maanantai 20. lokakuuta 2014

Uudestaan!

En malttanut jättää Hektorilla ratsastamista vain yhteen kertaan, vaan kävin sen kanssa vielä maanantain piristykseksi pyörimässä kentällä tovin. Plussakeli ja vesisade oli pehmentänyt aiemmin koppuraista kenttää, jolloin tohdin ottaa vähän laukkaa. Muutoin pysyin perusjuttujen parissa reilun puolen tunnin verran. Siinä ajassa testailin muutamia pohkeenväistöjä, haeskelin asetuksia sekä tein siirtymiä.

Pohkeenväistöjä tein lyhyesti käynnissä. Väistöt oikealle sujuivat aika kivasti. Tahti ehkä vähän katosi, kun jäin säätämään liikaa, mutta muuten Hektor eteni hyvin. Väistöt vasemmalle tahtoivat olla lapa edellä punkemista, kun unohdin etuosan ja huolehdin vain takaosasta. Tajusin sitten ratsastaa väistöt loivemmin, jolloin ehdin kontrolloida sekä etu- että takaosaa. Väistöt vasemmalle paranivatkin näillä keinoilla. Oma istuntani tuntui tänään tykkäävän valua korostetusti vasemmalle, mikä varmasti heijastui niin väistöihin kuin muihin tehtäviin.

Asetuksia työstin isolla kahdeksikolla niin käynnissä kuin ravissa. Vasen kierros tuntui tänään helpommalta, kun tajusin korjata istuntaani keskemmäs satulaa. Saimme siihenkin suuntaan mukavan rentoja hetkiä niin kuin jo aiemmin olimme oikeassa kierroksessa saaneet. Jäin tosin miettimään sitä, annoinko Hektorin jäädä liian pieneen raviin vai oliko se ponille sopiva eteneminen. Hektor kyllä eteni, mutta ehkä siinä olisi saanut olla pontevuutta enemmän. Jäin arpomaan asiaa sen verran, etten tehnyt ratkaisua suuntaan tai toiseen, jolloin Hektor sai valita sopivan etenemisen.

Seuraavaksi testasin lyhyesti Hektorin laukan. Oikeassa laukassa menin ympyrällä leveästi hymyillen. Hektorin laukka oli pehmeää ja rullaavaa, jolloin siinä oli ilo istua. Melkein kuin keinuhevosen selässä olisi istunut. Halusin tietysti laukata myös vasenta laukkaa, mutta siinäpä iski tenkkapoo. Hektor ei tajunnut yhtään, mitä yritin pyytää siltä. En tajua, miten väärin annoin laukannostoavut, kun Hektor joko tarjosi ravia tai poikitti menemään käynnissä. Sain nollata tilannetta monta kertaa ennen kuin äänellä avittamalla sain Hektorin nostamaan laukan. Pisteet minulle siitä, etten jäänyt ajamaan ponia ravista laukkaan, vaan tajusin nollata tilanteen ja pyytää uudelleen. Hektor tosin olisi saanut oppia hetkeksi puhumaan ja kertoa minulle, mitä tein niin pahasti pieleen. Vasemmassa laukassa sain taas korjata istuntaani, joka valui koko ajan vasemmalle. Tähän suuntaan laukka ei rullannut niin sujuvasti, minkä arvelen johtuneen juuri istuntani ongelmista.

Lopuksi tein vielä käynti-ravi-käyntisiirtymiä tavoitellen pyöreyden säilymistä. Sain tehtyä siirtymät ylöspäin kohtuullisesti, jolloin Hektorkin pysyi pyöreänä. Siirtymissä alaspäin sen sijaan tein jotain, mikä vei pyöreyden. Taisin ehkä pari kertaa saada puolipyöreän siirtymisen alaspäin, mutta muina kertoina siirtymät menivät joko kokonaan tai puoliksi hirveillen. Äkkiseltään veikkaisin syynä olevan jonkinlaisen muutoksen istunnassani. Kaipa en osaa istua siirtymää pyytäessäni rauhassa, vaan jännityn ja irtoan satulasta. Joskus olisi hyvä syynätä oikein ajatuksen kanssa sitä, mitä istunnassani tapahtuu siirtymien aikana.

