tiistai 21. joulukuuta 2010

Töitä onnistumishetkien eteen

Otin ja korvasin ensi viikon perjantain näin hyvissä ajoin. Pollenani oli Poku, ja treeninä oli ympyröillä asettamisen kautta pyöreämmän hevosen löytäminen. Hirvittelin jo aluksi sitä, kuinka oikeassa kierroksessa olisi taas tuskaisat paikat pollen jäykkyyden vuoksi. Eikä siitä hirvittelystä ihan kauas jääty, vaikka ei onneksi ollut ihan pahintakaan.

Tunti aloitettiin ensin onneksi Pokun jäykemmästä puolesta eli oikeasta kierroksesta. Opettaja ohjeisti minua asettamaan ja myötäämään heti ja reilusti, vaikka kuinka tuntuisi, että Poku saattaisi puskea vastaan. Niinä hetkinä opettaja kertoi parhaana apuna toimivan oman painon siirto ulommas ja sisäpohkeella koputtelu. Mutta sisäohja piti antaa olla mahdollisimman rauhassa. Yritin sitten toteuttaa tarkkoja ohjeita tunnollisesti ja myötäsin aina ja koetin ohjan sijaan tehdä pohkeilla enemmän. Oikea kierros oli kyllä sekä käynnissä että ravissa aika tuskallinen, mutta pätkittäin Poku alkoi rentoutua eikä enää puskenut läpi. Jopa myötäasetukset löytyivät hetkittäin ihan kivasti, ja pohjeavutkin menivät läpi. Ravissa Pokua oli vähän helpompi kontrolloida, ja olin hyvin tyytyväinen niihin muutamiin rentoihin ja puolipyöreisiin hetkiin. Helppoahan se ei tietenkään ollut, mutta oikeaan suuntaan menimme pollen kanssa opettajan kehuista päätellen.

Vasemmassa kierroksessa tuntui taas siltä, että hevonen olisi vaihdettu kesken kaiken. Ei mitään puskemisia sisään, ja Poku oli kevyt kädelle. Asetukset menivät läpi hyvin kevyesti, joskin opettaja hoksautti ottamaan välillä vasta-asetuksia, että sekin puoli olisi hallinnassa. Tässä kierroksessa Poku rentoutui ja pyöristyi paremmin. Ravissa meno oli leppoisaa, parhaimpana antina oli tunne siitä, että hevonen oli avuilla ja suorana. Se oli oikein mukava tunne, jotenkin niin helppo taas kerran.

Laukassa pyrittiin hakemaan samoja pyöreitä hetkiä kuin käynnissä ja ravissa. Pokun laukka oli tuttuun tapaan ponnetonta, joten huomio tahtoi valua vauhdin säilyttämiseen, jolloin varsinainen treeni vähän unohtui. Oikea kierros oli taas melkoista uurastamista, jotta sain edes pienet tasaiset ja rennommat hetket. Paljoa ei voi kehua menoa, mutta aina onneksi voi tuumata, että olisi se kauheampaakin voinut olla.

Vasempaan kierrokseen meno oli jälleen parempaa, joskin vauhtia sai taas hakea. Poku tarjosi pukkiakin mieluummin kuin vauhtia, joten tilanne oli vähän toivoton. Asetukset kuitenkin menivät kivasti läpi, ja vasta-asetus etenkin tasapainotti menoa. Pariin kertaan Poku pyöristyi rehellisesti, joten päällimmäiseksi mieleen jäi onnistuminen.

Pokukin on kiva hevonen, kunhan sen saa vähän rennommaksi ja etenemään. Esteillähän se on yksi suosikeistani, siellä kun ei tarvitse ajatella pyöristymisiä ja asetuksia ihan samalla tavalla kuin kouluväännössä.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Ympyrällä treenailua

Tallin pikkujoulujen treenit veivät maneesista vähän tilaa, joten opettaja sovelsi sunnuntain kunniaksi treenit pääty-ympyrälle. Ratsunani oli nuori herra Kaapo, ja muita tuntilaisia vain kaksi. Mukavan henkilökohtaista opetusta oli siis luvassa.

