perjantai 12. syyskuuta 2014

Mikä muu muka kuin maasto

Perjantaina suuntasimme jälleen Tallinmäen maastoon. Matkaan lähti viisi ratsukkoa, ja me Jetin kanssa olimme jonossa kolmantena. Tällä kertaa menimme alkupään vähän eri reittejä, mikä oli mukavaa vaihtelua. Laukkapätkiä otimme kolme. Kaksi ensimmäistä sujui ihan mukavasti, mutta kolmannessa pätkässä yksi ratsu nakkasi ilopukin, joka sai Jetin vähän ryykäämään, mikä taas villitsi Jetin takana tulleen ratsun nakkaamaan myös ilopukin spurtin kanssa. Seurauksena oli, että sen ratsun ratsastaja muksahti maahan, mutta onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. Loppumatkan menimmekin kiltisti ravaten ja sitten käppäillen. Hevosetkin käyttäytyivät nyt asiallisesti, onneksi. Tuota pientä hetkeä lukuun ottamatta reissu oli mukava ja leppoisa. Kuten olen aiemmin todennutkin, kyllä maasto sopii vain niin mainiosti viikonlopun aloitukseksi.

torstai 11. syyskuuta 2014

Kouluväännön palkintona hyppyjä

Torstain Tallinmäen tunnilla arvelin luvassa olevan koulua, sillä tallin harjoituskoulukisat väijyivät jo parin hassun päivän päässä. Sinällään olisi ollut ihan aiheellista meillä Jetin kanssa vääntää koulua, mutta en voinut olla komppaamatta toista tuntilaista, joka toivoi joka käänteessä hyppyjä tunnin lopuksi. Viimein toiveemme menivät läpi, ja niin pääsimme vääntämään vähän koulua kuin hieman hyppäämään. Jes!

Alkuverryttelyjen jälkeen ratsastimme kenttää periaatteessa kahtena isona neliönä. Kulmat ratsastimme vähän takaosakäännösmäisesti ja teimme niiden jälkeen heti muutamia väistöaskelia uralta sisemmäs. Tarkoituksena oli saada hevosten takajalat töihin ja sitä myöten pyöreämpää menoa. Tehtävää tulimme niin käynnissä kuin ravissa. Jetin kanssa tehtävä sujui ihan ok, kun muistin olla napakka, mutta en jäädä pyytämään ylimääräistä. Kulmat alkoivat onnistua kohtuullisesti, mutta välillä sen jälkeen lähteneet väistöt menivät ehkä hieman kaatuen. Unohdin pitää tuen myös ei-väistävällä puolella, mikä aiheutti tämän ongelman. Välillä taas en saanut suoristettua Jettiä väistöstä, kun apuni jäivät liiaksi päälle. Parempi ratkaisu olisi ollut ratsastaa vähän herkemmin kuulostellen apujen tarvetta kuin vahtia ja varmistella jokainen askel erikseen. Välillä Jetti tuntui kuitenkin löytävän takajalkojaan ja kulki paikoin aika kivasti. Mukavaa tehtävässä oli se, ettei se ravissakaan tuntunut kohtuuttoman vaikealta. Toki muutamia kulmia meni välillä vähän oikoen, kun en muka kerinnyt valmistella ajoissa. Kun taas olin kartalla, sujuivat kulmat ihan hyvin.

Näiden kouluvääntöjen jälkeen pääsimme pienten, noin 50 sentin hyppyjen pariin viilaamaan tekniikkaa. Alkuun tulimme ympyröillä yksittäisiä kavaletteja, joille osuminen oli välillä vähän niin ja näin. Lopulta sain tien ja laukan kuntoon, jolloin meno parani heti. Tämän jälkeen tulimme ympyrällä kaksi ristikkoa viiden askeleen välillä ja jatkoimme siitä vielä ylittäen ensimmäisen ristikon ja jatkamalla suoralla linjalla olleen toisen esteen yli. Samaa tehtävää tulimme myös toisessa kierroksessa. Ensin ympyrän tie oli hukassa, kunnes tajusin käyttää tilaa, ja Jetti mahtui väliin viidellä askeleella. Suora linja sen sijaan sujui kivasti, ja saimme molemmissa suunnissa vaihdettua laukat suoran linjan toisella esteellä. Jes!

