perjantai 28. lokakuuta 2011

Istuntaongelmat jatkuvat

Perjantain tunnilla päästiin taas sulkutaivutusten ja asetusten pariin. Pollekseni oli kivasti pistetty Pera, jolloin sisäinen kouluratsastajani kaivoi rytätyn silinterinsä ja länttäsi sen päähän keikkumaan. Alkuverkkaa ei tehty, vaan ensimmäistä tehtävää lähdettiin tekemään heti ohjeistuksen jälkeen. Kuviona oli mennä keskihalkaisijalle tehden sulkutaivutuksia molempiin suuntiin.

Ihan oppikirjamaista sulkutaivutusta ei vaadittu, mutta ajatusta sai olla vahvasti siihen suuntaan. Muutamat ensimmäiset kierrokset menivät vähän miettiessä, miten sulkutaivutusta taas tehtiinkään, vaikka edelliskerrasta ei ollut muutamaa hassua päivää enempää. Oman istunnan kanssa oli taas melkoisesti mietittävää, sillä Pera oli tänään normaalia herkempänä istunnan kuuntelemisessa. Kun aloin saada hevosen etupään pysymään oikein, alkoi sulkutaivutus vasemmalle sujua kohtuullisen helposti. Opettajaltakin tuli muutamia kehuja, ja ennen kaikkea Pera työskenteli muutamia hetkiä todella kivasti.

Vaikeammaksi puoleksi osoittautui taas oikea. Peran oikea lapa tahtoi aina pullahtaa omille teilleen enkä alkuun saanut sitä yhtään hallintaan. Hevosessa tuntui olevan sata ja yksi liikkuvaa osaa, joista jokainen reagoi välittömästi istuntani muutoksiin. Oli melkoisen epätasaista menoa paikoitellen. Yritin koko ajan ajatella, että toisin oikeaa puolta hitusen eteenpäin ja hinaisin puolestaan vasenta vähän taaemmas. Yhteen väliin tuskastuin ja kävin hakemassa opettajalta tarkempia neuvoja. Vinkkinä tuli viedä vasenta pohjetta hivenen taaemmas ajattellen istuinluuta keskemmäs satulaa. Samalla jalkaa piti vähän kääntää ja muistaa olla estämättä hevosen kääntymistä sillä. Pari kertaa sain oikeallekin kohtuullisia sulkutaivutuksia, mutta sellaista palasten loksahtamista paikoilleen ei tullut. Positiivista ehkä kuitenkin se, että tällä tunnilla mietin istuntaa ja pohkeita enemmän kuin monella muulla kerralla yhteensä.

Sulkutaivutusten jälkeen lähdettiin tekemään pääty-ympyröillä myötä- ja vasta-asetuksia aluksi käynnissä, sitten ravissa. Lopulta kuvioon lisättiin myös vasta-asetuksen jälkeen tehty laukannosto mahdollisuuksien mukaan vain istunnalla ja sisäohjan myötäämisellä tehtynä. Vasemmassa kierroksessa meno oli aika toimivaa. Pera kulki välissä kauniin pyöreänä kantaen itseään. Oikeassa kierroksessa sen sijaan vasta-asetuksen sai tehdä aika minimaalisesti, ettei Pera yrittänyt karata sitä puskemalla ulos. Myötäasetuksessa puolestaan sai vahtia sisälapaa, ettei se pullahda sisälle. Kun sain istuntaani vähänkään korjattua, meni Pera heti rennommin. Oli kuitenkin melkoisen työlästä korjata omaa istuntaa, sillä palasin välittömästi väärään asentoon, kun unohdin keskittyä siihen täysin. Oli kuitenkin opettavaista, kun Pera aloitti heti mutkittelun, kun istunta repsahti kunnolla.

Laukkanostot ravista pienillä avuilla onnistuivat ehkä kerran tai kaksi. Muuten jouduin käyttämään pieniä pohjeapuja, jotta sain laukan nousemaan. Oma istunta tuntui niin jäykältä, etten saanut sillä tehtyä järkeviä merkkejä hevoselle. Opettaja neuvoi hakemaan jäntevää ravia, josta nosto olisi helpompi tehdä. Pätkittäin Pera meni omissa maailmoissa enkä saanut siihen kunnolla otetta. Hevonen tuntui menevän oman mielensä mukaan enkä keksinyt, mistä tämä saattoi johtua. Laukka sinällään pyöri ihan kivasti, mutta en saanut Peraa kuitenkaan rentoutumaan siinä kunnolla. Oikeassa kierroksessa hevonen myös valui muutamia kertoja ulos, kunnes tajusin taas korjata istuntaa.

Istuntaongelmat rysähtivät sitten kerralla päälle. Tämä tunti hurahti melkoisesti asiaa miettien, mutta vähemmän parannuksia läpi saaden. Oikea puoleni tuntuu olevan niin jämähtänyt omaan asentoonsa, että vasen puoli taas yrittää korjata menoa senkin edestä. Olisipa mielenkiintoista tietää, onko vasemman puolen lihakset vahvemmat vai olenko yksinkertaisesti jumissa oikealta. Toisaalta jos käytän vasempaa puolta enemmän, luulisi jumien pesiytyvän sinne. Aika hataraa päättelyä tässä, kun en oikeasti asiasta mitään kunnolla tiedäkään. Ehkä pitäisi käydä hierojalla ja kysellä puolten eroja. Nyt kuitenkin istuntakurssi olisi enemmän kuin paikallaan, joten otan hyviä vinkkejä ilolla vastaan.

torstai 27. lokakuuta 2011

Mukautumisongelmia esteillä

Tallin toinen opettaja tuurasi varsinaista opettajaa estevalmennuksessa, ja pollearpajaiset tuottivat yllätyksen minulle, nimittäin Loren. Hetken ajan mietin, että vaihdan toisen ratsastajan kanssa, jolloin saisin tutun Pokun. Olin kuitenkin halunnut testailla Lorea esteillä, joten päätin sitten olla vaihtamatta. Yhtenä treeniaiheena oli kivasti tulevia kisoja ajatellen jumppasarja, jossa pääsi hiomaan omaa istuntaa.

Alkuverkka mentiin itsenäisesti käynnissä ja ravissa ympyröitä pyöritellen. Asetusten saaminen oli välissä vähän vaikeaa, mutta muutoin Lore liikkui ihan kivasti. Kokeilin myös muutamia väistöjä, jotka lähtivät ihan ok. Alkuverkkailun jälkeen opettaja laittoi meidät tahkoamaan kahden puomin ja kavaletin suoraa ravissa. Tarkoituksena oli säilyttää tasainen meno, ja antaa hevosen katsoa, mihin jalkansa laittaa. Lore rymisteli kerran kavaletin, mutta oppi siitä, ja meni muut kerrat nätisti.

Tämän jälkeen samaa kuviota mentiin toiseen suuntaan laukassa. Keskimmäinen puomi nousi myös ristikoksi ja lopulta pieneksi pystyksi. Kavaletin ja esteen väliin piti saada neljä askelta lyhyttä laukkaa. Oma mukautuminen Loren laukkaan ei oikein alkanut sujua, joten kertaalleen ratsu pudotti kavaletin jälkeen raville ja sitten saatiin pari töksähtävää hyppyä esteelle. En muistanut olla hevosen tukena, vaan jätin sen vähän yksin. Lisäksi olin hypyissä huonosti mukana ja niinkin pienellä esteellä suoristauduin ennen aikojani. Harmitti kyllä vietävästi, mutta ajattelin pian hoksaavani Loren rytmin ja pysyväni paremmin matkassa. Kuviota mentiin lopulta myös kolmella askeleella, mikä sujui muutamaa hidastelua laskematta ihan hyvin.

Kun tätä kuviota oli menty tarpeeksi, siirryttiin neljän esteen jumppasarjalle, jossa esteiden väliin mahtui yksi  laukka-askel. Harjoituksissa esteitä lisättin vähitellen eli ensin aloitettiin yhdestä, sitten kahdesta ja niin edelleen. Lähestymiset tehtiin koko harjoituksen ajan ravissa. Lore meni jokaisen kohdan mutkitta, mitä nyt vauhti tahtoi pariin otteeseen hyytyä. En käsitä, miten jäin niin pahasti matkustelemaan. Sitten kun saimme järkevät lähestymiset, olin hypyissä taas ihan kummasti mukana, suoristauduin liian aikaisin enkä osannut myödätä käsillä riittävästi. Tässä vaiheessa aloin jo uskoa, että olen kangistunut liian pahasti tuttuihin hevosiin enkä näemmä osaa yhtään mukautua uuden hevosen tyyliin. Vaikka Loren hypyissä ei ollut mitään vikaa, en vain saanut itseäni kovin hyvin mukaan.

Opettajan vinkkejä kuunnellen sain kuitenkin hieman parannettua loppua kohti. Tajusin viimein olla yrittämättä istua kesken hyppelyiden ja pysyin paremmin kevyemmässä istunnassa. Kädet alkoivat toimia vähän paremmin, mutta kunnolla toimiviin myötäyksiin en päässyt koko tunnin aikana. Jotenkin tuntuu, ettei tasapainoni ollut ihan kohdillaan, jolloin yritin ottaa tukea käsilläni hevosen niskasta. Plussaa kuitenkin siitä, että katse pysyi valtaosan ajasta eteenpäin. Esteiden korkeudella ei onneksi tällä kertaa pelattu, vaan korkein taisi olla 70 senttiä, jos sitäkään.

Tämän kerran oma meno tuntui vähän jäykältä enkä sitten vertynyt paremmaksi koko tunnin aikana. Lore vaikutti kuitenkin edelleen mukavalta estehevoselta, sillä se mennä puksutti esteiden yli tasaisesti ja jos olisin ollut muuta kuin matkustaja, olisi meno ollut varmasti aika sujuvaa. Opettajalta tuli tunnin lopuksi kommentti, että tehtäviin nähden asiallista menoa, vaikka mukaan mahtui noita epäonnistumisia. Itselle jäi vähän vaisu fiilis, mutta toisaalta jospa olisin nyt töpeksinyt sen verran, ettei ensi viikon tyyliarvosteluna käytävässä estekisassa tulisi mitään pahoja mokia tehtyä.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Sulkutaivutusten harjoittelua

Eilisen maastorentoilun jälkeen päätin tänään jopa vähän yrittää treenailla Veronan kanssa koulua. Treeniaiheeksi nousi viime sunnuntailta tuttu tehtävä eli sulkutaivutukset. Alkuverkat tein vailla kummempaa päämäärää käynnissä ja ravissa. Sulkutaivutusten kuvio oli sama kuin sunnuntaina eli sulkua mentiin lävistäjää myöten.

Sulkutaivutus vasemmalle luonnistui sekä käynnissä että ravissa kohtuullisesti. Verona asettui taivutukseen melkoisen helposti, mutta huomasin välillä tyrkkääväni takapäätä turhan paljon mutkalle. Peilistä tarkistettuna pienempikin takapään siirto olisi monesti riittänyt. Vasemmassa kierroksessa oli myös helpompaa olla roikkumatta ohjissa, ja muistin myös rentoutua hevosen antaessa periksi. Välillä meno vähän hyytyi, mutta toisaalta en reippaammassa tahdissa olisi välttämättä saanut pakettia pysymään kasassa. Välillä hain tietoisesti lyhyempää askelta, jossa oli helpompi tarkkailla pyyntöjen läpimenoa.

Sulkutaivutus oikealle taisi olla minun lisäkseni myös Veronalle vaikeaa. Koetin saada omaa lantiota korjattua siten, ettei vasen puoli pyri edelle. Oli jännä huomata, että kun sain omaa asentoa vähänkin korjattua, oli Veronakin helpompi saada taivutukseen. En kuitenkaan koko ratsastuksen aikana saanut luontevaa oloa korjatessani istuntaa tähän suuntaan. Jotenkin tuntui, että oikea puoli jäi kuitenkin ilmaan, jos sainkin sitä suoristettua. Painoa en saanut sieltä vasemmalta puolelta kunnolla keskemmälle, vaikka nakkasin jalustimenkin oikealta pois ja koetin venyttää jalkaa pitkäksi painoa sinne hinaten. Niinpä oikealle tehdyt sulkutaivutukset tahtoivat olla puolittaisia yrityksiä. Jos sain Veronan asettumaan, ei takapää lähtenyt sisemmäs. Jos taas sain takapäätä mukaan, tahtoi asetus olla vaikea saada läpi. Lopulta rauhassa tehtynä sain peilistä katsottuna muutamia toimivia askelia, joihin oli hyvä lopettaa.

Laukkakuvioksi otin samalla kertaa pyöräytetyn isomman ja sitten pienemmän pääty-ympyrän ja siitä siirtymisen mahdollisimman nopeasti raviin ja käyntiin. Verona oli mukavan rauhallinen laukassa, ja siirtymät ravin kautta käyntiin sujuivat ilman kinasteluita. Istuntani vinouden huomasi taas hyvin oikeassa kierroksessa. Tamma tahtoi vähän valua ulos, ellen aktiivisesti miettinyt oikeaa puoltani. Olisipa kiva tietää, millaisilla harjoitteluilla saisin istuntaani tasapainoisemmaksi. Tämän kuvion jälkeen päätin ottaa laukkaa vielä ilman ympyröitä. Tamma innostui asiasta ja aiemman harjoituksen rauhallisuus katosi savuna ilmaan. Tamma kiihdytteli eivätkä pidätteeni menneet läpi. Tamma myös ennakoi nostoja ja kipitti menemään. Lopulta sain yhden hyvän noston sekä rauhallisen siirtymän, johon päätin homman. Olisi pitänyt osata lopettaa tuohon aiempaan laukkatehtävään, niin rauhallisuus olisi säilynyt.

