torstai 21. kesäkuuta 2018

295 päivää

Niin se aika on rientänyt. 295 päivää sitten olin viimeksi hevosen selässä. Tänään sitten jälleen, ihan vain testimielessä. Paikkana tietysti kotitallini Tallinmäki, ja ratsunani oli ihana Gia. Ainoana tavoitteena oli vain köpötellä menemään ja tunnustella, miltä elo hevosen selässä maistuisi. Tämä toteutui hyvin: köpöttelin peltolenkillä, hyvin lyhyesti kentällä ja sitten vielä vähän pellolla ennen paluuta tallin pihaan.

Liki kymmenen kuukauden tauon jälkeen ensimmäiset Gian käyntiaskeleet keinuttivat ihan hassun oudosti! Enpä olisi uskonut, että ote katoaa näin vikkelästi. Tai no, vikkelästi ja vikkelästi. Onhan tässä tosiaan hurahtanut hyvä tovi välissä. Oman kropan tuki tuntui kaikin puolin horjuvalta, joten käyntiköpöttely oli juuri oikea vaihtoehto. Jalatkin tuntuivat ihan spagetilta, mutta sentään yksi asia oli (valitettavasti) säilynyt: ohjissa oli kiva roikkua, hah!

Kentällä pyöräytin testimielessä muutamat ympyrät asetuksia haeskellen ja parit pohkeenväistöt. Ihan vain uskotellakseni itselleni, että en ole unohtanut aivan kaikkea. Onneton pohjeratsastaminen ei ollut tauon aikana parantunut, joten aloin sitten vastineeksi värkätä ohjalla tuplasti. Eivätkö helmasynnit voisi kadota tauon aikana ja korvautua maagisesti ratsastustaidolla? Ei näemmä. Mutta löytyiväthän ne asetukset ja pohkeenväistöt sieltä, vaikka Gia jäikin sangen etupainoiseksi ja hivenen hitaaksi. Vaan enpä stressannut tästä, köpöttely kun oli päätavoite.

Pellolla oli mukava kuljeskella menemään ja antaa hevosen askeleen keinuttaa. Selässä oli yhtä aikaa sekä kotoisa että sangen vieras olo. Satulassa oli mukava istua, mutta en ainakaan vielä hurahtanut lajin pariin täysillä takaisin. Oli silti todella mukava tehdä paluu hevosen selkään. En tiedä, milloin seuraavan kerran nousen taas ratsaille, vaan enhän missään vaiheessa ole kirkossa kuuluttanutkaan, että vaihtoehtoina olisi joko kokonaan lopettaminen tai paluu aktiiviharrastajaksi. Katsellaan siis, mitä tapahtuu.

Vanhana bloggaajana en voinut olla naputtelematta tätäkin kertaa talteen, vaikka mitään ihmeellisyyksiä ei tässä ollutkaan (ihan kuin kaikissa muissa muka olisi). Yhteenvetona todettakoon: hevoset ovat edelleen ihania, ja satulassa on mukava sulkea silmät, tuntea ratsun askelten keinutus sekä nauttia kesäauringon paisteesta ja lintujen liverryksestä. Kyllä kannatti käydä!

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Hyvällä mielellä tauolle

Keskiviikkona lyöttäydyin puolestaan koulutunnin viidenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain ilahduttavasti Masan. Tunnilla työstimme asetuksia, teiden ratsastamista sekä suoruutta.

Alkuverryttelyssä tahkosimme käynnissä ja ravissa keskiympyrää siinä asetuksia haeskellen. Masa vähän yliasettui itsestään oikealle, joten pyrin nappaamaan sen paremmin vasemman eli ulko-ohjan tuntumalle. Vasemmalle se ei taaskaan asettunut niin hyvin, joten sain houkutella sitä siinä kierroksessa enemmän. Masa liikkui käynnissä ja ravissa hyvin, kunhan ensin herättelin sen.

Seuraavana tehtävänä keskityimme tarkkojen teiden ratsastamiseen. Nostimme käynnistä laukan lyhyen sivun keskeltä ja käänsimme pääty-ympyrälle, jolla pysyimme kaksi kierrosta. Sen jälkeen ratsastimme kulman tarkasti ja pitkän sivun loppupuolella siirryimme raviin. Masa nosti laukat käynnistä näppärästi. Pääty-ympyrällä sain itse vähän hahmotella kuviota ja kääntää tarkemmin, niin senkin reitti löytyi. Pääty-ympyrän jälkeen saimme jatkettua molemmissa laukoissa kulman helposti eikä Masa yrittänyt liirailla omille teilleen. Tehtävä sujui kaikin puolin sangen helposti. Laukkakin pyöri ihan kivasti, vaikka toki Masaa hieman sai nohitella. Hyvin se kuitenkin yritti, joten kyllä sekin oli hommassa mukana. Tehtävällä heikoin kohta taisi olla siirtyminen laukasta raviin. En juurikaan jaksanut valmistella sitä, minkä kyllä huomasi. No, ei sitä kaikkeen pysty. Kerralla ainakaan.

