tiistai 30. kesäkuuta 2015

Ratsastusleirin 6. tunti: kolmen tunnin uittomaasto

Halle edustaa, kuski tekee jotain. Kuva: Hanna
Leirin kuudes tunti oli lisätunti: kolmen tunnin uittomaasto. Ratsukseni sain 1995 syntyneen Halle-tamman, jonka säkäkorkeus on noin 152 senttiä. Halle on koulupuolella helpon A:n tasoinen, estepuolen tasosta ei sanota eikä sillä iän vuoksi enää isoja hypätä. Tammaa kehutaan myös kivaksi maastossa. Reissuun meitä lähti vetoratsukon lisäksi kahdeksan muuta. Me olimme jonossa kuudensia.

Uitimme hevosia Vuoksessa jossain poukaman kaltaisessa. Tallilta sinne oli matkaa vähän päälle kahdeksan kilometriä, ja sen taittamiseen meni aina tunti suuntaansa. Pääosa reitistä oli asfalttitien viertä taivaltamista, mikä oli hieman tylsää. Onneksi mukaan mahtui pari soratietä, jossa pääsimme painaltamaan kunnon laukkaa. Hallella oli menohaluja, mutta se oli tosi tolkku. Laukkapätkät olivat vauhdikkaita, mutta kivoja. Tajusin nujertaa ensimmäisessä laukkapätkässä kutkutelleen jännityksen hengittelemällä syvään ja miettimällä, että hitsit, tämähän on sitenkin kivaa. Niin kuin olikin. Hitsit!

Riemuidiootti ja ihana Halle. Kuva: Jenni
Hallen piti olla aika helppo uitettava, mutta en saanut sen vesipetoa irti. Saimme kuitenkin käytyä pari oikeaa uintikierrosta, muuten kahlailimme vedessä. Kävinpä itsekin viimein tälle kesää nakkaamassa talviturkin ilman hevosta. Brr, aika viileää oli! Uittaminen oli hauskaa, ja oli kivaa seurata muidenkin pulikointia. Tosin ötökät kerääntyivät buffetille, mikä oli hivenen ärsyttävää. Niin ihmisistä kuin hevosista.

Kotimatkalla otimme vielä kaksi laukkapätkää, joista nautin ihan kunnolla. Pääsinpä huutamaan kaverille hanaa, kun menivät vähän liian hitaasti muka. Minä huutamassa hanaa, kaikkea sitä! Vaan ei, kivaa oli kaikin puolin. Ihan älyttömän kivaa, jee! Kannatti lähteä tällekin ekstratunnille. Halle oli oikein mainio maastokaveri, jota 20 vuoden ikä ei painanut tippaakaan. Just oikea ratsu minulle tälle reissulle.

Kuvista kiitos Hannalle ja Jennille!

Ratsastusleirin 5. tunti: kouluvääntöä jalustimitta

Leirin viides tunti meni kouluväännön parissa. Ratsunani oli 2003 syntynyt eestinhevostamma Ria. Tamma on 152-senttinen ja sitä kuvaillaan kiltiksi ja rauhalliseksi peruspolleksi. Koulupuolen tasosta ei ole tietoa, mutta rataesteillä se menee 80 senttiä. Tunnin teemana oli apujen oikea-aikaisuus sekä hieman myös istunta. Tehtäviä teimme ilman jalustimia.

Alkuverryttelyssä työstimme kaikkia askellajeja. Sitten siirryimme tunnin pääkuviolle, joka oli pääty-ympyrä, josta pyöräytettiin voltti vastakkaiseen suuntaan. Ensin pääty-ympyrällä työstettiin ravia, voltilla puolestaan käynnissä takaosan väistätystä ulommas. Sitten voltti mentiin käyntiä työstäen, kun taas pääty-ympyrälle valmisteltiin laukannosto ravista otollisessa hetkessä eli silloin, kun sisätakajalka oli nousemassa.

Takaosan väistätys ulommas käynnissä oli aika kinkkistä. Ria herneili apujani vastaan eikä tahtonut ymmärtää minua aluksi yhtään. Opettaja muistutti istumaan satulassa oikein eli kääntämään vähän lantiota voltin keskustaa kohti. Lisäksi ulkopuoli piti tietysti pitää kontrollissa. Väistöt paranivat hieman, mutta eivät helpottuneet. En tiedä, mikä niissä tökki niin vastaan, mutta kesken ne jäivät. Isolla ympyrällä tässä tehtävässä haimme ravissa pientä ajatusta väistöstä pyytämällä hevosten sisätakajalkaa paremmin rungon alle. Tähän en jostain syystä niin keskittynyt, mutta niinä harvoina kertoina Ria vastasi pyyntöön ihan hyvin.

Sitten teimme voltin ihan käyntiä työstäen ja isolla ympyrällä nostimme ravista laukan. Tärkeää oli ajoittaa nostopyyntö oikein eli silloin, kun sisätakajalka oli nousemassa. Aluksi hommasta ei tullut kummassakaan suunnassa mitään. Ria ei tajunnut pyyntöjäni ja tarjosi korkeintaan ravia. Yritin komentaa napakasti, ja sitten tammalla käväisi herne nenässä. Se onneksi ilmeni vain kunnon hirveilyllä. Lopulta oikeassa kierroksessa sain maltettua ja rentouduttua sekä selkiytettyä apujani, jolloin Ria teki muutamat oikein asialliset nostot. Vasen kierros oli vaikeampi, mutta työstön jälkeen saimme siihenkin yhden tai kaksi asiallista suoritusta. Laukkaa mentiin vain vajaat puolet ympyrästä, loput ratsastettiin ravia eteen. Tässä Ria oli ihan hyvä.

Loppuraveja emme enää ottaneetkaan, vaan siirryimme loppukäynteihiin. Ria oli kyllä sitä, mitä luvattiinkin: mukava perusratsu. Sillä oli ihan kohtuullinen oma moottori, vaikka ei se ihan itsekseen aina liikkunut. Se ei kummemmin tuntunut vinolta, vaan oli ihan kohtuullinen ratsastaa molempiin suuntiin. Sain sitä myös vähän pyöristymään, joten ihan koko tuntia emme hirveilleet. Aika kiva tunti. Kivointa oli ehkä se, ettei jalustimitta meno tuottanut pulmia, vaikka valtaosan tunnista niin menimmekin. Ihan jees siis.  

Kuvat ja videot tulevat leiripostauksiin myöhemmin, jos niitä on saatavilla.

Ratsastusleirin 4. tunti: ajo päällä esteille

Hieno Helmeri.
Leirin neljäs tunti oli esteitä. Ratsukseni sain edellispäivän puomitunnilta tutun Helmerin. Tiesin tunnin alussa, että minun pitäisi saada ratsastettua Helmeri takajalkojen päälle. Sitten kaikenlaiset lyhennykset, pidennykset ja ylipäänsä sujuva laukka onnistuisivat helpommin.

Alkuverryttely oli älyttömän hyvä estetunnille. Tulimme suoraa linjaa niin ravissa kuin käynnissä eri askelmääriä väliin pistäen. Ravissa sain haitariksi 8–11 askelta, mikä oli ihan ok. Vaikeampaa oli saada Helmeri isoon raviin, sillä en saanut tuettua sitä, jolloin se rikkoi laukalle. Lyhyempi ravi onnistui helpommin, mutta pontevampaa se toki olisi saanut olla. Laukassa tulimme välin 3–5 askeleella, onneksi ensin enemmän askelia hakien. Neljä askelta oli peruslaukalla ok. Viiteen sain tehdä hulluna hommia ennen kuin se onnistui. Sain tehtävän onnistumaan, kun sinnikkäästi istuin jämäkkänä enkä antanut Helmerille yhtään tilaisuutta venyä. Laukka lyheni hienosti, ja lopulta useiden epäonnistumisten jälkeen saimme viisi askelta. Kolme askelta onnistui yhden mokan jälkeen asiallisesti.

Tunnin estekorkeus oli maksimissaan 70 senttiä, ja hyppäsimme vain tehtäviä kokonaisen radan sijasta. Tulimme niin kolmikaarisen kiemurauran kavaletilla ja pystyllä, pystyn ja okserin suoran linjan kuin vesimatolla varustetun pystyn ja okserin kaarevan linjan. Tehtävillä saimme laukanvaihdot nappiin, sillä Helmeri oli sangen näppärä nappaamaan toivotun laukan jo hypyssä. Petrattavaa olisi ollut siinä, että olisin ratsastanut sopivan laukan ajoissa, en hoputtanut kesken tehtävän niin kuin nyt tuppasi käymään. Välillä sain maltettua hyvin, välillä taas ylivarmistelin. Helmeri sieti nämä ihanan kiltisti ja hyppäsi jokaisen esteen sen kummempia epäröimättä.

Opettaja hoksautti pitämään Helmerille hyvän tuntuman hyppyyn lähtemiseen saakka ja myötämään vasta sitten, ettei ruuna pääsisi etupainoiseksi. Helmeri laukkasi pääsääntöisesti hyvin, mutta päästin sen välillä oikomaan kulmissa. Hyppyihin oli kuitenkin helppo mukautua, ja luotin Helmeriin ihan kohtuullisesti. Tunnin loppuun hyppäsimme yhden kerran muurilaatikolla varustetun pystyn. Sille tuli hitusen jarruttava hyppy, mutta en panikoinut, joten Helmeri hoiti homman kunnialla kotiin. Opettajan loppupalautteessa tuli positiivinen kommentti sujuvuudesta. Parannettavaa olisi juuri siinä, että saisin tasaisen menon heti alusta alkaen, en tovin jälkeen.



Helmerillä oli kiva hypätä, vaikka alkutunnin lyhennykset ja pidennykset olivat jopa kamalan vaikeita. En saanut Helmeriä niin hyvin takajaloille kuin olisin halunnut. Ratsastin kuitenkin pohkeella ihan kohtuullisesti. Olipa yleisössä kuitenkin kommentoitu, ettei Helmeri ihan joka kerta yhtä sujuvasti mene, joten teimmepä jotain oikeinkin. Helmeri opettaisi hyvin tasaisuuden hakemista hevosella, joka kuitenkin liikkuu kohtuullisen hyvin itse. Se keräsi siis pisteet opetusmestarina toimimisesta.  

Kuvasta ja videoista kiitos leiriläisillemme!

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Ratsastusleirin 3. tunti: ekstratunti

Leirin kolmas tunti tuli jo maanantaina eli ensimmäisenä leiripäivänä. Kahden tunnin jälkeen virtaa oli vielä sen verran, että nappasimme oman neljän ratsukon tunnin. Aiheeksi toivoimme puomeja. Ratsukseni sain ennen leiriä suosikikseni kaavailemani Holmin Helmerin eli Helmerin, joka on 2007 syntynyt suomenhevosruuna. 156-senttisen Helmerin kehutaan olevan kivaliikkeinen, kevyt kädelle ja hyvä hyppääjä. Rataesteillä se menee 90–100 senttiä, koulupuolen tasosta ei kerrota. Tunnin piti sama opettaja, joka veti myös estetunnin.

Valtaosan tunnista vietimme pituushalkaisijan puomitehtävällä. Siinä oli kaksi puomirykelmää, joista ensimmäiset olivat lyhyemmillä, toiset pidemmillä väleillä. Niiden väliin pyöräytimme ravissa voltin oikealle, laukassa voltin laukan suuntaan. Helmerin kanssa en ihan päässyt samalle aaltopituudelle. En saanut sitä kovin rennoksi enkä päässyt käsiksi askeleen säätelemiseen. Ravipuomit menivät kuitenkin ihan ok. Helmeri selvitti niin lyhyemmän kuin pidemmän välin puomit, kunhan sain sen suunnilleen hereille. Petrattavaa olisi ollut siinä, että Helmeri olisi ollut pohkeen ja ohjan välissä. Nyt se ei oikeastaan noteerannut kunnolla kumpaakaan. Voltit olivat hieman hätäisiä.

Laukassa meno jatkui aika samanlaisena. Tasaisuus ei ehkä ollut meidän juttumme, mutta jotenkin Helmeri selvitti tehtävät. Rehellisesti sanottuna en tiedä, miten ihmeessä. Pääosan tehtävästä olin harmillisesti hukassa. Saatoin saada jommankumman osan kohtuullisesti tehtyä, mutta lässähdin toiselle. Volteilla olisin saanut ratsastaa sisäpohkeet paremmin läpi, sillä nyt niillä tuli oiottua vähän liikaa. Helmeri vaikutti kyllä siltä, että siitä löytyisi useampia asetuksia, mutta nyt en löytänyt reittiä niiden äärelle.

Tulimme vielä tehtävän ravissa ilman jalustimia. Puomit olivat lyhyillä väleillä, ja nyt niillä haettiin hevosia nostelemaan kavioitaan, mutta säilyttämään tahdin. Helmerin kanssa saimme tehtyä tehtävän aika asiallisesti. Loppuraveissa työskentelimme tovin pääty-ympyrällä askelta lyhentäen ja sitten pidentäen. Tässä nyt ei tunnin muun sujumisen perusteella tullut mitään väläyttävää huipennusta. Pientä ajatusta oli, mutta pohjeratsastus ei lähtenyt käyntiin vieläkään. Milloinhan alan käyttää pohkeitani sen sijaan, että marmatan niistä joka kirjoituksessa? Olisipa kiva tietää.

