maanantai 26. syyskuuta 2016

Jumppatunnilla

Maanantain tunnilla oli esteitä ja vieläpä jumppasarjaa. Ratsukseni sain Naken. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja tunnin menimme kentällä hämärtyvässä illassa. Alkuverryttelyssä teimme temponvaihteluita ja ylittelimme samalla puomeja. Nakkea sai vähän nohitella, jotta se vaihtoi hissuttelusta vähän sujuvampaan menoon. Temponvaihtelut eivät lähteneet kovin sujuvasti, mutta pientä eroa tuli kuitenkin.

Tunnin hypyt tahkosimme neljän esteen jumppasarjalle, ensimmäinen väli oli innari, seuraava yhden askeleen ja kolmas kahden askeleen. Taisimme tulla tehtävää ensin ristikkoina ja matalina pystyinä, kunnes kierrosten myötä saimme mukaan yhden okserinkin. Lähestymiset teimme koko tunnin ajan ravissa. Jännitin vähän Nakella hyppäämistä, sillä edellisviikolla olin seurannut sen energisiä sinkoiluja. Nakke oli kuitenkin saanut purettua pahimmat energiavarastonsa, jolloin se pysyi läpi tunnin aika tasaisena.

Tulimme jumppasarjan ensimmäisille esteille aina vähän uneliaasti. Sinällään Nakke lähestyi tehtävää ihan asiallisessa ravissa, mutta jotenkin se ei innariesteillä jaksanut ponnistaa kovin terävästi. Niiden jälkeen se kuitenkin aina yleensä vähän heräsi ja meni askeleen ja kahden välit hyvin. Loppukierroksilla sitä sai jo vähän toppuutella, jotta askeleet mahtuivat hyvin. Nakke keilasi esteitä tyylilleen uskollisena jonkin verran, vaan eipä se näyttänyt ruunaa haittaavan. Lopuksi viimeisenä ollut okseri nousi 95 senttiin, ja Nakke leiskautti sillä kerralla jumppasarjalle tunnin parhaimmat hyppynsä. Ensimmäiset kolme estettä menivät tasaisesti, ja neljäntenä olleelle okserille Nakke hyppäsi ihanan pyöreästi ja sujuvasti. Hyppy tuntui selkään makealta. Puhtaaseen ja hyvään suoritukseen oli hyvä lopettaa sen tunnin hyppelyt.

Olen aina tykännyt jumppasarjan hyppäämistä, kun siinä yleensä ehtii pohtia enemmän omaa mukautumista. Tänään kuitenkin jäin miettimään sitä, mahtaisiko Nakke jossain vaiheessa alkaa intoilla liikaa. Tätä pohtiessa en oikein keskittynyt omaan mukautumiseen enkä saanut tunnista suurinta hyötyä irti. Keskittyminen ei näemmä riitä kahden asian miettimiseen. Nakke oli kuitenkin kiva, vaikka sitä olisi saanut prässätä vähän lyhyemmäksi ja terävämmäksi. Se kuitenkin meni tasaisen varmasti kaiken eikä herneillyt omista keilauksistaan. Tulipahan hypättyä vähän vieraammalla hevosella, mikä lopulta teki ihan hyvää.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Hitaudesta nauttimista

Sunnuntaina lähdimme Kaisan kanssa maastoon. Minä menin Pavella ja Kaisa Vakella. Kieltämättä viime kerran turhan jännä maasto sekä parit putoamiset saivat jännittämään reissua. Asiaa ei auttanut se, että ratsumme olivat jo tarhasta haettaessa vähän pöllöllä tuulella. Päätimme ennen maastoa käydä humputellemassa tovin kentällä ajatuksena rentouttaa ratsujamme vähän. Pave olikin kentällä aika laiska eikä tuntunut näkevän sapelihammastiikereitäkään.

Kävimme kiertämässä tutun lenkin metsäpolkua ja sänkipeltoa pitkin tielle, kankaiden läpi toiselle tielle ja siitä lentokenttäreittiä pitkin tallille vielä pätkän tietä taittaen. Kankailla otimme rauhallisen, mutta pitkän laukkapätkän, joka meni hyvin. Pidin vauhdin aluksi tietoisesti rauhallisena. Kun aloin luottaa Paven pysyvän hyppysissä, annoin sen laukata sujuvammin. Tieosuuksilla Vake suojeli meitä autoilta, joita kohtasimme ihanasti muistaakseni vain kaksi. Pave otti autot aika lunkisti, joten jospa se alkaisi taas tottua niihin.

Vaikka maastoreissu alkoikin hieman jännittyneissä tunnelmissa, pääsimme palaamaan tallille hyvillä ja rennoilla mielillä. Olipa kiva käydä ratsastamassa ilman muksahteluita ja hevosen päättömiä kirmailuja. Minähän tunnetusti siedän hitailua paljon paremmin kuin säntäilyä, joten sisäinen puskaratsastajani oli päivän reissuun oikein tyytyväinen.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Muksis osa 2

Tiistaina oli Pian estetunnin vuoro. Menin tunnin Pavella ja jaoin sen kolmen muun ratsukon kanssa. Alkuverryttelyssä teimme siirtymisiä ja kiemuroita sekä ravasimme puomeja. Laukkaa työstimme sopiviin kohtiin. Pave oli ihan ok, ja yritin keskittyä ratsastamaan pohkeella unohtamatta tuntumaa.

Hyppelimme yksittäisiä tehtäviä ennen rataa. Tehtävinä tulimme muun muassa ponnistuspuomeilla varustettua pystyä sekä okseria. Ponnistuspuomit vähän sekoittivat pakkaa, mutta kun laukka oli kunnossa enkä tuupannut Pavea, pääsi se tehtävän hyvin. Okserihypyille sain hakea napakampaa laukkaa ennen kuin hypyt tulivat sujuvasti. Hyppelimme myös kolmen esteen kiemuraa. Laukat eivät aina vaihtuneet enkä saanut niitä nopeasti korjattua, mutta hypyt olivat ihan ok. Täytyy kuitenkin opetella tekemään ne siirtymiset alaspäin nopeammin laukan korjaamista varten. Tehtävillä keilasimme taas tavallista enemmän, mikä kieli siitä napakkuuden puutteesta.

