lauantai 30. elokuuta 2014

Katkerahkon makuista kokemusta

Lauantaina suuntasimme Jetin kanssa Aaltokankaan Ratsutallien harjoitusestekisoihin. Luokkavalintamme olivat 70 ja 90 senttiä, joissa molemmissa arvosteluna oli minulle uusi tuttavuus eli A.2.0. Ennakkoon en ajatellut arvostelusta hyvää, sillä tykkään enemmän ratsastaa perusradan rauhassa ja sitten asioiden ollessa kohdillaan vähän reipastua uusinnassa. Silloin uusinta on ollut tavallaan palkinto hyvin ratsastetusta perusradasta. Vaikka arvostelu ei mieleeni ollutkaan, oli silti ihan paikallaan kokeilla jotain uuttakin. JKH-tiimi oli myös täydellisesti edustettuna, sillä kisoissa mukana olivat niin Nora kuin Kaisa.

Sekä radat että verryttelyt mentiin kentällä. 70 sentin luokassa olin toisessa verryttelyryhmässä. Sitä ennen olimme käyneet hyvän käyntilenkin maastossa, joten pääsin heti ravaamaan. Jetti vaikutti ihan hyvältä, joskin vähän tuijotti yhtä yleisökohtaa. Laukka kuitenkin rullasi mukavasti, ja otimme kaksi hyppyä pystylle vasemmassa laukassa. Ne menivät ihan asiallisesti, joten se suunta riitti meille. Oikeassa laukassa tulimme pari kertaa okserin, sillä ensimmäisellä yrittämällä jouduin väistämään toista ratsukkoa, jolloin tie esteelle ei ollut paras mahdollinen. Jetti kuitenkin hyppäsi okserin hyvin. Toisella yrittämällä tie oli kunnossa, ja Jetti hoiti osuutensa taas mainiosti. Se riitti meille verryttelyksi ja siirryimme odottamaan vuoroamme.

Noralle kiitos tästä! 70 ja 90 sentin radat
olivat tosiaan samanlaiset.
Radalle päästyämme lähdimme matkaan oikeassa laukassa, jossa Jetti eteni ihan hyvin. Ykkönen ylittyi ongelmitta, ja Jetti vaihtoi siinä ristilaukan mieleisekseen eli vasemmaksi, vaikka oikea laukka olisi ollut suotavampi.  Kakkosena olleelle valkoiselle lankkuesteelle pääsimme kuudella askeleella eikä Jetti jäänyt tuijottelemaan estettä. Laukankin se nappasi hypyssä hienosti oikeaksi. Yritin kaartaa kolmoselle tiukemmin, mutta valuimme hieman ulos aiotulta tieltä. Kolmosena olleelle okserille pääsimme ihan hyvin, ja se ylittyi siten, että Jetti vaihtoi siinä laukan vasemmaksi. Neloselle sain tehtyä tiukemman kaarteen, vaikka vauhti hyytyikin. Jetti hieman jarrutti nelosena olleelle portille, mutta hyppäsi sen muutoin ihan ok vaihtaen laukan hypyssä oikeaksi. Viitosena oli okseri, jolle ratsastin vähän tiukemman tien, mutta en liioitellut. Ponnistuspaikka osui onneksi hyvin, ja Jetti hyppäsi esteen helposti. Viitosen jälkeen Jetti oli taas ristilaukassa, kunnes korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Laukka pääsi vähän pidentymään, jolloin kaarevan linjan kuudes askel jäi miniksi. Jetti paikkasi tilanteen hienosti, ja niin kuutoseste ylittyi puhtaasti. Kuutosen jälkeen olimme ristilaukassa, jota yritin korjata pois. Jetti sen sijaan esitti etuosan vaihtoja, kunnes lopulta tuli seiskalle ristilaukassa. Tie seiskalle oli vinompi kuin olin ajatellut, mutta Jetti hyppäsi esteen ihanan tottelevaisesti ja korjasi itsensä hypyssä vasempaan laukkaan. Edessä oli enää radan viimeinen este eli kahdeksan. Seiskan jälkeen yritin kääntää tiukasti, mutta kaarre pääsi taas venähtämään. Pääsimme kuitenkin kasille, jolle tuli toinen selvempi jarrutus. Jetti kuitenkin hyppäsi senkin puhtaasti, ja niin pääsimme maaliin puhtaalla suorituksella. Aikamme oli 44.82, jolla olimme kuudensia eli ensimmäisiä ei-sijoittuneita 19 ratsukon luokassa.

