perjantai 29. elokuuta 2014

Virtapiikkejä maastossa

Perjantaina lyöttäydyin Jetin ja viiden muun ratsukon mukaan Tallinmäen maastoon, joka toimi taas valmistautumistreeninä lauantain estekisoja varten. Reissu meni muuten mukavasti, mutta pari kertaa laukan aikana Jetille iski virtapiikki. Niinä hetkinä se muka ensin bongasi jotain jännää, jota vähän säikähtää ja otti siitä luontevasti pienen lähdön. Jarrut katosivat noina hetkinä tehokkaasti, mutta onneksi edessä menneen kaverin takamus jarrutti kummasti. Jetillä lienee vähän virtaa varastossa, kun sillä oli aikaa esittää pari omaa ohjelmanumeroa. Hyvähän se on, ettei hevonen ole pystyynkuollut, mutta en arvosta arempana ratsastajana sitä, että jarrut katoavat. Onneksi pääosan matkasta ja etenkin loppuosan Jetti oli asiallinen, ja saimme hypättyä ongelmitta vesireitin pienen tukin paluumatkalla. Omakin mieli ehti tyyntyä viimeistään tallin pihaan päästessä, jolloin reissu oli lopulta aivan kiva. Näillä valmistautumisilla sitten taas kisapäivää odottamaan.

torstai 28. elokuuta 2014

Tarpeellista tekniikkatreeniä

Tallinmäen torstain tunnilla oli kyllä esteitä, mutta matalia moisia. Luvassa kun oli tekniikkatreenit ilman korkeuksien tuijottelemista. Oli todella mukava päästä hiomaan Jetin kanssa asioita ilman, että estekorkeus jännitti tippaakaan. Ratsukoita tunnilla oli neljä.

Alkuverryttelyn menimme kouluväännön parissa. Tarkoituksena oli ratsastaa kulmat huolellisesti, ja apuna käytimme pitkältä sivulta keskemmäs ja siitä takaisin tehtyjä pohkeenväistöjä. Hevoset tuli saada kuuntelemaan pohkeita, jolloin kulmatkin pääsi menemään paremmin. Vasen kierros tahtoi olla taas enemmän punkemista. En tiedä, oliko Jetti saanut haahuilla muilla kuskeilla eikä siksi halunnut kulkea oikein vai istuinko tavallista enemmän vinossa, kun kierros tuntui taas kinkkiseltä. Väistöt vasemmalle lähtivätkin välillä melkoisen vinosti takaosan johtaessa. Korjasin tätä asettamalla Jettiä vähän väistön suuntaan, jolloin sain estettyä pullahdukset. Säädin myös väistöpyyntöäni siten, ettei Jetti reagoinut siihen liian voimakkaasti takaosallaan. Nämä keinot paransivat väistöjä vasemmalle, mutta sulaviksi ne eivät tulleet. Väistöt oikealle sujuivatkin paljon helpommin eikä niitä juuri tarvinnut säätää. Muutoinkin oikea kierros oli tuttuun tapaan helpompi.

Laukassa pysyttelimme vähän keskempänä uralta ja pyrimme menemään valittua tietä mahdollisimman suoraan. Väistöajatusta sai käyttää apuna, mikäli ratsu yritti liirailla omille teilleen. Vasemmassa kierroksessa Jetti tahtoi kenottaa vähän etuosalla oikealle. Ensin korjasin asiaa virheellisesti siirtämällä takaosaa etuosan eteen, mutta kun tämä ei poistanut ongelmaa, tajusin alkaa korjata etuosaa takaosan eteen. Helppoa se ei ollut, sillä olisin vain halunnut nyplätä ohjia tekemättä pohkeilla mitään. Voi huoh! Voisiko näistä ikuisuusongelmien säilyttämisestä saada jonkin sinnikkyyspalkinnon? Oikea kierros oli taas parempi, ja pääsin siinä ajattelemaan paremmin kulmien ratsastamista neliömäisesti. Välillä tosin tässäkin kierroksessa päästin Jetin oikaisemaan kulmia railakkaasti. Huolellinen ratsastaminen ei aina ole minun juttuni, kun tahdon olla joskus turhan suurpiirteinen. Onneksi tunneilla tulee säännöllisesti tehtäviä, jotka eivät ratkea huitaisemalla.

