sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Tahmailua puomeilla

Sunnuntai jatkui tietysti hevostellen, kuinkas muuten. Kisojen jälkeen suuntasin ratsastamaan Jetin viikon viimeisen eli kolmannen kerran. Kouluvääntö ei estekisahuuman jälkeen käynyt mielessäkään, joten raahasin kentälle noin 17 metrin kahden puomin suoran linjan sekä laitoin lävistäjäpuomit. Arvelin puomitreenin saavan minut keskittymään ja Jetin puolestaan liikkumaan vähän paremmin.

Alkuverryttelynä ravailin puomien yli niin ihan suoraa linjaa hyödyntäen kuin tehden lävistäjäpuomien avulla vaikka millaisia koukeroita. Aluksi Jetti tuttuun tapaansa jarrutteli, mutta ylitti puomit asiallisesti, kun ratsastin tarmokkaammin. Kunnollisen ravin löytäminen oli kuitenkin aika vaikeaa, ja annoin Jetin monesti päästä laiskottelemaan ennen kuin ehdin puuttua asiaan. Missä se ajatus etenemisestä koko ajan? Tätä täytyy tosiaankin treenata. Käännöksissä puolestaan yritin aina miettiä ulkoapuja, etten jäisi sisäohjaan roikkumaan. Välillä sain tehtyä käännöksiä enemmän oikeaoppisesti, jolloin Jetti tuntui sopivasti kevyeltä eikä liiraillut minnekään, vaan kääntyi asiallisesti. Välillä taas ajattelin sisäohjan olevan tie onneen enkä muistanut ulkoapuja ollenkaan. Silloin Jetti luonnollisesti kiemurteli, kun avut eivät olleet kohdillaan. Oli kuitenkin kiva huomata, kuinka nopeasti Jetti reagoi aina, kun sain tehtyä pieniäkin asioita paremmin.

Laukka oli tänään tahmein askellaji. Yritin virittää Jettiä laukkaamalla kenttää muutaman kerran ympäri, mutta en tainnut olla riittävän tomera herättääkseni sitä töihin. Menimme melkoista mummoköröttelyä, ja ratsastamisen sijaan jupisin itsekseni satulassa. Tehokkaan tehotonta. Tässä vaiheessa viimeistään olisin tarvinnut ulkopuolisen tahon komentamaan molemmat hereille, kun en siihen itse tällä kertaa kyennyt. Aluksi tulin suoran linjan puomeja muutamia kertoja kuudella laukka-askeleella. Jetille plussaa siitä, että kertaa tai kahta lukuun ottamatta se säilytti laukan ja möngersi puomien yli, vaikka olisi helposti voinut pudottaa raville. Nohituksen jälkeen sain Jetin laukkaamaan välin myös viidellä askeleella, mutta se vaati melkoisen herättelyn, vaikka väli menikin sujuvasti tälläkin askelmäärällä.

Muutoin tulin laukassa puomeja pidemmästi putkeen vaihdellen laukkoja joko puomin ylityksessä tai sitten ajan kanssa sen jälkeen. Vaihdot tulivat helposti, ja tiet puomeille olivat aika pitkälti kunnossa. Reippautta olisi toki saanut olla monin verroin enemmän, mutta kaasu oli jäänyt meiltä matkasta. Tai lähinnä minulta, Jetti olisi varmasti liikkunut, jos olisin saanut sitä oikeasti vaadittua. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, että kerrankin sain ajateltua teitä enkä ihan kurvaillut miten sattuu. Lisäksi sain tehtyä puomeilla muutamia onnistuneita vaihtoja, mikä myös lämmitti mieltä. Olisihan se silti aika hienoa saada herätettyä hevonen jokaisessa askellajissa ja treenata jo puomeilla sitä hyvän ratalaukan säilyttämistä.

Mikä fiilis!

Esteratsukko. Kuva: Taina A.
Seurani vuoden ensimmäiset estekisat koittivat lopulta sunnuntaina. Mahanpohjaa kutkutti, sillä kehnosti sujunut kenraalitreeni vaivasi melkoisesti. Pera ei jostain syystä ollut kelvannut kenellekään muulle kisaratsuksi, joten se pääsi päivästä helpolla: luvassa oli vain yksi startti minun kanssani 80 sentin luokassa. Samassa luokassa kisasivat myös Nora ja Kaisa, joten heppabloggaajatiimimme oli mukavasti kasassa.

Luokkana oli 80/90/100 senttiä itse valitulla korkeudella. Oman tallin hevosilla tosin saa osallistua maksimissaan 80 senttiin, mikä oli minulle ja Peralle sopiva korkeus tällä kertaa. Luokassa oli seitsemän osallistujaa, ja verryttelyryhmiä oli kaksi. Koska lähtövuoroni oli toisena, olin ensimmäisessä verryttelyryhmässä kolmen muun ratsukon kanssa. Tätä ennen olin kävellyt Peran kanssa kentällä, ja se oli hieman unelias. Maneesin verryttelyssä meno ei juuri parantunut. Pera oli löysä enkä saanut sitä napakaksi. Verryttelyhypyt aloitimme pieneltä ristikolta (ratapiirroksen este 7) molemmista suunnista. Ponnistuspaikka oli hukassa, mutta ihmeellisesti maltoin odottaa. Hypyt eivät olleet sujuvia, ja pieni jännitys paheni. Sitten ristikko nostettiin pystyksi ja sitä tultiin vasemmassa kierroksessa muutaman kerran. Meno oli edelleen aika kamalaa, kunnes lopulta sain yhden hyvän hypyn. Se sai riittää sille esteelle. Tulimme vielä oikeassa laukassa okseria (este numero 4). Ponnistuspaikkapaniikki iski, ja survoin Peran kertaalleen esteelle. Se ei ihme kyllä vetänyt hernettä turpaansa, mutta oma luottamukseni horjui pahasti. Saimme okserille yhden vähän sinnepäin olleen hypyn, joka ei ollut sujuvaa nähnytkään. Tiesin olevani itse niin hätäinen, että homma ei paranisi siitä. Niin päätin ottaa riskin ja jättää verryttelyhypyt siihen. En halunnut ottaa alle vielä kamalampaa hyppyä, vaan päätin luottaa siihen, että radan aikana saisin niin itseni kuin sitä myöten Peran hereille.

Este numero 2 ja 12. Kuva: Mira K.
Ennen radalle lähtöä ehdin onneksi katsoa yhden suorituksen alle ja puhallella pahimpia jännityksiä pois. Luokan arvosteluna oli 367.1, ja päätin ratsastaa perusradan kaikessa rauhassa ja päättää sen perusteella, mitä ratkaisuja tekisin uusinnassa, jos sinne pääsisimme. Tervehdyksen jälkeen lähdimme oikeassa laukassa kohti ensimmäistä estettä. Pera eteni ihan ok, ja pyrin itse yksinkertaisesti hengittämään. Ykköselle tulimme vähän lähelle, minkä huomasin enkä sännännyt. Myötäsin ylimitoitetusti varmistaakseni, etten kiskaisisi Peraa heti radan alussa suusta. Pera oli hienosti hereillä ja vaihtoi laukan hypyssä vasemmaksi. Kakkosesteellä oli valkoisia lankkuja, joiden takia päätin rohkaista Peraa varalta äänellä. Se hyppäsi esteen mutkitta ja vaihtoi laukan siinä oikeaksi. Esteiden 3–4 suora linja oli muistaakseni 24 metriä. Ajauduimme lähestymisessä vasemmalle, mikä saattoi olla jopa onni. Pera tosin vaihtoi kolmosesteellä laukan turhaan vasemmaksi. Hieman vasemmalta mennyt tie kuitenkin sujui siten, että väli meni tasaisesti kuudella askeleella. Pera myös vaihtoi nelosokserilla laukan takaisin oikeaksi.

Viitoselle tuli hyvä tie ja ponnistuspaikka, ja Pera vielä vaihtoi laukan vasemmaksi. Oma mukautumiseni oli muuten ok, mutta minulla oli hoppu kesken kaiken satulaan. Hypyn jälkeen Pera oli vähän vauhdissa, ja tajusin rauhoittaa tilannetta puolipidätteillä. Pera otti ne hyvin vastaan, ja matka jatkui rennommin. Kuutoselle tuli kuuluva kolautus, kun kiirehdin taas kesken hypyn satulaan. Laukka vaihtui taas pitkälti Peran ansiosta. Tässä kohtaa iskikin pieni katkos, kun aloin miettiä seuraavan eli seitsemännen esteen paikkaa. Jostain syystä mielsin senkin lävistäjähypyksi, kunnes peilipäädyssä huomasin esteen olevankin jo edessä. Onneksi se sattui tulemaan vastaan noin, sillä muuten pieni katkos olisi voinut johtaa koko radan unohtumiseen. Seiskalle tuli vähän hassu tie, kun en ehtinyt ratsastaa sitä, mutta Pera ylitti vielä senkin ongelmitta, ja niin olimme ratsastaneet perusvaiheen puhtaasti.

Uusinnan ensimmäinen este eli numero 8. Kuva: Mira K.
Koska perusrata oli sujunut ihan ok, päätin ratsastaa uusinnassa nopeammin. Kasina olleella esteellä oli sinisiä laineita, jolloin turvauduin taas äänellä rohkaisuun. Pera hyppäsi esteen hieman kauempaa vasemmasta reunasta. Esteen jälkeen olimme ehkä askeleen tai pari ristilaukassa, kunnes Pera korjasi takapäänsäkin vasempaan laukkaan. Itse puolestaan keikahdin satulasta vähän irti sivulle ja vaikeutin Peran menoa. Tasapainon horjahdus hidastutti menoa, ja kaarteesta ysiesteelle tuli suurempi kuin olin toivonut. Pera oli kuitenkin hyvin menossa, jolloin laukka oli rullaavaa.

Ysieste ylittyi helposti, ja laukkakin vaihtui oikeaksi. Tie ysiltä kympille oli radassa mielestäni haastavin, mikä näkyi myös uusinnassa. Hyppy ysille oli iso enkä ihan heti saanut tiestä kiinni. Paremmalla tiellä kympille olisi päässyt kuudella askeleella, mutta reittivalinnasta johtuen näin kuuden jäävän liian kauas. Ponnistuspaikkapaniikki yritti iskeä, mutta kerrankin sain sen häivytettyä, pidin jalat tiiviisti tuntumalla ja luotin Peran menevän esteestä yli näillä avuilla. Niin kuin se tekikin, vaikka tulimme turhan lähelle okseria. Matka jatkui tämän jälkeen silti ihan hyvin, ja este numero 11 ylittyi sutjakasti laukan vaihtuessa. Kurvasin esteelle 12 lyhyempää tietä, mikä tuli vähän Peralle yllätyksenä. Se kuitenkin lähti rohkeasti hyppyyn hitusen kauempaa ja vähän yllätettynä. Laukkakin vaihtui hypyssä oikeaksi, ja kurvasimme vielä viimeistä estettä kohti. Este numero 13 ylittyi puhtaasti, ja kisasuorituksemme oli siinä. Puhdas rata, jes!



Radan jälkeen olin niin fiiliksissä ja taputtelin kehujen saattelemana Peran hyväksi. Se oli hieno! Ei tietoakaan niistä stopeista ja mönkimisistä, joita esitimme harjoituksissa. Pieni kisavire näemmä sai meistä paremman yrittämisen irti, mikä oli todellakin tarpeen. Radassa tietysti oli myös parannettavaa, ja keskeisimpänä oli oman istunnan horjuminen kaarteissa. Olin vähän turhan paljon irti satulasta, jolloin valahtelin kaarteissa paikoin aika pahasti. Lisäksi kamala kiire satulaan palaamisessa aiheutti kolautuksia puomeihin, jotka kaikeksi onneksi pysyivät paikoillaan. Yhdessä hypyssä jäin pahemmin jälkeen, mutta muistin kehua Peraa heti kiitoksena. Erityisen iloinen olin siitä, että yhtä vaille kaikki laukat vaihtuivat hypyissä puhtaasti eikä Pera epäröinyt niissäkään hypyissä, joihin tulimme vähän lähelle. Kerrankin ajatukseni oli aina yli esteen eikä Pera kyseenalaistanut sitä, vaan tuli mukana suosiolla. Jes!

Jälleen kohti heppajuttuja -tiimiläiset eli
Kaisa, Nora ja minä kunniakierroksella.
Kuva: Tiina L.
Palkintojenjaon koittaessa yllätyin lopulta: Pera nimittäin kiidätti meidät luokan voittoon! Ehdin seurata muutaman suorituksen, ja ainakin yksi teki vielä yhden oikoreitin uusinnassa, jolloin en uskonut voittoon. Peran laukka on näemmä kuitenkin parhaimmillaan sen verran pitkää ja nopeaa, että sillä voi pärjätä, vaikka ei kaikkia oikoteitä huomaisikaan. Palkintojenjakoon oli mukava mennä myös toisesta syystä. Sain nimittäin viereeni Noran, joka sijoittui hienosti toiseksi sekä Kaisan, joka sai siisteimmän radan kunniamaininnan. Hyvä Nora ja Kaisa, hyvä me! Tässä lajissa on kyllä niin paljon hyvää ja parasta tietysti on, kun tätä voi harrastaa mukavien kavereiden seurassa!

