Alkukäynneissä meno vaikutti hyvältä. Tapsa kulki itse pitkällä, vetävällä askeleella, ja saatoin vain nauttia. Ohjat kerätessä meno vähän hyytyi, mutta polle kulki silti enimmäkseen omalla moottorilla. Sitten huomasin, että mitä enemmän vaikutin hevoseen, sitä laiskemmaksi se alkoi käydä. Minulla on kaksi tulkintaa tähän. Ensimmäinen on se, että jäin pyynnöissäni puristamaan enkä ollut looginen. Toinen on puolestaan se, etten pyytänyt tarpeeksi tomerasti, jotta polle olisi viitsinyt totella. Epäilen vähän enemmän tuota ensimmäistä, sillä monissa laukkahetkissä huomasin puhkuvani ja puskevani hevosta liikkumaan sen sijaan, että olisin vain komentanut napakasti, että nyt muuten laukataan. Tallin entinen opettaja tuumasikin tunnin lopuksi, ettei Tapsaa ratsasteta kannuksilla tai raipalla, vaan asenteella. Minun asenteeni on ilmeisen olematon näiden haastavimpien hevosten kanssa.
Tunti meni suurimmaksi osaksi päin prinkkalaa. Siksipä kertaan vain muutaman keskeisimmän kohdan ja mietin, mikä meni vikaan ja mitä olisin voinut tehdä toisin. Tunnin keskeisin treeni oli laukkojen vaihtaminen esteellä. Vasemmassa laukassa esteelle lähestymisen suurimmat ongelmat olivat vauhdin puute ja vinkkarallaan oleva hevonen. Jostain syystä yritin päästä ylipäänsä esteelle ja kuvitella, että siinä johtamalla hevonen vipsauttaa toivotun laukan. Tapsahan ei alkanut ilmaiseksi hommia tehdä, joten kerta toisen jälkeen tulimme edelleen vasemmassa laukassa alas. Kaikki keskittymiseni meni siihen, että sain hevosen hoputettua esteelle, jolloin hevosen suoristaminen kärsi pahemman kerran. Mistä saisi lisää keskittymiskykyä?
Lopulta toivotut seitsemän askelta.
Oikeasta laukasta oli paljon helpompi saada vaihdettua esteellä vasen laukka. Vauhtia ei vieläkään kummemmin ollut, ja ajauduimme kerta toisen jälkeen liiaksi vasemmalle, mutta sentään menimme yli ja laskeuduimme toivotussa laukassa. Olisin kuitenkin saanut olla todella paljon aktiivisempana vasemman pohkeeni kanssa, jotta Tapsa olisi lopettanut valumisen vasemmalle. Mutta jälleen kerran en kyennyt keskittymään kuin yhteen asiaan eli esteen yli pääsemiseen, jolloin korjaustoimenpiteitä ei tullut tehtyä.
Onnistunut vaihto esteellä.
Toinen koko tunnin ajan vaivannut ongelma oli vauhdin puute. Sain alkutunnista edellisen kuskin jäljiltä reippaana kulkeneen pollen hyydytettyä pahemman kerran. Laukat nousivat pääsääntöisesti, mutta ratatempoa tai muutenkaan sujuvaa laukkaa en saanut pollesta kaivettua oikeina hetkinä. Vaikka yritin kyllä, niin onnistuminen jäi tulematta. Ratsastukseni vauhdin hakemiseksi oli jo varsin karmeaa. Hoputin, heiluin, huidoin ja vieläpä äänellä vähemmän sievistelemättä komensin. Tapsa taas ei korvaansa lotkauttanut eikä imenyt yhdellekään esteelle. Stoppasipa se yhdelle esteellekin, kun oma kuntoni loppui kesken enkä jaksanut enää hoputtaa sitä. Niin ja toiselle esteelle se hyytyi puolittain sen päälle. Onneksi oli ristikko kyseessä, niin sain pollen nostelemaan pysähdyksen jälkeen takajalatkin siitä yli. En vain tajunnut, miten Tapsan saa laukkaamaan. Muutaman kerran se oma-aloitteisesti reipastui, mutta nämä hetket sijoittuivat jo hypättyjen esteiden jälkeen. Enkä silloin tunnusta itse tehneeni asian eteen mitään. Olisiko näissä hetkissä avainsanana ollut juuri oma rentous ja hevoselle rauhan antaminen?
Aina on aikaa halia heppaa.
Tunti ei ollut kauhean kiva, sillä tykkään esteistä ja haluaisin myös ehtiä nauttia niistä tunnin aikana. Laiskempien hevosten kanssa tämä usein ei onnistu, sillä en vieläkään tajua, missä niiden starttinappula sijaitsee. Tosin Tapsa meni kuitenkin kaikesta muusta yli kerralla paitsi niistä kahdesta esteestä. Sinällään siis ihan ok, mutta tyyli ja sujuvuus olivat kaukana. Hepalle pisteet kuitenkin siitä, että se jaksoi kuskia koko tunnin. Herneilyyn taipuvaisempi ratsu olisi tainnut jättää näin pahasti häseltäneen kuskin matkasta jo tunnin ensimmäisen puolikkaan aikana. Olipahan kunnon paluu maanpinnalle -tunti, jos ei muuta.
Videoista kiitos Noralle!
