keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Hyviä yrityksiä

Keskiviikon valmennusryhmän koulutunnille sain vasta toista kertaa Taunon. Ensimmäisen kerran menin tällä ruunalla kesäkuussa 2014. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja pääsimme tekemään niin vasta-asetuksia kuin takaosakäännöksiä.

Vasta-asetuksia teimme käynnissä ja ravissa ympyrällä ja väliin sai tietysti edetä myös myötäasetuksessa. Taunon kanssa sain haeskella asetuksia, joilla itselleni tuntemattomampi ratsu saattaisi toimia. Vasta-asetuksia tehdessä sain hyvin kerrata sitä, kuinka sisäkäsi ei voi jäädä silloin aivan paikoilleen ja kovaksi, vaan senkin täytyy hieman antaa periksi. Taunon kanssa vasta-asetukset onnistuivat paikoin, kun välillä taas en saanut ruunaa ymmärtämään tehtävän jujua. Lopulta sain pohkeitani hommiin mukaan paremmin ja pääsin vähentämään käsillä ratsastusta, mikä tuntui auttavan. Lisäksi pienemmät, yksittäisemmät pyynnöt tuntuivat toimivan paremmin kuin avun pitäminen päällä ja odottaminen. Vasta-asetusten jälkeen sain välillä mukavasti tuntumaa ulko-ohjaan, jolloin myötäasetukset toimivat paremmin.

Takaosakäännöksiä teimme ympyrille jakaantuneina käynnissä. Meillä Taunon kanssa ne olivat enemmänkin takaosakäännösmäisiä yritelmiä. Taunon kanssa tehtäviä oli opettavaista tehdä, sillä sille sain antaa avut mahdollisimman selkeästi ja huolellisesti. Onhan se jo pian kuusivuotias, mutta ei se mikään konkari vielä ole eikä kumma kyllä edes ajatustenlukija. Opettaja oli hyvin tyytyväinen Taunon asenteeseen tehtävien tekemisessä ja kehui sen olevan kuulolla ja yrittävän parhaansa. Olikin hauska huomata, kuinka hienosti Tauno yritti ymmärtää, kun hahmottelin apujani oikein. Se ei hermostunut missään kohtaa, vaan odotti hienosti ja tarjosi vastinetta pyyntöihini. Mainio kaveri! Opettajakin totesi, että meillä oli kovasti oikeaa ajatusta takaosakäännöksistä, mikä tuntui mukavalta.

Takaosakäännösten lisäksi saimme työstää ympyrällä aina tovin laukkaa. Meillä se tahtoi olla hieman holtitonta, mutta annettakoon nyt tämän kerran anteeksi. En päässyt istumaan niin tiiviisti, jotta olisin saanut Taunosta kunnon otteen. Sen seurauksena ruuna varmaan ratkaisi selässä heiluvan kuskin tuottamat pulmat lisäämällä vähän vauhtia. Ei se mitään kaahaamista ollut, mutta lähinnä vain sellaista päämäärätöntä etenemistä. Tauno tuntui kyllä siltä, että tasapainossa istuvan kuskin kanssa laukkakin olisi mukava ja ratsastettavissa oleva askellaji.

Vaikka tunti oli meille vasta toinen yhteinen, tuntui Tauno jotenkin mukavan tutulta ja tasaiselta. Se ei häseltänyt tai hermostunut, vaan pyrki ymmärtämään ja vastaamaan pyyntöihin oikein. Tällaisen hevosen kanssa on mukava tehdä töitä. Ihan perille en Taunosta päässyt, kuten en yleensä näin lyhyessä ajassa mistään hevosesta, mutta asenteellaan se kyllä teki vaikutuksen.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Ensin eteen ja sitten rauha

Tiistaina pääsin mukaan Pia Lidströmin kolmen ratsukon valmennukseen Jetillä. Olen ollut Jetillä Pian opissa kahdesti, ja molemmat kerrat ovat olleet todella antoisia. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus, vaan oppia tuli niin, että sekä kuski että ratsu eivät päässeet löysäilemään.