Helmeri oli silti symppis, vaikka en sitä ainakaan vielä osannut ratsastaa. Jokin niissä suomenhevosruunissa silti on. Mielisin kaikissa hassuuksissani sillä vielä hyppäämäänkin, vaan saa nähdä, sattuuko se vielä kohdalle. Ehkä sille tunnille viitsisin ottaa ne pohkeetkin mukaan, niin pääsisin vähän kurkkaamaan sitä oikeaa Helmeriä.

Kuvat ja videot tulevat leiripostauksiin myöhemmin, jos niitä on saatavilla.

Ratsastusleirin 2. tunti: esteitä eli oikeasti kavaletteja

Leirin toinen tunti oli esteitä, mutta oikeasti enemmänkin kavaletteja. Korkein este kun taisi olla juuri ja juuri 50 senttiä. Ratsukseni sain 1995 syntyneen tunteja tekevän yksityisen eestinhevosruuna Rakselin eli Raksun. Ruuna on noin 155-senttinen, ja kuulemma se on mennyt koulukisoissa A:ta. Koulussa sitä kuvattiin vähän laiskaksi, mutta esteillä hieman reippaammaksi. Muuten sitä kehuttiin osaavaksi. Tämän tunnin piti leirin toinen opettaja.

Alkuverryttelyssä ravasimme niin pitkiä sivuja kuin pääty-ympyröitä. Raksua sai herätellä ihan kunnolla ja sinnikkäästi. Se kulki muuten ihan kohtuullisesti, mutta mistään pyöreydestä ei ollut tietoakaan. Pohkeita olisi saanut käyttää niin paljon enemmän, vaikka yritin kyllä ihan kohtuullisesti. Laukassa ylittelimme pääty-ympyrällä ollutta kavalettia. Se sujui aika kivasti, sain ratsastettua napakasti ja valittua askeleet puomille, ja Raksu uskoi kiltisti.

Seuraavaksi tulimme ravilähestymisiä ponnistuspuomin, ristikon ja ensin puomikasana ja myöhemmin pystynä olleelle tehtävälle. Raksua sai nohitella ensin, mutta hiljalleen se alkoi hieman innostua. Ei se nyt varsinaisesti liidellyt, mutta olipahan kuitenkin menossa, joten tehtävä meni ihan ok. Sitten perään lisättiin vielä lävistäjällä ollut okseri. Laukka ei siinä vaihtunut, mutta muuten meni ok.

Sitten tulimme kertaalleen jumppasarjan, lävistäjällä olleen okserin sekä toisella lävistäjällä olleen pystyn. Jumppasarja meni ihan ok, samoin okseri. Laukka ei tosin vaihtunut, ja minä loistin kikattelemalla. Laukan korjaaminen ravin kautta viivästyi siis hieman, jolloin laukka ei lähtenyt pyörimään niin hyvin kuin olisi voinut. Siksipä pystylle tuli vähän unelias hyppy, mutta mentiinpähän yli. Radasta saimme uusia toivekohdan, ja pyysin saada hypätä okserin ja pystyn uudelleen. Okseri meni ihan ok, ja laukkakin taisi korjaantua jotenkin lennosta kaarteen aikana. Pysty meni nyt sujuvammin, joskaan laukka ei vaihtunut. Sekin korjaantui kuitenkin puolittaisella päätöksellä lennosta.

Tunnin hyppelyt päättyivät siihen, jotenkin nopeasti menivätkin. Loppuraveissa yritin työstää vielä Raksua oikeinpäin, mutta aika kauas siitä jäätiin. Hommia olisi saanut tehdä rutkasti enemmän pohkeilla, vaan ne olivat jossain muualla kuin kokonaan matkassa. Raksu oli silti jollain tavalla sympaattinen kaveri. Olihan se kiva, kun se vähän innostui esteistä, vaikka olisi se silti saanut läpi tunnin liikkua tasaisemmin reippaana. Ei tästäkään tunnista paha mieli jäänyt, vaikka sinällään mitään kovin uutta ei tullut.  

Kuvat ja videot tulevat leiripostauksiin myöhemmin, jos niitä on saatavilla.

Ratsastusleirin 1. tunti: perusratsastuksesta liikkeelle

Patu ja yrmy kuski.
Einolan tallin sennuleirin ensimmäisellä tunnilla oli koulua. Ratsastamme tunnit kuuden hengen ryhmässä. Ratsukseni sain Ein Golden Patrolin eli Patun. Se on 2008 syntynyt ruuna, säkäkorkeudeltaan noin 164 senttiä. Koulussa sen taso on helppo B–A ja rataesteillä metri. Patu oli ihan passelin kokoinen kaveri. Tunnilla menimme perusratsastusta opettajan tarkastellessa menoamme ja tutustuessa ratsastustyyliimme. Tunnin yksi kuvio oli mennä toinen pitkä sivu hieman keskempänä kahden tötterön välissä suorana pysyen. Sitten tötteröiden kohdalle tehtiin parin askeleen siirtymät ravista käyntiin. Kuviota tultiin myös kokonaan laukassa. Sitten myös työstimme hevosia tovin pääty-ympyrällä käynnissä ja ravissa.

Patu liikkui ihan ok, mutta ei aivan itsenäisesti. Pohkeita sai käyttää, mutta muistaa myös pitää ohjat tuntumalla. Ideana oli tietysti saada aktiivista liikkumista takaa kohti ohjia. Käteni painuivat ärsyttävästi alas, mistä tuli opettajalta noottia. Patu alkoi pienen nohittelun jälkeen reagoida pohkeeseen paremmin, kunhan vain käytin niitä aktiivisesti. Ohjastuntuman kanssa oli hieman hakemista, sillä annoin Patun turhaan mennä liian pitkänä. Ruuna oli kuitenkin varsin tasainen molempiin suuntiin, joten sitä oli helppo työstää. Pohkeita, pohkeita ja vähän enemmän pohkeita. Siinä avain kaikkeen kunnon ohjastuntuman kanssa.

Pitkän sivun tarkempi ratsastaminen sujui aika kivasti molemmissa suunnissa. Jos jompikumpi kierros pitäisi sanoa hieman hankalammaksi, se olisi oikea. Siinä Patu tuntui hieman valuvan vasemmalle. Ei pahasti tosin. Vasemmassa kierroksessa oli kuitenkin helpompaa. Laukka oli itse asiassa ehkä paras askellaji tässä tehtävässä. Sain siinä vaikutettua Patuun hyvin, ja se otti pyyntöni hyvin vastaan. Saimme muutamia pyöreitä ja aika rentoja pätkiä, mitkä olivat oikein kivoja. Niiden aikana vähän ihastuin ruunaan, muuten se oli minun ratsastustaidoillani kategoriassa ihan kiva. Tehtävälle otetut siirtymät ravista käyntiin eivät sujuneet niin nätisti. Siirtymät tein turhan paljon ohjalla, kun en saanut Patua lyhyempään raviin ja enemmän takaosan päälle ennen siirtymistä.

Työstimme ravia tovin kaikki ratsukot pääty-ympyrällä. Hevosia piti asetella ja taivutella kunnolla sekä muistaa pitää ne liikkeessä. Puolet ympyrästä mentiin vähän lyhyempää ravia, toinen vähän reippaampaa. Olisin saanut tehdä erot selvemmin, mutta vähän reippaampi ravi onnistui kuitenkin helpommin. Lyhyemmässä ravissa unohdin liian usein pohkeet ja jäin ohjaan kiinni, jolloin Patu jännittyi. Meno oli aika kamalaa silloin enkä ehtinyt tämän tunnin aikana saada oivallusta, miten sen olisi parantanut.

Tunnin loppuun vielä haimme hyvää ravia ja hevosia venyttämään eteen ja alas. Patu teki tämän ihan asiallisesti, ja saimme ihan hyvät hetket. Opettaja oli jututtanut meidät tunnin alussa ja antoi vielä lopuksi palautteen. Kehuina tuli hyvä istunta ja mukautuminen, kehitettävänä paremman ryhdin pitäminen sekä liian kiltin ratsastamisen välttäminen. Saisin siis ratsastaa vähän rohkeammin alusta asti. Opettaja kehui kuitenkin sitä, että paransin tässä tunnin aikana. Yleisenä kommenttina kaikille tuli kantaa kädet paremmin, minkä omalla kohdallani myönnän ongelmitta. Opettaja bongasi siis minun perusvirheeni ihan hyvin. Opetustyyli oli sopivan vaativaa, mutta onneksi myös hyvät hetket huomattiin. Patu oli ihan mukava. Laukassa vähän mietin, millaista sillä olisi hypätä. Muuten tunnilla se oli asiallinen kaveri herättämättä vielä kuitenkaan suurempia tunteita. Mainio tuntiratsu kuitenkin.

Kuvasta kiitos jollekin leiriläisistämme!

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Minä sydän Jetti

Lauantain ponityttöilyn jälkeen kasvoin takaisin heppatytöksi, sillä lähdimme Kaisan kanssa Vakella ja Jetillä maastoon. Kaisa ja Vake ottivat aluksi vetovastuun, jotta pääsimme tallin pihalta. Jetille kun tahtoo toisinaan vaikeinta olla päästä kotipihaa kauemmas. Kun pääsimme tielle, vaihdoimme paikkoja lähdimme ravaamaan. Jetti tarjosi mummoravia, joten nohittelin sitä etenemään. Hetkittäin se jopa otti pari vetävämpää askelta, kunnes taas taisi torkahtaa. Kangasreiteille päästyämme lähdimme laukkaan, joka loppui kuitenkin kuin seinään. Metsää oli hakattu, ja Jetin piti keskittyä kummastelemaan harventunutta maisemaa sekä lukuisia puunrunkoja. Onneksi niitä oli vain lyhyen pätkän verran, jonka jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa ja laukkaa. Samoilimme itsemme viime kerralta tutulle osuudelle, mutta vaihdoimme sen kuitenkin takaisin kangasmetsäreittiin. Laukkasimme mummoillen mukavan pitkän pätkän, kunnes tulimmekin jo toiselle tielle.

Käppäilimme tietä pätkän, kunnes palasimme takaisin kangasreiteille. Ravasimme tovin, ja taas Jetti näki jotain ja töksähti paikoilleen. Minä en luonnollisesti nähnyt mitään, joten pienen ihmettelyn jälkeen jatkoimme ravissa. Sitten eteemme avautui mitä mainion laukkaosuus, joten pistimme kaviota toisen eteen. Tässä laukkapätkässä Jetti oli ihan super! Se laukkasi mukavasti ilman kummempia nohitteluja eikä edes alkanut kyttäillä mitään. Vakekin pääsi laukkaamaan hyvin, kun Jetti eteni sen verran sujuvasti. Tämä taisi olla paras laukkamme maastossa koskaan, joten olin tietysti ihan mielissäni ja pulppusin vaaleanpunaisia sydämiä. Oli niin kiva laukata, kun hevonen eteni vapaaehtoisesti, ja laukka rullasi hyvin. En melkein olisi malttanut lopettaakaan, mutta niin vain polku päättyi. Hieman ennen sitä alkoikin sitten sääennusteessa povattu heikko sade, joka ei tosin täsmännyt kuvaustaan. Ei se ihan kaatosadetta ollut, mutta hyvin nopeasti olin litimärkä. Pääsimme pian tielle ja päätimme palata suoraan sitä pitkin kotiin, sillä paleltuminen ei houkutellut yhtään. Ravasimme valtaosan tiestä ja pujottelimme sitten peltolenkin kautta tallille.

Maasto oli niin kiva, pelkän laukan onnistuminen ilahdutti ihan valtavasti. Minä niin tykkään tällaisesta Jetistä! Saa se vähän katsella, mutta kun se ei oikeasti ala pöljäillä, pysyy huumorintajuni matkassa. Kyllä se tosiaan osaa olla ihana halutessaan ja vielä toista päivää putkeen. Jos en paremmin tietäisi, arvelisin se katsoneen kalenteria ja päättäneen olla kiltti ihan vain siitä syystä, että sillä häämötti kuuden päivän loma minusta. Me nimittäin lähdemme sunnuntaina Noran, Kaisan ja muun tutun poppoomme kanssa kohti Imatraa. Siellä odottaa Einolan talli ja sennuleiri. Suunnitelmissa on naputella postauksia myös leiriltä, joten blogi ei aivan hiljene senkään ajaksi. Kesä, hevoset, loma ja kaverit, mikä mainio yhdistelmä, jeij!

Ponitytön encore

Sain vielä lauantaina leikkiä ponityttöä Tallinmäellä, sillä liikutettavana oli Eevan toinen poni Joy. Joy on 2002 syntynyt ruuna, jonka säkäkorkeus on 148 senttiä. Koulupuolella se taitaa helpon A:n asiat, ja rataesteillä se menee noin 120 senttiin saakka. Varsin näppärä poni siis. Rikiin verrattuna Joy oli hieman kapeampi, mutta ei onneksi niin kevytmallinen, että se olisi tuntunut sen kummemmin pieneltä. Huvittavaa oli kuitenkin se, että jalustinhihnoista loppuivat reiät ennen kuin ne olisivat olleet minulle täysin oikeat. Vaan ponilla saa mennä ponijalustimilla. Menin tämänkin tunnin itsenäisesti.

