maanantai 21. heinäkuuta 2014

Tarpeellisia perusharjoituksia esteillä

Ensinnäkin tittirii! Tänään tuli kuluneeksi tasan kahdeksan vuotta siinä, kun aloitin ratsastuksen säännöllisesti. Vieläkin vuosimäärä tuntuu vähäiseltä, mutta onneksi jotain edistystä on tapahtunut niiden aikana. Jännä nähdä, olenko vielä toisen moisen jälkeen ratsailla ja jos olen, millä tavalla sitten ratsastan.

Vuosipäivälle sattui sopivasti se, että suuntasin Noran houkuttelemana testaamaan ensimmäistä kertaa Ankki Engmannin hevosia ja tuntia. Ankin opetuksessa olen ollut muutaman kerran aikaisemmin, ja pidän hänen jämäkästä, mutta kannustavasta opetustyylistään. Olimme varanneet estetunnin, ja suuntasin Kiimingin ratsastuskeskukselle hieman jännittäen. Ratsukseni olin toivonut tasaista ja varmaa menijää. Tallille päästyä selvisi, että menisin tunnin vuonna 1996 syntyneellä Occasion C:llä eli tutummin Oskulla. Ruunan nimi olikin tuttu, sillä siihen olen törmännyt useamman kerran alueen estekisoissa. Säkäkorkeutta ruunalla oli arviolta jotain 160–165 sentin tienoilta. 

Ennen selkään nousemista kävelytin ratsua tovin, sillä sen satula oli vielä aiemmalla tunnilla. Satuloinnin jälkeen sain ohjeeksi alkaa ravata heti, jotta dieselmoottorilla varustettu ratsu pääsisi lämpenemään. Osku oli alussa vähän hitaanpuoleinen, mutta kaukana laiskasta. Perusravi löytyi kohtuullisesti ja säilyi, mikäli en itse nukahtanut selässä. Asetukset sen sijaan olivat hukassa. Osku pääsi rautakankeilemaan, kun en osannut notkistaa sitä. Omatoimisen raviverryttelyn jälkeen aloimme tulla kahta ravipuomisuoraa kahdeksikkomaisesti kiertäen. Opettaja muistutti, että oikea ravi oli löydettävä ajoissa ja sitten tahti oli säilytettävä puomien läpi. Osku oli aika näppärä tässä tehtävässä, ja kun sain sen sopivaan raviin, se säilytti sen puomien läpi kohtuullisesti. Välillä tosin huomasin varmistelevani liian viime tippaan saakka ja sitten hyytyväni puomien ajaksi. Miten hereillä pysyminen onkin niin vaikeaa?

Seuraavaksi verryttelimme laukassa tulemalla ympyrällä kavalettia molemmista suunnista. Opettaja neuvoi huolehtimaan siitä, että Oskun takapää olisi myös liikkeessä. Samalla hän kehotti ottamaan ohjat vähän lyhyemmäksi, säilyttämään kyynärkulman ja tuomaan liian leveälle valuneita käsiäni vähän lähemmäs toisiaan. Osku pysyi laukassa aika tasaisena, jolloin saimme lähes kaikki lähestymiset kivasti sopivalle etäisyydelle kavaletista. Pari kertaa taisimme rämpiä tai ampaista hieman kauempaa, kun en nähnyt ponnistuspaikkaa ja hyydyin vastoin kaikkia oppeja.

Tämän tehtävän jälkeen hyppäsimme ponnistuspuomeilla varustettua ristikkoa ja pystyä kahdeksikolla. Opettaja muistutti, että este tulee palkintona, kun askel osuu ponnistuspuomille oikein. Mikäli askel ei suju, ei este ylity sujuvasti. Esitimme pari rämpimistä tällekin, kunnes sain taas laukasta vähän otetta, ja ponnistuspaikat osuivat paremmin. Laukat vaihtuivat joko hypyssä tai pienehkön neuvottelun ja ylimääräisen ympyrän jälkeen lennosta. Opettaja kommentoi minun valuvan kierros kierrokselta enemmän kaulalle sen sijaan, että pysyisin suorempana. Perusvirheeni kukoisti siis jälleen.

