perjantai 29. marraskuuta 2013

Havaintoja satulatta

Perjantaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Kenttä oli koppura, joten päätin jättää satulan matkasta, sillä käytettävinä askellajeina olivat käynti ja ravi. Treeniaiheiksi otin kevyesti siirtymät sekä peruuttamisen.

Siirtymiä tein käynnistä pysähdyksiin ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Aluksi Jetti oli hidas reagoimaan, mutta hiljalleen parani. Siirtymisissä ylöspäin sain välillä pidettyä ohjat hyvin tuntumalla ja ratsastettua pohkeella niin, ettei Jetti jännittynyt ja nostanut päätään. Rehellisen pyöreä se ei ollut, mutta teki siirtymän tasaisemmin. Siirtymisissä alaspäin huomasin jännittäväni itseni irti Jetin selästä. Tätä en huomaa lähellekään näin selvästi satulan kanssa. Nyt kuitenkin tunsin aina jarrutuksessa, kuinka jännitin takareiteni ja sitä myöten nousin vähän irti selästä. Näemmä istunnalla jarruttaminen tulee tehtyä väärillä lihaksilla, jolloin koko kroppani jännittyy. Eipä siis ihme, että Jettikin jännittyy ja nostaa päänsä tasaisesta muodosta ylös, kun itsekin teen juuri samoin. Tällä kertaa en kuitenkaan löytänyt kunnon ratkaisua, jolla olisin saanut ratsastettua siirtymän alaspäin rennommin.

Peruutuksissa kokeilin säilyttää Jetin tuntumalla vähän pyöreämmällä niskalla, mutta se jäi yrittämiseksi. Pyöreyden sain hakea aina pysähdyksen jälkeen uusiksi ennen kuin pyysin peruutusta. Itse peruutukset kuitenkin lähtivät ihan kohtuullisesti. Toki energiaa olisi voinut olla enemmän, mutta tällä kertaa askeleet suuntautuivat suoremmin taakse eikä Jetti lähtenyt pyrkimään vinoon. Painoa se tosin olisi saanut viedä paremmin takajaloille, sillä nyt en tuntenut ihan niin hyviä askelia kuin joinain kertoina on ollut.

Lopuksi humputtelin ravia rennosti ilman sen kummempia vinkeitä. Jetti alkoi tarjota lopulta kivan letkeää menoa, kun sain rentoutettua omaa istuntaani. Huomasin monesti lantiota alle kääntäessä ylävartaloni kippaavan taakse. Niinpä sain kerta toisen jälkeen muistaa korjata ylävartalonikin parempaan paikkaan. Koska ravi oli kohtuullisen rauhallista, oli siinä istuminen helppoa. Ilman satulaa meneminen tuntui paljastavan monta pientä asiaa, jotka eivät ole niin selvästi satulan kanssa havaittavissa. Tämän huomion perusteella saisin mennä vähän useammin ilman satulaa, niin ehkä voisin sitä kautta tehtyjä havaintoja viedä myös satulan kanssa ratsastamiseen.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Ihan rauhassa vain

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli koulua, vaikka olimme kovasti vihjailleet estetunnista. No, ei siitä mihinkään pääse, että kouluakin on mentävä aina välillä. Ratsukseni sain Hilanterin, mikä oli ihan kiva vaihtoehto. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja treeniaiheena oli pohkeenväistöt.

Alkuverryttelyssä menimme aika omatoimisesti kaikissa askellajeissa. Opettaja muistutti ratsastamaan ensin vaikka vähän pidemmässä muodossa ja vasta hevosen oikeasti lämmetessä töihin alkaa hakea sitä lyhyemmäksi. Hilanteri liikkui mukavasti käynnissä ja ravissa, kun sain ohjat tuntumalle ja pohkeet töihin. Välillä meno oli kyllä aika epätasaista, kun Hilanteri kävi tuntumalla ja hetken päästä jo katosi sieltä. Tiesin kyllä, että ratkaisuna olisi ollut ratsastaa paremmin pohkeella, mutta toteutus jäi taas puolitiehen. Ihanaa, että tajuan ongelmia ja tiedän niihin ratkaisuja, mutta miten saan itseni vielä toteuttamaan ne? Ensimmäisessä laukannostoyrityksessä tein jotain todella pahasti väärin, sillä Hilanteri veti herneen turpaansa ja jumitteli oikein urakalla. Siitä seurannut paniikkikohtaukseni ei juuri auttanut, sillä oman ratsastuksen rentouttamisen sijaan aloin häseltää. Sitten sain nollattua tilannetta ja lopulta hyvin napakan pyynnön jälkeen Hilanteri muisti osaavansa myös laukata. Opettajalta tulikin sitten kehu, että Hilanteri laukkasi todella puhdasta laukkaa. Hilanteri liikkuikin ihan asiallisesti, mutta tuntui olevan melkein joka hetki valmis pudottamaan laukan pois. Niinpä sain keskittyä todella olemaan häiritsemättä sitä, jotta se ei toteuttaisi suunnitelmiaan. Rentouden ja matkustajaksi heittäytymisen eroa en tosin vieläkään osaa tehdä.

Tämän jälkeen siirryimme tunnin päätehtävään eli pohkeenväistöihin. Kuviona oli tehdä väistö lävistäjää pitkin keskihalkaisijalle asti. Siitä hevonen puolestaan käännettiin lävistäjän suuntaiseksi ja jatkettiin lävistäjä loppuun. Väistöt tehtiin koko ajan käynnissä, mutta lävistäjän loppupuoli mentiin ensin ravissa, sitten laukassa. Lävistäjän jälkeen sai työstää ravia ja laukkaa pääty-ympyrällä. Väistöt vasemmalle olivat tihkaita, kun taas oikealle väistettäessä tahti säilyi paremmin. Pyrin olemaan mahdollisimman rento väistöissä, jotta en olisi jarruttava tekijä Hilanterin liikkumisessa. Vasemmalle tehdyissä väistöissä sain kiinnittää huomiota paljon vasempaan puoleen ja oikeassa taasen oikeaan. Eli juuri siihen ei-väistättävään puoleen. Vasenta puolta sain pyytää odottamaan, kun taas oikeaa puolta pysymään suorempana. Väistömme eivät olleet kovin väläyttäviä, mutta koko tunnin aikana saimme kuitenkin muutaman askeleen, jossa Hilanteri yritti hakeutua oikeinpäin. Kieltämättä etenimme aika pitkälti mateluvauhtia, kun en vain saanut yhdistettyä väistöä ja eteenpäinpyrkimystä. Mietin jo tunnilla, aloinko puskea istunnalla vai käytinkö niin paljon ristiriitaisia apuja, että Hilanteri protestoi jarruttamalla. Selvyyttä tähän en saanut, mutta välillä yritin tietoisesti rentouttaa ratsastustani. Vaikka väistöt eivät lähteneet rullaamaan täydellisesti, kertoi opettaja Hilanterin liikkuvan niiden avulla paljon suorempana. Jotain siis meni oikein.

Ravin ja laukan työstämisessä jatkui vähän sama ongelma kuin alkutunnista: Hilanteri pyrki kovasti kulkemaan oikeinpäin, mutta en onnistunut tarjoamaan sille kunnon tukea siihen. Niinpä se pääsi etenemään aina pienen hetken oikeinpäin, jolloin herpaannuin ihastelemaan ratsuani ja lakkasin ratsastamassa. Sitten vuorostaan Hilanteri herpaantui, ja saimme aloittaa työskentelyn alusta. Jostain syystä lakkaan vieläkin ratsastamasta silloin, kun hevonen loksahtaa paikoillaan, vaikka oikeasti se työskentely pääsisi vasta sitten alkamaan kunnolla. Helpompi suunta oli tällä kertaa oikea. Siinä muistin kääntää mukavasti ulkoavuilla enkä ähertänyt ohjalla liikaa. Vasemmassa kierroksessa taas Hilanteri pyrki ympyrältä ulos, jolloin jäin vähän puskemaan vastaan ja vaikuttamaan liikaa ohjalla. Paikoin onneksi sain myös parannettua omaa ratsastusta vasemmassakin kierroksessa, jolloin Hilanteri pääsi liikkumaan taas paremmin. Tasaisuus olisi silti ollut pop.



Loppuraveissa ei tapahtunut enää mitään yllättävää. Hilanteri oli hetken aikaa vähän kiireinen, mutta malttoi sitten rauhoittua. Tunnista jäi kaivelemaan väistöjen nihkeys. Arvelen sen kyllä johtuneen omasta tahattomasta jarruttamisesta istunnalla. Plussaa kuitenkin siitä, että huomasin tämän jo väistöjen aikana ja pyrin korjaamaankin sitä. En vain saanut itseäni niin paljoa oikeinpäin, että Hilanteri olisi lopulta palkinnut yritykseni selvästi. Tietysti väistöjä vaikeutti Hilanterin luontainen vinous ja jäykkyys, mutta toisaalta teimme harjoitusta niin pitkään, että olisi sen luullut vertyvän. Minulta siis on vain hukassa vieläkin kyky säilyttää hevosen pyrkimys eteen myös silloin, kun pyydän siltä jotain muutakin. Tuttu ongelma, joka olisi kiva saada ratkaistua.

Videoista kiitos Alekseille!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Kun asioista tekee liian vaikeita

Maanantaina Tallinmäen tunnilla pääsin treenaamaan Jetin kanssa asettamista, taivuttamista sekä laukanvaihtoja. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja kenttä oli mainiossa kunnossa, joten kaikki askellajit olivat käytettävissä. Alkuverryttelyssä pyörittelimme käynnissä, ravissa ja laukassa keskiympyröitä edeten muuten uraa pitkin. Tällä kertaa asetus tuntui olevan hukassa molemmilta puolilta. Oikeassa kierroksessa en saanut Jettiä asettumaan juuri nimeksikään ja vasemmassa kierroksessa asetusyrityksissä koko ratsu lähti valumaan sisälle. Ei kovin lupaava aloitus tunnille, mutta luvassa oli onneksi lisätreeniä samalla aiheella.

Jatkoimme saman asian työstöä kolmikaarisella kiemurauralla, johon pyöräyteltiin myös ympyrät ja suorituskohdissa käytiin parin askeleen verran käynnissä. Suoristuskohdissa piti muistaa tietysti myös suoristaa. Asetus oikealle alkoi löytyä hiljalleen, ja opettaja muistutteli myös myötäämään nopeasti, etten jäisi kiinni sisäohjaan. Oikeassa kierroksessa sain kohtuullisesti toteutettua tätä, mutta vasen kierros oli jälleen kerran vaikea. Opettaja neuvoi pitämään ulko-ohjan paremmin kädessä ja välillä jopa ajattelemaan asettamista ulos. Näin Jetin ei pitänyt päästä mutkalle kaulastaan ja sitä myöten pullahtamaan sisälavan kautta karkuun. Lisäohjeena oli huolehtia, ettei oma sisäjalkani estä Jetin kääntymistä, vaan antaa tilaa. Oman huomioni mukaan en saanut asetusta rehellisesti läpi kuin ehkä kerran kymmenestä yrityksestä. Lisäksi tunsin, kuinka lantioni oli vinossa siten, että vasen puoleni oli edempänä oikeaan verrattuna. Tihkasta, tihkasta ja vielä kerran tihkasta. Epämääräisellä puuhaamisella loppua kohti meno parani, mutta ei se vain helppoa ollut. Välillä tuskastutti kovasti, kuinka vaikeaa meno oli ja noina hetkinä unohdin aina olla rento. Huono yhtälö. Olisin myös saanut kiinnittää paremmin huomiota hyvinä hetkinä siihen, miten päin olin ja mitä tein, jotta olisin voinut yrittää jatkaa sen työstöä sen sijaan, että palasin melkein aina lähtöpisteeseen.

Laukanvaihtokuviona oli tulla kolmikaarista kiemurauraa, mutta koska törmäsimme Jetin kanssa ongelmiin, tulimme kuviota kahdeksikkona. Suoristuskohdassa tuli siis aina vaihtaa laukka ilman, että hevonen pääsee kaatumaan uuden laukan suuntaan. Jostain syystä tein itse laukanvaihdosta niin ison numeron, että aloin valmistella sitä liian aikaisin, jolloin Jetti pääsi ennakoimaan uutta suuntaa ja puskemaan sinne. Itse laukanvaihto jäi tekemättä, jolloin humputtelimme muutamia kertoja vastalaukkaa vailla ongelmia. Harmi vain, ettei se ollut harjoituksen tarkoitus. Opettaja muistutti tulemaan suorempana ja tekemään vaihdon puolihuolimattomasti. En tiedä, miten onnistuinkin tekemään tästä harjoituksesta näin vaikean. Muistelin kyllä, että ihan alkuaikoinani vaihtelin Jetillä vailla huolen häivää laukkoja tuosta noin vain, mutta nyt sitten teen niistä ihan käsittämättömän vaikeita suorituksia. Jetti-parka, kun se joutuu miettimään, mitä ihmettä yritän sekavilla avuillani kulloinkin tarkoittaa. Lopulta taisimme saada laukat vaihtumaan lennosta, mutta ei nyt aivan oikeassa kohdassa saati suorassa pysyen. Harmitti kyllä, miten keräsinkin niin paljon paineita yhdestä tehtävästä ja kuinka onnettomasti sain nollattua tilannetta vaikeina hetkinä.

Loppuverryttelyssä tulimme sitten ravissa loivia kiemuroita. Jetti eteni ihan kivasti, ja tarkemmalla ratsastuksella sain paikoin Jettiä asettumaan molempiin suuntiin ja jopa rentoutumaan. Jihuu! Välillä tosin taas unohdin ratsastaa tai luovutin kesken, jolloin viurahtelimme kuviolla vähän epämääräisesti. Tunnista päällimmäiseksi jäi mieleen se, kuinka tärkeää rentous on, etenkin Jetin kanssa. Jos sitä jää pusertamaan ja puskemaan, niin se alkaa jumittua ja venkoilla enemmän. Monet tehtävät onnistuisivat paremmin, mikäli saisin ensin itseni viriteltyä sopivan huolettomalle fiilikselle, joka toivottavasti myös tarttuisi Jettiin. Silloin kumpikaan ei ottaisi mistään ylimääräisiä paineita, ja tunti voisi sujua paremmin.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Hyppyjä Jussin opissa

Sunnuntain valmennusryhmän tunnilla oli myös esteitä, jihuu! Ratsuksi olin toivonut aiemmin viikolla Lorea, mutta tällä kertaa sain mennä Jussilla. Mietin ennen tuntia, että saanpahan taas treenata sitä, etten lähde itse hyppyyn ennen hevosta. Jussilla kun on tapana joskus hypätä vähän mistä sattuu. Estesilmää tällä ruunalla ei ihan jokaiseen hyppyyn ole, mutta se korvaa sen pienen puutteen menemällä kiltisti kaiken, mitä eteen laitetaan. Alkuverryttelyn menimme vikkelästi itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Jussi liikkui mukavasti, ja keskityin kääntämään sitä suorana. Kummempia ongelmia ei ollut, joten valmistauduin hyppyihin luottavaisin mielin.