Alkuverryttelystä lähtien tehtävänämme Jetin kanssa oli edetä, siis oikeasti edetä. Ratsastimme ravissa kolmikaarista kiemurauraa, laukassa uraa myöten, sitten lävistäjiä laukaten ja vaihtoja niiden lopussa tehden sekä lopussa vielä ympyrällä laukan työstämistä. Opettaja ei antanut hiippailla, vaan koko ajan piti liikkua oikeasti. Että tuli kuuma ja vieläpä molemmille! Vaan niin se Jetti alkoi herätä, kun en antanut sen löysäillä ja minutkin komennettiin aina hommiin. Alkuverryttelyn hyvä muistutus oli se, kuinka Jetin tulisi vaihdoissakin ajatella eteen hidastamisen sijaan. Verryttelimme vielä tehtävällä, jossa tulimme ravipuomit, laukkaympyrän ja innarilaukkapuomit lävistäjällä. Tässä kohtaa sain jo kommenttia siitä, että Jetti eteni hyvin, jolloin minun pitäisi antaa rauha. Minulla taas tahtoi jäädä ajaminen päälle, vaikka hevonen teki jo pyydetysti.

Seuraavaksi tulimme ravipuomit, innarilaukkakavaletit, jotka aiemmin olivat olleet puomeja ja lopuksi vielä ristikon. Toisella kierroksella ristikon jälkeen tulimme vielä suoran linjan sekä innarikavaletit toisesta suunnasta. Innarilaukkakavaleteilla tahtoi olla vähän ponnistuspaikkapulmia. Ristikolla puolestaan vaihto vasemmasta laukasta oikeaan ei onnistunut, ja korjaus lennostakin kesti niin kauan, että jouduin turvautumaan ympyrään. Ristikolta jatkoimme suoralle linjalle, jonka ensimmäisen esteen edessä Jetti jarrutti ja livahti vasemmalta ohi. Näin lähestymisessä ponnistuspaikan jäävän kauemmas, joten päätin pyytää Jetin lähtemään hyppyyn myös kauempaa. Pohkeeseen ei tullut reaktiota, joten napsautin raipalla myöhässä. Se tai jokin muu pisti herneen Jetin turpaan, jolloin se ei halunnut hypätä. Tämän jälkeen otimme alle ristikon, jolta jatkoimme uudelleen suoralle linjalle. Ristikko meni nyt mukavasti, ja saimme vaihdonkin sujuvasti aika nopeasti hypyn jälkeen. Nyt olin lähestymisessä suoralle linjalle niin jämäkkä, että Jetin oli vain lähdettävä hyppyyn. Linja meni ihan ok viidellä askeleella, viimeinen askel jäi ehkä hitusen lyhyemmäksi. Sen jälkeen tosin sain taas pyöräyttää ympyrän ja korjata Jetin takaisin oikeaan laukkaan. Innarilaukkakavaletit menivät tähän suuntaan hyvin.

Kaisalle kiitos tästä!
Sitten tulimme innarikavaletit, ristikon, suoran linjan, innarikavaletit, puomi-kavaletti-puomi-innarin sekä vielä suoran linjan toisesta suunnasta (ratapiirroksessa sinisellä esteet 1–8). Innarikavaletit alussa menivät hidastellen yli. Ristikko oli ok, mutta sen jälkeen sain taas ympyrällä käyden korjata laukkaa. Lopulta jouduin käyttämään Jettiä ravissa, kun laukka ei lähtenyt vaihtumaan lennosta. Suoran linja meni kohtuullisesti viidellä askeleella. Innarikavaletit sujuivat toisesta suunnasta onneksi paremmin. Lähestymisessä puomin, kavaletin ja puomin innarille opettaja neuvoi jo vähän tasapainottamaan menoa. Jetin laukka oli jo kunnossa, mutta taisin edelleen ajaa sitä eteen. Suora linja meni lopuksi vielä mukavasti, vaikka taas viimeinen askel oli lyhyempi.