Sitten siirryimme pienten esteiden pariin. Tunnin estekorkeus oli ristikosta noin 40 senttiin, mikä osoittautuikin yllättävän hankalaksi. Aloitimme tulemalla kahta ristikkoa ympyrällä, ja tehtävä tultiin molemmista suunnista. Väli olisi ollut hyvä neljällä askeleella, mutta olipa niiden sovittaminen vaikeaa. Tie tahtoi venyä joko liian isoksi tai liian pieneksi, jolloin rämmimme Jetin kanssa turhan monta kertaa. En myöskään alussa tajunnut käyttää tilaa hyväksi ensimmäiselle ristikolle lähestyttäessä, ja se virhe kostautui tietenkin välissä. Lopulta riittävän monen mönkimisen jälkeen tajusin ottaa tarvittavan tilan ja ajatella jo ensimmäisellä ristikolla sopivaa kääntämistä, niin johan saimme tehtävän rullaamaan kohtuullisesti.

Seuraavaksi tulimme yksittäisen kavaletin, josta jatkoimme kaarevalla linjalla ensin oikealla olleelle ristikolle. Siitä matka jatkui vielä kavalettiin nähden suoralla linjalla olleen pystyn yli ja vielä lopuksi uudelleen ensimmäisenä olleen kavaletin yli. Sen jälkeen hevoset tuli pysäyttää niin, että ne malttoivat odottaa. Sama tehtävä tultiin vielä toisinpäin eli niin, että ensimmäisen kavaletin jälkeen jatkoimme vasemmalla olleelle ristikolle, mutta muutoin menimme tehtävän samaan tapaan. Tehtävän suurimmat ongelmat olivat riittävän laukan ylläpitäminen sekä teiden ratsastaminen. Annoin Jetin mennä sunnuntailaukkaa, jolloin sille jäi liikaa aikaa ajatella kaikkea muuta. Niinpä kömmimme monta kertaa esteitä melkoisen hassusti. Oma reaktioni oli nauraa ääneen, sillä meno oli sangen huvittavaa. Teiden ratsastaminen meinasi taas unohtua, sillä minulla tuppaa olemaan aina kiire esteelle. Opettajakin kävi tehtävällä seisomassa kierrettävänä tötsänä, kun meno alkoi näyttää pahasti oikomiselta. Se auttoi, ja sain hahmotettua teitä taas paremmin. Laukat eivät aina tehtävissä vaihtuneet, mutta sain Jetin korjaamaan ne aika hyvin lennosta.

Lopuksi tulimme vielä molemmista suunnista pari kertaa tehtävän seuraavalla kuviolla: suoran linjan kavaletti, siitä kaareva linja ristikolle, molemmat ristikot ympyrällä ja sitten toiselta ristikolta kaarevan linjan kautta ensimmäisenä hypätyn ristikon yli. Edelleen ongelmana oli se, etten herättänyt Jettiä kunnolla, vaan jäin itsekin matkustelemaan. Totta on, ettei pienillä esteillä tarvitse mennä täyttä päätä, mutta aktiivisuus on silti oltava mukana. Teiden ratsastaminen onnistui hieman paremmin kuin aikaisemmilla tehtävillä, mutta vieläkin tahdoin oikaista etenkin kaarevilla linjoilla. Loppua kohti näkyi siis jo vähän parannusta, mutta korjattavaa olisi ollut silti vielä melkoisesti.

