torstai 28. helmikuuta 2008

Poniratsastaja

Olen harmitellut muutamaan otteeseen sitä, että olen liian iso tallin poneille. Olisi epäilemättä mukavaa vaihtelua, kun myös ponit olisivat pollevalikoimissa. Toisaalta on ihan kivaa olla pitkä, ainakin voi roikkua uskottavammin pollen päässä kiinni, kun se vastustelee ajatusta kuolainten makustelusta.

Eilen oli tosiaan puomitunti. Tallille meno aina yhtä kivaa eikä jännitys arpaonnesta polleveikkauksessa ole hälventynyt. Tällä kertaa ehdin jo ihmetellä kovasti, kun etsin nimeäni listalta. Ei ollut paperin yläpäässä, ei edes keskellä, vaan ihan oudolla paikalla. Nimeni oli Jukan kohdalla, herranpieksut! :) Ei pahalla tavalla, sillä Jukka on suloiselta vaikuttava tapaus. Ainoa huvittava pulma oli ehkä se, että Jukan säkä on noin 145 cm ja minä olen 178. Laskekaapa ja naurakaa erolle. Niin ne muut tallilaiset hyväntahtoisesti kanssani tekivät.

Silti olin kovin innoissani. En ole aikoihin mennyt pollella, joka olisi täysin uusi tuttavuus. Mielenkiintoinen tunti oli siis edessä jo pelkästään sen takia. Kuinka herttainen se polle olikaan. Karsinassa jopa hylkäsi heinänsä piiloutuakseen hujoppia (minua) seinän viereen. Ehkäpä se oli ihan hädissään siitä, että hänelle on pistetty tuollainen hongankolistaja, eivätkö muuta keksineet. :)

Ei muuta kuin kamppeet pollelle päälle ja puomitunnille. Opettajakin hymyili ja heitti poniratsastaja-kommentin, kun näki minut ja Jukan. Satulaan nouseminen oli lystikästä, yleensä on tottunut nostamaan sitä jalkaa vähän korkeammalle, niin nyt oli yllättävän helppo päästä kyytiin. Mutta ei se säkäkorkeus pelkästään pollea tee. Nimittäin Jukan kanssa tunti meni mukavasti enkä tainnut kertaakaan häiriintyä ponikoosta, sillä en tuntenut sitä kummemmin. Tosin oli vähän haastavaa totella opettajan komentoja pohkeiden paukuttelusta kylkiin, kun omat jalkani olivat enemmän roikkumassa ilmassa pollen mahan alla. Ehkä olisi pitänyt laittaa sellaiset jockeylle passelit jalustinmitat.

Tunnin teemana oli tosiaan puomien avulla hevosen suorassa pitäminen ja hallinta. Hyvää treeniä ensi viikon estetuntia ajatellen. Jukan kanssa tunti meni mukavasti. Muistelen sen olleen jokin aika sitten melkoinen intoilija, mutta nyt se täpitti menemään aika tasaisesti, mutta sai siihen aika kivasti vauhtiakin. Yksi ongelma, minkä huomasin jälleen. Kun nostan laukan, unohdan rentoutua. Jään jotenkin jännittämään enkä vain istu alas ja anna homman pyöriä, niin kuin pitäisi.

Kuitenkin. Harjoitukset menivät aika kivasti. Jukalla ei ilmeisesti ole kummia piruiluja päässään, sillä se teki pyynnöt kiltisti, oikein mukavaa vaihtelua. Tosin harjoituksessa, jossa piti tulla puomit ensin laukassa ja keskiosassa pudottaa raville seuraavia puomeja varten, se pudotti laukan liian aikaisin. Homma olisi varmasti toiminut, kun olisin vähän viritellyt laukkaherkkyyttä enkä olisi pistänyt laukkaa nopeammaksi. Sainpahan ylimääräisiä toistoja, kun töpeksin.