Ensimmäiseksi tulimme molemmista suunnista ratapiirroksen suoraa linjaa esteillä 1 ja 2 pyöräyttäen tehtävän alkuun sekä ensimmäisen hypyn jälkeen ympyrän. Aloitimme vasemmassa kierroksessa. Molemmilla kierroksilla Jussi hyppäsi esteet kivasti, mutta niiden väliin tehty ympyrä oli vähän liiraamista ulos. Opettaja muistutti ulkoavuista, mutta en tainnut sitten kunnolla päästä niillä kääntämään. Oikeassa kierroksessa Jussi pääsi vaihtamaan ensimmäisessä hypyssä itsensä kertaalleen vasempaan laukkaan. Toisella kierroksella Jussi myös pääsi tekemään bravuurinsa eli loikkaamaan niin kaukaa, etten edes minä, kaukaisten ponnistuspaikkojen fani, älynnyt lähtöä ja jäin matkasta. Opettaja neuvoi pitämään Jussin lyhyessä, mutta terävässä laukassa, jotta se ei tekisi moisia ratkaisuja. Esteiden väliin tehdyllä ympyrällä kääntäminen oli vähän vielä hukassa, mutta parani ulkoapuja käyttämällä.

Seuraavaksi tulimme ratapiirroksen esteitä 3 ja 4 kahdeksikolla. Aloitimme vasemmassa kierroksessa ja tulimme lävistäjällä olleen esteen numero 3 (tässä vaiheessa vielä pysty, myöhemmin okseri). Siitä piti saada laukka vaihtumaan oikeaksi ja jatkaa toiselle lävistäjäpystylle siellä taas laukka vasemmaksi vaihtaen. Ensimmäisellä kierroksella vasen laukka ei vaihtunut oikeaksi hypyssä, vaan sain korjata ravin kautta. Toisessa hypyssä laukka sitten vaihtui toivotusti oikeasta vasemmaksi. Opettaja kehotti käyttämään enemmän istunta-apuja laukanvaihdossa, sillä käteni tekivät taas hyvin suurieleiset johtamiset. Toisella kierroksella ratkaisin molemmat lähestymiset esteille pyytämällä Jussia eteen. Lähdimme molemmille esteille siten hieman kauempaa, mutta olipa siitä jotain hyötyä: molemmat laukat vaihtuivat hypyissä. Opettaja tuumasi, että ratkaisu oli ok, kun olin sen itse tehnyt eikä Jussi päässyt päättämään paikkoja. Tuumasin siihen, että olisi kiva myös oppia ottamaan takaisin tarvittaessa eikä ratkaista tilanteita aina vain ratsastamalla eteen. Jostain syystä en vain osaa ajatella ottamista kiinni esteen lähestyessä juuri nimeksikään. Sietäisi kyllä, sillä esimerkiksi Pera ei siedä yhtään, jos sitä aletaan painostaa hyppäämään turhan kaukaa. Nimimerkillä kokeiltu on ja kaulalle päädytty.

Lopuksi tulimme vielä tehtävän esteillä 5-8, jossa tultiin esteitä kaarevilla linjoilla pystyiltä oksereille. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Ensimmäisellä kierroksella sain Jussin vaihtamaan vasemman laukan okserilla oikeaksi, mutta vaihto toisinpäin ei enää onnistunut eli vasen laukka piti ottaa hypyn jälkeen ravin kautta. Matkalla olleet pystyt ylittyivät asiallisesti, ja kaarevat linjat pystyiltä oksereille olivat ihan ok. Toisella kierroksella ensimmäinen pysty meni mukavasti, ja tein rauhassa lähestymistä ensimmäiselle okserille. Jussipa päättikin, että jätetään yksi askel välistä ja hypätään kauempaa. En ollut yhtään itse taaskaan menossa, joten jäin matkasta. Reaktiona oli ihmeellinen hihkaisu kesken hypyn ja sitten heti Jussin kiittely siitä, ettei hermostunut matkasta jääneeseen kuskiin. Ja hei, laukka vaihtui muitta mutkitta vasemmasta oikeaksi tällaisellakin tavalla. Oikea laukka ei tosin vaihtunut vieläkään hypyssä vasemmaksi, vaan korjasin sen taas ravin kautta. Loppuun saimme tulla vielä yksittäisenä vasemmassa kierroksessa okserin numero 3, sillä se oli tuottanut eniten ongelmia koko porukalle. Nyt yksittäisenä tehtävänä siihen saattoi keskittyä täysillä, jolloin Jussi vaihtoi hypyssä hienosti vasemman laukan oikeaksi, ja tunnin hyppelyt päättyivät mukavaan onnistumiseen.



Olipa kiva tunti! Esteet pysyivät maltillisesti jossain 50-60 sentin tuntumassa, joten rimakauhukaan ei iskenyt. Tuumasinkin tunnin lopussa opettajalle, että jotenkin kierosti alan tykätä Jussilla hyppäämisestä. Se opettaa minua todella paljon odottamaan hyppyjä ja jatkossa toivottavasti myös löytämään sellaisen istunnan, jonka avulla osaan mukautua paremmin yllättäviinkin hyppyihin. Jussin kanssa voin myös oppia hakemaan sellaista laukkaa ja sen pituista hevosta, ettei ratsu edes yritä tarjoa kamikaze-hyppyjä. Jussin voikin ajatella olevan omanlaisensa opetusmestari esteillä, kun sitä pitää vähän neuvoa sen sijaan, että sen kyydissä voisi vain matkustella.

Videoista kiitos Alekseille!

lauantai 23. marraskuuta 2013

Ratatreeniä uuden tamman kanssa

Bongasin Oulunsalon ratsastuskoulun nettisivuilta tunnin esteratatreenin enkä malttanut olla kyselemättä, mahtuisiko sille vielä. Paikkoja oli jäljellä tasan kaksi, joten nappasin ihanan helposti mukaan suostuteltavan Noran matkaan. Omaksi ratsutoiveekseni laitoin varman hyppääjän, joka liikkuu omalla moottorilla. Tähän mennessä tällainen toive on laittanut minut samalla tallilla niin Silvanon kuin Unan kyytiin, joten arvelin saavani niistä jommankumman. Yllätys oli melkoinen, kun minulla olikin tamma nimeltä Alastra. Tamma ei ollut minulle tosin ihan vieras, sillä jaoin vuosia sitten tunnin Helvin kanssa Alastran ja sen silloisen omistajan kanssa. Tallin sivuilla 2004 syntynyttä tammaa kuvaillaan nöyräksi ja kovasti ratsastajaansa kuuntelevaksi ja parhaansa mukaan tätä ymmärtäväksi. Koulutustaso tammalla on helppo A ja rataesteillä 100 cm. Säkäkorkeus on puolestaan noin 156 senttiä. Tunnin opettajana oli tuttu tapaus Äimäraution ratsastuscentrumin ajoilta.

Alkuverryttelyt mentiin samalla kaavalla kuin ennenkin eli itsenäisesti. Alastra liikkui tosi kivasti itse eikä sitä tarvinnut hoputtaa. Tamma myös pyöristi kauniisti kaulaansa, vaikka rohkenen epäillä, ettei takapää ollut reippaudesta huolimatta oikeasti käytössä. Koska tamma liikkui niin hyvin itse eteen, päätin testata jarrujen olemassaolon kaikissa askellajeissa. Kohtuullisesti ne löytyivätkin. Ravi tuntui aluksi sangen korkealta, mutta onneksi keventäessä ei ollut ongelmaa. Huomattavia puolieroja ei myöskään tällaisessa kepoisessa verryttelyssä tuntunut, vaan Alastra puksutti molempiin suuntiin asiallisesti. Laukka tuntui alussa aika paljon suuntautuvan ylöspäin (mikä itse asiassa tuntui hauskalta), mutta kun annoin tammalle luvan mennä, piteni ja rullasi askel enemmän. Alkuverryttelyn perusteella tamma vaikutti oikein kivalta kaverilta hyppyhommiin, joskin sen reippaus mietitytti hieman. Olenhan surullisen kuuluisa siitä, että laiskoja hevosia en saa ratsastettua eteen ja reippaita puolestaan en saa enää kiinni.

Koska tunnin teemana oli rataharjoitus, otettiin verryttelyhypyt pikaisesti alta pois. Oikeassa kierroksessa tulimme pari kertaa ristikkona ratapiirroksen estettä 1 (mustalla värillä merkittynä). Opettaja muistutti olemaan tarkkana, että Alastra tulee esteelle suoraan eikä pyri valumaan kumpaankaan reunaan. Tämä onnistui helposti, ja ratsu hyppäsi vaivatta. Vasemman kierroksen hypyt otimme esteelle 6 (mustalla värillä merkittynä). Nyt en nähnytkään ponnistuspaikkaa niin hyvin, jolloin sorruin vähän patistamaan Alastraa eteen. Tamma totteli muitta mutkitta, ja tulimme ehkä vähän turhan reippaasti. Sitten tajusin onneksi antaa hevosen katsoa paikan ja keskittyä itse mukautumaan hyppyyn. Tämä auttoi kivasti. Vielä ennen rataa tulimme 21,5 metrin suoran linjan vasemmasta kierroksesta. Nyt en enää muista, monella askeleella Alastra sen meni, mutta mitään ongelmaa ei ollut. Tamma eteni, pysyi linjalla suorassa ja hyppäsi. Omassa mukautumisessani oli tosin viilattavaa, kun joko suoristauduin liian aikaisin tai sitten pohkeeni lepattivat nolosti irti kyljistä heilahdellen minne sattuu.

Sittenpä tulimmekin ensin radan numero 1 esteillä 1-9b (ratapiirroksessa numerot mustalla). Sen jälkeen tulimme vielä toisen radan esteillä 1-9b (numerot pinkillä). Ratakorkeus oli tosiaan noin 80 senttiä, mikä onneksi ei enää alkuverryttelyn mukavan sujumisen jälkeen tuntunut pahalta. Ensimmäiselle esteelle tulimme vasemmassa laukassa, joka pääsi hypyssä vaihtumaan turhaan oikeaksi. Korjasin sen ravin kautta pois. Kakkosta lähestyessä tein perusvirheeni eli en nähnyt paikkaa ja komensin Alastraa eteen. Sehän lähti ja hyppäsi esteen turhan kaukaa. Opettaja muistutti hyvin, ettei ole kiirettä. Kolmoselle tultaessa sain vähän tasapainotettua menoa, jolloin yhden askeleen sarja meni kivasti. Alastra meni sujuvasti esteiden 4 ja 5 suoran linjan viidellä askeleella, ja maltoin itsekin olla rauhassa. Kuutoselle oli myös niin mukavasti matkaa, että saatoin olla häseltämättä ja ratsastaa. Alastrakin pääsi laukkaamaan rennommin, ja kuutonen ylittyikin näppärästi. Seiskalle tultaessa minulle iski taas jokin hätä, ja päästin Alastran hyppäämään esteen taas kaukaa. Opettaja muistutti jälleen, ettei kiirettä ole ja aina riittää askelia käytettäväksi. Alastra kuunteli kuitenkin hypyn jälkeen pidätteet tosi hyvin, jolloin saimme menon tasoittumaan, ja kasi ylittyi rauhallisen hyvin. Ysisarjalle pääsimme lopulta hyvin sisään eikä siinä tullut enää mitään pulmaa onneksi.

Toiselle radalle lähdimme myös vasemmassa laukassa. Ykkösenä ollut okseri ylittyi tällä kertaa rauhallisemmin kuin aiemmalla radalla. Kakkosen ja kolmosen suora linja meni jälleen tasaisesti viidellä askeleella. Sarjalle tultaessa tasapainotin vähän ja annoin sitten Alastran hyppiä esteet vaivatta. Viitosella iski taas ponnistuspaikkasokeus, jolloin usutin taas tammaa eteen. Inhottavan väärä ratkaisu! Alastra hätääntyi hieman ja keilasi puomin alas. Opettaja muistutti asiallisesti, että ei ole hätää edetä. Kuutoselle sain korjattua oman häseltämiseni pois, jolloin Alastra sai hypätä rauhassa. Seiskan ylitimme vähän lentäen ja ristilaukkaan joutuen, mutta kasille tulimme jo tasaisemmin. Tällä kertaa jopa hieman lähelle, mutta Alastra selvitti sen hienosti. Viimeisenä ollut sarja meni mukavasti, kun maltoin taas rauhoittua ja antaa Alastran tehdä osuutensa. Lopuksi tulimme pariin kertaan vielä jälkimmäisen radan esteet 7 ja 8. Ensimmäisellä kerralla oma mukautumiseni oli kehno pohkeiden lennellessä minne sattuu. Alastran menossa taas ei ollut vikaa. Sain ottaa tehtävän vielä uudelleen ja nyt sain pidettyä pohkeet paremmin tuntumalla. Alastra selvitti tehtävän toisenkin kerran mainiosti, ja olin niin tyytyväinen ratsuuni ja taputtelinkin sen hyväksi.



Fiilis oli todella mainio. Kannatti ehdottomasti käydä. Vaikka Alastra oli reipas ja paikoin painalsimme vähän turhan vauhdikkaasti, saatoin luottaa sen menevän esteistäkin yli. Laukat vaihtuivat suurempia ajattelematta ja välillä sain oltua hypyissä paremmin mukana. Ja mikä parasta: ei pelottanut! Opettaja oli kyllä osannut valita minulle passelin ratsun ja juuri tällaisia fiiliksiä olen kaivannutkin. Opettaja tuumasi, että olen vissiin tottunut ratsastamaan vähän turhan paljon, kun Alastran kanssa niin paljon puuhaamista ei olisi tarvittu. Tuumasinkin, että ratsastan hyvin harvoin yhtä reippaita hevosia kuin tämä tamma oli. Samalla sain moittia itseäni jälleen kerran siitä, etten osaa mukauttaa ratsastustani hevosen mukaan. Onneksi Alastra oli kiltti eikä vetänyt hernepeltoa turpaansa, vaikka välillä siihen olisi ollut aihetta. Alastra kiilasi kyllä helposti kärkeen tämän tallin hevoslistassani. Ehkäpä pääsen sillä vielä joskus toistekin hyppäämään, sen verran kivasti meillä tällä kertaa meni.

Videoista kiitos tuntia seuranneelle!

Harjasta kiinni ja menoksi

Lauantai käynnistyi mukavasti maastoreissulla Tallinmäellä. Reilun kolmen vartin maaston aikana ehdimme ottaa kolmen ratsukon porukalla pari laukkapätkää sopivissa kohdissa, jolloin Jettikin pääsi liikkumaan taas reippaammin. Nappasin itse niinä hetkinä harjasta kiinni ja annoin Jetille vähän ohjaa, jolloin se pääsi etenemään rennommin. Toisen laukkapätkän jälkeen ratsu näytti heränneen päivään. Saattoi se tosin johtua siitäkin, että olimme jo kääntyneet kotia kohti eikä se ollut jäänyt Jetiltä huomaamatta.