Sitten vuorossa oli ponnistuspuomilla, ristikolla, pystyllä ja okserilla varustettu askeleen jumppasarja, jonka hyppäsimme pari kertaa vasemmassa laukassa. Ensimmäisellä kerralla mukauduin hyppyihin liikaa, tavoilleni uskollisena. Toiselle kierrokselle opettaja neuvoi vähän pidättämään Oskua ja olemaan menemättä itse liikaa mukaan. Lisäksi korjauksena tuli saada Osku jumppasarjalle suorempana, sillä aiemmalla kerralla se pääsi hieman valumaan oikealle. Uusintakierros paransi suoritusta kummasti. Odotin rauhassa, jolloin mukauduin hyppyihin sopivasti, ja esteet ylittyivät helposti. Sain myös pidettyä katseeni esteiden yli, mikä auttoi omalta osaltaan sopivan mukautumisen löytämisessä.

Lopuksi hyppäsimme vielä radan kertaalleen. Ensimmäisenä oli okseri oikeassa laukassa, siitä napattiin vasen laukka ja jatkettiin pystyn yli. Sen jälkeen tuli mökillä varustettu pysty, jonka jälkeen jatkettiin vielä aiemmalta tehtävältä tuttu jumppasarja vasemmassa laukassa. Ykköselle tuli vähän hassu hyppy, kun en nähnyt ponnistuspaikkaa ja vähän jäädyin. Osku oli kuitenkin menossa ja vaihtoi laukan hypyssä vasemmaksi. Kakkoselle sain kerättyä itseni, ja se ylittyi tasaisemmin. Laukkakin vaihtui taas jo hypyssä. Kolmosena ollut mökkieste jännitti minua, vaikka opettaja oli sanonut sen olevan peruskauraa Oskulle. Laskin ponnistuspaikkaa, mutta se osoittautuikin jäävän hieman liian kauas. Osku kuitenkin kuunteli ratkaisuni ja lähti kauempaa. Minä taas jäin matkasta, kun huomasin laskemisvirheeni. Kiitin heti hienoa ratsua, ja pääsimme jatkamaan vasemmassa laukassa jumppasarjalle. Osku pääsi vähän venymään sitä kohti, jolloin askel ei osunut parhaiten ponnistuspuomille. Olin kuitenkin menossa, vaikka vähän rämpien, jolloin Osku pelasti jumppasarjalla hienosti. Opettaja pisti meidät tulemaan vielä heti perään uudelleen kolmosen sekä nelosena olleet jumppasarjan. Tällä kertaa sain tsempattua niin, että molemmat tehtävät menivät hyvin. En ennakoinut, vaan maltoin odottaa, jolloin Osku sai tehdä työnsä hyvin.

Tunnin hyppelyt päättyivät siihen, ja palkkana oli hyvä mieli. Mitään maata mullistavaa ongelmaa ei tullut, vaan perusvirheeni pysyivät sinnikkäästi mukana. Osku oli minulle sopiva ratsu ainakin näillä korkeuksilla, sillä se lämpeni tehtäviin sopivasti, mutta ei innostunut liikaa. Opettaja huomasi jälleen kerran hyvin korjaustarpeeni, ja sainkin viilata niitä tämän tunnin aikana hyvin. Perustehtävien treenaus esteillä sopi enemmän kuin hyvin. Oli mukava huomata, että tunti uuden ratsun kanssa sujui mukavasti ja enempiä jännittämättä, vaikka osa esteitä nousikin 80 sentin tuntumaan.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Pientä otetta havaittavissa

Sunnuntaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Keli oli paahteinen, ja paarmat enemmän kuin haitolla. Alkukäynneistä ei meinannut tulla mitään, sillä sekä minut että Jetti yritettiin syödä elävältä. Ravissa paarmoja pääsi vähän karkuun, mutta sinnikkäitä ne olivat. Alkuverryttely menikin hyvin ravipainotteisesti, sillä siinä saimme vähän olla rauhassa. Jetti liikkui tuttuun tapaan vähän tahmeasti, mutta selvästi rennommin kuin käynnissä, jossa paarmoja ei voinut vältellä. Ennen kuin hermoni loppuivat, ehdin tehdä vähän aikaa etu- ja takaosakäännöksiä ravissa sekä laukanvaihtoja.

