sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Hitaudesta nauttimista

Sunnuntaina lähdimme Kaisan kanssa maastoon. Minä menin Pavella ja Kaisa Vakella. Kieltämättä viime kerran turhan jännä maasto sekä parit putoamiset saivat jännittämään reissua. Asiaa ei auttanut se, että ratsumme olivat jo tarhasta haettaessa vähän pöllöllä tuulella. Päätimme ennen maastoa käydä humputellemassa tovin kentällä ajatuksena rentouttaa ratsujamme vähän. Pave olikin kentällä aika laiska eikä tuntunut näkevän sapelihammastiikereitäkään.

Kävimme kiertämässä tutun lenkin metsäpolkua ja sänkipeltoa pitkin tielle, kankaiden läpi toiselle tielle ja siitä lentokenttäreittiä pitkin tallille vielä pätkän tietä taittaen. Kankailla otimme rauhallisen, mutta pitkän laukkapätkän, joka meni hyvin. Pidin vauhdin aluksi tietoisesti rauhallisena. Kun aloin luottaa Paven pysyvän hyppysissä, annoin sen laukata sujuvammin. Tieosuuksilla Vake suojeli meitä autoilta, joita kohtasimme ihanasti muistaakseni vain kaksi. Pave otti autot aika lunkisti, joten jospa se alkaisi taas tottua niihin.

Vaikka maastoreissu alkoikin hieman jännittyneissä tunnelmissa, pääsimme palaamaan tallille hyvillä ja rennoilla mielillä. Olipa kiva käydä ratsastamassa ilman muksahteluita ja hevosen päättömiä kirmailuja. Minähän tunnetusti siedän hitailua paljon paremmin kuin säntäilyä, joten sisäinen puskaratsastajani oli päivän reissuun oikein tyytyväinen.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Muksis osa 2

Tiistaina oli Pian estetunnin vuoro. Menin tunnin Pavella ja jaoin sen kolmen muun ratsukon kanssa. Alkuverryttelyssä teimme siirtymisiä ja kiemuroita sekä ravasimme puomeja. Laukkaa työstimme sopiviin kohtiin. Pave oli ihan ok, ja yritin keskittyä ratsastamaan pohkeella unohtamatta tuntumaa.

Hyppelimme yksittäisiä tehtäviä ennen rataa. Tehtävinä tulimme muun muassa ponnistuspuomeilla varustettua pystyä sekä okseria. Ponnistuspuomit vähän sekoittivat pakkaa, mutta kun laukka oli kunnossa enkä tuupannut Pavea, pääsi se tehtävän hyvin. Okserihypyille sain hakea napakampaa laukkaa ennen kuin hypyt tulivat sujuvasti. Hyppelimme myös kolmen esteen kiemuraa. Laukat eivät aina vaihtuneet enkä saanut niitä nopeasti korjattua, mutta hypyt olivat ihan ok. Täytyy kuitenkin opetella tekemään ne siirtymiset alaspäin nopeammin laukan korjaamista varten. Tehtävillä keilasimme taas tavallista enemmän, mikä kieli siitä napakkuuden puutteesta.

Yhtenä ratana hyppäsimme okserin ja kahden pystyn kiemuran, okserin toisesta suunnasta ja siitä viidellä askeleella kahden askeleen sarjalle jatkaen ja loppuun vielä ponnistuspuomein varustetun pystyn. Kolmen hypyn kiemura meni kohtalaisesti. Toiseen kertaan tultu okseri ylittyi vähän pienellä hypyllä, jolloin viiden askeleen sijasta tulimme sarjan a-osalle kuudella askeleella. Ponnistuspaikka ei osunut ihan kohdilleen, mikä taisi viedä herneen Paven turpaan. A-osan hypyn jälkeen se livahti tuosta noin vain oikealle porttia kohti. Minähän tunnollisesti vielä satulasta irti ollen jatkoin suoraan. Ja taas löysin itseni maasta. Tällä kertaa ehdin moukkamaisesti kirota ääneen, kun tajusin putoavani. Että tympäisi pudota taas! Vaikka eipä tuossa mitään saumoja ollut pystyä kyydissä, kun Pave karkasi ihan varoittamatta. Saimme hypättyä radan loppuun muksahduksen jälkeen kohtalaisesti, vaikka taas aloin enemmän jännittää kuin ratsastaa.