90 sentin luokassa oli kuusi osallistujaa, joten pääsimme verryttelemään kaikki yhtä aikaa. Hyppäsimme vasemmassa laukassa kolmesti pystyn. Ensimmäisellä kerralla sain ponnistuspaikkapaniikin, jolloin puskin Jetin hyppyyn kauempaa. Se totteli, mutta kopautti huonon paikan takia puomin alas. Tulimme esteen uudelleen, jolloin sain oltua rauhassa, ja Jetti sai hypätä pystyn rauhassa puhtaasti. Tämän jälkeen tulimme pystyn vielä kolmannen kerran, nyt kisakorkeudessa, kun aiemmat hypyt olivat 80-senttisiä. Jetti hyppäsi pystyn vaivatta, ja vasen kierros riitti meille. Oikeassa kierroksessa otimme yhden hypyn noin 80-senttiselle okserille, ja se sujui kivasti. Se riitti meille, ja jäimme odottamaan vuoroamme. Olin luokan kuudes eli viimeinen lähtijä. Tein odottelun aikana siirtymiä, sillä halusin pitää Jetin hereillä. Se tuntui paikoin vähän hyytyneeltä, mutta heräsi aina lopulta. Sitten tulikin vuoromme lähteä radalle.

Radalla Jetti ei tuntunut keskittyvän ja näki jotain jännää kentän nurkassa. Tällä kertaa tajusin ratsastaa kaksi kontrolliympyrää, sillä en halunnut lähteä 90 sentin radalle hevosella, jonka mielenkiinto oli jossain muualla. Ensimmäisen ympyrän aikana Jetti ei kuunnellut, mutta toisen ympyrän aikana tuntui palautuvan kuulolle ja laukkaavan hyvin. Niinpä päätin aloittaa suorituksen. Ykköselle lähestyimme mielestäni aivan hyvin ja näin ponnistuspaikan. Valmistauduin tulevaa hyppyä varten, kun Jetti sitten viime tipassa väisti esteen vasemmalta. Harmistuin ohimenosta, mutta kasasin itseni nopeasti ja otin uuden lähestymisen. Lähestyminen oli mielestäni taas kunnossa, mutta herra Jetson II oli toista mieltä ja viurahti toistamiseen vasemmalta ohi. Niinpä meidät pitkästä aikaa hylättiin. Vielä niin nolosti, ettemme päässeet edes ensimmäisestä esteestä yli. Että harmitti!

Käväisin opettajan luona kysymässä neuvoa ja tarkistin tuomarilta, saisinko hypätä radan loppuun, jos nyt pääsisimme ensimmäisen esteen yli. Lupa tuli, joten keräsin viimeisetkin päättäväisyyden rippeet ja lähestyin estettä kolmannen kerran. Pohkeet olivat kyljissä kiinni, ja pistin vielä ääniavut käyttöön niin, ettei Jetti enää voinut muuta kuin hypätä esteen. Kun pääsimme ykkösen yli, rauhoituin ja jatkoin rataa. Kakkoselle pääsimme kuudella askeleella vaikkakin vasemmassa laukassa. Kakkosen jälkeen olimme ristilaukassa ja yritin kaarteessa korjata sitä pois. En saanut vaihtoa tehtyä, joten tulimme sitten kolmoselle ristilaukassa. Kolmonen kuitenkin ylittyi asiallisesti, ja Jetti korjasi itsensä siinä vasempaan laukkaan. Nelonen meni myös kivasti, vaikka Jetti oli senkin jälkeen ristilaukassa. Nyt sain sen kuitenkin korjattua oikeaan laukkaan. Viitosen okseri meni hyvin, vaikka sen jälkeen Jetti oli turhaan vasemmassa laukassa. Kuutoselle pääsimme taas kuudella askeleella, ja sen jälkeen olimme vaihteeksi ristilaukassa. Sain onneksi Jetin korjaamaan itsensä oikeaan laukkaan. Seiskalle tuli hitusen vino tie, mutta ei paha. Jetti hyppäsi sen pienellä kannustuksella, vaikka kolautti takajaloillaan puomia, joka pysyi kuitenkin paikallaan. Kasille tie oli ihan ok, mutta Jetti päätti hypätä sen vähän kauempaa. Itse taisin odottaa miniaskelta. Jäin vähän hypystä, mutta Jetti selvitti radan viimeisen esteen onneksi siitä huolimatta puhtaasti. Tuloksena siis hylätty, mutta onneksi saimme kokemuksen vuoksi ratsastaa radan kokonaan.