Maastossa oli taas kiva käydä reissu. Luntakin oli jo tullut sen verran, että maa oli valkoinen, ja isoja lumihiutaleita sateli koko reissun ajan hiljakseen. Ihanan rentouttavaa! Kunhan pysyvä lumi tulee maahan, niin pääsemme tekemään vielä vähän reippaampia maastoja, kun ei ole koppuraa pohjaa varottavana. Lenkin jälkeen pääsin myös leikkimään parturia leikkaamaan Jetin ylikasvanutta harjaa. Ensimmäistä kertaa moinenkin kokemus. On se vain kivaa, kun on tuollainen my little pony kaverina vielä näin aikuisenakin.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kertausta kertauksen päälle

Perjantaina vuorossa oli Jetin ratsastaminen itsenäisesti. Kenttä oli edelleen koppura, joten askellajeiksi valikoituivat luonnollisesti käynti ja ravi. Se passasi mainiosti, sillä minulla oli hieman hampaankolossa maanantain tunnin jäljiltä asia nimeltä peruuttaminen.

Aluksi pyörittelin kenttää suorakulmiona tehden kulmat etuosakäännösmäisesti käynnissä. Suorille sivuille puolestaan tein pysähdyksiä. Etuosakäännöksissä sain miettiä taas ensin myös ulkopuolen hallintaa ennen kuin sain aikaan oikeasti liikettä muistuttavia esityksiä. Pienet pidätteet ulko-ohjasta saivat Jetin odottamaan sen verran, että ehdin seuraavaksi pyytää takajalkoja liikkumaan ilman, että etujalat karkasivat matkasta. Napakäännöksiä esitimme valitettavasti silloin, kun unohdin säilyttää ajatuksen liikkeestä koko ajan eteenpäin, myös käännöksen aikana. Tällä kertaa muistin kuitenkin monta kertaa olla kääntämättä varmuuden vuoksi koko kulmaa, jolloin pääsimme jatkamaan paremmin suoraan ilman pullahdusta reitiltä. Pysähdyksissä pyrin säilyttämään Jetin rentouden, mutta siinä heikosti onnistuen. Suolapatsastelen ilmeisesti niin tehokkaasti, ettei Jettikään voi pysyä letkeänä, vaan jännittyy minun takiani. Pah. Sentään itse pysähdys ei tuottanut ongelmaa, huh.

Ennen seuraavaa tehtävää annoin Jetin ravata hölkytellä puolipitkällä ohjalla molempiin suuntiin. Sen jälkeen siirryin tekemään ravista pysähdyksiä, siitä peruutuksia ja niistä siirtymiä takaisin raviin. Pysähdykset ravista olisivat voineet olla vähän napakampia, jolloin väliin ei olisi mahtunut paria käyntiaskelta. Ravi itsessään ei tosin ollut niin aktiivista alun perin, että siitä olisi saanut sellaisen tehtyä. Peruutukset kuitenkin lähtivät niin paljon paremmin kuin maanantaina. Välillä Jetti pyrki lähtemään peruutuksessa vinoon, mutta suoristui asiallisesti, kun estin aikeet pohkeella. Peruutus olisi toki kaiken muun ohella voinut olla pontevampi, mutta nyt Jetti kuitenkin liikkui mukisematta taakse. Pieni voitto, hahaa! Muutaman kerran peruutukset onnistuivat niin kivasti, että ravi nousi sen jälkeen aika hyvin. Kehuin ratsua vuolaasti ja hykertelin samalla itse tyytyväisyydestä. Maanantain kehnot kerrat olivatkin vain tilapäisiä, onneksi. Aikani näitä höylättyäni tulin tulokseen, että homma toimii ja saatoin vaihtaa taas vapaalle hyvillä mielin.

Lopussa humputtelin kirjaimellisesti väistöjä käynnissä ja ravissa. En vaatinut mitään oppikirjamaista menoa, vaan kunhan ratsun jalat liikkuivat niin siihen suuntaa kuin piti, niin se riitti. Käynnissä meno oli vähän tihkasta, vaikka yritin tehdä pyynnöt puolihuolimattomasti. Jalathan kyllä liikkuivat sinne, minne pitikin. Ravissa meno helpottui hieman, mutta tällä kertaa väistöt oikealle olivat tihkaampia. Lisäksi ei-väistättävän puolen hallinta oli taas vähän niin ja näin. Minulla lienee vieläkin vaikeuksia uskoa, että hevosessa on kuin onkin kaksi puolta hallittavana. Taidoilleni se yksikin näyttää toisinaan olevan liikaa. Kauaa en jaksanut väistöjä ahertaa, vaan muutamat puolihuolimattomat, mutta kovasti oikeaan suuntaan menneet liikkeet riittivät.

Tunnin valaistuminen ei koskenut varsinaisesti mitään tehtävää, vaan ylipäänsä suhtautumista ratsastamiseen. Ratsastukseen käytetyllä ajalla ole aina niin väliä. Enemmän väliä on sillä, miten sen ajan käyttää. Voin nyhertää vaikka koko tunnin jotain asiaa ilman, että se välttämättä tulee sen paremmaksi. Jos taas osaan ajatella, että muutamat hyvät toistot riittävät, voin siirtyä toiseen tehtävään tai antaa sen päivän treenien olla. Ei pidä ratsastaa kellon tikitystä, vaan fiilistä kuunnellen. Pieni ahaa-elämys, mutta sitäkin antoisampi. Tällä tavalla varmasti jaksan itsekin keskittyä selässä paremmin. Tällä ajatuksella taas ensi kerralla treenaamaan.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Iloista menoa erikoisesteillä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä, joten olin hyvin mielissäni. Ratsukseni sain Loren, mikä passasi myös mainiosti. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja aiheena olivat erikoisesteet. O-ou, ajattelin hetken, kun sen kuulin. Esteradalle raahattiin lopuksi yksi tavallinen pysty, kun muut esteet oli kuorrutettu portilla, laineella ja vesimatolla, kiinteällä puuestettä, holvikaarella ja muurilla. Opettaja kuitenkin kertoi, kuinka kaikki tunnin ratsut olivat hypänneet samat esteet mukisematta edellispäivänä. Tämä hälvensi pahimmat tutinat, mutta hieman jännitti silti. Tunnilla ei pelattu korkeudella, sillä isoin este oli tällä kertaa noin 65 sentin korkuinen holvikaari. Muutoin korkeus oli noin 30–50 sentin väliltä.

Alkuverryttelyssä pyörimme isolla kahdeksikolla käynnissä ja ravissa. Sen aikana pääsimme menemään puuesteen ja holvikaaren välistä sekä ylittämään laineen ja vesimaton. Lore liikkui hyvin eikä jaksanut pällistellä mitään esteitä. Eteneminen oli helppoa. Huomasin tosin, että Lore ei juuri halunnut asettua oikealle, jolloin yritin työstää vasenta puolta. Käännökset pyrin tekemään mahdollisimman suoralla hevosella ja kunnolla ulkoavuilla kääntämällä jättäen sisäohjan mahdollisimman rauhaan. Onnistuin tässä itsekseni ihan kohtuullisesti, ja Lore palkitsi yrittämiseni etenemällä ja kääntymällä aika rennosti.

Ensimmäiset verryttelyhypyt otimme vasemmassa laukassa tullen radan ainoaa tavallista pystyä (ratapiirroksen este 5), joka tosin tässä vaiheessa oli ristikko. Tulimme sen kolmesti, ja jokaisella kerralla näin kolme viimeistä askelta ennen hyppyä. Pääsin mukautumaan pieneen hyppyyn helposti ja kaiken lisäksi muistin rentouttaa käteni. Kirsikkana kakun päällä oli se, että muistin pitää pohkeet tuntumalla lähestymisissä. Lore pysyi myös jokaisen hypyn jälkeen vasemmassa laukassa. Seuraavaksi tulimme oikeassa laukassa kahdesti kiinteää puuestettä. Laukkaa emme saaneet vaihtumaan oikeasta vasemmaksi hypyssä, mutta muutoin Lore hyppäsi esteen kivasti. Tässä vaiheessa huomasin, etten saanut Lorea suoristumaan kunnolla, vaan se tahtoi pullahtaa vasemmalla lavalla ulos. Opettajakin tuumasi, että siitä asennosta Loren oli hyvin vaikea edes yrittää laukan vaihtamista.

Seuraavaksi tulimme holvikaaren ja portin 19,5 metrin suoraa linjaa (esteet 2 ja 3). Väli oli joko sujuvat viisi tai vähän lyhyemmät kuusi askelta. Ensimmäisellä kierroksella meillä tuli väliin kuusi askelta. Se tuntui ihan sopivalta eikä väli tuntunut jäävät pitkäksi tai ahtaaksi. Toisella kierroksella lähestymisessä ensimmäiselle esteelle kuvittelin jäävämme siitä kauas tai ottavamme kammoamani miniaskeleen. Niinpä komensin Lorea äänellä eteen, jolloin se lähti hyppyyn suunnitelmieni mukaan. Välin pääsimme viidellä askeleella, joskin viimeinen askel jäi vähän kauas. Opettaja kysyi, miksi tein eteenratsastuksen ja neuvoi sitten, että tuollaisissa tapauksissa pitää myös ratsastaa heti ensimmäisen hypyn jälkeen eteen. Näin väli olisi sujunut helpommin viidellä askeleella. Onneksi Lore selvitti tehtävän näinkin eikä tuntunut pahastuvan ratkaisustani. Muistutin kuitenkin itseäni, etten voi aina ratkaista tilanteita pyytämällä eteen. Joskus on myös osattava ottaa kiinni tai sitten antaa hevosen ratkaista tilanne kokonaan, jos minulla ei ole hajuakaan hyvästä ratkaisusta. Ennen rataa hyppäsimme vielä kerran pystyn ja muurin 16 metrin suoran linjan (esteet 5 ja 6). Lore eteni hyvin, mutta vaihtoi ensimmäisessä hypyssä laukan vasemmaksi. Välin pääsimme toivotusti neljällä askeleella. Lore säilytti vasemman laukan vielä toisenkin hypyn ajan, jolloin sain korjata sen pois ravin kautta.

Loppuun tulimme radan kahdesti. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ensimmäisellä kierroksella Lore vaihtoi laukan hypyssä vasemmaksi, mutta en jostain syystä tajunnut tätä. Niinpä vähän hidastelin ja tuijottelin ratsun jalkoja. Lopulta tajusin Loren olevan vasemmassa laukassa. Suora linja 2–3 meni mukavasti viidellä askeleella. Nelosella laukka ei vaihtunut vasemmasta oikeaksi, mutta Lore korjasi sen pyynnöstäni nopeasti ravin kautta. Viitosen ja kuutosen suora linja meni näppärästi neljällä askeleella, mutta Lore pääsi taas vaihtamaan ensimmäisessä hypyssä laukan vasemmaksi ja säilyttämään sen linjan läpi. Korjasin sen sitten lopuksi ravin kautta oikeaksi. Toisella kierroksella laukka ei vaihtunutkaan ensimmäisellä esteellä vasemmaksi enkä saanut Lorea jarruteltua raviin ajoissa, jolloin jouduin korjaamaan laukan pyöräyttämällä ympyrän. Kakkosen ja kolmosen suora samoin kuin nelonen menivät hyvin. Nelosella Lore yllätti mukavasti vaihtamalla vasemman laukan oikeaksi. Saatoimme sitten jatkaa suoraan viimeiselle linjalle. Siinä Lore vipsautti itsensä taas ensimmäisessä hypyssä vasempaan laukkaan. Huomasin tämän tällä kertaa ja kokeilin vaihtaa toisessa hypyssä, mutta se ei onnistunut. Niinpä korjaus piti tehdä taas ravin kautta.



Tunnin hyppelyt olivat siinä, ja minulla oli niin hyvä mieli! Opettajan kommentoi, että meno oli näyttänyt rennolta ja silti etenevältä. Sellaiselta se selkään tuntuikin. Lore ei tarvinnut patistella, vaan kerrankin osasin antaa ratsulle työrauhan ja keskittyä itse olemaan menossa mukana. Niinpä tuntiin ei mahtunut yhtään töksähtävää hyppyä saati huonoa mukautumista. Eikä erikoisesteiden olemassaolo tuntunut missään, jes! Tietenkin tässä auttoi se, että esteet olivat pieniä, mutta olen kyllä onnistunut huonoina kertoina töpeksimään moisillakin. Lore keräsi pisteet niin hyvin kotiin, että toivoin sitä vielä sunnuntainkin tunnille. Tunnin lopussa tajusin, että Lorehan käyttäytyi ylimääräisissä laukanvaihdoissa niin kuin Jetti. Lore tosin lähtökohtaisestikin suosii vasenta laukkaa, mutta aivan varmasti vasemmalle kenottava istuntani rohkaisi sitä vaihtamaan sen tavallistakin helpommin esimerkiksi suorilla linjoilla. Kiva päästä opettelemaan toisenkin ratsun kanssa sitä, miten pysyä myötälaukassa. Jospa oppisin sen niin, että sen jälkeen nämä molemmat ratsut pitävät sen laukan, jossa on tarkoituskin olla. 

Videoista kiitos Alekseille!

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kevyttä työskentelyä ilman satulaa

Maanantain Tallinmäen tunnilla päädyin menemään Jetillä ensimmäistä kertaa ilman satulaa. Koska sateen ja pakkasen vuorottelu oli tehnyt kentästä taas koppuran, tiesin askellajeina olevan vain käynnin ja ravin. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja treeniaiheina olivat etu- ja takaosakäännökset, peruutukset ja siirtymät.

Jetin selkä oli kohtuullisen kiva istuttava ilman satulaa. Aluksi tietysti olo tuntui taas huteralta, mutta Jetin kiireetön askellus teki kyydissä pysymisestä helppoa. Etu- ja takaosakäännöksiä teimme pääosin kulmiin. Taisimme tehdä molempia vähän ravissakin. Molemmissa käännöksissä olennaista oli muistaa huolehtia ratsun molemmista puolista eikä vain keskittyä toiseen. Pienet pidätteet ulko-ohjasta ja ulkopohkeen pito tuntumalla auttoivat siihen, ettei Jetti yrittänyt lipua sieltä omille teilleen. Paikoin selvillä avuilla ja rennolla menolla saimme tehtyä ihan asiallisia kulmia. Oli kiva huomata, kuinka helposti Jetti teki käännöksen, kun en jäänyt säätämään ylimääräistä. Etuosakäännöksissä sain kiinnittää erityishuomiota myös siihen, etten jäänyt pyytämään käännöstä liian pitkäksi ajaksi. Silloin nimittäin Jetti pääsi kulman jälkeen jatkamaan vielä käännöstä, jolloin emme päässeetkään jatkamaan suoraan, vaan lipsahdimme suoralta uralta sisemmäs.

