Hetki kerrallaan

Torstain C-B-tunnille mahduin kahdeksanneksi ratsastajaksi Jussilla. Vaikka ulkona oli edelleen rapsakasti -19 astetta, laitoin Jussille tällä kertaa satulan. Koska olin juuri edellispäivänä mennyt Jussilla satulatta, oli nyt hyvä mahdollisuus selvittää, miten meno satulan kanssa poikkeaisi siitä. Tunnin aiheita olivat alkuverryttelyssä hevosen ratsastaminen rennoksi puolipitkällä ohjalla sekä pohkeenväistöt käynnissä ja ravissa.

Alkuverryttelyyn lähdettiin keräämällä ohjat puolipitkälle tuntumalle, jonka jälkeen hevosia houkuteltiin pyöristymään eteen ja alas asetusten ja taivutusten avulla. Oikeassa kierroksessa Jussi tajusi tehtävän idean aika hyvin ja kulkikin rennosti pyöreänä pidemmässä muodossa. Eroa käynnin ja ravin välillä ei oikeastaan ollut, ja jos Jussi unohti rentouden, sai sen houkuteltua helposti ympyrän aikana takaisin oikeinpäin. Ravissa Jussi esitti letkeän rentoa etenemistä, jolloin itsekin osasin olla puuhaamatta ylimääräistä. Vasemmassa kierroksessa Jussi vaati enemmän houkuttelua rentouden saamiseksi. Pyörittelinkin ympyröitä tiuhempaan, jolloin Jussi alkoi hyväksyä pyyntöni ja kulkea taas paremmin. Sain kuitenkin oikeaan kierrokseen verrattuna olla useammin korjaamassa sen menoa, joten liekö suunta ollut sillekin vähän vaikeampi vai oma puolieroni tuonut pyyntöihini sen verran epäselvyyttä, että meno vähän hankaloitui. Joka tapauksessa saimme molempiin suuntiin toivottua menoa, ja opettajaltakin tuli kehuja Jussin etenemisestä. Jussillahan on kokemusta lännenratsunakin toimimisesta, joten tehtävä oli sille varmasti selvää kauraa.

Alkuverryttelyn jälkeen siirryimme tunnin toiseen tehtävään eli pohkeenväistöihin. Kuviona oli väistättää hevonen pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle, pyöräyttää voltti ja väistättää sitten hevonen takaisin uralle. Aloitimme tehtävän oikeassa kierroksessa, jossa väistöjä tehtiin käynnissä ja ravissa. Vasemmassa kierroksessa tulimme väistöjä vain käynnissä. Jussi väisti käynnissä oikealle ihanan kevyesti,. Sen oikeaa lapaa sai kuitenkin vartioida, sillä se helposti yritti pullahtaa sieltä ulos. Pienillä puolipidätteillä se malttoi väistää rauhassa, jolloin meno oli kumman helppoa. Hetkittäin tosin Jussin takaosa pääsi väistössä johtamaan, jolloin opettaja hoksautti korjaamaan sen odottamaan etuosaa. Välillä myös sorruin liian jyrkkään väistöön kuvioon nähden. Jussi lopetti väistön aina helposti ja jatkoi hyvin voltille, jossa sain kertailla ulkopuolen hallintaa. Väistöt käynnissä vasemmalle olivat aluksi tihkaampia. Takapää ei lähtenyt ihan niin hyvin väistöön, kun etuosa kiirehti liikaa. Puolipidätteiden avulla sain taas Jussia kuulolle, jolloin se malttoi odottaa paremmin. Nyt vuorostaan vasenta lapaa sai kontrolloida enemmän, jotta hevonen ei päässyt sieltä karkuun.

Ravissa nakkasin jalustimet pois, sillä huomasin ottavani niistä turhan paljon tukea. Sen seurauksena istuntani jännittyi enkä saanut istuttua harjoitusraviin hyvin. Väistöissä sain puolestaan kiinnittää vielä enemmän huomiota siihen, että hevosen etupää oli hanskassa eikä väistö mennyt kipitykseksi. Ahkerasti tehdyillä puolipidätteillä meno pysyi pääosin kunnossa, joskin väistö vasemmalle oli edelleen hieman vaikeampaa. Opettaja toivoikin Jussilta selvempää väistöaskelta, jonka sai pyytämällä väistättävää jalkaa pohkeella liikkumaan vähän enemmän edelleen etupäätä kontrolloiden. Oli kuitenkin mukava huomata, kuinka maltoin ottaa hetken kerralla enkä yrittänyt survoa kaikkia apuja yhtä aikaa. Muistin lisäksi olla rennompi kädellä enkä jäänyt pitelemään hevosta ohjilla varmuuden vuoksi. Tällaiset pienet onnistumiset tai ainakin parannukset ilahduttivat kumman paljon.