Hektorilla oli kyllä taas kiva ratsastaa. Se on mukavan tasainen ja kevyt ratsastaa eikä sitä tarvitse joka hetki olla pyytämässä eteen. Välillä meno oli niin mukavan helppoa, että kyydissä saattoi vain fiilistellä. Voin vain kuvitella, millaista liikettä ponista löytyy sitten, kun sitä osaa siltä oikein pyytää. Tämäkin tunti meni vielä tutustellen, jolloin menen aika kepoisasti enkä vaadi ratsulta liikoja. Uuden ratsun kanssa on kiva mennä siksikin, että silloin kiinnitän vähän enemmän huomiota omaan ratsastukseeni. Vielä kun saisin tehtyä samaa tunnustelua jokaisen ratsun kanssa, niin avut tulisi säädettyä aina sen kerran perusteella, ei puoliautomaattisesti vanhojen kertojen mukaan.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Poniratsastaja on täällä taas

Uusin ponituttavuus, Hektor Finn.
Lauantaina sisäinen poniratsastajani sai tehdä comebackin, sillä kävin ratsastamassa Tallinmäellä itsenäisesti kisaponin nimeltä Hektor Finn. Hektor on 2001 syntynyt ruuna, jolla on kisattu esteitä 130 senttiin saakka. Säkäkorkeudeltaan ruuna taitaa olla jotain vähän päälle 145 senttiä. Kenttä oli pakkasyön jäljiltä koppura eli askellajeina olivat käynti ja ravi.

Ratsastin puolisen tuntia ihan vain Hektoriin tutustuen. Pyörittelin kahdeksikkoa asetuksia haeskellen ja tein muutamia pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa. Hektorin käynti oli mukavan pontevaa. Ravissa ruuna tarjosi välillä vähän hitaampaa menoa, mutta uskoi pyynnöt edetä tarmokkaammin. Asetuksissa oikealle sain huolehtia siitä, että ulko-ohjan tuki säilyi enkä vääntänyt ratsua mutkalle. Asetukset vasemmalle olivat tihkaampia, mutta sinnikkäällä houkuttelulla sekä omien apujen ja istunnan korjauksella ne parantuivat.

Pitihän sitä lomailevaa Jettiäkin
käydä rapsuttamassa ja kuvaamassa.
Pohkeenväistöjä tein vain muutamia, ja ne lähtivät aika kivasti molemmissa askellajeissa. Hektor kuunteli hyvin pohjeapuja, mutta unohdin itse välillä huolehtia myös ratsun etuosasta. Tuttu tyyppivika minulle. Väistöissä tahdoin siis jäädä vähän liikaa miettimään sivulle vievää apua sen sijaan, että olisin huolehtinut myös etuosasta sekä tahdin säilymisestä. Väistöjen jälkeen hain vielä asetuksia läpi vasemmassa kierroksessa. Nyt ne sujuivat jo aika kohtuullisesti. Sen jälkeen hommat riittivätkin meille, ja näin olin testannut uuden ponituttavuuden pikaisesti. Hektor oli kyllä kiva. Ainakin tällä kertaa ja näissä askellajeissa se oli varsin mutkaton, toimi kevyillä avuilla, ja eteenpäinpyrkimystä löytyi riittävästi. Hektor oli varsin mukava tuttavuus, joten poniratsastajani oli oikein tyytyväinen.

torstai 16. lokakuuta 2014

Treenit käynnissä ja ravissa

Niin ne alkutalven parin asteen pakkaset tulivat ja tekivät ulkokentistä koppuraisia. Niinpä Tallinmäen torstain tunnilla oli luvassa koulua käynnissä ja ravissa kolmen ratsukon voimin. Jettiä olikin ehtinyt tulla ikävä hurjan pitkän eli viiden päivän tauon aikana. Tunnin aikana treenasimme pohkeenväistöjä, takaosan siirtoja sekä vähän siirtymiä.