Loppuraveissa haimme hevosia venyttämään eteen ja alas. Opettaja kehotti ratsastamaan kunnolla isoa ravia. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä saan kyllä Jetin askeleeseen ehkä vauhtia, mutta en osaa pidentää sitä. Niinpä Jetti yleensä alkaa tikata lyhyitä askelia tiuhemmin, vaikka koetan oikeasti pyytää sitä venyttämään askelta. Tällä kertaa Jetti kuitenkin tarjosi parempaa ravia kuin toviin. Pyöreys ja venyttäminen ohjan perässä katosivat aika ajoin, mutta olin aika tyytyväinen raviin. Eteenpäinpyrkimys oli hyvä, ja Jetti säilytti sen kohtuullisesti. Tällaisella ravilla ei varmasti tulisi koulupapereihin kommenttia ponnettomuudesta. Vaikka tunnin treenit menivätkin paikoin aika plörinäksi, ei se onneksi latistanut fiilistä. Tekniikkatreenit tulivat tarpeeseen ja olivat hankaluudesta huolimatta tosi kivoja. Hauska huomata, kuinka 40 sentin esteet voivatkin tuottaa näin paljon hankaluuksia, kun hyvinä päivinä 90 sentin esteet eivät tunnu missään. Omalla tavallaan odotankin kisakauden hiljenemistä, jotta pääsemme menemään tällaisia treenejä enemmänkin. Ne kuitenkin auttavat hurjasti myös vähän isommilla esteillä.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ohjissa roikkuva apina

Hnnnngh. Siinäpä tiivistetysti fiilikset siitä, miten keskiviikon valmennusryhmän tunti sujui. Palaset tunnille olivat tosin kohdillaan: ratsukoita vain neljä ja luvassa koulutreeniä mahdollisen kisaratsuni eli Manun kanssa. Tähdet ja kuu tosin eivät tainneet olla ihan prikulleen kohdillaan, kun tunti meni vähän alavireisissä tunnelmissa. Tunnin treeniaiheena olivat siirtymät kiinnittäen huomiota pyöreyden säilymiseen. Siirtymät teimme ympyröillä.

Käynnistä valmistelimme siirtymisen raviin väistättämällä takaosaa hieman ulos. Kun hevonen vastasi väistöön pyöristymällä ja kevenemällä sopivasti edestä, sai valmistella siirtymän raviin. Manu tahtoi päästä molemmissa kierroksissa pullahtamaan aina ulkoa etuosalla karkuun. Sen lisäksi se ei tahtonut juuri asettua, vaan minun avittamani väänsi kaulansa mutkalle. Sain siis ensin yrittää saada tämän ongelman ratkaistua ennen kuin oli yhtään järkeä kokeilla takaosan väistätystä. Aika paljon toppuutteluita vaati ylipäänsä saada Manu kuulolle. Sen jälkeen saattoi alkaa oikaista kaulaa ja ajatella asetusta oikein niskasta. Pitkän työstön aikana saimme muutamia kivoja hetkiä, kun Manu oli takaosan väistössä rento ja pyöreä. Siirtymisissä raviin paketti kuitenkin pääsi hajoamaan kerta toisen jälkeen, ja Manu valahti tavarajunaksi. Hnnnngh! Pisti kieltämättä turhauttamaan, kun palikat levisivät jatkuvasti sikin sokin eikä edistymistä tuntunut tulevan. Turhautuminen ei tietysti auttanut mitään, yllätys! Ravi sitten siirtymien jälkeen tahtoi olla kiireistä. Minulla ei juuri ollut vaikutusvaltaa siihen, mitä vauhtia Manu meni. Ei ainakaan paria askelta pidempään.

Laukannostot teimme myös käynnistä, mutta tällä kertaa kuviona oli väistättää takaosaa vähän sisemmäs. Kun hevonen antoi siinä myöten, saattoi laukan nostaa. Hetkittäin saimme Manun kanssa ihan asiallisia pätkiä väistöosuudessa, mutta paketti levisi aina laukannostossa. Jälleen liian monta palasta minulle yhtä aikaa hallittavaksi. Muutenkin annoin Manun olla turhan hidas reagoimaan pohkeeseen. Siitä on tosin syyttäminen minua. Koko tunnin ajan ratsastin älyttömästi ohjalla, kun pohkeet olivat lähinnä koristeena. Yritäpä siinä sitten taikaiskusta saada hevonen herkäksi jalalle, kun sen ei ole tarvinnut siihen reagoida eteenpäin pyytävänä apuna tunnin aikana juuri ollenkaan. Laukka jatkoi samalla teemalla kuin ravi eli aika kiireistä harppomistahan se oli. Opettaja ohjeisti lyhentämään, mutta taitoni loppuivat kesken. Pohjeratsastus oli edelleen puutteellista, mutta muutamana hetkenä sain jalkani toimimaan ja Manun suoremmaksi, jolloin se sai etu- ja takaosansa peräkkäin ja tarjosi muutaman kivan laukka-askeleen. Sitten se kuuluisa paketti levisi taas käsiin. Hnnnngh!