Laukkatyöskentelyynkin mahtui vielä hyviä hetkiä. Tärkeimpänä oli taas muistaa pitää Jussi kohtuullisen suorana niin, ettei se päässyt puskemaan ulkolavalla. Ajattelin sitten ympyrällä kääntäväni koko hevosen etuosaa, jolloin sain hyvin myös Jussin ulkopuolen hallintaan. Kun vielä muistin olla rento sisäohjalla, tarjosi Jussi hetkittäin varsin rentoa ja pyöreää laukkaa. Opettaja muistutti tarkkailemaan istuntaa ja varomaan, etten lähtenyt työntämään keskivartaloani eteenpäin ja sitä myöten pahentanut selän notkoa. Väistöt olivat ilmeisesti tehneet Jussille hyvää, sillä laukka tuntui pyörivän aika kivasti. Paikoin Jussia sai nohittaa, mutta välillä pääsin myös lyhentämään laukkaa aika kivasti. Yritin saada siirtymiä käyntiin laukasta muutaman kerran, mutta vaikka laukka oli lyhentynyt, tarjosi Jussi silti mieluummin ravia. En tainnut valmistella siirtymistä riittävän huolella, joten näitä olisi kiva päästä treenaamaan ihan tunnin varsinaisena aiheena.

Tunnin jälkeen hymy oli taas herkässä. Jussi on kyllä niin hieno ratsu! Jos en tietäisi sen harmillisesta tavasta hyytyä koulukisoissa, alkaisin itsekin haaveilla sillä kisaamista. Sen kanssa pääsen tasaisempaan menoon kuin ykköskouluratsuni eli Peran kanssa. Jussi tuntuu sen verran lunkimmalta, ettei se jaksa herneillä kuskin virheistä ihan niin helposti kuin Pera. Tai ehkä en odota Jussilta niin paljon kuin Peralta, niin maltan sen selässä olla asteen verran rennommin. Oli miten oli, tunti oli sangen kiva, ja kehtasin jopa olla vähän tyytyväinen omaankin menoon. Tällä kertaa maltoin ratsastaa hetki kerrallaan enkä jäänyt vänkäämään montaa asiaa kerralla. Väistöissäkin korjailin hevosta pala palalta, kunnes homma taas alkoi toimia. Tällainen ratsastus on hieman haastavampaa, kun olen tottunut enemmän suurpiirteiseen menoon. Mutta kuten tämä tunti osoitti, joskus kannattaa ottaa hetki kerrallaan.

Maastolenkiltä rentouden tavoitteluun

Lauantaina löysin itseni taas tallin opettajan luota Jetin kyydistä, kun vein aivan liian harvoin ratsastavan ystäväni hevosten pariin. Kävimme aluksi noin puolen tunnin rauhallisen maastolenkin metsäpolkuja pitkin ja mukaan mahtui yksi lyhyt ravipätkä. Jetti näki pari kolme kertaa mörköjä, mutta reagoi niihin onneksi vain vipsauttamalla takapäänsä turvaan. Muuten oli ihan kiva käydä köpöttelemässä metsässä.

Kentälle päästyämme opettaja antoi tehtäväksi mennä pääty-ympyrää kääntämis- ja suoristamisajatuksella lyhyesti käynnissä, sitten jo ravissa. Hevosta ei siis pidetty koko aikaa asettuneena, vaan ympyrä mielettiin kulmikkaaksi, johon mahtui myös hetkellisiä suoria pätkiä. Opettajan toiveena oli, että saisin Jetin kulkemaan vähän pidempänä ja rentona.

Sekä käynnissä että ravissa Jetti tahtoi vähän puskea sisälle. Pohkeeni eivät osanneet korjata menoa yhtään, jolloin käteni alkoivat elää liikaa. Opettajalta tuli useasti noottia siitä, etten myötää riittävästi saati ajoissa ja että päästän ulko-ohjan löysäksi. Oikea kierros oli hitusen helpompi, mutta vasemmalle valumista tapahtui pahemmin. En tajua, miten en saanut itseäni kasaan, vaan jäi häseltämään liikaa. Opettajalta tuli kommenttia myös siitä, että rennon hevosen saamiseksi ei pidä jäädä säätämään ohjilla, vaan tehdä töitä pohkeilla. Hyvä neuvo, mutta pohkeeni eivät halunneet reipastua. Välillä sain kuitenkin asetettua ja myödättyä riittävästi ja ajoissa, jolloin Jetti rentoutui huomattavasti.

