lauantai 20. joulukuuta 2014

Tauon jälkeen taas maastossa

Lauantaina suuntasimme Tallinmäen maastoon viiden ratsukon voimin. Ratsunani oli tietysti Jetti. Parin asteen pakkanen ja lumisade muutenkin jo valkoiseen maisemaan sopi kuvioon mainiosti. Valittu reitti oli hyvässä kunnossa, jolloin pääsimme käynnin ja ravin lisäksi ottamaan kaksi laukkapätkääkin. Ensimmäinen sujui rauhallisessa tahdissa mainiosti. Toisessa pätkässä Jetti olisi ilmeisesti halunnut mennä lujempaa eikä tykännyt hitailla kahden muun ratsukon takana. Yhden pienen pukinkin se taisi nakata, mutta asettui sitten. Edessä mennyt suomenhevostamma olikin mainio jarrutehostin Jetille.

Kuten muulloinkin, maastossa Jetistä irtosi niin paljon parempaa liikettä. Laukassakin kaviot takoivat mukavasti vauhtia eikä nihkeilystä ollut tietoakaan. Ravikin oli irtonaista ja tarmokasta kotia kohti. Lenkki teki siis enemmän kuin hyvää Jetille, joka on päässyt tahmailemaan kenttä- ja maneesityöskentelyssä. Maastossa moisesta käytöksestä ei ollut tietoakaan, kun matkaa oli taitettu sopivan matkan päähän tallilta. Toivottavasti lumi jää nyt maahan, jolloin pääsemme tekemään kunnon maastolenkkejä. Niiden aikana on aina mukava fiilistellä hevosta, joka on hyvällä tapaa aivan erilainen kuin aitojen sisällä.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Harjoituksia istuntaakin miettien

Perjantaina kävin Tallinmäellä ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Kenttä oli hyvässä kunnossa, joten kaikki askellajit olivat käytössä. Treeniaiheiksi valikoituivat siirtymät, pohkeenväistö sekä istunnan korjaaminen. Yritän muistaa joka kerralla treenata istuntaani ainakin tovin. Sekin vie varmasti enemmän eteenpäin kuin kokonaan vanhaan istuntaan kangistuminen.

Alkuverryttelyssä tein heti siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin, jotta Jetti heräisi hommiin. Yritin olla panikoitumatta siitä, ettei Jetti toiminut kuin napin painalluksesta. Alussa se nihkeili aika hyvin, mutta sinnikkäästi ratsastettuna sain pyyntöni läpi. Lopulta siirtymät luonnistuivat kohtuullisesti, joten siirryin kokonaan ravissa verryttelyyn. Siinä Jetin huoleksi jäi liikkua, kun keskityin itse korjaamaan asentoani oikeinpäin. Meno oli aika jäykkää, joten saisin selvästi lämmitellä ja venytellä ennen satulaan istahtamista. Olen vain edelleen tuhottoman laiska. Ihmeitä siis odotellessa.

Verryttelyn jälkeen tein pohkeenväistöjä ravissa molempiin suuntiin. Väistöt vasemmalle olivat jälleen vähän helpompia. Tosin tällä kertaa en saanut Jettiä tekemään väistöjä niin helposti kuin joskus. Muistin sentään korjata istuntaani tässäkin tehtävässä. Erityisesti keskityin istumaan keskellä satulaa, jotta Jetin olisi helpompi lähteä väistöihin. Muutamat väistöt lähtivät mukavan kevyesti, mutta useimmat olivat vähän nihkeitä. Selvät ristiaskeleet jäivät puuttumaan samoin kuin hyvä eteneminen. Taisin arvattavasti säätää liikaa ja yrittää korjata kaiken kerralla. Pienemmän palasen haukkaaminen olisi ollut parempi vaihtoehto.

