tiistai 21. joulukuuta 2010

Töitä onnistumishetkien eteen

Otin ja korvasin ensi viikon perjantain näin hyvissä ajoin. Pollenani oli Poku, ja treeninä oli ympyröillä asettamisen kautta pyöreämmän hevosen löytäminen. Hirvittelin jo aluksi sitä, kuinka oikeassa kierroksessa olisi taas tuskaisat paikat pollen jäykkyyden vuoksi. Eikä siitä hirvittelystä ihan kauas jääty, vaikka ei onneksi ollut ihan pahintakaan.

Tunti aloitettiin ensin onneksi Pokun jäykemmästä puolesta eli oikeasta kierroksesta. Opettaja ohjeisti minua asettamaan ja myötäämään heti ja reilusti, vaikka kuinka tuntuisi, että Poku saattaisi puskea vastaan. Niinä hetkinä opettaja kertoi parhaana apuna toimivan oman painon siirto ulommas ja sisäpohkeella koputtelu. Mutta sisäohja piti antaa olla mahdollisimman rauhassa. Yritin sitten toteuttaa tarkkoja ohjeita tunnollisesti ja myötäsin aina ja koetin ohjan sijaan tehdä pohkeilla enemmän. Oikea kierros oli kyllä sekä käynnissä että ravissa aika tuskallinen, mutta pätkittäin Poku alkoi rentoutua eikä enää puskenut läpi. Jopa myötäasetukset löytyivät hetkittäin ihan kivasti, ja pohjeavutkin menivät läpi. Ravissa Pokua oli vähän helpompi kontrolloida, ja olin hyvin tyytyväinen niihin muutamiin rentoihin ja puolipyöreisiin hetkiin. Helppoahan se ei tietenkään ollut, mutta oikeaan suuntaan menimme pollen kanssa opettajan kehuista päätellen.

Vasemmassa kierroksessa tuntui taas siltä, että hevonen olisi vaihdettu kesken kaiken. Ei mitään puskemisia sisään, ja Poku oli kevyt kädelle. Asetukset menivät läpi hyvin kevyesti, joskin opettaja hoksautti ottamaan välillä vasta-asetuksia, että sekin puoli olisi hallinnassa. Tässä kierroksessa Poku rentoutui ja pyöristyi paremmin. Ravissa meno oli leppoisaa, parhaimpana antina oli tunne siitä, että hevonen oli avuilla ja suorana. Se oli oikein mukava tunne, jotenkin niin helppo taas kerran.

Laukassa pyrittiin hakemaan samoja pyöreitä hetkiä kuin käynnissä ja ravissa. Pokun laukka oli tuttuun tapaan ponnetonta, joten huomio tahtoi valua vauhdin säilyttämiseen, jolloin varsinainen treeni vähän unohtui. Oikea kierros oli taas melkoista uurastamista, jotta sain edes pienet tasaiset ja rennommat hetket. Paljoa ei voi kehua menoa, mutta aina onneksi voi tuumata, että olisi se kauheampaakin voinut olla.

Vasempaan kierrokseen meno oli jälleen parempaa, joskin vauhtia sai taas hakea. Poku tarjosi pukkiakin mieluummin kuin vauhtia, joten tilanne oli vähän toivoton. Asetukset kuitenkin menivät kivasti läpi, ja vasta-asetus etenkin tasapainotti menoa. Pariin kertaan Poku pyöristyi rehellisesti, joten päällimmäiseksi mieleen jäi onnistuminen.

Pokukin on kiva hevonen, kunhan sen saa vähän rennommaksi ja etenemään. Esteillähän se on yksi suosikeistani, siellä kun ei tarvitse ajatella pyöristymisiä ja asetuksia ihan samalla tavalla kuin kouluväännössä.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Ympyrällä treenailua

Tallin pikkujoulujen treenit veivät maneesista vähän tilaa, joten opettaja sovelsi sunnuntain kunniaksi treenit pääty-ympyrälle. Ratsunani oli nuori herra Kaapo, ja muita tuntilaisia vain kaksi. Mukavan henkilökohtaista opetusta oli siis luvassa.

Tunti aloitettiin tekemällä ensin vasta-asetuksia, ja niiden mentyä läpi puolestaan myötäasetuksia. Kaapo jahkaili vähän alussa molempia asetuksia vastaan, mutta alkoi hiljalleen tulla kuulolle. Myötäasetuksissa oli taas haastavaa saada polle asettumaan ilman, että se lähti valumaan asetuksen suuntaan. Jostain syystä sisäpohkeeni ei taas halunnut toimia alkuunkaan ja jos sain koputeltua sillä pollea, tulkitsi tämä sen vauhdin lisäämiseksi. Opettaja neuvoi hakemaan sitä kohtaa pollen kyljestä, josta se ottaisi pohkeavun oikein. Hän myös rohkaisi jatkamaan kerta toisen jälkeen, vaikka Kaapo ottaisikin vauhtia. Luovuttaa ei siis saanut, sillä silloin hevonen saisi väärän merkityksen avulle. Hiljalleen aloimme saada kivoja, pyöreitä pätkiä, joiden aikana ratsastus tuntui mukavan helpolta. Onnistumisia tuli kaikeksi onneksi sekä käynnissä että ravissa.

Seuraava kuvio oli käynnissä tuoda hevosen etupää ympyrän sisälle ja väistättää takapäätä ulos. Alussa sain jarrutella Kaapoa todella paljon, jotta sain etupään askeltamaan pienemmin. Kun se oli hanskassa, aloimme hakea takapäätä liikkeelle. Kun muistin jarruttaa sopivasti ja pyytää rohkeasti takapäätä liikkumaan, loksahti Kaapo pyöreäksi ja rennoksi. Näinä hetkinä sain taas huomata sen, kuinka allani työskentelee hieno hevonen. Kaapo keskittyi ajoittain todella hyvin työskentelemään ja muinakin hetkinä askarteli kovasti keksiäkseen, mitä kulloinkin mahdan tarkoittaa.

Tämän jälkeen siirryttiin taas raviin, jossa pyrittiin ottamaan avotaivutuksia mukaan. Meiltä Kaapon kanssa se ei sujunut laisinkaan, kun en saanut sisäpohjettani pitämään hevosta ympyrällä asettumisen kera, vaan polle puski niinä hetkinä läpi. Opettaja kyllä yritti auttaa ja ohjeistaa, mutta olen ennenkin törmännyt Kaapon kanssa siihen, että sisäpuoleni ei jostain syystä halua toimia. Keskityin sitten hakemaan myötäasetuksia ja rennompaa hevosta. Tässä onnistuimme pätkittäin aika hyvin, joten en jäänyt murehtimaan avotaivutuksen epäonnistumista.

Väliin otimme myös laukkaa, jossa oli tarkoitus saada tasapainoinen, rauhallinen hevonen. Kaapo tietenkin tykkäsi ottaa alussa vähän kierroksia, jota opettaja ohjeisti hallitsemaan istumalla syvemmin satulaan siten, ettei mene laukan liikkeeseen istunnalla niin paljon mukaan. Kädet puolestaan saivat myödätä ja pohkeen piti pitää lähellä, jotta rytmi säilyisi. Pätkittäin sain Kaapon rauhallisempaan laukkaan, jolloin opettaja korosti rentoutumisen merkitystä. Sain myös laukkojen aikana pari pyöreämpää hetkeä, joten tästäkin kuviosta jäi ihan hyvä mieli.

Tunnin lopussa tuumasin opettajalle, että kyllä tässä Kaapossa sitä jotain on. Ennen en saanut siltä yhtään mitään myötäyksen kaltaistakaan, ja nyt niitä tulee jo useampia tunnin aikana. Opettaja tuumasi siihen, että eiköhän se tarkoita sitä, että sekä hevonen että kuski ovat kehittyneet. Jännä nähdä, saisimmeko Kaapon kanssa jatkossakin yhtä hyviä onnistumisia.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Sama hevonen, uusi kokemus

Olin vähän toivonut polleksi Jussia, mutta perjantain arpaonni ei ollut ihan säädetty kohdilleen. Ratsunani oli Mortti, treeninä hevosen saaminen rennoksi ja pyöreäksi.

Tunnin kantavina apuina olivat puolipidäte, pohkeet ja myötäys oikeissa hetkissä. Tunti aloitettiin hakemalla käynnissä lyhyempää, mutta ei laiskaa askelta ottamalla puolipidätteillä, pyytämällä pohkeilla tarvittaessa ja myötäämällä oikeissa hetkissä. Mortti liikkui alussa vähän tahmeasti, mutta alkoi liikkua lämmettyään paremmin. Löysimme aika nopeasti yhteisen ajatuksen pyöreydestä, mutta varsinkin alussa sain toistaa pyynnöt usein uudelleen, sillä Mortti nakkasi itsensä helposti kulkemaan väärinpäin.

Kun ajatus pyöreydestä ja siihen johdattavista avuista oli saatu sekä kuskeille että hevosille hoksautettua, siirryttiin samaa tekemään ravissa. Kuviona oli pyöritellä sivujen keskelle voltit sekä ratsastaa kulmat kooten hevosta pyöreämmäksi ja lyhyemmälle askeleelle ja taas rentoutua, kun kulma oli ohi. Ravissa meni jälleen tovi, että sain vauhdikkaasti kipittäneen Mortin takaisin kuulolle. Hetken alkaa alkoi jo tuntua, etten saa mitään pyöreyttä irti, kunnes uskalsin ottaa napakammat avut ja muistaa myödätä pienistäkin pyöristymisistä. Sitten Mortti taas löysi itsensä ja alkoi kulkea pätkittäin kivasti. Huomasin tässä vaiheessa sen, että ratsastin taas liian paljon ohjalla. Olisin saanut keskittyä enemmän pohjeapuihin, jolloin hevonen lähtisi liikkumaan takaa ja tulisi sen seurauksena pyöreäksi.

Tunti meni mukavasti, vaikka töitä kyllä sai tehdä. Mortti liikkui kyllä useita hetkiä oikeinpäin ja pyöreänä, mutta jäin itse ilmeisesti pingottamaan, sillä se palasi hyvin herkästi takaisin jäykäksi. Jään varmistelemaan liikaa, jolloin en osaa rentoutua, mikä tietysti heijastuu hevoseen. Taas yksi asia, jota yrittää pitää muistissa. Tunnin lopussa piti vielä kysäistä opettajalta, olimmeko onnistuneet tunnin tehtävissä. Opettaja tuumasi minun päässeen vähillä kommenteilla sen takia, että aina hänen katsoessaan, Mortti liikkui rennosti tehtävää suorittaen. Oli mukava kuulla, ettei ollut itse keksinyt hyviä hetkiä omasta päästä. Eikä se lakkaa hämmästyttämästä, kuinka sama hevonen voi tarjota aivan uusia kokemuksia. Pisteet ja kiitokset tästäkin Mortille.

torstai 16. joulukuuta 2010

Ruuhka-aikaan treenailua

Jaksoinpa tällä kertaa maneesille saakka Helvin kanssa. Siellä tosin oli ruuhka-aika menossa, ja alkupuoli harjoittelusta meni ihan käynnissä puuhaillen ja muita väistellen. Pitäisi olla sopivan röyhkeä, että saisi otettua oman tilansa tuolla maneesissa, mutta useammin sitä tahtoo mieluummin varoa muita kuin kokeilla, väistävätkö ne. Harmi vain, että mukaan mahtuu muutamia tympeitä tapauksia, jotka ilmeisesti ajattelevat omistavansa koko maneesin.

Mutta avautuminen seis ja treeniin. En ollut ennen ratsastusta yhtään ehtinyt ajatella treeniaihetta, joten nappasin lennosta pyöreyden ja rentouden tavoittelun. Yritin rentouttaa Helviä myötäämällä jokaisesta sen pyöristymisyrityksestä, mikä alkoi tuottaa tulosta nopeasti. Kulmiin Helvi asettui jo oikein nätisti ja pyöreästi ja suorillakin sain tamman päätä oikeaan asentoon.

Seuraavana haasteena (ikuisena moisena) oli saada takapäätä liikkeelle. Helvihän kyllä niksauttaa niskansa nätin pyöreäksi, mutta moottori jää uupumaan, joten hevonen keikahtaa lähinnä vain vielä enemmän etupainoiseksi. Yritin sitten aina vahtia, että pyöreinä hetkinä tamma ei alkaisi hiippailla, vaan liikuttaisi takajalkojaan. Alussa oli melkoisen tahmeaa menoa, mutta kerta toisen jälkeen pyytämällä alkoi jo tapahtua jotain. Saimmekin käynnissä parhaimmat pätkät, kun tamma kulki rennosti pyöreänä, ja takajalat jopa polkivat oikeasti. Hienoja hetkiä.

Ravissa tamma tarjosi taas pyöreyttä, mutta takapää jäi taas matkasta. Otin sitten vähän spurttailuja ravissa, mistä tamma innostui välittömästi. Se humputteli menemään kunnon reipasta ravia, joskin pää kattoa hipoen. Kun olin saanut tammaan vähän menoajatusta, aloin pyydellä sitä takaisin tuntumalle rennoksi. Useimmat hetket Helvi ei halunnut kuunnella vinkkejäni, vaan humputteli oman mielensä mukaan. Hiljalleen sain taas tamman kuitenkin kuulolle, ja saimme pari toimivaa ravipätkääkin. Ravissa tosin huomaa sen, kuinka jäykkä Helvi on takapäästä. Takajalat pysyvät lyhyessä askeleessa pitkät tovit treenailussa, joskin loppuraveissa yleensä saa vähän pidempää askelta taaksekin. Pitäisi alkaa kunnon jumppakuurille tamman kanssa, jospa se tepsisi takakinttuihinkin.

Laukkaa otimme vain muutaman kierroksen verran. Helvi spurttaili onnessaan, olihan sillä muutama vapaapäivä takana. Pari kertaa se malttoi vähän pyöristyäkin, joten saimme mukavan tunnin lopetuksen. Ai niin, unohdin melkein kehua sitä, kuinka Helvi tällä kertaa käyttäytyi tallissakin niin siivosti, että kuskia hymyilytti jo ennen ratsastusta. Mukavaa vaihtelua, kaikin puolin.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kehitystä havaittavissa

Ratsastajassa vai hevosessa? Veikkaisin jälkimmäistä enemmän ja piirun verran myös uskoisin ensimmäiseen. Sunnuntain tunnille olin pienen tauon jälkeen saanut Kaapon. Tunnin treeninä oli avotaivutusta ja vastalaukkaa, joskaan ei tälle ratsukolle.

Tunti aloiteltiin heti avotaivutuksesta. Sille lähdettiin pyöräyttämällä pitkän sivun alkuun voltti ja siitä sitten avotaivutuksessa pitkä sivu loppuun. Kaapo kuunteli pyyntöjäni aika kivasti ja etenkin pidätteet menivät paljon normaalia paremmin läpi. Yritin käyttää istuntaani niin paljon kuin mahdollista, ja uskonkin sen olleen suurin syy pidätteiden toimimiseen. Tällä kertaa kiinnitin myös huomiota siihen, että pidättäessäni istunnalla, en kipristyisi satulasta irti, vaan istuisin jämäkämmin. Ilmeisesti sain palaset kohdilleen, sillä avotaivutuksessa sain keskittyä siirtämään hevosen etuosan ohjilla oikeaan asentoon ja hillitsemään vauhtia istunnalla.

Kaapo menikin avoja molempiin suuntiin käynnissä oikein mukavasti. Olin ihan hämilläni, sillä yleensä meillä on mennyt tunnit kinaamiseksi siitä, kumpi vie ja kumpi vikisee. Opettaja kuitenkin hoksautti, että muistaisin rentouttaa sisäohjan aina, kun Kaapo hellittäisi. Eli myötäämisen kanssa olin taas vähän hidas, mutta ajoittain olin hereillä ja kiitin Kaapoa sujuvasti myötäyksellä, kun se rentoutui.