Loppuraveissa Manu otti välillä pidätteet vastaan kivasti, mutta lähti kiirehtimään aina, kun kuvittelin sen tasaantuneen pysyvästi. Venyttelin hermojani melkoisesti, kun yritin kertoa Manulle, että se osaa kuin osaakin mennä tasaista, sopivan rauhaisaa ravia ihan pitkiäkin pätkiä. Ruuna ei tosin ollut asiasta samaa mieltä, vaan saimme käydä melkoisia neuvotteluita. Tunnista jäi kyllä aika ankea fiilis. Kouluratsastus on vaikeaa! Vielä vaikeampaa se on, jos ei osaa käyttää pohkeita juuri nimeksikään, vaan roikkuu ohjissa kuin mikäkin apina parasta toivoen. Opettaja kyseli tunnin lopuksi ajatuksia koulukisaratsuista. Nolotti kyllä sanoa, että Manua olin ajatellut. Menomme ei todellakaan ollut sellaista, että sitä kannattaisi kouluaitojen sisään mennä esittämään. Oppisinkohan vaikka ihmeen kautta ratsastamaan tässä parissa viikossa? Toivoa sopii, muuten koulukisasuunnitelmat ovat melkoisen auki ratsun osalta. No, jospa ehtisin vielä ainakin kertaalleen mennä Manulla ja jopa kokeilla niiden pohkeiden käyttöä. Villi suunnitelma!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Numeroiden taikaa

Este numero 1. © Mira
Sunnuntaina starttasi O-Rin syyskisakausi estekisoilla. Osallistuin Lorella 70–80 sentin luokkaan, jonka arvosteluna oli 367.1. Kisat hypättiin kentän huonon kunnon vuoksi maneesissa, mutta verryttely onneksi pystyttiin tekemään kentällä. JKH-tiimimme oli luokassa täydellisesti edustettuna, sillä lisäkseni myös Nora ja Kaisa olivat mukana. Yhteensä luokassa ratsasti 12 ratsukkoa.

Lore ehti mennä alle 50–60 sentin luokan puhtaalla ja mukavan tasaisella suorituksella. Sain napattua sen suoraan aiemmalta ratsastajalta, joten ratsun ei tarvinnut käydä tallissa mutkaa. Koska Lore oli jo mennyt yhden luokan alle, pidin verryttelyn kevyenä. Testasin kaasun, jarrun ja ratin sekä otin oikeassa laukassa kaksi hyppyä pystylle ja yhden okserille. Hypyt olivat ihan ok, joten päätin olla hyppäämättä enempää ja antaa Loren vähän huilia. Oma vuoroni koitti sopivan nopeasti. Rataan tutustumisessa olin katsonut pari mahdollista uusintatietä, mutta tapani mukaisesti päätin ratsastaa ensin perusradan ja katsoa sen pohjalta, millaisia ratkaisuja uusinnassa kannattaisi tehdä.

