kuitenkin Loren suoraksi. Laukka vaihtui hypyssä vasemmaksi. Ratapiirroksesta poiketen seuraava este oli numero 6 toiseen suuntaan. Nyt tie sille oli parempi, ja muistin johtaa selvästi, jolloin Lore vaihtoi vasemman eli lempilaukkansa takaisin oikeaan. Siitä jatkettiin vielä suora linja toisinpäin, ja selvitimme sen hyvin neljällä askeleella. Radan aikana oli ehkä pientä säätöä ponnistuspaikkojen kanssa. Mistä lie tullut moinen pulma tälle kertaa.

Toinen rata menikin sitten ratapiirroksen mukaisesti, ja estekorkeus oli noin 70-80 sentin kieppeillä. Ykkösen ja kakkosen kaareva linja sujui edelleen näppärästi eikä Lore vaihtanut laukkaa oikeasta vasemmaksi. Tie kolmoselle oli aiempaa parempi, vaikka jäin arpomaan siinä vielä jotain. Laukka kuitenkin vaihtui oikeasta vasemmaksi, ja matka saattoi jatkua. Jäin ilmeisesti matkustajaksi tosi pahasti, jolloin Lore vähän hyytyi. Neloselle tulimme aika pohjaan, mutta Lore sinnitteli itsensä yli. Jouduin sen jälkeen ratsastamaan voimakkaasti eteen, mutta innostuin liikaa, jolloin viitosellekin tulimme pohjaan. Lore kiltisti kesti vielä tämän, ja yritin pienen hengähdystauon aikana kerätä itseäni. En tosin tähän pystynyt, vaan ratsastin vuorostani lähestymisen kuutoselle miten sattuu, jolloin tulimme vielä hävettävän kolmannen kerran liian pohjaan. Lore ei enää tätä jaksanut, vaan stoppasi esteelle. Minä taas optimistisesti sukelsin jo ennakkoon, jolloin päädyin hyppäämään esteen ilman hevosta. Keilasimme tosin puominkin alas eli hyvin kehnosti meni. Onnekseni maneesin pohja on upottavaa hiekkaa, joten putoaminen ei sattunut. Lorekin jäi vain tapittamaan, että siitäs sait, kuski. Kävin keräämässä itseni takaisin satulaan ja valmistauduin jatkamaan rataa esteestä 4 alkaen.

Opettaja neuvoi ratsastamaan nyt aktiivisemmin, jotta ponnistuspaikat eivät ajautuisi niin lähelle. Tsemppasin parhaani mukaan, jolloin Lorekin heräsi taas. Putoaminen ei onneksi vielä ehtinyt kummittelemaan, joten uskalsin ratsastaa linjalle reippaammassa laukassa. Ponnistuspaikka osuikin nelosesteelle hyvin, jolloin neljä askelta ylsi hyvään paikkaan myös viitosesteelle. Ehdin opettajan vinkistä kehua hevosta tässä välissä ennen kuin suuntasimme kuutoselle. Nyt maltoin ratsastaa järkevämmän tien, pitää pohkeet tuntumalla ja ennen kaikkea odottaa hyppyä. Lore hyppäsikin nyt esteen yli varmasti vaihtaen vasemman laukan oikeaan, joten saatoimme suunnata radan kahdelle viimeiselle esteelle. Ne menivät kaikeksi onneksi sujuvasti enkä ehtinyt enää mokailla enempää. Radan jälkeen kiitin hevosta miettiessäni, kuinka hyvän opetuksen se taas antoi minulle. Tietysti olisi kiva oppia ilman putoamista, mutta joskus sitä nöyryyttä pitää käydä hakemassa maanpinnalta.

Tunnin hyppelyt loppuivat tähän ja onneksi alle saatiin lopulta hyvä onnistuminen. Kyselin opettajalta vielä analyysin putoamiseen. Vastauksena oli se, että jo linjalle tulleiden huonojen hyppypaikkojen takia Lore näytti siltä, että homma alkoi mennä vaikeaksi. Lopulta kolmas huono paikka sai sen tekemään sen ratkaisun, ettei kannata enää puskea hankalasti yli, vaan stoppaaminen on parempi vaihtoehto. Eli tässä tapauksessa kävi oppikirjamaisesti niin, että aiemmat töppäykset siirtyivät koko ajan eteenpäin, ja kun en osannut niitä korjata, tuli seis. Harmittava virhe ja siinä mielessä turha putoaminen, mutta opinpahan sen, ettei Lore pelasta minua ihan mistä tahansa pulasta. Sitäkin täytyy ratsastaa ja senkin tukena olla, kun ei se ala yksin hommia tehdä. Tähän tuntiin mahtuikin sitten edelliskerralta puuttuneet perusvirheeni turhankin hyvin. En tiedä, mikä menossa mätti tänään. Liekö sitten liiallinen itsevarmuus käynyt kohtaloksi vai mikä, mutta toivottavasti olen jatkossa paremmin hereillä ja ennen kaikkea tekemässä tehtäviä hevosen kanssa yhdessä, en vain nauttimassa matkasta.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Varmaa menoa esteillä

Tiistaina ujuttauduin mukaan C-B-tunnin kuudenneksi ratsastajaksi esteiden pariin. Ratsukseni sain mukavasti pienen tauon jälkeen Loren, josta olinkin jo ehtinyt haaveilla. Alkuverryttelyn saimme mennä kaikissa askellajeissa itsenäisesti molempiin suuntiin. Opettaja hoksautti testaamaan, että perusavut eli kääntyminen, jarru ja kaasu toimivat. Lore liikkui ihanan helposti eteen, mutta pidätteet eivät menneetkään niin helposti läpi. Pysähtymiset onnistuivat vasta melkoisten jarrutteluiden jälkeen, vaikka kuinka ajattelin pysäyttäväni oman istunnan ohjaspidätteiden ja ääniavun lisäksi. Kokeilin ottaa peruutuksen pysähdyksen tehosteeksi, mutta Lorella oli silti enemmän meno- kuin jarrutushaluja. Ravissa ja laukassa testasin sen, että ratsu kääntyy ulkoavuilla ja lähtee sekä eteenpäin että hidastaa. Reipastuminen onnistui varsin mainiosti, mutta kun yritin siirtyä raviin, lyhensi Lore laukkaa melkoisesti mieluummin kuin siirtyi raviin. En muistanutkaan, kuinka säädeltävissä Loren laukka on. Ääntä apuna käyttämällä sain innokkaan ratsun lopulta uskomaan ja siirtymään rauhallisempaan askellajiin.

Tunnin tehtävät olivat liki samanlaiset kuin sunnuntaina. Ensin aloitettiin tulemalla oikeassa laukassa suoran linjan juuri ja juuri maasta irti olleet puomit siten, että väleihin meni neljä askelta. Tätä tultiin kolmesti, ja Loren kanssa saimme vaaditut neljä askelta joka kerta. Opettaja kuitenkin kehotti hakemaan rennompaa menoa ja saamaan Lorea käyttämään takajalkoja paremmin pitkäksi valumisen sijasta. Lisäksi sain kiinnittää huomiota siihen, etten ampaissut liian tiukasti ensimmäiselle esteelle. Viimeisen esteen jälkeen Lore oli kahdesti väärässä eli vasemmassa laukassa. Se tuntuu suosivan sitä enemmän enkä tajunnut kiinnittää tämän korjaukseen huomiota. Sentään muistin korjata sen myötälaukaksi aina viimeisen minihypyn jälkeen. Kertaalleen onneksi pysyimme koko linjan myötälaukassa. En tosin keksinyt, mitä tein eri tavalla verrattuna niihin kertoihin, kun Lore puolestaan nappasi oikean laukan sijasta vasemman.

Seuraavaksi harjoittelimme laukanvaihtoa lävistäjillä olleilla oksereilla. Matkaan lähdettiin vasemmassa laukassa ja ylitettiin ratapiirroksen este numero 2. Siitä jatkettiin toivon mukaan oikeassa laukassa ja hypättiin vielä este numero 1 vaihtaen laukka takaisin vasemmaksi. Tehtävää tultiin kahdesti. Loren kanssa saimme molemmilla kerroilla laukan vaihtumaan oikeasta vasempaan, mutta ei toisinpäin. Kuvittelin johtaneeni ja katsoneeni uuteen suuntaan, mutta Lore piti vasemman laukan sinnikkäästi. Arvelen, että vasemmalle nojaava painoni kumosi nuo kaksi laukan vaihtumista auttavaa asiaa ja osaltaan Loren vasemman laukan suosiminen varmasti vaikeutti tehtävää. Opettaja antoi vinkiksi saada oikea pohje paremmin läpi ja ajatella hyppyä vähän vinommin, jotta tuleva uusi suunta korostuisi Lorelle paremmin.