Videosta kiitos Alekseille! Kuvien ottajat mainittu niiden yhteydessä.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Maasto ripauksella jännitystä

Lauantaina jatkoin estetunnin jälkeen hevospäivääni suuntaamalla Tallinmäellä Jetin ja toisen ratsukon kanssa maastoon. Olin ensimmäistä kertaa maastossa Jetin kanssa näin pienellä porukalla. Johtohevoseksi pistettiin suomenhevostamma, joka veti maaston rennoin ja varmoin ottein. Jetti huomasi alkupätkän jälkeen olevansa jonon toinen ja samalla viimeinen hevonen, jolloin se alkoi hieman katsella omiaan. Reissun ainoa, mutta mukavan pitkä laukkapätkä meni ihanan helposti. Alussa Jetti meinasi jäädä tamman matkasta, mutta löysi hiljalleen moottorinsa ja eteni sopivan etäisyyden päähän johtohevosesta. Siihen se jäikin tyytyväisenä laukkaamaan, ja saatoin taas vain fiilistellä selässä.

Reissun jännin hetki sattui metsäpolulla, kun Jetti pienen kyttäilyn jälkeen päätti säikähtää jotain, mitä en itse nähnyt tai kuullut. Niinpä ruuna ampaisi käynnistä tuosta noin vain melkoiseen laukkaan. Muutaman askeleen se ehti sitä mennä, kunne stoppasi kuin seinään. Edessä olikin vielä jotain järkyttävämpää: koiranulkoiluttaja! Tämän pömelöinnin jälkeen Jetti jäi kiltisti taas tamman taakse turvaan eikä enää pieniä pällistelyjä enempää jaksanut reagoida suureen ja ihmeelliseen maailmaan. Niinpä loppureissu sujui leppoisasti, ja tallille palasi varmasti omasta mielestään suurten petojen hampailta juuri ja juuri välttynyt pieni, suuri ja ennen kaikkea urhea Jetti. Kiva reissu pienestä jännityspätkästä huolimatta. En malta odottaa, että maastot sulavat kunnolla ja niitä pääsee koluamaan vielä perusteellisemmin.

Torkuista toimivaan

Lauantaiaamu alkoi taas tavallista aikaisemmin, kun suuntasimme Noran ja Kaisan kanssa Helin luo hyppäämään. Arvelin tunnin treenien olevan tekniikkaa matalilla korkeuksilla, ja arvaus osui kohtuullisesti nappiin. Pääsimme nimittäin Pupen kanssa treenaamaan lähestymisiä kirottujen ponnistuspuomien kanssa. Esteitä oli yhteensä neljä, joista kaksi oli pitkän sivun suuntaiset pystyt ja kaksi puolestaan lävistäjillä olleet okserit.

Alkuverryttelyssä olimme Pupen kanssa molemmat aika unessa, jolloin meno oli hyytynyttä ravissa. Laukassa aloimme vähän herätä, vaikka opettaja saikin pyydellä vähän terävyyttä menoon. Itse puolestaan yritin muistaa pitää Pupen edestä kevyenä, ettei se pääsisi pitkäksi ja etupainoiseksi. Hiljalleen alan muistaa jopa itse tämän, jolloin opettajan ei onneksi joka hetki tarvitse olla muistuttamassa asiasta. Oppi alkaa siis upota tähänkin nuppiin! Verryttelyn jälkeen tulimme innariponnistuspuomilla varustettuja pystyjä yksittäisenä molemmista kierroksista. Meno oli vähän ponnetonta, jolloin etenkin vasemmassa kierroksessa rämmimme hieman. Itse olin myös autuaasti hukassa ponnistuspaikasta, sillä puomi sekoitti pakkani täysin. Ja sen muka pitäisi auttaa, pah. Oikea kierros sujui onneksi vähän paremmin.

Kaisalle kiitos tästä!
Sitten tulimmekin jo kaikkia esteitä putkeen kahdeksan hypyn verran. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Ykkönen ja kakkonen menivät ihan mukavasti. Kolmospystyllä laukka vaihtui oikeasta turhaan vasemmaksi. Sen sai onneksi nopeasti korjattua takaisin oikeaan. Nelonen meni myös mukavasti, ja pääsimme ottamaan saman kierroksen heti uudelleen putkeen. Toisella kierroksella vasen laukka vaihtui jo ensimmäisessä hypyssä turhaan oikeaksi. Senkin sai onneksi korjattua kohtuullisessa ajassa. Loput radasta menikin ihan mukavasti, ja aloin viimein lakata huolehtimasta ponnistuspuomeista.

Tulimme saman tehtävän vielä kahdesti putkeen noin 70-80 sentin tuntumaan korotettuna. Ensimmäiset neljä estettä sujuivat kohtuullisesti, vaikka välillä sain hieman kannustaa Puppea. Turhia laukanvaihtoja ei onneksi tullut, vaan laukat vaihtuivat toivotusti. Kertaalleen Puppe ennakoikin sen verran, että vaihtoi vasemman laukan oikeaksi jo ponnistuspuomilla, mutta se ei matkantekoa haitannut. Toisella kierroksella askel ei ottanut sopiakseen ykköselle, mutta sain oltua hereillä. Kannustin Puppea niin äänellä kuin pohkeilla, jolloin se venytti itsensä hyppyyn kauempaa, ja este ylittyi ilman suurempia ongelmia. Kolmanteen hyppyyn tulimme vähän pitkänä, ja opettaja neuvoi lyhentämään laukkaa ja nostamaan Pupen keulaa ylemmäs. En ihan ehtinyt tehdä korjauksia, jolloin tulimme hyppyyn pitkänä. Niinpä Puppe keilasi puomin mukaansa ja jatkoi esteen jälkeen oikean laukan sijasta vasemmassa. Yritin jarruttaa sitä raviin, mutta Puppe vain vipsautti itsensä ristilaukkaan ja jatkoi matkaa sinnikkäästi. Niinpä este tuli eteen ennen kuin ehdin korjata laukkaa, joten luotin Pupen selviytyvän niin kuin se tekikin ja vaihtoi viimeisessä hypyssä itsensä toivotusti vasempaan laukkaan.

Lopuksi tulimme tehtävän vielä kertaalleen, nyt noin 80-85 sentin korkeudella. Ensimmäiselle hypylle sain kannustaa Puppea, kun se tuntui hyytyvän. Laukka pääsi tämän hoputuksen seurauksena vaihtumaan turhaan vasemmasta oikeaan, mutta onneksi ehdin korjata sen ravin kautta takaisin. Opettaja muistutti tehtävän aikana ryhdistä, minkä muistin ihmeen hyvin. Itselläni oli hieman kiire suoristautua hypyissä liian aikaisin, mutta muuten tämä kierros oli tunnin paras. Yksi ainoa turha laukanvaihto, mutta kun senkin sai korjattua, sujui loppurata tosi kivasti.



Tällä tunnilla oli mukava huomata, että kyllä ne laukanvaihdot sieltä tulevat, kun palaset niihin ovat kohdillaan. Tunti oli kaikkinensa kiva, kunhan vain Pupen kanssa heräsimme tekemään. Puppe nosti taas kerran pisteitä silmissäni enkä voi olla muuta kuin iloinen, että pääsen treenaamaan sen kanssa.

Videoista kiitos Alekseille!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Turhia kieltoja kenraalissa

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla hypättiin kenraaliharjoituksena sunnuntain estekisoja varten. Ratsukoita oli kuusi, ja opettaja oli jakanut minulle kisaratsuni eli Peran. Alkuverryttelyssä pyrin saamaan sitä teräväksi ja lyhyeksi, mutta onnistuminen oli heikko. Pera eteni kyllä, mutta ei niin hyvin, ettei olisi ehtinyt vähän kiemurrella. Yritin ratsastaa pohkeilla ja pitää etuosan hallinnassa, mutta jokin palanen jäi loksahtamatta paikoilleen. Itsenäinen verryttely ei luonnistu minulta kovin hyvin, kun saatan helposti mennä puolihuolimattomasti ajatellen, että asiat korjaantuvat sitten varsinaisen asian pariin siirryttäessä. Juu, ei näin.

Ensimmäiset hypyt otimme oikeassa kierroksessa samalle yksittäiselle esteelle (ratapiirroksen este numero 5), joka oli ensin ristikko ja sitten pieni okseri. Hypyt menivät kivasti: rytmi säilyi enkä tehnyt ylimääräistä, vaan olin tuntumalla hyppyä odottaen. Pera olisi voinut olla terävämpi, mutta muuten aloitus oli ok. Seuraavaksi tulimme suoran linjan (esteet 2 ja 3) vasemmasta kierroksesta. Ensimmäinen pysty sisälsi portin, kun taas toinen pysty oli tavallinen. Väli oli 22,5 metriä. Ensimmäisellä kierroksella ensimmäiselle esteelle tuli hieman huono hyppy, kun Pera tuntui arpovan, ottaako yksi superminiaskel vai ei. Yli se kuitenkin meni, ja pääsimme välin kuudella askeleella. Toinen hyppy oli kelvollinen. Toinen kierros menikin sitten asiallisesti.

Ennen rataa hyppäsimme vielä esteet 1 ja 4 oikeasta laukasta aloittaen. Ensimmäinen hyppy meni kivasti, kun en kiirehtinyt, mutta pysyin silti tuntumalla. Pera vaihtoi hypyssä laukan nätisti oikeasta vasempaan, ja matka jatkui. Toiselle, laineista kootulle pystylle oli matkaa sen verran, että pyrin pitämään Peran hereillä sen aikana. Pera eteni mukavasti, ja sain tuotua sen nätisti toiseen hyppyyn. Laukka ei vaihtunut vasemmasta oikeaan, mutta sen ehti korjata tehtävän jälkeen. Opettajakin puuttuminen ei harmittanut, sillä tehtävä oli muuten sujuva.

Sitten tulimme viiden esteen radan kahteen kertaan noin 70–80 sentin korkeudella. Ensimmäisellä kierroksella unohdin herättää Peran, jolloin ykköselle jouduin nohittamaan sitä. Se ei onneksi vetänyt siitä hernettä turpaansa, vaan hyppäsi esteen vaihtaen oikean laukan vasemmaksi. Suora linja 2–3 oli muuten hyvä, mutta pieni puolipidäte välissä olisi ollut tarpeen. Tulimme vähän liian lähelle kolmosta, jolloin seurauksena oli kolautus puomiin ja laukan vaihtuminen ristilaukaksi. Pera sai kavionsa nopeasti takaisin vasempaan laukkaan. Neloselle eli lainepystylle tulikin käännettyä hieman liian myöhässä, ja kaiken lisäksi Pera ehti pällistellä laineita. Seurauksena oli kielto, johon reagoin aika topakasti. Opettaja neuvoi rauhoittumaan, sillä ongelmana oli ollut huono tie. Uusi lähestyminen onnistui paremmin, ja Pera hyppäsi esteen. Hieman jännittyneesti, mutta laukan siinä oikeaksi kuitenkin vaihtaen. Radan viimeinen eli viitoseste ylittyi ihan hyvin, vaikka Pera vaihtoi siinä itsensä turhaan vasempaan laukkaan. Korjasin sen sitten radan jälkeen pois. Rata olisi ollut muuten ihan ok, mutta lainepystylle sattunut kielto harmitti.

Toiselle kierrokselle yritin sisuuntua ratsastamaan napakammin ja tarkemmin. Ykköseste menikin nätin rauhassa, ja Pera vaihtoi siinä laukan vasempaan. Kakkoselle meno pääsi hyytymään, kun aloin arpoa ponnistuspaikkaa. Pera kuitenkin kömpi esteen yli vähän huonosta kohdasta. Tahti kuitenkin oli ehtinyt rikkoutua, jolloin kuusi askelta jäi hieman kauas kolmoselta. Pera ei jaksanut enää pelastaa, vaan kielsi esteelle. Opettaja laittoi meidät ottamaan linjan uudelleen. Kakkosesteelle tuli edelleen vähän hassu hyppy, kun jäädyin selässä enkä osannut auttaa Peraa. Se kömpi taas ylikiltisti esteen yli, mutta toisti aikaisemmin eli kielsi kolmoselle, kun askel ei sopinut ollenkaan. Tämän jälkeen suuntasimme suoraan pelkälle kolmoselle, joka ylittyi, mutta haparoiden. Taisin itse olla sitä mieltä, ettemme pääse tästä esteestä enää yli. Pera onneksi suostui auttamaan huteraa kuskiaan. Hypyn jälkeen olimme ristilaukassa, jonka Pera korjasi ravimökellyksen kautta pois. Neloselle tulimme taas turhan lähelle, mutta nyt olin itse menossa, jolloin Perakin hyppäsi vaihtaen laukan oikeaksi. Radan viimeinen este meni lopulta ihan hyvin, kun opettajan neuvoilla vähän lyhensin Peraa, mutta pidin silti laukan ihan sujuvana. Pääsimmepä radan lopulta, vaikka usko meinasi loppua kesken.