Loppuraveissa Veronalla oli vielä vauhti päällä. Melkoisesti sai tehdä pidätteitä ja pyöritellä ympyröitä ennen kuin se alkoi yhtään kuunnella. Hiljalleen harjoitusravissa istuminen ja asetusten vaatiminen sai tammaa kuulolle ja venyttämään hetkittäin kivasti ohjan perässä. Sisäinen kouluratsastajanikin pääsi hihkumaan hetkeksi, kun oma istunta tuntui olevan hyvin, ja Verona ravasi tasaisesti aika pyöreänä. Hetket olivat vain harmillisen lyhyitä, mutta sainpahan taas vähän makua siitä, miltä ratsastuksen pitäisi hyvinä hetkinä tuntua.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Pään tuuletusta

Tänään oli jotenkin niin väsyttävä työpäivä, etten jaksanut keksiä yhtään mitään treeniaihetta Veronan kanssa. Niinpä suuntasin pienille metsäpoluille käppäilemään. Verona meni oikein mukavasti, joskin kuunteli vähän huolestuneena matkan päässä metakkaa pitäneitä työkoneita. Valtaosan lenkistä menimme käynnissä, mutta hiekkatiellä saatoimme ottaa muutamat ravipätkät.

Lopuksi tallille palatessa pistin tamman vielä kiipeilemään kentän viereistä pientä mäkeä muutamat kerrat alas ja ylös. Tamma sai vähän kuntoilua, ja minä puolestaan saatoin hieman treenailla kevyttä istuntaa. Loppukäynnit tein maasta käsin ja ihmettelin, miten väsynyt olo oli kadonnut liki kokonaan. Tällainen pään tuuletusreissu oli enemmän kuin paikallaan, ja jos vain oppisin alueen maastot paremmin, kävisin tällaisilla useammin. Mukavaa välillä vain rentoutua hevosen selässä maisemia katsellen kuin yrittää otsa kurtussa vääntää koulutreeniä.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kädet sanovat yhtä, istunta toista

Viikon seitsemäs ratsastustuntini oli blogianikin seuraavan Kaisan kanssa jaettu tunti tallilla. Olin toivonut hevoseksi Peraa, ja toive meni kaikeksi onneksi läpi. Opettaja kyseli toiveita tunnin aluksi, mutta en ollut keksinyt niitä. Niinpä pääsimme treenaamaan vähän hevosen kokoamista lävistäjille tehtyjen sulkutaivutuksen kaltaisesti toteutettujen takapään siirtojen ja asettamisten avulla.

Alkuverkkana teimme käynnissä ja ravissa asetuksia niin suoralla kuin ympyröillä. Pera liikkui alussa vähän tihkaasti, mutta alkoi hiljalleen uskoa pyyntöjä paremmin. Asetukset sujuivat oikealle vähän paremmin, kun taas vasen oli melkoisen vaikea. En tahtonut jostain syystä saada asetusta läpi, vaan jäin ilmeisesti roikkumaan sisäohjassa pohje täysin työttömänä. Korjasin menoa noina hetkinä asettamalla vähän ulos ja yritin saada sisäpohjetta toimimaan. Opettajalta tuli hoksautus, etten myötäisi aina välittömästi, vaan odottaisin hevosen rehellisesti antavan periksi. Huomasin tästä, kuinka oikein ylikorostetusti nakkaan ohjaa löysäksi, kun hevonen käy hetkenkään pyöreänä. Opettajan avustamana onnistuin välillä pitämään asetusta oikein, jolloin Pera alkoi rehellisemmin myödätä. Niinä hetkinä hallitumpi myötääminen sai hevosen venyttämään mukavan pyöreänä.

Tämän jälkeen lähdettiin tahkoamaan sekä käynnissä että ravissa lävistäjiä, joiden aikana aluksi vain pariin kertaan, sitten koko lävistäjän mitalta siirrettiin hevosen takapäätä ulos pitäen asetus samassa suunnassa kuin takapää. Itselle helpommalta suunnalta tuntui oikea kierros, jossa asetus ja hevosen takapää olivat oikealle. Opettajalta tuli kuitenkin hoksautus siitä, etten jäisi vasemmalta niin paljon kiinni, vaan antaisin hevoselle sieltä tilaa. Välillä Pera meni ihan kivasti, mutta sitten taas vasemmassa kierroksessa en tahtonut saada pyyntöjä niin hyvin läpi. Jotenkin tykkäsin vuorostaan jäädä siihen ulko-ohjaan kiinni, mikä vaikeutti asetuksen saamista oikein. Toisaalta taas vasen pohkeeni ei osannut olla tukena, kun oikea pohje pyysi hevosen takapäätä ulos. Välillä liirasimme vähän liikaakin ulos. Muutamia hetkiä käynnissä sain kuitenkin Peraa vähän lyhyempään käyntiin ja avut oikein, jolloin Pera pyöristyi hienosti ja teki liikkeen kevyesti.

Lävistäjien loppuun pyöriteltiin lopuksi ympyröitä laukassa. Opettaja neuvoi tekemään nostot lyhyestä, pyöreästä käynnistä ja pitämään ohjat silloin hyvin tuntumalla. Taisin saada yhden tai kaksi kelvollista nostoa, mutta muuten hoputin hevosen laukkaan tai annoin sen kipittää muutaman raviaskeleen väliin. Apuni eivät ilmeisesti olleet kovin vaativat enkä huolehtinut hevosen tarmokkuudesta. Laukassa opettaja ohjeisti aluksi ottamaan reippaampaa estelaukkaa ja olemaan itse siinä mahdollisimman hiljaa. Siitä sitten saattoi alkaa pyydellä asetuksia ja antaa hevosen tulla vähän rauhallisempaan laukkaan.

Vasemmassa laukassa haasteeksi nousi se, että asetusta tehdessäni unohdin ulkopuolen kokonaan, jolloin hevonen valui sieltä vähän ulos. Sain melkoisen tarmokkaasti vahtia ulkopuolta, jolloin taas unohdin asetukset. Hetkittäin sain keskityttyä paremmin, jolloin Pera väläytti muutamia hyviä askeleita. Itse olin tyytyväinen siihen, etten ainakaan omasta mielestäni soutanut laukan matkassa, vaan sain hallittua ylävartaloa mukavasti. Oikeassa kierroksessa meno alkoi aluksi kivasti. Sain Peraa vähän myötäämään, mutta hiljalleen polle alkoi yrittää ulkopuolelta karkuun ja onnistuikin parit kerrat viemään minut mennessään toista päätyä kohti, jossa kaveripolle oli. Olin varsin hämmästynyt, sillä en edes muista, milloin Pera olisi tällaista tehnyt.

Yritin sitten keskittyä pitämään ulkopuolen jämäkkänä, mutta vielä kertaalleen Pera yritti kiikuttaa minut mennessään. Näpsäytin sitten ulkopuolelle raipalla ja sain hevosen käännettyä oikeaan suuntaan. Pera ei tosin arvostanut tätä, vaan alkoi häseltää. Opettaja otti meidät syyniin ja aikansa tarkkailtuun teki seuraavan analyysin: olen kiertynyt vartalostani niin, että vasen pohkeeni on paljon edempänä kuin oikea. Samalla painoni on vasemmalla ja kertoo koko ajan hevoselle, että tule tänne. Samalla käteni puolestaan koettavat kertoa, että menepäs tuonne toisaalle. Ristiriitaisista avuista hevonen sitten päätti totella istuntaa, jolloin se minun mielestäni puski vasemmalle. Opettaja kehotti kurkkaamaan aina vasemman olkapään yli, jotta istunta korjaantuisi.

Pera kuitenkin oli vetäissyt herneen ja parikin raippakorjauksesta eikä ollut oikein kuulolla. Mikään yritykseni ei mennyt läpi, vaan hevonen laukkasi täysin oman mielensä mukaan. Oli vähän orpo olo, kun huomasin, ettei minulla ole otetta hevoseen. Pera ei kaahannut, mutta oli silti aika outoa olla hevosen selässä, kun siihen ei voinut vaikuttaa. Opettaja koetti ohjeistaa, mutta en enää saanut hevosta kuulolle. Asetukset, vauhdin säätelyt tai myötäyksetkään eivät saaneet hevosta kuulolle tai rauhoittumaan. Lopulta sain muutaman sinnepäin menneen askeleen, josta pääsin siirtymään raville. Ravissa Pera kuunteli hitusen paremmin, mutta siitä huomasi sen saaneen tältä päivää tarpeekseen. Ravailin sitten sen verran vielä, että sain sen vähän rentoutumaan ja siirsin käyntiin. Muuten kivasti menneelle tunnille tuli kyllä tosi harmillinen päätös, mutta toisaalta en kyllä kuvitellutkaan saavani noin suurta istuntavirhettä muutamassa minuutissa korjattua.

Välillä tunnin aikana sisäinen kouluratsastajani myhäili, mutta tunnin päätös sai sen puolen minusta kyllä hyppimään koulusilinterin lyttyyn. Harmitti todella paljon, että sain Peran viriteltyä häsellysfiilikseen ja vielä enemmän tympi, etten saanut hevosta siitä rauhoitettua. Oli kuitenkin todella valaisevaa saada opettajalta kommenttia istunnan vinoudesta ja sen vaikutuksesta hevoseen. Seuraava iso askel olisi alkaa tietoisesti muokata omaa istuntaa. Istuntatunnit olisivat siis enemmän kuin paikallaan, vaikka ne eivät ihan suosikkituntiaiheisiini kuulukaan. Muuten on kuitenkin aika turha yrittää mitään vaikeampaa, kun ihan perusasioidenkin onnistuminen lähtee hyvästä istunnasta.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Maastolenkiltä rentouden tavoitteluun

Lauantaina löysin itseni taas tallin opettajan luota Jetin kyydistä, kun vein aivan liian harvoin ratsastavan ystäväni hevosten pariin. Kävimme aluksi noin puolen tunnin rauhallisen maastolenkin metsäpolkuja pitkin ja mukaan mahtui yksi lyhyt ravipätkä. Jetti näki pari kolme kertaa mörköjä, mutta reagoi niihin onneksi vain vipsauttamalla takapäänsä turvaan. Muuten oli ihan kiva käydä köpöttelemässä metsässä.

Kentälle päästyämme opettaja antoi tehtäväksi mennä pääty-ympyrää kääntämis- ja suoristamisajatuksella lyhyesti käynnissä, sitten jo ravissa. Hevosta ei siis pidetty koko aikaa asettuneena, vaan ympyrä mielettiin kulmikkaaksi, johon mahtui myös hetkellisiä suoria pätkiä. Opettajan toiveena oli, että saisin Jetin kulkemaan vähän pidempänä ja rentona.

Sekä käynnissä että ravissa Jetti tahtoi vähän puskea sisälle. Pohkeeni eivät osanneet korjata menoa yhtään, jolloin käteni alkoivat elää liikaa. Opettajalta tuli useasti noottia siitä, etten myötää riittävästi saati ajoissa ja että päästän ulko-ohjan löysäksi. Oikea kierros oli hitusen helpompi, mutta vasemmalle valumista tapahtui pahemmin. En tajua, miten en saanut itseäni kasaan, vaan jäi häseltämään liikaa. Opettajalta tuli kommenttia myös siitä, että rennon hevosen saamiseksi ei pidä jäädä säätämään ohjilla, vaan tehdä töitä pohkeilla. Hyvä neuvo, mutta pohkeeni eivät halunneet reipastua. Välillä sain kuitenkin asetettua ja myödättyä riittävästi ja ajoissa, jolloin Jetti rentoutui huomattavasti.

Laukkakuviossa pyöräytin aina muutaman pääty-ympyrän samaa rentoutta tavoitellen ja sopivasta kohdasta tein lyhyemmän lävistäjän, jonka aikana tehtiin laukanvaihto. Toisessa päädyssä oikeaan kierrokseen menosta ei meinannut tulla mitään, sillä Jetti oli vakuuttunut läheisen traktorin aikovan käynnistyä yhtäkkiä ja nappaavan hevospolon mukaansa. Niinpä Jetti tuijotteli aina traktoria ja puski aina muutamien askelten ajan sisemmäs karkuun. En saanut tätä oikein millään kontrolliin, joten siinä päädyssä tuli ratsastettua aika puolihuolimattomasti. Vasemmassa kierroksessa puolestaan ongelmana oli taas toimimaton pohkeeni.

Molempiin suuntiin sain ehkä yhdet tai kahdet pikkuruiset onnistumiset, kun sain pyydettyä ja myödättyä, jolloin hevonenkin vähän rentoutui. Muuten menoni oli kyllä kaameaa enkä yhtään osannut parantaa sitä. Laukanvaihdot sen sijaan sujuivat ihan mukavasti molempiin suuntiin, kun Jetti vaihtoi helposti aika pienellä pyynnöllä. Itsellä pitäisi vain treenata sitä, etten könötä vaihtojen aikana etukumarassa, jolloin takapään vaihto saa tasapainon horjahtamaan.

Puolessa tunnissa ehti kentälläkin mennä perusjuttuja mukavasti. Itsellä jäi kyllä vähän kaihertamaan kaikki häseltäminen käsien kanssa ja pohkeiden toimimattomuus. Olen näemmä melkoisen hidas ja ennen kaikea onneton huomaamaan, milloin hevosta pitää komentaa, milloin palkita. Tuloksena on sitten pääosin vähän jännittyneenä kulkeva ratsu, joka ei tiedä, miten kuskia pitäisi yrittää ymmärtää.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Ptruu, polle

Perjantain tunnilla oli jälleen vuorossa koulua, vaikka olin viime kerran puomitunnin jälkeen vähän haaveillut esteiden koittavan tällä kertaa. Ratsukseni oli merkitty pitkästä aikaa Kaapo. Blogista oli näppärä tarkastaa, että tästä ruunasta oli ollut lomaa hieman päälle viisi kuukautta. Kaapoa olin muiden ratsastamana ehtinyt seurailla, ja se näytti toimivan aika mukavasti.

Tunnin ensimmäisenä treeninä oli kääntyä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle, pyöräyttää keskikohdassa voltit molempiin suuntiin ja jatkaa siitä suorana lyhyelle sivulle. Volttien aikana haettiin asetuksia läpi ja suoritushetkinä koetettiin tuntea, josko hevonen oli johonkin suuntaan vinkkaralla ja korjata sitä sen mukaan. Tehtävä aloitettiin käynnissä ja yllätyin, miten paljon Kaapo puski oikealle. Olin näiden kuukausien aikana jo unohtanut tällaisen. Vasemmalle volttien teko oli siten helpompaa, mutta en silti saanut asetuksia helpommalle puolelle kovin mainittavasti läpi. Oikealle tehty voltti vaati melkoista työtä, ettei Kaapo olisi koko ajan pienentänyt ympyrää puskemalla sisään. Yritin koputella sisäpohkeella, mutta en saanut hevosesta muuta reaktiota kuin kiihdyttämisen.

