maanantai 26. kesäkuuta 2017

Hyvällä tavalla vastoin odotuksia

Maanantain tunnilla oli koulua viiden ratsukon voimin. Olin toivonut ratsukseni pitkästä aikaa Masan, ja toive meni läpi. Nyt sen kanssa tuli vasta seitsemäs kerta, ja viimeksi olen mennyt sillä joulukuussa. Tunnilla pääsimme treenaamaan kulmia pohkeenväistöjä apuna käyttäen.

Alkuverryttelyssä työstimme kaikissa askellajeissa vähän lyhyempää ja pidempää askelta. Masa tarjosi kohtuullista muotoa, mutta tuppasi vähän sukeltelemaan kuolaimen alle ja sitä myöten valumaan etupainoiseksi. Keskityin sitten kantamaan käsiäni ja istumaan satulassa takapenkkiajatuksella. Masa teki lyhennykset ja pidennykset hieman vaatimattomasti. En halunnut pusertaa sitä, jotta sen liike ei kadonnut kokonaan. Olinhan ennen tuntia leimannut Masan kuntopyöräksi, jonka kanssa hommia saisi huhkia hiki kypärässä. Vaan olinpa mukavasti väärässä. Vaikka Masa ei mikään liitokavio ollutkaan, alkoi se vähän heräillä tekemään muutoksia askeleeseen niin käynnissä kuin ravissa. Lyhennykset olisin saanut ratsastaa tarkemmin, jotta Masa olisi lähtenyt niistä enemmän itsestään pidentämään askelta. Nyt lyhennys ei mennyt aivan läpi, jolloin sain ratsastaa Masan pidennykseen pohkeella. Laukassa Masaa sai vähän nohitella, mutta kohtuullistakin liikettä alkoi löytyä. Pontevuutta olisi saanut lyhyemmässä laukassa olla edelleen enemmän.

Verryttelyn jälkeen siirryimme tunnin pääkuviolle eli kulmien ratsastamiseen pohkeenväistöjä apuna käyttäen. Ideana oli ratsastaa kulma tavallisesti, mutta tehdä heti sen jälkeen pari askelta pohkeenväistöä uralta keskemmäs. Näin hevosia suoristettiin estämällä niiden mahdolliset aikeet valua ulos. Tehtävää tulimme kaikissa askellajeissa, joskin laukassa teimme pohkeenväistöt vain pitkät sivut aloittavien kulmien jälkeen. Masa teki väistöt molempiin suuntiin kivasti. Jos helpompi suunta pitäisi sanoa, niin kaipa se oli väistäminen oikealle. Väistöt vasemmalle lähtivät myös, mutta niissä en saanut Masaa asettumaan niin selvästi. Varsinainen väistö siihenkään suuntaan ei tuottanut ongelmia, ja Masa oli sangen kevyt väistätettävä. Välillä sain jopa varoa väistättämästä liian isosti, jotta Masa ei lähtenyt väistöön takaosa edellä. Kulmat sujuivatkin aika mukavasti, ja sain enemmänkin kiinnittää huomiota siihen, että Masa eteni käynnissä ja ravissa. Välillä se tuppasi jäämään haaveilemaan, mutta reipastui kyllä pyynnöstä. Ainakin toviksi.

Laukassa saimme kiinnittää vielä enemmän huomiota siihen, että ratsastimme erityisesti lyhyillä sivuilla koko tilan emmekä kurvanneet liian aikaisin. Tämä onnistuikin meiltä Masan kanssa molemmissa suunnissa mukavasti. Vasemmassa laukassa sai ehkä vähän enemmän vartioida sitä, ettei Masa katkaissut kulmaa omin lupineen. Muutoin Masa väisti laukassakin asiallisesti, ja meno oli sangen helppoa. Masa keräsi kyllä tällä tunnilla pisteet kotiin. Vaikka se ei liidellytkään, oli se kaukana tervakaviosta. Eteneminen oli ihan kohtuullista, ja ennen kaikkea Masa antoi ratsastaa itseään oikein mukavasti ja teki pyydetyt asiat tunnollisesti.

