maanantai 22. toukokuuta 2017

Etäisesti tuttua

Maanantain tunnilla oli esteitä neljän ratsukon voimin. Uumoilin ratsuni oikein: Pavehan sieltä tuli. Pitäähän meidän vähän treenata, sillä sunnuntaina hyppäämme valtavan 155 sentin luokan. Toivoin meidän menevän kentälle, vaan pysyimme kuitenkin maneesissa. Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit läpi. Pave liikkui ihan hyvin, mutta oli aika jäykkä molempiin suuntiin. Ehkä jopa erityisesti oikealle, vaikka sinne se on yleensä helpompi.

Tunnin tehtävillä pääsimme säätelemään laukkaa. Tulimme kahta kavalettia ympyrän kaarella, väliin tuli pistää neljää ja kolmea askelta. Askelia sovittelimme myös lävistäjällä olleelle suoralle linjalle, johon puolestaan pistettiin viittä ja neljää askelta. Väliin otimme muutaman kierroksen askeleen välein olleiden pystyn ja kahden okserin jumppasarjalle. Lopuksi yhdistelimme ympyrän kaaren kavaletit ja lävistäjän suoran linjan yhdeksi tehtäväksi.

Ympyrän kaarella hyppääminen kehtaa olla kyllä hankalaa. Se kun paljastaa armotta puutteet ohjauksessa. Tämän takia Pave pääsikin kertaalleen livahtamaan ensimmäisestä kavaletista vasemmalta ohi. Lähestyin sitä sellaisessa mummolaukassa, että Pavella oli enemmän kuin hyvin aikaa todeta homman olevan mälsää ja poistua paikalta. Saimme väliin kolme askelta helposti, mutta neljää sai hakea enemmän. En saanut laukkaa riittävän lyhyeksi enkä osannut pelata tiellä riittävästi. Jotenkin sihtasin ensimmäisen kavaletin ulkoreunaan ja siitä liian nopeasti toista kavalettia kohti. Olisi ehkä pitänyt mennä enemmän keskeltä ja ratsastaa kaarta toiselle kavaletille suuremmaksi. Tilaa ei toki kamalasti ollut, mutta eipä tuo ensimmäinen ratkaisuni kovin toimivalta tuntunut. Saimme välin menemään neljälläkin askeleella, mutta kovin tasaista se ei ollut.

Lävistäjällä olleelle linjalle viisi ja neljä askelta menivät kohtuullisesti. Viisi jäi vähän ahtaaksi, neljä taas oli ihan hyvä. Viittä askelta varten yritin tulla tehtävälle pienessä laukassa, mutta Pave pääsi heti hypyssä vähän venähtämään. Niinpä jouduin ottamaan sitä isommin kiinni, jotta viisi askelta mahtui. Neljän askeleen välin sai vain laukata normaalisti.

Jumppasarjalla harjoittelimme myötäystä. Pienelle pystylle ei tarvinnut myödätä kummemmin, toisena olleelle okserille jo vähän ja viimeisenä olleelle toiselle okserille taas sai tehdä luvan kanssa pitkän myötäyksen. Tehtävä sujui muuten ihan hyvin, mutta näin vain kerran ponnistuspaikan pystylle. Muut kerrat ponnistuspaikat pysyivät piilossa, ja jäin vähän arpomaan Paven ratkaisua. Se onneksi hyppäsi kiltisti, mutta olisipa ollut kiva nähdä paikka itsekin ja olla paremmin hypyssä mukana. Laukka pääsi jotenkin lähestymisessä muuttumaan, kun askel ei ottanut osuakseen. En saanut tätä korjattua, mutta sentään havaitsin pulman aiheuttajan.