Että sellaista. 90 sentin radan jälkeen oli vaikea nähdä mitään positiivista, kun harmitti niin mahdottomasti. Tartun epäonnistumisiin aina tiukasti ja vellon niissä ihan älyttömästi, mikä ei todellakaan ole hyvä juttu. Lopulta sain ajateltua, että tein sen, minkä pystyin. Älysin hakea Jettiä kuulolle kahden ympyrän ajan enkä suihkaissut ilman niitä radalle. Enempää en olisi voinut tehdä sillä hetkellä. Ensimmäinen ohimeno tuli ihan puskista, joten en voinut valmistautua siihen mitenkään. Toisella kerralla olisin näin jälkikäteen voinut jo kertoa Jetille selvästi, ettei sillä ole mitään toiveita toistaa aikaisempaa. En vain tajunnut tätä, kun en halunnut painostaa hevosta liikaa. Pieni ärähdys tässä vaiheessa olisi tosin voinut tuoda sen, että olisimme päässeet radan vain neljällä virhepisteellä hylkäyksen sijasta. Turhapa sitä on enää jossitella, mutta onpahan taas yksi asia muistettavana jatkoa varten. Loppujen lopuksi rata kuitenkin sujui ihan ok, kun pääsimme ykkösesteen yli. Se lohdutti vähän kuitenkin. 70 sentin suorituksemme oli myös sitä, mihin tällä hetkellä pystyn. Muutamia kaarteita olisin voinut ratsastaa tiukemmin, mutta nyt kävi näin. Vaikka kuulostaa kuinka kliseiseltä, niin joka kerta ei vain voi onnistua. Minun pitäisi vain tajuta myös se, etteivät epäonnistumiset mitätöi kaikkia muita hyviä hetkiä, vaikka ne tympivätkin. Kokemus on aina kokemusta ja vie eteenpäin, vaikka se joskus maistuisikin katkeralta.

Videoista kiitos Alekseille!

perjantai 29. elokuuta 2014

Virtapiikkejä maastossa

Perjantaina lyöttäydyin Jetin ja viiden muun ratsukon mukaan Tallinmäen maastoon, joka toimi taas valmistautumistreeninä lauantain estekisoja varten. Reissu meni muuten mukavasti, mutta pari kertaa laukan aikana Jetille iski virtapiikki. Niinä hetkinä se muka ensin bongasi jotain jännää, jota vähän säikähtää ja otti siitä luontevasti pienen lähdön. Jarrut katosivat noina hetkinä tehokkaasti, mutta onneksi edessä menneen kaverin takamus jarrutti kummasti. Jetillä lienee vähän virtaa varastossa, kun sillä oli aikaa esittää pari omaa ohjelmanumeroa. Hyvähän se on, ettei hevonen ole pystyynkuollut, mutta en arvosta arempana ratsastajana sitä, että jarrut katoavat. Onneksi pääosan matkasta ja etenkin loppuosan Jetti oli asiallinen, ja saimme hypättyä ongelmitta vesireitin pienen tukin paluumatkalla. Omakin mieli ehti tyyntyä viimeistään tallin pihaan päästessä, jolloin reissu oli lopulta aivan kiva. Näillä valmistautumisilla sitten taas kisapäivää odottamaan.

torstai 28. elokuuta 2014

Tarpeellista tekniikkatreeniä

Tallinmäen torstain tunnilla oli kyllä esteitä, mutta matalia moisia. Luvassa kun oli tekniikkatreenit ilman korkeuksien tuijottelemista. Oli todella mukava päästä hiomaan Jetin kanssa asioita ilman, että estekorkeus jännitti tippaakaan. Ratsukoita tunnilla oli neljä.