Ravissa sain keskittyä siihen, että muistin pidätellä ulko-ohjalla ja rentoutua sisäohjasta. Avot eivät menneet ihan niin sujuvasti kuin käynnissä, mutta teimme kyllä meidän parhaat avotaivutukset ikinä. Pätkittäin Kaapo meni avoa niin kevyesti ja sujuvasti, että sain melkein istua pelkkänä kyytiläisenä. Muina hetkinä sain vartioida ulko-ohjaa ja vauhtia, ettei polle luikahtaisi suoraksi.

Samaan kuvioon lisättiin vielä käynnissä raviin siirtyminen ja siitä puolestaan takaisin käyntiin vaihtaminen. Kaikki siis avotaivutuksen aikana. Tämä oli kuskille vähän haastavampaa, sillä kun aloin pyytää toista askellajia, lipsahti polle suoraksi. Sain pitkän tovin hakea Kaapoa varmaan asentoon ennen kuin aina uskalsin pyytää toista askellajia. Sen sijaan ravista käyntiin vaihtaminen sujui paljon paremmin, ja avon kaltainen asetelma säilyi silloin paljon paremmin. Opettajakin sanoi olevansa tyytyväinen meidän menoomme, joten olin hyvilläni ja iloinen siitä, kuinka joko polle, minä tai keskinäinen yhteistyömme oli vähän parantunut.

Lopuksi muu ryhmä otti vastalaukkatreeniä, mutta parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen opettaja totesi homman olevan vähän liian kinkkisestä Kaapolle, joten me tyydyimme myötälaukkailemaan muiden mennessä vastalaukkaa. Tämän aikana yritin keskittyä hakemaan Kaaposta rentoa, minun hallitsemaa laukkaa ja sitä, ettei hevonen kaatuisi ympyröillä pahasti. Laukan tahtiin vaikutin istumalla enemmän takajalkojen päälle ja jarruttamalla istunnalla, jos polle yritti ottaa kierroksia. Ympyröillä kontrolloin pollen kaatumisyrityksiä ottamalla tarpeen mukaan vasta-asetuksia. Vaikka Kaapo välillä ottti vauhdin omaan hallintaansa, sain laukkahetkissä kuitenkin sen verran onnistumisia, että tunnista jäi kaikkinensa hyvä mieli.

perjantai 10. joulukuuta 2010

What a feeling!

Otsikko kertoo tunnista aivan kaiken. Ratsunani oli nyt selvästi kouluvääntöpollen sijoituslistalla kärkeen kiilannut Jussi. Se on aivan uskomattoman hieno hevonen, ja minä tykkään siitä todella paljon. Ihanaa taantua pikkutytöksi, kun on mennyt hullaantumaan yhdestä hevosesta näin. Mutta onneksi aina ei tarvitse olla aikuinen.

Tunnin treeninä oli hevosen lyhentäminen pyöreyden saamiseksi sekä avotaivutus. Tunti aloitettiin hakemalla hevosta ensin käynnissä ja sitten ravissa lyhyemmäksi ilman, että vauhti sammuu. Tavoitteena oli siis saada hevonen askeltamaan vähän korkeammin ja myötäämään niskasta, jotta pyöristyminenkin tulisi lopulta. Ohjeena oli pidättää vähän ohjasta, pyytää pohkeilla eteenpäin ja rentoutua heti, kun hevonen tarjoaa toivottua askellusta. Jussihan oli alusta asti pieni pala unelmaa. Takapää toimi kohtuullisesti ja etupää oli mukavan rento ja pyöreä. Lyhyemmät käynti ja ravi löytyivät ilman, että takapää sammui ja pyöreys säilyi ravissakin paljon aikaisempaa paremmin. Jo tässä vaiheessa tuntia tuli niin hyvä fiilis, että jo sillä olisi pärjännyt lopputunnin.

Sitten siirryttiinkin avoväistöä sisältäneelle kuviolle. Sille lähdettiin pyöräyttämällä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle käännyttyä voltti vuoroin oikeaan, vuoroin vasempaan. Sitten keskihalkaisijaa jatkettiin vähän eteenpäin, pyöräytettiin toinen aiempaa vastainen voltti, jonka jälkeen mentiin loppupätkä avotaivutuksessa. Jussille oli helpompi lähteä avotaivutukseen oikealle tehdyn voltin jälkeen. Niinä kertoina minun tarvitsi vain laittaa hevonen oikeinpäin, ja se kulki todella nätisti avotaivutuksen sekä käynnissä että ravissa. Sanoipa opettaja muutamaan otteeseen meidän menevän älyttömän hyvin.

Vasempaan kierrokseen Jussi oli jäykempi, jolloin jouduin korjaamaan jonkin verran sitä, että se pysyisi avotaivutuksessa. Parilla ensimmäisellä kerralla opettaja kehottikin korjaamaan kaulan sijasta enemmän lapaa taivutukseen, jotta kuvio menisi oikein. Lopulta sain itseni istumaan sen verran tasaisesti, että Jussi oli helppo asetella paikoilleen avotaivutukseen. Korjauksia sai tosin tehdä enemmän kuin toiseen suuntaan, mutta opettaja jälleen sanoi meidän menevän hyvin. Lopuksi avotaivutuksen jälkeen nosteltiin laukat ja hurautettiin takaisin kuvion alkuun. Siinäkään askellajissa ei ollut valitettavaa, vaan laukka nousi kivasti, rullasi ja vaihtui raviin näpsäkästi.

Tunti oli todella hyvä. Totesinkin sen jälkeen opettajalle, että Jussi on kerrassaan loistava, mutkaton hevonen. Sen kanssa tuntee, millaista ratsastamisen pitäisi oikeasti olla. Tässä tunnissa olin erityisen tyytyväinen siihen, kuinka ravissakin sain Jussin kulkemaan pyöreänä, jolloin sen vähän epätasainen ravi tasoittui huomattavasti. Lisäksi avotaivutuksen korjauksessa saadut onnistumiset tuntuivat todella hyvältä, sillä yleensä ravissa en osaa korjata asioita riittävän tehokkaasti, kun keskittyminen tuntuu aina katoavan jonnekin muualle. Oli jälleen kerran mahtava tunne ratsastaa vapaaehtoisesti liikkuvaa hevosta, joka kuuntelee tarkalla korvalla pyyntöjä ja kulkee ihanan rentona ja pyöreänä. Jussin kanssa yhteistyö on juuri sitä, mitä nimi antaa olettaa: yhdessä töiden tekemistä. I <3 Jussi, ei kait tässä muuta auta todeta. :)

torstai 9. joulukuuta 2010

Väistelyitä rouva Houdinin kanssa

Helvi oli päättänyt vaihtaa ratsun uran taikurin pestiin, sillä tamma oli jollain opilla keplotellut tarhan ylemmän puomin paikoiltaan ja nostellut koipensa toisen puomin yli. Siellä se tamma naposteli maahan pudonneita heiniä tallin kulmalla, kun saavuin paikalle. Onneksi se antoi kerralla kiinni eikä edes kuvitellut kirmaavansa karkuun.

Koska olin pitkästä aikaa liikkeellä valoisan aikaan, halusin taas pellolle. Siellä Helvillä on yleensä aina enemmän virtaa ja tällä kertaa valoisuus voisi vähentää sen säpsyilyjä. Päätin kuitenkin vähän treenailla lenkillä jotain, ja aiheeksi valikoitui pohkeenväistö käynnissä ja ravissa.

Käynnissä aloitin väistöt pyytämällä Helvin aina väistämään kuljettavan reitin reunalta reunalle. Kun väistö oli päättynyt, pyysin reippautta askeliin, jottei tahti aivan katoaisi. Alussa Helvi tahtoi korvata väistöpyyntöni lisäämällä vauhtia, mutta kun tajusin hidastaa etupäätä ja samalla naputella pohkeella väistöpyyntöä, alkoi tamma totella paljon paremmin. Yritin taas kiinnittää huomiota siihen, etten jäisi roikkumaan sisäohjaan kiinni, vaan koettaisin saada tammaa enemmän ulkopuolen avuille. Tässä reunalta reunalle -väistössä se onnistuikin kohtalaisen hyvin. Helvi myös alkoi kuunnella väistöapuja herkemmin, jolloin niiden teko oli helppoa.

Seuraavaksi päätin väistättää tammaa siten, että etupää kulki reunaa myöten ja takapää keskempänä. Tässä tahdoin jäädä roikkumaan sisäohjaan liiaksikin, sillä en saanut alussa takapäätä kunnolla pysymään keskempänä, vaan tamma tahtoi aina suoristua. Kun tajusin taas ottaa etupäätä vähän pienemmälle askeleelle, löysi tamma takapäänsä myös oikeasta paikasta. Pätkittäin sain mukavan sujuvaa väistöä tässäkin asennossa, ja tamma jopa pyöristeli itseään kivasti.

Ravissa keskittyminen meni siihen, että sain Helvin korvaamaan vauhdin väistämisellä. Ravi piti ottaa aika lyhyeksi ennen kuin mitään väistön kaltaistakaan tapahtui. Kun sain taas pollen kuulolle, teki se muutamat hyvät väistöt, joissa takapää oli oikeasti töissä. Olihan se taas hieno tunne.

Lopuksi otin lyhyet pätkät laukkaa. Helvi otti siinä taas kierrokset, joten ainoa tavoite oli saada tamma kuulolle, ja laukka minun valitsemaan tahtiin. Saihan siinä taas tovin jarrutella, mutta ottihan se polle vihjeen onkeensa ja laukkasi pätkät hallittua laukkaa.

Oli mukava käydä valoisalla peltolenkillä treenailemassa. Helpottaa hommia kummasti se, että tammalla on siellä omaa tahtoa liikkumiseen. Saa vähän jarrutellakin välissä ja hyödyntää hevosen omaa moottoria treeneissä. Vaan eikös Helvi oli suloinen tässä kuvassa? Se ei tainnut olla ihan yhtä innoissaan kuvaussessioista kuin minä. Kuva: Anne Peltola.

torstai 2. joulukuuta 2010

Pohkeenväistön kertailua

Helvillä sattui olemaan pitkästä aikaa pöljäilypäivä. Pöljäily alkoi jo tarhassa, jossa Helvin piti mustasukkaisesti vahtia, ettei oma tarhakaveri pääse tekemään tuttavuutta toisen tarhan pollen kanssa. Pidäpä siinä sitten hevosta riimun jatkeena, kun se saa äkkinäisiä sätkyjä ja korvat luimussa komentaa kaveriaan. Onneksi maassa ollut heinä vei lopulta tamman huomion, ja sain vietyä sen komennuspuuhista pois.

Tallissa tamma puolestaan jatkoi häsellystään. Ei voinut seistä paikallaan, ja elämä tuntui muutenkin olevan vaikeaa ja kaikkea piti vahtia. Kaikessa tohinassa onnistuimme vielä paukattamaan (viisaat) päämme yhteen. Siinä sai taas laskeskella pariin otteeseen sataan, kun ymmärrys meinasi koheltavan pollen kanssa loppua. Onneksi tamma lopulta vähän rauhoittui huomattuaan, ettei häseltämisellä saanut tälläkään kertaa sen kummempaa aikaiseksi.

Maneesilla päätin kertailla tiistain oppeja. Pohkeenväistöä siis pitkältä uralta keskemmäs ja siitä voltti. Alussa tein myös uralla vasta-asetuksia. Helvi oli kohtuullisen tahmealla tuulella, mutta hiljalleen vasta-asetukset tuottivat tulosta, ja polle vähän rentoutui ja pyöristyi. Pohkeenväistö tahtoi lähteä myös vaivalloisesti liikkeelle, ja jäin itse liikaa sisäohjaan kiinni. Pätkittäin sain otteeni irti sisäohjasta, ja Helvi väisti niinä hetkinä ihan mukavasti. Liike tosin tahtoi sammua noina hetkinä pahemman kerran enkä saanut sitä kunnolla takaisin. Se oli vähän, että joko väistetään tai sitten liikutaan suoraan. Molempia ei saanut kerralla.

Ravissa tein samaa kuviota. Vasta-asetuksia tehdessä sain taas pyöreämpiä pätkiä ja yritin myös vartioida, että takapää pysyisi liikkeessä. Vauhti tahtoi taas sammua eli toisin sanoen tamma nytkähti vielä pahemmin etupainoiseksi niksauttamalla päänsä nätisti pyöreäksi, mutta unohtamalla liikuttaa takapäätä. Väistöt sujuivat hyvin nahkeasti, ei oikein saatu niissä onnistumisia.

Laukkaa en ottanut treeniin ollenkaan, kun ravikaan ei sujunut toivotusti. Loppukäynneissä hain tammaa pyöreäksi ja vahdin tarkasti takapään liikettä. Lopulta jokin loksahti paikoilleen ja sain muutamat hyvät pätkät rehellisempää pyöreyttä ja takapään liikettä. Kannatti siis vääntää tunti, kun lopussa oli pieni palkkio kuitenkin.

tiistai 30. marraskuuta 2010

Yhtä vaille kaikki oikein

Kun olin selvinnyt tiistain ensimmäisen tunnin aikana Jussin kanssa saaduista onnistumisen huuruista, siirryin seuraavalle tunnille Peran selkään. Treeniaihekin vaihtui, sillä vuorossa oli puomeja. Olipa kyllä jännä vaihtaa pitkästä aikaa lennosta hevonen toiseen. Jussi ja Pera kyllä poikkesivat kuin yö ja päivä. Siinä, missä Jussilla oli sopivasti muotoja ja suoruutta, oli Pera kapoisempi ja luikerteleva. Tunnin alussa menikin hetki, että opin mukautumaan Peran liikkeeseen ja sain sen kulkemaan vähemmän kiemurrellen.

Tunnin aluksi verkattiin ravissa menemällä kahden puomin suoraa tasaisesti molemmista suunnista. Puomien jälkeen siirryttiin käyntiin lyhyttä sivua kohti ja vasta sitten käännyttiin. Pera oli mukavasti kuulolla, joten puomit menivät tasaisesti, ja ravi vaihtui käyntiin ongelmitta ja kohtuullisen suorasti myös.

Tämän jälkeen askellaji vaihdettiinkin jo laukkaan. Nyt ravissa ylitettyjen puomien väliin tuli laukassa ensin saada seitsemän askelta, sitten kuusi. Kiitos aiemman tunnin, kuskikin oli jo hereillä ja muisti vaikuttaa hevoseen. Tämän tuloksena saimme Peran kanssa lyhyen, mutta etenevän laukan, joten puomien väliin tuli vaaditut seitsemän askelta kahteen kertaan. Ei ongelmia, vaan päinvastoin: helppoa ja kivaa. Kuuden askeleen saaminen väliin ei myöskään ollut ongelma. Peralle tämä tarkoitti aikalailla normaalia laukkaa, joten väli hurahti tässäkin askelmäärässä sujuvasti. Puomien jälkeen piti myös saada hevonen käyntiin ennen kääntymistä, ja onneksi tässäkään ei ollut pulmia. Pera vaihtoi askellajin näpsäkästi käyntiin.

Sitten siirryttiinkin kolmen kavaletin suoralle. Ensin väleihin piti laittaa neljä, sitten kolme askelta. Tässä harjoituksessa tuli tunnin ainoa virhe. Ensimmäisellä kierroksella aloittavalle kavaletille tuli vähän turhan pitkä hypähtävä askel, joten väli kutistui ja neljän askeleen sijasta siihen meni kolme. Sain tosin korjattua mokani jo toisessa välissä, johon tulivat vaaditut neljä askelta. Tajusin jopa mokani: päästin hevosen liian pitkäksi ennen ensimmäistä kavalettia, jolloin se toki venytti askeleensa. Ei pitäisi mennä nukahtamaan kesken kaiken siellä satulassa. Onneksi toisella kierroksella olin taas hereillä, ja Pera selvitti välit hienosti neljällä askeleella.