Kiitokset Noralle tästä!
Tervehdyksen jälkeen lähdimme matkaan vasemmassa laukassa. Lore tuntui hieman ponnettomalta, joten kosketin sitä kevyesti raipalla. Onneksi en napauttanut, sillä Lore reagoi jo tähän huomautukseen selvästi. Ykköselle oli vielä hyvin matkaa, joten rauhoitin menoa ja tein pieniä puolipidätteitä tasapainottamaan etenemistä. Ykkönen ylittyi hyvin, ja Lore vaihtoi siinä laukan hienosti oikeaksi. Tie kakkoselle pääsi valumaan vähän ulos, ja näin ponnistuspaikan joko jäävän turhan kauas tai tulevan vähän juureen. Päätin itse odottaa rauhassa ja antaa Loren päättää, kumpi oli sille mieluisampi. Lore otti sen miniaskeleen, jota vähän enteilinkin. Suoran linjan kolmoselle Lore menikin sitten ihan kohtuullisesti neljällä askeleella. Sen jälkeen olimme vasemmassa laukassa, jonka korjasin ravin kautta oikeaksi. Neloselle tuli hyvä hyppy, mutta Lore ei vaihtanut kuin etupäänsä vasempaan laukkaan. Takapää jäi siis oikeaan laukkaan. Tuijottelin esteen jälkeen monta kertaa Loren jalkoja miettien, missä laukassa se oli. Vasta toisessa kaarteessa tajusin sen mökeltävän ristilaukkaa. Matkaa viitosena olleelle askeleen sarjalle oli liian vähän, joten en ehtinyt enää korjata. Päätin yrittää ratsastaa mahdollisimman rauhassa, jotta Lore selviytyisi tulevat hypyt ristilaukasta huolimatta. Sarjan a-osalle tulikin kolautus, mutta b-osalle Lore venyi hienosti askeleella. Sen jälkeen Lore oli vasemmassa laukassa, jota en ehtinyt korjata pois ennen kuin olimme jo tulossa kuutoselle. Vastalaukkakaarre ei haitannut Lorea, vaan se selvitti suoralla linjalla olleen kuutosen ja seiskan vaivatta ottaen niiden väliin viisi askelta. Seiskan jälkeen olimme edelleen vasemmassa laukassa, mutta edelleenkään en ehtinyt ajatella vaihtoa ravin kautta, sillä perusradan viimeinen este eli numero kahdeksan oli jo lähellä. Niinpä vedimme vielä toisen vastalaukkakaarteen, mistä huolimatta Lore hyppäsi kasin ongelmitta. Perusrata meni siis puhtaasti, joten suuntasimme uusintaan.

Este 4 ja 10. © Mira
Perusradan viimeisen esteen jälkeen jatkoimme suoraa linjaa kohti uusinnan ensimmäistä estettä eli ysiä. Lore oli edelleen vasemmassa laukassa, mutta selviytyi ysille neljällä askeleella ja hyppäsi sen hyvin. Ysin jälkeen Lore oli mielestäni vielä vasemmassa laukassa, mutta videolta katsottuna ainakin lähestymisessä kympille se on myötälaukassa. En uskaltanut kääntää oikotietä kympille, sillä Lore ei ollut riittävän lyhyessä laukassa, jotta olisin uskonut sen kääntyvän helposti. Kympille Lore pääsikin sitten ampaisemaan turhan kaukaa, mutta ainakin laukka vaihtui helposti vasempaan. Koska hyppy lähti näin kaukaa, sain unohtaa toisenkin uusintareitin ja mennä suosiolla pidempää tietä. Yhdentenätoista ollut sarja meni nyt moitteetta, ja Lore vaihtoi b-osan hypyssä laukan toivotusti oikeaan.

Este 7 ja 13. © Mira
Nyt jäljellä oli enää suora linja esteillä 12 ja 13. Este numero kaksitoista meni hyvin, vaikka Lore vaihtoi siinä laukan vasemmaksi. Sitten tajusin olevani uusinnassa ja ajattelin, että tässäpä on hyvä paikka ratsastaa eteen. Siis mitä ihmettä? Kuka höhlä lähtee tällaisella linjalla ratsastamaan eteen, kun tietyn metrimäärän päässä odottaa este? Aivan älyttömän tyhmä veto minulta enkä yhtään tajua, mikä aukko ajatteluuni tuli. Lore vastasi pohjeapuuni välittömästi ja kiihdytti hieman. Onneksi ratsulla oli kuitenkin järki mukana. Aiemmin hyvä viiden laukan väli kävi nyt ahtaaksi, mutta Lore tajusi vähän jarruttaa viimeistä askeltaan. Takajalat kopsahtivat kuitenkin puomiin hyvin kuuluvasti, mutta tällä kertaa hyvällä tuurilla puomi pysyi ylhäällä. Huh! Näin pääsimme puhtaalla tuloksella myös uusinnan maaliin.