Fiilis tunnin lopussa oli aika kurja. Aivan turhia kieltoja! Lähdepä sitten tällä fiiliksellä kisaradalle, voi pah! Mikä hitsi siinä on, että kun tajuan ponnistuspaikan tulevan huonoon kohtaan, niin ainoa ratkaisuni on joko puskea tai vaihtoehtoisesti jäätyä? Tällä kertaa myönnän puskeneeni yhdesti, muilla kerroilla yksinkertaisesti jäädyin. Minne jäivät pohkeet tuntumalta ja ajatus, että tästä muuten mennään yli? Niinpä! Peran kanssa pitää yksinkertaisesti muistaa ratsastaa eikä jättää sitä oman onnen nojaan. Se kun ei loputtomiin jaksa pelastaa toheloa kuskia, vaan alkaa stoppailla saatuaan tarpeeksi. Kieltoja saati hylkäystä en kisaradalta halua, joten toivottavasti osaan sunnuntaina niin ratsastaa kuin odottaa sopivassa suhteessa. Jos jotain positiivista hakee tästä tunnista, niin onneksi kiellot olivat maltillisia eikä putoaminen käynyt mielessäkään. Paremmalla ajatuksella sitten kisoissa.

Videoista kiitos Alekseille!

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Ryhtiä ja pohkeita

Tiistaille tuli ylimääräinen ratsastustunti, kun lähdin kahden työkaverini kanssa jälleen Tuomikosken tilalle meille pidetylle tunnille. Satuin paikalle sopivasti opettajan jakaessa hevosia, jolloin sain esittää toiveen uuden hevosen testaamisesta. Kerroin vielä olevani enemmän ruunaratsastaja, ja sen perusteella opettaja jakoi minulle 2002 syntyneen Taifun-ruunan. Taistona tunnettu ratsu menisi helposti suomenhevosesta, mutta on oikeasti jonkinlainen virolainen yhdistelmä. Säkäkorkeus ratsulla on arvioni mukaan 150 senttiä, ja rungoltaan se on aika kapoinen. Tuli melkoinen poniratsastajaolo tämän kyydissä, kun pohkeet tahtoivat haroa ilmaa, vaikka niitä pyrin tuntumalle taiteilemaan. Opettajana toimi ratsastuksenohjaajaopintoja viimeistellyt uusi tuttavuus.

Aluksi saimme verrytellä käynnissä ja ravissa aika itsenäisesti. Opettaja kertoi Taiston kaipaavan hyvin paljon pohkeita, jotta sen saisi kulkemaan oikein. Taistohan kyllä liikkui ihan kivasti itse, mutta tasaisuuden, taipumisen ja melkein kaiken muun eteen olisin saanut käyttää pohkeita rutkasti enemmän. Alkuverryttely vierähtikin aika hirvimäisissä tunnelmissa Taiston kipittäessä menemään. Opettajalta tuli kommenttia kantaa kädet, pitää ylävartalo ryhdissä, ottaa ohjat lyhyemmiksi ja säilyttää tuntuma sekä saada ne pohkeet tuntumalle ja käyttöön. Hyvin siis uusi opettaja bongasi perusvirheeni.

Tunnin varsinaisena tehtävänä tulimme keskihalkaisijaa, jonka alkupuolelle, keskikohtaan ja loppupuolelle pyöräyteltiin voltit aina vuorosuuntiin. Tehtävää tultiin ensin kokonaan harjoitusravissa. Sitten tehtävästä pudotettiin yksi voltti pois, ja jäljelle jääneet kaksi volttia mentiin laukassa ja muut tehtävästä harjoitusravissa. Harjoitusravissa meno oli edelleen melkoista hirveilyä ja kurvailua. Taisto kuunteli kyllä, mitä yritin siltä pyytää, mutta pyyntöni olivat kovin huteria. Niinpä taipumiset volteilla jäivät aika puolitiehen, vaikka opettaja huomautti niistä mukavan sinnikkäästi. En vain yksinkertaisesti saanut pohkeitani tuntumalle ja tuppasin lannistumaan yrittämisen sijasta. Muutaman kerran sentään sain vähän palasia kohdilleen, ja Taisto palkitsi yritykseni pehmenemällä hieman. Muuten menimme melkoisessa hirvimoodissa jäykistellen. Olipa taas kinkkistä!

Kun kuvioon otettiin mukaa laukka, meno parani aavistuksen verran. Sain istuttua laukassa vähän paremmin toisin kuin harjoitusravissa, jolloin häiritsin Taistoa vähemmän ja sain oltua tuntumalla aina välillä. Taisto nosti laukat ravista aika mukavasti ja hurautti kymmenen metrin voltin helposti. Opettaja tosin muistutti laittamaan Taisto laukkaamaan kunnolla, jotta takajalatkin olisivat töissä. Laukan jälkeen ravi tahtoi olla taas vähän kipitystä, ja välillä pidätteeni eivät juuri menneet läpi. Miksipä olisivatkaan, kun pohkeeni lepattivat taas irti hevosen kyljistä. Laukkahetket olivat silti tunnin parasta antia, vaikka niissäkin pohkeiden puute näkyi enemmän kuin hyvin. Käväisipä mielessä myös ajatus, että tällä ruunalla voisi olla kiva hypätä.

Loppuraveissa yritin vielä saada niin pohkeitani tuntumalle kuin Taistoa rentoutumaan. Pohkeeni eivät vieläkään löytäneet paikkaansa, jolloin Taistokin pysyi aika samanlaisena kuin mitä oli läpi tunnin ollut. Opettaja kyseli fiiliksiä, ja vastasin Taiston olleen mitä parhain hevonen paljastamaan onnettoman pohjeratsastukseni. Tietysti ratsu oli hieman liian pieni minulle, mutta ei sillä auttanut selitellä asiaa sen kummemmin. Menenhän monella muulla koon puolesta minulle sopivalla ratsulla, ja siltikin pohkeidenkäyttö on hyvin puutteellista. Taistosta jäi ratsuna hyvä mieli, sillä se puksutti menemään, vaikka kuski sääti selässä mitä sattui. Työmoraali tuntui tällä ruunalla olevan kohdillaan, kun se niin kiltisti sieti kuskin, joka ei oikein tahtonut osata mitään. Tulipahan taas kerran huomattua, että ratsastus osaa olla melkoisen kinkkinen laji.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kulmat kuntoon

Maanantai alkoi hevosteluiden puolesta tuttuun tapaan Jetin kanssa Tallinmäen koulutunnilla. Ratsukoita oli neljä, ja treeniaiheena oli luvassa kulmien ratsastamista. Ihanan kamalaa! Kenttä oli kohtuullisesti sula, joskin osittain märkä ja loskainen. Siinä onneksi pääsi menemään kaikissa askellajeissa.

Valtaosan tunnista menimme ihan uraa myöten keskittyen kulmien ratsastamiseen. Ideana oli saada hevonen irti sisäohjasta ja sen sisäjalan saaminen kunnolla töihin. Apuna sai käyttää pohkeenväistöajatusta siten, että kulmissa hevosen takaosaa väistätettiin hieman ulommas. Tämän lisäksi piti tietysti muistaa kiinnittää huomiota omaan istuntaan, ettei vahingossa kiertynyt liikettä vasten tai muuten jarruttanut sitä. Tulimme tehtävää näin kaikissa askellajeissa.

Keskeisimmiksi huomioiksi omasta ratsastuksestani nousivat sisäkäden pyrkiminen kaulan väärälle puolelle ja rentouttamisen unohtaminen sekä ulkolonkan ja ylipäänsä koko ulkopuolen jäykkyys. Sisäkäsi lähti asetusyrityksissä monesti korvaamaan puuttunutta sisäjalkaa yrittämällä karata kaulan väärälle puolelle. Tämä ei tietysti auttanut estämään Jettiä puskemasta sisemmäs, vaan ongelmaan tepsi sen sisäjalan saaminen töihin. Käynnissä oli hyvin aikaa asetella palasia kohdilleen, ja onnistuinkin saamaan Jettiä mukavasti irti sisäohjasta molemmissa suunnissa enkä edes itse jäänyt sitä turhaan nyppimään.

Ravissa tietysti ensimmäisenä haasteena oli saada oma mukautumiseni kuntoon ennen kuin saatoin alkaa vaikuttaa. Oikea kierros alkoi toimia ihan kivasti, joskin sisäkädelläni oli edelleen oma elämä. Sain kuitenkin sisäpohjetta paremmin töihin, jolloin onnistuin rentouttamaan sisäkättäkin. Vasen kierros tökki oman istuntavirheeni takia tovin ennen kuin sain vetreytettyä ulkopuoltani ja lonkkia paremmin auki. Näin en jäänyt keikkumaan itse vasemmalle, vaan pääsin vähän paremmin tasapainoon. Vasemmassa kierroksessa sisäkäteni osaa melkein olla paikoillaan, mutta on aika hidas vaikuttamaan. Ulkokäteni sen sijaan lennähtelee minne sattuu, sillä oikea käteni on varsin vilkas tapaus.

Laukassa eniten työstöä oli sen kanssa, että tuppasin kulmissa kippaamaan sisälle. Tiesin kyllä, miten satulassa olisi pitänyt istua, mutta toteutus jäi puolitiehen. En saanut kroppaa niin jämäkäksi, etten olisi lähtenyt valumaan aina kulmiin tultaessa. Kaiken lisäksi taisin kuvitella, että kippaaminen auttaisi jotain. Haha! Varsin hölmö ajatus. Lopulta sain ajateltua painon viemistä korostetusti ulkopuolelle, jolloin taisin vasta olla yhtään lähempänä tasapainoista istumista. Korjausten ansiosta saimme muutamia tosi asiallisia kulmia laukassa molempiin suuntiin, vaikka vasen kierros olikin selvästi haasteellisempi.

Lopuksi pyörittelimme ravissa koko kentän kahdeksikkoa. Oikea kierros alkoi olla aika ok, kun taas vasemmassa kierroksessa oli vielä melkoisesti työstämistä. Lopulta tajusin, että unohdin ihan kääntää etuosaa, kun jäin vuorostaan sörkkimään vain takaosaa. Samalla tajusin ulkopuolen tuen olevan taas puutteellinen. Näitä asioita korjaamalla sain vähän parempaa menoa, mutta viilattavaa jäi vielä melkoisesti. Jotenkin on hirveän vaikea muistaa, että hevosessa on edelleen niin etu- kuin takaosa. Mieluusti ottaisin vain yhden osan, sillä keskittymiseni ei riitä näemmä molempiin. Tunnin aihe oli kyllä ihanan kamala ja samalla kierosti niin antoisa. Tunnin jälkeen tunsi kyllä, että oli tehnyt hommia. Jotain hyvää siis. Istunnassa on melkoisesti petrattavaa, mihin tällaiset tunnit ovat enemmän kuin paikallaan.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pitkin metsiä

Sunnuntaina oli jälleen aika suunnata Jetin ja viiden muun ratsukon kanssa maastoon. Keli oli ihanan aurinkoinen, ja metsässä oli vähän luntakin, jolloin kaikki näytti niin kivalta. Otimme alkumatkasta pidemmän laukkapätkän, jossa Jetti pääsi etenemään rennon letkeästi. Sen moottori käynnistyi mukavasti, mutta se ei silti hötkyillyt minnekään. Päinvastoin. Lähinnä tuntui siltä, että se laukkaisi vaikka auringonlaskua kohti samalla vauhdilla, mutta oli silti valmis lisäämään kierroksia, jos sellainen pyyntö olisi tullut.

Muutoin menimme pitkälti käynnissä välillä vähän ravaten. Oli tosi kiva samoilla pitkin metsiä välillä polulta irrottautuen. Ratsukot saivat mennä omia teitään, kun tilaa oli. Niinpä oli hauska katsella, kuinka joukon reippaimmat menivät edellä rauhallisempien tullessa hitaasti ja varmasti perästä. Jetti tuntui etenevän mukavasti automaattiohjauksella, jolloin saatoin hengailla selässä ja nauttia. Tuli tarpeeseen! Tällaisen reissun jälkeen ymmärrän enemmän kuin hyvin, miksi maastot ovat tarpeellisia hevosille (ja kuskeille).