Etu- ja takaosakäännöksissä annoin Jetin ensin valua käännöksestä ulos ennen kuin muistin kontrolloida koko hevosta. Sen jälkeen saimme muutamia asiallisia käännöksiä. Etuosakäännöksissä sain muistaa tehdä pieniä pidätteitä ulko-ohjasta sekä pitää ulkopohkeen tuntumalla, jotta Jetti ei päässyt pyörähtämään liikaa. Takaosakäännöksissä puolestaan sain rentoutua sisäpuolelta, etten vääntänyt Jettiä mutkalle samalla, kun pyysin sitä ulkoavuilla kääntymään. Ravin tahti pääsi joissain käännöksissä vähän hyytymään, mutta kunnon sammahtamista ei onneksi tapahtunut. Käännökset olisivat voineet olla vähän terävämpiä ja nopeampia, mutta onpahan taas viilattavaa seuraavalle kerralle niitä harjoitellessa.

Laukanvaihtoja tein lävistäjien lopussa. Tällä kertaa tavoitteenani oli pysyä vaihtoa yrittäessäni satulassa eikä lähteä lentämään kesken kaiken. Vaihdot vasemmasta laukasta oikeaan sujuivat taas helpommin. Vaihdot oikeasta vasempaan tökkivät edelleen. Sain kuitenkin sinnikkäästi istuttua vaihtojen aikana enkä lähtenyt heilumaan kovin pahasti. Toki taisin liioitella paikoillaan pysymistä muuttumalla suolapatsaaksi, mutta ainakin muutin aiempaa virhettäni toiseen suuntaan. Ehkä näiden välimallikin löytyy vielä joskus? Oma rauhoittumiseni tuntui silti auttavan, sillä vaihdot vaikeampaankin suuntaan sujuivat lopuksi vähän paremmin kuin yleensä. Seuraavana haasteena onkin muuttaa suolapatsastelu rennommaksi istunnaksi, jonka avulla sitten taas työstää vaihtoja paremmiksi. En malttanut lopuksi olla testaamatta vaihtoja keskihalkaisijalla ilman reitin selvää auttamista. Vaihto oikeasta laukasta vasempaan tökki pahemman kerran, ja se onnistui vasta pitkän sivun loppupuolella Jetin arvatessa suunnanmuutoksen. Vaihto vasemmasta oikeaan sen sijaan onnistui rehellisesti suoralla uralla, pienen maanittelun jälkeen tosin. Suoralla tehtävät vaihdot ovat itselleni vielä vaikeita, kun en saa hallittua kroppaani saati annettua apuja täsmällisesti. Saan kuitenkin luvan alkaa treenata näitäkin, jolloin kaarteissakin tehtävien vaihtojen pitäisi alkaa sujua paremmin.

Välikäyntien aikana hermoni ehtivät riekaloituivat täysin paarmoista, ja päätin laukkatehtävän jälkeen siirtyä loppuraveihin. Ravissa keskityin siihen, etten roikkuisi sisäohjassa, vaan käyttäisin ulkoapuja Jettiä suoristaen. Samalla tietysti odotin, että Jetti tekee osuutensa ja ravaa riittävän pontevasti. Ja kas kummaa! Liekö paarmat vai mitkä virittäneet Jetin, mutta siitä irtosi aika kivaa ravia. Sain itse tehtyä ympyröitä ja kulmia paremmin ulkoapujen avulla, jolloin yhtäkkiä tajusin vasemmankin kierroksen sujuvan aika helposti. Hitsit! Kun asioista ei tee ihan kamalan vaikeita, ne voivat loksahdella paikoilleen näemmä vähän helpommin. Jetti tarjosi todella kivoja ravipätkiä, joissa minun ei tarvinnut koko ajan nyhrätä jotain, vaan saatoin antaa Jetille työrauhan. Paras fiilis tuli tietysti siitä, kun tajusin vasemman kierroksen menevän ilman punkemista ja puskemista. Pieniä korjauksia sai toki tehdä, mutta en onneksi lyönyt niissä yli. Kerrankin tuntui siltä, että saatoin vaikuttaa enemmänkin silloin, kun tarve vaati. En koko aikaa ihan vain varmuuden vuoksi. Tähän tunteeseen oli hyvä päättää tämä kerta ja paeta paarmoja hyvillä mielillä tallin suojaan.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Nopea, mutta huolimaton

Leiriviikon jälkeen paluu arkiratsastukseen sujui kivasti Tallinmäen harjoitusestekisoissa. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja luokkavalintani olivat 75 ja 85 senttiä. Molemmissa arvosteluna oli 367.1. Kisapäivän kelinä oli helteinen puolipilvinen, mikä sai paarma-armeijat niin ihmisten kuin hevosten riesaksi.