Laukkakuviossa pyöräytin aina muutaman pääty-ympyrän samaa rentoutta tavoitellen ja sopivasta kohdasta tein lyhyemmän lävistäjän, jonka aikana tehtiin laukanvaihto. Toisessa päädyssä oikeaan kierrokseen menosta ei meinannut tulla mitään, sillä Jetti oli vakuuttunut läheisen traktorin aikovan käynnistyä yhtäkkiä ja nappaavan hevospolon mukaansa. Niinpä Jetti tuijotteli aina traktoria ja puski aina muutamien askelten ajan sisemmäs karkuun. En saanut tätä oikein millään kontrolliin, joten siinä päädyssä tuli ratsastettua aika puolihuolimattomasti. Vasemmassa kierroksessa puolestaan ongelmana oli taas toimimaton pohkeeni.

Molempiin suuntiin sain ehkä yhdet tai kahdet pikkuruiset onnistumiset, kun sain pyydettyä ja myödättyä, jolloin hevonenkin vähän rentoutui. Muuten menoni oli kyllä kaameaa enkä yhtään osannut parantaa sitä. Laukanvaihdot sen sijaan sujuivat ihan mukavasti molempiin suuntiin, kun Jetti vaihtoi helposti aika pienellä pyynnöllä. Itsellä pitäisi vain treenata sitä, etten könötä vaihtojen aikana etukumarassa, jolloin takapään vaihto saa tasapainon horjahtamaan.

Puolessa tunnissa ehti kentälläkin mennä perusjuttuja mukavasti. Itsellä jäi kyllä vähän kaihertamaan kaikki häseltäminen käsien kanssa ja pohkeiden toimimattomuus. Olen näemmä melkoisen hidas ja ennen kaikea onneton huomaamaan, milloin hevosta pitää komentaa, milloin palkita. Tuloksena on sitten pääosin vähän jännittyneenä kulkeva ratsu, joka ei tiedä, miten kuskia pitäisi yrittää ymmärtää.

Kaksi kolmesta

Treeniaiheiden puutteesta alkaa tulla jo melkoinen tapa Veronan kanssa. Ajattelin ensin harjoitella B-merkin kouluohjelmaa, mutta päädyinkin sitten perusratsastuksen pariin. Päätin pyöritellä ympyröitä ja voltteja, tehdä muutamia siirtymiä, lisäyksiä ja lyhennyksiä sekä treenailla taas pelkkää laukan hallintaa.

Alkuverkan tein tuttuun tapaan pitkin ohjin ravaillen, sillä Verona tuntuu tykkäävän tästä tavasta, ja alkukipittelyn jälkeen se yleensä jää ravailemaan letkeästi. Tämän jälkeen aloin pyöritellä jokaiseen kulmaan voltin, jonka aikana yritin vähän lyhentää askelta ja saada asetuksia läpi. Voltilta poistuessani puolestaan koetin saada Veronaa takaisin pidempään askeleeseen. Asetukset menivät läpi ihan ok, mutta askeleen lyhentäminen ja pidentäminen eivät oikein onnistuneet. Jos sainkin askelta lyhyemmäksi, katosi pieninkin ponnistus siitä sen mukana. Pidentämisessä olisin tarvinnut taas jotain ihmettä, sillä tällä kertaa pohkeeni eivät oikein tarkoittaneet tässä osiossa mitään.

Tästä harmistuneena päätin jatkaa ravissa lyhentämisen ja pidentämisen parissa. Pyörittelin isompia ympyröitä asetuksia hakien, ja kun tamma antoi vähän periksi, hurautin lävistäjää myöten uuteen suuntaan. Lävistäjän alussa otin vähän lyhyemmälle askeleelle ja sen onnistuessa pyysin reippaampaa menoa. Lyhennys tahtoi vieläkin olla vähän sitä, että vauhti sammuu kokonaan, mutta hetkittäin Verona lyhensi puolittain sinnepäin. Pidennykset eivät tosin vieläkään lähteneet kunnolla, vaan ennemminkin sain hevosen vain palautumaan normaaliin raviin.

Seuraavaksi otin jo laukkaa, sillä sen avulla hevoseen pitäisi viimeistään tulla virtaa. Päätin myös yrittää olla itse kontrolloimassa laukkaa vaikka sitten ympyröiden avulla. Ensimmäisissä nostoissa Verona ei halunnut tajuta, että pyydän laukkaa, vaan vastasi apuihini puskemalla sisälle. En vieläkään valaistunut, mitä ihmettä teen noina hetkinä. Laukka nousi lopulta, mutta myönnän vähän ajaneeni hevosen siihen. Verona innostui taas laukasta ja aina suoran koittaessa lähti kiihdyttämään. Pidin tamman sitten ympyrällä ja koetin saada aina puolet ympyrästä lyhyempää laukkaa ja toisen puolen normaalia. Lyhennysyritykset olivat varsin onnettomia, ja tamma pudotti herkästi raville, vaikka kuinka yritin muka pitää pohkeet tuntumalla.