Lopuksi tulimme vielä pari kertaa käynnissä ja sitten harjoitusravissa keskihalkaisijalle mahdollisimman suorana sekä ajoissa kääntymisen lyhyelle sivulle valmistellen. Masa pysyi keskihalkaisijalla ihan hyvin, vaikka pientä valumista tuli paikoin. Oikealle kääntyminen oli helppo valmistella, asettuihan Masa sinne puoliksi itsestään. Vasemmalle kääntymistä sain valmistella selvästi enemmän, jotta sain asetuksen paremmin läpi. Sekin suunta alkoi toimia ihan hyvin, vaikka puoliero jäi silti tuntumaan. Tämä tehtävä päättyi siihen, että teimme pysähdyksen, edelleen mahdollisimman suorana. Jos se onnistui, sai siitä siirtyä suoraan loppukäynteihin pitkin ohjin. Masa taisi kuulla tämän porkkanan, sillä se pysähtyi valumatta minnekään. Siitä pääsimmekin käppäilemään loppukäynnit. Masa oli kyllä taas niin kiva ja mutkaton. Se myös liikkui asiallisesti eikä ollut yhtään kuntopyörä. Mukava tunti mukavalla hevosella. Tästä tunnista jäi oikein hyvä mieli.

Loppuun kirjoitan vielä sellaista, jota en jossain vaiheessa olisi millään voinut kuvitellakaan kirjoittavani. Ratsastusharrastukseni jää nyt määrittelemättömälle tauolle. Tässä noin vuoden aikana innostukseni lajia kohtaan on ollut laskusuunnassa eikä ratsastus ole enää napannut niin kuin ennen. Se on tuntunut enemmän pakkopullalta. Sellaisessa ei ole mitään tolkkua, joten otan suosiolla nyt ihan kokonaan taukoa. Viikon, kuukauden vai minkä ajan? En tiedä, sen näkee sitten. Koska en käy ratsastamassa, en luonnollisesti päivitä tätä blogiakaan. Palataan siis joskus, ehkä.

tiistai 29. elokuuta 2017

Haahuilua hypätessä

Tiistaina lyöttäydyin estetunnin viidenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain Tupun. Pääsimme treenaamaan askeleen pidentämistä ja lyhentämistä, laukanvaihtoja sekä kaarevia linjoja.

Ensimmäisenä tehtävänä säädimme askelta 20,5 metrin suoralla puomilinjalla. Tupun kanssa saimme väliin askelhaitaria kahdeksasta viiteen. Tavallinen laukka oli yllättäen odottamaani lyhyempää, ja Tupu tikkasi väliin seitsemän askelta. Luulin, että olisimme menneet tavallisella laukalla välin kuudella. Kuuteen ja viiteen askeleeseen Tupua saikin pyytää laukkaamaan selvästi reippaammin. Yllätyin aika valtavasti, että saimme survottua väliin kahdeksan askelta. Ne löytyivät itse asiassa aika helposti, kun vain sain pidettyä Tupun lähestymisessä kuulolla.

Seuraavaksi tulimme kahdeksikolla kahta kavalettia, molemmilla oli puomit ennen ja jälkeen innarivälein. Me Tupun kanssa taisimme tulla tätä pari kierrosta. Tupu vaihtoi kyllä laukan molemmilla lävistäjillä, mutta aina vähän eri kohdissa: ensimmäisellä puomilla, kavaletilla ja jopa vasta toisella puomilla. Vaan vaihtuipa se laukka eikä tarvinnut korjata ravin kautta.

Sitten yhdistimme lävistäjäkavaletit suoraan linjaan, jonka puomit olivat nyt nousseet pystyiksi. Tulimme lävistäjäkavaleteilta kaarevat linjat pystyille. Tätä tulimme Tupun kanssa kierroksen, olisi kyllä pitänyt tajuta jatkaa toinen perään. Tällä tehtävällä kehtasimme nimittäin esittää ristilaukkaa. Laukka ei vaihtunut kavaletilla, mutta jatkoin kaarevan linjan pystylle arvellen laukan korjaantuvan siinä. No ei, puksutimme pätkän ristilaukkaa, kunnes Tupu korjasi itsensä kokonaan oikeaan laukkaan. Toisellakaan lävistäjäkavaletilla laukka ei vaihtunut, joten toinenkin kaareva linja pystylle meni väärässä laukassa. Tällä kertaa Tupu kuitenkin korjasi ja nappasi vasemman laukan jo pystyllä. Ei mikään mallisuoritus, mutta tulipahan mentyä. Kaarevan linjan teissäkin oli aika paljon sanomista. En juuri käyttänyt tilaa hyväksi, vaan vetelimme Tupun kanssa mutkat suoriksi ja esteet vähän vinosti ylittäen.