Alkuverryttelyn menimme kouluväännön parissa. Tarkoituksena oli ratsastaa kulmat huolellisesti, ja apuna käytimme pitkältä sivulta keskemmäs ja siitä takaisin tehtyjä pohkeenväistöjä. Hevoset tuli saada kuuntelemaan pohkeita, jolloin kulmatkin pääsi menemään paremmin. Vasen kierros tahtoi olla taas enemmän punkemista. En tiedä, oliko Jetti saanut haahuilla muilla kuskeilla eikä siksi halunnut kulkea oikein vai istuinko tavallista enemmän vinossa, kun kierros tuntui taas kinkkiseltä. Väistöt vasemmalle lähtivätkin välillä melkoisen vinosti takaosan johtaessa. Korjasin tätä asettamalla Jettiä vähän väistön suuntaan, jolloin sain estettyä pullahdukset. Säädin myös väistöpyyntöäni siten, ettei Jetti reagoinut siihen liian voimakkaasti takaosallaan. Nämä keinot paransivat väistöjä vasemmalle, mutta sulaviksi ne eivät tulleet. Väistöt oikealle sujuivatkin paljon helpommin eikä niitä juuri tarvinnut säätää. Muutoinkin oikea kierros oli tuttuun tapaan helpompi.

Laukassa pysyttelimme vähän keskempänä uralta ja pyrimme menemään valittua tietä mahdollisimman suoraan. Väistöajatusta sai käyttää apuna, mikäli ratsu yritti liirailla omille teilleen. Vasemmassa kierroksessa Jetti tahtoi kenottaa vähän etuosalla oikealle. Ensin korjasin asiaa virheellisesti siirtämällä takaosaa etuosan eteen, mutta kun tämä ei poistanut ongelmaa, tajusin alkaa korjata etuosaa takaosan eteen. Helppoa se ei ollut, sillä olisin vain halunnut nyplätä ohjia tekemättä pohkeilla mitään. Voi huoh! Voisiko näistä ikuisuusongelmien säilyttämisestä saada jonkin sinnikkyyspalkinnon? Oikea kierros oli taas parempi, ja pääsin siinä ajattelemaan paremmin kulmien ratsastamista neliömäisesti. Välillä tosin tässäkin kierroksessa päästin Jetin oikaisemaan kulmia railakkaasti. Huolellinen ratsastaminen ei aina ole minun juttuni, kun tahdon olla joskus turhan suurpiirteinen. Onneksi tunneilla tulee säännöllisesti tehtäviä, jotka eivät ratkea huitaisemalla.

Sitten siirryimme pienten esteiden pariin. Tunnin estekorkeus oli ristikosta noin 40 senttiin, mikä osoittautuikin yllättävän hankalaksi. Aloitimme tulemalla kahta ristikkoa ympyrällä, ja tehtävä tultiin molemmista suunnista. Väli olisi ollut hyvä neljällä askeleella, mutta olipa niiden sovittaminen vaikeaa. Tie tahtoi venyä joko liian isoksi tai liian pieneksi, jolloin rämmimme Jetin kanssa turhan monta kertaa. En myöskään alussa tajunnut käyttää tilaa hyväksi ensimmäiselle ristikolle lähestyttäessä, ja se virhe kostautui tietenkin välissä. Lopulta riittävän monen mönkimisen jälkeen tajusin ottaa tarvittavan tilan ja ajatella jo ensimmäisellä ristikolla sopivaa kääntämistä, niin johan saimme tehtävän rullaamaan kohtuullisesti.