Ennen 75 sentin ryhmäverryttelyä olin ehtinyt kävellä ja ravailla Jetin kanssa. Se tuntui olevan hereillä, mikä varmasti oli osittain paarmojen ansiota. Verryttelyssä ehdin hypätä niin pystyn kuin okserin kahdesti. Ensimmäiset hypyt kummallekin olivat vähän hätäisiä ja löysiä. Sitten tajusin ratsastaa sopivan laukan ennen estettä, jolloin hypyistä tuli ihan hyvät. Se riitti verryttelyksemme, ja siirryimme odottamaan vuoroamme. Luokassa oli muistaakseni 17 osallistujaa, ja oma lähtövuoroni oli toiseksi viimeisenä.

Lähdimme matkaan vasemmassa laukassa. Komensin Jetin heti alussa liikkeelle, ja se vastasi pyyntööni kohtuullisesti. Sen jälkeen yritin muistaa rentoutua enkä jättää ajovaihetta päälle. Ykkönen ylittyi ok, ja vasen laukka säilyi. Hyvä meno jatkui myös kakkosen yli, ja Jetti teki puhtaan vaihdon jo hypyssä. Hurraa! Esteiden 3 ja 4 suora linja meni ensimmäisen esteen jälkeen vasemmassa laukassa, mutta muuten hyvin viidellä askeleella. Sain Jetin korjaamaan laukan lennosta oikeaksi ajoissa ennen viitosta. Viitoselle lähdin vähän ajamaan Jettiä, jolloin se lähti hyppyyn hieman liian kaukaa. Tästä ei onneksi tullut ongelmia, ja vasenkin laukka säilyi siitä huolimatta. Kuutosen ja seiskan kaarevan linjan esteet menivät mukavasti samoin kuin väli viidellä askeleella. Perusrata oli siinä, ja lähdimme uusintaan. Koska homma oli toiminut tähän asti, päätin lähteä ratsastamaan aikaa.


Este 7 ja 11.
Seiskan jälkeen pääsin kaartamaan kohtuullisen nopeasti kasia kohti. Tie sille oli vähän vino, ja Jetti ajautui lähelle, mutta ylitti esteen puhtaasti ja vaihtoi laukan taas jo hypyssä oikeaksi. Kaarre ysille söi laukkaa, mutta olin niin menossa, että Jetti ponnisti sen yli kiltisti vasempaan laukkaan vaihtaen. Kympille lähdin kääntymään lopulta liian aikaisin, kun ahneus iski. Päätin Jetin selviytyvän kaarteesta, mutta lopulta tulimme esteelle liian vinosti. Se tuli vähän Jetille yllätyksenä, mutta hieno ruuna hyppäsi sen silti. Harmiksi Jetin takajalka ei noussut tarpeeksi, vaan se kolautti puomin alas. Voi jehna! Ehdin todeta tilanteen hypyn jälkeen, mutta sain ihme kyllä jatkettua vielä viimeiselle esteelle eli numerolle 11. Sille tuli vähän jarruttava hyppy, mutta este ylittyi puhtaasti, ja olimme maalissa.

Este numero 6.
Ahneus ja siitä seurannut huolimattomuus poiki tällä kertaa toiselta vaiheelta neljä virhepistettä. Että harmitti! Asiaa ei auttanut se, että aikani oli luokan nopein. Kierin kyllä huolellisesti harmituksessani, kunnes tajusin jotain lohduttavaa. Uskallan ottaa riskejä tälläkin korkeudella, mikä on hyvä juttu. Jetti myös tuntui radalla mukavalta ja kääntyi aika asiallisesti, joten ratsuun sai olla oikein tyytyväinen. Riski on aina riski, jolloin voi käydä näin. Joskus taas puomit pysyvät paikoillaan. Noiden ajatusten voimin pääsin harmituksesta lopulta yli. Rauhalliset nollat ovat myös hyviä, mutta en halua loputtomiin niitäkään tahkota. Haluan oppia ratsastamaan nopeammin, mutta samalla puhtaasti. Treenit siis jatkukoot!