Kaisalle kiitos tästä!
Lopuksi tulimme vielä kertaalleen viereisen kuvan mukaisen radan. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ylittäen ympyrällä yksittäinen kavaletti, jonka pääsimme Jetin kanssa ihan ok. Matka jatkui ympyrällä hypätyille ristikoille, jotka sujuivat myös ihan hyvin. Suora linja 4–5 sujui vähän ristilaukan ryydittämänä ja viitosen jälkeen tulleet töksähtävän hetken siivittämänä. Jetti kun oli aivan varma, että päädyssä vaani jokin juuri sitä. Matka kuitenkin jatkui toiselle pääty-ympyrälle, jonka kavaletti meni rämpien. Saimme uusia sen onneksi heti, jolloin tie oli kunnossa, ja ylitys meni paremmin. Siitä tulimme isommalla ympyrällä kaksi estettä. Ne sujuivat onneksi asiallisesti, ja matka jatkui esteiden 9–10 suoralle linjalle. Taisimme taas käydä ristilaukassa, mutta kympin jälkeen olimme onneksi oikeassa laukassa. Loppuun pyöräytimme vielä yhden ympyrän yksittäisen kavaletin yli, ja tehtävä oli siinä. Kivaa! Tehtävä oli hauska juuri siksi, että siinä oli sopivasti kääntämistä ja suoraan menemistä. Samalla sai miettiä sitä, miten rytmi säilyi eri kohdissa. Viilattavaa olisi ollut, mutta kokonaisuudessaan meno oli kuitenkin ihan ok. Näitä matalia korkeuksia on niin kiva hypätä, kun voi keskittyä kunnolla tekemiseen, ei vain korkeuden jännittämiseen. Talvella varmaan pääsemme treenaamaan tekniikkaa enemmänkin, mistä olen aika innoissani jo nyt.

Tämä tunti toimi minulle ihan hyvänä valmisteluna harjoituskoulukisoja varten. En olisi jaksanutkaan vääntää koko tuntia koulua, joten oli kiva vähän irroitella hyppyjen parissa. Lisäksi jaksoin keskittyä alun koulupuoleen vähän paremmin, kun tiesin tulossa olevan muutamia hyppyjä vähän kuin palkintona. Voisikohan sinne kouluradallekin sijoitella muutamia kavaletteja virkistykseksi? Kummasti kasvaisi minunkin intoni käydä koulukisoissa. Näillä treeneillä kuitenkin mennään ja toivotaan, että kisat sujuvat mukavasti. 

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Helmasynnin tunti

Keskiviikon B-tunti ja oma valmennusryhmän tuntini yhdistettiin taas. Ratsukoita oli kahdeksan, mikä ei pääosin haitannut, kun luvassa oli koulua. Ratsukseni sain Manun, jota kaikessa hulluudessani olen kaavaillut tulevien koulukisojen ratsukseni. Tunnin aiheena olivat voltit, joita sitten ratsastettiinkin ajatuksella läpi tunnin kaikissa askellajeissa.

Voltteja tehtiin niin pitkien sivujen keskelle kuin keskihalkaisijalta vasemmalle pyöräyttäen. Kummempia muita kuvioita tunnin aikana ei ollut, joten saimme todellakin tehotreenin volttien ratsastamisesta. Suurimmat ongelmat olivat käteni ja pakkomielteeni yrittää ratsastaa vain ohjalla. Manu tarvitsee toki selvän tuntuman sekä lyhyemmän raamin, mutta ei niitä yllättäen ratsasteta ohjissa roikkumalla. Manu, monen muun valmiiksi etupainoisen hevosen tavoin, sen sijaan alkaa välittömästi kanssani vetokisaan, jonka näytän häviävän kerta toisen jälkeen. Milloinhan oppisin sen olevan kannattamatonta ja tekisin muita ratkaisuja?

Opettaja muistutti pitämään asetuksissa Manun kaulan suorempana ja yrittämään saada sen niskaa vähän ylemmäs ja sitä myöten etuosaa kevenemään. Pyöristyessään Manu pyrkikin huijaamaan ja niksauttamaan kaulansa nätisti, mutta samalla etuosalle painoa hivuttaen. Kohottavat pidätteet ja pohkeilla ratsastaminen auttoivat siinä, että sain Manua kannattelemaan itseään vähän edestä. Hirveän helposti kuitenkin tyydyin pelkkään pyöreyteen enkä kiinnittänyt huomiota hevosen etupainoisuuteen. Ennen laukkaa tehdyssä ravissa Manu kuitenkin tarjosi muutamia ryhdikkäämpiä hetkiä, jolloin ravissa oli sekä helppo istua että ohjata ratsua, kun kumpikaan ei roikkunut ohjissa.

