sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kevyttä jumppaa

Sunnuntaina päätin mennä Jetillä kevyen treenin. Jätin satulan matkasta ja suunnittelin tekeväni niin pohkeenväistöjä kuin avo- ja sulkutaivutuksia jumppamielellä. Arvelin kevyemmän treenin pienellä jumpalla olevan juuri sopivaa sunnuntain puuhaa emmekä olekaan hetkeen jumppailleet Jetin kanssa itsenäisesti. Niinpä oli hyvinkin sen aika.

Pohkeenväistöjä tein käynnissä niin uraa seuraten kuin uralta sisemmäs ja siitä takaisin edeten. Pyrin keskittymään siihen, ettei tahti turhaan hidastu väistöissä, vaan Jetti kulkee niidenkin aikana ihan asiallisesti. Tätä sainkin sitten harjoitella tovin, sillä Jetti tykkäsi aina vähän jarruttaa väistöissä. Vähän puolihuolimattomammin tehtynä sainkin Jetin säilyttämään tahdin paremmin. Ravissa saimme muutamia ihan asiallisia väistöjä ilman, että tahti juuri kärsi. Tuppaan itse keskittymään niin tuhottoman paljon yhteen asiaan, jolloin unohdan huolehtia kaikesta muusta. Jetti reagoi tällaiseen selvästi, mutta ainakin sen kanssa on hyvä treenata tätäkin asiaa. Väistöt uralta sisemmäs ja takaisin sujuivat paremmin kuin uralla tehdyt väistöt. Jostain syystä uraväistöt olivat kinkkisiä. Itselle vaikealta niissä tuntui hallita yhtä aikaa niin etu- kuin takaosa, kun jostain syystä toisella tavalla tehdyissä väistöissä tämä ei tuntunut niin hankalalta, hassua.

Avo- ja sulkutaivutuksia tein vain käynnissä niin uralla kuin keskihalkaisijalla. Molemmissa taivutuksissa huomasin vääntäväni Jetin aluksi aivan vinkkuralle. En vieläkään tunne selästä käsin, milloin hevonen on toivotusti, vaan tuppaan jostain syystä tekemään taivutusliikkeet aina ylilyöden. Näistä kahdesta taivutuksesta sulkutaivutus tuntui tänään helpommalta, vaikka sainkin aluksi hakea palasia kohdilleen. Tahti kieltämättä kärsi molempien taivutusten aikana melkoisesti, mikä kieli selvästi siitä, että ne ovat minulle vielä sen verran vaikeita, etten pysty juuri vaikuttamaan etenemiseen niiden aikana. Sain kuitenkin mielestäni muutamia ihan asiallisia pätkiä ainakin hevosen asennon suhteen.

Avotaivutukset olivat jostain syystä tänään kinkkisiä. En tuntunut saavan Jetin etuosaan oikein kontrollia. Jos sain etuosaa yhtään siirtymään, pullahti takaosa pian perässä. Yritin sitten taiteilla pohkeitani ja ohjasotteitani niin, että olisin saanut niin etu- kuin takaosan halutusti, mutta olipa se melkoisen haastavaa. Tässä vaiheessa viimeistään olisin tarvinnut peilin tai toisen silmäparin kommentoimaan ja korjaamaan menoa, sillä omat keinot alkoivat loppua kesken. Nollasin sitten vähän tilannetta ja yritin vielä muutamia kertoja uudelleen. Ihan oppikirjamaista avotaivutusta emme varmasti saaneet aikaan, mutta varmaan kuitenkin jotain sinnepäin. Avoja ja sulkuja pitäisi kyllä päästä taas treenaamaan opetuksessa. Niin hevosen jumppaamisen kuin oman oppimisen kannalta.