Yhtenä ratana hyppäsimme okserin ja kahden pystyn kiemuran, okserin toisesta suunnasta ja siitä viidellä askeleella kahden askeleen sarjalle jatkaen ja loppuun vielä ponnistuspuomein varustetun pystyn. Kolmen hypyn kiemura meni kohtalaisesti. Toiseen kertaan tultu okseri ylittyi vähän pienellä hypyllä, jolloin viiden askeleen sijasta tulimme sarjan a-osalle kuudella askeleella. Ponnistuspaikka ei osunut ihan kohdilleen, mikä taisi viedä herneen Paven turpaan. A-osan hypyn jälkeen se livahti tuosta noin vain oikealle porttia kohti. Minähän tunnollisesti vielä satulasta irti ollen jatkoin suoraan. Ja taas löysin itseni maasta. Tällä kertaa ehdin moukkamaisesti kirota ääneen, kun tajusin putoavani. Että tympäisi pudota taas! Vaikka eipä tuossa mitään saumoja ollut pystyä kyydissä, kun Pave karkasi ihan varoittamatta. Saimme hypättyä radan loppuun muksahduksen jälkeen kohtalaisesti, vaikka taas aloin enemmän jännittää kuin ratsastaa.

Hyppäsimme vielä toisen radan, jonka pyysin oman itsevarmuuteni keräilemiseksi meille helpotettuna. Niinpä tulimme yksittäisen pystyn, kahden askeleen sarjan, viiden askeleen suoran linjan sekä yksittäisen okserin. Rata meni kohtuullisesti, vaikka himmailinkin menemään. Aloin tietysti jännittää Paven viurahtelevan vielä toistekin omille teilleen. Sitä se ei onneksi tehnyt, ehkä sain liimattua itseni niin vakaasti sen ympärille. Loppuun saimme hypätä vielä pari kertaa yksittäistä okseria kunnon laukkaa hakien. Aluksi rytmi oli edelleen hukassa, mutta lopulta saimme yhden asiallisen hypyn, joka päätti tunnin hyppelyt.

Ei kyllä tee hyvää pudota näin tiheään tahtiin, ei henkisesti eikä fyysisesti. Ärsyttää, kuinka helposti näytän nykyisin putoavan. Vielä enemmän ärsyttää se, että tunnen jännityksen ja pelon hiipivän aina vain enemmän esiin. Olen arka ratsastaja ja aika kehno tsemppaamaan itseäni henkisesti. Toisaalta toivon voivani kääntää tämän sisuuntumiseksi: opettele olemaan siellä satulassa sen verran tasapainossa, ettei joka mutkassa tarvitse olla syömässä hiekkaa.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Innolla esteille

Maanantain tunnilla pääsimme hyppäämään. Sain ratsukseni Silviiran, joka oli huilinut edellispäivän kisat. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja hyppäsimme verryttelyhyppyjen lisäksi kisaradan perusvaiheen. Silviira oli köpötellyt alle puolen tunnin talutuksen, joten se oli mukavasti lämmennyt hommiin. Alkuverryttelyssä kävimme aika pikaisesti kaikki askellajit läpi. Silviira eteni ihan hyvin ja sopivan reippaasti.

Verryttelyhypyt otimme ympyrälle. Oikeassa kierroksessa tulimme pystyä, vasemmassa okseria. Minulla kesti pari hyppyä muistaa taas Silviiran laukka samoin kuin sen hyppytyyli. Sitä ennen esitimmekin pari pellehyppyä, joissa minä olin lähdössä hyppyyn askelta ennen, Silviira taas tuli askeleen perässä. Okserin ohi Silviira kehtasi pujahtaa kerran vasemmalta. Tunsin lähestymisessä sen arpovan jotain ja yritin tilkitä pakoreitit. Vaan pienen mutkittelun seurauksena Silviiralle avautui pakotie vasemmalle, minkä se käytti hyväkseen. Ennen rataa tulimme vielä kahden askeleen sarjan. Silviira pääsi senkin a-osasta livahtamaan vasemmalta ohi, kun kuski jäi tollottamaan muka isolta näyttänyttä b-osaa. Olihan se varmaan 65 senttiä, hah! Niin se mukavuuskorkeus vaihtuu ratsusta mukaan. Kahden askeleen väli vaati hieman venyttämistä, mutta Silviira selvitti sen hienosti.

Kisojen ratapiirros. © Nora
Sitten hyppäsimmekin jo radan, joka oli edellispäivän kisojen perusrata eli esteet 1–8. Silviira oli syttynyt tunnin hypyistä ja laukkasi sangen reippaasti menemään, esteitä kohti jopa vähän innostuen. Pyrin olemaan latistamatta sen intoa, mutta samalla saamaan sitä hieman tasaisemmaksi. Ykkönen ja kakkonen menivät hyvin, mutta kakkosen jälkeen jouduin korjaamaan laukan erikseen. Silviira ennätti tässä korjauksessa siirtyä käyntiin saakka, jolloin sain aika vauhdilla yrittää viritellä sen laukkaan kolmosta kohti. Kolmosen taisimme mennä lopulta ravin ja laukan välimuodossa yli. Kolmosen ja nelosen suoralle linjalle tulikin tästä johtuen viiden askeleen sijasta kuusi, mutta askeleet olivat tasaisia. Viitonen ja kuutonen menivät hyvin. Kahden askeleen sarjan a-osalle tuli vähän pieni hyppy, joten komensin Silviiran äänellä venyttämään välin kuitenkin kahdella askeleella, minkä se teki hyvin. Kasille tulimme vielä vauhdikkaasti ja senkin puhtaasti ylittäen. Ratakorkeus oli hurjasti noin 60 senttiä, mutta silti puhtaasta suorituksesta tuli hyvä mieli. 

Loppuun saimme tulla pari kolme kertaa vasemmassa laukassa yksittäiselle okserille, joka oli selvästi takakorkea (korkeimmillaan 75 senttiä). Ideana oli saada Silviiran takajalkojen tekniikkaa paremmaksi. Nyt se vetää niitä mahan alle suppuun sen sijaan, että avaisi ne taakse. Silviiran kanssa puomit kolisevatkin yleensä takajalkakosketuksista. Silviira hyppäsi okserin joka kerta rohkeasti ja helposti sekä paransi samalla omaa hyppytyyliään. Näihin onnistumisiin kelpasikin lopettaa tunnin hyppelyt.

Olen ehkä joskus maininnutkin, mutta Silviira on yksinkertaisesti niin kiva! Se tuntuu myös alkavan löytää estetamman sisältään, mikä tietysti lisää sen pisteitä. Nyt vain lisää koulu- ja puomitreeniä, niin esteetkin alkavat varmasti sujua aina vain näppärämmin. On se vain mukavaa, kun tallissa on tällainenkin treenikaveri.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Petrausta toisessa luokassa

Sunnuntaina vuorossa oli kotiestekisat. Meillä Paven kanssa oli tahkottavana luokat 80 ja 90 senttiä, molemmat samalla radalla sekä arvostelulla, joka oli 367.2.