Seuraavaksi työstin hieman laukkaa. Ensin meillä tosin piti Jetin kanssa neuvotella siitä, laukkaammeko vai emme. Ruuna kehtasi nihkeillä melkoisesti ennen kuin suostui köröttelylaukkaan. Laukkaan päästyämme pyrin taas korjaamaan istuntaani. Pahin ongelma oli valuminen satulassa aina enemmän vasemmalle. Sen korjaaminen oli helpompaa vasemmassa kierroksessa. Oikeassa kierroksessa saatoin saada takamukseni keskelle satulaa, mutta muu kroppani ei suostunut suoristumaan. Niinpä jäin etenkin hartioista kiertyneeksi vasemmalle, jolloin koko kroppa kinnasi vastaan. Laukassa tein myös muutamia vaihtoja. Vasemmasta laukasta vaihto oikeaan sujui aika kivasti. Sen sijaan vaihdot oikeasta vasempaan tökkivät hyvän tovin ennen kuin sain loppuun pari järkevämpää esitystä. Tämä on kyllä hassua. Ennen nimenomaan vaihdot vasempaan laukkaan sujuivat helposti. Nyt taas ne ovat vaikeampia. Saisin tehdä vaihtotreenejä sileällä ihan ajatuksen kanssa. Niissäkin istunnan treenaaminen on hyvin paikallaan.

Laukan jälkeen Jetin ravi oli tuttuun tapaan parempaa. Tein vielä muutamat pohkeenväistöt, jotka lähtivät aiempaan verrattuna hieman paremmin. Ne eivät siltikään olleet samaan tapaan kohtuullisen sujuvia kuin yleensä. Mikä lie mättänyt. Lopuksi annoin Jetin vielä mennä puolipitkällä ohjalla ja keskityin keventämään ravissa mahdollisimman oikeinpäin. Tässä vaiheessa olin sen verran vertynyt, että palaset löytyivät paremmin. Yläselkä jäi tosin kumaraan, mutta lantio ja rintakehä löysivät paikoin yhteisen kohdan. Peili olisi tosi hyvä apu näissä harjoituksissa. Sen avulla näkisi, miten sitä siellä selässä on ja voisi hakea tuntemuksilleen tukea sitäkin kautta. Toisaalta on kyllä hyvä oppia myös tuntemaan menoa ilman apuvälineitä. Sitä ennen tosin saan treenata tovin, jos toisenkin, mutta jospa se sieltä vielä joskus tulisi.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Odottamisen opettelua

Keskiviikon valmennusryhmän tunti yhdistettiin aiemman tunnin kanssa. Tuntilistaa lukiessa tuli mukava yllätys: esteitä! Harmikseni olin jättänyt turvaliivini kotiin, kun en huomannut ajatella toisella ryhmällä voivan olla muuta kuin koulua. Ratsukseni oli merkitty Rappen, mutta sain luvan myös vaihtaa. Vapaina olivat Jussi ja Dille. Ilman turvaliiviä halusin ratsun, joka tarjoaisi vähiten yllättäviä tilanteita. Niinpä Rappen sai jäädä talliin, ja Jussi lähti kanssani hyppyhommiin. Ratsukoita oli kahdeksan.

Alkuverryttelyssä yritin korjailla istuntaani. Palaset olivat hieman unohduksissa eivätkä lyhyemmät jalustimet ilmeisesti auttaneet. En oikein saanut vatsalihaksiani töihin, vaan yritin muilla väärillä keinolla keplotella kroppaani oikein. Sehän ei tietysti onnistunut. Erityishuomiota kiinnitin satulan keskellä istumiseen eli korjasin istuntaani enemmän oikealle. Muutoin verryttelyssä pyrin saamaan Jussia edestä kevyeksi sekä liikkumaan riittävän tarmokkaasti. Sellainen perusmeno löytyi, mutta kaasua ja jarrua olisi saanut prässätä enemmän. Laukassa otimme lyhyen verryttelyn, sillä liki kaikki tunnin hevosista olivat olleet jo liikkeellä. Laukassa Jussi eteni edelleen tasaisen varmasti. Ei mitenkään lennokkaasti, mutta ei myöskään laiskasti. Ehkä juuri sopivasti tulevia tehtäviä ajatellen. Tunnin esteet olivat maneesin keskiosassa toisiinsa nähden linjassa. Kaksi niistä oli lyhyen sivun suuntaisia, yksi loivasti lävistäjällä.

Verryttelyhypyt otimme oikeassa laukassa yksittäiselle ristikolle pitkällä lähestymisellä. Jussi laukkasi ihan mukavasti, ja ponnistuspaikat sattuivat hyviin kohtiin. Laukka tosin vaihtui hypyssä turhaan vasemmaksi. Korjasin sen ravin kautta takaisin oikeaksi. Seuraavaksi tulimme oikeasta kierroksesta aloittaen juuri hypätyn esteen sekä jatkoimme siitä lävistäjäpystylle. Molemmat esteet menivät kivasti. Laukka ei tosin vaihtunut toisella esteellä, mutta Jussi korjasi sen itse hypyn jälkeen. Jussi taisi olla hypyn jälkeen ristilaukassa, josta se sai pistettyä kavionsa oikeaan järjestykseen.