Lopuksi tulimme pienen radan askeleita edelleen säädellen: lävistäjäpystyt (väliin viisi askelta), kavaletit ympyrän kaarella (neljä askelta), toisesta suunnasta kavaletit ympyrän kaarella (kolme askelta) ja lävistäjäpystyt (neljä askelta). Sekoilin ensin tehtävän kanssa, koska olihan se nyt kamalan pitkä rata muistettavaksi. Kun rata oli taas selvillä, meni se muuten ok, mutta kavaletit ympyrän kaarella neljällä askeleella piti ottaa uusiksi. Se kun hurahti ensin kolmella. Olipa vaikea saada Pave taas malttamaan. Taisinpa itsekin hötkyillä sen verran, ettei Pavekaan osannut tulkita apujani. Lävistäjän suora linja meni hyvin niin viidellä kuin neljällä askeleella, samoin kavaletit ympyrän kaarella kolmella askeleella.

Tunnin hyppelyt päättyivät siihen. Tunnilla tuli pariinkin otteeseen sellainen tunne, että kaikki se hyppääminen oli etäisesti tuttua puuhaa. Että olenhan minä ennenkin sovitellut askelmääriä, pohtinut teitä ja tehnyt ratkaisuja ponnistuspaikkojen suhteen. Vaikka suoritukseni ei tänään mikään super ollutkaan, niin kyllä nämä mielessä vilahtaneet ajatukset jotenkin tsemppasivat. Ehkä en olekaan heittänyt estekirvestä ihan kokonaan kaivoon? En tiedä, se jää nähtäväksi. Mutta sen selvittämiseksi täytyy vain tohtia käydä hyppäämässä ja katsoa, mihin suuntaan ne ajatukset lähtevät menemään.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kankailla taas

Kuski selittää ratsastusselfiestä,
Gia etsii jotain syötävää. © Laura Junttila
Sunnuntaina kevät oli puolellamme ja pääsimme viimein kangasreiteille kahden ratsukon voimin. Minun ratsunani oli Gia. Pääsimme nauttimaan +12 asteen aurinkoisesta päivästä.

Ihan täysin kankaille emme lähteneet, sillä himoitsin kuntopolulle laukkaamaan. Etenimme sinne käynnissä ja ravissa tietä ja metsäreittejä pitkin (nämä toki olivat kankailla). Kuntopolun alkuun päästyämme siirryimme raviin ja siitä laukkaan. Giasta tuntui, että se olisi voinut painatella reippaamminkin, mutta hienosti se kuunteli kaikki pyynnöt. Olipa kivaa laukata vähän sujuvammin! Lujaa emme vieläkään menneet, mutta talvimaastojen köpölaukkoihin verrattuna sentään vähän rennommin. Pakko kyllä myöntää, että vähän olisi tehnyt mieli kaasutellakin. Kaikkea se kevät teettää tädille, hah.

Kuntopolun jälkeen samoilimme tielle, hurautimme niin sanotun ravilenkin ja köpöttelimme loppumatkan tietä pitkin. Vähän päälle 11 kilometrin reissullamme hurahti puolitoista tuntia, mutta menimmekin valtaosin käynnissä. Keväisessä kelissä kelpasi kyllä nautiskella ihan rauhassa. Ihanaa, että kangasreitit ovat taas talven jälkeen käytössä. Tätä on niin odotettu!

perjantai 19. toukokuuta 2017

Melkein kuin kouluratsastaja

Perjantain Artsin koulutunnin jaoin toisen ratsukon kanssa, ja ratsunani oli Gia. Tunnilla pääsimme treenaamaan oikein kunnolla askeleen lyhentämistä ja pidentämistä.

Aloitimme työstämällä pääty-ympyrällä käyntiä lyhyeksi, mutta aktiiviseksi. Gian kanssa pulmana tahtoi olla se, että kun sen sai vähän lyhyemmäksi, katosi aktiivisuus. Jos taas sain Giaa vähän aktiivisemmaksi, tahtoi se päästä pidemmäksi. Oma istunta oli isossa roolissa tässä. Ei paljoa auttanut kököttää etukenossa, jos halusi Giaa olemaan omilla takajaloillaan. Piti vain sinnikkäästi istua ja kertoa siten hevoselle, mitä halusi. Lisäsimme tehtävään lyhyitä siirtymisiä raviin. Tässä pulmana oli se, että siirtymisessä Gia tahtoi venähtää. Siirtymisessäkin piti vain istua ja pitää etuosa hallussa. Gia kuitenkin alkoi hoksata apujeni sekamelskasta olennaisen, ja ravipätkät sujuivat paremmin.