Loppuravissa pyörittelimme vielä koko kentän kahdeksikkoa. Huolehdin vielä Masan hyvään raviin, jota se tarjosikin aika helposti. Sitten annoinkin Masan venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Olipa kiva tunti ja ennen kaikkea kiva Masa! Ihan turhaan maalailin piruja seinille ennen tuntia. Ei Masa ollut yhtään niin tahmea kuin muistelin ja kuvittelin. Kyllä sitä sai vähän nohitella, mutta ei mitenkään mahdottomasti. Toki sitä olisi saanut prässätä enemmän, mutta toisaalta nyt onnistuin olemaan pusertamatta ja punkematta, mikä varmasti sai Masan pysymään liikkeellä. Tunnista ja ratsusta jäi oikein kiva mieli. Pitääpä toivoa, että samanlaisen Masan kyytiin pääsee toistekin.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Aikaa ajatella ja korjata

Sunnuntaille tarjolle tuli estetunti ja olihan sille osallistuttava. Ratsukoita oli yhteensä kolme, ja ratsukseni sain Gian. Alkuverryttelyssä kävin askellajit itsenäisesti läpi. Pyrin ratsastamaan Giaa alusta alkaen vähän pyöreämpää menoa tavoitellen. Onnistuin saamaan sellaista matalahkoa pyöreyttä, mutta en saanut viriteltyä Giaa ryhdikkään pyöreäksi. Giaa sai myös hieman nohitella, mutta laukassa meno alkoi jo sujua.

Tunnilla hyppäsimme muutamat yksittäiset tehtävät, kunnes tulimme niiden pohjalta kasatun radan kahdesti. Yksittäisinä tehtävinä tulimme ympyrällä pystyä, kaarevia linjoja kahdeksikolla ja askeleen sarjaa. Tehtävät menivät hyvin, ja laukanvaihdot onnistuivat joko suoraan hypyissä tai lennosta pian hypyn jälkeen. Muuten sain kiinnittää huomiota siihen, että ratsastin Giaa myös ennen ja jälkeen esteitä. Gia kun pääsi vaivihkaa vähän pitenemään, jolloin ponnistuspaikat ajautuivat hieman lähelle. Tsemppasin myös käsien rentouden kanssa.

Lopuksi hyppäsimme noin 70 sentin radan kahdesti: kahden pystyn suora linja, okserin ja pystyn kaareva linja, askeleen sarja sekä pystyn ja kavaletin kaareva linja. Ensimmäiselle kierrokselle lähdimme aavistuksen hitaassa laukassa. Tämä aiheutti kaksi liian lähelle tullutta ponnistuspaikkaa, joista Gia joutui melkein kiipeämään hyppyihin. Hyvää oli kuitenkin se, että tajusin noiden tilanteiden jälkeen ratsastaa laukkaa hieman eteen, jotta eteneminen löytyi taas emmekä jääneet himmailemaan liikaa. Laukanvaihdot tulivat jälleen joko suoraan hypyissä tai nopeasti lennosta niiden jälkeen korjaten.

Toiselle kierrokselle tajusin lähteä selvän korjausajatuksen kanssa: Giaa pitäisi muistaa ratsastaa pohkeella, mutta olla päästämättä edestä pitkäksi. Lisäksi päätin yrittää muistaa tehdä radan aikana pieniä tarkistuksia, että Gia pysyi kuulolla. Rata menikin nyt tasaisemmin, vaikka aloitin sen häröilemällä suoran linjan ykköseltä kakkoselle. Yritin tulla sen nyt toivotusti viidellä, kun ensimmäisellä kierroksella laitoimme siihen kuusi. Ponnistuspaikka ykköselle ajautui kuitenkin hieman liian lähelle enkä saanut Giaa venyttämään, vaikka pyysin sitä hypyn jälkeen eteen. Saimme kuitenkin rytmistä kiinni, ja väli meni kuudella askeleella ihan ok. Tämän jälkeen tsemppasin paremmin, ja loppurata sujui asiallisesti. Kivaa oli se, kuinka ehdin ajatella ennen estettä sekä tehdä tarvittavia korjauksia heti hypyn jälkeen. En jäänyt siis miettimään pelkästään tulevaa hyppyä, vaan muistin ratsastaa esteiden välissä. Mukava onnistuminen, sillä joskus tuntuu, ettei radalla ehdi ja muista edes hengittää.

