Lauantaina pakkasimme kimpsut, kampsut ja hevoset kuorma-autoon ja suuntasimme neljän hengen kisatiimillä ABC Ratsastajien harjoitusestekisoihin. JKH-tiimi oli täydellisesti edustettuna: minä olin mukana Paven kanssa, Kaisa Vaken ja Nora Hempan. Meillä Paven kanssa oli luvassa ihanneaika-arvostelulla luokat 80 ja 95 senttiä. Niissä molemmissa oli ihanasti sama ja asiallinen rata, vain ihanneaika oli eri. 80 sentin radan pituus oli 415 metriä, tempovaatimus 250 metriä minuutissa ja ihanneaika 100 sekuntia (huh). 95 sentin radan pituus oli sama, mutta tempovaatimus 300 metriä minuutissa ja ihanneaika 84 sekuntia.
Menin molempien luokkien hyppyverryttelyn kevyesti. Ennen 80 sentin verryttelyä kävimme Noran kanssa käppäilemässä hevosillamme mäkireitillä. Maneesissa sileän verryttelyssä työstin vielä hetken käyntiä ja ravia, kunnes siirryin esteverryttelyn puolelle. Siellä otin säästeliäästi neljä hyppyä: ristikko, pysty kahdesti ja okseri kerran. Hypyt menivät kivasti, ja Pave oli sopivan rauhallinen. 95 sentin verryttelyssä Pave tuntui hieman väsyneeltä, joten kevensin sileän verryttelyä. Esteverryttelyssä otin hyppyjä viitisen kappaletta. Pave hyppäsi hyvin, vaikka ei ollutkaan niin energinen. Okserihypyille Pave lähti reippaasti ja hyvin, minä taas suoristauduin niissä liian aikaisin. Oma mukautuminen oli vähän hukassa, mutta onneksi Pave ei piitannut mokistani. 95 sentin esteet kehtasivat näyttää isoilta, ja minua jännittikin melkoisesti. Tiesin Paven kuitenkin suoriutuvan varmasti, kunhan en saisi paniikkikohtausta ja alkaisi tuupata sitä.
80 sentin radalle pääsimme jo vuorossa olleen ratsukon ajaksi. Näytin Pavelle sieni- ja mörkökoristeet sekä kävin tutustumassa sen kanssa yleisöpäätyyn. Pave otti kaiken ihanan lunkisti. Aiempien ratsukoiden tuloksia oli kuulutettu sen verran, että tiesin sadan sekunnin ihanneaikaan pääsemisen vaativan hyvin rauhallista laukkaa kaikista isoimmat tiet ratsastaen. Lähdimmekin Paven kanssa liikkeelle rauhallisesti oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi hyvin, mutta laukka ei vaihtunut. Aikaa oli kuitenkin hyvin, joten sain jarruteltua Paven raviin ja nostettua vasemman laukan. Kakkonen ja kolmonenkin ylittyivät hyvin. Nelosen ja viitosen suora linja meni tasaisesti kuudella askeleella, ja Pave nappasi viitosella toivotusti oikean laukan. Kuutonen ylittyi myös helposti. Kahden askeleen sarjalle jarrutin Pavea äänellä, jotta väli ei käynyt ahtaasti. Sarja sujui hyvin, ja Pave nappasi B-osalla toivotun vasemman laukan. Edessä oli enää radan viimeinen este eli kasi. Oikaisin hieman sille tultaessa, jolloin siihen tuli radan ainoa töksähtävämpi hyppy. Näin olimme kuitenkin maalissa puhtaalla suorituksella.
Aikoja oli lakattu kuuluttamasta, joten sain jäädä jännäämään omaa tulosta. Kaisa ihanan avuliaasti katsoi meidän videon ja arvioi, että aikamme oli jotain 94 sekunnin tuntumassa. Ei siis aivan sataan sekuntiin päästy, mutta emmepähän menneet yli. Menimme kyllä Paven kanssa sangen rauhallista laukkaa enkä olisikaan enää lähtenyt sitä hidastamaan. Kiersin myös ne tiet, jotka järkeviksi koin. Tein siis omasta mielestäni sen, mihin pystyin. Siksipä tulikin todella mukana yllätyksenä, kun meidät Paven kanssa kutsuttiin palkintojenjakoon. Alitetusta ihanneajasta saimme kaksi virhepistettä, mutta sijoitumme luokassa silti kolmanneksi. Hieno Pave!
