Opetuksellisten leirituntien jälkeen oli vähän outoa mennä ratsastelemaan itsenäisesti Veronaa. Jotenkin sitä ehti tottua siihen, että aina hevosen selkään noustessa tietää jonkun seuraavan menoa ja antavan korjausvinkkejä. Treeniaiheeksi Veronan kanssa päätin ottaa siirtymiä ja taivutteluja.
Siirtymiä tein alussa kuvioilla käynti-seis-käynti ja ravi-seis-ravi. Pysähdyksissä yritin keskittyä omaan istuntaan ja siihen, että pidän vähän pohkeita tuntumalla ottaessani pidätteitä ohjasta. Koetin myös tarkkailla kättäni, etten leirin opettajan kommentin mukaan olisi sen kanssa liian hidas. Pari ensimmäistä pysähdystä oli vähän venyviä, kun Verona yritti hiippailla niistä ohi. Sen jälkeen sain itseäni ilmeisesti vähän paremmin kasaan, sillä tamma pysähtyi aika kivasti, ja muistin itsekin olla myötäämisen kanssa tarkkana. Verona myös malttoi seistä paikallaan sen sijaan, että olisi ehdotellut liikkeelle lähtemistä.
Ravi-seis-ravikuvio oli arvatusti vähän vaikeampi. Pysähdyksiin taisi livahtaa jokaisella kerralla käyntiaskelia, vaikka yritin saada itseäni ja apujani sopivan jämäkiksi. Olisi varmaankin pitänyt ottaa ravia hyvissä ajoin vähän lyhyemmäksi, jotta pysähtyminen olisi sujunut paremmin. Pysähdyksestä raviin lähdettiin kuitenkin vähän paremmin, mutta toki siinä olisi saanut olla vähän enemmän energiaa vielä. Sitä en tosin onnistunut löytämään, sillä tamma vaikutti vähän helteen väsyttämältä.
Siirtymätreenistä innostuneena ajattelin kokeilla, miten laukanvaihto käynnin kautta lävistäjällä onnistuisi. Ei varmaan yllätä, että eihän se nyt niin kauhean hyvin sujunut. Verona laukkasi ihan maltillisesti ja suostui raviin, mutta käyntineuvotteluita saimme käydä hyvän tovin aikaa ennen tulosta. En keksinyt tuossa ajassa sitä, millä olisin saanut laukan käyntiin nopeammin. Yritin aina muistaa myödätä ja kehua reippaasti, kun tamma muutamat kerrat siirtyi kohtalaisen nopeasti laukasta käyntiin. Tämä ei kuitenkaan ollut avain onneen, vaan ravia mahtui tuskastuttavan paljon laukan ja käynnin väliin. Uudet laukat sen sijaan nousivat ihan hyvin. Tässä tehtävässä olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että uskalsin laukkailla jo ihan kunnolla enkä enää keskittynyt miettimään, että voikohan tämä tamma saada vauhtispurtin. Sitä se ei tosiaan saanut, vaan pätkittäin laukassakin oli vähän vötkyilyn makua. Verona kuitenkin kiltisti reipastui aina hetkellisesti pohkeesta.
Lopuksi tein vielä taivutteluyrityksiä pitkillä sivuilla. Koetin pitää itseni suorassa ja keskittyä siihen, etteivät käteni lentele minne sattuu. Taivuttelut onnistuivat kohtalaisesti oikealle, ja hetkittäin Verona piti taivutuksen ihan itse. Vasemmalle taivuttelu tahtoi olla tihkaampaa, ja taisin niinä hetkinä olla aivan liikaa sisäohjassa kiinni. Yritin varmaan varmistella, että pysyyhän taivutus, jolloin kuitenkin tein hevosen työn vaikeammaksi. Ratsastelin myös ympyröitä koettaen saada hevosta asettumaan, mutta jokin ei nyt loksahtanut paikoilleen. Yritin pitää käteni oikeassa kulmassa ja paikassa keskittyen ratsastamaan pohkeilla enemmän, mutta tämä oli helpommin sanottu kuin tehty. Asetukset eivät tahtoneet mennä läpi enkä keksinyt korjauksia, joita pohkeilla olisin voinut tehdä.
Tämän päivän ratsastelusta jäi vähän vähän sellainen puoliksi ajateltu, hatarasti tehty -fiilis. Pätkittäin kyllä tajusin, missä menee vikaan, mutta eipä niitä hyviä korjausajatuksia pulpahdellutkaan mieleen. Se opettaja neuvoineen ja kehuineen olisi ollut kiva apu tällaiseen kertaan.
