Tällä kertaa otin treeniaiheeksi Veronan kanssa vasta-asetukset. Tavoitteena oli saada tamma paremmin ulko-ohjan tuelle ja opettaa itselle, että sisäohja ei ole se ainoa mahdollinen ohja. Kuviona oli aluksi kolmikaarinen kiemuraura vasta-asetuksien kera, jossa yritin myös muistaa suoristaa kunnolla ennen uuteen suuntaan kaartamista.
Kiemurauralla vasta-asetus tuntui helpommalta vasemmalle. Oikeallekin se sujui, mutta siinä sain korjata enemmän, ettei polle lähtisi puskemaan sisemmäs. Verona piti asetuksen aika mukavasti itse, jolloin saatoin keskittyä sisäohjalla myötäämiseen ja vakaan ulko-ohjan tuntuman säilyttämiseen. Korjaushetkinä huomasin kuitenkin yrittäväni tehdä liikaa sisäohjalla sen sijaan, että olisin korjannut sisäpohkeella. Suoristumishetket olivat myös ihan ok, kunhan muistin itse ratsastaa ne kohdat.
Tämän jälkeen pyörittelin vielä muutamat ympyrät käynnissä ja ravissa aluksi vasta-asetuksella, sitten myötäasetuksella. Ympyrällä sai kiinnittää huomiota siihen, ettei tamma ala valua sisemmäs. Tällä kertaa yritin saada itseäni korjaamaan menoa pohkeella, ja muutamia kertoja se onnistuikin. Muina kertoina ilmeisesti istuntani vinksahti niin pahasti, ettei pohkeella korjaaminenkaan auttanut kovin hyvin. Myötäasetuksessa olisin toivonut saavani Veronaa jo vähän pyöristymään, mutta toiveeni oli aika turha. Kyllä polle pätkittäin aina hitusen laski päätään, mutta kaukana pyöreästä menosta oltiin. Kunpa vain saisin pohkeeni toimimaan aktiivisesti, niin pyöreydenkin hakeminen helpottuisi.
Laukatessa tamma oli tänään reippammalla tuulella. Se olisi tykännyt kaahottaa oman mielensä mukaan eivätkä pidätteet etenkään oikeassa kierroksessa tuntuneet merkitsevän sille oikein mitään. Yritin hokea itselleni koko ajan, että istu alas, nojaa vähän taakse sekä pidätä ja myötää. Mutta ei. Meidän kommunikointikielemme oli varmaan vaihtunut, sillä yrityksilläni ei ollut kunnon vaikutusta. Pari kertaa tamma tosin päätti vaihtaa raviin ihan itsestään. Ei kovin hallittuna menoa minun osaltani siis.
Vasemmassa kierroksessa meno oli hallitumpaa. Tamma vähän yritti mennä oman mielensä mukaan, mutta nyt pidätteet menivät hieman paremmin läpi. Olisin jälleen tosin saanut olla pidätteiden aikana tarkempi siitä, että pohkeeni pysyvät tuntumalla, jotta laukka olisi lyhentynyt pysyen silti ponnekkaana. Ei sitä näemmä millään muista kaikkea. Laukassa jäi harmittamaan se, kuinka helposti valuin aina vikiseväksi matkustajaksi sen sijaan, että olisin aktiivisesti osannut vaikuttaa hevoseen. Tiedänpähän taas uuden aiheen, jota miettiä ja jossa koettaa oppia paremmaksi.
Loppuun otin vielä muutamat avotaivutukset käynnissä. Peileistä tarkisteltuna alku meni komeasti mönkään. Jos sainkin etupäätä sisemmäs, valahti pollen takaosa pian samalle uralle. Sitten tajusin taas - yllätys, yllätys - ratsastavani liikaa ohjilla. Kun sain pohkeitani menoon ainakin hetkittäin mukaan, saimme muutamia hyviä ja oikein menneitä askelia.
Nyt lähinnä mietitytttää se, missä vaiheessa olen alkanut näin ohjapainotteiseksi ratsastajaksi. Tai kentien olen ollut sitä aina, mutta nyt tehtävien vähän vaikeutuessa sen huomaa selkeämmin. Länkkäritunti ja toinenkin olisi varmasti tarpeen, jotta tajuaisin hevosen kulkevan mainiosti ilman ohjissa roikkumista.