Seuraavaksi tulimme yksittäisen kavaletin, josta jatkoimme kaarevalla linjalla ensin oikealla olleelle ristikolle. Siitä matka jatkui vielä kavalettiin nähden suoralla linjalla olleen pystyn yli ja vielä lopuksi uudelleen ensimmäisenä olleen kavaletin yli. Sen jälkeen hevoset tuli pysäyttää niin, että ne malttoivat odottaa. Sama tehtävä tultiin vielä toisinpäin eli niin, että ensimmäisen kavaletin jälkeen jatkoimme vasemmalla olleelle ristikolle, mutta muutoin menimme tehtävän samaan tapaan. Tehtävän suurimmat ongelmat olivat riittävän laukan ylläpitäminen sekä teiden ratsastaminen. Annoin Jetin mennä sunnuntailaukkaa, jolloin sille jäi liikaa aikaa ajatella kaikkea muuta. Niinpä kömmimme monta kertaa esteitä melkoisen hassusti. Oma reaktioni oli nauraa ääneen, sillä meno oli sangen huvittavaa. Teiden ratsastaminen meinasi taas unohtua, sillä minulla tuppaa olemaan aina kiire esteelle. Opettajakin kävi tehtävällä seisomassa kierrettävänä tötsänä, kun meno alkoi näyttää pahasti oikomiselta. Se auttoi, ja sain hahmotettua teitä taas paremmin. Laukat eivät aina tehtävissä vaihtuneet, mutta sain Jetin korjaamaan ne aika hyvin lennosta.

Lopuksi tulimme vielä molemmista suunnista pari kertaa tehtävän seuraavalla kuviolla: suoran linjan kavaletti, siitä kaareva linja ristikolle, molemmat ristikot ympyrällä ja sitten toiselta ristikolta kaarevan linjan kautta ensimmäisenä hypätyn ristikon yli. Edelleen ongelmana oli se, etten herättänyt Jettiä kunnolla, vaan jäin itsekin matkustelemaan. Totta on, ettei pienillä esteillä tarvitse mennä täyttä päätä, mutta aktiivisuus on silti oltava mukana. Teiden ratsastaminen onnistui hieman paremmin kuin aikaisemmilla tehtävillä, mutta vieläkin tahdoin oikaista etenkin kaarevilla linjoilla. Loppua kohti näkyi siis jo vähän parannusta, mutta korjattavaa olisi ollut silti vielä melkoisesti.

Loppuraveissa haimme hevosia venyttämään eteen ja alas. Opettaja kehotti ratsastamaan kunnolla isoa ravia. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä saan kyllä Jetin askeleeseen ehkä vauhtia, mutta en osaa pidentää sitä. Niinpä Jetti yleensä alkaa tikata lyhyitä askelia tiuhemmin, vaikka koetan oikeasti pyytää sitä venyttämään askelta. Tällä kertaa Jetti kuitenkin tarjosi parempaa ravia kuin toviin. Pyöreys ja venyttäminen ohjan perässä katosivat aika ajoin, mutta olin aika tyytyväinen raviin. Eteenpäinpyrkimys oli hyvä, ja Jetti säilytti sen kohtuullisesti. Tällaisella ravilla ei varmasti tulisi koulupapereihin kommenttia ponnettomuudesta. Vaikka tunnin treenit menivätkin paikoin aika plörinäksi, ei se onneksi latistanut fiilistä. Tekniikkatreenit tulivat tarpeeseen ja olivat hankaluudesta huolimatta tosi kivoja. Hauska huomata, kuinka 40 sentin esteet voivatkin tuottaa näin paljon hankaluuksia, kun hyvinä päivinä 90 sentin esteet eivät tunnu missään. Omalla tavallaan odotankin kisakauden hiljenemistä, jotta pääsemme menemään tällaisia treenejä enemmänkin. Ne kuitenkin auttavat hurjasti myös vähän isommilla esteillä.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ohjissa roikkuva apina

Hnnnngh. Siinäpä tiivistetysti fiilikset siitä, miten keskiviikon valmennusryhmän tunti sujui. Palaset tunnille olivat tosin kohdillaan: ratsukoita vain neljä ja luvassa koulutreeniä mahdollisen kisaratsuni eli Manun kanssa. Tähdet ja kuu tosin eivät tainneet olla ihan prikulleen kohdillaan, kun tunti meni vähän alavireisissä tunnelmissa. Tunnin treeniaiheena olivat siirtymät kiinnittäen huomiota pyöreyden säilymiseen. Siirtymät teimme ympyröillä.