Lopuksi tulimme vielä innarikavaletit, ristikon, puomi-kavaletti-puomi-innarin ja suoran linjan (ratapiirroksessa punaisella esteet 1–5). Innarikavaletit menivät taas vähän hidastellen. Ristikolle tuli hyvä hyppy positiivisen askeleen kautta. Laukan sain korjattua sen jälkeen lennosta oikeaksi. Tässä vaiheessa opettaja muistutteli, ettei kovempaa tarvinnut mennä. Puomi-kavaletti-puomi-innari meni ihan ok, vaikka tosiaan olisin saanut tasapainottaa menoa ennen niitä. Niidenkin jälkeen pieni rauhoitus olisi ollut paikallaan, sillä vaikka suora linja meni muutoin asiallisesti, jäi se viidellä askeleella hieman lyhyeksi. Sen takia sainkin ottaa suoran linjan vielä yksittäisenä uudelleen. Opettaja neuvoi ottamaan linjan ensimmäisen esteen jälkeen pidätteen, jotta viides askel mahtuisi hyvin. Sain ratsastettua linjan nyt paremmin, jolloin viideskin askel sopi linjalle paremmin.



Siinä olivat tunnin tehtävät. Paljon ehdimme kyllä tehdä ja sitäkin enemmän saada tarpeellisia neuvoja. Omaan ratsastukseeni sain hyviä muistutuksia: pehmeä sisäkäsi vaihdoissa, joustavat, mutta tuntuman säilyttävät kädet, hypyissä jalat kiinni ja asento jämäkäksi. Jetin ratsastamiseen tuli muun muassa seuraavia ohjeita: laukka eteen vaihdon jälkeen, saman laukan säilyttäminen, hevosen pitäminen suorassa sekä hevosen korjaaminen pois nojaamasta vasemmalle puolelle. Tunnin jälkeen kyllä tunsi tehneensä hommia. Parasta tunnissa oli se, että sain otetta siihen kunnon laukkaan. Petrattavaa olisi ollut siinä, että niinä hetkinä olisin malttanut olla enkä varmistella. Tänään laukanvaihdot vasemmasta oikeaan myös tökkivät enemmän kuin pitkään aikaan. Syytä en tähän keksinyt, mutta hankalaa oli. Tunnille sattunut yksi ohimeno tietysti harmitti, mutta toisaalta moneen muuhun tuntiin verrattuna se oli tosi vähän. Tällä kertaa Jettikin oli siis paremmin tekemässä hommia. Tehtävissä pysyttiin mukavasti korkeuden puolesta mukavuusalueella, mutta tekemistä riitti silti. Tuntui, että tilaa oli älyttömästi käytössä, jolloin haasteena olikin säilyttää sama eteneminen läpi tehtävien. Kannatti kyllä ehdottomasti käydä ja toivottavasti tajuan lähteä piakkoin uudelleen mukaan.

Videoista kiitos Hanskille!

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Ohitukseton estetunti

Hyppelyt jatkuivat Hiliman jälkeen Jetillä. Edellispäivän maastoreissu oli valanut minuun hieman itsevarmuutta, jonka päätin hyödyntää estetunnilla. Tälle tunnille lähdin sillä asenteella, että yhtään ohimenoa ei muuten tule. Alkuverryttelystä lähtien pyrin ratsastamaan kunnolla pohkeilla sekä istumaan satulassa tiiviisti leijumisen sijasta. Verryttelimme ravaamalla kiemuratiellä olleita puomeja ja laukkasimme pitkää sivua. Jettiä sai nohittaa, mutta pyynnöt alkoivat mennä perille, ja laukka pyöri kohtuullisesti.

