Tunnilla oli onnellisesti puomeja, sillä parin mönkään menneen koulutunnin jälkeen kaipasin vaihtelua. Alkuverkka tehtiin samalla tavalla kuin ennenkin: ravailua ja pohkeiden ratsastusta läpi. Opettaja korosti minulle, että Paksun on annettava mennä hyvin kevyellä ohjastuntumalla näin aluksi, ettei se jännitä itseään ihan tönkköön. Menin siinä sitten vähän sekaisin enkä tiennyt, mitä niillä ohjilla olisin tehnyt.
Vasen kierros ravaillen meni ihan ok, vaikka polle kyllä jännittyi melkoisesti asetuksista ja pidätteistä. Oikea kierros oli puolestaan ihan hirveää. Paksu puski niin sanotun sisäpohkeeni läpi leikiten enkä osannut korjata muuten kuin ohjalla. Sisäpohkeeni kieltäytyi tekemästä mitään järkevää, ja opettaja kerta toisen jälkeen vaati sisäpohjetta töihin. Mutta en osannut! Olisin kaivannut lisää apua siihen, miten olisin saanut tuon kurittoman jalkatekeleeni töihin, mutta sitä ei irronnut. Oikeassa kierroksessa oli kyllä jo kunnon voi ei -fiilis, sillä pelkäsin tunnin menevän ihan plörinäksi näemmä täysin turhaksi heittäytyvän oikean jalkani takia. Kuvastakin näkee, ettei meillä Paksun kanssa ihan synkannut.Alkuverkkojen jälkeen kahden puomin suoraa tahkottiin lopputunti laukassa. Tällä kertaa tehtävän toistaminen tunnin ajan ei haitannut, sillä saipahan kerrankin laukata ja lisäksi oli aikaa korjailla ilmenneitä ongelmia. Homma aloitettiin vasemmassa kierroksessa ja ensin väliin piti pistää normaalilla laukalla neljä askelta. Tämä taidettiin hurauttaa kerralla oikein. Sitten pitikin tulla reippaampaa laukkaa eli nyt askelia väliin vain kolme. Opettaja tuumaili, että Paksun kanssa saa tehdä töitä, sillä se on lyhytlaukkainen hevonen. Olin kuulevani äänessä vähän arvelua, ettei meillä menisi homma ainakaan ekalla kerralla oikein. Tästä sisuuntuneena taisin tehdä kunnon hoplaa-ratsastuksen, kun pistin Paksun laukkaamaan ja hurauttelimme täysin vaivatta välin kolmella askeleella. Opettaja nauroi Paksunkin näyttäneen itseensä hyvin tyytyväiseltä, ja kovasti se sai minultakin kehuja.
Videolta katsottuna sitten huomasin, että väli kolmella askeleella meni muuten kivasti (kun ei huomioida ulkoapujen puutetta ensimmäiselle puomille tultaessa), mutta ensimmäinen puomi jäi harmillisesti takajalkojen väliin.
Oikeassa kierroksessa tehtävä menikin vaikeaksi. Paksu puski railakkaasti sisälle eikä onneton sisäpohkeeni osannut tehdä asialle mitään. Opettaja komensi unohtamaan sen sisäohjan viemisen liki harjan toiselle puolelle ja keskittymään ulko-ohjaan ja sisäpohkeeseen. Mutta ei se sisäpohkeeni herännyt tästäkään toimimaan. Ulko-ohjalla sain menoa pikkuriikkisen korjattua, mutta en tarpeeksi. Niin kuin pelkällä ohjalla ei yleensä saakaan. Puomille tuli siis rumia lähestymisiä, ja homma meni säheltämiseksi. Taidettiin just ja just kerran saada se kolme askelta siedettävästi. Sitten väliin pitikin taas ratsastaa neljä askelta. Me jäimme vähän siihen hoplaa-meininkiin, joten nyt sai huuli pyöreänä ihmetellä, että ohhoh, miten tämä hevonen nyt ratsastetaan rauhallisemmaksi. Paksua sai pidätellä aika tiukasti, että lopulta saatiin ne neljä askelta ilman, että eka tai toka puomi jäi väärin jalkojen väliin.
Väliin saatiin lopulta neljä askelta, vaikka olisihan tuo sujuvamminkin voinut mennä. Kiitokset taas kuvasta ja videoista Noralle!
Sitten vaihdettiin vielä kierros vasempaan ja otettiin siihenkin suuntaan vielä väli neljällä laukka-askeella. Meidän kaahotuksemme jatkui edelleen ja saimme aika monta sakkokierrosta, kun puhdasta neljää ei alkanut irrota. Opettaja ohjeisti pitämään pohkeet pidätteissä lähellä, mutta jotenkin pohkeeni vain yllyttivät hevosta kipittämään. Ei siinä paljoa valitettavasti ehtinyt rentoutua, vaan pidätteitä sai tehdä hyvissä ajoin ennen ensimmäistä puomia aina askelta ennen viimeistä puomia. Ei ollut nättiä meno, kun jarrut eivät toimineet hyvin.
Loppuraveissa yritin pyöristellä Paksua, mutta se heittäytyi vallan loremaiseksi. En usko olleeni suussa kiinni, vaan antaneeni löysempää ohjaa. Silti polle kuitenkin päätti protestoida ja narskutella hampaita melkoisesti. Höllensin ohjia sitten entisestään, mikä vähän auttoi narskutteluun. Yritin sitten pohkeilla ratsastella hevosta, mutta en oikein hanskannut hommaa. Pakko myöntää, että ilman kunnollista ohjastuntumaa olin vähän hukassa. Paksusta ei pyöreyttä saati rentoutta tällä tunnilla irronnut. Syyttävä sormi osoittaa kyllä ihan oikeaan suuntaan, kun se on kääntynyt minuun. Paksu olisi toisaalta erinomainen opetushevonen minulle tässä taistossani ohjissa roikkumista vastaan. Toisaalta se on hitusen liian herkkä, joten hernepellot taitaisivat loppua kesken ennen kuin taulapäänä oppisin ratsastamaan enemmän pohkeilla.