Tunti aloitettiin käynnissä ja ravissa tehdyillä pohkeenväistöillä pitkiltä sivuilta keskemmäs ja takaisin. Opettaja ohjeisti meitä Jetin kanssa keskittymään erityisesti siihen, että tahti säilyisi väistöjenkin aikana. Lisäksi sain kiinnittää huomiota siihen, että erityisesti väistöissä oikealle Jetti astuisi kunnolla rungon alle. Väistöt molemmissa askellajeissa sujuivat aika kivasti. Käynti tosin taisi olla hieman parempi, mikä oli yllättävää. Yleensä ehdin säätää käynnissä liikaa, jolloin ratsu alkaa usein jarruttaa. Nyt Jetti eteni aika kivasti itse, jolloin tahti säilyi väistöissäkin. Ravissa tahti pääsi välillä hieman hidastumaan. Mistään hyytymisestä ei tosin ollut kyse, vaan meno pysyi ihan sujuvana. Sain tehtyä väistöjä vasemmallekin siten, että Jetti astui hyvin rungon alle. Se tuntui selkään mukavan selvästi.

Seuraavaksi siirryimme isolle ympyrälle, jolla siirtelimme takaosaa niin käynnissä kuin ravissa vuoroin sisemmäs, vuoroin ulommas. Molemmissa suunnissa oli helpompaa saada Jetin takaosa vähän sisemmäs tahti säilyttäen. Hieman haastavampaa oli saada Jetin takaosa vähän ulommas, sillä tuppasin unohtamaan etuosan kontrolloinnin. Niinpä pyytäessäni Jettiä siirtämään takaosaa ulos päästin koko hevosen valumaan sinne. Opettaja muistuttikin, että etuosan piti pysyä uralla takaosan siirtyessä. Lopulta tajusin hallita etuosaa paremmin, jolloin takaosa oli helpompi siirtää ulommas. Tahdoin silti tehdä liikkeen liioiteltuna, sillä pienemmin tehtynä en tuntenut sitä selkään niin hyvin. Sen seurauksena väkersin liikaa, jolloin Jetti alkoi jarrutella. Ihan hiippailuun emme menneet, mutta tahti kärsi selvästi takaosan siirroissa ulos. Maltillisempi siirto auttoi säilyttämään tahdin paremmin. Vielä kun oppisin tuntemaan selkään, milloin siirto on riittävä, jotta en turhaan tekisi sitä liioitellusti.

Lopuksi ratsastimme isoa kahdeksikkoa asetusten ja taivutusten avulla pyöreyttä hakien. Saimme Jetin kanssa lisätehtäväksi tehdä siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin pyöreys parhaan mukaan säilyttäen. Tämä olikin ihanan vaikeaa, sillä teen siirtymisissä aina jotain ylimääräistä, jolloin pyöreys katoaa hetkeksi. Siirtymät alaspäin olivat hieman parempia, sillä Jetti hidastaa helposti. Tunsin silti, kuinka lössähdin sen sijaan, että olisin pitänyt istuntani tukevana. Siirtymät ylöspäin vaativat vähän Jetin herättelyä, jolloin hukkasin tuntuman taas. Miten voikin olla niin vaikea tehdä kahta asiaa kerralla? Tai mikä pahempaa, vielä useampaa. Niinpä saimme ehkä kerran tai pari vähän pyöreämmän siirtymät ylöspäin. Muut kerrat menivät puolihirveillen, kun unohdin tuntuman ja keskityin tuuppaamaan Jetin raviin.

Tunti tuntui hassulla tavalla pitkältä, ihan kuin olisimme ehtineet tehdä enemmän. Tämä varmaan johtui siitä, että askellajeina olivat vain käynti ja ravi. Jetillä oli kuitenkin tosi kiva ratsastaa. Se oli hierottu vasta ja ilmeisesti sen vaikutus tuntui selvästi. Yleensä hankalampi vasen kierros oli selvästi helpompi, ja muutenkin Jetti tuntui liikkuvan notkeammin. Jetin selkään on kyllä aina ihana palata, on se kuitenkin jo niin tuttu treenikaveri.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Asettamista ja siirtymisiä

Keskiviikon valmennustunnilla ratsukoita oli yhteensä viisi. Ratsukseni sain Manun, jota olin marraskuun koulukisoja varten toivonut. Koulutunnilla pääsimme jumppaamaan hevosia ympyröillä myötä- ja vasta-asetusten, pohkeenväistömäisten hetkien sekä siirtymien avulla. Manu lähti tunnille karsinasta, jossa se oli pitkästä aikaa tympeä käsitellä, mutta onneksi tympeys ei yltänyt ratsastukseen asti.