Hyppäsimme vielä toisen radan, jonka pyysin oman itsevarmuuteni keräilemiseksi meille helpotettuna. Niinpä tulimme yksittäisen pystyn, kahden askeleen sarjan, viiden askeleen suoran linjan sekä yksittäisen okserin. Rata meni kohtuullisesti, vaikka himmailinkin menemään. Aloin tietysti jännittää Paven viurahtelevan vielä toistekin omille teilleen. Sitä se ei onneksi tehnyt, ehkä sain liimattua itseni niin vakaasti sen ympärille. Loppuun saimme hypätä vielä pari kertaa yksittäistä okseria kunnon laukkaa hakien. Aluksi rytmi oli edelleen hukassa, mutta lopulta saimme yhden asiallisen hypyn, joka päätti tunnin hyppelyt.

Ei kyllä tee hyvää pudota näin tiheään tahtiin, ei henkisesti eikä fyysisesti. Ärsyttää, kuinka helposti näytän nykyisin putoavan. Vielä enemmän ärsyttää se, että tunnen jännityksen ja pelon hiipivän aina vain enemmän esiin. Olen arka ratsastaja ja aika kehno tsemppaamaan itseäni henkisesti. Toisaalta toivon voivani kääntää tämän sisuuntumiseksi: opettele olemaan siellä satulassa sen verran tasapainossa, ettei joka mutkassa tarvitse olla syömässä hiekkaa.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Innolla esteille

Maanantain tunnilla pääsimme hyppäämään. Sain ratsukseni Silviiran, joka oli huilinut edellispäivän kisat. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja hyppäsimme verryttelyhyppyjen lisäksi kisaradan perusvaiheen. Silviira oli köpötellyt alle puolen tunnin talutuksen, joten se oli mukavasti lämmennyt hommiin. Alkuverryttelyssä kävimme aika pikaisesti kaikki askellajit läpi. Silviira eteni ihan hyvin ja sopivan reippaasti.

Verryttelyhypyt otimme ympyrälle. Oikeassa kierroksessa tulimme pystyä, vasemmassa okseria. Minulla kesti pari hyppyä muistaa taas Silviiran laukka samoin kuin sen hyppytyyli. Sitä ennen esitimmekin pari pellehyppyä, joissa minä olin lähdössä hyppyyn askelta ennen, Silviira taas tuli askeleen perässä. Okserin ohi Silviira kehtasi pujahtaa kerran vasemmalta. Tunsin lähestymisessä sen arpovan jotain ja yritin tilkitä pakoreitit. Vaan pienen mutkittelun seurauksena Silviiralle avautui pakotie vasemmalle, minkä se käytti hyväkseen. Ennen rataa tulimme vielä kahden askeleen sarjan. Silviira pääsi senkin a-osasta livahtamaan vasemmalta ohi, kun kuski jäi tollottamaan muka isolta näyttänyttä b-osaa. Olihan se varmaan 65 senttiä, hah! Niin se mukavuuskorkeus vaihtuu ratsusta mukaan. Kahden askeleen väli vaati hieman venyttämistä, mutta Silviira selvitti sen hienosti.