Ravissa kuvion suurimmaksi ongelmaksi tuli hevosen kipittämisen estäminen. Kaapo tykkäsi tulkita kaikki pohjemerkkini vauhdiksi. Sain olla tekemässä melkoisesti pidätteitä, että polle oli yhtään kuulolla. Oikeaan kierrokseen puskemista estivät kohottavat pidätteet sisäohjasta, mutta en edelleenkään saanut hevosta yhtään hellittämään sieltä. Suoristushetkinä huomasin, että pollen etuosa tahtoi valua oikealle, mutta meno oli kohtuullisen helposti korjattavissa. Unohdin kuitenkin korjaushetkissä olla myös tukevana toisella puolella, jolloin välillä tuli vähän mutkittelua.

Seuraavaksi pyöräytettiin täyskaarto lyhyen sivun alusta ja pitkälle sivulle päästyä jatkettiin pohkeenväistöä. Aluksi asetus oli ulos ja kun väistöt sujuivat, vaihdettiin asetus sisälle. Siitä sitten hyvällä hetkellä nostettiin myötälaukka ja pyöräytettiin päätyyn ympyrä. Kaapo teki väistöt kohtuullisen kivasti ja asetuksetkin sai menemään toivotusti. Laukannostot väistöstä onnistuivat paljon paremmin vasemmassa kierroksessa. Polle tosin lähti samantien kiihdyttelemään, mutta muuten kuitenkin toimi pyydetysti. Oikeassa kierroksessa väistöissä oli vähän vänkäämistä, jolloin en saanut hevosta kuuntelemaan ja myötälaukan sijasta nousi ravikiihdytyksen kautta väärä laukka. Pääsimme opettajan syyniin ja monen epäonnistuneen kerran jälkeen sain lopulta hevosen sen verran kuulolle, että saimme myötälaukan. Tosin tarvitsin raippaa avustukseksi, jotta polle nosti laukan eikä lähtenyt vain kiihdyttelemään raviin.

Loppuravit mentiin kolmikaarista kiemurauraa. Kaapolla tahtoi olla vähän vauhtia, jolloin sain taas jarrutella melkoisesti. Hiljalleen tajusin alkaa antaa kunnolla myöten hidastushetkinä, jolloin Kaapo alkoi rauhoittua raviin. Ihme ja kumma kyllä sain hevosta pyöristymään aina oikeassa kierroksessa, vaikka se olikin hevoselle vaikeampi. Pätkittäin sain Kaapoa myös venyttämään ohjan mukana. Tunnista jäi itselle kehno mieli, sillä hermostuin turhan hyvin niinä hetkinä, kun polle yritti kipittää oman mielensä mukaan. Omalla hermostuneisuudella lietsoin puolestaan hevostakin häseltämään. Kaapo kuitenkin väläytti välissä kivoja pätkiä, joten jos vain keksisin, miten saan puolestaan tämän hevosen hidastamaan toivotusti, voisi sen kanssa olla ihan kivojakin kouluvääntöhetkiä. Jäin tosin miettimään, ettei meistä taida tulla esteille uutta dreamteamia, ei ainakaan ilman niitä jarruja.

torstai 20. lokakuuta 2011

Varsin karmeaa ratsastusta

Estevalmennuksen hevostoiveeni eli Kaapo ei sitten mennyt lähellekään läpi. Sen sijaan minulle oli pistetty Tapsa, ja saatoin vain ajatella, että tämä polle tekee hyvää kesäkuntoon 2012 -kampanjalleni. Tapsa sattui ennen valmennuksen alkua olemaan maneesissa kuskinaan tallin entinen viikonloppuopettaja. Jäin mielenkiinnolla seuraamaan, kuinka Tapsa meni laukassakin hetkittäin varsin pyöreänä ja teki välillä laukanvaihtoja jopa kolmen askeleen välein. Ruunasta löytyi myös melkoisen sutjakkaat pohkeenväistöt jokaisessa askeleessa samoin kuin varsin liitävä lisätty ravi. Saatoin vain toivoa, että Tapsa jaksaisi mennä esteetkin samoilla fiiliksillä.

Alkukäynneissä meno vaikutti hyvältä. Tapsa kulki itse pitkällä, vetävällä askeleella, ja saatoin vain nauttia. Ohjat kerätessä meno vähän hyytyi, mutta polle kulki silti enimmäkseen omalla moottorilla. Sitten huomasin, että mitä enemmän vaikutin hevoseen, sitä laiskemmaksi se alkoi käydä. Minulla on kaksi tulkintaa tähän. Ensimmäinen on se, että jäin pyynnöissäni puristamaan enkä ollut looginen. Toinen on puolestaan se, etten pyytänyt tarpeeksi tomerasti, jotta polle olisi viitsinyt totella. Epäilen vähän enemmän tuota ensimmäistä, sillä monissa laukkahetkissä huomasin puhkuvani ja puskevani hevosta liikkumaan sen sijaan, että olisin vain komentanut napakasti, että nyt muuten laukataan. Tallin entinen opettaja tuumasikin tunnin lopuksi, ettei Tapsaa ratsasteta kannuksilla tai raipalla, vaan asenteella. Minun asenteeni on ilmeisen olematon näiden haastavimpien hevosten kanssa.

Tunti meni suurimmaksi osaksi päin prinkkalaa. Siksipä kertaan vain muutaman keskeisimmän kohdan ja mietin, mikä meni vikaan ja mitä olisin voinut tehdä toisin. Tunnin keskeisin treeni oli laukkojen vaihtaminen esteellä. Vasemmassa laukassa esteelle lähestymisen suurimmat ongelmat olivat vauhdin puute ja vinkkarallaan oleva hevonen. Jostain syystä yritin päästä ylipäänsä esteelle ja kuvitella, että siinä johtamalla hevonen vipsauttaa toivotun laukan. Tapsahan ei alkanut ilmaiseksi hommia tehdä, joten kerta toisen jälkeen tulimme edelleen vasemmassa laukassa alas. Kaikki keskittymiseni meni siihen, että sain hevosen hoputettua esteelle, jolloin hevosen suoristaminen kärsi pahemman kerran. Mistä saisi lisää keskittymiskykyä?

Lopulta toivotut seitsemän askelta.

Oikeasta laukasta oli paljon helpompi saada vaihdettua esteellä vasen laukka. Vauhtia ei vieläkään kummemmin ollut, ja ajauduimme kerta toisen jälkeen liiaksi vasemmalle, mutta sentään menimme yli ja laskeuduimme toivotussa laukassa. Olisin kuitenkin saanut olla todella paljon aktiivisempana vasemman pohkeeni kanssa, jotta Tapsa olisi lopettanut valumisen vasemmalle. Mutta jälleen kerran en kyennyt keskittymään kuin yhteen asiaan eli esteen yli pääsemiseen, jolloin korjaustoimenpiteitä ei tullut tehtyä.

Onnistunut vaihto esteellä.

Toinen koko tunnin ajan vaivannut ongelma oli vauhdin puute. Sain alkutunnista edellisen kuskin jäljiltä reippaana kulkeneen pollen hyydytettyä pahemman kerran. Laukat nousivat pääsääntöisesti, mutta ratatempoa tai muutenkaan sujuvaa laukkaa en saanut pollesta kaivettua oikeina hetkinä. Vaikka yritin kyllä, niin onnistuminen jäi tulematta. Ratsastukseni vauhdin hakemiseksi oli jo varsin karmeaa. Hoputin, heiluin, huidoin ja vieläpä äänellä vähemmän sievistelemättä komensin. Tapsa taas ei korvaansa lotkauttanut eikä imenyt yhdellekään esteelle. Stoppasipa se yhdelle esteellekin, kun oma kuntoni loppui kesken enkä jaksanut enää hoputtaa sitä. Niin ja toiselle esteelle se hyytyi puolittain sen päälle. Onneksi oli ristikko kyseessä, niin sain pollen nostelemaan pysähdyksen jälkeen takajalatkin siitä yli. En vain tajunnut, miten Tapsan saa laukkaamaan. Muutaman kerran se oma-aloitteisesti reipastui, mutta nämä hetket sijoittuivat jo hypättyjen esteiden jälkeen. Enkä silloin tunnusta itse tehneeni asian eteen mitään. Olisiko näissä hetkissä avainsanana ollut juuri oma rentous ja hevoselle rauhan antaminen?

Aina on aikaa halia heppaa.

Tunti ei ollut kauhean kiva, sillä tykkään esteistä ja haluaisin myös ehtiä nauttia niistä tunnin aikana. Laiskempien hevosten kanssa tämä usein ei onnistu, sillä en vieläkään tajua, missä niiden starttinappula sijaitsee. Tosin Tapsa meni kuitenkin kaikesta muusta yli kerralla paitsi niistä kahdesta esteestä. Sinällään siis ihan ok, mutta tyyli ja sujuvuus olivat kaukana. Hepalle pisteet kuitenkin siitä, että se jaksoi kuskia koko tunnin. Herneilyyn taipuvaisempi ratsu olisi tainnut jättää näin pahasti häseltäneen kuskin matkasta jo tunnin ensimmäisen puolikkaan aikana. Olipahan kunnon paluu maanpinnalle -tunti, jos ei muuta.

Videoista kiitos Noralle!

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Muutamia hallittuja hetkiä

Tälle päivää olin sentään keksinyt treeniaiheen Veronan kanssa ennen satulaan kipuamista. Päätin treenailla siirtymiä sekä käynnistä että ravista pysähdyksiin ja takaisin liikkeelle. Alkuverkan jälkeen tahkosin käynti-seis-käyntikuviota. Pysähdykset valuivat alussa, kunnes aloin pyytää niitä tomerammin. Käyntiin siirtyminen puolestaan olisi voinut olla hitusen aktiivisempi, mutta muutoin olin siihen ihan tyytyväinen. Huomasin kuitenkin, että ohjasotteeni pääsee siirtymissä löystymään. Keskityn liikaa ilmeisesti hevoseen ja unohdan pitää oman pakkani kasassa, pah.

Ravi-seis-ravisiirtymissä pysähtymiset alkoivat sujua mukavasti. Muistin ennen pysähdystä ottaa ravia vähän lyhyemmäksi, jolloin hevonen oli paremmin kuulolla. Pysähdyksestä takaisin raviin palaaminen ei sujunutkaan sitten ihan niin näpsäkästi. Ilmeisesti lötkähdin kyydissä taas vaikka miten, jolloin hevosenkin eteenpäinpyrkimys sammui. Raviin siirryttiin aina muutaman laiskan käyntiaskeleen kautta, vaikka kuinka yritin saada tammaa reippaaksi. Tähän en keksinyt mitään ratkaisua, joten onnistumiset jäivät välistä.

Lopuksi keskityin vielä laukan nostamiseen käynnistä ja ravista. Tällä kertaa tein ensimmäisessä nostossa valmistelut hyvin huolella, jolloin Verona nostikin oikean laukan nätisti. Myös laukka oli aika hallittua, joskin huomasin vahtivani tamman menoa koko ajan enkä osaa rentoutua vain laukkaamaan. Käynnistä tehdyissä nostoissa keskityin pitämään ohjat tuntumalla noston ajan, mikä tuntui auttavan siihen, ettei tamma venähtänyt pitkäksi ja lähtenyt kiihdyttelemään. Olin tosi tyytyväinen näihin nostoihin, joten en malttanut olla testaamatta vielä ravista tehtäviä nostoja.

Ravissa tamma vähän kipitti, kun oli saanut laukata jo. Pyörittelin sitten ympyröitä, kunnes Verona taas malttoi vähän rauhoittua. Valmisteluni nostoon olivat käyntiin verrattuna ilmeisen heikot, sillä polle kiihdytteli itsensä laukkaan ravin kautta. Stoppasin niinä hetkinä menon mahdollisimman pian ja hain taas rauhallisemman mielen itselleni ja hevoselle. Muutamat kelvolliset nostot saimme aikaan, mutta kunnollinen onnistuminen jäi puuttumaan. Tämän jälkeen laukkasin vähän enemmän, ja nyt tammalla oli taas virtaa. Keskityin pyörittelemään ympyröitä ja lyhentämisyrityksissä pitämään pohkeet tuntumalla. Vaikutusta ei juuri näkynyt, joten pienensin ympyrää, jolloin vauhti rauhoittui. Oman istunnan ja sillä vaikuttamisen syynääminen laukassa olisi enemmän kuin paikoillaan.

Loppuraveissa Verona tykkäsi kipittää. Sain kerta toisen jälkeen pyytää sitä rauhallisempaan menoon, ja pitkän tovin pyytelyn jälkeen tamma malttoi kuunnella. Lopulta sain hevosta myös vähän venyttämään ohjan perässä sekä ravissa että käynnissä, johon olikin hyvä lopettaa. Hevosen kipittäminen jäi harmittamaan vieläkin, mutta saatoin kuitenkin olla ihan tyytyväinen niihin muutamaan hallittuun hetkeen.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kaksi kolmesta

Treeniaiheiden puutteesta alkaa tulla jo melkoinen tapa Veronan kanssa. Ajattelin ensin harjoitella B-merkin kouluohjelmaa, mutta päädyinkin sitten perusratsastuksen pariin. Päätin pyöritellä ympyröitä ja voltteja, tehdä muutamia siirtymiä, lisäyksiä ja lyhennyksiä sekä treenailla taas pelkkää laukan hallintaa.

Alkuverkan tein tuttuun tapaan pitkin ohjin ravaillen, sillä Verona tuntuu tykkäävän tästä tavasta, ja alkukipittelyn jälkeen se yleensä jää ravailemaan letkeästi. Tämän jälkeen aloin pyöritellä jokaiseen kulmaan voltin, jonka aikana yritin vähän lyhentää askelta ja saada asetuksia läpi. Voltilta poistuessani puolestaan koetin saada Veronaa takaisin pidempään askeleeseen. Asetukset menivät läpi ihan ok, mutta askeleen lyhentäminen ja pidentäminen eivät oikein onnistuneet. Jos sainkin askelta lyhyemmäksi, katosi pieninkin ponnistus siitä sen mukana. Pidentämisessä olisin tarvinnut taas jotain ihmettä, sillä tällä kertaa pohkeeni eivät oikein tarkoittaneet tässä osiossa mitään.