Sitten teimme pysähdyksiä ja peruutuksia sekä siirtymiä siitä suoraan käyntiin ja raviin. Pysähdykset onnistuivat tietysti ongelmitta. Pyöreys ei tosin säilynyt, sillä käteni jähmettyivät ja taisinpa aina jännittyä koko istunnalla pysähdystä tehdessäni. Pysähdyksen aikana pyrin saamaan Jetin taas pyöristymään, mutta en onnistunut. Koetin liikutella kuolainta ja asettaa Jettiä, mutta ei, ruunalla ei kiinnostanut ymmärtää minua. Peruutukset menivät pitkälti yhtä lahjakkaasti päin mäntyä. Sain aina maanitella hyvän tovin ilman, että Jetti oikeastaan reagoi mitenkään. Muuten siis kuin seisomalla paikoillaan, mikä ei yllättäen ollut tehtävän tarkoitus. Huumorintajuni oli sattunut onneksi mukaan, joten en vetäissyt hernepeltoa nenääni, vaan lähinnä naureskelin onnettomille yrityksilleni ja maanittelin Jettiä sanallisesti yhteistyöhön. Ei ehkä tehokkain ratkaisu, mutta eipähän kiristänyt vanne päätä. Tovin miettimisen jälkeen (ja apujeni sekamelskan) Jetti päätti aina peruuttaa. Meno oli aika tihkasta ja tavallista vaikeampaa. Oliko istuntani sitten ilman satulaa niin kehno vai enkö vain saanut oltua selkeä avuissani? Tämä jäi mysteeriksi.

Siirtymät peruutuksesta käyntiin ja etenkin raviin olivat luonnollisesti myös vähän heikkoja esityksiä. Opettaja sanoikin, että siirtymä kertoo paljon siitä, miten peruutus on onnistunut. Jos hevonen on peruuttanut hyvin ja vienyt painoaan takaosalleen, onnistuu siirtymä todennäköisesti hyvin. Jos taas hevonen on raahustanut peruutuksen etupainoisena, ei siirtymäkään lähde sen kummoisemmin. Niinpä siirtymisemme olivat aika ponnettomia ja hitaita. Pääsimme kyllä aina lopulta toivottuun askellajiin, joten jokin sentään onnistui. Terävyys, aktiivisuus, pontevuus, hukassa kaikki tyynni. Paikoin ravissa Jetti kuitenkin tarjosi mukavan letkeää liikettä, niin en jaksanut jäädä murehtimaan turhaan toisen tehtävän epäonnea. Rento mieli, parempi tunti.

Siinäpä olikin päivän treeni. Ilman satulaa meneminen oli kivaa, ja taidanpa rohjeta toistekin Jetin selkään ilman sitä. Täytyyhän minun nyt päästä laukkaamaankin sillä ilman satulaa. Tuleepahan samalla tehtyä tasapainotreeniä. Lisäksi hevosen paljas selkä pitää kuskinkin mukavasti lämpimänä, mistä on varmasti paljon iloa talven pakkasilla.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Tuulen viemää

Jos en liiku, se ei ehkä huomaa, miettii Jetti.
Sunnuntaina suuntasin koulukisojen jälkeen lyhyen kotireissun jälkeen ratsastamaan Jetin vielä valoisan aikaan. Treeniaiheet ja kieltämättä vähän intokin kouluvääntöön oli aamun kisojen jälkeen kateissa. Mieluummin olisin mennyt puomeja tai tietysti esteitä, mutta nyt oli sileän treenin vuoro. Kenttä oli sen verran koppura, että päädyin pitäytymään pääosin käynnissä muutamalla ravipätkällä sitä höystäen.

Alkuun pyörittelin tovin käynnissä väistöjä niin uralta pois ja takaisin kuin uraa pitkin edeten. Jetin eteenpäinpyrkimys oli hukassa, ja vinhasti puhaltanut tuuli tahtoi viedä mennessään sekä hevosen että ratsastajan halut tehdä yhtään mitään. Maltoin kuitenkin hiljalleen yrittää aina parantaa ja samalla miettiä, mikä meni oikein ja mikä ei. Loppujen lopuksi väistöt oikealle tuntuivat lähtevän nyt paremmin, kunhan muistin pitää ei-väistättävästäkin puolesta huolta. Vasemmalle väistättäessä Jetti pääsi vähän pullahtamaan lavan kautta ulos, kun siltä puolen en saanut pidettyä ratsua hanskassa. Oppitunti 735: hevosessa on yksi puoli + toinen puoli = kaksi puolta hallittavaksi. Ravissakin testasin muutamat väistöt, jotka sujuivat niin kuin käynnissä. Olisin tosin saanut olla tarkempi vielä siinä, ettei tahti turhaan hyydy. 

My little ponylle piti tehdä letti.
Sitten hapuilin vielä joitain epämääräisesti sulkutaivutuksia leikkineitä yrityksiä. Itselleni helpompi suunta yrittää tätä on ehdottomasti vasen. Painoni on jo valmiiksi sillä puolella, jolloin hevonenkin seuraa sinne paremmin. Jetin takaosa tuntui lähtevän mukaan niin kuin piti, mutta poikitin kyllä liikaa. Jostain syystä en osaa tehdä sulkutaivutusta yhtään hillitysti, vaan lyön sen överiksi. Yritin loiventaa poikitusta ja kiinnittää huomiota siihen, että asetus säilyy, mutta niin vain olin taas vinksin ja vonksin. Sulkutaivutuksen kaltainen liike oikealle oli luonnollisesti vähän vaikeampi. Takapää lähti kyllä kohtuullisesti, mutta asetusta en meinannut saada oikein. Keskityin välissä tyrkkäilemään takaosaa turhan paljon ja muutenkin säätämään, jolloin Jetti alkoi vastustella häsellystäni hidastamalla. Siitä sain taas hyvän palautteen nollata tilannetta ja yrittää uudelleen. Sulkutaivutuksia varten olisin kaivannut peiliä, jotta olisin sen avulla hahmottanut, kun olimme oikein. Erotin kyllä ääripäät, mutta oikean asennon tajuaminen oli vaikeaa.

Loppuun tein vielä takaosakäännösmäisiä kulmia käynnissä ja ravissa. En tiedä, hämäsikö koko ajan liikkeellä pysyminen vai mikä, mutta nyt käännökset tuntuivat sujuvan ihan kivasti. Paikoin tosin kulmat menivät vähän pyörähtäen ilman, että mitään oikeaa käännöstä tapahtui. Taas olisi ollut peili tai kuvaaja paikallaan, että olisin päässyt katsomaan, miltä meno oikeasti näytti. Ravissa muutamat kulmat tuntuivat kivoilta, kun koko hevonen tuntui kääntyvät suorana eikä pullahdellen jostain suunnasta karkuun. Ehkäpä käynnin ja ravin ansiosta mukana oli sen verran liikettä, etten päässyt vain tuuppimaan hevosta pyörähtämään napakäännösmäisesti, vaan liike meni sopivasti eteenpäin estäen tämän. Tämän päivän treeni saikin sitten olla siinä, sillä saahan sitä joskus ottaa kevyemminkin.


Kuvat napattu itse.

Vuoden koulukisojen päätös

Sunnuntaina koitti odotettu päivä: seuran viimeiset koulukisat ja ylipäänsä kisat tälle vuotta. Luokkanani oli K.N. Special vasta kolmannen kerran. Ratsukseni sain Peran, joka meni kisoissa vain minun kanssani. Pientä lisäjännitystä toi vinhasti puhaltanut tuuli, joka ei onneksi vienyt maneesia mennessään saati aiheuttanut kovin suuria sätkyjä ratsujen joukossa. Oma luokkani oli avoin kaikille, ja kisaajia siinä oli 13. Lähtövuoroni oli luokan ensimmäisenä. Samassa luokassa kisasivat myös Nora Rusinalla ja Kaisa Elmolla.

Verryttelyyn tuli pieni kiire, sillä aikataulut olivat vähän etuajassa. Kentällä kävely jäi sikseen, ja suuntasin suoraan maneesiin. Lyhyen käynti- ja ravipätkän jälkeen siirryin suoraan laukkaan, sillä arvelin sen herättävän Peran parhaiten. Pera liikkui aika kivasti, joskin vaati nohittelua aluksi. Yritin muistaa pitää etuosan lyhyenä, jolloin saimme muutamia kivoja hetkiä kaikissa askellajeissa. Käynnissä tein vielä lyhyet pätkät takaosan väistätystä ulommas, minkä Pera teki ihan asiallisesti. Siirtymät onnistuivat ihan kivasti, mutta asetus vasemmalle oli hukassa. Muutaman kerran sain pyydettyä reilusti, jolloin asetus löytyi, ja Pera sai palikkansa oikeinpäin. Keskiravia kokeilin keventäen, mutta se ei lähtenyt kovin kivasti. Tarvitsisin koulukisoja ajatellen paljon pidemmän verryttelyn isommassa tilassa, jotta saisin heräteltyä itseni ja ratsuni hommiin. Vartin verryttelyllä en valitettavasti pääse siihen hyvään fiilikseen, joka tunnillakin tulee yleensä vasta reilun puolen tunnin jälkeen. Aiemman luokan palkintojenjaon aikana saimme olla kouluaitojen sisäpuolella, ja käytin tilaisuuden hyväksi pyörimällä Peraa yleensä pelottaneessa tuomaripäädyssä. Nytkin ilman tuomaria pääty oli vähintään epäilyttävä ratsuni mielestä, ja se menikin paikoin kylkimyyryä siellä. Kun palkintojenjako oli ohi, tuli vuoroni aloittaa luokka.

Alkutervehdykseen tultaessa Pera ravasi kohtuullisen tarmokkaasti, mutta puolittain hirvenä, jolloin istuntani oli kaukana tukevasti. Pysähdyksiin pääsimme mukavasti tasajaloin, maltoin odottaa Peran oikeasti olevan paikoillaan ja tervehdin vasta sitten. Käyntiaskelia ehti tulla nelisen ennen kuin pääsimme raviin, mistä tulikin tuomarilta huomautus. Terävyys ja aktiivisuus puuttuivat selittäen tämän löysyyden. Ensimmäisellä loivalla kiemuralla luulin käyneeni keskihalkaisijalla, mutta ehei. Tuomari kehui kaunista taivutusta, mutta moitti kuviota pieneksi. Teiden ratsastaminen on näemmä hyvin kinkkistä. Keskiravia olin pelännyt etukäteen, sillä se tulee ohjelmassa aina niin pian vastaan, etten millään ole itse rentoutunut ja vielä vähemmän ratsuni. Huomasin kyllä, ettei Pera lähde keskiraviin, mutta en saanut korjattua. Pompin vain perunasäkkinä ja harmittelin, kuinka tämä ohjelman kohta ei onnistu ikinä kisoissa, vaikka treeneissä menisi kuinka nappiin. Ensimmäinen kymmenen metrin voltti oli taas kuvioltaan epämääräinen, ja tuomari toivoi tasaisempaa tietä. Toisella loivalla kiemurauralla tein taas liian pienen tien enkä yltänyt sen aikana edes keskihalkaisijalle. Kolmen askeleen käyntiosuus pääsi lipsahtamaan pisteestä I ohi, vaikka kuinka sihtasin siihen. Nyt kuitenkin maltoin taas odottaa, että Pera ehtii siirtyä käyntiin ja ottaa askeleet ennen kuin pyysin sitä takaisin raviin. Siirtymä oli mielestäni ihan ok, vaikka toki se olisi saanut olla ponnekkaampi. Emme loistaneet toisellakaan kymmenen metrin voltilla, sillä ympyrän hahmottaminen lienee minulle mahdotonta. Tuomarikin kommentoi maininnalla: symmetrisempi kuvio.

Siirtymä harjoitusravista käyntiin ja käynnistä pysähdyksiin saivat samoin samat kommentit tuomarilta: paremmin pisteeseen. Nyt jo vähän keljutti. Miten saatoin liirailla näin pahoin näistä ohi? En ole ennenkään loistanut teiden ratsastamisessa, mutta sentään olen saanut tehtyä asiat pisteissä. Vaan en nyt, pah! Pysähdyksessä Pera kuitenkin odotti kivasti ja jatkoi myös matkaa. Siirtymisessä raviin hätiköin hieman, jolloin Pera yritti siirtyä siihen omia aikojaan. Siitä seurasi pieni kiirehtiminen kesken kaiken ja oikea kohta valui taas ohi. Kraah! Tarkkuus ei ole juttuni. Mutta jotain hyvää: oikean laukan nosto napsahti niin pisteeseen ja kerralla, että jes! Pääty-ympyrä oli ok ja lävistäjällä pääsimme kohtuullisesti loppua kohti. Tuomari tosin toivoi parempaa valmistelua siirtymässä. Sittenpä tulikin vasemman laukan nosto I:ssä, jossa tein saman mokan kuin ennenkin. Hätiköity nosto ja hyvin vinkkarasti I:hin johtanut tie aiheuttivat sen, että Pera arpoi minun tarkoittaneen oikeaa laukkaa. Sittenpä töksähdimme kouluaidan tullessa vastaan ja nostatin nopeasti vasemman laukan. Inhottavan nolo moka, johon näemmä olen mieltynyt. Pääty-ympyrää tuomari oli kommentoinut sanoilla ”huol. taivutus”, josta en sitten tiedä, oliko taivutus huolellinen vai toivoiko hän huolellisempaa taivutusta. Epämääräisiä lyhenteitä saisi välttää. Lävistäjä oli ihan ok, mutta siirtymä laukasta käyntiin ei sujunut. Jarrutin liian voimakkaasti pelkällä ohjalla, jolloin Pera jännittyi, töksähti raviin ja siitä muutaman askeleen jälkeen käyntiin. Lopputervehdykseen pääsimme ihan asiallisesti, joskin emme tasajaloin, vaikka tuomari sen oli niin nähnyt. Pera kuitenkin odotti hienosti ja sain tervehdittyä ja pääsin taputtelemaan hienoa ratsuani.



Tuomarin kommentit olivat seuraavat: ”Mukava eteenpäinpyrkimys ja siisti ratsastus. Vielä huolellisuutta reitteihin, tasaisempi taivutus läpi kuvion ja tarkasti pisteeseen. Muuten sujuvaa ja tahdikasta menoa. Treeni-iloa!” Suorituksellani sain 150,5 pistettä eli 60,2 prosenttia. Olin tyytyväinen siihen, että pääsin toisen kerran B:n ohjelmassa yli 60 prosentin, mutta mokani harmittivat melkoisesti. Yksinkertaisesti ratsastamalla tarkemmat tiet ja pisteet olisi tulos vähän parempi. Huolellisuutta, huolellisuutta. Videolta katsottuna omassa istunnassani oli paljon sanomista, mutta onneksi mukaan mahtui parempiakin hetkiä. Laukkaosuus oli taas kivoin osuus itselleni, kunhan taas ravi vaikein. Suorituksen jälkeen mielen valtasi myös helpotus. Seuraavat oman seuran kisat ovat joskus huhtikuussa eli nyt saa vaihtaa vapaalle eikä tarvitse hetkeen jännittää kisoja. Loppujen lopuksi oma sijoitukseni 13 ratsastajan luokassa oli kuudes. Tarkkuutta, huolellisuutta ja rentoutta, niin jospa nämä koulukisat jatkossa sujuisivat taas vähän paremmin.