Loppuun saimme tulla vielä suoran linjan nyt viimein sillä viidellä askeleella. Yksittäisenä tehtävänä sain keskittyä vain siihen, jolloin hain Gian heti sopivaan laukkaan. Ponnistuspaikka ykköselle tuli nyt hyvään kohtaan, ja pienen kannustuksen kera Gia meni välin kepoisasti viidellä askeleella. Siihen päättyivät tunnin hyppelyt, ja loppukäynnit kävimme käppäilemässä peltolenkin kautta. Tunnin jälkeen oli taas ilo huomata se, etten ollut jännittänyt tunnin aikana ollenkaan. Sen sijaan tunsin olevani tutuilla vesillä ja kaiken huipuksi nautin hommasta. Gian kanssa on kyllä ilo hypätä. Se on niin konkari siinä hommassa, että kuskikin voi kuvitella osaavansa jotain.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Matkalla oikeaan suuntaan

Myös sunnuntaina kävin ratsastamassa Tupun itsenäisesti. Sateinen aamu muuttui sopivasti poutaiseksi tallille päästyäni, ja aiemmin kuivaksi ja pölyäväksi päässyt kenttä oli oikein hyvässä kunnossa. Olosuhteet treenille olivat kohdillaan. Treeniaiheitakin olin miettinyt etukäteen: luvassa oli loivia kiemuroita, kolmikaarisia kiemurauria sekä ympyröitä asetuksia ja tasaisuutta niillä hakien.

Aloitin työstämällä tovin käynnissä ja ravissa loivia kiemuroita sekä S:n muotoista vaihtouraa, jota tahkosin kahdeksikkona. Sillä kuviolla pyrin muistamaan volttien välissä olleen suoristuksen. Jatkoin edelleen Tupun pehmittelyä erityisesti vasemmalle sekä oman istuntani pitämistä paremmin suorassa ja niin sanotusti takajalkojen päällä. Tupu malttoi molemmilla tehtävillä hyvin. Kaarteet ja voltit vasemmalle tuntuivat sujuvan vähän edelliskertaa pehmeämmin. Kaarteissa ja volteilla oikealle yritin taas muistaa pitää ulko-ohjan tuntumalla ja tarvittaessa vähän suoristamaan sillä, mikäli Tupu yritti kenottaa oikealle liikaa. Vasenta asetusta hakiessani käytin taas apuna sitä, että annoin ulko-ohjasta tarvittaessa aina vähän periksi. Oikea käteni on vahvempi käteni, ja se tykkää monesti roikkua ohjassa ihan omin lupineen. Vasen käteni puolestaan on heikompi ja tuppaa toisinaan unohtamaan, että silläkin olisi oma tonttinsa hoidettavana. Siksipä ehkä oikea kierros on asetusten suhteen minulle helpompi. Osaan ottaa ja päästää sisäkädelläni, kun taas vasen käteni sisäkätenä on hidas.

Seuraavaksi tulimme ravissa kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohtiin tein askeleen lyhennyksiä. Alussa sain haeskella lyhennyksissä Tupua kuulolle lähinnä muistamalla käyttää istuntaa enemmän. Sen jälkeen Tupu hoksasi tehtävän idean aika hyvin. Niinpä sen sai useimmiten lyhentämään askelta istunnalla jarruttamalla. Tein lyhennystä aina sen ajan, että Tupu selvästi hyväksyi sen eikä yrittänyt hiippailla itse menemään. Läpi menneiden lyhennysten jälkeen Tupu palasi sujuvampaan raviin ihan vain päästämällä. Siitä olikin hyvä tarkistaa, oliko lyhennys mennyt läpi vai ei. Kivaa tehtävällä oli se, kuinka helposti Tupu parhaimmillaan teki lyhennyksiä ja kuinka tasaisesti se palasi siitä vähän isompaan raviin. Mitään kovin suuria muutoksia en ravin sisällä tehnyt, mutta vähän kuitenkin.

