torstai 28. helmikuuta 2013

Ihmeitä estetunnilla

Viikon ensimmäisen oman tallin ekstratuntini otin vasta torstaina, hurjaa. Senkin siitä syystä, että luvassa oli esteitä vain seitsemän ratsukon voimin. Olin toivonut ratsukseni Manua, mutta reppanalla oli ollut ähky juuri edellispäivänä, joten niinpä sain esteratsukseni Epperin. Valmistauduin siis työlääseen tuntiin. Epperhän on melkoisen varma hyppääjä, mutta helposti se ei hommasta syty ja vaatiikin tomeraa ratsastusta.

Alkuverryttelyssä tulimme ravissa keskihalkaisijan suuntaisesti olleita kahta puomeja aina yksi kerrallaan ylittäen puomiympyrällä reitillä. Epper kääntyi ja ravasi ihan mukavasti puomin yli, kun muistin kääntää ulkoavuilla. Opettaja muistuttikin olemaan jäämättä sisäohjaan kiinni, jolloin hevoset kääntyisivät paremmin. Muualla ratsastaessa Epper vähän yritti aina hyytyä, mutta patisteluiden jälkeen esitti ihan hyvää ravia. Opettaja neuvoi huolehtimaan, että Epper kantaa etuosansa eikä valu etupainoiseksi. Yritin sitten puolipidätteillä saada Epperiä kohoamaan edestä samalla, kun ratsastin pohkeilla eteen. Hetkittäin temppu onnistuikin, mutta huomasin monesti Epperin vaivihkaa hivuttautuneen taas nojailemaan etuosallaan.

Laukkaverryttelynä tulimme vasemmassa laukassa keskihalkaisijalla olleita puomeja siten, että uralta käännyimme puoliympyrää seuraavalle tielle ja ylitimme ensimmäisen puomin. Sen jälkeen laukkasimme pääty-ympyrän loppuun, kävimme lyhyen pätkän uralla ja käänsimme sieltä toisen pieneksi kavaletiksi muuttuneen puomin yli jälleen pääty-ympyrä sen jälkeen loppuun laukaten. Epper laukkasi ennen ympyrää hyvin, mutta hyytyi aina muutamaa askelta ennen puomia ärsyttävästi. Ilmeisesti puskin itse liikaa, johon Epper reagoi hidastamalla. Kavalettihypyssä liioittelin mukautumista, jolloin opettaja muistutti pitämään ylävartalo suorempana eikä menemään Epperin mukana etukumaraan. Kääntämiset onnistuivat pääosin ihan hyvin, joskin kertaalleen ensimmäisen puomin jälkeinen ympyrä oli vähän eriskummallisen muotoinen. Eniten itseä harmitti se, kuinka laukka pääsi kerta toisen jälkeen sammumaan juuri ennen puomia, vaikka kuinka koetin sitä viritellä ja säilyttää aktiivisena.

Seuraavaksi hyppäsimme ratapiirroksesta esteet 1 ja 2 vasemmassa laukassa aloittaen. Ykköskavaletti ylittyi aina vähän niin ja näin, kun en vieläkään saanut tsempattua Epperiä pysymään liikkeessä koko ajan. Reitti kakkosokserille oli aika hyvä, mutta johtamiseni oli hätäinen huitaisu, jolloin laukka ei vaihtunut. Epper kuitenkin onneksi viitsi vaihtaa lennosta laukan oikeaksi. Muilla yrittämillä laukka ei edelleenkään vaihtunut, mitä en kyllä ihmettele. Sisäpohkeeni toimimattomuus, painoni valuminen vasemmalle ja muut pulmat pitivät siitä huolen. Olisin kuitenkin toivonut saavani Epperin viriteltyä sellaiseen laukkaan, että se vaihtaisi lennosta näppärästi. Nyt vaihto kyllä tapahtui, mutta aika tönkösti. Oma pusertamiseni ja häseltämiseni tuskin auttoi Epperiä asiassa, mutta oma pakkani menee sekaisin turhan helposti eikä silloin rauhallisuus valitettavasti ole valttini.

Lopuksi tulimme lyhyen radan kahdesti, ja maksimikorkeus taisi olla 65 senttiä. Vasemmassa laukassa ykkönen ylittyi edelleen vähän tönkösti, mutta en jaksanut enää piitata siitä. Kakkoselle tie oli edelleen kunnossa, mutta toimimattoman oikean pohkeeni takia päästin Epperin käännähtämään hypyn jälkeen liian jyrkästi oikealle. Laukka jäi vaihtumatta hypyssä, mutta Epper kuitenkin vaihtoi lennosta. Tie kolmoselle oli vähän turhan tiukka, mutta tsemppasin Epperiä, jolloin se viimein heräsi. Niinpä viiden askeleen väli jäi meille jopa hieman ahtaaksi. Epper teki neloselle hassun tuijotushypyn, kun se huomasi itsekin päätyneensä liian lähelle ja päätti vielä tarkastella montaa muutakin heppaa ihmetyttänyttä perusestettä etukoipiensa välistä.

Toisella kierroksella meno oli pitkälti samanlaista, mutta korjasin tien kakkoselta kolmoselle paljon paremmaksi, kun en edes yrittänyt kakkoshypyssä vaihtoa. Näin Epper jatkoi paremmin suoraan, jolloin tie kolmoselle oli jopa järkevä. Epper liikkui hyvin, mutta jäin varmistelemaan ja kehtasinpa vielä komentaa sitä eteen kolmosesteen jälkeen. Tuloksena oli vielä ahtaammaksi käynyt väli, johon Epper sai kuitenkin survottua sen viidennen töpöaskeleen. En voinut muuta kuin hihittää amatöörimäisesti, sillä tätä ei tosiaan tapahdu juuri koskaan. On melkein ennenkuulumatonta, että jokin väli jää Epperille ahtaaksi, kun se yleensä pistää niihin aina yhden askeleen lisää. Opettaja vähän paheksui eteenratsastustani, ja myönsinkin sen suosiolla virhearvioksi. Jotenkin muka välin aikana katsoin, että viisi askelta ei välttämättä yllä, niin pitihän sitä sitten kannustaa. Ensi kerralla voisi nähdä vähän paremmin.

Että sellainen estetunti. Oma kuntoni meinasi loppua paikoitellen, mutta hiljalleen Epper kaikeksi onneksi reipastui. Melkoinen ihme kyllä tuo välin käyminen ahtaaksi. Positiivista kuitenkin näiden pienien esteiden hyppelyssä oli se, ettei oma istuntani hajoillut niissä muistaakseni nimeksikään. En tainnut edes pahemmin kiinnittää siihen huomiota, kun tuntui, että se toimi itsestäänkin. Enkä onnekseni edes sukellellut, hyvä minä! Tosin näiden pienempien esteiden jälkeen tulee taas joskus sitten järkytyksenä hypätä mitätön 80-senttinen este, sillä sen hyppykaari on kuitenkin jo vähän erilainen. Toisaalta ehkä opin pitämään istuntani kasassa näillä korkeuksilla, jolloin en ala liioitella hyppyäni muillakaan korkeuksissa.

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Ei pöllömpi kolmas kerta

Keskiviikon vakiotunnilla oli luvassa puomeja ja kavaletteja kuuden ratsukon kokoonpanolla. Hevoslistaa katsoessani sain hieraista silmiäni pari kertaa, sillä opettaja oli merkinnyt minulle Lennin. Olen mennyt sillä tasan kahdesti aiemmin ja kaiken lisäksi vain koulua. Niinä kertoina olen tullut siihen tulokseen, etten ainakaan vielä ymmärrä Lennin ratsastamisen päälle. Niinpä aloin jännittää tulevan tunnin sujumista ja pistin varmuuden vuoksi turvaliivinkin päälle. Eniten pelkäsin sitä, että saan Lennin virittymään turhan reippaaksi epävarmalla ratsastuksellani, mutta onneksi tällä kertaa huoli oli valtaosin turha.

Alkuverryttelyssä saimme ensin mennä itsenäisesti käynnissä ja ravissa hevosia taivutellen. Käynnissä Lenni liki maleksi, vaikka yritin nohittaa sitä. Asetukset olivat epämääräisiä, ja Lenni huomasi toimimattomat pohkeeni puskemalla mielensä mukaan. Ravissa Lenni reipastui sopivasti, joskin pohkeeni eivät vieläkään saaneet hevosta juuri suoristumaan. Verryttelyyn lisättiin myös kahden puomin suora linja, jonka aikana hevosia käytettiin hetki käynnissä. Lenni tuli ensimmäiselle puomille ihan hyvin, mutta aluksi arastelin jarruttaa, jolloin siirtyminen käyntiin venyi. En myöskään tohtinut ratsastaa kunnon ravia, mistä opettaja huomauttikin ja toivoi ponnekkaampaa menoa. Yritin kehotuksen jälkeen ratsastaa enemmän pohkeilla, mutta kovaa kättä välttääkseni olin puolestaan aika löperö pitämään ohjilla hyvää ja tasaista tuntumaa.

Seuraavaksi tulimme suoraa linjaa laukassa (ratapiirroksen numerot 1 ja 2) pyöräyttäen alkuun ja loppuun ympyrät. Lenni nosti laukat molemmissa suunnissa mukavan helposti, ja laukka pyöri pääsääntöisesti hyvin. Siinä oli myös helppo istua mukana, jolloin saatoin keskittyä rauhoittamaan oman menoni ja sitä myöten myös hevosen. 24 metrin väli meni meillä sujuvasti seitsemällä askeleella. Muutaman kerran toinen puomi jäi vähän kauas, mutta Lenni venytti hienosti askeleensa sen yli. Taisin jäädä tässäkin kohtaa turhan varovaiseksi ja heittäytyä matkustamaan ensimmäisen puomin jälkeen. Pisteitä kuitenkin minulle siitä, että maltoin keskittyä ihmeen hyvin siihen, etten jäänyt jaloillani pusertamaan yhtään ylimääräistä. Katsekin malttoi pysyä useimmiten eteenpäin enkä jäänyt tuijottelemaan puomeja saati hevosen niskaa.

Sitten pääsimme testaamaan laukan vaihtumista tulemalla lävistäjällä olleet kaksi puomia (numerot 3a ja 3b) yhden laukan sarjana. Siitä jatkettiin vielä innaripuomeille (numero 4), joilla pyrkimys oli päästä suoraan ja tasaisesti. Tehtävää tultiin oikeassa laukassa aloittaen. Sarjapuomeille pääsimme hyvällä tiellä, mutta kuten arvelin, en saanut kertaakaan Lenniä vaihtamaan laukkaa toisella puomilla. Itselläni on jonkinlainen henkinen blokki yrittää vaihtaa laukkaa pelkän puomin avulla. Helpotukseksi kaipaisin edes hitusen puomia irti maasta, jolloin osaisin asennoitua tehtävään paremmin. Joka tapauksessa sain vaihtaa laukan aina ravin kautta, johon siirtymistä Lenni protestoi pienellä päänviskelyllä. Uuden laukan se kuitenkin nosti aina näppärästi, kun sen ensin sain raviin. Innaripuomeilla vauhti lähti aina salakavalasti kiihtymään, kun muka rentoutumiseksi tarkoittamani toimintani taisi Lennille tarkoittaa vain matkustajaksi heittäytymistä. Opettaja kehotti tulemaan rauhallisemmassa laukassa, mutta niin vain Lenni kerta toisen jälkeen pääsi spurttaamaan.

Lopuksi tulimme kokonaisen puomi- ja kavalettiradan (puomit merkitty pelkkinä viivoina). Tulimme tehtävän ensin pari kertaa oikeassa laukassa aloittaen. Ykkösen ja kakkosen välin menimme edelleen näppärästi seitsemällä askeleella. 3a-3b-osuus meni, kuten ennenkin eli reitti oli hyvä, mutta laukka ei vaihtunut. Nelosinnarille pääsimme rauhallisesti sisään, mutta niin vain päästin Lennin kiihdyttämään, vaikka yritin rauhoitella äänellä ja olla itse menemättä pieniin kavalettihyppyihin liikaa mukaan. Saimmekin niiden jälkeen pyöräyttää aina pääty-ympyrän, jossa hain Lennin takaisin rauhalliseen laukkaan.

Tulimme tehtävän myös oikeassa laukassa päinvastaisessa järjestyksessä eli nelonen olikin ykkönen ja niin edelleen. Lenni intoutui edelleen innarista, mutta tuli aina sen pyrähdyksen jälkeen takaisin. Laukka ei vieläkään vaihtunut lävistäjäpuomeilla, mutta onneksi vaihto ravin kautta oli aika nopea. Suoran linjan kanssa töpeksin kertaalleen jarruttelemalla liikaa ilman pohkeita, jolloin Lenni pudotti raville ensimmäisen puomin ajaksi. Sitten Lenni korjasikin itsensä takaisin laukkaan ennen kuin ehdin sitä pyytää. Fiksu hevonen. Toisella kierroksella ei uusia pulmia sattunut mukaan, mutta suoran linjan väliin toivotut kahdeksan askelta eivät toteutuneet, sillä pyyhälsimme välin seitsemällä. Opettaja pisti meidät tulemaan linjan heti perään uudelleen nyt kahdeksalla askeleella. Keskityin yksittäiselle tehtävälle paremmin ja luotin siihen, että Lenni lyhentää laukkaa, jolloin ylitimme ensimmäisen puomin mukavan pienellä askeleella. Siitä oli helppo antaa Lennin laukata rauhassa ja niin vain kahdeksan askelta meni väliin vaivatta.

Loppuraveissa taivuttelin Lenniä vähän alkutuntia keskittyneemmin, jolloin se antoikin hieman periksi ja venytti ohjan perässä eteen ja alas. Kävelytys hoitui näppärästi samalla puomeja kantaen ja Lenniä rapsutellen. Tunti meni niin paljon paremmin kuin olin uskaltanut ajatella. Toki Lenni pääsi hieman ampaisemaan välillä enkä saanut sitä vaihtamaan laukkaa, mutta muutoin se oli hyvin tasainen ja kuuliainen. Laukassa oli kaiken huipuksi mukava istua, jolloin saatoin tasapainoisemmin keskittyä tien ratsastamiseen. Esteitä en vielä tohtisi Lennillä silti hypätä, mutta toisen tällaisen tunnin menisin sillä hyvin mieluusti. Ehkäpä sitten joskus vielä opin riittävästi ratsastamaan, jotta tohdin hypätä tälläkin ratsulla.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Uuno on numero yksi

Pääsin onnekkaasti hyppäämään viikon toisenkin Tallinmäen tuntini ja vieläpä vain kahden ratsukon tunnille. Ratsukseni sain Uunon, mihin olinkin hyvin tyytyväinen. Suurin ongelmani Uunon kanssa tosin on oikealle puskeminen, mutta muutoin olen alkanut ihastua Uunoon esteratsuna. Se mennä puksuttaa niin tasaisen varmasti, että ehdin jopa välillä tehtävän aikana ajatellakin enkä vain porhaltaa päättömästi menemään. Alkukäynnit kävimme peltolenkin kautta, joten kentälle päästyämme pääsimme ravaamaan ja ensimmäisten tehtävien pariin.

