Viikon seitsemäs ratsastustuntini oli blogianikin seuraavan Kaisan kanssa jaettu tunti tallilla. Olin toivonut hevoseksi Peraa, ja toive meni kaikeksi onneksi läpi. Opettaja kyseli toiveita tunnin aluksi, mutta en ollut keksinyt niitä. Niinpä pääsimme treenaamaan vähän hevosen kokoamista lävistäjille tehtyjen sulkutaivutuksen kaltaisesti toteutettujen takapään siirtojen ja asettamisten avulla.
Alkuverkkana teimme käynnissä ja ravissa asetuksia niin suoralla kuin ympyröillä. Pera liikkui alussa vähän tihkaasti, mutta alkoi hiljalleen uskoa pyyntöjä paremmin. Asetukset sujuivat oikealle vähän paremmin, kun taas vasen oli melkoisen vaikea. En tahtonut jostain syystä saada asetusta läpi, vaan jäin ilmeisesti roikkumaan sisäohjassa pohje täysin työttömänä. Korjasin menoa noina hetkinä asettamalla vähän ulos ja yritin saada sisäpohjetta toimimaan. Opettajalta tuli hoksautus, etten myötäisi aina välittömästi, vaan odottaisin hevosen rehellisesti antavan periksi. Huomasin tästä, kuinka oikein ylikorostetusti nakkaan ohjaa löysäksi, kun hevonen käy hetkenkään pyöreänä. Opettajan avustamana onnistuin välillä pitämään asetusta oikein, jolloin Pera alkoi rehellisemmin myödätä. Niinä hetkinä hallitumpi myötääminen sai hevosen venyttämään mukavan pyöreänä.
Tämän jälkeen lähdettiin tahkoamaan sekä käynnissä että ravissa lävistäjiä, joiden aikana aluksi vain pariin kertaan, sitten koko lävistäjän mitalta siirrettiin hevosen takapäätä ulos pitäen asetus samassa suunnassa kuin takapää. Itselle helpommalta suunnalta tuntui oikea kierros, jossa asetus ja hevosen takapää olivat oikealle. Opettajalta tuli kuitenkin hoksautus siitä, etten jäisi vasemmalta niin paljon kiinni, vaan antaisin hevoselle sieltä tilaa. Välillä Pera meni ihan kivasti, mutta sitten taas vasemmassa kierroksessa en tahtonut saada pyyntöjä niin hyvin läpi. Jotenkin tykkäsin vuorostaan jäädä siihen ulko-ohjaan kiinni, mikä vaikeutti asetuksen saamista oikein. Toisaalta taas vasen pohkeeni ei osannut olla tukena, kun oikea pohje pyysi hevosen takapäätä ulos. Välillä liirasimme vähän liikaakin ulos. Muutamia hetkiä käynnissä sain kuitenkin Peraa vähän lyhyempään käyntiin ja avut oikein, jolloin Pera pyöristyi hienosti ja teki liikkeen kevyesti.
Lävistäjien loppuun pyöriteltiin lopuksi ympyröitä laukassa. Opettaja neuvoi tekemään nostot lyhyestä, pyöreästä käynnistä ja pitämään ohjat silloin hyvin tuntumalla. Taisin saada yhden tai kaksi kelvollista nostoa, mutta muuten hoputin hevosen laukkaan tai annoin sen kipittää muutaman raviaskeleen väliin. Apuni eivät ilmeisesti olleet kovin vaativat enkä huolehtinut hevosen tarmokkuudesta. Laukassa opettaja ohjeisti aluksi ottamaan reippaampaa estelaukkaa ja olemaan itse siinä mahdollisimman hiljaa. Siitä sitten saattoi alkaa pyydellä asetuksia ja antaa hevosen tulla vähän rauhallisempaan laukkaan.
