torstai 28. heinäkuuta 2011

Synttärisankarin kanssa rentoilemassa

Tänään Helvillä oli juhlapäivä, sillä tasan 20 vuotta sitten se näki päivänvalon silloisessa Neuvostoliitossa trakehnertamma Belan toisena varsana. Ei tosin synttärisankari tainnut tietää merkkipäivästään, mutta sai se kuitenkin minulta lahjaksi rennon peltolenkin kouluväännön sijaan sekä pari porkkanaa.

Peltolenkille köpöttelimme tie- ja metsäpolkupätkää myöten. Säpsähdyksiä ei tarvinnut kokea kuin yksi, ja sekin oli heti alussa harakan lehahtaessa korkeasta heinikosta lentoon. Hevosen säikähdys on kyllä vinkeän tuntuinen. Se tuntuu kuin hevonen katoaisi alta, kun se säikähtäessään nytkähtää alemmas. Onneksi Helvi keskittyy tähän niiaamiseen eikä siihen pakenemiseen.

Peltolenkillä otimme vähän ravia ja laukkaa. Tamman jalka alkoi nousta ketterästi, joten etenkin laukassa sain haeskella tammaa kuulolle. Tällä kertaa se onnistuikin aika hyvin, kun sain pidettyä oman istuntani jokseenkin kasassa. Olisipa ollut kiva viilettää pidempikin pätkä laukkaa, mutta lenkin toisella puolella olevalla tiellä oli kaivuuhommat menossa, niin en halunnut tamman saavan siitä sätkyjä. Sen verran se kuitenkin ehti niitä kyttäillä kauempaakin.

Sitten tammalla menikin vaikeaksi, kun läheisellä kuntoradalla käveli hulmuavaan hameeseen ja huntuun pukeutunut nainen. Helvin oli pakko seisahtaa paikoilleen ja tuijottaa epäuskoisena vuoroin kaivuriporukkaa, vuoroin hulmuavaa ilmestystä. Nauratti kyllä, kun Helvi näytti ihan siltä, ettei tiedä, kumpaa niistä olisi pitänyt alkaa pelätä enemmän. Ei se onneksi kumpaankaan sitten sen isommin reagoinut. Kevyen humputtelun jälkeen palasimmekin jo takaisin tallille, ja rapsuttelin vielä synttärisankaria ennen kuin se tallusteli ruohoapajalle.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Hoplaa ja ohhoh

Nyt on vuorostaan kolmas tunti Aaltiksella takana. Toiveeni uuden hevosen testaamisesta oli kuultu, ja nousin noin kuukausi sitten tallille saapuneen Hanibalin eli Paksun selkään. Tallin sivujen mukaan tämä kuusivuotias ruuna on noin 162-senttinen ja taitaa koulupuolella helpon B:n ja estepuolelta sen kerrotaan vain hyppäävän innokkaasti. Opettajalta tuli kommenttina, ettei Paksu siedä kovakätisiä ratsastajia ja on muutoin herkkä. Ei kuulemma tarvitse kannuksia ja raipankin sai jättää pois. Jälkimmäistä tosin kaipasin tunnin aikana muutamaan otteeseen.

Tunnilla oli onnellisesti puomeja, sillä parin mönkään menneen koulutunnin jälkeen kaipasin vaihtelua. Alkuverkka tehtiin samalla tavalla kuin ennenkin: ravailua ja pohkeiden ratsastusta läpi. Opettaja korosti minulle, että Paksun on annettava mennä hyvin kevyellä ohjastuntumalla näin aluksi, ettei se jännitä itseään ihan tönkköön. Menin siinä sitten vähän sekaisin enkä tiennyt, mitä niillä ohjilla olisin tehnyt.

Vasen kierros ravaillen meni ihan ok, vaikka polle kyllä jännittyi melkoisesti asetuksista ja pidätteistä. Oikea kierros oli puolestaan ihan hirveää. Paksu puski niin sanotun sisäpohkeeni läpi leikiten enkä osannut korjata muuten kuin ohjalla. Sisäpohkeeni kieltäytyi tekemästä mitään järkevää, ja opettaja kerta toisen jälkeen vaati sisäpohjetta töihin. Mutta en osannut! Olisin kaivannut lisää apua siihen, miten olisin saanut tuon kurittoman jalkatekeleeni töihin, mutta sitä ei irronnut. Oikeassa kierroksessa oli kyllä jo kunnon voi ei -fiilis, sillä pelkäsin tunnin menevän ihan plörinäksi näemmä täysin turhaksi heittäytyvän oikean jalkani takia. Kuvastakin näkee, ettei meillä Paksun kanssa ihan synkannut.

Alkuverkkojen jälkeen kahden puomin suoraa tahkottiin lopputunti laukassa. Tällä kertaa tehtävän toistaminen tunnin ajan ei haitannut, sillä saipahan kerrankin laukata ja lisäksi oli aikaa korjailla ilmenneitä ongelmia. Homma aloitettiin vasemmassa kierroksessa ja ensin väliin piti pistää normaalilla laukalla neljä askelta. Tämä taidettiin hurauttaa kerralla oikein. Sitten pitikin tulla reippaampaa laukkaa eli nyt askelia väliin vain kolme. Opettaja tuumaili, että Paksun kanssa saa tehdä töitä, sillä se on lyhytlaukkainen hevonen. Olin kuulevani äänessä vähän arvelua, ettei meillä menisi homma ainakaan ekalla kerralla oikein. Tästä sisuuntuneena taisin tehdä kunnon hoplaa-ratsastuksen, kun pistin Paksun laukkaamaan ja hurauttelimme täysin vaivatta välin kolmella askeleella. Opettaja nauroi Paksunkin näyttäneen itseensä hyvin tyytyväiseltä, ja kovasti se sai minultakin kehuja.

Videolta katsottuna sitten huomasin, että väli kolmella askeleella meni muuten kivasti (kun ei huomioida ulkoapujen puutetta ensimmäiselle puomille tultaessa), mutta ensimmäinen puomi jäi harmillisesti takajalkojen väliin.

Oikeassa kierroksessa tehtävä menikin vaikeaksi. Paksu puski railakkaasti sisälle eikä onneton sisäpohkeeni osannut tehdä asialle mitään. Opettaja komensi unohtamaan sen sisäohjan viemisen liki harjan toiselle puolelle ja keskittymään ulko-ohjaan ja sisäpohkeeseen. Mutta ei se sisäpohkeeni herännyt tästäkään toimimaan. Ulko-ohjalla sain menoa pikkuriikkisen korjattua, mutta en tarpeeksi. Niin kuin pelkällä ohjalla ei yleensä saakaan. Puomille tuli siis rumia lähestymisiä, ja homma meni säheltämiseksi. Taidettiin just ja just kerran saada se kolme askelta siedettävästi. Sitten väliin pitikin taas ratsastaa neljä askelta. Me jäimme vähän siihen hoplaa-meininkiin, joten nyt sai huuli pyöreänä ihmetellä, että ohhoh, miten tämä hevonen nyt ratsastetaan rauhallisemmaksi. Paksua sai pidätellä aika tiukasti, että lopulta saatiin ne neljä askelta ilman, että eka tai toka puomi jäi väärin jalkojen väliin.

Väliin saatiin lopulta neljä askelta, vaikka olisihan tuo sujuvamminkin voinut mennä. Kiitokset taas kuvasta ja videoista Noralle!

Sitten vaihdettiin vielä kierros vasempaan ja otettiin siihenkin suuntaan vielä väli neljällä laukka-askeella. Meidän kaahotuksemme jatkui edelleen ja saimme aika monta sakkokierrosta, kun puhdasta neljää ei alkanut irrota. Opettaja ohjeisti pitämään pohkeet pidätteissä lähellä, mutta jotenkin pohkeeni vain yllyttivät hevosta kipittämään. Ei siinä paljoa valitettavasti ehtinyt rentoutua, vaan pidätteitä sai tehdä hyvissä ajoin ennen ensimmäistä puomia aina askelta ennen viimeistä puomia. Ei ollut nättiä meno, kun jarrut eivät toimineet hyvin.

Loppuraveissa yritin pyöristellä Paksua, mutta se heittäytyi vallan loremaiseksi. En usko olleeni suussa kiinni, vaan antaneeni löysempää ohjaa. Silti polle kuitenkin päätti protestoida ja narskutella hampaita melkoisesti. Höllensin ohjia sitten entisestään, mikä vähän auttoi narskutteluun. Yritin sitten pohkeilla ratsastella hevosta, mutta en oikein hanskannut hommaa. Pakko myöntää, että ilman kunnollista ohjastuntumaa olin vähän hukassa. Paksusta ei pyöreyttä saati rentoutta tällä tunnilla irronnut. Syyttävä sormi osoittaa kyllä ihan oikeaan suuntaan, kun se on kääntynyt minuun. Paksu olisi toisaalta erinomainen opetushevonen minulle tässä taistossani ohjissa roikkumista vastaan. Toisaalta se on hitusen liian herkkä, joten hernepellot taitaisivat loppua kesken ennen kuin taulapäänä oppisin ratsastamaan enemmän pohkeilla.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Miten se pohkeenväistö taas menikään?

Toinen tunti Aaltokankaan ratsutallilla takana, ja pollearpajaisissa sain toisen kerran Töpön. Se vähän harmitti, sillä olisin mieluusti kokeillut uutta hevosta, niin saisi vähän kuvaa tallin valikoimasta. Mutta ei auttanut muu kuin ottaa Töpö aiemmalta tunnilta matkaan ja hilpaista kentän haltuunsa ottaneiden kurssilaisten jaloista maneesiin treenaamaan pohkeenväistöä. Sisäinen kouluratsastajani ehti iloita, että kyllähän yhdet ja toisetkin väistöt pistetään leikiten menemään. Harmi vain, ettei ratsastustaitoni sattunut olemaan tänään matkassa.

Alkuverkassa saimme taas ravailla itsenäisesti, ja opettaja kehotti jälleen ratsastamaan pohkeet läpi. Jälleen kerran jätin kysymättä, miten tämä asia tehdään tarkalleen ottaen. Valitsin taas sen tyylin, että yritin pitää hyvän tuntuman ja ratsastaa pohkeilla hevosta liikkumaan. Töpö liikkui ihan hyvin, ja tällä kertaa muistin ympyröillä huolehtia ulkoavuista, ettei polle yrittäisi puskea. Pyöreyttä en hevosesta saanut alkuverkan aikana kaivettua yhtään, vaikka koetin asetella ja houkutella Töpöä rentoutumaan. Opettajalta tuli komennus lyhentää ohjaa pariinkin otteeseen, mikä tuntui vähän hassulta. Opettajalle sopinut ohjaspituus tuntui itselle ainakin alussa hurjan lyhyeltä. Tosin se pituus säilyttämällä olisi hevostakin varmaan voinut saada vähän lyhyemmäksi sen sijaan, että se hipsi pitkänä menemään.

Pohkeenväistöjä tehtiin käynnissä ja ravissa kääntymällä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja siitä takaisin uralle väistättämällä. Luulin tosiaan, että väistöissä pääsisi hienosäätämään, mutta olinpa hyvin väärässä. Koko tunnin ajan tahtoi olla sellainen olo kuin olisin ihan ensimmäistä kertaa väistöjä tekemässä. Ensin Töpö karkasi lapoineen ulkoa, sitten puolestaan se ei astunut riittävän isosti, sitten se olikin jo ihan vinkkuralla tai kuski sisäohjassa kiinni. Ravissa ongelmat kertaantuivat, mutta siinä korostui etenkin tuo lapojen karkaaminen.

En yhtään käsitä, miten väistöt saattoivat olla niin vaikeita. Nyt asiaa mietittyäni voin hyvällä mielellä syyttää toimimattomia pohkeitani, jäämistäni ohjaan kiinni sekä kyvyttömyyttäni ratsastaa pidätteitä läpi. Lopputuloksena oli Töpö, joka yritti ymmärtää kuskia ja tehdä vaadittua, hyvin epämääräisesti pohkeenväistöä muistuttavaa liikettä. Yritäpä siinä sitten ymmärtää kuskia, joka roikkuu ohjissa, huitelee pohkeilla silloin tällöin jotain ja vieläpä antaa hevosen venähtää pitkäksi.

Opettaja ohjeisti pitämään hevonen suorana, huolehtimaan ulkolavasta ja pyytämään pohkeella isompaa väistöä. Pätkittäin sain Töpöä menemään oikein, jolloin se ehkä kerran tai kaksi vähän antoi myöten. Plussaa minulle kuitenkin edes siitä, että katse pysyi kohtuullisesti menosuuntaan. Pakko kyllä myöntää, että hevosta sai pidättää aika vahvasti ennen kuin se tuntui reagoivan mihinkään. Istuntani eli varmasti jälleen omaa elämäänsä. Opettaja tosin kyllä sanoi, ettei Töpö ole kaikista helpoin hevonen saada keveäksi. Sen kyllä allekirjoitan, vaikka tiedän omien taitojenikin rajallisuuden.