Kuten Rikin kanssa, ratsastin Joyllakin perusjuttuja poniin tutustellen. Joy liikkui kohtuullisesti, mutta tuntui välillä vähän kyseenalaistavan, tarvitsiko oikeasti edetä kunnolla vai saiko vähän uinua. Helposti se tosin uskoi, että nyt piti liikkua. Alkuverryttelyssä en tehnyt ihmeempiä, vaan kävin kaikki askellajit läpi. Halusin Joyn heräävän, jonka jälkeen voisimme jatkaa muiden asioiden parissa. Joy oli kiva kaikissa askellajeissa, mutta laukkaan ihastuin täysin. Sillä on varmasti tosi kiva hypätä, sillä se tarjosi helposti rullaavaa laukkaa. En melkein meinannut raskia palata muiden tehtävien pariin, kun laukassa oli niin kiva istua. Pyöreydestä ei tosin tässä vaiheessa ollut tietoakaan.

Alkuverryttelyn jälkeen palasin takaisin käyntiin ja aloin tunnustella, millaisia säädöillä Joy voisi toimia. Asetukset olivat paikoin hieman hankalia, kun Joy tuntui pullauttavan itsensä kaulasta aina jostakin kohtaa mutkalle. Tai jos kaula pysyi suorana, käänteli Joy päätään vinkkaraan. Keskityin sitten hakemaan tasaista ohjastuntumaa sekä tietysti ratsastamaan pohkeilla enemmän. Päätin myös kokeilla muutamat käyntiväistöt, jotka menivät melkoisesti kiemurrellen. Taisin saada pari kolme järkevää askelta, mutta muutoin menimme väistöt mutkalla. En hoksinut, miten Joy olisi pitänyt ratsastaa väistöihin oikein. En halunnut ärsyttää ponia turhaan, joten vaihdoimme väistöistä takaisin ihan ympyröiden pyörittelyyn.

Joyn kanssa sain hyvin treenata tasaista kättä sekä pohkeiden käyttöä kunnolla. Kun sain käsiäni vähän rentoutumaan, mutta pitämään silti tuntuman samalla, kun pohkeet ratsastivat, tarjosi Joy rennompia ja hieman pyöreämpiä hetkiä. Pikkuisen se tosin tahtoi silloinkin elää suullaan, vaikka mutustelu ei ohjastuntumaan isommin vaikuttanut. Tajusin kohtuullisesti hellittää sisäohjasta, mikä tuntui saavan Joyta paremmaksi. Käynnissä ja ravissa sain paikoin muistutella etenemisestä, mutta pääsääntöisesti Joy oli herännyt alkuverryttelyn aikana. Joyssa kivaa oli se, ettei se tuntunut älyttömän vinolta kumpaankaan suuntaan, joten molemmat kierrokset sujuivat asiallisesti. Testailin myös harjoitusravissa istumista, mikä sujui ihan hyvin. Ponien kanssa saan jostain syystä pitkät koipeni paremmin tuntumalle kuin hevosten, mikä on vähän hassua.

Laukassa pyörittelin ympyröitä ja otin parit pikkuspurtit pitkille sivuille. Voi sitä laukkaa! Hitsit, että oli kiva mennä pitkät sivut edeten, kun Joy laukkasi helposti ja sujuvasti. Kyydissäkin istuminen sujui ongelmitta, ja meno oli kaikin puolin mukavaa. Ympyröillä sitten kokeilin hakea vähän lyhyempää ja pyöreämpää menoa. Se ei sujunut ihan niin hyvin, vaan jostain syystä Joyn laukka pääsi valahtamaan hieman nelitahtiseksi. Pyrin aktivoimaan pohkeilla laukkaa sujumaan, mutta yleensä sain reippaampaa ja pidempää laukka, vaan en lyhyttä ja pontevaa. Tämä mysteeri ei ratkennut, mutta en ottanut siitä paineita. Joy oli kuitenkin mukavasti kuulolla, joten en alkanut säätää turhia.

Loppuraveissa haeskelin tasaisen tuntuman ja Joyta vielä pyöristymään. Sain ponin tarjoamaan mukavat hetket molempiin suuntiin, joten siihen oli hyvä lopettaa. Loppukäynnit tein taas maasta käsin. Joy oli Rikin tapaan hauska tuttavuus. Se oli jollain tavalla mutkattomampi kuin Riki, mutta jollain tavalla myös haastavampi. Rikin kanssa tuntuman sai ehkä säilymään tasaisempana, mutta muutoin Joy oli lähtökohtaisesti vähän suorempi. Molemmat ponit olivat kyllä mukavia. Itsenäiset tunnit niiden kanssa olivat ehkä juuri oikea valinta, sillä silloin ei tullut turhia paineita. Sen sijaan sai mennä ihan rauhassa tutustellen. Kiitokset vielä Eevalle, että sain tutustua hänen poneihinsa!

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Hieno herra Jetson II

Perjantain hevostelut jatkuivat Jetin kanssa Airan istuntatunnilla. Jaoin tunnin tuttuun tapaan Kaisan kanssa. Tunnin aiheeksi sai esittää toiveita. Minä pyysin istunnan syynäystä siirtymisissä, Kaisa kylkien kautta kääntämistä. Aira keksi sopivat tehtävät, joilla pääsimme treenaamaan molempia.

Tunnin päätehtävänä oli kääntää kentän poikki sopivasta kohtaa, ja pituushalkaisijalle tehtiin siirtymä. Ensin se oli ravista käyntiin, myöhemmin ravista laukkaan. Käyntiin tehdystä siirtymästä palattiin parin askeleen päästä raviin. Ravista laukkaan tehdyn siirtymän jälkeen sai hurruutella sopivan pätkän laukkaa ennen kuin siirtyi raviin ja aloitti tehtävän alusta. Niin kulmissa kuin käännöksissä kentän poikki sai miettiä ulkokyljellä kääntämistä. Aloitimme ravista ja oikeasta kierroksesta. Olipa hankalaa! Jetti pääsi kiemurtelemaan emmekä päässeet oikeastaan ennen siirtymää tai sen jälkeen kovin suoraan. Puhumattakaan itse siirtymisessä suorana pysymisestä. Opettaja muistutteli kylkien, pohkeiden ja katseen käytöstä. Jotenkin vain unohdin kaksi viimeksi mainittua, kun mietin kylkiä niin paljon. Hiljalleen sain tuntumaa kylkiini ja pohkeisiini, jolloin käännökset lähtivät paremmin. Siirtymät paranivat hieman, mutta vieläkin niitä tahtoi vaivata suoruuden puute. Vasemmassa kierroksessa homma alkoikin sitten sujua liki alusta asti paremmin. Hassua on se, että koen vasemman kylkeni olevan hommista paremmin perillä, mutta niin vain oikea kylkeni toimi myös. Käännökset menivät mukavasti samoin kuin siirtymät. Jetti pysyi hyvin suorana niiden aikana eikä yrittänytkään kiemurella. Minulle vaikeampi kierros olikin tänään heittämällä helpompi. Hassua, mutta niin mukavaa!

Sama kuvio laukkasiirtymillä höystettynä sujui molempiin suuntiin aika tasaisesti ja vain parantuen. Jetti nosti laukat aika asiallisesti, kun muistin pitää sen suorana. Käännökset eivät tuottaneet ongelmia, vaan Jetti kuunteli mukavan tarkasti. Olin ihan ihmeissäni, kun homma toimi niin kivasti. Sain hyvin aikaa miettiä omaa istuntaani, kun Jetti hoiti oman tonttinsa täsmällisesti. Tässä kohtaa huomasin taas katseen merkityksen. Oli paljon helpompi hahmottaa hevonen kokonaisuutena, kun katsoi menosuuntaan eikä jäänyt tapittamaan kovin kaunista niskaa. Muutamat laukannostot olivat niin helppoja ja suoria, että saatoin vain virnuilla selässä. Mikä mainio hevonen tuo Jetti onkaan! On yksinkertaisesti niin siistiä, kun tehtävät joskus vain sujuvat ilman isompaa vääntöä.

Tämän kuvion parissa vilahtikin suurin osa tunnista. Loppuun toivoin vielä opettajan syynäävän istuntaani laukassa. Jäimme pääty-ympyrälle laukkaamaan, ja opettaja jakeli korjausvinkkejä. Vatsalihakset piti tietysti pistää töihin ja tuoda rintakehä lantion päälle. Sitten piti kannatella jalat ja pohkeet tuntumalla. Tämän jälkeen piti ratsastaa pohkeella niin silloin, kun tahtoi puolipidätteillä tasapainottaa laukkaa kuin tietysti silloin, kun laukkaa halusi hieman ratsastaa eteen. Opettaja pisti minut maiskutuskieltoon, sillä se laittoi minut helposti samalla ajamaan istunnalla. Kummasti vain pohkeet tsemppasivat, kun en voinutkaan korvata niiden osuutta äänellä. Sain haeskella palasia aika paljon, mutta sain mukavasti onnistumisia. Niinä kertoina sain keskikroppaan sellaista jämeryyttä, että istunta vakautui ja pohkeella oli helpompi ratsastaa. Samalla ylävartalon heijaaminen loppui ja tuntui, että olin kohtuullisen hiljaa selässä. Näinä hetkinä sain sekä tasapainotettua että ratsastettua Jettiä eteen. Jetti tuntui tyytyväiseltä korjauksiini ja tarjosi molempiin suuntiin sellaisia laukkahetkiä, ettei tosikaan. Se tuntui niin makealta! Rennolta ja rullaavalta. Jes! Leveän virneen kanssa fiilistelin niitä hetkiä ja päätin, että tällaisia kertoja on kaivettava aina vain useammin esiin. Älyttömän hienoa kokea näin tuntuvasti ero kehnomman ja paremman istunnan välillä.

Loppuraveissa fiilistelin vielä tovin hyvin liikkuvaa Jettiä ja hihkuin sen hienoutta ääneenkin. Olin niin tyytyväinen tuntiin, ettei tosikaan! Leijailen vieläkin vähän pilvissä, mutta tämä todellakin sallittakoon. On vain niin kiva saada hyviä hetkiä näinkin vaikean asian parissa. Lajia harrastamaton varmasti ihmettelee, etteihän se istuminen nyt niin vaikeaa voi olla. Vaan kyllä se voi. Siksi onkin palkitsevaa saada istuttua paremmin ja tunnettua, kuinka positiivisesti hevonen siihen vastaa. Lopuksi taputtelin ja kiittelin Jetin hyväksi. On se vain niin hieno herra.

Ponityttö seikkailee taas

Perjantaina alkoi kesälomani ja mitä parhaimmalla tavalla: hevostelulla. Eikä edes yhdellä, vaan kahdella ratsastuksella! Ensin vuorossa oli itsenäinen ratsastus Tallinmäellä Eevan ponilla, Rikillä, jolla en luonnollisesti ole aiemmin mennyt. Riki on 2004 syntynyt eestinhevostamma, jonka säkäkorkeus on noin 147 senttiä. Se on kuitenkin pyöreärunkoinen, joten en tuntenut itseäni jättiläiseksi sen selässä. Koulupuolella se osaa helpon B:n asiat ja rataesteillä sillä riittää ponnua ainakin 90 senttiin. Olen ollut monella tunnilla Rikin ja sen omistajan kanssa ja tuuminut Rikin vaikuttavan perusmukavalta ratsulta. Siksi arvelin tykkääväni siitä.

Koska kipusin Rikin kyytiin ensimmäisen kerran, päätin mennä ihan uuteen ratsuun tutustellen perusasioiden parissa. Niinpä työskentelimme hyvän tovin toisen päädyn ympyrällä, kun toinen puoli kentästä oli varattu istuntavalmennukseen. Ympyrällä haeskelin asetuksia ja niiden kautta Rikiä tuntumalle. Lisäksi yritin hakea poniin vähän isompaa liikettä sekä testailin siirtymiä. Tein siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin. Riki kuunteli pyynnöt hyvin, mutta tahtoi jännittyä, vaikka yritin houkutella rennoksi. Saimme muutamat asiallisemmat siirtymät käynnistä raviin, mutta toisinpäin emme onnistuneet pysymään rentoina.

Käynnissä Riki liikkui ihan mukavasti itse. Sain sitä vähän asettumaan ja pyöristymäänkin molempiin suuntiin, kun oli aikaa hakea oikeita nappuloita. Vaikka Riki periaatteessa liikkui ihan hyvin, saattoi se välillä tarjota vähän hitaampaa menoa. Se tosin uskoi helposti, kun pyysin sitä liikkumaan paremmin. Ravi meni aika pitkälti samaan tapaan. Siinä sain ehkä hieman enemmän haeskella asetuksia, mutta nekin kyllä löytyivät. Kivaa oli se, että molemmat suunnat tuntuivat kohtuullisen samanlaisilta. Vasemmassa kierroksessa ehkä piti tehdä hieman enemmän töitä ponin suoruuden eteen, mutta ei se mitenkään ylitsepääsemättömältä tuntunut.