Tästä harmistuneena päätin jatkaa ravissa lyhentämisen ja pidentämisen parissa. Pyörittelin isompia ympyröitä asetuksia hakien, ja kun tamma antoi vähän periksi, hurautin lävistäjää myöten uuteen suuntaan. Lävistäjän alussa otin vähän lyhyemmälle askeleelle ja sen onnistuessa pyysin reippaampaa menoa. Lyhennys tahtoi vieläkin olla vähän sitä, että vauhti sammuu kokonaan, mutta hetkittäin Verona lyhensi puolittain sinnepäin. Pidennykset eivät tosin vieläkään lähteneet kunnolla, vaan ennemminkin sain hevosen vain palautumaan normaaliin raviin.

Seuraavaksi otin jo laukkaa, sillä sen avulla hevoseen pitäisi viimeistään tulla virtaa. Päätin myös yrittää olla itse kontrolloimassa laukkaa vaikka sitten ympyröiden avulla. Ensimmäisissä nostoissa Verona ei halunnut tajuta, että pyydän laukkaa, vaan vastasi apuihini puskemalla sisälle. En vieläkään valaistunut, mitä ihmettä teen noina hetkinä. Laukka nousi lopulta, mutta myönnän vähän ajaneeni hevosen siihen. Verona innostui taas laukasta ja aina suoran koittaessa lähti kiihdyttämään. Pidin tamman sitten ympyrällä ja koetin saada aina puolet ympyrästä lyhyempää laukkaa ja toisen puolen normaalia. Lyhennysyritykset olivat varsin onnettomia, ja tamma pudotti herkästi raville, vaikka kuinka yritin muka pitää pohkeet tuntumalla.

Tein sitten aina välissä pienempiä ympyröitä, jolloin laukka vähän rauhoittui. Siitä koetin aina päästä jatkamaan suoraan, mutta niinä hetkinä tamma päätti taas itse mennä haluamaansa vauhtia. Harmitti jälleen, kun hevonen vei, ja minä vain vikisin. Yritin istua takajalkojen päällä, olla heilumatta laukan tahdissa ja vieläpä ottaa pidätteitä muistaen myödätä. Nämä palaset eivät kuitenkaan loksahtaneet paikoilleen, vaan tamma vei tämänkin laukkatehtävän nimiinsä. Tappioputkeni sen kuin siis jatkuu.

Loppuun päätin ottaa edes käynnin ja ravin haltuuni, jolloin saisin kaksi kolmesta askellajista edes toimimaan. Asettelin Veronaa ja myötäsin reilusti, kun se hakeutui pyöreämmäksi. Hiljalleen sain vähän antaa ohjaa, ja hevonen venytti mukavasti eteen alas. Suorat pätkät tosin aina pistivät tammaan vähän vauhtia, mutta tässä vaiheessa olin jo sen verran sisuuntunut, että kiihdyttely-yritykset jäivät hyvin lyhyiksi. Vähitellen tamma taas muisti, että tässä kohtaa saa ravata rennosti ja alkoi toimia paremmin.

Huomasin kuitenkin, että polle vähän puski kaarteissa sisäpohjetta vastaan, vaikka menikin näennäiset letkeästi. Se paljasti ikävästi sen, että taisin tämänkin tunnin ratsastaa pääosin ohjalla kerran pohkeiden toiminta loppuvaiheessa oli noinkin kehnoa. Kokeilin vielä loppuun muutamat siirtymät käyntiin ja siitä takaisin raviin. Muutamia kertoja piti vähän tahkota, kunnes Verona esitti parit pyöreänä tehdyt siirtymät, joihin oli varsin mukava lopettaa.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Väistöjä ja vaihtoja

Maanantai on varsin otollinen päivä hevosteluun, sillä silloin viikon yksi ei niin kauhean kiva päivä ei olekaan niin paha. Olin jälleen sopinut yksityistunnin tallin opettajan luona ja toivoin ratsukseni Adriemaa eli Aadaa. 18-vuotias tamma on kisannut esteitä kansallisilla radoilla, ja tällä hetkellä se odottaa varsaa ensi heinäkuuksi. En hoksinut udella tamman tarkempaa koulutustasoa, mutta perusjuttujen lisäksi siltä pitäisi onnistua sarjavaihdot ja kuulemma liki laukkapiruettikin. Säkäkorkeudeltaan tamma on sopivat 167 senttiä.

Ensimmäisenä treeninä olivat portaittaiset pohkeenväistöt käynnissä ja ravissa. Ensimmäiseksi niitä tahkottiin käynnissä vasemmassa kierroksessa aloittaen. Aada väisti varsin kevyesti, mutta jätti mieluusti käyttämättä oikeaa takastaan kunnolla, jos en osannut vaatia tarpeeksi. Päästin hevosta myös välillä luiskahtamaan vasemmalta karkuun, kun keskityin liikaa ulkopuolen säätämiseen. Kun tajusin pitää sisäpuolen hanskassa ja pyytää kunnolla ulkoa, väisti tamma helposti ja sujuvasti. Oikea kierros oli tammalle helpompi, ja sitä tahkosimme ilman suurempia ongelmia. Tosin huomasin, että oman istunnan ja katseen kääntämisessä väistön aikana olisi treenattavaa. Välissä unohdin vain koputtelemaan pohkeella noiden kahden kohdan huomioimisen sijaan. Väistöt sujuivat ravissakin ilman uusia ongelmia.

Väistöjen päätyttyä lyhyelle sivulle pyöräyteltiin kulmiin ravissa voltteja. Vasemmassa kierroksessa Aada oli vaikeampi saada asettumaan, kun taas oikeassa kierroksessa tamma asettui välillä liikaakin ja lähti vähän liiraamaan etupäällään ulos. Sainpahan kerrankin treenailla kunnolla sisäpohkeen käyttöä ja välillä sain asetuksia paremmin jäämättä roikkumaan ohjaan. Oikeassa kierroksessa ulkopohje pääsi töihin, kun yritin sillä vartioida, että etupää pysyy oikeassa paikassa eikä yritä karata ulos.

Seuraavaksi otettiinkin jo laukkaa. Kuviona oli pyöräyttää pääty-ympyrä tai kaksi ja tehdä normaalia lyhyempi lävistäjä, jonka aikana vaihdettiin laukka. Treeni aloitettiin vasemmassa laukassa, ja aluksi Aadan laukka oli vähän kulmikasta. Opettaja kuitenkin sanoi, että muutaman kierroksen jälkeen se paranee kummasti. Ensimmäiselle lävistäjälle lähtiessä Aada vipsautti uuden laukan ihan itse. Opettaja ohjeisti pitämään vanhan laukan ulkopohkeen mahdollisimman hyvin tuntumalla, ettei tamma ehdi itse päättää, milloin tulee vaihtaa. Pyysin sitten hyvissä ajoin lävistäjällä hevosta vaihtamaan laukan, ja Aada teki vaihdot varsin helposti. Välillä vähän takapään pomppu vaihdossa pääsi horjuttamaan tasapainoa, mutta muuten oli tosi kivaa harjoitella laukanvaihtoapuja hevosella, joka osaa homman mainiosti.

Tämän jälkeen palattiin tahkoamaan väistöjä vielä laukassa. Väistöihin lähdettiin typistämällä lyhyttä sivua hieman ja kääntymällä pitkälle sivulle. Siitä väistätettiin hevosta keskihalkaisijalle saakka, josta jatkettiin ensimmäisellä kierroksella suoraan ja lyhyen sivun koittaessa normaalisti laukan suuntaan. Toisella kierroksella puolestaan väistöt tehtiin normaalisti, mutta keskihalkaisijalle saavuttaessa vaihdettiin laukka ja jatkettiin uuteen suuntaan. Treeni aloitettiin vasemmassa kierroksessa. Aada väisti ihan hyvin, mutta unohdin pitää siinä vanhan laukan avut paikoillaan, jolloin tamma vipsautti omasta halustaan laukanvaihdon, vaikka piti mennä ihan normaalisti myötälaukassa kuvion alkuun. Toisella kerralla olin tarkempi, jolloin tamma pysyi laukassa ja väisti ihan hyvin. Oikeassa kierroksessa ei moista ongelmaa onneksi tullut, joskin vauhti tahtoi välissä kasvaa hitusen. Sain sitten taas keskittyä vähän jarruttelemaan, vaikka väistöt sujuivat myös reippaammassa menossa. Vaihdot sujuivat molempiin suuntiin varsin helposti ja oli kivaa opetella niitä suoralla.

Loppuraveissa humputtelimme vielä kiemurauraa tavoitteena saada hevonen venyttämään eteen ja alas. Aadalla oli vähän kipitystä laukan jälkeen, mutta istuminen harjoitusraviin ja jarrutteleminen kunnon myötäyksillä auttoi. Hiljalleen tamma rauhoittui ravaamaan rennommin ja venytti välissä mukavasti alas. Pakko myöntää, että ihastuin tähän tammaan kunnolla. Alun lämmittelyn jälkeen tamma alkoi toimia aina vain kivemmin eikä se herneillyt, vaikka välissä keskittymiseni herpaantui ja keräilin itseäni kasaan. Tamma myös palkitsi mukavasti ja menikin tunnin aikana muutamia hetkiä pyöreänä hyvin työskennellen. Tulipa myös ratsastettua ensimmäistä kertaa sidepull-suitsilla. Kiva kerta, ei voi muuta tuumata.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Puomeja tahmakavion kanssa

Kesäkuntoon 2012 -kampanja tallilla sen kuin jatkuu, sillä perjantain tunnille sain minun taitoihini nähden tallin haastavimman ratsun eli Tapsan. Rakkaalla hevosella on toki monta nimeä, ja minun hellittelylistalleni tämä hevonen on päässyt terva- ja tahmakaviona. En kerrassaan osaa ratsastaa Tapsaa liikkumaan, vaan polle yleensä päättää, mitä tahtia edetään, jos edetään ollenkaan. Kaikeksi onneksi opettaja kysyi, haluaisimmeko mennä koulua vai puomeja, ja puomitunti sai enemmistön taakseen. Myönnän, että saatoin hihkua sen verran reilusti, että vastalauseet hukkuivat alle.

Tunti kuitenkin aloitettiin kolmikaarisella kiemurauralla, hetken ajan käynnissä ja sitten ravissa. Lopuksi verryteltiin myös laukassa menemällä kuvioon kuulumaton toinen pitkä sivu laukassa. Olin ennen tuntia kuullut, kuinka tallin entinen opettaja oli päivemmällä käynyt ratsastamassa Tapsaa. Kuulemma vanha herra oli kulkenut varsin mallikkaasti ja esittänyt jopa laukanvaihtoja. Ajattelin sitten, että joko polle on kaikkensa antaneena väsynyt tai sitten innoissaan päästessään taas esittämään taitoja. Yllättäen arvauksistani ensimmäinen oli enemmän oikeassa. Tapsa liikkui, mutta melkoisen hitaasti. Kiemurauralla asetusten teko tuntui hyydyttävän menoa vielä entisestään, jolloin en saanut niitä oikein läpi. Muutamia pätkiä sain asetuksia oikealle paremmin, jolloin Tapsa vähän antoi myöten. Mutta etenkin vasemmalle meno oli tihkasta.

Ravissa meno ei parantunut, sillä en vieläkään keksinut, miten Tapsan saisi liikkumaan itse eteen. Niinpä välissä yritin asetella ja sitten taas pitää hevosta edes jonkinlaisessa ravissa. Olin tässä vaiheessa todella onnellinen, ettei koko tunti ollut kouluvääntöä. En vain vieläkään käsitä, missä tuon hevosen starttinappi on. Kannukset ja raippa ovat sille yhtä tyhjän kanssa, mutta äänellä sitä saa hetkellisesti reippaammaksi. Taisinkin tämän tunnin aikana olla melkoinen satakieli kaikkine maiskutuksineni ja hoputushuutoineni. Kuvion lopulta nostetuissa laukoissa oma keskittyminen katosi taas siihen, kun nauraa räkätin liki paikoilleen junnaavalle laukalle, kun en saanut polleen virtaa muutamia askeleita pidempään.

Sitten siirryttiin erilaisiin puomi- ja miniestetehtäviin. Muistelin, ettei Tapsa välttämättä edes esteiden parissa reipastu. Tapsan kuitenkin sai kuitenkin aina laukkaan, mutta hyvän vauhdin löytäminen olikin toinen juttu. Kilometripostausta tuttuun tapaan välttäen kirjoittelen muutamien tehtävien huomiot videoiden kera, kun olin saanut tallille ihanan ystäväni mukaan kuvaamaan.

 

Yhtenä harjoituksena oli kolmen puomin tehtävä, jota tahkottiin molempiin suuntiin. Oikeassa kierroksessa tavoitteena oli saada ensimmäisen ja toisen puomin väliin neljä askelta ja toisen ja kolmannen väliin viisi. Meillä oli alussa ollut vaikeuksia tässä, sillä Tapsa tykkäsi joko pudottaa raville tai mennä niin hidasta laukkaa, että askelia tuli liikaa. Aloin sitten tsempata hevosta äänellä, ja hiljalleen Tapsa liikkui sen verran, että saimme välit oikeilla askelilla tehtyä. Tässä vaiheessa arvelin, että puserran ja sähellän selässä niin paljon, ettei hevonen koe voivansa laukata rennosti eteen. Pitäisi opetella pyytämään selvästi, hellittämään ja pyytämään sitten selkokielisemmin uudelleen eikä jäädä koko ajan varmistelemaan.


Sitten kokeiltiin laukanvaihtoja miniokserilla. Sain taas Tapsan liikkumaan kohtalaisesti ennen estettä, mutta esteen bongatessaan se hyytyi selvästi. Jäin sitten itse vissiin matkustajaksi, kun näin pääsi tapahtumaan kerta toisen jälkeen. Yritin myös omasta mielestäni johtaa, mutta hyytyneestä laukasta ei ollut suuria toiveita saada laukkaa vaihtumaan. Sen sijaan Tapsa yllätti minut ja vipsautti kertaalleen tehtävän aikana itse kaarteessa oikean laukan vasemmaksi. Ensimmäinen kerta, kun Tapsa päättää helpottaa elämäänsä minun kanssani itse ja tekee laukanvaihdon.