Laukkaosuus jäi tällä kertaa väistöjen jälkeen tehtyihin pääty-ympyröiden pyörittämiseen. Vasen laukka rullasi ihan kivasti, mutta oikeassa en vain pysynyt mukana. Pohkeeni seilasivat ja ennen kaikkea käteni vispasivat edestakaisin. Olisi varmasti taas pitänyt hakea hevosta aktiivisempaan laukkaan ja kevyemmäksi edestä. Mutta mitä sitä turhaan, kun aina voi valita matkustamisen vaihtoehdoksi. Opettaja vastasi tunnin surkutteluuni sillä, että Töpö on vain mielissään, jos joku suostuu kantamaan sen päätä. Sitä juuri olin valtaosan tunnista tehnyt, joten ei ihme, että homma tahtoi olla paikoitellen vähän raskasta. Ohjetta oli kyllä tullut jo tunnin alusta, että pohjetta ja pidätteillä edestä painavaa hevosta kuriin. Kuulin kyllä nämä korjausneuvot, mutta en sitten tainnut osata niitä toteuttaa.

Tunnin loppuraveissa sain uurastuksen jälkeen taas lyhyen hetken, jossa Töpö rentoutui päästään ja venytti vähän eteen ja alas. Olisipa vain kiva tietää, miten rentoutta ja pyöreyttä saisi tästä hevosesta kaivettua vähän useammin. Tunnin jälkeen oivalsin, että Töpöhän on hyvin kaapomainen: tykkää painaa kädelle, viipottaa omaan tahtiinsa ja puskea, jos siis kuski mahdollistaa nämä kaikki. Aaltiksen tunneissa puolestaan on jännää se, että näiden kahden kerran perusteella koko tunti tehdään samaa asiaa kerta toisen jälkeen. Plussaa siinä on toki se, että on aikaa saada asia toimimaan, mutta miinusta kaltaiselleni keskittymiskyvyttömälle on se, että joskus saattaa aihe alkaa puuduttaa kesken tunnin. Mutta saa nähdä, mitä kolmas oppitunti huomenna näyttää. Toivottavasti opettaja muistaa toiveeni uuden pollen testaamisesta.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Vauhdikasta rentoilua

Tänään päätin ottaa Veronan kanssa rennosti ja ratsastella ilman kummempia tavoitteita. Tai no oli siinä yksi tavoite, nimittäin muistuttaa itselle, ettei kesä suinkaan ole ohi, vaikka töihin pitikin palata. Suuntasimme ensin aurinkoisessa kelissä ulkokentän reunalla olleelle pienelle mäelle, jota kiipeilimme parit kerrat ylös. Verona venytti tässä askelta mukavasti, ja samalla sain itse taas testailla kevyttä istuntaa. Hyvin meni muuten, mutta tasapaino petti heti, jos kantapäät pääsivät nousemaan.

Tämän jälkeen suuntasimme läheiselle metsäpolulle käppäilemään. Verona tuntui tykkäävän maisemanvaihdosta, mutta ötökät tahtoivat vähän häiritä menoa. Toinen polku meni sen verran soiseksi, että jätimme sen väliin. Toinen puolestaan näytti menevän melkoisen koivuviidakon läpi, joten siihenkin matkamme tyssäsi. Pitäisi joskus ottaa selvää noista reiteistä enemmän, niin voisi käydä Veronankin kanssa useammin maastossa rentoutumassa.

Metsäköpöttelyn päätteeksi palasimme pellolle. Ravailimme siinä hyvän tovin ja olipa mukava löytää tammasta taas vetävä, mutta ei kaahottava ravi. Pitkä pelto sai selvästi tammaan liikettä. Päätin sitten rohjeta testaamaan maneesissa kohtuullisesti sujunutta laukkaa näin ulkotiloissa. Oikea laukka nousi käynnistä rauhallisesti, mutta muutaman askeleen jälkeen tamma lähti kiihdyttelemään. Oma moka tietenkin, kun olin mennyt nostamaan laukan pitkän pellon alkupuolelta. No, siinä oli sitten jarruttelumatkaa ainakin edessä. Tammaa piti komentaa aika tomerasti ennen kuin pidätteet menivät läpi, ja askellajiksi saatiin taas ravi. Harmitti kyllä, kun hölmöyksissäni menin antamaan tammalle valinnanvapauden sen sijaan, että olisin itse ollut päättämässä.

Laukan jälkeen Verona oli täpinöissä ja ehdotteli ravia kerta toisen jälkeen. Tulipahan sitten taas treenattua niitä pidätteitä, ja tällä kertaa osasin vähän paremmin istua satulaan ja olla roikkumatta ohjissa koko aikaa. Vatsalihakset pääsivät kyllä melkoiseen rääkkiin. Tuloksena oli kuitenkin pitkää matkaa rauhassa ravannut hevonen, joten ilmeisesti jotain meni oikeinkin. Tästä rohkaistuneena päätin vielä kokeilla vasenta laukkaa. Tamma yritti alussa taas lähteä spurttaamaan, mutta tällä kertaa sain sitä paremmin haltuun, ja laukka oli melkein jo normaalia. Jarrutusmatkaa sai tosin taas varata, mutta ei lähellekään samoissa mitoissa kuin aiemmassa laukkapätkässä.

Loppuun hain vielä rennon ravin, jonka jälkeen hyppäsin satulasta ja taluttelin loppukäynnit. Kivan rento kerta, josta hevonenkin tuntui nauttivan. Ennen tallilta lähtöä ehdin vielä nähdä, kun yksi tallilainen treenasi oman kisahevosensa kanssa pellolla. Siellä mentiin sellaista laukkaa, että tanner tömisi. Oli kyllä mahtavan näköistä menoa. Siinä varmasti täytyy olla ratsastajan ja hevosen välinen kommunikointi kunnossa, jotta homma ei lähde käsistä. Rohkenen kyllä epäillä, että olen tätiytynyt niin, että moisessa menossa sitä jännittäisi enemmän kuin osaisi vain nauttia menosta.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Vasta-asetuksia ja laukkapulmia

Tällä kertaa otin treeniaiheeksi Veronan kanssa vasta-asetukset. Tavoitteena oli saada tamma paremmin ulko-ohjan tuelle ja opettaa itselle, että sisäohja ei ole se ainoa mahdollinen ohja. Kuviona oli aluksi kolmikaarinen kiemuraura vasta-asetuksien kera, jossa yritin myös muistaa suoristaa kunnolla ennen uuteen suuntaan kaartamista.

Kiemurauralla vasta-asetus tuntui helpommalta vasemmalle. Oikeallekin se sujui, mutta siinä sain korjata enemmän, ettei polle lähtisi puskemaan sisemmäs. Verona piti asetuksen aika mukavasti itse, jolloin saatoin keskittyä sisäohjalla myötäämiseen ja vakaan ulko-ohjan tuntuman säilyttämiseen. Korjaushetkinä huomasin kuitenkin yrittäväni tehdä liikaa sisäohjalla sen sijaan, että olisin korjannut sisäpohkeella. Suoristumishetket olivat myös ihan ok, kunhan muistin itse ratsastaa ne kohdat.

Tämän jälkeen pyörittelin vielä muutamat ympyrät käynnissä ja ravissa aluksi vasta-asetuksella, sitten myötäasetuksella. Ympyrällä sai kiinnittää huomiota siihen, ettei tamma ala valua sisemmäs. Tällä kertaa yritin saada itseäni korjaamaan menoa pohkeella, ja muutamia kertoja se onnistuikin. Muina kertoina ilmeisesti istuntani vinksahti niin pahasti, ettei pohkeella korjaaminenkaan auttanut kovin hyvin. Myötäasetuksessa olisin toivonut saavani Veronaa jo vähän pyöristymään, mutta toiveeni oli aika turha. Kyllä polle pätkittäin aina hitusen laski päätään, mutta kaukana pyöreästä menosta oltiin. Kunpa vain saisin pohkeeni toimimaan aktiivisesti, niin pyöreydenkin hakeminen helpottuisi.

Laukatessa tamma oli tänään reippammalla tuulella. Se olisi tykännyt kaahottaa oman mielensä mukaan eivätkä pidätteet etenkään oikeassa kierroksessa tuntuneet merkitsevän sille oikein mitään. Yritin hokea itselleni koko ajan, että istu alas, nojaa vähän taakse sekä pidätä ja myötää. Mutta ei. Meidän kommunikointikielemme oli varmaan vaihtunut, sillä yrityksilläni ei ollut kunnon vaikutusta. Pari kertaa tamma tosin päätti vaihtaa raviin ihan itsestään. Ei kovin hallittuna menoa minun osaltani siis.

Vasemmassa kierroksessa meno oli hallitumpaa. Tamma vähän yritti mennä oman mielensä mukaan, mutta nyt pidätteet menivät hieman paremmin läpi. Olisin jälleen tosin saanut olla pidätteiden aikana tarkempi siitä, että pohkeeni pysyvät tuntumalla, jotta laukka olisi lyhentynyt pysyen silti ponnekkaana. Ei sitä näemmä millään muista kaikkea. Laukassa jäi harmittamaan se, kuinka helposti valuin aina vikiseväksi matkustajaksi sen sijaan, että olisin aktiivisesti osannut vaikuttaa hevoseen. Tiedänpähän taas uuden aiheen, jota miettiä ja jossa koettaa oppia paremmaksi.

Loppuun otin vielä muutamat avotaivutukset käynnissä. Peileistä tarkisteltuna alku meni komeasti mönkään. Jos sainkin etupäätä sisemmäs, valahti pollen takaosa pian samalle uralle. Sitten tajusin taas - yllätys, yllätys - ratsastavani liikaa ohjilla. Kun sain pohkeitani menoon ainakin hetkittäin mukaan, saimme muutamia hyviä ja oikein menneitä askelia.

Nyt lähinnä mietitytttää se, missä vaiheessa olen alkanut näin ohjapainotteiseksi ratsastajaksi. Tai kentien olen ollut sitä aina, mutta nyt tehtävien vähän vaikeutuessa sen huomaa selkeämmin. Länkkäritunti ja toinenkin olisi varmasti tarpeen, jotta tajuaisin hevosen kulkevan mainiosti ilman ohjissa roikkumista.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Pieleen meni

Koska en pääse oman tallin tunnille yli kahteen viikkoon hevosten ollessa lomalla, kipaisin vierailemaan naapuriin eli Aaltokankaan ratsutallille. Tunnille ilmoittautuessani olin pyytänyt, ettei minulle laitettaisi pituuteni (178 cm) vuoksi ihan pienintä ponia. Pyyntö oli toteutettu huolellisesti, sillä olin saanut ilmeisesti tallin suurimman hevosen Amadeon, lempinimeltään Töpön, jonka säkäkorkeus on noin 175 senttiä. Tunnin treeniaiheena oli avotaivutus.

Alkuverkassa ravailimme omaan tahtiin, ja opettaja kehotti hakemaan sisäpohkeen jo tässä vaiheessa läpi. Töpöä sai vähän nohittaa liikkumaan, mutta hiljalleen se alkoi liikkua kohtuullisesti komentamattakin. Sitten törmäsinkin siihen, että ulkoapuni olivat jälleen kerran jääneet kotiin, sillä ympyröillä Töpö puski railakkaasti ulos enkä meinannut saada sitä kuriin. Vaikka pollella tuota säkäkorkeutta olikin, ei se ollut mikään muhku tapaus, päinvastoin. Niinpä välissä tuntui, että sain väännellä jalkani melkoiselle mutkalle, että sain hyvän kontaktin pohkeillani sen kylkeen. Tämä polle kyllä näytti selvästi, ettei sillä sisäohjalla paljoa ratsastella, mutta harmikseni en saanut ulkoapujani toimimaan kunnolla koko tunnin aikana.

Tässä videollekin tarttuneessa kohdassa taisi olla tunnin ainoa hetki, kun sain Töpöä edes hitusen rentoutumaan. Kiitos hevoselle siitä, että kesti maltillisesti nuo edestakaisin pomppivat kädet.

