keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Sarjan ja linjan työstöä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli odotetusti ihania esteitä. Ratsukoita oli seitsemän, ja treenitoiveet olivat menneet läpi eli luvassa oli istuntatreeniä kolmoissarjan ja suoran linjan avulla. Ratsukseni sain Loren, jota en osannut odottaa. En silti harmistunut, sillä olen aikaisemmin tykännyt hypätä sillä. Lore tuli tunnille tallista eikä ollut tehnyt alle yhtään tuntia, jos en väärin katsonut.

Alkuverryttelyssä saimme mennä omaan tahtiimme käynnissä ja ravissa. Lore liikkui mukavasti, ja saatoin itse keskittyä pitämään hevosen vähän suorempana myös käännöksissä. Houkuttelin Lorea myös vähän rentoutumaan ja pyöristymään, mikä onnistui, kun sain pidettyä tasaisen tuntuman ja ratsastettua pohkeella. Välillä tosin huomasin ympyröillä, ettei asetus mennyt rehellisesti läpi, vaan Lore huijasi minua hienosti niksauttamalla kaulansa pyöreäksi, jolloin unohdin kaiken muun ja ihastelin valehienosti menevää ratsua. Tämän huomion jälkeen sain vähän houkuteltua Lorea asettumaan ihan oikeastikin, mutta vähän kinkkistä se oli, etenkin vasemmassa kierroksessa. Pohkeet kuitenkin tuntuivat olevan läpi, sillä Lore kääntyi kivasti ilman, että väänsin sitä mutkalle. Laukassa emme verrytelleet erikseen, vaan tulimme sitä suoraan tehtävällä.

Ensimmäiseksi tulimme vasemmassa laukassa suoraa linjaa, jossa oli puomikasa, 16,5 metrin päässä ristikko ja siitä vielä 15,5 metrin päässä puomi. Opettaja neuvoi ottamaan väleihin viisi ja neljä askelta. Ensin esitimme Loren kanssa askelmääriksi viisi ja viisi, kunnes sain ratsastettua ensimmäisen välin rauhassa ja pyydettyä ristikolla sitten vähän eteen, jolloin askelia siihen meni neljä. Kertaalleen arvelin Loren jättävän ensimmäisestä välistä yhden askeleen pois ja tulevan sen neljällä, jolloin vähän kippasin etukenoon omia aikojani. Lore kuitenkin survaisi vielä kiltisti sen viidennen askeleen, jolloin mukautumiseni ristikolle oli karmea. Note to myself: odota aina se viimeinen askel. Loppuun saimme kuitenkin tasaisen suorituksen toivotuilla askelmäärillä, jolloin meno tuntui taas paremmalta.

Seuraavaksi tehtävä tultiin oikeassa laukassa välien ja puomin pysyessä ennallaan, mutta ristikon muuttuessa pystyksi ja puomikasan ensin pystyksi ja sitten okseriksi. Molempiin väleihin tuli nyt pistää neljä askelta. Ensimmäisenä ollut väli tuntui aluksi siltä, ettemme pääsisi sitä neljällä askeleella. Niinpä sorruin ratsastamaan koko välin eteen, jolloin toinen väli kävi vähän ahtaaksi neljällä askeleella. Lore kuitenkin hyppäsi kivasti, joskin pääsi vaihtamaan yleensä pystyllä laukan turhaan vasemmaksi. Sitten tajusin ratsastaa ensimmäiseen väliin reippaasti sisään ja pyytää vielä liikettä kahden askeleen verran, mutta sitten rentouduin odottamaan pystyä. Lisäksi pystyn jälkeen pyrin ottamaan hieman kiinni ja rauhoittamaan äänellä, jolloin toinen väli meni vähän tasaisemmin eikä turhaa vaihtoa tullut ainakaan kertaalleen, jolloin saimme tehtävän tultua oikeassa laukassa pysyen. Tällainen suoran linjan tehtävä oli niin kiva, kun huomasin siinä tulleet ongelmat ja omat mokani ja kykenin vieläpä analysoimaan ne ja keksimään ratkaisut. Näin yksinkertaisella tehtävällä ongelmatkin ovat varmasti simppelimpiä kunnon rataan verrattuna.

Lopputunti käytettiinkin sitten yhden askeleen väleillä varustettuun kolmoissarjaan. Ensimmäinen este pystyi koko ajan ristikkoa, ja kaksi muuta olivat pystyjä. Aluksi minua vaivasi ponnistuspaikan hukkaaminen, jolloin sorruin häiritsemään Lorea, minkä seurauksena ensimmäinen hyppy ei ollut paras mahdollinen. Lore kuitenkin selvitti loput sarjasta siitäkin huolimatta hyvin. Opettaja muistutti laukkaamaan läpi kaarteen tasaisesti, jotta viime metreillä ei tarvitsisi enää säätää. Lisäkommenttina tuli myödätä kädellä paremmin. Huomasin itsekin saman, sillä käteni tuntuivat olevan liimattuina yhteen kohtaan. Tempoon ja käsiin keskittymällä meno kuitenkin parani. Kun en jäänyt tuijottamaan ponnistuspaikkaa paniikissa, sai Lore tultua ristikolle kivasti, ja saatoin itsekin mukautua hyppyihin helpommin. Käsikin alkoi toimia paremmin, kun muistutin itseäni kerta toisen jälkeen viemään sitä harjaa myöten eteenpäin. Sarjan viimeinen este nousi lopuksi 80 senttiin, joka ylittyi Loren puolesta vaivatta. Omakin istunta oli ok, kunhan kädet vain muistivat myödätä rennosti. Viimeinen kierros oli kaikista sujuvin. Näin ponnistuspaikan ristikolle, Lore eteni hyvin, ja hypyt menivät sulavasti toinen toistaan seuraten. Oma istuntani, katseeni ja käteni toimivat, jolloin saatoin olla menossa mukana helposti, ja kaikki tuntui niin kivalta. Tällaista sen hyppäämisen pitääkin olla!

Loppuraveissa houkuttelin Loren vielä pyöristymään. Kun sain palikat kohdilleen, tarjosi Lore kivan rentoa ja letkeää ravia. Loren kanssa oli kyllä tosi mukava hypätä tällaisia tehtäviä. Kun maltoin olla itse säätämättä liikaa, pääsi Lore laukkaamaan tasaisesti ja selvittämään hypyt helposti. Omassa ratsastuksessani oli toki paljon korjattavaa, ennen kaikkea siinä malttamisessa, mutta onneksi Lore ei vetänyt herneitä turpaansa virheistäni. Tuumasinkin opettajalle, että Peran ohella Lore on yksi estesuosikeistani. Toivottavasti pääsen hyppäämään sillä toistekin ja testaamaan myös sitä, kuinka sen kanssa sujuu ratojen hyppääminen.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Kuukauden tauon tulos

Maanantain Tallinmäen tunnilla pääsin tasan kuukauden tauon jälkeen Jetin kyytiin. Luvassa oli vielä estetunti, joten olin sekä innoissani että vähän peloissani sen suhteen, miten tauko oli vaikuttanut yhteistyöhömme. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja kelin vaihduttua talvesta takaisin lämpöasteilla varustettuun syksyyn oli kenttä ihan hyvässä kunnossa. Eikä illaksi luvattu tihkusadekaan ehtinyt tunnin aikana tulla, joten mikäpä siinä oli ulkona ratsastaessa.

Alkuverryttelyssä tulimme käynnissä ja ravissa kolmea suoralla linjalla ollutta puomia. Tavoitteena oli tulla ne tasaisesti suoraan. Ensimmäisellä kerralla käynnissä Jetti hyytyi kesken puomien, jolloin muistin taas herätä ratsastamaan. Muistutin itseäni hakemaan hyvän käynnin ajoissa ennen puomeja enkä alkaa säätää vasta puomeilla. Taktiikka auttoi, ja Jetti ylitti puomit vähän paremmin. Ravissa puomien välit pidettiin hetken aikaa lyhyempänä ennen kuin niitä hieman pidennettiin. Jetti yritti taas esittää hyytymistä juuri puomeille päästyään, mutta nyt ratsastin topakammin eikä Jetti enää haaveillut moisesta. Sen sijaan unohdin patisteluiden aikana ohjata, jolloin Jetti pääsi pari kertaa vähän valumaan suoralta reitiltä ulos. Lopulta sain yhdistettyä sekä kaasun että ratin käytön, jolloin pääsimme puomit asiallisesti. Välien pidennyskään ei enää tuottanut ongelmia, kun vain muistin herättää Jetin ajoissa.

Tulimme samaa suoraa linjaa laukassa vielä siten, että siinä oli puomi, kavaletti ja puomi. Tässä vaiheessa huomasin, kuinka jo kuukaudessa olin unohtanut, miten Jetti liikkuu laukassa ja miten sen askeleet yltävät mihinkin. Niinpä lähestymiset ensimmäiselle puomille sekä kavaletin ylittäminen toisesta puomista nyt puhumattakaan olivat noin 95-prosenttisesti aika kamalia. Ensin kyttäsin askelta puomille enkä nähnyt sitä yhtään. Seurauksena tuupin ja sähelsin loppuun asti, jolloin Jetti ei voinut itse keskittyä katsomaan paikkaa oikein. Sitten tajusin lakata katsomasta paikkaa ja antaa Jetin päättää se. Sen jälkeen askel osui, mutta en osannut yhtään mukautua pieneen hyppyyn, vaan olin joko ohjassa koko ajan kiinni tai sitten käteni herpaantuivat, ja ohja valui kokonaan löysäksi. Tupisin jo pahemman kerran itselleni ääneen, että keskity, rauhoitu äläkä yritäkään säätää, kun et selvästikään osaa. Kun sain oltua rauhassa ja luotettua siihen, että Jetti selviytyy tehtävästä, kunhan vain itse pysyn menossa mukana, saimme ehkä pari siedettävää yritystä. Kaukana oli kuitenkin helppo ja sujuva meno.