Tunti aloitettiin tekemällä ensin vasta-asetuksia, ja niiden mentyä läpi puolestaan myötäasetuksia. Kaapo jahkaili vähän alussa molempia asetuksia vastaan, mutta alkoi hiljalleen tulla kuulolle. Myötäasetuksissa oli taas haastavaa saada polle asettumaan ilman, että se lähti valumaan asetuksen suuntaan. Jostain syystä sisäpohkeeni ei taas halunnut toimia alkuunkaan ja jos sain koputeltua sillä pollea, tulkitsi tämä sen vauhdin lisäämiseksi. Opettaja neuvoi hakemaan sitä kohtaa pollen kyljestä, josta se ottaisi pohkeavun oikein. Hän myös rohkaisi jatkamaan kerta toisen jälkeen, vaikka Kaapo ottaisikin vauhtia. Luovuttaa ei siis saanut, sillä silloin hevonen saisi väärän merkityksen avulle. Hiljalleen aloimme saada kivoja, pyöreitä pätkiä, joiden aikana ratsastus tuntui mukavan helpolta. Onnistumisia tuli kaikeksi onneksi sekä käynnissä että ravissa.

Seuraava kuvio oli käynnissä tuoda hevosen etupää ympyrän sisälle ja väistättää takapäätä ulos. Alussa sain jarrutella Kaapoa todella paljon, jotta sain etupään askeltamaan pienemmin. Kun se oli hanskassa, aloimme hakea takapäätä liikkeelle. Kun muistin jarruttaa sopivasti ja pyytää rohkeasti takapäätä liikkumaan, loksahti Kaapo pyöreäksi ja rennoksi. Näinä hetkinä sain taas huomata sen, kuinka allani työskentelee hieno hevonen. Kaapo keskittyi ajoittain todella hyvin työskentelemään ja muinakin hetkinä askarteli kovasti keksiäkseen, mitä kulloinkin mahdan tarkoittaa.

Tämän jälkeen siirryttiin taas raviin, jossa pyrittiin ottamaan avotaivutuksia mukaan. Meiltä Kaapon kanssa se ei sujunut laisinkaan, kun en saanut sisäpohjettani pitämään hevosta ympyrällä asettumisen kera, vaan polle puski niinä hetkinä läpi. Opettaja kyllä yritti auttaa ja ohjeistaa, mutta olen ennenkin törmännyt Kaapon kanssa siihen, että sisäpuoleni ei jostain syystä halua toimia. Keskityin sitten hakemaan myötäasetuksia ja rennompaa hevosta. Tässä onnistuimme pätkittäin aika hyvin, joten en jäänyt murehtimaan avotaivutuksen epäonnistumista.

Väliin otimme myös laukkaa, jossa oli tarkoitus saada tasapainoinen, rauhallinen hevonen. Kaapo tietenkin tykkäsi ottaa alussa vähän kierroksia, jota opettaja ohjeisti hallitsemaan istumalla syvemmin satulaan siten, ettei mene laukan liikkeeseen istunnalla niin paljon mukaan. Kädet puolestaan saivat myödätä ja pohkeen piti pitää lähellä, jotta rytmi säilyisi. Pätkittäin sain Kaapon rauhallisempaan laukkaan, jolloin opettaja korosti rentoutumisen merkitystä. Sain myös laukkojen aikana pari pyöreämpää hetkeä, joten tästäkin kuviosta jäi ihan hyvä mieli.

Tunnin lopussa tuumasin opettajalle, että kyllä tässä Kaapossa sitä jotain on. Ennen en saanut siltä yhtään mitään myötäyksen kaltaistakaan, ja nyt niitä tulee jo useampia tunnin aikana. Opettaja tuumasi siihen, että eiköhän se tarkoita sitä, että sekä hevonen että kuski ovat kehittyneet. Jännä nähdä, saisimmeko Kaapon kanssa jatkossakin yhtä hyviä onnistumisia.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Sama hevonen, uusi kokemus

Olin vähän toivonut polleksi Jussia, mutta perjantain arpaonni ei ollut ihan säädetty kohdilleen. Ratsunani oli Mortti, treeninä hevosen saaminen rennoksi ja pyöreäksi.