Laukka olikin sitten vaikein askellaji. Riki pääsi siinä vähän mutkalle, jolloin laukka ei pyörinyt. Etenkin vasemmassa laukassa en osannut suoristaa ponia, vaan se pääsi menemään aika vinkkarana. En uskalla arvata, kuinka paljon omat istuntaongelmani heijastuivat ponin menoon. Päätin sitten ottaa pitkät sivut hieman reippaammassa laukassa, jos se vähän avaisi ponia ja sitä kautta pääsisimme työstämään vinouksia. Riki eteni pitkät sivut tosi kivasti ja helposti. Sain sen myös palaamaan kuulolle useimmiten, joskin muutaman kerran ponille jäi spurtti mieleen eikä se ihan heti malttanut tasoittua. Se ei kuitenkaan häseltänyt, kunhan vain oli reippaasti menossa. Ympyrätyöskentelyn avulla sain hitusen oikeaan laukkaan tolkkua, jonka jälkeen työstin vasenta. Siinä Riki tuntui olevan banaanimaisesti mutkalla vasemmalle koko kropan mitalta. Yritin sitten vastineeksi hilata takaosaa suoremmaksi ja sitten etuosaa sen eteen, mutta palapeli oli hieman haastava. Riki tuntui kuitenkin yrittävän parhaansa aina, kun tajusi pyyntöjäni. Sen seurauksena saimme muutaman asiallisemman pätkän myös vasempaan kierrokseen, ja kiitin ponia niistä heti.

Lopuksi hain Rikiä vielä ravaamaan asiallisesti. Vasen kierros sujui aika kivasti, ja jouduin itse asiassa lopussa työstämään oikeaa kierrosta enemmän. Senkin sai toimimaan, kun muisti pitää suoruuden tavoittelun tärkeimpänä mielessä. Loppukäynnit tein maasta käsin kenttää samalla siivoillen. Osasin kuin osasinkin ennakoida oikein: minä tykkäsin Rikistä. Tulin sen kanssa ihmeen hyvin juttuun siihen nähden, että tämä oli ensimmäinen yhteinen kertamme. En toki osannut sitä täydellisesti ratsastaa, mutta ymmärsimme toisiamme riittävän monta hetkeä, jolloin tunnista jäi hyvä mieli. Riki oli tasainen ja sympaattinen kaveri, joka yritti parhaansa. Sellaiset ovat aina kivoja, joten oli kyllä mukava, että pääsin Rikin kyytiin. 

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Haparoinnista parempaan

Tiistaina kävin oman vakiotuntini sijasta hyppäämässä jo vähän aiemmin Tallinmäellä Kaisan kanssa meille pidetyllä omalla tunnilla. Menin tietysti Jetillä. Keli oli niin kovin kesäinen, kun koko päivän oli satanut enemmän ja vähemmän. Kenttä oli hieman vetinen, mutta onneksi vielä hyppykunnossa.

Alkuverryttelyn saimme tehdä itsenäisesti. Patistelin Jettiä hereille ja kuulolle, sillä se tahtoi keskittyä kaikkeen muuhun paitsi minuun. Yksi kentän nurkista oli pitkästä aikaa pelottava, ja Jetin piti pällistellä ja yrittää kiertää sitä kauempaa. Hiljalleen Jetti alkoi vähän keskittyä hommiin, mutta kovin reipasta menijää en siitä esiin saanut. Ihan kohtalaista menoa sentään. Verryttelyhypyt otimme molemmista suunnista kolmen kavaletin suoralle linjalle, jossa välit piti päästä neljällä askeleella. Ensimmäisellä kerralla oikeassa laukassa Jetti kehtasi järkyttyä pelottavista kavaleteista ja mönki niiden yli ravissa. Hoh! Sen jälkeen vähän pahastuin sille ja ratsastin tarmokkaammin. Sitten pääsimme kavaletit tovin asiallisesti. Vasemmassa laukassa Jetti keksi kertaalleen valua hitaasti oikealle, kunnes menimmekin jo viimeisestä kavaletista puolittain ohi. Hoh taas! Saimme vielä sakkokierroksen, joka meni tupinoideni kera paremmin.

Seuraavaksi hyppäsimme suoralla linjalla olleet kaksi pystyä, joilta jatkoimme kauempana olleelle aurinkoportille (ratapiirroksen esteet 7–9). Ensimmäisellä kierroksella emme laukanneet alusta asti riittävästi, joten neljän askeleen väli menikin viidellä. Aurinkoportille sihtasin järkevää tietä, mutta Jetti muka järkyttyi esteestä ja punki siitä vasemmalta ohi. Ei muuta kuin uusi yritys. Vaan ei! Nyt Jetti viurahti oikealta ohi. Kolmannella kerralla sain liimattua itseni Jetin ympärille, jolloin sen oli vain hypättävä portti, jonka se on mennyt niin monta kertaa aiemminkin. Toisella kierroksella saimme tultua pystyjen välin neljällä askeleella, ja myös yksittäinen portti sujui nyt näppärämmin.

Sitten hyppäsimme okserin ja pystyn kaarevan linjan (esteet 2–3) vasemmassa laukassa aloittaen. Ensin tulimme linjan enemmän tilaa käyttäen kuudella askeleella, mikä sujui hyvin. Sitten lyhensimme tietä hieman ja tulimme linjan viidellä askeleella. Sekin onnistui ilman suurempia ongelmia. Sain tosin olla tarkkana, että Jetti tuli ensimmäiselle esteelle riittävän suorana, jotta kaarre ei vaikeutunut sen takia.

Hyppäsimme radan kahteen kertaan, maksimissaan noin 75 sentin tasolla. Rata sujui molemmilla kerroilla aika samalla tavalla. Eteneminen oli pääsääntöisesti tasaista, vaikka sen eteen sai tehdä töitä. Useimmat hypyt lähtivät ihan mukavasti, mutta muutamassa kohdassa ajauduimme hieman lähelle. Ristilaukkaakin taisimme esittää kerran tai pari. Positiivista oli se, että saimme suorilla linjoilla 4–5 ja 7–8 oikeat määrät askeleita eli siitäkin saattoi laukan pyörivän riittävästi. Oma suurin onnistumiseni molemmilla radoilla oli se, että sain pidettyä pohkeet tuntumalla, mutta rentouduttua käsistä. Se auttoi siinä, ettei Jetti jarrutellut turhia esimerkiksi kaarteissa. Kiva huomata, että saan korjattua asioita, joihin aiemmin ei ole ehtinyt keskittyä.

Loppuun hyppäsimme vielä kahdeksikolla esteet 1 ja 2. Teitä sai vähän kursia kasaan niin halutessaan. Koska esteitä madallettiin jonnekin turvallisen 60 sentin tuntumaan, tohdin ratsastaa selvästi tiukemmat tiet. Jetti pysyi hyvässä, vähän lyhyemmässä laukassa, jolloin sitä oli näppärä kääntää nopeammin. Käännökset onnistuivat aika kivasti ja tasapainoisesti eikä hypyissä ollut mitään epäröintiä. Mainiota! Tähän oli hyvä päättää tunnin hyppelyt. Vaikka tunnin alkupuolelle mahtuikin vähän haparointia, parani meno kummasti siitä. Hyvä, etteivät tunnin ohimenot saaneet pakkaani sekaisin, vaan lähinnä ne pistivät minuun ryhtiä. Ei passannut matkustella, kun Jettikään ei kuskiksi alkanut. Jospa tämä alkaisi kääntyä enemmän siihen suuntaan, että pienet virheet vain sisuunnuttavat ratsastamaan paremmin. Se olisi positiivinen suunta.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Arkajalka maastossa

Sunnuntaina lähdimme Tallinmäen maastoon kolmen ratsukon voimin. Me Jetin kanssa otimme jonon viimeisen paikan. Edessä menivät reippaammat ruunat, joiden perässä Jetillä oli paikoin työ pysyä. Taitoimme matkan kangasreiteille käynnissä ja ravissa.

Ensimmäisen laukkapätkän otimme minulle uudessa kohdassa ja reippaammin kuin mitä olen toviin mennyt. Jettikin sai tehdä töitä tosissaan pysyäkseen muiden perässä. Sitten minuun iski vauhtikammo ja oli pakko huutaa, että meno oli liian lujaa. Nolotti kyllä, mutta en voinut mitään iskeneelle jännitykselle. Vauhtia hiljennettiinkin, ja pian laukkapätkä jo loppuikin. Harmitti kyllä olla sellainen arkajalka, sillä Jetille kunnolla laukkaaminen tekisi hyvää. Olen vain körötellyt ja mummoillut sen verran, että kunnon laukka kehtaa tuntua hurjalta.

Toinen laukkapätkä meni jo tutummalla vauhdilla, joka ei enää hirvittänyt. Saatoin antaa Jetin edetä, mutta muistin samalla ratsastaa, jotta sille ei jäänyt aikaa keksiä omiaan. Laukkapätkä menikin ihan asiallisesti. Viimeistään sen jälkeen Jettikin oli herännyt ja pysyi ravissa vähän paremmin kavereidensa perässä. Loput lenkistä ravasimme ja käppäilimme rennosti hyvin kesäisessä säässä. Kyllä kelpasi! Kotiläksyksi reissusta sain sen, että minun pitää oppia taas menemään kunnon laukkaa. Ei mitään päätöntä kaahausta tietenkään, mutta sellaista, että Jettikin pääsee vähän tekemään töitä.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Vielä toinenkin itsenäinen

Lauantain hevostelukiintiö ei tullut vielä Jetin kanssa täyteen, joten ratsastin Hilimankin itsenäisesti. Treeniaiheeksi otin yksinkertaisesti ympyröiden ratsastamisen siten, että Hilima pysyisi päättämälläni reitillä kohtuullisen vaivatta.

Käynnissä ja ravissa pyörittelin niin isoja pääty-ympyröitä kuin pienempiä voltteja sekä kahdeksikkoja. Hilimalla oli mukavasti energiaa liikkua, mutta se kuunteli pidätteitäkin ihan asiallisesti. Yritin kuitenkin varoa jarruttelemasta Hilimaa liikaa, jotta sen ei turhaan tarvitsisi mennä miniaskelilla. Pyrkimyksenäni oli saada Hilima hieman pyöreämmäksi ja rennommaksi, jolloin sen ohjattavuuskin paranisi.

Oikea kierros oli jälleen minulle hankalampi. En tiedä, miten istuin satulassa ja käytin apuja, mutta Hilima pääsi kaatumaan tässä suunnassa sisälle. Käynnissä ja ravissa sain vielä korjattua menoa, ja Hilima esitti hyviäkin hetkiä tähän suuntaan. Laukkaaminen oikeassa kierroksessa sen sijaan oli melkoista oikomista. Yritin tasapainotella itseäni oikeaan kohtaan ja löytää oikeita apuja, mutta sellaista kunnon korjausta en saanut tehtyä. Tiesin kyllä, että oikomista olisi pitänyt ratkaista paremmalla pohjetyöskentelyllä, mutta kuten olen iät ja ajat toistellut, on pohjeratsastukseni sangen puutteellista ainakin vielä. Lopulta tajusin rentoutua enemmän ohjista ja keskittyä selvästi pohkeisiin ja istuntaan. Tämä auttoi hieman. Kun en vängännyt koko ajan jotain, tohti Hilimakin vähän rentoutua ja laukata paremnin reitillä pysyen. Tosin aika paljon tämän asian kanssa on vielä työtä tehtävänä ennen kuin osaan istua oikeassakin kierroksessa tasaisemmin kyydissä.

Vasen kierros sujui onneksi kaikissa askellajeissa vähän paremmin. Asetuksia sain tosin hakea vähän enemmän läpi, mutta nekin löytyivät paikoin asiallisesti. Oli kiva huomata, että itselleni periaatteessa vaikeampi kierros sujui Hiliman kanssa mukavasti. Laukassakaan ei tullut kummempia ongelmia, kunhan muistin olla käsilläni riittävän rento ja tukea Hilimaa pohkeilla. Hiliman kanssa on kyllä kiva treenata, sillä sen etenemisestä ei tarvitse huolehtia koko ajan. Lähinnä sitä saa vähän toppuutella, ettei se turhaan kipitä menemään. Voisikohan muuten vasemman kierroksen parempi sujuminen johtua paremmasta ulkopuolen tuesta? Oikea käteni ja pohkeeni kun ovat paremmin hommistaan perillä. Ehkä saan niiden avulla paremman otteen Hilimaan, kun taas oikeassa kierroksessa paremmin toimiva puoleni on sisäpuolella. Mielenkiintoinen arvaus, jossa voi olla jotain perää tai sitten ei. Toisaalta se ei selitä sitä, miksi useimmilla muilla hevosilla oikea kierros on kuitenkin se helpompi.

Loppuraveissa vielä pyörittelin muutamia ympyröitä molempiin suuntiin, kunnes saimme rennot ja hyvät hetket. Loppukäyntejä en malttanut jäädä pyörimään kentälle, vaan käppäilimme peltolenkin kautta tallille. Hiliman kanssa joitain asioita saa ajatella ihan eri tavalla kuin esimerkiksi Jetin, mikä on vain opettavaista. Kesälomalla suunnitelmissa onkin ehtiä ratsastaa Hilimalla muutamia kertoja myös sileää, niin saisimme sitä kautta kehitettyä yhteistyötämme estepuolella.