Sen kummempaa en tämän tunnin aikana tehnyt. Loppuraveissa yritin saada istuntaani kohdilleen, sillä tuppasin ravissa aina nojaamaan korostetusti taaksepäin. Välillä tunsin istunnan jämäköityvän, kun sain käännettyä lantion alle ja tuotua rintakehän sen päälle, mutta jokin antoi aina periksi ja kippasin takakenoon. En ilmeisesti saanut oikeita lihaksia pitämään asentoa kasassa, vaan yritin huijata, ja tuloksena oli aina lässähdys lähtöpisteeseen. Ilman satulaa meneminen paljastaa kyllä armotta istunnan ongelmia. Nyt olin aika fiiliksissä siitä, etten kovin usein huomannut puristavani polvillani saadakseni tukea. Sen sijaan kipristin jalkojani aivan kuin ne olisivat olleet jalustimissa, mikä puolestaan jännitti muun istuntani. Kipristely taisi johtua siitä, että sillä tavalla sain tuotua pohkeita vähän lähemmäs hevosen kylkiä. Jos roikotin jalkojani rentoina, ei pohjetuntumasta ollut mitään toiveita, kun en vain taipunut toivotusti. Muuten tasapaino tahtoi olla hukassa niin kuin oli vasta ihan satulankin kanssa mennessäni. Istuntasyyni olisi taas paikallaan samoin kuin itsekuri treenata sitä myös itsenäisesti.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Siirtymiä suuntaan ja toiseen

Perjantaina kävin ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Olin aiemmin jutellut opettajan kanssa kannusten testaamisesta Jetillä mahdollisia tulevia koulukisoja silmällä pitäen ja viritinkin ne tällä kertaa jalkoihin. Ensimmäinen kerta Jetillä niiden kanssa. En odottanut niiden tekevän taikatemppuja, mutta kyllä ne vähän saivat Jettiä herkistymään pohkeelle. Tunnin suurimmaksi ongelmaksi muodostuikin istuntani, joka päätti olla heikunkeikun-fiiliksellä mukana.

Alkuverryttelyn jälkeen tein siirtymiä kaavoilla ravi-seis-peruutus-ravi sekä ravi-seis-peruutus-laukka-ravi. Peruutukset olivat ihan kohtuullisia, vaikka ei niin hyviä kuin parhaimmillaan. Jetti peruutti vasemmassa kierroksessa aika suoraan, mutta oikeassa kierroksessa pyrki vähän lähtemään takaosallaan vasemmalle. Sen sai kuitenkin korjattua pohkeella. Peruutuksesta siirtymiset raviin onnistuivat niin kuin aina eli alussa hieman hitaammin ja sitten vähän näppärämmin. Ravissa Jetti tarjosi muutamia mukavan energisiä pätkiä, mutta menoa jarrutti hajoileva istuntani. Olen ilmeisesti tottunut istumaan Jetin mummoravissa, jolloin olen pulassa oikeasti etenevässä liikkeessä. Keventämällä meno helpottui, mutta yritin sinnikkäästi myös opetella istumaan pätkiä harjoitusravissakin.

Ravi-seis-peruutus-laukka-ravikuvio meni aika pitkälti samoin kuin toinenkin siirtymätehtävä. Peruutukset olivat ok, ja toistojen myötä laukat alkoivat nousta. Ongelmana oli lähinnä oma herpaantuminen ja hitaus laukannostoissa. Joko sorruin tuuppaamaan istunnallani tai jähmetyin pitämään avut paikoillaan. Kumpikaan tapa ei tietenkään auttanut, vaan maltti ja rauhallisuus auttoivat kummasti enemmän. Jetti nosti muutaman kerran oikean laukan sen verran makeasti, että peruutuksen oli täytynyt mennä nappiin noston valmisteluna. Vasemman laukan nostot eivät olleet ihan niin sujuvia, mistä syytän jälleen kerran istuntaani. Kenotan itse valmiiksi jo vasemmalla, jolloin Jetti valuu perässä samaan suuntaan. Pitäisi muistaa erityisesti vasemmassa kierroksessa tarkistaa oman istunnan tasapainoisuus ennen kuin alan pyytää muuta. Se vain tuppaa unohtumaan turhan helposti.