Katse melkein oikeassa suunnassa.
Ensimmäiseksi tulimme ravissa ympyrällä puomeja. Oikeassa kierroksessa sain tähtäillä kunnolla, että sain Uunon suunnilleen järkevästi puomeille, sillä se pyrki painamaan oikealle. Sisäpohkeenihan ei taaskaan tajunnut mistään yhtään mitään, jolloin temppuilin ohjilla enemmän ja vähemmän onnistuen. Vasemmassa kierroksessa ei sitten ollutkaan kummempaa ongelmaa, vaan Uuno mennä tepsutti tasaisen tahdikkaasti puomit. Sitten puomit nousivat ristikoksi, jota tultiin samoin muutamat kerrat ympyrällä molemmista suunnista. Uunon laukka on jotenkin niin helppoa ja rentoa, että siitä näki vaivatta askeleet apupuomille, jolloin tulimme ristikkoa sujuvasti molemmista kierroksista. Olin jo tässä vaiheessa saanut melkoisen kestohymyn kasvoilleni, vaikka tunti oli vielä alussa. Oli vain todella kiva mennä hevosella, joka itse säilytti menon eikä sitä tarvinnut askel kerralla houkutella liikkumaan.

Seuraavaksi harjoittelimme kaarevia linjoja tulemalla omina tehtävinään ratapiirroksen esteet 4 ja 1 aloittaen oikeassa laukassa sekä esteet 8 ja 9 aloittaen puolestaan vasemmassa laukassa. Ensimmäisellä yrittämällä en tullut riittävän suorana esteelle 4, jolloin Uuno pääsi hieman valumaan vasemmalle enkä ehtinyt enää suoristaa sitä kunnolla esteelle 1. Toisella yrittämällä hahmotin tien ensimmäiselle esteelle paremmin, jolloin myös toinen este sujahti paljon paremmasta kohtaa. Laukatkin muistaakseni vaihtuivat siinä toisen esteen aikana, sillä ensimmäiselle esteelle tultaessa en osannut keskittyä muuhun kuin tiehen. Toinen tehtävä kauhistutti aluksi, sillä kaarre tuntui muka jyrkältä, vaikka ei se lopulta sitä ollut. Sen sijaan Uuno kääntyi todella hienosti, ja pääsimme molemmilla kerroilla ensimmäiselle esteelle (eli numero 8) nätisti. Sen sijaan toisen esteen jälkeen Uuno pääsi kääntymään turhan tiukasti oikealle, kun en taaskaan pitänyt oikeaa pohjetta tuntumalla estämässä tätä. Opettaja pisti sitten itsensä keilaksi, jolloin sain tsempattua ja ratsastettua Uunoa toisen esten jälkeen paremmin suoraan, jolloin opettajakaan ei jäänyt alle.

Sitten pääsimmekin tulemaan viereisen radan kahdesti noin 50-65 sentin korkeudessa. Ykköskavaletti ylittyi ongelmitta, ja pääsimme ihan järkevästi myös kakkosesteelle. Neljäs laukka-askel tuntui tulevan hieman liian lähelle kolmosestettä, jolloin hyppy oli hieman hassu. Laukka ei vaihtunut, mutta Uuno nosti ravista nopeasti oikean laukan. Sitten minulle tulikin muistikatkos, ja ohjasin oikealle viettäneen Uunon hyppäämään esteen numero 7. Ei muuta kuin uusi lähestyminen ja oikealle esteelle eli neloselle. Tie neloselta viitoselle oli parempi, jolloin pääsimme jatkamaan ihan hyvin kuutoselle. Siinä sattui kuitenkin jonkinlainen sekasotku, jolloin Uuno hieman kiihdytti kuutosen ja seiskan välissä. Seiskakavaletti ylittyi jotenkin, ja Uuno jäi ristilaukkaan. Niinpä kaarre kasille oli mitä sattuu, kun en ehtinyt vaihtaa ja päätin kokeilla onneani. Kasista kuitenkin menimme yli ja saimme paranneltua reitin ysille. Laukka ei vaihtunut kummassakaan hypyssä, joten korjasin loppuun sen ympyrällä. Jos ei huomioida ihmeellistä rämpimistä esteillä kuusi ja seitsemän sekä rataunohdustani, olin rataan silti aika tyytyväinen. Täydellistä se ei ollut, mutta jotenkin sen rytmi oli kuitenkin kohdillaan.

Hypyn jälkeinen menoni on aika karmeaa.
Toiselle kierrokselle opettaja ohjeisti siirtymään raviin ja pyöräyttämällä ympyrän, mikäli homma ei ollut hanskassa. Esteet 1-3 ylittyivät edelleen yhdellä kertaa vaivatta, mutta kolmosen jälkeen päästin Uunon taas valumaan turhan tiukasti oikealle. Siinä olikin paikka ensimmäiselle raviympyrälle. Jatkoin ravia lyhyen sivun ajan ja nostin uuden laukan vasta pitkän sivun alusta. Siitä pääsimmekin järkevästi nelosokserin yli samoin kuin viitoskavaletin. Kaarre kuutoselle epäilytti hetken, mutta menikin lopulta hyvin, jolloin pääsimme kaikessa rauhassa menemään linjan 6-7. Nyt kun pääsimme myötälaukassa tasaisesti, ei kaarre seiskalta kasille ollut homma eikä mikään. Tätä myöten myös tie seiskalta kasille oli hyvä, ja pääsimme sen jälkeen vielä hetken suoraankin. Laukanvaihtoa en tosin miettinytkään, joten korjasin sen sitten taas ympyrällä. Tämä rata menikin aika sujuvasti, vaikka olisin voinut kyllä yrittää enemmän vaihtaa laukkaa hypyissä.

Ihana Uuno nostaa jalat pienelläkin ristikolla.
Tunnin päättyessä olin edelleen hyvillä mielin. Tuumailin opettajalle, että kun vain saisin oikean pohkeeni toimimaan ja siten Uunon pysymään hallussa myös oikeassa laukassa, olisi se melkoinen esteratsu minulle. Opettaja tuumasikin Uunon hyppäävän isommatkin esteet samalla rauhallisella tyylillä, joten se lisäsi innostustani tätä ratsua kohtaan. Opettaja myös sanoi, että minun kannattaakin mennä koulutunteja Uunolla, jotta saisin myös oikean puolen hanskaan. Epäilemättä sen asian eteen saankin tehdä melkoisesti hommia, mutta jos saan sen pulman korjattua, taitaa Uuno nousta tämän tallin estesuosikikseni.

Kuvista kiitos Riikalle!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Aika rentoa menoa

Mikä olisikaan parempi tapa aloittaa viikon ratsastukset kuin estetunti? Tallinmäen viikon ensimmäinen tuntini meni tuttuun tapaan kolmen ratsukon tunnilla, jonka aiheena olivat esteet. Ratsukseni sain Jetin, jolloin arvelin onnistuvani ainakin laukanvaihtotehtävissä. Jettihän vaihtaa joko hypyssä tai viimeistään helposti esteen jälkeen lennosta. Onnekseni tunnin tehtävillä tarvittiinkin vaihtoja, joten olipahan kerrankin oiva ratsu alla.

Alkuverryttelyssä teimme siirtymiä kahden puomin suoralla linjalla. Ensin tulimme ravissa sisään, käytimme käynnissä ja sitten jatkoimme ravissa pois. Sitten taas ravissa sisään, käyntiin ja siitä laukkaan. Lopuksi vielä laukassa sisään ja ravissa ulos. Tulimme linjan myös siten, että ensimmäisen puomin jälkeen pyöräytimme voltin, jonka loppupuolelta nostimme laukan. Pääsääntöisesti siirtymät menivät ihan ok. Aluksi Jetti vähän unohti hidastaa, jolloin opettaja neuvoi käyttämään ääntä apuna. Sen avulla Jetti myös malttaisi pysyä rentona eikä jännittyisi turhaan. Niinpä puhua pulputin ratsulleni, jolloin rentouduin itsekin huomaamattani. Laukatkin alkoivat nousta paljon helpommin, kun äänellä pyysin ja pohkeilla annoin kevyen merkin. Tällainen kontrollitehtävä puomien välissä oli kyllä opettavainen, sillä monesti unohdan ajatella sitä väliä ja keskityn pelkästään alkuun ja loppuun.

Olen hienosti unohtanut yksittäiset hyppytehtävät ja hatarasti muistin radankin. Niinpä turhia satuilematta kirjaan radan sujumisen niin hyvin kuin sen vielä muistan. Matkaan lähdettiin vasemmassa laukassa. Opettaja ohjeisti menemään rennon rauhallisesti, johon yritin keskittyä. Ykköselle tuli aavistuksen verran vino tie, kun en saanut Jettiä ihan parhaiten käännettyä. Pääsimme kuitenkin ykköskavaletin yli ja jatkoimme paremmalla lähestymisellä kakkosesteelle. Jetti ylitti senkin vaivatta ja jatkoi mukavasti sen jälkeen suoraan. Tie kolmoselle oli ihan kohtuullinen, ja väli meni neljällä askeleella. Nelosella unohdin ajatella johtamista, mutta Jetti vaihtoi hypyn jälkeen laukan lennosta oikeaksi. Viitosokserille tuli aika hyvä tie, mutta laukka pääsi hieman kaarevalla linjalla sammumaan, jolloin kuutoselle tuli töksähtävä hyppy. Rentous ja rauhallisuus kuitenkin säilyivät läpi tehtävän, joten onnistuimme ainakin siinä. Parannettavaa olisi kuitenkin ollut siinä, että laukka olisi silti ollut kohtuullisen pontevaa. Nyt muutamat hypyt olivat hitusen töksähtäviä, kun olimme molemmat Jetin kanssa hieman omissa maailmoissamme.

Radan jälkeen opettaja pisti meidät uusimaan esteet 3 ja 4 tavoitteena mennä väli sujuvammin kolmella askeleella. Kannustin Jettiä jo ennen kolmosta hieman isompaan laukkaan, mutta ilmeisen varovasti. Niinpä sain ensimmäisen hypyn jälkeen pyytää Jettiä vielä hieman eteen, jolloin se venyttikin todella hienosti. Sen avulla väli menikin sujuvasti kolmella askeleella, ja kaiken huipuksi laskeuduimme toisen hypyn jälkeen valmiiksi myötälaukassa. Oli hienoa tuntea, kuinka helposti Jetti venytti askelta esteiden välissä ilman, että tahti tuntui muuttuvan. Vielä parempi tietysti olisi ollut saada oikea laukka jo ennen ensimmäistäkään hyppyä. Toisaalta oli kiva nähdä, että korjauksia voi tehdä vielä onnistuneesti hieman myöhemminkin.

Tunnin lopuksi kävimme nauttimassa täysikuun valosta käppäilemällä peltolenkin kautta talliin. Tunnissa olin iloinen saavutettuun rentouteen ja siihen, etten lähtenyt turhaan puskemaan Jettiä. Estekorkeudet kun olivat niin maltillisia (maksimissaan 60 cm), ettei niitä varten Jetin kaltaista estehevosta tarvinnut viritellä ihan täpinöihin. Saisin kuitenkin vielä oppia yhdistämään rentouteen myös sen ponnekkuuden, jolloin hypyt olisivat sujuvampia. Nyt viiden pisteen kysymys onkin se, miten nuo kaksi asiaa yhdistetään toisiinsa sujuvasti. Tähän mennessä taidan osata vain joko kaasutella päättömästi tai madella kaikessa rauhassa. Kumpikaan ei oikein tunnu hyvältä ratkaisulta, joten kultainen keskitie olisi paikallaan.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Suolapatsastelua testausreissulla

Pienoisen tauon jälkeen suuntasin testaamaan kaverin kanssa uutta tallia. Tällä kertaa vuorossa oli Haukiputaalla sijaitseva Isolahden Ratsutila, jossa tutustumistunti helmikuun ajan maksoi 22 euroa. Maneesiton talli järjestää pienryhmätunteja, ja pääsimmekin kahdestaan omalle tunnille. Ratsut saimme päättää keskenämme kahdesta vaihtoehdosta, ja minä nappasin 2004 syntyneet entisen estekisaratsun eli Perkunasin. Pertsa-ruunaa kuvaillaan tallin nettisivuilla 120 sentin rutinoituneeksi kisaajaksi, joka ei pienistä hetkahda. Noin 169-senttisenä sillä silti on mukavat liikkeet, ja kaiken lisäksi se on kuuliainen. Tunnin aiheena oli sopivasti perusratsastus, jolloin opettajalta sai mukavasti uuden silmäparin tekemiä havaintoja.

Alkuraveissa menimme ihan uraa myöten ja välillä pääty-ympyröitä pyöritellen. Pertsa kulki sopivan reippaasti, mutta asettuminen kumpaankaan suuntaan ei ottanut onnistuakseen eikä ratsu juuri kuunnellut minua, vaan tarkkaili ympäristöään kiinnostuneena. Opettajalta tuli kommenttia nyrkkien pitämisestä kiinni, kyynärkulman säilyttämisestä sekä ylävartalon suoristamisesta. Näitä korjatessa huomasin, kuinka oikeassa kierroksessa Pertsa hieman kyttäsi kentän talopäätyä. Eipä aikaakaan, kun tulimme samaan kohtaan, jotain mystistä tapahtui, ja Pertsa kiskaisi itsensä parin pukin kautta laukkaan. Istuntani horjahti jo ensimmäisestä pukista, mutta ihmeen kaupalla sain hoettua itselleni, että nyt muuten nojaat taakse. Ja niin tein, mikä varmasti oli ainoa syy, miksi en päätynyt kuperkeikalla selästä alas. Pukkien jälkeen Pertsa jatkoi holtitonta laukkaa, jossa pidätteeni eivät menneet läpi. Aloin sitten tehdä yhden ohjan pysäytystä, mutta ihmeen pitkään Pertsa jaksoi hangoitella sitä vastaan ennen kuin lopulta oli vääntänyt itsensä sellaiselle mutkalle, ettei laukkaaminen onneksi enää onnistunut. Ei tarvitse varmaan ole yllätys, että sydämeni takoi kahtasataa ja mietin jo, että nyt jänistän koko hommasta. Opettaja kehotti nollaamaan tilanteen, ja niin kävelimme ohjat tuntumalla hyvän tovin ennen kuin siirryimme takaisin ravin pariin. Opettaja kyseli kohtauksen syytä enkä vielä tälläkään hetkellä tiedä, mitä kummaa tapahtui.