Minun oli ollut tarkoitus startata kisoissa vielä 85 sentin luokka, mutta kaatosade ja ukkonen pistivät pillit sen osalta pussiin. Ehkäpä pääsemme hyppäämään rataa ensi viikon estetunnilla, niin saisin senkin kokemuksen takataskuuni. Jos ei, niin kyllähän noita rataharjoituksia on vielä luvassa, niin yhden voi antaakin mennä ohi.

Videosta kiitos Noralle ja kuvista kiitos Kaisalle!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Ratsastusleirin 9. tunti: paineet ja seuraukset

Perjantai eli ratsastusleirin viimeinen päivä tuli taas aivan liian nopeasti. Onneksi luvassa oli vielä yksi estetunti, jolle sain toivomani Luckyn. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja pääsimme menemään ulkokentällä. Tunnin aiheena oli toiveen mukaisesti rataharjoitus.

Alkuverryttelyssä opettaja piiskasi ihanasti lyhentämään ja pidentämään niin ravia kuin laukkaa. Olihan se vaikeaa! Ravin pidentämisessä Lucky rikkoi laukalle, kun en saanut tehtyä tasapainottavia pidätteitä. Lyhyempään raviin emme myöskään päässeet riittävän nopeasti, vaan opettajalta sateli ansaitusti huutia. Hevosen kun pitäisi reagoida niin pohkeeseen kuin jarrutukseen nyt, ei hetken päästä. Laukassa opettajan prässäys alkoi toimia, ja sain tsempattua itseni ja Luckyn yrittämään kunnolla. Laukka piteni vallattoman helposti, ja sen sai lyhennettyä myös, kun ratsasti tarkasti. Olisin saanut tosin viritellä Luckyn vielä nopeammaksi reagoimaan, mutta toisaalta olin itse pyynnöissäni armottoman hidas. Vaikea hevosen on reagoida, jos kuski ei ole ehtinyt edes antaa apuja.

Verryttelyhypyt otimme molemmissa kierroksissa pystylle ja kerran vasemmassa kierroksessa okserille. Pystylle tuli muutama roikaisu, jolloin jäin hypyissä jälkeen. Sen jälkeen muistin vähän ratsastaa, jolloin siis maltoin, ja Lucky lähti hyppyihin paremmin. Okseri onneksi sujui kerralla kivasti. Huomasin kuitenkin keränneeni itseeni painetta siitä, että leirin viimeisen tunnin pitäisi sujua hyvin, ettei päällimmäiseksi fiilikseksi jäisi harmitus. Huomasin siksi yrittäväni jo verkkahypyissä säätää liikaa, mikä sai Luckynkin vähän epätasaiseksi, kuskin mielentilaan siis sopivaksi. Rentous ja rauhallisuus olivat vähän hakusessa, mutta yritin taas ajatella homman paranevan myöhemmin. Sitten pääsimmekin radan kimppuun, ja se oli noin 80–90 sentin tuntumassa.

Kaisalle kiitos tästä!
Ykkösenä ollut pysty ylittyi vähän laiskasti ja pienellä kolautuksella. Laukka pysyi vasempana, ja matka jatkui kakkoselle. Yritin virittää Luckyä, mutta mitään kummempaa ei tapahtunut. Myös kakkoselle tullut hyppy oli vähän ponneton, ja mukautumiseni kamala. Tämän jälkeen sisuunnuin hieman ja sain Luckyn liikkumaan paremmin. Kolmonen ylittyikin jo vähän paremmin, ja laukka vaihtui siinä toivotusti oikeaan. Energia säilyi neloselle, mutta hypyssä minulla oli kiire häseltää, jolloin mukauduin taas hirveästi. Lucky kuitenkin vaihtoi laukan hienosti vasemmaksi. Opettaja muistutti, ettei Lucky saanut päästä pitkäksi, vaikka se olikin nyt energisempi. Sain tehtyä ohjeiden mukaan, jolloin viitoselle tuli asiallinen hyppy, ja laukka vaihtui siinä oikeaksi.