Verryttelykaavani alkaa olla Paven kanssa sama. Sileällä käyn perusasiat (ratti, kaasu ja jarru) läpi ja hyppyjä otan mahdollisimman vähän. 80 sentin verryttelyssä taisinkin tulla pystyn kahdesti ja okserin kerran. Ne sujuivat asiallisesti, ja Pave hyppäsi luottavaisin mielin. 90 sentin verryttelyssä otin hyppyjä viisi: yksi ristikolle, kaksi pystylle ja kaksi okserille. Pave lakkasi nyt hieman kuuntelemasta estettä kohti tultaessa, mutta hyppäsi silti reippaasti ja positiivisen askeleen kautta. Olin suunnitellut pitäväni hyppymäärän noin kolmessa, mutta jouduin ottamaan pari lisähyppyä, jotta sain pidettyä Paven niissä kuulolla.

80 sentin radalle lähdimme vasemmassa laukassa. Ykkönen ylittyi ihan hyvin, samoin kakkonen. Ratsastin tien kolmoselle huolimattomasti, jolloin lähestyminen ei ollut paras. Laukka sammui hieman, jolloin kolmosen ja nelosen suora linja viidellä askeleella jäi meille pitkäksi. Pave kuitenkin venytti itsensä hyppyyn viidennen askeleen jälkeen eikä survonut miniaskelta. Viitosen ja kuutosen linja meni kohtuullisesti, samoin seitsemäntenä ollut kahden askeleen sarja. Edessä oli enää ensimmäisen vaiheen viimeinen este eli kasi. Se ylittyi hyvin, ja sain pidettyä suunnitelmieni mukaan Paven vasemmassa laukassa.

Pysyimme laukassa ja saimme sopivasti lähtömerkin toiseen vaiheeseen. Sen ensimmäiselle esteelle eli ysille ajauduimme liian lähelle, jolloin siitä lähti puomi mukaan. Pave oli napannut väärän laukan, jota en lähtenyt korjaamaan (äly hoi). Niinpä puksutimme kaarteen kympille vastalaukassa. Kuten arvata saattoi, tuli kympille töksähtävä, mutta puhdas hyppy. Laukka oli kuitenkin aivan sammunut enkä saanut Pavea hereille, jolloin matelimme yhdelletoista, tulimme liian lähelle ja otimme siltäkin puomin mukaan. Jopa vaihtui laji lennosta keilaukseksi! Tämän jälkeen onneksi heräsimme vähän ja vaikka emme liidelleet, ylittyi kahdentenatoista ollut kahden askeleen sarja asiallisesti ja puhtaasti samoin kuin toisen vaiheen viimeinen este eli kolmetoista.



Tuloksena 80 sentin radalta siis toiselta vaiheelta kahdeksan virhepistettä. Tulipa möngittyä ja keilattua, hoh. Jotenkin oma otteeni oli hukassa enkä ratsastanut kovin energisesti, mikä välittyi Paveen. Tällä tuloksella sijoituksemme oli 14/28. Pavelle kiitokset siitä, että se kuitenkin hyppäsi jokaisen esteen, vaikka se varmasti vähän lisäponnisteluita vaati.

90 sentin radalle lähdin vähän sisuuntuneemmin mielin. Nyt lajinamme olisi esteratsastus, ei keilaus! Lähdimme taas liikkeelle vasemmassa laukassa. Ykkönen ylittyi hyvin, samoin kakkonen, vaikka ponnistuspaikka jäi aavistuksen kauas. Kolmoselle Pave lähti rohkeasti positiivisen askeleen kautta ja ylsi neloselle helposti viidellä askeleella. Viitosen ja kuutosen linja meni yhtä hyvällä etenemisellä. Seiskana olleen sarjan a-osalle Pave lähti taas reippaasti, mutta mahdutti kaksi askelta helposti väliin. Edessä oli taas ensimmäisen vaiheen viimeinen este pitkällä lähestymisellä. Pave pääsi hieman venymään siinä, jolloin se joutui jarruttamaan askelta ennen hyppyä, mutta pääsi nousemaan hyppyyn vielä hyvin ja ylittämään esteen puhtaasti.

Kaarsin taas vasemmalle, mutta jouduin korjaamaan laukan ravin kautta vasemmaksi. Sen aikana saimmekin lähtömerkin ja aloitimme toisen vaiheen. Toisen vaiheen ensimmäinen este eli ysi ylittyi hyvin. Pave pysyi myötälaukassa. Olin päättänyt kiertää pidemmät tiet, sillä tavoitteenani oli hyvä ja puhdas suoritus. Pave laukkasi hyvin, mutta ohjaamisessa oli pientä viivettä. Pave tuntui katselevan muita esteitä ja pohtivan, mikä niistä olisi kiva hypätä. Hyppäsimme kuitenkin seuraavaksi kympin, joka ylittyi hyvin. Yksitoista meni myös asiallisesti. Olimme sen jälkeen väärässä laukassa, mutta luotin Paven selvittävän itsensä oikeaan laukkaan, kun se eteni riittävästi. Niinpä se esittikin puhtaan vaihdon kaarteessa, mutta kompuroi sen jälkeen hieman. Laukan rytmi katosi, ja tulimme kahdentenatoista olleen kahden askeleen sarjan a-osalle lähelle. En tuupannut, mutta rohkaisin äänellä, jolloin Pave sai ylitettyä a-osan rauhassa. B-osan ponnistuspaikka jäi pienemmän hypyn takia kauemmaksi, mutta jälleen äänellä rohkaisemalla Pave selvitti senkin. Pave kolautti huonojen paikkojen takia molempia puomeja, mutta onneksi vain kevyesti. Edessä oli vielä pitkä lähestyminen viimeiselle esteelle. Päästin Paven laukkaamaan vähän sujuvammin eteen, ennen himmailisi ja hyydyttäisi vauhtia. Pave laukkasi hyvin ja bongasi esteenkin ajoissa, jolloin se ehti itse hieman säätää askelta ennen hyppyä ja ylittää viimeisenkin esteen puhtaasti.



