maanantai 29. toukokuuta 2017

Paluu entiseen

Maanantaina oli paluu entiseen, nimittäin vanhalle Tallinmäelle. Aiemmalle maneesitallille on nyt sanottu heipat ja seuraavat pari kuukautta testataan ratsastajien säänkestävyyttä. Keli kentällä ratsastamiseen oli muuten mukava ja aurinkoinen, mutta viileä tuuli aiheutti vilunväristyksiä. Onkohan sitä tullut muututtua sokeriksi? Joka tapauksessa tunnilla oli yhteensä viisi ratsukkoa, ja minä sain ratsukseni edelliseltä tunnilta jatkavan Ekin. Tunnilla pääsimme tekemään väistöjä ja vähän vastalaukkaa.

Alkuverryttelynä ratsastimme molemmat pitkät sivut siten, että kulmasta lähdimme lävistäjälle, suoristimme keskihalkaisijalle ja palasimme uralle toisen lävistäjäpätkän avulla. Ideana oli ratsastaa kohdat suorina ja terävinä. Homma toimi Ekin kanssa muuten, mutta ei se kovin lennokkaalla tuulella ollut. Yritin varoa turhaa punkemista, mutta kyllä ruunaa sai patistella. Pyrin kuitenkin siihen, etten jäisi puristamaan tai jumputtamaan pohkeella, jotta Ekin liikkumishalu ei katoaisi tyystin. Siinä riitti kyllä puuhaa. Olisipa kiva oppia, miten Ekin saa säilytämään etenemisen ilman, että sitä täytyy muutaman askeleen välein muistuttaa.

Seuraavaksi tulimme saman kuvion, mutta nyt lävistäjäpätkät pohkeenväistössä. Tulimme tehtävää käynnissä ja ravissa. Eki väisti vasemmalle aika helposti. Siinä sain lähinnä tarkistaa, että Eki pysyi suorana eikä mennyt edestä mutkalle. Väistöt oikealle olivat hieman tihkaampia. En oikein saanut Ekin oikeaa puolta napattua talteen, jolloin se pääsi karkaamaan sieltä ja hiihtelemään lävistäjää välillä ilman väistöaskelia. Eteneminen tahtoi myös hiipua pahemman kerran. Muutamia kertoja sain Ekin liikkumaan paremmin myös väistössä, mutta valitettavan monta kertaa enemmän jäimme melkoiseen mummoraviin.

Lopuksi tulimme kuvion niin kuin alussa eli pätkä lävistäjällä, suoristus ja paluu uralle lävistäjäpätkän avulla. Tehtävään mahtui siis pieni ja kohtuullisen helppo pätkä vastalaukkaa. Minä tosin menin mieltämään kuvion hieman loivaksi kiemuraksi, jolloin en ratsastanut kovin selvästi suoria pätkiä. Koska suoraan ratsastaminen nyt on vain vaikeampaa kuin vähän kaarrellen eteneminen. Oikeassa laukassa Eki hanskasi tehtävän ihan hyvin. Se ei kuitenkaan pehmentynyt kovin kummoisesti. Vasemmassa laukassa se tarjosi hetkittäin aina pyöreämpää ja rennompaa menoa. Mutta samassa laukassa se silti keksi välillä pudotella raville ja tarjota tehtävään nähden väärää eli oikeaa laukkaa. Aika nopeasti tajusin hieman tukea Ekiä pohkeella, jotta pyydetty laukka säilyi läpi tehtävän. Tämän jälkeen muut kohdat tehtävällä samoin kuin lyhyet sivut sujuivat aika hyvässä laukassa. Siihen löytyi mukavaa keveyttä, kun Eki kantoi itseään paremmin.

Loppuravissa ratsastimme kuvion loivana kiemurana. Nohittelin Ekin vielä hyvään raviin, jota se yllätyksekseni tarjosikin. Siinäpä olikin kiva hurruutella kuviota menemään ja päättää tunti hyviin fiiliksiin. Eki on kyllä mukava, vaikkakin sangen rauhallinen tapaus. Sillä olisi varmasti todella ilo mennä, kun sen osaisi innostaa ottamaan jokaisen askeleen itse. Omilla taidoillani joudun ratsastamaan sitä eteen aina muutaman askeleen välein, mikä tekee hommasta hieman työlästä. Vitsillä olenkin nimittänyt Ekiä kuntopyöräksi. Sen selässä saa kyllä hien pintaan. Ekin kyytiin vaan kaikki ne, joiden mielestä ratsastus ei ole liikuntaa.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Pohjalta ponnistaen

Kisaviikonlopun toinen päivä hurahti estekisojen parissa. Päätin pakittaa estekorkeudessa ihan kunnolla ja ilmoitin meidät Paven kanssa 55 sentin luokkaan. Arvosteluna siinä oli A.0.0. Eipähän ainakaan esteiden korkeus aiheuttaisi ylimääräisiä tutinoita.

Ennen esteverryttelyä kävelytin Paven pitkän kaavan mukaisesti. Verryttelyssä kävin ensin sileällä kaikki askellajit läpi. Muuten meni ihan ok, mutta Pave halusi hirveillä eikä liiemmin tarjonnut rennompia pätkiä. Esteinä kentällä oli kaksi pystyä. Oikean laukan lähestymisissä Pavelle iski jokin tarve syöksyä kohti estettä. Ihme ja kumma näin ponnistuspaikat kaahotuslaukasta. Kontrollin vuoksi tein muutamia peruutuksia, jotta Pave muistaisi jonkun istuvan satulassa. Vasemmassa laukassa lähestymiset onnistuivat tasaisesti. Kaipa Pave sai purettua enimmät virtansa toisen suunnan hypyissä. Hyppyjen jälkeen kävelimme tovin, kunnes pääsimmekin jo maneesiin vuorossa olleen ratsukon ajaksi.

Kisatäpinöissäni (jotka olivat kuitenkin tavallista pienemmät) en muistanut kuvata ratapiirrosta enkä hankkia kuvaajaa taltioimaan suorituksemme. En edes muista, oliko radalla pelkkiä pystyjä vai oliko seassa okseri tai pari. Jollain esteellä taisi olla lankku, mutta siihenpä muistikuvat jäävätkin. Kiltti ja lyhyt rata joka tapauksessa. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa ja pyöräytin yhden ympyrän alle. Ykköseste oli lävistäjällä. Se ylittyi ihan hyvin, mutta olimme sen verran rauhallisessa laukassa, ettei vaihtoa tullut hypyssä. Ravin kautta siis korjaus. Kakkonen ja kolmonen olivat loivalla kaarevalla linjalla. Väliin pistimme viisi askelta. Nelonen oli lävistäjällä ja ylittyi ihan hyvin. Sen jälkeen sain taas korjata laukan ravin kautta. Viitonen ja radan päättävä kuutonen olivat lävistäjällä suoralla linjalla. Askelia meni väliin neljä, hieman ahtaasti tosin. Kuutosella tuli radan ainoa vaihto esteellä eli pääsimme maaliin myötälaukassa, hurraa! Tuloksena siis puhdas rata ja sillä ansiolla ruusuke yhdessä muiden virheettömästi ratsastaneiden kanssa.

Radalla hyvää oli se, etten omasta mielestäni ylivarmistellut tai heittäytynyt matkustamaan. Laukka olisi saanut olla vähän sujuvampi, jotta vaihdot olivat tulleet hypyissä. Muutoin laukalla pärjäsi hyvin näin pienillä esteillä. Olen myös tyytyväinen siihen, että sain korjattua kaikki laukat ravin kautta, vaikka pari korjausta venyikin hieman. Pave hyppäsi tasaisen varmasti enkä ollut itse yhtään niin kipsissä kuin joskus. Estekorkeus tuli valittua siis oikein. Radasta jäi hyvä mieli ja uskalsin peräti uhota, että ensi kerralla saatan hypätä jo 60 sentin radan, hah! Mutta oikeasti kyllä toivon, että tohdin jatkaa hyppäämistä ja etenkin kisaamista esteillä. Vain siedättämällä voin päästä tutinoistani eroon.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Rikkoja radoilla

Lauantaina olikin kisaviikonlopun ensimmäinen päivä koulukisojen merkeissä. Jossain hurmiossa ilmoitin itseni sekä Gialla että Pavella helpon B:n luokkaan, jossa ratsastettavana oli lasten esiohjelma A. Verryttelyn teimme maneesissa ja radan pääsimme ratsastamaan ulkona. Luokassa oli 14 lähtöä. Menin Gialla toisena, Pavella viimeisenä.

Gia meni sopivasti yhden radan aiemmassa luokassa alle, joten se oli päässyt jo vähän liikkumaan. Verryttelyssä yritin lähinnä hakea siihen terävyyttä ja sitä kautta pyöreyttä. Sainkin vähän prässättyä Giaa lyhentämisten avulla. Gia yritti hieman kiirehtiä, mutta sekä lyhentämiset että siirtymiset saivat sen kuuntelemaan paremmin. Maneesissa ratsastin vielä kohtuullisen rennoin mielin. Pieni jännitys kuitenkin hiipi mahaan, kun siirryimme ulos odottamaan vuoroamme. Mitä ihmettä koulukisoissa pitää jännittää? Kaikkea vissiinkin. Kun pääsimme radalle, kävin kiertelemässä tuomaripäädyssä ja hurruuttelin vielä pätkät ennen kuin saimme lähtömerkin.

