lauantai 31. tammikuuta 2015

Rentoutta peliin

Tallinmäen estetunti oli sunnuntain estekisojen takia jo lauantaina. Tuleva tunti Jetillä jännitti yllättävän vähän siihen nähden, miten viikon takaiset kisat olivat menneet. Tiesin jo etukäteen, että saisin keskittyä etenkin käsieni rentouteen, yleisestä rentoudesta nyt puhumattakaan. Jännittämällä en pääsisi puusta pitkälle, joten tsemppasin itseäni. Ratsukoita tunnilla oli neljä.

Alkuverryttelyssä saimme tulla niin ravipuomeja kuin vähän verrytellä laukassa yksittäistä kavalettia ylitellen. Jetti oli hieman unessa, etenkin ravipuomit tuottivat ensin pulmia. Lisäksi ratti oli hukassa. Päästin Jetin molemmissa kierroksissa joko valumaan sisälle tai ulos. Tähtääpä siinä sitten puomeille, kun en saa ohjattua hevosta. Pohkeet, ohoi? Kavaletin ylitys laukassa sentään meni ihan asiallisesti.

Tuttuun tapaan tulimme tunnilla yksittäisiä tehtäviä ja lopulta niistä koostuneen radan. Kertaan tällä kertaa taas itse radan sujumisen. Onnistuin jo alkutunnista rentouttamaan käsiä aika hyvin, mutta ajatus eteenpäin menemisestä ja napakkuudesta tahtoi hieman unohtua. Senpä seurauksena otimme yhden kiellon sarjan b-osalle, kun vauhti yksinkertaisesti loppui kesken. Toisen rämpimisen esitimme lävistäjällä olleelle, hieman tavallista kapeammalle esteelle. En nähnyt ponnistuspaikkaa, joten jäin arpomaan tilannetta. Jetti tietysti alkoi jarruttaa, mutta loppujen lopuksi tönäisi yläpuomin alas ja käveli esteen läpi. No, onhan se läpimenokin vaihtelua kieltoon tai ohimenoon, hah! Kolmas pulma sattui kapealla portilla varustetulle okserille, jonka olimme menneet jo kerran nätisti yli. Toisella kerralla Jetti päättikin, että este ei ole tarkoitettu ylitettäväksi ja livahti vasemmalta ohi. Ehdin tajuta, että hevonen miettii jotain, mutta reaktiot eivät ehtineet mukaan. Seuraavalla yrityksellä pääsimmekin taas esteestä muitta mutkitta yli. Muutenkin meno onneksi parani, joten saatoimme lähteä radan pariin kohtuullisen luottavaisin mielin.

Rata alkoi ravissa ylittämällä oikeassa kierroksessa pääty-ympyrällä olleet ravipuomit. Niiden jälkeen nostettiin laukka ja suunnattiin ensimmäiselle esteelle. Me Jetin kanssa olimme ravipuomeilla unessa, joten rämmimme ne. Otin puomeista heti uusinnan, mikä sujui paremmin. Laukka nousi asiallisesti, ja suuntasimme ykköselle. Se ylittyi ihan ok, mutta Jetti oli sen jälkeen ristilaukassa. Sain sen korjaamaan laukan takaisin oikeaan lennosta. Kakkoselle tulimme ihan hyvin, ja laukka vaihtui siinä vasemmaksi. Opettaja ohjeisti hyvin tarkistamaan laukan kaarteissa, mikä auttoi radalla paljon. Niinpä kolmantena olleelle sarjalle tulimme ihan asiallisesti, mutta varmistin hieman äänellä, ettei meno hyytyisi. Sen jälkeen taisimme olla taas tovin ristilaukassa, kunnes Jetti korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Nelosokseri meni ihan hyvin. Tie viitoselle kärsi huomattavasti, kun Jetti keksi pällistellä katsomossa olleita ihmisiä. Päätin kuitenkin, että mehän emme ohi mene, joten hyppäsimme viitosen aika vinkkarasti. Se tietysti pilasi kaarevan linjan kuutoselle. Kävimme estelinjalta ulkona, mutta samalla asenteella tyyräsin Jetin vielä siitäkin yli. Tehtävä päätettiin siirtymällä esteen jättämisen jälkeen käyntiin kontrollin vuoksi.

Saimme arvatusti uusia Jetin kanssa pariin kertaan esteiden 5 ja 6 linjan. Opettaja meni seisomaan kierrettäväksi tötteröksi, jolloin tie löytyi hyvin. Nyt kaareva linja meni sen puolesta mainiosti. Saimme tulla tehtävän vielä toiseen kertaan siten, että laukka rullaisi alusta asti hyvin. Saimme napattua senkin kuntoon, jolloin linja meni mukavan helposti. Hypätyn radan estekorkeus taisi olla noin 80 sentin tuntumassa, mikä tuntui sopivalta. Tunnin aikana opettaja pisti meille reittiopasteita pitkin tehtäviä, mikä auttoi ratsastamaan tiet paremmin. Kunpa näitä huolellisia teitä osaisi itsekin suunnitella ja ennen kaikkea seurata suorituksen aikana. Tunnin onnistuminen oli ainakin kohtuullinen käsien rentous. En jäänyt pitelemään niin paljon kuin pahimpina kertoina. Toisaalta olin vähän varovaisempi nohittamaan Jettiä, sillä halusin vältellä mahdollisia protesteja. Siitä syystä meno oli varmasti vähän hitaampaa, mutta toisaalta kyllä tälläkin vauhdilla pääsi esteistä ihan asiallisesti yli. Tästä sitten vain taas kohti vielä sujuvampaa menoa.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Tosikkona tolskaamassa

Perjantaina kävin ratsastamassa Tallinmäellä Jetin itsenäisesti. Mielessäni pyörivät K.N. Specialin jutut, sillä kaikessa nurinkurisuudessa olen yllättänyt itseni miettimästä vaihteeksi koulukisoihin osallistumista Jetillä. Kaikkea sitä! Treeniaiheeksi valitsit siirtymät, joita ohjelmassa tietysti on. Samalla yritin haeskella samanlaisia onnistumisia kuin mitä olemme parin edelliskerran itsenäisillä tunneilla saaneet. Pahaksi onneksi mielikuvitussilinterini puristi päätäni vähän liikaa, jolloin tunti meni yliyrittämisen myöten sähläyksen puolelle.

Alkuverryttelyssä tein siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin lähinnä sillä ajatuksella, että Jetti alkaisi herätä hommiin ja reagoida pohkeisiin. Työstön kautta tämä alkoi toimia ihan ok. Sen jälkeen hain muutamat ponnekkaammat ravihetket, jotka edelleen olivat kohtuulliset. Sitten päätin vielä työstää tovin laukannostoja käynnistä. Edelleen Jettiä herätellen ja riittävän nopeita reaktioita hakien. Jetti ei ihan alussa lähtenyt laukannostoihin innolla. Sen sijaan se tarjosi joko ravia tai nosti laukan parin askeleen ajaksi ennen kuin pudotti raville. Pyrin istumaan satulassa nostopyynnön aikana hiljaa, etten sortuisi tuuppaamaan istunnalla. Nostot paranivat hieman, mutta kunnon pontevuus jäi puuttumaan.

Hurautin hyvin suurpiirteisesti K.N. Specialin läpi. Lähinnä vain kerratakseni ohjelman kulun. Ajatusta hyvästä suorituksesta en tosin sille uhrannut, sillä en vain jaksanut keskittyä kunnolla. Olin vissiin ajatellut, että Jetin olisi pitänyt olla automaattisesti tasaisen hyvä. Kun taas jouduin tekemään töitä enkä aivan onnistunut, heitin hanskat puolittain tiskiin. Mutta tulipahan kerrattua ohjelma. Muuta siitä ei varmaan kannatakaan kirjoittaa, sillä humputtelumeiningillä se ei tietenkään ollut kovin loistelias. Saimme toki tehtyä asiat suunnilleen niin kuin piti, mutta siinäpä se suurin onnistuminen olikin. Olin liian tosikkona liikkeellä, mikä heijastui ratsastukseeni näin. Sivuhuomiona vielä sellainen, että olipa muka vaikea istua pitkästä aikaa näinkin pitkään harjoitusravissa, huh!

Loppuraveissa pyörittelin vielä ympyröitä molempiin suuntiin rennompaa menoa hakien. Jetti ei vieläkään ollut liitokavio, mutta ymmärsin olla murehtimatta turhia. Ympyrät menivät pääsääntöisesti aivan mukavasti, mihin oli syytä olla ihan tyytyväinen. Tällä kerralla huomasin taas hyvin, kuinka omat ajatukset ja tunteet vaikuttavat ratsastukseen. Vailla huolen häivää tulee helposti ratsastettua rennosti. Kun taas mielessä pyörivät esimerkiksi kisat, tulee ratsastuksesta paljon jännittyneempää ja suorituskeskeisempää. Sama ilmiö näkyy minulla monesti koulukisoissa. Tuntuu, että juuri silloin on onnistuttava tai millään aiemmalla ei ole mitään väliä. Melko ehdoton ja rehellisesti sanottuna hölmö tapa ajatella. Onneksi tiedostan tämän, niin siitä voi opetella eroon. Yksinkertaisesti tämän tunnin voi niputtaa siihen kategoriaan, kun meno on tahmaisempaa eivätkä asiat onnistu ihan just nappiin. Vaarallista se ei tosiaan ole, vaan näitä päiviä nyt sattuu mukaan. Seuraavalla tai sitä seuraavalla kerralla voikin jo mennä paremmin.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Peruspulma kiusana

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa koulua kuuden ratsukon voimin. Toivoin mielessäni jokeriratsua ja sainkin Rappenin, jolla olen mennyt viimeksi yli vuosi sitten. Jo oli aikakin päästä sen selkään takaisin! Treeniaiheena olivat siirtymät.

Tunnin käynti- ja raviosuus puksuteltiin kolmikaarista kiemurauraa hyödyntämällä. Sen aikana teimme siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin. Ideana oli erityisesti saada tehtyä siirtymä käynnistä raviin siten, ettei hevonen alkanut kiirehtiä käyntiä ennen siirtymistä raviin. Rappenin kanssa tämä vaati sitä, että sain sen ensimmäiseksi kulkemaan pontevasti, mutta rauhassa. Sen jälkeen sain valmistella siirtymän mahdollisimman rauhassa ja selkein avuin, jotta siirtymä raviin onnistui ilman käynnissä kiirehtimistä. Aluksi siirtymät menivät kiirehtivän käynnin kautta, mutta hiljalleen aloin saada vakautta omaan olemiseeni ja sitä myöten Rappeniin. Kun sain pidettyä itseni tukevasti satulassa, kulki Rappenikin maltillisemmin. Tätä myöten saimme myös parit asialliset siirtymät käynnistä raviin siten, että takajalat lähtivät toivotusti polkemaan eikä hevonen valunut kiirehtimisen kautta raviin. Siirtymät ravista käyntiin jäivät minulla vähän paitsioon tällä kertaa. Päättelin itsekseni, että siirtymät ylöspäin olivat tunnin pääteema, jolloin jätin toisen suunnan oman onnensa nojaan.

Ravi-laukkasiirtymät teimme pääty-ympyröitä hyödyntämällä. Tässä vaiheessa peruspulmani putkahti kiusaamaan menoa. En saanut Rappenia tasaiseen, rauhalliseen raviin, vaan se tahtoi päästä kipittämään. Etenkin laukkapätkien jälkeen meillä meni hyvä tovi siihen, että saimme neuvoteltua puolittain asiallisen ravin. Koska pidätteet ja tasapainotukset eivät menneet ravissa aina läpi, olivat laukannostot sen mukaisia. Noston sijasta ne olivat enemmänkin pieniä kipityskiihdytyksiä, joiden kautta Rappenin jalat sattuivat sotkeutumaan laukkaan. Että turhautti, kun en saanut menoa sellaiseksi kuin halusin! Miten voikin olla niin vaikeaa rauhoittaa menohaluista hevosta? Jotenkin ajaudun sellaisten kanssa lähinnä vetokisaan, mistä ei seuraa mitään hyvää. Jämäkkä istunta, pohkeet tuntumalle ja aina pidätteiden jälkeen rentoutuminen. Teoriassa kyllä hahmotan asiaa, käytännössä en vielä. Joka tapauksessa saimme tässä tehtävässä mielestäni kuitenkin pari asiallista siirtymää ravista laukkaan. Kun sain Rapen odottamaan ja annoin sille selvät avut, nosti se muutaman kerran laukan aika mukavasti. Taas oli enemmän sitä tunnetta, että laukka lähti takapäästä ponnistaen. Siirtymisistä laukasta raviin ei kannata mainita mitään. Ne olivat hieman huolimattomia, näin nätisti sanottuna.