Sitten otimme hypätyn kahden esteen putkeen vielä kolmannen pystyn. Eli oikeassa laukassa ensimmäinen pysty, siitä lävistäjäpysty ja laukka vasemmaksi ja loppuun vielä kolmas pysty. Ensimmäinen este meni hyvin. Sitten toiselle tulimmekin vähän pitkänä ja löysänä, jolloin Jussi pääsi lähtemään hyppyyn hitusen liian kaukaa. Ehdin huomata tämän, mutta en reagoida. Kaiken huipuksi esitimme tämän saman tempun kolmannelle esteelle, vähän kauempaa vielä lähtien. Taas ehdin ajatella, että oho, nyt se aikoo lähteä, vaan en tehnyt mitään. Nerokasta! Ei Jussi onneksi niitä bravuureitaan eli järjettömän kaukaa lähteneitä roikaisuja tehnyt, mutta olisi silti ollut kiva olla hereillä ja ratsastaa nuokin höpökohdat pois. Lopuksi pyöräytimme saman kuvion vielä toisesta suunnasta aloittaen. Nyt tajusin ratsastaa, jolloin Jussi odotti kiltisti, ja jokainen ponnistuspaikka tuli parempaan kohtaan. Kierros oli varsin tasainen ja laukka riittävä noin 50–60 sentin esteille.

Loppuraveja varten pidensin jalustimet ja keskityin vielä istuntaan. Aktivoin vatsalihaksia töihin ja hain rintakehää ja lantiota oikealle kohdalle. Lisäksi yritin pysyä satulan keskellä. Jussi ravasi mukavasti ja oli edestä kevyempi kuin alkutunnista. Taisin olla itsekin sen verran lämmennyt, että sain paremmin tuntumaa oikeaan asentoon. Tunti oli kyllä kiva, kun tehtävät olivat ihanan yksinkertaisia ja esteet niin pieniä. Jussin kanssa on hyvä opetella odottamaan. Sillä ja minulla yhteistä on se, että saatamme yrittää lähteä hyppyihin ihan päättömistä paikoista. Niinpä meillä on hyvä harjoitella yhdessä sitä asiaa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Neiti negatiivinen ja ruuna rauhallinen

Tiivis talliviikonloppu Tallinmäellä huipentui sunnuntain estetuntiin. Ryhmässämme oli viisi ratsukkoa. Pohdin etukäteen tunnin sujumista, kun Jetti oli päässyt parina päivänä olemaan tavallista tahmeampi. Samalla mietin, miten saisin sovitettua kahden päivän istuntakurssin anteja estetunnille. Aika paljon oli siis mielen päällä ennen kuin treenit olivat alkaneetkaan.

Maneesille käppäily hoiti alkukäyntien roolin. Maneesille päästyäni aloin työstää ravia. Samalla yritin korjata istuntaani  istuntakurssin oppien mukaisesti. Jetti nihkeili edelleen, joten turvauduin siirtymiin. Ne auttoivat hieman, kun samalla pyrin istumaan paremmin. Erityisesti kiinnitin huomiotani satulan keskellä pysymiseen. Hankalaahan se oli enkä ihan löytänyt palikoita, mutta sentään yritin. Laukassa opettaja pisti meidät tekemään pieniä temponvaihteluita. Alkunahkeuden jälkeen sain Jetistä hieman parempaa laukkaa irti, mutta lyhyempi ja napakampi laukka jäi vaiheeseen. Laukassakin pyrin muistamaan istunnan korjaamista, mutta paitsioonhan se tahtoi vielä jäädä. Parempi kuitenkin pari yritystä kuin ei mitään.  Ennen loppuun hypättyä rataa tulimme yksittäisiä tehtäviä, jotka sisälsivät suoria ja kaarevia linjoja. Koska ne olivat mukana myös radalla, kertaan vain sen sujumisen.

Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa. Katsomopäätyyn ilmestyneet ihmiset olivat Jetistä kyttäyksen arvoinen asia. Niinpä tulimme ykkösenä olleelle kavaletti-innarille melkoisesti oikoen. Ne ylittyivät aika kömpien, mutta matka jatkui. Tie kakkosokserille oli ihan ok, ja laukka sujui kohtalaisesti. Hypyn jälkeen sain vaihtaa Jetin lennosta oikeaan laukkaan. Kolmantena ollut lävistäjäkavaletti meni ihan ok, mutta tie neloselle oli kamala. En saanut oikaistua Jettiä suoraksi, vaan tulimme esteelle vinosti. Katsomopäädyn ihmiset saivat Jetin edelleen puskemaan karkuun, mutta onneksi sain sen tuotua askeleen sarjan a-osalle riittävän suorana. Viitosen a-osa ylittyi ok, ja rohkaisin Jettiä välissä hieman. B-osa meni sen ansiosta kivasti. Kuutoselle tulimme ihan asiallisesti. Tie seiskana olleille kavaletti-innareille kärsi hieman, kun päästin Jetin valumaan oikealle. Katsomopäädyssä liirailimme taas, jolloin kasille tuli hyytyminen ja huono tie. Pääsimme esteestä kuitenkin yli, mutta radan viimeiselle esteelle eli ysille tulimme yhdellä ylimääräisellä askeleella eli viidellä. Neljä olisi ollut passelimpi. Saimme uusia vielä omana tehtävänään esteet 8–9. Yksittäisenä sain ne onnistumaan, jolloin Jetti tuli suoran linja toivotusti neljällä askeleella.

Kaikkien tehtävien ja vielä radankin jälkeen oli aika apea fiilis. En saanut Jettiä liikkumaan kunnolla eikä huumorintajuni ollut mukana. Opettaja totesi menomme näyttäneen ihan asialliselta, vaikka minusta oli nähnyt ja puhinastani kuullut, etten ollut menoon yhtään tyytyväinen. Hän lisäsi myös, että ainahan parannettavaa löytyy, mutta ei menomme ollut sieltä kamalimmasta päästä. Hän totesi samalla, että taidan keskittyä huomaamaan useimmiten ne huonot hetket ja keskittymään niihin. Olen tämän tiedostanut, mutta oli kyllä herättävää kuulla se toisen suusta. En ole ehkä tajunnutkaan, kuinka näkyvästi ja elämöiden sen teenkään.

Tässä asiassa minun on kyllä tehtävä muutos. Fakta on se, ettei aina voi mennä putkeen, vaan välillä menee penkin alle, päin mäntyä ja ihan päin prinkkalaa. Toinen fakta taasen on se, että liki jokaisessa kerrassa on ainakin yksi hyvä juttu. Minun on vain opeteltava huomaamaan se ja keskittymään siihen ainaisen angstaamisen sijasta. Tässäpä seuraavaksi sitten ne positiiviset huomiot tästä tunnista: 1) menimme jokaisesta esteestä kerralla yli ilman ajatustakaan muusta, 2) sain tehtyä välillä pieniä korjauksia, joihin Jetti reagoi toivotusti ja 3) muistin ajatella välillä istuntaani ja opetella korjaamaan sitä. Ainakin kolme asiaa tälläkin kertaa meni kivasti. Eli tunti ei millään voinut mennä täysin penkin alle, vaikka fiilikset olivatkin paikoin aika synkeät. Treeneissä harjoitellaan paremmiksi, joten siellä ei tarvitse olla täydellinen. Minun on kyllä aika luopua neiti negatiivisuuden viitasta ja yrittää olla välillä vähän aurinkoisempi tapaus.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Istunta tehosyynissä, osa 2

Lauantaina oli vuorossa Aira Toivolan istuntakurssin toinen päivä, joka alkoi ratsastuspilatestunnilla. Sen aikana teimme eiliseltä tuttuja harjoituksia, mutta myös paljon uusia. Omaa kehoa sai taas käännellä itsenäisesti ja ohjattuna. Lihaksia löytyi, mutta oli myös hukassa. Tunnilla sain kuitenkin vähän lisävihiä siitä, millä tavoin kehon saisi korjattua oikein. Työtä vaatii muun muassa se, että saan lantion ja rintakehän korjauksen jälkeen säilytettyä riittävän ryhdin enkä painu etukumaraan pää alhaalla. Niin monta palasta hallittavana, mutta ehkä vielä jokin kaunis päivä saan ainakin parista niistä kiinni yhtä aikaa.