Alkutervehdykseen tulimme ihan hyvin. Numeroksi 6,5. Sen jälkeen jatkoimme hieman hitaasti ja kulmassa taivutuksen unohtaen. Numeroksi 6. Ravilävistäjä meni ihan ok, vaikka Gia oli aiemmin yrittänyt hilpaista laukkaan. Numeroksi 6,5. Lävistäjän jälkeisessä kulmassa jatkoin taipumattomuuden teemaa. Numeroksi 5,5. Nelikaarinen kiemuraura oli tieltään kunnossa, mutta sitä sihdatessa jätin Gian taas yksin enkä juuri taivutellut sitä kaarteisiin. Numeroksi 5,5. Oikea laukka nousi asiallisesti. Numeroksi 6,5. Voltti ei mennyt ihan 15 metrin mukaan, sillä se pääsi hieman supistumaan toiselta puolikkaalta. Numeroksi 5,5.

Lävistäjällä tehty siirtyminen raviin oli ihan ok. Vasen laukka nousi myös kohtuullisesti. Numeroksi 6. Laukka toimi ihan hyvin, mutta en vieläkään ratsastanut kulmia hyvin. Tuomari toivoi edelleen notkeampaa taivutusta. Numeroksi 6. Toinen voltti meni ensimmäistä paremmin. Numeroksi 6. Siirtyminen laukasta raviin söi vähän etenemistä, ja tuomari toivoi sujuvampaa etenemistä siirtymisessä. Numeroksi 6. Ravista pääsimme käyntiin ihan hyvin, ja maltoin antaa Gian kävellä. Numeroksi 6,5. Puoliympyrä meni siinä samalla asiallisesti. Numeroksi 6. Raviin pääsimme suunnilleen pisteessä. Numeroksi 6. Lopputervehdykseen tulimme melko asiallisesti ja saimme esitettyä tervehdyksenkin. Numeroksi 7.



Tuomarin kommentit radastamme olivat seuraavat: "Melko täsmällistä ratsastusta! Toivoisin vielä notkeutta taivutuksiin ja aktiivisuutta takaosaan => pyöreämpää muotoa ja selkää!" Suorituksemme toi meille 60,577 prosenttia ja sijoituksemme luokassa oli siten 7/14. Olipa taas jännä huomata radalla, miten yhden asian muistamalla unohtaa vähintään yhden. Tiet olivat kohtuullisesti kunnossa, mutta sitten ne taivutukset jäivät ihan matkasta. Pyöreydestä nyt puhumattakaan, mutta arvelinkin kisatilanteen kipsiyttävän minut niin, etten saa Giaa pehmeäksi. Gian kanssa oli silti lysti käydä kouluradalla. Se kuitenkin meni tasaisesti eikä isommin motkottanut, vaikka kuski olikin selässä (kauhusta) kankea.

Gian jälkeen laitoin Paven kuntoon ja lähdin verryttelemään. Paven kanssa en tehnyt kovin kummoista, kunhan kävin kaikki askellajit läpi ja yritin saada rentoa etenemistä. Pave väläyttelikin hyviä pätkiä, vaikka siirtymiset alaspäin olivat odotetun hankalia. En myöskään Gian tasaisen ravin jälkeen saanut kiinni Paven ravissa istumisesta, vaikka se on ihan tavallista ravia. Vuoroa odottelimme kentän päädyssä. Kun vuoromme tuli, kävin Pavenkin kanssa pyörähtämässä tuomaripäädyssä ja hummailin vähän. Paven kanssa jännitin selvästi Giaa enemmän, minkä Pavekin huomasi ja muuttui epätasaiseksi. Ei silti auttanut muuta kuin lähteä matkaan lähtömerkin kuuluttua.

Alkutervehdykseen emme tulleet alussa ihan linjalla, mutta sain korjattua tien. Numeroksi 6,5. Jännityksissäni istuntani ei ollut kaikista tasaisin, ja Pave yrittikin alkutervehdyksen ja lävistäjän välissä lähteä laukalle. Numeroksi 5. Jouduin jarruttelemaan sitä, jolloin ravilävistäjä meni epätasaisesti. Numeroksi 5,5. Sen jälkeen ravi tasoittui ja pääsimme etenemään pätkän vähän tasaisemmin. Taivutus kulmassa tosin unohtui. Numeroksi 6. Nelikaarisen kiemurauran ratsastin itsekseni aika tarkasti, mutta samalla unohdin etenemisen. Numeroksi 6,5. Oikea laukka nousi kohtuullisesti, mutta Pave pääsi poikittamaan noston jälkeen. Numeroksi 5,5. Voltti taisi olla suunnilleen 15 metriä halkaisijaltaan, mutta siinä Pave puolestaan kaatui hieman sisälle. Numeroksi 5,5.

Etukäteen vaikeksi ajattelemani siirtyminen laukasta raviin lävistäjällä meni onneksi asiallisesti. Pyöreys toki katosi, mutta se oli pientä kauhukuviini verrattuna. Numeroksi 6,5. Vasen laukka nousi ja toimi ihan ok. Numeroksi 7. Toinen voltti oli myös kohtuullinen, taivutus tosin jäi puutteelliseksi. Numeroksi 6,5. Lyhyen sivun keskellä tehty siirtyminen harjoitusraviin meni venyen. Numeroksi 5,5. Käyntisiirtyminen meni tappeluksi ja siksi myöhästyi armotta pisteestä. Numeroksi 5. Puoliympyrän käynnille tuomari toivoi rennompaa etenemistä. Numeroksi 6. Raviin pääsimme suunnilleen pisteessä, mutta Pave yritti ehdotella taas laukkaa. Numeroksi 5,5. Sama rikkomisteema jatkui vielä keskihalkaisijalle lopputervehdykseen tullessa. Saimme kuitenkin pysähdyttyä suunnilleen pisteessä ja tervehdittyä. Numeroksi 5.



Tuomarin kommentit olivat seuraavat: "Huolellista ja siistiä ratsastusta! Hevosella vähän omia ajatuksia tänään ja olisi halunnut laukana enemmän. :D Lisää notkeutta taivutuksiin!" Esityksellämme saimme 58,269 prosenttia ja sijoituksemme oli 12/14. Epätasaisuus ja rikot harmittivat kovasti. Hitsit, kun osaisin istua kuin tatti ja pitää Pavenkin siten tasaisena. Vaan ei vielä. Kivaa oli kuitenkin se, että mukaan mahtui myös esimerkiksi laukassa ihan hyviä hetkiä. Hyvää harjoitusta tämäkin rata oli niin kuin rata Giankin kanssa. Oli myös hauska mennä ensimmäistä kertaa sama rata kahdella eri hevosella. Tätä voisi melkeinpä kokeilla joskus uudelleen. Ainakin saisi itse mahdollisuuden parsia omia virheitään, vaikka ratsu vaihtuisikin.

Videoista kiitos Noralle!

perjantai 26. toukokuuta 2017

Suorituspaineita kenraalissa

Perjantain Artsin koulutunnilla pääsimme odotetusti treenaamaan kisaohjelmaa eli lasten esiohjelma A:ta. Menin tunnin Gialla yhdessä kahden muun ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan ulkokentälle, jonne oli pistetty kouluaitoja ja puomeja rajaamaan rataa. Tunnilla ehdimme käydä läpi oikeastaan koko ohjelman, tehtävät mentiin toki tämän takia aika vähäisillä toistoilla.

Keskihalkaisijalle osuimme tänään paljon paremmin. En tosin tiedä tähän syytä. Vinkiksi tuli tulla keskihalkaisijalle hevosen jäykemmässä kierroksessa, niin kääntäminen sujuisi paremmin. Vinkki tuntui hassulta, mutta kai se sitten toimi.

Nelikaarinen kiemuraura oli reitiltään ihan ok, kun oli jo aitoja ja puomeja merkkeinä. Kiemurauralle sain vinkin ratsastaa Giaa kaarteissa vasemmalle pois kenottamasta vasemmalle. Kaarteet oikealle puolestaan sai istua ja säilyttää Gian etenemisen. Suoristuskohdat menivät nyt enemmän ajatuksella, jolloin en vain hypännyt niiden yli ja kiirehtinyt uuteen suuntaan.

Oikean laukan ohjelma oli muuten ok nostoineen ja voltteineen, mutta lävistäjän keskellä tehdyn laukasta raviin siirtymisen jälkeen Gia jäi kiireiseksi. Se piti muistaa ottaa ajoissa kiinni, mikäli halusi vasemman laukan nousevan tarkemmin. Lävistäjällä sain vähän hakea tietä, sillä sen keskikohdan jälkeen olin aina valumassa uralle kirjainta liian aikaisin. Ilmeisesti päässäni ratsastin lyhyellä radalla, vaikka pitkällä radallahan sitä oltiin. Vasen laukka voltteineen ja siirtymisineen oli ok, kunhan sain Gian malttamaan. Vasemmassa laukassa se mieluusti yritti vähän venähtää ja mennä sellaista hiihtelylaukkaa.

Ratsastimme myös kertaalleen siirtymisen ravista käyntiin, siitä heti käännetyn lyhyen lävistäjän sekä siitä jatkuneen puoliympyrän, siirtymisen takaisin raviin ja lopputervehdykseen jatkamisen. Lyhyt lävistäjä tuli tosiaan nopeasti, ja siirtyminen ravista käyntiin piti tehdä oikeastaan jo lävistäjälle kääntäen. Puoliympyrä käynnissä oli ok ja mukava hengähdyshetki. Siirtyminen takaisin raviin oli myös ihan hyvässä kohdassa eikä lopputervehdyskään tuottanut pulmia.