Loppuraveissa keskityin siihen, ettei Rappen kipittäisi turhia. Samalla opettajan ohjeiden avulla yritin saada Rappenia ryhdistäytymään edestä eikä nyökkäämään pyöreällä kaulalla liian alas. Muutamia hyviä hetkiä tulikin, jolloin ravikin tasoittui liki itsestään. Rappenissa kivaa on kyllä se, että sillä on oma eteenpäinpyrkimys. Harmittavaa minun kohdallani sen kanssa on se, etten aina osaa kanavoida eteenpäinpyrkimystä hyväksi energiaksi kipittämisen sijaan. Siirtymien treenaamisesta onneksi pidän, joten tunnin aihe oli mieleinen. Seuraavaksi olisikin juuri sopivaa treenata erityisesti siirtymiä alaspäin. Ehkä nekin pääsevät vielä opetuksellisella tunnilla erityissyyniin.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Uudella reitillä

Kisapäivän jälkeen lähdimme Tallinmäen kuuden hengen porukalla maastoon. Koska Jetillä oli ollut eilen intoa riekkua, laitoin sille kaiken varalta olympiakuolaimen. Olisipahan sillä jarrut, jos virtaa olisi liikaa. Ratsukoiden letkassa sijoituimme tuttuun paikkaan eli toiseksi viimeiseksi. Perää piti tuttu ja turvallinen kaksikko eli Kaisa ja Vake.

Tämän kerran reitti oli alusta tuttu, mutta muuten uusi. Menimme sekä alussa että lopussa tietä pitkin ja kaiken sen välin metsäreittiä pitkin. Otimme mukavan pitkät raviosuudet sekä laukkaa kaksi pätkää. Ensimmäisessä laukkapätkässä Jetti yritti alkaa nykiä ohjia, mutta komensin sen ruotuun. Sen jälkeen tajusin myös rentoutua, jolloin Jetti asettui laukkaamaan paljon asiallisemmin.

Reitin varrelle osui muuten kyllä vaikka ja mitä. Metsäpolulla tuli vastaan reittiä aurannut traktori ja loppumatkasta piti vielä päästä lumiukkojen, mopon ja lumilinkoa käyttäneen miehen ohi. Jetillä oli työtä pällistellä. Lumilinko oli sen mielestä kamalin, mutta onneksi Jetti sai kerättyä rohkeutensa ja ohitti sen maltillisella jännittämisellä. Muutoin reissu meni mukavasti. Teki kyllä hyvää humputella menemään kaunista talvimaisemaa katsellen.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Erikoinen saldo estekisoista

Tämän vuoden kisakausi käynnistyi lauantaina Tallinmäen 1-tason maneesiestekisoilla. Innostuin hieman ja hamusin itselleni kisaratsuiksi niin Jetin kuin Hiliman. Hiliman kanssa menin A.1.0-arvostelulla olleet 50 ja 60 sentin luokat. Jetillä puolestaan opettajan kannustamana 367.1.-arvostelulla olleet 80 ja 90 sentin luokat. Alun perin olisin halunnut mennä Jetillä luokat 70 ja 80, mutta ehkä meidän on parempi treenata sitä tavoittelemaani korkeutta eikä pysyä loputtomiin mukavuusalueellani. Kuten Jetin kanssa olen monta kertaa todennut, ei estekorkeus ole se ongelma.

Kuvan lähde ja se alkuperäisenä SRL:n sivuilla.
Kisojen kaikissa luokissa oli sama rata, joka oli SRL:n vakioratapiirroksista malli 2. A.1.0-arvostelun 50 ja 60 sentin luokissa mentiin vain ensimmäinen vaihe eikä luokissa ei ollut sarjan a-osaa. Lisäksi kaikissa luokissa oksereita olivat vain esteet 1 ja 7 toisin kuin ratapiirroksessa. Rata olikin aika mukava ja mahtui näppärästi maneesiin.

Mini-Hiliman kanssa tuli verryteltyä käynnissä ja ravissa jo menomatkalla maneesille. Hilima oli oma itsensä eli sopivan reipas. 50 sentin luokan verryttelyssä se tosin tahtoi kulmissa ja ympyröillä puskea pahasti oikeassa kierroksessa sisälle, mutta arvelin tamman olevan paremmin radalla kontrollissa. Työskentelin toki jo verkassa tämän suunnan kanssa erityisesti, mutta kovin hyvin se ei korjaantunut. Verkkahypyt menivät mainiosti 50 senttiä varten. 60 sentin verkassa otimme yhden puomin alas, mutta tulin saman esteen vielä uudelleen, jolloin Hilima korjasi ja nosti kavionsa puhtaasti esteestä yli.

50 sentin radalle lähdimme oikeassa laukassa. Hilima lähti liikkeelle innokkaasti, joten keskityin lähinnä ohjaamaan. Ykkönen meni hyvin. Kakkoselle tulimme hieman kaarteessa oikoen, jolloin askeleita meni väliin seitsemän. Sillä jäimme kakkosesta aavistuksen kauas, mutta Hilima hyppäsi reippaasti. Kolmoselle tuli vähän jarruttava hyppy, minun olisi pitänyt muistaa vähän tasapainottaa menoa. Pääsimme siitä silti puhtaasti yli, ja matka jatkui. Nelonen ja viitonen menivät mukavasti, ja viitosen jälkeen korjasin nopeasti laukan ravin kautta oikeaksi. Kuutoselle pomppasimme taas vähän kauempaa, mutta ei onneksi ihan vallattomasta kohtaa. Seiskalle tulimme hyvin ja niin olimme puhtaalla ja aika tasaisella suorituksella maalissa. Mainiota!

60 sentin radalle Hilima lähti yhtä innokkaasti. Ykköselle tulimmekin vähän viipottaen, jolloin askel ei sopinut. Tulimme turhan lähelle estettä, mutta Hilima hyppäsi sen puhtaasti. Laukka tosin vaihtui siinä vasemmaksi eli tulimme kaarevan tien kakkoselle vastalaukassa. Ponnistuspaikka ei osunut kohdilleen, mutta Hilima pelasti tilanteen jälleen. Kolmonen menikin jo ihan asiallisesti. Neloselle tie ei tullut hyvin, jolloin ponnistuspaikka oli taas hukassa. Hilima meni vähän hämilleen ja arpoi nopeasti, mitä tehdä. Miniaskeleen sijasta se lähtikin hyppyyn. Etujalat se sai vielä esteestä yli, mutta takajalat sotkeutuivat puomiin ja ottivat sen mukaan. Hilima ei onneksi piitannut tästä ja jatkoi matkaa. Viitoselle pääsimme nelosen ongelmasta huolimatta asiallisesti. Kuutoselle tuli ihan ok hyppy, vaikka ehkä hieman jarruttava. Seiska puolestaan meni jo tasaisen varmasti, jolloin pääsimme maaliin neljän virhepisteen kera. Hilima oli hieno! Tamma vaihteli pääosin laukat itse näppärästi hypyissä ja jatkoi matkaa luottavaisesti, vaikka mukaan mahtui pieniä pulmia. Ihanan rehellinen hevonen.

Näiden ratojen jälkeen palautin Hiliman talliin, varustin Jetin ja suuntasin sen kanssa maneesille. Tutustuin rataan vielä uudelleen toisen vaiheen takia. Sen jälkeen minulla oli ehkä turhan paljon odotusaikaa. Kulutin sitä talutellen Jettiä, kunnes kävin tovin verkkaamassa sitä kentällä selästä käsin. Tein vähän väistöjä ja siirtymiä. Jetti ei ollut kovin virkeänä, mutta ei se nyt pahaltakaan tuntunut. Sellaiselta jettimäiseltä. En siis huolestunut, vaan suuntasin vuoron tullessa maneesiin verryttelemään. Jetti pällisteli hieman maneesissa olleita tavaroita. Muun muassa maalilinjatolppaa pystyssä pitänyt rengas oli kylkimyyryn arvoinen asia. Pääsimme kuitenkin verkkaamaan laukassa sekä ottamaan parit hypyt ristikolle oikeassa kierroksessa. Ne menivät mukavasti, ja Jetti jopa lähti itse kauempaa miniaskeleen sijasta. Otimme myös hypyt pystylle vasemmassa kierroksessa, nekin sujuivat ihan hyvin. Ongelmat tulivatkin sitten oikeassa kierroksessa hypätylle okserille. Ensimmäisellä yrittämällä askel ei sopinut, joten Jetti stoppasi. Opettaja neuvoi herättämään Jetin ajoissa ja rauhoittumaan estettä kohti. Jetti ei reagoinut herättelyssä pohkeeseeni, joten napautin raipalla. Jetillä meni herne pahemman kerran turpaan ja kesken laukan se kiskaisi päänsä niin vauhdilla alas, että ohjista kiinni pitäessäni menin matkassa ja mätkähdin maahan. Voi huoh. Toinen putoamiseni Jetiltä ja vielä kisaverryttelyssä. Ei hyvä yhdistelmä. Sain kuitenkin vaimennettua tutinani ja kipusin selkään. Opettaja kertasi ohjeet riittävästä ja oikea-aikaisesta herättelystä ja niin jatkoimme verryttelyä. Jetti nyki vielä ohjia, mutta pääsimme nyt okserinkin yli. Minua tietysti jännitti hieman, mutta nujersin sitä sinnikkäästi. Nyt ei ollut oikea aika luovuttaa.

80 sentin radalle lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Jetti liikkui ihan ok, mutta henkinen käsijarruni oli vähän hidastamassa. Ykköselle kannustin Jettiä äänellä, sillä se oli se kiellon verryttelyssä aiheuttanut okseri. Se ylittyikin ihan ok. Jetti tosin oli sen jälkeen vasemmassa laukassa. Kakkoselle oli kuitenkin tulossa hyvä tie. Mutta sitten Jetti teki jetit eli livahti täysin tavallisesta pystyesteestä vasemmalta ohi ennen kuin ehdin tajuta. Toisen esteen kirous iski taas. Matka jatkui nopeasti pitkän tien kautta uudelleen esteelle. Uudessa lähestymisessä askel olisi mielestäni edelleen sopinut, vaan ei. Jetti meni esteestä taas vasemmalta ohi enkä ehtinyt tajuta tätä. Olipa hieno aloitus kisakaudelle: hylkäys! Saimme onneksi hypätä radan loppuun. Kanssakisaaja meni tämän jälkeen kakkosesteelle tukkimaan Jetin pakotien. Sen avulla Jetti ei enää viurahtanut ohi, vaan kömpi kakkosen yli. Rämmimme siitä sitten ristilaukassa kolmosta kohti. Jetti onneksi korjasi itsensä lopulta vasempaan laukkaan. Kolmonen ylittyi ihan ok. Nelonen ja viitonen samoin. Viitosen jälkeen Jetti oli taas ristilaukassa, mutta korjasi itsensä lopulta vasempaan laukkaan. Kuutosena ollut sarja meni ihan kohtuullisesti samoin kuin seitsemän. Niin olimme perusvaiheen maalissa. Onneksi sentään saimme hypätä radan loppuun.

Varmistin suorituksemme jälkeen opettajalta, hyppäisimmekö myös 90 sentin. Itseäni jännitti, mutta toisaalta mokat rassasivat niin, että halusin ottaa revanssin. Lupa starttiin tulikin muitta mutkitta. 90 sentin verryttelyssä Jetti oli vähän häslä, ja minä jännitin. Pääsimme kuitenkin verkkaesteiden yli, joten jotain hyvääkin. Opettaja neuvoi antamaan Jetin laukata ja pitämään kädet pehmeinä. Jos Jetti yritti kiskoa ohjia, piti sen pää saada ylös tai vaihtoehtoisesti päästää ohjista. Pointtina oli, ettei Jetin pitänyt antaa saada keikauttaa nykäisyllä istuntaa niin kuin se tähän asti oli tehnyt tiukan ohjasotteeni takia. Minähän tietysti olisin halunnut jarrutella, mutta se aiheutti Jetissä juuri tätä nykimisprotestointia. Parempi vaihtoehto oli höllätä ohjia ja yrittää uskaltaa laukata. Näillä mietteillä lähdimme 90 sentin radalle.