Tämän jälkeen pääsimme tulemaan pienen radan, jonka korkeus oli minulle korotettuna jossain 75 sentin tuntumassa. Ensimmäisenä hypättiin este 1 oikeassa laukassa ja vaihdettiin siitä vasemmaksi. Lore hyppäsi mainiosti, jolloin pääsimme jatkamaan muitta mutkitta seuraavalle lävistäjäokserille. Yritin ottaa vähän vinompaa lähestymistä ja jälleen tiedottaa, että halusin oikealle. Liekö hieman korkeampi este saanut Lorenkin hereille, sillä laukka vaihtui viimein myös vasemmasta oikeaan. Annoin Loren tosin kiepsahtaa aika vikkelästi okserin jälkeen vasemmalle, jolloin kaarre kolmosesteelle oli vähän turhan huolimaton. En päässyt ratsastamaan niin pitkästi kakkosesteen jälkeen suoraan kuin olisin halunnut, joten tie kolmoselle ei ollut kaikista suorin. Lore kuitenkin kääntyi ja hyppäsi siitä huolimatta varmasti. Lore liikkui tässä vaiheessa todella hyvin eteen, joten opettaja ohjeistikin tasapainottamaan. Ensimmäinen väli meni vielä ihan hyvin, mutta toinen tahtoi käydä ahtaaksi. En muka ehtinyt ottaa selvää pidätettä, vaan innoissani annoin hevosen mennä. Onneksi este oli maltillisen kokoinen, ja Lore selviytyi siitä vähän läheltäkin hyppäämällä.

Lopuksi saimme tulla vielä esteen numero 1 vähän isompana. Meille Loren kanssa se tarkoitti 85 sentin okseria. Opettaja komensi ottamaan isomman laukan, ja innostuin tästä hieman. Hölmöyksissäni puskin Lorea lähtemään hyppyyn, jolloin se ei päässyt lähtemään ihan parhaimmasta paikasta hyppyyn. Kuulemma kävimme aika korkeallakin hypyn aikana. Ei kyllä hirvittänyt tippaakaan, ja kätenikin tajusivat myödätä kunnolla, kun hyppy tuntui suurelta. Siitäkin laskeuduimme toivotusti myötälaukassa, ja pääsin taas kehumaan hienoa Lorea. Siitä on kyllä tullut melkoisen tasainen ja varma hyppääjä, jonka kanssa on ilo mennä estetunnit. Sillä olisi todella mukava treenata hyppäämistä lisääkin etenkin nyt, kun henkinen käsijarruni sen kanssa näyttää löysänneen vähän. Eikä tältä hevoselta myöskään sitä kapasiteettia tai intoa puutu, joten senkin puolesta Lore olisi mainio valinta estetunneille.

Tunnin jälkeen myhäilin hyvin tyytyväisenä ja lepertelin Lorellekin, kuinka hieno ratsu se on. Tässä tunnissa oli palaset aika hyvin kohdillaan: hyppypaikat olivat molemmille selvillä, laukka oli pääosin toivotunlaista, oma istunta pysyi kasassa ja Lorea saattoi kontrolloida hyvin ennen ja jälkeen esteen. Pääni ympärillä pyöri taas varmaan melkoinen sydänkehä, kun rapsuttelin Lorea ja suunnittelin kaikkea mahdollista sen varalle. Kuinkahan hullu ajatus olisi hypätä sillä kevään estekisoissa? Ehkä en kuitenkaan ampaise noin kauas tulevaisuuteen, vaan katselen, miten treenit jatkossa sujuvat. Joskin ainahan sitä saa onneksi haaveilla.

Ps. Sain kertoa vasta aikuisena kunnolla alkaneesta ratsastusharrastuksestani Ylen radiojuttuun. Mikäli kiinnostaa kuunnella, kuinka kikattelen ja intoilen kuin 12-vuotias heppatyttö, niin juttu on kuunneltavissa täällä.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Esteratsun mainio paluu

Esteintoilijana tyrkkäsin itseni sunnuntain B-A-tunnille, jolle toivoin joko Peraa, Potteria tai Lorea. Niistä jokainen sattuikin tulemaan tunnillemme, ja opettaja oli jakanut niistä minulle Potterin. Potter on tosiaan tällä hetkellä tallin hevosista luottoesteratsuni, vaikka en sitä saakaan ihan joka kerta toivotusti hereille. Nyt päätin koettaa olla alusta alkaen mahdollisimman hereillä, jotta saan Potterinkin viriteltyä oikeisiin tunnelmiin. Tunnin treeniaiheina oli laukan vaihtaminen vinoissa lävistäjähypyissä sekä suoran linjan ratsastaminen. Tunnilla oli yhteensä yhdeksän ratsastajaa, ja Kaisakin oli tällä omalla vakiotunnillaan mukana.

Alkuverryttelyssä opettaja ohjeisti testaamaan, että hevoset kääntyvät aika suorina ulkoavuilla. Tätä mentiin sitten käynnissä ja ravissa molempiin suuntiin. Potter alkoi liikkua käynnissä aika mukavasti, kun patistelin sen kerrankin sinnikkäästi hereille. Siinä se jopa pyöristyi hetkittäin ja kääntyi molempiin suuntiin varsin hyvin ulkoavuilla enkä itse jäänyt edes nyppimään sisäohjaa. Ravissa en taasen onnistunutkaan maanittelemaan Potterille reipasta ravia, vaan meno oli aika moista potkukelkkailua eli vauhtia piti pukata aina lisää, kun aikaisempi pyyntö hiipui. Potter kuitenkin kääntyi edelleen ihan hyvin molempiin suuntiin. Hieman se ehkä puski vasemmassa kierroksessa sisälle, jota yritin korjata pitämällä sisäpohkeen tuntumalla, vaikka ulkopohkeella käänsinkin. Yritys ei kuitenkaan tuottanut tulosta, jolloin saatoin taas harmitella vasemmalle valuvaa istuntaani, jonka korjaaminen tuntuu turhankin vaikealta.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme kahdesti vasemmasta kierroksesta ratapiirroksen suoraa linjaa siten, että esteiden kohdalla oli puomeja. Alkuun pyöräytettiin laukassa voltti ja puomien väliin piti laittaa rauhalliset neljä askelta. Potter oli laukassa aika tuttuun tapaan turhakin rauhallinen, mikä tosin auttoi tässä tehtävässä. Välit menivät helposti neljällä askeleella, mutta olisin silti kaivannut menoon enemmän aktiivisuutta. Käytin kyllä kevyttä istuntaa apuna, mutta en vain saanut Potteria liikkumaan pohkeesta. Jäin sitten nyhertämään ja puskemaan, mikä todennäköisesti hyydytti ratsua entisestään.

Seuraavaksi hyppäsimme vasemmassa laukassa esteen numero 1 ja jatkoimme siitä suoralle linjalle. Annoin Potterin edelleen määritellä laukan etenemisen, joka olikin turhan rauhaisaa. Niinpä lävistäjäpystylle tulimme hitaasti ja liian lähelle, jolloin laukka ei vaihtunut. Potter kuitenkin vaihtoi sen lennosta, ja saatoimme jatkaa linjalle. Yllättäen meno ei parantunut itsestään, joten vaaditun kolmen laukan välien sijasta pistelimme linjan menemään neljällä askeleella. Opettaja ohjeisti tulemaan seuraavalla kerralla reippaammin ja aktiivisemmin, jotta pääsisimme välit vaadituilla askelmäärillä. En oikein tajua, mitä ihmettä jään aina odottamaan sen sijaan, että ratsastaisin alusta asti. Taidan vissiin antaa hevoselle aikaa lämmetä itse hommaan, ettei sillä menisi herne turpaan minun vaatimusteni kanssa. Toisaalta teen tällä hallaa meille molemmille, sillä kun annan hevosen mennä hitaasti, ovat hypyt sille vaikeampia, ja se voi pahimmillaan kokea hyppäämisen tuskastuttavana. Jos taas saisin ratsuni liikkumaan kerralla kunnolla, olisivat hypytkin paljon sujuvampia ja hevosellekin helpompia. Toisella kierroksella sitten viimein heräsin, jolloin kehtasin komentaa Potteria, joka viimein löysi myös kaasun itsestään. Opettaja muistutti vauhdin löytymisen jälkeen antamaan hevosen vain laukata. Niinpä ykköseste ylittyi paljon paremmasta kohtaa, jolloin laukkakin vaihtui. Suoralla linjalla sai hieman pitää vauhtia yllä, mutta muutoin Potter selvitti välit kolmella laukka-askeella mainiosti. Olin ihan mielissäni Potterin virtapiikistä ja kehuin sitä kovasti.