95 sentin radalla kävin taas näyttämässä Pavelle pari estettä vuorossa olleen ratsukon aikana. Kasilla ollut portti nakkasi esteelle varjot, joten näytin sen samoin kuin mörköesteen, jossa möröt olivat esteen reunoilta hiippailleet sen alle. Tällä radalla en lähtenyt miettimään ihanneaikaa, vaan halusin vain hyvän suorituksen. Puhaltelin vielä pahimpia jännityksiä pois, kunnes tulikin vuoromme. Matkaan lähdimme taas oikeassa laukassa. Ykkönen oli ihanan pieni, mutta hätiköin vähän lähestymisessä, jolloin hyppy oli jarruttava, mutta puhdas. Laukka ei vaihtunut, mutta en tohtinut alkaa korjata sitä rytmin katoamisen pelossa. Pave korjasikin itsensä ristilaukan kautta myötälaukkaan. Laukka pääsi kuitenkin sammumaan, jolloin ponnistuspaikka kakkosesteelle ei osunut kohdilleen. Pave lähti rohkeasti vähän kauempaa hyppyyn, mutta etukaviot nappasivat okserin takapuomin alas. Kolmoselle tulimme puolestaan vähän lähelle, mutta puhtaasti sen ylittäen. Sen jälkeen olimme väärässä laukassa, mutta en taaskaan tohtinut korjata sitä. Nelonen tuli kuitenkin niin nopeasti vastaan. Jotenkin Pave taas selvitti itsensä myötälaukkaan ennen estettä. Tien ratsastin kuitenkin oikoen. Tulimme taas lähelle, mutta maltoin itse, jolloin Pave sai hoitaa osuutensa hyvin. Neloselta viitoselle pääsimme kuudella askeleella ihan hyvin. Kuutosen hyppy oli taas vähän lähelle ajautunut, mutta Pave oli tilanteesta kartalla ja hyppäsi puhtaasti. Sen jälkeen korjasin laukan oikeaksi ravin kautta. Kahden askeleen sarja meni hyvin, ja edessä oli enää radan viimeinen este. Pave oli myös napannut hienosti sarjan b-osalla vasemman laukan. Kasille tuli taas vähän oikaistua tietä ja annettua Paven valua pitkäksi. Niinpä sillekin tuli vielä jarruttava, mutta puhdas hyppy. Näin pääsimme maaliin yhden puomin pudotuksella.
Puomin pudottamisesta tulleen neljän virhepisteen lisäksi saimme kaksi virhepistettä alitetusta enimmäisajasta. Tulokseksi siis kuusi virhepistettä. Vaikka radalla oli vähän epätasaisuutta, olin tyytyväinen siihen, että sain hermoriekaleeni sen verran kasaan, että huonommissa lähestymisissä maltoin odottaa ja antaa Pavelle tilaa tehdä oma osuutensa. En lähtenyt tuuppaamaan tai panikoimaan, mikä oli minulle onnistuminen. Kun maltoin, sai Pave rauhassa hypätä eikä sen keskittyminen mennyt kuskin häseltämisen tulkkaamiseen. Niinpä puomin pudotus ja ajan alittaminen eivät jääneet harmittavaan, vaan olin iloinen siitä, että ensimmäinen yhteinen 95 sentin ratamme meni kuitenkin kohtuullisesti. Treeniähän tässä toki tarvitaan (samoin kuin omien hermojen hallitsemista), mutta Pavelle korkeus oli ihan helppo juttu. Sijoitustamme tässä luokassa en tiedä, sillä tuloksia ei ole toistaiseksi julkaistu.
Olipa jännä ja haastavakin kisapäivä. Pave oli kyllä taas niin kiva kisakaveri! Vaikka sitä kisaamista tuppaakin jännittämään, niin onhan se fiilis mukavasti menneiden ratojen jälkeen aina ihan omaa luokkaansa. Eikä sitä kisaamista yllättäen opi muuten kuin kisaamalla. Seuraavia kisoja siis odottamaan!