Alkuverkan jälkeen siirryttiin tekemään avotaivutusta käynnissä toinen pitkä sivu. Muualla sai alussa ravata, lopuksi laukata. Pöljyyksissäni olin tietenkin alkuverkassa jättänyt ratsastamatta sisäpohkeen kunnolla läpi, mikä tietenkin kostautui tässä tehtävässä mahtavasti. Kierros toisen jälkeen opettajalta tuli kommenttia siitä, että joko hevonen ei ole yhtään kolmella uralla tai sitten venksotetaan ihan miten sattuu. Yritin naputella sisäpohkeella, asettaa sisäohjalla ja kontrolloida ulko-ohjalla. Ulkopohkeella puolestaan koetin töniä hevosta sisemmäs ja samalla yritin sisäpohkeella saada sitä taipumaan. Eli melkoista apusekamelskaa tuli hevoselle tarjottua. En jostain syystä saanut hevosta niin hyvin kuulolle, että homma olisi ollut helppoa yhtään hetkeä.

Opettaja ohjeisti hakemaan hevosta paremmin pohkeiden väliin. Minulla löi tyhjää enkä tajunnut, miten tämän saisi tapahtumaan. Olisi tietenkin pitänyt kysyä, mutta jäipä sekin kaiken muun lisäksi. Yritin sitten hakea hevosta pohkeesta eteen ja tasapainottaa pidätteillä. Tämä ei kauheasti tuottanut tulosta. Käynnissä muutaman kerran tunsin, kun etuosa loksahti oikeaan kohtaan, mutta silmänräpäyksessä olimmekin jo jotenkin muuten vinkuralla. Lisäksi opettajalta tuli noottia sisäjalkani nousevasta kantapäästä ja siitä, että olen ohjissa kiinni. Molemmat korjaukset olivat hyvin aiheellisia. Etenkin sisäjalkani oli paikoitellen aika hirveästi, mutta ilmeisesti kykyni ratsastaa edes vähääkään oli jäänyt tänään matkasta. Ehdin jo harkita paluuta alkeis- tai jatkotunneille.

Ravissa meno ei tietenkään parantunut. Töpö halusi kipittää reippaammin ja nyt vuorostaan pidätteeni eivät tahtoneet mennä läpi. Oli vähän hanskat tiskiin -fiilis, mutta yritin silti aina saada hevosta vähääkään kuulolle. Usean kierroksen tahkoamisen jälkeen opettajalta irtosi ihan ok -kommentti, vaikka mielestäni menossamme oli lähinnä vain ajatuksen kaukaista sukulaista tehtävään nähden. Muutamia hetkiä sain Töpöä kuitenkin vähän sinnepäin, mutta kauheasti ei itselle heltiä taputuksia tästä tunnista. Olipahan kuitenkin taas maan pinnalle palauttava tunti siinä mielessä, että tajuan taas puutteellisesti toimivat pohkeeni ja liiankin kanssa elävät kädet.

Tässä vielä kuvasarja kirjasta nimeltä Kohti ratsastamisen täydellistä taidottomuutta


Tunnin muutamat kivat hetket tulivat avotaivutusten jälkeen nostetuissa laukoissa. Ne nimittäin nousivat käynnistä alun tahmeuden jälkeen aika vaivattomasti. Opettaja tosin huuteli, että aktiivisempaa laukkaa Töpölle, että siinä oli taas korjattavaa. Laukka oli isoa, mutta ei onneksi ihan niin kauheaa kuin olin ennakkoon kuvitellut. Vaikka tunnin tehtävä ei onnistunut, oli kiva saada edes muutama hyvä pätkä, vaikkakin ihan muualta. Olipa taas kyllä tällainen haihattelut nollaava tunti. Näitäkin on hyvä joskus olla, mutta olisi ollut kuitenkin kiva osata vähän paremmin.

Kiitokset kuvista ja videoista Noralle! Lukaiskaapas muuten hänen blogimerkintänsä samaisesta Töpö-hevosesta. Jos joku muuten ihmettelee hevosen lempinimeä, niin olette varmasti kuvissa tai videossa kiinnittäneet huomiota pollen onnettomaan häntään, josta lempinimikin juontuu.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Viisi vuotta satulassa

Hyvää viisivuotispäivää säännölliselle ratsastusharrastukselleni! Tosiaan 21.7.2006 suuntasin perhoset vatsassa Saaran tallin aikuisten jatkotunnille. Ratsukseni oli merkitty silloin 13 vuoden ikäinen Ralle-ruuna, tuttujen kesken ihan vain Rolle. Siitä tunnista olin jälkikäteen kirjannut erittäin suurella hevosasiantuntijuudellani muistiinpanoihin, että polle oli itsepäinen ja vieläpä pomppuravinen. Aika nopeasti kuitenkin tajusin, että kyllä se vika pääosin aina kuskissa oli. Rollen kanssa ehdittiin kokea sekä hyviä että opettavaista hetkiä ennen kuin ruuna siirtyi vihreimmille laitumille kesällä 2010 pitkään jatkuneen sairastelun takia.

Viisivuotispäivää ei tietenkään voinut viettää kotona ja kaikeksi onneksi luvassa oli Helvin ratsastus. Päätin ottaa treeniaiheeksi jotain sellaista, josta me molemmat tykkäämme. Niinpä aiheeksi valikoitui muutamien esteiden hyppelyt. Alkuverkaksi otin ravia ja laukkaa kevyessä istunnassa. Lämmittelyn jälkeen otin vielä pohkeenväistöjä käynnissä.

Väistö oikealle lähti aika mukavasti. Tammalle tarvitsi alussa kertoa, että tällaista pitäisi tehdä, ja se väisti kiltisti pienin avuin. Oman istuntani oli myös kohtuullisesti kasassa, mikä varmasti auttoi tässä. Parantamista olisi ollut kuitenkin eteenpäinpyrkimys, joka nyt tahtoi olevan pahemman kerran hukassa. Vasemmalle väistäminen taas tökki. Pohjetta sai käyttää tiheään tahtiin, ja silti meno oli vähän tönkköä. Huomasin taas alkavani säheltää, joten yritin nollata tilannetta ja aloittaa taas rauhallisemmin. Istuntani oli tähän suuntaan aika hukassa. Tunsin kyllä olevani enemmän oikealle painoni kanssa, mutta en jostain syystä saanut korjattua sitä. Tämä oli vähän kummallista, sillä yleensä olen mutkalla nimenomaan vasemmalle.

Tämän jälkeen aloittelimme hyppelyn pienellä ristikolla, jolla taisi olla korkeutta ehkä hurjat 40 senttiä. Helvi laukkasi vähän jopa laiskahkosti, mutta yli mentiin molemmista suunnista silti ilman kummempia sähläyksiä. Seuraavaksi hyppelin pystyä, joka oli suunnilleen samaa korkeusluokkaa ristikon kanssa. Pystylle pääsi lähestymään pitkällä suoralla, jonka aikana Helvikin huomasi olevansa hyppelemässä esteitä. Tämän jälkeen tamma löysi itsestään vanhan estehevosen ja alkoi laukata mukavan reippaasti. Yli mentiin taas helposti.

Muutamien hyppyjen jälkeen vuorossa oli hengähdystauko, jonka aikana kävin nostamassa pystyn noin 60 senttiin. Helvi oli mukavan innoissaan ja nosti laukat kevyesti. Nyt sillä oli jo vähän imuakin esteelle, ja korvat hörössä se hypähti pystyn yli. Kuski puolestaan jäi pari kertaa ihastelemaan reipastunutta hevosta ja unohti ratsastaa, jolloin hevonen pääsi pitkäksi ja hyppäsi turhan läheltä. Neljä virhepistettä napsahti ja syyt kuskin niskoille. Lopuksi otin vielä muutamat hypyn ristikolle vähän hallitummin. Muistin ratsastaa hevosen suorana ristikolle, pyytää tarvittaessa odottamaan ja sitten antaa sille hyppyrauhan. Tuloksena oli tasaiset ja helpot hypyt, joihin oli hyvä lopettaa.

Helvi oli sitä mieltä, että nythän tässä vasta makuun päästiin ja tarjosi loppuraveissa oikein vetävää menoa. Loppuun hain rauhallisempaa ravia, jossa pyörittelin vielä ympyröitä. Kun tamma oli saanut estehuuman mielestään ja ravasi rennosti, saattoimme vaihtaa käynnille ja suunnata takaisin tallia kohti. Mukava ratsastus kyllä ja väitän, että Helvi nautti tästä ainakin piirun verran enemmän kuin tavallisesta kouluväännöstämme. Vielä kun tamman saisi nuorennuskoneeseen, jotta voisimme hypellä esteitä säännöllisemmin. Mutta onneksi voimme aina välillä muutaman esteen ylitellä molempien mielenvirkistykseksi.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Pulmia pidätteissä

Tiistain ratsastus Veronalla jäi väliin reppanan turvonneen silmän takia, mutta tänään polle oli kaikeksi onneksi entisensä. Niinpä suuntasimme treenaamaan ja aiheeksi otin maanantaina aloitellut siirtymät. Tavoitteena oli saada siirtymistä sujuvia niin alas- kuin ylöspäin vaihtaessa. Alkuverkassa Verona oli vähän tahmea, liekö lämmin sää taas tehnyt tepposet. Ravailin hetkisen pidemmällä ohjalla ja annoin hevosen liikkua vapaasti. Tämän jälkeen otin ohjat ja hain reippaampaa käyntiä. Tamma oli jo herännyt sen verran, että tämä alkoi sujua.

Sen jälkeen aloin tehdä lävistäjällä käynti-seis-käyntisiirtymiä. Pysähdykset onnistuivat kohtuullisesti, mutta paikallaan pysyminen tuotti Veronalle vaikeuksia. Yhden pysähdyksen aikana se taisi ehdottaa neljäkin kertaa liikkeelle lähtemistä ennen kuin uskoi ja malttoi jäädä paikalleen. Yritin tuona aikana keksiä, saako jokin istunnassani hevosen luulemaan, ettei nyt saa seistä. Vai jääkö pohkeeni puristamaan jotenkin? Kuvittelin istuvani rentona, mutta se ei jostain syystä välittynyt hevoselle. Käyntiin siirtyminen onnistui luonnollisesti muitta mutkitta. Pysähdykset paranivat hieman, mutta en saanut niitä onnistumaan niin, että olisin voinut olla rehellisesti tyytyväinen. Koetin kyllä lyhentää käyntiä ennen pysähdystä, pidättää ja myödätä, olla liikkumatta liikkeen mukana ja mitä vielä, mutta tuloksia ei tullut niin paljon kuin olisin odottanut. Jäi kyllä harmittamaan.

Ravi-käynti-ravikuvio ei edellisten epäonnistumisen perusteella päässyt ilahduttamaan juuri enempää. Nytkin koetin saada ravia lyhyemmäksi ennen siirtymistä käyntiin, jotta se sujuisi mutkattomammin. Kyllähän me käyntiin päästiin, mutta jotenkin lössähtäen. Olisin toivonut sujuvaa siirtymistä ravista aktiiviseen käyntiin, mutta näemmä pelkkä toivominen ei riitä. Ravi nousi kuitenkin aika kivasti, joskin olisi siinäkin voinut olla enemmän aktiivisuutta. Sisäinen kriitikkoni on näemmä hyvin nirsolla tuulella.

Lopuksi päätin vaivata päätäni vielä laukka-ravi-laukkasiirtymillä. Istuntani oli ihan hukkateillä valtaosan laukasta, mikä toki vaikeutti tehtävää. Verona myös tykkäsi häseltää oman mielensä mukaan enkä näemmä viitsinyt herätä ratsastamaan, vaan tyydyin matkustamaan. Yritin lävistäjälle käännyttäessä edelleen saada laukkaa vähän lyhyemmäksi ja parina kertana yritys palkittiin. Verona siirtyi raviin rauhallisesti ja siitä sai nostettua muutaman askeleen jälkeen tasaisen laukan. Pieni onnistuminen mahtui siis tähänkin kertaan. Mutta silti valitettavan monta kertaa siirtymäyritykset menivät kipittävään raviin ja hökeltävään laukkaan. Olin vissiin heittänyt pyyhkeen jo aikaa sitten kehään, kun en jaksanut enempää tästä masentua.

Tällä kertaa oli sitten melkoinen pohjanoteeraus hevoseen vaikuttamisessa ja ratsastamiseen keskittymisessä. Tiesin kyllä, ettei mene hyvin, mutta en millään keksinyt parannuskeinoja. Lähinnä taisin keskittyä haaveilemaan siitä, että hevonen joko oppisi lukemaan ajatukseni tai paikalle ilmestyisi taikaiskusta opettaja pistämään kurittoman kuskin ruotuun. Kumpaakaan ei yllättäen tapahtunut, joten tällä mentiin. Buu, kuski.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Vastalaukkailua

Leikin tänään sitten vielä leiritunnelmia, kun Veronan ratsastuksen jälkeen huilasin hetken ja lähdin sen jälkeen ratsastamaan Helvin. Tamma ahmi ruohobuffetilla oikein tyytyväisenä, mutta lähti parin pysähdysyrityksen jälkeen kiltisti mukana.