Loppujen lopuksi suorituksemme riitti kolmanteen sijaan, sopivasti toiseksi sijoittuneen Noran seuraksi palkintojenjakoon. Aika osuvasti, ratsuna Flower III, sijoitus 3:s. Hieno, Lore! Radassa tyytyväinen olin siihen, kuinka reippaan rohkeasti Lore eteni. Jarrut tosin tahtoivat vähän olla hukassa, mutta siitä ei ollut syyttäminen hevosta. Lorehan jarrutti aina, kun sain avut oikein perille. Omassa ratsastuksessani olin tyytyväinen siihen, että maltoin kohtuullisesti. Ratsastin, mutta en painanut koko ajan päälle. Lore tuntui ihan tyytyväiseltä eikä vaikuttanut kertaakaan siltä, että olisi miettinyt kieltäytymistä tai ohimenoa. Suunniteltujen uusintateiden jättäminen välistä oli myös varsin fiksu veto. Kyllä se jotain kehitystä on, kun ei väkipakolla lähde tekemään hulluja ratkaisuja, vaan osaa katsoa sen hetken tilanteen ja edetä sen mukaan. Sen verran kivaa Loren kanssa joka tapauksessa oli, että toivon sitä estekisaratsukseni kyllä toistekin.

Videosta kiitos Alekseille ja kuvista kiitos Miralle!

lauantai 23. elokuuta 2014

Kolmen startin harjoitusestekisat

Lauantaina vuorossa oli Tallinmäen harjoitusestekisat. Alun perin minulla piti mennä vain Jetillä 90 senttiä, mutta perjantai-iltana suunnitelmat muuttuivat niin mukavasti, että sain osallistua vielä Hilimalla ristikkoon (ensimmäistä kertaa koko ratsastusurallani!) ja 50 senttiin. Ristikon ja 50 sentin luokkien arvosteluna oli A.1.0 ja 90 sentin puolestaan 367.2. Kisapäivä vaikutti oikein kivalta kolmen startin kera. Molemmat hevoset menivät kisoissa vain minulla.

Hilima 50 sentin nelosesteellä. © Pipsa A-S.
Hiliman kanssa otin verryttelyssä tehtäväkseni etsiä jarruja ja ohjaustehostinta. Ne molemmat olivat alkupuolella aika hukassa. Tallille valmistui juuri kisoihin sopivasti pienempi kakkoskenttä, joka oli kooltaan noin 16x30 metriä. Tila tahtoi käydä pahasti ahtaaksi, kun Hilima kipitti menemään enkä saanut sitä toppuuteltua juuri nimeksikään. Tahkosimme sitten tovin käynnissä muun muassa sitä, miten kulmat oikein mennään ja onko asettuminen ja taipuminen toiveajattelua vai ei. Käynnissä Hilima tuli aika mukavasti kuulolle, mutta ravissa ja laukassa vauhtivaihde tahtoi jumittua päälle. Hypyt niin ristikko- kuin 50 sentin luokkaa varten menivät ihan mukavasti. Pari ravilähestymistä pääsi tulemaan, mutta luotin Hiliman selviytyvän esteiden yli siinäkin askellajissa niin kuin se tekikin. Esteiden jälkeen se olikin taas vauhdissa, jolloin ratti tahtoi kadota. Noiden hetkien jälkeen kertasimme taas asioita käynnissä, kunnes Hilima kuunteli edes toisella korvallaan. Onneksi niin ristikko- kuin 50 sentin luokan radat olivat samoja sekä varsin kilttejä, joten tiesin meillä olevan tarpeen vaatiessa riittävästi tilaa rauhoittua hyppyjen välillä. Niinpä en panikoinut verkan ylireippaista hetkistä, vaan keskityin olemaan avuillani mahdollisimman looginen.