Jumppatunnin ja pienen tauon jälkeen pääsimme ratsaille. Jetti oli mennyt tänäänkin jo yhden tunnin alle ja ollut kuulemma hivenen tahmea. Arvelin ruunan tahmailevan minulle tänäänkin, sillä jo edellispäivänä se oli ottanut ilon irti selässä itseensä keskittyneestä ratsastajasta. Ratsastustunnin teema oli tietysti sama kuin aiemmin eli oikean istunnan hakeminen. Tänään otimme käynnin ja ravin lisäksi laukkaa. Alussa saimme haeskella asentoa itse ja Airan avustuksella. Hain lantiota alle, rintakehää sen päälle ja riittävää suoruutta selkään. Samalla yritin saada lonkkia takareisien avulla auki sekä pohkeita pysymään oikeassa kohdassa. Haastavaahan se oli, mutta välillä jokin kohta sentään käväisi oikeassa paikassa. Ratsuni sen sijaan oli aivan unessa. Yritin olla stressaamatta siitä, mutta väistämättä ajauduin nohittamaan ratsuani ja unohdin keskittyä itseeni.

Aira kyseli meiltä, kumman suunnan koimme vaikeammaksi. Minä vastasin vasemman, koska se on inhokkisuuntani eikä tunnu toimivan liki millään hevosella. Aira ihmetteli vastaustani ja sanoi arvelleensa oikean kierroksen olevan vaikeampi. Minä puolestani kummastelin tätä, kunnes Aira kertoi minun olevan selvästi kiertynyt vasemmalle ja painon olevan sillä puolella. Olen kyllä tiedostanut sen, että vasemmassa kierroksessa lantioni tuntuu olevan vasemmalta puolelta edessä yhdessä sen puolen hartian kanssa. Jotenkin tämä kiertymä ei silti ole haitannut oikeassa kierroksessa. Sen olen myös tajunnut, että painoni valuu vasemmalle. Ilmeisesti oikea kierros on silti tuntunut paremmalta, sillä siinä suunnassa osaan käyttää käsiäni ja pohkeitani paremmin kuin vasemmassa. Korjausohjeeksi tuli viedä istuntaa oikealle, kunnes olisin satulan keskellä. Kun sain kommentin istuvani keskellä satulaa, itsestäni tuntui kuin olisin roikkunut vallattomasti oikealla. Tämän lisäksi sain suunnasta riippuen muistaa korjata ulkopuolen hartiaa vähän edemmäs, jotta kiertoni hartioista suorenisi. Käynnissä nämä korjaukset onnistuivat kohtuullisesti. Niiden seurauksena Jetti liikkui molempiin suuntiin aika helposti ilman puskemisia kumpaankaan suuntaan. Jopa se tavallisesti vaikeampi vasen kierros meni paremmin.

Ravissa Aira muistutti käyttämään kevennyksessä takareisiä. En osaa keventää saati tehdä juuri mitään takareisilläni, vaan käytän tilanteesta riippumatta etureisiäni. Tämän kerrottuani sainkin nakata jalustimet pois ja keskittyä keventämään takareisien avulla. Tämä yhdistettynä istunnan suoristamiseen oli älyttömän hankalaa. Lopulta aloin ajatella kevennystä lonkan avaamisen kautta, jolloin sain ajatusta takareisiinkin. Tämän oivalluksen aikana muun istunnan korjaus pääsi unohtumaan, jolloin meno oli taas vaikeampaa. Asiaa ei auttanut tahmaileva Jetti, johon kiinnitin taas aivan liian paljon huomiota. Aika paljon sain myös huolehtia siitä, etten jännittänyt etureisiäni ja polviani, vaan pidin ne rentoina.Kun sain ottaa jalustimet takaisin, minun piti miettiä kevennys edelleen takareisien kautta. Olla niin kuin jalustimia ei olisikaan. Ajauduin tietysti heti keventämään etureisillä jalustimista tukea ottaen. Välillä sain pikkuriikkisen korjattua menoa, mutta hankalaa se oli. Ehkä hieman liian lyhyet jalustimet antavat minulle mahdollisuuden tähän? Vähän pidemmät voisivat pistää jalkani venymään eikä olemaan liikaa tukeva, vaan enemmänkin kevyesti tuntumalla. Tätä täytyy miettiä. Samoin kuin jatkaa takareisien etsimistä. Istunnan korjaaminen satulan keskelle ja suoremmaksi onnistui muutamien askeleiden ajan. Silloin Jetti oli taas helpompi ratsastaa myös vasemmassa kierroksessa. Se liikkui rennommin silloin, kun sain pakkaani korjattua.

