maanantai 8. helmikuuta 2016

Konkarin kyydissä

Maanantain Tallinmäen tunnilla oli sekä puomeja että koulua. Ratsukseni sain vaihtelun vuoksi Elviiran. Tunnilla oli viisi ratsukkoa, ja treenasimme puomeilla siirtymisiä sekä sileällä avotaivutuksia ja pohkeenväistöjä.

Itsenäisen raviverryttelyn jälkeen tahkosimme noin 17 metrin suoraa linjaa, jossa oli sekä yksittäinen puomi että kolmen puomin rykelmä. Tulimme tehtävälle ravissa ja teimme puomien väliin siirtymisen käyntiin ja laukannoston ravista. Teimme tehtävän myös siten, että tulimme sille laukassa ja siirryimme välissä raviin. Siirtymiset alaspäin venyivät hieman, sillä Elviira olisi mielellään tahkonnut tehtävän reippaasti läpi. Sain kuitenkin muistuteltua itseäni istumaan ja käyttämään jarrutuksessa mahdollisimman paljon istuntaa, jolloin Elviirakin toimi paremmin. Pisimmät jarrutusmatkat meillä tuli siirtymisessä laukasta raviin. Elviira tuntui vetävän puomeja kohti ja ihmetteli hieman, miksi kummassa halusimme siirtyä hyvästä laukasta raviin. Nekin kuitenkin onnistuivat, kun muistin lähteä tehtävälle maltillisessa laukassa. Siirtymiset ylöspäin olivatkin arvattattavasti helpompia. Elviira nosti käynnistä ravin samoin kuin ravista laukan muitta mutkitta.

Puomitehtävän jälkeen siirryimme ravissa tehtyjen avotaivutusten ja pohkeenväistöjen pariin. Kuviona oli ratsastaa kulman jälkeen pätkä pitkää sivua avotaivutusmaisesti ja lähteä siitä normaalisti lävistäjälle. Sen loppupuolella puolestaan palattiin uralle pohkeenväistön avulla ja ratsastettiin kuvio samaan tapaan toisesta suunnasta. Avotaivutukset oikealle onnistuivat aika mukavasti. Vasemmalle en saanut omaa istuntaa kuosiin, jolloin jäin könöttämään enkä saanut Elviiraa niin hyvin ymmärtämään, mitä halusin. Pohkeenväistöt tein jostain syystä aika puolihuolimattomasti suuremmin niitä ajattelematta, ilmeisesti minulla oli aina kiire tehtävän alkuun ja avotaivutusten pariin. Lävistäjät menivät puolestaan helposti, olivathan ne tavallaan tehtävän helppoja nollaushetkiä. Kun olimme tahkonneet tätä kuviota riittävästi, tulimme lävistäjät vielä keskiravia ajatellen. Elviira bongasi mukavasti tehtävän idean, ja saimme aika asiallisia, joskin maltillisia keskiravilävistäjiä. Kivointa oli se, kuinka helposti Elviira vähän pidensi askelta samoin kuin palasi takaisin normaaliin raviin.

Tunnista jäi hyvä mieli pääosin Elviiran konkariuden takia. Siitä tammasta kyllä huomaa, että se osaa hommansa. Se antaa ratsastajalleen paljon anteeksi ja tuntuu tekevän aina parhaansa. Varsin mukava mummeli se kyllä edelleen on. Sillä meneminen on hauskaa ja varmasti tarpeellistakin vaihtelua. Pitää kyllä toivoa sitä vielä uudelleen.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kivasti sujunut maasto

Sunnuntaina lähdimme Noran ja Kaisan kanssa maastoon. Minä menin Pavella ja olimme letkassa turvallisesti keskipaikalla. Nora ja Hemppa ottivat vetovastuun, ja Kaisa ja Vake pitivät perää. Meillä Paven kanssa oli siis mitä oivallisimmat turvajoukot ympärillä.