Käynnistä valmistelimme siirtymisen raviin väistättämällä takaosaa hieman ulos. Kun hevonen vastasi väistöön pyöristymällä ja kevenemällä sopivasti edestä, sai valmistella siirtymän raviin. Manu tahtoi päästä molemmissa kierroksissa pullahtamaan aina ulkoa etuosalla karkuun. Sen lisäksi se ei tahtonut juuri asettua, vaan minun avittamani väänsi kaulansa mutkalle. Sain siis ensin yrittää saada tämän ongelman ratkaistua ennen kuin oli yhtään järkeä kokeilla takaosan väistätystä. Aika paljon toppuutteluita vaati ylipäänsä saada Manu kuulolle. Sen jälkeen saattoi alkaa oikaista kaulaa ja ajatella asetusta oikein niskasta. Pitkän työstön aikana saimme muutamia kivoja hetkiä, kun Manu oli takaosan väistössä rento ja pyöreä. Siirtymisissä raviin paketti kuitenkin pääsi hajoamaan kerta toisen jälkeen, ja Manu valahti tavarajunaksi. Hnnnngh! Pisti kieltämättä turhauttamaan, kun palikat levisivät jatkuvasti sikin sokin eikä edistymistä tuntunut tulevan. Turhautuminen ei tietysti auttanut mitään, yllätys! Ravi sitten siirtymien jälkeen tahtoi olla kiireistä. Minulla ei juuri ollut vaikutusvaltaa siihen, mitä vauhtia Manu meni. Ei ainakaan paria askelta pidempään.

Laukannostot teimme myös käynnistä, mutta tällä kertaa kuviona oli väistättää takaosaa vähän sisemmäs. Kun hevonen antoi siinä myöten, saattoi laukan nostaa. Hetkittäin saimme Manun kanssa ihan asiallisia pätkiä väistöosuudessa, mutta paketti levisi aina laukannostossa. Jälleen liian monta palasta minulle yhtä aikaa hallittavaksi. Muutenkin annoin Manun olla turhan hidas reagoimaan pohkeeseen. Siitä on tosin syyttäminen minua. Koko tunnin ajan ratsastin älyttömästi ohjalla, kun pohkeet olivat lähinnä koristeena. Yritäpä siinä sitten taikaiskusta saada hevonen herkäksi jalalle, kun sen ei ole tarvinnut siihen reagoida eteenpäin pyytävänä apuna tunnin aikana juuri ollenkaan. Laukka jatkoi samalla teemalla kuin ravi eli aika kiireistä harppomistahan se oli. Opettaja ohjeisti lyhentämään, mutta taitoni loppuivat kesken. Pohjeratsastus oli edelleen puutteellista, mutta muutamana hetkenä sain jalkani toimimaan ja Manun suoremmaksi, jolloin se sai etu- ja takaosansa peräkkäin ja tarjosi muutaman kivan laukka-askeleen. Sitten se kuuluisa paketti levisi taas käsiin. Hnnnngh!

Loppuraveissa Manu otti välillä pidätteet vastaan kivasti, mutta lähti kiirehtimään aina, kun kuvittelin sen tasaantuneen pysyvästi. Venyttelin hermojani melkoisesti, kun yritin kertoa Manulle, että se osaa kuin osaakin mennä tasaista, sopivan rauhaisaa ravia ihan pitkiäkin pätkiä. Ruuna ei tosin ollut asiasta samaa mieltä, vaan saimme käydä melkoisia neuvotteluita. Tunnista jäi kyllä aika ankea fiilis. Kouluratsastus on vaikeaa! Vielä vaikeampaa se on, jos ei osaa käyttää pohkeita juuri nimeksikään, vaan roikkuu ohjissa kuin mikäkin apina parasta toivoen. Opettaja kyseli tunnin lopuksi ajatuksia koulukisaratsuista. Nolotti kyllä sanoa, että Manua olin ajatellut. Menomme ei todellakaan ollut sellaista, että sitä kannattaisi kouluaitojen sisään mennä esittämään. Oppisinkohan vaikka ihmeen kautta ratsastamaan tässä parissa viikossa? Toivoa sopii, muuten koulukisasuunnitelmat ovat melkoisen auki ratsun osalta. No, jospa ehtisin vielä ainakin kertaalleen mennä Manulla ja jopa kokeilla niiden pohkeiden käyttöä. Villi suunnitelma!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Numeroiden taikaa

