Lauantaina löysin itseni taas tallin opettajan luota Jetin kyydistä, kun vein aivan liian harvoin ratsastavan ystäväni hevosten pariin. Kävimme aluksi noin puolen tunnin rauhallisen maastolenkin metsäpolkuja pitkin ja mukaan mahtui yksi lyhyt ravipätkä. Jetti näki pari kolme kertaa mörköjä, mutta reagoi niihin onneksi vain vipsauttamalla takapäänsä turvaan. Muuten oli ihan kiva käydä köpöttelemässä metsässä.
Kentälle päästyämme opettaja antoi tehtäväksi mennä pääty-ympyrää kääntämis- ja suoristamisajatuksella lyhyesti käynnissä, sitten jo ravissa. Hevosta ei siis pidetty koko aikaa asettuneena, vaan ympyrä mielettiin kulmikkaaksi, johon mahtui myös hetkellisiä suoria pätkiä. Opettajan toiveena oli, että saisin Jetin kulkemaan vähän pidempänä ja rentona.
Sekä käynnissä että ravissa Jetti tahtoi vähän puskea sisälle. Pohkeeni eivät osanneet korjata menoa yhtään, jolloin käteni alkoivat elää liikaa. Opettajalta tuli useasti noottia siitä, etten myötää riittävästi saati ajoissa ja että päästän ulko-ohjan löysäksi. Oikea kierros oli hitusen helpompi, mutta vasemmalle valumista tapahtui pahemmin. En tajua, miten en saanut itseäni kasaan, vaan jäi häseltämään liikaa. Opettajalta tuli kommenttia myös siitä, että rennon hevosen saamiseksi ei pidä jäädä säätämään ohjilla, vaan tehdä töitä pohkeilla. Hyvä neuvo, mutta pohkeeni eivät halunneet reipastua. Välillä sain kuitenkin asetettua ja myödättyä riittävästi ja ajoissa, jolloin Jetti rentoutui huomattavasti.
Laukkakuviossa pyöräytin aina muutaman pääty-ympyrän samaa rentoutta tavoitellen ja sopivasta kohdasta tein lyhyemmän lävistäjän, jonka aikana tehtiin laukanvaihto. Toisessa päädyssä oikeaan kierrokseen menosta ei meinannut tulla mitään, sillä Jetti oli vakuuttunut läheisen traktorin aikovan käynnistyä yhtäkkiä ja nappaavan hevospolon mukaansa. Niinpä Jetti tuijotteli aina traktoria ja puski aina muutamien askelten ajan sisemmäs karkuun. En saanut tätä oikein millään kontrolliin, joten siinä päädyssä tuli ratsastettua aika puolihuolimattomasti. Vasemmassa kierroksessa puolestaan ongelmana oli taas toimimaton pohkeeni.
Molempiin suuntiin sain ehkä yhdet tai kahdet pikkuruiset onnistumiset, kun sain pyydettyä ja myödättyä, jolloin hevonenkin vähän rentoutui. Muuten menoni oli kyllä kaameaa enkä yhtään osannut parantaa sitä. Laukanvaihdot sen sijaan sujuivat ihan mukavasti molempiin suuntiin, kun Jetti vaihtoi helposti aika pienellä pyynnöllä. Itsellä pitäisi vain treenata sitä, etten könötä vaihtojen aikana etukumarassa, jolloin takapään vaihto saa tasapainon horjahtamaan.
Puolessa tunnissa ehti kentälläkin mennä perusjuttuja mukavasti. Itsellä jäi kyllä vähän kaihertamaan kaikki häseltäminen käsien kanssa ja pohkeiden toimimattomuus. Olen näemmä melkoisen hidas ja ennen kaikea onneton huomaamaan, milloin hevosta pitää komentaa, milloin palkita. Tuloksena on sitten pääosin vähän jännittyneenä kulkeva ratsu, joka ei tiedä, miten kuskia pitäisi yrittää ymmärtää.