Tunnin kantavina apuina olivat puolipidäte, pohkeet ja myötäys oikeissa hetkissä. Tunti aloitettiin hakemalla käynnissä lyhyempää, mutta ei laiskaa askelta ottamalla puolipidätteillä, pyytämällä pohkeilla tarvittaessa ja myötäämällä oikeissa hetkissä. Mortti liikkui alussa vähän tahmeasti, mutta alkoi liikkua lämmettyään paremmin. Löysimme aika nopeasti yhteisen ajatuksen pyöreydestä, mutta varsinkin alussa sain toistaa pyynnöt usein uudelleen, sillä Mortti nakkasi itsensä helposti kulkemaan väärinpäin.

Kun ajatus pyöreydestä ja siihen johdattavista avuista oli saatu sekä kuskeille että hevosille hoksautettua, siirryttiin samaa tekemään ravissa. Kuviona oli pyöritellä sivujen keskelle voltit sekä ratsastaa kulmat kooten hevosta pyöreämmäksi ja lyhyemmälle askeleelle ja taas rentoutua, kun kulma oli ohi. Ravissa meni jälleen tovi, että sain vauhdikkaasti kipittäneen Mortin takaisin kuulolle. Hetken alkaa alkoi jo tuntua, etten saa mitään pyöreyttä irti, kunnes uskalsin ottaa napakammat avut ja muistaa myödätä pienistäkin pyöristymisistä. Sitten Mortti taas löysi itsensä ja alkoi kulkea pätkittäin kivasti. Huomasin tässä vaiheessa sen, että ratsastin taas liian paljon ohjalla. Olisin saanut keskittyä enemmän pohjeapuihin, jolloin hevonen lähtisi liikkumaan takaa ja tulisi sen seurauksena pyöreäksi.

Tunti meni mukavasti, vaikka töitä kyllä sai tehdä. Mortti liikkui kyllä useita hetkiä oikeinpäin ja pyöreänä, mutta jäin itse ilmeisesti pingottamaan, sillä se palasi hyvin herkästi takaisin jäykäksi. Jään varmistelemaan liikaa, jolloin en osaa rentoutua, mikä tietysti heijastuu hevoseen. Taas yksi asia, jota yrittää pitää muistissa. Tunnin lopussa piti vielä kysäistä opettajalta, olimmeko onnistuneet tunnin tehtävissä. Opettaja tuumasi minun päässeen vähillä kommenteilla sen takia, että aina hänen katsoessaan, Mortti liikkui rennosti tehtävää suorittaen. Oli mukava kuulla, ettei ollut itse keksinyt hyviä hetkiä omasta päästä. Eikä se lakkaa hämmästyttämästä, kuinka sama hevonen voi tarjota aivan uusia kokemuksia. Pisteet ja kiitokset tästäkin Mortille.

torstai 16. joulukuuta 2010

Ruuhka-aikaan treenailua

Jaksoinpa tällä kertaa maneesille saakka Helvin kanssa. Siellä tosin oli ruuhka-aika menossa, ja alkupuoli harjoittelusta meni ihan käynnissä puuhaillen ja muita väistellen. Pitäisi olla sopivan röyhkeä, että saisi otettua oman tilansa tuolla maneesissa, mutta useammin sitä tahtoo mieluummin varoa muita kuin kokeilla, väistävätkö ne. Harmi vain, että mukaan mahtuu muutamia tympeitä tapauksia, jotka ilmeisesti ajattelevat omistavansa koko maneesin.

Mutta avautuminen seis ja treeniin. En ollut ennen ratsastusta yhtään ehtinyt ajatella treeniaihetta, joten nappasin lennosta pyöreyden ja rentouden tavoittelun. Yritin rentouttaa Helviä myötäämällä jokaisesta sen pyöristymisyrityksestä, mikä alkoi tuottaa tulosta nopeasti. Kulmiin Helvi asettui jo oikein nätisti ja pyöreästi ja suorillakin sain tamman päätä oikeaan asentoon.

Seuraavana haasteena (ikuisena moisena) oli saada takapäätä liikkeelle. Helvihän kyllä niksauttaa niskansa nätin pyöreäksi, mutta moottori jää uupumaan, joten hevonen keikahtaa lähinnä vain vielä enemmän etupainoiseksi. Yritin sitten aina vahtia, että pyöreinä hetkinä tamma ei alkaisi hiippailla, vaan liikuttaisi takajalkojaan. Alussa oli melkoisen tahmeaa menoa, mutta kerta toisen jälkeen pyytämällä alkoi jo tapahtua jotain. Saimmekin käynnissä parhaimmat pätkät, kun tamma kulki rennosti pyöreänä, ja takajalat jopa polkivat oikeasti. Hienoja hetkiä.