Lopuksi samalle kavalettisuoralle otettiin vielä kolmen askeleen välit. Opettaja ohjeisti kaikkia tsemppaamaan niin, että homma saadaan ensimmäisellä kerralla tehtyä oikein. Innostuin sitten vähän ja spurttasimme Peran kanssa oikein kunnolla. Kyllähän ne välit menivät kolmella ihan helposti, ehkä jopa vähän liiankin vauhdikkaasti. :) Hyvää kuitenkin tässä vähän reippaammassakin tahdissa oli se, kuinka Pera oli kuitenkin kuulossa ja välit eivät silti käyneet ahtaaksi. Eikä kuskia edes hirvittänyt vauhti, lähinnä vain hymyilytti. Eri asia olisi varmasti ollut, jos kavaletin sijasta edessä olisikin odottanut este.

Tunnin lopuksi hain vielä Peraa ravissa pyöreäksi tuntumalle. Polle totteli ihan mukavasti, mutta aina pyöristyessään malttoi hetken ja sitten pää taas olikin ylhäällä. Loppukäynneissä vielä työstin asiaa, ja lopulta Pera toistuvien korjausteni jälkeen alkoi rehellisesti pysyä pyöreänä ja rentona. Siihen lakkasikin aiemmin koetut kiemurtelut ja hevonen suoristui työskentelemään. Hieno tunne, hieno hevonen. Edelleen lisää tällaista ja paljon, kiitos!

Sujuvaa menoa väistellen ja pyöristellen

Päätin sitten korvata väliin jäävät perjantain ja sunnuntain tunnit suoriltaan tiistaina kahdella peräkkäisellä tunnilla. Olin myös toivonut Jussia tai Peraa, ja molemmat toiveet toteutuivat. Ensimmäisen tunnin aloitin Jussilla. Treeniaiheena oli kouluvääntö pohkeenväistön avulla etsittävän pyöreyden kanssa.

Kuviona koko tunnin ajan pysyi seuraava: pitkän sivun alusta tehtiin lyhyillä askelilla pohkeenväistö keskihalkaisijalle, siitä voltti ja loppupätkä suoraan toiselle pitkälle sivulle siirtyen ja sama uudelleen. Pohkeenväistössä sekä volteilla pyrittiin saamaan hevonen rennosti ulkopuolen avuille. Kuviota mentiin käynnissä sekä harjoitusravissa.

Käynnissä kuvio sujui mukavasti. Jussi oli ollut jo aikaisemmalla tunnilla, joten moottori oli mukavasti lämmennyt, ja hevonen oli kuulolla. Pohkeenväistössä pidätteitä sai tosin ottaa useampia ennen kuin Jussi löysi lyhyet askeleet ja alkoi väistää paremmin. Opettaja hoksautti tässä kohden tekemään pidätteitä ulko-ohjalla ja pitämään sisäohja enemmänkin rentona. Näin hevosta saataisiin paremmin ulkoapujen tuelle. Hiljalleen homma alkoi sujua oikein mukavasti, ja Jussi pyöristyi mukavasti pysyen rentona pitkiä pätkiä. Jos jokin keikautti pollen pään taas ylös, palautui se mukavasti puolipidätteillä takaisin pyöreäksi. Oli jälleen kerran tosi hieno tunne ratsastaa pyöreää, aika rentoa ja ennen kaikkea kuulolla olevaa hevosta, joka keskittyy työntekoon. Jotenkin niin helppoa ja vaivatonta.

Harjoitusravissa menikin hetki, että osasin istua edes kohtuullisesti matkassa enkä pomppinut miten sattuu. Kuviohan pysyi samana, joten tavoitteenani oli saada oma istunta kuosiin, kädet aloilleen ja sitten vasta alkaa vaikuttaa hevoseen. Kun sain itseni kasaan, toimi Jussi taas kuin pala unelmaa. Pyöreänä se hyrskytti tasaiseen tahtiin väistöt ja voltit sekä palautui aika helposti puolipidätteillä takaisin kuulolle. Kuski sai taas kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että väistöissä ulkopuoli kuuntelee pidätteitä ja että askeleet pysyvät lyhyinä. Kun nämä onnistuivat, oli ratsukko jälleen nätisti hallinnassa. Opettajaltakin tuli muutamia kehuja menosta, joten kuski virnuili ihan syystä.

Laukkaa ei tunnnin aikana ehditty ottaa, mikä vähän harmitti. Tunnin aikana oli kuitenkin työstetty pyöreyttä ja rentoutta niin paljon, että olisi ollut mukava nähdä työn tuloksia myös laukassa. Uskoisin, että laukka olisi ollut oikein toimivaa, sillä Jussi oli keskittynyt ja kuunnellut koko tunnin ajan pyyntöjäni herkällä korvalla ja toteuttanut niitä oikein mallikkaasti.

Kyllä se on pakko myöntää, että tuo pitkäkorvainen ruuna on kerrassaan hurmannut minut kouluväännössä. Sen kanssa ratsastus on jotenkin niin mutkatonta ja onnistuessaan käsittämättömän sujuvaa. Tuntuu, että minun tarvitsee vain istua selässä ja pyytää kerran, niin hevonen tottelee parhaan taitonsa mukaan. Tällaista ratsastamisen todellakin pitää olla. Niin rentoa kuin yhteistyössä tehtyä, jotta ratsastajan lisäksi myös hevoselle jää hyvä mieli.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Opettelua

Sunnuntain tunnille sain kolmannen kerran Loren. Koska viime kerta oli mennyt aika kivasti, odottelin tuntia hyvillä mielin. Pakko kyllä myöntää, että tunnin treeniaiheiksi valitut pohkeenväistö ja avotaivutus vähän askarruttivat.

Tunti aloitettiin lämmittelemällä ravissa ympyröitä pyöritellen. Lore tahtoi kipittää vähän turhan reippaasti, mutta malttoi lopulta jäädä kuuntelemaan pyyntöjäni. Oikeaan kierrokseen ympyrät ja voltit menivät ihan kivasti, ja polle jopa rentoutui niiden aikana. Vasemmassa kierroksessa homma meni puskemiseksi eikä onneton sisäpohkeeni saanut pollea kuriin. Yritin taas ratsastaa liikaa ohjilla, mistä polle harmistui ja narskutteli hampaitaan osoittaakseen tämän selvästi minulle.

Lämmittelyiden jälkeen siirryttiin treenikuviolle. Pitkän sivun alusta väistätettiin keskihalkaisijaa kohtia asettaen vasemmassa kierroksessa oikealle ja oikeassa kierroksessa luonnollisesti vasemmalle. Väistöä tehtiin sen verran, että päästiin halkaisijalle. Sen jälkeen jatkettiin suoraan ja kaarrettiin lyhyen sivun kautta toiselle pitkälle sivulle, joka tuli kulkea avotaivutuksessa. Kuviota tahkottiin käynnissä ja ravissa, lopulta väistön jälkeen nostettiin laukka ja hurruuteltiin siinä parit ympyrät.

Vasemmassa kierroksessa pohkeenväistö onnistui jotenkuten. Lore tosin tahtoi monet kerrat tulkita ulkopohkeeni väistätyspyynnön vauhtimerkiksi ja jos kuuntelikin pohjetta oikein, karkasi asetus omille teilleen. Tätä tapahtui eniten ravissa. Käynnissä onnistuin hallitsemaan itseni, jolloin Lore saattoi tajuta pyyntöni. Ravissa homma oli vähän sähellystä, jolloin polleraukka ei voinut olla täysin varma, mitä kuski yrittää pyytää.

Oikeassa kierroksessa sen sijaan väistö oli käynnissä liki mahdotonta. Opettaja neuvoi kokeilemaan painon siirtämistä selvästi väistön suuntaan, jotta polle voisi siitä käsittää homman. Yritin tätä ratkaisuakin, mutta käynnissä pohkeeni ei tarkoittanut Lorelle mitään väistämiseen liittyvääkään. Opettaja ohjeistikin vaihtamaan askellajin raviin ja kokeilemaan väistöä hyvin loivana ja ilman suurempia vaatimuksia. Tässä tuli muutama sinnepäin menevä onnistuminen, kun Lore poimi ravissa pohjepyyntöni oikein ja otti aina välissä väistäviä askeleita. Helppoa se ei kyllä ollut, ja olisin saanut olla sata kertaa herkempi palkitsemaan hevosen oikeista ratkaisuista.

Avotaivutuksista me emme kauheasti haaveilleet. Opettaja sanoi, että Loren kanssa riittää avotaivuksen kaltainen harjoittelu eli lähinnä myötäasetuksen säilyttäminen pitkän sivun ajan. Tämä onnistui pätkittäin ihan hyvin, ja Lore antoi vähän myöten ja pyöristyikin pätkittäin.

Yleisfiilis tunnista oli vähän kaksijakoinen. Toisaalta oli kiva saada hevonen ymmärtämään, mitä halusin, mutta toisaalta huoletti, että opetin sitä väärin. Lore on tosiaan siitä mukava, että vaikka se välillä vähän ärsyyntyykin epäselviin pyyntöihin, se toteuttaa selvät pyynnöt oikein näpsäkästi. Hieno hevonen, kunhan kuski osaisi vähän paremmin.

torstai 25. marraskuuta 2010

Köpöttelyä ja yksi äkkilähtö

Tänä torstaina väsytti taas, joten suuntasin Helvin kanssa peltolenkille. Tamma oli mukavan reippaana ja harppoi pitkiä askelia. Peltolenkillä käveleskelimme suurimman osan ja pari pätkää otimme ravia.

Ottihan polle tosin yhdet omat laukkalähdöt, kun jo hyvissä ajoin havaittu hiihtäjä olikin superpelottava tapaus ja sitä piti päästä karkuun. Ihme kyllä istunta piti ja huomasin vain hölköttelyravin vaihtuneen kunnon laukkakirmaukseen. Ensin pidätteet eivät menneet yhtään läpi, mutta jämäkämmin vaadittuna polle päätti, että nyt voi jo totella.

Loppuköpöttely meni onneksi ihan rauhallisesti ja tallille päästiin hyvillä mielin.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Rentoutta ja pyöreyttä hakemassa

Tuntien aiheet näyttävät pysyvän samoina meni melkein mille tunnille tahansa. Kävin korvaamassa väliin jäävän perjantain tunnin näin tiistaina, ja aihe oli yllättäen hevosen pyöristäminen ja rentouttaminen myötä- ja vasta-asetusten avulla. Hevosena piti alun perin olla herra Hilanteri, mutta reppana ontui etujalkaansa, joten hevonen vaihtui lennosta Hessuun.

Ensimmäisenä kuviona oli mennä uralla ja ottaa myötä- ja vasta-asetuksia. Pitkän sivun keskeltä sai sitten pyöräyttää keskiympyrän aloittamalla vasta-asetuksessa. Opettaja korosti sitä, että jokaisen pyynnön jälkeen olisi myötäys, jotta hevonen alkaisi rentoutua. Hessu kulki kohtuullisen hyvin ja otti asetukset jokseenkin hyvin vastaan. Ongelmaksi muodostui se, että kun pyöreyspyyntö meni läpi, Hessu hidasti kulkuaan. Toisin sanoen se teki helvit. Yritin nohitella takapäätä liikkeelle noina hetkinä, mutta tämä tervakavio on edelleen kaasun suhteen melkoinen  mysteeri. Saimme kuitenkin käynnissä ja myös ravissa muutamia mukavia pätkiä.

Tämän jälkeen opettaja kiinnitti huomiota siihen, että valtaosa oikaisi kulmat vähän turhankin reilulla kädellä. Sen jälkeen saimmekin treenata kunnollisia kulmia ravissa. Oikeaan kierrokseen meni ihan kivasti, mutta vasemmassa kierroksessa polle oikoi enkä saanut sisäpohkeen pyyntöjä kunnolla läpi. Opettajalta tuli palautetta siitä, että jäin sisäohjaan kiinni enkä myödännyt ulkopuolelta riittävästi. Hevosta ei pitäisi siis jäädä pitelemään pyöreänä, vaan hevosen on itse kannettava päänsä.

Lopuksi otimme samalla kunnon kulma -ajatuksella laukkaa. Aiempien harjoitusten aikana oli ilmeisesti jotain jäänyt mieleen, sillä saimme aika mukavia kulmia ja ennen kaikkea lyhyille sivuille toimivat suoristukset ennen uutta kulmaa. Kun Hessu laukkasi suoraan, tuntui laukka taas ponnekkaalta ja jotenkin helposti hallittavalta. Tuota tunnetta pitäisi saada lisää, jotta sitä oppisi vaatimaan useammin.

Ei ollut ollenkaan ikävin tunti Hessun kanssa, vaikkemme oikein tulekaan toimeen. Olihan se vähän laiskahko, mutta hetkelliset pyöreysonnistumiset saivat hyvälle tuulelle. Ehkäpä me vielä joskus päästään vaikka edes hetkittäin samalle aaltopituudelle. Onpahan jotain, jota varten treenata.

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Onnistumisia esteillä

Estetreenit jatkuivat toisen viikon peräkkäin, mikä oli oikein mukava juttu. Opettaja oli myös laittanut minulle Peran uudelleen, jotta voisin hyödyntää viime kerralla saamiani korjausvinkkejä.

Lämmittelyiden jälkeen opettaja laittoi meidät hyppimään kahden pienen ristikon muodostaman innarin. Tarkoituksena oli saada hevonen suorana keskelle estettä ja sitten vain mukautua pieniin hyppyihin. Harjoitusta taidettiin tulla kolme kertaa, joista kaksi ekaa tahtoivat mennä siten, että Pera valui ulospäin. Yllättäen olin taas unohtanut ulkopuolen hallinnan, mutta kolmannella kerralla sain vähän tsempattua, ja hypyt menivät paremmin. Miten voinkin aina unohtaa ulkopuolen hallinnan? Varmaan siksi, että minulla on vieläkin se asenne, että "este edessä, nyt ei voi enää tehdä mitään, herran haltuun". Ei kovin fiksu ajatusmalli, pitää alkaa päästä pois siitä.

Seuraavaksi innarin lisäksi laitettiin vielä pysty. Esteiden väliin piti tulla kolme laukka-askelta, mikä onnistui Peran kanssa ihan hyvin. Opettaja kuitenkin korosti, että innari piti mennä tasaisesti mieli päästä kolmella askeleella väli pystylle. Eka kierros meni ihan hyvin, vaikka Pera taas yritti ajautua ulos. Toisella kierroksella kuski oli varmaan nukahtanut, sillä päästi hevosen valumaan pitkäksi ja vetkulaksi. Tuloksena minihypyt innarilla, jonka jälkeen askeleet eivät passanneet pystylle, ja Pera kielsi. Hevonen teki ihan oikean ratkaisun, ja tässä tilanteessa olin onnellinen siitä, ettei kielto horjuttanut tasapainoa pahemmin. Eli en ainakaan ollut sukeltamassa hyppyyn, joten onnistuin kuitenkin jossain.

Samoja kuvioita hypättiin myös toiseen suuntaan eikä niissä tullut mitään uusia ongelmia. Loppuhyppyjen ajaksi opettaja kokosi vielä okseriksi muuttuneen pystyn jälkeen innarin. Estekorkeudet taisivat tällä kertaa olla korkeimmillaan okserissa 70-75 senttiä. Tavoite oli edelleen sama: tasainen, suora hevonen, hyvä myötäys etenkin okserilla. Parit ekat hypyt otin taas kuten aikaisemmin, liian löysästi. Pera tuli innarille laiskasti, jolloin askeleet eivät sopineet hyvin, ja hevonen lähti hyppyyn liian läheltä estettä. Noina hetkinä pääsin vielä lähtöön mukaan, mutta kuitenkin sen verran viiveellä, että alastulo kärsi.