Lopuksi saimme tulla varsinaisen radan eli esteet 1-5, joiden korkeus oli noin 60 senttiä. Potter pysyi edelleen hereillä ja liikkui niin mukavasti, että saatoin keskittyä miettimään reittejä ja johtamisia. Ykkönen ylittyikin edelleen kivasti, ja laukka vaihtui vasemmasta oikeaan. Kakkoselle tuli myös ihan kohtuullinen tie, jolloin pääsin johtamaan, ja laskeuduimme toivotusti vasemmassa laukassa. Suoran linjan kolmosesteelle käänsin ehkä liian aikaisin, mutta Potter oli kuulolla ja tsemppasi, kun pyysin sitä eteen. Kolmosokserille tuli hyvä hyppy, mutta sain muistaa ratsastaa, jotta Potter ei vaipunut takaisin ponilaukkaan. Äänellä kannustaen Potter kuitenkin meni välit pyydetysti kolmella askeleella, ja olin taas yhtä hymyä selässä hevosta kehuen. Toiselle kierrokselle opettaja nosti esteitä niille ratsukoille, jota sitä halusivat. Jäin kolmen viimeisen joukkoon, jolloin saimme tulla radan noin 75-80 sentin korkuisilla esteillä. Ja niin vain toinenkin kierros meni niin sujuvasti kuin vain kuvitella voi. Potter oli kuulolla, pysyin itse just enkä melkein hypyissä, myötäsin järkevästi, ja Potter hyppäsivät sujuvasti ja laukat lävistäjillä vaihtaen. 80 sentin esteet eivät tuntuneet missään minulle ja vielä vähemmän Potterille. Radan jälkeen hihkuin taas ääneen, kuinka hieno hevonen Potter on. Oli älyttömän mukava saada viimein Potter heräämään ja innostumaan puuhasta.

Loppuravit otin kevyesti ja annoin Potterin venyttää itseään pidemmällä ohjalla. Hehkuin vieläkin tyytyväisyydestä. Oli mukava saada ratsastaa Potterilla, kun sillä itselläkin huvitti tehdä asioita ja jopa innostua niistä. Kumman paljon helpompaa se myös oli kuin puskea hevosta itse esteistä yli. Kunpa vain oppisin ratsastamaan Potterin jatkossakin näin, niin saisimme molemmat estetunneista niin paljon enemmän irti. Tähän tuntiin olikin enemmän kuin mukava päättää tämä ratsastusviikko. Lisää tällaista, kiitos.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Iik, hevonen liikkuu ihan itse

Lauantaina alkuillasta oli jännät paikat edessä. Pääsin testaamaan luvan kanssa Noran sydänkäpysen eli hänellä puoliylläpidossa olevan Waleica-tamman. Lyhyesti kerrottuna lempinimellä Valma kulkeva ratsu on syntynyt 2004 ja pyöräyttänyt pari varsaa. Valman säkäkorkeus on vähän päälle 160 senttiä, mutta se on pyöreärunkoinen, joten kintuillani oli kerrankin kyljet helposti vastassa. Täältä voitte lukaista antoisamman kertomuksen Valmasta Noran kirjoittamana. Valmaa testasin sen takia, että joulukuussa voin käydä Noran loman aikana ratsastamassa Valman parina päivänä.

Valmaa olen nähnyt eniten Noran ratsastamana, jolloin se onkin näyttänyt mainiolta. Tammalla on yleensä riittänyt virtaa eikä se ole ollut eteenpäin työnnettävä tapaus. Valma on tosin esittänyt muutamia säikähdyksiäkin, jotka näemmä ovat syöpyneet turhankin hyvin päähäni. Jo ennen selkään nousua olin arponut, saanko hevosen pimahtamaan jostain ja mahdanko pysyä edes tätä lyhyttä kokeilua selässä. En yleensä jännitä kovin paljoa ihan vieraita hevosia, kun en ole nähnyt, mihin ne niin parhaimmillaan kuin pahimmillaan pystyvät. Onneksi nyt oli luvassa vain noin puolen tunnin perusratsastus, jotta näimme, tulisiko hommasta mitään.

Aloitimme luonnollisesti käynnissä, jota Valma meni ihan kivasti. Aluksi sorruin vähän patistelemaan hevosta, vaikka se varmasti jo kulki riittävästi. Oikealle asetukset menivät kohtuullisesti läpi, joskin annoin tamman huijata minua pyöristymällä, jolloin unohdin vaatia kunnon asetusta. Vasen kierros oli taas vaikeampi. Valma ei halunnut asettua ihan niin nätisti, vaan karkasi mieluusti ulos, kun en tietenkään vaikuttanut ulkoavuillani mitenkään. Hiljalleen sain Valmaa välillä vähän rennommaksi ja pyöristymään, mutta sitten jäin säätämään ylimääräistä, ja Valmakin jännittyi. Valman ravi tuntui alussa hurjan isolta. Meno olikin aika jännittynyttä, mikä varmasti pahensi pomputusta entisestään. Käteni vispasivat miten sattuu, jolloin Valmalla oli vaikeuksia jäädä epävakaalle tuntumalle. Välillä Valma ravasi rauhassa, välillä taas reipastui itsekseen. Vasemman kierroksen vaikeudet korostuivat ja oikeakin alkoi tökkiä, kun sisäpohkeeni ei toiminut. Norakin kovasti patisteli ratsastamaan sisäpohkeen läpi, mutta huutelin vain, että ei ole moista. Ravissa huomasin, että Valma kuunteli istuntaa hyvin, mutta oma tasapainottomuus vaikeutti sen käyttämistä. Tulipa mukaan kummia töksähdyksiäkin, kun ristiriitaisesti ilmeisesti istuntani jarrutti, vaikka muuten pyysin hevosta liikkumaan.

Laukka olikin oma lukunsa, kun kuvittelin hevosen lukevan ajatukseni. Niinpä laukka-apuni muuttuivat lähinnä ajoavuiksi, kun yritin nohittaa Valmaa yhä kiihtyvästä ravista nostamaan laukan. Valma ei sellaista ymmärtänyt, vaan kipitti menemään. Norallekin piti huudella, että miten tällä laukataan. Yksinkertaiset vinkit auttoivat: istu alas, pidätä ja anna laukka-avut. Hiljalleen sain Valman rauhoittumaan ja laukkapyyntöni meni läpi. Valma laukkasi normaalisti, mutta minun nynnypuoleni vinkui ääneti ja vähän ääneenkin. Tuntui, että Valma meni hurjaa kyytiä enkä osannut rentoutua yhtään. Nynny, mikä nynny. Valma ei tehnyt mitään typerää, mutta ilmeisesti Aapolta putoamiseni aiheutti sen, että yhdistän reippaan laukan siihen, että pian tapahtuu jotain kamalaa ja putoan. Lopulta sain otettua ne muutamat kierrokset laukkaa molempiin suuntiin ilman, että ihan olin suolapatsaana selässä, joten lyhyen ravipätkän jälkeen luovutin Valman takaisin Noran ratsastettavaksi.

 

Selästä päästyäni Valmalle piti vielä leperrellä, kun se on niin lutuinen tapaus. Kunhan saan oman nynnyvaihteen pois, Valman kanssa voi tulla mukavia tunteja vielä. Saan myös keskittyä siihen, etten häsellä itse hirveästi, niin Valmakin kulkee rennommin. Hyviä asioita treenattavaksi jo nyt ja sitten uudelleen Valman kanssa.

Videoista sekä tästä mukavasta kokemuksesta kiitos Noralle!

Pientä pelkoa kukistamassa

Lauantaina suuntasin Noran ja Kaisan kanssa Helin luo nujertamaan ilmalennostani mahdollisesti poikineen kammoni Aapoa kohtaan. Aapo oli karsinassaan samanlainen kuin aina ennenkin eikä sitä laitellessa onneksi jännittänyt. Kyytiin päästyäni välähteli jo vähän viime kerran huonoja muistikuvia ja ehdinpä tuijotella sitäkin kohtaa, jossa maakosketukseen päädyin. Opettaja pisti meidät alkuverkassa tavoittelemaan rentoa menoa sekä hevosille että kuskeille. Tarkoituksena oli siis saada hevosia vähän venyttämään tuntumalla eteen ja alas. Käynnissä tämä onnistui jonkin verran, kun oma asenne oli kohdillaan. Ravissa opettajalta tuli noottia Aapon hirvimoodista, jossa olimme kuulemma ehtineet mennä jo turhan pitkään. Tuttuun tapaan edistystä tapahtui oikeassa kierroksessa, mutta vasemmassa ei juurikaan. Laukassa oli aika pitkälti sama homma, joskin oikeakaan ei onnistunut ihan niin hyvin. Opettaja kehotti uskaltamaan ratsastaa kunnolla, että Aapo tietää, mitä haluan ja tekee sen myös kunnolla. Ilmeisesti jännitin Aapon reaktioita sen verran, että jäin ratsastelemaan kaiken varalta sinnepäin. Se ei tosin kannata, sillä silloin hevosella nimenomaan on sitä omaa aikaa, jolloin keksiä virikkeellisempää puuhaa.

Opettaja päätti hyppytreeniaiheeksemme kääntämisen ja kasasi keskihalkaisille ja lävistäjille esteet. Ensin tulimme ratapiirroksesta estenumeroa 2 siten, että siinä oli kaksi puomia. Tarkoituksena oli saada hevonen venyttämään raviaskel sopimaan niille. Puomien jälkeen jatkettiin ensin muutamia kertoja oikealle olleelle ristikolle, sitten vasemmalle. Ravipuomeilla hankaluuksia oli saada Aapo venyttämään askelta, vaan se pisteli väliin jopa kaksi askelta tarkoitetun yhden sijasta. Käännökset ristikoille onnistuivat ihan kohtuullisesti, mutta hyppyyn mukaan lähteminen ravista tuotti taas aluksi vaikeuksia. Tällä kertaa olin ihme ja kumma kyllä myöhässä, kun yleensä sukeltelen. Ilmeisesti jarruttelin varmuuden vuoksi ja olin mieluummin liikkeen takana kuin edessä. Aapo kuitenkin nosti mukavasti laukat ristikolta, ja muistaakseni pääosin aina myötälaukan.