Loppuun hypätty kuusiosainen rata meni ihan ok. Ensimmäiselle miniesteelle päästiin ihan kivasti ja yli myös, mutta laukka jäi vaihtumatta. Luullakseni pyysin Tapsaa vaihtamaan laukan lennosta, mutta epäilen sen tehneen sen omasta halustaan. Kiva juttu silti. Kakkonen ja kolmonen menivät ok, samoin neljä ja viisi. Laukka jäi kuitenkin vaihtumatta viitosella, mutta optimistisesti yritin pyytää hevosta vaihtamaan laukan lennosta. Pieleen meni, ja jouduimme pyöräyttämään voltin, sillä lähestyminen viimeiselle kavaletille meni häseltäessä mönkään. Myötälaukka nousi nohituksen jälkeen, jolloin pääsimme menemään viimeisenkin kohdan.

Tällainen tunti Tapsan kanssa. Ei onneksi ihan niin kauheaa kuin ehdin kuvitella, mutta hitaammat hevoset pysyvät minulle vieläkin mysteerinä. Tunnista jäi kuitenkin ihan hyvä mieli, sillä suurin osa tehtävistä saatiin kuitenkin jossain vaiheessa tehtyä oikein. Sujuvuudesta ei tosin välttämättä kannata puhua, mutta eipähän jäänyt mieletöntä harmitusta. Tosin en ihan heti hingu uudelleen tämän hevosen kyytiin muutoin kuin maastotunneilla. Siellä tästäkin herrasta lähtee kuitenkin vähän enemmän liikettä.

Videoista kiitos Lauralle!

torstai 13. lokakuuta 2011

Hitusen sujuvampia hyppyjä

En keksinyt viikon aikana hevostoivetta estevalmennukseen, joten tämäkin kerta hurahti Pokun kyydissä. Alkuverkassa Poku oli hieman viime kertaa aktiivisempi, mutta ei se vieläkään reippaudellaan häikäissyt. Tein alkuverkan pitkillä ohjilla ja testailin samalla kääntymisiä. Ne sujuivat pääosin ihan ok, joskin tilaa sai varata melkoisesti ympyrääkin varten. Menin myös pätkiä laukassa kevyessä istunnassa, jotta polle saisi käyttää selkäänsä rauhassa. Laukka pyöri hitusen paremmin, mutta vieläkin jäin miettimään, missä tämän pollen starttinappi mahtaa olla.

Ennen rataa tehdyt tehtävät menivät meillä pääsääntöisesti ok. Vauhtia sai pyydellä melkoisesti eikä sitä välttämättä sittenkään juuri irronnut. Vauhdin puutteen ja ajattelemattomien lähestymisten takia Poku stoppasi kahdelle eri esteelle. Ympyrällä ollutta ristikkoa se ei lähtenyt ylittämään, kun annoin vauhdin sammua enkä tsempannut ajoissa. Linjan toiselle pystylle puolestaan polle stoppasi, koska olihan siinä ihan käsittämättömän jännittävä asia nimeltään portti. En yhtään tajunnut olla hevosen tukena, sillä luotan Pokun ylittävän portitkin muitta mutkitta. Olinpa hienosti taas väärässä. Stopit olivat taas Pokun tapaan hyvin turvallisia eikä niissä tarvinnutkaan yrittää pudota. Hypyissä koettiin myös onnistumisia, kun laukanvaihtotehtävässä saimme kerta toisen jälkeen laukan vaihtumaan ja välitehtävät menivät oikeilla askelmäärillä. Koetin pitää pollen vireen hyppäämiseen yllä kehumalla sitä pienimmästäkin. Tämä motivointikeino saattoi auttaa hiukan, sillä oma kunto ei loppunut ihan niin pahasti kuin viime kerralla.

Radalle lähdettiin vasemmassa kierroksessa oikealta pitkältä sivulta. Usutin Pokua laukkaamaan, ja nyt se vähän jo tottelikin. Kaarre ykköselle kuitenkin söi hitusen laukkaa, mutta ykkönen ylittyi silti ihan ok. Sen jälkeen tsemppasin taas kakkosta kohti, jolloin päästiin jo parempaan laukkaan. Kakkosen ja kolmosen väli tuntui kuitenkin vähän hankalalta, vaikka kolmella askeleella se mentiinkin. Opettajalta tuli kommenttia, että Poku valahtaa helposti pitkästi, joten vauhtipyynnöissä täytyy myös huolehtia, että hevonen pysyy lyhyenä. Neloskohta radalla oli kolmen kavaletin ja okserin muodostama innari. Se sujahti ihan hyvin ja laukkakin saatiin vaihdettua. Sitten yritin saada taas polleen vauhtia, mikä onnistui kohtalaisesti. Viitosen ja kuutosen väliin meni toivotut kolme askelta ja pidemmän laukkapätkän jälkeen tullut seiska ylittyi oikeassa kierroksessa ihan ok.

Eli rata sujui pääosin hyvin. Opettajalta tuli ainoa nootti juuri siitä, että Poku pitäisi pitää lyhyessä, mutta silti aktiivisessa laukassa. Pitkäksi valuminen hankaloittaa välien ratsastamista ja hypytkin kärsivät. Tällä hetkellä pohkeeni eivät toimi riittävän aktiivisesti, jotta saisin puolipidätteillä muutakin aikaan kuin pelkän hidastumisen. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että vaikka Poku olikin stopannut kaksi kertaa ennen rataa, en radalla kerinnyt huolehtia tippaakaan siitä. Poku ylitti kaikki esteet ihan kiltisti, mutta se kunnon imu ja into esteelle puuttuivat hevoselta jälleen. Pakosta mietin, teenkö itse siellä selässä jotain niin pahasti väärin, että pollella menee into hypätä vai onko päivän ensimmäisenä koittava estevalmennus liian reipasta puuhaa hitaasti lämpenevälle hevoselle. Tätä miettiessä ehdottelin opettajalle, että jos Kaapo on saanut jalkansa paranneltua, voisin kokeilla sitä ensi viikon valmennuksessa. Jos ei, niin sitten jatkan vauhdin metsästämistä Pokun kanssa.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Vielä vähän väistöjä

Oman pääni lyödessä tyhjää päätin kerrata Veronan kanssa tiistaisen tunnin oppeja eli luvassa oli väistöjä portaittain tehtynä. Alkuverkan tein taas pitkillä ohjilla, ja tällä kertaa Veronalla oli enemmänkin virtaa. Pitkät pätkät se kipitti menemään ennen kuin malttoi taas ravailla rauhassa. Testasin myös muutamat käännökset ilman ohjaa, ja hetkittäin ne onnistuivat ihan kivasti, mutta sitten taas tamma ei tajunnut mitään kääntämisyrityksistäni. Käännökset sujuivat vasemmalle paremmin, ja oletan sen johtuneen siitä, että painoni on sillä puolen hieman enemmän vinon istuntani takia.

Tein väistöt molemmille pitkille sivuille. Pyysin Veronaa väistämään muutaman askeleen, suoristin ja pyysin uudelleen, kunnes lyhyt sivut tuli aina vastaan. Aloitin käynnissä vasemmassa kierroksessa. Verona lähti väistämään mukavan pienillä avuilla, mutta törmäsin taas omaan vinouteeni. Vasen kierros oli tämänkin pollen kanssa vaikeampi. Unohdin kontrolloida hevosen sisäpuolta, jolloin ikään kuin väistöavuilla pukkasin sen luikahtamaan sieltä karkuun. Suoristuksissa oli mukana myös tuttu ongelma eli jokin apuni jäi päälle, kun hevonen tuntui jäävän vähän vasemmalle mutkalle. Sitten keksin alkaa huolehtia hevosen sisäpuolesta ja rentoutua ulkopuolelta, jolloin väistöt paranivat kivasti.

Oikeaan kierrokseen väistöt olivat sutjakampia tehdä. Käynnissä ei oikeastaan ollut kummempia ongelmia, vaan Verona väisti ja suoristui pyydetysti. Ravissa puolestaan väistättävä pohkeeni ei mennytkään enää niin hyvin läpi, jolloin huomasin unohtaneeni valmistella väistöt paremmin. Nyt yritin vain yhtäkkiä pyytää väistöä pohkeella, jonka hevonen tulkitsi tässä tapauksessa vauhtipyynnöksi. Niinpä sain ottaa muutamia puolipidätteitä, joiden jälkeen väistättävä pohjekin tarkoitti vähän enemmän. Vaikka oikea kierros oli hevoselle helpompi, oli oman istunnan hakeminen väistöissä vaikeaa. Huomasin useaan otteeseen unohtavani katsoa ja vähän kääntyä väistön suuntaan. Olettaisin tällä olleen osansa siinä, miksi pohje ei kaikissa väistöissä mennyt perille.

Koska väistöt kuitenkin sujuivat pääosin hyvin käynnissä ja ravissa, päätin kerrankin tehdä niitä laukassakin. Veronalla oli alusta alkaen vauhtia laukassa, mutta sain kuitenkin vasempaan kierrokseen tehtyä pitkille sivuille yhdet porrasväistöt. Sen jälkeen tamma alkoi tulkita väistöpyynnöt vauhdiksi ja siihenpä jäi väistötreenit laukassa. Niiden sijaan jouduin pyörittelemään ympyröitä ja koettamaan saada tammaa kuulolle, kun se itse mieluusti vähän kiihdytteli menemään. Harmitti kyllä, kun kerrankin olisin työstänyt laukassa muutakin kuin ympyröitä. Jarrut taas kuitenkin vähän katosivat, joten vietin aikani ympyröillä, kunnes tamma taas muisti, että on olemassa vähän rauhallisempikin laukka. Hyvähän se on, että hevosessa on virtaa. Huonompi vain, että kuskilla ei ole näinä hetkinä ole jarruja matkassa.

Loppuravien aikana pyörittelin vielä ympyröitä ja koetin olla nopeana myötäämään sisältä. Hiljalleen Verona taas rauhoittui letkeään raviin, mutta ihan eilisen kaltaista hyvää menoa ei saatu. Tamma kuitenkin ravasi kohtalaisen tasaisesti, mutta välillä etenkin suorien alussa piti yrittää lähteä kipittämään. Pätkittäin sisäinen kouluratsastajani kuitenkin hihkui, kun tamma kulki pää vähän matalammalla ja tuntui niinä hetkinä aika kevyeltä ratsastaa.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Väistöjä kaikissa askellajeissa

Ihan tiistain ilosta hilpaisin sitten Veronan ratsastamisen jälkeen uudelleen tallin opettajan luo kaverin kanssa jaetulle tunnille. Sain ratsukseni jälleen Jetin, kuten olin vähän toivonutkin. Kivempi ratsastaa pari kertaa putkeen samalla hevosella, niin näkee, pääseekö siitä jyvälle. Tänään treeniaiheena oli pohkeenväistö kaikissa askellajeissa.

Alkuverryttelyt tehtiin tuttuun tapaan pidemmillä ohjilla ravaillen. Jettiä sai välillä pyytää etenemään, kun se tahtoi välillä vähän jäädä hiippailemaan. Pienoista puskemista vasemmalle tapahtui jälleen, ja sisäpohkeeni jätti lunkisti tekemättä liki yhtään mitään. Jetti alkoi kuitenkin hiljalleen ravata itse paremmin, ja tällä kertaa vähän tajusin, millaista alkuverryttelyyn sopiva rennompi ravi on.

Tämän jälkeen päästiinkin väistöjen pariin käynnissä, ravissa ja lopussa laukassa. Väistöt aloitettiin pitkän sivun alusta ja niitä tehtiin muutaman askeleen verran portaittain muistaen suoristukset. Jetti lähti väistöön aika pienillä pyynnöillä, mutta vasemmassa kierroksessa tahdoin unohtaa vahtia sisäpuolta, jolloin hevonen pääsi vähän pullahtamaan sieltä karkuun. Opettaja kehotti ajattelemaan vähän sulkutaivutuksen kaltaista menoa, jotta saisin sisäpuolenkin hallintaan. Tämä auttoi kummasti, mutta edelleen suoristuksissa jokin mätti. Sain korjata sisäpuolelta melkoisesti pohkeella, että hevonen oli omasta mielestäni suora. Liekö sitten jokin väistöavuistani jäänyt päälle, kun hevonen yritti edelleen suoristuksissakin mennä johonkin muuhun suuntaan. Lyhyen sivun tullessa vastaan pyöräytettiin voltti ja palattiin toista pitkää sivua myöten kuvion alkuun vähän reippaammin mennen.

Oikeassa kierroksessa väistöjen teko oli huomattavasti helpompaa. Sain pidettyä hevosen suoristushetkinä paremmin ilman suurempia korjauksia, ja väistöt sujuivat pääosin hyvin. Muutamia kertoja Jetti kuitenkin onnistui ohittamaan väistöpyyntöni, jolloin tajusin unohtaneeni valmistella väistölle lähdön. Opettajalta tuli kommenttia saada väistöt lähtemään rennommin, joten parempia valmisteluja kaivattiin myös siellä suunnalla. Muutamia kertoja väistöt oikealle menivät mielestäni sutjakkaasti sekä käynnissä että ravissa. Suoristushetket toimivat myös vasempaan verrattuna paljon paremmin.

Laukassa kuvio pysyi ennallaan, mutta väistöportaita ehti tehdä reippaamman askellajin takia vähemmän. Vasemmalle hevosen suoristamiseen sai taas kiinnittää huomiota samoin kuin siihen, että tekisi väistöapuja turhan voimakkaasti tyrkäten hevosta karkaamaan heikosti huolehditulta sisäpuolelta. Innostuin sitten toisella pitkällä sivulla pyytämään myös reippaampaa laukkaa, mutta unohdin ottaa hevosta kiinni ennen väistöjä. Näinpä muutamat kerrat valahtivat ohi hevosen mennessä omaan tahtiinsa ja minun häseltäessä kaikkea kyydissä. Väistö oikealle ei tuonut uusia pulmia, vaan se sujui ihan ok. Saimme tosin opettajalta vielä muutaman kertauskierroksen haastavampaan suuntaan eli vasemmalle tehtyihin väistöihin. Opettaja ohjeisti tarvittaessa jopa asettamaan hieman ulos, jotta hevonen ei valahtaisi sisäpuolelle väistön aikana. Tämä auttoi kummasti, ja Jetti meni väistöjä vasemmallekin aika mukavasti ja suoristui myös kohtuullisen kivasti.