Ravissa tamma tarjosi taas pyöreyttä, mutta takapää jäi taas matkasta. Otin sitten vähän spurttailuja ravissa, mistä tamma innostui välittömästi. Se humputteli menemään kunnon reipasta ravia, joskin pää kattoa hipoen. Kun olin saanut tammaan vähän menoajatusta, aloin pyydellä sitä takaisin tuntumalle rennoksi. Useimmat hetket Helvi ei halunnut kuunnella vinkkejäni, vaan humputteli oman mielensä mukaan. Hiljalleen sain taas tamman kuitenkin kuulolle, ja saimme pari toimivaa ravipätkääkin. Ravissa tosin huomaa sen, kuinka jäykkä Helvi on takapäästä. Takajalat pysyvät lyhyessä askeleessa pitkät tovit treenailussa, joskin loppuraveissa yleensä saa vähän pidempää askelta taaksekin. Pitäisi alkaa kunnon jumppakuurille tamman kanssa, jospa se tepsisi takakinttuihinkin.

Laukkaa otimme vain muutaman kierroksen verran. Helvi spurttaili onnessaan, olihan sillä muutama vapaapäivä takana. Pari kertaa se malttoi vähän pyöristyäkin, joten saimme mukavan tunnin lopetuksen. Ai niin, unohdin melkein kehua sitä, kuinka Helvi tällä kertaa käyttäytyi tallissakin niin siivosti, että kuskia hymyilytti jo ennen ratsastusta. Mukavaa vaihtelua, kaikin puolin.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kehitystä havaittavissa

Ratsastajassa vai hevosessa? Veikkaisin jälkimmäistä enemmän ja piirun verran myös uskoisin ensimmäiseen. Sunnuntain tunnille olin pienen tauon jälkeen saanut Kaapon. Tunnin treeninä oli avotaivutusta ja vastalaukkaa, joskaan ei tälle ratsukolle.

Tunti aloiteltiin heti avotaivutuksesta. Sille lähdettiin pyöräyttämällä pitkän sivun alkuun voltti ja siitä sitten avotaivutuksessa pitkä sivu loppuun. Kaapo kuunteli pyyntöjäni aika kivasti ja etenkin pidätteet menivät paljon normaalia paremmin läpi. Yritin käyttää istuntaani niin paljon kuin mahdollista, ja uskonkin sen olleen suurin syy pidätteiden toimimiseen. Tällä kertaa kiinnitin myös huomiota siihen, että pidättäessäni istunnalla, en kipristyisi satulasta irti, vaan istuisin jämäkämmin. Ilmeisesti sain palaset kohdilleen, sillä avotaivutuksessa sain keskittyä siirtämään hevosen etuosan ohjilla oikeaan asentoon ja hillitsemään vauhtia istunnalla.

Kaapo menikin avoja molempiin suuntiin käynnissä oikein mukavasti. Olin ihan hämilläni, sillä yleensä meillä on mennyt tunnit kinaamiseksi siitä, kumpi vie ja kumpi vikisee. Opettaja kuitenkin hoksautti, että muistaisin rentouttaa sisäohjan aina, kun Kaapo hellittäisi. Eli myötäämisen kanssa olin taas vähän hidas, mutta ajoittain olin hereillä ja kiitin Kaapoa sujuvasti myötäyksellä, kun se rentoutui.

Ravissa sain keskittyä siihen, että muistin pidätellä ulko-ohjalla ja rentoutua sisäohjasta. Avot eivät menneet ihan niin sujuvasti kuin käynnissä, mutta teimme kyllä meidän parhaat avotaivutukset ikinä. Pätkittäin Kaapo meni avoa niin kevyesti ja sujuvasti, että sain melkein istua pelkkänä kyytiläisenä. Muina hetkinä sain vartioida ulko-ohjaa ja vauhtia, ettei polle luikahtaisi suoraksi.