Ihan itse

Juhannuspäivänä kävin pitkästä aikaa ratsastamassa Jetin itsenäisesti. Varsinaista treeniaihetta en ollut suunnitellut etukäteen, vaan lopulta päädyin tuttujen asioiden pariin: vähän väistöjä sekä laukan työstämistä.

Väistöjä tein käynnissä uraa myöten etuosan sillä säilyttäen. Yritin olla poikittamatta Jettiä liikaa, jotta tahti ei hyytyisi sen takia. Alussa väistöt olivat aika nihkeitä, ja huomasin Jetin olevan turhan vinkkaralla. Loivensin väistöä hieman, jolloin Jetin sai pidettyä vähän paremmin liikkeellä. Väistöt olisivat kuitenkin kaivanneet enemmän aktiivisuutta, jota en löytänyt. Raviväistöjä tein pitkän sivun alusta keskemmäs ja siitä uralle palaten. Väistöt ravissa sujuivat paremmin kuin käynnissä. Sain kuitenkin huolehtia ravissakin siitä, etten vääntänyt Jettiä mutkalle, vaan pidin sen kohtuullisen suorana. Tämä auttoi tahdin säilyttämisessä. Tein väistöjä lyhyesti myös laukassa. Niissä ei tullut uusia pulmia, vaikka olisin vain saanut ratsastaa väistöaskeleet hieman tarkemmin ja lyhyemmässä laukassa. Nyt varmasti vain osan väistöistä ajateltuun suuntaan, kun en niin valmistellut ja tasapainottanut lähtöjä. Itsenäisen ratsastuksen haittapuolia, kun kukaan ei ole nohittamassa täsmällisempiin suorituksiin.

Väistöjen jälkeen työstin laukkaa. Ensin vain hurruuttelin kenttää ympäri ja yritin suoristella Jettiä. Hetkittäin saimme mukavia pätkiä, joissa laukka tuntui pyörivän aika asiallisesti. Välillä taas jäin säätämään liikaa, mikä sai Jetin hieman jarruttamaan. Ratsastin itsekseni kohtuullisesti pohkeella, mutta olisin saanut vieläkin enemmän muistaa rentoutua käsistäni. Annoin Jetin kuitenkin mennä hieman pidemmässä muodossa, joten toivottavasti en kovin mahdottomasti päässyt apinoimaan ohjissa roikkuen. Päätin sitten tehdä muutamia vaihtoja. Jetti kuitenkaan ei lähtenyt vaihtamaan suosiolla, joten vaihdoin suunnitelmani lennosta vastalaukkaan. Jetti hurruutteli vastalaukkakaarteita samoin kuin lyhyitä sivuja ympyrän kaarena ratsastettuna kohtuullisen kepoisasti vastalaukassa. En panikoinut turhia selässä, mikä varmasti helpotti Jetin etenemistä. Vastalaukkojen treenaaminen olikin itse asiassa kivaa näin puolivahingossa tehtynä. Vastalaukat sujuivat molempiin suuntiin aika tasaisesti. Vastalaukkojen päätteeksi otin vielä muutamat vaihdot, jotta ne eivät jäisi ihan paitsioon. Jetti oli ajatuksissaan vielä vähän vastalaukkatehtävässä, joten vaihdot eivät heti lähteneet näppärästi. Pienen muistutuksen jälkeen Jetti teki ne kohtuullisesti.

Loppuraveissa pyörittelin ympyröitä ja annoin Jetin venyttää ohjan perässä. Itsenäinen tunti meni vähän haahuillen, kun en saanut kommennettua itseäni kunnolla töihin. Saimme onneksi Jetin kanssa muutamia asiallisia pätkiä, joihin sai olla tyytyväinen. Etenkin laukkatehtävistä tykkäsin, sillä hiljalleen alkaa tuntua, että alan vähän päästä jyvälle siitäkin Jetin askellajista. Aiemmin laukka on tuntunut hieman hankalalta, kun en ole saanut istuttua siellä kunnolla. Nyt istuntani on ehkä hitusen parempi, jolloin saan vaikutettua Jettiinkin paremmin. Työtä toki on vielä edessä, mutta pienetkin edistymiset ilahduttavat. 

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Aika tasaista

Hiliman jälkeen oli vuorossa estetunti Jetin kanssa. Tälläkin tunnilla ratsukoita oli neljä, ja tehtävätkin olivat samoja kuin Hiliman kanssa. Alkuverryttelyssä siis tarkkaa suoraan ratsastamista. Sen jälkeen puomin, esteen ja puomin sisältäneillä suorilla linjoilla suoruuden ja tasaisuuden treenausta. Lopuksi rata, joka yhdisti suorat linjat ja kaksi lävistäjäestettä.

Jetti oli läpi tunnin kivasti hereillä. Se liikkui helpommin kuin yleensä, mikä johti siihen, että kaahasimme pari kertaa tehtävien läpi. Hups, mutta posiitivinen sellainen. Harvemmin meitä Jetin kanssa moititaan liiallisesta vauhdista, hah! Tämän jälkeen tajusin taas vähän malttaa ja antaa Jetin tehdä hommat. Matkustajaksi ei silti saanut heittäytyä, sillä Jetti olisi ottanut saman asenteen hetkessä. Pienellä maltilla suorat linjat alkoivat sujua tasaisemmin, ja pääsimme jatkamaan suoraan myös niiden jälkeen. Pientä oikomista tuli estelinjoille, jos en malttanut itse ratsastaa tietä kunnolla, vaan olin jo liikaa ajatuksissani hypyissä.

Rata hypättiin noin 80 sentin tuntumassa, ja se sujui aika mukavasti. Linjat menivät asiallisesti. Ensimmäisen suoran linjan jälkeen tosin olimme ristilaukassa enkä saanut Jettiä vaihtamaan, vaikka aikaa oli. Tulimme sitten nelosesteelle ristilaukassa, mutta onneksi Jetti nappasi siinä vasemman laukan. Toinen suora linja samoin kuin lävistäjäeste menivät sen sijaan mainiosti. Meno oli meiksi yllättävän tasaista ja sujuvaa. Ei turhia hätäilyjä, mutta ei myöskään hyytymisen ja spurttailun yhdistelyä. Aika kiva siis! Kiva oli selvästi tämän päivän avainsana.

Olisipa hauska tietää, miten saisin Jetin liikkumaan joka tunti edes tällä tavalla. Tehtävät olivat helpompia, kun hevosen liikkumisesta ei tarvinnut huolehtia ihan joka hetki. Kai se on se yhdistelmä napakkuutta ja rentoutta. Loppukäynnit käppäilimme rennosti peltolenkin kautta, joten tunti päättyi leppoisiin tunnelmiin. Olipa kiva juhannusaatto ja hyppelyt. Lisää tällaista, kiitos!

On se kiva!

Juhannusaattoon sopi enemmän kuin hyvin kaksi estetuntia Tallinmäellä. Viiden päivän ratsastustauko tuntui hurjan pitkältä, joten satulaan oli kiva päästä takaisin. Ensimmäisen estetunnin menin Hilimalla kolmen muun ratsukon kanssa. Tunnin ideana oli suoruuden ja tahdin säilyttäminen.

Alkuverryttelyssä kavensimme hieman kenttää ja ratsastimme niin pitkät kuin lyhyet sivun mahdollisimman tarkasti suoraan. Myötäasetukset kulmiin valmisteltiin hyvissä ajoin, ja tarvittaessa vasta-asetuksia sai käyttää apuna. Vasen kierros sujui ihan asiallisesti kaikissa askellajeissa, oikeassa kierroksessa oli hieman enemmän työtä. Etenkin laukassa oikea kierros oli paikoin aivan kamalaa oikomista, kun en millään meinannut saada Hilimaa pysymään suunnittelemallani reitillä. Ihan hassua, kuinka muka minulle vahvempi kierros ei ota sujuakseen Hiliman kanssa. Opettaja tuumasi, että Hiliman vaikeampi puoli riippuu aina ratsastajasta. Vaikka saimme oikeaan kierrokseen hieman tolkkua, jäin kyllä pohtimaan, mikä istunnassani saa Hiliman oikomaan. Asiaa pitää tutkailla, jälleen kerran.

Ennen pientä rataa tulimme suoria linjoja omina tehtävinään. Suoralla linjalla oli puomi, este ja puomi. Tavoitteena oli tulla tehtävä suoraan ja tasaisesti. Hilima oli mukavasti menossa mukana enkä itse kiirehtinyt, jolloin saimme tultua välit aika mukavan tasaisesti. Parasta oli se, että Hilima reagoi sekä pyyntöihin odottaa kuin vähän edetä. Ponnistuspaikkoja ei tarvinnut alkaa sen kummemmin säätää, sillä ne löytyivät liki puoli-ilmaiseksi. Tällainen oli kyllä kivaa, kun sai pääosin nauttia menosta ja onnistumisista.

Päivän rata oli yksinkertaisuudessaan suorat linjat sekä parit lävistäjähypyt. Radan korkeus taisi olla noin 70–80 senttiä, mikä tuntui juuri sopivalta. Tunnin palaset loksahtelivat tällä tehtävällä mukavasti kohdilleen. Hilima eteni radan läpi tasaisesti ja varmasti. Ehdin miettiä ratkaisuja esteille tultaessa ja tehdä ne ajoissa. Hypyt sujuivat ja ratsastin varmistelematta silti turhia. Myös kaarteet oikealle sujuivat paremmin, kun viimein tajusin rentoutua käsistä, tukea pohkeilla ja antaa laukan sujua kaarteiden läpi. Laukatkin vaihtuivat lävistäjähypyissä sujuvasti. Hitsit, olipa kivaa! Ihan kuin olisin sanonut tuon jo muutamaan kertaan, mutta kun niin vain oli. On mukava huomata, että välillä tunti voi mennä sutjakasti niin, että asiat loksahtelevat paikoilleen. Kehitys kehittyy, ja minä näemmä kehityn sen mukana. Jeij!

Tunti meni kyllä heittämällä yhteen parhaimmista Hiliman kanssa. Kehuin ja taputtelin Hiliman hyväksi, joten tammallekin täytyi jäädä hyvä mieli. On se vain kiva hyppykaveri, aivan mainio! Näillä fiiliksillä mennään taas hyvä tovi eteenpäin.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Ensimmäinen tällainen kerta

Komea Jetson II. © Saara Niskala
Lauantaina lähdimme Tallinmäen tiimin kanssa Iin Hevosharrastajien 1-tason estekisoihin. Meille Jetin kanssa löytyi kisoista yksi sopiva luokka, joka oli 80 senttiä arvostelulla 367.1. Omalla tavallaan on ihan opettavaista käydä hyppäämässä kisoissa vain yksi luokka. Saapahan opetella keskittymään heti ensimmäisen suorituksen aikana. Kisat olivat kentällä ja verryttely maneesissa.



Este numero 4. © Emma Hand
Verryttelyssä sai olla kahdeksan ratsukkoa, mutta onnekseni olin luokan toiseksi viimeinen lähtijä. Niinpä verryttelyssä oli paremmin tilaa. Herättelin Jettiä liikkumaan kaikissa askellajeissa, mikä onnistui ihan hyvin. Jetti ei kummemmin tuijotellut maneesissa, mitä nyt hieman vilkaisi toista päätyä. Kun Jetti liikkui kohtuullisesti, otin muutamat hypyt ristikolle ja pystylle. Jetti liikkui hyvin ennen kuin olimme estelinjalla, mutta sille päästyämme annoin sen hyytyä. Olen havainnut saman asian ennenkin, joten ilmeisesti jokin muuttuu ratsastuksessani. Arvatenkin jännityn hieman ponnistuspaikkaa sihdatessani. Ristikon ja pystyn hypyt onnistuivat kuitenkin ihan ok. Pari huonompaa paikkaa mahtui mukaan, mutta pohkeet tuntumalla Jetti hyppäsi mukisematta. Sitten hyppäsin vielä okserin. Estelinjalle päästyämme Jetti hitaili, ja hukkasin ponnistuspaikan. Menin neuvottomaksi enkä tehnyt mitään, jolloin Jetti pysähtyi esteen eteen. Matkustamisen huonot puolet osa 648. Toisella yrittämällä ponnistuspaikka oli vieläkin hieman hukassa, mutta nyt olin itse hereillä. Niinpä Jetti kömpi esteen yli kohtuullisesti. Kylläpä okseri kehtaa tuottaa aina verryttelyssä vaikeuksia! Omaan vuorooni oli tässä vaiheessa vielä sen verran aikaa, että annoin Jetin huilia hetken. Ennen kuin siirryin ulos, otin vielä hyvän mielen hypyn ristikolle. Se sujui hyvin, joten pääsimme odottamaan vuoroamme.

