lauantai 28. helmikuuta 2015

Heiluvien pohkeiden pulmat

Lauantain hyppelyt jatkuivat Hiliman jälkeen heti putkeen Jetillä. Tunnin tehtävät olivat mukavasti samat kuin edellistunnilla. Hiliman jälkeen Jetti oli tietysti aivan erilainen ratsu, mutta äkkiä sen kyytiin taas mukautui. Ratsukoita tunnilla oli kolme. Verryttelyt olivat samat kuin aiemmalla tunnilla eli ravipuomit ja laukkakavaletit. Jetin kanssa ei ollut ongelmia siirtyä laukasta raviin. Vaikeampaa oli päästä ravista takaisin sujuvaan laukkaan. Kehtasipa Jetti hiippailla kerran ravipuomeista ohi. Opettajakin naureskeli, kuinka pelottava ja vaikea tehtävä oli Jetille. Ruuna on kyllä oppinut jujuttamaan minua.

Verryttelyn jälkeen tulimme 14 metrin suoran linjan. Ensin Jetti venytti sen omasta halustaan kolmella askeleella. Toisella kierroksella saimme otettua siihen neljä askelta. Sitten tulimme kahden pystyn kaarevan linjan, jonka toisesta esteestä Jetti meni vasemmalta ohi näyttäen siltä kuin niin olisi pitänytkin. Toisella kierroksella sentään pääsimme toisestakin pystystä kerralla yli. Olen hidas sakottamaan Jettiä näistä ohimenoista, jolloin se ilmeisesti on alkanut nähdä ne kannattaviksi. Ohimenoja on alkanut tulla enemmän, mikä on huonompi juttu. Tulimme saman kaarevan tien vielä kuudella askeleella, kun aiemmin olimme tulleet sen seitsemällä. Tie löytyi hyvin, jolloin kuusi askelta riitti mainiosti. Hyppäsimme vielä innarikavaletit ja siitä okserin, josta Jetti meni jälleen luontevasti vasemmalta ohi. Nyt karehduin sille ja kerroin, ettei ratkaisu ollut oikea. Sen jälkeen tulimme tehtävän äkkiä uudelleen. Nyt Jettikin tiesi, mitä piti tehdä, ja pääsimme okserinkin yli, vaikka vähän rämpien. Tulimme tehtävän vielä toisinpäin. Jetti arpoi hitusen okseria, mutta ärähdin sille kirjaimellisesti, jolloin se valitsi hyppäämisen. Kavaletitkin se meni vähän kauempaa ponnistaen. Taisi viimein uskoa, ettemme ole pujottelutunnilla.

Sitten lähdimme varsinaisen radan kimppuun, joka oli maltillisesti noin 70 sentin tuntumassa. Oikeassa laukassa ylitetyt innarikavaletit menivät asiallisesti, samoin niitä seurannut okseri. Opettaja muistutteli pitämään pohkeen tuntumalla, sillä ne tuppasivat heilumaan irrallaan. Yritin petrata tässä. Meno jatkui asiallisesti, ja pääsimme kolmosenkin yli hyvin. Neloselle tuli hieman jarruttava viimeinen askel, mutta olimme kuitenkin selvästi menossa yli. Pääsimme siitä silti kuudella askeleella viitoselle, joka sujui ihan hyvin. Olimme jo aiemmin radan aikana esittäneet ristilaukkapätkiä, jotka Jetti oli lopulta korjannut aina jompaankumpaan laukkaan. Lähestymisessä kuutoselle olimme taas ristilaukassa, kunnes Jetti korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Kuutosen yli pääsimme kuitenkin ongelmitta ja sitä seuranneet innarikavaletit samoin. Viimeisenä ollut kasieste ylittyi myös, vaikka Jetti hieman vilkaisi pystyn koristeena ollutta valkoista porttia. Tulimme saman radan vielä noin 70–80 sentin korkeudessa. Se meni aika tasaisesti eikä uusia pulmia tullut. Ainoastaan viimeiselle esteelle eli kasille ratsastin äänellä vahvasti eteen, kun Jetti tuntui hitusen arpovan. Todennäköisesti se olisi mennyt esteen ilman tätä puuttumista, mutta en halunnut ottaa pienintäkään ohimenon riskiä.