Siinä olivatkin tunnin treenit niputetusti. Oli mukava päästä harjoittelemaan ohjelmaa osissa ja huomaamaan, mihin asioihin pitää kiinnittää huomiota. Ratsastin kuitenkin jo tänään suorituspaineissa, jolloin en oikein saanut Giaa kuulolle. Pelkään pahoin olevani kisoissa vielä enemmän kierroksilla. Olisipa kiva osata hallita hermot! Hetkittäin sain Giaa rennoksi ja pyöreäksi, mutta aika paljon se meni myös pää ylhäällä hiihdellen. Paikoin kuitenkin löytyi mukavaa energiaa ja samalla sopivaa malttamista, että ei tämä kenraali nyt ihan penkin alle mennyt. Jotenkin siitä hommasta tulee kuitenkin vain niin kamalan totista, kun ne kamalan jännät koulukisat ovat ihan nurkan takana.

torstai 25. toukokuuta 2017

Tarkkuuspulmia

Torstaina ratsastin Paven itsenäisesti. Tarkoituksena oli treenailla paria kohtaa viikonlopun kisaohjelmasta eli lasten esiohjelma A:sta. Valikoin tunnin aiheiksi nelikaarisen kiemurauran, pätkän laukkaohjelmasta molempiin suuntiin sekä keskihalkaisijan ratsastamisen.

Nelikaarisen kiemurauran kaaria en sihdannut millilleen saati metrilleenkään oikein, mutta nappailin tietyt merkit ja kiemurtelin niiden mukaan. Tulin tehtävää niin käynnissä kuin ravissa. Suoristaminen kiemurauralla tahtoi olla ensin hätäistä, kunnes tajusin tilan riittävän eikä uudesta suunnasta tarvinnut panikoida niin nopeasti. Muutamia kertoja en osunut valitsemalleni suoristusreitille, mutta valtaosan kerroista reitit menivät ihan hyvin. Asetukset olivat ihan ok, vaikka vasemmalle hieman nihkeämpiä. Pavea sai myös vähän nohitella pysymään hyvässä ravissa, sillä oma värkkäilyni kaaria ratsastaessa sain sen hidastamaan.

Laukkaohjelmasta ratsastin laukannoston ravista, 15 metrin voltin sekä siirtymiset laukasta raviin. Oikeassa laukassa siirtyminen tuli lävistäjän keskellä. Vasemmassa laukassa puolestaan lyhyen sivun keskellä. Nostoissa pyöreys katosi, mutta palautui parin askeleen sisällä. Voltit menivät ihan asiallisesti, vasemmalle tehtyinä toivoin edelleen parempaa asetusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Siirtymiset vasemmasta laukasta raviin lyhyellä sivulla olivat kohtuullisia. Siirtymiset oikeasta laukasta lävistäjällä raviin taas kamalahkoja. En saanut istuttua niissä (saati toisen laukan siirtymisissä) kunnolla, vaan lössähtelin miten sattuu. Kaiken lisäksi Pavelle jäi jotenkin laukka päälle, sillä lävistäjän loppua lähestyessä se yritti hypähtää laukalle. Yritin olla zen ja olla kertomatta Pavelle, että kohta olikin tarkoitus nostaa laukka. En tosin onnistunut kovin hyvin. En tiedä, mitä ihmettä istunnallani ja avuillani tein, kun Pave niin sinnikkäästi yritti kiirehtiä laukkaan. Tämä lienee kouluradallakin yksi hankalampia kohtia meille. Kunpa vain osaisin istua ja pitää niin sanotusti tonttini, mutta keskivartalon tuki on pahemman kerran hukassa.

Lopuksi hyödynsin vielä paikalla olleen Noran istuttamalla hänet suoran linjan päähän ja kommentoimaan sille osumista. Tehtävälle tulimme ravissa. Edelleen haahuilin kaikkea muuta kuin pituushalkaisijalla. Pah! Nora piirsi meille apuviivan, jotta tie alkaisi hahmottua. Se auttoi kyllä, mutta edelleen onnistuin liirailemaan siltä välillä sivuun. Kaikeksi onneksi osuimme sille myös ainakin pari kertaa. En käsitä, miten onkin niin vaikea osua oikeaan kohtaan ja pysyä siinä. En vain jotenkin hahmota omaa sijaintiani ulkokentällä. Pitää muistaa kouluradalla yrittää tiirailla sitä reittiä hevosen korvien välistä sen sijaan, että hahmottelen tietä oman kenottamiseni mukaan.

Siihen päättyivätkin tunnin treenit. Tarkkuutta ja energiaa, niitä olisi saanut olla enemmän. Pave oli paikoin mukavan tasainen, mutta paikoin pääsi myös jäkittämään. Ei mitään uutta kuitenkaan. Toivottavasti saan istuttua kouluradalla jämäkämmin sekä ratsastettua tiet ajatuksella. Sitten jos vielä liikkumisessa olisi sopivaa pontevuutta, niin kyllä kelpaisi.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Kentällä kipittelyä

Tiistaina lyöttäydyin viidenneksi ratsastajaksi koulutunnille. Toivoin Pavea koulukisoja ajatellen, ja toiveeni meni läpi. Tunnin menimme tällä kertaa ulkokentällä. Pääsimme treenaamaan tulevien koulukisojen lasten esiohjelma A:sta nelikaarista kiemurauraa, laukkavoltteja sekä keskihalkaisijan ratsastamista.

Nelikaarisen kiemurauran hahmottelussa meni tovi. Tulimme sitä muutaman kerran käynnissä, kunnes siirryimme tahkoamaan tehtävää ravissa. Kentälle oli rajattu muutamien puomien avulla suunnilleen pitkän kouluradan kokoinen tila. Pitkille sivuille saimme myös tötsät merkkaamaan kirjaimia. Tien ratsastaminen tuotti silti vaikeuksia. Yleensä ratsastin osan kaarteista liian pienenä. Opettaja laittoikin lopulta apumerkit hahmottamaan kiemurauran suoristuskohdat. Tämä auttoi viimein sihtaamaan kuviolla oikein. Sen jälkeen olikin paljon helpompaa saada kaaret kohdilleen. Kuviolla asetukset oikealle olivat ihan ok, vasemmalle odotetusti jäykempiä. Suoristukset olivat myös ihan kohtuullisia, kunhan en itse kiirehtinyt uuteen suuntaan.

15 metrin laukkavoltit sujuivat vaihtelevasti. Pavella oli varmaankin kevättä rinnassa ja ulkokentän riemua mielessä, sillä se tykkäsi vähän kaahottaa alun laukoissa. Etenkin pitkillä sivuilla se pääsi kipittämään. Jarrut olivat vähän hukassa, ja haeskelinkin niitä tekemällä peruutuksia muutamia kertoja. Kun Pave alkoi kuunnella, sujui laukka ihan mukavasti. Jäin välillä ehkä vähän himmailemaan, ilmeisesti halusin välttää kipitykset. Voltit oikeassa laukassa olivat helpompia. Vasemmassa en saanut Pavea niin asettumaan ja rentoutumaan, vaan voltit menivät hieman jäykistellen. Pieniä rennompia pätkiä mahtui mukaan, mutta kyllä vasemmalle asettumista olisi pitänyt työstää reilusti enemmän.

Lopuksi tulimme vielä muutamia kertoja ravissa keskihalkaisijalle mahdollisimman hyvin sille osuen ja sillä pysyen. Omasta mielestäni osuin keskihalkaisijalle, vaan opettaja huuteli meidän tulevan vinossa. Lopussa aloin hahmottaa, että taisin kenottaa itse vasemmalle. Minun vinkkelistäni katsottuna tulimme kyllä opettajaa kohti. Vaan minun kenottaessa vasemmalle, oli Pave siis opettajasta ja keskihalkaisijasta katsottuna vähän oikealla. Tämä havainto auttoi sihtaamaan keskihalkaisijalle oman kenotuksen tuottaman virheen huomioiden. Osuimmekin sille paremmin. Täytyypä muistaa yrittää istua enemmän suorassa tai jotenkin tajuta oman kenotukseni vaikutus reittiin.

Tunnin treenit päättyivät siihen. Jotenkin tunnista jäi hankala olo. Teiden ratsastaminen on alkanut sujua maneesissa, mutta näemmä otan takapankkia kentällä ratsastaessa. Maneesissa on niin paljon enemmän apulinjoja hyödynnettäväksi. Täytyy siis vain tuijotella pitkän radan kirjaimia ja aitoja sekä löytää niistä ne tarvittavat apukeinot reittien ratsastamiseen. Sitten kun vielä osaisin istua ja pitää Paven tarmokkaassa, mutta rennossa etenemisessä. Lauantaina nähdään, mitkä asiat saan tältä listalta toteutettua.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Etäisesti tuttua

Maanantain tunnilla oli esteitä neljän ratsukon voimin. Uumoilin ratsuni oikein: Pavehan sieltä tuli. Pitäähän meidän vähän treenata, sillä sunnuntaina hyppäämme valtavan 155 sentin luokan. Toivoin meidän menevän kentälle, vaan pysyimme kuitenkin maneesissa. Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit läpi. Pave liikkui ihan hyvin, mutta oli aika jäykkä molempiin suuntiin. Ehkä jopa erityisesti oikealle, vaikka sinne se on yleensä helpompi.

Tunnin tehtävillä pääsimme säätelemään laukkaa. Tulimme kahta kavalettia ympyrän kaarella, väliin tuli pistää neljää ja kolmea askelta. Askelia sovittelimme myös lävistäjällä olleelle suoralle linjalle, johon puolestaan pistettiin viittä ja neljää askelta. Väliin otimme muutaman kierroksen askeleen välein olleiden pystyn ja kahden okserin jumppasarjalle. Lopuksi yhdistelimme ympyrän kaaren kavaletit ja lävistäjän suoran linjan yhdeksi tehtäväksi.