Ristikkoluokassa ei ollut okseria, muuten
rata oli sama kuin tämä 50 sentin ratapiirros.
Ristikkoluokan ykköselle lähdimme vasemmassa laukassa, joka tosin ehti pudota raville ennen esteelle pääsyä. En häiriintynyt tästä, vaan keskityin ohjaamaan Hiliman esteelle. Se ravasi ponnekkaasti ristikkoa kohti ja nosti sillä toivotusti oikean laukan. Kakkosen yli pääsimme laukassa, ja sen jälkeen sain jarrutella Hiliman raviin nostaakseni vasemman laukan. Jarrutusmatka oli melkoinen, mutta vasen laukka nousi ajoissa ennen kolmosta. Kolmosen ja nelosen suora linja meni kahdeksalla askeleella, joista viimeinen oli vähän tynkä. Nelosen jälkeen Hilima oli ristilaukassa, jonka korjasin ravin kautta pois. Viitoselle tultaessa laukka putosi taas, mutta Hilima ravasi ristikon yli helposti. Sen jälkeen nostin oikean laukan ja valmistauduin radan viimeisille esteille, kuutosen ja seiskan suoralle linjalle. Kuutonen ylittyi kivasti, ja seiskalle pääsimme kahdeksalla askeleella. Hilima selvitti senkin ongelmitta, ja niin olimme maalissa puhtaalla suorituksella. Hymyilin niin aurinkoisena, aivan kuin olisin mennyt isommankin luokan.

50 sentin radalle lähdin ristikkoluokan ansiosta luottavaisin mielin. Kunhan vain muistaisin ohjata, ei estekorkeus tuottaisi Hilimalle mitään vaikeuksia. Ratakin oli tosiaan sama kuin ristikkoluokassa. Ykköselle lähdimme siis taas vasemmassa laukassa. Nyt pääsimme esteelle laukassa, ja Hilima vaihtoi siinä näppärästi laukan oikeaksi. Kakkoselle Hilima pääsi lähtemään ehkä aavistuksen kauempaa, mutta se ei tuottanut ongelmia. Laukan korjasin vasemmaksi ravin kautta. Nyt kolmosen ja nelosen suora linja meni sujuvasti seitsemällä askeleella, ja laukka säilyi vasempana nelosenkin jälkeen. Viitonen ei tuottanut ongelmia, vaan se ylitettiin helposti. Sen jälkeen tein taas laukankorjauksen ravin kautta oikeaksi. Kuutosen ja seiskan linja hurahti kahdeksalla askeleella ilman ongelmia, joten pääsimme myös 50 sentin radalla puhtaasti maaliin. Kuten arvata saattaa, olin taas ihan mielissäni! Hilima nappasi siis kaksi punavalkoista ruusuketta, mikä oli rutkasti parannusta edelliskertaamme harjoitusestekisoissa. Silloin kun jätin ratin kotiin, minkä seurauksena saimme kahden ohimenon vuoksi hylätyn tuloksen 60 sentin radalta. Nyt petrasimme niin hyvin, että tahdon kyllä kolmannenkin kerran Hilimalla estekisoihin.