Lopuksi hyppäsimme Jetin kanssa vielä putkeet esteet 4–6 ja 8 noin 80–90 sentin korkeudella. Ensimmäiselle esteelle tullessa panikoin hieman ja purin sen sitten äänijänteiden käyttöön. Onneksi Jetillä on korvahuput vaimentamassa näitä mölinöitäni. Este kuitenkin ylittyi ihan asiallisesti samoin kuin kaarevan linjan päässä ollut toinen pysty. Kolmannelle ja viimeiselle eli neljännelle esteelle laskin askeleet ääneen. Ne sopivat hyvin esteille, jolloin hypyt olivat onnistuneita. Alan laskea ponnistuspaikkoja ääneen monesti silloin, kun haluan rauhoittaa omaa menoani ja uskoa siihen, että olemme menossa hevosen kanssa esteistä yli yhtä aikaa. Tätä olen tehnyt myös kisaradoilla, joten onneksi ääniavut eivät ole estekisoissa kiellettyjä. Muuten olisin aika pulassa, vaikka ei sillä äänellä tietysti ainoastaan pidä ratsastaa.



Tunnissa petrattavaa olisi ollut sujuvan laukan löytäminen heti eikä ääniapujen ja muun häseltämisen jälkeen, jos sittenkään. Lisäksi olisin saanut ottaa vaikka pikaliimapuikon avuksi, jotta olisin saanut ne pohkeet pidettyä tuntumalla. Videolta katsottuna ne lepattavat kamalasti, joten ei ihme, että Jetillä on vaihtoehtoisia reittejä esteillä. Mutta mahtui tuntiin hyviäkin juttuja. Saimme korjattua ohimenot, ja laukka parani kuitenkin alusta hieman. Lisäksi loppuun hypätyt parit 90 sentin esteet eivät kammottaneet. Viilattavaa löytyy tietysti aina, joten siitä syystä on parempi muistaa myös iloita niistä pienistä onnistumisista. Seuraavalle estetunnille Jetin kanssa otan kyllä päätavoitteeksi sen, ettemme mene yhdestäkään esteestä ohi. Olemme nyt pujotelleet sen verran, että on korkea aika hypellä ne esteet kerralla.

Videoista kiitos Noralle!

Hieno Hilima

Näin se istuntani pitää, kun Hilima löysi maasta syötävää.
Lauantaina oli luvassa kaksi estetuntia Tallinmäellä, jes! Ensimmäisen tunnin menin Hilimalla, jolla olen menossa tuleviin kotiestekisoihin. Treeni sen kanssa oli siis tarpeen. Toisen tunnin menin tietysti Jetillä. Päivän kruunasi se, että Nora tuli katsomaan ja kuvaamaan tuntiamme, jeij!

Alkuverryttelystä lähtien Hilima oli tavallisen reippaana ja muutoinkin oma itsensä. Verryttelimme ennen varsinaisia hyppyjä ravipuomeilla ja laukkakavaleteilla. Laukassa Hilima oli sangen reipas, ja jarrut jäivätkin matkasta. Niinpä vähän lensimme tehtävien läpi. Esimerkiksi siirtyminen kahden innarisarjana olleen laukkakavaletin jälkeen raviin puomien ylittämistä varten ei meinannut onnistua. Hilimassa ihanaa on se, että vaikka se kipittääkin, ei se mene aivan holtittomaksi. Sen juttu vain on reippaasti meneminen, jos sille se mahdollisuus annetaan. Ihanaa on myös se, etten Hiliman kanssa pelkää vauhtia. Siksipä lähinnä Hiliman meno naurattaa, vaikka toki olisi tietysti hyvä oppia rauhoittamaan tilanne, jos se menee liian kierroksille. 