Ravihyppyjen jälkeen opettaja nosti keskihalkaisijalla olleet puomit pystyiksi samoin kuin lävistäjien ristikot. Seuraavana tehtävänä oli tulla keskihalkaisijan pysty ensin lävistäjillä ollutta päätyä kohti, tarkistaa laukka ja pyöräyttää sen mukaan mahdollisimman nopea käännös takaisin samalle pystylle. Sen jälkeen jatkettiin muutamia kertoja ensin oikealle, sitten vasemmalle. Opettaja korosti kääntämään mahdollisimman nopeasti ja ulkoapuja käyttäen. Sain ihmeen hyvin kääntämisen jujusta kiinni, itse asiassa turhankin hyvin. Innostuin pari kertaa kääntämään niin, että pääsimme juuri ja juuri ilman lävistäjäpystyn keilausta. Ulkoapuja olisi tietysti saanut käyttää tehokkaammin, mutta en nyt ihan pahiten ollut sisälläkään kiinni. Aapo kääntyi myös sangen kivasti eikä laukka sammunut täysin, vaikka vauhti toki vähän kärsi. Tämä taas johtui siitä, että keskityin kääntämään, en sekä kääntämään että huolehtimaan vauhdista. Hypyt pystylle menivät aika mukavasti, ja Aapo tuli aina toivotussa laukassa alas, joten lävistäjäpystylle oli helppo jatkaa. Myös siellä saimme myötälaukat alastullessa, mutta niin vain olin muutamia kertoja hypyissä jäljellä. Pienestä pelonsekaisesta jännityksestä johtuen henkinen käsijarruni oli saanut myös kroppani jarruttamaan. Oli kuitenkin mukava huomata, että sain johdettua aina uuteen suuntaan, mikä varmasti auttoi Aapoakin huomaamaan uuden suunnan.

Alussa esteitä lähestyessä en aina myöskään tajunnut, mistä kohtaa Aapo ajatteli lähteä hyppyyn. Hiljalleen aloin luottaa siihen, ettei Aapo tällä kertaa leiki rodeohevosta ja aloin saada homman päästä kiinni. Niinpä hyppypaikatkin alkoivat aueta, ja pysyin paremmin mukana. Oli jännä huomata, miten lävistäjäpystyjen hypyt sujuivat suunnilleen yhtä kohtuullisesti molempiin suuntiin. Tosin vasemmassa laukassa lävistäjäpystylle tulo ja siitä oikealle jatkaminen aiheutti pariin kertaan pientä tasapainon horjumista, kun oma painoni oli hypyssä valahtanut turhan paljon vasemmalle. Sen seurauksena jäi meillä kertaalleen laukka vaihtumatta vasemmasta oikeaan. Aapo kyllä vaihtoi etupäänsä, mutta korjasin hevosen myötälaukkaan ravin kautta. Opettaja kommentoi menoamme toivomalla, että laukka säilyisi myös lävistäjäpystyn jälkeisessä kaarteessa. Sitä en ihan päässyt toteuttamaan, vaikka meno parani loppua kohti. Taas se kääntämiseen keskittyminen vei huomion aktiivisuuden säilyttämiseltä.

Lopuksi saimme tulla vielä keskihalkaisijalla olleen pystyn oikeassa laukassa esteellä vasempaan vaihtaen. Ensimmäisellä kierroksella hyppy meni ok, mutta en yhtään kertonut hevoselle ajatuksistani jatkaa vasemmalle eli laukka ei vaihtunut. Toisella kerralla päätin kääntää selvästi vasemmalle heti hypyn jälkeen, jolloin tajusin jo johtaa hypyssä. Aapo tosin sattui ennen pystyä olleelle puomille sen verran kehnosti, että vaihtoi raviaskeleen kautta itsensä jo ennen hyppyä vasempaan laukkaan. Silti käännös esteeltä vasemmalle oli sujuva, joten Aaponkin täytyi johtamisestani tietää, mihin olimme menossa. Pysty oli kivunnut tässä vaiheessa 85 senttiin ja olin innoissani, kun en jännittänyt sitä suuremmin. Kyllähän se näytti ristikoiden ja pienten pystyjen jälkeen valtavalta, mutta uskalsin silti ratsastaa samaan tapaan kuin aiemmin, jolloin Aapokin hyppäsi kummempia murehtimatta.


Loppuraveissa oli huojentunut olo. Hyppelyt olivat takana ja paria Aapon oma-aloitteisempaa reipasta hetkeä lukuun ottamatta ratsu meni kivasti eikä siksi aiheuttanut kummempaa jännitystä. Tehtävä oli siinä mielessä nappivalinta, että lujaa menemisen sijaan sain keskittyä kääntämiseen, jolloin en varmasti edes ehtinyt jännätä niin paljoa kuin muutoin. Aapo tarjosi sitä tuttua, tasaista menoa, johon siinä ensimmäisellä kerralla tykästyin. Tämän perusteella hingun kyllä toistekin Aapon selkään ainakin tällaisille estetunneille, estekisoista en vielä mene sanomaan mitään. Onneksi seuraaviin kyseisen tallin estekisoihin on sen verran aikaa, että ehdin treenata vielä ja toivottavasti jopa oppia enemmän ratsastamaan kuin jännittämään.

Videoista kiitos Alekseille!

perjantai 16. marraskuuta 2012

Pitkästä aikaa kunnon poniratsastaja

179,5 cm & 145 cm.
Päivän makeimmat naurut taisin saada, kun katsoin pienryhmätunnille minulle jaettua ratsua. Olin haaveillut sellaisesta, jolla en ole mennyt aikoihin. Nimeni olikin lupaavasti hevoslistan alapäässä, ja lopulta bongasinkin nimeni Rowanhill Najilan eli tutummin Dillen kohdalta! Dille on 2006 syntynyt welsh-tamma ja säkäkorkeudeltaan noin 145-senttinen eli samaa kokoluokkaa kuin esimerkiksi Eetu ja Jukka, joilla molemmilla olen mennyt. Koulutustasoltaan Dille on helppo C-B, ja sitä kehutaan reippaaksi ja herkäksi ratsuksi, jonka liikkeet ovat hevosmaiset. Dille oli jo edellistunnilla, joten pääsin hymistelemään tulevaa kokemusta jo ennakkoon. Selkään noustua laitoin ehkä hitusen normaalia lyhyemmät jalustimet, jolloin tunsin selvästi olevani ponin selässä. Halusin kuitenkin saada vähän edes ponin kylkiä pohkeideni väliin. Pienryhmä oli pitkästä aikaa täynnä eli täydet kuusi ratsastajaa, joista yksi oli Kaisa.

Alkuverryttelyn sai mennä hyvin vapaasti itse. Aloin tehdä tuttavuutta Dillen kanssa käynnissä. Poni liikkui mukavasti, mutta jäi hanakasti oikealle kiinni. Aloin sitten pyöritellä ympyröitä ja voltteja, joilla aktivoin omaa sisäpohjetta töihin samalla, kun houkuttelin Dilleä liike kerrallaan antamaan oikealta periksi. Välillä poni ymmärsi, mitä tarkoitin ja antoi hitusen myöten, välillä taas jäi jäkittämään pyyntöjäni vastaan. Vasemmalle Dille asettui paljon helpommin, jos vain sain itseni oikeinpäin. Ärsyttävää, kuinka vaikeaksi vasemman kierroksen ratsastaminen on taas heittäytynyt omien istuntaongelmien takia. Ravissa Dille puksutti menemään mukavan reippaasti ja laukassakin pysyi liikkeessä aika itsestään. Oli mukava huomata, että ponin esittelyteksti piti paikkansa, en olisi askelien perusteella huomannut olevani ponin kyydissä.

Ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä tulimme keskihalkaisijaa myöten pyöräyttäen voltit vuoron perään oikealle ja vasemmalle niin, että voltteja tuli halkaisijan matkalle neljä. Tehtävää tulimme käynnissä ja ravissa. Oikealle pyöräytetyt voltit sujuivat luonnollisesti helpommin, ja välillä Dille jopa keveni ja pyöristyi. Vasemmalle asetusten saaminen oli omien ongelmieni takia vaikeampaa. Opettaja muistutti pitämään ulko-ohjan tuella, ettei Dille pääse pullahtamaan sieltä ulos. Neuvo ja samoin ulkopohkeen käyttö auttoivat kummasta, mutta siitä huolimatta en kovin väläyttäviä voltteja vasemmalle saanut. Ravissa annoin Dillen välillä jäädä hiippailemaan, mistä tuli opettajalta noottia. Dille reipastui kyllä, kun pyysin, mutta kovin helposti taas unohtuin omiin maailmoihini, jolloin Dille teki samoin. Ravissa volteilla sai keskittyä tarkemmin kääntämään, muuten voltti näytti vaikka millaiselta kuviolta. Harjoitusravissa istuminen vei vähän omaa herkkyyttäni, jolloin en ehkä ollut riittävän nopea kiittämään Dilleä oikein sujuneista hetkistä, jolloin onnistumisiakaan ei tullut niin kivasti kuin käynnissä. Dille kuitenkin meni päääsääntöisesti varsin mutkattomasti ravissakin, joten ei siitäkään pahaa mieltä onneksi jäänyt.