Tein sitten aina välissä pienempiä ympyröitä, jolloin laukka vähän rauhoittui. Siitä koetin aina päästä jatkamaan suoraan, mutta niinä hetkinä tamma päätti taas itse mennä haluamaansa vauhtia. Harmitti jälleen, kun hevonen vei, ja minä vain vikisin. Yritin istua takajalkojen päällä, olla heilumatta laukan tahdissa ja vieläpä ottaa pidätteitä muistaen myödätä. Nämä palaset eivät kuitenkaan loksahtaneet paikoilleen, vaan tamma vei tämänkin laukkatehtävän nimiinsä. Tappioputkeni sen kuin siis jatkuu.

Loppuun päätin ottaa edes käynnin ja ravin haltuuni, jolloin saisin kaksi kolmesta askellajista edes toimimaan. Asettelin Veronaa ja myötäsin reilusti, kun se hakeutui pyöreämmäksi. Hiljalleen sain vähän antaa ohjaa, ja hevonen venytti mukavasti eteen alas. Suorat pätkät tosin aina pistivät tammaan vähän vauhtia, mutta tässä vaiheessa olin jo sen verran sisuuntunut, että kiihdyttely-yritykset jäivät hyvin lyhyiksi. Vähitellen tamma taas muisti, että tässä kohtaa saa ravata rennosti ja alkoi toimia paremmin.

Huomasin kuitenkin, että polle vähän puski kaarteissa sisäpohjetta vastaan, vaikka menikin näennäiset letkeästi. Se paljasti ikävästi sen, että taisin tämänkin tunnin ratsastaa pääosin ohjalla kerran pohkeiden toiminta loppuvaiheessa oli noinkin kehnoa. Kokeilin vielä loppuun muutamat siirtymät käyntiin ja siitä takaisin raviin. Muutamia kertoja piti vähän tahkota, kunnes Verona esitti parit pyöreänä tehdyt siirtymät, joihin oli varsin mukava lopettaa.

Pieniä ahaa-elämyksiä

Eilisen yksityistunnin opit jäivät sen verran mielen päälle, että päätin treenailla muutamia kohtia myös Veronan kanssa. Alkukäynnit ja -ravit tein pitkällä ohjalla ja annoin Veronan liikkua vapaasti. Tammalla olikin alussa vähän kipitystä, mutta hiljalleen se huomasi, että normaalisti etenevä, letkeä ravi riitti. Niinpä se aika nopeasti asettui ravaamaan pää rennosti matalampana. Näinä hetkinä sain testailtua pohkeita, jotka toimivat tänään vähän paremmin kuin parina aikaisempana kertana.

Alkulämmittelyn jälkeen siirryin tahkoamaan kolmikaarista kiemurauraa ensin käynnissä, sitten ravissa. Ainoa tavoitteeni oli saada myödättyä sisäohjasta riittävästi ja näin rentouttaa hevosta. Alussa jäin taas liikaa ohjaan kiinni. Jotenkin ajattelen, että kun pidän ohjasta kiinni, tajuaa polle jossain vaiheessa tehdä oikein. Niinpä aloin kerta toisen jälkeen hellittämään heti, kun hevonen asettui vähääkään. Koetin myös aina ensin korjata pohkeella ennen ohjaa. Oikealle asetukset alkoivat tulla aika kivasti, vasemmalle Verona puski hieman sisään, vaikka koetin olla hereillä pohkeillani. Tamma kuitenkin tajusi homman jujun aika vikkelään ja tuntui rentoutuvan hellityskohdissa mukavasti. Miinusta itselle siitä, että ulko-ohja eli sisäohjan matkassa ja löystyi usein myötäyshetkinä, vaikka ulko-ohjan tuki tulisi toki noina hetkinä säilyttää.

Ravissa alkoi kuitenkin hiljalleen tapahtua varsin mukavia ahaa-elämyksiä. Aloin huomata tehdä myötäyksiä oikeina hetkinä enkä koko ajan ollut varmistelemassa, että hevonen pysyy toivotusti. Hiljalleen Verona alkoi ravata rennosti pidemmän ja matalamman muodon kaltaisesti. Näinä hetkinä etenkin oikealle mentäessä sai unohtaa ohjat aika hyvin ja pohkeilla pystyi korjaamaan tarvittaessa. Siirryin kiemurauralta tekemään pääty-ympyröitä ja ravaamaan suoraan, jolloin tamma säilytti hyvät tulokset pidempiä hetkiä kuin yleensä. Välillä se tosin nosti päätään kuullessaan jotain ja lähti vähän kipittämään, mutta harjoitusravissa istuen ja puolipidätteillä sain sen taas rennompaan menoon.