Ensimmäisenä hyppytehtävänä tulimme kavaletin ja ristikon 14 metrin suoran linjan vasemmassa laukassa. Ensimmäisellä kerralla jäin jarruttelemaan liikaa lähestymisessä, jolloin jäimme ristikolta hieman kauas. Hilima hyppäsi kuitenkin rohkeasti kauempaa. Toisella kerralla annoin laukan sujua, jolloin väli meni paremmin neljällä askeleella. Molemmilla kerroilla laukka vaihtui turhaan oikeaksi, mutta korjasin sen ristikon jälkeen ravin kautta vasemmaksi. Seuraavaksi tulimme kahden pystyn kaarevan linjan. Ensimmäisen esteen jälkeen sai muistaa mennä tovin suoraan, jotta tie toiselle pystylle tuli hyvin eikä oikoen. Tulimme tehtävän pari kertaa, ja se sujui ihan hyvin. Ensimmäisellä kierroksella toisen esteen puomi putosi alas, mutta toisella kierroksella Hilima korjasi hienosti ja nosti kaviot toisestakin esteestä puhtaasti yli. Tämän jälkeen tulimme lävistäjällä olleen okserin oikeassa laukassa ja jatkoimme siitä innarikavaleteille. Laukka ei vaihtunut okserihypyssä, mutta ehdin korjata sen ravin kautta. Innarikavaletit menivät vähän kolistellen, mutta muuten kohtuullisesti.

Sitten tulimmekin jo radan noin 50–60 sentin korkuisena. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ensimmäisenä olleet innarikavaletit menivät sujuvasti. Samoin kakkosena ollut okseri. Kolmosena olleelle kavaletille oikaisimme melkoisesti, mutta sain suoristettua riittävän ajoissa. Laukankin Hilima vaihtoi siinä hienosti. Neloselle tultaessa Hilima oli päässyt vähän venymään, ja aloin arpoa itse ponnistuspaikkaa. Päätin istua tiivisti, etten ajaisi Hilimaa hyppyyn kaukaa. Se ottikin toivotut askeleet, mutta jäin itse vähän hypystä odottaessani liikaa. Kaareva linja viitoselle kuitenkin sujui hyvin. Kuutosena ollut okseri sujui myös asiallisesti, vaikka itse olin taas vähän hidas. Innarikavaletit menivät toisestakin suunnasta mainiosti. Viimeisenä esteenä ollut pysty meni myös mukavasti, ja ratamme oli siinä. Kaiken kaikkiaan aika helppoa ja sujuvaa, vaikka pari kolautusta tulikin. Hilima oli menossa eikä tuntunut yhtään miettivän, pitääkö esteestä mennä yli vai ohi.

Tulimme radan vielä toisen kerran. Korkeus oli suunnilleen sama kuin aiemmin, mutta yksi este oli peräti 75 senttiä. Se taisi olla tähän asti isoin Hilimalla hyppäämäni este. Rata lähti hyvin liikkeelle, ja esteet 1a–b sekä 2 menivät sujuvasti. Kolmoselle tultaessa huomasin toisen ratsukon ovan vähän tiellä, mutta onneksi se ehti huuteluideni myötä alta pois. Laukan korjasin kolmosen jälkeen ravin kautta oikeaksi. Nelonen meni myös nätisti, mutta jostain syystä viitosen lähestymisessä pyysin Hilimaa eteen. Olisimme tulleet ilman sitä esteelle hyvin, mutta nyt ajauduimme vähän liian lähelle ja otimme puomin mukaan. Tämä sekoitti pasmojani, jolloin kuutoselle lähdin hyppäämään ennen Hilimaa. Se kuitenkin selvitti mokastani huolimatta esteen pelkällä kolautuksella. Innarikavaletit menivät ihan kohtuullisesti, vaikka ponnistuspaikka ensimmäiselle jäi hitusen kauas. Radan viimeiselle esteelle eli seiskalle Hilima lähti rohkeasti, ja niin saimme radan päätökseen. Tästäkin jäi hyvä mieli, vaikka selvästi itse tein tässä enemmän virheitä kuin ensimmäisellä kierroksella.



Siinäpä olivat tunnin hyppelyt. Olen kyllä ennenkin tämän sanonut, mutta hitsit, että tykkään Hilimasta! Se on rohkea ja reipas tamma, jolla on ilo hypätä. Tänään emme muuten menneet yhdestäkään esteestä ohi, jee! Saisin tietysti opetella säätelemään Hiliman laukkaa, jottei jokainen tehtävä menisi ihan täysillä paahtaen. On kuitenkin mukava hypätä, kun saa enemmänkin jarrutella kuin kiihdyttää eikä vauhtiakaan tarvitse silti jännittää. Jos vain olisi enemmän aikaa ja rahaa, niin treenaisin kyllä tämän tamman kanssa enemmän. Kun saisimme asioita sujumaan koulupuolella, menisivät esteet varmasti vielä paremminkin. On minulla silti ajan ja rahan puutteesta huolimatta suunnitelmia tämän tamman varalle. Nähtäväksi jää, mitä niistä voin toteuttaa.