Samaan kuvioon lisättiin vielä käynnissä raviin siirtyminen ja siitä puolestaan takaisin käyntiin vaihtaminen. Kaikki siis avotaivutuksen aikana. Tämä oli kuskille vähän haastavampaa, sillä kun aloin pyytää toista askellajia, lipsahti polle suoraksi. Sain pitkän tovin hakea Kaapoa varmaan asentoon ennen kuin aina uskalsin pyytää toista askellajia. Sen sijaan ravista käyntiin vaihtaminen sujui paljon paremmin, ja avon kaltainen asetelma säilyi silloin paljon paremmin. Opettajakin sanoi olevansa tyytyväinen meidän menoomme, joten olin hyvilläni ja iloinen siitä, kuinka joko polle, minä tai keskinäinen yhteistyömme oli vähän parantunut.

Lopuksi muu ryhmä otti vastalaukkatreeniä, mutta parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen opettaja totesi homman olevan vähän liian kinkkisestä Kaapolle, joten me tyydyimme myötälaukkailemaan muiden mennessä vastalaukkaa. Tämän aikana yritin keskittyä hakemaan Kaaposta rentoa, minun hallitsemaa laukkaa ja sitä, ettei hevonen kaatuisi ympyröillä pahasti. Laukan tahtiin vaikutin istumalla enemmän takajalkojen päälle ja jarruttamalla istunnalla, jos polle yritti ottaa kierroksia. Ympyröillä kontrolloin pollen kaatumisyrityksiä ottamalla tarpeen mukaan vasta-asetuksia. Vaikka Kaapo välillä ottti vauhdin omaan hallintaansa, sain laukkahetkissä kuitenkin sen verran onnistumisia, että tunnista jäi kaikkinensa hyvä mieli.

perjantai 10. joulukuuta 2010

What a feeling!

Otsikko kertoo tunnista aivan kaiken. Ratsunani oli nyt selvästi kouluvääntöpollen sijoituslistalla kärkeen kiilannut Jussi. Se on aivan uskomattoman hieno hevonen, ja minä tykkään siitä todella paljon. Ihanaa taantua pikkutytöksi, kun on mennyt hullaantumaan yhdestä hevosesta näin. Mutta onneksi aina ei tarvitse olla aikuinen.

Tunnin treeninä oli hevosen lyhentäminen pyöreyden saamiseksi sekä avotaivutus. Tunti aloitettiin hakemalla hevosta ensin käynnissä ja sitten ravissa lyhyemmäksi ilman, että vauhti sammuu. Tavoitteena oli siis saada hevonen askeltamaan vähän korkeammin ja myötäämään niskasta, jotta pyöristyminenkin tulisi lopulta. Ohjeena oli pidättää vähän ohjasta, pyytää pohkeilla eteenpäin ja rentoutua heti, kun hevonen tarjoaa toivottua askellusta. Jussihan oli alusta asti pieni pala unelmaa. Takapää toimi kohtuullisesti ja etupää oli mukavan rento ja pyöreä. Lyhyemmät käynti ja ravi löytyivät ilman, että takapää sammui ja pyöreys säilyi ravissakin paljon aikaisempaa paremmin. Jo tässä vaiheessa tuntia tuli niin hyvä fiilis, että jo sillä olisi pärjännyt lopputunnin.

Sitten siirryttiinkin avoväistöä sisältäneelle kuviolle. Sille lähdettiin pyöräyttämällä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle käännyttyä voltti vuoroin oikeaan, vuoroin vasempaan. Sitten keskihalkaisijaa jatkettiin vähän eteenpäin, pyöräytettiin toinen aiempaa vastainen voltti, jonka jälkeen mentiin loppupätkä avotaivutuksessa. Jussille oli helpompi lähteä avotaivutukseen oikealle tehdyn voltin jälkeen. Niinä kertoina minun tarvitsi vain laittaa hevonen oikeinpäin, ja se kulki todella nätisti avotaivutuksen sekä käynnissä että ravissa. Sanoipa opettaja muutamaan otteeseen meidän menevän älyttömän hyvin.