Kävimme köpöttelemässä tutun Kotakankaan lenkin tietä ja metsälenkkiä pitkin. Otimme menomatkalla yhden rauhallisen laukkapätkän, joka meni ihan mukavasti. Metsälenkin loppupuolella vastaan tuli pieni traktori, joka onneksi pysähtyi odottamaan. Kiepsautimme hevoset toiseen suuntaan ja palasimme metsälenkiltä tielle toista reittiä myöten.

Kotimatkaa taitoimme ravaten. Vastaan tuli ensin ravihevonen, jonka ohitimme käynnissä. Pave tuijotti moista ilmestystä ensin, mutta rohkaistui nopeasti ja ohitti sen hyvin mitättömällä kylkimyyryllä. Hieno Pave! Tämän jälkeen vastaan tuli vielä auto, jonka pysäytimme ja ohitimme myös käynnissä. Sekin sujui asiallisesti, vaikka autoilija keksikin lähteä meidän kohdallamme liikkeelle. Loput kotimatkasta pääsimme taittamaan omassa rauhassa ravaten ja kävellen.

Nora ja Kaisa saattelivat meidät tallille ja kävivät vielä oman lenkin, jossa pääsivät laukkaamaan enemmän. Meille Paven kanssa tämä reissu oli juuri sopiva. Saatiinpahan taas totutella erilaisiin vastaantulijoihin, laukattua maltillisesti sekä palattua kotiin ilman kummempia pulmia. Kiva reissu siis! Tällä tavalla sitä totutetaan niin Pavea kuin ennen kaikkea minua maastoilemaan rauhassa ja rennosti.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Jotenkin valjua

Lauantaina lyöttäydyin tunnille, kun perjantain kouluvalmennus peruuntui harmillisesti. No, tällä tunnilla pääsimme hyppelemään pieniä esteitä, joten mikäs siinä. Ratsunani oli Pave, ja ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi. Tunnin piti tuttu tuuraava opettaja. Skippailen alkutunnin puomipitoiset tehtävät ja kertaan vain tunnin varsinaiset hyppytehtävät. Ne olivat 17 metrin suora linja, sama linja sekä sen jälkeen tullut lävistäjäportti sekä lopuksi suunnanmuutosesteenä hypätty hassu este, jossa kaksi pystyä oli laitettu siten, että ne muodostivat plusmerkin.

17 metrin suora linja meni tänään ihan ok. Pavella ei ilmeisesti ollut ylimääräistä energiaa jemmassa, joten se ei kummemmin kipitellyt menemään. Paikoin se jopa tuntui turhankin rauhalliselta. Suoran linjan pääsimme kuitenkin aika asiallisesti viidellä askeleella, vaikka kerran tai pari linja meinasi jopa käydä pitkäksi. Jäin varmasti jarruttelemaan menoa odottaen hetkeä, kun Pave lähtisi kipittämään. Kun sitä ei tullut, jarrutti ennakoimiseni Paven eteenpäinpyrkimystä. Suora linja höystettynä lävistäportilla meni myös ihan hyvin.

Plusmerkkiä muistuttanut suunnanmuutoseste meni myös ihan mukavasti. Pave ei kummemmin ihmetellyt erikoisempaa estettä, vaan hyppäsi sen ihan hyvin. Siinä saimme sekä vaihdon että jouduimme korjaamaan laukan ravin kautta. Esteellä oli hyvä treenata sitä, ettei mennyt hevosen edelle, vaan odotti rauhassa esteen tulemista. Vaikka Pave ei ole tähän mennessä esteitä kyttäillyt, on erikoisemmilla estellä aina hyvä treenata myös hieman liikkeen takana olemista. Eipähän tule könötettyä siellä etukenossa.



Vaikka tunti meni ihan kohtuullisesti, jäi siitä aika valju fiilis. Pave tuntui jotenkin ponnettomalta, ja sellainen iloinen eteneminen oli kadoksissa. Murehdin tätä asiaa jo satulassa istuessani, mikä varmasti söi tunnista iloa. No, jokainen tunti ei ole yhtä hihkumista, mutta hyvää treeniä kuitenkin.

