Tänään päätin ottaa Veronan kanssa rennosti ja ratsastella ilman kummempia tavoitteita. Tai no oli siinä yksi tavoite, nimittäin muistuttaa itselle, ettei kesä suinkaan ole ohi, vaikka töihin pitikin palata. Suuntasimme ensin aurinkoisessa kelissä ulkokentän reunalla olleelle pienelle mäelle, jota kiipeilimme parit kerrat ylös. Verona venytti tässä askelta mukavasti, ja samalla sain itse taas testailla kevyttä istuntaa. Hyvin meni muuten, mutta tasapaino petti heti, jos kantapäät pääsivät nousemaan.
Tämän jälkeen suuntasimme läheiselle metsäpolulle käppäilemään. Verona tuntui tykkäävän maisemanvaihdosta, mutta ötökät tahtoivat vähän häiritä menoa. Toinen polku meni sen verran soiseksi, että jätimme sen väliin. Toinen puolestaan näytti menevän melkoisen koivuviidakon läpi, joten siihenkin matkamme tyssäsi. Pitäisi joskus ottaa selvää noista reiteistä enemmän, niin voisi käydä Veronankin kanssa useammin maastossa rentoutumassa.
Metsäköpöttelyn päätteeksi palasimme pellolle. Ravailimme siinä hyvän tovin ja olipa mukava löytää tammasta taas vetävä, mutta ei kaahottava ravi. Pitkä pelto sai selvästi tammaan liikettä. Päätin sitten rohjeta testaamaan maneesissa kohtuullisesti sujunutta laukkaa näin ulkotiloissa. Oikea laukka nousi käynnistä rauhallisesti, mutta muutaman askeleen jälkeen tamma lähti kiihdyttelemään. Oma moka tietenkin, kun olin mennyt nostamaan laukan pitkän pellon alkupuolelta. No, siinä oli sitten jarruttelumatkaa ainakin edessä. Tammaa piti komentaa aika tomerasti ennen kuin pidätteet menivät läpi, ja askellajiksi saatiin taas ravi. Harmitti kyllä, kun hölmöyksissäni menin antamaan tammalle valinnanvapauden sen sijaan, että olisin itse ollut päättämässä.
Laukan jälkeen Verona oli täpinöissä ja ehdotteli ravia kerta toisen jälkeen. Tulipahan sitten taas treenattua niitä pidätteitä, ja tällä kertaa osasin vähän paremmin istua satulaan ja olla roikkumatta ohjissa koko aikaa. Vatsalihakset pääsivät kyllä melkoiseen rääkkiin. Tuloksena oli kuitenkin pitkää matkaa rauhassa ravannut hevonen, joten ilmeisesti jotain meni oikeinkin. Tästä rohkaistuneena päätin vielä kokeilla vasenta laukkaa. Tamma yritti alussa taas lähteä spurttaamaan, mutta tällä kertaa sain sitä paremmin haltuun, ja laukka oli melkein jo normaalia. Jarrutusmatkaa sai tosin taas varata, mutta ei lähellekään samoissa mitoissa kuin aiemmassa laukkapätkässä.
Loppuun hain vielä rennon ravin, jonka jälkeen hyppäsin satulasta ja taluttelin loppukäynnit. Kivan rento kerta, josta hevonenkin tuntui nauttivan. Ennen tallilta lähtöä ehdin vielä nähdä, kun yksi tallilainen treenasi oman kisahevosensa kanssa pellolla. Siellä mentiin sellaista laukkaa, että tanner tömisi. Oli kyllä mahtavan näköistä menoa. Siinä varmasti täytyy olla ratsastajan ja hevosen välinen kommunikointi kunnossa, jotta homma ei lähde käsistä. Rohkenen kyllä epäillä, että olen tätiytynyt niin, että moisessa menossa sitä jännittäisi enemmän kuin osaisi vain nauttia menosta.