Kuvasta ja videoista kiitos Noralle!

perjantai 27. helmikuuta 2015

Itsenäistä jumppaamista

Perjantaina vuorossa oli itsenäinen tunti Tallinmäellä Jetillä. Maasto olisi ollut mainio juttu, mutta en tällä kertaa ehtinyt riittävän aikaisin tallille. Niinpä sain luvan keksiä jotain puuhaa kentälle, joka oli edelleen vain käynti- ja ravikelpoinen. Treeniaiheiksi valikoituivat siirtymät sekä jumppaaminen pohkeenväistöjen ja sulkutaivutusten avulla.

Tein aluksi pysähdyksiä käynnistä, sitten käynti-ravi-käyntisiirtymiä sekä vielä muutamia peruutuksia, joista siirryin raviin. Siirtymisissä pyrin säilyttämään tuntuman. Pysähdykset olivat ihan ok, kuten yleensä. Käynnistä raviin siirtyminen vaati nohittelua, mutta tuntuma pysyi niissä kohtuullisesti. Valmistelin siirtymää ravista käyntiin tavallista huolellisemmin tuntumaa miettien, jolloin saimme muutamia asiallisia siirtymisiä. Peruutuksesta raviin siirtyminen oli nihkeää, mutta ei pahimmasta päästä. Siinä oli jostain syystä vaikein säilyttää tuntuma. Muutoin tuntumaa miettiessäni pyrin pitämään käteni rentoina enkä lukitsemaan niitä paikoilleen. Tämä tuntui toimivan paremmin. Yleensä jännitän käteni, kun ajattelen haluavani säilyttää tuntuman. Tuolloin rentous katoaa, ja kädestä tulee joustamaton. Pieni ajatus käden "eläväisyydestä" auttoi.

Pohkeenväistöjä tein pitkää sivua myöten vuorotellen etu- ja takaosan paikkaa uralla. Keskityin siihen, etten tekisi väistöstä liian jyrkkää, mihin sorrun usein. Jetti on hyvä kertomaan, milloin väistö on liian jyrkkä. Se nimittäin alkaa tahmailla selvästi enemmän, jos väännän sen kovin mutkalle. Tämän ja oman tarkkailun avulla sain tehtyä väistöjä, jotka taisivat olla aika pitkälti sopivia. Paikoin toki menin liian jyrkkiä pätkiä, mutta ihme kyllä tajusin ne itsekin ja loivensin niitä. Väistöt sujuivat käynnissä ja ravissa aikani niitä tahkottuani. Väistöt vasemmalle tuntuivat taas helpommilta. Väistöissä oikealle sain huolehtia etuosasta enemmän, ettei se päässyt omille teilleen.

Sulkutaivutuksissakin pyrin miettimään sitä, etten tehnyt niitä liian jyrkkinä. Keskityin enemmän oikealle tehtyihin sulkutaivutuksiin, sillä ne olivat haastavampia. Kuten väistöissä, sulkutaivutuksetkin sujuivat, kun tein ne maltillisesti. Myös oikealle tehtyinä ne alkoivat hahmottua, kun sain pidettyä Jetin ulkopuolen hallinnassa. Vasemmalle tehtyinä ne toki olivat vaivattomampia. Siirryin käyntisuluista nopeasti ravisulkuihin, sillä käynnissä minulle jää liikaa aikaa ähertää omiani. Ravisuluissa meno hyytyi paikoin turhankin paljon. Yritin nohittaa Jettiä, mutta en saanut sitä kovin virkeäksi. Vasemmalle tehdyissä sulkutaivutuksissa meno säilyi parempana. Lopulta päätin keskittyä siihen, että liike tulee tehtyä mahdollisimman hyvin ja tingin tahdista ja eteenpäinpyrkimyksestä. Kun en jäänyt nyhertämään Jettiä niin paljon eteen, sujui osa sulkutaivutuksista rennommin.