Loppuravailun kuviona oli kolmikaarinen kiemuraura. Vaikka Veronan kanssa sisäohjan rauhaan jättäminen oli aiemmin päivällä onnistunut, olin nyt tässä vaiheessa hukannut sen hienon oivalluksen. Jotenkin tuntui, että aina jos annoin ohjan olla, lakkasivat pohkeenikin toimimasta. Tuloksena oli hiippaileva hevonen, joka hitusen oikoi kaaria. Opettaja kehotti huolehtimaan hevosen liikkumisesta ja kas kummaa, niinä hetkinä sain Jettiä vähän rentoutumaan ja venyttämään pidemmän ohjan perässä. Sitten taas keksin sisäohjassa roikkumisen, mikä puolestaan sai hevosen taas unohtamaan rennon menon. Jetti on kyllä hyvä opettaja tässä sisäohja-asiassa. Vielä kun uskoisin sitä ja ennen kaikkea saisin käteni ja jalkani toimimaan ihan itsenäisesti riippumatta toisistaan.

Pieniä ahaa-elämyksiä

Eilisen yksityistunnin opit jäivät sen verran mielen päälle, että päätin treenailla muutamia kohtia myös Veronan kanssa. Alkukäynnit ja -ravit tein pitkällä ohjalla ja annoin Veronan liikkua vapaasti. Tammalla olikin alussa vähän kipitystä, mutta hiljalleen se huomasi, että normaalisti etenevä, letkeä ravi riitti. Niinpä se aika nopeasti asettui ravaamaan pää rennosti matalampana. Näinä hetkinä sain testailtua pohkeita, jotka toimivat tänään vähän paremmin kuin parina aikaisempana kertana.

Alkulämmittelyn jälkeen siirryin tahkoamaan kolmikaarista kiemurauraa ensin käynnissä, sitten ravissa. Ainoa tavoitteeni oli saada myödättyä sisäohjasta riittävästi ja näin rentouttaa hevosta. Alussa jäin taas liikaa ohjaan kiinni. Jotenkin ajattelen, että kun pidän ohjasta kiinni, tajuaa polle jossain vaiheessa tehdä oikein. Niinpä aloin kerta toisen jälkeen hellittämään heti, kun hevonen asettui vähääkään. Koetin myös aina ensin korjata pohkeella ennen ohjaa. Oikealle asetukset alkoivat tulla aika kivasti, vasemmalle Verona puski hieman sisään, vaikka koetin olla hereillä pohkeillani. Tamma kuitenkin tajusi homman jujun aika vikkelään ja tuntui rentoutuvan hellityskohdissa mukavasti. Miinusta itselle siitä, että ulko-ohja eli sisäohjan matkassa ja löystyi usein myötäyshetkinä, vaikka ulko-ohjan tuki tulisi toki noina hetkinä säilyttää.

Ravissa alkoi kuitenkin hiljalleen tapahtua varsin mukavia ahaa-elämyksiä. Aloin huomata tehdä myötäyksiä oikeina hetkinä enkä koko ajan ollut varmistelemassa, että hevonen pysyy toivotusti. Hiljalleen Verona alkoi ravata rennosti pidemmän ja matalamman muodon kaltaisesti. Näinä hetkinä etenkin oikealle mentäessä sai unohtaa ohjat aika hyvin ja pohkeilla pystyi korjaamaan tarvittaessa. Siirryin kiemurauralta tekemään pääty-ympyröitä ja ravaamaan suoraan, jolloin tamma säilytti hyvät tulokset pidempiä hetkiä kuin yleensä. Välillä se tosin nosti päätään kuullessaan jotain ja lähti vähän kipittämään, mutta harjoitusravissa istuen ja puolipidätteillä sain sen taas rennompaan menoon.

Laukassa ajattelin hakea samaa rentoutta. Verona ei tosin ollut samaa mieltä, vaan oli ensin ymmärtämättä laukka-avut. Olisipa kiva tietää, miten kummassa pyydän sitä laukkaa, kun se jää nousematta. Laukassa en sitten osannut oikein vaikuttaa. Verona oli sopivan reipas, mutta en silti osannut asettaa sitä saati rentouttaa. Pitäisi keksiä edes jotain, jolla yrittää saada laukassa omia pyyntöjä selkeiksi. Nyt jään ilmeisen selvästi matkustajaksi, ja hevonen saa päättää, millaista tahtia edetään. Ongelmaksi väittäisin sen, että etenkin laukassa jään siihen ohjaan kiinni, jolloin pohkeeni unohtavat toimia, ja hevonen puolestaan harmistuu ohjissa roikkuvasta kuskista.

Loppuraveissa hain samaa rentoa meininkiä kuin aikaisemmassa treenissä. Se löytyi aika mukavasti, ja olin tammaan todella tyytyväinen. Se tuntui keskittyvän rauhassa ravaamiseen ja pysyi nätisti pää alhaalla. Tahti oli myös hallittavissa eikä Verona lähtenyt kiihdyttämään suorille juurikaan. Hiljalleen pidensin myös ohjaa lisää, jolloin tamma venytti sen mukana. Tästä jäi aika kivan letkeät fiilikset ja itselle mukava ahaa-elämys siitä, kuinka ilman ohjissa roikkumista on silti mahdollista myös ratsastaa.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Yksityistunnilla perusasioiden läpikäyntiä

Tätä päivää juhlistaakseni olin ensinnäkin ottanut päivän vapaaksi töistä. Toiseksi onnistuin järjestämään itseni tallin opettajan kotitilalle yksityistunnille. Olin etukäteen miettinyt, että perusasioiden läpikäynti uuden hevosen kanssa tulisi tarpeeseen. Opettajan valitsema aihe sopi varsin hyvin tähän, tarkoituksena kun oli mennä perusratsastusta hevoseen tutustuen. Ratsunani oli tosiaan opettajan 11-vuotias Jetson II -ruuna, lempinimeltään Jetti. Tasoltaan polle on helppo A, mutta osaa joitain vaativan puolen asioita. Rataesteillä se puolestaan menee ainakin sen metrin, jos en väärin muista. Säkäkorkeus pollella taitaa olla jotain 165 sentin tuntumassa, ainakaan se ei kauhean isolta tuntunut. Se oli kuitenkin sopivasti muodostunut, sillä pohkeet löysivät hyvin paikkansa. Itse ottamani kuva on viime vuoden kesän kisoista.

Opettaja ohjeisti, että Jetti on alussa vähän laiskempi ratsastettava, joskaan ei Hessun tai Tapsan kaltainen tervakavio. Alkukäynnit ja -ravit menin ohjeistuksesta pidemmällä ohjalla, jolloin vähän hitaammin syttyvä hevonen saisi rauhassa alkaa työskennellä. Jettiä sai vähän pyytää etenemään, mutta opettaja hoksautti nopeasti, että hevonen etenee nyt hyvin, kun itse taas olisin hoputtanut sitä vielä menemään. Samaan ongelmaan olen törmännyt myös Veronan kanssa, jostain syystä se sopiva eteneminen tuntuu minun mielestäni laiskottelulta. Tästä tuntemisongelmasta olisi kiva päästä eroon, niin en hyydyttäisi hevosen työskentelyintoa liialla käskemisellä väärässä kohdassa. Tässä vaiheessa huomasin myös, että Jetti yritti hitusen oikoa kulmia, jolloin ohjaa rakastavana olin vähän hukassa. Yritin olla kiristämättä ohjia ja tehdä töitä sisäpohkeella, mutta huomasin aina yrittäväni korjata menoa ohjalla.

Alkuverkan jälkeen lähdettin tekemään kolmikaarista kiemurauraa ensin käynnissä sitten harjoitusravissa. Opettaja oli tarkkana sen kanssa, että annoin sisäohjasta riittävästi myöten asetusten teossa. Jetti oli helppo asettaa oikealle, mutta vasemmalle oman jalan toimimattomuus toi vähän pulmia. Myötäämiseni oli monta kertaa joko myöhässä tai melkoisen puutteellinen. Tässä törmäsin myös lisäksi siihen ongelmaan, että keskittyessäni myötäämiseen ohjastuntumani löysenee. Käteni eivät tunnu osaavan tehdä asioita erikseen, vaan jos oikea käsi myötää, päästää vasen käsi ohjasta vähintään saman verran. Tuloksena oli se, että sain keräillä ohjia tuon tuosta takaisin roikkumasta. Välillä pääsin kuitenkin kärryille asettamisesta ja myötäämisestä, jolloin Jetti kulki kiemurauraa aika mukavasti. Harjoitusravi oli myös ihan istuttavaa hitaammassa tahdissa, mutta muutamassa reippaammassa kohdassa oma pakka hajosi ja pompin hivenen matkassa. Kiemurauralta miinusta ropsahti tosin myös siitä, ettei oma katseeni ollut siellä, missä piti, vaan keskityin jälleen tuijottelemaan hevosen niskaa. On se vain sitten niin nätti kohta hevosessa.

Seuraavaksi otettiin laukkaa ja yllätyksekseni jo aiemmin toivomiani laukanvaihtoja askeleessa. Tehtävänä oli pyöräyttää muutama pääty-ympyrä ja vaihtaa suuntaa lävistäjällä vaihtaen laukka lennosta. Sain nostettua laukan ihan ok, mutta jälleen olisin itse luokitellut menomme hitaaksi, kun taas opettajalle se oli sopivaa. Laukkaympyröissä ei oikeastaan ollut ongelmaa muutoin kuin siinä, että yritin jälleen korvata pohkeen käyttämisen ohjissa roikkumalla. Mikä ihme niissä ohjissa on niin kiehtovaa? Minut pitäisi laittaa jonnekin pohkeiden käytön alkeiskurssille, kun en näytä tajuavan niistä mitään.

Ensimmäiselle lävistäjälle lähdin vähän jännäten. Opettaja sanoi Jetin vaihtavan helposti, kunhan vipsauttaa vanhan sisäpohkeen uudeksi ulkopohkeeksi ja antaa merkin. Niinpä hieman ennen uralle palautumista annoin uuden laukan ulkopohkeella merkkiä, ja niin Jetti vipsautti myötälaukan. Olipas se vain näppärää hevosella, joka osaa hommansa. Pääosin laukat vaihtuivat hyvin, mutta ainakin kertaalleen olin avuissani epäselvä, jolloin Jetti vaihtoi etupään ensin ja takapään muutamaa askelta myöhemmin. Tajusin tästä sen, että hommassa auttaisi kummasti tietää, minä hetkenä merkki on annettava, jotta hevosen jalat ovat vaihtoa ajatellen otollisessa järjestyksessä. Tässä vaiheessa voin myöntää, ettei minulla ole hajuakaan, miten hevosen kinttujen pitäisi olla. Täytyisi varmaan perehtyä ratsastuksen teoriankin aina aika ajoin. Olin kuitenkin varsin tyytyväinen, kun laukat vaihtuivat askeleessa ja melkoisen helposti vieläpä.

Loppuraveissa käännyttiin aina lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja pyöriteltiin matkan ajan voltteja oikealle ja vasemmalle. Opettaja ohjeisti ottamaan voltille lähdettäessä hevosta vähän lyhyemmäksi, sitten rentoutumaan ja voltin puolivälissä tarpeen mukaan taas vähän puolipidätettä. Pätkittäin unohdin valmistella volteille lähdöt ja vieläpä myödätä oikein, mutta hetkittäin sain taas asiat järjestykseen. Jetti puksutti menemään mukavan tasaisesti ja rauhassa, jolloin ehdin yrittää korjata omaa pakkaani järjestykseen. Tällä tunnilla tuli kyllä mukavasti mietittävää ohjien käytöstä. Muutamia hyviä ahaa-elämyksiä mahtui mukaan, mutta haasteeksi jää saada ne myös käytäntöön. Onpahan taas yksi asia sinne pitkän korjauslistan perään lisättäväksi.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Hitaasti, mutta varmasti esteiden yli

Ilmeisesti opettajakin on salakavalasti ryhtynyt personal trainerikseni, sillä lyöttäytyessäni ylimääräiselle estetunnille sunnuntaina oli pollekseni pistetty Hessu. Toivoin sitten ennen tuntia, ettei opettaja keksi viritellä mitään erikoisempia esteitä, sillä tälle pollelle esimerkiksi sata kertaa nähty portti voi sillä 101. kerralla olla pikkuisia hevospoloja ahmiva hirviö. Toisekseen jäin miettimään, että tunnista saattaisi tulla ihan kiva, jos vain saisin Hessun liikkumaan.

Alkuverkka mentiin ravissa ja laukassa itsenäisesti. Tunti oli käsittääkseni Hessun ensimmäinen ja sen kyllä huomasi. Se hiippaili kaikessa rauhassa menemään ja keskittyi kauhistelemaan peilipäädyssä majaillutta noppaestettä. Onneksi se oli syrjässä eikä mukana radalla. Yritin hoputtaa Hessua liikkeelle, mutta tuloksena sain vain punaiset posket ja puuskuttamisen. Tiedän, ettei hevosen edestä pitäisi huhkia, mutta omat taidot loppuvat näiden tahmakavioiden kanssa. Raippa tai kannukset eivät myöskään saaneet pollea sen kummemmin liikkumaan, joten oman kunnon loppuessa luovutin verkassa. Jäin toivomaan, että jospa Hessu esteen bongatessaan viitsisi ottaa sitten muutaman reippaamman askeleen.

Ennen radan hyppäämistä ehdimme ottaa alle hieman laukan säätämistä, kääntämistä ja hyppyyn mukautumista. Hessu hyppäsi kaiken mukisematta, mutta meno oli melkoisen tahmeaa. Oma kuntoni loppui kerta toisen jälkeen kesken, kun yritin nohittaa hevosta liikkumaan. Hessu tsemppasi muutaman kerran ja eteni kohtuudella, mutta mistään tasaisesta ja sujuvasta menosta ei ollut toiveitakaan tällä tunnilla.