Tätä ongelmaa korjatakseen opettaja ohjeisti tarvittaessa pyytämään vauhtia innarin ja okserin välissä, ja se keino auttoikin todella hyvin. Sain myös kaivettua ennen innaria ponnekkaampaa laukkaa ilman hevosen valumista pitkäksi, jolloin saimme tunnit parhaimmat onnistumiset. Pera suuntasi mukavan suorana innareille, hyppeli ne vaivatta minun seuratessa mukana, tuli okserille hyvässä temmossa, lähti hyppyyn ajattelemastani kohdasta ja minä pysyin koko okserin ajan hypyssä mukana. En siis läsähtänyt kesken kaiken istuntaan, vaan oikeasti olin hypyssä mukana! Okserin jälkeen oli vielä edessä innari, joka aikaisemman onnistumisen siivittämänä meni kuin vettä vain. Saimme vielä toisen yhtä hyvän onnistumisen samalla kuviolla, ja siihen oli oikein hyvä lopettaa.

Ei liene epäilystä, että noiden hyppyjen jälkeen kuskin hymy ylsi korvasta korvaan, ja Pera sai miljoonat rapsutukset. Onnistumisista tulee niin hyvä fiilis, aivan huippu olo. Auttaa niin paljon jatkossa, kun saa aina tuntea, miltä oikein mennyt hyppy tuntuu (se muuten tuntuu vaivattomalta, tasaiselta ja sujuvalta). Sitä tunnetta voi sitten kaivella esiin seuraavalla kerralla. Näinä hetkinä sitä taas uskoo siihen, että kyllä sitä vielä joskus oppii paremmaksi.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Rento ja oikeinpäin kulkeva hevonen

Otsikko kertookin kaiken tämän tunnin aiheesta. Tätä tavoitetta sain yrittää soveltaa Morttiin. Hapannaama näytti taas mutristeluilmeitään karsinassa, mutta sieti varustamisen, kun viimein ymmärsi minun huseeraavan vieressä ilmeistä riippumatta.

Ensimmäinen kuvio oli mennä lyhyeltä sivulta syvälle kulmaan ja lähteä siitä pohkeenväistöön muutaman metrin keskemmäs. Siitä puolestaan pyöräytettiin aina pitkän sivun kautta voltti ja loppupätkä kuljettiin suoraan. Tarkoituksena oli saada hevonen avuille ja käyttämään takapäätä. Voltilla sai tarvittaessa myös vasta-asetuksella hakea hevosta ulkopuolen avuille.

Meillä pohkeenväistöt lähtivät ihan kivasti. Mortti väisti kohtuullisen hyvin ja alkoi vähän miettiä, josko sitä pyöristyisi. Volteilla pyytelin myös asetuksia reippaasti, jolloin polle pätkittäin pyöristyi. Mutta se myötääminen oli taas turhan monta kertaa joko myöhässä tai sitten liian pieni. Opettaja hoksautteli siitä ahkerasti, ja lopulta aloin älytä reagoimaan ajoissa ja oikein. Mortti palkitsi tämän pysymällä paremmin pyöreänä ja kulkemalla mukavan rennosti.

Ravissa kuvio pysyi samana, mutta tehtävä vaikeutui askellajin vuoksi. Aina vauhdin lisääntyessä minulle tulee vaikeuksia saada pyynnöt oikein. Ilmeisesti hytkyn siellä menossa sen verran, etteivät apuni ole tarpeeksi selviä, jotta polle ne tajuaisi. Muutamien höpösti menneiden kierrosten jälkeen aloin taas saada pohkeenväistön kuriin (ja huolehdin jopa ulkopuolesta, hurraa!), jonka jälkeen volttikin meni aika kivasti. Kun siis muistin asettaa ja myödätä, en vain pyytää. Tässä vaiheessa opettajaltakin tuli kehuja siitä, että Mortti kulki oikeinpäin ja rennosti.

Laukassa sitten haettiin pienillä vasta-asetuksilla tarkistusta siihen, että hevonen kulkisi suorana. Pitkien ja lyhyiden sivujen keskelle tehtiin aina pieni tasapainotus aavistuksella vasta-asetusta ja pyrittiin tuntemaan istunnalla, mitä tapahtui. Mortti otti pienet pyynnöt vasta-asetuksesta laukassa mukavasti onkeensa ja jopa pyöristyi muutamaan otteeseen. Noina tasapainotushetkinä laukan ponnistus tuntui vähän vahvistuvan ja laukan mukailu jotenkin helpottuvan. Liekö nuo oikeita tuntemuksia, mutta kyllä tasapainotettu laukka oli selvästi parempaa kuin ilman sitä menneet pätkät. Täytyypä kokeilla muillakin tunneilla tätä keinoa. Ja muutenkin muistaa se, että hevosella on kuin onkin se ulkopuoli. Tahdon jäädä nyhräämään liian monesti sen sisäpuolen kanssa, jolloin ulkopuoli saattaa mennä missä tahansa.

Tunti Mortin kanssa oli itse asiassa mukava, ainakin tässä treenissä. Mortista tuntui kuoriutuvan taas ihan uusia ja oikein hyviä puolia esiin. Mukava huomata, että oma taitotaso on siitä alkeis-jatkoajasta vähän parantunut, kun hevoset liikkuvat ihan eri tavalla kuin ennen. Ainakin välillä.

torstai 18. marraskuuta 2010

Vähän sitä ja tätä

Olinpa sitten unohtanut taas kerran tarkistaa maneesin varaustilanteen ja eiköhän siellä tietenkin ollut valmennukset. Kerkesin onneksi vähän aikaa Helvin kanssa puuhailla ennen kuin piti lähteä muiden jaloista pois. Aiheina oli pikaisesti vasta- ja myötäasetusten kautta pyöreyden hakemista käynnissä sekä lyhyet pätkät laukkaa sekä ravihumputtelua.

Vasta- ja myötäasetusten kautta löytyi muutamia pätkiä pyöreyttä, mutta hyvin nihkeästi. Unohdin olla tarkkaavainen ja palkita Helvin joka myötäyksestä, joten se osaltaan vaikeutti harjoituksen onnistumista. Tammakaan ei ollut ihan terävimmällä työmotivaatiolla liikkeellä, vaan tuijotteli mieluummin pelottavia valkoisia laatikoita ja mökkiestettä. Suurin ongelma treenissä oli kuitenkin se, että kun asetukset menivät läpi ja tamma pyöristyi, muuttui takapää taas vieläkin hitaammaksi. Eli tamma taas kerran vain pyöristi nätisti, mutta piti painon tiukasti edessä. Yritin noina hetkinä hoputtaa takapäätä liikkeelle, mutta aika laihoin tuloksin.

Väliin otin ravia ja laukkaa. Ravissa tamma humputteli oman mielensä mukaan, ja laukka oli ponnetonta. Kuskilla ja pollella oli sitten jotain yhteistä: kumpikin oli vähän väsyneitä. Lopuksi vielä loppukäynneissä kokeilin väistöjä. Ne Helvi teki ihan kivasti, kun muistin huolehtia ulkopuolen menosta myös enkä jäänyt vain keskittymään väistätettävään puoleen.

Tällainen kerta tänä torstaina. Pitää muistaa katsella noita maneesin varausilmoituksia, niin ei tulisi ihan näin pätkittyjä harjoituksia. Toisaalta onhan se ihan hyvä ottaa välillä rennosti, eikös vain.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Istuntatreeniä esteillä

Odotettu estetunti, pollena Pera ja treeninä istuntaa jumppasarjalla ja välien hallintaa. Kaikin puolin mukava kokonaisuus. Tunti aloitettiin omatoimisella lämmittelyllä ravissa ympyröitä pyöritellen. Lisäksi kuvioon lisättiin suoralla olevat puomit, joilla piti säilyttää tasainen meno. Pera liikkui ihan kivasti ja pätkittäin mukavan pyöreästi, ja myös puomit sujuivat mukavan tasaisesti. Harjoitusta vielä muutettiin sen verran, että toiseen suuntaan mennessä puomien jälkeen nostettiin laukka, jossa pyöriteltiin myös ympyröitä. Ihan kivaa menoa, ei valitettavaa.

Sitten kolmen esteen suoralta eka ja viimeinen nostettiin ristikoiksi. Ensin väliin piti saada kolme askelta, sitten neljä. Kolme meni Peran kanssa kuin vettä vain, tasaista ja sain laskettua laukat ennen hyppyä oikein, jolloin mukautuminenkin toimi. Neljä askelta saatiin myös vaaditusti väliin, mutta tahtoi väli jäädä pikkaisen ahtaaksi. Opettaja ohjeisti ottamaan ensimmäisen hypyn pienenä, jotta väliin mahtuisi askeleet paremmin. Yritin toteuttaa tätä, mutta jotenkin päästin Peran aina venymään pitkäksi. Kumma homma, miten ajattelen ensimmäisen hypyn koittaessa, että tässä se oli, enää en voi vaikuttaa. Vaikka onhan siinä vielä se väli, jossa ehtii työskennellä. Pitää alkaa kiinnittää huomiota tähän ongelmaan kyllä.

Tämän jälkeen päästiinkin treenaamaan enemmän esteelle lähestymistä ja opettaja alkoi kiinnittää enemmän huomiota istuntaan. Alussa apuna oli puomi ennen ja jälkeen ensimmäisen esteen ja lopulta jumppa täydentyi, kun kaikki kolme estettä nostettiin. Loppuhypyissä viimeinen este oli myös tekaistu okseriksi. Harjoituksen tarkoituksena oli saada hevonen tasaiseksi ja kuski pysymään hypyissä hyvin. Minulle ja Peralle opettaja hoksautti kaksi asiaa.

Ensimmäisenä tuli Peran vauhti. Pari kertaa nynnyilin ja otin liian rauhalliset lähestymiset, jolloin Pera pyrki ajautumaan ulos, venyi ja hyppäsi sitten vähän mistä sattuu. Opettaja neuvoi ottamaan kunnolla takapään hommaan mukaan ja esteillä tarvittaessa johtamaan vasemmalle, kun hevonen pyrki ajautumaan oikealle ja tarvittaessa hyppyjen välillä muistuttaa pohkeilla. Lopulta uskalsin ottaa ennen estettä varmistuksen siitä, että hevonen on kuulolla ja etenee pyynnöstä. Silloin hypyt olivat helppoja ja sujuvia.

Toisena tuli kuskin asento. Muuten hyvä, mutta hyppyjen välillä tahdoin suoristua liikaa, jolloin lähteminen toiseen hyppyyn saattoi kärsiä, mikäli hevonen lähtikin yllättävästä kohdasta. Tämä vaivahan on tuttu kesältä, kun otin parit yksityisestetunnit. Jotenkin unohdan välissä seurata hypyn loppuun ja istahdan omia aikojani satulaan. Tätä sai etenkin treenata okserilla. Pariin kertaa jopa kuiskailin itselle hypyn aikana, että et istu, et istu vielä. Ja se toimi. Pari hyppyä lähti siten, että ennakoin hypyn lopun ihan liian aikaisin ja istuin, mutta lopulta aloin pysyä hypyssä paremmin mukana ja maltoin odottaa rauhassa sitä, milloin voi taas istahtaa takaisin kyytiin. Opettaja hoksautti kiinnittämään tähän jatkossa huomiota, mutta kehui myös sitä, että istunta parantui loppua kohden hyvin.

Jumppasarja on kyllä huippu treeni istuntaa ajatellen. Siinä tarvitsee huolehtia vain hevosen liikkumisesta ja itsestä eikä tarvitse miettiä reittejä tai laukanvaihtoja. Perassa on hyvää se, että valtaosan ajasta olen samalla kartalla sen kanssa siitä, mistä kohtaa lähdetään ponnistamaan. Mutta kun päästän sen pitkäksi, hypyt tulevat vähän yllätyksenä. Täytyy siis jatkossa muistaa, että myödätä saa, mutta se ei tarkoita sitä, että hevoselle annetaan loputon ohja käytettäväksi.

Esteiden korkeus oli myös hyvä istuntatreeniä ajatellen. Lopussa jumppasarjalla taisi ekat esteet olla 70-senttisiä ja okserin korkeampi puomi 80-senttinen. Olin tunnissa todella tyytyväinen siitä, että istunta parani joka hypyltä eikä mitään valtavaisan mahdottomia ongelmia ollut. Päinvastoin. Hyppääminen Peran kanssa oli mukavaa ja isommilla esteillä sai kunnolla opetella olemaan hypyssä mukana. Juuri sitähän olen toivonut. Ehkei se 70 sentin kisarata olekaan enää ensi keväänä yhtään mahdoton ajatus.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Pollen ja kuskin yhteinen oppitunti

Vaikka työviikon päätteeksi oli nuutunut olo ja olisin ehkä mieluummin kaivautunut peiton alle kuin lähtenyt tallille, palkitsi ratsastustunti tällä kertaa oikein mukavasti. Hevoseksi oli pistetty Flower eli nykyisin Lore, jota vähän epäilin alussa. Olinhan juuri lukenut aina yhtä luotettavasta Hevostalli.netistä sen, kuinka kyseinen polle oli juossut itsensä seinään, kaatunut ja runnonut ratsastajan jalan siinä hötäkässä. Myöhemmin tosin selvisi, ettei polle pöljyyksissään seinään juossut, vaan hevosta oli yritetty jarruttaa sen avulla, mutta maneesin pehmeä kohta koitui tasapainon kohtaloksi.

Tunnin aiheena oli jälleen kerran pyöreyden ja muodon hakemista. Opettaja ohjeisti heti alussa minua siitä, että Lorelle harjoitus on todennäköisesti taas ihan uutta ja että sitä pitäisi ratsastaa kunnolla myödäten ja kehuen. Otin kerrankin opin onkeeni ja keskityin myötäämään ja yritin muistaa näinä hetkinä myös rentoutua. Kuviona oli lähteä keskiympyrälle pitkältä sivulta vasta-asetuksessa, ja vaihtaa se myötäasetukseksi, kun hevonen hyväksyy avun ja pyöristyy. Sitten toisen sivun kautta taas vasta-asetus samalla metodilla.

Alussa Lorea ei olisi voinut kiinnostaa vähempää. Asetuspyynnöissä se nosti niskaansa ja ravisteli päätään. Pyysin vähän tarmokkaammin sekä myötäsin ja kehuin äänellä ja rapsutuksella pienimmätkin yritykset. Nopeasti polle hoksasi homman jujun ja alkoi hitaasti, mutta varmasti kuunnella asetuspyyntöjäni ja ennen kaikkea pyöristyä. Keskityin itse siihen, että rentoutuisin myötäyshetkellä ja että muistaisin kiittää jokaisesta yrityksestä.

Käynnissä kuvio alkoi sujua mukavasti. Lore muisti vasta-asetusta pyytäessäni, että pyöristymällä pyyntö vaihtyy myötäiseksi ja teki työtä käskettyä. Kyllä se pää aina välillä sieltä pyöreydestä katosi, mutta saipahan kuski taas keskittyä kertaamaan avut. Opettajalta tuli kannustavaa palautetta ja myös kehuja, joten oli kiva tuntea, että osaahan tässä jotain oikeinkin tehdä.

Ravissa Lore tahtoi puolestaan ensin vain kipittää menemään. Kun taas muistin vasta-asetuksissa huolehtia myös ulkopuolesta, alkoi polle taas kuunnella ja pyöristyä varsin mukavasti. Jo tässä vaiheessa tuntia oli olo, että sekä kuski että hevonen opettelevat yhdessä ja palasten loksahtaessa kohdilleen myös siinä onnistuvat. Tästä tuli tosi hyvä fiilis ja tuntia jatkoi mielellään.