Jes, tavoite saavutettu! 90 sentin radalla saimme petrattua selvästi, ja se oli aika sujva. Hyvä Pave! Omassa ratsastuksessani olin tyytyväinen siihen, etten hätäillyt, vaan omasta mielestäni olin Paven tukena ja rohkaisin pohkeella tai äänellä tarvittavissa kohdissa. Pave pääsi tekemään oman osuutensa rauhassa, jolloin se sai väläytellä osaamistaan. On se vain näppärä!

Kisapäivä oli virhepisteistä huolimatta mukava ja opettavainen. Oli kiva nähdä, että saan petrattua toiselle radalle, kun vain niin päätän. Oli myös mukava huomata, että enimmät jännitykset katosivat toiseen rataan mennessä. Keskittyminenkin paranee silloin kummasti. Pave ansaitsi tänään taas taputukset. Hyvin se veti, vaikka kuski olikin vähän ensimmäisellä radalla ulalla. Ensi kerralla taas paremmalla otteella jo ensimmäiselle radalle!

Videoista kiitos Kaisalle ja ratapiirroksesta kiitos Noralle!

lauantai 17. syyskuuta 2016

Pillahtaminen maastossa

Lauantaina lähdimme Noran ja Kaisan kanssa maastoon. Pave sai siis turvahevosikseen Hempan ja Vaken. Suunnitelmissa oli rauhallinen maasto seuraavan päivän kisoja ajatellen.

Käveleskelimme uuden reitin pellon ja metsän läpi, jolloin saimme vältettyä alun tieosuuden. Ylitimme tien ja olimmekin jo lentokenttäreitillä. Sen jälkeen taitoimme tiepätkän ravissa, kunnes pääsimme jo kankaille. Siellä oli tarkoitus ottaa yksi rauhallinen laukka. Alku lähti ihan hyvin, mutta sitten Pavella keitti. Se nakkasi kaksi kunnon pukkia, joista toinen lennätti minut kaulalle. Siitä se sitten kirmaili kierroksen polulta metsään poiketen. Edelleen laukassa ja minä kaulalla roikkuen puihin törmäämistä ja oksiin tarttumista peläten. Säikähdin niin pahasti, kun Pave ei jarruttanut enkä saanut itseäni pystyyn, että pillahdin ihan itkuun. Sain lopulta tarrattua Pavea tiukasti kaulasta, ja se tajusi viimein pysähtyä. Pääsin kampeamaan itseni ylös ja puhaltelemaan turhan jännän hetken tutinoita ulos. Asiaa ei voinut jättää siihen, ja niinpä vaihdoimme järjestyksen siten, että Pave oli keulilla seuraavan laukkapätkän. Jopa loppui ruunalta kekkulointihalut, kun joutui johtamaan porukkaa. Tämä laukkapätkä menikin asiallisesti.

Loppumatkan kävelimme ja ravasimme. Kohtasimme myös pari autoa, mutta Pave otti ne hyvin. Sen sijaan vastaan talutuksessa tullut hevonen oli säikähdyksen arvoinen. Enpä osannut odottaa tätäkään. Sen jälkeen pääsimme tallille ilman uusia tilanteita. Olipa taas tunnepitoinen maasto. Toivon todella, että Pavella on vain syysvirtaa eikä se oikeasti suunnittele alkavansa pelleillä maastossa jatkossakin. Juuri kun olin edellispäivänä ylistänyt Pavea siitä, ettei se pukittele. Ei saisi nuolaista ennen kuin tipahtaa ja silleen. No, parempi onni ja maastoreissu ensi kerralla!

perjantai 16. syyskuuta 2016

Hirveää hirveilyä

Perjantaina Artsin koulutunnilla pääsimme treenaamaan takaosan väistätystä sekä loivia kiemuroita laukassa. Ratsunani oli Pave, ja tunnin jaoin kolmen muun ratsukon kanssa.

Takaosan väistätykset teimme toiselle pitkälle sivulle. Tulimme tehtävää ensin kokonaan käynnissä, sitten kesken väistätyksen raviin siirtyen ja lopuksi ravissa aloittaen ja lyhyen käyntisiirtymisen tehden, edelleen siis väistätyksessä pysyen. Päätyihin pyöräytimme ympyrät ravissa. Pave toimi käynnissä muuten asiallisesti, mutta takaosan väistätys ei kovin luonnistunut. Pave ei kuitenkaan stressannut tehtävää, vaan antoi vaikuttaa itseensä käynnissä ihan hyvin. Ravissa sen sijaan siitä kuoriutui kunnon hirvi. Kaikki sai sen jännittymään ja vastustelemaan enkä juurikaan löytänyt siitä rentousnappulaa. Takaosan väistätykset eivät yllättäen tässä mielentilassa onnistuneet, joten keskityin hakemaan Pavea pääty-ympyröillä vähän tasaisemmaksi. Olipa hankalaa!

Laukkatehtävänä pyöräytimme päätyihin isomman ja pienemmän voltin, joista jälkimmäinen valmisteli lähtemistä loivalle kiemuralle. Sille kun tuli päästä vähän lyhyemmässä laukassa. Tässä askellajissa Pave toimi taas mukavasti ja aika pehmeästi. Laukan lyhentäminen pienemmällä voltilla onnistui yleensä kohtuullisesti, jolloin loiva kiemura oli helppo ratsastaa. Pave säilytti laukan jokaisella kiemuralla eikä harkinnutkaan vaihtoyritystä tai ravirikkoa. Tämä tehtävä palkitsi kyllä ihanasti. Laukkatyöskentely Paven kanssa on kivaa, ja se on näppärä menemään tällaisia vaatimattomia vastalaukkatehtäviä. Vielä vain takapäätä paremmin töihin, niin voimme lähteä treenaamaan haastavampia vastalaukkatehtäviä.

Loppuravissa annoin Paven venyttää eteen ja alas. Tunti onneksi parani loppua kohti. Väistätysongelmat jäivät tietysti vähän harmittamaan, mutta niitä täytyy edelleen vain treenata. Laukassa tulleet hyvät hetket jäivät onneksi parhaiten mieleen, joten niiden ansiosta tunti jäi fiilisten osalta plussalle. Treeniä vaan lisää, myös niitä hankalampia asioita tahkoten.

torstai 15. syyskuuta 2016

Heikun keikun ja muksis

Torstaina vuorossa oli pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen taas Pian estetunti. Menin Pavella ja jaoin tunnin kahden muun ratsukon kanssa. Verryttelyn menimme itsenäisesti ja siirryimme sen jälkeen suoraan hyppytehtäviin.