Liioiteltu myötäys, missä muka?
Ympyrällä hypätyllä esteellä opettaja tarkkaili kuskien mukautumista hyppyyn. Korkeimmillaan este taisi olla 75 tai 80 senttiä. Tällä kertaa minulle tuli noottia siitä, että nakkaan kädet turhan suoraksi eteen. Niinpä sain ottaa seuraavien hyppyjen aikana harjan puolivälistä kiinni, jotta oppisin käsien oikean kohdan. Tämä auttoi hahmottamaan sopivaa kohtaa, ja tajusinkin kurottaneeni käsien kanssa turhankin pitkälle. Liioittelen tässä mieluummin kuin riskeeraan ja kiskaisen hevosta suusta. Muuten oma paketti pysyi ihan kivasti kasassa, mutta oikean jalustimen kanssa oli taas vaikeuksia. Kertaalleen se jäi matkasta, mutta eihän sitä jalustimella hypätä, joten en jaksanut keskeyttää lähestymistä sen takia. Hessun hypyssä pysyi mukavasti mukana ilman sitäkin.

Ilmeet - esteratsastuksen suola.
Sitten päästiin radan pariin. Yritin taas ensimmäisellä kierroksella hoputtaa Hessun ennen ensimmäistä estettä kunnon laukkaan, mutta toiveeksi jäi. Ykköselle tultiin vasemmassa laukassa, ja se kuitenkin hitaasta tahdista huolimatta ylittyi ihan ok. Sen jälkeen oli hyvä tsempata pollea, joka vähän laukkasikin, jolloin kakkosen ja kolmosen linja oli ok. Sitten meno taas sammahti, jolloin neloselle tuli miniaskel ennen hyppyä ja siitä laskeuduttiin väärässä laukassa. Ravin kautta uusi, edelleen hidas laukka ja viitosesta yli. Kuutoselle tuli myös kaartaa melkoisen tiukasti, jolloin vauhti taas pääsi sammumaan. Laukka ei vaihtunut, kun kaikki omasta keskittymisestä meni hevosen liikkumisesta murehtimiseen.

Rata kuitenkin saatiin suoritettu, ja opettajalta tuli kommenttia siitä, että Hessu on Peraan verrattuna yllättäen vaikeampi saada kunnon laukkaan. Jos siltä onnistuu saamaan sen pidemmän, hyvän laukan, tulisi sitä myös osata vähän keriä kasaan, jotta askeleet sopivat esteille eikä niitä miniaskeleita pääse tulemaan. Minulla on kuitenkin se ongelma, etten osaa tehdä lyhentäviä puolipidätteitä etenkään hitaammilla hevosilla, vaan ne menevät turhan jarruttaviksi, jolloin meno sammuu.

Toivotussa laukassa alas, vaan ei kovin kauniisti.
Uusintaradaksi otettiin esteet A-C. A-esteelle lähdettiin oikeassa laukassa, ja tällä kertaa sain johdettua sen verran, että Hessu vipsautti esteellä toivotusti vasemman laukan. Siitä oli helppo kaartaa viitosen sisäpuolelta seuraavalle esteelle, joka ylittyi myös ihan ok. Tuosta ratapiirroksesta poiketen C-estettä oli käännetty vähän lävistäjämäisesti vinoon. Tarkoituksena oli hypätä se siten, että saisi mahdollisimman paljon tilaa, jotta tiukahko käännös oikealle onnistuisi. En saanut Hessulta sujuvaa laukkaa, jolloin unohdin kaiken maailman johtamiset ja kääntämiset. Saimme sitten tulla useampia uusintayrityksiä, kunnes kolmannella vai neljännellä kerralla tajusin hypätä esteen vielä vähän enemmän vinoon ja johtaa kunnolla. Tällä kertaa saimme toivotun oikean laukan, vaikka meno sammuikin tiukkaan kaarteeseen. Se ei enää haitannut, sillä tehtävän pointti oli kääntäminen ja laukan vaihtuminen.

Tunti vilahti taas turhan vikkelää ohi, vaikka ehdimmekin hypellä viiden ratsukon voimin aika mukavasti. Hessu saa plussaa siitä, ettei se mutkitellut tai muutenkaan antanut olettaa, että jättäisi esteet hyppäämättä. Hidas, ponneton meno kuitenkin nostaa kieltojen riskiä, joten saisin oppia ratsastamaan näitä tervakavioisempia tapauksia reippaammiksi. Hessun hyppy oli kuitenkin helppo, ja paria kertaa lukuun ottamatta tiesin, mistä se lähtee ponnistamaan. Olisin kuitenkin toivonut paljon sujuvampaa menoa, jolloin olisin paremmin voinut keskittyä kertomaan hevoselle, mihin suuntaan mennään seuraavaksi ja kumpi laukka olisi suotavin valinta. Tulipahan kuitenkin aherrettua itsekin, sillä sykemittari väitti kaloreita palaneen tämän treenin aikana 508.

Kuvista kiitos Petralle!

perjantai 7. lokakuuta 2011

Laukka ratsun hyppysissä

Haaveilin jo, että kolmen kouluvääntötunnin jälkeen perjantain tunnilla olisi ollut puomeja, mutta väärin meni. Neljäs kerta koulua siis putkeen, osaksi siksikin, että tallin koulukisat ovat reilun viikon päästä. Sinällään ei harmittanut, sillä pollekseni oli pistetty norjalaisherra Rappen. Tunnin aiheena oli muutamien kouluradoilta tuttujen asioiden ratsastamista maneesissa, josta rajattiin käyttöön 20 x 40 metrin alue kisoja ajatellen.

Ensimmäisenä tahkottiin kulmien ratsastamista huolella käynnissä ja ravissa. Opettaja hoksautti, että hevonen tulee asettaa ajoissa ja viimeistään kulman keskikohdassa muistaa myös myödätä, jotta avut eivät jää päälle, ja hevonen voi tulla kulmasta rennosti uudelle sivulle. Oikea kierros meni Rappenin kanssa sekä käynnissä ja ravissa ihan kivasti. Alussa jäin itse sisältä kiinni, jolloin Rappen jännittyi hieman. Kun älysin alkaa hellittää oikeassa kohdassa, antoi hevonenkin periksi ja muutamat kulmat menivät mukavan rennosti ja hetkittäin pyöreänäkin. Vasemmassa kierroksessa oli enemmän työstämistä, sillä sisäpohkeeni ei mennyt kunnolla läpi, jolloin Rappen vähän oikaisi kulmaa. Arvelin tämän johtuneen siitä, että keskittyessäni liikaa sisäpohkeeseen annoin oman istuntani valahtaa samalla sisälle. Hetkittäin sain itseni kasattua paremmin, jolloin muutamat kulmat menivät ihan kivasti.

Tämän jälkeen otettiin mukaan lyhyesti käynnissä ja enemmän ravissa tehdyt askeleen pidennykset aina pitkille sivuille kulmien jälkeen. Kulmien aikana hevonen haettiin lyhyemmälle, mutta aktiiviselle askeleelle ja sen onnistuessa hevosen tarvitsi vain päästää pitkälle sivulle, jolloin se lähti itse pidentämään. Alussa jarruttelin liikaa, jolloin meno vähän hyytyi, ja jouduin pyytämään Rappenia enemmänkin eteen. Sitten tajusin tehdä puolipidätteitä kevyemmin, jolloin Rappen lyhensi ja jäi odottamaan seuraavaa pyyntöä. Niinä hetkinä hellittäessäni se lähti pidentämään itse ja pienellä pyynnöllä lisäsi vielä vähän menoa. Saimme aika kivoja hetkiä. Paras oli toki sen, kun sain kulman lyhennyksineen ratsastettua melkoisen pyöreällä hevosella, ja se pyöreys säilyi myös pidennyksen ajan.

Loppuun otettiin sitten laukkakuvio. Laukka nostettiin lyhyen sivun keskeltä, pyöräytettiin pitkän sivun keskelle kymmenen metrin halkaisijan ympyrä ja jatkettiin vielä lävistäjä tarkoituksena pysyä hetki uralle palattua myös vastalaukassa. Rappen innostui laukkatehtävästä ja kipitti menemään hyvää vauhtia. Sen seurauksena parit ensimmäiset ympyrät menivät vähän vaikka minkä muotoiseksi ja lävistäjällä polle kiihdytti tai pudotti kesken kaiken raville. Hiljalleen sain nostot ja ympyrät sujumaan ihan ok, mutta lävistäjät olivat edelleen vaikeita. Niinpä pääsimme opettajan syyniin, mutta kerta toisen jälkeen Rappen ehti pudottaa laukan ennen lävistäjän loppumista. Opettajalta tuli noottia ja komennus olla tukevasti hevosen ympärillä. Sille ei pitäisi jäädä mahdollisuutta olla kuuntelematta tai ymmärtämättä kuskin pyyntöjä. Huomasin kuitenkin, että herpaannuin aina jotenkin, jolloin Rappenin piti tehdä oma ratkaisu ja se oli raville rikkominen. Lopulta tsemppasin sen verran, että sain istuttua tukevasti, pidettyä pohkeen tuntumalla ja ohjat käsissäsi, jolloin lävistäjä meni vauhdilla, mutta pysyimme vasemmassa laukassa, vaikka palasimme uralle oikeaan kierrokseen.

Tunti hurahti nopeasti ohi jälleen kerran, kun aihe oli mieleinen. Mukava keskittyä aina välillä perusratsastukseen, jossa vieläkin riittää melkoisesti hiottavaa. Vielä kun keksisin, miten Rappenin saa malttamaan myös siinä laukassa, niin olisi enemmän tasaisempaa menoa luvassa.

torstai 6. lokakuuta 2011

Kun moottori ei käynnisty

Estevalmennuksessa tehtiin pollevaihtoja, kun syyskauden ensimmäiset estekisat hurahtivat ohi. Opettaja halusi tähän asti ahkeroineet hevoset tauolle ja pisti meidät valitsemaan tallista toisen ratsut alle. Minulle tämä tuotti vähän tuskaa, sillä olen vähän kehnosti hypännyt tallin muilla hevosilla viime aikoina. Juttelin sitten opettajalle, että Lore tai Kaapo olisi kiva. Lore kuitenkin ehdittiin varata, ja Kaapo puolestaan parantelee jalkaansa vielä. Niinpä kipusin tällä kertaa Pokun kyytiin. Poku on esteillä muuten mainio, mutta minulla on kaksi ongelmaa: en osaa ratsastaa sitä liikkumaan heti alusta asti kunnolla ja vielä vähemmän saan pollen jäykkyyttä ja melkoista puskemista oikealle korjattua. Poku saa plussaa esteillä siitä, että innostuessaan se imee esteelle ja on hyvin varma hyppääjä.

Alkuverkka tehtiin itsenäisesti ravaillen ja hetken ajan laukaten. Annoin Pokun ravailla pitkän ohjan kanssa, ja meno oli melkoisen tahmeaa. Pitkille sivuille aloin kuitenkin saada vähän reippaampaa menoa kunnolla pyytäessä, mutta ympyröille ja kulmiin meno sammahti. Laukassa Poku teki bravuuriaan eli laukkasi juuri ja juuri etupäällä, kun taas takapää tuli jotain ravinkaltaista sekamelskaa perässä. Koetin sitten innostaa hevosta laukkaamaan olemalla itse kevyessä istunnassa, mutta Poku tuntui jättäneen moottorinsa karsinaan.

Ennen kahden eri radan ratsastamista otimme muutamia lyhyempiä hyppytreenejä. Jokainen laukannosto suorituksen alussa sujui todella kehnosti, ja välillä sain Pokun vain raviin. Meno oli väliin niin onnetonta, että nauroin vain osaamatta tehdä mitään. Opettaja yritti vinkata, että Poku kaipaa säpäkkyyttä, joten minun pitäisi vaatia se liikkumaan kunnolla pää ylhäällä, ettei se vain veny pitkäksi. No, säpäkkyyttä ei löytynyt edes raipan ja kannusten avulla, joten moottorin lisäksi matkasta oli jäänyt myös kuskin ratsastustaidon rippeet. Poku reipastui hitusen aina huomatessaan esteen edessään, mutta missään vaiheessa se ei syttynyt tuttuun tapaansa. Opettajaltakin tuli kommenttia, että yleensä Poku painelee korvat tötteröllä esteet, mutta ei tällä kertaa.

Ensimmäisenä ratana hypättiin esteet 1-6. Matkaan lähdettiin oikeassa kierroksessa, ja minulla vierähti taas hyvä tovi, että sain Pokun ylipäänsä liikkeelle. Pokua sai ratsastaa kunnolla siihen saakka, että ykkösristikko tuli lähelle ja maltoin antaa hevoselle työrauhan. Laukka ei vaihtunut, vaikka muistin jopa johtaa. Ravin kautta siis vasen laukka ja taas vauhtia anellen kakkosporttia kohti. Siitä taidettiin saada myötälaukka, mutta vauhti sammui pienessä kaarteessa. Poku kuitenkin tsemppasi linjan ja meni sen neljällä askeleella. Sen jälkeen ehti taas laukata hetken ennen kuin viitosristikko tuli eteen, ja se piti hypätä mahdollisimman tiukasti vasemmalle kaartaen. Meillä kaarre meni vähän pitkäksi, mutta sentään laukka vaihtui ja ennen kaikkea säilyi. Siitä saattoi sitten jatkaa noppakoristeiselle kuutoselle, joka ylittyi hevosen hitusesta epäröinnistä huolimatta. Radan miinukset olivat valtaosan ajasta huonosti pyörinyt laukka sekä siitä johtuneet laukanvaihtumattomuudet. Plussana se, että Poku ylitti kaiken ja sen hyppyihin oli todella helppo mukautua. Ei tullut yhtään rumaa hyppyä tälle radalle.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen rataa muutettiin hieman ja tultiin esteet A-G aloittaen edelleen oikeassa kierroksessa. Rata sujui ihan kelvollisesti D-esteelle saakka. Siinä tuli tehtyä liian tiukka kaarre, jolloin Pokun laukka sammui, ja se väisti esteen. Toisella yrittämällä päästiin kuitenkin yli. Noppaesteestä eli G-kohdasta päästiin myös yli samoin kuin F-ristikosta. Sen jälkeen piti jälleen kääntää tiukasti vasemmalle, mutta meillä ei tämä sujunut vieläkään niin hyvin kuin olisi toivottu. Sen seurauksena laukka oli taas mitä oli ja kääntyminen uudelleen juuri hypätylle ristikolle valui onnettomaksi, ja Poku väisti esteen. Uusi yritys, ja nyt pääsimme yli ja saimme jatkettua menoa ristikolta oikealle radan lopetukseksi. Radan miinukset pysyivät edelleen samoina kuin viime suorituksessa, mutta lisämiinus kuskin huolimattomista reittivalinnoista, jotka johtivat kieltoon. Jotenkin kuvittelin, että kyllähän Poku hyppää, mutta sammunut laukka vei tämän pienenkin mahdollisuuden. Plussaa siitä, että Poku väisti esteet niin kiltisti, ettei oma istunta kärsinyt.

