lauantai 31. tammikuuta 2015

Rentoutta peliin

Tallinmäen estetunti oli sunnuntain estekisojen takia jo lauantaina. Tuleva tunti Jetillä jännitti yllättävän vähän siihen nähden, miten viikon takaiset kisat olivat menneet. Tiesin jo etukäteen, että saisin keskittyä etenkin käsieni rentouteen, yleisestä rentoudesta nyt puhumattakaan. Jännittämällä en pääsisi puusta pitkälle, joten tsemppasin itseäni. Ratsukoita tunnilla oli neljä.

Alkuverryttelyssä saimme tulla niin ravipuomeja kuin vähän verrytellä laukassa yksittäistä kavalettia ylitellen. Jetti oli hieman unessa, etenkin ravipuomit tuottivat ensin pulmia. Lisäksi ratti oli hukassa. Päästin Jetin molemmissa kierroksissa joko valumaan sisälle tai ulos. Tähtääpä siinä sitten puomeille, kun en saa ohjattua hevosta. Pohkeet, ohoi? Kavaletin ylitys laukassa sentään meni ihan asiallisesti.

Tuttuun tapaan tulimme tunnilla yksittäisiä tehtäviä ja lopulta niistä koostuneen radan. Kertaan tällä kertaa taas itse radan sujumisen. Onnistuin jo alkutunnista rentouttamaan käsiä aika hyvin, mutta ajatus eteenpäin menemisestä ja napakkuudesta tahtoi hieman unohtua. Senpä seurauksena otimme yhden kiellon sarjan b-osalle, kun vauhti yksinkertaisesti loppui kesken. Toisen rämpimisen esitimme lävistäjällä olleelle, hieman tavallista kapeammalle esteelle. En nähnyt ponnistuspaikkaa, joten jäin arpomaan tilannetta. Jetti tietysti alkoi jarruttaa, mutta loppujen lopuksi tönäisi yläpuomin alas ja käveli esteen läpi. No, onhan se läpimenokin vaihtelua kieltoon tai ohimenoon, hah! Kolmas pulma sattui kapealla portilla varustetulle okserille, jonka olimme menneet jo kerran nätisti yli. Toisella kerralla Jetti päättikin, että este ei ole tarkoitettu ylitettäväksi ja livahti vasemmalta ohi. Ehdin tajuta, että hevonen miettii jotain, mutta reaktiot eivät ehtineet mukaan. Seuraavalla yrityksellä pääsimmekin taas esteestä muitta mutkitta yli. Muutenkin meno onneksi parani, joten saatoimme lähteä radan pariin kohtuullisen luottavaisin mielin.

Rata alkoi ravissa ylittämällä oikeassa kierroksessa pääty-ympyrällä olleet ravipuomit. Niiden jälkeen nostettiin laukka ja suunnattiin ensimmäiselle esteelle. Me Jetin kanssa olimme ravipuomeilla unessa, joten rämmimme ne. Otin puomeista heti uusinnan, mikä sujui paremmin. Laukka nousi asiallisesti, ja suuntasimme ykköselle. Se ylittyi ihan ok, mutta Jetti oli sen jälkeen ristilaukassa. Sain sen korjaamaan laukan takaisin oikeaan lennosta. Kakkoselle tulimme ihan hyvin, ja laukka vaihtui siinä vasemmaksi. Opettaja ohjeisti hyvin tarkistamaan laukan kaarteissa, mikä auttoi radalla paljon. Niinpä kolmantena olleelle sarjalle tulimme ihan asiallisesti, mutta varmistin hieman äänellä, ettei meno hyytyisi. Sen jälkeen taisimme olla taas tovin ristilaukassa, kunnes Jetti korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Nelosokseri meni ihan hyvin. Tie viitoselle kärsi huomattavasti, kun Jetti keksi pällistellä katsomossa olleita ihmisiä. Päätin kuitenkin, että mehän emme ohi mene, joten hyppäsimme viitosen aika vinkkarasti. Se tietysti pilasi kaarevan linjan kuutoselle. Kävimme estelinjalta ulkona, mutta samalla asenteella tyyräsin Jetin vielä siitäkin yli. Tehtävä päätettiin siirtymällä esteen jättämisen jälkeen käyntiin kontrollin vuoksi.

Saimme arvatusti uusia Jetin kanssa pariin kertaan esteiden 5 ja 6 linjan. Opettaja meni seisomaan kierrettäväksi tötteröksi, jolloin tie löytyi hyvin. Nyt kaareva linja meni sen puolesta mainiosti. Saimme tulla tehtävän vielä toiseen kertaan siten, että laukka rullaisi alusta asti hyvin. Saimme napattua senkin kuntoon, jolloin linja meni mukavan helposti. Hypätyn radan estekorkeus taisi olla noin 80 sentin tuntumassa, mikä tuntui sopivalta. Tunnin aikana opettaja pisti meille reittiopasteita pitkin tehtäviä, mikä auttoi ratsastamaan tiet paremmin. Kunpa näitä huolellisia teitä osaisi itsekin suunnitella ja ennen kaikkea seurata suorituksen aikana. Tunnin onnistuminen oli ainakin kohtuullinen käsien rentous. En jäänyt pitelemään niin paljon kuin pahimpina kertoina. Toisaalta olin vähän varovaisempi nohittamaan Jettiä, sillä halusin vältellä mahdollisia protesteja. Siitä syystä meno oli varmasti vähän hitaampaa, mutta toisaalta kyllä tälläkin vauhdilla pääsi esteistä ihan asiallisesti yli. Tästä sitten vain taas kohti vielä sujuvampaa menoa.