Ensimmäiset hypyt otimme kavaletti-innarille (esteet 1a–1c). Jetti pyrki hieman hidastamaan, mutta pyysin sitä tomerasti hyppyyn positiivisen askeleen kautta. Olin ilmeisesti riittävästi itse menossa, sillä Jetti lähti hyppyihin pyynnöstäni. Seuraavaksi hyppäsimme kahdeksikkoa (esteet 2 ja 6) laukkoja vaihdellen. Jetti nappasi hypyissä vasemman laukan, mutta oikean laukan korjasimme lennosta hypyn jälkeen. Se ei haitannut, sillä vaihdot tulivat ihan asiallisesti. Tulimme samat esteet vielä tiukemmin eli esteeltä 2 jatkoimme tiukahkolla kaarevalla tiellä suoraan esteelle 6. Laukka pääsi välissä vähän sammumaan, mutta Jetti oli silti menossa, ja saimme laukkojakin vaihtumaan. Hyppäsimme vielä suoran linjan (esteet 3–4). Väli matalilla esteillä oli viidellä askeleella sopiva. Tässä vaiheessa tuntia tekemisen meininki oli aika hyvä, ja minulla tuntui olevan Jettiin jopa otetta.

Hyppäsimme radan kahteen kertaan. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa tullen kavaletti-innareille. Eteneminen pääsi hyytymään, jolloin kavaletit menivät vähän mönkien. Matka kuitenkin jatkui, ja hyppäsimme kakkosen. Sen jälkeen korjasin laukan lennosta oikeaksi. Kolmosen ja nelosen linja oli ihan ok, vaikka tulimme sille ehkä hieman hitaasti. Kavaletit toiseen suuntaan menivät jo vähän paremmin, joskin niiden jälkeen sain taas korjata Jettiä pois ristilaukasta. Tie kuutosta kohti käväisi hieman linjasta ulkona, mutta sain liimattua pohkeet kiinni eikä Jetti miettinyt vaihtoehtoisia reittejä. Toisella kierroksella sain säilytettyä tempon vähän paremmin, jolloin noin 80 sentin esteet menivät aika mukavasti. Uusia ongelmia ei tullut, ja vanhojakin sain korjattua vähän sujuvammin.

Radan jälkeen saimme ottaa pariin kertaan 90 sentin hypyt esteille 2–4. Kolmen esteen putki meni ihan ok, vaikka olisin saanut aloittaa paremmalla etenemisellä. Silloin ei olisi tarvinnut säätää kesken kaiken, vaan olisi päässyt etenemään tasaisemmin. Toisella kierroksella aloin kolmosen ja nelosen linjalla sekoilla askelissa niitä ääneen laskien, kun kolmoselle tuli pienempi hyppy. En onneksi alkanut tuupata Jettiä, vaan pidin pohkeet tuntumalla ja odotin nelosta. Ratkaisu oli ihanan järkevä, sillä Jetti selviytyi linjasta ongelmitta, vaikka ottikin sille viidennen askeleen suunnitellun neljän sijasta. Jos olisin alkanut tuupata sitä, olisi sillä voinut menne herne turpaan, ja matka tyssätä siihen. Odotin siis järkevästi, mutta en heittäytynyt matkustajaksi. Jes! Lopuksi hyppäsimme vielä ympyrällä kavalettia ja pystyä tavoitteena säilyttää myötälaukka koko ajan. Tämähän onnistui, sillä ympyrällä oli helppo säilyttää ajatus oikeasta suunnasta. Seuraavaksi pitäisi osata viedä sama suuntatietoisuus myös radalle, jolloin turhat risti- ja vastalaukat voisivat vähentyä.

Hyppyjen päätyttyä oli pakko hihkua ääneen: tasan nolla kieltoa tai ohimenoa, wohoo! Kaikkea sitä päättäväisyydellä voikaan saada aikaan. Tämä tunti tuli tarpeeseen, sillä alkuvuosi Jetin kanssa on ollut estetunneilla välillä melkoista stoppailua ja ohittelua. Tänään tajusin taas tiiviin pohjetuntuman ja satulassa istumisen merkityksen paremmin kuin aikoihin. Kun olen mahdollisimman lähellä hevosta, on vaikuttaminenkin nopeampaa ja toimivampaa. Jos taas hillun irti satulasta, kestää ongelmien ehkäisy ja korjaus kauemmin. Onhan näitä asioita toisteltu kerrasta toiseen, mutta viimein ne onneksi pääsivät myös käytännön tasolle. Tämä tunne ja kokemus pitää kyllä säilöä tiukasti mukaan ja muistaa se jatkossa.