Verryttelyhypyt otimme oikeassa laukassa esteelle, joka oli ensin ristikko ja sitten pysty. Vasemmassa kierroksessa tulimme okseria. En ollut alkuverryttelyssä saanut Pavea kunnolla hereille saati pohkeiden väliin, joten sekä eteneminen että ohjaaminen olivat puutteellisia. Niinpä tulimme esteille vähän vinkkarassa ja paikoin turhan ponnettomasti. Opettajan prässäyksellä saimme lopulta irti paremmat hypyt, vaikka oman kropan hallintani olikin vähän hukassa ja keikuin selässä paikoin ilmavasti.

Seuraavaksi tulimme neljän esteen kiemurtelun vasemmassa laukassa aloittaen: pysty, pysty, okseri ja pysty. Sitten tulimme kuuden askeleen kaarevan linjan pystyltä kahden askeleen sarjalle, viiden askeleen suoran linjan okserilta pystylle sekä yksittäisen pystyn. Ohjaus ja eteneminen olivat edelleen vähän haussa. Pääsimme esteiden yli, mutta hieman epätasaisesti. Kunnon puhti puuttui, ja Pavelle jäi liikaa aikaa miettiä omiaan ja kiemurrella.

Lopuksi yhdistelimme hypätyistä tehtävistä radan. Aiemmin hyppäämätön lävistäjäviuhka ja siitä kaareva linja pystylle, lävistäjäpysty, lävistäjäokseri, kaareva linja pystyltä kahden askeleen sarjalle, suora linja okserilta pystylle ja lopuksi vielä yksittäinen pysty. Rata lähti liikkeelle kohtuullisesti ja jatkui samanlaisena neloselle saakka. Tie oli ihan liian vino, mutta yritin tuupata Paven hyppäämään tolppaa päin (fiksua). Se tietysti kielsi, mikä oli vain järkevää. Toisella yrittämällä tie oli kunnossa, mutta meillä ei ollut Paven kanssa sama suunta mielessä esteen jälkeen. Se lähti jatkamaan esteen jälkeen oikealle, kun minä olin hyvin vahvasti menossa vasemmalle. Tämän erimielisyyden tuloksena horjahdin sen verran, että putosin sitten selästä. Ilmeisesti yritin tarrautua johonkin kiinni pysyäkseni selässä, sillä löysin itseni maasta suitsien kera. Pave puolestaan lönkytteli kauemmas huokaisemaan hetkeksi. Ei muuta kuin suitset päähän ja kuski selkään. Jatkoimme rataa tästä okserista eteenpäin ja pääsimme sen tällä kertaa ilman vastaavanlaisia kommelluksia loppuun saakka. Kovin sujuvaa se ei ollut, sillä tietysti muksahdus pisti vähän jännittämään. Sain kuitenkin kasattua ajatuksiani sen verran, ettei Pave keksinyt matkia kuskin olotiloja.

Tunti ei mennyt ihan putkeen. Oman istunnan epävakaus läpi hyppyjen jäi häiritsemään. Jotenkin oli älyttömän tasapainoton olo monissa hypyissä, vaikka kaikki säädöt olivat entisellään. Kenties puutteellinen eteneminen teki sitten Paven hypyistä vähän hankalampia mukautua. Oli mikä oli, niin lopputulos tasapainottomasta menosta oli odotettavissa. Onneksi putoamisessa ei käynyt pahemmin. Vaikka olisihan se kiva ollut pysyä selässä koko tunti. Vaan jotain mukavaakin. Tämä tunti oli nimittäin 133. yhteinen kerta Pavella, mikä nosti sen ratsastamieni hevosten listalla toiseksi. Kärkeä pitää vielä hyvän tovin vihreämmille laitumille laukannut Jetti, jonka kanssa ehdin mennä peräti 372. kertaa.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Niin paljon helpompaa

Maanantain tunnilla oli esteitä. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kuusi, ja minä sain ratsukseni Silviiran. Pohdiskelin vähän ennen tuntia, millaisia pellehyppyjä mahtaisimmekaan esittää. Toisaalta arvelin varovaisesti, että ehkä yhteiset sileän treenimme näkyisivät positiivisesti esteillä. Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Silviira eteni ihan hyvin, mutta asetuksia ja sitä kautta pientä pehmenemistä sai työstää.

Ensimmäisenä tulimme askeleen sarjan, jolla oli myös kolme puomia. Kauhistelin vähän tehtävää, mutta Silviira yllätti oikein positiivisesti. Se jopa vähän imi sarjan b-osalle. Sen seurauksen askeleen väli jäi vähän ahtaaksi, ja b-osalta lähtikin puomi mukaan. Mutta Silviiran into oli vain hyvä juttu. Nyt se selvästi tiesi, mitä oli tekemässä eikä ihmetellyt eteen pompsahtanutta estettä. Tulimme lisäksi sarjan toisesta suunnasta ja jatkoimme siitä yksittäiselle pystylle, jonka ylitimme vielä toisen kerran ympyrällä. Silviira toimi tälläkin tehtävällä mukavasti. Seuraavaksi hyppäsimme kaksi okseria kahdeksikolla. Ensimmäiselle okserille tuli vähän haparoiva lähestyminen, mutta Silviira hyppäsi esteen rohkeasti ja vaihtoi vielä toivotusti laukan. Toinen okseri meni jo paremmin, mutta laukka ei vaihtunut hypyssä, vaan se piti korjata ravin kautta.

Sitten tulimmekin radan: sarja, kaareva linja pystyltä okserille, lävistäjäokseri, toinen lävistäjäokseri, yksittäinen pysty ja vielä sarja toisinpäin. Sarja meni oikeassa laukassa ihan kohtuullisesti, vähän ehkä kiirehtien. Kaareva linja pystyltä lähti hyvin, mutta okserille tuli taas hieman hassumpi hyppy. Matka kuitenkin jatkui lävistäjäokserille. Laukka ei vaihtunut vieläkään, vaan sain korjata sen ravin kautta. Toinen lävistäjäokseri meni nyt paremmin, mutta laukka piti korjata taas. Silviira siirtyi jarrutteluistani käyntiin, jolloin sain startata sen uudelleen. Yksittäinen pysty ylittyi ihan hyvin, ja pääsimme sarjan vielä toisesta suunnasta kohtuullisesti. Radassa oikein kivaa oli Silviiran oma into ja kohtuullinen varmuus.

