Tiistain ratsastus Veronalla jäi väliin reppanan turvonneen silmän takia, mutta tänään polle oli kaikeksi onneksi entisensä. Niinpä suuntasimme treenaamaan ja aiheeksi otin maanantaina aloitellut siirtymät. Tavoitteena oli saada siirtymistä sujuvia niin alas- kuin ylöspäin vaihtaessa. Alkuverkassa Verona oli vähän tahmea, liekö lämmin sää taas tehnyt tepposet. Ravailin hetkisen pidemmällä ohjalla ja annoin hevosen liikkua vapaasti. Tämän jälkeen otin ohjat ja hain reippaampaa käyntiä. Tamma oli jo herännyt sen verran, että tämä alkoi sujua.
Sen jälkeen aloin tehdä lävistäjällä käynti-seis-käyntisiirtymiä. Pysähdykset onnistuivat kohtuullisesti, mutta paikallaan pysyminen tuotti Veronalle vaikeuksia. Yhden pysähdyksen aikana se taisi ehdottaa neljäkin kertaa liikkeelle lähtemistä ennen kuin uskoi ja malttoi jäädä paikalleen. Yritin tuona aikana keksiä, saako jokin istunnassani hevosen luulemaan, ettei nyt saa seistä. Vai jääkö pohkeeni puristamaan jotenkin? Kuvittelin istuvani rentona, mutta se ei jostain syystä välittynyt hevoselle. Käyntiin siirtyminen onnistui luonnollisesti muitta mutkitta. Pysähdykset paranivat hieman, mutta en saanut niitä onnistumaan niin, että olisin voinut olla rehellisesti tyytyväinen. Koetin kyllä lyhentää käyntiä ennen pysähdystä, pidättää ja myödätä, olla liikkumatta liikkeen mukana ja mitä vielä, mutta tuloksia ei tullut niin paljon kuin olisin odottanut. Jäi kyllä harmittamaan.
Ravi-käynti-ravikuvio ei edellisten epäonnistumisen perusteella päässyt ilahduttamaan juuri enempää. Nytkin koetin saada ravia lyhyemmäksi ennen siirtymistä käyntiin, jotta se sujuisi mutkattomammin. Kyllähän me käyntiin päästiin, mutta jotenkin lössähtäen. Olisin toivonut sujuvaa siirtymistä ravista aktiiviseen käyntiin, mutta näemmä pelkkä toivominen ei riitä. Ravi nousi kuitenkin aika kivasti, joskin olisi siinäkin voinut olla enemmän aktiivisuutta. Sisäinen kriitikkoni on näemmä hyvin nirsolla tuulella.
Lopuksi päätin vaivata päätäni vielä laukka-ravi-laukkasiirtymillä. Istuntani oli ihan hukkateillä valtaosan laukasta, mikä toki vaikeutti tehtävää. Verona myös tykkäsi häseltää oman mielensä mukaan enkä näemmä viitsinyt herätä ratsastamaan, vaan tyydyin matkustamaan. Yritin lävistäjälle käännyttäessä edelleen saada laukkaa vähän lyhyemmäksi ja parina kertana yritys palkittiin. Verona siirtyi raviin rauhallisesti ja siitä sai nostettua muutaman askeleen jälkeen tasaisen laukan. Pieni onnistuminen mahtui siis tähänkin kertaan. Mutta silti valitettavan monta kertaa siirtymäyritykset menivät kipittävään raviin ja hökeltävään laukkaan. Olin vissiin heittänyt pyyhkeen jo aikaa sitten kehään, kun en jaksanut enempää tästä masentua.
Tällä kertaa oli sitten melkoinen pohjanoteeraus hevoseen vaikuttamisessa ja ratsastamiseen keskittymisessä. Tiesin kyllä, ettei mene hyvin, mutta en millään keksinyt parannuskeinoja. Lähinnä taisin keskittyä haaveilemaan siitä, että hevonen joko oppisi lukemaan ajatukseni tai paikalle ilmestyisi taikaiskusta opettaja pistämään kurittoman kuskin ruotuun. Kumpaakaan ei yllättäen tapahtunut, joten tällä mentiin. Buu, kuski.