Seuraavaksi lähdimme työstämään ravia lyhyemmäksi ja pidemmäksi pitkillä sivuilla ja niiden loppupuolelle pyöräytetyillä volteilla. Pitkän sivun alku mentiin lyhyemmässä ravissa, sitten annettiin hevosten vähän pidentää ja pyöräytettiin voltti samalla energialla. Voltin jälkeen taas otettiin ravi lyhyemmäksi. Tässä kohtaa homma alkoi toimia. Gia otti lyhennykset hyvin vastaan. Tämän huomasi siitä, kuinka helposti se lähti vähän pidentämään askelta. Ei tarvinnut tehdä muuta kuin päästää ja oikeastaan vähän varoa sitä, ettei Gia lähtenyt kiirehtimään liikaa ja valunut etupainoiseksi. Tätä ongelmaa ei lopulta tullut, kun tajusin Gian lähtevän ihan päästämällä enkä tuupannut siihen turhaan lisää vauhtia. Meno oli pitkillä pätkillä niin ihanan sujuvaa ja kevyttä, että tunsin olevani melkein oikea kouluratsastaja. Kädet olivat kannettuina, Gia pyöreä ja rento, istunta pysyi kasassa, ja meno oli melkein ajatuksella ohjattavaa. Mahtavaa! Pientä säätöä piti tehdä välillä, mutta se oli kyllä pientä.

Lopuksi työstimme vielä vasenta laukkaa samalla ajatuksella keskiympyrällä. Teimme ensin siirtymisiä ravin ja laukan välillä. Aluksi sain Gian taas lyhyeksi, mutta löysäksi. Sitten sain petrattua omaa istuntaani sekä nohiteltua Giaa päästämättä sitä edestä pitkäksi. Ja sieltä löytyi se hyvä lyhyt laukka. Kaikista parasta tehtävässä oli se, kuinka herkkä Gia siinä oli. Se nosti laukat istuntamerkistä vaivatta ja kiirehtimättä. Se ei myöskään kiirehtinyt laukassa, vaan malttoi pysyä lyhyenä. Ja kuinka helposti se tulikaan lyhyestä laukasta takaisin raviin. Jumankekka! Tulipahan tehtyä parhaita siirtymisiä näiden askellajien välillä pitkään aikaan. Otimme laukassakin vielä uraa myöten lyhyempää ja pidempää askelta sekä pidemmässä askeleessa tehtyjä voltteja. Homma toimi niilläkin hyvin, ja jaksoin edelleen ihastella sitä, kuinka hienosti Gia lähti pidempään askeleeseen ja tuli helposti takaisin. On se hieno!

Tunnin tehtäviä taidettiin tehdä myös vähän lävistäjilläkin, mutta ne hetket eivät näemmä tarttuneet kovin vahvasti mieleen. Tulipahan kuitenkin naputeltua noita keskeisimpiä asioita ylös. Tunti oli kyllä älyttömän hyvä. Olin niin mielissäni siitä, miten kivasti meillä meni. Toki Gia välillä pääsi vähän laiskottelemaan ja vuorostaan myös hiihtämään, mutta se oli kuulolla heti, kun sain oman pakkani toimimaan. Kuinka siistiä olikaan ratsastaa niin pienillä ja kevyillä avuilla. Olen jossain kouluratsastajan hurmoksessa tällä hetkellä. Gia keräsi kyllä pisteet, plussat ja papukaijamerkit tästä tunnista. Jes!

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Toimivaa keskikäyntiä

Keskiviikkona lyöttäydyin kuudenneksi ratsastajaksi koulutunnille. Ratsukseni sain Paven. Pääsimme treenaamaan tulevien koulukisojen yhtä ohjelmaa, joka on Helppo B FEI Lasten esiohjelma A 2015.