Loppuraveissa Jetti tuntui tosi kivalta. Molemmat kierrokset menivät mukavan mutkattomasti, ja Jetti ravasi tasaisella tuntumalla hyvin rennosti. Nyt olisi ollut taas tarvetta videokuvaajalle, sillä olisin mielelläni nähnyt, miltä meno näytti. Selkään se tuntui mainiolta. Vaihtelin ravissa vielä suuntaa ja fiilistelin hyvää menoa. Kokeilin myös istumista harjoitusravissa ja sain pidettyä itseni siinäkin sen verran kasassa, ettei Jetin letkeä meno häiriintynyt. Hitsit, olipa kivaa! Maltoin siirtyä käyntiin ajoissa, jolloin pääsimme lopettamaan tunnin treenit molempien hyvään mieleen. Taputtelin Jetin hyväksi ja kävelytin sen maasta käsin. Jumppaaminen taisi auttaa, sillä niin selvä ero Jetin alku- ja lopputunnin ravissa oli. Tällainen on niin palkitsevaa!

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Ryhdittömät puomeilla

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli puomeja, jee! Ratsuarpajaisissakin kävi hyvä tuuri, sillä sain Epperin. Olen jostain syystä kovin mieltynyt tähän ruunaan. Varmaankin siksi, että se on varma ja tasainen menijä. Sellaiset ratsut kun ovat minun mieleeni. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja pääsimme treenaamaan perusasioita puomeilla.

Käynnissä ja ravissa tehdyn alkuverryttelyn jälkeen tulimme ensin ympyrällä oikeassa laukassa yksittäistä puomia. Ponnistuspaikka piti nähdä, mutta olla säätämättä sitä turhia. Epper ei ollut alkutunnin laukassa ihan napakimmillaan, jolloin tämä tehtävä meni vähän venyen ja vanuen. Ponnistuspaikan kyllä näin, mutta jouduin pusertamaan Epperin pari kertaa puomin yli. Opettaja neuvoi hakemaan Epperin etuosaan ryhtiä ja takajalkoja alle. Olin tämän itsekin jo tunnin alussa tajunnut, mutta enpä vain osannut tehdä sitä. Tätä asiaa pitäisi varmasti harjoitella sileällä, jotta saisin vähän vihiä siitä.

Vasemmassa laukassa tulimme ympyrällä olleen puomin ja jatkoimme kahden puomin 17 metrin suoralle linjalle. Niin Epper kuin minä röhnötimme menemään, jolloin laukka ei pyörinyt eikä meno ollut kovin sujuvaa. Yritin kuumeisesti miettiä, miten Epperiä ryhdistetään, mutta en valaistunut vieläkään. Väli oli paras kuudella askeleella, vaikka yritin villitä Epperiä ensin viiteen askeleeseen. Epperistä kuitenkin saa hyvän laukan irti vasta sitten, kun se on vähän lyhyempi. Muutoin hoputtamalla se vain venyy ja venyy pitkäksi tavarajunaksi, mutta meno ei kyllä parane.

Seuraavaksi puomit nousivat minikavaleteiksi. Tulimme nyt vasemmassa laukassa suoran linjan, josta jatkoimme lävistäjällä olleelle minikavaletille. Siinä laukka piti yrittää vaihtaa oikeaksi. Linja meni nyt ihan mukavasti, kun en hoppuillut. Tie lävistäjäkavaletille oli asiallinen, mutta laukka ei vaihtunut. Sain kuitenkin hetken päästä Epperin vaihtamaan laukan lennosta oikeaksi. Sitten tulimme vasemmassa laukassa yksittäisen puomin ympyrällä, jatkoimme lävistäjäkavaletille ja tulimme vielä suoran linja toisesta suunnasta. Toistimme saman tehtävän vielä siten, että alun ympyrä jätettiin pois. Tiet kavaleteille olivat kunnossa, ja linjakin sujui asiallisesti. Vaihtoa kavaletilla ei tosin tullut vieläkään, mutta sain Epperin tekemään vaihdon lennosta oikeaan laukkaan.