© SRL
Radalle päästyämme kävelytin Jetin estevaraston ohi ja radan toiseen päätyyn. Lähtömerkin jälkeen nostin vasemman laukan. Jetti ei oikein edennyt, joten napautin raipalla. Jetti vetäisi tästä pienen herneen turpaansa ja kiskaisi päänsä alas. Horjahdin hieman, mutta en pahasti. Mikä parasta: en säikähtänyt, vaan nykäisin Jetin pään ylös ja mietin, että heräsipä se. Ykkönen ylittyi ihan hyvin, ja kakkoselle pääsimme kuudella askeleella. Sille tuli hieman jarruttava hyppy, kun väli kävi vähän lyhyeksi. Kolmoselle tie oli kunnossa, mutta Jetti oli hitusen pitkänä. Niinpä se joutui taas hakemaan jarrutuksen kautta ponnistuspaikan. Kolmonen ylittyi kuitenkin puhtaasti. Neloselle pääsimme kannustuksella kolmella askeleella. Jetti oli tasan yhden askeleen verran ristilaukassa hypyn jälkeen, kun se jo korjasi itsensä oikeaan laukkaan.

Este 5a. © Emma Hand
Edessä oli pystyn ja okserin yhden askeleen sarja. Tie oli mielestäni ihan ok, mutta 5a ylittyi hieman pienellä hypyllä. Niinpä Jetti ei päässyt venyttämään askelta, jotta se olisi päässyt sarjan yhdellä askeleella. Valmistauduin miniaskeleeseen ja yritin kannustaa Jetin esteen yli. 

Kuvakaappaus "Älä opi esteratsastusta
Annen kanssa" -videolta.
5b oli kuitenkin jo liian lähellä eikä Jetti mahtunut enää lähtemään hyppyyn. Sen sijaan se törmäsi okseriin ja hajotti esteen. Käväisin kaulalla könöttämässä, mutta Jetin nosti nopeasti päänsä ylös ja auttoi minut samalla pystyyn. Jetti ei onneksi pahemmin vetänyt asiasta hernettä turpaansa, ja keskityin esteen korjaamisen ajaksi rauhoittamaan tilanteen, mutta pitämään Jetin hereillä. Tämä oli ensimmäinen kertani kisoissa, kun este hajoaa ja joudun odottamaan sen korjauksen. Aika tuntui pitkältä! Lopulta este oli onneksi valmis, ja pääsimme jatkamaan.

Odottelun jälkeen nostin oikean laukan, ja Jetti laukkasi odotteluun nähden kohtuullisesti. Ratsastin tien sarjalle aika huolellisesti, jotta ainakaan se ei aiheuttaisi enää ongelmia. 5a ylittyi pienellä kannustuksella, mutta ei riittävän isolla hypyllä. Tajusin, ettei Jetti veny väliä vieläkään yhdellä askeleella. Ensimmäisen askeleen jälkeen pyysin vahvasti äänellä eteen, ja Jetti sai tällä kertaa itsensä mahtumaan väliin kahdella askeleella ja hyppäsi b-osankin puhtaasti. Kiitin sitä heti hypyn jälkeen, jottei se pahastuisi komennuksestani liikaa. Matka jatkui 5b:n jälkeen vasemmassa laukassa kuutoselle. Jetti oli hitusen pitkänä, mutta pääsimme kuutosen yli ihan hyvin. Kaareva tie seiskalle meni myös hyvin eikä sekään pysty tuottanut pulmia. Edessä oli enää perusvaiheen viimeinen este. Jetti laukkasi hyvin, joten yritin itse olla rauhassa. Lähestyminen kasille onnistui hyvin, ja Jetti hyppäsin radan viimeisen esteen puhtaasti.



Perusradan viimeinen este eli numero 8. © Saara Niskala
Saimme kiellosta tulleiden neljän virhepisteen lisäksi vielä kaksi virhepistettä ylitetystä enimmäisajasta. Saldo oli siis perusvaiheelta kuusi virhepistettä, ja sijoitus tällä lukemalla oli 14/18. Hassua kyllä, radan jälkeen ei harmittanut mitenkään älyttömästi. Toki se toinenkin vaihe olisi ollut kiva hypätä, mutta olin tosi tyytyväinen siihen, miten oma pääni pysyi kasassa, vaikka rysäytimme yhden esteen palasiksi ja jouduimme odottamaan uutta lähtömerkkiä tovin. Sen jälkeen ratsastin vähän tarkemmin, mutta menemättä paniikkiin. Tämä oli taas näitä henkisen voiton kertoja. Näistäkin onneksi oppii ja paljon.

Videoista kiitos Alekseille ja Hanskille ja kuvista kiitos Saaralle ja Emmalle!

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Oikea meininki

Perjantaina oli pienen Jetti-tauon jälkeen vuorossa estetunti sen kanssa Tallinmäellä. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja hyppäsimme seuraavan päivän estekisoihin valmistautuen. Otin tunnin alusta alkaen sen asenteen, etten jäisi vatvomaan ongelmia, vaan pyrkisin tekemään jotain niiden ratkaisemiseksi. Rentoutta unohtamatta, sillä puskeminen ja tuuppaaminen eivät valitettavasti ole tie onneen.

Ensimmäiset hypyt otimme estekisaverryttelyn tapaisesti tulemalla muutaman kerran oikeassa kierroksessa pystyn (ratapiirroksen este 4) ja vasemmassa kierroksessa okserin (este 3). Hypyt menivät ihan mukavasti. Tajusin herätellä Jettiä heti alussa, mutta annoin kuitenkin kaarteiden vähän syödä laukkaa. Tulin jokaisen hypyn kyllä itse sen verran varmasti, ettei Jetinkään tarvinnut arpoa suunnitelmaa. Ponnistuspaikat näin aika helposti ja pari kertaa pyysin Jettiä lähtemään positiivisen askeleen kautta, minkä se teki hyvin.

Seuraavaksi hyppäsimme esteen 1 kahdesti putkeen siten, että ensimmäisen lähestymisen teimme vasemmassa laukassa ja toisen lähestymisen oikeassa laukassa. Ensimmäisellä kierroksella käännökset esteelle molemmissa laukoissa tulivat vähän kulmikkaina, mikä söi heti laukkaa. Pääsimme kuitenkin okserista molemmilla kerroilla yli ilman sen kummempia ongelmia. Toki sujuvampi laukka olisi tuonut sujuvamman hypyn, vaan kyllä me vähän hitaammallakin laukalla pääsimme esteen yli. Saimme tulla tehtävän vielä toisen kerran, jolloin ratsastin tiet tarkemmin ja pyöreämpinä, jolloin lähestymiset okserille tulivat sujuvammin, ja hypyt olivat sitä myöten parempia. Ennen rataa hyppäsimme vielä yksittäisenä esteen 2, jotta osaisimme valita sille sujuvan tien. Tämä onnistui mukavasti, ja pääsimme siirtymään radan pariin.

Rata oli noin 80–85 sentin tuntumassa. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Ykköselle tuli kohtuullinen tie, mutta laukka sammui taas hieman. Pidin kuitenkin pohkeet tiivisti tuntumalla, ja niin Jetti hyppäsi ensimmäisen esteen sen kummempia miettimättä. Esteen jälkeen taisimme olla tovin ristilaukassa, kunnes Jetti järjesteli kavionsa oikeaan laukkaan. Tie kakkoselle oli myös ok, ja sille tuli ihan hyvä hyppy. Jetti nappasi siinä toivotusti vasemman laukan. Kolmoselle tultaessa päästin Jetin hieman painamaan vasemmalle, jolloin lähestyminen ei ollut paras mahdollinen. Esteelle tulikin hieman jarruttava hyppy, mutta tajusin pyytää Jettiä heti sen jälkeen eteen. En kuitenkaan jäänyt ajamaan sitä suoran linjan päässä ollutta nelosta päin, vaan otin ajoissa tasapainottavan puolipidätteen. Niinpä neloselle tuli radan paras hyppy. Matka jatkui siitä viitoselle. Kaarre vei hieman laukkaa, mutta suoralla ehdin nohittaa Jettiä ajoissa ennen hyppyä. Viitonen ylittyi ok. Kuutoselle pääsimme nyt hieman sujuvammin, joten se meni ihan hyvin. Jetti taisi nyt napata hypyssä oikean laukan, jolloin pääsimme seiskalle ihan hyvin. Rata päättyi asialliseen hyppyyn, ja saatoin taputella Jettiä runsain mitoin kiitokseksi. Ei hullummin!

Vaikka rataan mahtui muutama hitaampi hetki ja hyppy, olin siihen silti kokonaisuutena tyytyväinen. Ratsastin aika suunnitelmallisesti. Vaikutin, kun piti vaikuttaa, mutta en jäänyt koko aikaa puskemaan tai varmistelemaan. Etenkin suora linja esteillä 3–4 oli hyvä osoitus siitä, että olin kerrankin hereillä. Hitaan hypyn jälkeen ratsastin vähän eteen, mutta tasapainotin ajoissa ennen seuraavaa hyppyä. Oli kiva huomata, että välillä kykenen ajattelemaan pidätteitäkin radalla enkä vain jatkuvasti komenna hevosta eteen. Liikkui se jo valmiiksi tai ei. Tässä tunnissa oli kyllä oikeaa meininkiä, sillä en ehtinyt miettiä mahdollisia ongelmia enkä ajatella estekorkeutta. Kaikki sujui kohtuullisen näppärästi, jolloin meno oli aika helppoa. Kivaa! Tällaisen tunnin jälkeen on todellakin hyvä mieli lähteä kisoihin. Pitää muistaa pakata hevosen ja varusteiden mukaan vielä tällainen oikea meininki, niin johan kelpaa.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Entisen estesuosikin kyydissä

Keskiviikon tunnilla oli vuorossa esteitä, ja ratsukoita oli yhteensä ihanasti vain neljä. Sain hieman yllättävän ratsun, nimittäin entisen estesuosikkini Peran. Viimeksi olen mennyt sillä helmikuussa, ja sitä kertaa edelsi kymmenen kuukauden tauko. Esteitä olen sillä hypännyt edelliskerran yli vuosi sitten, maaliskuussa 2014 kisoissa. Ennen tuntia yritin vähän jännittää, kunnes totesin Peran olevan hyvä hyppääjä maltillisilla korkeuksilla ja ilman tuuppimista.

Alkuverryttelyssä ravasimme ensin pääty-ympyrällä olleita puomeja sekä uraa myöten. Sitten siirryimme ravissa ylitetyn puomin jälkeen laukkaan ja laukkasimme pitkän sivun. Pera oli ihan asiallinen, mutta alussa hieman venkula. Tajusin ratsastaa sitä paremmin pohkeella kohti ohjaa, mutta en saanut ohjastuntumaa heti oikeanlaiseksi. Niinpä Pera pääsi venymään ja vanumaan. Ratti oli kuitenkin mukana, mutta kaipasin menoon napakkuutta ja hevosta on myös ohjan päähän. Laukassa tätä tuntumaa löytyikin jo paremmin. Sain istuttua aika hyvin, pidettyä pohkeet tuntumalla ja haettua Peraa paremmin edestäkin haltuun.

Esteiksi oli rakennettu kolme pystyä. Yksi oli lävistäjällä, kun taas kaksi muuta pitkillä sivuilla siten, että niiden ja seinän välistä mahtui menemään. Jokaisen esteen edessä oli lisäksi ponnistuspuomi. Tunnin aikana tulimme seuraavat tehtävät: pääty-ympyrän puomi oikeassa laukassa, siitä pitkän sivun este ja loppuun tarvittaessa toisen pääty-ympyrän puomi. Sitten taas vasemmassa laukassa pääty-ympyrän puomi, pitkän sivun este, toisen pääty-ympyrän puomi sekä lävistäjällä ollut este. Sitten vielä tulimme vasemmassa laukassa pääty-ympyrän puomin, pitkän sivun esteen, lävistäjäesteen ja vielä lopuksi sen toisen pitkän sivun esteen. Mukavia ja aika yksittäisiä tehtäviä, joille ehti ratsastaa ajatuksen kanssa. Korkeudessakin pysyttiin reilusti mukavuusalueella, kun puomit eivät 70 senttiä ylemmäs nousseet.

Tehtävillä sain keskittyä ratsastamaan Peran lyhyeen, mutta napakkaan laukkaan. Se kun tarjosi mielellään pitkäksi valahtavaa laukkaa, jossa hukkasin ponnistuspaikat. Pisteet minulle siitä, etten lähtenyt noina kertoina tuuppaamaan, vaan pidin pohkeet kiinni, rentoutin vähän kättä ja odotin Peran hoitavan osuutensa ilman painostusta. Nämä kikat toimivat, ja Pera meni vähän huonommastakin paikasta ilman protesteja. Lopulta tajusin käyttää laukansäätelyssä riittävästi pohkeita ja pidätteitä, jolloin sain Peraa vähän kasaan. Sen myötä laukka parani, ja ponnistuspaikat alkoivat löytyä. Lävistäjäesteelle tulimme opettajankin kommenttien mukaan hyvin suoraan, mutta laukka jäi vaihtumatta siinä muutamia kertoja. Saimme kuitenkin myös onnistuneita vaihtoja. Opettaja myös hoksautti ottamaan lähestymisessä kiintopisteen esteen yli, kun tuppasin jäämään tuijottamaan aina niin jännittävää ponnistuspuomia. Minähän en tosiaan näistä ponnistuspuomeista välitä, sillä ne ketaleet onnistuvat jostain syystä sotkemaan minun pakkani ihan täysin. Katsekikka auttoi jälleen kerran, ja homma alkoi toimia paremmin, kun en tuijotellut puomeja.