90 sentin radan ykköselle tulimme ehkä hitusen liian lähelle. Jetti kuitenkin hyppäsi sen ja jatkoi matkaa vasemmassa laukassa kakkoselle. Sille tuli jarruttava hyppy, mutta Jetti sentään meni siitä nyt kerralla yli. Matka jatkui ristilaukasta vasempaan laukkaan päätyen. Kolmonen ylittyi ok. Nelonen ylittyi jarruttaen ja kolautuksella, viitonen samoin kolautuksella. Sen jälkeen menimme taas tovin ristilaukkaa, kunnes Jetti korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Kuutosena ollut sarja menikin sitten jo ihan asiallisesti. Seiskan linjasta kävin reilusti ulkona, mutta sain Jetin hyppäämään esteen siitä huolimatta. Näin pääsimme perusvaiheen maaliin ja saimme jatkaa uusintaan. Seiskan jälkeen Jetti lähti nykimään ohjia, jolloin kippasin etukumaraan, ja ratti katosi. Niinpä Jetti laukkasi seinää kohti ja jarrutti sitä ennen käyntiin. Voi jee! Siitä sitten käynnin ja ravin kautta sain Jetin laukkaan. Se meni kuitenkin vähän myöhäiseksi, jolloin Jetti ei oikein ollut menossa mukana. Niinpä kasieste tuli sille yllätyksenä ja jarrutuksen kautta se meni esteestä oikealta ohi. Voi huoh! Sitten menikin hyvä tovi ennen kuin sain Jetin uudelleen esteelle. Nyt kasi meni yli samoin kuin ysi. Ote oli kuitenkin pahasti hukassa, ja Jetti pääsi pudottamaan raville lähestymisessä kympille! Sain jotenkin pinnistettyä sen juuri kolmea askelta ennen hyppyä laukkaan, jolloin pääsimme kympistä siitä yli. Ristilaukasta Jetti vaihtoi tällä kertaa oikeaan laukkaan. Yhdentenätoista ollut sarja meni taas ihan asiallisesti. Edessä oli enää viimeinen este eli numero 12. Kävimme taas hitusen linjalta ulkona, mutta emme niin pahasti. Niinpä Jetti hyppäsi vielä viimeisen esteen pienellä kolautuksella, mutta puhtaasti. Näin saimme siis 90 sentin luokasta neljä virhepistettä. Tällä tuloksella olimme kuuden ratsukon luokassa neljänsiä.



Olipa erikoinen kisapäivä: yksi puhdas suoritus, kaksi neljän virhepisteen suoritusta sekä yksi hylsy. Ei ihan suunnitelmien mukaan, mutta silti nämä kisat Jetin kanssa olivat henkinen voitto. Jännitin, putosin, jännitin vielä vähän, Jetti kielsi ja vähän teutaroi, mutta silti, todellakin silti sain hypättyä sillä niin 80 ja 90 sentin radat. Enkä edes luovuttanut 80 sentin jälkeen ja jättänyt starttaamatta 90 senttiä, vaikka kyllä se mielessä kävi. Hilima sen sijaan oli ihanan varma ja kiltti. Sen kanssa on kyllä mukava hurruutella pieniä ratoja. Onneksi huumorintajuni oli sattunut tänään mukaan, jolloin epäonnistumiset eivät kaataneet maailmaa niin pahasti kuin joskus. Olisihan se ollut kiva tehdä tasaiset, puhtaat suoritukset, mutta aina ei onnistu. Jetillä ja minulla onkin aina ollut vähän tällaista. Yhtenä päivänä liitelemme vailla ongelmia, toisena päivänä pelkän maapuomin yli pääseminen tuottaa vähän päänvaivaa. Vaikka tällaiset epätasaiset suoritukset eivät ole kivoja, ovat ne silti onneksi sentään todella opettavaisia.

Videoista kiitos Annulle ja Kaisalle!

perjantai 23. tammikuuta 2015

Kiva kerta

Perjantaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Treeniaiheeksi suunnittelin pohkeenväistöt jossain muodossa. Muut tunnin tehtävät keksin siinä vaiheessa, kun jo istuin Jetin selässä. Alkuverryttelyn tein tuttuun tapaan eli ravailin ilman suurempia hätäilyjä muutamia kierroksia. Kentällä sattui olemaan mukavasti kolme ravipuomia, joten ylittelin niitä siinä samalla. Jetti oli hieman unessa, jolloin ravipuomit menivät ensin vähän kolistellen. Nohittelin sitä heräämään, mikä onnistui hiljalleen.

Raviverryttelyn jälkeen päätin jatkaa Jetin herättelyä käynnistä tehtyjen laukannostojen avulla. Kuvioksi otin kolmikaarisen kiemurauran, jonka suoristuskohdissa tein siirtymät. Kuvio oli itse asiassa mainio tapa saada Jetti nopeammin laukasta ravin kautta käyntiin uutta nostoa varten. Kaarre lyhensi laukkaa itsestään sen verran, ettei raviaskeleita tullut parhaimmillaan kuin pari ennen kuin olimme jo käynnissä. Näitä siirtymiä saisin kyllä treenata joskus kunnolla ajatuksen kanssa. Siirtymät ylöspäin kun ovat edelleen helpompia, joten niitä haastavampia saisi myös opetella.

Seuraavaksi siirryin pohkeenväistöjen pariin. Tein niitä ravissa uralta keskemmäs ja siitä takaisin. Väistöt vasemmalle lähtivät tänään helposti. Väistöt oikealle tahmailivat hieman enemmän. Huomiota kiinnitin erityisesti omaan istuntaan sekä Jetin suoruuteen. Ei-väistätettävän puolen avuille olikin käyttöä, ettei Jetti päässyt menemään väistöjä lapa edellä. Parhaimmat väistöt tulivat tällä kertaa helpompaan suuntaan eli vasemmalle. Oikeakin parani, mutta jäi vähän nihkeämmäksi silti. Ravin tahti tahtoi päästä hyytymään, mutta loppupuolen väistöissä sekin säilyi hieman paremmin.

Laukkatyöskentelyn aloitin pienellä virkistyksellä eli hyppäämällä kentällä olleen kavaletin pari kertaa molemmista suunnista. Hypyt menivät kivasti, katse pysyi ylhäällä ja ponnistuspaikka oli siten helppo nähdä. Tästä jatkoin laukkatyöskentelyä vielä tovin ympyrällä. Suuntaa vaihdoin lävistäjien kautta laukanvaihtojen kera. Jetin moottori ei aivan käynnistynyt laukkaympyröillä, mutta pari parempaa hetkeä niille mahtui. Oma istuntani tietysti vaikutti asiaan, vaikka yritin ainakin pitää sen keskellä satulaa. Hyvät hetket olivat kuitenkin rentoja ja rauhallisia olematta ponnettomia, joten ne tuntuivat kivoilta. Laukanvaihdot onnistuivat tällä kertaa aika vaivattomasti suunnasta riippumatta.

Loppuun pyörittelin vielä raviympyröitä korjaillen sitä, että Jetti pysyi toivomallani tiellä. Meno alkoi sujua molempiin suuntiin ihan mukavasti, jolloin annoin Jetin vielä venyttää ohjan perässä. Olipa taas ihmeen kiva itsenäinen kerta! Tällaisia on ollut jo muutama putkeen, mikä on tietysti vain mukavaa. Jotenkin tunteihin on aina mahtunut joitain oivalluksia sekä riittävä määrä hyviä hetkiä, jolloin niiden jälkeen on voinut olla hyvillä mielin. Tällaista treenaamisen pitäisikin olla. Täytyy vain pitää tästä vireestä kiinni jatkossakin.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Opitusta nauttimista

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä. Ratsunani jatkoi Lore, kuten edellisviikon kavalettitunnilla oli sovittu. Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain neljä, mikä on oikein sopiva määrä estetunnille. Tunnin teemana oli laukan säilyttäminen tehtävillä. Korkeuksilla ei pelattu tällä tunnilla, vaan saimme hypätä hyvinkin mukavuusalueella pysyen.

Alkuverryttelyn teimme aika vikkelästi ja itsenäisesti. Lorelle tunti oli päivän ensimmäinen ja samalla ainoa. Ruuna oli alussa vähän unelias, joten tein ravissa muutamia temponvaihteluita. Ympyröillä puolestaan koetin saada asetukset läpi ilman hevosen vääntämistä mutkalle. Vasen kierros oli oikeaa vähän hankalampi. Siinä Lore pyrki painamaan sisäpohkeen läpi eikä halunnut hevillä asettua. Kierros parani työstön myötä hieman, mutta ei täydellisesti. Lyhyen verryttelyn jälkeen siirryimme jo tehtävien ja laukan pariin.

Tulimme ensimmäisenä niin 17 kuin vajaan 15 metrin suoria linjoja. 17 metrin linja tuli päästä viidellä ja vajaan 15 metrin linja neljällä askeleella. Viisi askelta napsahti väliin nätisti. Lore laukkasi toivotusti lyhyenä, joskin energia oli vähän hukassa. Neljän askeleen väli sen sijaan meni muutaman kerran viidellä. Arvioin välin todellisuutta paljon lyhyemmäksi, jolloin lyhensin liikaa. Lopulta väli oli sopiva, kun annoin Loren laukata liki tavallisesti. Seuraavaksi tulimme lävistäjällä olleen esteen vasemmassa laukassa ja jatkoimme sen jälkeen vielä neljän askeleen suoran linjan. Laukka ei vaihtunut lävistäjäesteellä, mikä ei ollut yllätys. Vaihtamisen sijaan keskityin suoruuteen, sillä tapanani on usein hypätä esteet jommastakummasta reunasta. Laukat korjasin oikeaksi ravin kautta. Olisin saanut olla nopeampi istumaan takaisin satulaan ja jarruttamaan laukan raviin. Vaihdot ravin kautta pääsivät venymään, kun hypyn jälkeen jäin leijumaan tovin irti satulasta. Neljän askeleen väli meni hyvin, kun muistin opettajan ohjeiden avulla olla hätyyttämättä Lorea turhaan.

Tämän jälkeen hyppäsimme pari pientä rataa. Ensin tulimme ratapiirroksen esteet 1–5. Sitten pidensimme tehtävän vielä tulemalla alun samalla tavalla, mutta lisäämällä loppuun vielä viiden askeleen välin toisestakin suunnasta. Eli ratapiirroksen esteet 1–7. Lyhyempi rata meni aika mukavasti. Sain tosin vaihtaa laukan ravin kautta niin lävistäjäesteen kuin toisen suoran linjan jälkeen. Muutoin ponnistuspaikat osuivat kohdilleen, ja meno oli helppoa. Pidempi rata meni samaan tapaan asiallisesti. Ainoastaan viimeisenä ollut viiden askeleen linja kävi aavistuksen ahtaaksi. Saimme uusia vielä sen linjan lopuksi. Ensimmäisellä yrittämällä väli onnistui hyvin, mutta Lore otti ensimmäiseltä esteeltä laakealla hypyllä puomin mukaansa. Toisella kerralla puomit pysyivät ylhäällä, ja väli oli ihan ok. Lyhensin laukkaa ehkä hieman liikaa, mutta Lore selvitti välin silti viidellä askeleella.

Olipa tunti kiva! Tehtävät olivat kivoja, mutta eivät ihan itsestäänselvyyksiä. Estekorkeudet olivat noin 60 sentin tuntumassa eli reilusti mukavuusalueella. Sain lisäksi myödättyä aika kivasti, välillä tosin vähän liikaakin. Silloin Lore pääsi venymään pitkäksi, ja laukankorjaus viivästyi minun keräillessä ohjia sekä hilluessa irti satulasta. Katseeni pysyi tunnin ajan hyvin esteiden yli, jolloin ponnistuspaikat oli helppo nähdä. Sain myös pidettyä pohkeet aika hyvin kiinni ja odotettua hyppyjä, jolloin oma mukautuminen oli vaivatonta. Tällä tunnilla pääsin nauttimaan opituista asioista, mikä oli todella palkitsevaa. Loren kanssa oli mukava hypellä, kun kaikki onnistui pääosin kivasti ja sujuvasti. 

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Rauhassa hyviin suorituksiin

Sunnuntaina menin Tallinmäen estetunnille Jetin kanssa ajatuksella, että tänään saisin luvan ratsastaa kunnolla. Olihan alla kuitenkin hyvin tuttu ratsu, jonka kanssa olen tehnyt töitä paljon. Yritin silti olla luomatta liikoja paineita, sillä niiden alla yleensä alan vain säheltää. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja pääsimme tekemään samoja juttuja kuin mitä esteryhmä oli edellispäivänä tehnyt. Minullahan ne tehtävät jäivät sillä kertaa valtaosin tekemättä, joten ne olivat minulle pitkälti uusia.