Kohtauksen jälkeen pääsimme hiljalleen takaisin raviin, ja opettaja muistutti pitämään ohjat käsissä ja vaatimaan Pertsaa liikkumaan sellaisessa ravissa, jossa sen sai hallittua. Hetken aikaa Pertsa tuntui kiikkuvan toisen räjähdyksen partaalla, mutta hiljalleen taisi uskoa, että välillä voisi käyttäytyäkin. Vaikka opettaja oli kehunut toimintaani pömelikohtauksessa, tönkköönnyin itse melkein koko lopputunnin ajaksi suolapatsaaksi. Koska en ollut nähnyt syytä kohtaukselle, en voinut myöskään varmistua siitä, ettei toista tulisi. Inhotti jäädä ylivarovaiseksi, mutta minkäs arkajalka itselleen mahtaa. Pääsimme kuitenkin työstämään niin kevyessä kuin harjoitusravissa pääty-ympyröitä. Asetukset menivät edelleen hyvin jähmeästi, ja Pertsa alkoi painaa ohjille melkoisesti. Pohkeita en juuri tohtinut käyttää, sillä pelkäsin hevosen räjähtävän pienestäkin ylimääräisestä avusta. Välillä meno meinasi mennä vetokilpailuksi, kunnes muistin alkaa käyttää ikään kuin sähköttäviä pidätteitä, joita vastaan ratsuni ei voinut jäädä vetämään. Hiljalleen Pertsa jäi paljon tasaisempaan ja rauhallisempaan raviin, jolloin uskalsin itsekin hengittää. Opettaja jatkoi edelleen sinnikkäästi perusvirheideni korjailua. Pääongelmat olivat juuri ryhdissä ja käsissä. Kumman helposti se käsi aina aukenikin nyrkistä.

Ensimmäinen laukkatehtävä sovellettiin meille turvalliseksi eli nostin pääty-ympyrän toiselta puoliskolta oikean laukan, jossa menimme ympyrän pari kertaa. Aluksi laukka ei meinannut nousta, vaan apuni saivat Pertsan vain kiihdyttämään. Sorruin ajamaan hevosta kiitoravista laukkaan, mistä opettaja huomautti ja palautti meidät takaisin hallittuun raviin ennen kuin mitään laukannoston tapaistakaan sai yrittää. Lopulta oikea laukka alkoi nousta, ja laukassa Pertsa oli itse asiassa ihan mukava. Jännitin kyllä hieman edelleen, mutta onneksi aika turhaan. Laukasta Pertsa siirtyi helposti raviin, mutta tahtoi jäädä kiireiseksi, jolloin sain taas rauhoitella sitä hyvän tovin. Koska olin päästänyt Pertsan etupainoiseksi, se sai aina vietyä minutkin etukenoon. Keskivartalon lihakset, missä olette?

Seuraavaksi otimme pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle. Teimme niitä käynnissä ja ravissa vasemmalle sekä oikealle vain ravissa. Suurin ongelmani oli saada pidätteet läpi, jotta Pertsa olisi kuunnellut väistöapuni. Käynnissä sain ratsun sen verran haltuun, että opettaja oli tyytyväinen hyviin askeliin. Ravissa sen sijaan oli tuskaisaa. Pidätteet eivät menneet läpi, ja Pertsa kipitti karkuun. Opettaja neuvoi ottamaan selvemmät pidätteet, mutta en vain saanut toivottua lopputulosta juuri mitenkään. Lopulta kunnon jämäköillä pyynnöillä Pertsa malttoi ottaa muutamia järkevämpiä raviväistöaskeleita molempiin suuntiin. Niinä hetkinä hevonen loksahti mukavasti oikeinpäin ja tuli kevyeksi ratsastaa. Harmi vain, ettei niitä hetkiä ollut montaa.

Väistöjen jälkeen otimme vielä vasenta laukkaa samalla tavalla kuin aiemmin eli pääty-ympyrän toiselta puolikkaalta nosto ja sitten kierros tai pari laukassa ennen raviin siirtymistä. Aluksi laukannostot eivät taaskaan ottaneet onnistuakseen, mutta tällä kertaa en jäänyt ajamaan Pertsaa, vaan rauhoittelin ravin uutta yritystä varten. Tämän seurauksena Pertsa tulikin paremmin kuulolle, ja saimme lopulta pari aika hyvää laukannostoa, jossa laukka nousi selvästi takaosalla ja pari askelta noston jälkeen kulki vielä hienosti ylämäkeen. Sitten oma pakkani hajosi, ja Pertsakin antoi periksi siinä vaiheessa. Oli kuitenkin kiva saada nämä muutamat hyvät hetket, kun tuntiin oli mahtunut harmillisen paljon muuta sähellystä.

Loppuverryttelyssä taisin olla jo melkein muuttunut suolapatsaasta kohtuullisen rennoksi ratsastajaksi, ja Pertsakin noudatti esimerkkiäni kulkien rauhassa. Opettaja tsemppasi sanomalla, että rentouduin koko ajan tunnin loppua kohti ja ratsastin alun jännityshetkestä huolimatta silti aika päättäväisesti. Pertsaan en tosiaan tällä kertaa saanut otetta, mutta se väläytti kuitenkin muutamia hienoja hetkiä, joiden perusteella saatoin hyvin uskoa sen olevan varsin näppärä ratsu reippaan kuskin kanssa. Se ei tainnut kovin arvostaa minun jännittynyttä ratsastustani ja käyttäytyikin sen mukaisesti. Totesinkin huvittuneena opettajalle, että tällaisten tuntien aikana on varmasti monen vaikea uskoa, että olen oikeasti ratsastanut jo pidempään kuin pari hassua tuntia alle. Aina ei voi mennä putkeen, mutta onneksi niistä kehnoimmistakin kerroista voi oppia jotain.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Vinojen lähestymisten harjoittelua

Perjantain toinen ratsastukseni meni tuttuun tapaan pienryhmätunnilla, jolla oli vuorossa puomeja. Neljän ratsukon tunnille opettaja oli pistänyt minulle Epperin. Arvelin tunnin sujuvan ihan hyvin, mikäli saan Epperin liikkumaan vähänkään reippaasti. Samalla mietiskelin, ovatko nämä ratsut samalla meidän ensi viikon estetuntimme valinnat. Puomitunnin aiheena oli joka tapauksessa vinojen lähestymisten harjoittelu, jota puolestaan jatkettaisiin luonnollisesti varsinaisella estetunnilla.

Ennen siirtymistä vinojen lähestymisten pariin tulimme ravissa suoraa puomilinjaa, jossa oli kuusi puomia aina kahden pareissa. Tavoitteena oli tulla suoraan ja tasaisesti aivan kuin puomeja ei olisikaan. Muualla sai tehdä tarpeen mukaan sitä, minkä aiheelliseksi koki. Epper oli ehtinyt olla päivän ensimmäisellä tunnilla, joten sillä oli useamman tunnin lepo alla. Niinpä se ei ollut alussa reippaimmillaan, vaan vaati nohitusta. Toisella pitkällä sivulla se hetkittäin esitti aika mukavaa ravia, mutta puomisuoralle käännyttäessä kaarre ja ilmeisesti häseltämiseni veivät ponnekkuutta. Loppujen lopuksi pääsimme puomilinjaa aika kivasti suoraan, mutta paikoin Epper hieman hyytyi puomeja ylittäessä. Opettaja muistutti komentamaan ajoissa Epper liikkumaan hyvin ja muistamaan antaa sen tehden työt, kun se liikkui. Keskityin olemaan rento, mutta tuntumalla Epperin toimiessa hyvin, jolloin saimme hyviä hetkiä molempiin suuntiin.

En luottanut sanalliseen kykyyni selittää tehtäviä, joten tein tuollaisen mystisen piirroksen. Ensimmäiseksi tulimme siitä tehtävää 1 eli ravipuomeja, jotka olivat vinossa. Ohjeena oli tulla keskeltä hevonen mahdollisimman suorana pitäen. Vasemmassa kierroksessa ensimmäiset puomit olivat hankalia, sillä Epper tahtoi hieman oikaista eli lähteä vasemmalle ennen aikojaan. Puomienkin aikana se vähän pyrki valumaan vasemmalle, mikäli annoin sen tehdä sen. Sen sijaan toiset puomit menivät kuin vettä vain, ja pääsimme niidenkin jälkeen jatkamaan vielä suorana helposti ennen kuin käänsin Epperin uralle. Oikeassa kierroksessa molemmat ravipuomit ylittyivät helposti. Liekö Epper hoksannut homman jujun vai minä tsempannut. Joka tapauksessa tässä kierroksessa en huomannut ongelmia kummankaan käännöksen aikana.


Kakkostehtävässä puomit pidettiin pitkän sivun suuntaisesti, mutta ne eivät olleet kohdikkain toisiinsa nähden, vaan hieman eri kohdissa. Opettaja kertoi sen mahdollisesti aiheuttavat ongelmia hevosille, joille puomit näkyisivät tällä tavalla hieman optisena harhana. Siksipä saikin olla tarkka, jotta hevosen sai puomien yli keskikohdasta. Epper ei piitannut puomien vinoudesta, vaan puksutti muitta mutkitta suorana puomien läpi. Sen sijaan se yritti kyllä kovasti viimeistään toisien puomien aikana huilailla, sillä niille sattui muutamia töksähtäviä askelia Epperin hyytyessä. Tämän jälkeen heräsin taas tarkkailemaan, että Epper liikkui, jolloin sain korjattua hieman aiemmin, mikäli Epper yritti hidastaa. Näin pääsimme molemmat puomit taas paremmin yli. Kolmostehtävässä jatkettiin vielä ravissa tullen nyt vinoittain olevia puomia suoralla linjalla. Alussa molemmissa suunnissa ensimmäiset puomit tahtoivat mennä aavistuksen verran ulos liiraten, mutta sain Epperin aina suoraksi muiden puomien ajaksi. Opettaja huomautti Epperin myös hieman nojaavan ulkolapaansa, mikä selitti painamisen. Tein ulko-ohjalla kohottavia puolipidätteitä ja vartioin ulkopohkeella, jolloin Epper alkoi kantaa ulkopuoltaan. Näiden korjauksien avulla puomit ylittyivät jälleen mukavan suoraan.

Seuraavaksi tulimme tehtävän numero 4 laukassa. Tehtäväpiirroksessa on piirretty vasemman kierroksen kulku, mutta tulimme tehtävää molemmista suunnista. Vaikeimpia tällä kertaa olivat pääty-ympyröillä olleiden puomien ylittäminen. Laukka ei lähtenyt rullaamaan kunnolla, enkä saanut käännettyä Epperiä kunnolla. Niinpä ympyrä oli kaikkea muuta kuin ympyrä, ja kolme viimeistä askelta puomille vaikka millaisia. Jäin tyhmästi näpertelemään sisäohjan kanssa, kun oikeasti minun olisi pitänyt pistää Epper ruotuun ulkoavuilla. Homma parani hieman, kun älysin ajatella ympyrää koko ajan, jolloin aloin kääntää ajoissa enkä yhtäkkiä vääntänyt Epperiä kohti puomia. Suora sen sijaan meni hyvin. Puomien väleihin tuli pääsääntöisesti tasaiset neljä laukka-askelta eikä Epper enää tässä vaiheessa jaksanut juuri mutkitella. Tosin keskittymiseni herpaantui viimeisen puomin jälkeen, jolloin Epper pääsi hieman valumaan seinää kohti. Unohdinpa muutamia kertoja myös pyöräyttää tehtävän loppuun toisen pääty-ympyrän, hups.

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen puomiradan aloittaen vasemmassa kierroksessa. Ykköspuomi ylittyi hyvin, mutta laukka ei vaihtunut siinä toivotusti. Päätin yrittää vaihtoa lennosta, mutta se ei onnistunut, ja kakkospuomi tuli vastaan. Sen jälkeen Epper viimein viitsi vipsauttaa itsensä vasemmasta laukasta oikeaan. Kolmospuomilla piti taas saada laukanvaihto aikaan, mutta tällä kertaa etupää taisi vaihtaa takapään jäädessä matkasta. Pusersin vaihtoa lennosta, mutta suoran linjan puomit tulivat vastaan. Epper oli kerännyt virtaa vaihtoyrityksistäni, jolloin huomasin olevamme reippaamassa laukassa. Ehdin ensimmäisessä välissä hihkaista opettajalle, että tulemme nyt välit neljän sijasta kolmella askeleella. Epper venytti laukkaansa hyvin, ja pääsimmekin välit ihan järkevästi kolmellakin askeleella. Epper sai myös kavionsa oikeaan järjestykseen, kun olimme päässeet suoralta pois, ja pyysin sitä vaihtamaan sekamelskalaukkansa vasempaan.

Ennen loppuraveja opettaja komensi meidät vielä laukkaamaan vasemmassa kierroksessa kunnolla eteen. Otin kevyen istunnan ja patistin Epperin liikkeelle. Se lähti ihan mukavasti, mutta valui samalla etupainoiseksi. Sitten opettaja käski ottamaan laukkaa kiinni ja tekemään lävistäjällä lennosta laukanvaihdon vasemmasta laukasta oikeaan. Ohjeena oli tehdä puolipidäte, asettaa oikealle ja vaihtaa. Taisin ottaa puolipidätteen epämääräisesti, sillä ehdimme lävistäjää myöten pitkälle sivulle ja siitä kaarteeseen ennen kuin Epper huomasi vastalaukan ja vaihtoi viimein oikeaan. Vaikka vaihto oli kaukana sujuvasta, tuli se kuitenkin, ja sain olla tyytyväinen Epperiin. Opettajalle totesinkin, että Epper pitäisi saada reippaaseen, mutta hallittuun laukkaan siten, ettei se valu etupainoiseksi, mikäli sillä haluaa kunnon vaihtoja. Epperhän osaa vaihtaa ihan hyvin laukan askeleessa, jos nämä edellytykset täyttyvät.