Tällä tunnilla oli omakin kunto koetuksella. Olen tottunut Peran kanssa vissiin liian hyvälle, sillä Poku pisti tekemään kunnolla töitä. Esteiden korkeudet pysyivät maltillisesti maksimissaan 70 sentissä. Hyvää tässä kerrassa oli se, että oma istunta ja katse toimivat hyvin ja hitaasta vauhdista huolimatta en jännittänyt saati ennakoinut hevosen mahdollisia kieltämisiä tai väistämisiä. En kuitenkaan osannut ratsastaa Pokua liikkumaan itse, jolloin sen oma moottori ei käynnistynyt kunnolla koko tunnin aikana. Meno oli siedettävää aina ensimmäisen esteen jälkeen, mutta olisi kiva saada jo ennen radalle lähtöä sujuva laukka, jonka myös osaisi säilyttää tasaisena koko suorituksen ajan. Harmittaa kyllä, sillä Poku olisi varsin kiva estehevonen. Omat taidot eivät vain näemmä vieläkään riitä.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Piristystä puomeista ja pellosta

Koska Veronan jalat ovat viime aikoina tarttuneet melkoisen tiivisti maahan, päätin pistää niihin vähän nostetta puomeilla ja sitten vielä tuulettaa tamman ja samalla omaakin päätä peltomaisemilla.

Pistin kolme puomia ravissa tahkottavaksi. Alussa Verona kolisteli kavioitaan puomeihin, kunnes sain siihen vähän energiaa. Niinä hetkinä tammaa sai vähän pidättää ennen puomeja, jotta se ei kolistelisi niihin liian pitkällä askeleella. Askel kohosi hieman, mutta olisin kaivannut vielä selkeämpää muutosta. Tähän olisi varmasti auttanut tiheämmin olleet puomit tai jopa matalat kavaletit. En osannut arvella, millaisilla väleillä ja korkeuksilla moinen harjoitus olisi hyvä, joten jätin sen hautumaan.

Laukassa tuli tällä kertaa melkoinen yllätys. Verona laukkasi varsin rauhallisesti, liki jopa laiskasti. Oli kumman helppo pyöritellä ympyröitä, kun tammalla ei ollut kiire mihinkään. Samalla tosin heräsi epäilys siitä, oliko tamma vain vähän väsynyt vai saattoiko sillä olla jokin muu vaiva. Tein sitten siirtymiä raviin, joiden aikana Verona alkoi heräillä, ja laukkakin alkoi rullata paremmin. Otin myös pätkät vastalaukkaa, joissa polle vähän kiihdytti. Olettaisin, että se korvasi tasapainon puutetta vauhdilla. Jatkossa voisi treenailla tätäkin lisää.

Näissä treeneissä hurahti puoli tuntia, jonka jälkeen siirryin ravailemaan pitkän kaavan mukaisesti pellolle. Alussa tamma vähän hiippaili, mutta hiljalleen ravi alkoi kulkea mukavan rennosti. Saatiinpahan molemmat vähän kuntoilua, kun ravailimme peltoa edestakaisin hyvän tovin ajan. Pellolla teki mieli ottaa laukkaa, mutta kevyttä istuntaa testaillessani jo ravissa lähti tamma kiihdyttelemään. Niinpä arvelin, että laukkaosuus olisi kaukana hallitusta, joten jänistin tällä kertaa. Ehkäpä sitä vielä tälle syksylle pääsisi muutamat, hallitut laukkapätkät menemään pellollakin. Pieneltä kuulostavat tavoitteet, mutta sopivan realistiset toteuttaa.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Kääntämisellä pientä hallintaa

Jostain kummasta keksin tehdä tänään Veronan kanssa alkuverkan länkkärityyliin ohjat pitkinä. Pysyttelin ympyrällä ja koetin saada hevosta kääntymään ilman ohjien lyhentämistä. Ulkoavut pääsivät mukavasti käyttöön, ja vähitellen Verona alkoi kääntyä paremmin. Kääntäminen oli tosin enemmän sellaista koko hevosen menemistä toivottuun suuntaan suorana, mutta kuitenkin. Lisäsin kuvioon myös siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin. Käyntiin siirryttäessä aluksi tarvitsin ääntä avuksi, mutta lopulta sain tehtyä niitä pelkällä istunnalla. Verona tuntui tykkäävän treenistä, sillä se ravasi mukavan rennosti.

Tämän jälkeen kokeilin siirtymiä ja asetusten läpisaamista kiemurauralla. Suoristuskohdissa joko pysäytin tai pyysin ravia. Asetusten läpisaamiset olivat jälleen vähän haasteellisia. Pohkeilla sai koputella hetken ennen kuin mitään tapahtui. Näinä hetkinä tunsin istuvani jotenki vinossa, mutta en tuntunut saavan sitä korjattua. Lisäksi huomasin, kuinka käteni lähtivät kerta toisen jälkeen suoristautumaan eteen. Koetin palautella niitä aina takaisin oikealle paikalle, mutta niin ne vain asetusta tehdessään karkasivat jälleen eteen. Ärsyttävä virhe, jota en saanut korjattua oikeastaan ollenkaan.

Seuraavaksi otin laukkatreeniä ympyrällä. Aina kun Verona yritti päättää itse vauhdista, käänsin sen pienemmälle ympyrälle. Kummasti tamman menohalut hiljenivät sopivasti, kun ympyrä kutistui sen verran, että siinä sai jo vähän tehdä töitä päästäkseen sen laukassa. Näinä hetkinä pyrin itse puolestaan olemaan mahdollisimman rento, jotta tamma saattaisi huomata kuskinkin kannattavan rauhallista laukkaa. Jatkoa varten voisi etsiä taas hyvän laukanhallintaharjoituksen, sillä muutamat siirtymät laukasta raviin venyivät melkoisesti. Olisi kivempaa, jos laukka olisi kaikinpuolin minun hyppysissäni.

Loppuun vielä haeskelin ravissa Veronaa venyttämään eteen ja alas. Tamma oli vähän täpinöissä ja tykkäsi kiihdytellä oman mielensä mukaan. Sinällään ilahduttavaa vaihtelua, että pollea sai jarrutella sen sijaan, että se olisi vain madellut menemään. Pätkittäin löysin Veronasta rennon letkeän ravin, jossa se myös venytti mukavasti. Vielä kun saisin vietyä saman rentouden myös siihen laukkaan.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Valkoisen ruusukkeen arvoinen rata

Otsikko kertoo kaiken: Pera teki tänään niin hienosti oman osuutensa ja vähän kuskinkin, että ei voi muuta kuin kiittää hevosta rehdistä suorituksesta. Sijoituimme siis tallin estekisoissa 70 cm:n luokassa arvosteluna 367.1 yhteensä 15 ratsukon joukosta kolmansiksi. Sain ensimmäisen ruusukkeeni ja pääsin myös ensimmäistä kertaa hevosen kanssa kunniakierrokselle. Kyllä siinä oli hymy herkässä, kun pelkän puhtaan radan ajattelulla ratsastettu suoritus poikikin sijoittumisen. Pera sai kyllä sellaiset kiitosrapsutukset, että senkin täytyi olla aika tyytyväinen.

Tässä teille taas melkoinen rataväkerrys. Kiersin radan tutustumisvaiheessa kahdesti ja päätin, että ratsastan pitkillä teillä ilman oikomisajatuksia, ja tavoitteena on järkevästi ratsastettu puhdas rata ilman ajan miettimistä. Ehdin katsoa, kun Pera hyppäsi tämän radan toisen kuskin kanssa ennen minua. Sillä kerralla se vähän mutkitteli hevosportilliselle kakkosesteelle sekä noppalaatikkoiselle nelosesteelle. Niinpä päätin, että etenkin niiden esteiden kohdalla olen itse jämäkkänä. Ajatuksena oli myös muistaa ottaa kuutossarjalle vähän kiinni, sillä se oli 6,5 metriä eli pitkälaukkaiselle hevoselle ahdas. Lisäksi olin ajatellut muistaa johtaa kunnolla, jotta laukkoja ei tarvitsi survoa esteiden välissä myötäiseksi ristilaukan kautta. Toivoin myös, että saisin pidettyä laukan tasaisena.


Verkan hyppy pystylle.
Verkka meni Peran kanssa hyvin, vaikka paikalla ei ollut verkkavalvojaa. Siitä pieni miinus. Laukkailin hetken ja testasin, että kaasu, jarru ja kääntyminen toimivat. Sen jälkeen huutelin muille alueella olijoille, että hyppään ensin verkkapystyä oikeassa kierroksessa ja sitten vasemmassa kierroksessa okseria. Hypyt menivät mukavasti, Pera laukkasi sujuvasti, ponnistuspaikka oli helppo nähdä ja hyppyyn mukautuminen onnistui varsin mainiosti. Otin neljä hyppyä, vaikka nyt jälkikäteen analysoituna olisi yksi onnistunut hyppy estettä kohti tässä vaiheessa riittänyt. Omaa vuoroa ei kauaa tarvinnut odotella, ja niin pääsimme radalle kymmenentenä ratsukkona.
 

Verkan hyppy okserille.
Radalle päästyäni kävin nopsaa kävelemässä seiskan ja kakkosesteen läheisyydestä, jotta Pera ehtisi nähdä esteet vielä kertaalleen. Kummempaa tutustumista en ehtinyt tehdä, sillä tuomari odotti jo tervehdystä käsi pystyssä. Ei muuta kuin tervehdys ja matkaan. Nostin oikean laukan ja suuntasin ykkösesteelle. Pera laukkasi ihan kivasti, joten en pyöräyttänyt ympyrää ennen lähtölinjan ylittämistä. Reitti ykköselle oli ok samoin kuin ponnistuspaikan huomaaminen, mutta suoristauduin hypyssä hitusen liian aikaisin. Johtaminen kuitenkin onnistui, sillä Pera laskeutui hypystä toivotusti vasemmassa laukassa. Kakkosen ja kolmosen linjalle reitti oli jälleen kiva eikä Pera piitannut portista mitään. Muistin kuitenkin pitää pohkeet tuntumalla ja rohkaisin myös vähän äänellä. Esteiden väli oli muistaakseni 24 metriä, joten menimme sen ihan hyvin kuudella askeleella. Kolmosen ja nelosen välissä oli pieni laukkaosuus, jossa luulin tehneeni temponvaihtelua, mutta video ei tunnusta moista. Tie neloselle tuli kuitenkin toimivasti. Oma johtaminen vähän unohtui, mutta Pera oli itse hoksannut seuraavan suunnan, joten tulimme taas mukavasti toivotussa oikeassa laukassa alas. Viitosokseria kohti pyysin vähän sujuvampaa laukkaa, sillä en halunnut trippelille minihyppyä. Pera totteli muitta mutkitta, mutta suoristautumisongelmani iski taas hitusen. Miksi on niin vaikeaa pysyä kevyessä istunnassa oikea aika?

Kuutossarjalle sain tehtyä itsenikin yllättäen hyvän tien. Maltoin ratsastaa lyhyttä sivua riittävän kauan ennen kuin käänsin sarjalle. Hyvän tien miettiminen kostautui siinä, että unohdin sarjavälin olevan lyhyt (6,5 metriä) ja että Peraa pitäisi ottaa siinä vähän kiinni. Ensimmäinen hyppy meni itseltäni jotenkin mönkään, jolloin sarjan toisella osalla hukkasin oikean jalustimen. Pera myös laskeutui väärässä eli oikeassa laukassa hypystä, koska oman pakan sekoaminen esti kunnon johtamiset. Tein kuitenkin sen ratkaisun, että Pera saa joko vaihtaa itse tai selvitä pienen kaaren vastalaukassa. Pera vaihtoikin juuri kolmea askelta ennen estettä vasemman laukan. Jalustimen puuttuminen sössi mukautumiseni hyppyyn, jolloin kenotin hypyn jälkeen vähän miten sattuu. Uusintarata alkoi seiskan jälkeen, ja oma sössiminen hidasti kunnon laukan hakemista. Jo radalla ollessa ehdin harmitella omaa mokaani melkoisesti, sillä hevonen oli tehnyt tähän asti oman osuutensa enemmän kuin hienosti.

Häseltämällä sain kaivettua oikean jalustimen takaisin jalkaani hieman ennen kasia, ja tämä turha keskittyminen jalustimeen heikensi reittiä esteelle. Valuimme hieman turhan oikealle, mutta onnekseni Pera pelasti tämän kohdan. Kasin jälkeen muistin olevani uusinnassa ja pyysin Peralta vähän reippaampaa menoa. Polle lähti kevyesti eteenpäin, mutta samalla annoin valua sen hieman pitkäksi. Tuloksena oli miniaskel ysille, mutta hypystä laskeuduttiin ilahduttavasti jälleen kerran toivotusti vasemmassa laukassa alas. Ysin jälkeen spurttasin vielä vähän ja kymppi ylittyi, joskin kolautuksella. Kympin ja yhdentoista linja meni tällä kertaa sujuvasti viidellä askeleella, ja pääsimme maaliin nollalla virhepisteellä. Olin mielettömän iloinen ja kehuin Peraa vuolaasti, sillä se teki hienon työn.

 

Oman ratani jälkeen kuulin johtavani luokkaa, mutta lopulta kaksi muuta ratsukkoa menivät ohitse. Kieltämättä mietityttää, että jos en olisi mokannut jalustimen kanssa, olisiko sijoitus voinut olla vähän parempi? Mutta toisaalta sain nyt ensimmäisen ruusukkeeni startatessani ensimmäistä kertaa kisoissa 70 sentin radan enkä edes tähdännyt sijoille. Kaikista parasta tässä radassa oli se, että missään vaiheessa ei jännittänyt tai pelottanut, vaan Pera kulki niin helposti ja ongelmitta, että siihen saattoi luottaa. Tämä oli oman fiilikseni kannalta paras kisasuoritus hurjan neljän kokemukseni joukossa, ja tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa kehittymistä lajin parissa. 

Kuvista kiitos Marialle ja Lotalle ja videosta kiitos Noralle!