Alkuverryttelyssä olin taas riittävän tomerana liikkeellä. Tein muutamia siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin sekä temponvaihteluita. Jetti oli kohtuullisesti hereillä, joten yritin olla säätämättä liikaa. Verryttelytehtävänä tulimme kahden puomin suoraa linjaa. Puomien välissä tehtiin siirtymä käyntiin, jonka jälkeen palattiin takaisin raviin. Toisesta suunnasta tehtynä käyntisiirtymän jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin toisen puomin yli. Siirtymät ravista käyntiin ja takaisin onnistuivat mukavasti. Laukannostot käynnistä olivat ensin nihkeitä, kunnes sain Jetin hereille. Sen jälkeen homma toimi mukavasti. Laukkakin rullasi, kunhan ensin vähän virittelin ratsua.

Ennen rataa tulimme sen osia omina tehtävinään. Mukaan mahtui niin suoraa linjaa, puomin, esteen ja kavaletin jumppasarjaa kuin kahden askeleen sarjaa. Suoraa linjaa tulimme kuudella askeleella. Jetti olisi tullut sen ilmaiseksi kuudella, mutta jostain syystä varmistelin liikaa. Niinpä tulimme vähän lähelle toista estettä. Saimme uusia tämän tehtävän vielä ylimääräisen kerran, jotta osaisin tulla sen rennosti ja rauhassa. Onnistuinkin ratsastamaan sen siten, ja Jetti meni sen mainiosti. Jumppasarja ja kahden askeleen sarja sujuivat peruslaukalla asiallisesti. Itselle haastavaa oli muistaa jumppasarjan jatkuneen vielä esteen jälkeen kavaletilla. Yhden könöttämisen jälkeen muistin ryhdistäytyä ja olla valmiina vielä kavaletin ylittämiseen. Laukat eivät aina vaihtuneet tehtävissä, mutta Jetti korjasi ne mukavasti lennosta.

Oikeassa maailmassa ei ollut ihan
näin ahdasta.
Sitten tulimme radan kahdesti. Varsinaisia esteitä radalla olivat numerot 2a, 5a ja 4. Ratapiirroksen harmaa viiva merkitsee puomia,  ja muut viivat ovat puolestaan kavaletteja. Ensimmäinen kierros tultiin esteiden osalta noin 60 sentissä, toinen kierros 80 sentissä. Molemmilla kierroksilla radan aloittanut ja lopettanut kavaletti oli ehkä vaikein osuus. Jotenkin vauhti sammui, ja tie oli mitä sattuu. Sen sijaan sarja 2a–2b sekä maapuomilla varustettu jumppasarja 5a–5b menivät ihan mukavasti. Suora linja esteillä 3–4 meni toisella yrittämällä hyvin. Ensimmäisellä kerralla hätäilin liikaa, jolloin viisi askelta kävi vähän ahtaaksi. Kokonaisuudessaan olen molempiin ratoihin tyytyväinen. Meno oli varmaa ja kuitenkin aika tasaista. Mitään suurempia kommelluksia ei sattunut, ja hyppääminen oli taas kerran yksinkertaisesti kivaa.


Tunnin keskeisimmät opit olivat vanhat tutut: muista olla rauhassa äläkä säädä turhaan. Satuin tällä tunnilla kiinnittämään huomiota katseeseeni, joka pysyi ainakin molemmilla radoilla pääosin mukavasti eteenpäin. Sain yllättävän luontevasti katsottua oikeaan suuntaan, mikä auttoi ponnistuspaikkojen näkemisessä. Suora linjakin meni heti paremmin, kun katsoin sen yli enkä jäänyt tuijottelemaan esteitä tai maata laukka-askelia mittaillen. On tosi kiva huomata, kuinka jotkin aiemmin treeniä vaatineet asiat saattavatkin mennä melkein itsestään paremmin. Eipähän voi sanoa, että jokainen asia menisi joka kerta pieleen. Jetti oli tänään taas mukava hyppykaveri. Tällaista sen pitääkin olla. Ei tietoakaan jännityksestä, vaan mukavaa menoa!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Tutussa satulassa

Lauantain ratsastukset Tallinmäellä jatkuivat pienen huilin jälkeen maastoreissulla. Matkaan lähti viisi ratsukkoa. Jetin kanssa sijoituimme toiseksi viimeiseksi. Olin yrittänyt kasailla itseäni maneesitunnin jäljiltä, ja oli ilo istua tutussa satulassa tutun hevosen kyydissä.

Plussakelin ansiosta reissulla tarkeni etenkin laukka- ja ravipätkien jälkeen oikein hyvin. Kävimme tällä kertaa lenkin, josta noin puolet taitoimme tietä myöten ja paluumatkan tulimme metsäteitä pitkin. Reitti oli aiemmilta kertoilta tuttu. Laukkaa otimme yhden pätkän ja senkin tietä myöten. Jetti toimi mukavasti, kun kaveri oli sopivasti edessä jarruttamassa. Laukan jälkeinen ravi oli taasen mukavan pontevaa.

Paluumatkalla vastaan sattui kaksi fiksua moottorikelkkailijaa. He sammuttivat kelkkansa ja odottivat rauhassa, että hevosletka pääsi heistä ohi. Jetti vähän tuijotteli kelkkoja ja kelkkailijoita, mutta rohkaistui ohittamaan moiset näyt asiallisesti. Matkan varrelle ehti sattua vielä ajohevonen kahden kyytiläisen kanssa. Jetin piti ihan seisahtua katsomaan moista näkyä ja puntaroida, mikä olisi paras vaihtoehto. Pari kiirehtivää askelta kavereiden perään oli se, mihin herra lopulta päätyi. Hassu ruuna, se kyllä on nähnyt hevosia kärryjen ja rekien kanssa urakalla, mutta ne jaksavat näemmä vieläkin mietityttää.

Reissu taittui näppärästi. Tallille sai palata hyvillä mielin, mikä tuli päivän muiden juttujen takia todella tarpeeseen. Kiitos urhealle Jetille siitä.

Pahan mielen kerta

Lauantai meni taas tuplahevostelun parissa, kun tuli mahdollisuus osallistua Thulella Tallinmäen puomi-/kavalettitunnille. Se sopi mainiosti, sillä sain näin rästittyä väliin jääneen kerran sen lisäksi, että suunnitelmissa oli maasto Jetin kanssa. Matka maneesille Thulen kanssa taittui ripeästi kävellen. Thule oli kiinnostunut ympäristöstä, mutta oli muutoin aika rennosti. Ratsukoita tunnilla oli viisi. Kävelytin Thulea maneesissa parin kierroksen verran, kunnes kipusin selkään. Alkuverryttelyn ravissa jarrut olivat kadoksissa. Thule oli innokkaana menossa, mutta ei juuri halunnut kuunnella pidätteitäni. Huolestuin tästä hieman, mutta toisaalta arvelin menon tasoittuvan, kun tamma pääsisi uuden paikan kanssa sinuiksi. Ei se tosin ollut maneesia tai sen nurkkia kummemmin katsellut. Haeskelin jarruja sekä pyörittelin ympyröitä avuksi. Meno ei juuri tasoittunut.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme molemmista suunnista kahden puomin suoraa linjaa. Puomien välissä tuli tehdä siirtymä käyntiin ja jatkaa sen jälkeen matkaa. Myöhemmin samaan tehtävään yhdistettiin laukannosto toisen puomin jälkeen. Alussa hukassa olleet jarrut eivät löytyneet kovin hyvin, sillä puomien väli meinasi loppua kesken ennen kuin sain Thulen käyntiin. Raviin se kyllä ponkaisi innoissaan. Yritin saada pidätteet läpi ja rentoutua, mutta en osannut tehdä niitä oikein. Niinpä Thule ärsyyntyi ohjasotteistani ja jännittyi edestä. Toistojen myötä sain ehkä kerran Thulen siirtymään käyntiin oikeassa kohtaa, mutta muuten tehtävä meni päin prinkkalaa.

Tehtävä ei helpottunut, kun siihen lisättiin laukka. Lopulta se tultiin kokonaan laukassa. Thule hilpaisi vikkelästi laukkaan, jolloin minua alkoi jännittää. Ei Thule nyt kaahannut, mutta minusta tuntui, ettei minulla ollut yhtään jarrua käytettävissä. Tämä sai minun henkisen käsijarrun päälle, mikä ei tietysti auttanut. Opettaja yritti neuvoa ja sanoa, että minun pitäisi antaa Thulen laukata isommin, jolloin laukka vasta pääsisi pyörimään kunnolla. Käsijarruni söi kaiken energian ja teki laukasta kehnosti kulkevaa. Harmi vain, että olin jo tässä vaiheessa hyvin huolestunut menosta, johon en tuntunut olevan millään tavalla kykeneväinen vaikuttamaan. Thule protestoi jarrutuksiani olemalla päästään levoton. Yritin antaa kädellä aina myöten kuin saatoin, mutta samalla käsijarrun päällä pitäen tein yrityksistäni toivottomia. Laukkaa sain tehtyä vain ympyrällä, mutta en sielläkään nätisti. Thule pääsi painamaan sisäpohkeeni läpi, jolloin ympyrät olivat kaukana toivotusta kuviosta. Tulimme suoran linjan pari kertaa laukassa. Minun makuuni se oli taas liian vauhdikasta, jolloin jännitin entisestään. Kertaalleen Thule taisi nakata pienen innostuspukinkin, mikä lopulta heitti jännitykseni pelon puolelle. Tässä vaiheessa en enää luottanut siihen, että osaisin hallita tilanteen ja keskityin vääriin asioihin: pelkäämiseen ja jännittämiseen.

Työstin Thulea tovin sillä välin, kun muut tekivät toista tehtävää. Opettaja kysyi muiden suoritusten jälkeen, haluaisinko tulla saman. Olin jo ehtinyt todeta ääneen, että minua jännitti pahemman kerran ja ettei hommasta nyt tullut mitään. Päätin kuitenkin yrittää. Kysehän oli kuitenkin vain kavaletin ja pienen esteen suorasta linjasta. Thule ampaisi laukkaan reippaasti, ja minua yksinkertaisesti pelotti. Kavaletin yli pääsimme, mutta esteestä Thule meni oikealta ohi. Askel ei olisi sopinut enkä ollut kyllä itse yhtään menossa esteestä yli. Tamma ei voinut olla tuntematta sitä. Tässä vaiheessa yksinkertaisesti luovutin. En vain uskaltanut jatkaa. Itku kurkussa yritin selittää opettajalle, kuinka jännittämiseni ja pelkäämiseni pahensivat tilannetta eikä se ollut hevoselle reilua. Luovuttamista se silti oli, mutta en vain voinut jatkaa. Olin jo niin henkisesti luovuttanut, etten olisi saanut kerättyä yhtään ripausta rohkeutta jatkaakseni.

Tuntia taisi olla tässä vaiheessa vielä puolet jäljellä. Käytin loput siitä muita väistellen ja samalla Thulen kanssa työskennellen. Tein vähän siirtymiä, pyörittelin ympyröitä ja kokeilin muutamia väistöjä. Hetkittäin Thule rentoutui, kun sain oltua itse rento. Muuten menimme valtaosan ajasta edelleen hyvin jännittyneesti. Nieleskelin samalla rehellisesti sanottuna itkua, kun jännitys ja pelko alkoivat purkautua ja pettymyksen tunteet omasta epäonnistumisesta nousivat pintaan. Minä olen arka ratsastaja. Sitä ei karsita noin vain pois, vaikka haluaisin tietysti olla rohkeampi. Minä jännitän ja pelkään, jos en koe olevani kontrollissa. Jos jännitykseni valuu pelon puolelle, en osaa pelastautua sieltä pois. En ainakaan vielä. Silloin minä luovutan. Se ei tunnu hyvältä, mutta niin minä vain teen. En halua aiheuttaa hevoselle pahan mielen tunteja sen takia, että en yksinkertaisesti saa kasattua itseäni.