Treeniaihe oli vähän hukassa, ja tamma vähän tahmeana. Päätin sitten ottaa tuttuun tapaan vähän sitä sun tätä. Alkuun humputtelimme ravissa lävistäjiä myöten muutamat lisäykset, joissa toiveenani oli saada hevosta liikkumaan paremmin. Lisäykset lähtivät kohtuullisesti, mutta takapää ei oikein ottanut liikkuakseen.

Tämän jälkeen puolestaan tein muutamat pohkeenväistöt. Itse väistö sujui ihan kohtuullisesti, mutta sujuva eteneminen oli vieläkin hukassa. Päätin sitten ottaa muutamat kierrokset laukkaa kevyessä istunnassa, josko se toisi vähän tarmoa hevoseen. Helvi laukkasi mukavan reippaasti, ja samalla saatoin itse tasapainotella oman istuntani kanssa. Aika hyvin kevyt istunta piti, vaikka kunnon istuntaa varten olisi saanut olla vähän lyhyemmät jalustimet.

Laukan jälkeen tammassa oli vähän enemmän virtaa, joten päätin jatkaa laukkatehtävää. Jostain kummasta keksin harjoitukseksi vastalaukan. Sen sanotaan suoristavan hevosta sekä kehittävän sen tasapainoa.
Muistelin aiemmasta, ettei vastalaukka ole Helville juurikaan ongelma, mutta aloitin lyhyillä pätkillä. Aluksi nostin myötälaukan, jossa lähdin lävistäjälle kaartaen hetken vastalaukkaa ennen kuin palasin taas myötälaukkaan. Helvi laukkasi tämän tehtävän vaivatta, tokkopa taisi edes huomata menneensä pienen hetken vastalaukkaa. Kokeilin vastalaukkaa molempiin suuntiin eikä puolen välistä eroa juuri huomannut tällä kuviolla. Jos kuitenkin heikompi puoli pitäisi sanoa, olisi se vastalaukka vasemmalle.

Lopuksi päätin vielä testata, kuinka hyvin vastalaukka sujuisi. Nostin myötälaukan ja kaarsin keskiympyrälle siten, että se lähti vastalaukassa. Oikeassa laukassa ympyrän pyöräyttäminen vasemmalle meni lähes kuin vettä vain. Helvi laukkasi reippaasti kuitenkaan kaahaamatta, ja onnistuin itse pysymään tasapainossa häiritsemättä hevosta. Vasemmassa laukassa ympyrän pyöräyttäminen oikealle tuntui nyt puolestaan olevan hevoselle vähän vaikeampaa. Helvi lisäsi vauhtia ilmeisesti pyrkien korvaamaan tasapainon puutetta. Yritin jälleen istua mahdollisimman rauhassa, jotten itse aiheuttaisi laukan putoamista raviin. Kannustin tammaa pysymään vastalaukassa, ja se selvitti lopulta tämänkin ympyrän kunnialla kotiin.

Vastalaukkatreeni olikin hauskempaa kuin muistelin. Siinä sai keskittyä ensinnäkin olemaan itse tasapainossa, mutta myös laittamaan hevosen miettimään sitä, miten tässä nyt kannattaisi laukata. Helvi vaikutti olevan aika näppärä vastalaukassa, mitä nyt tuossa yhdessä kohtaa korvasi tasapainoa vauhdilla. Jatkossa voisi harjoitella tätä kuviota lisää, niin ehkäpä sillä olisi suotuisia vaikutuksia tamman suoruuteen ja ennen kaikkea tasapainoon.

Takaisin arkeen

Opetuksellisten leirituntien jälkeen oli vähän outoa mennä ratsastelemaan itsenäisesti Veronaa. Jotenkin sitä ehti tottua siihen, että aina hevosen selkään noustessa tietää jonkun seuraavan menoa ja antavan korjausvinkkejä. Treeniaiheeksi Veronan kanssa päätin ottaa siirtymiä ja taivutteluja.

Siirtymiä tein alussa kuvioilla käynti-seis-käynti ja ravi-seis-ravi. Pysähdyksissä yritin keskittyä omaan istuntaan ja siihen, että pidän vähän pohkeita tuntumalla ottaessani pidätteitä ohjasta. Koetin myös tarkkailla kättäni, etten leirin opettajan kommentin mukaan olisi sen kanssa liian hidas. Pari ensimmäistä pysähdystä oli vähän venyviä, kun Verona yritti hiippailla niistä ohi. Sen jälkeen sain itseäni ilmeisesti vähän paremmin kasaan, sillä tamma pysähtyi aika kivasti, ja muistin itsekin olla myötäämisen kanssa tarkkana. Verona myös malttoi seistä paikallaan sen sijaan, että olisi ehdotellut liikkeelle lähtemistä.

Ravi-seis-ravikuvio oli arvatusti vähän vaikeampi. Pysähdyksiin taisi livahtaa jokaisella kerralla käyntiaskelia, vaikka yritin saada itseäni ja apujani sopivan jämäkiksi. Olisi varmaankin pitänyt ottaa ravia hyvissä ajoin vähän lyhyemmäksi, jotta pysähtyminen olisi sujunut paremmin. Pysähdyksestä raviin lähdettiin kuitenkin vähän paremmin, mutta toki siinä olisi saanut olla vähän enemmän energiaa vielä. Sitä en tosin onnistunut löytämään, sillä tamma vaikutti vähän helteen väsyttämältä.

Siirtymätreenistä innostuneena ajattelin kokeilla, miten laukanvaihto käynnin kautta lävistäjällä onnistuisi. Ei varmaan yllätä, että eihän se nyt niin kauhean hyvin sujunut. Verona laukkasi ihan maltillisesti ja suostui raviin, mutta käyntineuvotteluita saimme käydä hyvän tovin aikaa ennen tulosta. En keksinyt tuossa ajassa sitä, millä olisin saanut laukan käyntiin nopeammin. Yritin aina muistaa myödätä ja kehua reippaasti, kun tamma muutamat kerrat siirtyi kohtalaisen nopeasti laukasta käyntiin. Tämä ei kuitenkaan ollut avain onneen, vaan ravia mahtui tuskastuttavan paljon laukan ja käynnin väliin. Uudet laukat sen sijaan nousivat ihan hyvin. Tässä tehtävässä olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että uskalsin laukkailla jo ihan kunnolla enkä enää keskittynyt miettimään, että voikohan tämä tamma saada vauhtispurtin. Sitä se ei tosiaan saanut, vaan pätkittäin laukassakin oli vähän vötkyilyn makua. Verona kuitenkin kiltisti reipastui aina hetkellisesti pohkeesta.

Lopuksi tein vielä taivutteluyrityksiä pitkillä sivuilla. Koetin pitää itseni suorassa ja keskittyä siihen, etteivät käteni lentele minne sattuu. Taivuttelut onnistuivat kohtalaisesti oikealle, ja hetkittäin Verona piti taivutuksen ihan itse. Vasemmalle taivuttelu tahtoi olla tihkaampaa, ja taisin niinä hetkinä olla aivan liikaa sisäohjassa kiinni. Yritin varmaan varmistella, että pysyyhän taivutus, jolloin kuitenkin tein hevosen työn vaikeammaksi. Ratsastelin myös ympyröitä koettaen saada hevosta asettumaan, mutta jokin ei nyt loksahtanut paikoilleen. Yritin pitää käteni oikeassa kulmassa ja paikassa keskittyen ratsastamaan pohkeilla enemmän, mutta tämä oli helpommin sanottu kuin tehty. Asetukset eivät tahtoneet mennä läpi enkä keksinyt korjauksia, joita pohkeilla olisin voinut tehdä.

Tämän päivän ratsastelusta jäi vähän vähän sellainen puoliksi ajateltu, hatarasti tehty -fiilis. Pätkittäin kyllä tajusin, missä menee vikaan, mutta eipä niitä hyviä korjausajatuksia pulpahdellutkaan mieleen. Se opettaja neuvoineen ja kehuineen olisi ollut kiva apu tällaiseen kertaan.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Leiritunti 10: estetunti leirin päätteeksi

Viiden päivän mittainen leiri päättyi toiveiden mukaisesti estetuntiin. Aiemmin tehdyn suunnitelman hevostoiveenani oli estesuosikikseni noussut Ilpo, mutta ratsuni oli vaihtunut estekonkaritammaan eli Orendaan. Muutos oli alussa aika epämieluinen, sillä olin nähnyt tamman tykkäävän mennä esteitä vauhdilla. Tammasta myös sanottiin, että se voi innostua esteillä, jonka seurauksena se saattaisi lähteä hyvin vauhdikkaaseen laukkaan korvat ja häntä tötteröllä. Arvelin tietenkin heti, että tamma nappaa jännitykseni ja toteuttaa tämän ilmiön. Ehdin vatvoa asiaa pitkän tovin, mutta opettajan rohkaisemana päätin kuitenkin yrittää.

Tunnille Orenda tuli suoraan tallista. Niinpä alkukäynnit olivat taas vähän tönkköjä. Opettaja kehotti verkkaamaan tamman omalla vauhdilla, sillä esteiden ilmestyessä näköpiiriin se kyllä virkistyisi. Keskityin sitten ravailemaan ja laukkailemaan siten, että tamma myös kuuntelisi pidätteeni. Orenda oli oikein kilttinä, pätkittäin jopa löysänä. Noudatin kuitenkin opettajan neuvoa ja tein siirtymiä ja parit pysähdykset. Kokeilin tällä laukanvaihtoautomaatilla myös muutamat vaihdot, jotka tamma teki oikein nätisti. Tästä innostuneena päätin testata samaa asiaa pitkällä sivulla. Ilmeisesti sain laukanvaihtoavut ainakin sinnepäin, sillä yhden pitkän sivun aikana ehdimme vaihdella laukkaa kolmesti. Olipa se vain vallan helppoa tällaisella automaattipollella verrattuna epätoivoisiin yrityksiin Artun kanssa.

Aluksi hypättiin muutamia verkkahyppyjä pystylle ja okserille, joiden korkeudet pysyivät hyvin maltillisina, ehkä jotain 60-65 senttiä. Orenda laukkasi hyvin rauhallisesti, mutta siltä löytyi myös melkoinen imu esteelle. Se ei kuitenkaan ollut mitään kaahotusta, joten uskalsin antaa tamman mennä. Opettajan mukaan tamma kyllä osaisi kisataustansa takia katsoa, mistä kohtaa hypätä. Itse hyppyyn mukautuminen oli vaivatonta, joten uskalsin vähän jo rentoutua. Hypyn jälkeen opettaja kehotti istumaan alas ja ottamaan tammaa taas haltuun. Orenda pysyi ihan hyvin hyppysissä hypynkin jälkeen, kunhan muistin suoristautua. Ihan kokonaan oma jännitykseni ei lähtenyt tunnin aikana, mutta kyllä se alusta taittui paljon.


Seuraavaksi otettiinkin jo useampaa hyppyä peräkkäin. Opettaja ohjeisti tässä vaiheessa ottamaan pidätteitä, jos vaikuttaisi, että tamma yrittää olla turhan reipas. Tamma lisäsi vauhtia aina estettä kohti, mutta kuunteli aika kivasti pidätteitä. Välissä sain kyllä olla jämäkkänä pidätteiden kanssa ja äänelläkin koettaa rauhoitella tamman menoa. Orendan laukat oli kuitenkin yhä helppo laskea, joten ponnistuspaikat olivat molemmille selvät. Laukat myös vaihtuivat joko hypyissä tai nopeasti hypyn jälkeen pyynnöstä tai kaarteen tullessa.

Lopuksi päästiin hyppäämään pieni rata, jossa saattoi olla yksi 80-senttinen este. Loput olivat varmaan jotain 60-70 sentin tuntumassa. Itse rata meni varsin mukavasti. Orenda laukkasi edelleen hyvin maltillisesti, kuunteli pidätteet ja hyppäsi niin, että siinä oli helppo olla mukana. Saimme myös tiukemman käännöksen tehtyä ja laukat käsittääkseni vaihtumaan. Tällä kertaa muistin myös ratsastaa koko radan ajatuksen kanssa, ja ilmeisesti siitä johtuen se onnistuikin.