Alkuverryttelynä ohjelmaa mukaillen tulimme kolmikaarista kiemurauraa ensin käynnissä ja sitten ravissa. Ohjelmassa kiemuraura on oikeasti nelikaarinen, mutta sitä typistettiin maneesiolosuhteiden takia. Kolmikaarinen kiemuraura sujui molemmissa askellajeissa muuten ihan kivasti, mutta suoristuskohdissa ja uuden suunnan valmistelussa Paven pyöreys pääsi vähän katoamaan. Kaaret vasemmalle olivat myös odotetusti oikeaan verrattuna jäykempiä, mutta ei onneksi pahiten. Pave ravasi tänään aika mukavasti, jolloin pääsin keskittymään omaan vaikuttamiseeni eli toisin sanoen turhan värkkäyksen minimointiin.

Seuraavaksi tulimme pätkät ohjelman laukkaosuudesta. Aloitimme oikeassa laukassa, jonka nostimme C- ja M-kirjainten välillä. Pitkän sivun loppupuolelle ratsastimme 15 metrin voltin. Raviin siirryimme toisen pitkän sivun keskellä. Vasemmassa kierroksessa kohdat olivat muuten samat, mutta siirryimme laukasta raviin lyhyen sivun keskellä. Oikeat laukat Pave nosti aika mukavasti, mutta muutoin se laukka tuntui vähän kulmikkaalta. Vasen laukka rullasi paremmin, mutta siinä Pave ehti taas oppia tehtävän ja alkoi ennakoida sitä. Se olisi halunnut hypähdellä laukalle omia aikojaan, ja estelyni saivat sen hirveilemään. Sattuipa tehtävälle parit väärätkin laukat Paven hirveillessä ja minun tehdessä laukkapyynnöt epämääräisesti. 15 metrin voltit menivät puolestaan molempiin suuntiin ihan hyvin.

Tämän jälkeen työstimme tovin keskikäyntiä ja teimme siitä lyhyitä siirtymisiä raviin. Pave tarjosi itse mainiota keskikäyntiä ilman, että siihen juuri täytyi puuttua. Kaikeksi onneksi tajusin myös istua selässä hiljaa, ja antaa Paven kävellä. Yksi helmasynneistäni kun on se, että äherrän kaikkea ihan vain varmistellakseni asioita. Siirtymiset käynnistä raviin olivat ihan asiallisia. Siirtymiset ravista käyntiin olivat odotetusti niitä, joissa pyöreys pääsi katoamaan. En osaa jarruttaa istunnalla riittävästi, vaan turvaudun ohjaan. Se puolestaan saa Paven jännittymään. Sain jotenkin rytmitettyä ohjalla ottamiani pidätteitä siten, että siirtymiset alaspäin paranivat aavistuksen. Ainakaan Pave ei jäkittänyt niitä vastaan enää niin pahasti.

Lopuksi tulimme ravissa keskihalkaisijalle ja teimme pysähdyksen. Hnng. Siinäpä mietteeni tehtävästä. Jos siirtymiset ravista käyntiin ovat hankalia, niin ravista tehdyt pysähdykset ovat yksinkertaisesti kamalia. Pysähtymistä valmistellessa taidan edelleen puristautua satulaan ja jäykistyä, ja Pave ottaa kertaasti esimerkistäni vaarin. Pave ei myöskään tuntunut osaavan ottaa pysähdyksiä kivana lepohetkenä, vaan yritti sinnikkäästi hiippailla niissä eteenpäin. Kovin kauniiksi (näin kauniisti sanottuna) emme pysähdyksiä saaneet, mutta sentään saimme tehtyä ne kohtuullisesti oikeaan kohtaan emmekä hiippailleet siitä ohi. Rentous ja pyöreys olivat jossain aivan muualla kuin meidän matkassamme niissä. Voi jee. Voisinpa kyllä hinkata siirtymisiä alaspäin ihan tehokuurina. Ensin kuski niissä kuntoon ja sitä myöten hevonenkin.