Seuraavaksi tulimme kavaletin ja pienen porttipystyn suoraa linjaa (ratapiirroksen esteet 2 ja 3), jonka väliin tuli pistää neljä askelta. Tehtävässä piti myös säilyttää koko ajan kierroksen mukainen laukka. Aloitimme oikeassa kierroksessa, ja enteilin vaikeuksia. Vasemmalle kallistuva istuntani kun on saanut toistuvasti Jetin vaihtamaan esteillä laukan vasemmaksi. Enteilyni osuivat nappiin, ja saimme tulla tehtävää kerta toisen jälkeen uudelleen. Ensin esitin neljän askeleen välin viidellä, kunnes lopulta muistin kaasun olemassaolon, ja se ongelma korjaantui. Sitten jäimmekin junnaamaan siihen esitykseen, jossa päästin Jetin vaihtamaan laukan vasemmaksi joko ensimmäisessä hypyssä, välissä tai viimeistään toisessa hypyssä. Niin ja ristilaukkakin kuului ohjelmaamme. Voi huoh! Lopulta opettaja neuvoi tulemaan suoran linjan vähän kaarevana, jolloin pääsin ajattelemaan kääntämistä periaatteessa koko ajan oikealle. Lopulta, lukuisten toistojen ja omien sadatteluideni jälkeen, saimme tultua tehtävän pari kertaa koko matkan oikeassa laukassa pysyen ja vieläpä oikealla askelmäärällä. Suunta vaihdettiin sitten vasemmaksi, ja riemuitsin, että tämän selvitämme helposti. Jetti kun tosiaan tykkää vasemmasta laukasta. Mutta ei! Esitimme taas alkuun muutamia ristilaukkoja sun muita turhia vaihtoja, kunnes sain taas reitin kaarevammaksi ja pääsin kääntämään läpi tehtävän. Sittenpä vasenkin laukka säilyi koko ajan. En voi todeta muuta kuin, että olipa todella vaikeaa.

Suoran linjan tahkoamisen jälkeen tulimme muutaman kerran okserin ja pystyn kahdeksikkoa (esteet 4 ja 8), jossa piti saada laukat vaihtumaan. Oikea laukka vaihtui vasemmaksi kertaalleen hypyn jälkeen lennosta, kertaalleen hypyssä ja vasen laukka oikeaksi vasta tiukemman tien valitsemisella. Tässä tehtävässä huomasin, kuinka pohkeeni eivät todellakaan olleet ratsastettu läpi, sillä Jetti puski molemmilta puolin omille teilleen eikä juuri kuunnellut pohjeapujani. Tämä herätti taas hieman ratsastamaan ennen kuin tulimme vielä kokonaisen radan. Oli turhauttavaa huomata, kuinka lähdin taas esteiden pariin sellaisella raipatirai-asenteella, jonka mukaan ongelmia kannattaa korjata jälkikäteen, jos sittenkään eikä suinkaan pistää palikoita kohdilleen jo ennen hyppyihin siirtymistä.

Loppuhuipennuksena tulimme kahdeksan esteen radan, jonka korkeus oli maksimissaan 60 senttiä. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa hypäten uuden esteen, puna-mustan portin. Jetti liikkui ihan ok, mutta pääsi hidastamaan ja tuijottamaan porttia hieman ennen kuin hyppäsi sen. Laukka kuitenkin pysyi vasempana, joten matka jatkui. Suora linja esteillä 2–3 meni tasaisella neljällä askeleella eikä tällä kertaa laukkakaan vaihtunut turhaan. Neloselle oli hyvä matka, jolloin yritin säilyttää laukan. Esteelle kääntyessä käytin tilaa hyväkseni, jotta pääsin johtamaan kunnolla. Näin tehtynä vasen laukka vaihtui hypyssä oikeaksi, ja pääsimme tulemaan suoran linjan toisinpäin eli esteet 5 ja 6 ilman ongelmia. Keskittymiseni pysyi myös niiden aikana, sillä Jetti ei vaihtanut oikeaa laukkaa ristilaukaksi saati vääräksi laukaksi. Kuutoselta olikin taas hyvä matka seiskalle. Jetti laukkasi ihan asiallisesti, mutta tein ratkaisevan virheen lähestymisen viime metreillä. Menin nimittäin miettimään mielessäni, mahtaakohan Jetti hypätä puna-mustaa porttia näin päin. Arvaatte varmasti, mitä tapahtui. Niinpä, Jettihän puikahti esteestä vasemmalta ohi. Siinä vaiheessa, kun ajatus mahdollisesta kiellosta tai ohituksesta pilkahti mieleeni, lakkasin ratsastamasta ja jäin odottamaan pahinta. Sehän tietysti tapahtui, kun kaikki ratsastuksessani kertoi Jetille, ettei nyt ole pakko hypätä. Voi huoh taasen! Otin pikaisesti uuden lähestymisen ja mokan ansiosta ratsastin päättäväisemmin. Jetti pääsi vielä hidastamaan esteelle, mutta hyppäsipä kuitenkin. Sen jälkeen edessä oli enää viimeinen este eli numero 8. Epävarmuus aiemmasta ohimenosta johtuen häilyi vähän mielen perukoilla, jolloin en ratsastanut täysillä, mutta kuitenkin vähän. Niinpä menimme esteestä yli, mutta aiemmin hyvin vaihtunut laukka jäi tällä kertaa vaihtumatta. Se kuitenkin vaihtui lennosta hypyn jälkeen vasemmaksi. Sellainen rata tällä kertaa.

Päällimmäisenä tunnilta mieleen jäi se, kuinka hukassa otteeni Jettiin oli. Ihan kuin olisin taantunut alkuaikoihin, jolloin Jetti oli vielä uusi tuttavuus. Sorruinko nyt kuvittelemaan, että asiat jatkuvat tauonkin jälkeen siitä, mihin ne olivat jääneet? Ratsastinko siksi puolittain ja vain sinne päin? Hyvää joka tapauksessa muuten sangen haparoivasti menneessä tunnissa oli se, että välillä sain piiskattua itseäni miettimään ongelman syytä ja jopa havaitsemaan se. Esimerkiksi huomasin jossain kohden puskevani hevosta liikaa, jolloin komensin itseni odottamaan rauhassa. Se lohdutti vähän, etten täysin silmät ummessa mennyt tuntia, vaikka aika paljon jätin huomattuja ongelmia ratkaisematta kunnolla. Tuumasinkin opettajalle tunnin lopussa, että kouluvääntö on enemmän kuin paikallaan. Tulevana viikonloppuna onkin luvassa ensin maasto Jetin kanssa ja sitten itsenäistä kouluvääntöä. Jospa saisimme maastossa huuhdottua ylimääräiset paineet vähemmäksi, jotta sitten kouluväännössä saisimme palikoita taas paremmin järjestykseen. Treeniä sitä varten ainakin on säännöllisesti luvassa, kun Jetistä tulee marraskuun alusta alkaen vuokrahevoseni, jota käyn ratsastamassa kolmesti viikossa.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Revanssista sininen ruusuke

Sunnuntaina liityin Noran ja Kaisan jo lauantaina aloittamaan kisaviikonloppuun osallistumalla ABC Ratsastajien estekisojen 60 sentin luokkaan Pupen kanssa. Edellispäivänä oli jo kisailtu koulussa, jonka Noran ja Kaisan reippaudesta poiketen skippasin vailla mitään ongelmaa. Koulukisat eivät vain ole minun juttuni, ainakaan vielä. ABC Ratsastajien järjestämät kisat olivat muuten ensimmäiset oman tallini ulkopuoliset kisat, ja ne eivät todellakaan menneet nappiin päivää vaille vuosi sitten. Niinpä tämän kerran suurin tavoitteeni oli pysyä hevosen selässä niin verryttelyssä kuin kisaradalla ja kaikki muu sen päälle olisi vain plussaa. Kaisan ja minun luokassa osallistujia oli 21, ja oma lähtövuoroni oli 17:s.

Sileän verryttelyn pääsimme menemään kentällä, joka muutamaa vettyneempää kohtaa huomioimatta oli ihan asiallisessa kunnossa. Pupesta oli jännää, kuinka kentällä oli kerralla niin paljon muita hevosia, ettei se käynnissä juuri kiinnittänyt minuun huomiota. Annoin sen kävellä pitkillä ohjilla rauhassa, sillä olin hieman etuajassa verryttelemässä. Ravissa pyörittelin ympyröitä ja koetin houkutella Puppea kiinnittämään huomiota minuun ja liikkumaan. Meno oli sellaista himmailua, mutta ei onneksi ihan niin pahaa kuin mitä olemme joskus esittäneet. Nora oli seuraamassa verkkaa ja tuumasi aiheellisesti, että enemmän liikettä. Tsemppasin tämän jälkeen vähän, ja Puppekin liikkui vähän paremmin hetkittäin. Laukassa Puppe liikkui helpoiten, mutta aktiivisuutta olisi saanut olla rutkasti enemmän. Puppe kuitenkin tuntui olevan hereillä, joten en tohtinut alkaa prässätä sitä liikaa, vaan siirryin odottamaan hyppyverryttelyihin pääsemistä. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut sellaista fiilistä, että apua, mitähän tästä tulee.

Yhteishyppyverryttelyssä oli muistaakseni kuusi ratsukkoa, ja pääsimme nopeasti hyppäämään. Vasemmassa kierroksessa tulimme pystyn (ratapiirroksen este 1) kolmesti. Ensimmäisellä kerralla pudotimme puomin, toisella kerralla puskin Puppea, mutta pääsimme yli, ja kolmannella kerralla tuli paras hyppy, kun tottelin opettajan neuvoja laittaa Puppe liikkumaan keula ylhäällä ja malttamaan itse. Oikeassa kierroksessa hyppäsimme okserin (este 2) kahdesti. Hypyt sille tulivat ihan asiallisesti, ja se riittikin verryttelyksemme. Puppe heräsi ihan mukavasti hypyissä, ja maltoin lopulta itsekin olla rennompi. Sen pohjalta olikin hyvä jäädä odottamaan omaa vuoroa.