Tunnin tehtävät olivatkin siinä. Päällimmäisenä mielessä oli pieni harmistuminen siitä, etten saanut Epperiä ryhdistettyä. Yritin istua itse ryhdikkäästi ja saada Epperiä seuraamaan esimerkkiä, mutta välillä kyllä itsekin sorruin könöttämään. Enemmän pohkeita, enemmän etuosaa kontrolliin? Ehkä. Jotain tuollaista kokeilinkin, mutta ilmeisen haparoivasti. No, täytyy yrittää ensi kerralla enemmän. Ehkä jopa toivon Epperiä koulutunnille, jossa asiaa voisi miettiä keskittyneemmin, kun edessä odottavat puomit eivät villitse kuskia.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Teräviä kulmia ja sulkutaivutuksia

Tiistain Tallinmäen koulutunnilla pääsimme Jetin kanssa treenaamaan kulmien ratsastamista sekä sulkutaivutuksia. Kentän kunnon takia askellajeina olivat käynti ja ravi. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä. Alkuverryttelyssä teimme muutamia pysähdyksiä sekä siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin. Pysähdykset ja siirtymät alaspäin onnistuivat, ja siirtymät ylöspäin paranivat toistoilla. Niitä haluaisinkin joskus hinkata ihan kunnolla, samoin kuin tuntuman säilyttämistä alaspäin tehdyissä siirtymisissä.

Tämän tunnin ensimmäinen varsinainen tehtävä oli kulmien ratsastaminen tarkasti ja terävästi. Apuna sai käyttää ajatusta takaosakäännöksestä. Muotoilimme kentän kahdesta neliöstä koostuneeksi kahdeksikoksi, jolla ratsastimme kulmia käynnissä ja ravissa. Meille Jetin kanssa kulmat olivat helpompia vasemmassa kierroksessa. Siinä saimme tehtyä hyvin asiallisia kulmia, jotka menivät aika helposti ja niiden jälkeen oli helppo jatkaa suoraan. Kulmat oikeassa kierroksessa olivat hieman hankalampia. Kääntäviä apuja tuntui tarvitsevan paljon enemmän, ja kulman jälkeen oli hankalampi jatkaa heti suoraan. Apua pulmaan sai pitämällä ulkopuolen tarkemmin hallussa ja varmistamalla, että Jetti otti kääntävät avut vastaan kunnolla. Kuulostaapa tuo yksinkertaiselta näin kirjoitettuna, vaikka ei se selästä käsin niin vain sujunut. Käännökset oikealle paranivat kuitenkin tehtävän loppupuolella.

Sulkutaivutuksia teimme pitkille sivuille käynnissä ja ravissa. Olen jostain syystä aina tykännyt sulkutaivutuksista enemmän kuin avotaivutuksista. Niitä olikin kiva päästä treenaamaan. Sulkutaivutukset vasemmassa kierroksessa olivat helpompia, sillä Jetti kulkee luontaisesti siinä kierroksessa jo valmiiksi takaosa vähän sisempänä. Lisäksi opettajan avustuksella sain tehtyä liikkeen maltillisesti enkä vääntänyt hevosta mutkalle. Niinpä käynti- ja ravisulkutaivutukset olivat ihan toimivia. Oikeassa kierroksessa hommia sai tehdä enemmän. Saatoin saada sulkutaivutuksen lähtemään hyvin, mutta Jetti pääsi muutaman askeleen jälkeen pullahtamaan suoraksi. Sain pohtia tätä arvoitusta monta kierrosta, kunnes aloin tajuta ulkopuolen tuen pettävän ja aiheuttavan ongelman. Kun sain Jetin ulkopuolesta otteen, tuli sulkutaivutus tai ainakin kovasti sen kaltainen liike helpommin. Tahti tosin kärsi niin käynnissä kuin ravissa, kun vasemmassa kierroksessa se säilyi paremmin.

Tunnin tehtävät olivat mielekkäitä, jälleen kerran. Laukkaa tosin jäin kaipaamaan, mutta jospa kenttä tulisi vielä siihen kuntoon. Toisaalta näinä kertoina käyntiä tulee työstettyä enemmän, mikä on vain hyvä. Se kun kehtaa tuntua niin kamalan vaikealta askellajilta! Siinä minulla on lisäksi aivan liian paljon aikaa säätää kaikkea ylimääräistä, jolloin meno ei aina ole kaikista rennointa. Ravissa ja laukassa onneksi en ehdi tehdä niin paljon ylimääräistä. Opetukselliset koulutunnit ovat kyllä tulleet tarpeeseen. On niin älyttömän kiva treenata, kun kaikki tehtävät tulevat valmiiksi mietittyinä ja oman pohdinnan sijasta saa opettajalta kommentteja ja neuvoja.