Opettaja oli suoritukseemme hyvin tyytyväinen, ja se riitti kruunaamaan esteleirin ratsastuksen. Hyppynälkä oli kuitenkin ehtinyt herätä hyvin menneen tunnin takia, joten olin vähän harmissani. Opettaja kuitenkin sanoi, ettei esteiden korkeus ole kuitenkaan se olennaisin juttu, vaan se, miten ratsastus kokonaisuudessaan sujuu. Ei siitä kauheasti ole iloa, jos sen korkeamman esteradan pääsee läpi, jos se on häseltämistä ja huonoja hyppyjä täynnä.

Tunnin päätteeksi kysyin vielä opettajalta yhteenvedon estepuolen ratsastuksestani. Hänen mukaansa istuntani ja tasapainoni ovat hyviä ja näytän ratsastaessani tekevän asiat rauhallisesti, vaikka se ei siltä itsestä tuntuisi. Hänen mukaansa vähän reippaampi hevonen on minulle sopiva, sillä omalla maltilla se pysyy rauhallisena. Tämä oli kyllä tosi hassu kommentti, sillä harvemmin niitä reippaita tai luonteikkaita hevosia on tullut hurjasti hallittua. Orendallakin tuntui olevan rauhallisempi päivä emmekä edes missään vaiheessa kunnolla menneet vauhdikkaasti. Ratakin oli enemmän sellaista humputtelua.

Parannusehdotukset ehdin tietenkin unohtaa, mutta luulen niiden liittyneen omaan varmuuteeni. Muistan opettajan puhuneen siitä, etten tunnu luottavan omiin ratsastustaitoihini, vaan aliarvioin itseäni. Luulisin hänen kehottaneen keskittymään siihen, että uskallan luottaa omaan osaamiseeni ja sitä kautta ratsastaisin paremmin. Tässä mielessä Orendalla hyppääminen sopi tämän aiheen treeniksi. Ennen tuntia olin sitä mieltä, että pieleen menee ja kunnolla, mutta tunnin päätteeksi Orendan selässä istui melkoisen tyytyväinen kuski. Eli itsevarmuutta ja keskittymistä lisää, niin jospa niiden avulla voisi taas edetä tässä lajissa.

Leiri oli kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvä kokemus. Leiriporukassa jokainen tunsi aina jonkun, joten yhteishenki oli tosi hyvä. Illat kuluivatkin päivän ratsastuskuvia ja -videoita katsellessa, niille nauraessa ja niistä toivottavasti oppien. Opettaja oli tarkka ja vaativakin, joskin kommenttia olisin aika ajoin toivonut enemmän. Hevosista ei ole pahaa sanottavaa, sillä koulutustaso riitti erinomaisesti minun taitoiselleni, ne olivat käyttäytymiseltään kilttejä ja tekivät tunneilla aika pitkälti juuri sen verran kuin kuski osasi pyytää eli olivat hyvin opettavaisia. Leiripuitteet olivat myös hyvät. Kiitos vielä kaikille leiriläisille hyvistä ja ennen kaikkea hauskoista hetkistä sekä kaikista kuvista ja videoista! 

Myös osaan aikaisemmista leiripostauksista on tullut kuvia ja videoita katsottavaksi.

Leiritunti 9: kääntämistreeniä puomeilla

Leirin viimeinen päivä koitti tietenkin ihan liian nopeasti. Olin ihan yllättynyt, kuinka koko leiri sujahti ohi ilman, että paikat olisivat jumiutuneet tai ratsastuskunto olisi loppunut kesken. Sen sijaan monen iltaruoan jälkeen sitä vain haaveili, että olisi ollut vielä kolmas tunti päivälle. Viimeisen päivän kunniaksi olimme porukalla suunnitelleet perjantain tuntien aiheet, jakautuneet ryhmiin ja tehneet jopa hevosehdotukset. Perjantain ensimmäisellä tunnilla oli toiveen mukaan vuorossa puomeja Ankan kanssa.

Tunnin aiheena oli kääntämisen treenaus. Opettaja oli sijoitellut keskihalkaisijalle pitkän sivun suuntaisesti puomin, kaksi puomia, puomin ja taas kaksi puomia. Anka oli tunnin alusta kohtalaisen reipas, ja pidätteeni tahtoivat mennä vähän kuuroille korville. Oma istuntani oli taas vähän mitä sattuu alun ravissa ja laukassa, mutta hiljalleen sain sitä vähän kasaan. Niinä hetkinä Ankakin myös kuunteli paremmin, mikä toki tarkoittaa sen tottelevan istuntaa vähemmän yllättävästi enemmän kuin ohjien nypläämistä. Istuntatreeni etenkin vauhdin hallitsemiseen reippaammalla hevosella olisi taas tarpeen.

Alkuverkkojen ja parin muun tehtävän jälkeen siirryttiin tuohon aiemmin selostamaani laukkatehtävään, ja kuviona oli lähteä vasempaan laukkaan ylittäen ensin kaksi puomia vaihtaen siitä laukka oikeaksi. Siitä laukattiin ympyrä yksittäisen puomin yli ja jatkettiin toiselle kahdelle puomille vaihtaen oikea laukka vasemmaksi ja loppuun taas ympyrä yhden puomin yli.

 

 

Alussa pari kertaa meni siinä, että Anka vei ja minä istuin matkustajana kyydissä. Laukat taisivat silti pääosin vaihtua, mutta tiet puomeille olivat aika hirvittäviä. Sitten opettajan noottien nostattama harmistus muotoitui tahdoksi ratsastaa paremmin, jonka jälkeen Anka oli kuin toinen hevonen. Sain kaahotuksen kuriin, tiet paranivat ja laukat vaihtuivat varsin mukavasti. Tekemistähän se vaati eikä ollut minulle helpointa, mutta kyllä vain ne onnistumiset palkitsivat. Näinä hetkinä sitä taas muistaa kunnolla, että tämä laji vaatii melkoisen keskittymiskyvyn. Oli kuitenkin mukava huomata, että kun itse keskittyy, tulee hevonenkin paremmin kuulolle.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Leiritunti 8: laukanvaihdon opettelua

Torstain koulutunnille olimme porukalla toivoneet laukanvaihdon opettelua. Tähän asti esteradalla on joskus saanut lennosta laukan vaihtumaan ja silloinkin todennäköiseksi siksi, että hevonen itse on päättänyt sen tehdä. Jotta vaihdot eivät jäisi tuurin varaan, halusimme oppia vaihdon perusteet.

Hevoseksi tähän hommaan valitsin sitten uuden tuttavuuden eli Artemiksen, tutummin Artun. Opettajan mukaan Arttu ei vaihda ilmaiseksi, joten se on erinomainen oppimaan laukanvaihdon oikein. Toisena vaihtoehtona oli laukanvaihdon automaattina tunnettu Orenda, joka puolestaan vaihtaa vaikka aloittelijalla, joskin silloinkin omasta tahdostaan. Olin vissiin alkanut kuvitella osaavani jotain, kun valitsin hevosekseni tunnille Artun.

Alkuverkoissa opettaja ohjeisti ratsastamaan hevoset reippaiksi, mutta päästämättä niitä pitkiksi. Tällä avulla hevoset olisivat valmiimpia myös laukanvaihtoharjoitukseen. Arttu oli alussa aika laiskahko, mutta keskityin siihen, että saisin sen liikkumaan paremmin. Kannukset olivat jalassa ja niille oli kyllä käyttöäkin, mutta kaipasin kyllä raippaakin. Sitä ei tosin voinut tällä pollella käyttää, sillä sen mielestä sen käyttö tarkoitti aina pukkia. Laukkalämmittelystä opettajalta tuli kehua siitä, että hevonenhan jopa kokoaa itseään hieman. Siitä kiitokset hevoselle, sillä voin rehellisesti myöntää vain yrittäneeni ratsastaa tavallista, mutta etenevä ravia. Olivathan ne muutamat kootut laukka-askeleet kuitenkin aika kivan tuntuisia.

Laukanvaihtoa lähdettiin ajattelemaan kolmikaarisella kiemurauralla, jossa suoristushetkissä vaihdettiin laukka käynnin kautta. Meillä Artun kanssa homma meni koheltamisesti. Rytkähtelin hirveästi siirtymisissä käyntiin enkä saanut Arttua kauhean näppärästi aina takaisin laukkaan. Opettajalta tuli aika paljon noottia, ja oma paha mieli vain lisääntyi. Arttu ja minä olimme aika kaukana ratsukosta, joka voisi kuvitella tekevänsä yhteistyötä. Opettajalta tuli myös huomautus siitä, että käteni on armottoman hidas verrattuna pohkeeseeni. Eli toisin sanoen jään ohjaan kiinni. Tämä ei ollut yllätys, mutta Arttu kyllä muistutti joka kerta, kun halailin sitä ohjaa antaumuksella.

Itse laukanvaihtokuviona oli nostaa oikea laukka lyhyeltä sivulta ja tehdä täyskaarto, jossa takaisin uralle palattaessa tehtäisiin puolipidätteen, uuden ulkopohkeen eli tässä tapauksessa vasemman pohkeen ja sisäohjan myötäyksen avulla laukanvaihto. Meillä Artun kanssa sukset olivat sen verran ristissä, etteivät vasemman laukannostot edes tahtoneet alussa onnistua. Arttu nosti sinnikkäästi oikeaa laukkaa enkä käsitä, miten sen sain aikaiseksi. Mielestäni en antanut millään viitettä moisesta laukasta. Opettajan avustuksella aloin saada Arttua oikeinpäin, jolloin myös toivottu vasen laukka nousi.

Itse laukanvaihtokuvio ei vain silti ottanut onnistuakseen. Alun kerrat Arttu hurruutteli vastalaukkaa muitta mutkitta, vaikka kuuntelin opettajan puolipidäte- ja pohkeenkäyttöohjeet tarkasti. Jotain tein kerta toisen jälkeen väärin ja huulta sai kyllä purra, ettei turhautuminen olisi purkautunut hyödyttömänä itkuna. Hiljalleen jokin alkoi mennä perille, sillä vihdoin sain Artun etupään kuitenkin oikeaan laukkaan. Takapää tosin jäi kerta toisen jälkeen matkasta eikä tuntiin mahtunut yhtään puhdasta laukanvaihtoa. Paras suoritus oli tämä videolla näkyvä kerta.


Toinen ratsastusleiriläinen meni Artulla jälkeeni samanlaisen tunnin. Polle piti edelleen sinnikkäästi oman päänsä eikä senkään tunnin aikana suostunut vaihtamaan puhtaasti laukkaa. Mikä lie pollella ollut, sitä emme oikein toinen ratsastajan kanssa keksineet. Tulipahan kuitenkin treenattua asiaa ja ainakin nyt on tiedossa asiasta perusteet.

Leiritunti 7: laukan hallintaa esteillä

Torstaina tuntijärjestys keikautettiin uusiksi ja esteitä hypättiin jo aamusta. Ryhmäjako muuttui myös ja nyt tunnilla oli kerrallaan kolme ratsukkoa. Sain jälleen mukavasti tämän tallin estesuosikkini eli 7-vuotiaan Ilpon. Tällä kertaa tehtävänä oli laukan hallinta esteillä eli suhteutetuilla väleillä haettiin opettajan komentojen mukaan oikeita laukkamääriä.

Verkassa Ilpo tuntui alussa vähän eilistä hitaammalta. Se kuitenkin otti pohjepyynnöt hyvin vastaan ja kevyessä istunnassa sain siltä oikein hyvää laukkaa. En myöskään malttanut olla kokeilematta taas laukanvaihtoja lennossa. Hyvin sujui taas hevoselta, mutta itse tein tyhmän virheen ja jäin molemmilla kerroilla tuijottamaan hevosen jalkaa, että meneekö vaihtoapu perille. Pitäisi oppia pitämään katse menosuunnassa ja tuntemaan istunnalla, tuleeko toivottu asia tehtyä.

Hyppelyt alkoivat kahden ristikon suoralta linjalta. Opettaja halusi ristikoiden väliin normaalin laukan eli viisi askelta. Lisäkuviona oli pyöräyttää kummankin ristikon jälkeen ympyrä ja tulla siis sama hyppy toisen kerran. Meillä meni Ilpon kanssa tämä tehtävä muutoin oikein mainiosti, mutta ympyröillä annoin hevosen vähän valua ulos. Ulkopuolen avut olivat siis jääneet matkasta. Toisella kierroksessa kuitenkin vähän tsemppasin, jolloin ympyrä oli parempi.


Sitten ympyrät jätettiin pois ja tehtävänä oli tulla väli neljällä askeleella. Muistelen mokanneeni homman niin, että jostain syystä tulimme väärässä laukassa, jolloin hyppy tuli liian lähelle eikä siinä enää voinut yrittääkään saada vauhtia päälle. Opettaja korostikin sitä, että aina pitää olla a- ja b-suunnitelma. A-suunnitelma on se, jossa väli menee sillä oikealla askelmäärällä. Mutta jos ensimmäiselle esteelle tuleekin huono hyppy eli tässä tapauksessa liian lähelle, on otettava b-suunnitelma käyttöön ja hyväksyttävä yhden lisälaukan tarve. Jos en väärin väitä, niin saimme korjattua kuskin mokan ja pääsimme välin sujuvasti neljällä.