Lopuksi treenasimme asettamista myös laukassa. Kukin sai oman ympyränsä, jota sai laukata aluksi vähän isompana ennen kuin pienensi sitä hieman. Laukassa en saanut Dilleä kovin hyvin tuntumalle kertaakaan, kuten olin käynnissä ja vähän ravissakin onnistunut. Dille tuntui hiljalleen vähän väsyneeltä eikä jaksanut tsempata enää niin paljoa. Oikea kierros pysyi sinnikkäästi helpompana, kunhan muistin ulkopohkeen käytön. Olisin tosin saanut olla molemmilla pohkeillani aktiivisempi, sillä nyt ne tahtoivat unohtua ja jäin leikkimään enemmän ohjilla. Vasen kierros jäi vähän kaivelemaan, sillä edelleenkään en saanut siinä kunnon onnistumisia saati mitään sinnepäin, vaan Dille pääsi ajoittain valumaan nukkuneen ulkopohkeeni läpi ulommas, jolloin taas jouduin säätämään menoa. Homma olisi ollut niin paljon helpompaa, jos olisin jo käynnin ja ravin aikana tajunnut, miten saan itseni oikeinpäin vasemmassa kierroksessa.


Loppuraveissa houkuttelin Dilleä venyttämään ohjan perässä enemmän ja vähemmän onnistuneesti. Opettaja pyysi meiltä vielä yhtä ravilisäystä, johon Dille lähti hiljalleen. Mitään kovin väläyttävää lisäystä se ei tainnut tehdä, mutta kuitenkin riittävän. Sen jälkeen ravasin vielä tovin, kunnes siirsin jo käyntiin. Siinä hain ponin vielä kuulolle ja vähän pyöristymään, kunnes annoin sille pitkät ohjat ja päästin sen huilimaan kunnolla. Dille oli kyllä oikein kiva ja tiitterä poni. Olihan se hassua hypätä alas satulasta, kun matka maahan oli sangen lyhyt. Dille on kyllä mainio lisä tallin ponivalikoimaan, ja se on varmasti tykätty ratsu. Voi olla, etten ihan heti ole sen selkään uudelleen kiipeämässä, mutta oli kiva kuitenkin edes kerran sinne päästä. Niin ja toim. huom. yhtään ponia ei vahingoitettu ratsastustunnin aikana, ja Dille jäikin todistetusti karsinaan rouskuttelemaan iltaheiniään tyytyväisenä.

Videoista kiitos Noralle ja Alekseille!

torstai 15. marraskuuta 2012

Hop ja esteiden yli

Torstaina lyöttäydyin hyppäämään viidenneksi ratsastajaksi esteitä C-B-tunnille, jolla oli mukana Kaisakin. Haaveilin saavani joko Peran, Loren, Rappenin tai Potterin, jonka lopulta sainkin. Pienen tauon jälkeen pääsin taas hyppäämään pientä rataa, kun viime kertoina on treenattu aika paljon yksittäisiä tehtäviä. Alkuverkan sai mennä kohtuullisen itsenäisesti. Potterille tunti taisi olla päivän ensimmäinen, joten se oli alussa hitusen unessa. Harjoittelin jo valmiiksi johtavan ohjan käyttöä, ja oikealle Potter tuntuikin kääntyvän kivasti. Vasemmalle sen sijaan se pyrki puskemaan sisälle enkä meinannut saada tilannetta kunnolla korjattua, vaikka sisäpohkeella kovasti yritinkin. Liekö vasemmalle kenottava istuntani sitten pahentanut tilannetta Potterin kohdalla enemmän. Laukassakin Potter oli melkoisen hyytyneen oloinen, vaikka olin valtaosan ajasta kevyessä istunnassa. Opettaja kehotti huolehtimaan siitä, että etenkin vasen pohkeeni pysyisi taaempana. Vaikeaa oli jälleen sen korjaaminen. Lopulta sain Potterin liikkumaan siedettävästi, joten päätin alkuverkan siihen. Jo siinä kohtaa harmittelin, kuinka en osaa ratsastaa tehokasta ja hevoskohtaista alkuverryttelyä.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme ratapiirroksen esterykelmää numero 5. Siinä oli siis puomi, kavaletti, puomi ja ristikko muistaakseni kolmen metrin välein. Tässä tehtävässä harjoiteltiin kevyttä istuntaa ja laukan säilyttämistä. Ensimmäinen kerta meni höpöksi, sillä en saanut viriteltyä Potteria kunnon laukkaan, jolloin se meni tehtävän ravissakin käyden. Parilla muulla kierroksella tuli sujuvampaa menoa, mutta se vaati mielestäni turhan paljon patistelua. Oma kevyt istunta tuntui myös jotenkin kummalta. Ihan kuin en olisi taas aikoihin ylittänyt mitään puomia kummempaa, kun istunta tuntui niin huteralta. Vai liekö osa hankaluudesta selittynyt sillä, kun en saanut Potteria kerralla hyvään laukkaan ja jouduin sitten säheltämään kesken kaiken senkin parissa. Toisaalta kevyessäkin istunnassa voi ja pitääkin ratsastaa.

Seuraavaksi treenasimme laukanvaihtoja hyppäämällä esteitä 3 (joka oli tämän harjoituksen ajan ristikko) ja 4. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa ja kolmosella yritettiin vaihtaa vasen laukka oikeaksi. Ohjasin Potterin ihan päättömästi esteelle, jolloin laukka ei yllättäen vaihtunut. Potter kuitenkin vaihtoi sen hieman ravinsekaisesti itse. Neloselle tie oli parempi, mutta johtaminen unohtui, jolloin laukka jäi vaihtumatta. Pyysin vaihtoa Potterilta lennosta, mutta puhtaan vaihdon sijaan Potter vaihtoi vasemman laukan ristilaukan kautta. Toisella yrittämällä vasen laukka saatiin ihme kyllä oikeaksi, mutta se jäi sitten vaihtumatta okserilla takaisin vasempaan. Ongelmana molemmilla esteillä oli se, ettei laukka rullannut kunnolla enkä tehnyt johtamisia selvästi. Oikeaan vaihtaessa säädin jotain ohjalla, mutta unohdin oikean pohkeen tuen, jolloin käännähdimme turhan jyrkästi heti esteen jälkeen oikealle. Vasempaan vaihtamisessa en sitten jostain syystä muistanut edes johtaa kunnolla. Ärsyttäviä perusmokia.

Ennen rataa tulimme vielä esteiden 1 ja 2 linjan vasemmassa laukassa. Linjan väli oli 21 metriä, ja opettaja toivoi väliin kuutta askelta. Arvelin saavani siihen Potterin kanssa seitsemän, ja arvaus osui oikeaan. Opettaja ei kuitenkaan hyväksynyt aiheellisesti tätä suoritusta meiltä, vaan neuvoi säilyttämään laukan läpi kaarteen ja pyytämään tarvittaessa ensimmäisen hypyn jälkeen eteen. Näillä neuvoilla Potter laukkasi välin helposti kuudella askeleella. Ennen ensimmäistä estettä huomasin molempina kertoina, kuinka Potter vähän jarrutti. Koetin pyytää sitä liikkumaan, mutta se ei lähtenyt pohkeesta toivotusti eteen. Näinpä alkuverkan huono pohkeiden ratsastaminen toimiviksi kostautui varsinaisissa tehtävissä.

Lopuksi tulimme vielä koko radan. Esteiden korkeus oli maksimissaan 70 senttiä. Linja meni mukavasti kuudella askeleella, kun huolehdin tällä kertaa alusta asti, että Potter säilyttää aktiivisuuden. Kolmoselle tie oli jälleen vähän hutera ja käännyimme jälleen heti hypyn jälkeen, mutta sentään laukka vaihtui. Okserille tultaessa Potter lähti painamaan vasemmalle, jolloin en päässyt vaikuttamaan siihen kunnolla eikä laukka vaihtunut. Tällä kertaa Potter vaihtoi vähän sujuvammin laukan lennosta, mutta vieläkin parhaimpiin vaihtoihin oli huomattava ero. Viitoselle tultaessa opettaja neuvoi vähän tasapainottamaan, jonka onnistuinkin ihme kyllä tekemään ilman, että laukka sammui. Niinpä radan loppu meni ihan mukavasti eikä ennen omaa vuoroani ennustamani kauhukuvat viimeisen kohdan räpeltämisestä onneksi toteutuneet.

