Aloitin aluksi hakemalla asetuksia käynnissä ja ravissa. Tamma tahtoi olla vähän hitaalla tuulella eikä lämmennyt ajatukselle reipastua helposti. Oikeaan kierrokseen tuli muutamia hyviä hetkiä käynnissä ja ravissa, mutta vasemmalle takkusi taas. Tunsin jälkeen istuvani ihan vinkkarassa, mutta en oikein saanut korjattua sitä. Jotenkin tuntuu, että tuo satula ja minä olemme hyvin kehno pari.
Tämän jälkeen kokeilin pohkeenväistöjä, jotka olivat melkoisen tihkaita. Vauhti hiipui ja väistö ei tahtonut lähteä. Yritin sitten pidättää ja pyytää selvemmin, mutta jokin vastusti. Oikealle väistettäessä tuli muutama parempi askel, kun sain vähän keskityttyä, mutta vasemmalle taisi tulla vain puskemista. Syytän edelleen tästä istuntaani ja ilmeisesti huolimatonta valmistelua. Vasemmalle tahkotessa huomasin taas olevani sisäohjassa kiinni, mikä varmasti hankaloitti menoa entisestään. Toisin sanoen pohje ei ollut yhtään toiminnassa, kun pelkäsin päästää ohjia tietäen sen johtavan lisäpuskemiseen. Vaikka ei niillä ohjilla hommaa pelasteta, karjui sisäinen valmentajani. Harmi vain, ettei sillä ole auktroriteettiä minkään vertaa, että viitsisin totella.
Tässä vaiheessa maneesin tuli kolme muuta ratsukkoa, joten päätin ottaa muutamat laukkaympyrät. Verona oli edelleen tosi maltillinen laukkaaja ja tällä kertaa sain oman istunnankin mukaan. Olihan se lystin tuntoista, kun valtaosan ajasta istuin tukevasti, muistin rentouttaa jalkojani, ja hevonen laukkasi maltillisesti. Helteen takia kuitenkin muutamat ympyrät saivat riittää, ja pelkästään niidenkin sujumisesta tuli tosi kiva mieli.
Laukkojen jälkeen kokeilin vielä muutamat kerrat sulkutaivutuksia. Poikitusta tuli aika hillitysti, mutta peilistä tarkistettuna menimme sulkutaivutusta ainakin sinnepäin. Oikeassa kierroksessa nakkasin kokeeksi sisäpuolen jalustimen pois, että jalka pääsisi venymään alaspäin ja toivottavasti myös auttamaan painon viemisessä oikeaan suuntaan. Keino ei ollut parhaimmasta päästä tai sitten vinkkarallaan oleva istuntani pystyi puikahtamaan tästäkin karkuun. Siksipä sulkutaivutuksen kaltainen meno oli taas kerran vaikeampaa tähän suuntaan.
Loppuravit ja -käynnit kävimme käveleskelmällä kentällä. Tuuli vähän vilvoitti, mutta verenjanoiset itikat veivät siitäkin ilon. Olisipa täydellistä, jos ratsastusten ajaksi saisi vähän viileämmän ja itikattoman kelin. Mutta en valita, ainakaan kovin paljoa, sillä kylmää riittää ihan liikaa muutenkin.