Kaikki nyt kirjoittamani asiat kuulostavat niin tekosyiltä. Näin jälkikäteen kirjoitettuna suurimmat tunteet ovat jo väljähtyneet ja välillä jopa mietin, oliko meno muka niin pahaa. Mutta kyllä se minun kantilleni oli. Ensimmäinen vaihtoehtoni kun ei ole luovuttaa heti. Minä yritän, kunnes vastaan tulee seinä, jota en sillä hetkellä voi ylittää. Tämä oli todella pahan mielen kerta, mutta ei hevosen takia. Reipas hevonen on se, mitä monet toivovat. Itsekin olen monesti naureskellut hitaille hevosille ja vinkkaillut niille reipastumisesta. Kun sitten saan reippaan hevosen, olen melkein heti vääntämässä itkua. Kyllä maailmankaikkeus osaa olla vitsikäs. Ps. Ei jaksa naurattaa vielä. Minulla lienee kaksi vaihtoehtoa: opetella ratsastamaan erilaisia hevosia tai sitten valikoida alleni vain sellaisia hevosia, joiden kaviot juurtuvat enemminkin maahan kuin liihoittelevat kepoisasti menemään. Kumman valitsen? En vielä tiedä. Nähtäväksi jää.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Pidennysten parissa

Perjantaina kävin Tallinmäellä ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Treeniaiheeksi päätin ottaa ravityöskentelyn ja erityisesti askeleen pidennykset. Lisäksi otin käteni tehotarkkailuun, jotta ne pysyisivät edes puolet tunnista enemmän oikealla paikallaan eivätkä vajoaisi ja seilaisi minne sattuu. Alkuverryttelyssä menin taas hyvän tovin ravissa Jettiä herätellen. Samalla sain hyvin korjata niin käsien asentoa kuin istuntaani.

Alkuverryttelyn jälkeen päätin pitää Jetin hereillä tekemällä laukannostoja käynnistä. Hyvin lyhyen laukkapätkän jälkeen siirryin ravin kautta käyntiin. Laukannostoissa pyrin istumaan rauhassa ja malttamaan. Nostoissa sorruin muutaman kerran tuuppaamaan, kun Jetti ei reagoinut pohkeeseen riittävän nopeasti. Tajusin kuitenkin vähentää tuuppimisia ja tehdä nostoavut selkeästi. Nämä kerrat Jetti palkitsi todella mukavilla nostoilla, jotka lähtivät pontevasti. Siirtymät laukasta raviin olivat vähän valmistelemattoman oloisia. En tainnut kiinnittää niihin niin paljon huomiota. Ravista käyntiin päästiin kohtuullisesti, mutta olisin saanut kyllä viilata siirtymiä alaspäin samalla innolla kuin siirtymiä ylöspäin. Ne ovatkin minulle hieman vaikeampia. Istuntani taitaa levitä sekä jännittyä niiden aikana, mikä tietysti heijastuu siirtymän laatuun.

Tässä vaiheessa Jetti oli lämmennyt kunnolla, joten siirryin ravissa tehtyihin askeleen pidennyksiin. Muistin vielä yhdellä kerralla sattumalta onnistuneet pidennykset tuntuman säilyttäen, joten lähdin hakemaan samanlaisia onnistumisia. Tein pidennyksiä aluksi lävistäjillä, jolloin Jetti oppi odottamaan tulevaa. Sen jälkeen kokeilin niitä myös uralla, jotta tuttu reitti ei osittain tekisi työtä puolestani. Tällä kertaa en saanut ihan niin kivoja pidennyksiä kuin olisin halunnut. Jetti vastasi kyllä asiallisesti pohkeeseen, mutta tuntuma ja rentous eivät aivan pysyneet mukana. Tajusin vähän parantaa tilannetta pienillä puolipidätteillä, mutta lopullinen loksahdus jäi matkasta. Onneksi eroa perusraviin tuli, ja siirtymät tavalliseen raviin onnistuivat aika pehmeästi. Ratkaisuna olisi todennäköisesti ollut valmistella lähdöt pidennyksiin paremmin.

Lopuksi pyörittelin muutamia ympyröitä molempiin suuntiin. Jetti toimi aika kivasti, ja ravi oli paikoin aika mainiota. Annoin Jetin vielä venyttää ohjan perässä, mikä sujui hyvin. Tunnin suurin ilo oli kyllä tuo ravi. Siinä saimme muutamia niin kivoja hetkiä, kun meno oli helppoa ja vaivatonta. Sellaista ravia olisi ilo esittää kouluaitojen sisäpuolella. Laukan työstäminen jäi tänään vähemmälle, sillä nollakelin lumi tuppasi tekemään takakavioihin tierat. Laukan vähyys ei tosin haitannut, sillä tulipahan työstettyä ravia kunnolla. Miten muuten niiden käsien kanssa meni? Suureksi yllätyksekseni jaksoin kiinnittää niihin melko paljon huomiota, minkä ansiosta ne pysyivätkin paremmin oikealla paikallaan. Ympyröillä huomasin niiden karkaavan kaikista helpoiten omille teilleen. Sain kuitenkin ympyröidenkin aikana korjattua niiden paikkaa paremmaksi. Kaikkinensa mukava ratsastus näin viikonlopun alkajaisiksi.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Oikeiden askelmäärien tavoittelua

Keskiviikon valmennusryhmän kouluputki katkesi, kun tunnin aiheeksi oli merkitty esteitä. Tunti tosin mentiin kiltisti kavalettikorkeuksilla, mutta sehän ei haitannut minua. Vaikka puomit olisi kaivettu maahan, ovat ne minusta silti hurjan kivoja. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja minulle sattui Loren. Treeniaiheena oli laukansäätely suorilla linjoilla.

Alkuverryttelyssä menimme tovin käynnissä, kunnes aloimme ravata ja tulla suoralla linjalla pareittain olleita puomeja. Lore liikkui aika kivasti. Opettaja neuvoi ratsastamaan Lorea kantamaan itsensä edestä, mitä yritin parhaani mukaan. Toteutustapa jäi vähän mysteeriksi, mutta emme sentään ihan etuosa maassa kyntäneet menemään. Ravipuomeilla tajusin vähän tasapainottaa menoa, sillä Lore pyrki aavistuksen kiihdyttämään niillä. Oikeassa kierroksessa Lore painoi hieman sisäpohkeen läpi, mitä pyrin korjaamaan suoristamisen kautta. En kuitenkaan saanut kunnon otetta tähän, mikä kostautui myöhemmin laukassa.

Laukassa tulimme ensimmäiseksi 17 metrin linjaa, jolle tuli ensin saada viisi askelta, sitten kuusi. Aloitimme oikeassa kierroksessa. Lore pääsi liirailemaan vähän sisäpohkeen läpi, mikä aiheutti kulmissa ongelmia. Muistin Loren peruslaukan tuntuvan reippaalta, mutta olevan oikeasti aika lyhyttä. Tämä tieto ei tosin siirtynyt ajatuksen tasolta käytäntöön, sillä esitimme alkuun väliin kuutta askelta, vaikka viiteen tähdättiin. Yritin muka laukata reippaammin, mutta jotenkin vauhti pääsi aina hyytymään tehtävälle tultaessa. Lopulta tein pienen spurtin ajoissa ja tasapainotin menoa, jonka jälkeen saimme viimein tultua välin myös viidellä askeleella. Sen jälkeen kuusi askelta olikin helppo sovittaa väliin. Vasemmassa kierroksessa olin oppinut aiemmasta, ja saimme ratsastettua välit kerralla nappiin.

Laukan toinen tehtävä oli kolmen kavalettikorkuisen esteen suora linja. Aloitimme oikeassa kierroksessa, jolloin välit olivat 17 ja 14 metriä. Tavoitteena oli tulla ensimmäinen väli viidellä ja toinen neljällä askeleella. Tulimme tehtävää myös vasemmassa kierroksessa, jolloin askelmäärät olivat tietenkin toisinpäin. Saimme Loren kanssa koko tehtävän ajan oikeat askelmäärät väleihin, mutta viilattavaa oli rentoudessa ja ponnistuspaikassa. Ajauduimme pääsääntöisesti liian lähelle, kun laukka pääsi venymään. Opettaja neuvoi hakemaan Lorelta rentoa, mutta pitkää laukkaa. Ei siis kiireistä kipitystä. Aluksi en luottanut siihen, että rennosti laukannut Lore yltäisi välit oikein, jolloin menin pusertamaan sitä turhaan. Niinpä ajauduimme liian lähelle esteitä. Hiljalleen aloin tajuta, missä kohtaa piti vaikuttaa ja missä sai vain olla. Loppuun saimmekin sen ansiosta rennot suoritukset, jotka sujuivat helposti. Kun ymmärsin ratsastaa oikein, reagoi Lore mukavasti niin pohkeisiin kuin pidätteisiin. Silloin sen kanssa oli sujuvaa ratsastaa välit, kun pienet merkit saivat sen tekemään toivotusti.

Tunti oli yllättävän haastava etenkin alussa. Olipa muka vaikea löytää oikeanlainen laukka! Alkutunnista huomasin myös hilluvani satulasta irti. Ei ihme, ettei Lore tuntunut kovin tasaiselta siinä vaiheessa. Alussa tuppasin jättämään ratkaisutkin viime tippaan, kunnes muistin ratsastaa ajoissa ja rentoutua tehtävällä. Tämä valaistuminen auttoi kummasti, jolloin parhaimmillaan tehtävissä tarvitsi korkeintaan hienosäätää. Ei tehdä koko hommaa alusta alkaen niin kuin olin aiemmin yrittänyt. Jotenkin unohdan niin helposti ratsastaa siellä tehtävän ulkopuolellakin. Sitten tehtävä onkin yhtäkkiä edessä, ja siihen valmistautumattomana ei välttämättä voi odottaa kovin upeita suorituksia. Mutta kun taas ratsastan ajoissa, menee tehtävä melkein ilmaiseksi oikein. Tämä asia oli hyvä muistaa taas näin kantapään kautta. Saa nähdä, muistanko nämä opit vielä viikon päästä, kun luvassa on varsinainen estetunti ja ilmeisesti vielä samalla ratsulla.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Sympaattinen suomenhevosruuna

Sunnuntain estetunnin jälkeen vuorossa oli kevyt ratsastus Tallinmäelle testiin tulleella suomenhevosruuna Maljan Nostolla. Nosto on syntynyt 2004 ja ehtinyt toimia niin ravurina kuin ratsuna. Säkäkorkeus ruunalla lienee jotain 155 sentin tuntumassa, sillä ei se pieneltä tuntunut, mutta ei isoltakaan. Jo maasta käsin talutettuna ruuna tuntui innokkaalta menijältä. Onneksi sellaiselta hassulta höseltäjältä, ei ärsyttävältä ryykääjältä.

Kun pääsin selkään, Nosto tarjosi ravia joka käänteessä. Käynti ei tuntunut kuuluvan sen valikoimaan ollenkaan. Lopulta sain itse rentouduttua sen verran, että käyntikin alkoi onnistua. Nosto pyrki mukavasti eteen, vaikka jarrut minulla oli sen kanssa hukassa. Mutta mikä hassua: tämän hevosen kanssa minulle yleensä hevosella kuin hevosella helpompi suunta eli oikea kierros oli haastavampi. Ruuna ei tahtonut asettua saati taipua siihen suuntaan, kun taas vasemmassa kierroksessa meno oli helpompaa. Tein alussa sen virheen, että jätin helmasyntini mukaisesti pohkeet lepattamaan. Sitten kun lopulta tajusin alkaa käyttää niitä, tulkitsi Nosto ne enemmänkin eteenpäin pyytäväksi avuksi kuin miksikään muuksi. Lopulta sain käytettyä pohkeita niin, että ruuna ymmärsi minun haluavan niillä muutakin kuin vauhtia.

Ravissa meno oli aluksi vauhdikasta, mutta keskittyessäni istuntaani enkä vetokisaan, ruuna rauhoittui aina toviksi. Ravi oli mukavan pontevaa, vaikka siinä samalla oikaisimme kulmat ja paikoin liirailimme hupaisasti miten sattuu. Ihana paluu alkeisratsastajaksi. Oli kuitenkin opettavaista huomata, että vähemmän oli taas kerran enemmän. Kun en yrittänyt säätää väkipakolla jokaista askelta, oli ruunakin rennompi. Kokeilimme laukkaakin molempiin suuntiin. Aloitin vasemmasta kierroksesta. Meillä tosin meni hyvä tovi ennen kuin pääsimme laukkaan. Nosto oli sitä mieltä, että halusin ravia ja kovaa sellaista. Sittenpä kipitimme, yritimme nostoa ja kipitimme lisää. Lopulta taisin onnistua vahingossa horjauttamaan ruunan laukkaan, mutta onneksi sentään niin. Laukka ei itse asiassa ollut hullumpaa, vaikka ratti oli vähän hukassa. Laukka tuntui ihan asialliselta ja siltä, että työstöllä siitä voisi saada kivankin. Oikeaan kierrokseen pääsimme laukkaan nopeammin, vaikka emme ensimmäisellä nostoyrityksellä. Oikeassa kierroksessa pistimme myös mutkia suoriksi, vaan mitäpä pohkeettomalta ratsastajalta voi olettaa. Taisin silti virnuilla selässä enemmän kuin mutristella.