Pysyimme valtaosan tunnista ympyröillä. Ympyrällä ratsastimme erityisesti käynnissä ja ravissa myötä- ja vasta-asetuksia isontaen ja pienentäen ympyrää. Tarkoituksena oli saada jumpattua hevosia suoremmiksi. Vasta-asetuksen aikana ympyrää pienennettiin, myötäasetukseen palatessa ympyrää taas suurennettiin pohkeenväistömäisesti. Ravissa menimme välillä myös isoa ympyrää antaen hevosten mennä vähän rennommin matalammassa muodossa. Laukkatehtävänä oli puolestaan käynnistä tehdyt nostot ja laukasta siirtymiset suoraan käyntiin.

Käyntityöskentelyssä oli mukavasti aikaa hakea palikoita kohdilleen. Myötäasetuksissa sain huolehtia ulko-ohjan tuesta, vasta-asetuksissa puolestaan siitä, että Manu oikeasti asettui. Vasta-asetuksien aikana tehty ympyrän pienennys oli aluksi haastavaa, sillä Manun takaosa tahtoi harppoa edelle, kun ideana oli saada etuosa pysymään matkassa. Opettaja neuvoi ratsastamaan pohkeella vähemmän, ettei Manu tekisi pienennystä vain takaosalla. Ympyrän suurennuksissa väistömäisyys oli sallittua. Molempiin suuntiin sain asetuksia läpi, mutta tahdoin herpaantua onnistuneen hetken jälkeen, jolloin tehty työ valui hukkaan. Ulko-ohjan tuki myötäasetuksessa unohtui monesti, kun jäin halailemaan sisäohjaa. Oikea käsi tietysti hanskasi sekä sisä- että ulkokätenä toimimisen, kun taas vasen käteni osasi enimmäkseen olla vain ulko-ohjassa.

Ravissa osa keskittymisestäni meni siihen, että Manu liikkui, mutta ei kiirehtinyt. Alas istuminen tuntui auttavan, sillä keventäessä tahti kiihtyi. Asetuksissa sain toppuutella Manua, jotta se malttoi kuunnella pyyntöni eikä kipittänyt. Sain molempia asetuksia välillä kivasti läpi, mutta tahdoin myödätä turhan reilusti, jolloin tuntuma katosi. Saisin opetella myötäämään pienemmin, ettei työstöä tarvitsisi joka kiitoksen jälkeen aloittaa liki nollasta. Isommalla ympyrällä otetut rennommat pätkät matalammassa muodossa kuluivat meillä lähinnä hirvenä kipittäen. Välillä Manu ymmärsi, että halusin sen rentoutuvan ja ravaavan vähän vapaammin, mutta seuraavassa hetkessä kommunikaatiomme oli tullut katkos, ja pakka levisi sekunnissa. Hankalaa! Tajuan kyllä, että oman istuntani ja etenkin kevennykseni epätasapainoisuus ajaa Manua kiirehtimään, mutta vakautapa istunta sekunnissa. Työtä on edessä.

Lopuksi harjoittelimme ympyröillä vielä laukannostoja käynnistä ja laukasta siirtymisiä suoraan käyntiin. Manulla tuli taas kiire, kun ympyrän jakanut toinen ratsu pääsi laukkaamaan, mutta se ei. Siinäpä sitten taas keskustelimme siitä, saako ratsu päättää, mitä tehdään vai onko ratsastajallakin jotain sanottavaa asiaan. Lopullista ratkaisua emme saaneet tehdyksi, mutta vuorottelimme päätöksistä sentään. Laukannostot tahtoivat tulla aina parin raviaskeleen kautta, vaikka yritin valmistella niitä. Parhain nosto taisi olla sellainen, johon livahti kuitenkin se yksi ravinsekainen askel. Yritin pitää tuntuman laukannostossa, mutta jotenkin en vain saanut Manua ponnistamaan suoraan laukkaan. Käynnistä varmaan puuttui riittävä lyhyys ja terävyys.