Radalle päästyäni tervehdin tuomaria ja otin alle mukavan pitkän laukan. Puppe tuntui liikkuvan kivasti, joten annoin sen mennä ja yritin olla rauhassa selässä. Ykkönen ylittyikin kivasti, ja laukka vaihtui hypyssä vasemmasta oikeaan. Kakkoselle suunnatessa laukka pääsi hyytymään, vaikka yritin nohittaa Puppea. Kakkoseste ylittyi vähän hitaasti, mutta onneksi puhtaasti. Laukkakin vaihtui siinä vasemmaksi. Kolmosokserille tuli hyvä tie, vaikka olin vähän etukäteen sitä jännännyt. Hyppyyn lähdimme vähän lyhyemmän askeleen kautta, mutta Puppe oli silti hereillä ja vaihtoi taas laukan jo hypyssä oikeaksi. Neloselle laukka vähän hyytyi (taas!), jolloin otimme viimeisenä pienemmän askeleen. Este ylittyi silti ihan ok, ja yritin ratsastaa Puppea välissä eteen. Olin vähän myöhässä, jolloin Puppe otti seitsemän askeleen väliin ylimääräisen eli tulimme suoran linjan kahdeksalla askeleella. Viitoseste ylittyi kuitenkin vaivatta, vaikka vähän hitaasti. Matka kuutoselle oli pitkä, joten yritin taas herättää Puppea siinä jo vähän onnistuen. Niinpä perusradan viimeinen eli kuudes este ylittyi puhtaasti, laukka vaihtui hypyssä vasemmaksi ja pääsimme starttaamaan toisen vaiheen, johon kuuluivat esteet 7-12.

Seiskalle Puppe hyytyi ja otti miniaskeleen, jolloin karehduin ja muistutin viimein raipalla, että tahtoisin liikettä. Puppehan pahastui ja teki kunnon takajalkapotkun protestiksi, mutta liikkuipahan sen jälkeen. Kasi menikin kivasti yli ja päätin rohjeta kääntämään ysille esteiden 11 ja 12 välistä. Puppe sujahti siitä hyvin, ja sain suoristettua kuitenkin kaksi askelta estettä kohti, jolloin Puppe ehti päästä kartalle, hyppäsi esteen hyvin ja vaihtoi taas laukan jo hypyssä oikeaksi. Kympille kaarsin seiska- ja kuutosesteiden välistä ja sain suoristettua Pupen kohtuullisesti esteelle. Hyppy oli ihan ok, ja matka jatkui yhdelletoista. Nyt pääsimme suoran linjan seitsemällä askeleella ihan hyvin. Käänsin mahdollisimman nopeasti viimeiselle esteelle, ja Puppe kääntyi aika mukavasti. Este ylittyi vaivatta, ja olimme saaneet puhtaan radan. Jes! Kiittelin Puppea rutkasti, sillä se teki todella hyvin osuutensa. Se eteni kuitenkin paljon paremmin kuin mitä monella tunnilla, se ei epäröinyt mitään estettä ja kaiken lisäksi vaihtoi hienosti jokaisen laukan jo hypyssä. Hieno hevonen!



Oman suoritukseni jälkeen kuulin aikani riittäneen sillä hetkellä toiseen sijaan, mutta minun jälkeeni oli vielä neljä ratsukkoa. Loppujen lopuksi selvisi, ettei kukaan kiilannut ohi. Voiton napanneelle pienelle, mutta sitäkin vikkelämmälle ponille todella näppärän ratsastajansa kanssa hävisimme reilusti 4,31 sekuntia, kun oma aikamme oli 34,78. Eroa kolmanneksi tulleeseen oli niukasti 0,6 sekuntia, mutta tällä kertaa se riitti. Näin kumosin Pupen hienolla avulla traumani tämän seuran kisoja kohtaan sijoittumalla luokassa toiseksi ja saaden sinisen ruusukkeen. Kyllähän hymyilytti! Naureskelinkin, että alan niin kisata 60 senttiä enkä enää mitään muuta. Ei nyt sentään, mutta on kiva huomata, että joskus saan oltua itse hereillä sekä heräteltyä ratsunkin siten, että tuloksena on näin mukava kokemus.

Videosta kiitos Noralle!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Suoruutta tavoittelemassa

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa suunnitelman mukaisesti koulua, jolle vähän nyrpistelin jo. Näemmä mielenkiintoni kouluvääntöön säilyy aina pari kertaa, mutta sitten haluaisinkin jo puomeja tai esteitä. Ratsuarpajaisissa minulle sattui Lore, joka oli jo edellistunnilla ahertamassa. Olin mielessäni toivonut jotain erikoisempaa ratsua, mutta Lorekin kävi kyllä ihan hyvin. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja aiheena oli hevosen suoruus. Sitä tavoiteltiin tekemällä huolellisia käännöksiä neliöllä sekä pyrkimällä ympyröillä ja volteilla säilyttämään hevonen kohtuullisen suorana. Tunnin ajan koko maneesi oli jaettu kahtia, ja kummallakin puolella oli kolme ratsukkoa. Omaa päätyä mentiin niin neliönä kuin ympyränä.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme neliötä, jonka kulmat ratsastettiin pysähtymällä ja kääntämällä hevosta pelkästään ylävartalon ja käsien avulla eli tiivistetysti istunnan avulla. Pohkeiden käyttämistä piti välttää, sillä ratsu piti koettaa saada lähtemään liikkeelle muutoin. Lore oli mukavasti hereille, sillä samaa tehtävää se oli tahkonnut jo edellistunnilla. Oikeassa kierroksessa se kääntyi sangen mukavasti ja helposti eikä pohkeilla tarvinnut tehdä mitään. Pelkkä oman kropan kääntäminen oikeaan asentoon vinkkasi sille, että nyt tuli lähteä kääntymään. Vasemmassa kierroksessa Lore toimi edelleen kivasti, mutta tahtoi nyt aloittaa käännöksen vähän sisälavalle kaatuen. Tätä sain korjattua kohtuullisesti sillä, että pidin käännöksessä kuitenkin sisäpohkeen tuntumalla, jolloin Lore ei päässyt kippaamaan sille puolelle niin selvästi.

Ravissa sai ratsastaa neliön lisäksi voltteja matkan varrelle. Halutessaan ennen kulmaa sai aina välillä siirtää käyntiin ja ratsastaa kulma jälleen huolellisesti ja vähän jopa takaosakäännösmäisesti. Ravissa huomasin, että kierroksesta riippumatta Lore tahtoi yrittää pullauttaa itseään mutkalle oikealta puolelta. Vasemmassa kierroksessa lisähankaluutta toi oma istuntavirheeni sekä onnettomasti toiminut sisäpohkeeni. Niinpä Lore yritti käännöksissä kaatua sisälavalle eikä sisäpohkeeni aina tajunnut tehdä mitään sitä estääkseen. Istuntaani sentään muistin aina välillä yrittää hilata keskemmäs vasemmalla roikkumisen sijaan. Oikeassa kierroksessa puolestaan huomasin, että kun rohkenin kunnolla kääntää Lorea ulkoa ja olla rento sisältä, pyöristyi ja rentoutui se paljon helpommin. Harjoitusravissa istuminenkin helpottui kummasti, kun hevonen yritti ainakin vähän olla oikeinpäin. Opettajakin tuumasi, että oli kiva nähdä Lore pyrkimässä kulkemaan oikeinpäin, sillä rakenteen puolesta se ei ole sille helpointa. Ravissa saimmekin ehkä tunnin parhaimmat onnistumiset, kun se paikoin oli mukavan letkeää, rentoa ja kevyttä. Hihkun näemmä aina niitä tunteja, joiden aikana tajuan kerta toisen jälkeen ulkoapujen merkityksen.

Laukassa työskentelimme ensin pääty-ympyrällä, jota sai alkaa ratsastaa myös neliönä, mikäli meno tuntui siltä. Molemmissa laukoissa meno oli vähän epävakaata, kun Lore tuntui nakkelevan päätään ylös ja alas tasapainottaakseen menoaan. Näin ainakin opettaja analysoi tilannetta, kun ihmettelin hevosen käyttäytymistä. Välillä tuntui jopa, että en aiemmin olekaan Loren kanssa tällaiseen törmännyt, en ainakaan näin korostetusti. Opettaja neuvoi vakauttamaan istuntaa niin paljon kuin mahdollista, ja pyrinkin siihen parhaani mukaan. Vasemmassa laukassa tämä olikin haastavaa, sillä siihen suuntaan Loren laukka on hivenen töyssyisempää. Oikeassa laukassa sain istuntaani vähän vakaammaksi, mutta en niin hyvin kuin mihin tiesin parhaimmillani pystyväni. Kuvittelin kyllä kovasti kääntäväni lantiota alle, rutistavani vatsalihaksia töihin ja tuovani rintakehää lantion päälle, mutta pakka hajoili silti tasaisin väliajoin. Pyöräyttelin välillä pienempiä voltteja, joiden aikana pääsin kääntämään selvemmin, mikä tuntui tasoittavan Loren menoa kivasti. Isommalla ympyrällä otteeni taas ilmeisesti pääsi herpaantumaan ja istuntani leviämään, kun Lorekin muuttui epätasaisemmaksi. Muutamia hyviä askelia saimme lopulta molempiin suuntiin, mikä antoi toivoa siitä, että harjoittelun myötä voimme saada yhteistyötä laukassakin paremmaksi. Opettajakin kannusti sanomalla, että Lore näytti kuuntelevan minua keskittyneesti. Harmi vain, etten saanut oltua selkokielinen, vaan istuntani sanoi yhtä, kädet toista ja pohkeet kolmatta.