Tunti oli mukava ja Jukasta jäi hyvä vaikutelma. Pitäisi vain kutistua aina toisinaan sen verran, että sillä voisi mennä useamminkin. Ensi viikolla olisi tosiaan taas estetunti, jossa treenaillaan ilmeisesti aikalailla samaa kuin viimeksi. Voltilla estettä ja näin. Pitää toivoa, että tällä kertaa tsemppaan istuntani kanssa ja että saan pomppukaveriksi jonkin kivan pollen. :)

torstai 21. helmikuuta 2008

Hidastetun juoksun polle

Daimler, Tapsa, Tapio. Rakkaalla kiitomyyrällä on monta nimeä. Hevoslistauksessani kuvailen tätä tapausta seuraavasti:

"Minä ja Tapsa emme tykkää toisistamme. Se on fakta. Sen talliesittelyssä lukee, kuinka se on kiltti varusteita laitettaessa. Minä törmäsinkin sen happamaan naamaan. Tapsa on teknisesti osaava, mutta laiska. Oikeasti LAISKA. Se ei reagoi raippaan enää eikä kulje ykkösnopeuttaan lujempaa. Tosin tallin omistaja kehui hevostaan uudelle ratsastajalle näin: "Kyllä Tapsa liikkuu reippaasti ja väläyttelee hienoja liikkeitä - tarhassa!" Se kertoo oikeasti paljon! Mikä lie hevoseen mennyt, mutta se tosiaan tuntuu nukahtelevan, vaikka turvan eteen laitettaisiin esteitä. Jos joku keksisi tälle pollelle piristysruiskeen, se pääsisi nopeasti tuntilaisten suosioon taidoillaan."

Kyllähän minä myönnän saman tien, että minussahan se on vika. Olen nähnyt Tapsan kyllä ihan toisenlaisena pollena, kun sillä oli osaava kuski. Aikaisempi merkintäni pollelistauksessani oli, että se on jääräpää. Liekö johtunut hyvästä heinästä ennen tuntia vai mistä, mutta ei se koettanut jääräpäillä kuin pari kertaa. "En muuten varmana käänny tuonne, hulluja kuvittelet" ja sitten se koetti puskea omaan suuntaansa. Ei paha jääräpäily laisinkaan.

Tunnin teemana oli hevosen suoruus. Käynnissä, ravissa ja laukassa menimme pitkät sivut mahdollisimman suorana ja kulmassa lyhyelle sivulle piti käännöksen onnistua niin, ettei hevonen jää vinkkaralle senkään jälkeen. Tapsan vauhti ei tosiaan päätä huimannut, ei edes laukassa. Tosin löysin siitä positiivisen puolen: ehdin katsoa vallan hyvin reitin ja tehdä tarvittavat korjaukset, kun pollelta meni tovi, jos toinenkin, ehtiä oikeaan paikkaan. :) Tapsan sai myös kivasti kääntymään. Jos huomasin, että nyt menee vinkkaralle, äkkiä vain korjaavaa apua ja polle, tadaa, suoristui.

Tosin laukka otti pitkästä aikaa ratsastajankin kunnon päälle. Kauhea puuskutus laukkapätkän jälkeen, kun tuntui, että minä pusken sitä pollea eteen eikä se itse. Kuka taas väittikään, ettei ratsastus käy liikunnasta? Sen ihmisen pusken mieluusti Tapsan selkään ja pyydän reippaaseen laukkaan. Tapsa toki varmaan piruilisi minulle sitten ja vetäisi sellaiset kiitolaukat, että leukaani saisi etsiä jostain maan tasalta.

Muina harjoituksina oli täys- ja vastakaarto, joiden lopuksi laukannostot. Sitten myös jokin kuvio, jonka nimeä en muista. Siitä kuitenkin muodostuu S-kirjaimen muotoinen kuvio, jossa on ikään kuin voltteja, muttei mitään kokonaan. Päätelkää siitä sopiva nimi kuviolle. Tapsahan meni hienosti, sillä se ohjautuu kivasti eikä oikaise, jos vain muistaa antaa selvät avut.