Kisojen ratapiirros. © Nora
Sitten hyppäsimmekin jo radan, joka oli edellispäivän kisojen perusrata eli esteet 1–8. Silviira oli syttynyt tunnin hypyistä ja laukkasi sangen reippaasti menemään, esteitä kohti jopa vähän innostuen. Pyrin olemaan latistamatta sen intoa, mutta samalla saamaan sitä hieman tasaisemmaksi. Ykkönen ja kakkonen menivät hyvin, mutta kakkosen jälkeen jouduin korjaamaan laukan erikseen. Silviira ennätti tässä korjauksessa siirtyä käyntiin saakka, jolloin sain aika vauhdilla yrittää viritellä sen laukkaan kolmosta kohti. Kolmosen taisimme mennä lopulta ravin ja laukan välimuodossa yli. Kolmosen ja nelosen suoralle linjalle tulikin tästä johtuen viiden askeleen sijasta kuusi, mutta askeleet olivat tasaisia. Viitonen ja kuutonen menivät hyvin. Kahden askeleen sarjan a-osalle tuli vähän pieni hyppy, joten komensin Silviiran äänellä venyttämään välin kuitenkin kahdella askeleella, minkä se teki hyvin. Kasille tulimme vielä vauhdikkaasti ja senkin puhtaasti ylittäen. Ratakorkeus oli hurjasti noin 60 senttiä, mutta silti puhtaasta suorituksesta tuli hyvä mieli. 

Loppuun saimme tulla pari kolme kertaa vasemmassa laukassa yksittäiselle okserille, joka oli selvästi takakorkea (korkeimmillaan 75 senttiä). Ideana oli saada Silviiran takajalkojen tekniikkaa paremmaksi. Nyt se vetää niitä mahan alle suppuun sen sijaan, että avaisi ne taakse. Silviiran kanssa puomit kolisevatkin yleensä takajalkakosketuksista. Silviira hyppäsi okserin joka kerta rohkeasti ja helposti sekä paransi samalla omaa hyppytyyliään. Näihin onnistumisiin kelpasikin lopettaa tunnin hyppelyt.

Olen ehkä joskus maininnutkin, mutta Silviira on yksinkertaisesti niin kiva! Se tuntuu myös alkavan löytää estetamman sisältään, mikä tietysti lisää sen pisteitä. Nyt vain lisää koulu- ja puomitreeniä, niin esteetkin alkavat varmasti sujua aina vain näppärämmin. On se vain mukavaa, kun tallissa on tällainenkin treenikaveri.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Petrausta toisessa luokassa

Sunnuntaina vuorossa oli kotiestekisat. Meillä Paven kanssa oli tahkottavana luokat 80 ja 90 senttiä, molemmat samalla radalla sekä arvostelulla, joka oli 367.2.

Verryttelykaavani alkaa olla Paven kanssa sama. Sileällä käyn perusasiat (ratti, kaasu ja jarru) läpi ja hyppyjä otan mahdollisimman vähän. 80 sentin verryttelyssä taisinkin tulla pystyn kahdesti ja okserin kerran. Ne sujuivat asiallisesti, ja Pave hyppäsi luottavaisin mielin. 90 sentin verryttelyssä otin hyppyjä viisi: yksi ristikolle, kaksi pystylle ja kaksi okserille. Pave lakkasi nyt hieman kuuntelemasta estettä kohti tultaessa, mutta hyppäsi silti reippaasti ja positiivisen askeleen kautta. Olin suunnitellut pitäväni hyppymäärän noin kolmessa, mutta jouduin ottamaan pari lisähyppyä, jotta sain pidettyä Paven niissä kuulolla.

80 sentin radalle lähdimme vasemmassa laukassa. Ykkönen ylittyi ihan hyvin, samoin kakkonen. Ratsastin tien kolmoselle huolimattomasti, jolloin lähestyminen ei ollut paras. Laukka sammui hieman, jolloin kolmosen ja nelosen suora linja viidellä askeleella jäi meille pitkäksi. Pave kuitenkin venytti itsensä hyppyyn viidennen askeleen jälkeen eikä survonut miniaskelta. Viitosen ja kuutosen linja meni kohtuullisesti, samoin seitsemäntenä ollut kahden askeleen sarja. Edessä oli enää ensimmäisen vaiheen viimeinen este eli kasi. Se ylittyi hyvin, ja sain pidettyä suunnitelmieni mukaan Paven vasemmassa laukassa.