Videosta kiitos Alekseille!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Vaihdot nappiin

Mikä olisi vain yhden estetunnin lauantain? No ei mikään. Siksi kipaisin vauhdilla Jetin jälkeen kotiin, vaihdoin kamppeet suitsait ja suuntasin siitä Noran ja Kaisan kanssa Helin estetunnille. Ratsunani oli tietysti Puppe, niin kuin aina tämän tallin estetunneilla. Tunnin tehtävinä olivat esteillä varustettu loiva kiemuraura, jossa tuli saada laukat vaihdettua sekä 17 metrin suora linja. Alkuverryttelyn menimme taas itsenäisesti. Puppe ei ollut niin virkku kuin pari kertaa aiemmin, mutta ei onneksi lähellekään niin tahmea kuin aikoinaan. Opettaja muistutteli ratsastamaan keulaa ylös ja takajalkoja hommiin. Saisin ehkä ottaa kokonaisen tunnin tuolla aiheella, jotta oppisin tekemään sen oikein. Nyt joko hanskaan ratsuni etu- tai takaosan, mutta harvemmin molempia yhtä aikaa.

Ensimmäiseksi tulimme laukassa pelkkää loivaa kiemuraa ristikoilla pari kertaa vasemmasta kierroksesta ja pari kertaa oikeasta. Esteiden välit olivat sujuvimmat neljällä askeleella. Molemmista suunnista ensimmäinen este tuntui aina kamalan vaikealta, kun se tuli eteen niin äkkiä. Kummasti siitä vain aina selvittiin, vaikka ei nyt näteimmällä tiellä. Ensimmäinen kierros vasemmalta aloittaen meni ihan ok, ja laukat vaihtuivat ison johtamisen seurauksena näppärästi. Toisella kierroksella tie ykköseltä kakkoselle ei ollut paras, ja niinpä Puppe keilasi kakkoselta puomin mukaansa. Laukka silti vaihtui niin kuin piti, ja matka jatkui. Oikeasta kierroksesta aloitettuna molemmat kierrokset onnistuivat vaihtojen osalta myös. Ensimmäisellä yrittämällä Puppe pääsi vähän ponnettomaksi, mutta opettaja komensi minut pois etukenosta ja ratsastamaan Pupen keulaa ylös. Komennus auttoi, ja toinen kierros oli sujuvampi.

Sitten palasimme takaisin vasempaan kierrokseen ja tulimme loivan kiemuran lisäten keskimmäiselle esteelle ratsastetun voltin vastakkaiseen suuntaan. Sen lisäksi tulimme vielä toisella pitkällä sivulla olleen 17 metrin suoran linjan oksereilla varustettuna. Nyt kiemuralla tuli saada vaihdettua laukat jokaisella esteellä ja suora linja tuli päästä viidellä askeleella. Ensimmäisellä kierroksella löysäilimme, jolloin ensimmäiseen väliin hujahti viisi askelta. Laukat kuitenkin vaihtuivat oikein kaikilla esteillä. Suora linja hurahti myös kivasti viidellä askeleella. Toiselle kierrokselle kiemuran ristikot muuttuivat pystyiksi. Toisella kierroksella koko tehtävä meni kivasti. Opettajalta tuli kommentti, että käsieni liikkeet johtamisessa ovat pikkaisen isoja. Kuulemma se ei kuitenkaan haittaa hevosta. Tiedän kyllä johtavani sangen reilulla liikkeellä, mutta yritän sillä tiedottaa hevoselle selvästi, että haluan jatkaa siihen suuntaan, sanoi istuntani tai mikä tahansa minussa muuta. Pupen kanssa tämä taktiikka tuntuu tehoavan. Oikeassa kierroksessa tulimme tehtävän samoin. Ensimmäisellä kierroksella laukat vaihtuivat edelleen ihanan helposti, mutta tiet olivat paikoin melkoisia. Toiselle kierrokselle saimme hieman korotetut esteet, suoralla linjalla oli ehkä 75 sentin esteet. Kiemura meni ihan ok, vaikka teissä olisi ollut viilaamista. Suoralle linjalle lähestyttäessä Puppe oli hyytyä, mutta olin hereillä ja ratsastin eteen. Niinpä sekin sujui nätisti viidellä askeleella, ja tuntimme hyppelyt päättyivät siihen.



Ajatelkaa, selviydyin koko tunnista vaihtaen joka ikisen laukan jo hypyssä oikein! Tähän sietää olla tosi tyytyväinen. Teiden ratsastamiseen saisin tosin kiinnittää rutkasti huomiota. Välillä sain ratsastettua niitä paremmin, välillä taas luotin siihen, että Puppe ylittää pienet esteet vähän vinostikin. Siihen ei passaisi luottaa, mikäli haluan vielä joskus hypätä jotain isompaa. Sitten kun ei enää passaakaan hypellä miten vinosti tahansa. Opettaja vaikutti menoomme sangen tyytyväiseltä, ja niin olin kyllä minäkin. Puppe oli niin kiva! Eihän se mikään energiapallo ollut, mutta liikkui ja ennen kaikkea tajusi jokaisen vaihtopyyntöni tuosta noin vain. Eipä tällainen onnistu minulla lähellekään jokaisella ratsulla. Mietinkin jo, että mikäli joskus tulee ajankohtaiseksi vaihtaa tallia esteillä kehittymisen toivossa, on Heli ja Puppe varsin korkealla listauksessani. Ihanaa, kun kerrankin asiat onnistuvat näin mutkattomasti!

Videoista kiitos Alekseille!

Estetreeniä maneesissa

Lauantaina lyöttäydyin Jetin kanssa neljänneksi ratsukoksi Tallinmäen yksäriporukan estetunnille, joka pidettiin lähitallin maneesissa. En olekaan hypännyt hetkeen maneesissa Jetin kanssa, joten osasin odottaa, että kooltaan iso, mutta rohkeudeltaan hieman pieni ratsuni näkee siellä vaikka ja mitä kummituksia. Niinhän se tietysti näkikin. Suurimmat möröt sille oli tällä kertaa maneesin seinän avonainen kohta sekä katsomopääty. Niitä väisteltiinkin sitten melkoisella kylkimyyryllä aina, kun en saanut Jettiä keskittymään etenemiseen.

Ennen pariin kolmeen kertaan hypättyä rataa verryttelimme tulemalla puomia ja kavalettia ympyrällä, etenemällä pitkillä sivuilla reippaammin ravissa ja tulemalla myös pientä osaa radasta. Jetti liikkui verryttelyssä ihan kivasti. Etenkin pitkät sivut reippaammassa ravissa sujuivat mukavasti. Päätyihin meillä ei tosin juuri ollut asiaa muulla kuin kylkimyyryllä luisteltuna. Välillä sain Jettiä lähemmäs mörköjä, kun pistin sen possujunaan tallin pienen ponitamman perään. Siitä olisi pitänyt kyllä pitänyt saada kuva: pieni, pörröharjainen ponitamma johdattelee rohkeasti suurta, säikkyvää ruunaa ohi vaarojen. Voi Jetti-raukkaa, maailma on sille joskus liian jännä. Voi myös minua, sillä jään aina tuijottelemaan selvittääkseni, mitä Jetti kyttää. Siinäpä sitten koko ratsukko pällistelee omiaan sen sijaan, että edes jompikumpi keskittyisi.

Päivän rata näytti tältä. Viimeisellä kierroksella korkeimmat esteet taisivat olla jossain 70-75 sentin tuntumassa. Kaikilla kierroksilla pulmat ja onnistumiset pysyivät samoina. Ykkösesteellä vasen laukka ei vaihtunut puhtaasti oikeaan, vaan etenenimme aina ristilaukassa kohti kakkosta. Kakkos- ja kolmosesteen väli oli 20 metriä, ja muistaakseni saimme tultua sen joka kerta toivotusti viidellä askeleella. Taisipa välillä olla niin, että olimme taas kolmosen jälkeen ristilaukassa. Nelosella laukka yleensä korjaantui vasemmaksi, jolloin pääsimme jatkamaan kivasti matkaa. Viitoselle tie oli aina, mitä oli, sillä este oli juuri siellä päädyssä, jonka seinän avonainen kohta pisti Jetin kyttäämään. Koska en ollut herättänyt ratsua riittävästi keskittymään, jäi sillä aikaa tuijotella moisia. Viitoselta kuutoselle pääsimme asiallisesti. Kuutosella tosin laukka tuppasi olemaan ristilaukkaa. Kertaalleen jäin miettimään, mitä tekisin asialle, jolloin lakkasin ratsastamasta. Niinpä Jettikin siirtyi raviin, ja ylitimme sitten seiskan ravilähestymisen avulla. Sainpahan sen verran herättyä, etten luovuttanut radan viimeisen hypyn kanssa, vaan puksutin päättäväisesti senkin yli. Viimeisellä kierroksella menossa oli jo kovasti yritystä. Ristilaukat vaivasivat, mutta tällä kertaa en jäänyt pohtimaan niitä liikaa, vaan etenin. Paikoin Jettikin heräsi liikkumaan, jolloin saan taas vähän vihiä siitä, millaista Jetin kanssa hyppääminen helpommillaan on. Se tunne tuli kyllä tarpeeseen.

Tunnin jälkeen jäi fiilis, että paikoin meni kivasti, mutta vielä olisi niin paljon opittavaa. Puhua pulputin jonkin verran ääneen tehtävieni aikana, jolloin sain keskityttyä itse paremmin. Osaan näemmä kohtuullisesti nähdä, mitä pitäisi tehdä, mutta korjaaminen on vielä puolitiessä. Ensimmäisenä haluaisin oppia jättämään ristilaukat kokonaan matkasta. Mieluummin vaikka kokonaan väärä laukka kuin tuo mökellyslaukka. Jetti vain reagoi todella herkästi minun epätasapainoisiin liikkeisiini, jolloin menemme milloin missäkin laukassa. Jetti on itse asiassa herkin ratsastamani hevonen tämän asian suhteen. Mietinkin, että jos saan tämän ongelman ratkaistua, olen saanut korjattua melkoisesti omaa ratsastustani. Siihen vain taitaa mennä vielä tovi, joten harjoitukset jatkukoon.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kehno kenraali

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla pääsin menemään viimeinen treenin Peran kanssa ennen sunnuntain koulukisoja. Pera oli jo edellistunnilla tekemässä hommia ja näytti siellä paikoin samalta kuin minun ratsastamanani: välillä esitti hyviä pätkiä, kunnes taas jännittyi, leikki hirveä ja yritti kiemurrella. En siis noussut Peran satulaan kovin luottavaisin mielin, vaan aloin vastoin kaikkia hyviä tapoja murehtia jo ennakkoon, kuinka huonosti tunti pahimmillaan voisi mennä. Älkää tehkö tätä samaa kotona, ei kannata. Joka tapauksessa pääsimme tunnilla treenaamaan takaosan väistätystä ulommas, ravin ja laukan työstämistä sekä laukkalävistäjiä.

Ensimmäisenä tehtävänä teimme hetken aikaa käynnissä pääty-ympyröitä, joiden aikana hevosten takaosaa väistätettiin ulommas. Tämä liike on yleensä saanut Peran hakeutumaan kivasti tuntumalle, mutta nyt taisin yrittää liikaa, kun Pera tuppasi vain jännittymään. Viime aikoina Pera on myös tuntunut karkaavan edestä omille teilleen kiireisenä. Ympyrällä sainkin toppuutella tovin etuosaa ennen kuin saatoin siirtyä takaosan pariin. Tämän tajusin toki vasta sitten, kun olin yrittänyt yhtä aikaa jarruttaa, kääntää ja väistättää. Ihmeen nopeasti huomasin, ettei se taktiikka toiminut. Paremmat hetket saimme oikeassa kierroksessa, kun sain napattua Pera etuosan ensin haltuun ja sitten pyydettyä takaosaa väistämään ulommas. Kun tein pyynnöt rauhassa, malttoi Perakin hienosti. Vasen kierros tuntui kamalan vaikealta. Etuosa meni omia menojaan enkä saanut siten takaosaankaan otetta. Olisipa kiva olla joko tasaisesti vinkkarallaan molempiin suuntiin tai sitten vain ilmiömäisen suora ja mutkaton.

Seuraavaksi työstimme tovin ravia keventäen edelleen ympyröillä pysyen. Opettaja toivoi taas monta kertaa Peraa oikeinpäin kantamaan itsensä. Kovasti yritin, mutta ei. En vain kyennyt ratsastamaan pohkeilla niin paljon kuin olisi pitänyt, ja Pera pääsi sen seurauksena hiippailemaan ja kiemurtelemaan. Opettaja muistutti jossain vaiheessa huomioimaan sen, ettei ravi ole Peran paras askellaji, vaan sen vahvuudet ovat nimenomaan käynti ja laukka. Pääty-ympyröitä vaihtaessa sai myös kokeilla, miten keskiravi lähtisi. Koska en saanut Peraa edes ympyrällä kuulolle, eivät keskiravitkaan onnistuneet. Mietin kovasti, että minun pitäisi saada Pera edestä lyhyemmäksi ja takaa aktiivisemmaksi, mutta ajatuksen tasolta tämä ei valitettavasti päässyt käytäntöön.

Myös laukassa pysyttiin ympyrällä työstämässä. Oikea kierros lähti liikkeelle kivasti, kun Pera tuntui hyväksyvän tuntuman ja kulkevan vähän ainakin oikeinpäin. Opettaja toivoi laukkaan enemmän aktiivisuutta, jolloin vahingossa kohtuullisen rentona alkanut ratsastukseni muuttuikin taas sählääväksi ja puskevaksi. Siinä samalla sitten hajosi koko paketti eikä Pera kulkenutkaan enää kovin nätisti. Vaikuta ja korjaa rennosti -asenne ei nyt oikein onnistunut. Vasemmassa laukassa sain ajatella taas paljon Peran pitämistä suorana ja kääntämistä kunnolla ulkoa. Opettaja muistutti myös hakemaan kunnon asetusta, siihen en edes itse muistanut kiinnittää huomiota. Pera pääsee monesti kenottamaan turpansa kanssa oikealle kierroksesta riippumatta, mutta etenkin vasemmassa kierroksessa sen korjaaminen on vaikeaa. Pera menee niin paljon kieron istuntani mukana, ettei keskittymiseni yksinkertaisesti riitä korjaamaan kaikkea.

Loppuun tulimme vielä laukkalävistäjiä. Laukka nostettiin lyhyen sivun keskeltä, jonka jälkeen pyöräytettiin pääty-ympyrä ja jatkettiin siitä lävistäjälle. Vasemmassa laukassa pääsimme hieman paremmin lävistäjän loppuun asti, kun huolehdin Peran suoruudesta ja käytin vähän väistöajatusta läpi lävistäjän. Opettaja toivoi siirtymään laukasta raviin enemmän pehmeyttä ja valmistelua. Oikeassa laukassa taas ei mennyt ihan niin hyvin, kun en saanut Peraan niin hyvää otetta lävistäjän aikana. Opettaja muistutti aiheellisesti ratsastamaan siirtymisen jälkeen heti ravia. Itse jäin liikaa miettimään siirtymää ja se onnistumista, jolloin en heti muistanut jatkaa etenemistä. Lävistäjät olisivat voineet mennä paremminkin, mutta huomasin kyllä niiden sujuvan, jos vain ratsastan loppuun saakka ja ennen kaikkea valmistelen huolella.