Ei kyllä jäänyt tästä tunnista niin ikävä mieli kuin alussa ehdin manata. Hidasta, hidasta ja hyvin hidasta tahtia, mutta ainakin oli aikaa keskittyä eikä vauhti päässyt pelottamaan. Tapsa petrasi nyt vähän pisteitään, joskin taidan vielä mennä mieluummin noilla muilla puoliautomaateilla. Jos Mantan ja Tapsan taidot risteyttäisi, olisi jalkojen välissä melkoinen pakkaus. Todentotta.

torstai 14. helmikuuta 2008

Polle, joka vei eikä vikissyt

Hewron eli tutummin Hessu. Siinä on nätti polle, eikös? Se myös kiilasi eilisen tunnin jälkeen johtoon tuntipollelistassani. Eli olen mennyt sillä eniten tunteja, kun toisen paikan nappaa Epper ja kolmanneksi laukkaa Tuisku.

Tunnin teemana oli pohkeenväistö pätkissä. Pitkälle sivulle saavuttaessa lähdettiin väistättämään, oikaistiin ja sitten taas väistätettiin lisää. Harjoitus lähti käynnistä, sen jälkeen käynti ja raviin siirtyminen. Sitten ravissa ja laukan nosto. Homma vaikutti simppeliltä, olisi vain pitänyt olla väistöekspertti eli Manta-tamma alla ja johan olisi sujunut.

Hessulla ja minulla olikin pariin otteeseen melkoisia vakiputkia. Taisinkin oppia menemään sillä ja nyt pitkän tauon (liki kolme kuukautta) aikana olen ihan unohtanut sen pollen toiminnot. Vaikka Hessu onkin tunnettu siitä, ettei sillä kaahailu ole aina ykkösjuttu, liikkui se kuitenkin ihan kivasti. Vähän tietenkin jähmeästi verrattuna muiden tuntien pollevalintoihin, mutta ei mitenkään mahdottoman etanasti.

Minulle niin rakas ongelma tosin päätti muistuttaa olemassaolostaan. Kääntäminen & ulkoapujen käyttö. Kaksi hyvin vaikeaa asiaa minulle. Ehkä pitäisi poistaa se sisäohja kokonaan jonkin tunnin ajaksi ja kokeilla sitten asiaa ihan uudemman kerran.

Hessu väistöi kyllä ihan kivasti. Tunnin onnistumiseni oli siinä, etten väistössä yrittänyt vääntää hevosen kaulaa ihan mutkalle, vaan pysyin nätissä ja pienessä asetuksessa. Sentään jotain hyvää ja onnistunutta tälläkin tunnilla.

Yhdessä välissä Hessu olisi tykännyt mennä reippaampaa ravia ja unohtaa koko väistätykset, kun edessä menevät nostivat jo laukkaa. Hätähän siinä melkein Hessulle tuli, kun kaverit pääsivät laukkamaan ja hänen olisi pitänyt tepsutella kiltisti ravia pohjetta väistäen. Mutta tämän pollen kohdalla vauhti ei tosiaan kovin usein muodostu ongelmaksi.

Kääntöhommat menivät kyllä niin mäntyyn, ettei voi käsittää. Väistön jälkeen piti siis kääntyä suunnasta riippuen oikealle tai vasemmalle. Ensin toki piti tulla vielä jonkin matkaa suoraa, mutta mitä turhia. Hessu päätti oikaista ja minä en keksinyt sen tunnin aikana, miten olisin napannut sen haltuun. Oli kyllä tunne, että siinä ulko-ohjassa minä roikuin epätoivoisesti enkä sisäohjassa. Mutta ei se tuottanut tulosta. Mitähän sitten unohdin, se ei selvinnyt.

Pitäisi joskus ottaa ihan oma tunti aiheella kääntäminen. Sitten vielä tallin vastahakoisin polle alle ja yrittämään. Tosin minulla oli kääntämisongelmia aikoinaan tosi paljon Mortin kanssa, mutta sen olen saanut välttävästi jo hallintaan. Ehkä siksi olin yllättynyt Hessun kanssa, kun en muistanutkaan tällaisen olevan sen kanssa pulma. Varmasti tästäkin selvitään, ensi kerralla ainakin taas muistan, että pitää tehdäkin siellä selässä jotain eikä vain matkustaa. Niin kivaa kuin sekin vaihtoehto olisi.