Pysyimme laukassa ja saimme sopivasti lähtömerkin toiseen vaiheeseen. Sen ensimmäiselle esteelle eli ysille ajauduimme liian lähelle, jolloin siitä lähti puomi mukaan. Pave oli napannut väärän laukan, jota en lähtenyt korjaamaan (äly hoi). Niinpä puksutimme kaarteen kympille vastalaukassa. Kuten arvata saattoi, tuli kympille töksähtävä, mutta puhdas hyppy. Laukka oli kuitenkin aivan sammunut enkä saanut Pavea hereille, jolloin matelimme yhdelletoista, tulimme liian lähelle ja otimme siltäkin puomin mukaan. Jopa vaihtui laji lennosta keilaukseksi! Tämän jälkeen onneksi heräsimme vähän ja vaikka emme liidelleet, ylittyi kahdentenatoista ollut kahden askeleen sarja asiallisesti ja puhtaasti samoin kuin toisen vaiheen viimeinen este eli kolmetoista.



Tuloksena 80 sentin radalta siis toiselta vaiheelta kahdeksan virhepistettä. Tulipa möngittyä ja keilattua, hoh. Jotenkin oma otteeni oli hukassa enkä ratsastanut kovin energisesti, mikä välittyi Paveen. Tällä tuloksella sijoituksemme oli 14/28. Pavelle kiitokset siitä, että se kuitenkin hyppäsi jokaisen esteen, vaikka se varmasti vähän lisäponnisteluita vaati.

90 sentin radalle lähdin vähän sisuuntuneemmin mielin. Nyt lajinamme olisi esteratsastus, ei keilaus! Lähdimme taas liikkeelle vasemmassa laukassa. Ykkönen ylittyi hyvin, samoin kakkonen, vaikka ponnistuspaikka jäi aavistuksen kauas. Kolmoselle Pave lähti rohkeasti positiivisen askeleen kautta ja ylsi neloselle helposti viidellä askeleella. Viitosen ja kuutosen linja meni yhtä hyvällä etenemisellä. Seiskana olleen sarjan a-osalle Pave lähti taas reippaasti, mutta mahdutti kaksi askelta helposti väliin. Edessä oli taas ensimmäisen vaiheen viimeinen este pitkällä lähestymisellä. Pave pääsi hieman venymään siinä, jolloin se joutui jarruttamaan askelta ennen hyppyä, mutta pääsi nousemaan hyppyyn vielä hyvin ja ylittämään esteen puhtaasti.

Kaarsin taas vasemmalle, mutta jouduin korjaamaan laukan ravin kautta vasemmaksi. Sen aikana saimmekin lähtömerkin ja aloitimme toisen vaiheen. Toisen vaiheen ensimmäinen este eli ysi ylittyi hyvin. Pave pysyi myötälaukassa. Olin päättänyt kiertää pidemmät tiet, sillä tavoitteenani oli hyvä ja puhdas suoritus. Pave laukkasi hyvin, mutta ohjaamisessa oli pientä viivettä. Pave tuntui katselevan muita esteitä ja pohtivan, mikä niistä olisi kiva hypätä. Hyppäsimme kuitenkin seuraavaksi kympin, joka ylittyi hyvin. Yksitoista meni myös asiallisesti. Olimme sen jälkeen väärässä laukassa, mutta luotin Paven selvittävän itsensä oikeaan laukkaan, kun se eteni riittävästi. Niinpä se esittikin puhtaan vaihdon kaarteessa, mutta kompuroi sen jälkeen hieman. Laukan rytmi katosi, ja tulimme kahdentenatoista olleen kahden askeleen sarjan a-osalle lähelle. En tuupannut, mutta rohkaisin äänellä, jolloin Pave sai ylitettyä a-osan rauhassa. B-osan ponnistuspaikka jäi pienemmän hypyn takia kauemmaksi, mutta jälleen äänellä rohkaisemalla Pave selvitti senkin. Pave kolautti huonojen paikkojen takia molempia puomeja, mutta onneksi vain kevyesti. Edessä oli vielä pitkä lähestyminen viimeiselle esteelle. Päästin Paven laukkaamaan vähän sujuvammin eteen, ennen himmailisi ja hyydyttäisi vauhtia. Pave laukkasi hyvin ja bongasi esteenkin ajoissa, jolloin se ehti itse hieman säätää askelta ennen hyppyä ja ylittää viimeisenkin esteen puhtaasti.