Tässä vaiheessa unohduin matkustamaan, jolloin Lucky pääsi pitenemään. En tajunnut tätä, mikä kostautui kuutosella. Lucky ampaisi hyppyyn jättäen laskemani miniaskeleen välistä. En odottanut tätä yhtään, jolloin jäin hypystä aivan täysin. Tuloksena rytkähdin hypyn jälkeen komeasti kaulalle vailla toista jalustinta. Siinäpä esitin sitten kanssatuntilaisille ohjelmanumerona hidasta laukkaa pitkän tovin kaulalla makoillen. Opettaja yritti huudella minua nousemaan ylös, mutta olin niin varma putoamisesta, että saatoin vain pidellä kaulasta kaksin käsin kiinni ja äänellä koettaa saada Luckyä hidastamaan. Lopulta tajusin yksinkertaisesti työntää itseni takaisin satulaan, jolloin Luckykin malttoi siirtyä raviin ja käyntiin. Hevosraukka! Kiltisti se kyyditsi ratsastajaansa, joka mitä ihmeellisimmin roikkui sen mukana. Videolta katsottuna tuo meno on niin huvittavan näköistä! Aivan kuin ihan vain ajanvietteeksi makoilisin siellä sen sijaan, että kyydissä ollessa minua huoletti pahemman kerran. Tämän show'n jälkeen saimme ottaa uudelleen vielä radan viimeiset hypyt eli kuutosen ja seiskan suoran linjan. Tällä kertaa ratsastin, jolloin näin ponnistuspaikat, Lucky pysyi kuulolla, ja suora linja meni mukavasti.

Lopuksi saimme toivoa jonkin kohdan radasta uusiksi. Toivoin tietysti esteet 5–7. Ilmeisesti aikaisempi episodi huoletti sen verran, että viitoselle tuli vähän hassumpi hyppy. Onneksi suora linja meni asiallisemmin. Viitoselle tekemäni moka häiritsi ja pyysin opettajalta luvan saada tulla se uudelleen. Ensimmäisellä yrittämällä Lucky pääsi liian lähelle, jolloin puomi lähti mukaan. Toisella yrittämällä sain ratsastettua paremmin, jolloin viitonen ylittyi viimein asiallisesti. Onneksi rohkenin pyytää vielä tämän esteen uusintaan, sillä muuten olisin jäänyt harmittelemaan tuntia melkoisesti. Toki siinä nytkin olisi ollut vaikka millä mitalla parannettavaa, mutta enpähän antanut pienen kaulailuepisodin pilata keskittymistäni kokonaan, vaikka se vähän kummittelikin mielessä. Lucky teki tehtävät niin kuin sen pyysin, ja se paljasti hienosti perusvirheeni. Se kuitenkin pyrki myös parhaansa mukaan paikkaamaan niitä, mistä se ansaitsi suuret kiitokset. Hieno hevonen se on, minun pitäisi vain osata ratsastaa vähän tarkemmin ja täsmällisemmin. Tunnin mokat kaihersivat vielä mielessä, mutta päätin keskittyä siihen, että menimme kaikesta yli ja saimme loppujen lopuksi korjattua menoa parempaan suuntaan. Sitä ajatellen leirin viimeinen tunti oli jälleen opettavainen. Aina pitää yrittää!



Siinä oli sitten tämän kesän ratsastusleirin viimeinen tunti. Leiri oli taas käymisen arvoinen. Toki olisin halunnut hypätä enemmän, mutta sitä oli luonnollisesti vähemmän, kun kyseessä oli koulu- ja esteleiri. Hevoset olivat kukin toimivia ja opettavaisia, ei mitään hommaansa tympääntyneitä kehäraakkeja. Tykkäsin pääopettajien opetuksesta paljon, ja he osasivat kertoa ja selittää asioita selvästi. Tilat ja puitteet sekä ennen kaikkea seura olivat myös enemmän kuin kohdillaan. Enpä pistä pahakseni, vaikka löytäisin itseni ensi vuonnakin Ypäjältä hevosten parissa. Sitä odotellessa on onneksi aikaa ratsastaa ja toivottavasti kehittyäkin vaikka millä mitalla.