Laukassa päädyin testaamaan loivia kiemuroita. Oikeassa laukassa Tupu lähti loivalle kiemuralle käännyttäessä kiihdyttämään. Sen seurauksena Tupun tasapaino petti keskikaarteessa, mistä seurasi pudotus raville. Tupu tarjosi siinä sitten vastineeksi kaarteeseen nähden myötäistä laukkaa eli varsinaiseen kierrokseen nähden väärää. Tajusin pitää Tupun paremmin hyppysissä kiemuralle lähdettäessä, niin se ei päässyt vyörymään sille. Tämän jälkeen kuvio sujuikin paremmin. Vasemmassa laukassa Tupu ei rikkonut kertaakaan raville, mutta pieni vastalaukkakaarre tässä suunnassa tuntui ehkä hieman hankalammalta kuin oikeassa laukassa. Tupu kuitenkin malttoi siinä paremmin eikä syöksynyt kiemuralle. Kiemuroiden päätteeksi työstin muutaman kierroksen verran laukkaa molempiin suuntiin pääty-ympyrällä. Oikea laukka sujui hyvin, mutta sitäkin enemmän ilahdutti vasen laukka, jossa Tupu tarjosi rentoja ja pyöreitä hetkiä. Olisin ehkä kaivannut pientä pontevuutta lisää, mutta olin tyytyväinen tasaisuuteen.

Loppuravissa hain vielä tasaisuutta pyörittelemällä ympyröitä molempiin suuntiin. Laukan jälkeen Tupu oli ensin hieman kiireinen, mutta alkoi tasoittua siitä. Loppuun saimme asiallisia ravipätkiä molempiin suuntiin, ja huomasin myös vasemman kierroksen sujuvan aika kivasti. Loppukäynnissä Tupu oli jälleen ihanan kevyt ja ryhdikäs ihan itsestään. Siihenpä oli kiva päättää treeni. Tunnissa hyvää oli se, että kuvittelen istuneeni itse nyt vähän suorempana. Se toivottavasti vinkkasi Tupullekin siitä, mitä olimme tänään hakemassa. Muutenkin Tupu oli tänään selvästi tasaisempi. Tupun kanssa on kyllä kiva etsiä yhteistä säveltä. Minusta vähän tuntuu tai ainakin toivon kovasti, että olemme askel kerrallaan matkalla oikeaan suuntaan.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Havaintoja hiihtämisestä

Lauantain estetunnin jälkeen ratsastin vielä Tupun itsenäisesti. En tehnyt mitään tiukkaa treenisuunnitelmaa, vaan päätin tehdä vähän sitä sun tätä. Se sisälsi tänään asetusten työstöä ympyröillä ja kolmikaarisella kiemurauralla sekä muutamia pohkeenväistöjä ja siirtymisiä peruutuksen ja ravin välillä.

Keskityin pyörittelemään aika paljon ympyröitä vasemmalle. Se suunta minulla on useimpien hevosten kanssa hankalampi, kiitos vinkkarallaan olevan kroppani. Keskityinkin suoristamaan itseäni vasemmalta keskemmäs satulaa. Erityisesti oli taas kamala huomata, miten ylävartaloni oikein kiertyy oikealle. Istuntakorjausten ohella asettelin Tupua sinnikkäästi vasemmalle. Korjasin myös tarvittaessa sen etuosaa vähän vasemmalle, jos minusta tuntui, että se pyrki liikaa oikealle. Aktiivisempi eli oikea käteni tykkäsi tällä kertaa roikkua ulko-ohjassa kiinni, jolloin vasemmalle asettaessa aloin reilusti antaa sieltä tilaa. Näin en päässyt apinoimaan kahdessa ohjassa, ja Tupu ehkä tajusi paremmin, minne sen halusin ohjaa seuraavan. Korjaukset tuottivatkin aina välillä tulosta, ja sain Tupua vähän pehmenemään ja asettumaan vasemmalle paremmin. Oikeassa kierroksessa asettamisen kanssa sai olla jopa vähän varovainen, ettei Tupu liioitellut sen kanssa. Ulko-ohja pitikin tässä suunnassa muistaa pitää tasaisella tuntumalla.