Laukassa ajattelin hakea samaa rentoutta. Verona ei tosin ollut samaa mieltä, vaan oli ensin ymmärtämättä laukka-avut. Olisipa kiva tietää, miten kummassa pyydän sitä laukkaa, kun se jää nousematta. Laukassa en sitten osannut oikein vaikuttaa. Verona oli sopivan reipas, mutta en silti osannut asettaa sitä saati rentouttaa. Pitäisi keksiä edes jotain, jolla yrittää saada laukassa omia pyyntöjä selkeiksi. Nyt jään ilmeisen selvästi matkustajaksi, ja hevonen saa päättää, millaista tahtia edetään. Ongelmaksi väittäisin sen, että etenkin laukassa jään siihen ohjaan kiinni, jolloin pohkeeni unohtavat toimia, ja hevonen puolestaan harmistuu ohjissa roikkuvasta kuskista.

Loppuraveissa hain samaa rentoa meininkiä kuin aikaisemmassa treenissä. Se löytyi aika mukavasti, ja olin tammaan todella tyytyväinen. Se tuntui keskittyvän rauhassa ravaamiseen ja pysyi nätisti pää alhaalla. Tahti oli myös hallittavissa eikä Verona lähtenyt kiihdyttämään suorille juurikaan. Hiljalleen pidensin myös ohjaa lisää, jolloin tamma venytti sen mukana. Tästä jäi aika kivan letkeät fiilikset ja itselle mukava ahaa-elämys siitä, kuinka ilman ohjissa roikkumista on silti mahdollista myös ratsastaa.

Sama hevonen, uusi kokemus

Olin vähän toivonut polleksi Jussia, mutta perjantain arpaonni ei ollut ihan säädetty kohdilleen. Ratsunani oli Mortti, treeninä hevosen saaminen rennoksi ja pyöreäksi.

Tunnin kantavina apuina olivat puolipidäte, pohkeet ja myötäys oikeissa hetkissä. Tunti aloitettiin hakemalla käynnissä lyhyempää, mutta ei laiskaa askelta ottamalla puolipidätteillä, pyytämällä pohkeilla tarvittaessa ja myötäämällä oikeissa hetkissä. Mortti liikkui alussa vähän tahmeasti, mutta alkoi liikkua lämmettyään paremmin. Löysimme aika nopeasti yhteisen ajatuksen pyöreydestä, mutta varsinkin alussa sain toistaa pyynnöt usein uudelleen, sillä Mortti nakkasi itsensä helposti kulkemaan väärinpäin.

Kun ajatus pyöreydestä ja siihen johdattavista avuista oli saatu sekä kuskeille että hevosille hoksautettua, siirryttiin samaa tekemään ravissa. Kuviona oli pyöritellä sivujen keskelle voltit sekä ratsastaa kulmat kooten hevosta pyöreämmäksi ja lyhyemmälle askeleelle ja taas rentoutua, kun kulma oli ohi. Ravissa meni jälleen tovi, että sain vauhdikkaasti kipittäneen Mortin takaisin kuulolle. Hetken alkaa alkoi jo tuntua, etten saa mitään pyöreyttä irti, kunnes uskalsin ottaa napakammat avut ja muistaa myödätä pienistäkin pyöristymisistä. Sitten Mortti taas löysi itsensä ja alkoi kulkea pätkittäin kivasti. Huomasin tässä vaiheessa sen, että ratsastin taas liian paljon ohjalla. Olisin saanut keskittyä enemmän pohjeapuihin, jolloin hevonen lähtisi liikkumaan takaa ja tulisi sen seurauksena pyöreäksi.

Tunti meni mukavasti, vaikka töitä kyllä sai tehdä. Mortti liikkui kyllä useita hetkiä oikeinpäin ja pyöreänä, mutta jäin itse ilmeisesti pingottamaan, sillä se palasi hyvin herkästi takaisin jäykäksi. Jään varmistelemaan liikaa, jolloin en osaa rentoutua, mikä tietysti heijastuu hevoseen. Taas yksi asia, jota yrittää pitää muistissa. Tunnin lopussa piti vielä kysäistä opettajalta, olimmeko onnistuneet tunnin tehtävissä. Opettaja tuumasi minun päässeen vähillä kommenteilla sen takia, että aina hänen katsoessaan, Mortti liikkui rennosti tehtävää suorittaen. Oli mukava kuulla, ettei ollut itse keksinyt hyviä hetkiä omasta päästä. Eikä se lakkaa hämmästyttämästä, kuinka sama hevonen voi tarjota aivan uusia kokemuksia. Pisteet ja kiitokset tästäkin Mortille.

Rentous, onko se jotain syötävää?