Videoista kiitos Jennille!

torstai 17. heinäkuuta 2014

Ratsastusleirin 8. tunti: hurjan kivoja maastoesteitä

Leirin kahdeksas tunti oli toivetunti. Koska viime vuonna emme päässeet maastoesteille, oli vahinko korjattava. Onneksi tänä vuonna se onnistui. Ratsukseni toivon varmaa ja vakaata, jolloin sain vuonna 2000 syntyneen ratsun nimeltä Vopros II, tutummin Valtsu. En ollut mennyt ruunalla ollenkaan eikä minulla ollut siitä juuri hajua, mutta päätin luottaa hevoset jakaneen opettajan ratkaisuun.

Kävelimme maastoestepaikalle, ja siinä kesti noin 20 minuuttia. Siellä saimme odotella tovin, kun edellinen ryhmä hyppäsi vielä. Sen jälkeen pääsimme verryttelemään kaikissa askellajeissa kahdella hiekkakentällä, joilla oli erilaisia maastoesteitä. Verryttelyssä Valtsu tahtoi olla vähän liian reipas, valui pahasti alas ja oli vähän raskas. Laukassa pidätteet eivät menneet aina ihan heti läpi, jolloin aloin ajatella jo kauheuksia. Valtsulla oli kovasti menohaluja, ja näin jo, kuinka se kiikuttaisi minua pitkin Ypäjän peltoja minun vikistessä mukana tai katsellessa menoa jonnekin pusikkoon muksahtaneena. Mutta sitten tajusin taas kerran, että pentele, minähän voin ratsastaa! Sitten aloin huolehtia siitä, että Valtsu ymmärsi minun olevan tosissaan niinä hetkinä, kun halusin sen myös jarruttavan. Tämän jälkeen Valtsu alkoi kuunnella paremmin, ja aloin uskoa maastoesteiden voivan mennä myös kivasti.

Ensimmäisenä ravasimme ylämäki-alamäkireitin ja jatkoimme siitä kentällä olleelle tukkiristikolle. Vallu yritti karata laukalle mäkiosuudella, mutta sain sen takaisin raviin. Laukka nousi sen jälkeen helposti, joskin Valtsu pääsi vähän ottamaan vauhdin omiin nimiinsä. Tukkiristikko kuitenkin ylittyi ihan hyvin. Tämän jälkeen tulimme saman mäkireitin, mutta nyt laukassa. Sen jälkeen jatkoimme tukkiesteelle, joka oli kahden kentän välissä. Mäkiosuus meni kivasti, mutta unohdin ratsastaa tilaa käyttäen ja yritin lähestyä tukkiesteelle liian lyhyellä tiellä. Sain vähän pelastettua menoa opettajan komennuksen jälkeen, jolloin tämäkin este ylittyi asiallisesti. Hyvä, Valtsu!

Näiden jälkeen tulimme kahdenlaisia banketteja, joissa toisessa lähestyminen oli laukassa, toisessa ravissa. Molemmissa oli ylös- ja alashypyt, joista jälkimmäisiä en ole koskaan treenannut. Valtsu kuitenkin hoiti hommat ammattilaisen tavoin, ja minun tarvitsi vain pysyä kyydissä ja olla häiritsemättä sitä. Alashypyt olivat kyllä jänniä. Yritin olla makaamatta kaulalla ja enemmänkin suoristautua, mutta olla menemättä liian takakenoon ja joutua siten liikaa liikkeen taakse. Ihan kammottavia mukautumiseni alashypyissä eivät olleet, mutta niitä pitäisi kyllä opetella.