Laukkaosuudessa homma taas lähti käsistä. Manu olisi halunnut kipittää, minä en. Aloimme taas vetokisaan, kun en yksinkertaisesti osannut ratkaista tilannetta muuten. Manu sai myös onnettoman istuntani hajoamaan kerta toisen jälkeen, jolloin en saanut jarrutettu ja tasoitettua menoa senkään avulla. Oikeassa laukassa sain ehkä vähän parempia hetkiä, kun taas vasemmassa laukassa Manu ei juuri kuunnellut minua. Ärsytti melkoisesti, sillä tiedän sen osaavan lyhentää laukkaa hyvin, mutta kun omat taidot eivät riitä. Yritin hokea itselleni, että istu alas ja rentouta kädet, mutta sekunnin päästä tuosta olin jo irti satulasta apinoimassa ohjissa. Voi huoh! Epäonnistumiset veivät huumorintajuni rippeet mennessä, ja lopputunnin menin aika pitkälti suu mutrussa.

Loppuraveissa Manu kipitti jälleen, yllätys! Sain napattua ohjat viimein sopivalle pituudelle, ja opettaja neuvoi ratsastamaan loppuravit yrittäen saada Manua siihen raamiin rennoksi. Välillä tämä onnistui, välillä taas todellakaan ei. Lopulta päätin jättää kevennyksen väliin ja istuin harjoitusraviin, jossa sain vähän paremmin otetta Manuun. Aika kaukana olimme silti rennosta ja pyöreästä ratsukosta. Manu olisi halunnut kiirehtiä, minä taas olisin halunnut puolittain parkua selässä. Hilpeää menoa siis. Loppukäyntien aikana juttelin opettajan kanssa, ja hän totesi Manun vaativan kunnon ratsastamista toimiakseen. Lisäksi hän kommentoi, että käteni jäävät pitämään liian pitkäksi aikaa ja myötäykset teen liian isosti. Alkutunnista ennen laukkaa sain vähän ajatusta rennommasta ja pehmeämmästä kädestä, mutta laukassa ja sen jälkeen ajatus oli haihtunut. Tiedän kyllä tämän helmasyntini, mutta vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon. Lähtisiköhän se ratsastamalla? Ehkä, pitää kokeilla.

Vaikka tunti meni pitkälti päin honkia, ja mieli oli sen jälkeen aika synkkä, rustasin itseni Manun kanssa koulukisojen listaan. Olen jo pitkään mainostanut sitä, ettei Peran kanssa ole järkeä käydä säikkymässä vihreitä miehiä radalla ja mennä se läpi pingoittuneena, joten pistetään uusi ratsu alle. Päätöstä helpotti kummasti myös se, että Peraa oli jo toivottu täydet kolme kertaa. Kohtalo? Tietysti. Jos nyt jotain positiivista haetaan, niin ainakin kisasuorituksemme on sitten nopeasti ohi, jos Manu innostuu kipittämään. Onneksi, todellakin onneksi on vielä yksi treeni ennen kisoja. Jospa saisin silloin vähän ajatusta siitä, millä fiiliksellä ja ratsastuksella selviydymme Manun kanssa kisoista kohtuullisesti.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Väärällä jalalla liikkeellä

Lauantaina suuntasin Jetin kanssa ensin seitsemän muun ratsukon kanssa Tallinmäen kevyeen käynti-ravimaastoon, jonka jälkeen väänsin kentällä vielä tovin koulua. Maasto meni mukavasti ja toimi mainiona lämmittelynä kouluvääntöä varten. Ennakkoon olin päättänyt ratsastaa A-merkin kouluohjelman läpi. Lähinnä ohjelman kertaamiseksi kuin tiukan asiallisesti sitä hinkuttaen.

Ennen kouluohjelman läpiratsastusta hurruuttelin vähän ravia ja laukkaa. Jetti ei tainnut olla kovin mielissään joutumisesta maastolenkin jälkeen vielä töihin, vaan tuppasi hyytymään. Sainkin herätellä Jettiä melkoisesti hommiin, kun se vähän haahuili omiaan. Otin muutamia vaihtoja, jotka sujuivat vähän hitaasti, mutta lopulta onnistuen. Lopuksi ratsastin vielä laukkaa reippaammaksi, ja Jetti heräsi hieman, mutta ei ihan kunnolla. Päätin kuitenkin ratsastaa ohjelman läpi, kun Jetti oli kuitenkin edes puoliksi hereillä.

