Viiden päivän mittainen leiri päättyi toiveiden mukaisesti estetuntiin. Aiemmin tehdyn suunnitelman hevostoiveenani oli estesuosikikseni noussut Ilpo, mutta ratsuni oli vaihtunut estekonkaritammaan eli Orendaan. Muutos oli alussa aika epämieluinen, sillä olin nähnyt tamman tykkäävän mennä esteitä vauhdilla. Tammasta myös sanottiin, että se voi innostua esteillä, jonka seurauksena se saattaisi lähteä hyvin vauhdikkaaseen laukkaan korvat ja häntä tötteröllä. Arvelin tietenkin heti, että tamma nappaa jännitykseni ja toteuttaa tämän ilmiön. Ehdin vatvoa asiaa pitkän tovin, mutta opettajan rohkaisemana päätin kuitenkin yrittää.
Tunnille Orenda tuli suoraan tallista. Niinpä alkukäynnit olivat taas vähän tönkköjä. Opettaja kehotti verkkaamaan tamman omalla vauhdilla, sillä esteiden ilmestyessä näköpiiriin se kyllä virkistyisi. Keskityin sitten ravailemaan ja laukkailemaan siten, että tamma myös kuuntelisi pidätteeni. Orenda oli oikein kilttinä, pätkittäin jopa löysänä. Noudatin kuitenkin opettajan neuvoa ja tein siirtymiä ja parit pysähdykset. Kokeilin tällä laukanvaihtoautomaatilla myös muutamat vaihdot, jotka tamma teki oikein nätisti. Tästä innostuneena päätin testata samaa asiaa pitkällä sivulla. Ilmeisesti sain laukanvaihtoavut ainakin sinnepäin, sillä yhden pitkän sivun aikana ehdimme vaihdella laukkaa kolmesti. Olipa se vain vallan helppoa tällaisella automaattipollella verrattuna epätoivoisiin yrityksiin Artun kanssa.
Aluksi hypättiin muutamia verkkahyppyjä pystylle ja okserille, joiden korkeudet pysyivät hyvin maltillisina, ehkä jotain 60-65 senttiä. Orenda laukkasi hyvin rauhallisesti, mutta siltä löytyi myös melkoinen imu esteelle. Se ei kuitenkaan ollut mitään kaahotusta, joten uskalsin antaa tamman mennä. Opettajan mukaan tamma kyllä osaisi kisataustansa takia katsoa, mistä kohtaa hypätä. Itse hyppyyn mukautuminen oli vaivatonta, joten uskalsin vähän jo rentoutua. Hypyn jälkeen opettaja kehotti istumaan alas ja ottamaan tammaa taas haltuun. Orenda pysyi ihan hyvin hyppysissä hypynkin jälkeen, kunhan muistin suoristautua. Ihan kokonaan oma jännitykseni ei lähtenyt tunnin aikana, mutta kyllä se alusta taittui paljon.
Seuraavaksi otettiinkin jo useampaa hyppyä peräkkäin. Opettaja ohjeisti tässä vaiheessa ottamaan pidätteitä, jos vaikuttaisi, että tamma yrittää olla turhan reipas. Tamma lisäsi vauhtia aina estettä kohti, mutta kuunteli aika kivasti pidätteitä. Välissä sain kyllä olla jämäkkänä pidätteiden kanssa ja äänelläkin koettaa rauhoitella tamman menoa. Orendan laukat oli kuitenkin yhä helppo laskea, joten ponnistuspaikat olivat molemmille selvät. Laukat myös vaihtuivat joko hypyissä tai nopeasti hypyn jälkeen pyynnöstä tai kaarteen tullessa.
Lopuksi päästiin hyppäämään pieni rata, jossa saattoi olla yksi 80-senttinen este. Loput olivat varmaan jotain 60-70 sentin tuntumassa. Itse rata meni varsin mukavasti. Orenda laukkasi edelleen hyvin maltillisesti, kuunteli pidätteet ja hyppäsi niin, että siinä oli helppo olla mukana. Saimme myös tiukemman käännöksen tehtyä ja laukat käsittääkseni vaihtumaan. Tällä kertaa muistin myös ratsastaa koko radan ajatuksen kanssa, ja ilmeisesti siitä johtuen se onnistuikin.
Opettaja oli suoritukseemme hyvin tyytyväinen, ja se riitti kruunaamaan esteleirin ratsastuksen. Hyppynälkä oli kuitenkin ehtinyt herätä hyvin menneen tunnin takia, joten olin vähän harmissani. Opettaja kuitenkin sanoi, ettei esteiden korkeus ole kuitenkaan se olennaisin juttu, vaan se, miten ratsastus kokonaisuudessaan sujuu. Ei siitä kauheasti ole iloa, jos sen korkeamman esteradan pääsee läpi, jos se on häseltämistä ja huonoja hyppyjä täynnä.
Tunnin päätteeksi kysyin vielä opettajalta yhteenvedon estepuolen ratsastuksestani. Hänen mukaansa istuntani ja tasapainoni ovat hyviä ja näytän ratsastaessani tekevän asiat rauhallisesti, vaikka se ei siltä itsestä tuntuisi. Hänen mukaansa vähän reippaampi hevonen on minulle sopiva, sillä omalla maltilla se pysyy rauhallisena. Tämä oli kyllä tosi hassu kommentti, sillä harvemmin niitä reippaita tai luonteikkaita hevosia on tullut hurjasti hallittua. Orendallakin tuntui olevan rauhallisempi päivä emmekä edes missään vaiheessa kunnolla menneet vauhdikkaasti. Ratakin oli enemmän sellaista humputtelua.
Parannusehdotukset ehdin tietenkin unohtaa, mutta luulen niiden liittyneen omaan varmuuteeni. Muistan opettajan puhuneen siitä, etten tunnu luottavan omiin ratsastustaitoihini, vaan aliarvioin itseäni. Luulisin hänen kehottaneen keskittymään siihen, että uskallan luottaa omaan osaamiseeni ja sitä kautta ratsastaisin paremmin. Tässä mielessä Orendalla hyppääminen sopi tämän aiheen treeniksi. Ennen tuntia olin sitä mieltä, että pieleen menee ja kunnolla, mutta tunnin päätteeksi Orendan selässä istui melkoisen tyytyväinen kuski. Eli itsevarmuutta ja keskittymistä lisää, niin jospa niiden avulla voisi taas edetä tässä lajissa.
Leiri oli kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvä kokemus. Leiriporukassa jokainen tunsi aina jonkun, joten yhteishenki oli tosi hyvä. Illat kuluivatkin päivän ratsastuskuvia ja -videoita katsellessa, niille nauraessa ja niistä toivottavasti oppien. Opettaja oli tarkka ja vaativakin, joskin kommenttia olisin aika ajoin toivonut enemmän. Hevosista ei ole pahaa sanottavaa, sillä koulutustaso riitti erinomaisesti minun taitoiselleni, ne olivat käyttäytymiseltään kilttejä ja tekivät tunneilla aika pitkälti juuri sen verran kuin kuski osasi pyytää eli olivat hyvin opettavaisia. Leiripuitteet olivat myös hyvät. Kiitos vielä kaikille leiriläisille hyvistä ja ennen kaikkea hauskoista hetkistä sekä kaikista kuvista ja videoista!
Myös osaan aikaisemmista leiripostauksista on tullut kuvia ja videoita katsottavaksi.