Tunti hurahti nopeasti enkä onneksi enää Peran selässä muistanutkaan jännittää. Pera väläytteli tunnilla juuri sellaista menoa, että muistin, miksi aikanaan siihen esteillä ihastuin. Peran kanssa oppisin varmasti paljon siitä, kuinka hevoselle on annettava työrauha. Pera kun vetää herneen ymmärrettävästi turpaansa ja alkaa kiellellä, jos kuski lähtee tuuppaamaan sitä kohti hyppyjä. Peralla oli kiva mennä myös siksi, että sen kanssa pääsee vähän hifistelemään laukassa. Sillä kun on säätelyvaraa molempiin suuntiin, mikä on oikein hyvä juttu. Tästä tunnista jäi todella hyvä fiilis. Peralla on kiva hypätä tällaisia pieniä esteitä omaa vaikuttamista ja mukautumista treenaten.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Alkeisratsastaja täällä hei

Tiistaina kävin ennakkoon korvaamassa väliin jäävän tuntini. Lyöttäydyin B-tunnin porukkaan, jossa olikin täysi väkimäärä eli yhdeksän ratsukkoa hommissa. Arvelin saavani ratsuksi jonkun tavallisesta poikkeavamman ja osuin puolittain oikeaan: Attehan sieltä tuli. Blogista piti tarkistaa, että viimeksi olen mennyt Atella seitsemisen kuukautta sitten. Pienenä yllätyksenä tuli se, että tämä oli vasta kymmenes kerta tällä ruunalla. Tunnilla treenasimme pohkeenväistöjä sekä vasta-asetuksia.

Pohkeenväistöt teimme uraa myöten pitkille sivuille käynnissä ja ravissa. Atella oli meno päällä, ja minä hukkasin tietysti jarrut. Ei hyvä lähtökohta. Käyntiväistöissä sain toppuuteltua Attea ja esitettyä toivottuja askeleita. Atte kuitenkin oli molempiin suuntiin menossa enemmän sisälapa edellä, vaikka yritin korjailla sitä pois moisesta. Ravissa pakka levisikin aika pitkälti täydellisesti. Tuli kyllä niin hölmö olo, kun en saanut hevosta paria hullunkurista kertaa enempää tekemään tehtävää oikein. En vain osannut! Atte pääsi painamaan ja karkaamaan alta, kun en keksinyt, millä keinoilla saisin sen kuulolle ja odottamaan. Oli kyllä sellainen olo kuin en koskaan olisi pohkeenväistöjä tehnytkään. Yritin palata jokaisen pieleen menneen yrityksen jälkeen zen-mielentilaan, ettei homma karkaisi ihan käsistä. Puolittain onnistuin, puolittain heitin hanskat tiskiin. Onneksi saimme ravissa kuitenkin ne pari kolme väistöaskelta.

Laukassa ratsastimme pitkät sivut tovin vasta-asetuksessa ollen. Pääty-ympyrät puolestaan teimme ihan tavallisesti. Laukka oli viimein askellaji, jossa saimme Aten kanssa vähän ymmärrettyä toisiamme. Sain istuttua kohtuullisesti, mikä varmasti helpotti pidätteiden saamista läpi. Aten laukka toki pysyi pitkälti nelitahtisena, mutta ympyröille mahtui hetkiä, kun laukka parani kummasti. Laukkaa saattoi myös ratsastaa vähän rauhallisemmaksi, kunhan vain muistin pitää pohkeet hommissa. Vasta-asetukset onnistuivat ihan ok, vaikka pitkillä sivuilla Atte pyrki vähän venymään ja sitä kautta kiihdyttämään tahtia. Laukkaa oli ehdottomasti kivointa työstää, ja se tarjosikin tunnin kivoimmat hetket.

Loppuravissa hevosia sai hakea venyttämään ohjan perässä eteen ja alas. Aten kanssa sain tosin miettiä sitä, miten saisin sen ensin malttamaan. Sillä kun oli vieläkin vähän kiire. Niinpä loppuravit menivät enemmänkin toppuutellen ja jarrutellen kuin venytellen. Mutta lähti se Atte onneksi pari kertaa vähän venyttämään ohjan perässä. Olipas siinä tunti. Fiilikset vaihtelivat mutalammikosta ihan mukaviin ajatuksiin. Aten kanssa pitäisi osata ottaa vauhti omiin nimiin, mutta en näemmä vielä osaa sitä tehdä. Enemmän homma menee meillä vetokisaksi, jossa en yllättäen voita. Istunnalla on varmasti taas paljon tässä tekemistä, samoin pidätteiden ja myötäyksen yhtälöllä. Onneksi laukassa tuli hyviä hetkiä, niin tunnista jäi ihan mukava mieli. Sympaattinenhan se Atte on, sellainen hellyyttävä möhköfantti.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

M niin kuin...

Maasto. Sehän se oli taas lauantain ja samalla kisapäivää edeltävänä liikutuksena. Lähdimme Tallinmäen maastoihin neljän ratsukon seurueella. Me Jetin kanssa otimme tutun paikan letkassa sijoittuen toiseksi viimeiseksi.

Kävimme tutuilla kangasreiteillä samoilemassa menemään. Kiipesimme parit pienet hiekkamonttumäetkin, joiden jälkeen aloin haaveilla kunnon kiipeilytreenistä. Pitääpä jokin kerta sattua niille isommille hiekkamontuille. Reissu meni kyllä kaikin puolin kivasti. Laukkapätkät menivät mukavasti edeten, ja raviinkin löytyi vähän puhtia. Ainakin alun mummoilun jälkeen. Hyttyset kiusasivat muutamissa kohdissa, mutta onneksi kankailla ja teillä tuuli pääsi puhaltamaan ne pois. Maastolenkkiin meni taas sellaiset puolitoista tuntia, ja aika hujahti kyllä nopeasti. Mikäpä siinä maastoillessa, kun keli ja kaverit ovat kohdillaan.

Lopuksi on vielä jaettava viikko sitten ottamani kuvat. Kuvasarjan nimeksi sopisi esimerkiksi "Kimon vuokrahevosen omistamisen ilot". Onneksi Jetti naamioitui vasta ratsastuksen jälkeen, joten tällä kertaa nuo mudat eivät olleet minun kuurattavani. Vaikka onpa tuota höppänää ruunaa saanut tässä olla kerran, jos toisenkin kuuraamassa ja toivomassa, että kaiken lian alta löytyy suunnilleen oikeanvärinen hevonen. Vaan eivätpähän ötökät kiusaa, kun on mutakuori suojana.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Hutilointeja ja hyviä hetkiä

Perjantain hyppelyt jatkuivat Jetin jälkeen Hilimalla. Ratsukoita oli tälläkin tunnilla neljä. Tehtävät pysyivät samoina kuin edellistunnilla. Sileän verryttelyssä hain Hilimaa vähän pyöreämmäksi, jotta saisin ratin toimimaan paremmin. Vasemmassa kierroksessa homma toimi kaikissa askellajeissa aika mukavasti, mutta oikea kierros tökki. Hilima pääsi puskemaan paikoin melkoisesti sisälle enkä osannut korjata ongelmaa. Yritin kyllä estää puskemista sisäpohkeella ja kohottavilla sisäohjan pidätteillä, mutta ne eivät toimineet niin kuin olin kuvitellut. Yritin hakea Hilimaa oikeassa kierroksessa kunnolla ulkopuolen tuelle, vaan sekään ei ottanut onnistuakseen. Vaikeutin ongelman ratkaisemista vielä hillumalla ilmavasti satulassa. Ei hyvä, vaan aina ei vissiin voi olla priimaa.

Hyppäsimme ennen rataa kavalettien ja puomin kaarevat tiet, kahden pystyn suoran linjan, haastavan tien pystyn sekä okserin, haastavan tien pystyn ja muuriesteen tehtävät. Kaikki vasemmassa laukassa tai sen kaarteita sisältäneet osuudet menivät ihan mukavasti. Oikeassa laukassa tuli tosiaan vähän oikomisia, ja Hilima tahtoi kipittää siinä laukassa enemmän. Etenimme myös pari kertaa ristilaukassa, jonka Hilima sai kertaalleen korjattua itse pala kerrallaan myötälaukaksi. Itse en alkanut sitä korjaamaan, sillä seuraava este oli jo niin lähellä. Ristilaukka sotki pakkaa sen verran, että nappasimme sen takia puomin mukaan.

Rata oli sama kuin Jetinkin kanssa. Hyppäsimme sen kisakorkeudella eli 80 sentissä. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa. Ykköselle tulimme ehkä hitusen lähelle, mutta matka jatkui. Näin ponnistuspaikan neljän askeleen päästä ja luulin homman menevän ongelmitta. En tiedä, mitä sitten tapahtui, sillä Hilima vain hurautti esteestä oikealta ohi. Kaiketi heittäydyin matkustajaksi. Videoltakin tuijotettuna Hiliman olisi pitänyt selvittää linja seitsemällä askeleella kohtuullisesti. No, nollasimme tilanteen ja otimme uuden aloituksen.

Tie ykköselle oli nyt hieman parempi, mutta Hilima pääsi pitkäksi. Niinpä seitsemäs askel linjalle oli jarruttava, mutta Hilima selvitti toisen esteen puhtaasti ja nappasi siinä oikean laukan. Kolmoselle tulimme taas tietä oikoen. Hyppy oli jotenkin hassu, mutta Hilima otti taas toivotusti vasemman laukan, ja matka jatkui. Neloselle tulimme myös hieman lähelle, mutta maltoin odottaa hyvin. Hilima pääsi hyppäämään rauhassa ja selvitti esteen puhtaasti. Viitosen muurieste ylittyi hyvin. Kuutoselle tulimme taas hieman pitkänä, kun en muistanut tasapainottaa. Sille tulikin hieman jarruttava askel ennen hyppyä enkä saanut mukauduttua siihen hyvin. Hilima oli reilu ja teki työt molempien puolesta hypäten esteen puhtaasti. Sain kasattua itseni nopeasti, jolloin pääsimme radan viimeiselle esteelle eli seiskalle ihan hyvin seitsemällä askeleella. Rata oli siinä eikä se nyt mikään katastrofi ollut, vaikka siellä täällä olisin saanut ratsastaa tarkemmin.



Loppuun saimme uusia vielä suoran linjan kaksi pystyä (esteet 6–7) sekä oikeassa laukassa okserin (este 3). Opettaja seisoi molemmissa tehtävissä tötterönä auttaen hahmottamaan oikeat tiet. Niinpä molemmat tehtävät menivät niiden puolesta hyvin, ja tunnin hyppelyt päättyivät siihen. Loppukäynnit käppäilimme peltolenkin kautta. Tunnissa hyvää oli se, ettei 80 senttiä taaskaan tuntunut missään. Harmittelin kuitenkin omaa leijumistani ja hevosen jättämistä pari kertaa yksin. Hilima on toki rehti ja yritteliäs, mutta ei sekään varmasti ala tehdä loputtomasti molempien hommia. Saan siis luvan olla menossa mukana yhtä hyvin sekä auttaa Hilimaa niissä kohdissa, joissa se apua tarvitsee. Vaikka tuntiin mahtui pari räpelöintiä, jäi kokonaisfiilis helposti plussan puolelle. Hilima oli hyvin menossa eikä sinällään epäröinyt mitään, joten sillä asenteella on hyvä lähteä kisoihinkin.

Videoista kiitos Kaisalle!

Pontevuutta, ei pituutta

Alkutunnin kavalettitehtävä. © Laura
Perjantaina oli tuplahevostelupäivä, sillä treenasin sunnuntain estekisoja varten ensin Jetillä ja sitten Hilimalla. Jetin kanssa jaoimme tunnin kolmen muun ratsukon kanssa. Alkuverryttelyn käynnissä ja ravissa yritin ajatella askeleeseen pituutta, jotta Jetti ei jäisi miniaskellukseen. Laukassa hain sujuvaa menoa kevyttä istuntaa hyödyntäen. Pohkeillani oli oma elämänsä enkä saanut niitä niin paikoilleen kuin olisin tahtonut. Olin kuvitellut lyhyempien jalustimien auttavan, mutta ei. Tätä asiaa pitää kyllä miettiä.

Haastavan tien pysty. © Laura
Ennen rataa tulimme kahden kavaletin ja puomin kaarevia linjoja molemmista suunnista, kuuden askeleen suoraa linjaa, hieman haastavasti toisessa päädyssä pituushalkaisijalla ollutta pystyä sekä okserin, haastavan tien pystyn sekä muuriesteen yhdistelmää. Kavalettien ja puomin tehtävä meni ihan ok ilman kummempia ongelmia. Kuuden askeleen suora linja meni samoin ihan hyvin. Haastavan tien pystystä hurautimme kerran vasemmalta ohi, kun Jetti ei ilmeisesti ehtinyt tajuta estettä ajoissa. Sen jälkeen pääsimme sen ihan kohtuullisesti. Okserin, haastavan tien pystyn ja muurin yhdistelmä meni puolestaan myös asiallisesti. Näissä tehtävissä suurimpana pulmana oli ehkä tasaisuuden säilyttäminen. Jetti pääsi välillä torkahtamaan tai venähtämään pitkäksi, jolloin ponnistuspaikat eivät napsahtaneet ihan optimaalisesti. Muutamia hassumpia hyppyjä tuli mukaan, mutta positiivista oli se, että Jetti ylitti esteet joka tapauksessa.