Laukan jälkeen ravi oli taas vauhdikasta, mutta saimme välillä pieniä helpompia hetkiä. Työstin ravin jälkeen vielä tovin käyntiä, jossa löytyi muutama rento pätkä lopulta. Se riitti meille tältä ratsastuskerralta. Selässä taisin olla puolisen tuntia. Nostosta jäi positiivinen fiilis. Se itse asiassa muistutti asenteeltaan Hilimaa, mikä on vain hyvä juttu. Jos ratsussa on tolkkua ja eteenpäinpyrkimystä, on siinä jo kaksi isoa palasta kohdillaan. Muuta todennäköisesti voi viilata, joten katsotaan, miten tämän ruunan kohdalla käy.

Kuvasta kiitos Riikalle!

Tuttu ja turvallinen

Sunnuntaina oli lauantain tapaan tuplahevospäivä luvassa, mikä tietysti sopi oikein mainiosti. Päivä alkoi estetunnilla, jolle menin kisoja silmällä pitäen Jetillä. Jäimme vähän muista jälkeen, kun olimme lähdössä tallilta, mutta sain kirittyä ravipätkien avulla muut kiinni. Tämä ilmeisesti herätti Jettiä, jolloin se oli jo alusta alkaen aika kiva.

Maneesille päästyämme pidin saman päättäväisyyden ja aloin ratsastaa kunnon ravia. Tein muutamia siirtymiä sekä temponvaihteluita pitääkseni Jetin hereillä. Jetti oli mukavasti kuulolla ja liikkui hyvin. Yritin olla säätämättä liikaa, etten veisi energiaa sillä pois. Laukassakin Jetti oli mukava. Opettaja hoksautti istumaan myös reippaammassa laukassa suorana sen sijaan, että kippasin etukenoon. Lisähuomautuksena tuli saada Jetti myös lyhyemmässä laukassa olemaan ponteva ja ratsastajan alla. Neuvojen jälkeen sain istuttua suorempana enkä hyökkinyt turhia etukenoon. Samoin ratsastin lyhyemmän laukan huolellisemmin enkä jarruttanut eteenpäinpyrkimystä mummolaukaksi. Verryttelyn jälkeen tulimme vielä muutaman kerran ympyrän molempiin suuntiin viuhkana olleiden ravipuomien yli. Rämmimme vähän Jetin kanssa ennen kuin opettaja muistutti välien olevan lyhyet. Sen jälkeen sain ennakoitua tulevaa paremmin ja ratsastettua Jetin lyhyemmälle askeleelle. Hyvä muistutus oli se, että hevosen herättäminen piti tehdä ajoissa, ei viime tipassa.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa kierroksessa ensin ravipuomit. Niiden jälkeen nostimme laukan ja tulimme puomin, kavaletin ja puomin lävistäjällä olleen linjan. Siitä matka jatkui vielä toisella pääty-ympyrällä olleen kavaletin yli, jonka alla oli kaksi autonrengasta. Ravipuomit osoittautuivat meille hankalaksi, kun yritin edelleen kirmata ne ajattelematta läpi. Rämmimme ensin myös puomi-kavaletti-puomilinjan nolosti, kun laukassa ei ollut pontevuutta. Rengaskavaletin yli sentään pääsimme kerralla ja ongelmitta. Toisella kierroksella meno parani kummasti, kun jopa ratsastin. Opettaja muistutti herättämään Jetin ja olemaan sitten rauhassa. Tuttu neuvo, jonka silti unohdan toisinaan ja jään säätämään ylimääräistä.

Tämän jälkeen tulimme oikeassa laukassa kaarevalla linjalla olleelle kavaletille ja pystylle, josta matka jatkui suoran linjan päässä olleelle toiselle pystylle. Linjojen välit eivät menneet ihan heti nappiin. Väleihin piti pistää neljä askelta, missä onnistuimme, mutta ensimmäisen välin ahtaasti tullen ja toisella hieman kauas jääden. Opettaja ohjeisti tulemaan ensimmäisen välin rauhassa ja tarvittaessa sen jälkeen vähän ratsastamaan eteen. Tämä vinkki auttoi yhdistettynä siihen, että rauhoituin enkä yrittänyt lentää tehtävää läpi. Jetti loikkasi myös ensimmäisen pystyn yli näppärästi, vaikka alla olikin laatikko koristeena. Myönnettäköön, että olin käynyt etukäteen näyttämässä sen sille ihan varmuuden vuoksi vain. Ennen rataa tulimme vielä askeleen sarjan, jossa oli pysty, maapuomi ja ristikko-okseri. Sarjalle saimme venyä, kun hätäännyin ponnistuspaikan katoamisesta, mutta Jetti hoiti osuutensa kunnialla.

Kaisalle kiitos tästä!
Lopuksi tulimme vielä radan pari kertaa. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa tulemalla ravipuomit. Ne menivät samaan tapaan kuin koko tunnin eli vähän haparoiden. Niiden jälkeen nostimme vasemman laukan ja tulimme puomin, kavaletin ja toisen puomin. Tämä meni ihan mukavasti, kun maltoin olla rauhassa. Seuraavaksi edessä oli ympyrällä ollut rengaskavaletti. Jetti lähti sille vähän kauempaa ja oli esteen jälkeen ristilaukassa. Yritin korjata, mutta seuraava este ehti ensin. Ristilaukka vähän sotki menoa, jolloin haparoimme linjan kavaletilta pystylle. Jetti kuitenkin kiipesi nätisti pystystä yli ja venytti itsensä vielä neljällä askeleella toiselle pystylle. Tämän jälkeen piti siirtyä raville ja tulla ravipuomit. Meillä homma vähän venyi ja jouduimme tekemään ylimääräisen ympyrän ennen kuin osuimme puomeille. Niiltä matka jatkui askeleen sarjalle. Sain taas jonkin paniikkikohtauksen ponnistuspaikasta, mutta Jetti pelasti ja kehuin sitä. Sarjalta matka jatkui vielä rengaskavaletin yli, mikä sujui mukavasti. Toisella kierroksella paransimme odotetusti menoa, kun rauhoituin. Jetin kanssa on parempi olla mieluummin hiljempaa kuin meuhkata ylimääräistä. Se kyllä hoitaa osuutensa, jos kuski ei säädä liikoja, mutta ei toisaalta heittäydy matkustajaksi.

Saimme vielä loppuun uusia kavaletin ja kahden pystyn linjan sekä sarjan. Ohjeeksi tuli olla rento ja antaa Jetin hoitaa osuutensa. Jälleen kerran yksittäisinä tehtävinä homma oli hallussa. Jetti eteni tasaisesti enkä hätiköinyt, jolloin sekä linja että sarja menivät nätisti. Pääsin kehumaan Jettiä kunnolla, sillä se oli koko tunnin ollut luotettava tätikuljetin. Radassa hyvää oli se, että pari 90 sentin estettä eivät huolettaneet, vaan ne meni mukavasti. Kaikista huipuinta tunnilla oli se, ettei jännittänyt! Jetti kulki niin tasaisesti, ettei mikään arveluttanut. Tätä olen kaivannut. Tämä treeni oli siksi enemmän kuin tarpeen.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Uusi tammakokelas

Lauantain ratsastukset jatkuivat maastolenkin jälkeen. Laitoin tallin uuden ratsukokelaan eli 2005 syntyneen Thulen kuntoon ja siirryin kentälle. Tamma on se sama, jota olin mukana koeratsastamassa. Säkäkorkeutta Thulella on noin 163 senttiä, ja koulutustaso esteillä on 90 senttiä, koulussa helppo B+. Tammaa kehuttiin tasaiseksi ja rohkeaksi, joka ei turhia tuijottele. Koska tämä oli vasta toinen kerta tällä ratsulla, menin aika kevyesti perusratsastuksen puitteissa. Halusin lähinnä tutustella tamman kanssa.

Thule oli alusta alkaen reippaampi kuin mitä se koeratsastuksessa oli ollut. Yritin muistaa olla kädellä pehmeä ja rento, sillä jo koeratsastuksessa se selvästi jännitti ratsastajan kättä. Alussa ja pääosin ratsastuksen aikana hirveilimmekin, mutta yritin lohduttautua sillä, että tämä oli vasta toinen kerta selässä. Muuten Thule oli kyllä järkipeli. Se oli ensimmäistä kertaa vieraalla kentällä tuulisena päivänä eikä se kertaakaan säikähtänyt mitään. Tästä voisi tallin kimo ruuna ottaa vähän mallia, että vinkkiä vaan siihen suuntaan.

Käynnissä sain Thulea vähän rentoutumaan ja pyöristymään sekä kulkemaan niin kuin piti. Ravissa ja laukassa se oli sen sijaan jännittyneempi ja pääsi etenkin ympyröillä puskemaan lapa edellä sisään. Niin mikä sisäpohje tai keskellä satulaa oleva istunta? Minulla oli liian kiire quasimodoilla selässä, kiitos turvaliivin ja yleisen innostuksen uuden ratsun testaamisesta. Eikä muuten edes ajatella niitä käsiä. Videolta huomaa, etten minäkään uhrannut niille ajatusta. Jos ei lasketa sitä, että puhua papatin niistä sen sijaan, että olisin keskittynyt korjaamaan niiden asentoa. Hups ja silleen.



Taisin olla Thulen selässä puolisen tuntia. Ihmeitä en tosiaan tehnyt, kunhan humputtelin askellajit läpi ja intoilin uudesta ratsusta. Thule oli kyllä mukavan asiallinen, ja energisyys oli vain plussaa. Näin toisen kerran jälkeen aloin tietysti jo haaveilla esteistä, vaikka muutamat koulutunnit uuden tuttavuuden kanssa ei olisi yhtään pahasta ennen hyppelyitä. Mutta ainahan sitä saa haaveilla jo vähän etukäteen.

Videoista kiitos Kaisalle!

Hankimaasto

Lauantaina oli luvassa tuplahevospäivä Tallinmäellä. Ensin lähdimme kolmen ratsukon voimin maastoon. Jetti sai turvallisen paikan keskeltä, kun edessä ja takana oli järkevät ratsut. Reittinä oli tällä kertaa sellainen lenkki, jonka olen mennyt vain kerran joskus aikaa sitten.

Menimme valtaosan lenkistä käynnissä hangessa kahlaten. Vaikka vauhtia ei ollut, saivat hevoset silti hyvän treenin. Varsinaiset raviosuudet otimme tiepätkille. Laukan puolestaan pääsimme ottamaan pellolle, jolle oli aurattu mainio reitti sitä varten. Laukka pois kotoa sujui kivasti, mutta heti kun Jetin turpa kääntyi kotia kohti, piti sen vähän intoilla. Onneksi hyvin lyhyesti ja maltillisesti, niin tämä arkajalka ei ehtinyt alkaa pahemmin nynnyillä. Loppumatka kotiin meni hyytävässä vastatuulessa, mutta onneksi olimme pian takaisin tallilla. Olipa kiva reissu etenkin, kun kävimme vähän vieraammalla reitillä ihmettelemässä maailmaa.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Tuntumaa tuntumaan

Perjantaina kävin ratsastamassa Jetin Tallinmäellä itsenäisesti. Päädyin ratsastamaan ympyröitä asetuksia miettien sekä laukannostoja ja lyhyitä vastalaukkapätkiä. Näiden lisäksi pyrin korjaamaan istuntaani sekä ennen kaikkea kantamaan kädet. Se olikin kaikista vaikeinta. Alkuverryttelyssä ravasin uraa myöten molempiin suuntiin hyvän tovin ylimääräisiä säätämättä. Parilla viimeisellä kierroksella nohitin Jettiä liikkumaan vähän reippaammin, mikä onnistui kohtuullisesti. Jetti oli tosin varma siitä, että kentän valojen ulottumattomissa oli sapelihammastiikerilauma, joten se keksi vähän säikähdellä omiaan. Ainakin siinä oli omasta takaa vähän säpinää, jota sain keskittyä kanavoimaan parempaan liikkumiseen. Samalla sain treenata taas sitä, kuinka yrittää pysyä rentona, vaikka hevonen näkee pieniä, vihreitä miehiä. Hyödyllistä treeniä.