Sitten kuviota muutettiin hieman siten, että pitkät sivut mentiin vähän avotaivutusmaisesti, ainakin myötäasetusta pitäen ja lyhyen sivun lähestyessä siirryttiin vasta-asetukseen ja tehtiin voltti. Vasta-asetuksen sai vaihtaa myötäasetukseksi heti, kun hevonen antoi myöten ensimmäiselle pyynnölle. Alussa Lore hangoitteli myötäasetusta vastaan pitkällä sivulla, mutta palkitsemalla sen pienistä onnistumisista se alkoi halukkaammin hakeutua pyydettyyn muotoon. Ensimmäisellä vasta-asetuksella aloitetulla voltilla puolestaan taas unohdin asian nimeltä hevosen ulkopuoli, josta opettaja antoikin palautetta. Sen jälkeen muistin taas huolehtia myös ulkopuolesta, jolloin Lore taas malttoi asettua työskentelemään paljon paremmin. Tässä vaiheessa asetukset menivät muutenkin jo aiemmin tehtyjen treenien ansiosta läpi paljon helpommin, ja Lore tuntui liikkuvan kohtuullisen letkeästi.

Lopuksi otettiin vielä ensimmäistä kuviota eli keskiympyrää hyödyntäen laukkaa. Muuten mentiin tavallisesti, mutta keskiympyrällä ajateltiin pätkittäin vähän asettamista ulospäin. Lore lähti laukkaa vauhdikkaasti ja tykkäsi moneen kertaan valita vastalaukan. Kun sain sen oikeaan laukkaan, oli istunnassa puolestaan ongelmia. Jotenkin tämän hevosen laukka on vielä näin toisellakin kerralla aika pomppuisaa, en vain päässyt rytmistä yhtään kiinni. Laukassa Lore oli kuitenkin reippaudesta huolimatta ohjattavissa ja sain sen kulkemaan suunnilleen tasapainoisesti, vaikken ihan yhtä pyöreästi kuin käynnissä ja ravissa. Parin hyvän pätkän jälkeen molempiin suuntiin siirryttiinkin jo loppukäynteihin.

Loppukäyntien aikana ehdin vielä kysellä opettajalta, olinko kuvitellut itse kaikki hyvät pätkät, joita mielestäni tuli mukavan monta yhden tunnin ajalle. Etenkin kun Lore oli ratsunani vasta toista kertaa. Polle on kyllä tosiaan siitä ajasta kehittynyt. Se ei enää narskutellut hampaitaan ja kulki mukavan tasaisesti, tuntui myös kuuntelevan istuntaa aika kivasti. Opettajan palaute tunnista oli hyvää: olin osannut ratsastaa hevosta hyvin ja tuloksena oli hänen mukaansa valtaosan ajasta oikeinpäin kulkenut hevonen. Toki opettajakin tuumasi, että kyllähän Lore välillä katosi pyöreydestä, mutta muutoin opetta oli tyytyväinen menoomme. Oli mukava saada kannustavaa palautetta ja myös muutama kehukin. Ne lämmittävät mieltä ja auttavat jaksamaan taas parit kehnommatkin kerrat.

torstai 11. marraskuuta 2010

Köpöttelyä ja yksi ojareissu

Helvi oli huilaillut muutaman päivän, joten omistajan toiveesta suuntasin maastoköpöttelyyn. Ei siis mitään kauhean jännää kerrottavaa. Ravipätkiä saatiin vain parit hassut tiellä, muuten mentiin käyntiä. Meinasi kuskille tulla vilu, milloinhan sitä tajuaa alkaa pukeutua kelin mukaan?

Tulihan sitä toki tehtyä yksi ojareissukin. Kun köpöttelimme tietä myöten, meidät ohitti roska-auto. Helvi vähän katseli sen perään, mutta ei hötkyillyt muuten. Siksipä sen arvannut seuraavaa. Kun roska-auto puolestaan tuli meitä vastaan, oli se tammalle ihan liikaa. Jarrut päälle, peruuttamista ja pelastus, ojaa kohti! Oja oli vielä sellainen aika viettävä, ja pelkäsin jo vähän, että nyt mennään kumoon. Jollain tasapainolla Helvi kuitenkin poukkuroi siellä pystyssä ja pääsi vielä lumisesta reunamasta huolimatta takaisin tielle.

En käsitä, mikä juttu pollella on noita kuorma-autoja kohtaan. Joskus se ei piittaa niistä, toisinaan ottaa juuri tuolloiset light-version pömelit. Onneksi tamma kuitenkin rauhoittui ojan koluamisen jälkeen nopeasti, joten saatoimme köpötellä loppumatkan ihan rauhassa.

Sepä siitä kerrasta lyhyesti ja ytimekkäästi. Huomenna pääsee taas hakemaan uusia virikkeitä kouluväännön parista.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Pyöristymistreeniä asetusten avulla

Perjantaituntini opettaja oli tuuraamassa sunnuntaiopettajaa, joten estetunti jätettiin välistä ja korvattiin kouluväännöllä. Polleni oli norjalaisherra nimeltään Rappen, treeninä pyöristymisen asetusten avulla.

Ensimmäisenä tehtävänä oli pyöritellä päätyihin sekä keskelle ympyrät, joiden aikana ensin asetettiin ulos, sitten sisälle ja myödättiin. Tarkoituksena oli saada hevonen ulkoapujen tuelle ja näin pyöristymään. Käynnissä homma sujui hyvin, kunhan muistin oikeasti vaatia ulkoasetukset läpi. Niin ja myös pyytää reilusti asettumaan oikealle. Ratsastelen aina alussa silkkihansikkain hevosia, jolloin asioiden läpivienti kestää yllättäen pidempään. Pitäisi opetella olemaan jämäkkä, mutta reilu. Kun onnistuin näissä, Rappen pyöristyi todella mukavasti ja malttoi pysyä siellä aina kerta kerralta vähän pidempään.

Kun ravissa tuli vauhtia, karsiutui kuskin osaaminen heti. Pätkittäin sain Rappenin tällä samalla tehtäväkuviolla pyöristymään, mutta pyöreyden kadotessa hevosta ei niin vain ratsastettukaan takaisin oikeaan asentoon. Jotenkin hukkasin palaset aina, kenotin miten sattuu ja otin asetukset ilmeisen epämääräisesti. Ravissa oli vain tuplasti vaikeampaa saada pyöreyttä aikaiseksi, vaikka tein ne tismalleen samoilla avuilla kuin käynnissä. Tai siis ilmeisesti luulin tekeväni samoin, mutta kuten polle kertoi, en silti tainnut tehdä. Opettaja huomauttikin, että päästin ympyröillä hevosen taas luisumaan eli olin jälleen unohtanut hallita ulkopuolta. Uah.

Harjoitusta jalostettiin sitten siten, että pitkää sivua mentiin noin puoliväliin vähän avotaivutuksen kaltaisesti, jonka jälkeen suoristettiin, otettiin asetus ulos ja lähdettiin voltille. Viimeistän puolivälissä volttia piti asetus vaihtaa myötäiseksi ja jatkaa mahdollisimman pyöreänä toista pitkää sivua kohti, jossa harjoitus tehtiin uudelleen. Ensin mokasin menemällä avotaivutuksen kaltaisen liikkeen enemmän väistönä. Keskityin sitten enemmän siihen asetukseen, jolloin Rappen kulki hienosti. Kun rohkenin myös pyytää asetuksen ulos reippaasti ja siirtää sen myötäiseksi sutjakasti, pysyi polle mukavasti pyöreänä pätkittäin. Opettaja tosin huomautti, että olin alkanut kenottaa ulospäin, joten sisäpuolta piti vähän korjailla töihin mukaan.

Laukkaa ei tuntiin mahtunut jälleen kerran. Tällä kertaa se vähän harmitti, sillä olisi ollut mukava nähdä, miten se askellaji olisi tämän uurastuksen jälkeen kulkenut. Jostain syystä raviharjoituksissa en päässyt kärrylle siitä, miksi siinä askellajissa hommat eivät sujuneet niin hyvin kuin käynnissä. Rappen otti käynnissä pyöristymispyynnöt tosi helpolla vastaan ja palasi pyöristyneeksi pienillä avuilla nopeasti.

Ravissa tuli kyllä pätkittäisiä onnistumisia, mutta paljon suuremmalla työllä. Jännitynkö itse liikaa, istunko jotenkin niin vinossa, ettei polle voi toteuttaa pyyntöjäni, koska se joutuu koko ajan korjaamaan epätasapainoani, enkö vain osaa myödätä ravissa yhtä hyvin kuin käynnissä? Keksi itse lisää kysymyksiä, hah. Vastauksia olisi kiva saada. Loppukäynneissä vielä testailin hommaa, ja Rappen kulki kuin unelma. Nätisti, pyöreästi, aktiivisesti ja palasi aina pätkittäisten pään nostojen jälkeen takaisin pyöreäksi. Onhan se kuitenkin jo vähän eteenpäin, että sentään käynnissä osaa tehdä oikein. Sitä voi sitten ajan kanssa oppia ehkä jopa sen ravissa, joskus sitten tulevaisuudessa myös laukassa.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Ne pohkeet, ne hankalat pohkeet

Oma tunti perjantaina jäi menojen vuoksi välistä, mutta onneksi pääsin korvaamaan heti lauantaina. Pollena oli mukavasti Jussi, ja aiheena oli siirtymiä istunnan avulla ja pohkeenväistöä.

Ravilämmittelyiden jälkeen siirryttiin tekemään siirtymiä ravista käyntiin siten, että vaikuttaminen tapahtui niin paljon istunnalla kuin mahdollista. Opettaja ohjeisti myös olemaan alussa maltillinen, sillä hevoset eivät välttämättä ole hetkeen joutuneet kuuntelemaan istuntaa. Aloitin siis maltillisesti, jännitin vatsalihakset ja lakkasin myötäämästä liikettä. Sitten odotin. Odotin vähän lisää. Ja odotin. Mutta ei, Jussi vain humputti ravia. Missä meni vikaan? Kun jännitin vatsalihakset, jännitin samalla istuntani irti satulasta.

Opettaja neuvoi, että istunnan pitäisi tiivistyä entisestään eikä päinvastoin. Samalla hän huomautti pohkeistani, jotka pysähdystä yrittäessä työntyivät eteen ja irtosivat hevosen kyljistä. Ei ihme, ettei Jussi saanut poimittua ohjettani, kun se ei ollut oikein, ei edes sinnepäinkään. Yritin tiivistää istuntaani ajattelemalla, että uloshengityksen aikana painun satulaa kohti enkä enää myötäile liikettä. Liekö tämä vai monta jo aiemmin tehtyä ohjapysäytystä tehnyt tehtävänsä, mutta Jussi alkoi viimein pysähtyä nätimmin. Pohkeillani tuntuu vain olevan oma elämänsä, johon ne eivät minun neuvojani kaipaa. Etenkin oikea jalka lähtee seikkailemaan ihan omille teilleen monesti.

Seuraavaksi siirryttiin tekemään pohkeenväistöä harjoitusravissa pitkää sivua seuraten. Oikeassa kierroksessa siis ulkopohje napsutteli takapään vähän uralta keskemmäs ja sisäpuoli koetti huolehtia siitä, ettei hevonen karkaa sieltä. Vasemmassa kierroksessa totta kai muuten sama, mutta pyytävä pohje vaihtui. Aluksi annoin Jussin etupään taas humputella pyynnöistäni karkuun, kunnes opettajan korjauksella tajusin alkaa pidättää etupäätä, jonka jälkeen vasta pyytämään takapäätä väistämään. Näinä hetkinä sain onnistuneita ja rentoja väistöjä, mutta kun taas jäin ajatuksiini, juoksi hevonen alta pois. Kumma homma, miten sen toisen puolen vartiointi aina unohtuu. Keskityn aivan liikaa siihen varsinaiseen työstettävään puoleen, jolloin unohdan, että minulla on allani kokonainen, ei vain puolikas hevonen.

Pohkeenväistöjen päätteeksi nostettiin myös aina laukka ja pyöräytettiin pääty-ympyrä. Jussi nosti monet kerrat todella ponnekkaat laukat, ja istuntani oli tässä askellajissa selvästi parempi. Sen sijaan unohdin taas askellajin vaihtuessa vahtia vuorostaan hevonen ulkopuolta, jolloin polle tahtoi suurennella ympyröitään oman mielen mukaan. Onneksi muistihetkillä polle oli helppo korjata pienillä ulkopuolen avuilla takaisin kuulolle ja paremmalle ympyrälle. Laukoissa ei muutoin ollut ongelmaa.

Lopuksi humputeltiinkin loppuravit, ja tunti oli siinä. Opettaja kyseli fiiliksiä tunnista, ja tunnustin kärsiväni hyvin pahoista pohjeongelmista. Hän tuumasi pohkeiden pitämisen olevan tällä hevosella vielä vähän hankalampaa, sillä satula laittaa ratsastajan istumaan melkein kuin tuolissa. Opettaja myös hoksautti vielä, että jatkossa pitäisi muistaa Jussin kanssa juuri se ulkopuolen kontrolli, jolloin meno paranisi. Vaikka korjattavaakin oli, kehui opettaja muutamien väistöpätkien menneen hyvin. Onpahan taas asioita, joihin alkaa kiinnittää vähän enemmän huomiota. Ikuinen toive on vain se, että joskus saisi edes yhden asian pysyvästi pois korjattavien listalta. Ehkäpä vielä joskus.

torstai 4. marraskuuta 2010

Siirtymisten harjoittelua

Kyllähän tämä pimeys on ankeaa. Onneksi on heijastimet ja siedettävä matka maneesille. Tänään otin treeniksi Helvin kanssa siirtymät ja samalla yritin palautella mieleen istuntakurssin korjauksia. Pohkeet sain korjattua aina pätkittäin ainakin vähän oikeaan suuntaan, ja kädet pysyivät tällä kertaa paljon kapeammalla eivätkä levinneet miten sattuu.

Siirtymät aloitin käynti-ravi-käyntikuviolla. Aluksi Helviä sai herätellä paljon, sillä ravi nousi hyvin hitaasti raahustaen. Käyntiin tamma siirtyi hyvin helposti, jopa muutamaan kertaan niinä hetkinä, kun vasta aloin miettiä pysähtymispaikkaa. Minun on täytynyt noina hetkinä jännittyä sen verran, että polle on halunnut tulkita sen pysähtymiseksi. Onpa taas opeteltavaa tuon rentouden kanssa, vaikka kyllähän tämä pelkällä ajatuksella hevosen ratsastaminen olisi huippua. Harmi vain, että meillä Helvin kanssa se sujuu vain hidastamisen suhteen, ja silloinkin tamma taitaa itse päättää asiasta.

Kun lopulta sain Helvin uskomaan pohkeitani, alkoivat ravitkin nousta vähän paremmin. Tamma tarjoili taas pyöreää päätä, mutta samalla hidasti menoaan selvästi. Eli se taas yritti keplotella töistä näyttämällä nätiltä, vaikka tosiasiassa se ei työskennellyt takaa ollenkaan. Näinä muka pyöreinä hetkinä tehostin pohjeapuani ja pyysin tammaa pyöristymisen lisäksi etenemään. Muutamat pätkät tamma sai virtaa takapäähänsä ja kulki ihan hienosti.

Käynti-laukka-käyntikuviot toimivat alkuhitauksien jälkeen aina laukkaa kohti kohtuullisesti. Sen sijaan laukasta käyntiin siirtymiset eivät sujuneet kertaakaan. Jokaiseen siirtymään tuli raviaskeleita. Mokasin homman siinä, etten osannut ottaa laukkaa riittävän hitaaksi ennen siirtymispyyntöä käyntiin. Tajusin tämän virheen jo ratsastaessa, mutta pienetkin hidastuspyynnöt laukassa tarkoittivat Helville tällä kertaa ravia. Olisi pitänyt pitää pohkeet tuntumalla ja vähitellen ottaa istuntaa pysäyttämällä laukkaa kiinni, mutta tällä kertaa meni näin.