Ympyrän kaarella hyppääminen kehtaa olla kyllä hankalaa. Se kun paljastaa armotta puutteet ohjauksessa. Tämän takia Pave pääsikin kertaalleen livahtamaan ensimmäisestä kavaletista vasemmalta ohi. Lähestyin sitä sellaisessa mummolaukassa, että Pavella oli enemmän kuin hyvin aikaa todeta homman olevan mälsää ja poistua paikalta. Saimme väliin kolme askelta helposti, mutta neljää sai hakea enemmän. En saanut laukkaa riittävän lyhyeksi enkä osannut pelata tiellä riittävästi. Jotenkin sihtasin ensimmäisen kavaletin ulkoreunaan ja siitä liian nopeasti toista kavalettia kohti. Olisi ehkä pitänyt mennä enemmän keskeltä ja ratsastaa kaarta toiselle kavaletille suuremmaksi. Tilaa ei toki kamalasti ollut, mutta eipä tuo ensimmäinen ratkaisuni kovin toimivalta tuntunut. Saimme välin menemään neljälläkin askeleella, mutta kovin tasaista se ei ollut.

Lävistäjällä olleelle linjalle viisi ja neljä askelta menivät kohtuullisesti. Viisi jäi vähän ahtaaksi, neljä taas oli ihan hyvä. Viittä askelta varten yritin tulla tehtävälle pienessä laukassa, mutta Pave pääsi heti hypyssä vähän venähtämään. Niinpä jouduin ottamaan sitä isommin kiinni, jotta viisi askelta mahtui. Neljän askeleen välin sai vain laukata normaalisti.

Jumppasarjalla harjoittelimme myötäystä. Pienelle pystylle ei tarvinnut myödätä kummemmin, toisena olleelle okserille jo vähän ja viimeisenä olleelle toiselle okserille taas sai tehdä luvan kanssa pitkän myötäyksen. Tehtävä sujui muuten ihan hyvin, mutta näin vain kerran ponnistuspaikan pystylle. Muut kerrat ponnistuspaikat pysyivät piilossa, ja jäin vähän arpomaan Paven ratkaisua. Se onneksi hyppäsi kiltisti, mutta olisipa ollut kiva nähdä paikka itsekin ja olla paremmin hypyssä mukana. Laukka pääsi jotenkin lähestymisessä muuttumaan, kun askel ei ottanut osuakseen. En saanut tätä korjattua, mutta sentään havaitsin pulman aiheuttajan.

Lopuksi tulimme pienen radan askeleita edelleen säädellen: lävistäjäpystyt (väliin viisi askelta), kavaletit ympyrän kaarella (neljä askelta), toisesta suunnasta kavaletit ympyrän kaarella (kolme askelta) ja lävistäjäpystyt (neljä askelta). Sekoilin ensin tehtävän kanssa, koska olihan se nyt kamalan pitkä rata muistettavaksi. Kun rata oli taas selvillä, meni se muuten ok, mutta kavaletit ympyrän kaarella neljällä askeleella piti ottaa uusiksi. Se kun hurahti ensin kolmella. Olipa vaikea saada Pave taas malttamaan. Taisinpa itsekin hötkyillä sen verran, ettei Pavekaan osannut tulkita apujani. Lävistäjän suora linja meni hyvin niin viidellä kuin neljällä askeleella, samoin kavaletit ympyrän kaarella kolmella askeleella.

Tunnin hyppelyt päättyivät siihen. Tunnilla tuli pariinkin otteeseen sellainen tunne, että kaikki se hyppääminen oli etäisesti tuttua puuhaa. Että olenhan minä ennenkin sovitellut askelmääriä, pohtinut teitä ja tehnyt ratkaisuja ponnistuspaikkojen suhteen. Vaikka suoritukseni ei tänään mikään super ollutkaan, niin kyllä nämä mielessä vilahtaneet ajatukset jotenkin tsemppasivat. Ehkä en olekaan heittänyt estekirvestä ihan kokonaan kaivoon? En tiedä, se jää nähtäväksi. Mutta sen selvittämiseksi täytyy vain tohtia käydä hyppäämässä ja katsoa, mihin suuntaan ne ajatukset lähtevät menemään.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kankailla taas

Kuski selittää ratsastusselfiestä,
Gia etsii jotain syötävää. © Laura Junttila
Sunnuntaina kevät oli puolellamme ja pääsimme viimein kangasreiteille kahden ratsukon voimin. Minun ratsunani oli Gia. Pääsimme nauttimaan +12 asteen aurinkoisesta päivästä.

Ihan täysin kankaille emme lähteneet, sillä himoitsin kuntopolulle laukkaamaan. Etenimme sinne käynnissä ja ravissa tietä ja metsäreittejä pitkin (nämä toki olivat kankailla). Kuntopolun alkuun päästyämme siirryimme raviin ja siitä laukkaan. Giasta tuntui, että se olisi voinut painatella reippaamminkin, mutta hienosti se kuunteli kaikki pyynnöt. Olipa kivaa laukata vähän sujuvammin! Lujaa emme vieläkään menneet, mutta talvimaastojen köpölaukkoihin verrattuna sentään vähän rennommin. Pakko kyllä myöntää, että vähän olisi tehnyt mieli kaasutellakin. Kaikkea se kevät teettää tädille, hah.

Kuntopolun jälkeen samoilimme tielle, hurautimme niin sanotun ravilenkin ja köpöttelimme loppumatkan tietä pitkin. Vähän päälle 11 kilometrin reissullamme hurahti puolitoista tuntia, mutta menimmekin valtaosin käynnissä. Keväisessä kelissä kelpasi kyllä nautiskella ihan rauhassa. Ihanaa, että kangasreitit ovat taas talven jälkeen käytössä. Tätä on niin odotettu!

perjantai 19. toukokuuta 2017

Melkein kuin kouluratsastaja

Perjantain Artsin koulutunnin jaoin toisen ratsukon kanssa, ja ratsunani oli Gia. Tunnilla pääsimme treenaamaan oikein kunnolla askeleen lyhentämistä ja pidentämistä.

Aloitimme työstämällä pääty-ympyrällä käyntiä lyhyeksi, mutta aktiiviseksi. Gian kanssa pulmana tahtoi olla se, että kun sen sai vähän lyhyemmäksi, katosi aktiivisuus. Jos taas sain Giaa vähän aktiivisemmaksi, tahtoi se päästä pidemmäksi. Oma istunta oli isossa roolissa tässä. Ei paljoa auttanut kököttää etukenossa, jos halusi Giaa olemaan omilla takajaloillaan. Piti vain sinnikkäästi istua ja kertoa siten hevoselle, mitä halusi. Lisäsimme tehtävään lyhyitä siirtymisiä raviin. Tässä pulmana oli se, että siirtymisessä Gia tahtoi venähtää. Siirtymisessäkin piti vain istua ja pitää etuosa hallussa. Gia kuitenkin alkoi hoksata apujeni sekamelskasta olennaisen, ja ravipätkät sujuivat paremmin.

Seuraavaksi lähdimme työstämään ravia lyhyemmäksi ja pidemmäksi pitkillä sivuilla ja niiden loppupuolelle pyöräytetyillä volteilla. Pitkän sivun alku mentiin lyhyemmässä ravissa, sitten annettiin hevosten vähän pidentää ja pyöräytettiin voltti samalla energialla. Voltin jälkeen taas otettiin ravi lyhyemmäksi. Tässä kohtaa homma alkoi toimia. Gia otti lyhennykset hyvin vastaan. Tämän huomasi siitä, kuinka helposti se lähti vähän pidentämään askelta. Ei tarvinnut tehdä muuta kuin päästää ja oikeastaan vähän varoa sitä, ettei Gia lähtenyt kiirehtimään liikaa ja valunut etupainoiseksi. Tätä ongelmaa ei lopulta tullut, kun tajusin Gian lähtevän ihan päästämällä enkä tuupannut siihen turhaan lisää vauhtia. Meno oli pitkillä pätkillä niin ihanan sujuvaa ja kevyttä, että tunsin olevani melkein oikea kouluratsastaja. Kädet olivat kannettuina, Gia pyöreä ja rento, istunta pysyi kasassa, ja meno oli melkein ajatuksella ohjattavaa. Mahtavaa! Pientä säätöä piti tehdä välillä, mutta se oli kyllä pientä.

Lopuksi työstimme vielä vasenta laukkaa samalla ajatuksella keskiympyrällä. Teimme ensin siirtymisiä ravin ja laukan välillä. Aluksi sain Gian taas lyhyeksi, mutta löysäksi. Sitten sain petrattua omaa istuntaani sekä nohiteltua Giaa päästämättä sitä edestä pitkäksi. Ja sieltä löytyi se hyvä lyhyt laukka. Kaikista parasta tehtävässä oli se, kuinka herkkä Gia siinä oli. Se nosti laukat istuntamerkistä vaivatta ja kiirehtimättä. Se ei myöskään kiirehtinyt laukassa, vaan malttoi pysyä lyhyenä. Ja kuinka helposti se tulikaan lyhyestä laukasta takaisin raviin. Jumankekka! Tulipahan tehtyä parhaita siirtymisiä näiden askellajien välillä pitkään aikaan. Otimme laukassakin vielä uraa myöten lyhyempää ja pidempää askelta sekä pidemmässä askeleessa tehtyjä voltteja. Homma toimi niilläkin hyvin, ja jaksoin edelleen ihastella sitä, kuinka hienosti Gia lähti pidempään askeleeseen ja tuli helposti takaisin. On se hieno!