Loppuraveissa annoin Epperin mennä omaan tahtiinsa hieman pidemmällä ohjalla. Kovin suuria menohaluja sillä ei enää ollut, mutta ei sitä onneksi enää tarvinnut kummemmin patistella liikkumaankaan. Loppukäynnit hurahtivat sopivasti maasta käsin, kun kannoin puomeja yhteen kasaan. Tunnista jäi hyvä fiilis. Vaikka tehtävät eivät menneetkään kuin ajatuksen voimalla, ne sujuivat kohtalaisen mukavasti tekemällä. Epperiä sai ratsastaa, mutta missään kohtaa ei iskenyt epätoivoista oloa saati halua luovuttaa. Epper mennä puksutti, kun kerroin sille, minne ja missä askellajissa. Tämän perusteella voisi olla järkevää hypätä sillä ensi viikon estetuntikin, mutta opettaja päättäköön, millä ratsulla sitten menen.

Köpöttelyä maastossa

Perjantain hevostelut alkoivat Easyllä, kun pääsin sen kanssa käyntimaastoon. Koska moisesta reissusta ei juuri paljon irtoa järkevää kirjoitettavaa, otin reissulleni mukaan kameran ja tallensin muutamat pätkät jutteluani ja näkymiä. Artikulointini on mitä on ja kamerakin heiluu, mutta eiköhän tuosta jotain selvää saa.

torstai 21. helmikuuta 2013

Ei hullumpaa hyppelyä

Tallinmäen viikon toisen tunnin sain torstaille, ja luvassa oli neljän ratsukon kavalettitunti. Ratsukseni sain Melban, jolla en olekaan taas hetkeen mennyt. Muistelin kuitenkin Melban olevan ihan näppärä ratsu, joka myös hyppää kohtuullisesti. Alkuverryttelyksi kävimme pienen peltolenkin ensin käynnissä ja sitten kiekan vielä ravaten. Melba pysytteli tiiviisti letkaa johtaneen ponin hännillä ja liikkui siten mutkattomasti. Vielä kentälle päästyämme ruuna koetti pysytellä toisten hännissä kiinni ja tehdä, mitä nekin tekivät ennen kuin sain kerrottua sille, että nyt voisi alkaa kuunnella minua niiden sijasta. Kentällä ravasimme vielä molempiin suuntiin ja ylitimme pari kertaa maapuomin. Asetukset eivät meinanneet mennä läpi, mutta puomi ylittyi järkevästi.

Laukassa tulimme pari kertaa molemmista suunnista kavaletin yli tehden ensin ison ympyrän ja sitten pienemmän. Oikea kierros oli helpompi, sillä vasemmassa kierroksessa Melba yritti puskea ulos. Tälle puolelle en ollut saanut myötäasetusta läpi saati ulkoapujani toimimaan, minkä Melba huomasi ja hyödynsi. Osuimme kuitenkin kavaletille aika järkevästi, joten laukka ainakin pyöri sen verran, ettei se enää tuottanut ongelmaa. Lopulta myös kääntäminen toimi, kun muistin olla jäämättä kiinni pusertamaan, vaan pyysin ja rentouduin. Edes pienemmällä ympyrällä ei tullut kummempia kääntöongelmia, vaikka arvelin sille osuvan kaikki pulmat.

Ennen rataa hyppäsimme kahden kavaletin innarisarjaa (ratapiirroksen numerot 3a, 3b) jatkaen siitä samalla linjalla olleelle pystylle (numero 4), lävistäjällä olleita kahta pystyä (numerot 5 ja 6) sekä kaarevaa linjaa (numerot 1 ja 2). Innarisarjaa ja sitä seurannutta pystyä tultiin vasemmassa kierroksessa, jolloin pari ensimmäistä lähestymistä menivät siten, että Melba pääsi puskemaan vasen lapa edellä eikä tiestä tullut kovin suoraa. Niinpä hyppykohtakin oli vähän mitä sattuu. Yksittäiselle pystylle pääsimme kuitenkin järkevästi. Lopulta sain myös tuotua Melban järkevämmin ensimmäiselle kavaletille ja annettua sen mennä tehtävän rauhassa läpi. Silloin olikin vaivatonta olla mukana ja jatkaa suorana vielä pystylle ja jopa sen jälkeen.

Lävistäjällä olleita pystyjä tultiin samoin vasemmassa laukassa. Ensin reittivalinta meni vähän kehnosti, sillä tulimme jo ensimmäisen esteen liian oikealta. Jouduin silloin korjaamaan ennen toista estettä, jolloin laukan vaihtuminen hypyssä vasemmasta oikeaksi jäi haaveeksi. Sain kuitenkin korjattua reitin samoin kuin tuotua Melban toisenkin hypyn jälkeen hyvällä tiellä, mutta laukka ei silti vaihtunut. Onneksi se ei ollut päätehtävänä, vaikka olisihan se ollut kiva onnistua siinäkin. Kaarevaa linjaa tulimme vielä oikeassa kierroksessa tavoitteena saada kakkosesteellä laukka vaihtumaan. Tie pystyltä okserille tuli ihmeen helposti ratsastettua hyvin, mutta ensimmäisellä kierroksella laukka ei vaihtunut. Toisella yrittämällä olin jo paremmin hereillä samoin kuin Melba, jolloin saimme laukan oikeasta vasemmaksi.

Lopuksi tulimme vielä radan, jolle lähdimme oikeassa laukassa. Ykkösesteelle pyysin Melbaa lähtemään hieman kauempaa, sillä muutoin olisi ollut luvassa töksähtävä hyppy. Melba totteli hienosti, ja pääsimme ykkösen isommalla loikalla yli. Samalla vauhdilla kakkosokseri ylittyi hyvin, ja laukka vaihtui oikeasta vasempaan. Sarjalle tie oli ihan ok, mutta askeleet eivät passaaneet, joten ylitykset eivät olleet sujuvimpia. Sain tsempattua ennen nelospystyä, mutta erehdyin askelissa ja yritin taas pyytää Melbaa kauempaa hyppyyn. Tällä kertaa aikaa oli vielä hyvään askeleeseen, jonka Melba ottikin. Esteelle viisi tulimme myös hyvällä tiellä, mutta laukka pääsi venähtämään välissä. Tuloksena oli noin kolme ja puoli askelta ennen kuutosta, jolloin laukkakaan ei päässyt vaihtumaan. Toisella yrittämällä paikkasin suurimmat virheeni, ja Melba meni radan aika kivasti. Laukkaa sai tosin vähän vartioida ja välillä pyytää Melbaa eteen, mutta nyt laukat vaihtuivat emmekä sattuneet kovin hassuihin ponnistuspaikkoihin.

Saimme ottaa radasta vielä uusintana esteet 5 ja 6, jotta niiden väliin saataisiin sujuvammat neljä askelta. Opettaja neuvoi ottamaan laukkaa vähän lyhyemmäksi ajoissa ennen viitosestettä ja tarvittaessa jarruttamaan sen jälkeen. Melba oli hyvin kuulolla, jolloin väliin meni sujuvat neljä askelta, ja laukkakin vaihtui hypyn aikana vasemmasta oikeaan. Melba alkoi tässä vaiheessa olla ihanasti kuulolla ja liikkuikin paremmin eteen. Alkutunnista olin vähän miettinyt, mitä hommasta puskemisen takia tulee, mutta onneksi se ei pahentunut, vaan piirun verran korjaantui. Vaikka Melba ei ihan liitokavio ollutkaan, ei sitä onneksi joka hetki tarvinnut puskea eteenpäin. Pääsääntöisesti se liikkui ihan hyvin itse, kunhan muistin ratsastaa, en matkustaa. Oli myös kiva huomata, että Melban ajatukset hyppypaikoista menivät pääsääntöisesti yksiin minun mietintöjeni kanssa, niin en sitten esittänyt sukelteluita tai myöhästymisiä tällä kertaa.

Loppuraveissa houkuttelin Melbaa venyttämään eteen ja alas. Tämän onnistumiseen vaadittiin selviä asetuksia ja taivutteluita ennen kuin Melba malttoi lakata pälyilemästä pää korkealla. Kun Melbaa sai rentoutumaan, tuli ravistakin samalla paljon letkeämpää. Hetkittäin Melba tuntui jäävän sisäohjaan kiinni, jolloin tiesin selvästi, etten ollut saanut pohjeapujani rehellisesti läpi. Onneksi pienellä houkuttelulla Melba aina lopuksi antoi periksi. Koulutunnilla olisin varmasti ollut hätää kärsimässä asetusten kanssa, mutta esteillä jaksoin tsempata itseäni saamaan hevosen oikeaan suuntaan. Muutoinhan olisi jäänyt kiva hyppy kokematta, ja sehän ei olisi käynyt päinsä. Olin aika yllättynyt siitä, että loppujen lopuksi tunti ei mennyt yhtään hullummin. Kertaakaan ei tullut sellaista harmitusta, että se olisi vienyt ilon. Pienet pulmat ratkesivat kuitenkin sen verran kivuttomasti, että hymisin tyytyväisyydestä. Jes, lisää tällaista!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Askellajeista yksi hallussa

Keskiviikon vakiotunnilla oli mukavasti vain kuusi ratsukkoa. Opettaja oli jakanut minulle Jussin, joten sain hieman intoa kouluvääntöön, vaikka olisin jo kolmen viikon putken jälkeen toivonut jotain muuta. Onneksi ensi viikolla onkin jo kavalettien vuoro ja sitten esteiden. Tunnin treeniaiheena olivat takaosakäännökset, ja laukassa puolestaan haettiin vähän lyhyempää menoa takaosakäännöksiä ajatellen.

Takaosakäännöksiä tehtiin molemmilla pääty-ympyröillä, jotka muutettiin tötteröiden avuilla neliöiksi. Neliön kulmissa sitten haettiin käyntiä lyhyemmäksi vähän kokoamista ajatellen ja sitten käännyttiin takaosakäännöksen avulla. Aluksi hurautin käännökset turhan vauhdikkaasti, kun olin jättänyt kuulematta kokoamisajatuksen. Opettajan ohjeiden avulla sain sitten haettua Jussin aika lyhyeen käyntiin, josta oli helpompi lähteä tekemään takaosakäännöstä. Niiden tekeminen tuntui sujuvammalta oikeassa kierroksessa, jossa Jussi kääntyi helpommin. Vasemmassa kierroksessa tuntui paljon vaikeammalta saada etuosaa kääntymään. Jussi yritti myös siinä kierroksessa selvemmin kävellä pidätteiden läpi, jolloin en saanut käyntiä kovin helposti lyhennettyä. Lisäksi sisäpohje tahtoi unohtaa varmistaa sen, ettei Jussi päässyt horjahtamaan käännöksessä sisälle, vaan säilytti itse tasapainonsa kääntymisessä.

Ravissa takaosakäännöksiä sai tehdä vähän enemmän ajatustasolla tai ainakin näin itse sovelsin. Käynnissä Jussi oli kyllä liikkunut pyöreällä kaulalla, mutta ilman takaosaa, jolloin se oli sangen raskas edestä. Ravissa sen sijaan se alkoi kantaa itseään paljon paremmin ja muuttui rutkasti kevyemmäksi edestä tuntumalla pysyen. Niinpä takaosakäännösmäiset kulmat menivät paremmin, vaikka raviakin olisi voinut lyhentää paremmin. Ravasimme myös ihan koko uraa seuraten ympyröitä pyöritellen. Opettaja muistutti korjaamaan samalla istuntaa ja varmistamaan, että Jussi asettuu rehellisesti eikä vain syvennä pyöreyttään huijaten siten. Sisäpohje pääsi hyvin tässä vaiheessa käyttöön, jolloin asetukset alkoivat mennä paljon paremmin läpi, ja Jussi oli taas rehellisemmin molempien ohjien tuntumalla.

Laukkaa treenattiin puolestaan pääty-ympyrällä, jota ratsastettiin lyhyemmässä laukassa hieman neliönä takaosakäännöstä ajatellen. Laukassa Jussi oli taas yhtä raskas kuin käynnissä. Koetin saada takapäätä töihin, mutta jotenkin pyyntöni eivät menneet kovin läpi. Opettaja neuvoi pitämään oikeassa kierroksessa myötäasetus ja hakemaan takapäätä vähän sisemmäs. Kun sain tätä läpi, Jussi kantoi itseään hetkittäin paremmin. Vasen kierros tökki edelleen, ja Jussia sai tosissaan houkutella kääntämään ulkopuolta neliöllä ratsastaessa. Oikeassa kierroksessa kääntyminen sujui paremmin, mutta Jussi keikahti hyvien hetkien jälkeen nopeasti takaisin etupainoiseksi, kun en saanut ratsastettua sitä rehellisesti työskentelemään. Opettaja ohjeisti hakemaan Jussia vähän lyhyemmäksi, ja hetkittäin tuntui, että käteni ennemmin irtoavat kuin Jussi lyhenee. Pohkeita olisi siis saanut käyttää rutkasti enemmän, että hevosen takaosakin olisi lähtenyt liikkeelle. Oman istunnankin kanssa tuntui olevan vaikka mitä pulmaa. Keskeisin oli se, että kun yritin suoristaa alaselän notkon, ylävartaloni kippasi eteen. Kroppa tuntui junnaavan vastaan niin, etten pystynyt sekä istumaan ryhdikkäästi että korjaamaan notkoa. Istuntani tuntuikin hetkittäin hyvin jäykältä, mikä varmasti vaikeutti Jussin selän käyttämistä.