Laukassa tein vielä laukanvaihtoja niin kaksi- kuin kolmikaarisella kiemurauralla. Yritin saada tultua sekä ennen että jälkeen vaihdon suoraan, mikä onnistui vähän niin ja näin. Laukat vaihtuivat ihan näppärästi oikeasta vasempaan, mutta vasemmasta oikeaan takkusi oikein kunnolla. Välillä Jetti jopa mieluummin jatkoi kaarretta vastalaukassa kuin vaihtoi myötälaukkaan. Ihmettelin tätä vähän, sillä yleensä Jetti on tykännyt korjata itsensä myötälaukkaan, vaikka osaa kyllä mennä vastalaukkaakin aika vaivattomasti. Sain muutamia kertoja nohitella ihan hyvin ennen kuin Jetti suostui vaihtamaan laukan oikeaksi. Muutamat vaihdot muistuttivat myös pientä pukin kautta vaihtoa. Jäin sitten miettimään, mahtoiko Jetti olla tavallista jäykempi vai teinkö jotain todella pahasti pieleen. Yleensä vaihdot ovat sujuneet molempiin suuntiin ihan ok. Sain kuitenkin vaihdot paranemaan vähän hankalampaankin suuntaan, mutta kunnon sulavuutta ei tällä kertaa irronnut.

Loppuun ratsastin vielä K.N. Specialin ohjelman läpi ihan vain kertauksen vuoksi. En jäänyt hifistelemään mitään, vaan halusin vain palauttaa ohjelman mieleen. Onneksi en muuten jäänyt hifistelemään, sillä olisin saanut olla loppuillan vääntämässä ohjelmaa parempaan kuosiin. Sen verran höpösti se tuli ratsastettua. Keskeisin ongelma oli oman tarkkuuden puute, sillä seilasin radan vähän miten sattuu. Kulmat olivat vaikka millaisia, loivat kiemuraurat sangen mutkikkaita ja muutenkin reittivalinnat vähän omaperäisiä. Tietenkin virallisen kouluradan puuttuessa sompailin vähän silmävaraisesti menemään, mutta tiedän kyllä hyvin olevani muutenkin vähän huithapeli ratsastamaan tiet tarkasti. Oli kuitenkin kiva huomata, että ohjelma palautui aika kivuttomasti mieleen, ja se vaikutti kaiken lisäksi mukavalta ratsastaa. Seuraavat koulukisat ovatkin reilun kahden viikon päästä, joten oli ihan hyvä aika alkaa sovitella mielikuvituskoulusilinteriä päähän ja yrittää innostua taas kouluvääntämisestäkin. Loppukäynnit menin peltolenkin kautta aluksi satulassa laiskotellen ja loput maasta taluttaen. Päivän treeni oli kiva. Kannukset eivät tehneet ihmeitä, mutta skarppasivat vähän, ja Jetti oli oma itsensä, joten kaikki palaset olivat niin kuin yleensäkin.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kinkkisiä laukanvaihtoyrityksiä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä, jeij! Toivoin mielessäni jotain tolkkua ja taitavaa hyppääjää, vaikka arvelin saavani jonkin kuvaukseen sopimattoman. Mielessä välähti myös, että olisipa hauska hypätä pitkästä aikaa esimerkiksi Epperillä. Lopulta nimeni löytyi ratsulistalta ilahduttavasti Manun kohdalta. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja pääsimme treenaamaan niin ravipuomeja, ravilähestymisiä ponnistuspuomilla höystettynä kuin laukanvaihtoja lävistäjähypyillä.