Tunnin hyppelyt päättyivät tähän. Olipa kiva hypätä Silviiralla! Turhaan huolehdin ennen tuntia. Esteetkin pysyivät ihanan pieninä, noin 50-senttisinä. Silviira toimi oikein mukavasti, ja opettaja kehui minun auttaneen sitä tarvittaessa hyvin. Silviira on kyllä mennyt eteenpäin siitä, kun sillä viimeksi hyppäsin. Sileän treenit samoin kuin hyppelyt sen kanssa saavat kyllä ainakin minun puolestani jatkua oikein kernaasti. Kiva se on edelleen!

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Energistä laukkaa maastossa

Keskiviikkona lähdimme Kaisan kanssa maastoon. Me Paven kanssa otimme aluksi vetopaikan, mutta lopulta Vake-setä sai pelastaa Paven tieosuuksilla autoilta. Reppana näemmä säpsyy autoja vieläkin, mutta toivottavasti se hälvenee siedättämällä.

Välttelimme tietä parhaamme mukaan ja köpöttelimme metsäpolkuja pitkin kankaille. Siellä laukkasimme kaksi pätkää. Ensimmäinen pätkä meni aluksi vähän hitaasti, mutta hieman siitä sujuvoituen. Toisella laukkapätkällä Pave taisi ottaa ylimääräiset energiansa käyttöön ja viipotti pari sangen reipasta pätkää. Eipähän tarvinnut pyytää eteen.

Kotimatkan samoilimme taas vesipolkua ja tietä myöten tallille. Saimme vielä kunnon siedätysannoksen autoista, kun olimme liikkeellä paikalliseen ruuhka-aikaan. Vaan eipä se Paven autojännitys katoa itsestään, joten parempi vain kohdata autoja Vaken kaltaisen turvaratsun kanssa. Kyllä se Pavekin lopulta taas uskoo, ettei ihan jokainen auto yritä syödä sitä. Muutoin energinen Pave oli maastossa oikein lysti ja näytti tykkäävän kankaiden laukkapätkistä. Hyvähän se on aina välillä vähän irrotellakin.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Suomenhevosen päivänä suomenhevosen kyydissä

Tiistaina piti päästä taas ratsastamaan. Olin toivonut ratsukseni Silviiraa ja sainkin sen sopivasti suomenhevosen päivän kunniaksi. Ratsukoita tunnilla oli viisi ja aiheena koulua siirtymisten ja asetusten parissa. Tunti oli samantapainen kuin edelliskerralla, vaan sehän ei haitannut mitään. Siirtymistreenit kun ovat kivoja sekä Silviiralle hyödyllisiä.

Ensin ravasimme hyvän tovin hevosia asetellen ja otimme lyhyet pätkät laukkaa. Sitten aloimme työstää asetuksia sekä vähän siirtymisiä. Silviira asettui edelleen oikealle kivasti ja paikoin jopa itsestään, mutta asetus vasemmalle oli vähän hukassa. Niinpä oikeassa kierroksessa tein välillä vasta-asetuksia hevosta niillä suoristaen. Silviira olisi mielellään vasemmassa kierroksessa ollut asettuneena ulos painaen hieman sisälle. Pyrin korjaamaan istuntaani, etten painollani houkutellut hevosta valumaan entistä enemmän sisälle. Lopulta vasemmassa kierroksessa Silviiraan tepsi kohtuullisesti epäsuora sisäohja sekä ulkopohkeella aktivointi.

Silviira oli tänään heti tunnin alusta vähän ryhdikkäämpi eikä röhnöttänyt etuosallaan niin paljon kuin edelliskerralla. Se kuitenkin oli edelleen vähän hidas siirtymään käynnistä raviin. Olisi pitänyt vähän viritellä sitä, mutta jäin säätämään aina käyntiä tai ravia liian pitkäksi aikaa. Otimme myös muutamat askeleenpidennykset lävistäjille ravissa. Silviira hoksasi taas tehtävän idean, ja saimmekin lävistäjän raviin pientä eroa. Olisin vain saanut valmistella siirtymiset lävistäjän alussa ja lopussa vähän tarkemmin.

Laukassa työskentelimme koko kentän kahdeksikolla ja suunnanmuutoslävistäjällä teimme aina siirtymisen laukasta raviin. Tänään en saanut niin hyvää otetta Silviiran laukasta, vaan se jäi vähän kiireiseksi. Vauhdikkaasti emme menneet, mutta kunnon tasapaino ja tasaisuus jäivät puuttumaan. Lävistäjillä sain olla tarkkana Silviiran suoristamisessa, sillä muutoin siirtyminen raviin tuli epätasaisesti. Kun sain Silviiraa suoremmaksi ja tehtyä siirtymisen rauhassa, onnistui se paljon paremmin.

Olipa kiva päästä ratsastamaan Silviiraa toisen kerran putkeen. Eilispäivän treenien vaikutus tuntui vielä Silviirassa hyvällä tavalla. Sitä oli edelleen kiva ratsastaa. Sen tasaisuus ja yritteliäisyys ovat kivoja juttuja, ja niiden takia siitä taidankin tykätä.

maanantai 5. syyskuuta 2016

Siirtymisiä täsmäharjoituksena

Maanantain tunnilla oli viimein puhtaasti koulua. Ratsuni enteilin oikein, Silviirahan se sieltä tuli. Kuuden ratsukon tunnilla pääsimme tahkoamaan siirtymisiä. Alkuverryttelyssä haimme asetuksia läpi käynnissä ja ravissa sekä laukkasimme lyhyet pätkät molempiin suuntiin.

Tunnin kuviona oli koko kentän kahdeksikko. Pääty-ympyröitä sai pyöräyttää oman mielen mukaan useamman ennen kuin vaihtoi suuntaa lävistäjän avulla. Siirtymisiä työstimme niin askellajien välillä kuin ravin sisällä. Siirtymistreenit olivat aivan nappivalinta Silviiralle, joka tykkää röhnöttää etuosallaan. Siirtymisten avulla sitä sai houkuteltua hetkittäin tuomaan painoa edestä paremmin takajaloille.

Aloitimme tekemällä siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Silviira nojaili vähän tavallista enemmän etuosalla, jolloin sain työstää käyntiä ja ravia ensin yrittäen siirtää Silviiran painoa taaemmas. Siirtymiset käynnistä raviin olivat tänään vähän tahmeita. Silviiraa sai nohitella enkä saanut herkistettyä sitä juurikaan aktiivisemmaksi. Sen sijaan ravissa tajusin valmistella siirtymiset houkuttelemalla Silviiraa enemmän takaosalle, jolloin siirtymiset käyntiin menivät tasaisemmin. En myöskään jäänyt jarruttamaan loputtomasti, vaan muistin hellittää, jolloin ravia seurannut käynti lähti etenemään ihan hyvin.