Videoista kiitos Lauralle ja Päiville!

tiistai 2. helmikuuta 2016

Hei, me ampaistaan

Tiistaina oli taas Pian estetunnin vuoro. Ratsunani oli Pave, ja jaoin tunnin kahden muun ratsukon kanssa. Tällä kerralla pääsimme treenaamaan estetehtäviä erilaisilla linjoilla. Alkuverryttelyn saimme mennä kaikissa askellajeissa aika itsenäisesti. Opettaja toivoi meiltä taas kunnon jumppaa asetusten ja taivutusten avulla. Yritin kyllä, mutta eipä se helppoa ollut. Alan kyllä kuulostaa jo rikkinäiseltä levyltä tämän asian suhteen. Mutta kun kiikastaa, niin sitten kanssa kiikastaa. Sentään pääsimme Paven kanssa muutoin etenemään ihan asiallisesti, niin aivan kaikki ei ollut hankalaa.

Ennen rataa teimme muutamia yksittäisiä tehtäviä, jotka pääsimme tulemaan vielä osana rataa. Pave oli taas sangen innokkaana, jolloin se pääsi ampaisemaan tehtävillä välillä ihan oman mielensä mukaan. Sain taas miettiä, miten napata se kuulolle kipittämästä. Pave pääsi syöksymään osalle tehtävistä aina niin vikkeästi, etten saanut pidäteltyä sitä. Tässä huomasin hyvin sen, miten huonosti käytän istuntaa ja erityisesti keskivartaloa jarruttamisessa. Sen sijaan retkahdan irti satulasta ja jään roikkumaan ohjissa. Ei ihme, ettei Pave tajua minun yrittävän jarruttaa tai ei ainakaan ota pyyntöjäni kovin vakavasti. Pidätteissä piti myös olla nopea. Minulla taasen kesti aina tajuta hetki, kun Pave oli jo singahtanut jo tovi sitten. Hurautettiinpa me kahdesti esteiden ohi, kun unohdimme keskittyä.

Kaisalle kiitos tästä!
Varsinaisella radalla esteiden korkeus oli kavaletista noin 80 senttiin. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkösenä olleelle kavaletille tulimme hitusen liian lähelle, ja Pave joutui ponnistamaan sen yli hassusti. Sen seurauksena se kompastui pienesti takaosalla kavaletin jälkeen. Pääsimme kuitenkin toisena olleelle trippelille kolmella askeleella, ja Pave nappasi siinä toivotusti vasemman laukan. Kolmosen, nelosen ja viitosen kaareva linja oli tuottanut meille aiemmin tunnilla pulmia, mutta nyt pääsimme välit oikein neljällä ja kolmella askeleella. Kuutoselle lähdimme hitusen kaukaa, mutta väli meni odotetusti kahdella askeleella ja sarjan jälkeen olimme toivotusti oikeassa laukassa. Seiskan ja kasin väli meni viidellä askeella, ja edessä oli vielä myös vaikeuksia tuottaneet laukkapuomit. Valuimme seiskan jälkeen vasemmalle, mutta puomien reunaa hipoen pääsimme tulemaan niidenkin yli. Rata meni lopulta tasaisemmin kuin mitä tunnin tehtävät olivat antaneet odottaa. Onneksi näin.



Olin niin onnellinen, että tunti päättyi asialliseen suoritukseen. Olin jo aiemmilla tehtävillä ollut niin hätää kärsimässä, että odotin radan olevan vähintään yhtä kamalaa kohellustu. Onneksi saimme molemmat keskityttyä. Tunti paljasti taas kerran hyvin sen, kuinka minun pitää treenata pidätteiden ratsastamista tarkemmin. Ei pidä jäädä roikkumaan ohjiin, mutta ei myöskään tyytyä siihen, ettei hevonen kuuntele pidätteitä lainkaan. Siinäpä taas yksi kultainen keskitie etsittäväksi.

Videosta kiitos Riikalle!

maanantai 1. helmikuuta 2016

Vielä enemmän

Maanantain Tallinmäen koulutunnilla treenasimme kevyesti myötä- ja vasta-asetuksia sekä vähän tarkemmin avotaivutuksia. Ratsunani oli Pave, ja ratsukoita tunnilla oli neljä.