Ptruu, kuski

Lauantaina oli ihanasti tuplaestetunti Tallinmäellä. Ensimmäisen tunnin menin Hilimalla. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme. Matkalla maneesilla otimme jo pätkän ravia. Maneesissa itsenäisessä verryttelyssä ratsastin Hilimaa menemään kaarteet ja ympyrät asiallisemmin oikomisen sijaan. Hilimassa oli taas mukavasti virtaa niin kuin siinä yleensä aina on. Sain kuitenkin tolkutettua itseäni istumaan hetkittäin satulaan paremmin pidätteiden aikana, jolloin jarrutkin olivat paikoin mukana. Alkuverryttelynä huristelimme loivalla kolmikaarisella kiemurauralla olleita puomeja. Ne sujuivat mukavasti, kun ratti oli matkassa.

Ennen rataa hyppelimme kolmen kavaletin innaria (ratapiirroksen esteet 1a–1c), lävistäjäesteitä kahdeksikolla (esteet 2 ja 6) ja samoja esteitä vinosti pituushalkaisijaa pitkin edeten (edelleen esteet 2 ja 6) sekä suoraa linjaa (esteet 3–4). Kavaletti-innari meni pääosin asiallisesti ja jarrutti Hilimaa sopivasti. Tällaisten tehtävien tahkoaminen Hilimalla tekisi varmasti sille ja minulle hyvää. Keksin tosin kertaalleen lähteä sukeltamaan ja kertaalleen Hilima sihtasi hypyn ensimmäiselle kavaletille raviaskeleiden kautta. Kahdeksikko lävistäjäesteillä meni kertaalleen molemmat laukat vaihtuen ja kertaalleen vaihdot ravin kautta tehden. Kaarteet esteille menivät vähän oikoen, mutta vähän huolimattomasta tiestä huolimatta olimme Hiliman kanssa molemmat varmasti menossa esteiden yli. Vinot hypyt askarruttivat aluksi, mutta Hilima meni ne kuin vanha tekijä. Hienoa! 17,5 metrin suora linja hurahti myös asiallisesti viidellä askeleella, kun annoin Hiliman edetä enkä säätänyt omiani.

Sitten hurautimme radan kahteen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella korkeus taisi olla jotain 60 sentin, toisella 70–75 sentin tuntumassa. Ensimmäisellä kierroksella minulla oli jokin ihme hoppu syöksyä muutamaan hyppyyn ihan omia aikojani. Hilima taas otti maltillisesti vielä sen yhden askeleen minun roikkuessa jo kaulalla. Kiltti tamma! Omat könötykseni tosin aiheuttivat sen, että otimme niin kolmoselta puomin mukaamme kuin pistimme nelosen matalaksi. Reippaamman hevosen kanssa en näemmä pysy itse ihan samassa tahdissa mukana, vaan alan ennakoida liikaa. Toisella kierroksella tajusin malttaa rutkasti paremmin, jolloin Hilima pääsi etenemään rauhassa enkä itsekään syöksynyt miten sattuu. Näin saimme korjattu aiemmat pudotukset sekä ratsastettua muutenkin paljon asiallisemmin. Laukkoja sai välillä korjata ravin kautta, mutta muutamia kertoja Hilima nappasi jo hypyssä toivotun laukan. Kaikkinensa toinen suoritus oli paljon tasaisempi. Hilima ansaitsikin suorituksistaan kyllä kunnon kehut, sillä sen verran rehellisesti se paikkasi minun hätiköityjä virheitäni.