Este numero 1. © Mira
Sunnuntaina starttasi O-Rin syyskisakausi estekisoilla. Osallistuin Lorella 70–80 sentin luokkaan, jonka arvosteluna oli 367.1. Kisat hypättiin kentän huonon kunnon vuoksi maneesissa, mutta verryttely onneksi pystyttiin tekemään kentällä. JKH-tiimimme oli luokassa täydellisesti edustettuna, sillä lisäkseni myös Nora ja Kaisa olivat mukana. Yhteensä luokassa ratsasti 12 ratsukkoa.

Lore ehti mennä alle 50–60 sentin luokan puhtaalla ja mukavan tasaisella suorituksella. Sain napattua sen suoraan aiemmalta ratsastajalta, joten ratsun ei tarvinnut käydä tallissa mutkaa. Koska Lore oli jo mennyt yhden luokan alle, pidin verryttelyn kevyenä. Testasin kaasun, jarrun ja ratin sekä otin oikeassa laukassa kaksi hyppyä pystylle ja yhden okserille. Hypyt olivat ihan ok, joten päätin olla hyppäämättä enempää ja antaa Loren vähän huilia. Oma vuoroni koitti sopivan nopeasti. Rataan tutustumisessa olin katsonut pari mahdollista uusintatietä, mutta tapani mukaisesti päätin ratsastaa ensin perusradan ja katsoa sen pohjalta, millaisia ratkaisuja uusinnassa kannattaisi tehdä.

Kiitokset Noralle tästä!
Tervehdyksen jälkeen lähdimme matkaan vasemmassa laukassa. Lore tuntui hieman ponnettomalta, joten kosketin sitä kevyesti raipalla. Onneksi en napauttanut, sillä Lore reagoi jo tähän huomautukseen selvästi. Ykköselle oli vielä hyvin matkaa, joten rauhoitin menoa ja tein pieniä puolipidätteitä tasapainottamaan etenemistä. Ykkönen ylittyi hyvin, ja Lore vaihtoi siinä laukan hienosti oikeaksi. Tie kakkoselle pääsi valumaan vähän ulos, ja näin ponnistuspaikan joko jäävän turhan kauas tai tulevan vähän juureen. Päätin itse odottaa rauhassa ja antaa Loren päättää, kumpi oli sille mieluisampi. Lore otti sen miniaskeleen, jota vähän enteilinkin. Suoran linjan kolmoselle Lore menikin sitten ihan kohtuullisesti neljällä askeleella. Sen jälkeen olimme vasemmassa laukassa, jonka korjasin ravin kautta oikeaksi. Neloselle tuli hyvä hyppy, mutta Lore ei vaihtanut kuin etupäänsä vasempaan laukkaan. Takapää jäi siis oikeaan laukkaan. Tuijottelin esteen jälkeen monta kertaa Loren jalkoja miettien, missä laukassa se oli. Vasta toisessa kaarteessa tajusin sen mökeltävän ristilaukkaa. Matkaa viitosena olleelle askeleen sarjalle oli liian vähän, joten en ehtinyt enää korjata. Päätin yrittää ratsastaa mahdollisimman rauhassa, jotta Lore selviytyisi tulevat hypyt ristilaukasta huolimatta. Sarjan a-osalle tulikin kolautus, mutta b-osalle Lore venyi hienosti askeleella. Sen jälkeen Lore oli vasemmassa laukassa, jota en ehtinyt korjata pois ennen kuin olimme jo tulossa kuutoselle. Vastalaukkakaarre ei haitannut Lorea, vaan se selvitti suoralla linjalla olleen kuutosen ja seiskan vaivatta ottaen niiden väliin viisi askelta. Seiskan jälkeen olimme edelleen vasemmassa laukassa, mutta edelleenkään en ehtinyt ajatella vaihtoa ravin kautta, sillä perusradan viimeinen este eli numero kahdeksan oli jo lähellä. Niinpä vedimme vielä toisen vastalaukkakaarteen, mistä huolimatta Lore hyppäsi kasin ongelmitta. Perusrata meni siis puhtaasti, joten suuntasimme uusintaan.