Loppuravissa pyörittelimme vielä tovin kahdeksikkoa. Tupu yritti kiirehtiä, mutta sain sen malttamaan kohtalaisesti. Enempiä en jaksanut sitä prässätä, kunhan Tupu vain ravasi rauhassa eikä kipittänyt. Tupun kanssa oli kivaa hypellä, mutta tarkkuutta olisi saanut olla enemmän. Nyt vähän haahuilimme menemään vailla kunnon ajatusta. Mutta mentiinpä kaikesta kerralla yli emmekä sentään keilanneet miniesteitä. On se onnistuminen sekin.

maanantai 28. elokuuta 2017

Suoruutta ja haitaria

Maanantain tunnilla oli puomeja ja kavaletteja. Ratsunani oli Pave, ja tunnilla oli yhteensä viisi ratsukkoa. Pääsimme kahden puomin suoralla linjalla ratsastamaan hevosia suoriksi sekä säätelemään askelta pidemmästä lyhyemmäksi. Laukanvaihtoja testasimme puolestaan kahden kavaletin kahdeksikolla.

Suoralla puomilinjalla vasemmassa kierroksessa Pave pysyi niin ravissa kuin laukassa aika hyvin suorana. Hieman se yritti ottaa ulkoa tilaa, mutta korjautui helposti. Oikeassa kierroksessa ja etenkin laukassa Pave valui selvästi enemmän ulos ja pyrki kenottamaan vasemmalle. Tai siltä se tuntui selkään, ohjeeksi tuli kuitenkin päästää oikealta. En oikein tunnin aikana saanut pehmiteltyä Paven oikeaa puolta, mikä varmasti aiheutti sen, että mielsin sen ongelmaksi suoruustehtävällä. Mielestäni Pave kyllä kenotti kaulastaan vasemmalle mutkalla eli tahdoin korjata asiaa suoristamalla oikealla ohjalla. Enemmän olisi kuitenkin pitänyt tehdä pohkeilla, jotta olisin saanut Paven paremmin rungosta suoraksi. Sitä myöten kuvittelemani kenotuskin olisi varmaan korjautunut tai muuttunut näyttämään minun vinkkelistäni suoremmalta.

Suora linja oli noin 20 metrin pituinen, ja pääsimme seuraavaksi säätelemään askelta sillä. Oikeassa laukassa onnistuimme tulemaan linjan viidellä ja kahdeksalla askeleella. Viisi askelta jäi jopa vähän ahtaaksi. Vasemmassa laukassa hurautimme välin vahingossa neljällä. Tähän suuntaan en saanut kerittyä Paven laukkaa, jolloin en saanut väliin survottua kahdeksaa askelta, vaan jouduimme tyytymään seitsemään. Olisi pitänyt jaksaa prässätä enemmän, mutta nyt ei vain onnistunut.

Lopuksi tulimme vielä pari kierrosta kahden kavaletin kahdeksikolla laukkoja vaihdellen. Meillä tehtävä meni viimeistä kavaletin ylitystä lukuun ottamatta nappiin, ja kaikki vaihdot tulivat oikein. Viimeisellä kavaletilla Pave ei vaihtanutkaan vasenta laukkaa oikeaan, vaan nappasi kavaletilla ristilaukan. Jäin ympyrälle ja yritin tuupata Paven korjaamaan takaosan oikeaan laukkaan, mutta ruuna päätti ristilaukan olevan voittajan valinta. Hurautin sitten yhden puomin yli, ja Pave päätteli siitä sen verran, että nappasi kokonaan vasemman laukan. Ei muuta kuin ravin kautta korjaus oikeaan laukkaan. Harmi, että viimeinen laukka jäi vaihtumatta. Muuten Pave teki vaihdot kivasti.