Tuntuipa ratsastustauko hurjan pitkältä, kun juhannuksena talli oli kiinni ja itsekin reissussa. Oli siis ilo kivuta Kaapo-pollen selkään, kun tunnin aiheena oli sopivasti pohkeenväistöä, asettamista ja rentouden hakemista. Tuppaan olemaan välillä melkoinen hermokimppu säheltäjä hevosen selässä, joten minulle voisi pyhittää vaikka kokonaisen vuoden treeniaiheiksi rentouden hakemisen. Se tekisi todella hyvää.

Pohkeenväistöt tehtiin lävistäjää loivasti seuraten käynnissä ja ravissa. Lyhyille sivuille humpsautettiin voltit ja pohkeenväistökuvion alkuun palattiin rentoa askellajia hakien. Kaapo teki väistöt aika kivasti ja toi takajalkaansa aikaisempaa paremmin syvemmälle alle. Ravissa tosin sain olla topakkana pidätteiden kanssa, sillä polle olisi mieluusti humputellut lävistäjän ilman väistöaikeita. Olin kuitenkin hyvin tyytyväinen vielä tässä vaiheessa kykyyni rentoutua hieman eikä jäädä kiskomaan saati säheltämään.

Asettamista ja rentoutta haettiin kolmella ympyrällä, joita tahkottiin vasemmassa ja oikeassa kierroksessa. Opettaja kommentoi Kaapon kulkevan ihan mukavasti oikein päin, joskin ravissa asetukset tahtoivat yllättäen jäädä olemattomiksi. Opettaja vinkkasi myös hengittämään oikein syvään, sillä se rentouttaisi sekä kuskin että sitä myöten pollen. Kokeilinkin tätä kikkaa ja eiköhän Kaapokin huokaissut niinä kertoina, kun minä puhaltelin ilmoja pihalle. Myötäämisessäni olisi edelleen hurjasti hiottavaa. Joko unohdan sen kokonaan tai sitten suunnilleen nakkaan ohjat käsistäni. Kultaiselle keskitielle olisi tuossa suhteessa tarvetta.

Laukassa rentoutta haettiin siirtymisillä raviin. Ohjiin ei saanut koskea, joten istuntaa käyttämällä piti saada polle vaihtamaan askellajia yhden pykälän alemmas. Tästähän ei tahtonut tulla mitään. Kaapo villiintyi laukka-ajatuksesta ja nosteli niitä omaan tahtiinsa puskien minne lystäsi. Jarrutaidoton kuski vain vikisi selässä ja kirosi omaa osaamattomuuttaan. Sain kyllä hivenen jätettyä ohjilla jarruttamista, mutta voin ehkä yhden kerran sanoa onnistuneen täysin ilman ohjaa. Silloinkin viipotin Kaapon kyydissä koko kroppa piukeena ptruuta hokien. Vaihtoihan se polle raviin, mutta voisihan se ratsastus olla eleettömämpää ja ennen kaikkea hiljaisempaa. Laukkanostot sen sijaan olivat kivoja, sillä polle ampaisi pienestäkin ajatuksesta liikkeelle. Usein ei tarvittu edes sitä ajatusta, vaan muualla laukkaava toinen hevonen oli riittävä kimmoke Kaapolle.

Hoen tätä usein, mutta se on totta. Kun muistaa tehdä yhden asian, unohtaa kaksi. Kun sattuu vahingossa tekemään kaksi asiaa oikein, ei ole enää rento. Mahdoton palapeli tämä ratsastus. Onneksi tähän on hyvä parannuskeino: ratsasta, ratsasta, ratsasta vielä vähän ja paljon päälle. Ensi maanantaina alkaisi neljän päivän sennujen teholeiri Pudasjärvellä. Jänskättää, sillä odotukset ovat suuret. Pitää toivoa, että sieltä pääsee mutkattomasti nettiin. Saisi pidettyä sielläkin kirjoittelun matkassa.

Vauhdikasta opittavaa

Jaaha. On vissiin ollut "kiirettä", kun ei ole ehtinyt blogia päivitellä. Mitäs tässä nyt onkaan rästissä, neljä ratsastuskertaa? Kyllä. Ensin pitää nähdä vaivaa, että muistan kaikki pollet. Olisikohan järjestys jotain tällaista, että Tapsa, Eetu ja sitten Rappen kahdesti. No, näillä mennään ja hyvin tiiviillä kerronnalla.

12.11. Teema: hevonen ja ratsastaja rennoiksi

Pollekseni tuli Tapsa, voi kauhistus. Eihän siinä muu auttanut kuin toivoa, ettei tunnin teemana ole mikään vauhdikas asia. Onneksi ei ollut, vaan perusratsastuksen avaintekijöitä: rentous. Käytimme tunnin keskittyen omaan istuntaan ja siihen, kuinka se vaikutti hevoseen.