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kinttuja ylös

Selfie feat. Jetson II.
Lauantaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Kouluvääntö ei houkuttanut, joten raahasin puomin ja minikavaletin keskihalkaisijalle ja päätin tahkota niitä. Jetti oli hierottu aiemmin viikolla, ja ohjeeksi oli tullut hevosen kiipeilyttämistä, hyppyyttämistä sekä liikkumista reippaasti eteen ja alas -muodossa. Päätin pistää Jetin jumppaamaan puomin ja minikavaletin avulla, jotta sen kintut irtoaisivat kerrankin maasta.

Alkuverryttelyssä menin käyntiä ja ravia hakien Jettiä venyttämään ohjan perässä. Menin koko verryttelyn puolipitkällä ohjalla ja aina pohkeideni toimiessa venytti Jetti hienosti itsensä tuntumalle. Ravi etenkin tuntui paikoin mukavan letkeältä, kun en turhaan nypertänyt ohjilla ylimääräistä. Laukassa tein myös saman, ja siinäkin Jetti liikkui aika kivasti. Näperrän ilmeisesti ohjalla monesti sen verran, että pelkästään se saa Jetin jarruttamaan. Tietenkin hevosen pitää hyväksyä tuntuma, mutta pelkään pahoin, että minun tarjoamani tuntuma on jotain ihan muuta.

Tämän jälkeen tahkosin tovin puomia ja minikavalettia. Aloitin käynnistä ja tulin tehtävää molemmista suunnista. Aluksi Jetti oli sitä mieltä, ettei se voi millään saada kinttujaan valtavan korkeiden esteiden yli, mutta pienellä nohituksella alkoivat kaviotkin nousta. Itse keskityin antamaan Jetille työrauhan ylityksen aikana, mutta pysymään silti tuntumalla. Onnistuminen oli vähän vaihtelevaa, kun välillä unohduin matkustamaan. Tulin tehtävää vielä ravissakin eikä meno kärsinyt siitä. Jetti vähän hidasti tehtävälle tullessa alussa, mutta paransi hyvin toistojen myötä. Oma vaikuttamiseni oli vähän parempaa, kun en tehnyt koko ajan liikaa.

Wannabe-kouluratsukampaus.
Lopuksi tulin samaa hommaa vielä laukassa. Puomin ja minikavaletin väliin meni sopivasti yksi laukka-askel. Jetti tuli tehtävää tosi mukavasti ja tuntui jopa vähän innostuvan siitä. Tehtävän jälkeen oli vielä matkaa lyhyelle sivulle, jolloin ehdin välillä vaihtaa laukan sen mukaan, kumpaan suuntaan kulloinkin halusin jatkaa. Laukat vaihtuivat todella kivasti, ehkä parhaiten pitkään aikaan. Jotenkin Jetti vain teki vaihdon helposti eikä päässyt edes punkemaan minnekään. Ehkä en itse tehnyt asiasta niin valtavaa numeroa kuin yleensä, mikä tietysti auttoi. Oli hauska "hypätä" minikavalettia, vaikka oikeastihan Jetti lähinnä laukkasi siitä yli. Minulle mikä tahansa aavistuksen maasta irti oleva puomi on valtava este, jolloin innostun hyvällä tavalla hiiteen. Kummasti se motivoi, kun välillä saa laukata jonkin tuollaisen yli sen sijaan, että pitäisi laukata sileällä. Hassua. Loppuraveissa annoin Jetin venyttää taas eteen ja alas sekä pyrin säilyttämään hyvän ravin. Jetti liikkui jo mukavasti, kuten yleensä aina laukan ja etenkin pienen hyppelyn jälkeen. Tämän kerran tunti oli tosi kiva, vaikka taaskaan treeniaihe ei ollut ihmeellinen. Oma keskittymiseni pysyy vain niin paljon paremmin yllä, kun sileän sijasta voi mennä jotain muuta.

Loppuravien jälkeen rääkkäsin Jettiä vielä kuvaamalla itseni keikkumista satulassa väärinpäin, sillä Nora oli nakannut minulle hevoshaasteen. Pitihän sitä jotain tehdä etenkin, kun kerrankin oli mahdollisuus. Päävastineeni haasteeseen oli tehdä Jetille sykeröt, sillä moisia en ole koskaan aiemmin hevoselle yrittänytkään värkätä. Tulos oli sangen mielenkiintoinen, kuten videolta voitte todeta. Kaikkea sitä heppahöperyyksissään tekee ja laittaa vielä ihmisten ilmoille. Kiitos vain, Nora! Pistin mukavan vahingon kiertämään, joten jään odottamaan innolla, mitä puolestaan haastamani Kaisa keksii puuhata jonkin hevoskaverinsa kanssa. Muuten, mikäli teitä on haastettu tällä samalla tehtävällä, niin linkkailkaahan videoitanne kommenttilaatikkoon.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kiire suoristautua

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä, ja ratsukoita oli ihanasti vain viisi. Ratsukseni sain Peran, jota olen kovasti suunnitellut kisaratsukseni seuran kevään ensimmäisiin estekisoihin. Ennen tunnin alkua fiilistelin, että olin saanut Peralla hyppäämiseen otetta aiemmilla kerroilla, mutta loppujen lopuksi ote olikin tällä kertaa vähän hukassa. Ei onneksi mitenkään katastrofaalisesti, mutta kuitenkin hieman hämmennystä aiheuttaen.

Kaisalle kiitos tästä!
Tunnin aikana hypimme yksittäisenä lävistäjäpystyä numero 5 molemmista suunnista, tulimme putkeen esteet 6-7 ja 2-3, sitten pelkän suoran linjan 6-7, sen jälkeen kolmoissarjan 4a-4c, seuraavaksi koko radan noin 60 sentin tuntumassa ja lopuksi vielä suoran linjan 6-7 kertaalleen.

Lävistäjäpystyllä saimme laukat vaihtumaan kertaalleen molempiin suuntiin, kun Pera lähti hyppyyn vähän kauempaa. Jos sain tuotua sen lähemmäs, ei laukka jostain syystä vaihtunut. Jätin vaihtopyynnön taas lähinnä valtavan johtamisen varaan, ja opettaja kommentoikin käyttämään enemmän istuntaa. Ote Peraan oli aika onneton, kun se pääsi lähtemään hyppyihin, mistä halusi. Yleensä Pera on tuonut itsensä aina lähemmäs estettä, joten nyt saatoin vain ihmetellä, mitä kummaa oikein tapahtui. En kyllä myönnä, että olisin puskenut sitä hyppyyn. Muistan jopa kiinnittäneeni asiaan huomiota erikseen, sillä juuri odottamiseen olen estetreeneissä panostanut. Jäinkö sitten liian passiiviseksi?

Neljän hypyn putkessa suora linja meni viidellä askeleella, vaikka neljä olisi ollut parempi. En herättänyt Peraa liikkumaan, mikä sitten näkyi ylimääräisenä askeleena. Kolmantena ollut lävistäjäpysty ylittyi ok, mutta laukka ei vaihtunut siinä oikeasta vasemmaksi, vaan Pera nakkasi juuri ennen viimeistä hyppyä itsensä ristilaukkaan. Pääsimme kuitenkin esteelle viidellä askeleella, ja hypyssä Pera sai korjattua itsensä kokonaan vastalaukkaan. Perahan ei kovin sujuvasti tee vaihtoja lennosta, vaan yleensä etuosan se saa vaihdettua hyvin, mutta takapään se korjaa ravimökellyksen kautta. Yksittäisenä otettu suora linja meni nyt toivotusti neljällä askeleella. Vauhti ei ollut paha, mutta jotenkin meno tuntui silti epämääräiseltä. Aloin jostain syystä vähän odottaa, milloin Pera saisi jonkin lähdön. Ei se kyllä kovin usein ole moisia tavannut ottaa, mutta jokin kumma sai minut ajattelemaan moisia turhuuksia. Kolmoisarja yksittäisenä meni myös ihan asiallisesti, vaikka kiirehdin turhaan suoristamaan ylävartaloa.

Radalle lähdimme kohtuullisessa laukassa, ja ponnistuspaikka ykkösesteelle oli ihan ok. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut, joten korjasimme sen hypyn jälkeen. Kakkosesteelle tuli myös ihan hyvä tie, ja nyt Pera vaihtoi hypyssä laukan oikeasta vasemmaksi. Kolmoselle pääsimme jälleen ihan asiallisesti viidellä askeleella. Nelosena ollut sarja tuntui vähän kiireiseltä etenkin omassa mukautumisessani. Pera selvitti sen kuitenkin aika ongelmitta. Viitoselle oli pitkä lähestyminen, joten opettaja ehti muistuttaa ulkoapujen käytöstä ja ylävartalon turhasta kiirehtimisestä. Pera yritti vähän kiirehtiä, mutta sain odotettua viitoshypyn rauhassa. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut siinä vasemmasta oikeaan, vaan senkin korjasimme erikseen. Viimeisenä ollut suora linja meni mukavasti neljällä askeleella ja oli ehkä tasaisin hetki radalta. Videolta katsottuna rata ei sinällään näytä pahalta, mutta ei se nyt ihan tasaisimmastakaan päästä ollut. Loppuun uusimme vielä suoran linjan, johon ei tullut mitään uusia ongelmia. Se sujui hyvin neljällä askeleella, ja tunnin hyppelyt olivat siinä.



Videota katsottuna kiinnitin huomiota hurjan kiireiseen ylävartalooni ja siihen, että näytän istuvan lähestymisissä melkoisena suolapatsaana. Eihän siellä selässä nyt mitään pidä häseltääkään, mutta vähän omaan silmään näytti siltä, että jähmetyin sen sijaan, että olisin ratsastanut. Pera taas näytti kulkevan ihan kohtuullisesti, paikoin ehkä vähän löysästi, paikoin taas hetken ajan kiirehtien. Tasaisuus kuitenkin puuttui ainakin oman fiilikseni perusteella. Niinpä tunnista jäi vähän epämääräinen olo ja harmitus siitä, kun ote tuntui karanneen. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja rustasin nimeni estekisalistaan 80 sentin luokkaan. Onneksi edessä on vielä yksi hyppykerta, jolloin toivottavasti löydän kadonneen otteeni.

Videoista kiitos Alekseille!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Aina ajatus eteen

Maanantain Tallinmäen tunnilla Jetin ja minun kanssani ratsukoita oli kaksi ja vuorossa puomi-/kavalettitunti, jeij! Kenttä oli pysynyt kunnossa, vaikka lämpöasteet vaihtuivatkin pakkasen puolelle, joten keli ei päässyt haittaamaan ratsastusta. Tunnin tehtävät tultiin 20 metrin suoralla linjalla sekä ympyrällä olleella ristikolla.

Suoraa linjaa tahkottiin ensin puomeilla niin käynnissä kuin ravissa. Tavoitteena oli ratsastaa linja tasaisesti alusta loppuun. Yleensä Jetillä on tapana hidastaa alussa puomeilla aivan kuin uljas esteratsu ei moisia olisi koskaan nähnyt. Tällä kertaa valmistauduin tähän ja ratsastin käynnistä alkaen päättäväisemmin puomeja kohti. Ne ylittyivätkin ihan ok ilman kummempia tuijotteluita, mutta parempi ratkaisu olisi tietysti ollut saada Jetti liikkumaan ajoissa ennen ensimmäistä puomia eikä varmistella viimeiseen asti etenemistä. Liikkeen saaminen ja säilyttäminen siis treeniin. Ravissa puomit menivätkin mukavammin, ja sain rentouduttua paremmin enkä varmistellut ihan koko aikaa. Tulimme samaa tehtävää vielä laukassa kavaleteilla. Vasemmassa kierroksessa esitimme väliin seitsemääkin askelta, kun opettaja toivoi kuutta. Prässäyksen jälkeen sekin onnistui tässä suunnassa, ja onneksi oikeassa kierroksessa homma alkoi toimia alusta alkaen paremmin. Jetti piti yksinkertaisesti herättää ajoissa ja antaa sille sitten työrauha. Tässä suunnassa laukka rullasikin mukavasti, ja saatoin itse odottaa todella maltillisesti pientä hyppyä, jolloin tehtävä sujui melkein kuin itsestään.

Tunnin toisena tehtävänä oli ristikon hyppääminen ympyrällä molemmista suunnista. Kentän valot nakkasivat ristikolle pienet varjot, jotka eivät ihme kyllä sotkeneet menoa juurikaan oikeassa kierroksessa. Laukka tosin siinä oli vähän hyytynyttä, ja tie kiemurteli välillä miten sattuu. Paremmalla tiellä ja sujuvammalla laukalla meno parani. Vasemmassa kierroksessa Jetti bongasi ristikon varjot ja hyytyi pari kertaa pahasti esteelle. Kertaalleen se teki melkein täyspysähdyksen ennen kuin totesi varjot vaarattomiksi ja könysi esteen yli. Ja mitä minä tein tuolloin? Hengasin tietysti kaulalla ja odotin, mihin ratkaisuun ratsu päätyy. Ei puhettakaan, että olisin ollut tuntumalla ja kannustanut hevosta jatkamaan. Milloin opin, että koko aika on ajateltava eteen ja ratsastettava? Niin ja vielä se pitäisi ymmärtää, ettei se tarkoita puskemista, kaulalla makoilua tai kokoaikaista säätämistä. Onneksi vasemmastakin kierroksesta saimme ainakin yhden asiallisen hypyn, vaikka viilattavaa olisi ollut valtavasti. Toisena ongelmana tässä suunnassa oli Jetin valuminen sisälle ympyrää pienentäen, kun sisäpohkeeni ei ollut töissä. Voi ikuisuusongelmat!

