Keskiviikon koulutunnille saimme itse valita tietyistä hevosista itsellemme ratsun. Jostain vinkeestä päätin, että haluan itselleni ruunan nimeltä Iiris. Pollea tosin kutsuttiin vähän miehekkäämmin Ilpoksi. Taustatietojen mukaan Ilpo on yksityisratsu, joka menee omistajansa kanssa 90 sentin ratoja ja perusjuttujen lisäksi taitaa avot, sulut sekä vaihdot helposti ja ketterästi. Tunnin lisämauste oli se, että saimme ottaa kanget käyttöön. En tosiaan ole koskaan aiemmin niillä ratsastanut, minkä kyllä alussa huomasikin.
Aikalailla heti, kun oli saanut ohjat käteen, lähdettiin tekemään taas pitkille sivuille asetuksia ja taivutuksia. Olin nähnyt Ilpon muutamalla tunnilla menevän oikein nätisti taviskuolaimilla. Tällä kertaa ruunalla oli jotain muuta mielessä, sillä ensimmäiset puoli tuntia oli melkoista kinastelua. Ruuna paiski päänsä kanssa, ja minä yritin tajuta, mitä helkuttia teen väärin. En usko olleeni kädellä kova, sillä kankien takia olin erityisen varovainen. Opettaja vain tuumasi, että hevosilla on erilaisia päiviä ja että Ilpolla on näemmä tänään tällainen. Asetukset ja taivutukset menivät ihan miten sattuu ja välillä tunsin, kuinka pollen takaosa seilasi vaikka mihin suuntaan. Suuni oli melkoisen mutrulla ja nynnypuoleni olisi halunnut nakata hanskat tiskiin ja painua mököttämään. En onneksi sitä tehnyt.
Seuraava isompi tehtävä oli mennä keskihalkaisijaa pitkin käynnissä ja aloittaa vähän puolen välin jälkeen pohkeenväistöä kohti uraa. Pari alkukertaa ratsastin turhan vahvasti, johon Ilpo protestoi häseltämällä. Opettaja kehotti ottamaan kevyemmät avut, jota neuvoessani Ilpo oli melkoisen mahtava. Painoa vähän väistön suuntaan, varovaisesti pohjetta, ja ruuna meni kevyesti ja hienosti. Kerrassaan vaivatonta. Kankien takia polle myös kantoi itseään aika hyvin väistöissäkin. Ravissa sähelsin taas muutaman kerran, kunnes muistin ratsastaa kevyemmin. Aina takaisin tehtävän alkuun ravatessa polle meni myös hienosti pyöreänä itseään kantaen.
Lopuksi väistön jälkeen nostettiin laukka. Nostot eivät jostain syystä lähteneet ihan toivotusti, vaan raviaskelia mahtui väliin. Itse laukka oli kuitenkin makeaa. Ilpon laukka oli pehmeää ja siinä istui vaivatta. Lisäksi polle kantoi itsensä pyöreänä ja laukkasi ehdottelematta ollenkaan, että tässähän voisi lopettaa tai venkoilla. Ratsastus oli tässä hetkessä niin mahdottoman helppoa, että sisäinen kouluratsastajani hihkui jälleen kerran.
Oli mukava, kuinka ratsastus alkoi kulkea, vaikka puolet oli melkoista hammastenkiristelyä. Onneksi jälkimmäinen puolituntinen kruunasi homman ja tunnilta saattoi poistua hymyn kera. Ilpolla meni näemmä hetki päästä sopuun tämän päivän kuskin kanssa, mutta kun se tapahtui, näytti ruuna itsestään varsin mukavan puolen.