Jos tallin kisalista noudattelee yhtään viime vuoden vastaavaa, ensimmäiset kisat olisivat maaliskuussa ja ehkäpä myös esteitä. Olen mainostanut niin monelle, kuinka aion osallistua kisoihin ja nyt estetunninkin jälkeen tuli vähän jänishousu-olo. Mainostusinto lähti siitä, kun ostin alesta valkoiset ratsastushousut. Pitihän sitä sitten väittää, että ihan tarkoitusta varten ne ostin enkä vain somistamaan vaatekaappia.

Luulisin kyllä, ettei estekisa korkeudella 50-60 cm ole ihan mahdoton tehtävä. Ei sen ainakaan teoriassa pitäisi olla. Tosin minua väistämättä huvittaa ajatus itsestäni intoilemassa minua varmasti puolet nuorempien kanssa. Mutta tämä laji ei katso ikää, eihän?

Pollevalinta kisaa ajatellen on pahasti auki. Hilanteri on suuri suosikkini, vaikka se on mielestäni vähän kärtystynyt viime kesän jälkeen. Olen mennyt sillä ihan mukavia tunteja, mutta tuoreimmat tunnit ovat olleet vähän tappelua. Herra Hilanterin mielestä laukkapyyntöni tarkoittaa stoppia ja raipan muistutuksella saa pari laiskaa pukkia. Siksi olenkin nimennyt pollen rodeo-Hilanteriksi. Niin kiva kuin herra onkin, en rohkene testata yhteistyömme kestävyyttä radalla.

Perillus on niin suosittu, etten usko arpaonneni sattuvan tämän pollen kohdalle. Mortti houkuttelisi, kuulemma se hyppää näppärästi. Mantan kanssa menisin radan kipiravia/-laukkaa hyödyntäen nopeasti, mutta todennäköisesti ohi esteiden. Hessu? Vähän arveluttaa sen laiskanpulskeus käsissäni. Yksi ehdokas olisi Potter. Olen mennyt pari kertaa sillä, mutta jos se päättää täpyttää radan ravissa, putoan ihan vain sen pomppuisuuden takia. :) No ehkä en, mutta en tiedä. Pitää miettiä ja ennustella, mitä nolouksia kisoissa sitten pääsen väläyttelemään yleisölle.

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Ähää, et osaa!

Kauan odotettu (no sen viikon verran) estetunti alkoi lupaavasti. Enneuneni oli yhä osittain väärällä taajuudella povatessaan minulle Pokua. Ratsastuskaverilleni sentään sattui unen ennustama polle. Minä sain alleni Perilluksen, joten olin hurjan iloinen.

Alkutunti menikin kivasti, kunhan maltoin keskittyä. Pera (ei lempinimi pollea pahenna :) kulki kivasti. Mitä nyt yritti nähdä mörköjä, mutta maltillisesti niitäkin.

Ensimmäisenä tehtävänä oli mennä isohkoa volttia puomien tahdittamana. Vauhti piti saada säilymään koko ajan samana. Sujuihan se jotenkin alkukankeuden jälkeen. Minä jotenkin aina oletan, että kunhan keikun, niin kyllä se polle hoitaa hommat. Nimimerkki Täysin automaattinen polle hakusessa. Samaa tasaisuutta haettiin poistamalla puomit ja laittamalla pieni pysty, jota piti hypätä voltilla. Kivasti meni.

Tämän jälkeen päästiinkin kolmen esteen suoralle. Ensin piti mennä kaksi väliä tasaisesti viidellä laukka-askeleella. Sujuihan sekin jotenkin. Sitten siirryttiin neljän askeleen väliin. No, spurttasin, hidastin ja koetin kannustaa. Kaukana siis tasaisuudesta. Meni se sitten toisella kerralla vähän paremmin, kun tajusin kannustaa Peran siihen vauhtiin, jolla pääsisi neljällä ilman lisäpyyntöjä.