Vasempaan kierrokseen Jussi oli jäykempi, jolloin jouduin korjaamaan jonkin verran sitä, että se pysyisi avotaivutuksessa. Parilla ensimmäisellä kerralla opettaja kehottikin korjaamaan kaulan sijasta enemmän lapaa taivutukseen, jotta kuvio menisi oikein. Lopulta sain itseni istumaan sen verran tasaisesti, että Jussi oli helppo asetella paikoilleen avotaivutukseen. Korjauksia sai tosin tehdä enemmän kuin toiseen suuntaan, mutta opettaja jälleen sanoi meidän menevän hyvin. Lopuksi avotaivutuksen jälkeen nosteltiin laukat ja hurautettiin takaisin kuvion alkuun. Siinäkään askellajissa ei ollut valitettavaa, vaan laukka nousi kivasti, rullasi ja vaihtui raviin näpsäkästi.

Tunti oli todella hyvä. Totesinkin sen jälkeen opettajalle, että Jussi on kerrassaan loistava, mutkaton hevonen. Sen kanssa tuntee, millaista ratsastamisen pitäisi oikeasti olla. Tässä tunnissa olin erityisen tyytyväinen siihen, kuinka ravissakin sain Jussin kulkemaan pyöreänä, jolloin sen vähän epätasainen ravi tasoittui huomattavasti. Lisäksi avotaivutuksen korjauksessa saadut onnistumiset tuntuivat todella hyvältä, sillä yleensä ravissa en osaa korjata asioita riittävän tehokkaasti, kun keskittyminen tuntuu aina katoavan jonnekin muualle. Oli jälleen kerran mahtava tunne ratsastaa vapaaehtoisesti liikkuvaa hevosta, joka kuuntelee tarkalla korvalla pyyntöjä ja kulkee ihanan rentona ja pyöreänä. Jussin kanssa yhteistyö on juuri sitä, mitä nimi antaa olettaa: yhdessä töiden tekemistä. I <3 Jussi, ei kait tässä muuta auta todeta. :)

torstai 9. joulukuuta 2010

Väistelyitä rouva Houdinin kanssa

Helvi oli päättänyt vaihtaa ratsun uran taikurin pestiin, sillä tamma oli jollain opilla keplotellut tarhan ylemmän puomin paikoiltaan ja nostellut koipensa toisen puomin yli. Siellä se tamma naposteli maahan pudonneita heiniä tallin kulmalla, kun saavuin paikalle. Onneksi se antoi kerralla kiinni eikä edes kuvitellut kirmaavansa karkuun.

Koska olin pitkästä aikaa liikkeellä valoisan aikaan, halusin taas pellolle. Siellä Helvillä on yleensä aina enemmän virtaa ja tällä kertaa valoisuus voisi vähentää sen säpsyilyjä. Päätin kuitenkin vähän treenailla lenkillä jotain, ja aiheeksi valikoitui pohkeenväistö käynnissä ja ravissa.

Käynnissä aloitin väistöt pyytämällä Helvin aina väistämään kuljettavan reitin reunalta reunalle. Kun väistö oli päättynyt, pyysin reippautta askeliin, jottei tahti aivan katoaisi. Alussa Helvi tahtoi korvata väistöpyyntöni lisäämällä vauhtia, mutta kun tajusin hidastaa etupäätä ja samalla naputella pohkeella väistöpyyntöä, alkoi tamma totella paljon paremmin. Yritin taas kiinnittää huomiota siihen, etten jäisi roikkumaan sisäohjaan kiinni, vaan koettaisin saada tammaa enemmän ulkopuolen avuille. Tässä reunalta reunalle -väistössä se onnistuikin kohtalaisen hyvin. Helvi myös alkoi kuunnella väistöapuja herkemmin, jolloin niiden teko oli helppoa.

Seuraavaksi päätin väistättää tammaa siten, että etupää kulki reunaa myöten ja takapää keskempänä. Tässä tahdoin jäädä roikkumaan sisäohjaan liiaksikin, sillä en saanut alussa takapäätä kunnolla pysymään keskempänä, vaan tamma tahtoi aina suoristua. Kun tajusin taas ottaa etupäätä vähän pienemmälle askeleelle, löysi tamma takapäänsä myös oikeasta paikasta. Pätkittäin sain mukavan sujuvaa väistöä tässäkin asennossa, ja tamma jopa pyöristeli itseään kivasti.