Loppuraveissa Peralla oli taas kiire, jolloin sitä sai toppuutella. Kovin rennoksi se ei enää alkanut, mutta sentään malttoi vähän rauhoittua. Tunti meni taas vähän kehnommin, ja saatoin vain lohduttautua ajatuksella, että ehkä itse kisat menevät vähän paremmin. Tosin jos jännitän niitä taas yhtä paljon kuin yleensä, niin olen melkoinen suolapatsas ja tartutan saman fiiliksen ratsuuni. Onneksi ne ovat vain koulukisat. Menivät ne sitten miten tahansa, ei maailma toivottavasti kaadu siihen.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Paluu perusteisiin

Maanantain Tallinmäen tunnilla pääsimme Jetin kanssa treenaamaan perusjuttuja, sillä kenttä kovettui sateen vaihduttua pieneen pakkaseen. Perusteiden hinkkaaminen tuli enemmän kuin tarpeeseen, sillä harvoin jaksan itsekseni paneutua niihin ja opettajan silmän alla niitä on muutenkin kivempi treenata. Ratsukoita tunnilla oli kolme.

Aloitimme ensin tekemällä paikoillamme reiluja ylitaivutuksia. Tavoitteena oli saada hevonen seuraamaan ohjaa melkein ratsastajan kenkään saakka kurkottaen. Vasemmalle Jetti seurasi ohjaa aika kivasti, mutta oikealle ei niinkään. Sain aina tovin houkutella ennen kuin Jetti antoi yhtään periksi ja sitten sain vielä jatkaa maanittelua, että pääsin oikeasti ylitaivuttamaan. Kun tämä onnistui paikoillaan, teimme samoja käynnissä. Tiellä ei tällä kertaa ollut väliä, kunhan hevonen liikkui ja taipui reilusti. Aluksi tuntui itsestä mahdottomalta taivuttaa hevosta niin paljon liikkeellä pysyen, mutta kyllähän se hiljalleen onnistui. Vauhti tosin hyytyi ja kuvioksi tuli pienellä ympyrällä pyöriminen, mutta Jetti alkoi antaa periksi molempiin suuntiin. Oikea oli tosin edelleen tihkaampi puoli.

Tämän jälkeen ratsastimme koko kenttää kahdeksikkona ravissa asetellen ja taivutellen nyt normaalisti. Oikea kierros alkoi sujua ihan kivasti, mutta vasen oli tuttuun tapaan vaikeampi. Opettaja hoksautteli useampaan kertaan olemaan nopeampi myötäämään, kun Jetti teki oikein. Itse tuppasin jäämään pitelemään varmuuden vuoksi, jolloin Jetti ei oikeastaan päässyt rentoutumaan. Muistutuksena tuli myös se, että mikäli Jetti alkaa jännittyä, on ratkaisu antaa sille pidempää ohjaa. Tuntuma ja sen sisällä eläminen ovat vielä minulle näemmä vähän mystisiä asioita. Jetti kuitenkin reagoi mukavasti pehmenemällä aina, kun olin myötäämässä oikeaan aikaan. Tuppasin tosin usein olemaan sangen hidas, kun en tuntenut pieniä merkkejä, vaan odotin sitä isompaa elettä. Välillä onneksi sain oltua herkempi reagoimaan ja vielä oikeaan aikaan, jolloin Jetti palkitsi yrittämiseni rentoutumalla paremmin.

Seuraavaksi työstöön otettiin peruutukset. Tavoitteena oli saada tehtyä pysähdys pyöreällä hevosella käynnistä ja siitä tietysti samassa muodossa pysyen peruutus. Siirtymisissä alaspäin en osaa säilyttää hevosen pyöreyttä oikeastaan kuin vahingossa. Niinpä Jetinkin kanssa saimme koko tehtävän aikana ehkä kerran tai kahdesti sinnepäin menneen pysähdyksen, kun muut kerrat olivat enemmän hirveilyä. Opettaja neuvoi tekemään pysähdyksessä pientä liikettä kädellä, jotta Jetti ei jännittyisi paikallaan olevan ja mahdollisesti kovankin käden takia. Vinkki auttoi jonkin verran, mutta saisin treenata oikein ajatuksen kanssa pyöreyden säilyttämistä siirtymisissä alaspäin. Jos (ja kun) Jetti pääsi pysähdyksessä nostamaan päänsä, tuli se ennen peruutusta houkutella pienellä kuolaimen liikkuttamisella takaisin. Vasta sen jälkeen sai lähteä peruuttamaan. Yritysten ja erehdysten kautta saimme Jetin kanssa muutaman kivan peruutuksen, jonka se teki aika oikeaoppisesti. Tällä kertaa en kippaillut ainakaan omasta mielestäni kovin pahasti etukenoon, vaan sain kevennettyä istuntaani hieman ilman sitä virhettä. Oli kyllä kivaa harjoitella peruutuksia pitkästä aikaa ja ennen kaikkea saada vähän tuntumaa, miltä niiden oikein tehtyinä pitäisi tuntua.

Tunnin lopuksi teimme vielä takaosakäännöksiä pysähdyksestä aloittaen. Käännökset vasemmalle onnistuivat aika kivasti ilman sen kummempaa säätämistä. Sen sijaan käännökset oikealle olivat pääosin melkoisia pyörähdyksiä ilman kunnon askelia. Pääsinkin sitten tahkoamaan tehtävää huolella tähän suuntaan, mikä oli vain hyvästä. Opettaja tarkkaili tilannetta ja huomautti Jetin vasemman takajalan pääsevän puuhamaan ihan omiaan. Se puolestaan selittäisi paljon sitä, miksi esteradoilla päädymme ristilaukkaan tai vasempaan laukkaan, kun en saa kontrolloitua sitä vasenta puolta nimeksikään. Hetken pähkäilyn jälkeen huomasin unohtavani ajatella takaosakäännöksessä liikettä myös eteen, sillä keskityin vain kääntämään. Kun ajattelin molempia yhtä aikaa, sain Jetin ottamaan askeleet oikein eikä vain pyörähtämään takajalkojensa ympäri vailla askelia. Opettaja neuvoi treenaamaan itsenäisilläkin ratsastuskerroilla sitä, että saan tuonkin puolen toimimaan kunnolla. Täytyypä pitää mielessä.

Hassua, että kun tunnin tehtävät ovat kivoja, niin ei sitä laukkaa tai kunnon ravityöskentelyä jää kaipaamaan. Nytkin tunnilla oli mukavasti aikaa keskittyä aina yhteen tehtävään, ja pääsin pitkästä aikaa tekemään juuri peruutuksia ja takaosakäännöksiä. Sen kyllä olen hyvin tiennyt, että Jetin kanssa saisin pakertaa rutkasti koulun parissa. Kun alan oppia ratsastaa sitä sileällä paremmin, luulen yhteistyömme parantuvan myös esteillä. Mutta jos sileällä menee ihan miten sattuu, niin tuskin meno siellä esteilläkään on kovin kaunista katsottavaa.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Ymmärtämisvaikeuksia

Sunnuntain valmennusryhmän tunnilla pääsin treenaamaan Peran kanssa siirtymiä, loivia kiemuroita ja keskiravia sekä työstämään harjoitusravia ja laukkaa. Ratsukoita oli kuusi, ja Pera jatkoi töitä suoraan edelliseltä tunnilta. Tehtävien pariin siirryttiin heti tunnin alkajaisiksi.

Ensimmäiseksi tulimme keskihalkaisijaa pitkin käynnissä ja teimme sen aikana parit pysähdykset. Sitten tulimme sen kokonaan ravissa. Pitkille sivuille puolestaan teimme loivia kiemuroita ravissa. Keskihalkaisijalla ja samoin loivilla kiemuroilla Pera pääsi leikkimään hirveä, kun en saanut ratsastettua pohkeella. Niinpä eteneminen oli aika kiemurtelevaa eivätkä pysähdykset olleet kovin näppäriä. Liikkeelle lähtö näytti kuta kuinkin samalta eli ponnettomalta. Mihin ne pohkeet taas jäivät? Suoruus tahtoi olla keskihalkaisijalla hukassa, sillä Pera pääsi tekemään bravuurinsa eli kenottamaan turpansa kanssa oikealle. Opettaja hoksautti tarkistamaan, etten laittanut liikaa painoa jalustimille, sillä silloin istuinluut pääsivät irtoamaan satulasta. En huomannut poikkeamaa tavallisesta, mutta pyrin tämän kommentin jälkeen varmistamaan paremmin, etten irronnut satulasta ja aloin samalla korjata istuntaani taas vähän enemmän ajatuksella. Pääongelmana oli edelleen aktiivisuuden puute. Opettaja neuvoi lyhentämään Peraa edestä ja pistämään takajalkoja liikkeelle, mutta toteuttaminen oli vaikeaa. Suomennettuna: en vain osannut.

Loivat kiemurat olivat taas kinkkisiä. Kuulin korvissani koko ajan tuomarin kommentteja, jotka liittyivät puutteelliseen asetukseen ja taivutukseen, tahtiin sekä tiehen. Turhautumismittari vilkkui jo tässä vaiheessa hyvin punaisella. Jostain syystä epäonnistumiset Peran kanssa tuntuvat jatkuneen kerta toisen jälkeen, jolloin mieli oli valmiiksi aika synkkä. Oli vähän sellainen olo, että olisin kaivannut Anne-Pera-Anne-sanakirjan, jonka avulla alkaa tulkata puolin ja toisin sitä, mitä oikein yritimme tehdä. Opettaja toivoi kovasti meiltä oikeinpäin kulkemista, mutta tyhjästä oli paha nyhjäistä yhtäkkiä toimivaa pakettia. Tässä vaiheessa mietin jo kovasti, että kunhan pääsen tunnin jälkeen talliin, käyn suttaamassa nimeni koulukisojen ilmoittautumislistasta.

Seuraavaksi siirryimme tekemään ravista laukannostoja. Kuviona oli nostaa laukka lyhyen sivun keskeltä ja laukata kaksi kierrosta pääty-ympyrällä. Siirtyminen raviin piti tehdä viimeistään pitkän sivun alussa. Pienen nollaustauon jälkeen sain ravistettua turhautumista vähemmäksi ja keskityttyä uuteen tehtävään paremmin. Laukannostoissa keskityin olemaan säikäyttämättä Peraa tekemällä ne mahdollisimman kevyesti ja ajoittamalla ne uloshengitykseen. Aluksi nostot olivat vähän äkkinäisiä ja saattoivat lipua pisteestä ohi, mutta toistojen myötä ne paranivat. Mitä rennompi sain oltua, sitä pehmeämmin Pera teki noston. Laukassa opettaja muistutti ratsastamaan Peran edestä lyhyemmäksi ja aktivoimaan sitten takajalat hommiin. Pera pääsi kuitenkin aina vaivihkaa lipumaan pitkäksi, kun en saanut pidettyä tuntumaa sellaisena kuin olisi pitänyt. Sain myös kiinnittää paljon huomiota siihen, että muistin kääntää ulkoavuilla. Asetin Peraa helposti liikaa, jolloin se pääsi pullahtamaan mutkalle kaulastaan. Kun taas sain vähän suoristettua sitä, oli sen helpompi pyrkiä kulkemaan enemmän oikeinpäin, ja laukka parani liki automaattisesti. Laukassa saimme lopulta taas tunnin parhaat hetket, jotka piristivät paljon. Jostain syystä laukan työstäminen onnistuu yleensä parhaiten. Pera tuntuu liikkuvan siinä minun kanssani helpoiten, jolloin ehdin paremmin yrittää löytää omia palasiani kohdilleen.

Laukan jälkeen ehdimme työstää vielä harjoitusravia pyörittelemällä ympyröitä sekä tekemällä pitkille sivuille vapaamittaisia keskiravipätkiä. Laukan jälkeen Pera liikkui paljon paremmin ravissakin. Sain paikoin oltua selässä riittävän hiljaa, mutta tuntumalla, ja Pera pääsi kulkemaan enemmän oikeinpäin. Ympyröillä sain taas kerrata ulkoapujen käyttöä ja sitä, etten vääntänyt Peraa mutkalle. Opettaja myös muistutteli tarkkailemaan edelleen sitä, ettei Pera päässyt vaivihkaa pitenemään. Huomaan itse näemmä tosi huonosti sen, milloin hevonen lähtee venymään. Ohjastuntumani tahtoo myös olla välillä sen verran löperö ja myötään monesti turhan reippaasti, jolloin varmasti hevoset ottavat ilolla vastaan kaiken annetun tilan ja venyvät tavarajunaksi. Suurin onnistumisen tunne tuli siitä, kun sain välillä jätettyä Peran tekemään oman osuutensa enkä väännellyt ja käännellyt sitä koko ajan ihan vain varmuuden vuoksi. Kaiken lisäksi muutamat keskiravit lähtivät mielestäni aika kivasti pelkästään sillä, että annoin Peran venyttää askelta. Tällä kertaa todellakin tunsin, kuinka Pera lähti työntämään askelta ilman, että minun piti pyytää jokaista askelta erikseen. Ohjastuntumani vähän vaihteli ja välillä vaivuin takakenoon, mutta sain vähän korjattua näitäkin pois. Kaikista hienointa oli huomata se, että kun sain pidettyä tuntuman ja istunnan kohdillaan, Pera lähti keskiraviin takaisesti eikä istuntani hajonnut. Vau! Hyrisin tässä vaiheessa tyytyväisyydestä, sillä viimein kaikki aherrus palkittiin.

Pohjamudissa liikkeelle lähtenyt tunti lopulta parani huimasti, onneksi näin. En voinut olla miettimättä, onko meillä Peran kanssa vain niin suuria vaikeuksia ymmärtää toisiamme, että asiat alkavat onnistua sen takia vasta lopputunnista. Voiko olla, että ratsastan niin ihmeellisesti, että Peralla kestää hyvä tovi tajuta pyyntöjäni, ja voiko se yhden tunnin aikana alkaa ymmärtää, mitä milläkin sohaisulla ja huitaisulla tarkoitan? Toisaalta onhan meillä kertoja, kun olemme ymmärtäneet toisiamme mukavasti tunnin alusta alkaen eli ehkä en ole ihan täysin kehittänyt uutta ja hyvin kummallista ratsastustyyliä. Ehkä en vain saa itse ratsastettua alusta asti täsmällisesti, jolloin vasta lopputunnista alan itsekin lämmetä ja tehdä asiat paremmin. Oli miten oli, mutta olisi kiva valaistua tunneilla vähän nopeammin ja alkaa ratsastaa siten jo aiemmin vähän paremmin.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Pohkeet kiinni ja menoksi

Lauantaina mietin kovasti, mitä puuhaisin Jetin kanssa, sillä kouluvääntö ei houkutellut yhtään (yllätys!). Kentälle päästyäni päätin matkia toisen ratsukon puomiharjoituksia ja pistin puomeilla noin 17 metrin linjan ja yhden yksittäisen puomin siten, että pääsin ylittämään sen ympyrällä toisen suoran linjan puomin kanssa. Alkukäyntien aikana käppäilytin Jetin kaikkien puomien yli niillä reiteillä kuin niitä harjoituksissa aioin tulla. Alusta alkaen pyrin siihen, että ratsastan myös puomin yli pohkeet kiinni, mutta en jännity turhaan tai väkerrä loppuun saakka.