Vasemmassa laukassa haasteeksi nousi se, että asetusta tehdessäni unohdin ulkopuolen kokonaan, jolloin hevonen valui sieltä vähän ulos. Sain melkoisen tarmokkaasti vahtia ulkopuolta, jolloin taas unohdin asetukset. Hetkittäin sain keskityttyä paremmin, jolloin Pera väläytti muutamia hyviä askeleita. Itse olin tyytyväinen siihen, etten ainakaan omasta mielestäni soutanut laukan matkassa, vaan sain hallittua ylävartaloa mukavasti. Oikeassa kierroksessa meno alkoi aluksi kivasti. Sain Peraa vähän myötäämään, mutta hiljalleen polle alkoi yrittää ulkopuolelta karkuun ja onnistuikin parit kerrat viemään minut mennessään toista päätyä kohti, jossa kaveripolle oli. Olin varsin hämmästynyt, sillä en edes muista, milloin Pera olisi tällaista tehnyt.
Yritin sitten keskittyä pitämään ulkopuolen jämäkkänä, mutta vielä kertaalleen Pera yritti kiikuttaa minut mennessään. Näpsäytin sitten ulkopuolelle raipalla ja sain hevosen käännettyä oikeaan suuntaan. Pera ei tosin arvostanut tätä, vaan alkoi häseltää. Opettaja otti meidät syyniin ja aikansa tarkkailtuun teki seuraavan analyysin: olen kiertynyt vartalostani niin, että vasen pohkeeni on paljon edempänä kuin oikea. Samalla painoni on vasemmalla ja kertoo koko ajan hevoselle, että tule tänne. Samalla käteni puolestaan koettavat kertoa, että menepäs tuonne toisaalle. Ristiriitaisista avuista hevonen sitten päätti totella istuntaa, jolloin se minun mielestäni puski vasemmalle. Opettaja kehotti kurkkaamaan aina vasemman olkapään yli, jotta istunta korjaantuisi.
Pera kuitenkin oli vetäissyt herneen ja parikin raippakorjauksesta eikä ollut oikein kuulolla. Mikään yritykseni ei mennyt läpi, vaan hevonen laukkasi täysin oman mielensä mukaan. Oli vähän orpo olo, kun huomasin, ettei minulla ole otetta hevoseen. Pera ei kaahannut, mutta oli silti aika outoa olla hevosen selässä, kun siihen ei voinut vaikuttaa. Opettaja koetti ohjeistaa, mutta en enää saanut hevosta kuulolle. Asetukset, vauhdin säätelyt tai myötäyksetkään eivät saaneet hevosta kuulolle tai rauhoittumaan. Lopulta sain muutaman sinnepäin menneen askeleen, josta pääsin siirtymään raville. Ravissa Pera kuunteli hitusen paremmin, mutta siitä huomasi sen saaneen tältä päivää tarpeekseen. Ravailin sitten sen verran vielä, että sain sen vähän rentoutumaan ja siirsin käyntiin. Muuten kivasti menneelle tunnille tuli kyllä tosi harmillinen päätös, mutta toisaalta en kyllä kuvitellutkaan saavani noin suurta istuntavirhettä muutamassa minuutissa korjattua.
Välillä tunnin aikana sisäinen kouluratsastajani myhäili, mutta tunnin päätös sai sen puolen minusta kyllä hyppimään koulusilinterin lyttyyn. Harmitti todella paljon, että sain Peran viriteltyä häsellysfiilikseen ja vielä enemmän tympi, etten saanut hevosta siitä rauhoitettua. Oli kuitenkin todella valaisevaa saada opettajalta kommenttia istunnan vinoudesta ja sen vaikutuksesta hevoseen. Seuraava iso askel olisi alkaa tietoisesti muokata omaa istuntaa. Istuntatunnit olisivat siis enemmän kuin paikallaan, vaikka ne eivät ihan suosikkituntiaiheisiini kuulukaan. Muuten on kuitenkin aika turha yrittää mitään vaikeampaa, kun ihan perusasioidenkin onnistuminen lähtee hyvästä istunnasta.