Kyllähän tämä hurja kolmen kokonaiset ratsastuksettoman päivän tauko tuntui kauhealta viime viikon seitsemän hepastelun rinnalla. Huominenkin oman tallin tunti jää väliin, mutta onneksi sitten voi käydä tallilla lauantain ja sunnuntain. Kyllähän tähän hommaan vain hurahtaa. Jotkut tuhlaavat vaatteisiin, minä pistän rahani hevosiin.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Puomeja päättömästi

Istuntatunnin jälkeen ehti levästää parisen tuntia, kunnes oli aika hilpaista oman tallin tunnille. Oikea opettaja oli lomalla, joten häntä tuurasi tämän viikon keskiviikolta tuttu tapaus. Pollenani oli Kaapo, joka aiheutti apua-mutinan listaa lukiessani. Monta kertaa kestänyt kouluvääntö päättyi viimein, kun aiheena oli puomeja.

Alkulämmittelyiden jälkeen siirryttiin tahkoamaan tehtävää, jossa oli kaksi kolmen puomin kokonaisuutta eri väleillä. Ensimmäinen puomisarja oli vähän lyhyemmällä välillä, ja sen jälkeen pyöräytettiin voltti oikealle. Tästä palattiin samalle reitille ja ylitettiin toiset kolme puolia vähän pidemmillä väleillä. Loppuun pyöräytettiin vielä voltti vasemmalle. Ensin mokasin siinä, että tyydyin pitämään Kaapon laiskassa ravissa, kun tunsin sentään sen hallitsevani. Opettaja komensi meille enemmän liikettä, jota pitäisi toki pystyä myös hallitsemaan. Volteilla Kaapo puski hieman, mutta ei onneksi niin pahasti kuin olisi voinut. Kun lopulta tohdin luottaa voltin jarruttavaan tehoon, annoin Kaapon edetä reippaammin, ja opettaja kehuikin homman onnistuvan siten rennommin ja paremmin.

Tämän jälkeen siirryttiin sitten kahden puomin suoralle, johon ensin olisi pitänyt saada viisi askelta, sitten kuusi. No, ei ihan mennyt putkeen. Jo ensimmäisessä laukassa Kaapo pisti oman vaihteensa päälle ja kaiken huipuksi kaatui ihan törkeästi käännöksissä. Tarkoituksena oli ensin pyöräyttää ympyrä päätyyn ylittäen puomin ja siitä lähteä kahden puomin suoralle, mutta hupsankeikkaa. Nostin laukan ja lähdin etenemään ympyrällä, kunnes humpsan, hevonen vain katosi alta ja vilisti omaan suuntaansa pienentäen ympyrän naurettavaksi pyörähdykseksi. Toinen yritys ja parannusta tuli ehkä promillen verran. Opettaja komensi istumaan, istumaan ja vielä kerran istumaan. Ilmeisesti en istunut, kun hommaan ei tullut muutosta. Kahden puomin välikin hurahti neljällä. Seuraavaksi olisi pitänyt kaivella se kuusi askelta. Me esitimme vastineeksi neljää ja puolta askelta. Ei vain mennyt pidätteet läpi sitten yhtään.

Vasemmassa kierroksessa homma onnistui millin verran paremmin. Kaapo ei kaatuillut ympyrällä niin pahasti ja sen aikana sain myös vauhtia vähän hyppysiini. Suoralle päästyä polle tosin taas pisti vähän kaasua, mutta muutamat pidätteet menivät läpi. Kuutta askelta ei löytynyt, mutta hallittu viisi kuitenkin.

Tunnin lopussa opettaja antoi palautetta juuri istunnan merkityksestä, sillä kuten hän sanoi, ei Kaapon kanssa ohjalla tee oikeastaan yhtään mitään. Polle ei juuri siitä piittaa, vaan lähinnä hermostuu ja alkaa kinastella vastaan, jos sitä yrittää ohjalla saada hallintaan. Mutta kuinka hallita hevosta istunnalla, jos se ei ole edes itsellä hallussa? Sitä kysymystä mietin aina tämän hevosen kohdalla. Toisaalta haluaisin pistää hanskat tiskiin tämän hevosen kanssa, toisaalta taas haluaisin nimenomaan ratsastaa sillä. Sen kanssa onnistumiset kuitenkin tuntuvat sen verran hyviltä. Perustunnin aikana en kuitenkaan ehdi saada niin paljon apua opettajalta, että voisin alkaa oppia. Yksityistunti olisi paikallaan, ehkäpä vielä joskus.

Istuntakurssin toinen tunti

Kokeilin ennen istuntakurssin toista tuntia muutamia venytyksiä. Aijaijai, että tuntui. Ei ihme, jos jalat eivät oikein taivu perusasennostaan mihinkään, kun ne taitavat olla pahemman kerran jumissa. Pitäisi oikeasti alkaa venytellä kunnolla, mutta laiskuus tahtoo aina viedä voiton. Ehdin ennen tunnin alkua myös käydä vilkaisemassa pari kouluratasuoritusta oman tallin kisoissa. Ehkäpä jokin päivä itsekin rohkenisin mukaan.

Sitten itse istuntakurssiin. Ratsuni ei ollut vaihtunut, joten menin tämänkin tunnin Ykällä. Sinällään ihan hyvä asia, sillä oli helpompi tehdä korjauksia eilisten kommentien perusteella, kun hevosen askeleet olivat jo vähän tutummat. Tunti aloitettiin eilisen tapaan lämmittelemällä vapaasti kevyessä ravissa. Kommenttia tuli siitä, ettei ohjastuntumani ollut koko ajan tasainen. Pohkeista puolestaan tuli palautetta, että tällä kertaa ne olivat jo vähän paremmin. Muuten saatoimme lämmitellä Ykän kanssa ilman suurempia huomautuksia.

Ensimmäinen varsinainen harjoitus oli siirtymät käynnistä raviin ja takaisin sekä ravista pysähdykseen ja takaisin raviin. Alussa ratsastin Ykää taas silkkihansikkain eli en tohtinut pyytää kunnolla, jolloin siirtymät molempiin suuntiin olivat vähän sinnepäin meneviä hiippailuja. Opettaja komensi pitämään ohjat tuntumalla myös siirtymissä eikä päästämään niitä löysäksi niiden aikana. Tämän avulla käynti-ravisiirtymät alkoivat luonnistua kohtuullisen kivasti.

Ravi-pysähdyssiirtymät tahtoivat alussa sujua vähän hitaasti. Kyllähän se pysähdys löytyi, mutta matkalle mahtui pari käyntiaskelta. Ravi nousi ihan hyvin, mutta ponnettomasti, kun tarkoituksena oli saada etenevä ravi alusta asti. Opettaja komensi kertaalleen ottamaan pysähdyksestä raipan avustuksella noston. Ykä säpsähtelee raippaa pienestäkin kosketuksesta, joten ravi todellakin lähti reippaasti sen avulla. Tämän jälkeen raippaa ei tarvinnut mihinkään, ja hevonen nosti mukavan etenevän ravin pysähdyksestä. Pysähdyksetkin onnistuivat, kun kuski muisti valmistella sen huolella, ei vain tyhjästä pyytää hevosta jarruttamaan.

Tämän jälkeen opettaja pisti meidät menemään parit kerrat pitkän sivun harjoitusravissa. Sen aikana hän katsoi, istuimmeko suorassa vai johonkin suuntaan vinossa. Minulle kommenttina tuli, että oikea olkapää on aavistuksen alempana. Korjauksena tähän on kurkata vasemman olkapään yli tai sitten ojentaa oikea käsi ylös ja venyttää kylki siten suoraksi. Ilmeisesti parannusta oli vähän tullut näiden keinojen avulla, kun toisella tarkkailukierroksella ei tullut enää samaa huomautusta.

Sitten siirryimme tekemään pohkeenväistöä käynnissä keskihalkaisijalta uralle. Tästä keräsimme Ykän kanssa pisteet kotiin. Sain kyllä huomautuksen, joka koski liian taakse mennyttä sisäkättäni. Muuten Ykä väisti todella nätisti molempiin suuntiin pienillä avuilla eikä se edes hidastanut väistöissään. Opettaja kehui istuntani pysyvän kasassa ja väistöjen näyttävän meille molemmille vaivattomilta. Muistin jopa pitää katseeni menosuunnassa. Olipa mukavaa onnistua jossain harjoituksessa.

Lopuksi otimme vielä pääty-ympyrällä laukkaa. Tarkoituksena oli yllättäen istua tiiviisti ja hyvin. Istuin eilistä paremmin Ykän laukassa, mutta olisihan siinä vielä opettelemista. Jotenkin se tuntui niin suurelta tai pomppuiselta, etten vain osannut myötäillä sitä. Opettajalta kommenttia tuli jaloista, jotka tahtoivat kääntyä osoittamaan sivulle. Olipa tätäkin haastava korjata. Kädet pysyivät vähän paremmin paikoillaan, ja asetukset menivät pätkittäin paremmin läpi. Ykä sai pisteet siitä, että se meni mukavan tasaista laukkaa eikä sitä tarvinnut kummemmin nohitella liikkumaan.

Tunnin lopussa opettaja kiersi kommentoimassa jokaisen menoa. Minulle palautteena tuli juuri pohkeen asennon korjaamista, jota olin jo vähän eilisestä parantanut. Muuten istuntani oli hänestä ihan hyvä. Nyt olisi siis edessä rankkaa korjaamista. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja keskittyä myös itse korjaamaan pohkeen asentoa. Jos jätän sen isoilla ryhmätunneilla opettajan murheeksi, pohkeeni saavat seikkailla ihan missä sattuu seuraavatkin neljä vuotta. Täytyy myös pitää silmät auki, jos vaikka sitä löytäisi itsensä taas jonkin ajan päästä seuraavalta istuntakurssilta.

Kaikesta sitä oppii ihme ja kyllä tykkäämään. Siinä vaiheessa minut saa viedä hoitoon, jos alan hehkuttaa kouluratsastusta ja mollata esteratsastusta. Silloin on täytynyt jo ruuvin tai toisen tipahtaa päästä. Ei kouluratsastuksessa varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta kyllä se esteratsastus vie enemmän mukanaan.

lauantai 30. lokakuuta 2010

Istuntakurssin ensimmäinen tunti

Istuntakurssin ensimmäiselle tunnille (tai tunnille ja vartille, jos nyt tarkkoja ollaan) meno vähän jännitti. Omilla tunneilla oli jo käynyt selvästi, että istunta oli levähtänyt taas ihan omille teilleen. Toisaalta olin innoissani, sillä viiden ratsastajan kurssilla huomiota saisi vähän enemmän kuitenkin. Hevosenani oli Cytrus, tutummin Ykä. Seitsenvuotias ihan reipas ruuna, jota en kuitenkaan saanut paljon rentoutumaan. Onneksi se ei varsinaisesti ollut aiheena, vaan kuten opettaja tuumasi, kurssin aikana keskitytään ratsastajaan.

Alussa verkkailtiin omaan tahtiin ravissa. Tänä aikana opettaja ehti vähän tarkastella hänelle uusia ratsastajia ja heidän ratsastusasentoja. Tämän jälkeen lähdettiin menemään isoa kahdeksikko harjoitusravissa ilman jalustimia. Ykän ravi ei ollut pahimmasta päästä ollenkaan, mutta vähänkin reippaamassa tahdissa istuntani levisi ja pomppiminen alkoi. Ensimmäisenä kommenttia tuli huomio siitä, että käteni ovat liian leveällä ja että asettamisissa ulkokäsi lähtee valumaan eteen. Opettaja myös hoksautti, etten pohjepyynnöissä koukista jalkaa, vaan pidän sen rentona. Jotenkin ilman jalustinta tulee olo, ettei apu osu oikeaan kohtaan, ellei pohjetta vähän nosta ylös. Kädet pysyivät aika ajoin omalla paikallaan, mutta asettamisissa ulkokäsi lähti hyvin usein omille teilleen. kun molemmat kädet sai pidettyä oikeassa kulmassa omalla paikallaan, tuntui asento tukevammalta.

Sitten jalustimet laitettiin jalkaan ja jatkettiin samaa kuviota. Opettaja bongasi saman virheen, joka on viime aikana alkanut korostua kaikkialla: liian edessä olevat pohkeet. Kuulemma vika oli vain parin sentin luokkaa, mutta sitäkin vaikeampi korjata. Jos siirsin jalkoja taakse, asennosta tuli heti hutera ja aloin keikkua miten sattuu. Sinnikkäästi yritin pitää pohkeita ajatuksella takana, mutta kerta toisen jälkeen ne valuivat eteen. Sain koko tunnin aikana pari sellaista pätkää, että pohkeet olivat löytäneet paikkansa oikeasta kohdasta ja asentokin tuntui tukevalta. Sitten se taas katosi yhtä mystisesti kuin oli tullutkin, joten uuden onnistumisen hakeminen oli tuurin kanssa tavoittelua. Pitäisi varmasti katsoa pari hyvää venytystä, sillä epäilen jäykkyyden myös vaikeuttavan pohkeiden saamista oikealle paikalle.

Lopuksi ehdittiin vielä ottaa pätkät laukkaa. Oikeassa kierroksessa pitkät sivut mentiin harjoitusravissa ja lyhyiden sivujen keskeltä nostettiin laukka pyöräytettiin ympyrä ja samasta nostokohdasta piti saada siirryttyä tasaiseen raviin. Laukat nousivat alun jälkeen ihan kivasti, mutta mukautuminen laukkaan oli jotenkin vaikeaa, vaikkei se edes ollut mitenkään pomppuisaa. Jotenkin lähdin vain valumaan takakaarta kohti, jolloin laukka pääsi pompottamaan minua. Siirtymä raviin onnistui myös, mutta tasaisuudesta ei kannata sen yhteydessä puhua. Harjoitusravin istunnan saaminen kuntoon vei taas pitkän matkaa, kunnes sain jujusta paremmin kiinni.

Vasempaan kierrokseen kuvio oli muuten sama, mutta ennen kulmia pudotettiin ravista käyntiin ja siitä nostettiin laukat. Ykä nosti aika kivasti käynnistä laukat, mutta laukasta käyntiin siirtyminen ei onnistunut ilman useampia raviaskelia. Opettaja vähän lohdutti sanomalla, ettei treeni ole sille kaikista helpointa. Tässä vaiheessa Ykä taas tahtoi mennä vähän liian reippaasti, jolloin opettaja neuvoi pidättämään ulkopuolelta. Olin tietenkin taas sitä ennen ollut sisäohjassa liikaa kiinni, mutta kun tottelin neuvoa, palasi Ykä ihan maltilliseen laukkaan. Parit laukkanostot olivat sen verran kivoja, että sain kotiinviemisiksi kuitenkin vähän hyvää mieltä.

Paljon olisi siis korjattavaa. Olisi kiva, jos olisi käytössä satula, joka tukisi jalkojani paremmin. Silloin olisi helpompi oppia pohkeen oikea paikka, kun olisi vähän apua satulasta. Mutta koska siihen ei ole mahdollisuutta, täytyy vain sinnikkäästi viedä pohkeita taakse ja opetella löytämään oikea asento. Toivottavasti huomenna saisin taas muutaman onnistumisen, jotta mieleeni jäisi vähän ajatus siitä, miltä pohkeet tuntuvat ollessaan oikeassa asennossa. Ehkäpä sitä voisi myös alkaa katsastella, minne menisi seuraavan kerran istuntakurssille.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Pari onnistunutta hetkeä

Perjantain estetunti tuli yllätyksenä, mutta kivana moisena. Pollena oli myös ihan hyvä valinta eli Poku. Tunti aloitettiin lämmittelemällä ravissa tehden loivaa kolmikaarista kiemurauraa, jossa vaihdeltiin asetuksia. Poku oli tuttuun tapaan vähän nihkeä alussa, mutta otti kohtalaisesti reipastumispyyntöjä vastaan. Asetukset onnistuivat myös vasemmalle, mutta oikealle niitä oli liki mahdoton saada. Pitäisi opetella vetreyttämään Pokun jäykempi puoli, mutta toistaiseksi alkuverkka ei riitä moiseen.