Ravissa tein niin siirtymiä käyntiin puomien välissä kuin säätelin ravia ja pyörittelin ympyröitä kahden puomin yli. Aluksi hyydyin itse aina puomia kohti, jolloin Jettikin pääsi jarruttamaan. Sitten muistin ratsastaa paremman ravin ajoissa ja pitää ne pohkeet tuntumalla. Sittenpä Jetti ylittikin puomit lähes joka kerta kuin vettä vain niin kuin oli oletettavissakin. Siirtymiset käyntiin ja takaisin raviin onnistuivat myös ihan näppärästi puomien välissä. Toki siirtymä ylöspäin olisi voinut olla aktiivisempi, mutta meno oli silti kaukana hyytymisestä. Kokeilin myös muutaman kerran ottaa ravia sekä lyhyemmäksi että pidemmäksi. Lyhentäminen onnistui tietysti mukavasti, ja Jetti pisti väliin monen monta raviaskelta. Pidennyksessä unohdin ratsastaa ajoissa riittävästi eteen, jolloin pyyntöni tuli turhan myöhässä eikä eroa tullut. Sitten muistin edetä ajoissa, jolloin Jetin saattoi päästää puomeille ilman, että törkin sitä koko matkaa. Sen seurauksena Jetti etenikin kivasti. Ympyröillä puolestaan sain taas opetella ulkoavuilla kääntämistä, kun ensin liirailimme vähän miten sattuu. Aloin lopulta ajatella vähän johtamista jo ensimmäisellä puomilla, jolloin kääntyminen alkoi toivotusti jo puomilta eikä sen jälkeen. Näin pääsimme kohtuullisesti ympyrän kaarella pysyen puomilta toiselle.

Laukassa opettelin näkemään kolme viimeistä askelta puomille ja pitämään edelleen pohkeet kiinni. Ilmeisesti jännitän sen verran esteitä, etten näe niille paikkaa, sillä puomeilla sain laskettua askeleen oikein melkein joka kerta. Laskin jopa ääneen, sillä silloin viimeistään muistin aina pitää pohkeet tuntumalla, kun puomi alkoi lähestyä. Peruslaukassa Jetti meni 17 metrin välin viidellä askeleella. Lyhensin laukkaa kevyesti sen verran, että pääsimme välin kuudella askeleella. Sitten piti tietysti vähän kaasutella ja tulla väli neljällä. Jetti liikkui tosi kivasti pohkeesta eteen jo hyvissä ajoin ennen puomia, jolloin pohkeet kiinni pitämällä pääsimme välin sujuvasti neljällä. Huomasin tosin itse kippaavani kaasutuksessa etukenoon, mutta sain korjattua tätä ajattelemalla takamusta penkkiin. Laukassa tulin myös puomeja ympyrällä, ja väli meni parhaiten neljällä askeleella. Harjoittelin johtamista molempien puomien aikana, jolloin ulkoavut muistamalla reitti säilyi kivasti puomilta toiselle. Jos taas jäin johtamisen sijaan roikkumaan sisäohjaan ja unohdin ulkoavut, otti Jetti heti ulkoa tilaa eikä väli mennytkään enää neljeällä askeleella. Oli taas ihana huomata, että kun ratsastin keskittyneesti, pysyi Jettikin kuulolla, ja tehtävät onnistuivat.

Loppuraveissa annoin Jetin venyttää ohjan perässä, minkä se teki paikoin ihan hyvin. Loppukäynnit puolestaan hoituivat näppärästi maasta käsin, kun vein puomit takaisin paikoilleen. Olin kyllä tästä tunnista niin fiiliksissä! Eihän tässä mitään suurta valaistumista tapahtunut tai muuta ihmeellistä, mutta jotenkin meno oli vain niin paljon helpompaa ja sitä myöten kivempaa kuin olin uskaltanut toivoa. Lisäksi puomitehtävät ovat itselleni niin paljon mieleisempiä kuin ihan puhtaasti sileällä meneminen, joten sekin vain lisäsi hyvää mieltä. Etenkin laukkaosuudesta tulivat tunnin parhaimmat fiilikset. Neljän askeleen välissä laukka tuntui siltä, miltä sen todennäköisesti esteradalla pitäisi tuntua. Jetti eteni mukisematta, ja saatoin keskittyä antamaan sille työrauhan. Enpä muista, milloin viimeksi olisin saanut näin vaivattoman hyvää laukkaa Jetistä irti. Ilmeisesti onnistuin olemaan rennompi, jolloin Jetti nimenomaan pääsi laukkaamaan vapaammin. Puomiluokat, täältä tullaan! Ei ehkä sentään, mutta toivon todella, että opin viemään samanlaisen rentouden ja huolettomuuden myös esteille.

perjantai 8. marraskuuta 2013

K.N. Specialin kimpussa

Vapaapäivän ansiosta ehdin perjantaina ratsastamaan Jetin valoisan aikaan. Olin jo etukäteen suunnitellut treenaavani koulukisoja silmällä pitäen K.N. Specialia. Alkuverryttelyn aikana ehdin päättää, että työstäisin hetken aikaa käynnissä ja ravissa voltteja sekä ravissa loivia kiemurauria sekä verryttelisin vielä laukassa, kunnes tulisin kouluohjelman pariin kertaan läpi. Sain ruhtinaallisesti koko kentän käyttööni ja laitoin kolme puomia rajaamaan kouluradan toisen pään, kun toinen pääty rajautui valmiiksi aidalla.

Käynti- ja ravivolttien ensimmäinen ongelma oli aktiivisuuden puute. Se puolestaan aiheutti isoimman ongelman: jatkuvan puskemisen. Välillä sain komennettua itseni malttamaan ja ratsastamaan tarvittaessa vain pohkeella enkä tuuppimalla istunnalla vielä päälle. Vasemmassa kierroksessa sain pidettyä ulko-ohjankin kädessä, jolloin Jetti tuntui olevan tasaisesti molempien ohjien tuntumalla. Oikeassa kierroksessa taas en saanut ulko-ohjalla tasaista tuntumaa, vaan roikuin sisäohjassa, jolloin meno oli aika epävakaata. Olisin myös saanut työstää istuntaani suoremmaksi, vaikka yritin kyllä korjata sitä. Tarvitsisin vain toisen silmäparin katsomaan ja kommentoimaan, milloin istuntani on paremmin, milloin huonommin. En vielä itse tunne, mikä on se oikea kohta, johon pyrkiä jäämään rennosti.

Ravissa tehdyt kiemuraurat olivat vähän vaikka millaisia. Välillä en malttanut ratsastaa teitä saati asetuksia kunnolla, jolloin kuvio oli kaukana tasaisesta. Välillä taas saatoin saada aloitettua hyvin, mutta tie pääsi silti mutkittelemaan vaikka minne. En ole kauhean tarkka ratsastamaan hyviä teitä, vaan tuppaan menemään reitit vähän sinnepäin. Se varmasti monen muun asian ohella rokottaa kouluradan pisteitä. Reitin hahmottamiseen auttoi lopulta kummasti se, kun lakkasin tuijottelemasta Jetin niskaa ja katsoin eteenpäin. Oho, kaikkea sitä! Oikeastaan enemmän vielä auttoi, kun osasin ajatella ohjelmaa hieman eteenpäin enkä jäänyt tuijottamaan sitä metrin päässä olevaa kohtaa. Kisatilanteessa sentään osaan kuitenkin ihmeen hyvin tuijottaa eteenpäin. Vielä kun saisin tehtyä sitä myös harjoitellessa. Toistojen myötä kiemuraurat paranivat hieman, mutta arvelisin silti asetuksen ja taivutuksen olleen aika vaatimattomia. Lisäksi paluu uralle kiemurauran jälkeen olisi saanut olla huolellisempi. Nyt lähinnä vain hengähdin aina helpotuksesta, kun yksi osa ohjelmaa oli ohi enkä ratsastanut esimerkiksi tulevaa kulmaa kovin keskittyneesti.

Lyhyen laukkaverryttelyn jälkeen otin ja hurautin ohjelman ensimmäisen kerran läpi. Yllättäen menomme oli aika uneliasta, jolloin liikkuminen oli hidasta ja kaukana energisestä ja aktiivisesta. Miten se onkin niin vaikea itse piiskata itsensä ratsastamaan kunnolla? Hankalimmat kohdat ohjelmasta olivat siirtymät ylöspäin samoin kuin keskiravi. Molemmissa jouduin käyttämään raippaa apuna, sillä muuten esimerkiksi siirtymät olisivat valuneet monen monta metriä pisteestä ohi. Eivät ne nytkään pisteessä tapahtuneet, mutta kovasti siinä lähimailla. Arvelin vähän vaikeuksia vasemman laukan nostolle pisteessä I, ja ennustukset yllättäen toteutuivat. Jetti tulkkasi istuntani ja apuni ja tähtien asennon siten, että halusin oikean laukan. Hups. Tätähän olen esittänyt kisaradalla myös Peran kanssa. Tarkemmat avut olisivat siis paikallaan, etenkin tuollaisissa kohdissa, kun ei ole ylimääräistä tukea apuna saamaan toivotun laukan nousemaan. Ohjelman lopussa ollut siirtymä laukkalävistäjän jälkeen käyntiin meni vähän pitkäksi. En muistanutkaan treenata tätä yhtään alle saati ylipäänsä harjoitella siirtymiä, minkä kyllä tässä kohdassa huomasi. Radassa hyvää oli vähemmän yllättäen siirtymät alaspäin. Jetti seisahtui tervehdyksiin ja neljän sekunnin pysähdykseen vaivatta ja vaihtoi ravinkin helposti käyntiin. Jotain positiivistakin siis.

Toisella kierroksella pyrin ratsastamaan napakammin, mutta teiden kanssa liirailu jatkui. Olisi pitänyt jo karjaista itselle ääneen, että yritä nyt edes ratsastaa. Vaan ei. Lähinnä kikattelin mielessäni, kun hupsankeikkaa liirasimme radan ulkopuolelle ja palasimme sieltä vähin äänin takaisin. Ei ihme, jos en meinaa päästä esteistäkään yli, kun olen hälläväliä-asenteella liikkeellä sileälläkin ratsastettujen teiden suhteen. Toinen kierros meni kuta kuinkin niin kuin ensimmäinenkin eli varsinaista parannusta ei tullut. I:ssä nostettu vasen laukka oli taas kerran oikea, jolloin päätin ottaa kohdan uusiksi. Nyt huolellinen valmistelu auttoi nostamaan toivotun eli vasemman laukan, jolloin sain lopulta korjattua tuon virheeni. Keskiravikin irtosi tällä kertaa paremmin, mutta sen aikana istuntani levisi. Vähän sellaista tasapainoilua: kun yksi asia onnistuu, mene yksi, yleensä kaksi asiaa sitten vähän miten sattuu. Kokonaisen paketin pitäminen kasassa tuntuu olevan vielä hurjan vaikeaa. Täsmällisyyttäkin saisin opetella rutkasti enemmän. Toinen kierros ohjelmaa ei siis tehnyt autuaaksi, mutta tulipahan opeteltua sitä kisoja varten, joten ei mennyt tämäkään kerta ihan hukkaan.

Itsenäisessa ratsastuksessa tahdon tosiaan olla välillä melkoinen huithapeli. Jos jokin ei onnistu, en kovin hevillä jää viilaamaan sitä, vaan vaihdan johonkin mukavampaan. Toisaalta jaksan aina välillä itsenäisestikin havaita ongelmia ja yrittää miettiä niihin ratkaisuja. Monesti saatan myös vaihtaa tehtävää hetkeksi, kunnes palaan vielä asiaa pohdittuani kokeilemaan aiempaa asiaa uusiksi. Itsenäisessa ratsastuksessa kivaa on juuri se, että saa tehdä asiat omaan tahtiinsa. Harmillista on toki se, kun seinä nousee vastaan, niin kukaan ei ole neuvomassa. Luulen silti, että vaikka en jokaisella itsenäisellä kerralla valaistuisikaan jonkin asian suhteen, en kuitenkaan ala taantua. Ehkä alan taas kiinnittää enemmän huomiota itse siihen, miltä asiat tuntuvat, kun niitä ei kukaan minulle kerro. Onneksi käyn myös opetuksessa, niin saan sieltä neuvoja ja vinkkejä, joita taas voin soveltaa hyvin itsenäisillä tunneilla.

torstai 7. marraskuuta 2013

Käppäilyä kentällä ja maastossa

Torstaina kävin ratsastamassa pienen tauon jälkeen Easyn. Ajattelin treenaavani sen kanssa tulevia koulukisoja varten. Kenttä tosin vaikutti paikoin mutaiselta ja paikoin koppuraiselta, joten otin varman päälle ja menin kentällä puolisen tuntia käyntiä ja vähän ravia. Loppukäynnit käppäilin lyhyen maastolenkin kautta.

Treeniaiheeksi päätin ottaa hevosen suoruuden ja asettamisen. Keskityin ympyröillä asettamaan niin, etten vääntänyt Easyn kaulaa mutkalle, vaan pyrin säilyttämään sen suorana. Työstämisen jälkeen oikeaan kierrokseen saimme muutamia kivoja hetkiä, kun Easy rentoutui edestä eikä yrittänyt vajota kuolaimen alle. Vasemmassa kierroksessa huomasin, etten saa sisäpohjetta saati asetusta kunnolla läpi. Yritin sitten korjata istuntaani, mutta jokin jäi loksahtamatta paikoilleen. Hain sitten vasenta pohjetta läpi pyörittelemällä muutamia takaosakäännöksiä, jotka tuntuivat onnistuvan kohtuudella. Silti volteilla vasen pohkeeni lakkasi toimimasta, ja taisin korvata sen puutteen valitettavasti näpertelemällä ohjia senkin edestä. Kunnon ähertämisen tuloksena sain lopulta pari askelta vasemmassa kierroksessa tehdyllä voltilla niin, että Easy antoi vähän periksi eikä jäkittänyt epämääräisiä apujani vastaan. Saatoin vain todeta, kuinka inhoan vinoa istuntaani, mutta kuinka vähän jaksan oikeasti sen korjaamisen eteen nähdä vaivaa.

Ravissa tein volttien lisäksi muutamia siirtymiä käyntiin ja takaisin raviin. Easy teki siirtymät molempiin suuntiin aika jännittyneesti, joten aloin keskittyä miettimään hengitystäni apujen antamisen kanssa. Yritin ajoittaa pyynnöt molempiin suuntiin uloshengityksen kanssa samaan aikaan. Hengitys ei tainnut aina mennä ihan nappiin, mutta pelkästään sitä ajattelemalla sain varmasti oltua vähän rennompi. Sen seurauksena muutaman kerran Easy siirtyikin käynnistä raviin vähän rennommin. Ravista käyntiin tosin ei sujunut niin ihanasti, vaan siihen pääsi aina mukaan pieni töksähdys. Taisin itse lopulta aina jäädä varmistelemaan siirtymistä jännittymällä turhaan, jolloin Easy peilasi minua surutta. Rentouden tavoittaminen onkin vaikeaa, kun samalla silti pitäisi kyetä olemaan hereillä.

