Löysinpä eilen muistiinpanot neljältä yksityispollen ratsastuskerralta. Olivat hupaisaa luettavaa ja samalla kummastelin, miten olen kirjoittanut asioita niin tarkasti ylös. Viime syksynä kävin tosiaan nuo muutamat kerrat vuokraamassa ohjauksen kera kuusivuotiasta pollea, oli aika luksus, nimensäkin takia. Iso kuin mikäkin ja ne liikkeet, vähempikin hirvitti. Täytyisi siirtyä varmaan poneihin.
Ihmettelin tosiaan, miten olin saanut niin paljon asiaa lyhyeen kirjoitukseen, kun nyt tunnin neuvot eivät tunnu tarttuvan päähän millään. Sitten ajattelin, että kaipa se yksityisopetus teki tehtävänsä. Tunnin aikana ei voinut roikkua miten sattuu, sillä siitä tuli salamana palautetta. Ehkäpä siksi ne pulmat korjausvinkkeineen jäivät mieleen. Nyt ei ole varaa moiseen ylellisyyteen, joten joukkotunnilla on tyydyttävä pienempään antiin.
Muistiinpanoissa oli hauskoja ilmaisuja, mutta samat virheet ovat vieläkin tiukassa. Mikä olikaan se toistojen määrä, jonka ihminen vaati oppiakseen? Epäilen, että liian iso numero minun opittavakseni.
3.8.2007: Tunnilla uutuutena tuli se, että harjoitusravissa pitää tehdä töitä. Rentoudella harvemmin pääsee mihinkään. Niin ja kädet, ne kädet. Ne nostettiin ylös niin, että nokka pystyssä saatan nähdä ne vielä.
14.8.2007: Hengitys, jalat, kädet, lantio ja tuo mantrana, siinä on tämän tunnin opetus.
20.8.2007: En tajua, kääntäminen ei vaan onnistunut, vaikka oli selkeät ohjeet. Sisäohja on vain vilkku, sillä ilmoitetaan, mitä tehdään, mutta se EI käännä. Autokaan ei käänny pelkällä vilkulla. Nyt vasta jälkikäteen tajusin, että missähän se minun painoni oli. Veikkaan, että perseellä, mutta kovin väärin silti.
27.8.2007: Selässä pysyminen ei vissiin ole minun juttuni. Eli tällä kertaa tulin a) yhdesti alas b) yhdesti jäin roikkumaan kaulalle ja kampesin takaisin satulaan. Putoaminen tuli tosiaan miniesteessä. Ensin Luke oli, että ehen hyppää ja toisella kierroksella oli, että JEE, esteitä, mun lempparia! Sitten se ottikin kunnon pituusloikan, kiskaisi päänsä eteen ja nykäisi minut kumoon kaulalle. Siitähän on onnellisen lyhyt matka maahan.
Ehkä sitä jatkossa oppisi myös. Muutakin kuin kirjoittamaan asiat ylös ja nauramaan niille myöhemmin. Sitä odotellessa ja tuntisattumuksia ylös kirjoitellen.
