Vaikka maineeni poniratsastajana ei ollut kiirinyt tallin toisen opettajan korviin, sain kahdeksan ratsukon keskiviikon tunnille Jukan. Ratsuvalinnan perimmäisenä tarkoituksena oli hyödyntää pitkiä koipiani, joiden avulla pääsisin istumaan kunnolla ratsuni ympärille ja saamaan sitä työskentelemään paremmin oikeinpäin. Blogiarkiston mukaan olen mennyt Jukalla viimeksi helmikuussa 2008, joten melkoinen tauko tästä ponista onkin tullut. Jukan säkäkorkeus on noin 145 senttiä, mutta se ei ole ihan kapearunkoisin, joten sen kyydissä ei edes tullut jättiläisoloa. Tunnin treeniaiheena olivat avotaivutukset.
Alkuverryttelyssä menimme loivia kiemurauria käynnissä ja ravissa pitäen hevoset käännöksissä mahdollisimman suorina. Jukalle hankalammalta tuntui kääntyä vasemmalle, sillä sitä sai nohittaa melkoisesti ennen kuin se alkoi kääntyä siihen suuntaan. Sen sijaan oikealle kääntäminen sujui liki itsestään, kun Jukka lähti sinne helposti. Aluksi unohdin ensimmäisen kiemuran jälkeen antaa hevosen mennä muutaman askeleen suoraan ja sen sijaan pistin Jukan samantien palaamaan uralle. Kun muistin pienen suoran hetken, sain paremmin Jukan palaamaan myös uralle. Vasemmalle kääntämisessä auttoi myös kummasti se, että pidin ulkopohkeen vartioimassa Jukan vasenta lapaa, jolloin se ei päässyt pullahtamaan sieltä ulos. Näin sain Jukan pysymään oikeasti suorempana myös siihen suuntaan, jolloin tehtävä onnistui hieman paremmin. Käynnin ja ravin välillä ei juuri eroja ollut. Jukka ravasi pääosin ihan kivasti, mutta kaipasi hetkittäin pientä aktivointia.
Avotaivutuksia tehtiin pitkille sivuille vain käynnissä. Lyhyille sivuille pyöräytettiin puolestaan pääty-ympyrät ensin ravissa, sitten myöhemmin laukassa. Ensimmäiseksi avotaivutusten pariin lähdettiin tekemällä sen kaltaista liikettä siirtämällä hevosen etuosaa suorana vähän sisemmäs. Tarkoituksena oli saada hevoset notkisteltua hieman ilman, että niitä heti pyydettiin varsinaiseen oppikirjan mukaiseen avotaivutukseen. Aluksi en saanut Jukkaa ymmärtämään, mitä halusin siltä, ja se tykkäsi pitää etu- ja takaosan samalla uralla. Sitten tajusin jarruttaa etupäätä sen verran, että sain Jukan odottamaan ja ymmärtämään etuosan siirtopyyntöni. Helpommalta tuntui siirtää etuosaa oikealle, vaikka ei vasemmallekaan siirtäminen varsinaisesti vaikeaa ollut. Enemmänkin työtä tuotti se, että Jukka malttoi pitää takaosansa siellä, missä piti eikä yrittänyt livauttaa sitä etuosan jatkeeksi.
Kun ratsuja oli hieman notkisteltu avotaivutuksen kaltaisesti, siirryttiin liikettä ratsastamaan enemmän oikeaoppisesti eli nyt sai myös asettaa. Tämän lisäyksen myötä avotaivutus oikealle oli selvästi vasenta helpompi. Vaikka Jukka oli hangoitellut aiemmin oikealle asettumista vastaan, tuntui se nyt toistojen myötä vetristyvän siltä puolelta vasempaan verrattuna helpommin. Haastavinta oli suunnasta riippumatta saada Jukka myös rentoutumaan tehtävän aikana. Opettaja tuumasikin yhdessä vaiheessa, että ponin ilmeestä saattoi lukea, että "mitä ihmettä, pitääkö tässä ihan töitä tehdä?". Rentouttamisessa auttoi huomattavasti se, että muistin pitää käteni mahdollisimman tasaisena, mutta silti eläväisenä. Palkitsin opettajan ohjeiden mukaan Jukan pienestäkin yrittämisestä, jolloin se pikkuhiljaa alkoi tarjota niitä enemmänkin. Molempiin kierroksiin saimme lopulta mielestäni ihan järkeviä liikkeitä siten, etten pusertanut kovin paljon ylimääräistä, jolloin Jukka pääsi kulkemaan rennon pyöreänä avotaivutuksessa. Energisyyttä olisi saanut toki olla enemmän, mutta kun yritin nohittaa Jukkaa liikkumaan, päästin siihen asti kasaamani muun osan purkautumaan samaa vauhtia. Jukka myös vaikutti siltä, että sillekin riitti tehtävässä pureskeltavaa vähän rauhallisemmassakin menossa niin kuin minullekin.
Ravissa ja laukassa tehdyillä pääty-ympyröillä oikea kierros oli taas sangen takkuisa. Jukka tuppasi unohtamaan ympyrän aikana oikealle asettumisen taidon ja hangoitteli vastaan. Laukka ei myöskään aluksi tuntunut pyörivän ihan toivotusti, jolloin opettaja neuvoi hakemaan pohjepyynnöillä laukkaan haluttua rytmiä. En ihan tätä saanut tehtyä, mutta vähitellen laukka alkoi silti pyöriä. Jukan pyöristämiseen ympyrällä auttoi vasta-asetus etenkin vasemmassa kierroksessa, jolloin sain sisäpuolen hallintaan eikä Jukka päässyt valumaan sisemmäs. Opettaja kehotti hakemaan pohkeita hevosen ympäri kunnolla ja saamaan Jukka nostamaan vatsaansa ja sitä kautta käyttämään selkäänsä. Pohkeita sai käyttää laukassa melkoisesti, mutta ahertaminen palkittiin, kun Jukka hetkittäin sai itsensä oikeinpäin, ja laukka muuttui heti paremmaksi. Unohduin tosin aina näiden hetkien aikana jäämään matkustajaksi, jolloin Jukkakin tahtoi repsahtaa takaisin väärinpäin kulkemiseen.
Loppuraveissa annoin Jukan venyttää ohjan perässä, minkä se tekikin aika hyvin. Tunnin treeniaihe oli sopiva ja kerrankin yksittäistä liikettä maltettiin työstää rauhassa käynnissä. Joskus ongelmana on ollut se, etten saa liikettä toimimaan käynnissä, ja sitten jo siirrytäänkin raviin. Siitä seurauksena on joskus ollut se, että ravissa homma hajoaa niin käsiin, että missään ei tunnu olevan mitään järkeä. Siksi onkin kiva välillä hinkata asioita maltilla käynnissä, jotta on kunnolla aikaa saada palikat kohdilleen. Tykästyin tämän kerran perusteella Jukkaan kouluväännössä, vaikka aloin jo haaveilla myös hyppäämisestä sen kanssa. Jukka vaikutti riittävän ahkeralta, kun sen sai heräteltyä. Opettaja tuumasikin Jukan kulkeneen paikoitellen oikein mukavasti. Kehu tuntui hyvältä, sillä tunsin tavoittaneeni ainakin osan siitä, mitä tunnin alussa lähdettiin hakemaan.