Pohkeenväistöjä tein lyhyesti niin käynnissä kuin ravissa uralta keskemmäs ja takaisin. Tupu väisti mukavan helposti, mutta pyöreydestä ei väistöissä ollut tietoakaan. Paikoin pyysin väistöä liian korostetusti, jolloin Tupu lähti väistöön takaosa edellä. Välillä taisin myös tuupata Tupua itse liikaa eteen, kun askeleet muuttuivat kesken kaiken kiireisiksi. Tupu malttoi väistöissä kyllä kivasti, kun en itse säheltänyt kovasti.

Laukkaa pyöräytin lyhyesti molempiin suuntiin keskiympyrällä. Tällä kertaa laukat olivat ihan ok. Yleensä helposti sujuva oikea laukka jäi tänään vähän tavalliseksi. Vasemmassa laukassa oli ehkä pientä petrausta tavalliseen nähden, mutta ei mitään kovin mullistavaa. Laukassa kuitenkin huomasin sen, kuinka me molemmat lähdimme valumaan etupainoisiksi. Kun tämä tapahtui, katosi laukasta rytmi, ja Tupu alkoi ikään kuin hiihtää kiireisesti ja vähän vyöryen. Tämän huomion jälkeen jatkoin ympyrän työstöä yrittäen viedä meitä molempia enemmän takajaloille. Kun sain itseni ja sitä myöten Tupunkin vähän enemmän pois makoilemasta etukenosta, tasoittui laukka paremmaksi.

Takaosaa edelleen miettien testasin muutamat peruutukset, joista pyrin pääsemään raviin mahdollisimman nopeasti. Tupu teki peruutukset aluksi mukavan kevyesti. En saanut sitä tosin niissä pyöristymään ja viemään painoa selvästi taakse. Mutta peruutukset tulivat pienin avuin. Raviin pääsimme niistä kohtuullisesti. Tupu hoksasi tehtävän jujun eikä juuri tarjonnut käyntiaskelia ennen raviin pääsemistä. Siirtymiset ravista pysähdykseen taas venyivät hieman. En tosin niitä alkanut edes kummemmin viilata, olihan minulla tunnetusti kiire jo päästä peruuttamaan. Toistot eivät tässä tehtävässä auttaneet, vaan Tupu tuntui vähän tylsistyvän niiden myötä. Niinpä peruutukset alkoivat hiljalleen sujua vähemmän nohevasti. Onneksi tajusin hinkkaavani asiaa turhaan ja sain lopetettua tehtävän ennen kuin Tupu kyllästyi täysin. Miksihän sitä aina pitää sortua hinkkaamiseen, kun oikeasti muutama hyvä toisto riittäisi vallan hyvin?

Loppuravissa pyörittelin vielä ympyröitä molempiin suuntiin ja yritin löytää hyvää, pyöreähköä ravia. Tässä kohdassa huomasin saman kuin laukassa: könötimme molemmat jälleen etukenossa. Tupussa tämä könötys näkyi taas kiireisenä hiihtämisenä. Sain taas alkaa vinssata meitä molempia suoremmaksi. Pidin Tupun tietoisesti aika rauhallisessa ravissa, sillä muutoin se pääsi valumaan aina etupainoiseksi, mikä aiheutti lisää hiihtämistä. Ihan täysin en saanut meitä kursittua ravissa kokoon, mutta loppukäynnissä jokin loksahti paikoilleen. Niin vain Tupu käveli pontevasti, mutta itseään edestä pyöreähkönä kantaen. Molempiin suuntiin vieläpä! Selkään meno ainakin tuntui hyvältä, olisipa kiva ollut nähdä se peilistä. Tähän fiilikseen olikin hyvä päättää treeni ja jäädä pohtimaan, millä keinolla saisin samanlaista toimivuutta sekä nopeammin että kaikkiin askellajeihin.