Loppuraveissa Jussi kulki taas ihanan rennosti. Tavoitteena oli saada hevosia venyttämään eteen ja alas, minkä Jussi teki pääosin hyvin. Hetkittäin Jussi tosin lähti venyttämään itseään pitkäksi unohtaen kantaa itseään, jolloin opettaja huomautti korjaamaan menoa. Kun Jussi venytti itseään kantaen, kulki se taas paljon tasapainoisemmin eikä etupainoisuudesta ollut tietoakaan. Samalla niinä hetkinä Jussin askel tuntui kevenevän ilman, että vaikutin siihen itse. Opettaja pyysikin ottamaan muutaman kerran pitkille sivuille askeleenpidennystä rento muoto säilyttäen. Jussi lähtikin näihin aika mukavasti, jolloin sain syyn hangonkekseillä selässä. Tuntuuhan se kerrassaan makealta, kun hevonen tekee oman osuutensa niin kuin pitää. Vielä kun olisin saanut samaa tunnetta laukkaan, niin varmaan hymyilisin vieläkin. Tällä kertaa se jäi kuitenkin puuttumaan. Ensi kerralla enemmän pohkeita ja parempaa istuntaa, niin eiköhän yhden askellajin hallinta toivottavasti vielä joskus muutu niiden kaikkien kolmen hallitsemiseksi.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Hyppäämistä kolmella eri tehtävällä

Jonkin päähänpiston seurauksena päädyin kyselemään estetuntia Äimäraution ratsastuskeskuksesta. Mahduinkin sopivasti tiistain kuuden ratsukon estetunnille. Tuntikalenterin mukaan kyseessä oli junnujen estevalmennus, mutta ryhmän kokoonpano oli hieman sekalainen sisältäen nopean vilkaisun perusteella kaksi junnua ja loput sennuja. Ratsukseni olin toivonut varmaa hyppääjää, sillä vieraan hevosen kanssa keksin aina jännittää kaikkea turhaa. Opettaja oli merkinnyt minulle 2003 syntyneen Vinnetou-ruunan eli Vinskin. Tallin nettisivujen mukaan noin 160-senttinen ruuna on nöyrä, yritteliäs ja kiltti sekä kilpaillut niin koulua kuin esteitä. Lisäksi Vinski liikkuu luonnostaan oikeinpäin ja on herkkä ratsastettava. Vinski oli sopivasti edellisellä tunnilla, joten sain seurata sen menoa jo ennen kuin itse kiipesin kyytiin. Edellisellä ratsastajalla ruuna näytti menevän pääosin järkevästi, mutta oikean laukan nostamisen kanssa oli hieman vaikeuksia.

Alkuverryttelynä teimme pohkeenväistöjä kaikissa askellajeissa. Vinski väisti molempiin suuntiin sekä käynnissä että ravissa aika helposti. Sain tosin muistaa varmistaa, etten päästänyt Vinskiä pullahtamaan, sillä sen se kyllä teki, mikäli jäin matkustamaan. Ravissa Vinskiä sai myös välillä hoputtaa, ja kaipasin kovasti raippaa. Sitä ei tosin saanut tämän hevosen kanssa olla, sillä se oli sille herkkä. Sen jälkeen kaipasinkin kannuksia, sillä Vinski tahtoi olla hieman laiska pohkeelle. Laukassa vasemmassa kierroksessa väistöt sujuivat edelleen kohtuullisen helposti. Sen sijaan oikeassa kierroksessa homma menikin sitten hienosti penkin alle. Vinski tuppasi pudottamaan raville todella helposti kesken väistön ja sitten nosti aina vasemman laukan, vaikka kuinka yritin maanitella oikeaa. Oikeaan kierrokseen emme sitten saaneetkaan kovin hienoja hetkiä, kun jokin hommassa mätti pahemman kerran. Ilmeisesti jäin väistättämään pelkästään sen sijaan, että olisin myös ollut tukemassa laukan säilymistä. Kaiketi myös herkkänä ratsuna Vinski huomioi vasemmalle valuneen istuntani ja tarjosi siksi vasenta laukkaa myös oikeassa kierroksessa.

Opettaja oli rakentanut meille kolme erillistä tehtävää. Ykkönen oli maapuomin, pystyn ja okserin innarisarja. Kakkonen puolestaan okseri, jota hypättiin aina kierroksen suuntaisesti myötälaukassa pysyen. Kolmonen oli puolestaan pääty-ympyrä, jonka aikana ylitettiin maapuomi ja kaksi pystyä. Esteiden korkeudet olivat jotain 60-70 sentin välissä, ja kakkostehtävän okseri taisi olla tunnin aikana suurin käyden 80 sentissä. Kaikeksi hämmästykseni opettaja komensi kaikki kuusi ratsastajaa liikkeelle yhtä aikaa ensin vasemmassa kierroksessa ja sitten oikeassa. Jokainen sai mennä sen tehtävän, minkä parhaakseen näki samoin kuin vaihdella niiden välillä. Minulla meni hetki tajuta, että kuusi ratsukkoa voi mahtua kerralla hyppäämään kolmea eri tehtävää ilman annettua hyppy- tai estejärjestystä. Ilmeisesti muut ratsastajat samoin kuin hevoset olivat tähän tottuneet, sillä yksikään ratsu ei saanut ylimääräisiä sätkyjä, ja pääosin ratsukot pysyivät toistensa tieltä poissa, jolloin pääsimme hyppäämään enemmän kuin perinteisellä jonotustaktiikalla toteutettuna.

Ykköstehtävän eli innarisarjan keskeisin ongelma oli kohtuullisen tiukka kaarre esteelle, jossa päästin Vinskin laukan sammumaan. Niinpä esitimme sille aika ponnettomia hyppyjä, ja kertaalleen Vinski rymysi sen yli jossain ravintapaisessa sekamelskassa. Yritin kyllä tsempata hevosta liikkumaan reippaasti ennen kaarretta, mutta ilmeisesti sitten jäin vain kääntämään laukan säilyttämisen sijaan. Pari kertaa saimme lopulta järkevämmät hypyt tälle tehtävälle, kun laukka ihme ja kumma säilyi kaarteen läpi, ja pääsimme hyvään hyppykohtaan. Vinski myös jatkoi hyppyjen jälkeen kohtuullisesti suoraan eikä pyrkinyt livahtamaan heti johonkin suuntaan. Hyppyyn mukautuminen oli onneksi aika vaivatonta, joten siitä ei koitunut tällä tehtävällä enempää harmia.

Kakkostehtävän okserille oli aluksi hukassa ponnistuspaikka, kun en tajunnut suoristaa kunnolla, vaan ajattelin okserin enemmänkin ympyrän kaarelle. Muutaman kerran Vinski ampaisi turhan kaukaa hyppyyn, mitä en ollut osannut odottaa, joten jäin vähän matkasta. Ohjia sain sentään päästettyä pidemmäksi, niin en nykäissyt ratsuani suusta. Opettaja muistutti hakemaan hyvän laukan, jossa voi istua ja odottaa hyppyä. Hiljalleen tämä alkoikin löytyä, ja okseri ylittyi 80 sentin korkeudessakin aika sutjakkaasti. Olisimme saaneet ehkä ratsastaa sen jälkeen pari askelta paremmin suoraan, mutta keskittymiseni tahtoi lipua vain esteen ylittämiseen. Sen jälkeisestä en paljoa ehtinyt murehtia.

Kolmostehtävällä pääsin hyvin treenaamaan Vinskin kääntämistä. Opettaja kertoi välien olevan normaalilla laukalla neljä askelta ja reippaammalla kolme. Vaikka miten yritin, sain aina maapuomin ja pystyn välille kolme askelta, kun taas pystyjen välille neljä. Molemmissa kierroksissa Vinski pääsi vähän painamaan ulos, jolloin kaarteet eivät aina olleet kovin kauniita. Olisin ilmeisesti saanut johtaa reilummin pystyjen välisissä hypyissä, jolloin ratsu olisi alkanut kääntyä jo hypyn aikana. Nyt taisin ottaa liikaa suoran linjan ajatuksen, jolloin unohdin olevani ympyrällä hyppäämässä. Jostain syystä tällä tehtävällä maapuomin ylittäminen järkevästi oli suurin ongelmamme. Pari kertaa Vinski jopa vilahti sen ohi, kun hatarasti ohjailin sitä sen yli. Muutamia kertoja askel taas ei sopinut, jolloin Vinski pudotti raville. Muutoin kolmen ja neljän askeleen välit kuitenkin menivät hyvin, vaikka en saanutkaan niihin toivotusti samoja askelmääriä. Se ei kuitenkaan varsinaisesti haitannut itse tehtävässä, mutta viilaamisen kannalta olisin saanut ratsastaa tarkemmin.

Vasemmassa kierroksessa hyppääminen oli rutkasti helpompaa, ja siihen suuntaan saimme parhaimmat hetket. Sen sijaan oikeassa kierroksessa suurin osa ajasta meni siihen, kun kinastelin Vinskin kanssa siitä, menemmekö nyt oikeaa vai vasenta laukkaa. Se pyrki nostamaan kerta toisen jälkeen oikean laukan sijasta vasemman, ja olinkin melkoisen harmistunut ajan hukkaamisesta näin turhaan asiaan. Eipä silti vain mielessäni käynytkään ajatus istunnan korjaamisesta, vaan survoin Vinskin laukkaan aina selvien kaarteiden avulla. Niistäkin huolimatta se sai välillä nostettua vasemman laukan. Päätin sitten kertaalleen, että mennään sitten väärässä laukassa esteelle, mutta laukka ei yllättäen pyörinyt kovin hyvin, niin en sitten viitsinyt aiheuttaa lisävaikeuksia sen takia. Turhautumismittarini oli näiden hetkien aikana kepoisasti siellä punaisella alueella, ja minun olisi pitänyt tajuta ottaa kunnon nollaushetki. Vinskikin tuntui hämmentyvän, kun kuski teki vaikka mitä sirkustemppuja siellä selässä väittäen niitä oikean laukan nostoavuiksi.

Onneksi loppuun saimme oikeassakin kierroksessa muutaman kohtuullisen järkevän hypyn, jolloin tunti ei päättynyt ikäviin hetkiin. Vinski kyllä täytti lupauksensa varmasta hyppääjästä, sillä se puksutti jokaisen esteen yli. Sen kanssa ei tullut kertaakaan sitä oloa, että se stoppaisi tai vilahtaisi esteen ohi. Ongelmana oli vain se, etten tosiaan saanut sitä laukkaa pyörimään tai oikeassa kierroksessa paikoitellen edes nousemaan, jolloin hypytkin olivat vähän niin ja näin. Muutamia kertoja tunnin aikana homma toimi siten, että Vinskikin tuntui olevan menossa mukana, jolloin homma oli helppoa. Vinskistä tulikin mieleeni Epper, joka myös mönkii eteenpäin ja ylittää esteet varmasti. Molemmilla olisi kiva hypätä, jos vain saisin ne heräteltyä ajoissa hommiin. Kaikki hyppää kerralla -menetelmä ei kuitenkaan tuntunut itsestä parhaimmalta vaihtoehdolta, sillä välillä sain tehdä toistoja ihan ominpäin. Tietysti perusasiat osasin analysoida itsekin, mutta olisin silti kaivannut opettajan jakamatonta huomiota aina yhden tehtävän ajaksi. Kommentteja ei tällä kertaa tullut kovin paljoa, mutta ne muutamat olivat aiheellisia ja minullakin tiedossa olevia. Tunnilla oli kuitenkin tekemisen makua, joten hyvin mahdollisesti yritän päästä toistekin sinne vielä hyppäämään.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Ajatuksesta tekoihin

Ratsastusviikkoni käynnistyi Tallinmäen kolmen ratsukon tunnilla. Aiheena olivat puomit ja kavaletit, ja ratsuni sain päättää itse Uunon ja Akun väliltä. Halusin tällä kertaa testata, miten kouluväännössä tasaisesti puksuttava Aku suhtautuu pieneen hyppelyyn, joten valitsin sen. Alkuverryttelyssä saimme mennä ravissa hetken aikaa itsenäisesti molempiin suuntiin. Keskityin varomaan liiallista ohjilla ratsastamista ja samalla pyörittelin ympyröitä asetellen ja taivutellen ratsuani. Aku liikkui tuttuun tapaansa mukavan reippaasti itse, ja asetuksetkin löytyivät, kun pyysin rohkeasti enkä jättänyt hommaa puolitiehen.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme vasemmassa kierroksessa ravissa lävistäjällä olleita neljää puomia ensin kokonaan maassa olleina ja sitten kaksi puomia toisesta päästä nostettuina. Tehtävän tarkoituksena oli saada hevoset nostelemaan jalkojaan paremmin. Puomien jälkeen sai nostaa oikean laukan ja laukata hetki verryttelynä. Aku tuli kokonaan maassa olleet puomit hyvin tahdikkaasti ja ongelmitta. Sen sijaan toisesta päästä nostetut puomit se kolautti ainakin kertaalleen alas, kun yritti kiirehtiä tehtävästä läpi sen sijaan, että olisi nostanut toivotusti jalkojaan. Opettaja neuvoi tuomaan Akun lyhyemmässä ravissa ensimmäiselle puomille ja sitten pitämään se tehtävän ajan tarmokkaana. Korjausohje toimi, ja kun ratsastin Akun vähän lyhyemmäksi, mutta silti aktiivisen ravin säilyttäen ylittyivät kohotetutkin puomit kivasti. Laukatkin nousivat kohtuullisesti eikä Aku alkanut intoilla laukan jälkeen omiaan, vaan pysyi kuulolla. Tässäkin vaiheessa jaksoin keskittyä hyvin siihen, etten yrittänyt jäädä jarruttelemaan vain ohjalla. Näin en sortunut mahdolliseen vetokilpaan enkä jäänyt vain ohjan varaan apujen suhteen. Aku tuntui arvostavan tätä taktiikkaa.

Seuraavaksi puomilinja muokattiin jumppasarjaksi, johon tuli kolme hyppyä. Jumppasarjalle tultiin vasemmassa laukassa. Ensimmäinen ja toinen ristikko olivat innarivälillä ja niitä seurannut kavaletti yhden laukan päässä. Ensimmäisellä yrittämällä unohdin ohjata, jolloin Aku pääsi valumaan jo ensimmäisessä hypyssä oikealle, ja viimeisen kavaletin ylitimmekin ihan reunasta. Aku kiltisti kuitenkin hyppäsi sen, vaikka olisi voinut vilahtaa siitä kokonaan ohi. Opettaja neuvoi ottamaan vähän lyhyemmän laukan, jolloin Aku ei turhaan venyisi hypyissä. Tajusin alkaa säätää laukkaa ajoissa ennen jumppasarjaa, jolloin saatoin antaa Akulle ajoissa työrauhan enkä turhaa enää viime metreillä häseltänyt jotain. Akua tosin sai hieman äänellä rauhoitella hyppyjen aikana, sillä se tuntui innostuvan niistä sopivasti. Näiden korjailujen jälkeen jumppasarjakin sujui hyvin. Ainoa parannettava olisi ollut siinä, että viimeisen hypyn jälkeen olisin saanut Akun laskeutumaan myötälaukassa eli tässä tapauksessa oikeassa laukassa. En kuitenkaan saanut keskityttyä siihen, joten se jäi tekemättä.