Siirtymiset laukasta suoraan käyntiin olivat melkoisen kinkkisiä. Kuviona sai käyttää ympyrän pienennystä, jolloin laukkaa oli helpompi lyhentää ja koota. Minulla oli kiire yrittää siirtymistä käyntiin, jolloin vähän laiminlöin valmistelun. Niinpä Manu pääsi pudottamaan itsekseen raville tai siirtyi raviin, josta hidastaminen käyntiin kesti tovin. Opettaja neuvoi ratsastamaan lyhyempää laukkaa pidempään ja valmistelemaan siirtymän sen aikana. Käytin ympyrän pienentämistä rutkasti apuna siirtymässä, sillä siten sain Manun oikeasti vähän hidastamaan. Kaikista yrityksistä ehkä pari onnistui vähän asiallisemmin. Niihinkin taisi mahtua raviaskel tai pari, mutta Manu kuitenkin tuntui tietävän, mitä olimme tekemässä. Laukasta siirtymiset käyntiin ovat kinkkisiä, mutta silti kierosti niin kivoja hinkattavia.

Loppuraveissa Manu yritti kipittää, mutta sain kohtuullisesti hillittyä sen menoa, jolloin saimme muutamia energisiä, mutta hallittuja hetkiä. Sellaisia, jotka voisivat sopia kouluradallekin. Tunti hurahti nopeasti, ja tehtävät olivat aika opettavaisia. Kun sain avut oikein, vastasi Manu rentoutumalla ja pyöristymällä. Sain taas kantapään kautta oppia sen, ettei hevonen ihan itsekseen tee hommia, vaan ratsastajankin on pysyttävä hereillä. Tunti meni loppujen lopuksi odotettua paremmin, ja tunnuin taas pikkuriikkisen pääsevän jyvälle Manulla ratsastamisesta. Työtä on toki vielä rutkasti edessä, mutta ei se onneksi ihan mahdottomalta vaikuta.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Niin ne vuodet vierivät

Perjantaina oli päästävä tallille kahdesta syystä: vapaapäivä ja tasan kolmen vuoden täyttyminen siitä, kun ratsastin Jetillä ensimmäisen kerran. Halusin rennon ratsastuksen, mikä onnistui lyöttäytymällä mukaan Tallinmäen kahden muun ratsukon aamumaastoon. Keli oli harmaa, tuulinen ja tihkusateinen, mutta se ei tahtia haitannut.

Kävimme tutun lyhyen lenkin, joka hurahti vajaassa tunnissa. Alkumatkasta Jetti oli vähän valpas varmaankin tuulen takia, mutta tarjosi ehkä juuri siksi aika kivaa, pontevaa ravia. Otimme kaksi laukkapätkää, joista ensimmäinen oli pidempi. Pidimme Jetin kanssa letkan perää, mutta Jetti otti sen lunkisti. Sen ei tarvinnut tehdä töitä pysyäkseen laukassa muiden perässä, jolloin se eteni rennosti. Muutenkin reissu meni ihanan leppoisasti eikä hieman kurjaa keliä edes huomannut. Jettikin oli rohkealla päällä liikkeellä, sillä reissun aikana se tollotti maltillisesti vain parisen kertaa niinkin pelottavia asioita kuin kiviä. 

Tallille sai palata oikein hyvällä mielellä. Tämä oli juuri oikea tapa juhlistaa heppahöperön muistamaa vuosipäivää. Oikeasti, kolme vuotta! En varmasti 10.10.2011 Jetin selkään ensimmäistä kertaa noustessani olisi arvannut, että kolmen vuoden päästä ruuna on vuokrahevoseni. Onneksi näin kävi. Jetti on opettanut minulle paljon, ja uskallan kyllä sanoa kehittyneeni sen ansiosta. Hyvä näin, ja treenit jatkukoot!

Porkkanaporkkanasullaonvarmastiporkkanamulleporkkananyt.
Lopuksi vielä älyttömän hyvin onnistuneet kuvat Jetistä. Aioin ottaa siitä tietysti vuosipäivän kunniaksi söpöilykuvan. Harmi vain, että Jetti ehti bongata kuvauspalkintona olleen porkkanan, jolloin se ei suostunut poseeraamaan, vaan touhotti porkkanaa etsien. Se siitä hyvästä ajatuksesta ja kuvasta sitten. Jetti sai lopulta porkkanansa ja minä nämä tärähtäneet, mutta hymyilyttävät otokset.