Päivän radan hyppäsimme 80–90 sentin tuntumassa. Ennen kuin lähdimme esteille, saimme hurauttaa muutaman kierroksen kentän ympäri hakien oikeanlaista laukkaa. Kun laukka pyöri ja puolipidätteet toimivat, lähdimme radalle vasemmassa laukassa. Lähestyminen ykköselle meni hieman linjalta ulkona käyden, ja Jettikin pääsi pitkäksi. Niinpä ykköselle tuli rämpivä hyppy, jonka seurauksena otimme puominkin matkaan. Matka jatkui kuitenkin kakkoselle, joka meni myös vähän kiiveten. Opettaja vihelsi pelin poikki ja neuvoi tulemaan pontevaa laukkaa, mutta ei pitkällä hevosella. Nyt sain ajatuksesta paremmin kiinni, ja aloitimme radan toisen kerran. Nyt lähestyminen ykköselle oli parempi, ja se ylittyi hyvin. Kakkoselle pääsimme kuudella askeleella, ja muistaakseni Jetti laskeutui siltä oikeassa laukassa. Tie kolmoselle tuli hitusen oikaisten, mikä sotki ponnistuspaikkaa, mutta Jetti kiipesi esteestä urheasti yli. Neloselle tulimme kohtuullisesti samoin kuin myös viitoselle. Kuutoselle tultaessa Jetti luuli meidän tulevan esteen vieressä olleen kavaletin, jolloin varsinainen este oli sille hieman yllätys. Olimme kuitenkin molemmat menossa, joten saimme rämmittyä esteen yli ja yllättävän hyvin tsempattua seiskalle. Se ylittyi ihan mukavasti, ja ratamme oli siinä.

Radan päättänyt este numero 7. © Laura
Vaikka radalle mahtui muutama kehnompi hyppy, en kuitenkaan hetkeäkään jännittänyt ylimääräisiä enkä tuijotellut esteiden korkeuksia. Jetti oli menossa ja sen tunsi selkään, joten saatoin ottaa aika rennosti. Sain myös mukavasti tuntumaa siihen, millaisella laukalla Jetin tulisi liikkua, jotta esteet ylittyvät sujuvasti. Vauhti ei ole se juttu, vaan pontevuus ja aktiivisuus. Sunnuntain kisoissa täytyy kyllä hakea tätä samanlaista menoa, niin hyppyjen pitäisi mennä ihan asiallisesti.

Kuvista kiitos Lauralle!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Takaisin Manun kyytiin

Keskiviikon tunnit menevät kesän ajan meidän valmennustuntimme ja aiemman B-tunnin yhdistelmänä. Ratsukoita tunnilla oli tällä kertaa onneksi vain seitsemän, joten kovin ahdasta ei ollut. Ratsukseni sain Manun, joka palasi töihin useamman kuukauden sairaslomalta. Tallin toinen opettaja oli ratsastanut Manua jo viikon verran, joten se oli päässyt jo hyvin töihin kiinni. Tunnilla jumppasimme avo- ja sulkutaivutusten parissa.

Alkuverryttelyssä tehtävänä oli antaa hevosten liikkua hieman pidemmässä muodossa. Verryttelimme käynnissä ja ravissa, joiden aikana sain tauon jälkeen tutustella Manuun. Se tuntui pitkälti omalta itseltään eli oli reippaana menossa. Se kuitenkin otti pidätteet aika kivasti vastaan, kun sain jämäköitettyä istuntaani. Manu myös hetkittäin hakeutui kivasti tuntumalle, mutta tahtoi valua etupainoiseksi sekä hieman kipittää. Sain toppuutella sitä tasaisesti, mutta keskityin myös rentoutumaan. Tämä yhdistelmä toimi paikoin kivasti.

Avo- ja sulkutaivutuksia tahkosimme käynnissä toisella pitkällä sivulla. Aloitimme avotaivutuksella, jota tulimme pitkän sivun puoliväliin saakka. Siitä pyöräytimme voltin, jolta palattuamme jatkoimme sulkutaivutusta sivun loppuun. Toiselle pitkälle sivulle pyöräytimme voltit alkuun ja loppuun. Helpommin sujuivat avotaivutus oikealle ja sulkutaivutus vasemmalle. Avotaivutuksessa sain huolehtia siitä, että etuosa oikeasti kääntyi enkä vain kääntänyt kaulaa. Sulkutaivutuksessa taas sain muistaa pitää etuosankin oikeassa kohdassa enkä vain tuupata takaosaa matkoihinsa. Avotaivutuksessa vasemmalle Manu oli joko selvästi jäykempi tai sitten ei vain ymmärtänyt apujani. Muutamia kertoja se pysähtyi ihmettelemään, mitä oikein mahdoin siltä vaatia. Muutoin se mielellään yritti tarjota takaosaansa sisemmäs sen sijaan, että olisi siirtänyt etuosaansa minnekään. Sulkutaivutuksessa oikealle etuosa jäi välillä paitsioon tai meni liian mutkalle. Takaosa sinällään oli ihan oikein, mutta välillä Manu pääsi etuosan ongelmien takia suoristumaan liikkeestä.

Toisella pitkällä sivulla pyöräytimme voltit lopuksi myös laukassa. Manu oli laukasta innoissaan, jolloin hurautimme pitkän sivun ja voltit muutamia kertoja aika holtittomasti. Vaikka ei ruunaa oikein voinut asiasta moittia, olihan sillä pitkä sairasloma takana ja varmasti virtaa vaikka pienelle kylälle jaettavaksi. Tiesin Manun tasoittuvan, jos saisin istuttua jämäkästi enkä lähtisi vetokisaan. Tuppasin kuitenkin liukumaan satulassa edestakaisin, kun ratsastushousuni eivät tuntuneet pitävän yhtään. Mainio selitys, eikö? Availin kuitenkin sinnikkäästi lonkkia, jotta sain pohkeita tuntumalle sekä yritin pitää keskivartaloni tiukkana. Hyvinä hetkinä Manu tasoittuikin, ja saimme aika asiallisia voltteja. Saimme myös mentyä pitkää sivua muutamat kerrat kohtuullisen rauhallisesti. Muutamat kerrat taas viipotimme menemään, kun keskittymiskykyni katosi matkasta ja heittäydyin matkustajaksi. Onneksi pitkän sivun päässä odotti aina se toinen voltti, jossa hommaa saattoi kursia kasaan.

Loppuraveissa hain Manua vielä kuulolle ja malttamaan. Se tarjosikin ihan kivoja hetkiä, kun tajusin itse olla riittävän nopea rentoutumaan enkä jäänyt varmistelemaan liikoja. Opettaja hoksautti vielä hakemaan Manua kantamaan etuosansa, kun muoto oli kohtuullinen. Manu malttoi hetkittäin hienosti, jolloin siitä irtosi aika kivaa ravia. Tunti päättyikin hyviin fiiliksiin, vaikka tunnin vaikeimmissa kohdissa pakka oli pahasti sekaisin. Kaiken kaikkiaan oli kiva päästä taas Manun selkään. Mukava saada sekin takaisin remmiin, ja Manu vaikutti itsekin olevan hyvillä mielin hommissa. Kunhan se pääsee kunnolla töihin kiinni, niin sillä pitää kyllä treenata enemmänkin.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Tuuppauksesta jumppasarjalle

Totuus ja tiputanssin kuviot
löytyvät ilmeisesti maasta.
Tiistain Tallimäen tunnilla väänsimme odotetusti koulua Jetin kanssa. Saimme tehtävät tehtyä sen verran vikkelästi, että saimme ottaa lopputunnista muutaman hypyn jumppasarjalla. Ratsukoita oli viisi, ja tehtävinä olivat askeleen pitäminen pitkänä, tasaisen voltin ratsastaminen, ympyrän suurentaminen väistöajatuksella, vastakaarrot sekä laukannostot käynnistä. Sekä tietysti se jumppasarja.

Alkuverryttelyssä keskityimme siihen, että hevoset sekä kävelivät että ravasivat pitkällä askeleella. Käynnissä tämä onnistui Jetin kanssa kohtuullisesti ilman kummempaa säätöä. Jetti tarjosi sopivaa käyntiä, ja minun tarvitsi lähinnä huolehtia sen säilymisestä kaarteissa. Ravissa hommia oli enemmän. Hain Jettiä ensin hereille, jotta se liikuttaisi kavioitaan reippaammin. Sitten tein tasapainottavia pidätteitä ja pyysin pohkeella askeleeseen venyvyyttä. Samalla yritin säilyttää pyöreyden, jotta Jetti lähtisi venyttämään askelta, ei jäkittämään pää ylhäällä. Tehtävä vaati nohittelua ja pohdintaa, mutta saimme muutamia parempia pätkiä.

Ajatusta kyynärkylmasta on juu, mutta pää on missä sattuu.
Tämän jälkeen ratsastimme täsmällisiä voltteja, joilta siirryimme isommalle ympyrälle pohkeenväistöajatusta käyttäen. Voltilla oli tärkeää säilyttää sama etäisyys keskellä olleeseen merkkiin ja huolehtia siitä, että hevonen kääntyi oikein. Tulimme tehtävää käynnissä ja ravissa. Tehtävä oli aika opettavainen etenkin, kun voltin keskellä ollut merkki kertoi heti, jos kuviolta lähti liirailemaan. Meno oli hieman työlästä molemmissa kierroksissa, kun Jetti pyrki ympyrältä ulos. Oikea kierros oli lopulta hieman helpompi, ja vasemmassa kierroksessa muistin lopulta paremmin pyytää etuosaa kääntymään. Ympyrän suurentaminen väistöajatuksella tuli tehtyä hieman hutiloiden, ilmeisesti tehtävältä oli siinä vaiheessa jo kiire pois. Veikkaan, että huolellisempi ratsastus tässä olisi auttanut voltinkin ratsastamista. Keskittymiskykyni tosin oli jäänyt matkasta.

Kädet, nuo omaa elämäänsä elävät tapaukset.
Taidan kuvitella olevani pyöräilemässä.
Seuraavaksi ratsastimme käynnissä vastakaarron, jonka lyhyelle sivulle tulleessa kaarteessa nostimme laukan ja laukkasimme pitkän sivun. Vastakaarrot onnistuivat kuvioltaan ihan hyvin, mutta aktiivisuus kärsi niissä melkoisesti. Yritin herätellä Jetti kävelemään aktiivisemmin, mikä onnistui hetkittäin, välillä taas ei. Laukannostoissa maltoin kuitenkin välillä olla rauhassa, jolloin muutamat nostot olivat ihan ok. Laukassakin sain patistella Jettiä liikkumaan, mutta pitkä sivu loppui aina kesken ennen varsinaista onnistumista. Onneksi työstimme oikeaa laukkaa tehtävän lopuksi vielä tovin, jossa sain hieman palikoita paikalleen. Hyödynsin myös kevyttä istuntaa sekä otin pari spurttia, jolloin laukka lähtikin pyörimään paremmin.

Katse ok, mutta kädet aika paikoillaan. Pohje kohtalaisesti,
ehkä hieman liikaa polven varassa.
Jalkaterän asennosta ei sitten puhutakaan.
Loppuun saimme tulla jumppasarjaa. Ensin tulimme sen kertaalleen ravissa puomeina molemmista suunnista. Tämän jälkeen tulimme sitä muutamia kertoja vasemmassa laukassa. Kummasti Jettikin alkoi laukata paremmin, kun itse intoilin tehtävästä. Jumppasarjalla ehdin mukavasti miettiä omien pohkeiden paikkaa, ja tällä kertaa tunnuin saavani ne pysymään aloillaan. Opettaja hilasi esteitä hieman ylemmäs, ja viimeisellä kierroksella jumppasarja päättyi 95 sentin okseriin, joka ei tuntunut missään. Jumppasarja on ihanasti auttava tehtävä, jossa jostain syystä ehdin miettiä korjauksia sekä rentoutua. Ilmeisesti se, ettei erikseen tarvitse miettiä ohjausta, vapauttaa ajattelua muuhun käyttöön. Jumppasarjatreenejä toivoisin enemmänkin juuri omaa mukautumista viilatakseni. Radalla en muka kykene keskittymään siihen niin hyvin, kun mielen päällä on kaikkea muutakin.

Tunti kruunautui mukavasti menneeseen jumppasarjaan. Kouluväännössä emme tänään oikein loistaneet. Jotenkin ilmassa oli yliyrittämistä ja pientä turhautumista, kun asiat eivät tapahtuneet itsestään. Aktiivisuuden puute taisi häiritä eniten, jolloin sorruin tuuppaamaan. Jetti ei tietenkään arvostanut tätä, vaan vastasi hyytymällä. Pieni nollaushetki noiden tilanteiden aikana olisi voinut tehdä terää, mutta tiedänpähän taas kerran, ettei tuuppaus ole tie onneen. Jospa ensi tunnilla vaikka muistaisin edes tämän.

Kuvista kiitos Elinalle! Kuvia on niin ihan analysoida ja samalla vähän piruilla itselle.