Loppuraveissa houkuttelin Lorea venyttämään ohjan perässä, minkä se teki välillä ihan oikein. Ravi oli letkeää, ja opettaja kehuikin, kuinka Lore oli selvästi työskennellyt ja pyrkinyt tekemään parhaansa. Tunti olikin sangen mukava, ja höpisinkin Lorelle, että nytkö alan tykätä siitäkin. Vaikka laukassa emme saaneetkaan palasia toivotusti kohdilleen, jäi käynnin ja ravin onnistumisista iloinen mieli. Lore oli tällaisessa harjoituksessa mukava ratsu ja palkitsi kyllä heti, kun tein jotain oikein. Tämän lajin parissa onkin aina yhtä ihanaa huomata, että on oppinut ratsastamaan jotain hevosta vähän paremmin kuin aiemmin. Vaikka jokainen tunti ei menisikään putkeen, niin askel kerrallaan sitä toivottavasti menee aina parempaan suuntaan.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Hankalampi toinen kerta

Sunnuntain valmennusryhmän tunnille sain toistamiseen samalle viikkoa Hilanterin. Tunnin tuurasi tallin toinen opettaja, ja oli kiva päästä pitkästä aikaa hänen opetukseensa. Viiden ratsukon koulutunnilla aiheena oli etu- ja takaosan väistättäminen ulommas ja sisemmäs sekä hevosen suoruus.

Alkuverryttelyssä menimme ensin pitkät sivut selvästi urasta keskempänä, jotta pääsisimme ratsastamaan hevosta suoraksi kunnolla ilman seinien tukea. Voltteja sai pyöräytellä matkan varrelle halutessaan. Hilanteri liikkui itse sekä käynnissä että ravissa aika mukavasti. Opettaja hoksautti Hilanterin pyrkivän kulkemaan suoralla vähän turpa oikealla, mitä en ollut selkään huomannut. Muutoin se eteni mielestäni ihan hyvin. Volteilla sain tehtyä asetuksia hyvin ilman, että Hilanteri pääsi pullahtamaan asetuksen vastakkaiselta puolelta karkuun, jolloin se suoristui ja pyöristyikin hetkittäin. Tehtävä oli aika kiva, sillä useimmiten sitä vain humputtelee uraa myöten miettimättä kovinkaan paljoa sitä, miten se hevonen kulkee.

Alkuverryttelyn ja suoristelun jälkeen siirryimme tunnin päätehtävään, joka piti sisällään takaosan väistätykset ulommas ja sisemmäs. Kuviona oli iso keskiympyrä ja siitä molempiin päihin vastakkaiseen suuntaan tehdyt voltit. Aloitimme käynnissä siten, että keskiympyrä ratsastettiin vasemmassa ja voltit oikeassa kierroksessa. Isolla ympyrällä takaosaa väistätettiin ulommassa ja volteilla puolestaan sisemmäs. Suurin ongelma tehtävässä oli vauhdin hyytyminen melkein täysin, kun aloin pyytää Hilanteria siirtämään takaosaansa jompaankumpaan suuntaan. Opettaja neuvoi ajattelemaan, että huolehdin ensin liikkeestä ja sitten siinä samalla puolivahingossa takaosakin siirtyisi toivotusti. Tunnustin kyllä, että pystyin kerrallaan vaatimaan joko liikettä eteen tai sitten takaosaa siirtymään, mutta en kyennyt huolehtimaan molemmista yhtä aikaa. Epäilemättä istuntani alkoi pusertaa jollain tavalla takaosaa kontrolloidessani, jolloin Hilanteri menetti halun liikkua eteenpäin. Takaosan väistätyksetkään eivät sujuneet kuin tanssi. Ähersin liikaa, jolloin Hilanteria alkoi keljuttaa, ja se hidasti liikkumistaan entisestään. Niinpä välillä menin ympyrää suosiolla tovin ihan normaalisti tai kävin kuvion ulkopuolella ottamassa pari raviaskelta.

Loppujen lopuksi takaosan väistättäminen sisemmäs oli helpompaa oikeassa kierroksessa ja takaosan väistättäminen ulommas taas vasemmassa kierroksessa. Noista kahdesti helpompi liike oli kuitenkin saada takaosa sisemmäs. Ulommas sitä pyytäessä unohdin kontrolloida etuosaa, jolloin se pääsi aina omille teilleen. Muutamia askeleita saimme tehtyä myös siten, että takapää oli toivutusti siellä, missä piti eikä liike siltikään sammunut täysin. Hetket olivat todella lyhyitä, mutta ainakin huomasin, että kykenen pyytämään kahta asiaa kerralla. Myötäasetuksen säilyttämisen kanssa tosin tahtoi paikoin olla ongelmia etenkin silloin, kun takaosaa väistätettiin sisemmäs. Taas pulmia ilmeni, kun piti tehdä enemmän kuin yhtä asiaa kerralla.

Tehtävää muutettiin lopulta siten, että volteilla hevosia sai työstää siirtämällä takaosaa itse valitsemaansa suuntaan ja keskiympyrällä puolestaan työstettiin laukkaa. Olin odottanut laukkaosuutta innolla, sillä keskiviikon tunnilla Hilanteri väläytti todella mainioita hetkiä. Tänään kuitenkin meno ei ollut yhtään niin mutkatonta. Molemmissa laukoissa Hilanteri esitti bravuurinsa eli oli mutkalla noin sadasta kohdasta sen sijaan, että olisi suoristunut. Turpakin ehti osoittaa aina juuri vastakkaiseen suuntaan kierrokseen nähden, ja kurkottelipa se paikoin taivaita kohti. Opettaja neuvoi hakemaan myötäasetuksen johtavalla ja vähän kohottavalla ohjasotteella. Itse puolestaan yritin ensin keskittyä siihen, että saan Hilanterin olemaan puskematta ympyrällä ulos ja kaulan suoristumaan. Lisäpulmana käteni elivät jälleen aivan omaa elämäänsä painumalla tällä kertaa koko ajan liian alas ja antaen ohjien valua pitkiksi. Paikoin ylipäänsä laukkaaminen ei ottanut onnistuakseen, kun Hilanteri pudotti raville eikä enää ymmärtänyt laukannostoapujani. Sitten, kun pääsimme laukkaan, oli se melkoista venkoilua. Itseäni keljutti sen verran pahasti, etten saanut oltua kovin zen, vaan sorruin säheltämään oikein kunnolla. Yllättäen se ei todellakaan auttanut.

Onneksi ympyrältä sai poistua aina omaan tahtiinsa volteille työskentelemään. Hilanteriakin alkoi keljuttaa huono ratsastukseni, jolloin se yritti esittää jumituksiaan oikein kunnolla. Kertaakaan se ei onneksi tehnyt täysstoppia, mutta paikoin kaviot olivat vahvasti juurtumassa maahan. Vihdoin ja viimein tajusin ratsastavani niin päin prinkkalaa, että sain keskittymisen rippeet kasaan ja yritin muuttaa menoa. Melkoista työtä se vaati, mutta hiljalleen Hilanteri tajusi pyyntöjäni ja toteutti niitä lyhyinä hetkinä. Parempi suunta tällä kertaa oli loppujen lopuksi oikea kierros, jossa saimme muutaman useamman askeleen hyvän hetken. Vasemmassa laukassa puolestaan hyvät hetket olivat enemmänkin välähdyksiä. Pienetkin onnistumiset kuitenkin ilahduttivat. Opettaja vielä tuumasi yhden pätkän päätteeksi, että Hilanteri oli viimein kantanut itsensä rehellisesti ja käyttänyt selkäänsä oikein. Siltä se kyllä selkäänkin tuntui, kun aiemmin monella mutkalla ollut hevonen oli suora, avuilla ja sopivan kevyt edestä.

Loppuraveissa Hilanteri menikin taas ihan kivasti eli jotain tunnin aikana oli mennyt oikeinkin. Muutoin fiilis tunnista oli vähän lässähtänyt. Keskiviikon todella hyvän tunnin jälkeen haihattelin pilvissä, jolloin huonot hetket pääsivät yllättämään. Hilanterin kanssa tähän kyllä pitäisi olla jo tottunut. Sen kanssa tunti voi mennä niin mahtavasti, mutta myös todella kamalasti. Ehkä sorruin haihattelemaan, että Hilanteri on automaattisesti yhtä ihana kuin aiemmin, jolloin en sitten viitsinyt ratsastaa kunnolla. Hilanteri taas opetti, ettei se tee yhtään mitään itsekseen, mikäli kuski ei ole menossa mukana. Herätys oli kyllä aiheellinen eli kiitos siitä tälle ruunalle.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Sujuva treeni estekisoihin

Lauantaina suuntasimme Kaisan kanssa Helin luo estetunnille tarkoituksena treenailla tulevia ABC-Ratsastajien estekisoja varten. Ratsunani oli tietysti Puppe. Koska talvi oli tehnyt ensimmäisen tulonsa, emme voineet mennä kentällä, vaan olimme maneesissa. Huolehdin jo etukäteen, miten aiemmin maneesissa kenttään verrattuna tahmeammin liikkunut Puppe mahtaisi siellä toimia. Pääsimme treenaamaan sopivasti pienen radan hyppäämistä kisakorkeudella eli noin 60 sentissä.

Alkuverryttelyssä saimme mennä tuttuun tapaan kaikissa askellajeissa itsenäisesti. Puppe liikkui ihan kivasti käynnissä ja ravissa, mitä nyt välillä etenkin ympyröillä ja kaarteissa kaipasi hieman nohitusta. Itse yritin keskittyä siihen, että pitäisin hevosen liikkeellä, mutta en antaisi sen valua pitkäksi. Paikoin sain Puppeen ryhtiä, paikoin taas hoputin eteenpäin pitämättä hyvää ohjastuntumaa, jolloin Puppe vain venähti sen sijaan, että olisi ottanut takajalkansa rehellisesti käyttöön. Laukassa sen sijaan Puppe löysi hyvän vaihteen silmään ja laukkasi hoputtamatta ihanan etenevästi. Jarru ja rattikin olivat mukana, joten saatoin vain hymyillä kyydissä. Nyt oli kyllä lähtökohdat kivalle estetunnille kasassa!