Tunnin tehtäviä taidettiin tehdä myös vähän lävistäjilläkin, mutta ne hetket eivät näemmä tarttuneet kovin vahvasti mieleen. Tulipahan kuitenkin naputeltua noita keskeisimpiä asioita ylös. Tunti oli kyllä älyttömän hyvä. Olin niin mielissäni siitä, miten kivasti meillä meni. Toki Gia välillä pääsi vähän laiskottelemaan ja vuorostaan myös hiihtämään, mutta se oli kuulolla heti, kun sain oman pakkani toimimaan. Kuinka siistiä olikaan ratsastaa niin pienillä ja kevyillä avuilla. Olen jossain kouluratsastajan hurmoksessa tällä hetkellä. Gia keräsi kyllä pisteet, plussat ja papukaijamerkit tästä tunnista. Jes!

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Toimivaa keskikäyntiä

Keskiviikkona lyöttäydyin kuudenneksi ratsastajaksi koulutunnille. Ratsukseni sain Paven. Pääsimme treenaamaan tulevien koulukisojen yhtä ohjelmaa, joka on Helppo B FEI Lasten esiohjelma A 2015.

Alkuverryttelynä ohjelmaa mukaillen tulimme kolmikaarista kiemurauraa ensin käynnissä ja sitten ravissa. Ohjelmassa kiemuraura on oikeasti nelikaarinen, mutta sitä typistettiin maneesiolosuhteiden takia. Kolmikaarinen kiemuraura sujui molemmissa askellajeissa muuten ihan kivasti, mutta suoristuskohdissa ja uuden suunnan valmistelussa Paven pyöreys pääsi vähän katoamaan. Kaaret vasemmalle olivat myös odotetusti oikeaan verrattuna jäykempiä, mutta ei onneksi pahiten. Pave ravasi tänään aika mukavasti, jolloin pääsin keskittymään omaan vaikuttamiseeni eli toisin sanoen turhan värkkäyksen minimointiin.

Seuraavaksi tulimme pätkät ohjelman laukkaosuudesta. Aloitimme oikeassa laukassa, jonka nostimme C- ja M-kirjainten välillä. Pitkän sivun loppupuolelle ratsastimme 15 metrin voltin. Raviin siirryimme toisen pitkän sivun keskellä. Vasemmassa kierroksessa kohdat olivat muuten samat, mutta siirryimme laukasta raviin lyhyen sivun keskellä. Oikeat laukat Pave nosti aika mukavasti, mutta muutoin se laukka tuntui vähän kulmikkaalta. Vasen laukka rullasi paremmin, mutta siinä Pave ehti taas oppia tehtävän ja alkoi ennakoida sitä. Se olisi halunnut hypähdellä laukalle omia aikojaan, ja estelyni saivat sen hirveilemään. Sattuipa tehtävälle parit väärätkin laukat Paven hirveillessä ja minun tehdessä laukkapyynnöt epämääräisesti. 15 metrin voltit menivät puolestaan molempiin suuntiin ihan hyvin.

Tämän jälkeen työstimme tovin keskikäyntiä ja teimme siitä lyhyitä siirtymisiä raviin. Pave tarjosi itse mainiota keskikäyntiä ilman, että siihen juuri täytyi puuttua. Kaikeksi onneksi tajusin myös istua selässä hiljaa, ja antaa Paven kävellä. Yksi helmasynneistäni kun on se, että äherrän kaikkea ihan vain varmistellakseni asioita. Siirtymiset käynnistä raviin olivat ihan asiallisia. Siirtymiset ravista käyntiin olivat odotetusti niitä, joissa pyöreys pääsi katoamaan. En osaa jarruttaa istunnalla riittävästi, vaan turvaudun ohjaan. Se puolestaan saa Paven jännittymään. Sain jotenkin rytmitettyä ohjalla ottamiani pidätteitä siten, että siirtymiset alaspäin paranivat aavistuksen. Ainakaan Pave ei jäkittänyt niitä vastaan enää niin pahasti.

Lopuksi tulimme ravissa keskihalkaisijalle ja teimme pysähdyksen. Hnng. Siinäpä mietteeni tehtävästä. Jos siirtymiset ravista käyntiin ovat hankalia, niin ravista tehdyt pysähdykset ovat yksinkertaisesti kamalia. Pysähtymistä valmistellessa taidan edelleen puristautua satulaan ja jäykistyä, ja Pave ottaa kertaasti esimerkistäni vaarin. Pave ei myöskään tuntunut osaavan ottaa pysähdyksiä kivana lepohetkenä, vaan yritti sinnikkäästi hiippailla niissä eteenpäin. Kovin kauniiksi (näin kauniisti sanottuna) emme pysähdyksiä saaneet, mutta sentään saimme tehtyä ne kohtuullisesti oikeaan kohtaan emmekä hiippailleet siitä ohi. Rentous ja pyöreys olivat jossain aivan muualla kuin meidän matkassamme niissä. Voi jee. Voisinpa kyllä hinkata siirtymisiä alaspäin ihan tehokuurina. Ensin kuski niissä kuntoon ja sitä myöten hevonenkin.

Tunnin tehtävät olivatkin siinä. Tulipas tehtyä hyödyllisiä asioita koulukisoja silmällä pitäen. Kisojen B:n kouluohjelma on kohtuullisen simppeli tehtäviltään. Sen vaativuus tuleekin teiden ratsastamisesta ja etenemisestä. Täytyypä treenailla ohjelman asioita vielä ennen kisoja niin Paven kuin toisen kisaratsuni eli Gian kanssa.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Kentällä viimein

Maanantain tunnilla meitä oli vain kaksi. Opettaja ehdotti, että menisimme vanhan Tallinmäen kentälle, joka on jo tovin ollut hyvässä kunnossa. Mikäpä siinä, olihan se jo aikakin päästä ulkokentälle. Ratsunani oli Tupu, ja tunnilla pääsimme menemään niin koulua kuin vähän puomeja ja kavaletteja.

Alkuverryttelyn menimme kaikissa askellajeissa. Sen jälkeen tulimme ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä keskihalkaisijalla olleita kolmea puomia ravissa. Ideana oli tulla ne yksinkertaisesti suoraan. Tupu jäi aluksi vähän asettuneeksi oikealle suunnasta riippumatta, mutta korjautui aika helposti. Tehtävän lopussa se pääsi vähän oikaisemaan, jos ehti tajuta, mihin suuntaan olimme jatkamassa. Jos taas sain hyvällä tavalla hämättyä Tupua eikä se tiennyt uutta suuntaa, meni kulma paremmin.

Tulimme samat puomit laukassa ja lisäsimme niiden jälkeen vielä kavaletin. Tehtävällä en kiinnittänyt ollenkaan huomiota siihen, monta askelta viimeiseltä puomilta oli kavaletille. Tämä johtui siitä, että keskittymiseni oli välin sijasta kavaletissa, jolla yritimme saada laukanvaihtoja. Aloitimme tehtävän vähän laiskasti, jolloin laukka ei vaihtunut kavaletilla. Tupu alkoi kuitenkin herätä, kun huomasi pääsevänsä vähän hyppäämään. Aloimme saada kavaletilla vaihtoja vasemmasta laukasta oikeaan. Vaihtoi toisinpäin takkusi vielä. Tupu kuitenkin bongasi tehtävän idean toistojen myötä ja parhaimmillaan teki vaihdon jo puomeilla. Jos se ei ollut ihan varma uudesta suunnasta, odotti se kavaletille saakka napatakseen sitten toivotun laukan. Mukavaa, kun hevonen hoksasi tehtävän jujun. Minä kun en paljoa Tupulle puomeilla osannut tulevasta suunnasta kertoa. Toki omat ajatukset olivat sinne jossain määrin, mutta enemmän jäin edelleen pohtimaan elämää ja vaikuttamista kavaletilla.

Lopuksi tulimme vielä muutamat pohkeenväistöt keskihalkaisijalta uralle. Teimme ne ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tällä kertaa väistöt vaativat molempiin suuntiin vähän työstöä. Ensin sain toppuutella vielä laukkahöyryissä olleen Tupun kävelemään rauhassa. Sen jälkeen väistöpyynnötkin menivät paremmin läpi. Väistöissä sai antaa etuosan johtaa, mutta jotenkin unohdin tämän ja jäin vänkäämään väistöä ensin liian suorana. Jotenkin tuntui hankalalta antaa etuosan mennä edeltä, arvatenkin pelkäsin menettäväni sekä sen hallinnan että samalla takaosan jäävän matkasta kokonaan. Näin ehkä vähän kävikin, kunnes tajusin, että molempia osia voi hallita sittenkin. Olisin voinut kyllä hinkata väistöjä vielä enemmänkin, ne kun eivät loksahtaneet ihan niin sujuviksi kuin olisin tahtonut.

Loppuravissa haimme vielä tasaista menoa. Oikeassa kierroksessa Tupu pehmenikin aika kivasti, vasen jäi harmillisesti vähän jäykemmäksi. Loppukäynnit hoituivat alkukäyntien tapaan matkalla kentältä takaisin tallille. Olipa mukava mennä kentällä keväisessä ja aurinkoisessa illassa. Tupu tuntui pistävän mutkia suoremmaksi kentällä enemmän kuin maneesissa, mutta jospa se olisi vain hetkittäistä intoilua ulkona menemisestä. Kohtapa sitä taas palataankin toviksi vanhalle Tallinmäelle treenailemaan.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Lunta tulvillaan on raikas kevätsää

Sunnuntaina oli taas maastoreissun vuoro, tällä kertaa kolmen ratsukon voimin. Minun ratsunani oli Gia. Olin kovasti haaveillut kangasreittien kiertämisestä, vaan tämä eriskummallinen kevät ei ollut kanssani samaa mieltä. Saimme nimittäin käydä maastossa lumisateen siivittämänä. Päädyimme sitten käymään mutkan Kotakankaantien päässä, jonka jälkeen samoilimme metsäreittiä pitkin Hangaksentielle ja siitä takaisin tallille.