Lopuksi esteitä nostettiin vähän korkeammaksi. Olisikohan 75 cm ollut korkein siinä kolmen sarjassa, tokkopa kaikki samaa luokkaa. On muuten korkein hyppäämäni este, vau. Sen kyllä huomasi. Ensimmäisellä kierroksella viimeisellä esteellä piti jo herra Jumalaakin huudahdella, kun Pera ylitti esteet näpsäkästi. Ratsastaja ei vain ollut ihan menossa mukana ja istunta ei ollut takamuksen ja satulan yhteistyötä nähnytkään. Jotenkin vain hämmästyin siitä ponnusta, sillä se oli jotenkin odotettua isompi. Toisella kerralla sain tsempattua itseni vähän paremmin, mutta kolmannella esteellä istunta oli unta vain.

Jäi harmittamaan pirusti. Pera meni oikein sutjakasti, mutta osaamattomuuteni takia en saanut kokeilla 85 sentin sarjaa. Kiukkua oman osaamattomuuden takia sai olla nielemässä. Etenkin kun istuntaongelma ilmeni vasta nyt tällä tasolla. Kaipa ne aiemmat ovat olleet tosiaan sitä, että kunhan vain jotenkin on siellä satulassa, niin ei hätää. Nyt pitää jo alkaa keskittyä pysymään siellä oikein. Ainakin ensi kerralla on kunnon tsemppi päällä, ettei menisi istunnan kanssa niin kehnosti.

Aina yhtä harmi, kun odotettu tunti meneekin höpöksi. Ehkä se kasvattaa luonnetta ja sitä myöten sitä oppii joskus jotain. Sitä odotellessa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Muistiinpanojen riemua

Löysinpä eilen muistiinpanot neljältä yksityispollen ratsastuskerralta. Olivat hupaisaa luettavaa ja samalla kummastelin, miten olen kirjoittanut asioita niin tarkasti ylös. Viime syksynä kävin tosiaan nuo muutamat kerrat vuokraamassa ohjauksen kera kuusivuotiasta pollea, oli aika luksus, nimensäkin takia. Iso kuin mikäkin ja ne liikkeet, vähempikin hirvitti. Täytyisi siirtyä varmaan poneihin.

Ihmettelin tosiaan, miten olin saanut niin paljon asiaa lyhyeen kirjoitukseen, kun nyt tunnin neuvot eivät tunnu tarttuvan päähän millään. Sitten ajattelin, että kaipa se yksityisopetus teki tehtävänsä. Tunnin aikana ei voinut roikkua miten sattuu, sillä siitä tuli salamana palautetta. Ehkäpä siksi ne pulmat korjausvinkkeineen jäivät mieleen. Nyt ei ole varaa moiseen ylellisyyteen, joten joukkotunnilla on tyydyttävä pienempään antiin.

Muistiinpanoissa oli hauskoja ilmaisuja, mutta samat virheet ovat vieläkin tiukassa. Mikä olikaan se toistojen määrä, jonka ihminen vaati oppiakseen? Epäilen, että liian iso numero minun opittavakseni.

3.8.2007: Tunnilla uutuutena tuli se, että harjoitusravissa pitää tehdä töitä. Rentoudella harvemmin pääsee mihinkään. Niin ja kädet, ne kädet. Ne nostettiin ylös niin, että nokka pystyssä saatan nähdä ne vielä.

14.8.2007: Hengitys, jalat, kädet, lantio ja tuo mantrana, siinä on tämän tunnin opetus.

20.8.2007: En tajua, kääntäminen ei vaan onnistunut, vaikka oli selkeät ohjeet. Sisäohja on vain vilkku, sillä ilmoitetaan, mitä tehdään, mutta se EI käännä. Autokaan ei käänny pelkällä vilkulla. Nyt vasta jälkikäteen tajusin, että missähän se minun painoni oli. Veikkaan, että perseellä, mutta kovin väärin silti.