Ohjelman suurin ongelma oli äkäinen kuski, ja heti toisena pulmana tuli haahuileva ratsu. Jetti tosiaan ei ollut ihan kiinnostunut siitä, mitä sille yritin kertoa, mistä pahastuin heti kättelyssä. Niinpä häselsin ohjelman hernepelto nenässäni, kun Jetti kyttäsi toista päätyä ja jäi tuijottelemaan kaukana pellolla mennyttä ratsukkoa. Ratsastapa siinä sitten järkevästi, kun huumorintaju ei ole mukana, vaan pieleen menevät asiat vain tympivät. Kouluohjelman keskeisin ongelma oli puutteellinen eteenpäinpyrkimys. En saanut Jettiä aktiiviseksi, vaan hiippailimme radan läpi. Jäin silti tuuppaamaan ja puskemaan, mikä pahensi menoa entisestään. Jos radasta jotain hyvää pitäisi sanoa, niin ainakin teimme siinä olleet tehtävät. Olin aivan väärällä jalalla ratsastamassa kouluohjelmaa, jolloin siitä ei luonnollisesti hyvää voinut tullakaan. Olisi pitänyt tajuta ottaa nollaushetki, mutta nyt mentiin kunnolla häseltäen.

Ohjelman jälkeen uusin nopeasti ravista tehdyn pysähdyksen ja siitä tehdyn peruutuksen sekä laukkalävistäjän vasemmassa laukassa. Ne tökkivät ohjelmassa pahiten, joten halusin päättää ratsastuksen kuitenkin vähän parempiin hetkiin. Nyt erikseen tehtyinä kohdat onnistuivat ihan ok. Aiemmin Jetti ei lähtenyt peruuttamaan nätisti, vaan vastusteli, ja laukkalävistäjä meni mutkitellen ja vielä laukanvaihtoon päättyen. Onneksi tajusin korjata nämä asiat, niin kouluväännöstä ja etenkin omasta herneilystä ei jäänyt niin synkkä mieli kuin olisi voinut.

Olipas se taas ratsastus, mutta onneksi maastoreissu oli oikeasti kiva. Sängystä ei saisi nousta väärällä jalalla ja vielä vähemmän sinne satulaan pitäisi moisen kanssa kiivetä. Oli taas opettavaista kantapään kautta huomata, että mikäli minua juilii, niin asiat vain vaikeutuvat. Zen-fiilistä siis enemmän kehiin! Onneksi ehdin ennen harjoituskoulukisoja ratsastaa Jetin ainakin kerran. Silloin saan luvan olla rennommin mielin liikkeillä, niin jospa treenit sujuisivat vähän helpommin.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Ajatukset A:n asioissa

Perjantaina kävin ratsastamassa pitkästä aikaa Jetin itsenäisesti. Ensin ajattelin mennä puomeja, kunnes päädyinkin treenaamaan A-merkin kouluohjelman osia. Siitä valikoin treenattavaksi ravissa tehdyt pohkeenväistöt, peruutukset sekä käynnistä nostetut vastalaukat.

Alkuverryttelyssä tein käynti-ravi-käyntisiirtymiä tavoitellen Jettiä reagoimaan pohjepyyntöihin nopeasti. Toistojen myötä reaktiot paranivat, mutta olisin varmasti vieläkin saanut vaatia Jettiä paremmin hereille. Ainakin siirtymät alaspäin onnistuivat mukisematta, joten sentään toinen suunta toimi. Siirtymäiloittelun jälkeen otin myös laukkaa, jossa tein muutamia laukanvaihtoja. Laukka ei rullannut kovin sujuvasti, mutta vaihdot menivät pääosin kivasti. Tein niitä muutaman kerran myös kolmikaarisella kiemurauralla. Tehtävä sujui aika kivasti ilman, että heiluin satulassa tai annoin Jetin ampaista heti vaihdon jälkeen uuteen suuntaan. Vaihtojen jälkeen hain vielä uraa myöten vähän isompaa laukkaa, jota löytyi noin puolittain. Oma istuntani levisi taas sen verran, etten saanut oltua hiljaa satulassa, kun pyysin Jettiä isompaan laukkaan. Se varmasti osaltaan hyydytti Jetin intoa edetä paremmin.