Tunnin aikana tuntui monesti, että ote oli ihan hukassa. Potter on yksi suosikeistani esteillä, koska se on tasaisen varma, yleensä liikkuu itse ja vaihtaa vielä laukatkin helposti lennosta. Nyt noista hyvistä ominaisuuksista sain houkuteltua Potterista esiin vain tasaisen varmuuden. Muuten tuntui, että jouduin nohittamaan sitä hyppyihin, jolloin lennosta laukan vaihtaminen helposti jäi haaveeksi. Loppua kohti Potter alkoi liikkua kyllä paremmin, mutta siinä vaiheessa oli jo moni tehtävä ehtinyt mennä sinnepäin. Saisin siis oikeasti alkaa kiinnittää jo alkuverkassa huomiota siihen, että saan hevosen hereille. Jäisi ainakin yksi murhe vähemmäksi varsinaisten tehtävien parissa. Silloin voisi jopa keskittyä korjaamaan muita virheitä. Positiivista oli se, ettei näillä korkeuksilla tuntunut olevan ongelmia istunnassa saati myötäyksessä. Toisaalta tämän tunnin perusteella lauantaina koittava estetunti Noran ja Kaisan kanssa Helin opissa alkoi jännittää. Silloin kun olisi tarkoitus karkottaa mahdollinen hyppypelko Aapon kanssa eikä siihen yhtälöön sovi epävarma ja arkaileva kuski tai muuten saan toisen halloween-naamarin paikkaamaan tätä liki parantunutta versiota. Enpä kuitenkaan maalaile enempää piruja seinille, vaan päätän mieluummin keskittyä ratsastamaan paremmin.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Lantiota oikealle ja pohjetta taaemmas

Vieroitusoireet omalta tallilta poissaolosta kasvoivat niin pahoiksi, että jätin tuntilistan väliin lapun, jossa kinuin pääsyä mille tahansa keskiviikon tunnille. Kaikeksi onneksi paikka vapautui, ja vieläpä sopivasti B-tunnilta. Ratsukseni haikailin jotain, jolla en ole mennyt aikoihin, ja taas oli tuuri mukana. Sain nimittäin reilun viiden kuukauden jälkeen Manun, jonka selkään pääsin kiipeämään vasta neljännen kerran. Tunnin aiheena oli asetuksten saaminen rehellisesti läpi.

Tunti aloitettiin hyvin rennosti juuri sitä fiilistä ratsuihin valaen. Käynnissä ja ravissa menimme puolipitkällä ohjalla tavoitteena ympyröillä saada hevosta venyttämään eteen ja alas pääosin istunnan ja pohkeiden avulla. Asetuksia ohjalla sai myös hakea, mutta otteiden piti olla kevyitä. Mitä syvemmälle hevosen sai venyttämään, sen parempi. Aluksi olin hukassa ilman ohjaa. Manu käveli mukavasti ja hiljalleen aloin johtavien ohjasotteiden ja pohkeiden käytön avulla saada houkuteltua sitä vähän venymäänkin. Aika nopeasti Manu kuitenkin keksi jotain muuta mielenkiintoista ja nosti päänsä ylös. Ravissa sain ensin hyvän tovin toppuutella innokasta kipittäjää. Tähän auttoi kummasti ympyröiden pyörittely tiuhaan tahtiin sekä ympyröiden koon pienentäminen. Jonkin aikaa tässä meni, mutta muutaman pätkän Manu meni ravissakin kohtuullisen rennosti pää alhaalla pysyen. Toisaalta oli mukavan rento tapa aloittaa tunti, kun hevoselta ei heti vaadittu tiettyä tiukkaa raamia. Toisaalta olin itse hukassa hyvän tovin, jolloin tehtävän paras anti valui ohi.

Sitten jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle, joista kummallekin tuli neljä ratsukkoa. Tällä ympyrällä työskentelimmekin koko tunnin ajan loppuraveja lukuun ottamatta. Asetuksia haimme läpi käyttämällä ympyrällä apuna hevosen takapään väistättämistä ulommas. Käynnissä saimme parhaat onnistumiset, kunhan muistin vartioida väistätysten aikana sitä, etten vääntänyt hevosen kaulaa mutkalle enkä päästänyt sitä pullahtamaan ulkoa karkuun. Manu pyöristyi välillä ihan kivasti ja keveni edestä, jolloin se tuntui varsin mukavalta ratsastettavalta. Itselle vaikeampi vasen kierros ei alun jälkeen tuntunut kovin vaikealta, joten ilmeisesti Manukaan ei ollut suuremmin kumpaankaan suuntaan vino. Yritin tosin vähän vasemmassa kierroksessa kiinnittää huomiota istuntaani, joten ehkä sekin osaltaan vähän auttoi tähän. Vasempaan kierrokseen asetusten saaminen läpi oli kuitenkin hitusen haastavampaa, sillä Manu tykkäsi Peran kaltaisesti mennä turpa oikealla. Oli kuitenkin varsin kiva huomata, kuinka ulko- ja sisäohjan yhteiskäytöllä hevosen sai pyydettyä päänsäkin kanssa oikein.

Ravissa oli tarkoitus mennä istuen, mutta oma istuntani ei pysynyt kasassa, johon Manu reagoi kiihdyttämällä. Niinpä päätin suosiolla mennä keventäen, sillä en jaksanut jäädä tappelemaan tästä asiasta, kun piti pystyä keskittymään muuhunkin. Ravissa ongelmana oli aluksi tosiaan se, että Manu ei ottanut pidätteitä vastaan ja meni mielestäni turhan kipittävästi. Sen seurauksena en saanut asetuksia kunnolla läpi saati takapäätä yhtään väistätettyä. Kierros kierroksen jälkeen hinkkaamalla meno parani hitusen, mutta aika vaikeaa oli. Ravissa huomasi, että oikeaa kierrosta oli helpompi työstää, kun se oli minulle tutumpi suunta. Suurena ongelmana oli jälleen kerran ulko-ohjan tuen puute. Manu pääsi asettamisisyrityksissäni valumaan sieltä karkuun, kun en muka osannut ohjan ja pohkeen avulla pitää sitä kurissa. Jostain syystä sisäpohjetta käyttäessäni ulkopohkeeni vaistomaisesti irtoaa hevosen kyljestä. Olisikohan kaksipuoleisesta teipistä apua tähän ongelmaan?

Laukassa ei tarvinnut enää miettiä niinkään väistätyksen tekemistä, vaan toivon mukaan aiemmat harjoitukset olivat tuoneet hevoset hyvin avuille. Meillä Manun kanssa ei ilmeisesti hommat olleet menneet ihan nappiin, sillä ensimmäisenä ongelmana oli saada laukka nousemaan. Manu tarjosi kipitysravia sen sijaan, ja meinasin alkaa ajaa sitä laukkaan, kunnes muistin aikaisemmalta kerralta saamani huudit moisesta puuhasta. Niinpä maltoin jarruttaa menoa ja yrittää niin kauan uudelleen, että laukka nousi järkevästi. Itse laukka oli aika pitkää enkä opettaja hyvistä neuvoista huolimatta saanut sitä kasattua lyhyemmäksi. Tuntui, että Manun kanssa olisi saanut olla hyvin jämäkkä istunta, jota minulta ei löytynyt. Pohkeet olisivat myös saaneet tehdä triplasti enemmän töitä, jotta olisin saanut laukkaa lyhyemmäksi ja aktiivisuuden säilymään. Vasen kierros oli viimein selvästi hankalampi suunta, ja asetus tahtoi aina karata, jos sain Manua ylipäänsä moiseen houkuteltua. Oikea meni hitusen sujuvammin, mutta pyöreät ja tasaiset hetket jäivät tällä erää saavuttamatta. Opettajan neuvona oli tehdä välillä vasta-asetuksia, joiden onnistuessa vaihtaa asetus takaisin myötäiseksi. Tämä vinkki auttoi aina, kun asetusten myötäiseksi vaihtaessa muistin pitää ulko-ohjan tuntumalla. Sitä tosin ei valitettavasti tapahtunut kovin usein.


Tunnin aikana hieman tympi se, kuinka huonosti kykenin olemaan riittävän jämäkkä omalla istunnallani. Toiseksi eniten tympi se, kuinka käteni elivät omaa elämäänsä ja pyrkivät etenkin painautumaan hevosen säkään kiinni. Opettaja koetti taas tunnin aikana oikaista istuntaani eli saamaan minua suoristamaan lantiotani viemällä sitä oikealle, jolloin painokin jakautuisi tasaisemmin. Ulkopohjettakin piti saada samaan aikaan taaemmas, mutta kroppani ei vain millään moiseen taipunut, vaan asento tuntui ihan mahdottomalta. Manun kanssa oppisin varmasti hurjasti sekä istunnalla että pohkeilla vaikuttamisesta, kunhan vain saisin venytettyä hermoni kestämään osaamattomuuttani ennen tulosten näkymistä. Onneksi loppuraveissa tehtävänä oli vielä saada hevosia venyttämään ohjan perässä, jolloin sain Manun vielä rauhoittumaan kohtuullisesti ja tekemään pyydetysti. Näin pieni onnistuminen nosti taas vähän matalammas sieltä kuopasta, jonne olin itseni tunnin aikana kaivanut. Onneksi näistä pienistä kohtuullisen kivoistakin hetkistä osaa vielä nauttia. Muuten voisi olla aika takkuista tämäkin laji.

Videoista kiitos Noralle!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Hnnnnggggh!