27.8.2007: Selässä pysyminen ei vissiin ole minun juttuni. Eli tällä kertaa tulin a) yhdesti alas b) yhdesti jäin roikkumaan kaulalle ja kampesin takaisin satulaan. Putoaminen tuli tosiaan miniesteessä. Ensin Luke oli, että ehen hyppää ja toisella kierroksella oli, että JEE, esteitä, mun lempparia! Sitten se ottikin kunnon pituusloikan, kiskaisi päänsä eteen ja nykäisi minut kumoon kaulalle. Siitähän on onnellisen lyhyt matka maahan.

Ehkä sitä jatkossa oppisi myös. Muutakin kuin kirjoittamaan asiat ylös ja nauramaan niille myöhemmin. Sitä odotellessa ja tuntisattumuksia ylös kirjoitellen.

lauantai 2. helmikuuta 2008

Hevonen jalkojen välissä

Keskiviikko on tosiaan onnenpäiväni, sillä silloin keikun aina kello 2021 jonkin pollen selässä. Viime keskiviikon (30.1.08) kerta olikin mukava. Selvästi korvausta sille, että tyrin aiemmalla kerralla olan takaa.

Pollekseni enneunista* huolimatta sattui Montana eli Mortti. Vieläkin huvittaa se, kun en alkuaikoinani tohtinut laittaa hapanta naamaansa esittänyttä pollea kuntoon, vaan piti pyytää tallityttöjä avuksi. Nyt sentään rohkeutta on sen verran, että itse tohtii karsinaan saakka.

Tunnin aiheena oli vauhdin säilyttäminen tasaisena. Mortilla on muuten siksi kiva mennä, sillä sen kanssa saa testata sitä, olenko minä siellä ohjissa ollenkaan kiinni. Yksikin kesäinen tunti meni siinä, kun Mortti vei ja minä seurasin kiltisti perässä. Opinpa silloin asian nimeltä ulko-ohja. Uusi tuttavuus, melkeinpä.

Tunnilla tehtiin puomien avulla voltteja, joissa koetettiin säilyttää sama tempo. Minullahan homma tietenkin alkoi sillä, että polle hidasteli puomille tullessa ja sitten vielä meni sen mieleisestään kohdasta. Alkoi taas turhauttaa, kun en saanut hevosta toimimaan haluamallani tavalla. Onneksi sentään tiedostan, että vika on satulan ja kypärän välissä. Niin ja niissä hevosen molemmilla puolilla roikkuvissa jaloissa.

Jossain vaiheessa laukkaa ja opettajan toistuvien neuvojen jälkeen tuli sellainen olo itselleni, että yrittäisit nyt edes. Sitten jalkani ja aivoni tekivät kerrankin yhteistyötä! Mahtava tunne, pakko sanoa! Tuli sellainen olo, että aijaa, tällaista sen ratsastuksen siis pitäisi olla. Mortti liikkui ennen kaikea reippaasti ja sinne, minne pyysin. Vitsit, tuli kyllä hyvä mieli. Samalla tietenkin tuli ajatelleeksi, että mitähän sitä on tullut tehtyä ne muut tunnit, kun ei ole ollut samaa fiilinkiä aikaisemmin. No, ensi kerralla pitää taas kaivella tuota samaa reippautta esiin.

Onnistuneen kokemuksen jälkeen Mortin pisteet polletaulukossani nousivat. Happamen naaman takana majaileekin reipas ja keinulaukkainen hevonen, josta voisi tykätä jatkossakin. Ainakaan se ei minulle anna kaikkea ilmaiseksi, joten onnistuminen on sitäkin mukavampaa.

Ensi viikolla olisi estetunti. Sormet ristissä, ettei minulle satu tiettyjä polleja, joiden kanssa mielipiteet poikkeavat liikaa.

* Enneunessani minulle olisi pitänyt sattua joko Poku tai kutistunut Hilanteri. Ei ollut uni nyt ihan viritetty kohdilleen tarkkuuden suhteen.