Seuraavaksi teimme siirtymisiä ravin sisällä askelta lyhentäen ja pidentäen. Minä tosin keskityin alussa vain lyhentämiseen. Jäin tekemään lyhennykset aika varovaisesti ja pohjetuen paikoin unohtaen, jolloin Silviira ei aivan tajunnut pyyntöjäni. Olisin saanut rohkeammin lyhentää askelta samoin kuin ratsastaa pohkeella vahvemmin. Tehtävän loppupuolella tajusin tätä yhdistelmää paremmin, jolloin sain Silviiran lyhentämään vähän paremmin. Hurautimme vielä lävistäjille muutamat askeleenpidennykset ravissa. Jos hevosella oli vaatimattomampi pidennys, sai ravia lyhentää ennen ja jälkeen lävistäjän, jotta ero oli selvempi. Päädyin tähän kikkaan Silviiran kanssa. Lävistäjille maltoin lähteä rauhassa ja Silviiran suoristaen, jolloin askeleenpidennys ei tullut yllättäen, vaan vähitellen. Silviira alkoi nopeasti huomata tehtävän idean ja lähti vaatimattomaan askeleenpidennykseen ihan kivasti. Kun vielä sain napattua sen lävistäjän lopussa lyhyempään raviin, olivat suorituksemme ihan asiallisia.

Lopuksi ehdimme työstää laukkaa pääty-ympyröillä sekä tehdä lävistäjillä siirtymisiä laukasta raviin. Laukassa Silviira kiirehti ensin, mutta hetkittäin sain sen malttamaan. Yritin istua mahdollisimman vakaasti ja niin sanotusti takajalkojen päällä, jotta Silviiran olisi helpompi ryhdistäytyä. Välillä se väläyttikin hyvää ja vähän lyhyempää laukkaa, ja kehuin sitä paljon. Lävistäjillä sain kiinnittää taas suoruuteen huomiota, sillä Silviira pyrki vähän vinoksi. Siirtymiset laukasta käyntiin se teki kuitenkin oikein kivasti. Sain vähän lyhennettyä laukkaa ennen siirtymistä, jolloin Silviira siirtyi raviin aika pehmeästi ja kiireettömästi. Ravia sai vähän tarkkailla siirtymisen jälkeen, jotta Silviira ei alkanut taas kiirehtiä uutta laukannostoa ajatellen.

Loppuravissa annoimme hevosten venyttää eteen ja alas. Silviira oli taas kiva. En oikeasti tiedä, mikä tässä tammassa on, mutta kovasti siitä tunnun tykkäävän. Tällä kertaa sitä sai työstää alussa vähän enemmän, mutta siirtymisharjoitukset olivat meille kyllä oikea työkalu. Etenkin laukan hyvät hetket sekä laukasta raviin tehdyt siirtymiset ilahduttivat kovasti. Silviiralla pitää taas päästä treenaamaan ja pian!

lauantai 3. syyskuuta 2016

Jälleen kisoissa ihanneaikaa tavoittelemassa

Pusipusi, Pave! © Emmi Erkkilä
Lauantaina pakkasimme kimpsut, kampsut ja hevoset kuorma-autoon ja suuntasimme neljän hengen kisatiimillä ABC Ratsastajien harjoitusestekisoihin. JKH-tiimi oli täydellisesti edustettuna: minä olin mukana Paven kanssa, Kaisa Vaken ja Nora Hempan. Meillä Paven kanssa oli luvassa ihanneaika-arvostelulla luokat 80 ja 95 senttiä. Niissä molemmissa oli ihanasti sama ja asiallinen rata, vain ihanneaika oli eri. 80 sentin radan pituus oli 415 metriä, tempovaatimus 250 metriä minuutissa ja ihanneaika 100 sekuntia (huh). 95 sentin radan pituus oli sama, mutta tempovaatimus 300 metriä minuutissa ja ihanneaika 84 sekuntia.

Menin molempien luokkien hyppyverryttelyn kevyesti. Ennen 80 sentin verryttelyä kävimme Noran kanssa käppäilemässä hevosillamme mäkireitillä. Maneesissa sileän verryttelyssä työstin vielä hetken käyntiä ja ravia, kunnes siirryin esteverryttelyn puolelle. Siellä otin säästeliäästi neljä hyppyä: ristikko, pysty kahdesti ja okseri kerran. Hypyt menivät kivasti, ja Pave oli sopivan rauhallinen. 95 sentin verryttelyssä Pave tuntui hieman väsyneeltä, joten kevensin sileän verryttelyä. Esteverryttelyssä otin hyppyjä viitisen kappaletta. Pave hyppäsi hyvin, vaikka ei ollutkaan niin energinen. Okserihypyille Pave lähti reippaasti ja hyvin, minä taas suoristauduin niissä liian aikaisin. Oma mukautuminen oli vähän hukassa, mutta onneksi Pave ei piitannut mokistani. 95 sentin esteet kehtasivat näyttää isoilta, ja minua jännittikin melkoisesti. Tiesin Paven kuitenkin suoriutuvan varmasti, kunhan en saisi paniikkikohtausta ja alkaisi tuupata sitä.

80 sentin radalle pääsimme jo vuorossa olleen ratsukon ajaksi. Näytin Pavelle sieni- ja mörkökoristeet sekä kävin tutustumassa sen kanssa yleisöpäätyyn. Pave otti kaiken ihanan lunkisti. Aiempien ratsukoiden tuloksia oli kuulutettu sen verran, että tiesin sadan sekunnin ihanneaikaan pääsemisen vaativan hyvin rauhallista laukkaa kaikista isoimmat tiet ratsastaen. Lähdimmekin Paven kanssa liikkeelle rauhallisesti oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi hyvin, mutta laukka ei vaihtunut. Aikaa oli kuitenkin hyvin, joten sain jarruteltua Paven raviin ja nostettua vasemman laukan. Kakkonen ja kolmonenkin ylittyivät hyvin. Nelosen ja viitosen suora linja meni tasaisesti kuudella askeleella, ja Pave nappasi viitosella toivotusti oikean laukan. Kuutonen ylittyi myös helposti. Kahden askeleen sarjalle jarrutin Pavea äänellä, jotta väli ei käynyt ahtaasti. Sarja sujui hyvin, ja Pave nappasi B-osalla toivotun vasemman laukan. Edessä oli enää radan viimeinen este eli kasi. Oikaisin hieman sille tultaessa, jolloin siihen tuli radan ainoa töksähtävämpi hyppy. Näin olimme kuitenkin maalissa puhtaalla suorituksella.