Jes, tavoite saavutettu! 90 sentin radalla saimme petrattua selvästi, ja se oli aika sujva. Hyvä Pave! Omassa ratsastuksessani olin tyytyväinen siihen, etten hätäillyt, vaan omasta mielestäni olin Paven tukena ja rohkaisin pohkeella tai äänellä tarvittavissa kohdissa. Pave pääsi tekemään oman osuutensa rauhassa, jolloin se sai väläytellä osaamistaan. On se vain näppärä!

Kisapäivä oli virhepisteistä huolimatta mukava ja opettavainen. Oli kiva nähdä, että saan petrattua toiselle radalle, kun vain niin päätän. Oli myös mukava huomata, että enimmät jännitykset katosivat toiseen rataan mennessä. Keskittyminenkin paranee silloin kummasti. Pave ansaitsi tänään taas taputukset. Hyvin se veti, vaikka kuski olikin vähän ensimmäisellä radalla ulalla. Ensi kerralla taas paremmalla otteella jo ensimmäiselle radalle!

Videoista kiitos Kaisalle ja ratapiirroksesta kiitos Noralle!

lauantai 17. syyskuuta 2016

Pillahtaminen maastossa

Lauantaina lähdimme Noran ja Kaisan kanssa maastoon. Pave sai siis turvahevosikseen Hempan ja Vaken. Suunnitelmissa oli rauhallinen maasto seuraavan päivän kisoja ajatellen.

Käveleskelimme uuden reitin pellon ja metsän läpi, jolloin saimme vältettyä alun tieosuuden. Ylitimme tien ja olimmekin jo lentokenttäreitillä. Sen jälkeen taitoimme tiepätkän ravissa, kunnes pääsimme jo kankaille. Siellä oli tarkoitus ottaa yksi rauhallinen laukka. Alku lähti ihan hyvin, mutta sitten Pavella keitti. Se nakkasi kaksi kunnon pukkia, joista toinen lennätti minut kaulalle. Siitä se sitten kirmaili kierroksen polulta metsään poiketen. Edelleen laukassa ja minä kaulalla roikkuen puihin törmäämistä ja oksiin tarttumista peläten. Säikähdin niin pahasti, kun Pave ei jarruttanut enkä saanut itseäni pystyyn, että pillahdin ihan itkuun. Sain lopulta tarrattua Pavea tiukasti kaulasta, ja se tajusi viimein pysähtyä. Pääsin kampeamaan itseni ylös ja puhaltelemaan turhan jännän hetken tutinoita ulos. Asiaa ei voinut jättää siihen, ja niinpä vaihdoimme järjestyksen siten, että Pave oli keulilla seuraavan laukkapätkän. Jopa loppui ruunalta kekkulointihalut, kun joutui johtamaan porukkaa. Tämä laukkapätkä menikin asiallisesti.

Loppumatkan kävelimme ja ravasimme. Kohtasimme myös pari autoa, mutta Pave otti ne hyvin. Sen sijaan vastaan talutuksessa tullut hevonen oli säikähdyksen arvoinen. Enpä osannut odottaa tätäkään. Sen jälkeen pääsimme tallille ilman uusia tilanteita. Olipa taas tunnepitoinen maasto. Toivon todella, että Pavella on vain syysvirtaa eikä se oikeasti suunnittele alkavansa pelleillä maastossa jatkossakin. Juuri kun olin edellispäivänä ylistänyt Pavea siitä, ettei se pukittele. Ei saisi nuolaista ennen kuin tipahtaa ja silleen. No, parempi onni ja maastoreissu ensi kerralla!