Tavoitteena oli saavuttaa rentous, jonka myötä hevonen pyöristyisi ja alkaisi työskennellä itsekin. No, ei paljoa tarvitse selittää sitä, että olen auttamattamattoman huono näissä asioissa, mutta jotain positiivista. Parina kolmena hetkenä tunnin aikana huomasin, että nyt teen jotain oikein. Tapsa pehmeni alla sopivasti ja haki itseään kunnolla. Se oli hieno fiilis, vaikka muu osa tunnista menikin miettiessä, miten ihmeessä tämä tehdään.

Tärkeä pointti oli se omakin asento, totta kai. Opettaja sanoi, että hevonen on aina sellainen kuin ratsastajansa: jos kuski on ihan pinkeänä, hevonen on myös. Ei polle ala tehdä asialle mitään, jos kuski välittää tuollaista pinkeysviestiä. Tästä siis opiksi pitäisi ottaa jatkoa varten.

19.11. Teema: vauhdin hallinta

Olen tosi kiitollinen tässä vaiheessa opettajalleni. Hän on alkanut kiinnittää huomiota siihen, että olen hukannut jarrut aivan täysin. Siihen lääkkeenä hän on nyt kolmen kerran ajan pistänyt minulle sellaisia polleja, joiden kanssa jarruja saa etsiä. Uskomattoman hienoa, että vaikka joskus luulee olevansa unohtunut ja piiloutunut sinne kaviouralle opettajan silmistä, ei se kuitenkaan niin ole.

Sain pollekseni Eetu-ponin. :) Se on ihastuttavan reipas, mutta samalla saattaa innostua niin, että minunlaisella jarruttomalla kuskilla homma menee vähän plörinäksi. Tunnin treenejä en varsinaisesti muista. Taisipa olla peruskauraa eli vauhdin säätämistä eri askellajeissa.

Muistan kuitenkin lopputunnin treenin. Siinä laukkasimme pitkää sivua myöten päätyä kohden, josta teimme täyskaarrosmaisen tempun, jotta pääsimme takaisin toista päätyä kohden. Tässä piti päästä takaisin uralle pysyen vastalaukassa. No, Eetu oikaisi käännökset oikein tehokkaasti (esteillä tästä olisi hyötyä) ja suunnilleen piti vastalaukkansa. Eli ei ihan höpöksi mennyt, vaikka käännöksistä sainkin tiukkaa komentoa moneen otteeseen. Unohdan aina hallita sitä hevosen toista puolta, kun pyydän toiselta jotain. Taas uusi oppi, jippii.

26.11. Teema: puomeilla vauhdit hallintaan

Vauhdikkaat tunnit jatkuivat, kun sain pollekseni pitkästä aikaa (kahdeksan kuukautta) Rappenin. Aiheena olivat puomit ja yllättäen taas se, että vauhti saadaan siihen tahtiin kuin halutaan. Tarkat treenit ovat taas kadonneet mielestä. Taisi olla puomisuoraa, johon ympättiin toivottuja vauhteja ja sitten peruskipityksiä.

Meillähän se meni aika höpöksi, kun minä en tajua jarruista mitään. Rappen lämpeni hivenen ja teutaroi jarrutuskomennoilleni hyvin. Paikallaankin seisominen oli tälle pollelle hurjan vaikeaa, mutta vauhtia löytyi senkin edestä.

Muistan tunnista sen, että aika höpöksi treenit menivät. Rappen pudottaa vielä laukasta aika herkästi raville ja korvaa laukassa tasapainon toisinaan vauhdilla. Se on vähän mahdoton yhtälö minunlaiselle kokemattomalle kuskille. Mutta ainakaan ei ollut hidas tunti, jotain hyvää.

3.12. Teema: rytmi ja laukanvaihdot

Minulle on jäänyt kammo esteistä. Olin tunnin aikana moneen kertaan niin peloissani, että harkitsin vakavasti sanovani opettajalle, etten uskalla hypätä. Onneksi noiden sanojen tuominen mielestä ulos ei onnistunut. Pelosta ei pääse yli muuten kuin kohtaamalla se.

Tunnin alussa treenattiin taas vauhtia. Uraa ympäri eri askellajeissa ja tsekattiin, että meillä on hevonen matkassa. Uskomatonta, mutta totta. Rappen ravaili uskomattoman hitaasti! :) Olin ihan mielissäni siitä, koska silloin se pysyi hallussa. Toki piti kokeilla, ettei se sentään nuku. Ihan hereillä oli ja vastasi pyyntöön reippaudesta kivasti. Laukkakin pysyi hallussa ja sain siihen vauhtia, mutta myös hitautta. Hyvä alku!