Sitten tulimme oman lyhyen maastoesteurani pisimmän radan. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa hypäten tutun tukin. Se meni mukavasti, ja matka jatkui trakehnerhaudalle, jolle ei myöskään tullut ongelmia. Valtsu yritti vähän reipastua, mutta sain sen kuuntelemaan pidätteet. Sitten tulimmekin ensimmäisen banketin, josta matka jatkui metsäosuudelle, jossa emme olleet käyneet ollenkaan. Kun banketilla ei tullut ongelmia, jatkoin metsään huolettomin mielin. Valtsu oli kivasti kuulolla, ja vastaan tulleet tukit olivat todella pieniä ja helppoja. Niiden jälkeen pääsimme palaamaan taas hetkeksi kentälle. Mietin etukäteen, miten Valtsu reagoisi nähdessään kaverinsa, mutta se otti asian lunkisti eikä kiihdellyt turhia. Edessä oli reitin hauskin este: keinu. Eli tukeista koostunut kasa, jossa oli myös kehykset. Se meni sekä sutjakasti että iloisesti. Olin niin fiiliksissä jo tässä vaiheessa. Tämän jälkeen piti jarruttaa raviin pehmeämmän kohdan takia. Meillä jarrutusmatka venyi melkoisesti, mutta lopulta Valtsu malttoi ravata. Sitten jatkoimme mäkireitille, jossa saimme mennä reitin kahden tukkiesteen siivittämänä. Valtsu laukkasi sopivalla tahdilla, joloin tukkihypyt menivät ihanan vaivattomasti. Niiden jälkeen tulimme taas kentälle ja hyppäsimme yksittäisen tukkiesteen. Ongelmia ei tullut, vaan hyppy oli kiva. Sen jälkeen piti taas pehmeän kohdan takia siirtyä raviin. Meillä oli edelleen jarrutusmatkaa melkoisesti, mutta lopulta olimme toivotussa askellajissa. Turvallisen matkan päästä nostin taas laukan. Matka jatkui siitä toiselle banketille, joka meni kohtuullisesti. Sitten edessä oli enää sama trakehnerhauta, jonka hyppäsimme alussa. Valtsu eteni mainiosti sitä kohti, loikkasi sujuvasti yli, ja niin olimme päässeet pisimmän maastoratani turvallisesti ja kohtuullisen kivasti ongelmitta läpi. Jes!

Tässä kohtaa luulin, että hyppelyt olisivat tässä. Vaan ei! Jatkoimme lammikolle, jonka polskuttelimme kertaalleen kaikissa askellajeissa läpi. Lammikolla hyppäsimme niin yksittäistä tukkia kuin samantyylisiä esteitä kahden ja kolmen esteen putkina. Niiden aikana oli myös laukkaa vedessä. Tehtävät sujuivat muuten hyvin, mutta lopussa otimme kaksi kieltoa vettä kohti hypätylle tukille, joka oli kaiken lisäksi hyvin pienessä alamäessä. Arvoin itse, miten ihmeessä mukaudun esteelle, jolloin Valtsu tuntui huokaavan ja sitten kieltäytyi esteelle. Se vissiin arveli, että oli parempi antaa kuskin vähän miettiä ja hypätä este vasta, kun kuskikin oli oikeasti menossa. Kolmannella kerralla tämä onnistui, ja matka jatkui lyhyen vesipätkän ja hyvin loivan ylämäkipätkän jälkeen toiselle tukille, jonka jälkeen oli taas pieni alamäki, vesi ja ylämäkeen sijoittunut tukki. Ne sujuivat hyvin, ja maastoestehyppelyt päättyivät tähän.



Tässä vielä maastoesterata Noran kypäräkameran vinkkelistä katsottuna.



Porukassa oli kyllä jokaisella melkoinen virne. Sen verran kivaa oli. Loppuverryttelyt sujuivat hyvin paluumatkalla, johon meni kävellen taas se noin parikymmentä minuuttia. Valtsulla oli askel vieläkin keveä, ja se veti ratsuletkaa reippain askelin. Tallille päästyä selvisi, että reissuumme oli mennyt liki kaksi tuntia. Miten MAHTAVA reissu! Hitsit! Oli aivan älyttömän kivaa hypätä esteitä, kun ei pelottanut saati jännittänyt. Valtsu oli kyllä niin turvallinen maastoesteratsu, ettei paremmasta ollut väliä. Oli myös tosi kiva huomata, etteivät parit kiellot keikauttaneet luottamustani. Niissä olikin helppo pysyä kyydissä, mikä varmasti vaikutti huolettomuuteeni. Oli niin oikea valinta lähteä maastoesteille. Onneksi menin! Kunpa kotiseudullakin olisi monta Valtsun kaltaista ratsua, niin rohkenisin maastoesteille sielläkin paljon useammin. Onneksi nyt kuitenkin pääsimme, ja näillä fiiliksillä mennään taas pitkälle!

Videoista kiitos kypäräkameralla varustetulle Noralle!