90 sentin radan ykköseste. Vielä
hymyilyttää, kun puomi on paikoillaan.
© Pipsa A-S.
Hiliman jälkeen sain huilata kolmen luokan ajan, kunnes tuli vuoro lähteä Jetin kanssa verryttelemään 90 sentin luokkaa varten. Ehdin käydä pellolla kävelemässä ja ravaamassa ennen kuin siirryin kakkoskentälle. Jetin piti vähän tuijotella kenttää ja etenkin pikkuriikkistä kuoppaa, jolloin eteenpäinpyrkimys oli aika onnetonta. Yritin nohittaa Jettiä liikkumaan, mutta pienellä kentällä aidat tuppasivat tulemaan aina vastaan. Kaikeksi onneksi olin niin ajoissa verryttelemässä, että sain kentän kokonaan omaan käyttööni. Hommasta ei olisi todennäköisesti tullut mitään, jos porukkaa olisi ollut enemmän. Verryttelyhyppyinä otin pari kertaa noin 70 sentin ja sitten noin 90 sentin pystyn. Pienemmän esteen hypyt olivat melkoisen jarruttavia, mutta menimme kuitenkin yli. 90 sentin pystyn ylitys oli aika pitkälti samanlaista, mutta ihmeen kaupalla sain pidettyä pääni viileänä enkä lähtenyt lentämään, vaan odotin. Jetti pääsi esteistä yli hitaammastakin vauhdista. Okserin jätin kokonaan rauhaan ja päätin näiden hyppyjen riittävän.

Lähdimme liikkeelle vasemmassa kierroksessa. Heti alussa Jetti pällisteli jotain reunalla ollutt, keri itsensä sumppuun ja katosi tuntumalta. Mietin kyllä, että tuntuupa jännältä, mutta ratkaisin tilanteen komentamalla eteen. Jälkikäteen ajateltuna oikea ratkaisu olisi ollut pyöräyttää päätyyn ympyrä, hakea hevonen kuulolle ja aloittaa suoritus vasta sitten. Minulla tätä jälkiviisautta ei tietenkään ollut radalla käytettävissä, joten suuntasin ensimmäistä estettä kohti. Jetti tuntui hieman häilyvältä, mutta sain ohjattua sen esteelle. Hyppy lähti ihan ok, mutta joko Jetti ei nostanut takasiaan tai lässähdin liian raskaasti alas satulaan, sillä teimme tyypillisen ensimmäisen virheen esteen eli otimme puomin mukaan. Pah! Sain kuitenkin jatkettua matkaa kakkoselle.


Kolmosesteellä. © Pipsa A-S.
Jetti jarrutti sille melkoisesti, mutta oli menossa kuitenkin yli. Oma mukautumiseni oli kuitenkin niin ja näin. Kakkosen jälkeen Jetti muutaman etupäävaihdon jälkeen jäi toivotusti vasempaan laukkaan. Tässä vaiheessa muistutin itseäni rauhoittumaan, sillä en halunnut enempää virhepisteitä. Kolmosen ja nelosen suora linja meni ihan asiallisesti, ja välin pääsimme kuudella askeleella. Viitoselle tuli myös kohtuullinen hyppy, ja sain ratsastettua kaarevan linja kuutoselle ihan hyvin. Jetti nappasi myös kuutosella toivotusti oikean laukan. Sitten edessä oli perusradan viimeinen este eli seiska, joka ylittyi puhtaasti, joten pääsimme 90 sentin radan ensimmäisen vaiheen maaliin neljän virhepisteen kanssa. Sijoituksemme luokassa oli 3/3.



Niin olivat harjoitusestekisat ohi. Hiliman kanssa tehtyihin suorituksiin olin älyttömän tyytyväinen. Radat menivät melko sujuvasti, ja muistin ohjata ja olla päättäväinen esteelle suunnatessa. En kuitenkaan omasta mielestäni tuupannut tai törkkinyt, jolloin Hilima sai työrauhan. Jetin kanssa ensimmäisen esteen kirous oli ärsyttävä ja todella harmillinen. Olisin niin mielusti ratsastanut nollaradan. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että pääkoppani pysyi pudotuksen jälkeen kasassa enkä antanut sen virheen pilata loppurataa. Jetti meni heräämisen jälkeen radan tasaisen varmasti niin kuin muulloinkin, joten se ei ainakaan ottanut puomin pudotuksesta itseensä. Hyvä niin. Opinpahan taas sen, että jos ratsu tuntuu haahuilevalta, silloin ei lähdetä radalle, vaan haetaan se ensin kuulolle. Toivottavasti muistan tämän muissa kisoissa, niin silloin on taas oppi mennyt perille.

Videoista kiitos Kaisalle ja kuvista kiitos Pipsalle!