Ensimmäiseksi tulimme molemmista suunnista muistaakseni 17 metrin suoraa linjaa ristikoilla varustettuna (ratapiirroksen esteet 2 ja 3). Ensimmäisen hypyn jälkeen pyöräytettiin aluksi ympyrä, mutta myöhemmin sen sai jättää pois. Puppe liikkui mukavasti, jolloin hypyt onnistuivat muutamaa lähelle ajautumista lukuun ottamatta kivasti. Ympyrällä opettaja muistutti kääntämään paremmin ulkoavuilla, kun olin sisäohjassa kiinni. Kun ympyrä jätettiin pois, mahtui suoralle linjalle hyvät viisi askelta, kun maltoin antaa Pupen laukata rauhassa. Kertaalleen väli meinasi jopa käydä ahtaaksi, jolloin tajusin tehdä ensimmäisen hypyn jälkeen puolipidätteen, jolloin loputkin askeleet sopivat näppärämmin väliin.

Seuraavaksi tulimme kahdeksikolla esteitä 6 ja 7 aloittaen oikeasta laukasta. Ensin onnistuimme vaihtamaan ensimmäisellä esteellä laukan toivotusti vasemmaksi, kun taas toisella esteellä vaihtaminen oikeaksi ei onnistunutkaan. Sitten puolestaan laukka ei enää vaihtunutkaan ensimmäisessä hypyssä, vaan sen sijaan toisessa. Reitti toiselle esteelle tuntui tulevan aina vähän turhan tiukasti, mutta Puppe kääntyi kuitenkin hyvin ja hyppäsi. Kaiken lisäksi näin ponnistuspaikat aika kivasti enkä lähtenyt puskemaan, vaan maltoin odottaa. Puppe tarjosi taas pari kertaa miniaskeleen ennen hyppyä, mutta keräsin pisteet kotiin malttamalla odottaa. Askelsilmäni toimi pitkästä aikaa, mikä esti mukavasti sukelteluni.

Sitten pääsimme radan pariin ja ehdimme tulla sen kolmesti. Kahdella ensimmäisellä kierroksella korkeus oli noin 60 senttiä, ja kolmannelle kierrokselle saimme esteet noin 70 senttiin. Kaikkien kolmen kierroksen sujumiset olivat kohtuullisen samanlaisia. Ykkösellä en saanut kertaakaan vaihdettua oikeaa laukkaa vasemmaksi, vaan korjasin sen aina ravin kautta. Yritin kyllä johtaa, mutta en ilmeisesti riittävän selvästi. Laukkakaan ei ollut millään kerralla ihan parhaimmillaan ensimmäistä estettä lähestyttäessä. Esteiden 2 ja 3 suora linja meni kohtuullisesti, mutta muutamilla kerroilla se oli sangen ahdas. Annoin Pupen siis vähän venähtää ja taisin jopa turhaan hoputtaa sitä ensimmäistä estettä kohti. Tie neloselle onnistui aina suunnilleen, vaikka olisin voinut käyttää tilaa vielä paremmin hyödyksi. Puppe ei kuitenkaan tuntunut häiriintyvän vähän tiukemmasta tiestä, vaan osuimme esteelle asiallisesti. Nyt en enää muista, miten laukat vaihtuivat tässä, mutta edessä olikin kaarevalla linjalla ollut este numero 5. Sille piti päästä kuudella askeleella, mutta esitettyämme kertaalleen töksähtävän kuuden askeleen neuvoi opettaja ottamaan tietä lyhyemmäksi ja tulemaan se viidellä. Se oli toimiva ratkaisu, jolloin kaareva linja onnistui mukavasti. Viitosesteen jälkeen olimme viimeistään aina myötälaukassa. Kuutosena olleelle esteelle emme vieläkään saaneet laukkoja vaihdettua, mutta itse hyppy oli ihan ok, ja ehdimme korjata laukan ravin kautta. Seiskalle tie oli edelleen vähän tiukka, mutta Puppe toimi edelleen kivasti, hyppäsi aina reippaasti ja vaihtoi vielä hypyn aikana laukankin. Rata oli mukava harjoitus, ja onnistuimme siinä pääsääntöisesti ihan kivasti.

Viimeisellä kierroksella olimme tosin vähän lähteneet lentämään, jolloin sekä suora että kaareva linja menivät ahtailla askelilla. Niinpä saimme tulla sakkokierroksena vielä ne pätkät radasta putkeen eli esteet 2–5. Kun hypyt irrotettiin varsinaisesta radasta, maltoinkin taas yhtäkkiä ratsastaa kaikessa rauhassa. Näin ollen väleihin meni sujuvasti vaaditut askeleet eikä tila loppunut kesken. Minulla tuppaakin tempo vaihtelemaan radan aikana joko turhan ponnettomaksi tai vähän liitäväksi, jälkimmäistä kyllä harvemmin. Tähän saisikin kiinnittää huomiota, niin välit eivät jää sen takia loppupäässä rataa ahtaiksi ja aiheuta mahdollisia puomin putoamisia tai peräti kieltoa askeleen jäädessä epäsopivaksi. Hyvä asia taas treenattavaksi.

Kokonaisuudessaan olin tuntiin ja etenkin Pupen menohaluun todella tyytyväinen. Tämä meni ehdottomasti parhaaksi tunniksemme, vaikka estekorkeus olikin mukavasti matala. Oli kiva huomata, että keskityin tälläkin korkeudella enkä lähtenyt räiskimään ihan niin pahasti kuin mihin joskus pienemmillä esteillä sorrun. Tämän treenin perusteella lähden kokeilemaan 60 sentin kisaluokkaa kohtuullisen luottavaisin mielin. Mikäli Puppe on kisoissa samanlainen kuin tällä kertaa, voi radasta tulla oikein mukava kokemus.

torstai 17. lokakuuta 2013

Poniratsastajan comeback

Pääsin pienen tauon jälkeen taas Tallinmäen tunnille, kun tuppauduin torstain tunnille viidenneksi ratsastajaksi. Keli oli juuri muuttunut talviseksi eli kenttä ei ollut kaikkein pehmeimmillään, joten luvassa oli alkuverryttely pellolla ja sen jälkeen käynti- ja ravityöskentelyä kentällä. Pääsin valitsemaan kahden ratsun väliltä, kun vaihtoehtoina olivat Jetti sekä tallin uusin tulokas, 2008 syntynyt eestinhevosruuna Reebok eli Repe. Valintaa ei tarvinnut pitkään miettiä, sillä tiesin, etten hetkeen ole pääsemässä varmasti uuden hevosen kyytiin eli Repe vei tällä kertaa voiton. Ruuna on hauskan näköinen, noin 145-senttinen, mutta sangen pyöreärunkoinen, joten en tuntenut itseäni kovin jättiläiseksi sen selässä.

Alkuverryttelyt kävimme käppäilemässä pimeyden laskeutuessa läheisellä pellolla. Repellä ei ollut kiire, vaan se jopa meinasi paikoin jäädä edessä tallustaneesta ratsusta. Nuorukainen myös pyöritteli päätään melkoisesti, ja huomio tahtoi olla aika paljon kaikessa muussa paitsi minussa. Muutoin Repe toimi kivasti eikä pöljäillyt edes silloin, kun pari ratsua vähän höyrysi yrittäen päästä laukkaamaan kesken ravin. Repe vain meni kaikessa rauhassa ihanan pehmeää raviaan, ja saatoin vain hykerrellä sen selässä pakkasvirtaa saaneille ruunille.

Kentälle päästyämme aloimme tehdä siirtymiä käynnistä pysähdyksiin sekä käynnistä raviin. Sain käteeni gramaanit, kun Repe alkoi heilutella päätään turhankin dramaattisesti. Ilmeisesti sillä oli liikaa vapaa-aikaa tai sitten tein jotain, mikä ärsytti sitä tavattoman paljon. Joka tapauksessa meno tasoittui todella hyvin gramaanien kanssa pieniä heilutuksia lukuun ottamatta. Jos katsoin oikein, emme menneet lähellekään koko tuntia gramaanit tiukalla, vaan Repe löysi itse hyvän paikan olla niidenkin kanssa. Repe toimi siirtymisissä aika mukavasti. Pysähdyksissä se ei tosin aluksi malttanut seistä, vaan pyrki stopin jälkeen liikkeelle. Se kuitenkin uskoi hienosti, kun pyysin odottamaan, ja sen jälkeen sillä ei ollutkaan enää kiire. Tosin edelleenkään sen keskittyminen ei ollut täysin ratsastajassa, vaan se kuikuili laitumella olleita hevosia ja tunnilla olleita muita hevosia. Taidan olla aika tylsä kuski tai sitten vain satuimme molemmat Repen kanssa olemaan vähän huithapelina liikenteessä. Siirtymät käynnistä raviin ja takaisin onnistuivat aika kivasti. Siirtymisissä Repe ei lähtenyt kurkottelemaan päällään taivaita (gramaanien vaikutusta varmasti osittain), jolloin ne olivat kivan tasaisia. Repe tuntui myös kuuntelevan istuntaa, jolloin jarruttelu takaisin käyntiin onnistui aika kevyesti istuntaa hyödyntämällä.

Seuraavaksi teimme pitkien sivujen aikana vasta-asetuksia niin käynnissä kuin ravissa. Lyhyt sivu kulmineen mentiin puolestaan myötäasetuksessa. Jos vasta-asetukset onnistuivat, sai halutessaan myös mennä vastataivutusta. Itse vasta-asetukset sujuivat aika kivasti. Välillä Repe ei heti ymmärtänyt pyyntöäni, vaan vähän junnasi vastaan, mutta pääsi taas nopeasti tilanteesta kartalle. Kokeilin käynnissä myös vastataivutuksia, jotka olivat vähän sinnepäin. Kuten opettajakin muistutti, muutama toivottu askel riitti nuorelle ratsulle. Myötäasetuksissakaan ei ollut ongelmaa, kun muistin tarkkailla sitä, etten vääntänyt päätä mutkalle ja samalla koko hevosta. Ulko-ohjan muistin pitää kohtuullisesti matkassa ja korjasin menoa myös pohkeilla tavallista paremmin. Repe mennä puksutti pääasiassa mukavan tasaisesti eikä hötkyillyt minnekään. Ilahduttavinta oli huomata, ettei Repe tuntunut mitenkään erityisen selvästi jäykemmältä toiseen suuntaan. Vasen kierros oli toki minulle itselleni hankalampi, mikä heijastui myös ratsuun, mutta sen suurempaa eroa en tämän kerran työskentelyssä huomannut.