Yliyrittäminen aiheuttaa valtavan alisuoriutumisen. Näin hienolta kuulostavaan päätelmään tulin tänään, kun kävin pitkästä aikaa Aaltokankaan ratsutallien tunnilla. Epäilin kovasti, että saisin osaavan, mutta minun ymmärrykselleni liian vaikeasti tajuttavan Töpön. Ja niinhän siinä tietysti kävi. Tunnin aiheena oli yksi lempiaiheistani eli siirtymät. Arvelin vielä tunnin alussa selviytyväni tehtävästä kohtuudella, mutta kurkotin sinne kuuseen turhan aikaisin.

Alkuverryttelyssä saimme mennä käynnissä ja ravissa omaan tahtiimme ympyröitä pyöritellen. Opettajalta tuli kommenttia käynnissä siitä, etten hoputtaisi Töpöä turhan kiireiseen käyntiin. Ympyröillä sanomista tuli ulko-ohjan tuen puutteellisuudesta. Koetin saada sitten ulkokäteni pitämään ohjasta kiinni ilman, että se lähti elämään omaa elämäänsä, mutta niin vain käsi löytyi aina vaikka ja mistä. Tuttuun tapaan oikea kierros oli vasenta helpompi, mutta kumpaankaan suuntaan en saanut asetuksia rehellisesti läpi, jolloin Töpö jäi jäkittämään pää ylhäällä. Ravissa Töpö liikkui aika pitkälti itse jo hyvin, mistä opettaja kehuikin. Harmi vain, ettei minulla ollut asian kanssa osaa eikä arpaa.

Sitten pääsimme tekemään tunnin varsinaista siirtymäkuviota, jossa nostettiin pitkän sivun alusta käynnissä ravi, ravattiin kaksi kirjaimen väliä ja siirryttiin yhden kirjaimen välin ajaksi käyntiin. Sen jälkeen nostettiin taas ravi, josta siirryttiin käyntiin ennen kulmaa. Kulma ratsastettiin käynnissä ja lyhyen sivun keskeltä pyöräytettiin ravissa kymmenen metrin voltti. Ravi nousi aika vaihtelevasti. Unohdin monena kertana virittää käynnin sen verran tarmokkaaksi, että hevonen jo odottaisi lupaa raviin siirtymiselle. Joinain kertoina Töpö taas seurasi aiemman ratsukon esimerkkiä ja pyrki raviin ennen aikojaan. Muutamia kertoja ravi nousi kohtuullisesti ja vielä oikeasta paikasta, mutta kovin suuria onnistumisen elämyksiä en päässyt tässä kokemaan. Onnistuin ratsastamaan Töpöä siten, että se jäi helposti etupainoiseksi, jolloin kaikki muukin tuntui menevän tuplasti hankalammaksi. Ravivolteilla sain taas kuulla ulko-ohjan tuen puuttumisesta sekä siitä, että voltit lipsahtivat liian isoiksi. Kymmenen metrin kokoinen voltti näyttää minun maailmassani olevan melkoisen venyvä käsite.

Käyntiin siirtymisissä opettaja toivoi viimeisenkin raviaskeleen olevan aktiivinen sen sijaan, että hevosta alkaa jarrutella jo hyvän tovin ennen siirtymistä hitaaseen menoon. Sorruin tähän varoitettuun asiaan täysin, sillä Töpö tuntui köpöttelevän pidätteistäni surutta läpi. Niinpä jouduin aloittamaan jarruttelun hyvissä ajoin, mikäli halusin saada siirtymän edes suunnilleen toivottuun kohtaan. Ilmeisesti onnistuin syvemmälle satulaan istumisen sijasta jännittämään itseni irti satulasta, kun pidätteilläni ei monesti tuntunut olevan mitään vaikutusta hevoseen. Opettajalta tulikin noottia usein siitä, että siirtymämme oli myöhässä. Sorruin sitten monena kertana vetokisaan, jonka Töpö isona ja vahvana hevosena yllättäen voitti. Välillä muistin kokeilla pikaisempia pidätteitä ja olla pohkeilla tuntumalla, jolloin siirtyminen helpottui hitusen. En kuitenkaan jäänyt tekemään tätä järjestelmällisesti, vaan omien voimien ehtyessä palasin taas kinastelemaan ratsuni kanssa vailla logiikkaa.

Hinkkasimme käynti-ravi-käyntisiirtymiä molempiin suuntiin sen verran pitkään, että ehdimme ottaa samalla kuviolla ravi-laukka-ravisiirtymiä vain oikeassa kierroksessa. Pakko kyllä myöntää, että olin vain sangen onnellinen tunnin loppumisesta, sillä laukan tullessa tehtävään mukaan menivät hommat sen verran vaikeaksi, ettei minulla ollut enää keskittymistä mukana. Ravista laukkaan siirtymisten ongelma oli se, etten saanut valmisteltua niitä järkevästi. Niinpä Töpö ei nostanut laukkaa, jolloin sorruin ajamaan sen siihen, ja se nostikin väärän laukan. Opettajalta tuli huutia ja aiheesta. Kun sain laukan nousemaan, oli meno todella ponnetonta. Opettaja käski ratsastamaan hevosta eteen ja tarvittaessa avustamaan raipalla. Yritin tätä, mutta ilmeisesti sangen ponnettomasti, kun muutosta en juuri huomannut. Töpön laukka oli jotenkin niin kulmikasta, etten edes osannut istua siellä. Tuntui, että jokainen laukka-askel kiskaisi minut yhä enemmän etukumaraan enkä jaksanut ponnistella pitääkseni itseni suorassa. Vaikeinta oli saada laukka nousemaan pitkillä sivuilla, kun taas volteille se nousi kohtalaisesti. Energiaa ei siinä askellajissa tosin ollut, mutta olipahan ainakin helppo kääntää vaadittu kymmenen metrin voltti, kun hevosella ei ollut kiire mihinkään.

Laukasta raviin siirtymiset olivat myöskin varsin tuskaisia. Tai pääsimme oikeastaan kohtuullisesti siihen raviin, mutta siinä Töpö päättikin kipittää omaa tahtiaan minua kuuntelematta. Niinpä en ehtinyt valmistella tulevaa laukannostoa, jolloin sorruin taas ajamiseen, ja sitten Töpö olikin taas menossa ihan oman mielensä mukaan. Opettaja neuvoi ottamaan tarvittaessa jämäkämmänkin pidätteen, mutta myötäämään heti sen jälkeen. Vetämään ei kannattanut jäädä, vaan hevosta joutuisi ratsastamaan kunnolla pohkeella. Sieltä se varsinainen ongelma tulikin: en yksinkertaisesti osaa ratsastaa pohkeella riittävästi. Niinpä olen hyvin suurissa vaikeuksissa hevosten kanssa, jotka ovat tottuneet kunnolla pohkeella ratsastamiseen. Minä kun tunnun uskovan ohjan ja ihmeen yhteisvaikutukseen, kun nousen ratsaille.

Loppuraveissa ja -käynnissä koetin vielä päästä Töpön kanssa samalle kartalle, mutta olimme eri maailmoissa tunnin viimeisille minuuteille saakka. Tunnista jäi kyllä niin paha ähertämisen meininki, että hävetti. Puskin, pusersin, ähkin ja manailin, kun homma ei alkanut toimia. En tainnut kertaakaan ottaa aikalisää, jolloin olisin miettinyt vaihtoehtoista tapaa toimia. Olin vain päättänyt tunnin alussa, että homma tehdään minun haluamallani tavalla ja piste. Se siitä hevosen kuuntelemisesta ja sen mukaan ratsastamisesta. Oma fiilis laski entisestään, kun tajusin Töpön menneen tunnin aikana usein kiltisti korvat minuun päin kääntyneenä. Se siis kuunteli, mutta ei vain ymmärtänyt minun kieltäni.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Toheloinnista huolimatta sinivalkoinen ruusuke

Oman seuran kisavuosi päättyi tänään pidettyihin koulukisoihin. Kisaratsukseni toivoin ja sainkin tuttuun tapaan Peran, jonka kanssa osallistuimme luokkaan Helppo B K.N. Special 2009. Luokka oli jaettu junnujen A-osaan, jossa ratsastajat tavoittelivat Eskon tuoppi -voittoa. B-luokkaan saivat osallistua puolestaan kaikki muut. Meidän luokassamme oli lopulta kuusi ratsukkoa, joista neljä viime kesän leiriläisiä. Niinpä sekä minä, Nora että Kaisa kisasimme samassa luokassa. Pera meni ennen minua yhden kerran K.N.:n ja minun jälkeeni helpon A:n. Tavoitteenani oli parantaa aikaisempaa saman ohjelman tulostani (58,8 %), mutta tämä jäi niukasti saavuttamatta. Parin toheloinnin seurauksena sain 58,6 prosenttia ja voitin sillä tuloksella luokan. Jos A- ja B-luokkalaiset olisivat menneet samassa, olisin ollut jaetulla neljännellä sijalla 14 osallistujan luokassa.