Loppuun tulimme kolmikaarista kiemurauraa ravissa. Asetukset molempiin suuntiin olivat vähän hukassa, ja opettaja neuvoi olemaan nopeampi niin myötäämään kuin pyytämään eteen. Ennen tätä kommenttia (ja tovi sen jälkeenkin) menomme oli lähinnä hidastelua ja kaatuilua. Etenkin kaarteet vasemmalle tahtoivat mennä oikoen, kun en saanut ratsastettua sisäpohjetta läpi saati Jettiä ulko-ohjan tuntumalle. Opettaja pistikin meidän lopuksi pääty-ympyrälle oikeaan kierrokseen treenaamaan ajatuksen kanssa vaikuttamista. Nopeus oli valttia, jotta Jetti ei alkanut hidastella turhaan tai miettiä asioita liian perusteellisesti. Välillä meno parani, mutta olin kyllä armottoman hidas ratsastuksessani. Oma keskittyminen meni aina liian perusteellisesti yhteen asiaan, jolloin kaikki muu kärsi. Jos sain asetuksen, unohdin säilyttää liikkeen. Jos taas oli liikettä, en saanut asetusta läpi. Huhhei. Jotain pientä parannusta onneksi tapahtui hetkittäin, joten en ehtinyt vajota ihan maanrakoon murehtimaan ongelmia. Keskeisimpänä tunnilta jäi mieleen se, että suoritukset pitäisi aina lopettaa energiseen etenemiseen. Näin hitaammatkin hevoset oppisivat vähitellen, että reipas meno palkitaan jossain vaiheessa hidastuksella, jolloin ne voisivat alkaa pyrkiä paremmin itse eteen. Jetin kanssa tämä onkin erityisen tärkeää, joten taas kerran yksi uusi asia pohdittavaksi.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ruusuke ja kokemusta

Sunnuntain kisapäivä jatkui koulukisojen jälkeen ABC Ratsastajien seuraestekisoilla. Ratsunani oli tietysti Puppe, ja luokkavalintani olivat 70 ja 90 senttiä. Molemmissa arvostelu oli 367.1. Tiesin 70 sentin radan sujumisen vaikuttavan siihen, starttaisinko 90 senttiä, mikä loi enemmän ja vähemmän sopivasti painetta. 70 sentin luokassa olin 11. lähtijä, kun lähtöjä oli yhteensä 26. 90 sentissä puolestaan lähtöjä oli 20, ja minun vuoroni oli kuudes. 70 sentissä oli yhteisverryttely ja 90 sentissä taas verryttelyryhmät. Molemmat verryttelyt sujuivat loppujen lopuksi ihan ok, kunhan vain muistin pistää Pupen etenemään reippaasti.

70 ja 90 sentin luokkien ratapiirros.
70 sentin radan alkupuoli lähti vähän hitaasti käyntiin. Ykkönen ylittyi ihan ok, mutta suoralla linjalla olleet kakkonen ja kolmonen menivät vähän töksähdellen. Niiden väliin tuli myös seitsemän askelta, kun kuusi olisi ollut sujuvampi valinta. Neloselle Puppe myös jarrutti vähän, vaikka koetin hoputtaa sitä liikkumaan. Laukan se kuitenkin vaihtoi nätisti hypyssä oikeasta vasemmaksi. Viitosena ollut trippeli ylittyi jo aika mukavasti, vaikka laukka ei vaihtunutkaan hypyssä vasemmasta oikeaksi. Yritin jarrutella Puppea, mutta pidätteet eivät menneet läpi, ja niin tulimme kuutoselle ristilaukassa, kunnes Puppe ennen estettä vaihtoi itsensä takaisin vasempaan laukkaan. Itse este ylittyi ihan ok. Laukka tosin pysyi hypyssä vielä vasempana enkä taaskaan saanut korjattua sitä, vaikka matkaa perusradan viimeiselle tehtävälle eli laukka-askeleen välillä olleelle sarjalle oli vaikka kuinka. Niinpä tulimme sarjalle taas ristilaukassa (voi nolous!). Kannustin Puppea äänellä, ja se onneksi selvitti sarjan ja sai kavionsa järjestykseen eli vasempaan laukkaan.

Uusinnan ensimmäinen este eli numero 8 ylittyi ihan hyvin samoin kuin seuraavakin este. Puppe laukkasi nyt sujuvasti, joten tohdin suunnata kympille pientä oikoreittiä myöten ja kääntää esteelle vähän tiukemmin. Puppe hyppäsi trippeliesteen ongelmitta, mutta laukka jäi taas vaihtumatta. En ehtinyt alkaa säätää sitä, vaan luotin ratsun selviytyvän niin kuin se onneksi tekikin ja ylitti esteen numero 11 puhtaasti korjaten itsensä kokonaan oikeaan laukkaan. Edessä oli enää viimeinen este uusinnasta, ja sekin ylittyi puhtaasti, jes! Olin tyytyväinen rataan, vaikka arvelin meidän olleen aika hitaita. Olimme myös vielä siinä vaiheessa luokkaa, että takanamme oli monta ratsastajaa kärkkymässä ruusukkeita, joten en tohtinut toivoa mitään ylimääräistä. Sen sijaan keskityin fiilistelemään ihan asiallista suoritusta ja sitä, että sen perusteella sain starttiluvan myös 90 senttiin.

Puppe tähtää esteelle 7a, kun este 2 olisi vuorossa.
90 sentin kisaradalle lähdimme köpöttelylaukalla, jota en tajunnut radalla ollessani. Ykkösesteelle ponnistuspaikka ei sattunut yhtään, ja Puppe ponkaisi sille kauempaa. Jäin matkasta, mikä sekoitti pakan kokonaan. Jäin myös roikkumaan sisäohjaan kiinni, jolloin Puppe-raukka luuli meidän lähtevän oikealle ja alkoi katsella sarjaesteen a-osaa sillä silmällä, että se olisi seuraava este. Eihän se tietenkään ollut, jolloin eteen pölähtänyt kakkoseste ja puskeva kuski sekoittivat puolestaan Pupen pakan niin, että se kielsi esteelle. Radan toiselle esteelle vieläpä, voi jee. Sain pienen paniikkikohtauksen, kun ehdin ajatella, että tulee vielä toinen kielto ja siitä hylkäys. Sain itseni kasaan aika vauhdilla, vaikka uudessa lähestymisessä kesti tovi. Puppe ei vieläkään ollut ihan tietoinen hypättävästä esteestä, mutta melkoisella nohittamisella se päätti pelastaa kuskinsa ja mönki liki paikaltaan esteen yli. Kiitos, Puppe!

Viitosta eli trippeliä ylittämässä.
Esitimme taas suoralle linjalle seitsemän askelta, mutta pääsimme kolmosesta hitusen paremmin yli. Neloselle tuli taas pieni jarrutus, mutta matka jatkui siitä huolimatta laukan vaihtuessa hypyssä. Viitonen meni ok, mutta laukka ei vaihtunut taaskaan enkä saanut sitä korjattua. Puppe ei suostunut jarruttamaan, ja aika ehti loppua kesken uuden esteen tullessa vastaan. Kuutonen ylittyi ristimökellyksestä huolimatta ihan ok, ja Puppe vaihtoi siinä itsensä vasempaan laukkaan. Nyt jämäkillä jarrutuksilla sain Pupen raviin ja korjattua laukan oikeaksi ennen kuin suuntasin sarjalle. Laukka ei pyörinyt vieläkään, joten askeleen sarjavälin tahkosimme kahdella askeleella. Puppe oli onneksi kilttinä ja pelasti kuskin tässäkin kohtaa. Suorituksemme päättyikin tähän, sillä kiellosta koituneet neljä virhepistettä katkaisivat tiemme toiselle vaiheelle. Harmi! Ehkä ensi kerralla tajuan ratsastaa laukan sujuvaksi enkä köröttele niin kuin nyt.



Lopullinen tulos 70 sentin luokassa oli sininen ruusuke eli Puppe liidätti meidät hienosti toiselle sijalle puhtaalla radalla ajalla 29,87. Voittajaksi kirmasi vikkelä poni ajalla 27,85, ja kolmanneksi tulleelle kellotettiin aika 30,75. 90 sentin luokassa perusradan neljällä virhepisteellä olimme sijalla 16/20. Kisapäivä oli neljästä virhepisteestä huolimatta kiva, ja alan tosissani tykätä Pupesta. On se vain kiva ja kohtuullisen anteeksiantava ratsu ja tuntuu sopivan minunlaiselleni ratsastajalle. On mukava huomata, ettei se 90 senttiä ole enää korkeutena paha, mutta siinä joutuu jo oikeasti ratsastamaan. En voi enää suihkia menemään niin kuin pienemmillä korkeuksilla. Olen kuitenkin tyytyväinen suoritukseen, sillä stopin jälkeen sain kasattua itseni, ja olihan tämä vasta kisaurani kolmas 90 senti luokka ja samalla ensimmäinen seuratasolla. Ei muuta kuin lisää treeniä, niin eiköhän tämä tästä parane.

Videoista kiitos Alekseille! Kuvat napattu videoilta. Myös Kaisa ja Nora olivat kisaamassa, joten lukaiskaahan heidänkin kisakuulumisensa.

Valitettavan jännittynyttä ja hätäistä

Sunnuntaina luvassa oli tuplakisapäivä, joka alkoi oman seuran koulukisoilla. Luokkana oli ensimmäistä kertaa B-merkin kouluohjelma ja ratsuna Pera. Olen yleensä jännittänyt koulukisoja aina estekisoja enemmän eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Jännitin siis, mutta huomattavasti vähemmän kuin pahimmillaan. Se ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt, sillä tämä oli ehkä huonoin kouluohjelmamme Peran kanssa. Vaikka koin, että olin rennompi kuin aiemmin, ei Pera tavoittanut sitä fiilistä, vaan taisi jännittää meidän molempien puolesta. Niinpä kouluratamme meni niin ja näin. Jos ainoa arviointikriteeri olisi ollut nopeus, olisimme voittaneet luokan helposti. Harmi vain, ettei nopeudella ole mitään tekemistä tässä lajissa.

Verryttelyssä ehdin kävellä hyvän tovin kentällä ja testailla siellä pysähdyksiä, peruutuksia sekä pohkeenväistöjä. Pera oli vähän löysä, mutta ei pahimmalla mahdollisella tavalla. Rennosti tehtynä väistöt lähtivät molempiin suuntiin aika kivasti, kun en pusertanut liikaa, vaan pyysin ne rauhassa. Peruutuksissa hain lähinnä takapäätä alle, mutta se taisi jäädä saavuttamatta. Pera teki peruutukset aika nopeasti ilman, että juuri keskittyi niihin. Muuten ote ratsuun oli ihan ok, kun keskityin pitämään ohjat käsissä ja pohkeet kiinni. Maneesissa hain lähinnä vain otetta raviin ja laukkaan. Saimmekin muutamia asiallisia pätkiä, joissa Pera oli rento ja kuuliainen. Etenkin muutamat harjoitusravipätkät olivat niin kivoja, että jännitykseni lieveni asteen. Niitä hetkiä olisi kehdannut esittää radalla, mutta valitettavasti tällä kertaa ne jäivät verryttelyalueelle. Taidan sittenkin jännittää vielä melkoisesti, vaikka mahanpohjaa ei vääntäisikään niin kuin aivan koulukisa-aikojeni alussa.

Pera näkee mörköjä.
Ohjelma ei lähtenyt vahvasti käyntiin, sillä heti alkupuolella Pera keksi säikähtää ilmeisesti niinkin pelottavaa asiaa kuin valkoinen kouluaita. Kesken ravin se töksäytti itsensä hetkeksi käyntiin, kunnes singahti takaisin raviin. Sen jälkeen Pera tuntuikin tuntiratsun versiolta ruutitynnyristä, ja mietinkin, leviääköhän ratsu vielä radan aikana allani ja kuinka pahasti. Pera eteni jännittyneesti ja pääsi kiemurtelemaan, kun en saanut istuttua hyvin saati otettua tuntumaa napakasti. Tuomari huomioikin jännittyneisyyden ja kiemurtelun. Keskiravissa oli tuomarin kommentin mukaan oikea ajatus, mutta ero olisi saanut olla vielä selvempi. Itse olin samaa mieltä, mutta parempaan en tällä radalla olisi pystynyt. Ote oli liian hukassa.