© Emmi Erkkilä
Aikoja oli lakattu kuuluttamasta, joten sain jäädä jännäämään omaa tulosta. Kaisa ihanan avuliaasti katsoi meidän videon ja arvioi, että aikamme oli jotain 94 sekunnin tuntumassa. Ei siis aivan sataan sekuntiin päästy, mutta emmepähän menneet yli. Menimme kyllä Paven kanssa sangen rauhallista laukkaa enkä olisikaan enää lähtenyt sitä hidastamaan. Kiersin myös ne tiet, jotka järkeviksi koin. Tein siis omasta mielestäni sen, mihin pystyin. Siksipä tulikin todella mukana yllätyksenä, kun meidät Paven kanssa kutsuttiin palkintojenjakoon. Alitetusta ihanneajasta saimme kaksi virhepistettä, mutta sijoitumme luokassa silti kolmanneksi. Hieno Pave!

95 sentin radalla kävin taas näyttämässä Pavelle pari estettä vuorossa olleen ratsukon aikana. Kasilla ollut portti nakkasi esteelle varjot, joten näytin sen samoin kuin mörköesteen, jossa möröt olivat esteen reunoilta hiippailleet sen alle. Tällä radalla en lähtenyt miettimään ihanneaikaa, vaan halusin vain hyvän suorituksen. Puhaltelin vielä pahimpia jännityksiä pois, kunnes tulikin vuoromme. Matkaan lähdimme taas oikeassa laukassa. Ykkönen oli ihanan pieni, mutta hätiköin vähän lähestymisessä, jolloin hyppy oli jarruttava, mutta puhdas. Laukka ei vaihtunut, mutta en tohtinut alkaa korjata sitä rytmin katoamisen pelossa. Pave korjasikin itsensä ristilaukan kautta myötälaukkaan. Laukka pääsi kuitenkin sammumaan, jolloin ponnistuspaikka kakkosesteelle ei osunut kohdilleen. Pave lähti rohkeasti vähän kauempaa hyppyyn, mutta etukaviot nappasivat okserin takapuomin alas. Kolmoselle tulimme puolestaan vähän lähelle, mutta puhtaasti sen ylittäen. Sen jälkeen olimme väärässä laukassa, mutta en taaskaan tohtinut korjata sitä. Nelonen tuli kuitenkin niin nopeasti vastaan. Jotenkin Pave taas selvitti itsensä myötälaukkaan ennen estettä. Tien ratsastin kuitenkin oikoen. Tulimme taas lähelle, mutta maltoin itse, jolloin Pave sai hoitaa osuutensa hyvin. Neloselta viitoselle pääsimme kuudella askeleella ihan hyvin. Kuutosen hyppy oli taas vähän lähelle ajautunut, mutta Pave oli tilanteesta kartalla ja hyppäsi puhtaasti. Sen jälkeen korjasin laukan oikeaksi ravin kautta. Kahden askeleen sarja meni hyvin, ja edessä oli enää radan viimeinen este. Pave oli myös napannut hienosti sarjan b-osalla vasemman laukan. Kasille tuli taas vähän oikaistua tietä ja annettua Paven valua pitkäksi. Niinpä sillekin tuli vielä jarruttava, mutta puhdas hyppy. Näin pääsimme maaliin yhden puomin pudotuksella.



Puomin pudottamisesta tulleen neljän virhepisteen lisäksi saimme kaksi virhepistettä alitetusta enimmäisajasta. Tulokseksi siis kuusi virhepistettä. Vaikka radalla oli vähän epätasaisuutta, olin tyytyväinen siihen, että sain hermoriekaleeni sen verran kasaan, että huonommissa lähestymisissä maltoin odottaa ja antaa Pavelle tilaa tehdä oma osuutensa. En lähtenyt tuuppaamaan tai panikoimaan, mikä oli minulle onnistuminen. Kun maltoin, sai Pave rauhassa hypätä eikä sen keskittyminen mennyt kuskin häseltämisen tulkkaamiseen. Niinpä puomin pudotus ja ajan alittaminen eivät jääneet harmittavaan, vaan olin iloinen siitä, että ensimmäinen yhteinen 95 sentin ratamme meni kuitenkin kohtuullisesti. Treeniähän tässä toki tarvitaan (samoin kuin omien hermojen hallitsemista), mutta Pavelle korkeus oli ihan helppo juttu. Sijoitustamme tässä luokassa en tiedä, sillä tuloksia ei ole toistaiseksi julkaistu.

© Emmi Erkkilä
Olipa jännä ja haastavakin kisapäivä. Pave oli kyllä taas niin kiva kisakaveri! Vaikka sitä kisaamista tuppaakin jännittämään, niin onhan se fiilis mukavasti menneiden ratojen jälkeen aina ihan omaa luokkaansa. Eikä sitä kisaamista yllättäen opi muuten kuin kisaamalla. Seuraavia kisoja siis odottamaan! 

Videoista kiitos Alekseille, kuvista kiitos Emmille ja ratapiirroksista kiitos Noralle!

perjantai 2. syyskuuta 2016

Huoletonta humputtelua

Perjantaina kävin ratsastamassa Paven kevyesti seuraavan päivän estekisoja varten. Alkuverryttelynä kävimme köpöttelemässä peltolenkin, jonka jälkeen menimme vielä toviksi maneesiin. Menin Pavella vajaat kolme varttia perusratsastuksen merkeissä.

Haeskelin asetukset läpi ja kokeilin muutamia alkeistason avotaivutuksia käynnissä. Ilahduttavaa oli huomata, että Pave muisti tehtävän vielä ja teki alkeisavot asiallisesti molempiin suuntiin ilman suurempaa jännittyneisyyttä. Laukkaa otin aika vähän. Hain siinä rentoa etenemistä, ja Pave laukkasikin asiallisesti. Testasin samalla, että Pave myös lähti pyynnöstä eteenpäin, minkä se teki ihan hyvin.

Pave työskenteli tänäänkin oikein mukavasti, ja sain itse ratsastettua taas aika rennosti. Sain korjattua pieniä juttuja enkä stressaillut turhaan. Yritin tietoisesti pitää treenikerran hyödyllisenä, mutta aika kevyenä. Jospa se sellaisena tulikin tehtyä. Ainakin itselleni jäi hyvä fiilis. Niin varmaan myös Pavelle, joka pääsi treenin jälkeen vielä ruohobuffetin kimppuun. Näillä fiiliksillä ja asetuksilla sitten kohti kisapäivää.