Toinen luokka alkoi vähän myöhässä, joten Pera oli kerinnyt kävellä ensimmäisen kuskinsa kanssa reilusti. Pera meni ensimmäisen ratansa aika puoliunessa, jota en halunnut moista omalle vuorolleni. Pitkän kävelytyksen takia päätin ottaa kohtuullisen kevyen verryttelyn, jossa keskityin saamaan hevosta liikkumaan. Se oli kuitenkin helpommin ajateltu kuin tehty, sillä Pera tarjosi reippaampaa menoa aina parin askeleen ajan, kunnes siirtyi hiippailemaan. Yritin sitten saada hevosta reippaammaksi tekemällä nopeita käynti-ravi-käyntisiirtymiä. Tämä sentään auttoi hieman. Sitten testasin vielä laukan nostamiset sekä siirtymiset käyntiin. Ne menivät ihan ok, joskin käyntiin siirtymiset olivat töksähtäviä eikä käynti rullannut niiden jälkeen kovin aktiivisesti. Harjoitusravissa oma istunta oli taas vähän mitä sattuu, ja ennakoinkin inhottavia pomppisia radalle. Oman vuoron koittaessa ravasin radalla nopeasti tuomaripäätyyn, jota Pera vähän katseli. Hymisin ääneen ja viheltelinkin, jotta Pera keskittyisi muuhun kuin kyttäämiseen. Tämä auttoi ihan kelvollisesti, joten en huolehtinut enää päädystä. Laukkasinkin alle vähän ja yritin keskiravilävistäjää, jossa Pera rikkoi laukalle. Jos olisin ollut fiksu, olisin muistanut tämän radalla, mutta toisin kävi. Tuomari vihelsi niin ovelassa kohdassa pilliin, että olin melkein hollilla kääntymässä keskihalkaisijalle, joten aloitin radan sangen nopeasti.

Ravissa Pera tuli aika mukavasti tervehdykseen ja pysähtyikin maltillisesti. Tervehtiessäni se ei ensimmäistä kertaa nykäissyt ohjia käsistäni, ja olin ihan mielissäni. Raviin ei sitten tosin päästykään siirtymään kovin vikkelästi, sillä tuomari toivoi terävämpää siirtymistä. Loivalle kiemurauralle ajattelin kerrankin ratsastaa sekä tien että taivutukset paremmin, mutta jännitys vei ne ajatukset mennessään. Kiemurauralle käännyttäessä Pera vähän lisäsi vauhtia, mutta rauhoittui sitten. Huomasin kuitenkin, etten käynyt keskihalkaisijalla, mutta en ehtinyt enää korjata asiaa. Urallekin palattiin hitusen liian aikaisin. Tuomari totesikin, että tiet ja taivutukset saisi ratsastaa huolellisemmin. Lävistäjällä tehty keskiravi meni yhtä mönkään kuin aiemminkin: Pera pääsi nostamaan laukan. Sitä ennen muistin ratsastaa hevosen suoraksi ennen kuin pyysin eteen. Taisin tosin lipsauttaa ohjat löysälle, jolloin Pera päätti minun tarkoittavan laukkaa. Pera ehti ottaa noin pari askelta laukkaa, kunnes sain korjattua virheeni. Tämä rikkoi keskittymisen eikä keskiravista oikein tullut enää mitään. Sain kuitenkin koottua ajatuksia 10 metrin voltille, joka tosin lipsahti liian isoksi. Tuomari sentään tällä kertaa kehui asetusta mukavaksi. Toisellekin loivalle kiemurauralle säntäsin ihan liian aikaisin, mistä tulikin moite tuomarilta samoin kuin toive taivuttamisesta kaarteen suuntaan. Että voikin olla vaikeaa ratsastaa tehtävät oikeissa kohdin.

Seuraavaksi pääsimme esittämään lävistäjälle kolmen askeleen käynnin. Pera siirtyi käyntiin aika kivan täsmällisesti ja nosti ravinkin takaisin aikalailla kolmen käyntiaskeleen jälkeen. Hoputin sitä tosin käyntiaskelten aikana, josta tuomarilta tulikin palaute, että käyntiaskeleet olisivat saaneet olla rennompia. Toinen kymmenen metrin voltti oli myös turhan suuri, ja videolta tarkistettuna volttini leviää enemmän soikioksi. Kulmaan ratsastuksessa oli vähän pulmaa Peran jäädessä turpansa kanssa oikealle, mistä tuomari huomauttikin kehottamalla taivuttamaan kulmaan. Siirtminen käyntiin meni mukavasti, ja Pera käveli mukavan sujuvasti. Pysähdys onnistui ilman kummempia ongelmia, ja Pera malttoi seistä kivasti häseltämättä. Ravia aloin valmistella riittävän aikaisin, ja se nousikin hyvin. Laukkanostoa jännitin, mutta Pera nosti sen nätisti. Ehkä hitusen hätäisesti, mutta ei niin silmiinpistävästi, että tuomari olisi siitä huomauttanut. Laukkaympyrällä koetin ajatella, että nyt on aika näyttää, kuinka hienoon laukkaan Pera pystyy. Jännitykseltäni en sitä tosin saanut Perasta esiin ja kuviokin meni taas miten sattuu. Lävistäjällä pääsimme kerrankin hyvin lähelle pistettä, mutta tuomari huomautti laukan tahdin säilyttämisestä ja siirtymän paremmasta valmistelusta.

Sitten lähestyimme ohjelman toiseksi vaikeinta kohtaa eli vasemman laukan nostamista I:stä. Hermoilin tätä, ja niinpä se sitten menikin mönkään. Pera jäi turpansa kanssa oikealle, ja huomasin olevani melkein myöhässä nostosta. Ajoin Peran laukkaan ja koska hevonen ei ollut suora, vaan asettunut oikealle, valitsi Pera syystäkin oikean eli tässä tapauksessa väärän laukan. Ehdimme ottaa kolme laukka-askelta, kunnes pitkä sivu tuli vastaan, ja töksähtäen käyntiin käänsin Peran oikeaan suuntaan. Muutaman raviaskeleen kautta sain vasemman laukan nousemaan, mutta virhe oli hävettävän suuri. Yritin keskittyä mokani jälkeen tulevaan pääty-ympyrään ja onnistuinkin, Pera laukkasi sen täsmällisesti ja sujuvasti vailla tuomaripäädyn kyttäämistä. Sen jälkeen vuorossa oli radan vaikein kohta eli laukkalävistäjän jälkeen siirtyminen suoraan käyntiin. Lävistäjälle Pera pääsi vähän ampaisemaan, josta tulikin tuomarilta kommentti kiihtyvästä tahdista. Muuten lävistäjä oli tuomarin mielestä huolellinen, joten olin tyytyväinen. Siirtymisessä päätin yrittää minimoida raviaskeleet tekemällä selvän pidätteen. Raviaskelia mahtui silti noin viitisen kappaletta väliin ennen kuin olimme käynnissä. Tuomari tuumasi esityksestämme, että siirtymä saisi olla sekä tarkempi että pehmeämpi. Puristin viimeiset keskittymiset lopputervehdykseen tultaessa, mikä kannatti. Pera liikkui kivasti, pysähtyi suorana ja pysyi kiltisti lopputervehdykseni ajan paikoillaan nykimättä ohjia.


Radan jälkeen ketutti perusvirheet, joihin sorruin radalla. Jos yritän keskittyä liikaa, alan häseltää, jolloin apuni muuttuvat epämääräiseksi. Ratsu joutuu niissä tilanteissa miettimään itse, mitä yritän tarkoittaa, ja usein niinä hetkinä istuntani ja apuni ovat niin päin prinkkalaa, ettei ratsu voi osua ehdotuksellaan oikeaan kuin tuurilla. Arvostelussa saimme numeroita viitosesta seiskaan, ja tuomarin kommentit olivat seuraavat: "Sujuvia pätkiä! Lisää huolellisuutta teiden ratsastamiseen. Varo, ettei pääse hätäiseksi -> rauhoita puolipidätteillä. Saisi kantaa itsensä pontevammin takaosallaan." Aiheelliset kommentit, ei muuta voi todeta. Vähän harmitti, kun yritin parhaani mukaan petrata teiden ratsastamisessa, mutta se ei tuottanut tulosta. Peraa olisi tosiaan myös saanut rauhoitella, sillä meno oli jälleen kerran vähän turhan jännittynyttä. Itse olen vain niin kipsissä, ettei minusta ole rauhoittamaan ratsuakaan. Vaikka tällä kertaa muistin radan aikana ainakin kolmesti hengittää rauhallisesti syvään. Videolta katsottuna saisin edelleen kantaa käteni niin paljon paremmin samoin kuin hillitä pohkeideni elämää pitämällä ne paremmin tuntumalla. Video paljasti myös, kuinka vinkeästi Pera meni turpa oikealle osoittaen. Enpä tosin muistanut tarkkailla tätä asiaa enää radan aikana. Perassa olisi hienosti potentiaalia vaikka millaiseen menoon, mutta sen aikaansaamiseksi vaaditaan rauhallisempaa ja täsmällisempää ratsastamista. Onneksi seuraavat kisat ovat vasta maaliskuussa, joten tässä on rutkasti aikaa harjoitella ja toivottavasti myös oppia.

Videosta kiitos Alekseille!