Kotakankaantie oli onneksi hyvässä kunnossa, joten pääsimme etenemään siinä kaikissa askellajeissa. Laukkapätkiä otimme kaksi, yksi molempiin suuntiin. Gia laukkasi mukavan tasaisesti niin mennessä kuin tullessa. Mitä nyt jarrutusmatka hieman toisessa laukassa venyi, kun Gia olisi mielellään jatkanut vielä. Kunpa oikeasti pääsisimme pian kankaille ja pidempien laukkapätkien pariin!

Metsäreitti oli paikoin luminen ja jäinenkin. Käynnissä pääsimme kuitenkin sen ihan kohtuullisesti. Kotimatka taittui käynnissä sujuvasti. Sangen räntäisestä lumisateesta huolimatta tallille palattiin hyvillä mielin. Ei sitä onneksi sokerista olla, vieläkään.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Lyhyen ja löysän laukan ero

Perjantain koulutunti vaihtuikin puomi- ja kavalettituntiin. Päätin tämän muutoksen myötä vaihtaa ratsuni Giasta Paveen. Tunnin jaoin toisen ratsukon kanssa. Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit läpi rennosti humputellen.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme ravissa toisen pitkän sivun loivana kiemurana kahden puomin yli. Keskikaaren kohdalla pyöräytettiin voltti kaaren suuntaan myötäisenä. Tulimme loivaa kiemuraa molemmista suunnista. Pave oli ravissa hieman hidas, joten sain vähän herätellä sitä. Loivat kiemurat sujuivat ihan ok, vaikka voltit menivät hieman vaihdellen. Voltit oikealle olivat ihan ok, kun taas voltit vasemmalle jäykempiä. Energia pääsi myös sammumaan volteilla.

Seuraavaksi tulimme laukassa muutaman kierroksen pääty-ympyrällä kahden puomin yli. Puomien väliin tuli laittaa kolme askelta. Aloitus ei ollut vahva, sillä Pave ei oikein ollut hereillä ja vilahtikin ensimmäisestä puomista ohi. Hah! Tämän jälkeen muistin taas, että ehkä minun kuului tehdä muutakin kuin istua satulassa ja toivoa parasta. Ensin ratsastin puomien välin liian pienenä, jolloin kolme askelta kävi ahtaaksi. Sitten tajusin hakea tietä enemmän keskempää puomeja, kun aiemmin olin ajautunut vähän sisäreunaan. Sen jälkeen puomien väli menikin asiallisesti kolmella askeleella. Ensimmäiselle puomille tosin emme aina päässeet oikeaan kohtaan. Vaikka kuinka yritin tiirata lähestymisessä askelia, en vain nähnyt niitä. Ehkäpä se olikin pulma: jäin tollottamaan maata sen sijaan, että olisin hakenut hyvän laukan ja tien.

Sitten vuorossa oli molemmilla lävistäjillä suorilla linjoilla olleet puomi ja kavaletti. Molempien välit olivat samat, ja tarkoitus oli tulla ne viidellä askeleella. Ensimmäinen väli tuntui ahtaammalta kuin toinen väli, joka tuntui alussa reilusti pidemmältä. Survoinpa toiseen väliin ainakin kertaalleen kuuttakin askelta, kun himmailin ensimmäisen ja ahtaammalta tuntuneen välin jälkeen liikaa. Laukat jäivät kavaleteilla vaihtumatta, sillä en saanut Pavea kovin lyhyeksi ja energiseksi. Enemmänkin vain löysäksi. Siinäpä taas tehtävä: tajuta ero lyhyen laukan ja löysän laukan välillä. Minulle teki kuitenkin hyvää korjata laukkoja ravin kautta, sillä minun kanssani Pave tykkää monesti nihkeillä siirtymistä vastaan ja jatkaa mieluummin vastalaukassa. Jarrutusmatkat venyivät, mutta sain kuitenkin korjattua jokaisen laukan.

Lopuksi tulimme lyhyen puomi- ja kavalettiradan kahdesti: kavaletti pääty-ympyrällä, lävistäjällä ollut puomin ja kavaletin suora linja, pääty-ympyrä puomin ja kavaletin yli, toinen lävistäjällä ollut puomin ja kavaletin suora linja sekä lopuksi vielä tehtävän aloittanut kavaletti pääty-ympyrällä. Ensimmäisellä kierroksella oli vähän haparointia. Laukka ei edelleenkään ollut lyhyt ja tarmokas. Enemmänkin sangen uninen. Niinpä askeleet eivät aivan osuneet kavaleteille, ja laukat piti luonnollisesti korjata ravin kautta. Kaikesta kuitenkin menimme kerralla yli. Toiselle kierrokselle tsemppasin hieman. Ratsastin Pavea pohkeella, mutta yritin olla päästämättä liikaa ohjista. Nyt pääsimmekin kaikki välit oikeilla askelilla ilman isompia haparointeja. Laukat piti tosin edelleen korjata ravin kautta, joten laukka ei vieläkään pyörinyt riittävästi. Meno oli silti tasaisempaa ensimmäiseen kierrokseen verrattuna.

Loppuravissa hurruuttelin vielä muutamat lävistäjät ja ympyrät hyvässä ravissa. Pave liikkuikin aika mukavasti. Kavaletit kehtasivat edelleen jännittää, mutta pohjilla ollut maanantain vastaavanlainen tunti auttoi hillitsemään tutinoita jonkin verran. Jospa se pääkoppani tästä taas hiljalleen tottuisi.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Joko nyt?

Keskiviikkona änkesin seitsemänneksi ratsastajaksi koulutunnille. Ratsua toivoin erikseen, ja toive meni läpi: Pave. Päätin nyt jossain hurmoksessa kokeilla sen kanssa myös koulutuntia muiden ratsukoiden seassa. Tunnilla pääsimme treenaamaan siirtymisiä sekä vastalaukkaa.

Siirtymisiä teimme käynnin ja pysähdyksen sekä ravin ja käynnin välillä. Pysähdykset olivat hankalia. Sain Pavea vähän lyhentämään käyntiaskelta, mutta itse pysähdys tuli liki jokainen kerta kättä vasten Paven hangoitellessa vastaan. Pahimpina kertoina Pave nyki ohjia oikein kunnolla käännellen päätään molempiin suuntiin. Missä vika? Varmasti monessa asiassa, tarkempaa syytä tai oikeastaan mitään uutta arveluakaan en keksinyt. Tosin eivätpä ne siirtymiset alaspäin meille mitään helppoja nakkeja ole olleetkaan.

Siirtymiset ravista käyntiin menivät vähän paremmin. Pave ei nähnyt tarpeelliseksi hangoitella niin pahasti vastaan, vaikka hirveili ja jäkitti parit siirtymiset. Niiden lisäksi saimme kuitenkin muutamia asiallisia ja aika pehmeitä siirtymisiä ravista käyntiin. Käynnistä raviin pääsimme taas vähän hiippaillen. Oma keskittymiseni meni enemmänkin alaspäin tehdyn siirtymisen murehtimiseen kuin seuraavana koittaneen ylöspäin tehdyn siirtymisen valmisteluun.

Vastalaukkaa treenasimme oikeastaan nostojen kannalta. Nostimme vastalaukan pitkän sivun alusta ja siirryimme raviin ennen kulmaa. Vasemmassa kierroksessa eli oikeassa laukassa tulimme lopuksi lyhyenkin sivun puoliympyrämäisellä tiellä laukassa eli pääsimme oikeastikin vähän vastalaukan makuun. Laukan nostimme käynnistä. Aloitimme oikeassa kierroksessa nostamalla vasemman laukan, mikä onnistui pääosin ihan hyvin. Pari ensimmäistä nostoa tulivat oikeastaan aika kivasti. Niiden jälkeen Pave alkoi ennakoida laukkaa, jolloin se ei oikein malttanut kuunnella pyyntöjäni. Kuten ennakkoon arvasin, nousi Paven tohotuksesta aina myötälaukka. Niinpä sain toppuutella sitä aina tovin ennen kuin se malttoi taas kuunnella ja nostaa pyydetyn laukan.

Vasemmassa kierroksessa oikean laukan nostaminen oli hankalampaa. Pave oli omasta mielestään opetellut tehtävän niin hyvin, ettei sen tarvinnut kuunnella minua. Harmi vain, että sen mielestä tehtävänä oli nostaa myötälaukka. Se myös alkoi kovasti ennakoida tulevaa nostoa ja protestoi pidätteitäni steppailemalla välillä malttamattomana. Hassu ruuna. Myötälaukkoja tuli railakkaan monta, mutta jaksoin sinnikkäästi palata aina käyntiin ja valmistella uutta nostoa. Olisi ehkä pitänyt hoksia ottaa apukeinot käyttöön ja helpottaa vastalaukan nousemista vaikkapa sitä vahvasti alleviivaavalla tiellä. Pitääpä muistaa tämä seuraavalla kerralla. Aina emme saaneet pitkän sivun aikana vastalaukkaa, mutta onneksi niitä kuitenkin mahtui myötälaukkojen sekaan. Vastalaukassa tehdyt puoliympyrämäiset lyhyet sivut sentään sujuivat ongelmitta, kunhan siis pääsimme siihen vastalaukkaan. Saimme lopuksi Paven kanssa nostaa laukan lävistäjällä ja jatkaa siitä vastalaukassa vielä parit lyhyet sivut. Varsinaiset vastalaukkapätkät sujuivat edelleen asiallisesti.