Noin puolen tunnin jälkeen tuumasin homman riittävän meille, ja suuntasimme maastoon. Käppäilimme siellä lyhyimmän mahdollisimman reitin, joka vei tielle ja palasimme sitä myöten takaisin tallille. Easy käyttäytyi pimeässä metsässä ihanan asiallisesti, vaikka minua vähän jännittikin. Huomasinpa samalla, etten ole koskaan maastoillut Easyn kanssa pimeällä. Joskin eihän tuolla nyt oikeasti pimeää ollut, sillä reitti kulki lähellä valaistuja alueita, ja luntakin oli paikoin vähän maassa valaisemassa. Olipa ihan kiva käydä taas Easyäkin ratsastamassa, vaikka en kyllä rehellisesti sitä hevosta juuri osaa ratsastaa. Se on kuitenkin mukavan herkkä ja pyrkii yleensä itse eteen, minkä takia se onkin mukavaa vaihtelua.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ratsasta jalalla, älä kädellä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla aloimme jo hieman treenailla ensi viikon sunnuntain koulukisoja varten harjoittelemalla K.N. Specialista tuttuja kohtia. Ratsukseni sain Peran, ja tunnilla ratsukoita oli yhteensä seitsemän. Treeniaiheina olivat loivat kiemuraurat, voltit sekä laukannostot ravista. Alkuverryttelyn saimme mennä molempiin suuntiin itsenäisesti. Siinä kokeilin houkutella Peraa pyöristymään väistättämällä takaosaa ympyröillä ulommas ja yrittämällä huolehtia aktiivisesta etenemisestä. Meno oli kuitenkin aika haparoivaa enkä saanut Peraa kuulolle, joten aloin nopeasti häseltää kaikkea vailla kunnon suunnitelmaa. Lopulta vaihdoin askellajin laukkaan, jossa saatoin keskittyä paremmin. Jostain syystä laukan työstäminen Peran kanssa tuntui helpommalta, vaikka siinäkään askellajissa emme automaattisesti saaneet onnistumisia. Paikoin Pera kuitenkin vähän tajusi pyyntöjäni ja oli hetken kuulolla, kunnes unohdin ratsastaa ja jäin matkustamaan.

Alkuverryttelyn jälkeen aloimme ratsastaa ensin hetken käynnissä ja sitten jo ravissa loivaa kiemurauraa. Opettaja neuvoi kiinnittämään huomiota kunnon asetuksiin ja taivutuksiin sekä huolehtimaan tahdin säilymisestä. Asetus vasemmalle oli aina kinkkisempi, sillä Pera tykkää luontaisesti kulkea turpa oikealla. Lisäksi en saa omaa istuntaani korjattua riittävästi, jolloin kenotan itsekin vinossa. Opettaja toivoikin meiltä selvempiä asetuksia sekä Peralle parempaa pyöreyttä. Tai ylipäänsä oikeastaan pyöreyttä, sillä Pera leikki hirveä sangen lahjakkaasti. Ulkoavut tahtoivat myös unohtua, kun keskityin nyhertämään sisäohjalla epätoivoisesti. Opettaja neuvoi ratsastamaan Peraa mahdollisimman paljon jalalla, kun se yritti venyä pitkäksi ja alkaa luikerrella. Ohjat piti muistaa pitää kädessä, mutta niillä ei saanut värkätä mitään ylimääräistä. Tämän kommentin jälkeen huomasin taas ikävästi, kuinka pohkeeni vain lepattivat mukana tekemättä juuri mitään hyödyllistä.

Loivan kiemurauran kanssa pyörittelimme myös päätyihin voltteja. Kai niiden piti olla kymmenen metrin voltteja, mutta välillä unohdin tämän ja pyörittelin isompia ja pienempiäkin. Ravissa aloin hiljalleen korjata istuntaani tuomalla lantiota alle ja rintakehää sen päälle. Raskastahan se oli vääntää mutkalle kiertynyttä kroppaa oikeinpäin, mutta Pera alkoi palkita heti, kun sain itseäni yhtään paremmin. Niinä hetkinä se vähän tasoittui ja jopa pyöristyi, kun sain omia palasiani yhtään paikoilleen. Tämä kannusti kovasti korjaamaan istuntaa, vaikka melkoista vääntämistä se välillä olikin. Pohkeet eivät kuitenkaan alkaneet hevillä yhteistyöhön, jolloin paras onnistuminen jäi saavuttamatta. Välillä tosin sain ratsastettua niilläkin enkä vain näperrellyt ohjaa ja tuuppinut istunnalla, jolloin muutamat hetket olivat ihan asiallisia.

Vasenta laukkaa treenasimme kouluohjelman mukaisesti eli nostimme sen ravista keskihalkaisijalta. Aluksi nostot olivat vähän ampaisevia, kun keikkuessani harjoitusravissa en saanut pohkeita pysymään tuntumalla, jolloin laukka-avut tuntuivat tulevan Peralle tyhjästä. Vasen laukka nousi kuitenkin joka kerta oikein. Sen sijaan vaadittua paria askelta emme päässeet kovin suoraan, sillä päästin Peran ennakoimaan ja kääntymään liian aikaisin. Opettaja neuvoi antamaan laukka-avut pehmeämmin, jotta Pera ei säikähtäisi niitä. Tähän auttoi harjoitusravin ratsastaminen lyhyemmäksi, mutta silti aktiiviseksi ja ennen kaikkea pohkeiden säilyttäminen tuntumalla. Kun vielä yhdistin rauhallisen uloshengityksen nostoon, saimme pari ihan hyvää siirtymää laukkaan. Kun laukan sai nousemaan vähemmän jännittyneesti, pääsimme paremmin hetken suoraan ennen käännöstä. Mitä siis opin? Vähemmän painetta, enemmän rentoutta.

Oikeaa laukkaa työstimme pääty-ympyröillä. Sain taas opettajan vinkistä ratsastaa kunnolla pohkeella päästämättä Peraa edestä pitkäksi, jolloin saimme muutamia ihan makeita hetkiä lopulta. Pera alkoi kantaa itseään paremmin eikä enää yrittänyt venkoilla vastaan tai leikkiä hirveä. Kovin pitkiä nämä hetket eivät olleet, mutta muistinpa silti nauttia niistä ja rentoutua enkä jäänyt pitelemään hevosta. Vielä kun saisin yhdistettyä rentouteen sen, että pysyn tuntumalla enkä heittäydy kokonaan vapaalle. Näin hyvät hetket voisivat sekä säilyä pidempään että palata nopeammin takaisin palasten levitessä hetkellisesti. Joka tapauksessa oikean laukan hyvät hetket piristivät kummasti, sillä siihen saakka tunti oli mennyt aika pohjamudissa möyrien.

Loppuravissa pääsin vielä opettajan syyniin, jotta sain Peran vielä ravissa oikeinpäin. Opettaja tuumasi, että Peran on ravissa vähän haastava kantaa itseään oikein, mikä tuntui kyllä tällä tunnilla korostuneen tavallista enemmän. Hevonenhan on ratsastajansa peili, joten enpä ihmettele syytäkään. Lopulta sain opettajan neuvoessa Perasta irti joustavaa ravia, jossa takajalat tulivat paremmin alle, ja harjoitusravissa istuminen oli sangen vaivatonta. Tällaista en ollut saanut itsenäisesti tunnin aikana hevosesta irti, joten oli kerrassaan mukavaa päästä hetkeksi opettajan syyniin. Jos saisin tällaista ravia esitettyä läpi kouluohjelman, niin olisin aika fiiliksissä. Siihen on kuitenkin vielä pitkä, mutta toivottavasti ei kuitenkaan loputon matka.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Kamalan opettavaiset ravilähestymiset

Tiistaina lähdin Kaisan houkuttelemana hyppäämään Helin luo normaalille tunnille. Ratsukoita oli neljä, ja ratsukseni sain ihanasti Pupen. Alkuverryttelyssä menimme taas kaikki askellajit itsenäisesti. Puppe liikkui aika kivasti, kun tajusin olla mukana tekemättä yhtään mitään ylimääräistä. Ravi yllätti tällä kertaa olemalla ratsun puolesta aktiivisin ja helpoin askellaji. Ympyröillä toki vähän tahti hidastui, mutta ei lähellekään siinä määrin kuin pahimmillaan voisi. Laukassa Puppea sai hieman ratsastaa, mutta kyllä se siinäkin eteni kohtuullisesti. Ei niin liitokavioisesti kuin olisi voinut, mutta silti ihan asiallisesti. Verryttelyn aikana opettaja oli kasannut tuleviksi tehtäviksi kolmen esteen innarijumppasarjan sekä kaksi estettä laitettuna loivan kiemurauran kaarelle.

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgR9Y6UZwpVsknTfkMtIIM4KEGUEjWXyfn3de88e9Q0qusTqQm2ZllVficZ-pk0bSJ7hD10DPZ0Q8QuYVm5s8wn9gAApiPC3YkxJkd1rV42Gy02bEjqJhLKf1s9S09cFLpNisBSPyhcF1WY/s1600/131105.jpg
Kaisalle kiitos tästä!
Ensimmäisenä tulimme oikeasta kierroksesta aloittaen kolmeen kertaan miniristikoilla varustettua innarijumppasarjaa ravilähestymisellä. Siitä piti selviytyä koko ajan ravissa pysyen, sillä sen jälkeen jatkettiin ponnistuspuomilla varustetulle pystylle, josta piti saada nousemaan vasen laukka. Sen jälkeen oli tarkoitus päästä jatkamaan vasemmassa laukassa kaarevalla linjalla olleelle toiselle ponnistuspuomilla varustetulle pystylle, jossa laukka piti saada taas oikeaksi. Ravi-innarin ongelmana tahtoi olla löysyys, jolloin Puppe joutui vähän vaikeuksiin askeleen ollessa riittämätön. Itse taas heiluin matkassa epämääräisesti mukana. Ratkaisu olisi ollut tarmokkaampi ravi ja oman kevennyksen säilyttäminen tahdissa mukana. Ravilähestymiset pystyille ponnistuspuomien tuodessa lisävaikeutta olivat kamalia! Kippasin itse aina omia aikojani etukenoon, mikä ei todellakaan auttanut Puppea selviytymään tehtävästä. Emme saaneet kertaakaan ensimmäisellä pystyllä vasenta laukkaa, vaan Puppe ehdotti oikeaa, jos nosti laukkaa ylipäätään. Toisella esteellä sentään saimme oikean laukan nousemaan. Jostain syystä aina juuri esteelle pääsemistä lakkasin ratsastamatta, jolloin Puppekin sammui heti. Pohkeetkaan eivät pysyneet tuntumalla, vaan lepattivat omilla teillään. Ainoa ratkaisuni oli lähteä kenottamaan, ihan kuin se nyt olisi mitään auttanut.

Seuraavaksi tulimme saman tehtävän kokonaan laukassa. Innarijumppasarjalla päästin Pupen kertaalleen pudottamaan raville, kun pohkeet eivät olleet töissä ja toisella kerralla puolestaan jäin niin hypyistä matkassa, että hyppelimme Pupen kanssa täysin eri tahtiin. Molemmilla kerroilla opettaja keskeytti suorituksemme siihen ja pisti aloittamaan tehtävän kokonaan alusta, onneksi. Saimme lopulta korjattua menoa hitusen paremmaksi. Pystyiltä oli nyt napattu ponnistuspuomit pois, jolloin sain ratsastettua niille vähän paremmin. Tietä olisi toki saanut viilata, mutta molemmilla kierroksilla sain Pupen vaihtamaan laukat esteillä toivotusti.

Sitten kierros vaihdettiin vasemmaksi. Nyt innariristikot tultiin laukassa, jonka jälkeen siirryttiin raviin ja tahkottiin ponnistuspuomeilla varustetut pystyt. Innarilla oli vähän samaa ongelmaa kuin aiemmin eli en ratsastanut Puppea napakaksi, ja ristikot ylittyivätkin aika rämpien. Ensimmäisessä ravilähestymisessä pystylle hyydyin ihan täysin, jolloin Puppe seurasi esimerkkinä pudottamalla raviin, hidastamalla kunnolla esteelle ja lopulta nostelemalla kavionsa käynnissä esteestä yli. Minä taas saatoin vain nauraa todella hölmölle mokalleni ja sille, kuinka superkiltti Puppe oli kömpiessään esteen yli, vaikka en kyllä yhtään ollut enää itse menossa. Toisella yrittämällä Puppe epäröi hetken, mutta hyppäsi ja nappasi esteeltä toivotusti oikean laukan. Toiselle pystylle menimme vähintään eriskummallisella tiellä, mutta vaihtuipa laukka silti. Toisella kierroksella innarijumppasarja meni paljon kivemmin kuin kertaakaan aiemmin. Ensimmäinen pysty meni myös ok, mutta tieni toiselle pystylle oli taas ihan kamala. Opettaja ihmetteli ihan aiheellisestä, että mistä ihmeestä minä oikein ratsastan. Koska tie oli aiempaa vielä huonompi, ei laukka nyt vaihtunutkaan, joten korjasin sen ravin kautta. Oma reaktiona mokailuihini oli vain nauraminen. Mikä ihmeen keskittymiskyky? Kolmannella kerralla sain lopulta ratsastettua pystyjen välisen tien kuntoon laukat oikein vaihtuen. Hypyt eivät tosin nyt olleet parhaimpia, mutta korjasinpahan toisen virheen vähemmäksi.

Lopuksi opettaja nosti innarin ristikot pystyiksi ja korotti hieman jo aiemmin olleita pystyjä. Matkaan lähdettiin edelleen vasemmassa kierroksessa. Tulimme tehtävän putkeen kahdesti. Ensimmäisellä kierroksella tuli hyytyminen innarijumppasarjalle, jolloin Puppe vaihtoi laukan turhaan oikeaksi. Sain sen korjattua aika nopeasti, jolloin kahden pystyn kaareva linja meni asiallisesti, ja laukat vaihtuivat myös. Toisella kierroksella sain tsempattua, jolloin innarijumppasarja meni sujuvasti. Ensimmäinen pysty ylittyi myös hyvin, mutta toiselle pääsi tulemaan pieni hyytyminen. Ei onneksi paha, jolloin Puppe hyppäsi senkin hetken mietinnästä huolimatta ja vaihtoi laukankin toivotusti. Viimeinen kerta ei ollut täydellinen vieläkään, mutta olipahan siinä jo enemmän ajatusta kuin varmasti koko tunnin aikana.



Tunnin jälkeen nauratti, kun muistin Kaisan kanssa keskustelleeni menomatkalla siitä, kuinka esteillä on tärkeää yksinkertaisesti edetä. Mihin jäi se toteutus tuosta? Opettajakin ihmetteli loppupalautteessa, että alkutuntini ratsastus oli jotain ihan kummallista. Onneksi, todellakin onneksi meno parani hieman lopussa. Muuten olisi jäänyt melkoisen hölmö olo. Toki olisin voinut korvata kikatteluani keskittymisellä läpi tunnin, mutta ei aina tarvitse ottaa kaikkea ihan niin vakavasti.

Videoista kiitos Alekseille!