Ravissa ratsastin ympyröiden lisäksi kolmikaarisia kiemurauria. Etenkin niiden aikana käteni lähtivät seikkailemaan aivan liian alas. Miten niiden kantaminen voikin olla niin vaikeaa? Lopulta nappasin raipan käsiini niin, etten enää voinut laskea käsiä alas ja kauas toisistaan. Saivatpahan pohkeenikin tehdä töitä, kun en voinut yrittää tehdä kaikkea käsillä. Tämä kikka auttoi kantamaan käsiä paremmin myös, kun otin raipan pois. Toki ne lähtivät aina omille teilleen, mutta kummasti niitä muisti korjata enemmän. Muutoin ravityöskentely tuntui aika kivalta. Jetti liikkui mukavasti, ja asetukset löytyivät asiallisesti. Oikeassa kierroksessa muistin myös olla asettamatta liikaa ja huolehtia ulko-ohjastakin. Tällä kertaa työstin kyllä ihmeen keskittyneesti ravia. Pysyin myös suosiolla kevyessä ravissa, jossa sain kontrolloitua omaa istuntaani paremmin.

Laukkaa työstin lyhyen tovin ympyrällä molempiin suuntiin. Jetti ei oikein keskittynyt, sillä yksi kohta ympyrästä oli epäilyttävässä paikassa, jota piti muistaa tuijotella. Sorruin sitten häseltämään, jolloin Jetti ei juuri innostunut etenemään. Päädyin vaihtamaan tehtävää hyvän sään aikana. Seuraavaksi tein laukannostoja käynnistä suoralla uralla valiten aina kierrokseen nähden vastaisen laukan. Noston jälkeen laukkasin vielä lyhyen sivun puolikkaana ympyränä ja pätkän toista pitkää sivua, kunnes siirryin ravin kautta käyntiin. Pientä vastalaukkatreeniä siis. Nostot lähtivät alun jälkeen kohtuullisesti. Tajusin pitkästä aikaa malttaa nostoissa ja olla istunnalla rauhassa. Näin Jetti sai nostaa laukan ilman, että tuupin sitä. Muutamat nostot olivatkin aika kivoja, joten tätä täytyy oppia tekemään useamminkin. Vastalaukkapätkät sujuivat kertaa lukuun ottamatta. Oikea laukka vasemmassa kierroksessa tuntui tasapainoisemmalta kuin toiseen suuntaan. En silti saanut asetettua Jettiä menosuuntaan, vaan jostain syystä pidin hevosen laukan mukaisesti asetettuna. Yritin korjata tätä, mutta taisin istua jotenkin niin vinkkarassa ja hätäillä, etten saanut asetusta vaihdettua. Tästä huolimatta Jetti kuitenkin säilytti vastalaukan aika ongelmitta. Vielä kun oppisin itse olemaan rennosti ja tasapainoisesti kyydissä, niin johan olisi helppoa.

Lopussa oli vielä testattava parit askeleenpidennykset ravissa. En tiedä, mitä tapahtui, mutta sain kerrankin pidettyä tuntuman myös tässä tehtävässä. Yleensä tuppaan nakkaamaan ohjat pois, kun pyydän hevosta venyttämään askelta. Nyt jokin loksahti paikoilleen, ohjat pysyivät käsissä, ja Jetti lähti venyttämään aika mukavasti. Muotokin tuntui pysyvän hyvän tuntuman takia asiallisena, jolloin kokonaisuudessaan askeleenpidennykset olivat aika kivat. Hitsit, tällaista lisää! Näiden hyvien hetkien jälkeen annoin Jetin venyttää ohjan perässä, minkä se teki mukavasti. Olin tässä vaiheessa ihan yllättynyt siitä, kuinka keskittyneesti humputin koulua itsenäisesti. Jotenkin tänään oli sellainen kerta, kun jaksoin yrittää ja korjata enkä vetänyt hernettä nenään, kun jokin asia ei onnistunut kerralla. Tällaisella asenteella on kyllä mukava ratsastaa, joten tähän täytyy pyrkiä jatkossakin.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tarkan herran istuntaopissa

Keskiviikon valmennusryhmän kuuden ratsukon tunnilla paneuduimme istuntaan sekä jumppasimme hevosia takaosan väistätyksillä. Ratsukseni sain toisen kerran putkeen Hilanterin. Sehän sopi, vaikka ennen tuntia jännitin hieman, miten meillä sillä kerralla menee. Hilanterin kanssa en koskaan voi olla varma, tuleeko tunnista älyttömän hyvä vai aivan kamala. Vietimme tunnin pääosin kahden ratsukon ympyröillä. Ensimmäinen puolisko meni istuntaan paneutuen. Nakkasimme jalustimet pois ja haimme mukaan istuntapalikoita kohdilleen. Opettajakin on Aira Toivolan oppilaita, joten ohjeet ja neuvot olivat tuttuja.

Hilanterilla oli tänään mutkittelupäivä eikä ympyrällä pysyminen kiinnostanut sitä. Oma keskittymiseni herpaantui välillä istunnasta siihen, että sain hevosen pysymään oikealla tiellä. Teimme myös istuntaa miettien siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin sekä työstimme lyhyitä ravipätkiä. Siirtymisissä ylöspäin sain pidettyä istuntani paremmin paketissa, mutta siirtymisissä alaspäin horjahdin liki poikkeuksetta eteenpäin. Vatsalihasten tuki unohtui, ja jarruttaessani istuntani jännittyi irrottaen minut satulasta. Hilanteri lisäsi lusikkansa soppaan nihkeilemällä siirtymisissä raviin. Välillä se jopa jumitti paikoilleen. Hilanteri reagoi yleensä näin, jos apuja tulee epämääräisesti tai sitä tuupataan istunnalla. Taisin sen verran liikuskella selässä istuntapalikoita hakiessani, ettei moinen miellyttänyt ratsua. Loppujen lopuksi löysin käynnissä ja ravissa paikoin istuntapalikoita. Hilanteri palkitsi hyvät hetket olemalla rento ja pyöreä. Huonot hetket se peilasi omaan menoonsa olemalla kipittävä hirvi.

Istuntatreenin jälkeen siirryimme edelleen ympyröillä pysyen takaosan väistätyksiin. Tehtävää mentiin tovi käynnissä, kunnes aloimme tehdä hyvistä väistöhetkistä siirtymiset raviin. Hilanteri villiintyi puskemaan oikeassa kierroksessa railakkaasti oman mielensä mukaan toista ratsukkoa seuraten. Yritin olla hätääntymättä, sillä se olisi pistänyt homman kokonaan sekaisin. Lopulta opettaja tuli opastamaan takaosan väistätystä aivan lähelle, jolloin Hilanteri ryhdistäytyi ja teki tehtävää tovin hyvin. Aika vaikeaahan se minulle oli, avotaivutusmaisen liikkeen tekeminen ympyrällä. Siinä piti taas kyetä hallitsemaan niin etu- kuin takaosaa, mikä haastoi melkoisesti. Nihkeästi ja omille teilleen pyrkivä ratsu ei auttanut. Vasemmassa kierroksessa Hilanteri pysyi paremmin ympyrällä, ja saimme muutamia asiallisia askeleita. Ravityöstössä keskityin istuntaan, ja Hilanteri palkitsi hyvät hetket rentoudella ja pyöreydellä. Sain treenata hyvin hevosen suoruuden, lapojen kontrolloinnin sekä ulko-ohjan huomioimista.

Laukassa keskityimme vielä istuntaan. Ensimmäisissä nostoyrityksissä Hilanteri jumitteli tehokkaasti, kunnes lopulta uskoi minun olevan tosissaan. Tämän jälkeen molemmat laukat pyörivät aika kivasti. Tunsin istuvani satulassa aika tiiviisti, mutta lantioni liikkui ehkä liikaa laukan mukana. Olisin saanut kääntää sitä paremmin alle ja saada siten liikettä pienennettyä. Saimme molempiin suuntiin hyviä hetkiä, kun sekä minä että Hilanteri olimme oikeinpäin. Suurin murheenkryynini olivat käteni, jotka painuivat koko ajan liian alas. Ihan kuin se auttaisi hevosen pyöristämisessä, pah. Hetkittäin sain kannettua käsiäni paremmin, jolloin ohjastuntuma tuntui paremmalta. Hilanteri tuntui niinä hetkinä vähän ryhdikkäämmältä, kun en painanut sitä ohjilla alas. Käsiini saisin kiinnittää rutkasti huomiota enkä unohtumaa niitä kaiken muun ohella.

Tunti istuntatreeneineen tuli tarpeeseen. Hilanterin jumittelut harmittivat, sillä otan ne niin henkilökohtaisesti. Toki Hilanteri reagoi minun tekemiini virheisiin, mutta ei se minut nähtyään mieti, että nytpäs tuli oikea ihminen kiusattavaksi. Tykkään tästä ratsusta kuitenkin niin paljon, että epäonnistumiset sen kanssa ovat tuplasti tympeämpiä ja samalla onnistumiset kaksin verroin kivempia. Onneksi tuntiin mahtui hyviä hetkiä. Opettaja kehui ylävartaloni pysyneen aika hyvin tuettuna. Tajusin lisäksi nauttia hyvistä hetkistä enkä säätää ihan jokaista hetkeä. Oppia ikä ja ratsastustunti siis kaikki.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Niin kivaa!

Sunnuntaina vuorossa oli Tallinmäen estetunti, jolle menin suunnitelmieni mukaan Hilimalla. Ratsukoita tunnilla oli kolme, joten tilaa ja aikaa tehtäville oli mainiosti. Alkuverryttelyssä Hilima oli virkumpi kuin edellispäivänä. Saimme työstää ravia ja laukkaa vapaasti ja välillä ympyrällä yhtä puomia ylittäen. Ravissa homma vielä onnistui, mutta laukassa meno oli turhan vikkelää. Hilimalla riitti virtaa enkä saanut juuri toppuuteltua sitä malttamaan. Olisin saanut liimautua tiukasti satulaan ja pitää itseni napakasti koossa, mutta tällä kertaa en siihen pystynyt. Onneksi tovin laukkaamisen jälkeen Hilima tasoittui aavistuksen, jolloin meno ei ollut enää niin vipeltävää.

Ennen rataa otimme yksittäisiä tehtäviä, jotka sisälsivät niin innarikavaletteja kuin suoria ja kaarevia linjoja. Tehtävät menivät hyvin aina, kun maltoin itse. Silloin Hilimakin malttoi eikä kiihdytellyt turhia. Oli kyllä virkistävän outoa joutua jarruttelemaan hevosta. Yleensä jarruista ei tosiaan tarvitse huolehtia. Rymistelimme muutamia kertoja, kun innostuimme liikaa, mutta hienosti saimme korjattua aina niiden jälkeen menon paljon asiallisemmaksi. Muutoin meno oli mielestäni aika varmaa ja ennen kaikkea niin kivaa! Isoin pulma sattui täysin arvaamattomasti suoralle linjalle, jonka ensimmäisen esteen alla oli laatikko. En ollut ajatellutkaan Hiliman välittävän siitä, mutta jokin esteessä silti oli. Ensimmäisellä yrittämällä Hilima liki stoppasi ja roikaisi lopulta paikoiltaan yli. Toisella yrittämällä tamma vähän jarrutti, mutta meni kannustuksella yli. En usko Hiliman pelänneen laatikkoa tippaakaan, mutta jotenkin se ilmeisesti vaikutti tamman tapaan nähdä harmiton pysty. Onneksi Hilima oli rohkea ja reipas kaikesta huolimatta ja singahti aina lopulta esteen yli, ja matka saattoi jatkua.

Lopuksi hyppäsimme pienen, noin 60-senttisen radan kahdesti. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkösenä ollut kavaletti-innari sujui ihan hyvin, ja pääsimme kakkoselle asiallisesti. Kolmonen meni vielä ok, mutta neloselle tuli pientä haparointia. Ehkä liian paljon vauhtia, mutta liian vähän ohjausta. Nelosen jälkeen korjasin laukan ravin kautta vasemmaksi. Viitoselle tuli taas jarruttava hyppy, mutta matka jatkui kuutoselle ja sen yli. Seiskalle tulimme ehkä vähän vinosti, mikä kostautui vielä kasille. Sen rymistelimme sekamelskaisesti yli. Hyvä alku, vähän heikompi loppu.