Hyvä hetki, jos ei katso kuskia.
Pohkeenväistö vasemmalle lähti hätiköiden, kun Pera luuli minun haluavan vauhtia, ei väistöä. Sain jarrutella aika napakasti, mikä aiheutti jälleen kerran kiemurtelua sekä tahtirikkoja käyntiin. Väistöt oikealle menivät vähän paremmin, mutta molempien väistöjen jälkeiset suoristukset tulivat aika myöhässä. Laukannostot jännittivät etukäteen, sillä ne tehtiin lähellä Peran mielestä niin kamalaa tuomaria. Oikea laukka nousi tuomarin kommenttia lainaten kurittomasti, ja Pera tuntui singahtavan omille teilleen. Keskiympyrällä sain Peran vähän kuuntelemaan, ja tuomari antoi kehuina sanat kaunis ja huolellinen. Pera väläyttikin parempaa puoltaan, kun ei laukassa näemmä ehtinyt stressata niin paljon. Ensimmäisellä laukkalävistäjällä tunsin tapahtuvan lopussa jotain, mutta en tajunnut sen kummemmin, että mitä. Arvostelulapusta selvisi, että Pera oli vaihtanut molempien lävistäjien lopussa ristilaukalle. Voi kurja! En ollut osannut ennakoida tätä yhtään, joten en myöskään tajunnut varmistella asiaa sen kummemmin. Temponlisäys toisella lävistäjällä taisi mennä pikkaisen liioitelluksi, kun puolittain kaahasimme sen läpi. Tuomari tosin kommentoi vain lopussa tapahtunutta vaihtoa, joskin saamamme viitonen kertoi loput. Lopputervehdykseen pääsimmekin kipittäen ja hapuillen, mutta olin onnellinen siitä, että suorituksemme oli ohi.

Tuomari antoi suorituksestamme pisteitä 135 ja sitä myöten 58,696 prosenttia. Tällä tuloksella jäimme viiden ratsukon luokassa viimeiseksi. Harmittihan se, mutta toisaalta yritin keskittyä ajattelemaan sitä, että oma fiilis suorituksen aikana Peran selvästä jännittämisestä huolimatta oli rennompi kuin yleensä. Sain myös ratsastettua radan loppuun ja näytettyä Peran kanssa edes pieniä välähdyksiä siitä, mitä se rentona voisi esittää. Tuomarin kommentit olivat seuraavat: "Valitettavan jännittynyt ja hätäinen rata, rentoutuessaan hevonen väläyttelee todella hyviä pätkiä. Varo itse kiirehtimästä. Laukkaohjelma erittäin korrekti, harmilliset vaihdot laskevat pisteitä." Olisipa ollut kiva tietää, mitä pisteet olisivat olleet, jos vaihtoja ei olisi tullut.



Murehdin ja rehellisesti sanottuna angstasinkin tovin koulukisojen sujumista, kunnes ensimmäisten tunnevyöryjen mentyä ohi suostuin näkemään siinä jotain hyvääkin. Oli kuitenkin mukavaa, että sain esitettyä laukassa jotain järkevääkin (miinus tietysti vaihdot). Laukkahan on Peralla vahva askellaji, jossa se kyllä loistaa halutessaan. Rentouteen meillä on tosin vielä matkaa. Pääsimme myös koko radan alusta loppuun ilman totaalileviämistä, vaikka välillä se tuntuikin olevan hyvin lähellä. Rohkenen myös toivoa, että hiljalleen kokemuksen kertyessä alan rentoutua itsekin kisoissa paremmin, jolloin hevonen ei ainakaan saa lisätutinoita minusta. Aika paljon treeniä se vaatii, mutta sitähän tässä onneksi tulee kerrytettyä joka viikko useampaan otteeseen. Jospa ensi koulukisat menevät vähän paremmin. Toivossa on hyvä elää.

Videosta kiitos Alekseille! Kuvat on napattu videolta.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

U niin kuin ulkopuoli

Lauantaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti. En ottanut mitään isompaa treeniaihetta, sillä halusin tutkailla, mitä ihmettä ulkopuolen hallitseminen oikein on. Niinpä menin pitkälti perusratsastusta tällä kertaa käsieni elämää seuraten.

Ympyröitä pyöritellessä huomasin, kuinka oikea käteni osaa olla sisäkätenä ja vasen puolestaan ulkokätenä. Eli oikeassa kierroksessa käteni osaavat olla melkein niin kuin pitää, vaikka niillä siinäkin suunnassa tahtoo oma elämä olla. Sen sijaan vasemmassa kierroksessa käteni menevät ihan hämilleen. Vasen käsi pyrkii kaulan yli oikealle, ja oikea käteni puolestaan irtaantuu kaulasta poistuakseen jonnekin kauas oikealle. Oli aika huvittavaa seurata käsien elämää aivan kuin minulla ei olisi ollut mitään valtaa niihin. Käynnissä ja ravissa sain välillä järkeä käsiini, mutta huomasin silti välillä paikkaavani toimimatonta sisäpohjetta ohjia nypertämällä. Siitähän ei tietysti tullut oikein mitään, joten saisin ottaa tehokurssin aiheella "Pohkeet: jotain syötävää vai jotain ratsastukseen liittyvää?" Jos joku tietää tuollaisen kurssin, otan vinkit ilolla vastaan.

Laukassa meno oli melkoisen huteraa. Sain istuttua kohtuullisesti, mutta ohjastuntuma oli aivan kamala. Lopulta päätin huijata ja nappasin ulkokädellä Jetin harjasta kiinni. Kas kummaa, meno tasoittui heti, kun ulkokäteni lakkasi lentämästä. Jetti tuntui löytävän ulko-ohjasta tukea ja laukkasi paikoin mukavan tasaisesti. Lisäksi sisäpohkeeni saattoi yhtäkkiä alkaa toimia, kun aivokeskukseni kykeni irrottautumaan ulkokäden ajattelusta ja kohdistamaan energiaa johonkin muuhun. Kerrassaan hämmästyttävää. Sain molempiin kierroksiin hyvää ajatusta siitä, miten ulkokäden pitäisi olla ja elää, kun käytin harjaa tukena. Sain myös aina laukan loppupuolella oltua hetken ihan ilman apupyöriä eikä Jetti singahtanut saman tien takaisin lähtöruutuun. Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että saan ulkokäteni (sisäkädestä nyt puhumattakaan) vakaaksi kaikissa askellajeissa ilman tällaisia huijauskeinoja.

Siinä olikin tunnin suurin anti, kun en sen ihmeellisimpiä tehnyt. Joskus tekee hyvää keskittyä vain yhteen asiaan, sillä koko paketin korjaaminen yhdeltä istumalta on mahdoton tehtävä. Pala kerrallaan, niin jospa sitä siitä kehittyisi hiljalleen tai ei ainakaan taantuisi.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Maastolla viikonloppu käyntiin

Perjantaina suuntasin tallille ja lyöttäydyin Jetin kanssa neljän muun ratsukon seuraksi maastoreissulle. Keli oli kohdillaan, sillä aurinko paistoi mukavasti, ja asteet olivat parin pykälän verran plussan puolella. Pääosin etenimme tunnin lenkin käynnissä ja ravissa. Otimme yhden pidemmän laukkapätkän mukavan rauhassa edeten. Jetti laukkasi rennon letkeästi ja matkanteosta saattoi nauttia maisemia katsellen. Paikoin reitille osui melkoisia jäätikköjä, mutta nekin ylittyivät rauhassa kävellen. Jetti tosin oli ensimmäisten jäätikköjen kohdalla sitä mieltä, että niiden ylittäminen on sulaa hulluutta. Kun ruuna puolestaan tajusi, ettei maa katoa ritinästä huolimatta kavioiden alta, jatkui matka taas varmasti. Reissu hurahti nopeasti ohi, ja tallille palattiin hyvillä mielin. Ei yhtään hullumpi tapa aloittaa viikonloppu.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Estekisojen kenraaliharjoitus

Torstaina suuntasin Helin estevalmennustunnille treenaamaan vielä yhden kerran Pupen kanssa ennen sunnuntain estekisoja. Ratsukoita tunnilla oli viisi, mutta isompaan ryhmäkokoon tottuneelle se tuntui edelleen tosi tehokkaalta. Tällä kertaa tunnista on luvassa hyvin tiivis paketti, sillä nerokkaasti jätin tekemättä muistiinpanot samoin kuin ratapiirroksen ajoissa, jolloin kaikki asiat ehtivät unohtua mielestä, hups. Mennään siis sillä, mikä mieleen vielä juolahtaa.

Alkuverryttelyssä Puppe tuntui vähän tavallista hitaammalta, mutta heräsi hiljalleen laukassa. Otimme muutamat verryttelyhypyt ennen kuin tulimme kokonaisen radan muistaakseni kolmesti. Pari kertaa noin 70 sentin korkeudessa ja sitten radan ensimmäiset neljä estettä 90 sentin korkeudessa. Verryttelyhypyt olivat minulta kaulalla makoilua ja Pupelta kömpimistä. En saanut laukkaa pyörimään, vaan jäimme Pupen kanssa humputtelemaan, jolloin sujuvuus oli kaukana. Noin 70 sentin radalla esitimme yhden kiellon sarjan b-osalle, kun askel ei vain venynyt. Minä tietysti törkkäsin itseni makaamaan kaulalle ja ihmettelin kovasti, kun Puppe ei enää yrittänytkään rämpiä toisesta esteestä yli.

Meno parani onneksi tunnin päätteeksi, kun tulimme radan neljä ensimmäistä estettä 90 sentin tuntumassa. Puppe heräsi laukkaamaan, ja minä sain keskityttyä paremmin. Isommat esteet saivat minut tsemppaamaan sen verran, että asiat loksahtelivat paremmin kohdilleen, ja saimme tultua Pupen kanssa miniradan varsin asiallisesti. Korkeus ei tuntunut missään, ponnistuspaikat osuivat kohdilleen, ja eteneminen oli sujuvaa. Onneksi tunti päättyi tähän kokemukseen, sillä rämpimisen perusteella 90 sentin kisaluokka olisi arveluttanut melkoisesti.

Tunnin tärkeimmät opit olivat eteneminen ja odottaminen, jälleen kerran. Alkupään hypyt olivat haparoivia, kun en tajunnut vauhtimme olevan riittämätön. Samalla esitin myös ylimukautumisia hyppyyn eli nakkasin itseni puolittain kaulalle makaamaan. En oikein tajua, mistä ylimukautumiseni on saanut alkunsa. Seuraavaksi saisin joka tapauksessa opetella tajuamaan itsekin sen, milloin tempo on sopiva esteille, milloin ei. Nyt en sitä vielä tunnista, jolloin saatan lähteä radalle mummolaukassa köpöttäen. Siitähän ei tietysti yleensä hyvä seuraa, joten asialle olisi syytä tehdä jotain. Onneksi sattuneet mokat opettivat taas, ja sain korjattua menoa niiden takia kohtuullisesti. Niinpä tunnista jäi lopulta ihan hyvä mieli samoin kuin luotto siihen, että sunnuntain kisat menevät ihan mukavasti, jos en ala häseltää omiani.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Mysteeri nimeltä ulko-ohja

Keskiviikon valmennusryhmän koulutunti toimi viimeisenä treeninä sunnuntain koulukisoja varten. Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain neljä, ja sain tietysti vielä Peran ratsukseni. Se oli tehnyt yhden tunnin alle ja huilannut tunnin ennen kuin lähti kanssani treenien pariin. Tunnin aikana harjoittelimme B-merkin kouluohjelman asioita, kuten ravivoltteja ja laukannostoja käynnistä ja ravista.

Alkutunnin ravityöskentelyssä pyrin löytämään omaan istuntaani tolkkua sekä tajuamaan, miten saisin Peran liikkumaan sopivasti eteen niin, ettei sille jäisi aikaa kiemurrella. Välillä Pera tykkäsi kipittää, jolloin en saanut siihen mitään otetta. Oma istuntani pysyi välillä matkassa, mutta pohkeet lepattivat useimmiten irti hevosen kyljistä. Opettaja hoksautti tarkkailemaan ulkokättä, ettei se lähtenyt seikkailemaan omille teilleen. Välillä se leijailikin hyvän matkan päässä oikealta paikaltaan. Lopulta tajusin yrittäväni paikata sillä puutteellista sisäpohjettani. Eli kun Pera valui sisemmäs, yritin hinata sitä ulko-ohjalla takaisin paikoilleen. Toimiko? No ei. Oli kiva kuitenkin tajuta, mitä ihmettä oikein yritin tehdä. Opettaja neuvoi välillä tuomaan ulkokäden melkein kiinni hevosen kaulaan, jotta sain varmasti ulkopuolen haltuun. Käsi karkaili tuosta kohdasta toistuvasti, mutta Peran hyvät reaktiot tasaisempaan ulko-ohjan tukeen kannustivat yrittämään. Vaikka ravityöskentely ei ollut taaskaan kaikista parasta, ei Pera onneksi ollut niin pahasti edestä tyhjä kuin joinain kertoina.