Sitten tehtävänä oli mahduttaa kuvioon yksi ylimääräinen askel. Hidastamisen luulisi olevan helppoa, mutta ei. Kaasutin ensimmäiselle esteelle pöljyyksissäni, jolloin mentiin väärin. Sitten tajusin vähän jopa ratsastaa, ja pääsimme välin toivotusti viidellä. Ilpo tosin olisi saanut siihen parikin laukka-askelta lisää, mutta eipä se niitä itsestään tee eikä kuski ollut oikein mukana.

Kuva: Venla R.
Samaa ajatusta laukan hallinnasta vietiin myös parille muulle estevälille. Ilpo oli kuulolla ihan mukavasti, mutta itselleni olisin suonut silti enemmä keskittymistä. Vieläkin tahtoo vähän vaivata se herran haltuun -asenne eli unohdan yhtäkkiä ratsastaa ja jään matkustajaksi. Ei hyvä siis. Onneksi hevonen jaksoi tällä kertaa paikata kuskin unohteluita.


Tunti oli jälleen aika mukava. Ilpo on rehti ja reilu estehevonen, jolla on oikein kivaa hypätä. Haaveilin kyllä moenen kertaan, että Ilpo voisi saada vähän lisää korkeutta ja pikkuisen pyöreyttä, jotta se olisi tällaiselle hujopille vähän passelimpi ratsu. Koosta huolimatta se antoi taas mukavia ja ennen kaikkea onnistumisen kokemuksia esteillä. Siitä Ilpolle iso kiitos.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Leiritunti 6: esteitä hyvällä korkeudella

Iltapäivän tunti jatkui tutulla hevosella eli Ilpolla. Luvassa oli rataesteitä, ja koska tunnilla oli mukana kokeneita ratsastajia, saatoin toivoa esteiden nousevan vähän korkeammaksi. Tunnin rytmi oli myös oikein kiva. Alkuverkassa ravailtiin ja laukkailtiin omaan tahtiin. Pyörittelin ympyröitä ja testailin jarruja. Sitten laukanvaihdon kokeileminen lennossa alkoi kiinnostaa. Nostin sitten myötälaukan ja lähdin kaartamaan vastaiseen suuntaan. Ulkopohje pyysi ja siirsin vasenta laukkaa tavoitellessani painoa siihen suuntaan, jolloin Ilpo toki totteli ja laukka vaihtui. Oikeaan oli vähän hankalampi, koska en saanut painoa uuden laukan suuntaan, mutta kaarteen avituksella vaihto saatiin. Opettajakin huomasi tämän ja kehui vaihtojani. Olin ihan tosi iloinen tästä. Sainpahan ajatusta laukanvaihdosta lennosta. Alkuverkkojen jälkeen otettiin kolme hyppyä kolmelle eri esteelle, jonka jälkeen siirryttiinkin jo radalle.

Ohessa taas ratapiirros. Tällä kertaa jälki on ehdasti käsin tehtyä. Kiitos kanssaleiriläisten ahkeruudelle. Ilpo oli kaikin puolin verkassa mainiosti kulkeva, jolloin radallekin oli helppo lähteä. Verkkahypyt olivat myös sujuneet pääosin kivasti. Ensimmäisellä kierroksella estekorkeus oli maksimissaan 70 senttiä, toisella kerralla oli useampi 80 sentin este, jes!








Tällä kertaa en jaarittele pitkää selostusta radasta. Seuraavasta videosta voi katsoa ja päätellä itse, miten se mahtoi mennä. Laatu on vähän kehno, kun kameran varressa oli koskaan laitetta käyttämätön ihminen, mutta onneksi on kuitenkin tällainen todiste.


Samalla tuli muuten myös ratsastettua korkein rata tähän mennessä ja itse asiassa korkeudet eivät tuntuneet missään. Pari rumaa hyppyä tuli siitä, kun en hypännyt hevosen kanssa yhtä aikaa. Muuten olen tosi tyytyväinen rataan ja etenkin hevoseen. Ilpo meni tasaisesti, hyppäsi ja oli kaikin puolin toimiva. Itsessä olen tyytyväinen videolta todistetusti siihen, että niistä kymmenestä esteestä suurin osa meni hyvin. Kantapäät pysyivät kohtuullisesti oikein enkä nyt ihan leikkinyt olevani 160 sentin radalla. Niin ja katse, joka oli eteenpäin useimmiten. Ilpo oli todella hieno hevonen ja ansaitsi suuret kiitokset.

Kuva: Jenni K.

Leiritunti 5: kanget käyttöön

Keskiviikon koulutunnille saimme itse valita tietyistä hevosista itsellemme ratsun. Jostain vinkeestä päätin, että haluan itselleni ruunan nimeltä Iiris. Pollea tosin kutsuttiin vähän miehekkäämmin Ilpoksi. Taustatietojen mukaan Ilpo on yksityisratsu, joka menee omistajansa kanssa 90 sentin ratoja ja perusjuttujen lisäksi taitaa avot, sulut sekä vaihdot helposti ja ketterästi. Tunnin lisämauste oli se, että saimme ottaa kanget käyttöön. En tosiaan ole koskaan aiemmin niillä ratsastanut, minkä kyllä alussa huomasikin.

Aikalailla heti, kun oli saanut ohjat käteen, lähdettiin tekemään taas pitkille sivuille asetuksia ja taivutuksia. Olin nähnyt Ilpon muutamalla tunnilla menevän oikein nätisti taviskuolaimilla. Tällä kertaa ruunalla oli jotain muuta mielessä, sillä ensimmäiset puoli tuntia oli melkoista kinastelua. Ruuna paiski päänsä kanssa, ja minä yritin tajuta, mitä helkuttia teen väärin. En usko olleeni kädellä kova, sillä kankien takia olin erityisen varovainen. Opettaja vain tuumasi, että hevosilla on erilaisia päiviä ja että Ilpolla on näemmä tänään tällainen. Asetukset ja taivutukset menivät ihan miten sattuu ja välillä tunsin, kuinka pollen takaosa seilasi vaikka mihin suuntaan. Suuni oli melkoisen mutrulla ja nynnypuoleni olisi halunnut nakata hanskat tiskiin ja painua mököttämään. En onneksi sitä tehnyt.

Seuraava isompi tehtävä oli mennä keskihalkaisijaa pitkin käynnissä ja aloittaa vähän puolen välin jälkeen pohkeenväistöä kohti uraa. Pari alkukertaa ratsastin turhan vahvasti, johon Ilpo protestoi häseltämällä. Opettaja kehotti ottamaan kevyemmät avut, jota neuvoessani Ilpo oli melkoisen mahtava. Painoa vähän väistön suuntaan, varovaisesti pohjetta, ja ruuna meni kevyesti ja hienosti. Kerrassaan vaivatonta. Kankien takia polle myös kantoi itseään aika hyvin väistöissäkin. Ravissa sähelsin taas muutaman kerran, kunnes muistin ratsastaa kevyemmin. Aina takaisin tehtävän alkuun ravatessa polle meni myös hienosti pyöreänä itseään kantaen.

Lopuksi väistön jälkeen nostettiin laukka. Nostot eivät jostain syystä lähteneet ihan toivotusti, vaan raviaskelia mahtui väliin. Itse laukka oli kuitenkin makeaa. Ilpon laukka oli pehmeää ja siinä istui vaivatta. Lisäksi polle kantoi itsensä pyöreänä ja laukkasi ehdottelematta ollenkaan, että tässähän voisi lopettaa tai venkoilla. Ratsastus oli tässä hetkessä niin mahdottoman helppoa, että sisäinen kouluratsastajani hihkui jälleen kerran.

Oli mukava, kuinka ratsastus alkoi kulkea, vaikka puolet oli melkoista hammastenkiristelyä. Onneksi jälkimmäinen puolituntinen kruunasi homman ja tunnilta saattoi poistua hymyn kera. Ilpolla meni näemmä hetki päästä sopuun tämän päivän kuskin kanssa, mutta kun se tapahtui, näytti ruuna itsestään varsin mukavan puolen.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Leiritunti 4: esteillä tuttuun tapaan

Tänään päästiin sitten viimein estetunnille. Pollekseni oli pistetty aikaisemmalta kerralta tuttu Anka-tamma. Ankaa kehutaan tahdikkaaksi, ahkeraksi ja esteillä metrin tasoiseksi laukat lennosta vaihtaen.

Anka oli ihan vireällä tuulella, vähän niinkin vireällä, ettei niillä pidätteillä oikein tuntunut olevan virkaa. Yritin istua alas, pitää pohkeet tuntumalla ja pidätä ja myödätä. No, ei tulosta. Alkuverkkailut hoidettiin omaan tahtiin ja siinä yritinkin keskittyä tekemään muutamia siirtymiä ja pysähdyksiä. En tiedä mikä oli, mutta Anka oli vähän omalla tuulellaan.

Estekuviona oli kolmen esteen jumppasarja. Aluksi menimme niitä maapuomeina hakien istuntaa ja tahtia. Anka meni aika kivasti, pari kertaa taisi laukassa tulla outo lähestyminen, jolloin mentiin ravin sekaisesti läpi. Istunnasta ei tullut tässä tai muussa vaiheessa kommenttia, joten tulkitsen, että homma oli hanskassa.

Seuraavaksi maapuomit nousivat pystyiksi. Koko tunnin ajan ensimmäinen ja viimeinen pysty pysyivät 40 sentissä ja keskimmäinen puomi nousi melkein kierros kierrokselta maksimiin eli 70 senttiin. Anka alkoi vähän hömpötellä laukannostoissa. Joissain hetkissä se ei tajunnut, mitä pohkeet tarkoittivat ja jäi junnaamaan paikalleen. Loput ajat laukannostot tahtoivat olla välissä sitten sellaisia pomppuhetkiä, että en ollut yhtään mukana. Nytkähdin eteenpäin ja Anka puolestaan oli tulossa niska edellä napsauttamaan vastaan. Ei onneksi osuttu kertaakaan, mutta en ymmärrä, mitä tapahtui. Innostuiko hevonen? Olinko jotenkin ristiriitainen avuissani? Mysteeriksi jäi.

Itse jumppasarja meni kohtuullisesti. Pari kertaa tuli huono lähestyminen, jolloin Anka lähti hyppyyn mielestäni väärästä kohti. Enkä siis silloin ollut matkassa. Pääosin sain Ankan ensimmäiselle pystylle hyvin, vaikka kaarre ei ollutkaan kauhean nätti. Katseesta tuli kerran huomautus, kun olin jäänyt ihastelemaan viimeistä hyppyä. Muuten istunta oli ilmeisesti ok ja mukautuminen hyppyyn sujui vaivatta. Saimme jopa laukkoja vaihdettua lennosta! Älysin pyytää ulkopohkeella, mutta taisin unohtaa siirtää painoa uuden laukan suuntaan. Anka vaihtoi kuitenkin kivasti, kiitokset sille.


Parasta tunnissa olivat ne hetket, kun Anka laukkasi toivotusti, hypyt menivät vaivatta ja etenkin se, että 70 senttiä meni ihan muitta mutkitta. Häiritsemään jäi Ankan pomppu- ja pysähdyshetket, kun en keksinyt syytä saati korjausta. Rataa en ehkä tohtisi tällä hevosella lähteä, sillä jarrun puute ja ohjauksen kärsiminen eivät lupaisi moiselle tehtävälle kauheasti hyvää. Mukavaa oli kuitenkin se, ettei mitään uutta korjattavaa menoon tullut.

Leiritunti 3: asetteluita ja taivutteluita

Leiripäivän toisen päivän ensimmäisen tunnin pollearpajaistulos oli jännä. Minulle oli pistetty Orenda, joka on 14-vuotias entinen estepolle. Tamma on tietoinen hyvyydestään ja sen sanotaan vaativan ratsastajaltaan paljon. Tunnin aiheena oli asettaminen ja taivuttaminen.

Tunnin alussa ratsasteltiin aika itsenäisesti käyntiä ja ravia. Tarkoituksena oli itse huomata, mitä sen kerran hevoselle tulisi tehdä. Orendan ratsastaminen jännitti, sillä tamman sanottiin olevan myös aika herkkä. Käynti tosin oli alussa melkoisen tahmeaa. Opettaja kertoi syynä olevan pukinkavio. Ravissa olin aluksi turhan varovainen, mutta opettajan kehotuksesta uskalsin pyytää enemmän. Orenda tarjosikin aika mukavaa ravia ilman suurempia ponnisteluita.