Raviväistöissä keskityin siihen, että Jetti sekä väistää että liikkuu. Jokin oli alkuverkassa mennyt oikein, sillä Jetillä oli aika mukava ravi. Välillä jopa niin hyvä, ettei se malttanut juuri väistää, vaan kiihdytti vauhtia. Tämä oli meidän tapauksessamme positiivinen ongelma, sillä jarruthan Jetiltä yleensä löytyvät rutkasti helpommin kuin kaasu. Niinpä sain kerrankin alkaa vähän toppuutella Jettiä, jotta se malttoi ottaa väistöaskeleet. Väistöt oikealle alkoivat löytyä odotetusti helpommin, kun taas väistöissä vasemmalle oli enemmän työstettävää. Sain kontrolloida niissä ulkopuolta melkoisesti, että sain Jetin pidettyä riittävän suorana. Sitten sain huolehtia siitä, että takaosa tuli mukana, mutta ei kiilannut etuosan ohi. Kolmanneksi sain varmistaa, että Jetti myös lopulta otti ne väistöaskeleet eikä vain vääntäytynyt mutkalle ja kipittänyt menemään. Lopulta sain molempiin suuntiin asiallisia väistöhetkiä, joissa tahti säilyi tosi kivasti. Tällaisia olisi mukava esittää radallakin, sillä nämä eivät ainakaan olleet ponnettomia.

Peruutuksia otin aika lyhyesti ja tein ne ravista ja siihen takaisin palaten. Pysähdykset onnistuivat kivasti, mutta peruutukset lähtivät aluksi vähän laahustaen. Ihan kirjaimellisesti, sillä Jetti ei juuri vaivautunut nostamaan kavioitaan, vaan veti niillä jäljet maahan. Samoin peruutuksesta siirtyminen raviin vei aluksi aina tovin. Jatkoin sinnikkäästi tehtävän parissa, jonka avulla Jettikin alkoi herätä hommaan paremmin. Peruutukset paranivat lopulta kohtuullisiksi. Pientä viilattavaa oli suoruudessa, sillä välillä Jetti pääsi poikittamaan hieman vasemmalle. Siirtymät raviin olisivat parantuneet varmasti pidemmän hiomisen jälkeen, sillä tässä vaiheessa Jetti alkoi löytää takaosaansa ja tuntui siltä, että olisi oikeilla pyynnöillä ponnistanut raviin hyvin. En vain osannut pyytää asiaa niin selkeästi, että olisin saanut siirtymistä niin toimivia. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että tunsin, mitä takaosa teki tai jätti tekemättä.

Vastalaukan nostamista harjoittelin pitkillä sivuilla. Halusin aidan tuen vähän vaikeuttamaan asiaa, jotta tietäisin, teinkö pyynnöt selvästi. Tein nostoja molempiin suuntiin ja muistaakseni pari kertaa Jetti nosti myötälaukan pyytämäni vastalaukan sijasta. Noina hetkinä siirsin sen nopeasti käyntiin ja valmistelin noston huolellisemmin, jolloin Jetti nosti pyytämäni laukan. En malttanut olla kokeilematta vielä muutamia lävistäjiä, joiden loputtua jatkoin vielä tovin pitkää sivua vastalaukassa. Nämä onnistuivat siltä osin hyvin, ettei Jetti yrittänyt vaihtaa laukkaa. Vasemmassa laukassa tosin oli taas vähän vaikeuksia päästä uralle saakka, kun Jetti pyrki olemaan menemättä sinne. Pohkeenväistöajatus auttoi, mutta jäin säätämään liikaa ohjilla, jolloin Jetti harasi vastaan ja yritti punkea juuri vastakkaiseen suuntaan. Sain onneksi vähän korjattua tätä, jolloin saimme järkevämpiä esityksiä tehtyä.

Loppuraveissa pyörittelin ympyröitä, tarkastin asetusten toimivuutta ja pyrin saamaan Jetin liikkumaan riittävästi. Tämä onnistui aika kivasti, ja Jetti tarjosi taas kohtuullisen rullaavaa ravia. Harjoitusravissa istuminen alkoi poltella mukavasti vatsalihaksia, joten taisin jopa yrittää korjata omaa istuntaani oikein. Ympyrätkin sujuivat aika kivasti, vasemmalle tehtyjä sain luonnollisesti hioa vähän enemmän, mutta väitän löytäneeni tähänkin suuntaan hyviä hetkiä. Seuraavaksi saisin alkaa hioa omaa istuntaani tässä selvästi paremmassa ravissa, jotta en omilla keikkumisillani veisi Jetiltä intoa liikkua hyvin. Siinäpä onkin melkoisesti savottaa.