Toinen kierros meni tasaisemmin, vaikka viitonen meni edelleen epäröiden. Taisin itsekin vähän tuijotella sitä, mikä osittain heijastui Hilimaan. Pääsimme siitä kuitenkin yli, vaikkakin hassusti. Loppurata oli asiallisempi kuin ensimmäisellä yrittämällä. Ratamme jälkeen opettaja pisti meidät vielä tulemaan suoraa linjaa tavoitteena saada Hilima hyppäämään viitosen yli sujuvasti. En tiedä, mitä tapahtui, mutta Hilima pääsi livahtamaan esteestä pari kolme kertaa ohi. Kerran se tosin esteen näyttöaikana päätti kävellä pystystä yli. Siinä samalla puomi ja laatikko mätkähtivät maahan, vaan ei se tammaa haitannut. Lopulta tajusin ratsastaa lähestymisen niin hyvin, ettei Hilima päässyt yhtään karkaamaan vasemmalle. Tällä tavalla sain Hiliman hyvissä ajoin linjalle suorana, jolloin se viimein hyppäsi viitosen asiallisesti. Tulimme samoilla tulilla linjan vielä kerran, jolloin se viimein meni vaivatta. Jes! Tunnin hyppelyt päättyivät hyvään mieleen.

Vaikka lopputunnista tulleet ohimenot vähän harmittivat, olin muutoin tuntiin tyytyväinen. Menomme oli kohtuullisen hallittua ja paikoin aika helppoakin, vaikka vauhtia piisasi. Oli kuitenkin tosi kiva huomata, etteivät ohimenot ja vauhti jännittäneet Hiliman kanssa. Sen sijaan taisin hymyillä selässä höpsönä heppatyttönä. Hiliman kanssa opin joka kerta enemmän siitä, mitä on olla hevosen tukena hyppyyn saakka. Jos nimittäin unohdun matkustamaan, voi Hilimakin heittäytyä moiseksi ja ohittaa esteen. Tarkalla ratsastuksella tamma puolestaan menee mukavan helposti esteiden yli. Kaikista kivointa oli hypätä ilman, että tarvitsi jännittää. Nyt saan luvan oppia menemään sillä kimolla ruunalla samoilla fiiliksillä.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Kevyesti kentällä

Lauantain ratsastukset jatkuivat Hiliman jälkeen kevyesti Jetin kanssa kentällä pyörähtäen. En suunnitellut ratsastukselle mitään kummempaa, kunhan Jetti vain saisi vähän liikuntaa. Niinpä loppujen lopuksi kolusimme kentällä puolisen tuntia perusratsastuksen parissa. Oli kyllä mielenkiintoista hypätä Hiliman kyydistä Jetin selkään.

Jetillä oli pitkästä aikaa pällistelypäivä. Etenkin lumiset tynnyri ja selkäännousujakkara olivat hui, ja ne piti tietysti yrittää kiertää vähän kauempaa. Koska koko kenttä oli käytössämme, päätin suosiolla väistellä hui-kohtia enkä jäädä kinastelemaan niistä. Ravissa hurruuttelin niin ympyröitä kuin täyskaartoja. Välillä yritin myös herätellä Jettiä etenemään vähän reippaammin. Jetin kanssa oli jännä huomata, kuinka ratsastin sitä paljon hätäisemmin kuin esimerkiksi Hilimaa. Mielestäni kaiken olisi pitänyt tapahtua nyt ja puoliksi itsestään. Vaikka ihan yhtä lailla Jetti ansaitsee hyvän ajan vertyä sekä selkeät, tasaiset avut. Ilmeisesti hätäilyni alkoivat siitä, kun Jettiä pitikin herätellä liikkumaan, kun taas Hilima liikkui pitkälti omasta halustaan.

Laukkaa en työstänyt kerralla pitkään, vaan tein useita nostoja käynnistä ja siirryin aika nopeasti ravin kautta käyntiin. Tein nostoja vähän missä sattuu, myös kierrokseen nähden vastaisesti suorilla pätkillä. Jetti kuunteli hyvin sen, kumpaa laukkaa pyysin ja nosti aina toivotun. Välillä se tosin ei ymmärtänyt, että pyysin laukkaa ja tarjosi kiemurtelua. Saisin muistaa Jetinkin kanssa olla vähän maltillisempi ja antaa asioille aikaa. Ei nyt tietenkään mitään kohtuuttomia viiveitä, mutta samanlaista kärsivällisyyttä kuin esimerkiksi Hiliman kanssa. Jotenkin Jetin kanssa oletan, että sen pitäisi suunnilleen lukea ajatukseni ja mieluusti vielä keksiä asiat jo ennen kuin itse olen ne huomannut. Melkoisen kohtuuton vaatimus, vaikka Jetti onkin mainio ja osaava ratsu. Oli kuitenkin mielenkiintoista huomata tämä asennemuutos näiden kahden hevosen välillä. Tätäkin täytyy työstää, sillä vähän rennompi ja huolettomampi mieli Jetin selässä tekee vain hyvää.

Loppuraveissa pyörittelin vielä muutamat ympyrät. Jetti ravasi ihan mukavasti ja toimi molempiin suuntiin asiallisesti. Olihan sen kanssa moni asia mutkattomampi kuin Hiliman, mutta kyllä Hilima veti pidemmän korren eteenpäinpyrkimyksessä. Molemmissa ratsuissa on kyllä puolensa, ja oli kiva mennä niillä näin peräkkäin. Tulipahan huomattua muutoksia omassa ratsastuksessa kahden hevosen välillä. Taas yksi asia mietittäväksi. Olen aiemminkin pohtinut sitä, kuinka jokaisen hevosen kanssa pitäisi osata mukautua ratsastamaan sen tilanteen vaatimalla tavalla. Jetin kanssa taidan mennä turhan monesti perusasetuksilla, koska onhan se niillä joskus aiemminkin toiminut. Tämän automaattiasetuksen sijasta saisin opetella ottamaan taas jokaisen kerran omanaan. Siinäpä uusi haaste ratkaistavaksi.

Kehittymistä havaittavissa

Lauantaina kävin ratsastamassa Jetin lisäksi Hiliman Tallinmäellä. Aloitin Hilimasta, jonka kanssa tuli tasan kymmenes kerta täyteen. Hiliman kyytiin päädyin, sillä haaveilen osallistuvani sillä tallin tammikuun estekisoihin. Sitä ajatellen oli hyvä ratsastaa sillä koulua, kun seuraavana päivänä olisi vielä luvassa estetunti. Tunnin aiheeksi valikoitui yksinkertaisesti perusratsastus. Hiliman kanssa pulmani ovat olleet ylimääräinen kipitys sekä kulmien oikominen. Perusratsastuksessa päädyin kiinnittämään näihin huomiota. En tehnyt ratsastuksen aikana mitään ihmeellisempää, vaan yritin saada säädeltyä vauhtia niin kuin itse halusin sekä onnistua menemään molempiin suuntiin suunnittelemani reitin mukaisesti. Samalla tietysti mietin ja korjasin istuntaani, sillä kun on vaikutusta kaikkeen.

Oikeassa kierroksessa huomasin asettavani Hilimaa vahingossa liikaakin. Tämä huomio sai minut muistamaan ulko-ohjan. Vasemmassa kierroksessa puolestaan Hilima ei lähtenyt asettumaan helpolla, vaan se jäykisteli vastaan ja oli vasemmassa ohjassa enemmän kiinni. Aloin sitten miettiä, millä tavalla saisin jumpattua Hiliman vetreämmäksi myös tähän suuntaan. Kunnon ratkaisua en keksinyt, mutta yritin ainakin kovasti. Palasin aika ajoin oikeaan kierrokseen, jossa pyrin hakemaan palikoita kohdalleen. Pienet hyvät hetket auttoivat miettimään asioita myös vasemmassa kierroksessa. Siinä kierroksessa pyrin houkuttelemaan sisäohjalla Hilimaa asettumaan sekä tein välillä pieniä takaosan väistätyksiä ulommas. Ne tuntuivat auttavan hieman saamaan Hilimaa sisäpuolelta pehmeämmäksi, jolloin asetuksetkin menivät paremmin läpi. Voin kuvitella vasemmalle valuneen istuntani aiheuttaneen lisäpulmia tässä suunnassa, vaikka korjasinkin sitä aina muistaessani.

Hilima liikkui pääosin aika kivasti. Energisesti, mutta aika tasaisesti. Välillä se tosin intoutui kipittämään, mutta kun sain istuntaani parsittua, rauhoittui Hilima vikkelästi. Oli ihana huomata näin selvät erot. Laukassa tosin en saanut oikein kunnon siihen otetta. Oikea kierros meni vielä kohtuullisesti, mutta vasemmassa kierroksessa Hilima pääsi paikoin oikaisemaan railakkaasti kaatumalla sisälle. Yritin olla ottamatta laukkaa turhan hitaaksi, mutta rullaavuudestakin huolimatta Hilima pääsi painamaan sisälle. Olisin saanut liimata sisäpohkeeni paremmin seinäksi sekä tietysti kyetä istumaan kunnolla keskellä satulaa. Välillä vasemmassa laukassa jopa nauratti, kun tuntui, että Hilima valui vasemmalle, ja minä yritin korjata tilannetta roikkumalla oikealla. Laukassa kivaa oli se, kuinka Hilima säilytti eteenpäinpyrkimyksen ilman, että sitä juuri tarvitsi nohittaa. Ihanan helppoa, kun valtaosan ajasta sai keskittyä ohjaamaan ja istumaan.

Laukkaamisen jälkeen pyörittelin vielä ympyröitä molempiin suuntiin käynnissä ja ravissa. Oikea kierros alkoi sujua ihan mukavasti, ja saimme vasempaankin kierrokseen muutamia asiallisia pätkiä. Hilimaa oli lysti ratsastaa, kun se pehmeni ja pyöristyi. Harjoitusravissakin istuminen onnistui mukavasti niinä hetkinä, kun Hilima oli kuulolla ja työskenteli keskittyneesti. Nämä pätkät tuntuivat kyllä kivoilta. Olisin tosin saanut läpi tunnin ratsastaa paljon enemmän pohkeella, sillä ohjaratsastajana sorruin välillä liikaa pelkästään sen varaan. Tunnista jäi joka tapauksessa hyvä fiilis. Hilimassa ainakin oli tapahtunut kehitystä, sillä muistan meidän menneen joitain tunteja paljon enemmän pulmien parissa ahertaen. Ehkä ei ole ihan päätöntä ajatella, että kehitystä on tapahtunut vähän minussakin. Kivaa oli joka tapauksessa! Jospa estetuntikin menisi samoilla fiiliksillä.

torstai 1. tammikuuta 2015

Vauhdikkaasti uuteen vuoteen

Tämän vuoden ratsastukset polkaisin käyntiin Tallinmäen maastolla. Jetin ja minun lisäkseni matkaan lähti neljä ratsukkoa. Tälle reissulle otin tavoitteekseni nauttia menosta ja vauhdista ilman, että jännittäisin joka hetki.

Kävimme tutun lyhyemmän lenkin, jonka aloitimme kävellen ja ravaillen. Kun olimme samoilleet metsäreitin läpi, otimme ensimmäisen laukkapätkän tiellä. Se sujui mukavan rauhallisesti, vaikka Jetissä tuntui olevan virtaa. Laukan jälkeen hurruuttelimme tovin ravia, kunnes kävimme käynnissä samoilemassa pienen lenkin palataksemme takaisin tielle. Siitä otimme vielä toisen laukkapätkän, joka oli mukavan pitkä. Jetti laukkasi mukavan energisesti, ja muistin välillä jopa fiilistellä menoa. Tähän aion yrittää keskittyä jatkossakin: nauttimaan hyvästä hetkestä enkä miettimään, mikä kaikki voisi mennä pieleen.

Toisen laukkapätkän jälkeen ravasimme hieman, kunnes olimmekin jo tallin nurkilla. Loppumatka sujui käynnissä tallustellen. Kelinä ollut +3 ja kirkas päivä olivat reissulle omiaan. Vuoden ensimmäisen päivän sijaan tuntui tosin siltä kuin olisimme nauttineet kevättalven päivästä. Vaan olipa silti kiva reissu ja oikein mainio tapa aloittaa tämä ratsastusvuosi.