Kertauksen hyvä anti

Lauantaina vuorossa oli estetunti. Ratsukseni sain Paven ja tunnin jaoin ylellisesti vain toisen ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan viime keskiviikolta tuttua jumppasarjaa, jolla oli kolme ravipuomia, kolme innaripystyä sekä askeleen välein esteet, jotka lähtivät ristikoista ja muuttuivat lopulta pystyksi ja okseriksi. Välit olivat edelleen tarkoituksella hieman lyhyet, jotta hevoset joutuivat jumppaamaan enemmän eivätkä voineet mennä hyppyjä laakana.

Alkuverryttelyssä ravailimme ensin itsenäisesti. Annoin Paven ravata alussa ihan vain ajatuksella etenemisestä enkä puuttunut sen tarjoamaan hirvimuotoon. Ährään tunnetusti liikaa ohjalla ja unohdan ne pohkeet, joten päätin kokeilla lähteä liikkeille pohkeista ja ottaa ohjat peliin myöhemmin. Pave liikkuikin ihan kohtuullisesti, vaikkakin väärinpäin. Kun lähdin hakemaan samaa liikettä tuntuman kanssa, yritti Pave heti hidastaa. Enemmän siis pohjetta, vähemmän ohjaa, vaikkakin tuntuma silti pitäen. Siinäpä minulle opettelemista. Laukassa tulimme kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohdissa oli kavaletit. Päätin tulla tehtävää kevyessä istunnassa ja testata, liikkuisiko Pave siten paremmin. Ja kyllähän se liikkui. Ponnistuspaikat löytyivät mukavasti, ja Pave nappasi joka ikisen laukan kavaletilla oikein. Jes! Olenhan minä tiennyt, että Pave on hyvä vaihtamaan, mutta enpä silti aina saa sitä niitä vaihtoja tekemään. Vaan nytpä sattui kaikki kohdilleen.

Sitten siirryimme jumppasarjan pariin. Lähestymiset teimme ravissa, ja muistin viime kerran perusteella tulla tehtävälle pyöreässä ravissa. Olimme tainneet Paven kanssa molemmat haudutella viime kerran oppeja, sillä tänään tehtävä sujui alusta alkaen aika kivasti. Niin ravipuomit kuin innaripystyt sujuivat kerta toisen jälkeen asiallisesti. Välillä sain kannustaa Pavea hieman äänellä, jotta se ponnisti jokaisen esteen hyvin, mutta isoja rohkaisuja se ei tarvinnut. Kertaalleen okserin tultua mukaan Pave ei aivan jaksanut nostaa jalkojaan ja rymisteli, mutta pysyi onneksi pystyssä ja oppi virheestä. Tämän rymistelyn jälkeen se korjasi hienosti ja tuli jumppasarjan nyt jalat hypyissä hyvin nostaen. Koska Pave hanskasi lähestymisen ja esteet itse hyvin, minulle jäi kaivattua aikaa miettiä omaa mukautumistani. Pohkeet pysyivätkin paremmin tuntumalla eivätkä jalkani siten heilahdelleet hypyissä niin pahasti kuin joskus. Opettaja hoksautti myös myötäämään hieman selvemmin, ja tätäkin asiaa ehdin hypyissä korjata. Vähän ehkä meni liioittelun puolelle, mutta ainakin tuli muutosta. Siitä on hyvä hakea sitä kultaista keskitietä.

Loppukäynnit hoituivat peltolenkin kautta. Olipa kiva tunti! Oli niin mukava huomata, miten samalla viikolla hankaluuksia tuottanut tehtävä sujui nyt niin paljon paremmin. Kertaus on opintojen äiti. Jumppasarjan okseri nousi 80 senttiin, ja se oli omalle päälle aivan hyvä korkeus. Olisimme saaneet tulla isompanakin, mutta päätin, että tuo korkeus riittää meille tällä kertaa. Ei pidä haukata liian isoa palasta kerralla. Pave oli muutenkin tehnyt hommansa niin hyvin, etten hennonnut vaatia siltä enää enempää. Me vedimme tänään hyvin, hyvä me!