Loppuraveissa houkuttelin Repeä vielä rentoutumaan, minkä se tekikin paikoin. Ravi oli niin ihanan tasaista, että olisin voinut istua siinä toisen tunnin perään. Muutenkin nuori ruuna oli todella mukava tuttavuus. Eipä sitä olisi arvannut viisivuotiaaksi, ellei sitä olisi erikseen tiennyt. Repe teki kaiken lopulta pyydetysti eikä häseltänyt sen kummemmin omiaan, joten se tuntuu varsin hyvältä tuntiratsulta. Se myös hyppää näpsäkästi, joten siinähän on palaset kohdillaan. YouTubessa on muuten ainakin toistaiseksi nähtävillä Repen myyntivideo, josta voi katsoa ruunan menoa niin sileällä kuin esteillä.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kovasti ainakin sinnepäin

Keskiviikon tunnilla oli luvassa koulua enkä osannut etukäteen arvailla, minkä ratsun saisin. Yllätys olikin iloinen, kun nimeni oli taas pitkästä aikaa Hilanterin kohdalla. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja aiheena oli hevosen suoruus. Tätä haettiin niin myötäasetusten, avotaivutusten kuin ihan uralla ja voltilla perustyöskentelyn avulla.

Tunnin alussa opettaja kävi havainnollistamassa jokaiselle ratsukolle erikseen, mihin kohtaan kaulaa kannattaisi kiinnittää huomiota. Samalla ajatukseksi sai alkaa ratsastaa hevosta suoraksi alkaen kaulan tyvestä ja päätyen lopulta niskaan eikä toisinpäin. Tämä tieto sekä oikean kohdan näkeminen tuntuivat itselle valtavalta ahaa-elämykseltä. Olen aina huolehtinut enemmän siitä, että kunhan se pää kääntyy jonnekin, viis kaikesta muusta. Hilanteri oli myös todella oivallinen opetusmestari tähän, sillä ruuna osaa mennä halutessaan vaikka millaisella korkkiruuvilla. Aika nopeasti huomasin myös, kuinka Hilanteri pyrki pullistamaan kaulaansa kierroksesta riippumatta enemmän oikealle. Siitä olikin sitten hyvä lähteä miettimään, miten ratsun saisi suoristettua. Yllättäen vastauksena oli pohkeiden ja ohjasotteiden yhteistyö, ei pelkällä ohjalla korjaaminen, mihin olen niin usein sortunut ja varmasti sorrun jatkossakin vielä.

Käynnissä volttien lisäksi sai tehdä pitkillä sivuilla avotaivutusta. Hilanteri reagoi avotaivutuspyyntöihini hidastamalla vauhtia tosi reilusti ja pyrki vähän mutkittelemaankin. Yritin ensin saada avotaivutuksen läpi ennen kuin pyysin vauhtia uudelleen, sillä toisinpäin tehtynä en enää saanut avotaivutusapuja järkevästi läpi. Avotaivutus kuitenkin auttoi Hilanteria suoristumaan aina, kun sain oikeasti sen etuosan haltuun. Hankalaa tässä minulle oli se, että etuosan mukana ei tullut samalla loputkin hevosesta. Välillä huomasin virheellisesti ratsastavani enemmänkin takaosaa ulommas, jolloin etuosa jäi valheellisesti oikealle paikalle. Jostain syystä etuosan hallinta tuottaa minulle vaikeuksia, jolloin käytän kepulikonsteja. Onneksi Hilanteri ei näinä hetkinä toiminut nimeksikään, jolloin pääsin taas opettelemaan tekemään avotaivutusta oikein. Kovin aktiivisia hetkiä emme avotaivutuksen aikana saaneet, mutta ainakin mukaan mahtui vähän järkevämpiä pätkiä, kun en vääntänyt hevosta tuhannelle mutkalle.

Ravissa sain taas ensin muistaa, että korjaukset tuli tehdä ensisijaisesti pohkeella, sitten vasta ohjalla. Paikoin Hilanteri pyöristyi rennosti toviksi, kunnes jokin palanen loksahti pois paikoiltaan, ja Hilanteri olikin hetkessä väärinpäin. Sen sai kuitenkin aina palaamaan vähän enemmän oikeinpäin, kun vain muistin ratsastaa. Jäin kuitenkin miettimään, mikä aiheutti aina hyvän hetken katoamisen. Epäilemättä Hilanterille on raskasta käyttää ja kantaa itseään oikein, mutta enemmän uskon tietysti oman ratsastukseni epätasaisuuden aiheuttavan ne palaamiset lähtöruutuun. Kun Hilanteri loksahtaa oikeinpäin, jään vieläkin vain ihastelemaan sitä ja tuppaan unohtaa ratsastaa. Lisäksi pohkeilla ratsastaminen on edelleen minulle työlästä ja jäänkin helposti niiden käyttämisen sijasta näpertelemään ohjalla. Tuloksena siitä minulla saattaa olla kaulastaan nätisti pyöreä hevonen, jonka takapää on puolestaan jäänyt kokonaan matkasta. Kun taas saan pohkeet töihin, meno paranee. Yllättävän helppoa, eikö?

Laukkaa työstimme pääty-ympyrällä molempiin suuntiin. Laukka tahtoi olla molempiin suuntiin aika ponnetonta, ja yritin saada sitä paremmaksi, mutta en keksinyt ratkaisua. Hilanteri rentoutui välillä edestä ja pyöristyi, mutta takapää ei tahtonut alkaa toimia kunnolla. Välillä päästin myös Hilanterin painumaan edestä turhan alas, kun en saanut pidettyä tasaista ohjastuntumaa. Välillä Hilanteri kuitenkin väläytti hyviä hetkiä, joissa laukka tuntui pyörivän kohtuudella, ja meno oli rentoa ja pyöreää. Aika nopeasti unohdin tosin taas ratsastaa, jolloin pakka levisikin käsiin. Tunnin työskentely kuitenkin näkyi siinä, ettei Hilanterissa tuntunut suurempia puolieroja tai mutkia, vaan sitä oli kohtuullisen helppo suoristaa. Ulkoavut, mikä ihana asia. Videolta katsottuna huomasinkin, kuinka istuntani oli epävakaa ja paikoin näytin soutavan laukan mukana. Se epäilemättä vaikeutti Hilanterin laukkaamista, kun en saanut pysyttyä itse tasapainossa ja sitä kautta tarjottua hevoselle samaa mahdollisuutta. Puuttunut aktiivisuus oli kuitenkin myös yksi suuri tekijä pulmien syntymisessä.



Loppuravissa Hilanteri oli kohtuullisen tarmokas, ja houkuttelin sitä venyttämään eteen ja alas ohjan perässä. Se tekikin sen aika kivasti paikoin, jolloin annoin sen mennä pidemmässä muodossa. Askel tuntui välillä mukavan letkeältä, mutta vetävältä, jolloin tunnin treenit tuntuivat tehonneen kivasti. Tunti jätti hurjan hyvän mielen. Onnistumisen hetket olivat sen verran kivoja, että niiden voimalla jaksaa taas monta kehnompaakin kertaa. Kuten opettajakin tuumasi, antoi Hilanteri tänään ratsastaa itseään aika mukavasti. Sellainen palkitsee aina.

Videoista kiitos Alekseille!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Hyväksytty B-merkin esterata

Sunnuntaiaamu alkoi hyvällä, mutta jännittävällä tavalla eli ratsastusseurani estekisoilla. Olin haaveillut meneväni 60 sentin luokan, jossa olisin päässyt ratsastamaan aikaa arvostelun ollessa 367.1. Tiesin kuitenkin, että minut olisi klassattu kuitenkin siitä kolmanteen luokkaan. Niinpä ilmoittauduin suoraan ratsastamaan B-merkin esteradan arvostelulla A.1.0, jonka lisäksi saimme tuomarilta tyyliarvostelun. Ratsukseni sain toiveeni mukaisesti Potterin, joka meni ennen minun suoritustani kerran 50 sentin luokassa hienosti puhtaan radan. Meidän luokkamme oli pieni, sillä ratsukoita oli vain viisi.

Verryttelyyn lähdin hieman liian aikaisin, kun en huomioinut radan muuttamisen vievän sen verran aikaa. Verryttelin ensin kaikissa askellajeissa, kunnes annoin Potterin kävellä hyvän tovin. Lähtövuoroni oli heti luokan ensimmäisenä, jolloin jouduin ottamaan verryttelyhypyt ennen kuin tutustuin rataan. Potter oli kaiken kaikkiaan kohtuullisen nihkeä verryttelyssä, mutta hyppäsi ihan asiallisesti. Näin miniaskeleet hyvin enkä lähtenyt puskemaan saati sukeltamaan, jolloin aloin uskoa siihen, ettei ratakaan menisi ihan katastrofaalisesti. Eniten minua jännitti radan okserit, jotka olivat korkeimmillaan noin 75-80 senttiä sekä vähän leveämpiä kuin mitä olen tunneilla tottunut hyppäämään. Niiden lisäksi jännitin kolmen esteen innaria, vaikka sen pystyt olivatkin naurettavasti vain 40 sentin korkuisia. Suurin huoleni ei ollut Potterin kieltäminen, vaan oman puskemisen ja siitä mahdollisesti seuraavan sukeltamisen aiheuttama puomin pudotus. Pyyhin kuitenkin nämä ajatukset mielestäni, kun pääsin radalle, ja tuomarin tervehtimisen jälkeen lähdimme Potterin kanssa matkaan.