Vielä ennen lyhyttä rataa hyppäsimme yksittäistä ristikkoa ympyrällä molemmista suunnista muutaman kerran. Aluksi en yhtään tajunnut, mistä Aku lähtee hyppyyn, sillä pari kertaa se yllätti ponkaisemalla kauempaa. Minulle pisteet siitä, etten tällä kertaa itse ollut sinkoilemassa liian kaukaa. Miinukset puolestaan siitä, etten ollut tajunnut käyttää esteistuntaa, jolloin olisin ehtinyt lähteä yllätyshyppyyn paremmin mukaan. Opettaja muistutti tasapainottamaan Akun menoa puolipidätteillä. Kun muistin käyttää niitä ja jopa ihan ratsastaa, sain laskettua kolme viimeistä laukkaa ennen estettä oikein, ja lähdimme Akun kanssa hyppyyn yhtä aikaa. Opettaja muistutti vielä ajattelemaan hypynkin aikana ympyrää, sillä yllätyshypyt suistivat tasapainoni sen verran vinkkaralleen, että sitä korjatessani Aku pääsi jatkamaan hypyn jälkeen vähän väärällä reitillä eli turhan paljon suoraan.

Lopuksi tulimme lyhyen radan kahdesti. Korkein este oli toisella kierroksella ykköseste, joka oli noin 70 senttiä. Muut olivat sopivasti tunnin teeman mukaisesti noin 40-50 senttiä. Ensimmäisellä kierroksella rata meni hyvin viitossarjalle asti. Kolmosella laukka ei vaihtunut lennosta, mutta Aku nosti nopeasti ravin kautta vasemman laukan, jolloin jatkoimme neloselle. Opettaja muistutti lähestymään sarjalle lyhyemmässä laukassa, jota aloin työstää ajoissa. Harmi vain, että unohdin samalla säilyttää laukan. Niinpä Aku pääsi pudottamaan ennen sarjan a-osaa raville. Päätin sitten, ettei tässä mitään ympyröitä aleta tehdä, vaan sarja mennään sitten ravilähestymisellä. Ravi ei tosin ollut kovin aktiivista, joten vaikka ensimmäisessä hypyssä nousi laukka, ei sekään ollut kovin ponnekasta. Rämmimme siis sarjan vähän nolosti läpi.

Toisella kierroksella tsemppasin sen verran, että korjasin ensimmäisen kierroksen virheet. Radan ainoa heikompi kohta tuli kolmosesteen jälkeen. Luulin Akun vaihtaneen laukan oikeasta vasemmaksi, mutta kaarteessa neloselle selvisikin, että Aku oli ristilaukassa. Laukka ei rullannut hyvin, ja tein ratkaisun yrittää korjata se myötälaukaksi. Olin kuitenkin liian hidas, jolloin myötälaukka nousi turhan lähellä nelosta, jolloin Aku joutui huonoon paikkaan sille. Menimme kuitenkin yli, mutta töksähtäen. Sain kuitenkin kasattua itseni ja Akun aika nopeasti ja keskityin jo sarjaan. Nyt sain sekä lyhennettyä Akua että säilytettyä laukan, jolloin sarja meni kepoisan helposti. Molemmissa radoissa olin virheistä huolimatta tyytyväinen siihen, että pystyin ihmeen hyvin ajattelemaan tulevaa samoin kuin tekemään sillä hetkellä vaaditut asiat. Yleensä tuntuu, että ratsastan ensin ja ajattelen vasta sitten. Nyt tuntui, että molemmat kulkivat ainakin rinnatusten, jos eivät ihan käsikkäin.

Loppuraveissa opettaja pisti minut vielä ratsastamaan Akun paremmin pyöreäksi asetusten ja taivutusten avulla. Aku loksahtikin aika mukavasti oikeinpäin, kun muistin vain pyytää sitä selvästi. Akulle tunti oli ilmeisesti ollut helppo, sillä se puksutti edelleen innokkaasti menemään vailla väsymyksen merkkejä. Eikä kyllä minuakaan väsyttänyt. Akun kanssa oli helppoa hypellä näitä pieniä kavaletteja, sillä se meni tasaisesti sinne, minne pyysin. Muutamia eriaikaisuuksia hypyissä huomioimatta tunti oli oman mittapuuni mukaan mukavan sujuva. Missään vaiheessa ei tullut hurjaa harmittelua, vaan maltoin keskittyä ja yrittää korjata virheitäni sen sijaan, että olisin heittänyt pyyhkeen kehään. Aku oli kyllä sopiva hyppykaveri. Se taisi onnistua tartuttamaan minuun rauhallisuuttaan, mikä näyttäisi olevan aika olennainen osa hyppelyä.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Vaivaton vasen laukka

Perjantain kaksi viimeistä tuntia yhdistettiin perumisten takia ja niinpä pienryhmätunnin sijasta menin seitsemän ratsukon puomitunnille. Aihe sopi enemmän kuin hyvin minulle, mutta mietiskelin hieman ratsuarpajaisten tulosta, Hilanteria nimittäin. Arvelin, että laukkatehtävät puomeilla saattaisivat olla meille vaikeita, sillä en aina saa Hilanterin laukkaa pyörimään niin, että sitä voi myös sekä kääntää että pitää samassa askellajissa. Hilanteri oli ollut juuri ennen tuntiamme puolen tunnin talutuksessa, joten se ainakin oli lämmitellyt hyvin.

Alkuverryttelyssä Hilanteri ei oikein tahtonut liikkua tai asettua kunnolla. Huomasin tässä vaiheessa alkaa olla erityisen tarkka siitä, etten jäisi puristamaan turhaan. Omasta mielestäni onnistuin välttämään tätä hyvin, mutta silti Hilanteri keksi tehdä bravuurinsa eli jumahtaa pari kertaa paikoilleen niin, että sen liikkeelle saamiseen vaadittiin melkoinen nohitus raipan avustuksella. Pahimmat enteilyni toteutuivat jo alkutunnista, mutta niiden jälkeen Hilanteri taisi enää stopata kerran tai pari, kunnes lopulta uskoi, että liikkuminen on se oikea vaihtoehto.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme suoralla linjalla kolmea ravipuomia, joiden jälkeen nostimme toisen pitkän sivun alusta laukan. Ravipuomit menivät aika mukavasti, ja Hilanteri ylitti ne hyvin tahdikkaassa ravissa. Se jopa vähän yritti kiihdyttää puomeja kohti, mutta tasoittui muutamilla puolipidätteillä. Laukannostot menivätkin sitten alussa plörinäksi. Ensin en valmistelut laukannostoa kunnolla, jolloin taisin jäädä ähertämään, mihin Hilanteri reagoi jumittelemalla. Nollasin sitten tilannetta, ja sen seurauksena Hilanteri lopulta aina nosti laukan. Kinastelun jälkeen Hilanteri puolestaan oppi tehtävän ja nosti jatkossa laukat ihan mukisematta.

Seuraavaksi pääsimme tunnin varsinaiseen tehtävään, jossa oli kolme puomia niin pienemmällä kuin isommalla ympyrällä. Ensin tulimme tehtävää molemmissa kierroksessa ylittäen pienemmän ympyrän puomit ravissa ja isomman puolestaan laukassa. Aluksi molemmissa kierroksissa oli vähän ohjausvirheitä, kun Hilanteri pääsi joko valumaan vähän sisemmäs tai ulommas. Laukassa tuli pari omituista mökellystä puomeille, kun Hilanteri päättikin vaihtaa kesken kaiken raviin. Opettaja muistutti ohjaamaan paremmin ja säilyttämään aktiivisen menon. Vasempaan kierrokseen tehtävä alkoikin sujua mallikkaasti, ja opettaja kehui Hilanterin menevän aika hyvää laukkaa. Parasta vasemmassa kierroksessa oli se, että maltoin itsekin rentoutua ja antaa Hilanterin tehdä työt.

Lopuksi tulimme vielä tehtävän siten, että ison ympyrän puomit säilyivät ennallaan, mutta pieneltä ympyrältä kerättiin puomit yhdeksi kasaksi, ja nyt molemmat ympyrät tultiin laukassa. Päätin tulla ison ympyrän ensin ja pienemmän vasta sitten, kun opettaja antoi kuskien päättää tästä. Edelleen vasen kierros toimi aika moitteetta, ja Hilanteri ylitti puomit vaivatta. Kertaalleen saimme uusia isomman ympyrän, kun askeleet eivät aivan sopineet. Pieni ympyrä sen sijaan sujui aika hyvin. Oikea kierros saatiin lopulta menemään myös, mutta siinä laukka ei vain pyörinyt niin hyvin eikä reittikään ollut niin järkevä kuin vasemmassa kierroksessa. Opettaja neuvoi ajattelemaan johtavaa ohjaa sen sijaan, kun yritin liimata oikean käden hevosen kaulaan kiinni, jolloin Hilanteri pääsi entisestään pullahtamaan omille teilleen. Johtamisen hyödyntäminen samoin kuin oikean pohkeen parempi käyttäminen auttoivat, jolloin sain tietkin paremmiksi.

Loppuraveissa Hilanteri oli mukavan aktiivinen ja ravasi tahdikkaasti. Nyt se malttoi jo asettuakin paremmin ja loppuun saatiin ihan kivoja hetkiä, joihin oli hyvä päättää tämänkertainen tunti. Opettajallekin tuumasin, että vasemmassa kierroksessa tehtävät sujuivat mukavasti, mutta oikea takkusi. Arvelin syyksi istuntaongelmiani, johon opettaja tuumasikin, että Hilanterihan reagoi pienimpäänkin vinouteen tai jännitykseen. Koska tuntiin mahtui myös onnistumisia, jäi ratsastuksesta hyvä mieli, ja Hilanteri ansaitsi suuret rapsutukset. Ihanan opettavainen hevonen, kunhan malttaisin itse vain oppia.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Ratsastaja remontissa

Keskiviikon tunnin aiheen arvelin oikein eli istuntatreeniä oli luvassa. Ratsukseni opettaja oli laittanut minulle Peran, minkä takia ehdin synkistellä ennen tunnin alkua. Yleensähän olen hihkunut saadessani Peran, mutta viime aikoina olen alkanut ratsastaa sitä ihan päin honkia eikä mikään ole juuri tuntunut toimivan. Sinällään opettajalta oli todella hyvä ratkaisu laittaa minulle juuri Pera, sillä sehän se koulukisaratsuni todennäköisimmin silti on. Valmistauduin kuitenkin melkoisen masentavaan tuntiin, sillä Pera kopioi liki poikkeuksetta kaikki minun virheeni omaan liikkumiseensa.

Ensimmäiseksi nakkasimme jalustimet pois ja aloimme hakea jalan paikkaa ilman niitä. Opettaja neuvoi käyttämään takareisiä ja jättämään etureidet ja lonkankoukistajat rennoiksi. Jalkoja ei saanut roikottaa ihan velttona, vaan niitä piti kannatella sopivasti takareisien avulla. Käynnissä sain jalkani kohtuullisen järkevästi ja jopa Peran kylkiin tuntumalle. Ilmeisesti tein myös oikeilla lihaksilla töitä, sillä takareisiä alkoi poltella mukavasti jo siinä vaiheessa, kun siirryimme sekä keventämään ravia että istumaan harjoitusravissa ilman jalustimia. Keventämisessä piti edelleen tehdä työ takareisillä, mutta huomasin liikkeen tuntuvan etureisissä. Opettaja neuvoi ajattelemaan lonkankoukistajia enemmän auki ja jalkoja taaemmas, mutta silti tein työn etureisillä. Yritin kyllä hahmottaa, miten takareidet saisi töihin, mutta en keksinyt sitä.

Harjoitusravissa istuminen tuotti puolestaan taas aluksi tuskaa, kun pohkeeni liukuivat liian eteen eivätkä pysyneet tuntumalla. Lisäksi alaselkäni meni taas notkolle. Opettaja muistutti siirtämään lantiota alle, mitä koetin parhaani mukaan tehdä. Kun sain lantiota alle, tuntui rintakehä kippaavan liikaa eteen. Siinä sitten sain tasapainotella melkoisesti menoa ilman suurempia onnistumisia. Oma kroppa tuntui kinnaavan niin paljon vastaan. Kun sain yhden palikan oikein, pullahti kaksi tai useampi paikoiltaan. Lopulta jalustimet otettiin takaisin jalkoihin ja jatkettiin kevyttä ravia. Nyt en saanutkaan enää pohkeita yhtään oikeille paikoille, vaan ne valuivat entistä pahemmin eteen. Tuntuma hevosen kylkiin katosi myös. Opettaja muistutti, ettei jalustimille saanut laittaa koko kehon painoa, mutta taisin itse sortua juuri tähän. Olen tainnut tehdä tätä koko ratsastusurani ajan, jolloin minulle ei ole kehittynyt niitä tärkeitä lihaksia, joiden avulla voisin tehdä töitä muutenkin kuin vain jalkoihin tukeutuen.

Laukkatyöskentely tehtiin pääty-ympyrällä aina hetki laukaten ja sitten muille tilaa antaen siirtymällä keskemmäs kävelemään. Aluksi Peran laukka oli aika vetelää, jolloin jouduin keskittymään hevosen nohittamiseen istunnan korjaamisen sijaan. Tajusin kyllä, että juuri istuntani samoin kuin toimimattomat pohkeeni aiheuttivat tuota velttoutta hevoseen. Laukassa opettaja huomautti ylävartaloni liikkuvan turhan paljon ja kehotti hakemaan vatsalihakset töihin ja pysäyttämään liikettä. Samalla sain korjata alaselän notkoa edelleen ja muistaa pitää pohkeet tuntumalla. Paketti levähti aina jostain kohden, mutta ihmeen hyvin keskityin korjaamaan ja muutamia hetkiä sain kuin sainkin istuntaani paremmaksi ja opettajalta kehuja. Samalla, kun istuntani parani hieman, muuttui Perankin laukka rennommaksi ja helpommaksi. Istuntatreeneissä mukavinta onkin huomata välitön vaikutus hevoseen, kun sen liikkuminen helpottuu ratsastajan istuessa paremmin. Istunnan korjaaminen oli vaikeinta oikeassa kierroksessa, sillä vasemmalle valuva istuntani ja ilmeisesti oikealta puolelta jäykempi vartaloni pistivät vastaan. Parhaimmat hetket saimmekin vasempaan kierrokseen.