Tunnin aikana treenasimme vasemmassa kierroksessa laukannostoja ravista pääty-ympyrän keskeltä sekä oikeassa kierroksessa käynnistä lyhyen sivun keskeltä. Pitkällä sivulla sai puolestaan kokeilla keskilaukkapätkiä. Laukannostot ravista onnistuivat piirun verran paremmin kuin nostot käynnistä, mikä oli hivenen yllättävää. Ravia sai kuitenkin säätää melkoisesti aina ennen kuin sain muutamat järkevät nostot. Aluksi Pera tahtoi olla liian kiireinen, jolloin nostokin oli hätäinen. Sitten välillä sorruin jarruttelemaan liikaa, jolloin nosto tuli myöhässä oikeasta kohdasta ja aika löysänä. Ratkaisu ongelmiin oli taas sopiva rentous ja puolihuolimattomuus. Näin ollen en ehtinyt sekoittaa Peraa lukuisilla avuilla, vaan se pääsi nostamaan laukan rauhassa. Käynnistä tehtyjen nostojen ongelma oli yksinkertaisesti se, etten saanut käyntiä rullaamaan. Joko menimme liian hitaasti tai sitten liian nopeasti. Samalla huomasin jääväni pitämään laukannostoapuja päällä ja odottamaan, milloin Pera reagoisi niihin. Olin armottoman hidas ja pusertava, mikä ei auttanut tippaakaan. Käyntinostot tahtoivat olla tuskaisia emmekä saaneet kovin montaa järkevää tehtyä. Itse laukka oli vähän lentävää, kunnes opettaja muistutti ulkopuolen tuen tärkeydestä. Kun sain siitä otteen, suoristui Pera paremmin, ja laukka rullasi paikoin aika makeastikin. Keskilaukkatreenit jätin pitkälti välistä, sillä muun tehtävän parissa riitti tarpeeksi tekemistä.

Lopuksi pyörittelimme vielä ravissa kymmenen metrin voltteja sekä otimme kahdet keskiravilävistäjät. Volteilla unohdin taas välillä ulkopuolen tuen, jolloin kuvio oli kaukana ympyrästä. Pera liikkui aavistuksen tasaisemmin kuin alkutunnista, mutta vieläkin se tahtoi vähän kiirehtiä. Epätasainen tuntuma niin ohjilla kuin pohkeilla varmasti sai Perankin vähän kiemurtelevaksi. En vieläkään saa väännettyä (rautakanki täällä hei) itseäni istumaan niin, että saisin oltua tasaisesti hevosen ympärillä. Välillä tuntuu siltä, että istunta menee vain huonompaan suuntaan, mutta ehkä sen sijaan sitä vain löytää aina uutta parannettavaa eikä tyydy siihen, että kunhan jotenkin keikkuu mukana. Keskiravit jatkoivat tunnin yleistä teemaa eli ne olivat vähän hätäisiä, mutta sentään ero tavalliseen raviin syntyi. Saisin vain enemmän keskittyä valmistelemaan keskiravin rauhassa enkä vain heti hoputtamaan hevosta eteen, kun lävistäjä avautuu edessä.

Tunnin isoin anti oli taas tajuta sen mysteerisen ulko-ohjan ja ylipäänsä ulkopuolen tuen merkitys. Sen saaminen saati säilyttäminen ei ole minulle itsestäänselvyys, sillä ihastukseni sisäpuoleen on vieläkin elossa. Ylipäänsä oman ulkopuoleni hahmottaminen ja pitäminen jämäkkänä on vaikeaa. Aivan kuin minulla ei olisi mitään tuntumaa siihen. Istuntatunnit olisivat taas enemmän kuin tarpeen. Joskus olisi kiva ottaa siitä asiasta ihan yksityistunti, jossa ehtisi käydä asioita vaikka kädestä pitäen läpi. Yhtenä haaveena onkin päästä osallistumaan Aira Toivolan tunnille, toivottavasti se toteutuu vielä. Tunnin jälkeen ajatus tulevista koulukisoista ei tuntunut enää niin kamalalta, vaikka tuntimme suoritukset eivät valtaosin olleet ihan sellaisia, joita koulukisoissa kannattaisi esittää. Hyviäkin hetkiä oli, joten nyt oli parempi keskittyä niihin ja ajatella kisoja vain yhtenä tapana saada palautetta ratsastuksesta.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tuntumaa ja ulkopuolen tukea

Maanantain Tallinmäen tunnilla pääsin vieraamman opettajan, nimittäin Rocking Horse -testitunnilta tutun opettajan ohjaukseen. Kivaa! Opettaja myös tietää Jetin hyvin, joten odotin tuntia suurella mielenkiinnolla. Ratsukoita oli neljä, kenttä kesäkunnossa ja tunnin aiheena peruskouluratsastus.

Aluksi teimme käynnissä pysähdykset jokaiseen kulmaan sekä pariin kertaan pitkille sivuille. Opettaja muistutti pistämään Jetti liikkumaan reippaammin heti alusta alkaen. Voivottelin heti tietysti olevani onneton ratsastamaan käyntiä, mutta opettajan huomautuksilla sain tsempattua, ja Jettikin liikkui paremmin. Kunhan muistin ratsastaa siis enkä matkustaa. Pysähdykset olivat ok, mutta liikkeellelähdöt hitaita. Opettaja muistutti olemaan pusertamatta pohkeella ja pitämään avut kevyinä. Hetkittäin käynti paranikin mukavasti, ja osasin välillä jopa rentoutua selässä enkä jäänyt kyttäämään jokaista askelta. Seuraavaksi pysähdykset jätettiin pois ja niiden tilalta tehtiin käynnin lyhennys melkein pysähdyksiin ja siitä jatkettiinkin vähän reippaammalla askelluksella eteenpäin. Jetti jarrutti mukavasti ja alun jälkeen lähti myös eteen ihan ok. Opettaja kertoi tehtävän auttavan olemaan nopeampi reagoimaan, mikä kyllä tulee tarpeeseen. Työstimme vielä ravia niin uraa pitkin etenemällä kuin pääty-ympyröitä pyörittelemällä. Opettaja hoksautti tuntumani karkailevan melkoisesti eli toisin sanoen ei minulla ollut paikoin tuntumaa ollenkaan. Etenkin sisäohjasta otteen pitäminen tuntui vaikealta vasemmassa kierroksessa. Vasen käteni ei aina taida ihan tietää, mitä sen pitäisi tehdä. Samalla opettaja neuvoi parantamaan ulkopuolen tukea, sillä paikoin liirailimme minne sattuu.

Seuraavaksi ratsastimme ravissa pääty-ympyrän tai pari, kunnes sen jälkeen teimme kulmasta laukannoston ja laukkasimme pitkän sivun. Jetti ravasi aika mukavasti, ja oikean laukan nostaminen onnistui aika vaivattomasti. Vähän Jettiä sai tosin herätellä alussa hommiin, mutta oma istuntani tuntui pysyvän matkassa hyvin. Vasemman laukan nostamiset eivät taas mennetkään niin sutjakasti. Opettaja huomautti minun kallistuvan nostoissa eteen, mikä oli häpeäksi tunnustettava. Kun Jetti ei nostanut laukkaa kerralla, aloin ”avittaa” könöttämisellä. Ei auttanut, ei. Sen sijaan ravin terävöittäminen ja huolellisempi noston valmistelu auttoivat. Opettaja kehotti kiinnittämään huomiota siihen, että paino on tasaisesti keskellä niin Jetillä kuin minulla. Nyt taisimme molemmat olla enemmän vasemmalle kallellaan, jolloin yllättäen nostot eivät lähteneet kovin helposti. Työstimme laukkaa myös hyvän tovin kumpaankin suuntaan pääty-ympyrällä. Oikeassa kierroksessa Jetti pääsi kertaalleen karkaamaan täysin omille teilleen toiseen päätyyn, kun ulkopuolen tukea ei ollut ollenkaan. Tämä kerta opetti kyllä hienosti tsemppaamaan senkin puolen kanssa, mutta lopullinen valaistuminen jäi kokematta. Tiedän olevani vallan ihastunut sisäpuolen apuihin, jolloin ulkopuoli jää vähän paitsioon. Nyt en vain saanut kiinni siitä, miten jämäköittäisin itseni ja sitä kautta myös Jetin ulkoa paremmin. Molempiin suuntiin saimme muutamia hyviä hetkiä, kun jollain konstilla sain otteen ulkopuolesta, ja Jetti pysyi paremmin hanskassa.

Loppuraveissa pyörimme vielä pääty-ympyrällä sitä ensin spiraalimaisesti pienentäen ja sitten väistöajattelulla isontaen. Tässä vaiheessa Jetin moottori oli mukavasti käynnissä, ja se tarjosi paikoin aika hyvää ravia. Takajalat tuntuivat olevan paremmin mukana, ja sain pidettyä tuntuman alkutuntia paremmin. Loppuun otimme vielä vähän isompaa ravia, johon Jetti lähti aika helposti. Siinä oli myös mukavan vaivatonta istua, joten palaset olivat aika kivasti kohdillaan. Tunti oli kyllä kiva kokemus, sillä vieraampi opettaja osaa katsoa ratsastustani eri tavalla, ja vieraskoreana tulee itselläkin tsempattua vähän enemmän ehkä kuin tavallisesti. Ulkopuolen tuki ja reagoinnin nopeuttaminen jäivät päällimmäisinä mieleen, ja ne olivatkin hyvin aiheellisia kommentteja. Treeniä siis nuokin asiat huomioiden.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Sujuvaa, mutta myös viilattavaa

Sunnuntaina suuntasimme Kaisan kanssa Helin luo hyppäämään, sillä estekisat kolkuttelivat jo viikon päässä. Suunnitelmissani hahmottelin starttaavani Pupen kanssa 70 sentin luokan, mutta opettaja ehdotteli jo ennen ratsaille nousua, että myös 90 sentin luokka voisi olla mahdollinen. En ollut ajatellut tätä mahdollisuutta, mutta opettajan neuvon mukaisesti päätimme katsoa tulevan tunnin sujumisen ja miettiä asiaa sen jälkeen lisää. Itsenäisessä alkuverryttelyssä Puppe liikkui mukavasti itse eikä tuntunut yhtään hullummalta. Mitään ihmeellisempää en tehnyt, vaan tarkistin vain kaasun, jarrun ja ratin toimimisen.

Verryttelyhypyt otimme pystyn ja okserin 14 metrin suoralle linjalle molemmista suunnista pari kertaa siten, että ensimmäisen esteen jälkeen pyöräytettiin ympyrä, jonka jälkeen jatkettiin toiseen hyppyyn. Vasemmassa kierroksessa Puppe oli vähän lennossa, ja lähestymiset ensimmäiselle esteelle tulivat vähän ehkä turhan reippaasti. Ensimmäinen ympyrä meni vähän venyen, kun Puppe ei kääntynytkään kipittäessään. Ajauduimme myös toisen esteen eli okserin juurelle, mutta hyvin Puppe hyppäsi pienen esteen siitä huolimatta. Toisella kierroksella ympyrä oli parempi samoin kuin lähestyminen okserille. Oikeassa kierroksessa Puppe yritti taas kipittää, jolloin jouduin ottamaan koko lähestymisen uudelleen. Sen jälkeen tajusin ratsastaa puolipidätteen läpi, jolloin saimme aloitettua tehtävän asiallisemmin. Jostain syystä ensimmäisen hypyn jälkeen Puppe nakkasi takaosansa ristilaukalle ja lopulta korjasi itsensä kokonaan vasempaan laukkaan ennen toista hyppyä. Fiksusti se silti huomasi korjata itsensä hypyssä taas takaisin oikeaan laukkaan. Toinen kierros menikin sitten ihan mukavasti ilman kummempia pulmia.

Kaisalle kiitos tästä!
Verryttelyhyppyjen jälkeen tulimme saman radan kolmesti. Puppe ja minä tulimme sen noin 70, 80 ja lopulta 90 sentin korkeudessa. Rata alkoi okserilla, jolle tulimme vähän lähelle. Puppe selviytyi kuitenkin siitä hyvin, ja matka jatkui 14 metrin päässä olleelle pystylle toivotusti neljällä askeleella. Seuraavaksi edessä oli askeleen välillä oleva sarja, jonka a-osa meni sujuvasti. B-osalle hyppy lähti vähän kauempaa, mutta se ei onneksi tuottanut ongelmaa. Kolmosena oli ensimmäisenä hypätty okseri, jolle lähestyminen onnistui nyt mukavasti. Kaareva, noin 19 metrin linja lainepystylle sujui helposti viidellä askeleella, ja Puppe vaihtoi hypyssä oikean laukan vasemmaksi. Sen jälkeen eteen tuli aiemmin hypätty suora linja toisesta suunnasta. Se sujui muuten hyvin, mutta väli meinasi käydä vähän ahtaaksi. Lopuksi hyppäsimme vielä sarjankin toisinpäin. Puppe pääsi lähestymisessä vähän valumaan oikealle, mikä varmasti aiheutti sarjavälin tuntumisen taas pitkältä. Hyvin Puppe kuitenkin lähti hyppyyn b-osalle, vaikka vaihtoi laukan siinä turhaan oikeaksi. Rata oli pikkuvirheineen kuitenkin ihan sujuva ja antoi mukavan luottamuksen siihen, ettei 70 sentin kisarata ole paha.