Otin pitkän laukkapätkän alle ennen kuin pääsimme radan alkuun. Ensimmäisenä ollut puomi ympyrällä ylittyi kivasti ilman ongelmia. Sen jälkeen suuntasimme innarille, jolle olin rataan tutustumisen aikana saanut vinkin tulla hieman sisäreunasta, sillä Potterilla ei ole kovin pitkä laukka. Unohdin sitten lopulta kaarteessa ratsastaa laukkaa, jolloin meno hyytyi, ja innari tuli suoritettua sangen töksähtävästi, mutta kuitenkin puhtaasti. Sen jälkeen saikin laukata tovin ihan rauhassa ennen kuin pääsimme kolmoselle. Potter otti sille miniaskeleen, mutta vaihtoi siitä huolimatta oikean laukan hypyssä vasemmaksi. Nelosen kanssa ei ollut ongelmia, mitä nyt etenimme kunnon köröttelylaukkaa. Sen jälkeen nohitin Potteria liikkumaan, mutta ilman suurempaa vaikutusta.

Viitonen oli radan ensimmäinen okseri, joka ylittyi ihan kivasti. Laukka ei vaihtunut hypyssä, vaan Potter korjasi vasemman laukan lennosta nopeasti oikeaksi. Kuutoselle oli taas matkaa, jonka aikana olisin saanut ylläpitää laukkaa sen sijaan, että annoin menon taas vähän hyytyä. Itse hyppy oli kuitenkin ihan sujuva onneksi. Radan toinen okseri oli seiskaesteellä, jolle sain tuotua Potterin vähän reippaampana, ja hyppy oli viitoseen verrattuna parempi. Sen jälkeen tehtävänä eli kahdeksantena kohtana oli mennä kapeasta välistä ennen kuin jatkoi ysiesteelle. Osuimme väliin ihan hyvin, vaikka olin tätäkin jännittänyt etukäteen. Ysille tuli kiva hyppy, ja laukka vaihtui sen aikana oikeasta vasemmaksi. Taas saimme laukata tovin ennen kuin radan toiseksi viimeinen este eli numero kymmenen oli edessä. Se ylittyi hyvin, mutta annoin Potterin vähän löystyä sen jälkeen, jolloin edessä odottanut okserieste numero 11 näytti pelottavan isolta. Yritin ratsastaa Potteria eteen, mutta en vieläkään saanut kunnon reaktiota. Päätin sitten antaa Potterin edetä ja selvittää tilanteen rauhassa. Tein viimeisellä esteellä perusvirheeni eli lössähdin satulaan ennen aikojani, mikä aiheutti Potterin takajalkojen kuuluvan kopsautuksen puomiin. Se onneksi pysyi paikoillaan, jolloin saimme ratsastettua puhtaan radan. Jes!

 

Tuomarilta saatu arvostelu radasta oli aika mukava. Saimme muutoin plussaa, mutta yksi miinus tuli siitä, kun emme edenneet ihan niin hyvin kuin olisimme voineet. Muuten olin erityisen iloinen siitä, kun tuomari antoi plussat pehmeästä kädestä sekä hyvistä teistä ja tiedottamisesta. Nuo kun ovat olleet minulle monesti niitä kinkkisimpiä asioita estepuolella. Kieltämättä arvostelu A.1.0 pistää aina ratsastamaan vähän keskittyneemmin ja rauhallisemmin, jolloin on mahdollista muistaa korjata niitä omia perusvikoja. Potter teki osuutensa taas moitteetta ja ansaitsi siitä isot kiitokset. On se vain mainio tuntiratsu! Kisoista jäikin aiheellisesti oikein hyvä mieli, ja kotiinviemisiksi sain vielä puna-valkoisen ruusukkeen, niin mikäpä siinä. Kisat olivat samalla seuran vuoden viimeiset estekisat, joten kisakausi on niiden osalta pulkassa.


Videosta kiitos Kaisalle!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tasaista, mutta vähän ponnetonta

Ratsastusviikko pyörähti käyntiin poikkeuksellisesti vasta keskiviikkona. Silloin oli kuitenkin päästävä satulaan, sillä se oli viimeinen treenimahdollisuus tulevan sunnuntain estekisoja varten. Koska Pera oli pelistä pois, sain tunnille kakkosvaihtoehtoni eli Potterin. Ratsukoita oli muistaakseni kuusi, ja pääsimme treenaamaan maksimissaan noin 70 sentin esteillä niin yksittäisiä tehtäviä kuin lyhyttä rataa.

Potter jatkoi kanssani esteiden pariin edelliseltä tunnilta. Kuulemma se oli ollut kiva, mutta minun ratsastustaidollani (kröhöm, siis sen puuttumisella) Potter pääsi hyytymään alkuverryttelyssä melkoisesti. Käynnissä ja ravissa eteneminen oli nihkeää eikä meno laukassakaan ollut kovin vikkelää, mutta silti parempaa kuin noissa kahdessa yhteensä. Opettaja muistutti kaikkia tekemään käännökset hyvin ulkoavuilla hevonen mahdollisimman suorana pitäen. Tämä onnistui ihan asiallisesti, joskin tahdoin silti jäädä sisäohjaan kiinni, vaikka kuinka yritin rentoutua siltä puolen. Aikoinaan joku opettaja havainnollisti, että sisäohja on kuin auton vilkku. Sillä kerrotaan kääntymisestä, mutta sillä ei tehdä kääntötyötä. Vielä on näemmä matkaa siihen, että ymmärrän tuon lauseen merkityksen ja osaan viedä sen käytäntöön.

Ensimmäiset hypyt otimme vasemmassa laukassa pystylle (ratapiirroksen este numero 1). Tarkoituksena oli vaihtaa esteellä laukka, mutta kolmellakaan yrittämällä emme onnistuneet siinä Potterin kanssa. Ajauduimme joka kerta esteelle hyvin pohjaan, jolloin hyppy ei ollut sujuva eikä laukanvaihdosta ollut juuri toiveita. Päästin myös Potterin valumaan lähestymisessä liikaa oikealle, jolloin emme päässeet keskeltä estettä yli, ja käännös sen jälkeen oikealle alkoi turhan nopeasti. Opettaja muistutti hakemaan tietä paremmaksi, mutta se jäi yritykseksi. Laukat korjasimmekin sitten ravin kautta, sillä vielä tässä vaiheessa en saanut Potteria houkuteltua vaihtamaan niitä lennosta. Seuraavaksi tulimme pariin kertaan oikeassa laukassa noin 20 metrin suoraa linjaa (esteet 2 ja 3). Ensimmäisellä yrittämällä survoimme väliin odotetusti seitsemän askelta, mutta toiselle kierrokselle sain Potteria vähän liikkumaan, jolloin väli meni paremmin kuudella. Sitten vielä ennen rataa tulimme esteet 4 ja 5 oikeassa laukassa aloittaen. Ensimmäisessä hypyssä laukka ei vaihtunut oikeasta vasemmaksi, mutta nyt Potter oli sen verran hereillä, että korjasi lennosta laukan vasemmaksi. Toisena olleella pystyllä oli punamusta portti, jolle Potter yllätti ja lähti vähän kauempaa. Kerrankin, kun itse odotin vielä miniaskelta! Laukkakin vaihtui siinä turhaan oikeaksi, mutta pääsimmepä silti miniesteestä yli.

Loppuun tulimme viereisen radan kahdesti. Ensin noin maksimissaan 60 sentin, sitten noin 70 sentin korkeudella. Ensimmäisellä kierroksella saimme viimein ykköspystyllä vaihdettua vasemman laukan oikeaksi, jes! Suora linja olisi mennyt kuudella askeleella ilmankin, että aloin puskea Potteria, mutta onneksi se ei vetänyt siitä hernettä turpaansa. Opettaja tosin huomautti minua malttamaan. Nelosella laukka ei vaihtunut hypyssä vasemmaksi, vaan vasta vähän myöhemmin lennosta. Tie viitoselle oli mukavan asiallinen, ja ponnistuspaikka osui nappiin, jolloin rata päättyi mukavaan tasaiseen ylitykseen.

Toisella kierroksella Potter oli niin hereillä, että vaihtoi ykkösesteellä jo askelta ennen hyppyä laukan oikeaksi. Siitä olikin hyvä jatkaa matkaa eikä vaihto näin etukäteen, mutta silti viime tingassa vaikuttanut onneksi etenemiseen. Suoran linjan pääsimme taas kuudella askeleella, vaikka varmistin vähän raipalla kesken laukan. Parempi ratkaisu olisi ollut heti hypyn jälkeen tehdä tuo ratsastus eteen, vaikka ei tämäkään ajoitus häirinnyt varsinaisesti. Vaikuttaminen vain tahtoi jäädä vähän viime tinkaan kun sen olisi voinut tehdä ajoissakin. Nelonen ylittyi tuttuun tapaan muutoin hyvin, mutta laukka piti korjata lennosta hypyn jälkeen. Viitoselle tultaessa ei tullut enää mitään ongelmia, vaan este ylittyi näppärän asiallisesti, ja ratamme oli siinä samoin kuin tunnin hyppelyt.


 

Sellainen tunti tällä kertaa. Yleisfiilis jäi vähän vaisuksi, sillä kuten opettajakin tunnin aikana tuumasi, ei Potter oikein syttynyt hyppäämiseen. En tosn äkkiseltään muista, että olisin saaut Potteria koskaan varsinaisesti viilettämään estetunneilla, vaan olen aina tykännyt siitä juuri sen tasaisuuden vuoksi. Se kyllä yrittää parhaansa, jos sitä ei jätetä täysin yksin. Ihmeen hyvin myös muutamia puskemishetkiä laskematta maltoin olla ja odottaa. Tällä treenillä jäi kuitenkin loppujen lopuksi olo, että kyllä ne estekisat menevät ihan mukavasti, kunhan en ala itse säätää liikaa.

Videoista kiitos Alekseille!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Estetunnilla kahdella ratsulla

Sunnuntain valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä, ja ratsukseni sain kivasti Peran. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja pääsimme harjoittelemaan hyppyjä niin kavaleteilla kuin esteillä. Kelikin oli sen verran puolella, että kenttä oli päässyt pääosin kuivumaan, joten saatoimme hypätä ulkona. Pera tuli tunnille tarhasta eikä se ollut tehnyt sille päivää vielä mitään alle.