Este 4 ja 10. © Mira
Perusradan viimeisen esteen jälkeen jatkoimme suoraa linjaa kohti uusinnan ensimmäistä estettä eli ysiä. Lore oli edelleen vasemmassa laukassa, mutta selviytyi ysille neljällä askeleella ja hyppäsi sen hyvin. Ysin jälkeen Lore oli mielestäni vielä vasemmassa laukassa, mutta videolta katsottuna ainakin lähestymisessä kympille se on myötälaukassa. En uskaltanut kääntää oikotietä kympille, sillä Lore ei ollut riittävän lyhyessä laukassa, jotta olisin uskonut sen kääntyvän helposti. Kympille Lore pääsikin sitten ampaisemaan turhan kaukaa, mutta ainakin laukka vaihtui helposti vasempaan. Koska hyppy lähti näin kaukaa, sain unohtaa toisenkin uusintareitin ja mennä suosiolla pidempää tietä. Yhdentenätoista ollut sarja meni nyt moitteetta, ja Lore vaihtoi b-osan hypyssä laukan toivotusti oikeaan.

Este 7 ja 13. © Mira
Nyt jäljellä oli enää suora linja esteillä 12 ja 13. Este numero kaksitoista meni hyvin, vaikka Lore vaihtoi siinä laukan vasemmaksi. Sitten tajusin olevani uusinnassa ja ajattelin, että tässäpä on hyvä paikka ratsastaa eteen. Siis mitä ihmettä? Kuka höhlä lähtee tällaisella linjalla ratsastamaan eteen, kun tietyn metrimäärän päässä odottaa este? Aivan älyttömän tyhmä veto minulta enkä yhtään tajua, mikä aukko ajatteluuni tuli. Lore vastasi pohjeapuuni välittömästi ja kiihdytti hieman. Onneksi ratsulla oli kuitenkin järki mukana. Aiemmin hyvä viiden laukan väli kävi nyt ahtaaksi, mutta Lore tajusi vähän jarruttaa viimeistä askeltaan. Takajalat kopsahtivat kuitenkin puomiin hyvin kuuluvasti, mutta tällä kertaa hyvällä tuurilla puomi pysyi ylhäällä. Huh! Näin pääsimme puhtaalla tuloksella myös uusinnan maaliin.



Loppujen lopuksi suorituksemme riitti kolmanteen sijaan, sopivasti toiseksi sijoittuneen Noran seuraksi palkintojenjakoon. Aika osuvasti, ratsuna Flower III, sijoitus 3:s. Hieno, Lore! Radassa tyytyväinen olin siihen, kuinka reippaan rohkeasti Lore eteni. Jarrut tosin tahtoivat vähän olla hukassa, mutta siitä ei ollut syyttäminen hevosta. Lorehan jarrutti aina, kun sain avut oikein perille. Omassa ratsastuksessani olin tyytyväinen siihen, että maltoin kohtuullisesti. Ratsastin, mutta en painanut koko ajan päälle. Lore tuntui ihan tyytyväiseltä eikä vaikuttanut kertaakaan siltä, että olisi miettinyt kieltäytymistä tai ohimenoa. Suunniteltujen uusintateiden jättäminen välistä oli myös varsin fiksu veto. Kyllä se jotain kehitystä on, kun ei väkipakolla lähde tekemään hulluja ratkaisuja, vaan osaa katsoa sen hetken tilanteen ja edetä sen mukaan. Sen verran kivaa Loren kanssa joka tapauksessa oli, että toivon sitä estekisaratsukseni kyllä toistekin.

Videosta kiitos Alekseille ja kuvista kiitos Miralle!