Loppuraveissa keskityin sitten korjaamaan erityisesti alaselän notkoa pois ja pitämään pohkeet tuntumalla. Töitähän se vaati, mutta sujui onneksi alkutuntia paremmin. Perakin oli herännyt tähän mennessä ja liikkui mukavan aktiivisessa ravissa. Tunti oli hevosille varsin helppo, sillä niiden tarvitsi lähinnä vain liikkua annetussa askellajissa. Itse sen sijaan olin aika puhki tunnin jälkeen. Ainakin olin tehnyt töitä. Tosin töitä riittää jatkossakin tämän asian parissa vaikka kuinka. Ihannetilanteessahan ratsastaja oppii ensin istumaan hyvin ennen kuin siirtyy tekemään juuri mitään muuta. Nyt tuntuu, että olen aina istunut sinnepäin, joten tämä väärä valinta aiheuttaa ongelmia tällä hetkellä. Onneksi istuntaa voi ja pitääkin harjoitella joka tunti, vaikka se ei päätreeniaiheena olisikaan.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kinkkinen oikea puoli

Tallinmäen viikon toisen tuntini menin tiistaina kahden ratsukon estetunnilla Uunolla. Alkuverryttelynä ratsastimme maanantain tunnilta tuttua suoristustehtävää, jossa pitkät sivut mentiin selvästi urasta keskempänä mahdollisimman suoralla hevosella ja lyhyet sivut ratsastettiin puoliympyröinä. Uuno meni mukavan suoraan sekä käynnissä että ravissa, joten siitä ei juuri tarvinnut huolehtia. Sen sijaan asetuksen saaminen oikealle ja sinne puskemisen estäminen puoliympyröillä oli aluksi sangen haastavaa. Uuno tykkäsi painaa sisälle niin paljon, etten kyennyt sitä juuri estämään. Opettaja neuvoi ratsastamaan pitkän sivun vähän lyhyempänä, jonka seurauksena puoliympyrä ei tulisi niin lähelle kentän aitoja, jolloin hevonen itse ei kokisi tarvetta kääntyä jyrkästi. Tämä yhdistettynä toimivampaan sisäpohkeeseen auttoi paljon, ja hetkittäin pääsimme puoliympyrät ilman, että Uuno sai oikaistua reittiä.

Verryttelimme samalla tehtävällä vielä laukassa, joka nostettiin toisen pitkän sivun alusta ravista. Aluksi kiirehdin laukannostossa, jolloin Uuno tarjosi väärää laukkaa. Tarkempien apujen avulla sain myötälaukan nousemaan. Puoliympyrä oli aluksi melkoisen railakasta oikomista, kunnes muistin olla sinnikkäämpi ja käyttää tilaa hyödyksi. Opettaja muokkasi tehtävää laittamalla toiselle pitkälle sivulle kavaletin, jonka jälkeen piti siirtyä hallitusti raviin ennen lyhyttä sivua. Uuno imi mukavasti kavaletille, mutta tahtoi hieman vastustella siirtymistä raviin, ainakin hillittyyn moiseen. Samalla puskeminen oikealle paheni. Opettaja neuvoi ajattelemaan menemistä vasemmalle, jolloin hevonen ei pääsisi niin paljon ennakoimaan. Tämä ja välillä konkreettisesti hevosen vieminen vasemmalle auttoivat pysymään paremmin suorana ja samalla jarruttamaan menoa järkevämpään raviin.

Seuraavaksi pääsimme sitten hyppäämään. Ensin tulimme pari kertaa kahdeksikolla (ratapiirroksen esteet 8 ja 4) siten, että kasieste hypättiin vasemmasta laukasta ja neloseste oikeasta. Esteillä piti luonnollisesti saada vaihdot aikaiseksi. Ensimmäinen kierros meni höpöksi, sillä sekä vaihdot että järkevät tiet jäivät puuttumaan. Ratsastin tien kasiesteelle siten, että Uuno luuli minun olevan menossa kuutosesteelle ja pyrki imemään sinne. Sitten puolestaan nelosesteen sijasta Uuno yritti tähdätä kakkosesteelle. Sain Uunon kyllä molemmista esteistä yli, mutta kaikessa ohjaushäslingissä eivät laukat päässeet vaihtumaan hypyissä, vaan ne korjattiin ravin kautta. Keilasimmepa myös hienosti nelosesteen vasemman tolpan nurin, kun hyppäsimme sen liian paljon vasenta reunaa hipoen, jolloin jalkani nappasi tolpan mukaan. Toiselle kierrokselle sain ohjeistuksen paremmista reittivalinoissa ja olin paremmin hereillä. Sen seurauksena Uunokin tiesi, minne mennään ja vaihtoi laukat esteillä vaivattomasti. Itseä harmitti taas se, etten voinut kerralla ratsastaa järkevästi, vaan alkuun piti käydä hutiloimassa.

Sitten tulimme koko radan eli esteet 1-9, joista numerot 1 ja 2 olivat kavaletteja ja este 3 maapuomi. Ensimmäisellä kierroksella esteet 1 ja 2 ylittyivät ihan ok, vaikka ykkösesteelle tulimme hieman oikeaa reunaa hipoen. Tämä virhe kostautui sitten kolmospuomille tähdätessä, sillä Uuno liirasi siitä oikealta ohi. Jatkoin liirauksesta ympyrälle, jonka avulla pääsin toisella yrittämällä puomin yli. Tie neloselle oli kohtalainen, mutta ponnistuspaikka sattui vähän huonosti eikä laukka vaihtunut. Ravin kautta vaihdettiin sitten laukka vasemmaksi. Viitospuomin yli pääsimme ihan hyvin eivätkä kavaletit 6 ja 7 tuottaneet ongelmia. Pääsimme ihmeen hyvällä tiellä myös kasiesteelle, mutta puutteellisen johtamisen seurauksena laukka ei vaihtunut. Oikea laukka nousi ravin kautta, ja osuimme juuri ja juuri ysipuomille pyöräyttäen loppuun vielä ympyrän. En yllättäen ollut kauhean tyytyväinen suoritukseeni, sillä vaikka Uuno laukkasi ja hyppäsi mainiosti, en osannut ratsastaa hyviä teitä, mikä vaikeutti laukkojen vaihtumista. Uuno vei pisteet muutoin kotiin ihanalla tasaisuudellaan, jolla se puksutti esteeltä toiselle, välillä jopa niille mukavasti imien.

Toisella kierroksella alku lähti jälleen hyvin. Pääsimme ykkösesteen paljon paremmin, mutta taisin jäädä hihkumaan sitä onnistumista, sillä Uuno viurahti taas kolmospuomin ohi oikealta. Pyöräytin taas ympyrän, jolloin pääsimme puomin kelvollisemmin yli. Nelosesteelle tuli parempi lähestyminen, jolloin laukkakin vaihtui oikeasta vasemmaksi. Vähän pidemmän laukkaosuuden aikana Uuno yritti hieman kiihdyttää, mutta palasi kuulolle sitä pyytäessäni. Viitospuomilta seiskakavaletille meni aika mukavasti, ja tie siitä kasiesteelle onnistui jälleen. Laukka jäi kuitenkin vaihtumatta, kun en uskaltanut juuri johtaa tietäen, että Uuno saattaisi kääntyä jyrkemminkin esteen jälkeen oikealle, kun sisäpohkeeni tuskin oli sitä estämässä. Laukka korjattiin ravin kautta oikeaksi, ja tällä kertaa osuimme myös paremmin ysipuomille. Toinen kierros oli edelleen kaukana hyvästä, mutta oli siinä kuitenkin vähän enemmän ajatusta mukana. Opettajakin tuumasi, että Uuno yleensä korjaa omaakin menoa toisella yrittämällä.

Loppuraveissa sitten pyrin saamaan Uunon taas rentoutumaan rauhallisempaan raviin. Oikeaan kierrokseen Uuno antoikin vähän periksi, mutta vasempaan ei oikein millään. Oli hassua, että jäykempi asetus menikin lopputunnista läpi, kun taas aiemmin helpompi asetus ei sitten enää millään. Ravin tahti kuitenkin rauhoittui, joten pääsimme levollisissa tunnelmissa siirtymään käyntiin. Tämä tunti osoitti taas inhottavan selvästi sen, kuinka pohkeeni eivät osaa hommiaan. Uuno kuitenkin keräsi pisteet tasaisella varmuudellaan, ja siksipä haluaisin sillä vielä muulloinkin hypätä. Sen laukka kuitenkin pyörii mukavasti, ja se kuuntelee pidätteet samoin kuin kaasun, jolloin niistä ei tarvitse huolehtia niin paljon. Hymähdinkin opettajalle, että tarvitsen sellaisia esteratoja, joissa ei tarvitse mennä oikeaa laukkaa, niin hyvin menee. Sitä ei taida ihan heti tapahtua, joten lienee parempi vain keskittyä opettelemaan käyttämään pohkeita oikein.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Pyrkimyksiä suoruuteen

Tallinmäen tunnin treeniaiheena oli sama kuin oman tallin lauantain tunnilla, sillä molemmat opettajat olivat olleet saman valmentajan opissa viikonloppuna. Tehtävänä oli ratsastaa lyhyet sivut ympyrän puolikkaana ja muutoin mennä suoraan uralta sisempänä pysyen. Tavoitteena oli saada pitkillä sivuilla hevoset suoraksi ja puoliympyröillä ajoissa valmisteltuna hevoset asettumaan ja kääntymään hyvin. Ratsukseni sain Akun, ja ratsukoita tunnilla oli neljä.

Alkuverryttelyn ravissa opettaja tarkisteli kevennystämme. Ensin piti seistä jalustimilla koko ajan, sitten kahden askeleen ajan pysyä ylhäällä ja käydä satulassa yhden askeleen ajan ja lopuksi keventää normaalisti. Koko ajan ylhäällä pysyminen luonnistui yllättävän hyvin. Aku ravasi tasaisen tahdikkaasti, ja löysin jalkani tukevasti alle, joten siinä olisi voinut mennä hyvät tovit ilman kummempaa ongelmaa. Kahden askeleen ajan ylhäällä pysyminen tuottikin välillä vaikeuksia, sillä tasapainoni pääsi pettämään. Opettaja neuvoi korjaamaan ylävartaloa vähän eteenpäin, jolloin tasapaino pysyi paremmin. Mietin myös jalkojeni paikkaa, jotta ne olivat painoni alla eivätkä liian edessä. Satulaan pääsin istahtamaan kohtuullisen rauhassa, kunhan muistin pitää ylävartaloni oikeassa paikassa enkä päästänyt sitä keikahtamaan taaemmas, jolloin istuminen muuttui lässähdykseksi. Normaalisti keventäminen sujui tämän tehtävän jälkeen aika helposti, kun pienet korjaukset tuntuivat auttaneen sen löytämisessä.

Tämän jälkeen siirryimme päätehtävään eli pitkien sivujen ratsastamiseen suorana ja puoliympyränä ratsastettuihin lyhyihin sivuihin. Aloitimme tehtävän käynnissä. Vasemmassa kierroksessa asetuksen saaminen tuntui sangen vaikealta. Aku ei meinannut asettua tai jos sain sitä houkuteltua siihen, pääsi se pullahtamaan sisäpuolelta karkuun. Sisäpohje ei siis aluksi ollut hereillä. Opettaja toivoikin meiltä paljon aikaisemmin valmisteltua asetusta, jonka jälkeen piti vielä päästä hetki suoraan ennen puoliympyrälle siirtymistä. Kohottava sisäohja ote samoin kuin sisäpohkeen tiivistäminen tuntumalle auttoivat hiljalleen, jolloin sain Akun vasempaan kierrokseen asettumaan paremmin. Oikeassa kierroksessa asetukset onnistuivat rutkasti helpommin. Käynnissä Aku pyrki hieman takaosallaan valumaan vasemmassa kierroksessa ulos ja oikeassa kierroksessa sisään. Noina hetkinä pyrin siirtämään etuosan takaosan edelle, jolloin Aku suoristui hyvin. Korjauksien jälkeen se alkoi pysyä itse paremmin suorana.

Ravissa piti alun perin istua harjoitusravissa, mutta hölskyin taas kuin perunasäkki. Aku reagoi tähän kipittämällä, joten opettaja kehotti keventämään. Aku rauhoittui siitä selvästi, joten sain keventää koko tehtävän ajan. Harmitti kyllä, miten istuntani ei vieläkään osannut mukautua Akun raviin, vaikka se ei ole mikään pomppuravi. Ravissa Aku meni helpommin suoraan molempiin suuntiin, joten ilmeisesti käyntityöskentely oli tehonnut. Asetuksen saaminen vasemmalle oli edelleen oikeaan verrattuna työläämpää, mutta sain Akun kuulolle nyt nopeammin. Puoliympyröiden aikana Aku pyöristyi mukavasti, mutta suorien alkaessa tahtoi aina vähän kiihdyttää. Sitten aloimmekin pyöräyttää molemmille pitkille sivuille ympyrät, joiden aikana sain Akun taas uudelleen kuulolle, jolloin pitkät sivut välitehtävän ansiosta menivät sujuvammin.

Lopuksi tehtävään lisättiin laukka siten, että se nostettiin toisen pitkän sivun alkupuolelta ravissa. Sen jälkeen laukattiin loput pitkästä sivusta mahdollisimman suoraan ja valmisteltiin asetus puoliympyränä ratsastetulle lyhyelle sivulle. Toisen pitkän sivun alkupuolelle laukattiin vielä lopuksi ympyrä. Laukat nousivat pääosin hyvin, ja väärä laukka nousi molempiin suuntiin muistaakseni vain kerran. Ensimmäisissä laukoissa Aku vähän mutkitteli, mutta kun laukka lähti pyörimään ja muistin ratsastaa, tuli Aku muut laukkaosuudet mukavan suorana molemmissa kierroksissa. Tällä kertaa oikeassa kierroksessa sai olla tarkempana, sillä siinä kierroksessa Aku yritti hieman valua sisemmäs, mikäli en ollut hereillä. Ympyrät ratsastin aluksi turhan pienenä, kunnes opettaja huomautti asiasta, ja korjasin tilanteen. Ympyröillä Aku rauhoittui mukavan rentoon laukkaan ja pyöristyi hienosti. Sen sijaan laukan jälkeisessä ravissa se kipitti menemään, jolloin sain aina pyöräyttää ympyrän, jossa hain Akun taas kuulolle. Kovin hyvin jarrut eivät silti pysyneet matkassa, sillä Aku oli innokkaana menossa uutta laukkaosuutta kohti, ja sain toppuutella kerta toisen jälkeen sitä odottamaan. En silti osannut pahastua, sillä on vain mukavaa, että hevonen on itse innokkaana menossa. Saisin silti ratsastaa vaatimukseni tarkemmin läpi. Silloin Aku olisi varmasti tullut kuulolle paremmin ja uskonut pidätteitäni, jolloin minun ei olisi tarvinnut joka hetki muistuttaa asiasta.