Kaulalla on hyvä makoilla. Este numero 1.
80 sentin radalla sarja meni nyt paremmin, mutta okseri tuotti taas päänvaivaa. Ajauduimme jälleen liian lähelle, mutta urheasti Puppe mönki esteen yli. Sitten kuutosesteelle Puppe päätti kieltää, vaikka yritin videolta analysoida, että ihan hyvin se olisi siitä yli päässyt. Muistan vain tehneeni jarruttavan puolipidätteen liian myöhässä, mikä ilmeisesti sekoitti Pupen pakan ja aiheutti kiellon. Jatkossa siis vaikuttaminen ajoissa, ei todellakaan viime tipassa! Homma jatkui kuitenkin, ja suora linja meni sen jälkeen hyvin samoin kuin loppurata.

Sitten edessä oli vielä jännittävä 90 sentin rata. Okseri vainosi edelleen, ja taas tulimme sille pohjaan. Puppe joutui huonon lähestymisen takia keilaamaan yhden puomin mukaansa, mutta kiitin sitä ratkaisusta hypätä kieltäytymisen sijaan. Suora linja kakkosesteelle sujui onneksi edelleen neljällä askeleella. Sarja meni parhaiten nyt, mutta Puppe laskeutui B-osalta vasemmassa laukassa. Yritin korjata laukan nopeasti, mutta Puppe päätti pysyä vasemmassa laukassa. Vasta opettajan ääniavun jälkeen sain Pupen käymään ravissa ja nostettua oikean laukan. Pidätteet hukassa, hups. Nyt tulimme kuitenkin okserille hyvään paikkaan ja pääsimme viitoselle hyvin viidellä askeleella. Puppe oli jo valmiiksi vaihtanut laukan vasemmaksi, joten meno jatkui helposti. Puppe pääsi tosin vähän lentämään, jolloin paikka kuutoselle oli hukassa. Puppe jarrutti hieman, mutta tomeralla äänikomennolla hyppäsi esteen. Suora linja meni myös hyvin. Opettaja unohti, että meillä oli rata kesken ja alkoi jo antaa loppukommenttia. Ehdin todeta, että eikö meillä ole vielä sarja hypättävänä niin kuin olikin. Annoin oman keskittymisen herpaantua ja sorruin tuuppaamaan Puppea sarjan a-osalle. Puppe ei arvostanut ja kielsi aiheellisesti. Kasasin itseni taas nopeasti, ja olimme pikaisesti jo tulossa esteelle uudelleen. Tällä kertaa ei ollut mitään ongelmaa, vaan niin sarjan a- kuin b-osa ylittyivät sujuvasti, ja rata oli siinä.

Lisää könötystä esteellä numero 5.
Kaksi turhaa kieltoa harmittivat kyllä, mutta ihmeen vähän. Pääosin meno oli sujuvaa, ja Puppe liikkui mukavasti. Tunnin aikana tosin huomasin, kuinka mukauduin hyppyihin aivan liikaa ylävartalolla. Videolta nolottikin katsoa melkoista ratsun kaulan päällä makoilua. Tähän kyllä pitää kiinnittää huomiota. Muutenkin istuntani oli paikoin aika soutavaa, mikä varmasti aiheutti Pupelle välillä vaikeuksia. Hienosti ratsu kyllä selviytyi tehtävistä näistä huolimatta. Ihaninta oli huomata, ettei se 90 senttiä ole korkeutena paha, mutta minun pitää vain muistaa ratsastaa tarkemmin esteiden välissä. Kuten opettajakin tuumasi, ei tuolla korkeudella voi enää ihan suihkia samaan malliin kuin 70 sentissä. Tunnin fiilisten ja pohdiskelun jälkeen päätin sitten laittaa kisailmoittautumisen niin 70 kuin 90 sentin luokkaan. Opettajakin sanoi, että kisoissa voidaan mennä 70 sentin radan sujumisen mukaan ja tehdä ratkaisu 90 sentistä sen pohjalta. Jännää, mutta kivaa!



Videoista kiitos Alekseille!
Kuvat napattu videoilta.

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Huputitihei

Nukkuva ratsu ja ryhditön, mutta iloinen kuski.
Lauantaina pää löi tyhjää kaikista maailman treeniaiheista, ja niin päädyin ratsastamaan Jetin kentällä kevyesti ilman satulaa vailla sen kummempaa säätämistä. Sain hyvin pienellä vaivalla houkuteltua kylässä olleen kaverini mukaan kuvaamaan tuntia. Harmi vain, että kamerasta päätti loppua akku reilun minuutin jälkeen. Tulipahan kuitenkin vähän videota pitkästä aikaa. Ratsastin vajaan tunteroisen vailla tosiaan mitään sen suurempaa. Tein puolihuolimattomasti vähän siirtymiä samalla istuntaani miettien, mutta mitään en alkanut viilata toden teolla. Päivä oli niin ihanan aurinkoinen, joskin tuulinen, etten vain saanut keskityttyä mihinkään Oikeaan Kouluvääntöön. Ja hyvä niin, ei aina tarvitse mennä koulusilinteri päässä keikkuen.

Koska sain pitkästä aikaa videota minun ja Jetin menosta, niin onhan se analysoitava. Ensin kritiikki, tietysti. Oi ja voi tuota istuntaa! Yläselässä on Notre Damen kellonsoittajan kyhmy, ja polvet ovat puoliksi suussa. Nyt ymmärrän enemmän kuin hyvin, mistä opettajien rentouta jalat -ohjeet oikein tulevat. Jetin niska on myös varmasti mitä hurmaavin, mutta voisin välillä katsoa vaikka eteenpäin. Kolmanneksi vielä ohjastuntuma tai siis sen puute. Ohjat käyvät välillä varsin löysänä, kunnes taas puolivahingossa pysyvät tovin tuntumalla. Tasaisuutta niihin, kiitos! Tässä top 3 -havainnot, lisääkin toki löytyisi helpolla, mutta en nyt suostu märehtimään ihan mahdottomia.

Sitten on keksittävä vastapainoksi jotain asiallista. Muutakin kuin se, että pysyn selässä. Paikoin saan reagoitua aika nopeasti, kun Jetti yrittää alkaa hiippailla. Ravi ei toki ole kaikista reippainta, mutta ei kyllä pahintakaan matelua. Sen seurauksena istun kohtuullisesti selässä enkä ihan pompi minne sattuu. Osaan myös välillä olla jopa hiljaa ja komentamatta enkä aja Jettiä koko ajan eteenpäin. Videolta oli myös hauska huomata, kuinka sopiva Jetti on kokonsa puolesta minulle. Ei liian iso eikä lähellekään liian pieni. Passeli. Pitää yrittää jatkossa saada videoita Jetillä ratsastamisesta useammin, niin pääsen näkemään sitäkin. Toki noita asioita tuntee jossain määrin selkäänkin, mutta ei ihan aina. En esimerkiksi nyt tajunnut ratsastaessani, että jalkani olivat noin jännittyneet, mutta video paljasti senkin. Ihana, kamala tekniikka. Lisää sitä!



Kuvasta ja videoista kiitos Lauralle!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Heikunkeikun

Perjantaina pääsin jälleen ihmettelemään tätä talvea Jetin kanssa. Asteita oli +2 ja pieni tihkusade riesana sekä kenttä pitkälti sula. Mitä ihmettä? Toisaalta ihan hyvä vain, kyllä sula kenttä maaliskuussa voittaa koppurakentän mennen ja tullen. Tämän kerran pääideana oli ratsastaa tulevien koulukisojen rata eli B-merkin kouluohjelma läpi. Enemmänkin sillä ajatuksella, että opin radan kuin että oikeasti hinkutan sen viimeisen päälle. Tämä lisäys siksi, että menin tunnin ilman satulaa enkä luottanut siihen, että tasapainoni pitäisi yhtä rataa alusta loppuun asti.

Ennen kertaalleen ratsastettua ohjelmaa tein siirtymiä sekä väistöjä. Siirtymiä tein käynnistä raviin ja takaisin sekä laukannostoja käynnistä ja ravista. Käynti-ravi-käyntisiirtymät alkoivat toimia herättelyn jälkeen ihan ok. Etenkin siirtymät ravista käyntiin sujuivat mukavasti istunnalla. Siirtymät ylöspäin olivat vähän hitaita, ja istuntani oli jotenkin tosi epävakaa. Yritäpä siinä sitten tehdä asiallista nostoa, kun en meinaa itse pysyä rauhassa selässä. Tämä ongelma vaivasi eniten tietysti ravissa. Jostain syystä polveni tykkäsivät pusertua Jettiin kiinni, mikä taas vei Jetin liikkumisinnon. Jos sain polvet rennommiksi, aloin pomppia kyydissä melkoisesti. Olipa taas vaikeaa!

Itse kouluohjelma olikin sitten melkoinen esitys. Keskittymiskyky, onko se jotain syötävää? Suurimmat ongelmat aiheutti istuntani heikunkeikun-meininki. En vain päässyt istumaan rennosti ja välillä jopa huomasin puristavani Jetti-reppanaa polvillani. Ruuna vastasi moiseen hölmöyteen jarruttelemalla, mikä onneksi herätti minut aina korjaamaan istuntaani. Kymmenen metrin voltit olivat vähän epäsäännöllisen muotoisia. Oman haasteensa toi asettaa Jetti keskihalkaisijalla vasemmalle ennen voltille lähtöä, sillä sisäpohkeeni unohti vähän olla tukena. Ravissa tehty temponlisäys oli aika vaatimaton, ja kippasin näyttävästi takanojaan sen aikana. Ohjastuntuma karkasi samalla. Käyntikohdassa meno hyytyi, ja sorruin tuuppaamaan. Kaukana olivat rentous ja letkeys. Pohkeenväistöt menivät hiippaillen, mutta välillä sain nollattua omaa ratsastustani enkä alkanut häseltää kovin paljoa. Se vähän paransi tilannetta, mutta kovin huimia pisteitä väistöistä ei olisi irronnut.

Oikea laukka nousi mukavasti pisteessä, mutta meno oli hyytynyttä. Istuntani ei pitänyt yhtään eikä Jetti tykännyt pusertamisestani. Keskiympyrä oli taas muodoltaan aika jännä, sillä ympyrän hahmottaminen näyttäisi olevan minulle todella vaikeaa. Laukkalävistäjä meni ihmeen mukavasti, vaikka aloin itse ennakoida siirtymistä raviin turhan nopeasti. Vasemman laukan nosto I-pisteestä ei onnistunutkaan, vaan sain sen nousemaan railakkaasti myöhässä. Valmistelut unohtuivat eikä Jetti tajunnut heilumiseni tarkoittavan laukannostoa enkä kyllä ihmettele. Lopulta pääsimme laukkaan C:ssä ja siitä lähdimmekin jo lävistäjälle esittämään keskilaukkaa. Koska istuntani oli mitä oli, en tohtinut juuri pyytää eroa harjoituslaukkaan. Positiivista oli kuitenkin se, että lävistäjä päästiin aika loppuun ennen kuin siirryimme raviin. Tässä kohtaa Jetti liikkui jo paljon paremmin, jolloin ohjelman päättäminen lopputervehdykseen sujui helpommin.

Kokonaisuudessaan päivän treeniä voi kuvata sangen huteraksi. Jostain syystä en vain pysynyt kyydissä tasaisesti, mikä heijastui kaikkeen muuhun tekemiseen. Jetti ei päässyt liikkumaan kunnolla, kun välillä joko pompin tai takerruin kiinni. Niinpä en saanut houkuteltua sitä liikkumaan rennon letkeästi ja tuppasin vähän ottamaan turhia paineita ohjelman yksittäisistä kohdista. Jatkossa saisin opetella ymmärtämään, että ohjelma on kuitenkin kokonaisuus. Vaikka jokin yksittäinen asia ei välttämättä onnistuisi, ei se tuhoa koko ohjelmaa. Onneksi nyt treenin ideana oli vain painaa mieleeni ohjelman kulku. Olisin silti voinut samalla kyllä treenata myös omaa asennoitumistani. Pala kerrallaan sen kummempia hötkyilemättä. Tulipahan kuitenkin ratsastettua ohjelma yhden kerran läpi ja seuraavan kerran se on luvassa viikon päästä sunnuntaina kisaradalla. Hui jännä!