Kyllä on myönnettävä, että ennen tuntia selasin muiden osallistujien pollet läpi ja mietin, vaihtaisiko joku päikseen. Harmi, että polletarjonta ei ollut kovin hyvä, joten pitäydyin Rappenissa, vaikka huolestuttikin. Yritin vain ajatella, että tällä tavalla sitä oppii.

Hyppäsimme ristikkoa, joka muuttui pystyksi ja vähän korkeammaksi verryttelynä ympyrällä. Huoleni vain kasvoi, kun Rappen pudotti laukasta vilkkaasti raville ennen estettä. Kyllähän se yli pääsi, mutten ole tottunut moiseen. Rappen pysyi kuitenkin laukassa kivasti hanskassa ja ylitti esteen hyvin.

Sitten päästiinkin jälleen treenaamaan laukanvaihtoja ja kiemuraista estereittiä. Oikeassa laukassa vinon esteen yli ja siitä heti vasemmalle uutta estettä kohden. Sen jälkeen taas oikealle. Epävarmuuteni kierrähti ihan uuteen ulottuvuuteen, kun huomasin harjoituksessa, etten saanut Rappenia pysymään esteen keskellä. Auttamattomasti se valui ulos ja siitä seurauksena menin toisen esteen ohi toistuvasti. Lopussa minusta tuntui, että olin jo niin valmistautunut esteen ohitukseen, että suorastaan pyysin sitä Rappenilta. Opettaja tuli seisomaan ohitusreitille ja kas, Rappen hyppäsi nätisti esteen. Laukkakin vaihtui aina välillä.

Tämän jälkeen otettiin kahden esteen suoraa, johon piti saada toivotut laukka-askeleet, kuusi ja viisi. Kuusi meni hyvin, kunhan vähän keräsin Rappenin menohaluja kasaan. Onnistuin muuten kohtuudella pitämään pollen hallussani, sillä muistin itse rentoutua suunnilleen aina, kun Rappen oli innostumassa liikaa. Se tuntui auttavan, vaikka kyllähän polle vähän tepasteli odotuskohdissa omiaan, mutta ei lähtenyt kummemmin kaahailemaan. Laukassakin sain Rappenin malttamaan ja odottamaan vähän pyyntöjäni. Se kruunasi kyllä tunnin. :) Suoralla minua hirvitti ihan hulluna pyytää Rappenia viiden askeleen laukkaan. Minua pelotti niin uskomattoman paljon, että se kieltää. Näin ei onneksi käynyt, vaikka hypyt lipuivat taas kauhistuttavan lähelle esteen reunoja. Sykemittarini näyttikin esteiden jälkeen uskomattomia lukuja: sydän pamppaili kevyesti 175 tuntumissa.

Sivuhuomio tässä kohden. Jalustimieni mitat taisivat kerrankin osua kohdilleen. Hypyissä ei ollut ongelmia asennon kanssa muuten kuin se, että olen taas alkanut harrastaa sukeltelua. Huonompi homma, sillä siitä asennosta lentää niin helposti maahan, jos polle kieltää. Mutta muuten ei jaloilla ollut hypyissä ongelmia.

Hyppäsimme myös pienen radan, joka oli pitkä ja harvaesteinen. Lähdimme oikeassa laukassa aiemmin hypätyn vinon esteen yli. Siitä laukan piti vaihtua vasemmaksi ja suuntasimme kahden esteen suoralle. Siitä pitkä laukkapätkä toisen vinon esteen yli ja ensimmäisenä hypätyn vinon yli. Meillä meni tosi hienosti! Rappen vaihteli laukat käsittääkseni joka kohdassa ja vauhti pysyi toivottuna. Toki taas pelotti kuin pientä hiirtä, mutta hitto, että olin ylpeä meistä molemmista! Siinä tuli kyllä niin loistava kruunaus tunnille, etten olisi uskonut alkutunnista moiseen. Hyvä, Rappen!

Vaikeampana treeninä otimme ns. uusintaradan. Suoran linjan esteet piti hypätä niin, että siirrymme esteiden välistä ensimmäiseen hyppyyn ja teimme todella tiukan käännöksen esteeltä oikeassa laukassa tultuna vasemmalle ja siitä heti toista estettä kohden ja päädyssä sama homma. Ei sujunut minulta. Rappen osaisi homman, mutta minä en osannut ja sille ei mahtanut mitään. Uskalsin kuitenkin toisella yrittämällä ottaa tiukan käännöksen, mikä vähän palveli treeniä. No, ensi kerralla paremmin taas. :)

Rappen on kyllä mainio polle, ehkei tällaiselle estekammoiselle moiselle tunnille, mutta muutoin. Vauhtia ja virtaa löytyy, mutta myös herkkyyttä. Kiva pollekaveri, ei siinä mitään. Etenkin kun se palvelee todella mainiosti kuskin ongelmien selvittelyssä.