Sitten siirryttiinkin pääty-ympyrälle keskiravin ja hallitun laukan pariin. Mielestäni Orenda lähti keskiraviin ihan nätisti, mutta videolta katsottuna olisi ilmeisesti saanut olla vähän tarmokkaampaa. Laukka ei ollut niin isoa kuin olin ajatellut, mutta takaosan valuminen sisälle korostui etenkin vasemmassa kierroksessa. Hetkittäin sain pohkeella melkoisen isonkin korjauksen asiaan, mutta taas se tuloksen säilyttäminen oli vaikeaa.

Tämän jälkeen siirryttiin itse kuviolle. Lyhyille sivuille pyöräytettiin ympyrät ja pitkille sivuille aluksi asetettiin sisälle, sitten ulos ja lopulta taivutettiin sisälle. Orendan suurin pulma on melkoinen vinous. Molemmissa kierroksissa se tykkäsi kävellä takaosa selvästi sisempänä. Ihan kuin se olisi ajatellut alkavansa pian tehdä sulkutaivutusta. Yritin sitten hokea itselleni, että siirrä se etupää takapään moottorin eteen, mutta jotenkin sähläsin aina sen etupään kanssa. Orenda oli kuitenkin mukavan herkkä ja siirsi kyllä kerta toisen jälkeen takapään oikeaan paikkaan. Vielä kun olisin keksinyt, miten sen saa kulkemaan suorana koko ajan.

Asetukset sujuivat kohtalaisen hyvin. Takapäätä sai kyllä vahtia, mutta Orenda asettui ja pysyi myös siinä mukavan kevyesti. Asettaminen ulospäin oli toki helpompaa, sillä silloin takapään sai kulkemaan taas oikein. Taivutuksiin siirryttäessä otin aluksi taas aika varovasti. Opettaja komensi ottamaan reilumpaa asetusta, jolloin pyysin kädellä ja vahdin sisäjalalla, ettei hevonen luule minun haluavan kääntymistä. Tässä kohtaa loksahti asiat niin kohdilleen, että allani oli oli liki avotaivutusta menevä hevonen, joka tuntui etenevän vaivattomasti ja vahvasti. Siis siten, että tässä kohtaa hevosen palaset olivat kohdillaan ja tehtävän tekeminen tuntui helpolta. Oli mukava huomata, että Orenda myös kivasti pysyi vaaditusti ja puksutti tasaisesti eteenpäin.


Opettajaltakin tuli muutamia kertoja hyväksyntä suorituksellemme. Orendasta jäi tosi mukava tunne. Kokeilin pari pohkeenväistöä ravissa ja ne onnistuivat mainiosti. Orenda totteli kevyttä pohjetta ja säilytti väistön ajan etenevän ravin. Tällä tammalla voisin hyvinkin toivoa pääseväni vääntämään vielä toisen koulutunnin. Toivottavasti toive toteutuu.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Leiritunti 2: tasaisuuden säilyttäminen

Päivän toinen tunti oli puomeja kentällä. Ratsunani oli 6-vuotias tamma nimeltä Anka, jonka kerrottiin olevan tahdikas ja ahkera. Tamma hyppää metrin ratoja lennosta vaihtaen ja on koulupuolella helpon A: n ja vaativan B:n tasoluokkaa. Tunnin tehtävänä oli puolestaan ylitellä neliömäisesti asetellut puomit. Aluksi ravissa, sitten laukassa.

Ankan ravi tuli vähän yllätyksenä Silverin jälkeen. Aika pomppuisaa menoa, mutta sain sitkuteltua jotenkin mukana. Ravissa puomit ylittyivät pääosin aika kivasti. Anka meni mukavan tasaisesti ja pysyin itsekin kohtuullisesti mukana. Olin tosi tyytyväinen siitä, että oma katse pysyi niin paljon paremmin menosuunnassa kuin monesti muulloin. Otimme puomien ylittelyä kevyessä istunnassa pysyen. Tässäkään ei onneksi suuremmin probleemaa, pari kertaa vähän nytkähdin eteen. Ilmeisesti paino katosi jaloilta ja siitä oli helppo keikahtaa mäkeen.

Sitten lähdettiin laukkakuvioon samalla tavalla. Ankan laukka oli vähän isoa, mutta videolta todistetusti istun siinä aika uskottavasti. Päästin Ankan tosin muutamia kertoja liian pitkäksi, jolloin pollereppanan askeleet eivät mahtuneet ja yli mentiin ravin ja laukan sekaisesti. Lopulta aloin saada hommaa vähän hanskaan, jolloin Anka meni melkoisen nätisti. Opettaja oli hyvin iloisella tuulella ja kehujakin sateli kaikille ratsastajille. Ankasta tuli fiilis, että sillähän voisi kokeilla pientä estettäkin.


Keskeisimpänä huomiona Ankan kanssa oli pidätteiden tekeminen. Se tarvitsi melkoisen pohkeen tuen ymmärtääkseen pidätteen. Ohjia rakastavana vähän tuli närää hevosen kanssa siitä, mitä pelkkä ohjilla jarruttaminen tarkoittaa. Opettaja kehottikin käyttämään apuna vahvaa istuntaa pidätteissä. En sitten jostain syystä tätä vahvaa istuntaa löytänyt, mutta onneksi ymmärsin muutamia kertoja pohkeen ja pidätteen yhteistyön. Puomeille saavuttaessa oli myös tärkeää saada tehtyä puolipidäte oikeaan aikaan. Silloin Anka tuli puomeille hyvin ja ylitti ne tasaisesti. Luonnollisesti liian aikaisin tai liian myöhään tehty puolipidäte sössi kuviota huonommaksi.

Parasta tässä tunnissa oli juuri ne harvat ahaa-hetket kun sai pohkeen ja pidätteen yhteistyöhön. Lisäksi se tasaisuus, jonka ainakin hetkittäin löytyi, oli varsin mukava tunne. Juuri sellainen, jossa uskaltaisi suunnata estettä kohti mukavan varmalla mielellä. Ei muuta kuin lisää tällaista, kiitos

Leiritunti 1: perusjuttujen tarkastelua

Tahko Riding Clubin viisipäiväisen sennuleirin ensimmäinen ratsastus käynnistyi vähän kello yhdentoista jälkeen. Hevosenani oli yksäri(?) Silver. Iästä tai koulutustasosta ei ollut mitään hajua, mutta onneksi leirin ratsastukset aloitettiin perusjuttujen tarkastelulla. Opettaja siis halusi nähdä, miten ratsastamme ja missä olisi parannettavaa. Kuvassa Silver ihmettelee ikkunasta huhuillutta kuvaajaa.

Jo alkukäyntien aikana opettaja kertaili perusjuttuja hevosen liikkumisesta ja kuskin etenemisestä. Kaiken sen tavoitteena on saada hevonen pyrkimään eteen. Opettaja korosti myös sitä, ettei ala katsella tehotonta apujen nyhräämistä, vaan silloin komennetaan raipalla tai kannuksilla ja jatketaan taas menoa.

Silver sai vähän alussa pyydellä eteen. Opettaja ohjeisti laittamaan hevoset kunnolla liikkeelle, sillä hiippailua hän ei halunnut nähdä. Hiljalleen Silver alkoi liikkua vähän reippaammin, ei kuitenkaan ilman vahtimista. Opettajalta tuli tässä vaiheessa minulle kommenttina, että kantapäät alas. Olin vähän yllättynyt, sillä en yhtään muista, milloin minulle olisi tästä huomautettu. Rehellisesti sanottuna en ole tajunnutkaan, että minulla olisi niissä vikaa. No, onpahan taas yksi asia tarkasteltavaksi. Onnistuin kuitenkin ilmeisesti korjaamaan menoani, sillä en muista kuulleeni korjauskehotusta useampaa kertaa.

Treeniaiheena oli myös käynnistä seis ja takaisin käyntiin sekä pysähdyksistä raviin ja taas seis. Opettaja halusi, etteivät hevoset rytkähtäisi etupainoiseksi. Vinkkinä tuli myös ennen pysäytystä hengittää syvään sisään ja pysäytyksessä päästää ilmaa ulos. Pakko myöntää, että tämä oli päässyt unohtumaan. Helpotti kummasti, kun ajatteli hengitystäkin. Pysähdykset olivat ihan ok, olin tosin varmasti vähän liikaa ohjassa kiinni. Olin tyytyväinen siihen, että pysähdyksistä ravi nousi ihan kivasti. Käynti ei lähtenyt ihan niin aktiivisesti kuin olisin toivonut. Mihin se keskittyminen taas jäi? Opettajalta ehti tulla myös korjauskehotus siitä, että ympyröillä ulkokäteni painuu liian alas. Lisäksi käsilläni oli ihan oma elämänsä ravissa. Opettaja kehotti jättämään keventämisen käsillä sikseen ja pitämään ne paikoillaan. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta onneksi tähän maltoin vähän keskittyä.

Laukassa tehtiin vain sen verran, että nostettiin toisella pitkällä sivulla oikea laukka, jonka aikana opettaja tarkasteli istuntaa. Laukan jälkeen piti vaihtaa heti kevyeen raviin, jossa oli eteenpäinpyrkimystä. Silverillä oli ihan mukava laukka, joskin yritin vähän alussa heilua mukana. Nyt kuitenkin kädet pysyivät hyvin aloilla, joten opettajalta ei tainnut tulla mitään korjausvaadetta siihen. Sen sijaan laukasta kevyeen raviin siirryttäessä nytkähtelin vähän eteen ja kädet olivat miten sattuu, mutta sain onneksi korjattua pahimpia mokia pois.

Tunnille mahtui myös keskiravit pitkille sivuille. Silver lähti tosi kivasti siihen, mitä nyt pyöreydestä ei paljoa iloa ollut. Ei tosin koko tunnin aikana paria pyöristysajatusta sitä edes nähtykään. Silver oli vähän jäykkä etenkin vasempaan kierrokseen, joten asetukset eivät olleet kovin onnistuneita. Olisi pitänyt varmaan pyydellä vähän tomerammin, mutta hissuttelin taas tuttuun tapaan.

Tunti oli mukavan tehokas, vaikka alussa opettajan tarkka tyyli sai vähän mielen vakavaksi. Alkujännityksen kaikottua tosin opetustyyli oli aika antoisa, sillä opettajalla oli perustelut korjausvaatimuksille. Silveristä jäi peruskiva olo. En ehkä kouluvääntöön sitä toivo puuttellisen ratsastustaitoni kanssa, mutta olisi kiva nähdä taitavammalla kuskilla sen meno. Tällä leirillä muilla osallistujilla onkin muistaakseni vähintään kymmenen vuoden ratsastuskokemus.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Väistöjä ilman jalustimia

Lääh, tätä hellettä. Menin muka fiksuna jo yhdeksältä tallille virnuillen, että nytpäs ehdin ratsastaa Veronan vähän viileämmällä kelillä. No joo, lämpöä oli auton mittarin mukaan siinä vaiheessa jo 24 astetta, että sinne jäi se haave. Kevyempi kerta sai taas riittää, kun Verona oli jo pelkästästä laiduntamisesta saanut hikeä pintaan.

Päätin kokeilla parantaa eilisen pohkeenväistöjä käynnissä. Nakkasin jalustimet pois ajatellen, että nyt saan painoani kontrolloitua vähän helpommin. Väistöt vasemmalle sujuivat kohtuullisen mukavasti muutoin, mutta vauhtia olisi saanut olla vielä piirun verran enemmän. Oikeaan suuntaan oli tihkaampaa, mutta väittäisin, että silti eilistä parempaa menoa. Yritin naputella väistön lisäksi vauhtia, mutta jokin jarru oli päällä. Siitä sai kuitenkin olla iloinen, etten roikkunut ohjissa tänään, vaan osasin pyytää ja myödätä sopivasti.

Tämän jälkeen laukkasimme taas muutamat ympyrät. Vauhtia oli eilistä enemmän, mutta meno oli silti hallittua. Kumma kyllä istuntani ei järkyttynyt tästä, vaan pysyi siedettävästi paketissa. Sain myös piirun verran korjattua puskemista vasemmassa kierroksessa asettamalla pahimmissa kohdissa vähän ulos. Seuraavalla kerralla voisi yrittää alkaa miettiä jotain työstöjuttuja laukkaankin.