Siihen päättyivät tunnin treenit, ja siirryimme loppukäyntien pariin. Kannatti kyllä mennä Paven kanssa koulutunnillekin. Huumorintajuni oli mukana, jolloin Paven jokonytjononyt-kohtaukset laukkatehtävällä aiheuttivat vain hihittelyä. Ei se elämä eikä kouluratsastus varsinkaan ihan niin vakavaa ole tai ei ainakaan tarvitsisi olla. Vastalaukan nostamista pitää kyllä päästä treenaamaan Paven kanssa pian uudelleen. Kyllä ne sieltä löytyvät, kunhan vain maltamme molemmat.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Mörköä mittailemassa

Maanantain tunnilla oli kavaletteja yhteensä neljän ratsukon voimin. Ratsun pääsin valitsemaan, tarjolla oli Eki ja Pave. Pohdin asiaa hyvän tovin, kunnes päätin tarttua estepelkomörköä sarvista ja ottaa Paven. Viimeksi olen hypännyt sillä tunnilla tammikuussa. Että kehtasikin jännittää ennen kuin olin edes satulassa!

Alkuverryttelyssä menimme kaikki askellajit läpi. Pave jatkoi suoraan edellistunnilta eli sitä ei tarvinnut erikseen lämmitellä. Koetin haeskella pyöreää ja rentoa etenemistä. Pave oli hieman hitaana, mutta laukassa alkoi toimia paremmin. Verryttelyhypyt otimme ympyrällä ponnistuspuomilla varustetulle ristikolle oikeassa laukassa. Hyppyotteen katoaminen näkyi selvästi siinä, etten saanut meitä sattumaan puomille kertaakaan todella järkevästi. Taisin jarrutella menoa enemmän ja vähemmän tietoisesti. Yli menimme kuitenkin joka kerta ja lopulta saimme pari vähän järkevämpää lähestymistä.

Sitten tulimme kahta ristikkoa kahdeksikolla tavoitteena vaihtaa laukkoja. Taisin saada kerran tai kahdesti puhtaan vaihdon ja sen lisäksi etuosan vaihtoja esteellä ja sen jälkeen ristilaukasta myötälaukkaan päätyen. Korjauksia saimme tehdä myös ravin kautta. Jotenkin lähestymisessä en saanut ajateltua tulevaa suuntaa, vaan tuijotin ristikkoa puoliksi jäätyneenä. Ai jännittikö? No eipä vissiin. Seuraavaksi tulimme vasemmassa laukassa pari kertaa kolmen puomin ja kahden kavaletin jumppasarjan. Nyt osuimme tehtävän aloittaneelle puomille paremmin, jolloin jumppasarja meni ihan kohtuullisesti.

Sitten yhdistelimme suoria ja kaareva linjoja. Pisin ratamme meni seuraavasti: jumppasarjalta neljän askeleen kaareva linja lävistäjäristikolle, suora linja ristikolta jumppasarjalle myös neljällä askeleella, toiselta lävistäjäristikolta äskeisen linjan ristikolle kaareva linja kuudella askeleella ja lopuksi vielä ensimmäiseltä lävistäjäristikolta jumppasarjalle, edelleen neljällä askeleella. Välit neljällä askeleella vaativat aika rauhallista laukkaa sekä teiden suurentamista. Esitimme ennen rataa tulluilla tehtävillä myös kolmea ja puolta askelta. Pisimmällä radalla saimme kuitenkin laitettua toivotut askeleet kaikkiin väleihin, vaikka askelpituudet eivät olleet niissä ihan samanlaiset. Niin radalla kuin aiemmilla tehtävillä esitimme myös melko paljon vääriä laukkoja. Pavea se ei tuntunut häiritsevän, sillä korjauksia tehdessä se ei ihan ensimmäisestä pyynnöstä siirtynyt raviin, vaan sinnitteli valitsemassaan laukassa. Pari korjausta ristilaukasta myötälaukkaan se kuitenkin esitti itse, joten oli silläkin tieto siitä, mitä laukkaa olisi kuulunut mennä. Tehtävillä esitin myös hyppyjä ohjat vallattomasti roikkuen. En vain nähnyt ponnistuspaikkaa ja niinä hetkinä päästin ohjat käsistä, etten nykäisisi Pavea suusta. Kaipa se oli parempi ratkaisu kuin sakottaa Pavea kuskin kämmeistä. Positiivista omien mokien aikana oli se, kuinka tasaisesti Pave silti teki oman osuutensa. Toivon, että sain kuitenkin vähän oltua menossa mukana, vaikka en osannut ratsastaa jokaista askelta oikein.

Lopuksi tulimme vielä ristikolta kaarevan linjan okserille ja jumppasarjalta suoran linjan pystylle. Pysty ja okseri olivat ainakin hurjasti 60-senttisiä! Ristikon ja okserin kaareva linja meni höpökti, kun jäin jarruttelemaan turhia. Matka kuitenkin jatkui, ja pääsimme tehtävän loppuun. Saimme ottaa uusiksi vielä ristikon ja okserin kaarevan linjan. Tällä kertaa annoin Paven laukata, jolloin kaareva linja meni kuudella tasaisella askeleella, ja molemmat hypyt olivat hyviä. Siihen oli hyvä päättää tunnin hyppelyt.

Loppuravissa emme tehneet kummempia, ja annoinkin Paven venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Olipa jännä tunti! Juuri tällainen maahan kaivettujen kavalettien tunti oli hyvä paluu Paven selkään hyppyjen parissa. Tunnin aikana kehtasi jännittää melkoisesti, ja ote oli paikoin railakkaasti hukassa. Mutta olen niin iloinen, että uskalsin ottaa vähän mittaa hyppyjännityksestäni. Minun pitää vain unohtaa nyt ne aiemmat hyppäämäni korkeudet ja palata hyppäämisen pariin ihan näiden maahan kaivettujen parissa. Kyllä sitä otetta ja rohkeutta voi niidenkin parissa haeskella.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kevätmaastossa

Sunnuntaina lähdimme maastoon peräti neljän ratsukon voimin. Ratsunani oli Gia. Päätimme käydä katsomassa, missä kunnossa Kotakankaan lenkki metsäosuuden kera oli.

Parin viikon maastotauon aikana kevätkin oli ehtinyt reiteille. Tiet olivat hyvässä kunnossa. Menomatkalla otimme lyhyen pätkän laukkaa, muutoin etenimme käynnissä ja ravissa. Metsäosuudesta pääsimme noin puolet, kunnes tulimme sangen vetiseen kohtaan. Päätimme suosiolla kääntyä takaisin, sillä vetisin osuus vaikutti olevan aika upottava. Kotimatkalla jakaannuimme kahteen ryhmään: toinen porukka meni suoraan kotiin, ja me jäimme ottamaan vielä toisen laukkapätkän tallilta poispäin. Se sujui ensimmäisen laukkapätkän tavoin hyvin.

Laukkapätkän jälkeen käännyimme mekin tallia kohti. Ratsuillamme tuppasi olemaan ensin kiire. Kaipa ne tiesivät kavereiden menevän jossain edellä ja ajattelivat kiriä ne kiinni. Giakin yritti sinnikkäästi ehdotella ravia, kunnes lopulta uskoi pääsevänsä kotiin myös käynnissä. Sen jälkeen Gia köpöttelikin kaikessa rauhassa. Olipa mukava lenkki keväisessä maastossa. Kankaiden reitit alkoivat houkuttaa niin paljon, että suunnittelimme menevämme tutkimaan niiden kuntoa ensi kerralla. Kunpa vain takatalvi malttaisi pysyä poissa.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Voltteja ja vastalaukkoja

Perjantain Artsin koulutunnin menin Gialla kahden muun ratsukon seurassa. Pääsimme treenaamaan voltteja oikein huolella sekä vastalaukkaa.

Volttikuviolla tulimme maneesin yhden puolikkaan oikeassa ja toisen puolikkaan vasemmassa kierroksessa. Suuntaa vaihdoimme ratsastamalla pitkän sivun keskeltä radan poikki. Voltteja teimme molemmissa kierroksissa kaksi: ennen kulmaa ja sen jälkeen. Tulimme lyhyen pätkän tehtävää käynnissä, kunnes siirryimme tahkoamaan sitä ravissa. Alkupuolella ravitehtävää teimme radan poikki tehdyn kaarron aikana I-kirjaimessa muutaman askeleen käyntisiirtymisen. Myöhemmin jätimme siirtymisen käyntiin pois ja sen sijaan teimme siinä askeleen lyhentämisen.

Tehtävällä voltit oikealle sujuivat mukavasti. Toki niissä oli hiottavaa, pääosin Gian pitämisessä sopivassa ravissa hiihtämisen sijaan. Voltit vasemmalle vaativat selvästi enemmän työtä. Oli hassua huomata, miten oma asentoni muuttui suuntien välillä. Oikeassa kierroksessa sain kannettua käteni suunnilleen vierekkäin, mutta vasemmassa kierroksessa ne alkoivat hylkiä toisiaan. Huomasin pitäväni käsiä kuin ajaisin pyörää. Käteni karkasivat kauas toisistaan ja jäivät harottamaan kumpikin tahollaan. Vasemmalle tehdyillä volteilla sain myös työstää Giaa asettumaan selvemmin, sillä muutoin se jäi kenottamaan oikealle. Siirtymiset ravista käyntiin sujuivat pääosin ihan ok. Ravin lyhennykset taas menivät vähän vaihtelevasti. Gia tahtoi päästä välillä hiihtämään, jolloin se ei napannut pyyntöäni lyhentää askelta. Vaikka tehtävää tultiin ajan kanssa, en oikein saanut vasenta kierrosta sujuvaksi. Käteni ja kroppani eivät tajunneet, miten niiden piti siinä suunnassa olla. Pieniä pilkahduksia paremmasta menosta onneksi oli, mutta harmillisesti en valaistunut niiden kohdalla isommin siitä, mitä tein niissä oikein. Lohdullista oli kuitenkin päästä aina oikeaan kierrokseen, jossa meno oli helpompaa.