Loppuraveissa Aku oli hetken ajan kiireinen, mutta äänellä rauhoittamalla ja ympyröitä pyöritellen sain sen tasoittumaan. Niinpä tohdin antaa sille pidempää ohjaa, jonka perässä se venytti hienosti. Lopuksi se tarjosikin rennon letkeää ravia, jossa oli mukava kevennellä mukana. Tällä kertaa Aku oli kiireisempi, mikä vähän vaikeutti hallitun menon saavuttamista. Aku kuitenkin suoristui aika hyvin, ja asetuksetkin alkoivat lopulta toimia. Itseäni jäi tällä kertaa harmittamaan harjoitusravissa istuminen kinkkisyys sekä tietysti se, etten saanut pyydettyä Akua pysymään koko ajan kuulolla, vaan päästin sen aina kipittämään ennen kuin taas aloin pyytää sitä rauhoittumaan. Siirtymisten harjoittelu tämän ratsun kanssa voisikin olla paikallaan.

Kevyttä rentoilua ja työskentelyä

Pääsin taas jatkamaan ratsastusleirikunnon kohottamista, kun kävin maanantaina ensin ratsastamassa Easyn ja sen jälkeen suuntasin Tallinmäen tunnilleni. Easyllä oli takana kaksi hyppypäivää, joten omistajan toiveena oli kevyt liikutus. Päätin käydä aluksi maastolenkin, jonka jälkeen pyöriä kentällä vielä hetken koulukiemuroiden parissa.

Maastolenkille pääsimme ihmeen helposti. Easy ei vieläkään ollut mikään liitokavio, mutta se ei myöskään jarrutellut selvästi menomatkalla. Tosin ensimmäisessä ravipätkässä Easy päätti käydä mutkan hangessa, mutta se jäikin reissun ainoaksi. Pitäydyin maaston ajan vain käynnissä ja ravissa ja pyrin antamaan Easyn mennä rennosti itse. Aluksi se tuppasi kipittämään korvat tötteröllä, mutta malttoi hyvin hidastaa, kun sitä pyysin. Käyntipätkissä se kulki sangen rennosti pitkällä ohjalla. Pari maltillista säikähdysvavahdustakin sattui matkalle, kun Easy näki hurjan lumikokkareen maassa ja sitten jotain ihan omiaan. Sen sijaan taivaalle ilmestynyt Hitchcockin leffasta karannut karmivasti rääkynyt lintuparvi ei herättänyt siinä mitään reaktiota. Kotimatkalla käyntiaskelkin veti oikein hyvin.

Kentällä pyörittelin etu- ja takaosakäännöksiä käynnissä ja ravissa. Aluksi käännökset tuppasivat olemaan vain paikallaan pyörähdyksiä, kun vuoroin etu- ja takajalat liimautuivat maahan eivätkä enää ottaneetkaan pieniä askeleita. Korjauksena tajusin ratsastaa käännöstä aktiivisemmin silti etuosaa aina hieman jarruttaen, jolloin kaikki jalat ehtivät liikkua toivotusti. Pienillä raipankosketuksilla sain myös aktivoitua Easyä kääntymään täsmällisemmin, jolloin saimme parit aika kivat etuosakäännökset. Takaosakäännökset sen sijaan vähän tökkivät. Jotenkin en saanut etuosaa niin hallintaan, että käännös olisi ollut sujuva. Ravissa lähinnä keskityin siihen, että Easy kääntyi valtamerilaivan tyyliin eli koko hevonen kerralla ilman mutkitteluja. Etuosaa sai jarrutella nyt enemmän, jotta Easy malttoi ottaa sivuaskelia eikä vain pullahtanut uuteen suuntaan. Olen aina tykännyt näistä käännöksistä, mutta tämän kerran perusteella niitä saisi olla taas treenaamassa. Ote niihinkin on vähän hukassa.

Laukassa pyörittelin muutamat pääty-ympyrät, joiden aikana pyrin hakemaan Easyä suoraksi. Oikeassa kierroksessa hyödynsin vasta-asetusta, mikä tuntui auttavan, ja hetkittäin Easy rentoutui pyöreämmäksi. Aika nopeasti se kuitenkin joko sukelsi tai kiskaisi päänsä taas korkeuksiin, joten meno ei ollut tasaista. Vasemmassa kierroksessa sain enemmän huolehtia siitä, että ympyrä ei pienene, joten sisäavut olivat silloin käytössä. Oikea laukka tuntui tällä kertaa pyörivän paremmin, kun taas vasen oli jotenkin kulmikasta. Suorilla pätkillä laukan tahti tahtoi vähän muuttua, mikä jäi harmittamaan. Olisi ollut kiva saada tasaista laukkaa myös ilman ympyrän apua. En vain keksinyt tähän itse ratkaisua. Oliko vika tasaisen ohjastuntuman puutteessa, pohkeiden lepattamisessa irti tuntumalta vai jostain muusta?

Loppuraveissa annoin Easylle pidempää ohjaa, jolloin se malttoi jäädä vähän rennompaan raviin. Käynnissä se kulki jo hyvin letkeästi, joten päivän työt olivat pulkassa. Nyt arvelen keskeisimmäksi pulmaksi Easyn kanssa sen, että se on hyvin herkkä istunnalle, jota minä puolestaan en osaa joka hetki kontrolloida. Tästä esimerkkinä Easy töksäytteli sekä maastossa että kentällä yhtäkkiä muutamia kertoja käyntiin, vaikka omasta mielestäni vain jatkoin ravin ratsastamista. Istunnassani oli kuitenkin tapahtunut jokin muutos, jonka Easy oli huomannut ja tulkinnut. Istuntatunti näin herkän ratsun kanssa voisi olla mielenkiintoinen kokemus. Ehkä sitä kautta saisin oman istuntani tasaisemmaksi, mikä toivottavasti näkyisi ratsun kulkemisessa.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Hetkiä, kun tekee mieli buuata

Viikon ensimmäisen ekstratunnin otin vasta lauantaina, hyvä minä. B-tunnille kannattikin mennä, sillä ratsukoita oli yhteensä vain viisi. Opettaja oli jakanut minulle Peran, joten pääsin vähän asennoitumaan maaliskuussa koittavia koulukisoja varten. Tunnin treeninä oli ratsastaa maneesin lyhyet sivut ympyrän puolikkaana ja muutoin mennä suoraan hieman uralta sisempänä. Tavoitteena oli saada pitkillä sivuilla hevoset suoraksi ja ympyrän puolikkailla ajoissa valmistellusti hevoset asettumaan ja kääntymään hyvin.

Alkuverryttelyssä saimme ravata omaan tahtiimme vapaasti molempiin suuntiin, joita vaihdettiin lävistäjän avulla. Peralle tunti oli päivän ensimmäinen, jolloin se oli tapansa mukaan hieman omissa maailmoissaan ja ravasi aika ponnettomasti. Opettaja pyysikin ratsastamaan raviin vähän napakkuutta, mutta en oikein tiennyt, miten se tehtiin. Pohkeista Pera ei tuntunut piittavan kummemmin, ja pienestäkin raipan kosketuksesta se vain hätkähti parin askeleen verran. Ääniavut auttoivat jonkin verran, mutta on aika hölmöä turvautua vain niihin, sillä kouluradalla niitä ei saa käyttää. Ympyröillä muistin huolehtia siitä, että Pera kääntyi etuosastaan enkä vain vääntänyt sitä kaulasta mutkalle. Keskityin siihenkin, että Pera hilasi turpansa vasemmassa asetuksessa oikeasti pois oikealta, jolloin se kulki paremmin. Kovin tasaista tai pyöreää meno ei ollut muutoin kuin hetkittäin ympyröillä, mutta maltoin olla ottamatta siitä paineita.

Sitten siirryimme varsinaiseen tehtävään eli hevosen suoraksi ratsastamiseen ja ympyrän puolikkailla järkevään asettumiseen ja kääntymiseen. Kuviota ratsastettiin kaikissa askellajeissa ja ensimmäisenä tietysti käynnissä. Pera tahtoi taas siirtyä hiippailemaan, joten jouduin liian monta kertaa nohittamaan sitä eteenpäin. Olisin mieluusti pyytänyt sitä kerralla hommiin, mutta en vain löytänyt sitä tapaa, jolla Pera olisi sen ymmärtänyt. Suorat hetket menivät pääosin ihan ok, vaikka Pera tuntui yrittävän saada vasemmassa kierroksessa takaosaa oikealle ja oikeassa kierroksessa puolestaan sisälle. Ilmeisesti ero ei näkynyt kummemmin ulospäin, sillä opettajalta tuli kommenttia lähinnä suoruuden katoamisesta ympyrän puolikkaalle tarvittavaa asetusta valmistellessa. Ympyrän puolikkaat menivät kohtuullisen hyvin, sillä käynnissä minulla oli riittävästi aikaa valmistella asetus ja antaa hevosen kääntyä. Vasemmassa kierroksessa sain tosin vartioida sisäpohkeella, ettei Pera päässyt oikaisemaan kaarretta. Oikeassa kierroksessa sain taasen muistaa kääntää selvästi ulkoa, sillä muutoin Pera valui sieltä ulos.

Seuraavaksi jatkoimme kuvion työstöä harjoitusravissa. Istuntani hytkyi ja hyllyi vaikka miten, ja kaiken huipuksi pohkeeni pyrkivät koko ajan eteenpäin. Opettaja huomautti useampaan kertaan siirtämään pohkeita taaemmas, mutta se ei vain ottanut onnistuakseen. Yritin kovasti pähkäillä, miten minun pitäisi muuttaa istuntaani, jotta saisin siirrettyä pohkeita taaemmas, mutta en keksinyt tätäkään. Jokin palanen tai satakin jäi loksahtamatta istunnassani paikoilleen, jotta ongelma olisi korjautunut. Pitkillä sivuilla Pera kulki, kuten käynnissä eli kohtuullisen vähillä korjauksilla pääsimme järkevästi suoraan. Kaarteissa Peran tahti tahtoi hiipua, jolloin opettaja muistutti säilyttämään menon sielläkin. Asetuksen valmistelu hyvissä ajoin ennen ympyrän puolikasta tuotti kuitenkin enemmän vaikeuksia kuin käynnissä. Pera pääsi luikahtamaan asetusta valmistellessani joko vähän sisemmäs tai ulommas, kun en kyennyt sekä hakemaan asetusta että kontrolloimaan hevosta yhtä aikaa. Puhisin jo mielessäni, että onpas taas naurettavan vaikeaa. Opettaja muistutti ratsastamaan suorissa hetkissä hevonen tasaisesti jalkojen väliin, minkä seurauksena älysin asetustakin hakiessa vartioida pohkeilla, että Pera pysyi suorana. Tämä auttoi kummasti, ja meno parani hitusen. Kuvioon lisättiin myös toisen pitkän sivun aikana pyöräytetty voltti, jossa ongelmaksi tahtoi lähinnä tulla voltin venähtäminen loppupuoliskolla. Ohjeeksi tuli tasapainottaa menoa ulko-ohjalla ja muistaa edelleen kääntää tarkasti ulkopohkeella. Neuvo auttoi aina, kun muistin sen oikein toteuttaa.

Lopuksi tulimme samaa tehtävää vielä laukassa, tosin ilman toiselle pitkälle sivulle pyöräytettyä volttia. Laukka on yksi Peran vahvuuksista, ja kehtasin ajatella, että nyt saamme tehtävään jotain tolkkua. Mutta ehdinpä olla turhan toiveikas ja keskittyä toivomaan ehkä enemmän ihmettä kuin yrittämäänkään ratsastaa. Periaatteessa Pera laukkasi ihan hyvin, mistä tuli opettajaltakin kehu. Silti kaarteet menivät vähän miten sattuu, ja etenkin oikeassa kierroksessa Peran etuosa tahtoi liirata ulommas. Opettaja neuvoi selvästi kääntämään etuosaa niin, että se ja takaosa ovat samalla uralla. Pyörittelin avuksi muutaman ympyrän, jossa vasta-asetusta hyödyntämällä hain Peran suoraksi. Niinä hetkinä itsekin pystyin nauttimaan menosta, sillä kun Peran saa suoraksi, loksahtaa se liki itsestään oikeinpäin. Pitkät sivut menivät sinällään myös suorana, mutta jokin menosta puuttui. Nyt mietittynä se taisi olla rentous. Olin onnistunut pumppaamaan muun tunnin aikana itseeni niin paljon harmitusta kaikista pienistä kömmähdyksistä, etten enää osannut rentoutua. Ketutuksen kruunasi sitten se, ettei istuntani toiminut edes laukassa. Lässähtelin kummallisesti ja valuin satulassa edestakaisin. Tässä vaiheessa jo buuasin itselleni mielessäni sen verran, että olisin halunnut jättää koko homman kesken. Onneksi en sellaista oikeasti koskaan kehtaisi tehdä, joten nytkin roikuin sisulla satulassa mukana, vaikka yrittämisen into oli jo pahasti hävinnyt.

Loppuraveissa Pera viimein kulki itse aktiivisesti, jolloin sitä ei tarvinnut hoputtaa. Se pysyi samalla myös rutkasti paremmin tuntumalla, jolloin sitä oli paljon helpompi ratsastaa. Olin tunnin aikana valittanut opettajalle Peran turhan eläväisestä päästä. Neuvona tuli ratsastaa etuosaa lyhyemmäksi tuntumalla pysyen ja samalla pyytää pohkeilla takapää hommiin. Kun sain pyydettyä pohkeilla niin, etten heittänyt samalla tuntumaa pois, tasoittui Pera heti. Mutta käteni eivät osanneet säilyttää tasaista tuntumaa, joten hetken päästä Pera pääsikin taas pilkkimään päänsä kanssa miten tahtoi. Tunnista jäi inhottava harmitus. Eniten varmasti siksi, että alan viimein luopua siitä toivosta, että minun ja Peran yhteistyö paranisi niin, että sillä olisi järkevää vielä jatkaa koulukisaamista. Pisteet eivät parane mihinkään suuntaan, jos en ala ymmärtää kunnolla, miten Peran saa ratsastettua rennon aktiiviseksi. Treeniä ja treeniä vain siis, sillä ihmeitä ei taida itsestään tapahtua.