Ratsastajassa vai hevosessa? Veikkaisin jälkimmäistä enemmän ja piirun verran myös uskoisin ensimmäiseen. Sunnuntain tunnille olin pienen tauon jälkeen saanut Kaapon. Tunnin treeninä oli avotaivutusta ja vastalaukkaa, joskaan ei tälle ratsukolle.
Tunti aloiteltiin heti avotaivutuksesta. Sille lähdettiin pyöräyttämällä pitkän sivun alkuun voltti ja siitä sitten avotaivutuksessa pitkä sivu loppuun. Kaapo kuunteli pyyntöjäni aika kivasti ja etenkin pidätteet menivät paljon normaalia paremmin läpi. Yritin käyttää istuntaani niin paljon kuin mahdollista, ja uskonkin sen olleen suurin syy pidätteiden toimimiseen. Tällä kertaa kiinnitin myös huomiota siihen, että pidättäessäni istunnalla, en kipristyisi satulasta irti, vaan istuisin jämäkämmin. Ilmeisesti sain palaset kohdilleen, sillä avotaivutuksessa sain keskittyä siirtämään hevosen etuosan ohjilla oikeaan asentoon ja hillitsemään vauhtia istunnalla.
Kaapo menikin avoja molempiin suuntiin käynnissä oikein mukavasti. Olin ihan hämilläni, sillä yleensä meillä on mennyt tunnit kinaamiseksi siitä, kumpi vie ja kumpi vikisee. Opettaja kuitenkin hoksautti, että muistaisin rentouttaa sisäohjan aina, kun Kaapo hellittäisi. Eli myötäämisen kanssa olin taas vähän hidas, mutta ajoittain olin hereillä ja kiitin Kaapoa sujuvasti myötäyksellä, kun se rentoutui.
Ravissa sain keskittyä siihen, että muistin pidätellä ulko-ohjalla ja rentoutua sisäohjasta. Avot eivät menneet ihan niin sujuvasti kuin käynnissä, mutta teimme kyllä meidän parhaat avotaivutukset ikinä. Pätkittäin Kaapo meni avoa niin kevyesti ja sujuvasti, että sain melkein istua pelkkänä kyytiläisenä. Muina hetkinä sain vartioida ulko-ohjaa ja vauhtia, ettei polle luikahtaisi suoraksi.
Samaan kuvioon lisättiin vielä käynnissä raviin siirtyminen ja siitä puolestaan takaisin käyntiin vaihtaminen. Kaikki siis avotaivutuksen aikana. Tämä oli kuskille vähän haastavampaa, sillä kun aloin pyytää toista askellajia, lipsahti polle suoraksi. Sain pitkän tovin hakea Kaapoa varmaan asentoon ennen kuin aina uskalsin pyytää toista askellajia. Sen sijaan ravista käyntiin vaihtaminen sujui paljon paremmin, ja avon kaltainen asetelma säilyi silloin paljon paremmin. Opettajakin sanoi olevansa tyytyväinen meidän menoomme, joten olin hyvilläni ja iloinen siitä, kuinka joko polle, minä tai keskinäinen yhteistyömme oli vähän parantunut.
Lopuksi muu ryhmä otti vastalaukkatreeniä, mutta parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen opettaja totesi homman olevan vähän liian kinkkisestä Kaapolle, joten me tyydyimme myötälaukkailemaan muiden mennessä vastalaukkaa. Tämän aikana yritin keskittyä hakemaan Kaaposta rentoa, minun hallitsemaa laukkaa ja sitä, ettei hevonen kaatuisi ympyröillä pahasti. Laukan tahtiin vaikutin istumalla enemmän takajalkojen päälle ja jarruttamalla istunnalla, jos polle yritti ottaa kierroksia. Ympyröillä kontrolloin pollen kaatumisyrityksiä ottamalla tarpeen mukaan vasta-asetuksia. Vaikka Kaapo välillä ottti vauhdin omaan hallintaansa, sain laukkahetkissä kuitenkin sen verran onnistumisia, että tunnista jäi kaikkinensa hyvä mieli.