Alkuverryttelyssä pääsimme ylittelemään suoralla linjalla kahdessa erässä olleita ravipuomeja. Tarkoitus oli saada ravi säilymään tasaisena läpi tehtävän. Aluksi Manu pääsi hidastamaan puomeille, mutta toistojen myötä alkoi ravata ne aika kivasti. Sain oltua puomeilla itse aika rento, mikä taisi auttaa. Välillä tosin rentouden sijaan unohduin matkustamaan, jolloin Manukin tuntui lössähtävän. Muuten tehtävä sujui aika mukavasti, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla ja ottaa tarvittaessa oikeaan aikaan puolipidätteitä. Laukassa verryttelimme tovin niin uralla kuin ympyröillä ja haimme kevyttä istuntaa kohdilleen. Manu eteni ihan mukavasti, mutta olisin saanut ratsastaa sitä kantamaan itsensä edestä ja olemaan vähän lyhyempi.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa kierroksessa ravissa suoraa linjaa, jossa oli ensin ravipuomit, sitten vähän matkan päässä ponnistuspuomilla varustettu ristikko. Tällä kertaa en ihme kyllä ottanut paineita ponnistuspuomeista, vaikka yleensä annan niiden haitata omaa ratsastustani naurettavan paljon siihen nähden, että niiden pitäisi nimenomaan auttaa. Manu liikkui mukavasti eikä hätäillyt, jolloin saimme tultua tehtävän kolmeen kertaan kivan tasaisesti. Mukauduin pieneen hyppyyn sopivasti eikä missään ollut ongelmaa. Neljännellä kierroksella taisin vähän ajatella Manun menevät autopilotilla, jolloin se pääsi vähän valumaan pitkäksi eikä osunut ponnistuspuomille niin hyvin. Tuloksena oli vähän tönkömpi hyppy, jossa Manu valitsi vasemman laukan sijasta oikean. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, kuinka hyvin muut kerrat menivät. Tämän jälkeen tulimme yksittäistä estettä lävistäjällä oikeassa laukassa. Kahdella ensimmäisellä kierroksella se oli ristikko, kunnes kolmannelle kierrokselle se nostettiin pystyksi. Lähestymiset olivat ihan ok, ja Manu liikkui hyvin, mutta yhtään vaihtoa hypyssä emme saaneet tehtyä. Sorruin lopussa kokeilemaan ylijohtamistakin, mutta sekään ei auttanut. Manu ei ole laukanvaihtoautomaatti edes hypyissä, mutta asia jäi siitä huolimatta kaivelemaan.

Viimeisenä tehtävänä tulimme kahta lävistäjäestettä kahdeksikolla aloittaen vasemmasta laukasta. Alussa tehtävässä oli ponnistuspuomit apuna, kunnes lopuksi ne otettiin pois. Tehtävän aikana saimme kerran puolivahingossa vaihdettua vasemman laukan oikeaksi hypyssä, kun sain ponnistuspaikkapaniikin ja törkkäsin Manua hyppäämään kauempaa. Ruunareppanalla menivät pasmat sekaisin, ja se pisteli jalkansa ponnistuspuomille miten sattuu, ja laukka vaihtui hypyssä aika vahingossa. Manu ei tykännyt tyrkkäyksestäni yhtään ja kiihdytti vähän esteen jälkeen. Sittenpä opettaja ohjasikin meidät ympyrälle hakemaan laukkaa lyhyemmäksi. Jäin pidättämään liikaa ohjalla, jolloin Manu pudotti raville. Taas jouduimme sakkoympyrälle, jonka aikana sain oikean laukan nostettua takaisin. Toisella kerralla laukka vaihtui sujuvasti ensimmäisessä hypyssä vasemmasta oikeaksi ilman sen suurempaa säätöä. Oikeaa laukkaa emme harmillisesti saaneet vaihdettua tehtävän aikana kertaakaan hypyssä vasemmaksi, vaan se piti korjata aina ravin kautta.



Loppuraveissa Manu oli taas hetken sitä mieltä, että ravissa kuuluu kipittää vauhdilla ennen kuin sain sen uskomaan, että rauhallisempikin meno käy hyvin. Manulla oli kyllä kiva hypätä, vaikka vaihtumattomat laukat jäivätkin kaivelemaan. Muuten se oli mukavan tolkku ja tasainen, ja sen kanssa sain keskittyä miettimään hyvin omaa menoani. Tunnin onnistumiset olivat ehdottomasti ravilähestymiset ponnistuspuomilla varustettuna, sillä yleensä olen häseltänyt ne ihan höpöiksi. Manu tuntui hanskaavan oman osuutensa niin hyvin, ettei minun tarvinnut alkaa huolehtia mistään ylimääräisestä. Tuumasinkin opettajalle tunnin päätteeksi, että mieluusti hyppäisin Manulla toistekin. Onhan se tallin ratsuista osaavimpien hyppääjien joukossa, joten sillä treenaisi mielellään. Siihen on tosin moni muukin tietysti mieltynyt, mutta enköhän taas joskus pääse sillä uudelleen hyppäämään.

Videoista kiitos Alekseille!