Ravissa keskittyminen meni siihen, että sain Helvin korvaamaan vauhdin väistämisellä. Ravi piti ottaa aika lyhyeksi ennen kuin mitään väistön kaltaistakaan tapahtui. Kun sain taas pollen kuulolle, teki se muutamat hyvät väistöt, joissa takapää oli oikeasti töissä. Olihan se taas hieno tunne.

Lopuksi otin lyhyet pätkät laukkaa. Helvi otti siinä taas kierrokset, joten ainoa tavoite oli saada tamma kuulolle, ja laukka minun valitsemaan tahtiin. Saihan siinä taas tovin jarrutella, mutta ottihan se polle vihjeen onkeensa ja laukkasi pätkät hallittua laukkaa.

Oli mukava käydä valoisalla peltolenkillä treenailemassa. Helpottaa hommia kummasti se, että tammalla on siellä omaa tahtoa liikkumiseen. Saa vähän jarrutellakin välissä ja hyödyntää hevosen omaa moottoria treeneissä. Vaan eikös Helvi oli suloinen tässä kuvassa? Se ei tainnut olla ihan yhtä innoissaan kuvaussessioista kuin minä. Kuva: Anne Peltola.

torstai 2. joulukuuta 2010

Pohkeenväistön kertailua

Helvillä sattui olemaan pitkästä aikaa pöljäilypäivä. Pöljäily alkoi jo tarhassa, jossa Helvin piti mustasukkaisesti vahtia, ettei oma tarhakaveri pääse tekemään tuttavuutta toisen tarhan pollen kanssa. Pidäpä siinä sitten hevosta riimun jatkeena, kun se saa äkkinäisiä sätkyjä ja korvat luimussa komentaa kaveriaan. Onneksi maassa ollut heinä vei lopulta tamman huomion, ja sain vietyä sen komennuspuuhista pois.

Tallissa tamma puolestaan jatkoi häsellystään. Ei voinut seistä paikallaan, ja elämä tuntui muutenkin olevan vaikeaa ja kaikkea piti vahtia. Kaikessa tohinassa onnistuimme vielä paukattamaan (viisaat) päämme yhteen. Siinä sai taas laskeskella pariin otteeseen sataan, kun ymmärrys meinasi koheltavan pollen kanssa loppua. Onneksi tamma lopulta vähän rauhoittui huomattuaan, ettei häseltämisellä saanut tälläkään kertaa sen kummempaa aikaiseksi.

Maneesilla päätin kertailla tiistain oppeja. Pohkeenväistöä siis pitkältä uralta keskemmäs ja siitä voltti. Alussa tein myös uralla vasta-asetuksia. Helvi oli kohtuullisen tahmealla tuulella, mutta hiljalleen vasta-asetukset tuottivat tulosta, ja polle vähän rentoutui ja pyöristyi. Pohkeenväistö tahtoi lähteä myös vaivalloisesti liikkeelle, ja jäin itse liikaa sisäohjaan kiinni. Pätkittäin sain otteeni irti sisäohjasta, ja Helvi väisti niinä hetkinä ihan mukavasti. Liike tosin tahtoi sammua noina hetkinä pahemman kerran enkä saanut sitä kunnolla takaisin. Se oli vähän, että joko väistetään tai sitten liikutaan suoraan. Molempia ei saanut kerralla.

Ravissa tein samaa kuviota. Vasta-asetuksia tehdessä sain taas pyöreämpiä pätkiä ja yritin myös vartioida, että takapää pysyisi liikkeessä. Vauhti tahtoi taas sammua eli toisin sanoen tamma nytkähti vielä pahemmin etupainoiseksi niksauttamalla päänsä nätisti pyöreäksi, mutta unohtamalla liikuttaa takapäätä. Väistöt sujuivat hyvin nahkeasti, ei oikein saatu niissä onnistumisia.

Laukkaa en ottanut treeniin ollenkaan, kun ravikaan ei sujunut toivotusti. Loppukäynneissä hain tammaa pyöreäksi ja vahdin tarkasti takapään liikettä. Lopulta jokin loksahti paikoilleen ja sain muutamat hyvät pätkät rehellisempää pyöreyttä ja takapään liikettä. Kannatti siis vääntää tunti, kun lopussa oli pieni palkkio kuitenkin.