Samaa kuviota mentiin myös laukassa. Poku nosti uudet laukat ihan hyvin, mutta opettaja huomautti hevosen oikovan todella paljon nostoissa. Yritin sitten pohkeilla pitää hevosta paremmin oikealla reitillä, en tosin onnistunut kauhean hyvin.

Sitten siirryttiinkin jo hyppelemään keskihalkaisijalla ollutta pystyä kahdeksikkona. Tarkoituksena oli saada tasainen ratatempo ja laukat vaihtumaan. En osannut hahmottaa kunnon lähestymistä esteelle missään kohden, joten kertaalleen Poku ampaisi esteen ohikin. Parit laukat jäivät vaihtumassa, koska ohjasin hevosen ihan liian vinossa esteelle. Kun lopulta hahmotin reitin oikein ja tiedotin hevoselle ajoissa, vaihtoi Poku laukat hienosti. Täytyisi alkaa miettiä teitä esteille tarkemmin, sillä nyt tuollainen pitkältä sivulta kaarrettu tie keskihalkaisijalle tuotti ihan liian paljon päänvaivaa.

Lopuksi hypättiin kaksi pystyä, joilta vaihdettiin aina laukka kaartaen kohtuullisen tiukasti seinän kautta toista estettä kohti. Ensimmäisellä kerralla homma meni meiltä plörinäksi. Kuski ei tiedotellut mitään vaihtoaikeista hevoselle, joten Poku jätti vaihtamatta. Vauhtikin oli jäänyt lepuuhetken takia matkasta. Toisella kierroksella spurttasin alussa vasemmassa laukassa kunnolla ja tällä kertaa muistin hyvissä ajoin kertoa hevoselle, että tämän pystyn jälkeen kaarretaan muuten oikealle. Laukka vaihtui, ja Poku säilytti laukan tiukahkosta mutkasta huolimatta. Taas vähän vauhtia mukaan ja oikeassa laukassa toiselle pystylle. Tiedotus ajoissa ja laukka vaihtui. Opettaja oli muutoin tyytyväinen suoritukseemme, mutta olin vähän oikaissut reiteillä. Hups. Mutta kaikkea ei voi osata kerralla, joten aina vähän kuitenkin jotain.

Sitten opettaja päättikin, että kun saatiin kaikilta onnistumisia, oli aika lopettaa. Harmitti, olisin mieluusti hypellyt vielä jotain. Loppuun humputeltiin sitten kolmikaarista kiemurauraa sekä tehtiin pysäytyksiä kääntymällä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle ja pysähdyksestä pari peruutusaskelta ja taas raviin. Ensin pysähdykset eivät tahtoneet mennä Pokun päähän ja kun ne alkoivat onnistua kivasti, ei peruuttamisesta tullut mitään. Mitä lie kuski taas teki selässä väärin. Onnistumisen tässä olivat kuitenkin peruuttamisesta nostettu ravi. Poku nosti sen kohtuullisen helposti, josta kuski oli oikein tyytyväinen.

Huomenna sitten istuntakurssin ensimmäinen päivä. Saa nähdä, kuinka pahasti siellä selässä tulee keikuttua ja josko sieltä saisi hyviä vinkkejä istunnan parantamiseen. Toivottavasti, olisi kiva taas päästä vähän paremman istunnan pariin.

torstai 28. lokakuuta 2010

Keskiviikon kertailua

Helvin kanssa päätin kertailla keskiviikon oppeja eli takapään siirtelyä ulommas ja sisemmäs käynnissä. Hyvänä puolena oli se, että Helvi toimi molempiin suuntiin aika pitkälti samaan tapaan eli suurempia puolieroja ei ollut. Takapään siirtäminen ulos ja etupään vähän sisemmäs oli Helville ja varmasti myös kuskille helpompi. Yritin taas alussa oikoa tehtävää ja siirtää molempia päitä yhtä aikaa, kunnes tajusin viimein siirtää ensin etupäätä, sitten vasta takapäätä. Helvi nappasi homman jujun aika kivasti, ja siirtelyt menivät kohtuullisen vaivatta, kunhan muistin vartioida etupään liikettä. Takapää liikkui mukavasti ilman, että joka askeleella piti olla muistuttamassa.

Takapään siirtäminen sisemmäs ja asetuksen säilyttäminen myötäisenä tuottivat vaikeuksia. Liikehän oli vähän sulkutaivutuksen sulkutaivutuksen kaltainen, ja sen kanssa olen aiemminkin pähkäillyt. Jotenkin pohkeeni toimivat tässä liikkeessä vain vuorotellen, jolloin joko takapään asento pääsee karkaamaan tai sitten etupää livahtaa omille teilleen. Takapään pitäminen omalla paikallaan kyllä onnistui kivasti, mutta etupää pääsi siinä välissä suoristumaan. Sain pari mielestäni onnistunutta pätkää, joten olin tyytyväinen suoritukseen. Helvi työskenteli molemmissa harjoituksissa aika kivasti, olisin tosin voinut vaatia liikkeen säilymistä paremmin.

Ravissa ja laukassa en ottanut oikeastaan mitään kummempaa. Yritin saada Helvin takapäätä liikkeelle ja silti onnistua pitämään etupään lyhyenä. Pätkittäin Helvi tarjosi rennompaa ravia ja laukkaa, mutta varsinaisesta pyöristymisestä ei tällä kertaa voi puhua. Laukan rentous ja tasaisuus oli kuitenkin mukava onnistuminen siihen nähden, että menimme kentällä, jota valaisi yksi ainoa spotti tallin seinässä. Saatoin siis uskoa, että Helvi jopa välillä kuunteli minua eikä kyttäillyt koko ajan ympärilleen. Pieniä onnistumisia siis tällä kertaa, mutta kivalta nekin tuntuivat.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Kuin tehotunnilla

Kaksi ratsastustuntia tälle viikolle takana, viisi vielä edessä. Päätin tosiaan ilahduttaa itseäni ratsastusviikolla, kun ei ollut syyslomaviikkoa tiedossa. Kävin näin keskiviikon iloksi omalla tallilla tunnin. Vakiopettaja oli lomalla, ja tuuraajana oli aikaisemmistakin kirjoituksista tuttu opettaja. Polletoiveeni oli jälleen mukavasti mennyt läpi, ja Pera siis oli hevosenani.

Tunti aloitettiin käynnissä ja ravissa opettajan tarkkaillessa ratsastajien. Tunnilla oli mukavasti vain kuusi ratsastajaa, joten opettaja ehti paremmin kommentoimaan. Minulle kommenttia tuli käsien asennosta, tahdoin painaa ne alas, vaikka oikeasti ne pitää tietenkin kantaa. Tämän lisäksi opettaja komensi käyttämään reisiä aktiivisemmin, jolloin pohje pysyy myös paremmin paikallaan. Näitä asioita korjatessa unohdin kiinnittää huomiota siihen, miten hevonen liikkuu. Opettajalta tulikin palautetta siitä, että Pera täytyy saada pysymään liikkeessä takapäästä saakka ja että minun pitäisi uskaltaa pitää ohjat käsissä ja ottaa takapäästä tuleva liike niillä vastaan, jotta hevonen tulisi tuntumalle. Ravissa pyöräyteltiin aina pääty-ympyröitä, joista toisen aikana opettaja ehti kiinnittää paremmin huomiota menoon. Pätkittäin opettajan ohjeita noudattaen sain Peran mukavan pyöreäksi ja aktiiviseksi myös takapäästä lähtien.

Sitten porukka jaettiin kolmelle ympyrälle. Treeninä oli siirtää takapäätä vuorotellen sisemmäs ja ulommas. Homma aloitettiin vasemmassa kierroksessa. Takapään liikuttamisen ohjeeksi tuli ottaa ensin etupäätä vähän sisemmäs, jonka jälkeen saattoi siirtyä takapään pariin. Kuskille tuotti vaikeuksia saada Pera uskomaan pidättäviä apuja etupäähän, jolloin opettaja siirtyi näyttämään kädestä pitäen. Tajusin siinä, että etupää piti tosiaan saada pienemmälle liikkeelle ja sisemmäs, jonka jälkeen myös perä oli helpompi siirtää ulommas. Työskentelyä tämä kuitenkin vaati, sillä puoli oli Peralle vaikeampi, ja se mieluusti yritti luistaa hommasta. Tärkeimpänä oppina itselle tuli ulko-ohjan varma tuki, myötäys sisäohjasta ja ulkopohkeen pitäminen kevyesti tuntumalla. Näitä asioita vartioimalla sain Peran viimein toimimaan pätkittäin aika kivasti, jolloin se myös pyöristyi todella hienosti.

Takapään siirtäminen sisemmäs oli vasemmassa kierroksessa helppoa. Asetus pysyi nätisti, ja takapää väisti todella pienestä pyynnöstä. Kaiken tämän aikana Pera pysyi myös hyvin pyöreänä ja työskenteli apujani kuunnellen. Lopulta näitä kahta siirtelyä alettiin tehdä lyhyissä pätkissä vuorotellen. Loppua kohti meno parani, kun sekä kuski että hevonen hahmottivat treenin kulun.

Oikeassa kierroksessa takapään siirtelyiden onnistumiset vaihtuivat toisinpäin. Nyt takapäätä oli todella helppo siirtää ulommas, kun taas sisemmäs viestin oli alussa vähän haastavaa. Kun taas muistin kertailla avut, löytyi yhteisymmärrys Peran kanssa ja homma toimi hienosti. Opettajakin tuumasi, että tämä suunta meni meillä oikein mukavasti.

Lopuksi saatiin nostettiin laukka, kun takapään siirtäminen ulommas oli valmisteltu hyvin ja jäätiin laukkaamaan ympyrää. Tarkoituksena oli saada hevonen ratsastettua hyvälle tuntumalle ja pyöreäksi, kuten aiemmissa kohdissa oli onnistuneesti tehty. Ihan koko aikaa en saanut Peraa pysymään pyöreänä laukassa, mutta tällä kertaa hyviä pätkiä tuli paljon enemmän, ja ne myös olivat pidempiä kuin ennen. Oli todella hieno tunne ratsastaa laukassa rehellisesti pyöreää hevosta ja saada se palaamaan oikeaan asentoon pienillä puolipidätteillä ja pohjepyynnöillä. Laukat sujuivat mukavasti myös molempiin suuntiin.

Tunti oli ihan huippu, tuntui kuin olisi tehotunnilla ollut. Ehdimme treenata asioita rauhassa, ja opettaja tuntui ehtivän kommentoida tavallista enemmän. On niin hyödyllistä päästä aina vähän tuoreemman silmäparin syyniin. Etenkin kun tämä opettaja myös tuntee tallin pollet ja osaa antaa täsmävinkkejä. Pera kyllä ansaitsi taas suuret kiitokset, on se van uskomattoman hieno hevonen.

Ratsastusviikkooni mahtuu vielä normaali kerta Helvillä, ohjatut tunnit perjantaina ja sunnuntaina sekä istuntakurssi lauantaina ja sunnuntaina vieraallammalla tallilla. Tähän ratsastusmäärään voisi jopa tottua.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Aina jotenkin väärinpäin

Mistä tietää alkaneensa muka ratsastaa niin, että haluaa kehittyä? Siitä, kun istuntatunti ei aiheuta nyrpistystä, vaan pienen hihkaisun. Näin kävi minulle tiistain ekstratunnilla, jolle olin ennakkoon toivonut Peraa tai Jussia. Onneksi arpaonni sattui ensimmäisen kohdalle, sillä Peran askeleet ovat hivenen helpompia mukailtavia kuin Jussin.

Tunti aloitettiin avaamalla lonkkia nousemalla satulassa seisomaan jalustinten varaan ja istumalla takaisin ilman, että lysähtää taakse. Tätä tehtiin käynnissä ja ravissa. Opettaja ohjeisti suoristautumaan kunnolla ja jos asento oli hutera, olivat jalat liian edessä. Alussa en löytänyt millään oikeaa asentoa, vaan humpsahdin aina tasapainon pettäessä satulaan. Lopulta aloin hahmottaa, että jalkoja tosiaan sai viedä taaksepäin ja että suoristautumalla sai niiden tuen alle. Niinpä meno ravissakin oli kohtuullisen hallittua. Sitten myös tätä asentoa hyödyntäen vaihdettiin kevennystä ja pyrittiin laskeutumaan satulaan kevyesti, ikään kuin sitä vain pyyhkäisten. Tämä onnistui muutaman kierroksen jälkeen mukavasti, ja opettajakin kehui istunnan olevan tukeva. Ei lysähdyksiä ja horjahteluja siis enää tässä, vaan lämmittäviä onnistumisia.

Tämän jälkeen siirryttiin harjoitusravin treenaukseen. Opettaja muistutti, että ravissa istuinluut tekevät samankaltaista liikettä kuin jalat, jotka polkevat pyörää taaksepäin. Jos kuulostaa vaikealta hahmottaa, niin on se haastavaa toteuttaakin. Olennaista oli myös saada pohkeet pysymään paikoillaan ja pitää painopiste alhaalla. Alussa luulin tekeväni ihan hyvin, kun en pomppinut kummemmin ja kädetkin pysyivät paikoillaan. Mutta sitten alkoikin sataa korjausneuvoja ja hyvä niin, ei sitä itsekseen oikein opi.

Ensinnäkin valuin koko ajan satulan takakaarta kohti. Opettaja neuvoi "kiskomaan" reisien sisäosia ulommas, jotta ne painautuisivat tiukemmin hevosta vasten. Tätä en osaa paremmin selittää, koettakaa kuvitella asiaa. Tämän jälkeen jalustimia korjattiin vähän syvemmälle jalkaan, jotta pohkeet eivät koko ajan pyrkisi niin eteenpäin, kun kantapää pääsee painumaan liikaa alaspäin. Sitten vielä ohjeena tuli estää selän kyömyyntyminen tuomalla vatsaa enemmän eteen ja hengittämällä sen alaosalla. Tähän vielä lopuksi yhdistettiin painopisteen tuominen mahdollisimman alas sekä hartioiden rentouttaminen.

Huh, melkoiset korjaukset siis eli jälleen kerran istuntani on päin mäntyä. Yritin toteuttaa tätä pitkää mantraa parhaani mukaan, mutta onhan se vaikea oppia istumaan oikein, kun on saanut taas mennä monet kerrat miten sattuu. Välillä tuntui, että sain hommaa paremmin hanskaan. Vaikka täydellistä asentoa ei tunnin aikana löytynytkään, olin tyytyväinen siihen, että sain omasta mielestäni pohkeitani paremmin kuriin ja että käteni pysyivät hyvässä kulmassa ja ranteet suorina.

Sitten tunti päättyikin. Ei siis edes ehditty laukata, mutta mielenkiintoni säilyi silti. Muistan niin monet aiemmat kerrat, kun olen harmitellut tunnin kuluvan tylsään istuntatreeniin. Nyt vain toivoin, että istunnan opettelun voisi ottaa osaksi koulu-, puomi- ja estetreenien täyttämää tuntirytmiä. Täytyy kyllä lähteä jollekin istuntakurssille, hyviä vinkkejä otetaan vastaan.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Luovuttamista

Pitäisi lähteä opettelemaan jotain itsensä tsemppaamista ja motivointia. Se saattaisi auttaa niinä kertoina, kun pollearpajaisissa sattuu sellainen hevonen, jonka kanssa tahtoo luovuttaa jo ennen kuin on kiivennyt selkään. Tosin yritin kyllä tsempata itseäni nähdessäni, että sunnuntain tunnille oli hevosekseni pistetty Hessu. Kaikesta tsemppauksesta huolimatta minuun jäi kytemään epäonnistumisen pelko, joka tietenkin toteutui tunnilla.