Loppuun otin vielä hetken ajan käynti-seis-käyntikuviota. Alussa pysähtyminen tuotti vähän vaikeuksia, ja tamma yritti hiippailla vielä eteenpäin. Pysäytin sitten vähän tarmokkaammin, minkä jälkeen pysäytykset onnistuivat kohtuullisen helposti. Käyntiin siirtymisessä olisi saanut olla vähän enemmän ponnekkuutta, mutta toisaalta helle oli imenyt kuskin voimat, joten tuskin tammakaan oli ihan parhaimmassa vedossa. Näin kuitenkin saimme helteiset ratsastelut tehtyä.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Jotain hyötyä tahmakavioisuudesta

Perjantaina kipusin sitten Mortin selkään ratsastamaan tallin kesäkauden päättävän tunnin. Seuraavan kerran omalle tallille pääseekin vasta päivää vaille viiden (!) viikon päästä. Melkoinen tauko. Ehkäpä pitää hypätä jollekin ekstratunnille syystuntien alkaessa tai sitten vain malttaa odottaa omaan tuntiin saakka.

Tunnin aikana treenattiin pohkeenväistöä, siirtymiä käynnistä laukkaan ja takaisin sekä kiemuraurilla asettelua. Mukavan monipuolinen treenipaketti. Ensimmäisenä vuorossa oli pohkeenväistö pitkän sivun alusta keskihalkaisijaa kohti. Kun keskihalkaisija oli tavoitettu, jatkettiin sitä lyhyellä sivulle saakka ja kurvattiin takaisin alkuun tekemään väistö toiseen suuntaan. Käynnissä väistöt olivat aika helppoja, mutta melkoisen tahmeita. Yritin nohitella Morttia liikkeeseen, mutta se ei oikein innostunut asiasta. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että se kuitenkin väisti ihan hyvin enkä itse jäänyt niin pahasti ohjiin kiinni.

Ravissa Mortti yritti vähän puolestaan kipittää väistöä karkuun, joten sillä kertaa sain ottaa pidätteitä ja koputella pohkeella väistöä aikaiseksi. Homma helpottui niinä lyhyinä hetkinä, kun sain oman istunnan kuntoon ja pidätteet läpi. Olisin kuitenkin toivonut paljon reippaampaa askellusta hevoselta, ettei meno olisi ollut niin tihkasta.

Väistöjen jälkeen siirryttiin ympyrälle, jossa tehtävänä oli nostaa käynnistä laukka ja päästä siirtymään siitä takaisin käyntiin joko ilman raviaskelia tai mahdollisimman vähillä moisilla. Kerrankin Mortin tahmakavioisuudesta oli apua, sillä laukat nousivat kyllä pienen nohituksen avulla, mutta siirtymät käyntiin sujuivat vallan kivasti. Alusta asti saimme siirryttyä laukasta aika helposti käyntiin. Väliin saattoi aina vilahtaa askel tai toinen ravia, mutta vastapainoksi saimme myös ihmeen helppoja vaihdoksia käyntiin. Pakko myöntää, että olin hämmästynyt. Mutta olin hyvin tyytyväinen kuitenkin, sillä oli kiva onnistua tehtävässä.

Seuraavaksi mentiin loivaa kiemurauraa molempia pitkiä sivuja myöten. Tavoitteena oli asetella ja taivutella hevosia pyöreäksi. Mortin sain pyöristymään pätkittäin aina oikealle hyvin, mutta vasemmalle vaati melkoista työstöä. Opettaja ohjeistin antamaan aina toiselta puolelta vähän periksi, jotta polle uskaltaisi mennä pyynnön mukaisesti. Yritin toteuttaa tätä, mutta jotenkin tuntui, että Mortti toimi paremmin, kun ulko-ohja pysyi vähän jämäkämpänä. Ravissa pyöreyden eteen sai tehdä kymmenen kertaa enemmän töitä ja edelleen vasemmalle tökki vähän enemmän. Kovalla yrittämisellä sain pollen aina hetkeksi antamaan periksi siihenkin suuntaan.

Lopussa opettaja pyöritti meitä kahdeksikkoa kentällä käynnissä ja halusi nähdä jokaisen hevosen pyöristyvän. Meillä Mortin kanssa jatkui sama meno eli pätkä väärinpäin, pätkä oikeinpäin. Yritin kovasti keksiä, miten saisin pyöreyden jatkumaan pidempään, mutta valaistumista ei tullut. Opettaja oli kuitenkin ilmeisesti menoon tyytyväinen, kun en kuullut korjauskehotuksia.

Varsin mukava tunti Mortin kanssa. Vaikka polle olikin vähän tahmakavio, sain siitä pätkittäin menemään hetken hyvin. Olihan se myös mukava laukata tällä herralla, sillä kun on melkein keinuhevosen laukka. Siinä kelpaa istua mukana.

Tihkasta ja kuumaa

Olisi sietänyt herätä tänään vielä vähän aikaisemmin ratsastamaan Veronaa. Pääsimme hommiin siinä kympin pintaan, jolloin taisi olla jo lähemmäs 24 astetta lämmintä. Hiki virtasi pelkästään istumalla satulassa, joten otin jälleen kevyemmän treenin. Olin ottanut myös digipokkarin mukaan aikeena yrittää osua videolle muutaman kerran. Olihan siinä taas katsottavaa (lue: noloiltavaa), huh. Erityisesti jäi mieleen se, että linnut ovat varmasti kateellisia tuolle maiskutuskonsertilleni ja toiseksi käsilläni on tosiaan ihan oma elämä. Lopuilta kohdilta suljen tällä kertaa silmät. Onpahan ensi kerrallakin jotain nähtävää! Räpsäisin myös Veronasta kuvan laitumella. Kesä + hevoset - ötökät = tosi jees.

Aloitin aluksi hakemalla asetuksia käynnissä ja ravissa. Tamma tahtoi olla vähän hitaalla tuulella eikä lämmennyt ajatukselle reipastua helposti. Oikeaan kierrokseen tuli muutamia hyviä hetkiä käynnissä ja ravissa, mutta vasemmalle takkusi taas. Tunsin jälkeen istuvani ihan vinkkarassa, mutta en oikein saanut korjattua sitä. Jotenkin tuntuu, että tuo satula ja minä olemme hyvin kehno pari.


Tämän jälkeen kokeilin pohkeenväistöjä, jotka olivat melkoisen tihkaita. Vauhti hiipui ja väistö ei tahtonut lähteä. Yritin sitten pidättää ja pyytää selvemmin, mutta jokin vastusti. Oikealle väistettäessä tuli muutama parempi askel, kun sain vähän keskityttyä, mutta vasemmalle taisi tulla vain puskemista. Syytän edelleen tästä istuntaani ja ilmeisesti huolimatonta valmistelua. Vasemmalle tahkotessa huomasin taas olevani sisäohjassa kiinni, mikä varmasti hankaloitti menoa entisestään. Toisin sanoen pohje ei ollut yhtään toiminnassa, kun pelkäsin päästää ohjia tietäen sen johtavan lisäpuskemiseen. Vaikka ei niillä ohjilla hommaa pelasteta, karjui sisäinen valmentajani. Harmi vain, ettei sillä ole auktroriteettiä minkään vertaa, että viitsisin totella.


Tässä vaiheessa maneesin tuli kolme muuta ratsukkoa, joten päätin ottaa muutamat laukkaympyrät. Verona oli edelleen tosi maltillinen laukkaaja ja tällä kertaa sain oman istunnankin mukaan. Olihan se lystin tuntoista, kun valtaosan ajasta istuin tukevasti, muistin rentouttaa jalkojani, ja hevonen laukkasi maltillisesti. Helteen takia kuitenkin muutamat ympyrät saivat riittää, ja pelkästään niidenkin sujumisesta tuli tosi kiva mieli.

Laukkojen jälkeen kokeilin vielä muutamat kerrat sulkutaivutuksia. Poikitusta tuli aika hillitysti, mutta peilistä tarkistettuna menimme sulkutaivutusta ainakin sinnepäin. Oikeassa kierroksessa nakkasin kokeeksi sisäpuolen jalustimen pois, että jalka pääsisi venymään alaspäin ja toivottavasti myös auttamaan painon viemisessä oikeaan suuntaan. Keino ei ollut parhaimmasta päästä tai sitten vinkkarallaan oleva istuntani pystyi puikahtamaan tästäkin karkuun. Siksipä sulkutaivutuksen kaltainen meno oli taas kerran vaikeampaa tähän suuntaan.

Loppuravit ja -käynnit kävimme käveleskelmällä kentällä. Tuuli vähän vilvoitti, mutta verenjanoiset itikat veivät siitäkin ilon. Olisipa täydellistä, jos ratsastusten ajaksi saisi vähän viileämmän ja itikattoman kelin. Mutta en valita, ainakaan kovin paljoa, sillä kylmää riittää ihan liikaa muutenkin.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Pohkeet, joilla oli tarkoitus

Helle päätti sitten tulla takaisin, joten otin Helvin kanssa ratsastelun vähän kevyemmin. Suuntasimme maneesiin auringonporotusta ja ötököitä karkuun, ja päätin treenata lyhyemmällä kaavalla eilisen kuviota tapaillen sulkutaivutusta käynnissä ja ottaa lisäksi ravissa pohkeenväistöjä sekä hakea asetuksia läpi. Laukkaamisen jätin kuumuuden takia suosiolla pois.

Sulkutaivutuskuvio oli siis se, että pitkän sivun alkuun pyöräytin voltin ja sen jälkeen jatkoin sulkutaivutusta lävistäjää myöten sen verran, että sain hevosen omasta mielestäni hyvin. Helvi pyöristyi käynnissä volteille tosi nätisti ja piti jopa takapään aika ajoin liikkeessä, kun siitä muistutin. Myös sulkutaivutus lähti mielestäni kivasti.

Pohkeillani oli tänään ilmeisen hyvä päivä, sillä Helvi otti ne hyvin kuuloon ja alussa sulussa oli jopa liikaa poikitusta. Liika poikitus oli helppo korjata, kun lakkasin pyytämästä niin tarmokkaasti pohkeella. Istuntaa sain myös tänään korjattua, kun eilisen perusteella muistin kiinnittää siihen huomiota. Oli myös mukava huomata, että vaikka sulkutaivutus olikin vähän hitaampaa, oli se kohtuullisen vaivatonta molempiin suuntiin.

Seuraavaksi lähdin kokeilemaan, miten pohkeenväistöt ravissa sujuisivat. Yleensä pohkeenväistöissä Helvin kanssa olen saanut itse väistön onnistumaan, mutta melkoisen hitaasti. Tällä kertaa menin reippaampaa ravia muutaman kierroksen ennen kuin lähdin tekemään väistöjä lävistäjää seuraten. Ilmeisesti vauhdin hakeminen aikaisemmin palkitsi, sillä Helvi sekä väisti että ravasi oikein mainiosti. Välillä sain jopa vähän pidättää, ettei tamma vain kipittäisi eteenpäin ja unohtaisi väistää. Tajusin myös olla roikkumatta sisäohjassa, mikä varmasti helpotti hevosen työskentelyä. Pakko kyllä myöntää, että kyllä se oma leuka viisti taas maata myöten, kun Helvi esitti näinkin hienoa pohkeenväistöä. Kyllä se tamma jaksaa yllättää iloisesti helteelläkin.

Lopuksi vielä pyörittelin ravissa ympyröitä tavoitteena saada Helvi pyöreäksi ja silti liikkumaan aktiivisesti. Tamma yritti alussa tarjota nättiä kaulan pyöristämistä ja samalla hiljentää takapäätä, mutta alkoi muutaman täpäkämmän pyynnön jälkeen liikkua myös takapäästä paremmin. Tällä kertaa olin tyytyväinen siihen, että tein hyvät asetukset ja muistin myödätä enkä jäänyt ihastelemaan niitä ohjia, vaan enemmän hain liikettä takapäästä. Homma sujui mukavasti oikeaan kierrokseen, mutta vasemmalle oli aika takkuista menoa. Joko sain liikettä takapäähän tai sitten huijauspyöristymisen. Päätin sitten siirtyä käyntiin ja hakea tamman vasemmassa kierroksessa pyöreäksi. Tavoite onnistui vähän paremmin, mutta takapää olisi saanut olla vielä kuitenkin tarmokkaampi.

Mukava ratsastuskerta jälleen. On hauska huomata, että kyllä me Helvin kanssa olemme ainakin vähän kehittyneet niistä alkuajoista. Helvi on varsin palkitseva ratsu juuri sen takia, ettei se anna ilmaiseksi asioita, mutta uskoessaan kuskia se yrittää ja työskentelee varsin tunnollisesti. Eikä vanhaa tammaa tunnu tuo ikä painavan, vaikka tämän kuun lopussa sen mittariin rapsahtaa kahdeskymmenes ikävuosi.