Loppukäynnit hoituivat pitkin ohjin. Tunnin tehtävät olivat hyödyllisiä, mutta etenkin suoristaminen kamalan kinkkistä. Jotenkin sitä näkee ja tuntee hevosen selästä eri tavalla kuin opettaja maasta käsin. Sitten onkin vaikea hahmottaa korjausohjeita, jos ne sattuvat selkään tuntumaan ihan kummilta. Tulipahan kuitenkin jotain väännettyä. Laukan sääteleminen taas oli kivaa, samoin vaihtotehtävä. Jotenkin ne puomit ja kavaletit vain motivoivat enemmän kuin pelkällä sileällä vääntäminen.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Humputtelua pitkin ohjin

Sunnuntaina kävin ratsastamassa itsenäisesti. Ratsukseni sain Paven. Kentällä oli esteitä valmiina, ja päädyin pudottelemaan ne puomeiksi ja hurruuttelemaan niitä ilman sen suurempia suunnitelmia.

Ensimmäisenä pyörittelin käynnissä kahdeksikkoa tovin. Nohittelin Pavea kävelemään kunnolla sekä hain asetuksia läpi. Oikeasta kierroksesta tulikin ihan ok. Vasen jäi kovemmaksi. En saanut asetusta siihen suuntaan kunnolla läpi. Pave ei lähtenyt antamaan periksi enkä oikein tiennyt, mistä kohdasta ja millä avulla olisin sitä vielä pehmitellyt. Vasen kierros onkin ollut meille aina hankalampi, joten sinällään uusia pulmia ei tullut.

Ravissa hurruuttelin puomeja, joita oli niin suoralla kuin kaarevalla linjalla. Tavoitteeni oli saada ravi etenemään ilman, että puomeilla tapahtuisi mitään muutosta. Samalla yritin myös saada Paven olemaan rento ja pyöreä. Pääosin tämä onnistuikin ihan hyvin. Pave ravasi sinällään aika kivasti, askeleessa oli vähän energiaakin. En vain harmikseni saanut Pavea vähän pidempään raviaskeleeseen, vaan se jäi tikkaamaan lyhyempiä askeleita. Jos olisin saanut siirrettyä energian vähän pidempään askeleeseen, olisi ravi voinut olla aika toimivaakin. Puomit kuitenkin ylittyivät aika tasaisesti ilman isompia muutoksia. Pyöreyttäkin löytyi, kun muistin ratsastaa riittävästi pohkeella ja pitää ohjastuntuman tasaisena.

Laukassa hurruuttelin muutamia puomilinjoja pyrkien aina samaan askelmäärään. Suora linja meni viidellä askeleella, kaareva linja puolestaan kahdeksalla. Pave vähän innostui puomeista, jolloin sain jopa vähän pidätellä sitä. Mukavaa vaihtelua siihen, että sitä olisi joutunut ratsastamaan vain eteen. Linjojen askelmäärät napsahtelivat mukavasti samoihin lukuihin. Kokeilin myös muutamia vaihtoja puomeilla. Osa onnistui, osa taas ei. Ei siis mitään uutta tälläkään saralla.

Tämän jälkeen jätin puomit sikseen ja leikin hetken wannabe-lännenratsastusta. Ohjat siis pitkäksi, Pave pitkään muotoon ja sitten vain ravissa ja laukassa ristiin ja rastiin kenttää. Pave ohjautui aika kivasti, kun keskitin yleensä ohjiin menevän energian pohkeilla ja istunnalla ratsastamiseen. Pave myös hakeutui itse mukavasti matalampaan muotoon. Ravissa sain tehtyä muutamia hieman tiukempiakin käännöksiä. Laukassakin Pave ohjautui ihan ok. Oma istuntani taisi vain seilata sen verran, että apujeni tarkkuus raviin verrattuna kärsi. Otin molempiin suuntiin pitkin ohjin vastalaukkaa muutaman kierroksen. Pave säilytti vastalaukat molemmissa suunnissa ongelmitta. Sehän on sangen näppärä menemään niin myötä-, vasta- kuin ristilaukkaa, joten en osannutkaan povata tehtävälle ongelmia. Lähinnä suurin juttu oli istua itse selässä hiljaa eikä varmistella ihan älyttömästi.

Loppuravissa työstin vielä vähän vakavampaa kouluravia. Nohittelin Pavea taas etenemään paremmin sekä hain asetuksia läpi. Oikea kierros muokkautui taas ihan kivaksi, mutta vasen pysyi vielä tässäkin vaiheessa harmillisesti jäykempänä. Annoin Paven venyttää vielä ravissa ohjan perässä eteen ja alas, minkä se teki ihan hyvin. Itsenäinen tunti meni vähän humputellen, vaan eihän se mitään haittaa. Teimme kuitenkin vähän töitäkin, vaikka emme kovin tiukkapipoisesti. Pitkin ohjin ratsastaminen on kyllä pohkeiden ja istunnan käytön kannalta minulle opettavaista. Sitä pitäisi treenailla enemmänkin, niin ehkä jonain päivänä lakkaisin olemasta niin ohjien pauloissa.