Volttityöskentelyn jälkeen pääsimme jatkamaan vastalaukan merkeissä. Ensin nostimme vastalaukan käynnistä pitkän sivun ajaksi. Kun nostot ja laukat alkoivat sujua, jatkoimme myös lyhyet sivut eli laukkasimme koko maneesia vastalaukassa. Gia alkoi vähän ennakoida laukkoja muutaman kerran jälkeen. Tämä paljasti hyvin sen, valmistelinko vastalaukan nostamisen kunnolla vai en. Jos tein noston huolimattomasti, tarjosi Gia luonnollisesti myötälaukkaa. Tarkemmalla valmistelulla Gia malttoi nostaa vastalaukan.

Kun pääsimme ratsastamaan myös lyhyet sivut laukassa, teki Gia parit vaihdot. Tajusin sitten skarpata ja kertoa Gialle, etteivät vaihdot olleet tämän tunnin juttu. Tämän se uskoi onneksi hyvin. Oikea laukka vastalaukkana oli Gialle hankalamman oloista. En saanut siinäkään sitä asettumaan vasemmalle kunnolla, vaan Gia pääsi kenottamaan oikealle ja vähän laukkaamaan sinne pyrkien. Pari kertaa sain tehtyä jotain oikein, ja Gia pehmeni ja antoi asettaa, mutta jälleen se valaistuminen jäi matkasta. Vasen laukka vastalaukkana puolestaan oli sujuvaa ja helppoa, se tuntui selkään liki myötälaukalta. Tässä suunnassa Gian myös sai asettumaan helposti. Työstimme vielä loppuun pätkän vasenta laukkaa ihan myötälaukkana. Siinä haimme hevosia lyhyeen laukkaan. Pidätteet piti muistaa ottaa ulko-ohjalla. Saimme Gian kanssa muutamia sangen kivoja hetkiä, kun maltoin itse istua, ja Gia puolestaan laukkasi rauhassa allani. Pätkät tuntuivat oikein kivoilta ja mikä parasta, en jäänyt pahemmin varmistelemaan niissä.

Loppuravissa emme enää tehneet kummempia, kunhan ravasimme vielä muutaman kierroksen ja ympyrän. Tunnilla pääsi kyllä taas miettimään vaikka mitä asioita. Tehtävää siis riitti enemmän kuin hyvin. Mukavaa oli, että molemmissa tehtävissä tuli myös hankalammassa suunnassa pilkahduksia paremmasta menosta. Nyt täytyy vain alkaa hoksia hyvien hetkien aikana, mikä omassa vaikuttamisessa on muuttunut ja mihin suuntaan. Ehkäpä sen myötä niitä hyviä hetkiä alkaisi tulla ehkä vähän nopeammin ja useammin.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Asetellen ja taivutellen

Keskiviikkona kävin ratsastamassa Paven itsenäisesti. Treeniaiheet olivat vähän hukassa, joten kinusin niitä kavereilta. Nora ehdotti myötä- ja vastataivutuksia sekä takaosan väistätystä ympyrällä. Päädyin ehdotuksen avulla asettelemaan ja taivuttelemaan Pavea.

Käynnissä tulin kolmikaarista kiemurauraa siten, että kaarteissa asetin ja taivutin vastakkaiseen suuntaan. Kaarteet vasemmalle asetuksia ja taivutuksia oikealle hakien menivät kohtuullisesti. Paven kanssa minulle helpompi suunta onkin oikea kierros. Kaarteet oikealle vasenta asetusta ja taivutusta hakien olivat selvästi työläämpiä. En meinaa tavallisestikaan saada Pavea vasemmalle hyväksi, joten saman asian työstäminen erillisellä kuviolla tuntui tuovan haastetta hommaan. Puuhaa vaikeutti myös yli-innokas oikea käteni, joka olisi halunnut roikkua ohjassa joka hetki. Päädyin sitten löysäämään oikeasta ohjasta reilusti, kun yritin houkutella Pavea asettumaan vasemmalle. Enpähän ainakaan kiskonut ohjista kahteen suuntaan yhtä aikaa. Toistot pehmensivät Pavea hieman myös vasemmalle, mutta selvä puoliero jäi.

Ravissa jatkoin teeman parissa ratsastamalla keskiympyrää, jolta käänsin vastakkaiseen suuntaan voltit. Keskiympyrä oli myötäasetuksessa ja -taivutuksessa, voltit taasen vastakkaisia hakien. Odotetusti vasta-asetukset ja -taivutukset oikealle onnistuivat vasenta paremmin. Pave kuitenkin tuntui vähän hoksaavan apujeni merkitystä, jolloin se ei jäykistellyt aivan jokaista volttia hankalampaan suuntaan. Yritin kehua pienistäkin oikeaan suuntaan menneistä vastauksista, mikä toivottavasti motivoi Pavea yrittämään. Asetukset ja taivutukset ovat kyllä sellaisia asioita, joita saisi treenata pikkutarkasti. Olen usein aika suurpiirteinen ja tuppaan ohittamaan liian hankalan vääntämisen.

Laukassa hurruuttelin muutaman kerran suoralla linjalla olleet kaksi puomia. Yritin pistää väliin viittä ja neljää askelta. En saanut Paven laukkaa kovin hyväksi, vaan se jäi vähän kulmikkaaksi. Oikeassa laukassa en saanut survottua puomiväliin viittä askelta muka mitenkään, vaan siihen tuli neljä ja puoli. Neljä askelta meni ihan asiallisesti. Vasemmassa laukassa viisi askelta löytyi, kun en tullut ensimmäiselle puomille suoralla tiellä, vaan enemmänkin ympyrän kaarella. Neljä askelta meni tässäkin laukassa itsestään. Lopuksi rohkaisin mieleni ja tulin jo maneesissa olleen kavalettikorkuisen esteen kolme kertaa. Laukka oli edelleen aika hyytynyttä, mutta Pave mummoili miniesteen yli kiltisti. Ihan nauratti, miten iloiseksi itse tulin maahan kaivetun esteen ylittämisestä juurikin Paven kanssa. Eipä sillä ole tullut hypättyä mitään toviin.

Loppuravissa hain vielä hyvää etenemistä. Kun se löytyi, annoin Paven venyttää ravissa eteen ja alas. Tunnin treeniaihe oli hyvä kyllä. Olisi pitänyt ehkä keskittyä vielä enemmän vasemmalle tehtyihin asetuksiin ja taivutuksiin, kun se on se hankalampi suunta. Toisaalta omat eväät tehtävän parantamiseksi olivat aika vähissä. Yritystä kuitenkin oli, mikä on hyvä juttu. Säädettäviä palikoita on vain vähän liikaa, mutta jospa aina jokin niistä korjaantuisi oikeampaan suuntaan.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Avoista puomeille

Maanantain koulutunnille sain Gian, ratsukoita oli yhteensä viisi. Pääsimme treenaamaan avotaivutuksia käynnissä ja ravissa. Lopputunnista otimme yhden puomitehtävän, jossa säätelimme laukkaa. Verryttelytehtävänä kävimme kaikki askellajit läpi kahdeksikolla. Gia toimi ihan mukavasti, kunhan muistin vaikuttaa enkä olettanut asioiden tapahtuvan itsestään.

Avotaivutukset teimme käynnissä ja ravissa toiselle pitkälle sivulle. Ennen avotaivutukseen lähtemistä pyöräytimme sitä valmistelevan voltin pitkän sivun alkuun. Aloitimme oikeassa kierroksessa, jossa avotaivutukset menivät molemmissa askellajeissa mukavasti. Vasemmassa kierroksessa avotaivutukset olivat edelliskerran tapaan hankalia. Kunpa tajuaisin, miten ihmeessä könötän selässä ja siten vaikeutan avotaivutuksen onnistumista. Toki suunta voi olla Giallekin jäykempi, mutta epäilen silti eniten omaa istuntaani. Minulle oli vaikea tyyrätä Gian etuosaa pois uralta. En vain jotenkin saanut tehtyä asiaa oikein, jolloin Giankin oli hankala ymmärtää apujani. Muutamia kertoja sain etuosaa siirrettyä oikein, mutta samalla Gian takaosa yritti lähteä mukaan. Jotenkin en saanut jaettua Giaa kahteen osaan ja vaikutettua sitten haluamaani puoliskoon.

Avotaivutusten parissa vierähti mukavasti aikaa, mutta ehdimme vielä loppuun tulla kolmen puomin suoraa linjaa. Välien metrimääriä en muista, mutta pistimme niihin ensin viisi askelta ja sitten neljä. Tulimme tehtävän molemmista suunnista. Saimme molemmat askelmäärät onnistumaan Gian kanssa kerralla. Viisi askelta vaati pientä lyhennystä, neljä taas oli melkein tavallista etenemistä. Tosin siinä piti hieman vartioida sitä, ettei Gia venähtänyt huomaamatta ja neljäs askel käynyt siten ahtaaksi.

Tunnin treenit päättyivätkin siihen. Avotaivutuksissa vasemmalle pitää alkaa kyllä tarkemmin pohdiskella omaa istuntaa. Jospa sen korjaaminen oikeampaan suuntaan helpottaisi liikkeen tekemistä siihenkin suuntaan. Avotaivutukset oikealle kun kuitenkin onnistuvat ihan asiallisesti. Puomitehtävällä oli mukava vähän lyhentää ja pidentää laukkaa. Olisipa kyllä kiva pitkästä aikaa säädellä askelta ihan kunnolla ja hakea sitä haitaria molempiin suuntiin. Pitääpä muistaa jokin kerta toivoa tätä tunnilla treenattavaksi.