Kehno kenraali

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla pääsin menemään viimeinen treenin Peran kanssa ennen sunnuntain koulukisoja. Pera oli jo edellistunnilla tekemässä hommia ja näytti siellä paikoin samalta kuin minun ratsastamanani: välillä esitti hyviä pätkiä, kunnes taas jännittyi, leikki hirveä ja yritti kiemurrella. En siis noussut Peran satulaan kovin luottavaisin mielin, vaan aloin vastoin kaikkia hyviä tapoja murehtia jo ennakkoon, kuinka huonosti tunti pahimmillaan voisi mennä. Älkää tehkö tätä samaa kotona, ei kannata. Joka tapauksessa pääsimme tunnilla treenaamaan takaosan väistätystä ulommas, ravin ja laukan työstämistä sekä laukkalävistäjiä.

Ensimmäisenä tehtävänä teimme hetken aikaa käynnissä pääty-ympyröitä, joiden aikana hevosten takaosaa väistätettiin ulommas. Tämä liike on yleensä saanut Peran hakeutumaan kivasti tuntumalle, mutta nyt taisin yrittää liikaa, kun Pera tuppasi vain jännittymään. Viime aikoina Pera on myös tuntunut karkaavan edestä omille teilleen kiireisenä. Ympyrällä sainkin toppuutella tovin etuosaa ennen kuin saatoin siirtyä takaosan pariin. Tämän tajusin toki vasta sitten, kun olin yrittänyt yhtä aikaa jarruttaa, kääntää ja väistättää. Ihmeen nopeasti huomasin, ettei se taktiikka toiminut. Paremmat hetket saimme oikeassa kierroksessa, kun sain napattua Pera etuosan ensin haltuun ja sitten pyydettyä takaosaa väistämään ulommas. Kun tein pyynnöt rauhassa, malttoi Perakin hienosti. Vasen kierros tuntui kamalan vaikealta. Etuosa meni omia menojaan enkä saanut siten takaosaankaan otetta. Olisipa kiva olla joko tasaisesti vinkkarallaan molempiin suuntiin tai sitten vain ilmiömäisen suora ja mutkaton.

Seuraavaksi työstimme tovin ravia keventäen edelleen ympyröillä pysyen. Opettaja toivoi taas monta kertaa Peraa oikeinpäin kantamaan itsensä. Kovasti yritin, mutta ei. En vain kyennyt ratsastamaan pohkeilla niin paljon kuin olisi pitänyt, ja Pera pääsi sen seurauksena hiippailemaan ja kiemurtelemaan. Opettaja muistutti jossain vaiheessa huomioimaan sen, ettei ravi ole Peran paras askellaji, vaan sen vahvuudet ovat nimenomaan käynti ja laukka. Pääty-ympyröitä vaihtaessa sai myös kokeilla, miten keskiravi lähtisi. Koska en saanut Peraa edes ympyrällä kuulolle, eivät keskiravitkaan onnistuneet. Mietin kovasti, että minun pitäisi saada Pera edestä lyhyemmäksi ja takaa aktiivisemmaksi, mutta ajatuksen tasolta tämä ei valitettavasti päässyt käytäntöön.

Myös laukassa pysyttiin ympyrällä työstämässä. Oikea kierros lähti liikkeelle kivasti, kun Pera tuntui hyväksyvän tuntuman ja kulkevan vähän ainakin oikeinpäin. Opettaja toivoi laukkaan enemmän aktiivisuutta, jolloin vahingossa kohtuullisen rentona alkanut ratsastukseni muuttuikin taas sählääväksi ja puskevaksi. Siinä samalla sitten hajosi koko paketti eikä Pera kulkenutkaan enää kovin nätisti. Vaikuta ja korjaa rennosti -asenne ei nyt oikein onnistunut. Vasemmassa laukassa sain ajatella taas paljon Peran pitämistä suorana ja kääntämistä kunnolla ulkoa. Opettaja muistutti myös hakemaan kunnon asetusta, siihen en edes itse muistanut kiinnittää huomiota. Pera pääsee monesti kenottamaan turpansa kanssa oikealle kierroksesta riippumatta, mutta etenkin vasemmassa kierroksessa sen korjaaminen on vaikeaa. Pera menee niin paljon kieron istuntani mukana, ettei keskittymiseni yksinkertaisesti riitä korjaamaan kaikkea.

Loppuun tulimme vielä laukkalävistäjiä. Laukka nostettiin lyhyen sivun keskeltä, jonka jälkeen pyöräytettiin pääty-ympyrä ja jatkettiin siitä lävistäjälle. Vasemmassa laukassa pääsimme hieman paremmin lävistäjän loppuun asti, kun huolehdin Peran suoruudesta ja käytin vähän väistöajatusta läpi lävistäjän. Opettaja toivoi siirtymään laukasta raviin enemmän pehmeyttä ja valmistelua. Oikeassa laukassa taas ei mennyt ihan niin hyvin, kun en saanut Peraan niin hyvää otetta lävistäjän aikana. Opettaja muistutti aiheellisesti ratsastamaan siirtymisen jälkeen heti ravia. Itse jäin liikaa miettimään siirtymää ja se onnistumista, jolloin en heti muistanut jatkaa etenemistä. Lävistäjät olisivat voineet mennä paremminkin, mutta huomasin kyllä niiden sujuvan, jos vain ratsastan loppuun saakka ja ennen kaikkea valmistelen huolella.

Loppuraveissa Peralla oli taas kiire, jolloin sitä sai toppuutella. Kovin rennoksi se ei enää alkanut, mutta sentään malttoi vähän rauhoittua. Tunti meni taas vähän kehnommin, ja saatoin vain lohduttautua ajatuksella, että ehkä itse kisat menevät vähän paremmin. Tosin jos jännitän niitä taas yhtä paljon kuin yleensä, niin olen melkoinen suolapatsas ja tartutan saman fiiliksen ratsuuni. Onneksi ne ovat vain koulukisat. Menivät ne sitten miten tahansa, ei maailma toivottavasti kaadu siihen.