Ensimmäiseksi haimme myötä- ja vasta-asetuksia ravissa ja laukassa. Paven kanssa kamppailen edelleen kunnollisten asetusten ja taivutusten saamiseksi. Tälläkin tunnilla opettaja vaati niitä selvemmiksi, mutta en vain millään saanut ratsastettua niitä läpi. Oli oikeasti ihan ihmeellisen vaikeaa. Tiedän istuntani kippaavan niiden aikana vaikka mihin suuntaan, mutta en vain saanut kasattua sitä kuntoon. Niinpä jäin näpertelemään ohjalla ja vähän tuuppimaan pohkeilla toivoen, että Pave olisi lukenut ajatukseni. No, sitä ei tapahtunut tänään. Opettaja vaati sinnikkäästi meiltä vielä enemmän asetusta ja taivutusta eikä antanut minun luistaa. Vasta tehtävän loppupuolella sinnikkäästi yrittämällä ja kiitos Paven umpikiltin yrittämisen, saimme hieman petrattua. Jätin tosiaan tehtävällä vasta-asetukset aika vähiin, sillä halusin keskittyä saamaan edes jotain parannusta myötäasetuksiin.

Tämän jälkeen emme suinkaan siirtyneet mihinkään helpompaan, vaan aloimme tahkota avotaivutuksia. Voi jee. Onneksi saimme tehdä niitä ensin käynnissä. Pyöräytimme pitkän sivun alkuun voltin, josta lähdimme avotaivutukseen uraa myöten. Kuten aiemmassa tehtävässä, oli Paven asettaminen ja taivuttaminen edelleen aika tihkasta. Nyt kuitenkin tajusin alkaa miettiä istuntaani enemmän. Pyrin olemaan tasapainossa ja ohjaamaan istunnalla Pavea oikeaan suuntaan. Loppujen lopuksi oikeassa kierroksessa sain viimein ahaa-elämyksen, kun sain pari kertaa vartaloni loksahtamaan oikeaan asentoon. En tiedä tarkalleen, miten löysin paremman asennon, mutta sen tunsi heti. Istunta tuntui suoristuvan ja vapauttavan pohkeet rennommiksi. Sen myötä sain käytettyä etenkin ulkopohjetta paremmin ja käännettyä Paven etuosaa. Pave tuntui tässä kohdassa hoksaavan, mitä tarkoitin ja esitti parit asialliset avotaivutushetket. Vasemmassa kierroksessa ei tätä valaistumista valitettavasti tullut, vaan se oli selvästi oikeaa kierrosta hankalampi suunta. Pave joko palautui takaisin uralle tai lähti kääntymään liikaa. Eteneminen oli melkoista tasapainoilua vailla kunnon onnistumista. Pyörittelin kyllä apuvoltteja avotaivutuksen kaltaisen menon väleihin, mutta nyt ei vain kroppa suostunut yhteistyöhön. Pavekaan ei sekavia apujani tajunnut, joten tästä suunnasta jäi vähän paha maku suuhun. Onneksi oikeassa kierroksessa sentään vähän päästiin hommasta perille.

Loppuravissa piti vielä saada hevosia vähn pyöreämmiksi ja rennommiksi. Tämäkin oli meiltä tänään hukassa, vaikka Pave ei ole vaikea saada kohtuullisen pyöreäksi. Taisin kehitellä tästä pienen ongelman ja hyökätä sen kimppuun äherryksen voimin. Yllättävää kyllä, se ei vielä tälläkään kerralla toiminut. Voi juku, kuka olisi arvannut! Vähemmän on enemmän, ratsastuksessakin. Tunnin jälkeiset fiilikset olivat aika matalalentoiset, mutta tällaisia kehnompiakin kertoja nyt vain sattuu mukaan. Positiivista on kuitenkin se, että aina saa vähän hahmoteltua syytä, miksi jokin ei toiminut. Parempi sekin kuin olla ihan ulalla niistäkin.