Tunti aloitettiin kolmikaarisella kiemurauralla ravissa. Tarkoituksena oli saada hevosia ravaamaan rennosti ja pyöreänä. Yritin saada Hessun kavioihin vipinää, mutta suurin ongelmani on se vauhdin puute. Tällä kertaa valitsin kehumistaktiikan. Jokaisesta läpimenneestä reippauspyynnöstä yritin muistaa ja ennen kaikkea ehtiä kehua. Ilmeisesti en onnistunut tässä taktiikassa kovin hyvin, sillä sain kaivettua hevosesta tunnin aikana vain muutamia eteneviä pätkiä. Näin ollen kiemuraura meni myös vauhtia pumpaten, jolloin kaikki pyöreyden tavoittelu ja järkevien reittien valinta. En yhtään tajua, miten Hessun saa liikkumaan vapaaehtoisesti reippaasti. Vinkkejä tähän suuntaan, kiitos.

Tämän jälkeen siirryttiin jo laukkapuuhiin. Pitkältä sivulta käännettiin tietyistä kohdista kentän keskelle ja keskikohdasta nostettiin laukka. Opettaja ohjeisti nostamaan laukan vain sisäpuolen pohjeapua käyttäen ja antamaan sisäohjalla myöten heti, kun laukka nousee. Hessu kieltäytyi uskomasta parit ensimmäiset yritykseni nostaa laukka, mutta lopulta raippanapsautuksella ohjeistettuna nosti laukan. Muut kerrat nousivat kohtuullisen kivuttomasti, ja olen iloinen siitä, että sain nostettua laukat sisäpohkeella. Mutta reippaus? Sitä ei nähtykään. Jos hetkeksikään yritin rentoutua, Hessu kuvitteli sen tarkoittavan vapaata menoa ja pudotti ravin. Kraah.

Toisen suunnan laukat tehtiin siten, että pitkältä sivulta nostettiin laukka ja käännettiin jossain kohden kentän poikki ja pudotetiin raville keskikohdassa. Laukat nousivat edelleen sisäpohkeen avulla ja yllättäen laiskahko polle pudotti raville näppärästi. Tässä oli varmasti tunnin suurin onnistuminen. Sain Hessun vaihtamaan laukan raviin suunnilleen ajattelemalla kyseistä askellajia ja vähän istunnalla jarruttaen. Tästä plussaa. Parannettavaa olisi ollut ravin eteenpäinpyrkimyksessä. Unohdin ratsastaa heti sen jälkeen, kun vaadittu kohta oli suoritettu.

Tunnin aikana ei paljon suu kääntynyt hymyyn. Tuntui, että kaikki voimani kuluivat siihen, että yritin saada hevosta liikkumaan edes siedettävästi. Siinä ei sitten enää kauheasti riittänyt virtaa mihinkään muuhun. On vähän toivotonta lähteä yrittämään jotain haastavampaa, jos hevonen ei edes liiku kunnolla. Hessu on Tapsan ohella tallin vaikeimmista hevosista minulle. En vain käsitä niiden ajatusmaailmaa ollenkaan enkä jotenkin osaa ratsastaa niitä niin, että ne tajuaisit aikeeni tai että haluaisivat toteuttaa niitä. Haluaisin vain luovuttaa ja olla ratsastamatta näitä hevosia, mutta sillä tavalla ei taida oppia. Täytyy vain yrittää opetella yhä vain.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Haparoivaa menoa

Korvasin heti lauantaina perjantain väliin jääneen tunnin, ja sattuipa sille mukava aihe: esteet. Sen sijaan heppavalinta oli perin kummallinen, sillä minulle oli laitettu Mortti. Edellisestä kerrasta olikin kulunut jo kaksi kuukautta, ja tämä kerta taisi itse asiassa olla ensimmäinen estetunti tällä pollella. Ilmeisesti opettaja ei ollut laittanut hevosta minulle, sillä meidät nähdessään hän totesi ääneen, että vai Morttikin on paikalla.

Tunti aloitettiin tekemällä käynnissä ja ravissa temponvaihteluita. Mortti hidasti ihan kivasti ja pienen nohituksen jälkeen myös vauhtia löytyi. Kuski ei vain tahtonut saada istuntaansa kuosiin. Joko jalat heiluivat minne sattuu tai sitten tuntui, että satula valui jonnekin. Vyön tarkistamisen jälkeen meno jatkui aikalailla yhtä huterana, kunnes aloin saada vähän paremmin otetta hommaan. Jotenkin oli outoa mennä Mortilla, kun se myös kuuluu näiden kapoisten heppojen joukkoon. Orpo olo, kun omat pohkeet eivät voikaan levätä kevyesti hevosen kylkiä vasten, vaan ne jäävät haromaan vähän ilmaa.

Tempotreenien jälkeen lähdettiin humputtelemaan ravissa puomin, kavaletin ja puomin yli. Opettaja komensi pitämään katseet eteenpäin ja korjaili tehtävää ylittävien asentoa tarpeen mukaan. Meille ei tullut korjauskommentteja tällä kertaa. Sitten sama homma mentiin laukassa, mutta alkuun pyöräytettiin kierros tai kaksi ympyrällä. Tässäpä kävikin niin, että Mortti otti ohjat omiin kavioihinsa ja kolme kertaa puski ympyrältä läpi ja laukkasi suoraan. Minä typeränä yritin sisäohjassa roikkua, jolloin polle vain laukkasi karkuun pää vinossa. Opettaja komensikin ottamaan hevonen haltuun ulkoavuilla, jopa vähän ulos asettaen. Tottelin tätä ja raipalla vielä vartioin, ettei hevonen lähde omille teilleen. Samalla tajusin alkaa katsoa menosuuntaan, jolloin Mortti meni kuin vettä vain. Arvelisin tässä kohtaa, että heikunkeikun-istuntani oli osasyy pollen tempauksiin. Istunta käski ihan minne sattuu, pohkeet toista ja kädet varmaan kolmatta, jolloin Mortti sai tarpeekseen.

Sitten päästiinkin jo hyppäämään kahden esteen suora. Väliin piti laittaa hevosesta riippuen viisi tai kuusi askelta. Ensimmäinen kierros meillä meni viidellä ja puolella askeleella. On se kumma, miten sitä ei ensimmäisellä kerralla ikinä älyä alkaa ratsastaa. Tuntuu, että aina pitää epäonnistua kerta ennen kuin tajuaa tehdä jotain. Opettaja käski minun valita viiden tai kuuden askeleen väliltä ja vähän nynnynä otin sen kuusi. Se kannatti, sillä kuudella askeleella esteet ylittyivät nätisti ja ponnistuspaikat osuivat kohdilleen. Minulle tosin tuli yhdellä kertaa palautetta siitä, että lähden sukeltelemaan. Ei hyvä, onneksi sain vähän korjattua menoa.

Tämän jälkeen hypättiinkin jo rata. Ensin kahden esteen suora vasemmassa laukassa, seinän kautta lävistäjän lähellä ollut kavaletti, laukka oikeaksi, toinen lävistäjää mukaileva pysty, laukka vasemmaksi ja pitkän sivun suuntaisesti ollut kavaletti. Meillä rata meni Mortin kanssa muuten hyvin, mutta en saanut itse pyydettyä laukanvaihtoa. Sen sijaan Mortti vaihtoi sen itse niinä kertoina, kun se lähti ponnistamaan kavaletille kauempaa kuin olin ajatellut. Plussaa siitä, että tempo oli se samainen, jota oli aikaisemmin treenattu eikä vauhti kummemmin kasvanut tai hiipunut sen aikana. Toinen kierros ei myöskään tuonut mitään uusia ongelmia.

Mortti tuntui ihan hyvältä hyppääjältä, mutta jotenkin se oli liian pieni minulle. Vähän sellainen haparoiva meno, kun istuntakin tuntui olevan hyvin kehno, mutta sentään hypyt olivat sellaisia, joihin oli helppo mennä mukaan. Esteiden korkeudella ei pelattu tällä kertaa, sillä kaikki esteet olivat maksimissaan 50 senttiä. Hyvä homma, sillä aina on vähän jännää pelkästään hypätä ensi kertaa jonkin hevosen kanssa.

torstai 21. lokakuuta 2010

Pellolla

Työpäivä sattui olemaan sen verran raskas, etten enää jaksanut yksinkertaisesti keksiä Helvin kanssa mitään kummempaa treeniä. Siksipä suuntasin peltolenkille sitä vähän pidempää reittiä myöten. Olin myös niin myöhään liikkeellä, että alkoi jo hämärtää. Loppujen lopuksi pimeäkin ehti tulla kesken peltoilumme, mutta onneksi peltolenkki sijaitsee puoliksi valaistun kuntoreitin vieressä, joten ei ihan säkkipimeässä tarvinnut tallustaa. Helvi myös otti pimeyden ihan lunkisti, mitä nyt vähän kuunteli tavallista herkemmällä korvalla kaikkea.

Peltolenkillä halusin vain humputella, aivot eivät pystyneet oikein mihinkään muuhun. Hurauttelimme lenkuraa pitkin mukavan reippaassa ravissa ja otimme laukkapätkiä valoisalle puolelle. Helvi tykkää ottaa maastossa vähän kierroksia, jolloin jarrut tuppaavat vaimenemaan harmillisesti. Otinkin sitten tehtäväksi saada Helvi kuuntelemaan myös laukassa. Parit kerrat meni niin, ettei Helvi piitannut paljoa jarrutuspyynnöistäni, mutta muutaman jämäkämmän pyynnön jälkeen tamma lotkautti korvaansa minunkin suuntaan, ja laukasta tuli hallitumpaa. Jarrujen löydyttyä oli pakko ottaa pikkuinen spurttikin. Kyllähän se laukan jytinä on niin hienoa. :)

Koemielessä testailin lyhyet pätkät takaosakäännöksiä. Taisi yhden kerran mennä nappiin, muut kerran Helvi asteli harmistuksissaan pohjepyynnöstäni vain nopeat harppaukset siitä karkuun. Ilmeisesti rajoitin liikaa etupäätä ja vaadin liikaa puolestaan pohkeella. Kokeilin myös avo- ja sulkutaivutuksia pienet pätkät, jolloin tamma kaivelikin pyöreämpää itseään esille. Avotaivutus tuntui menevän nätisti ilman suurempia ongelmia, sulkutaivutuksessa puolestaan oli vaikea hallita takapäätä.

Kiva peltohumputtelu, nollasi mukavasti työpäivän. Perjantain tunti jää menojen vuoksi välistä (anna kun arvaan, niin sillä tunnilla on sitten tietysti esteitä!), mutta paikkaan kerran jo lauantaina. Puomi- tai estetunti olisi kyllä jo paikallaan, tulisi vähän vaihtelua kouluvääntöön.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Ymmärtämisvaikeuksia

Aiemmin tallille saapunut tuntilainen oli halunnut vaihtaa hevostaan. Minulle oli alun perin merkattu Manta, mutta tämän vaihdoksen myötä sain Kaapon. Harmittelin ennen tuntia vaihdosta vähän, mutta ylioptimistisena kuvittelin, että meillä saattaisi Kaapon kanssa mennä ihan kivasti. No joo, yllättäen tauko kyseisestä hevosesta ei ole tehnyt yhtään hyvää keskinäiselle ymmärryksellemme, päinvastoin. Jos ennen tuntia harmitti vaihdos, tunnin aikana tuon tunteen sai ainakin kymmenkertaistaa. Kuski pitäisi laittaa kyllä tukiopetukseen, jotta se alkaisi viimein tajua tämän hevosen ratsastamisen päälle.

Tunnin treenailut aloitettiin käynnissä pyörittelemällä päätyihin ympyröitä, joissa hevosen etupäätä tuotiin vähän sisemmäs ja takapäätä väistätettiin. Koska jarrutustaitoni tämän pollen kanssa on hyvin kadoksissa, en saanut Kaapon etupäätä hallintaan, jolloin takapääkin oli tavoittamattomissa. Opettaja antoikin meille tukiopetusta kädestä pitäen ja korostikin sitä, että ensin oli otettava etupää haltuun. Kun se on hyppysissä, voidaan alkaa ajatella takapäätä. Uskalsin sitten paremmin alkaa vaatia, jolloin Kaapo alkoikin pätkittäin kuunnella paremmin ja tarjosi homman tajuttuaan mukavaa pyöreyttä. Vaivalloista tämä oli kuitenkin, mutta ne parit onnistumiset ilahduttivat kuitenkin.

Tämän jälkeen jatkettiin ravissa. Tarkoituksena oli pyöritellä ympyröitä ja saada hevosta koottua. Opettaja ohjeisti kokoamaan Kaapoa enemmän istunnalla kuin ohjalla ja jos polle yritti lähteä kaahaamaan, ulko-ohjalla saattoi ottaa pidätteitä. Homma meni valtaosan ajasta taas kinasteluksi pollen kanssa siitä, mitä nyt pitikään tehdä. Kaapo olisi halunnut ravailla harja hulmuten oman mielensä mukaan, ja minä halusin saada sitä kuuntelemaan ja pyöristymään. Yritin pitää itseni tiukkana pakettina, jolloin en antaisi hevoselle mahdollisuutta vetää minua mukanaan. Muutaman kerran onnistuinkin, jolloin Kaapo löysi itsestään pyöreän, rennosti etenevän hevosen. Sitten taas keskittymiseni herpaantui, ja hevonen lässähti pannukakun tavoin pitkäksi kaasuttelijaksi.

Laukassa haettiin myös pyöreyttä ja tasaisuutta. Minä lähinnä keskityin siihen, ettei Kaapo puskisi sisäpohkeestani läpi mielensä mukaan ja että se pysyisi suunnilleen hallinnassani. Vasen kierros meni ihan mukavasti. Kaapo laukkasi tasaisesti, minä pystyin pitämään itseni ryhdikkäänä ja vauhti pysyi hallinnassa. Jes. Mutta sitten kaikki liki nollaantui, kun vaihdettiin oikeaan kierrokseen. Se on hevoselle selvästi vaikeampi ja se puski häikäilemättä sisäpohkeeni läpi. Lopulta taisin istua selässä miten sattuu, nykiä ohjia joka suuntaan ja muutenkin hötkyillä päättömästi. Kun unohdin kaiken tuon ja otin rauhassa, sain Kaapon vähän parantamaan. Hyvin vähän, mutta kuitenkin.

Hyvää tunnissa oli se, että opettaja pyrki auttamaan meitä eikä jättänyt pyörimään oman onnen nojaan. Tärkeämpänä korjauksena opettajalta tuli se, että ulkopuoleni tahtoo lähteä omille teilleen. Etenkin käteni kyynärpääkulma katoaa ja lisäksi vielä painan käden lähelle hevosen kaulaa. Ei hyvä. Kaiken kruunaan sillä, että lysähdän ulkopuolelta myös kasaan. Riittää ainakin korjattavaa.

Jostain syystä ratsastan Kaapoa aina alussa silkkihansikkain. En uskalla vaatia siltä suoraan kunnolla, vaan tyydyn puolittaiseen suoriutumiseen. Siitä sitten tietenkin koituu vaikeuksia, kun hevonen ehtii tottua lepsuiluuni. Onneksi tunnin aikana sain sekä käynnissä että ravissa parit oikein nätit, pyöreät ja yhteistyöhaluiset hetket hevosen kanssa. Vaikka suurin fiilis tunnista oli pettymys omaan osaamattomuuteen, nuo pari hetkeä nostivat mieltä sieltä maasta kuitenkin vähän.