Alkuverryttelyssä saimme ravata omaan tahtiimme sekä ylittää ympyrän kaarella olleita kolmea kavalettia kevyessä istunnassa. Pera oli sangen laiska eikä kovin helposti reipastunut. Opettaja kehotti ratsastamaan Peraa lyhyeksi ja teräväksi, mikä tuntui hyvin vaikealta. Kavaleteilla ongelmina olivat vauhdin hyytyminen sekä Peran liiraaminen joko sisemmäs tai ulommas. Napakkuuden puute vaikeutti yksinkertaisesti kaikkea. Opettaja muistutti huolehtimaan kääntymisestä ulkoavuilla, jottei Pera päässyt liikaa mutkalle, vaan pysyi paremmin suorana. Ainoa hyvä hetki kavaleteilla tuli vasemmassa kierroksessa, kun tehtävän vastaisesti kevensin kavalettien ajan. Muutoin ohjeena oli tulla ne kevyessä istunnassa. Tällä tavalla sain oman istuntani toimivammaksi, jolloin ravi säilyi paremmin, ja Pera pääsi ylittämään kavaletit tasaisemmin. Jotenkin kevyessä istunnassa en päässyt vaikuttamaan hevoseen niin hyvin kuin olisin halunnut. Tulimme samoja kavaletteja myös vasemmassa laukassa, ja ongelmat pysyivät aika samoina, mutta piirun verran pienempinä. Aktiivisuus oli vähän hukassa, mutta nyt Pera kulki vähän paremmin eikä madellut niin kuin käynnissä ja ravissa.

Aiempi laukkatehtävä kavaleteilla tehtiin kahdessa porukassa, jolloin oltuamme ensimmäisessä ryhmässä saimme huilia tovin. Sitten siirryimme kuuntelemaan tulevaa tehtävänantoa, jonka aikana Pera yskäisi muutaman kerran. Sitten huomasin paikoillaan seistessä, kuinka raskaasti se hengitti vieläkin, vaikka olimme kävelleet ja seisoskelleet jo hyvän tovin. Juttelin asiasta opettajan kanssa, ja sen perusteella vein Peran talliin. Se ei selvästi tuntunut itseltään eikä tuollainen noin hidas palautuminen tuntunut normaalilta, joten parempi oli saada se lepoon. Tuntia oli kulunut vajaa puolet, joten ehdin napata toisen hevosen alle. Tallista ratsuksi tuli Potter, joka laitettiin minulle ihanan avuliaasti valmiiksi. Se oli onneksi mennyt juuri edellisellä tunnilla, joten taisin menettää vain yhden tehtävän ennen kuin olin ehtinyt vähän ravata ja laukata Potterilla siirtyäkseni takaisin tehtävien pariin.

Meille ensimmäisenä hyppytehtävänä tulimme vasemmassa laukassa ensin kavaletit ja jatkoimme sen jälkeen pystyltä okserille (ratapiirroksen esteet 4 ja 5). Meno oli hieman ponnetonta, mutta siitä huolimatta tasaista. Kavaletit ylittyivätkin ihan ok, mutta kaarteessa pystylle huomasin Potterin hieman painavan vasenta pohjetta vasten. Tie oli kuitenkin ihan ok, ja pieni pysty ylittyi ongelmitta. Okserille käänsin ehkä hieman liian aikaisin, kun tilaa olisi ollut runsaasti käytettävissä, mutta se ei onneksi aiheuttanut sen kummempaa ongelmaa. Potter hyppäsi esteen tuttuun, vähän hitaaseen tyylinsä, mutta ihanan luotettavasti. Toisella kierroksella ei tullut uusia ongelmia, vaan hurruuttelimme tehtävän läpi suunnilleen niin kuin ensimmäiselläkin yrittämällä.

Sitten tulimme viereisen radan kokonaan. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ylittäen kavaletit. Ne sujuivat mukavasti, joten pääsimme toisena olleelle ristikolle asiallisesti. Matka jatkui siitä edelleen ihan rauhassa, jolloin kolmonenkin ylittyi hyvin. Laukka tosin vaihtui oikeasta vasemmaksi vasta hypyn jälkeen, mutta kuitenkin lennosta. Neloselle oli hyvin matkaa, joten nohitin Potteria etenemään paremmin. Se lähti kohtuullisesti, ja opettaja muistutti olemaan päästämättä sitä edestä liian pitkäksi. Nelonen ylittyi hyvin, ja jatkoimme matkaa viitoselle. Nohitin välissä Potteria, minkä seurauksena se sitten roikaisi viitoselle vähän kauempaa ja melkoisella ilmavaralla. Onneksi hyppy ei ollut paha muutoin, vaikka vähän siitä jäinkin. Potter varmaan ajatteli, että kumma kuski, kun ensin pyytää ja sitten ei olekaan itse menossa.

Kyllä nyt ilmavaraa pitää olla.
Sitten tulimme vielä omina tehtävinään vasemmassa kierroksessa esteet 4 ja 5 ja sitten ihan yksistään esteen 5. Nyt petrasimme Potterin kanssa mukavasti, jolloin esteet 4 ja 5 menivät mukavan sujuvasti. Yksittäin tultuna esteelle 5 tuli vähän roikkuhyppy vauhdin jotenkin loppuessa kesken. Tuloksena Potter kolautti takasillaan puomin alas. Sen takia saimme tulla saman esteen vielä toisen kerran. Pyysin Potteria etenemään, mutta unohdin sitten pitää sen lyhyenä. Hyppy lähti ehkä hieman liian kaukaa laakana, jolloin vuorostaan etukaviot kopsauttivat puomia, joka onneksi pysyi ylhäällä. Se kuitenkin kelpasi, ja niin tunnin hyppelyt päättyivät siihen.



Sellainen tunti tällä kertaa. Päällimmäisenä jäi toki huoli Perasta, mutta toivottavasti kyse ei ole mistään vakavammasta, joka ei pienellä levolla menisi ohi. Enteilin kuitenkin tilannetta sen verran eteenpäin, että pyysin opettajaa laittamaan minulle kaiken varalta Potterin ensi keskiviikon tunnille. Ehdinpähän treenata silläkin, mikäli Pera ei pääse osallistumaan viikon päästä oleviin estekisoihin.

Videoista kiitos Alekseille!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Mutkat suoriksi

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä. Tällä kertaa kuitenkin keskityttiin tiukempien teiden ratsastamiseen, ja esteet pysyivät pieninä, noin 40 sentin korkuisina. Ratsukseni sain Peran, jota aion toivoa myös estekisoihin. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja menimme maneesissa.

Ennen hyppyjä verryttelimme ravissa ja laukassa tulemalla ympyrällä olleita puomeja ja kavaletteja. Yksi puomi oli ympyrällä itsekseen, ja kolme puomia,jotka myöhemmin nousivat kavaleteiksi, olivat taas toisella ympyrän kaarella. Molemmat puomitehtävät tehtiin kuitenkin samassa päädyssä. Pera tuntui paikoin aika löysältä, vaikka koetin hoputtaa sitä hommiin. En tosin onnistunut virittämään sitä, mutta pääosin pääsimme puomien ja kavalettien yli ihan kohtuullisesti. Välillä taas sattui pientä rämpimistä, kun olimme molemmat ilmeisesti nokosilla. Opettaja muistutti kääntämään hevosta kunnolla ulkoa ja huolehtimaan, että se pysyy suorana. Ihmeen hyvin sain oltua irti sisäohjassa roikkumisesta, mutta välillä unohdin kääntää ylipäänsä millään avulla kunnolla. Kirjoituslaiskuuksissani skippaan tarkemmat kuvaukset ja kertaan vain tunnin mielenkiintoisimman tehtävän eli kolmella miniesteellä tiukempien tien ratsastamisen.

Tehtävänä oli tulla ensin vasemmasta laukasta aloittaen pysty, ristikko ja pysty. Sitten myöhemmin sama kuvio tultiin vielä toisinpäin edelleen silti vasemmassa laukassa aloittaen. Koska esteet olivat niin ihanan pieniä, uskalsin kääntää tiukemmin. Pera kääntyi mukavasti eikä täysin kadottanut kaarteiden aikana laukkaa, vaikka olisin saanut ratsastaa vähän napakammin. Opettaja muistutti myös, että hypyn jälkeen saisin ajatella paremmin keulan nostamista ylös ja siitä jatkamista. Nyt taisimme molemmat vähän jäädä hyppyjen jälkeen etupainoisiksi, mikä hidasti kääntymistä hieman. Tehtävässä tuli laukanvaihtoja vain vasemmasta oikeaan, jotka onnistuivat yhtä kertaa lukuun ottamatta. Kertaalleen ristikolle tuli turhan vino tie, jolloin este taisi tulla yllätyksenä Peralle. Kiltisti se ylitti sen kuitenkin, mutta ei ehtinyt vaihtaa kaikkia jalkoja oikeaan laukkaan, vaan laskeutui ristilaukassa. Jos katsoin videolta oikein, ehti Pera korjata laukan kokonaan oikeaksi ennen kuin tulimme tehtävän viimeisen pystyn.



Tehtävä tällä korkeudella oli tosi kiva. Siinä ei tarvinnut jännittää korkeutta, vaan sai keskittyä kääntämiseen. Tietysti isommilla esteillä ei voi kurvailla ihan miten sattuu, vaan suoristamisellekin ennen estettä on jätettävä riittävä tila. Pera kääntyi kuitenkin näppärästi, ja vielä kun saisin meidät molemmat heti hypyn jälkeen takaisin tasapainoon, jatkuisi matka aina mukavan sujuvasti seuraavalle esteelle. Toivottavasti näitä asioita treenataan jatkossakin, niin voidaan jatkaa tästä, mihin nyt jäätiin. Seuraavissa estekisoissa luokkina ovat 50 ja 60 senttiä sekä B-merkin rata. Eipähän sielläkään siis tarvitse jännittää hurjan korkeiden esteiden takia.

Videoista kiitos Alekseille!