Kauan odotettu (no sen viikon verran) estetunti alkoi lupaavasti. Enneuneni oli yhä osittain väärällä taajuudella povatessaan minulle Pokua. Ratsastuskaverilleni sentään sattui unen ennustama polle. Minä sain alleni Perilluksen, joten olin hurjan iloinen.
Alkutunti menikin kivasti, kunhan maltoin keskittyä. Pera (ei lempinimi pollea pahenna :) kulki kivasti. Mitä nyt yritti nähdä mörköjä, mutta maltillisesti niitäkin.
Ensimmäisenä tehtävänä oli mennä isohkoa volttia puomien tahdittamana. Vauhti piti saada säilymään koko ajan samana. Sujuihan se jotenkin alkukankeuden jälkeen. Minä jotenkin aina oletan, että kunhan keikun, niin kyllä se polle hoitaa hommat. Nimimerkki Täysin automaattinen polle hakusessa. Samaa tasaisuutta haettiin poistamalla puomit ja laittamalla pieni pysty, jota piti hypätä voltilla. Kivasti meni.
Tämän jälkeen päästiinkin kolmen esteen suoralle. Ensin piti mennä kaksi väliä tasaisesti viidellä laukka-askeleella. Sujuihan sekin jotenkin. Sitten siirryttiin neljän askeleen väliin. No, spurttasin, hidastin ja koetin kannustaa. Kaukana siis tasaisuudesta. Meni se sitten toisella kerralla vähän paremmin, kun tajusin kannustaa Peran siihen vauhtiin, jolla pääsisi neljällä ilman lisäpyyntöjä.
Lopuksi esteitä nostettiin vähän korkeammaksi. Olisikohan 75 cm ollut korkein siinä kolmen sarjassa, tokkopa kaikki samaa luokkaa. On muuten korkein hyppäämäni este, vau. Sen kyllä huomasi. Ensimmäisellä kierroksella viimeisellä esteellä piti jo herra Jumalaakin huudahdella, kun Pera ylitti esteet näpsäkästi. Ratsastaja ei vain ollut ihan menossa mukana ja istunta ei ollut takamuksen ja satulan yhteistyötä nähnytkään. Jotenkin vain hämmästyin siitä ponnusta, sillä se oli jotenkin odotettua isompi. Toisella kerralla sain tsempattua itseni vähän paremmin, mutta kolmannella esteellä istunta oli unta vain.
Jäi harmittamaan pirusti. Pera meni oikein sutjakasti, mutta osaamattomuuteni takia en saanut kokeilla 85 sentin sarjaa. Kiukkua oman osaamattomuuden takia sai olla nielemässä. Etenkin kun istuntaongelma ilmeni vasta nyt tällä tasolla. Kaipa ne aiemmat ovat olleet tosiaan sitä, että kunhan vain jotenkin on siellä satulassa, niin ei hätää. Nyt pitää jo alkaa keskittyä pysymään siellä oikein. Ainakin ensi kerralla on kunnon tsemppi päällä, ettei menisi istunnan kanssa niin kehnosti.
Aina yhtä harmi, kun odotettu tunti meneekin höpöksi. Ehkä se kasvattaa luonnetta ja sitä myöten sitä oppii joskus jotain. Sitä odotellessa.
