Toinen tunti Aaltokankaan ratsutallilla takana, ja pollearpajaisissa sain toisen kerran Töpön. Se vähän harmitti, sillä olisin mieluusti kokeillut uutta hevosta, niin saisi vähän kuvaa tallin valikoimasta. Mutta ei auttanut muu kuin ottaa Töpö aiemmalta tunnilta matkaan ja hilpaista kentän haltuunsa ottaneiden kurssilaisten jaloista maneesiin treenaamaan pohkeenväistöä. Sisäinen kouluratsastajani ehti iloita, että kyllähän yhdet ja toisetkin väistöt pistetään leikiten menemään. Harmi vain, ettei ratsastustaitoni sattunut olemaan tänään matkassa.
Alkuverkassa saimme taas ravailla itsenäisesti, ja opettaja kehotti jälleen ratsastamaan pohkeet läpi. Jälleen kerran jätin kysymättä, miten tämä asia tehdään tarkalleen ottaen. Valitsin taas sen tyylin, että yritin pitää hyvän tuntuman ja ratsastaa pohkeilla hevosta liikkumaan. Töpö liikkui ihan hyvin, ja tällä kertaa muistin ympyröillä huolehtia ulkoavuista, ettei polle yrittäisi puskea. Pyöreyttä en hevosesta saanut alkuverkan aikana kaivettua yhtään, vaikka koetin asetella ja houkutella Töpöä rentoutumaan. Opettajalta tuli komennus lyhentää ohjaa pariinkin otteeseen, mikä tuntui vähän hassulta. Opettajalle sopinut ohjaspituus tuntui itselle ainakin alussa hurjan lyhyeltä. Tosin se pituus säilyttämällä olisi hevostakin varmaan voinut saada vähän lyhyemmäksi sen sijaan, että se hipsi pitkänä menemään.
Pohkeenväistöjä tehtiin käynnissä ja ravissa kääntymällä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja siitä takaisin uralle väistättämällä. Luulin tosiaan, että väistöissä pääsisi hienosäätämään, mutta olinpa hyvin väärässä. Koko tunnin ajan tahtoi olla sellainen olo kuin olisin ihan ensimmäistä kertaa väistöjä tekemässä. Ensin Töpö karkasi lapoineen ulkoa, sitten puolestaan se ei astunut riittävän isosti, sitten se olikin jo ihan vinkkuralla tai kuski sisäohjassa kiinni. Ravissa ongelmat kertaantuivat, mutta siinä korostui etenkin tuo lapojen karkaaminen.
En yhtään käsitä, miten väistöt saattoivat olla niin vaikeita. Nyt asiaa mietittyäni voin hyvällä mielellä syyttää toimimattomia pohkeitani, jäämistäni ohjaan kiinni sekä kyvyttömyyttäni ratsastaa pidätteitä läpi. Lopputuloksena oli Töpö, joka yritti ymmärtää kuskia ja tehdä vaadittua, hyvin epämääräisesti pohkeenväistöä muistuttavaa liikettä. Yritäpä siinä sitten ymmärtää kuskia, joka roikkuu ohjissa, huitelee pohkeilla silloin tällöin jotain ja vieläpä antaa hevosen venähtää pitkäksi.
Opettaja ohjeisti pitämään hevonen suorana, huolehtimaan ulkolavasta ja pyytämään pohkeella isompaa väistöä. Pätkittäin sain Töpöä menemään oikein, jolloin se ehkä kerran tai kaksi vähän antoi myöten. Plussaa minulle kuitenkin edes siitä, että katse pysyi kohtuullisesti menosuuntaan. Pakko kyllä myöntää, että hevosta sai pidättää aika vahvasti ennen kuin se tuntui reagoivan mihinkään. Istuntani eli varmasti jälleen omaa elämäänsä. Opettaja tosin kyllä sanoi, ettei Töpö ole kaikista helpoin hevonen saada keveäksi. Sen kyllä allekirjoitan, vaikka tiedän omien taitojenikin rajallisuuden.
Laukkaosuus jäi tällä kertaa väistöjen jälkeen tehtyihin pääty-ympyröiden pyörittämiseen. Vasen laukka rullasi ihan kivasti, mutta oikeassa en vain pysynyt mukana. Pohkeeni seilasivat ja ennen kaikkea käteni vispasivat edestakaisin. Olisi varmasti taas pitänyt hakea hevosta aktiivisempaan laukkaan ja kevyemmäksi edestä. Mutta mitä sitä turhaan, kun aina voi valita matkustamisen vaihtoehdoksi. Opettaja vastasi tunnin surkutteluuni sillä, että Töpö on vain mielissään, jos joku suostuu kantamaan sen päätä. Sitä juuri olin valtaosan tunnista tehnyt, joten ei ihme, että homma tahtoi olla paikoitellen vähän raskasta. Ohjetta oli kyllä tullut jo tunnin alusta, että pohjetta ja pidätteillä edestä painavaa hevosta kuriin. Kuulin kyllä nämä korjausneuvot, mutta en sitten tainnut osata niitä toteuttaa.
Tunnin loppuraveissa sain uurastuksen jälkeen taas lyhyen hetken, jossa Töpö rentoutui päästään ja venytti vähän eteen ja alas. Olisipa vain kiva tietää, miten rentoutta ja pyöreyttä saisi tästä hevosesta kaivettua vähän useammin. Tunnin jälkeen oivalsin, että Töpöhän on hyvin kaapomainen: tykkää painaa kädelle, viipottaa omaan tahtiinsa ja puskea, jos siis kuski mahdollistaa nämä kaikki. Aaltiksen tunneissa puolestaan on jännää se, että näiden kahden kerran perusteella koko tunti tehdään samaa asiaa kerta toisen jälkeen. Plussaa siinä on toki se, että on aikaa saada asia toimimaan, mutta miinusta kaltaiselleni keskittymiskyvyttömälle on se, että joskus saattaa aihe alkaa puuduttaa kesken tunnin. Mutta saa nähdä, mitä kolmas oppitunti huomenna näyttää. Toivottavasti opettaja muistaa toiveeni uuden pollen testaamisesta.