Hiliman kanssa hyppääminen on kyllä tosi kivaa. Tänään huomasin myös sen, kuinka hyppykerrat ovat menneet varmasti eikä esteiden ohittamisesta ole ollut merkkiäkään. Hilimahan kyllä hyppää, kun sen vain tuo esteelle. Jos taas jää matkustamaan, voi Hilima alkaa pohtia muita asioita ja epähuomiossa mennä esteen ohi. Hiliman kanssa ratsastan jollain tavalla tarkemmin, sillä koen sen kaipaavan vielä enemmän ohjeistusta kuin esimerkiksi Jetti. Ajatus on varmasti ihan hyvä, mutta Jetinkin kohdalla saisin ratsastaa. Vaikka se onkin Hilimaan verrattuna konkari, ei sekään ajatuksia sentään lue. On kyllä kiva hypätä kahdella erilaisella hevosella. Molemmat opettavat kyllä arvokkaita asioita.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Juuri oikea lääke

Perjantaina suuntasimme Kaisan kanssa toisen kerran kahdestaan maastoon. Päätin ainakin aloittaa reissun ottamalla Jetin kanssa kärkipaikan. Alkumatka oli kyllä hassua hiippailua. Jettiä arvelutti kaikki tien kuopat sekä tuuli sai sen kyttäilemään hieman tavallista enemmän. Eniten tosin sen pasmoja taisin sekoittaa itse jännittämällä, miten reissu sujuisi. Lenkiksi valitsimme tutun reitin, jolla menimme hiljaisempaa tietä myöten sekä kävimme pyöräyttämässä mutkan metsässä.

Alkumatkasta otimme käynnin lisäksi ravia. Jetti liikkui aika lyhyellä askeleella, joten Kaisalla ja Vakella ei tosiaan ollut vaikeuksia pysyä matkassa. Sitten tulimmekin siihen kohtaan, jossa edelliskerralla oli voinut laukata. Tutkailimme tien kuntoa ja totesimme sen olevan laukkakelpoinen. Niinpä otimme sille kaksi laukkapätkää. Jetti tuntui pinkeältä ja laukkasi lyhyellä askeleella, mutta keskityin komentamaan itseäni ratsastamaan ja pitämään takamuksen penkissä. Näillä ohjeilla saimme laukattua molemmat pätkät ilman isoja koikkaloikkia. Laukkapätkän jälkeen ravasimme metsälenkin alkuun ja käppäilimme sen käynnissä. Kotimatkalla otimme samat laukkapätkät uudelleen. Nyt Jetti tuntui rennommalta kuin toiseen suuntaan tultuna, joten tohdin itsekin hieman rauhoittua. Muistuttelin itseäni kuitenkin ratsastamaan matkustajaksi heittäytymisen sijasta. Laukkapätkät menivät nyt aika kivasti, ja Jetti pääsi laukkaamaan hieman pidemmällä askeleella. Jes!

Loppuraveissa Jetillä nousikin kavio jo rutkasti paremmin. Keskityin silti edelleen siihen, etten ihan lössähtänyt, vaan olin sopivasti valmiustilassa ratsastamaan Jettiä tarkasti, jos se keksisi hölmöillä jotain. Ruuna kuitenkin rentoutui tallin jo häämöttäessä näköpiirissä, jolloin sain viimein huokaista pitkään ja syvään. Reissu hurahti niin paljon paremmin kuin olin uskaltanut kuvitella. Jes, jes, jes! Tämä tuli niin tarpeeseen! Maastossa minusta on välillä tuntunut, ettei minulla ole mitään kontrollia Jettiin. Tällä kertaa kuitenkin tajusin hakea Jettiä kuulolle, mikä onnistui aina hetkittäin. Sen myötä sain vähän itsevarmuutta, mikä varmasti tarttui Jettiinkin. Minun täytyy vain ymmärtää, että kun ratsastan, Jettikin toimii paremmin. Jos taas humputtelen ja heittäydyn matkustajaksi, ottaa Jetin sivupersoona Käikky ohjat kavioihinsa. Jetillä on vedetty ties kuinka monta maastoa, joten se ei ole sille mitään uutta. Ei siis muuta kuin omaa itsevarmuutta kasvattamaan askel kerrallaan!