Tunnin tehtävät olivatkin siinä. Tulipas tehtyä hyödyllisiä asioita koulukisoja silmällä pitäen. Kisojen B:n kouluohjelma on kohtuullisen simppeli tehtäviltään. Sen vaativuus tuleekin teiden ratsastamisesta ja etenemisestä. Täytyypä treenailla ohjelman asioita vielä ennen kisoja niin Paven kuin toisen kisaratsuni eli Gian kanssa.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Kentällä viimein

Maanantain tunnilla meitä oli vain kaksi. Opettaja ehdotti, että menisimme vanhan Tallinmäen kentälle, joka on jo tovin ollut hyvässä kunnossa. Mikäpä siinä, olihan se jo aikakin päästä ulkokentälle. Ratsunani oli Tupu, ja tunnilla pääsimme menemään niin koulua kuin vähän puomeja ja kavaletteja.

Alkuverryttelyn menimme kaikissa askellajeissa. Sen jälkeen tulimme ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä keskihalkaisijalla olleita kolmea puomia ravissa. Ideana oli tulla ne yksinkertaisesti suoraan. Tupu jäi aluksi vähän asettuneeksi oikealle suunnasta riippumatta, mutta korjautui aika helposti. Tehtävän lopussa se pääsi vähän oikaisemaan, jos ehti tajuta, mihin suuntaan olimme jatkamassa. Jos taas sain hyvällä tavalla hämättyä Tupua eikä se tiennyt uutta suuntaa, meni kulma paremmin.

Tulimme samat puomit laukassa ja lisäsimme niiden jälkeen vielä kavaletin. Tehtävällä en kiinnittänyt ollenkaan huomiota siihen, monta askelta viimeiseltä puomilta oli kavaletille. Tämä johtui siitä, että keskittymiseni oli välin sijasta kavaletissa, jolla yritimme saada laukanvaihtoja. Aloitimme tehtävän vähän laiskasti, jolloin laukka ei vaihtunut kavaletilla. Tupu alkoi kuitenkin herätä, kun huomasi pääsevänsä vähän hyppäämään. Aloimme saada kavaletilla vaihtoja vasemmasta laukasta oikeaan. Vaihtoi toisinpäin takkusi vielä. Tupu kuitenkin bongasi tehtävän idean toistojen myötä ja parhaimmillaan teki vaihdon jo puomeilla. Jos se ei ollut ihan varma uudesta suunnasta, odotti se kavaletille saakka napatakseen sitten toivotun laukan. Mukavaa, kun hevonen hoksasi tehtävän jujun. Minä kun en paljoa Tupulle puomeilla osannut tulevasta suunnasta kertoa. Toki omat ajatukset olivat sinne jossain määrin, mutta enemmän jäin edelleen pohtimaan elämää ja vaikuttamista kavaletilla.

Lopuksi tulimme vielä muutamat pohkeenväistöt keskihalkaisijalta uralle. Teimme ne ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tällä kertaa väistöt vaativat molempiin suuntiin vähän työstöä. Ensin sain toppuutella vielä laukkahöyryissä olleen Tupun kävelemään rauhassa. Sen jälkeen väistöpyynnötkin menivät paremmin läpi. Väistöissä sai antaa etuosan johtaa, mutta jotenkin unohdin tämän ja jäin vänkäämään väistöä ensin liian suorana. Jotenkin tuntui hankalalta antaa etuosan mennä edeltä, arvatenkin pelkäsin menettäväni sekä sen hallinnan että samalla takaosan jäävän matkasta kokonaan. Näin ehkä vähän kävikin, kunnes tajusin, että molempia osia voi hallita sittenkin. Olisin voinut kyllä hinkata väistöjä vielä enemmänkin, ne kun eivät loksahtaneet ihan niin sujuviksi kuin olisin tahtonut.

Loppuravissa haimme vielä tasaista menoa. Oikeassa kierroksessa Tupu pehmenikin aika kivasti, vasen jäi harmillisesti vähän jäykemmäksi. Loppukäynnit hoituivat alkukäyntien tapaan matkalla kentältä takaisin tallille. Olipa mukava mennä kentällä keväisessä ja aurinkoisessa illassa. Tupu tuntui pistävän mutkia suoremmaksi kentällä enemmän kuin maneesissa, mutta jospa se olisi vain hetkittäistä intoilua ulkona menemisestä. Kohtapa sitä taas palataankin toviksi vanhalle Tallinmäelle treenailemaan.