Seuraavaksi siirryimme laukkaan. Tai me Jetin kanssa kovasti yritimme. Ei mitään mahdollisuutta! En yksinkertaisesti saanut Jettiä alussa millään laukkaan. Hätäännyin tietysti ja lässähdin selässä kamalaksi perunasäkiksi, joka heilui ja tuuppasi. Sarjassamme kuinka paljon voi nolottaa. Vastaus on aivan älyttömästi. Lopulta jouduin ärähtämään Jetille kunnolla, mikä ei ollut hieno hetki. Se kuitenkin sai ruunan lopulta laukkaan, jotta pääsin treenaamaan istuntaani siinäkin. Vähemmän yllättäen istunnan korjaaminen ei helpottanut nopeammassa askellajissa. Onneksi olen tiennyt laukan olevan minulle Jetin kanssa vaikeinta. Jostain syystä en saa siinä istuntaani vakaaksi enkä pohkeita tuntumalle, vaan soudan selässä laukan mukana. Tämä taas jarruttaa Jettiä, mikä saa minut nohittamaan sitä ja unohtamaan viimeisetkin rippeet paremmasta istunnasta, ja kamala noidankehä on valmis.

Sain laukkaan samat ohjeet kuin muissakin askellajeissa: lantio alle, rintakehä päälle, selkään riittävä suoruus, pohkeet oikeille paikoille, istunta keskelle satulaa ja hartiat oikeaan paikkaan. Korjauslista oli pitkä, mutta tarpeellinen. Yritin parhaani mukaan pysyä keskellä, mutta seilasin aina takaisin vasemmalle. Ylävartalollani oli oma elämä, ja lantioni oli lähtenyt lomille. Pohkeet sentään roikkuivat, paino tällä sanalla, mukana. Jetti nihkeili edelleen, jolloin keskittymiseni herpaantui myös sen komentamiseen. En vain saanut sitä tänään hereille, jolloin en osannut keskittyä vain itseeni. Kummassakin suunnassa meno oli vaikeaa, mutta yritin sentään kovasti. Mieli tosin alkoi olla jo aika musta, kun tunsin itseni aivan naurettavaksi ratsastajaksi, joka ei saanut ratsuaan edes liikkeelle. Lisäksi hajoileva istunta synkensi mieltä entisestään. Loppujen lopuksi sain oikeaan kierrokseen pienen hetken, jossa palikat olivat enemmän oikeaan suuntaan. Jetti palkitsi yritykseni laukkaamalla sen hetken rennosti ja paremmin kuin koko tunnin aikana. Aira käytti hyvää kikkaansa eli kehotti käymään vanhassa asennossa. Siinä huomasin lantioni lähtevän soutamaan ja Jetin laukan muuttuvan vähemmän rullaavammaksi. Samalla tunnuin jarruttavan menoa istunnallani eikä satulan keskellä istumisesta ollut toivoakaan. Kaikesta epätoivoisuudesta huolimatta olin kuin olinkin saanut palasia vähän korjattua laukassakin. Jes!



Loppuraveissa sain pakkaani kasaan, ja Jetti tarjosi rentoa ja kivasti rullaavaa ravia. Onneksi tämä hyvä hetki tuli, sillä muutoin olisin ollut valmis menemään nurkan taakse pillittämään. Keskityn edelleen ärsyttävän paljon huonosti menneisiin hetkiin enkä tajua iloita hyvistä kohdista. Onneksi sain nyt taottua päähäni sitä, etten voi kahdessa päivässä korjata vuosien ajan kehittämiäni istuntavirheitä, mutta voin silti yrittää parhaani. Tekemällä ja yrittämällä sitä juuri oppii. Ei angstaamalla ja valittamalla. Tiivistetysti kahden päivän kurssin anti: todella hyvä! Voin kyllä lämpimästi suositella Airaa muillekin istuntapulmista kärsiville. Kannustava, tarkka ja oppilaitaan kuunteleva opettaja on kyllä loistava juttu! Kaikeksi onneksi seuraava tunti hänen opissaan onkin jo sovittu, joten helmikuussa jatkuu taas. Sitä ennen tietysti pitää muistaa itsenäisestikin haeskella istuntapalikoita kohdilleen.

Videoista kiitos Päiville!